Piraattimatoranien laivan kansi

Kapteeni Ghekulan ja Ämkoon välinen tuijotuskilpailu oli jatkunut jo hetken. Ympärillä vahtailevat piraatit alkoivat jo hermostua. Lopulta yksi uskaltautui rykäisemään voimakkaasti ja Ghekula jakoi tämän kanssa pikaisen katseen. Sitten Ghekula käänsi katseensa takaisin Ämkoohon ja puhui:

"Yarr."
"...sinä sanoit sen jo", vastasi Ämkoo pyyhkien hölmön virneen samalla kasvoiltaan. Merirosvokapteenin sanavarasto ei vaikuttanut erityisen mittavalta.

Samoihin aikoihin kapteeni Taku ilmestyi laivan kannelle seuraten yksitoikkoista keskustelutynkää etäämmältä. Taku piiloutui urhoollisesti muutaman tynnyrin taakse ja jäi tarkkailemaan tilannetta.

"Yarrr. Olet väärällä laivalla, poju", puhui Ghekula Ämkoolle.
"Älähän pojuttele, sinä polvenkorkuinen hattuteline", vastasi Ämkoo ottaen askeleen lähemmäs Ghekulaa. Ämkoon ihmetykseksi Ghekula ei kuitenkaan perääntynyt vaan ryhdisti asentoaan.

"Päästän sinut menemään", Ghekula aloitti, oikaisi jälleen hattuaan ja jatkoi: "sillä ehdolla, että jätät tuon lentokoneesi meille. Siitä saa varmaan hyvät rahat, arrr."
"Ja millähän kuvittelet minun sitten häipyvän täältä?", Ämkoo kysyi.

Ghekula irvisti ikävästi.

"Me voidaan tehdä lankku."
"Ahaa. Kauppoja ei tule."
"Arrr."

Kapteeni Ghekula vilkaisi Ämkoon vyötäisille havaiten ikävähkön mittaisen teräaseen. Hänen oma sapelinsa kalpeni mokoman rinnalla. Taistelu Toan näköistä tulokasta vastaan olisi luultavasti muistakin syistä johtuen lyhyt ja epätasaväkinen.

"Kuten varmaan, arrrrr, huomaat, meillä on tässä työt kesken", totesi Ghekula jälleen, koittaen kuulostaa mahdollisimman diplomaattiselta. Tunkeilijasta oli päästävä eroon, taikka kaapattava laiva pääsisi karkuun.

Ämkoo tuhahti ja katseli ympärilleen. Miehistöä oli kannella kymmenen, kaksi- ei, kolmisenkymmentä henkeä. Pääosin miekoin aseistautuneita, joskin muutamalla Ämkoo erotti pienehkön pistoolin. Kertalaukeavia zamor-pistooleja matoraneilla. Mistä lähtien?

"Niin että joko häivyt tai saat selkääsi, yarrr."

Ämkoo ei ollut kuulevinaan kapteenin uhkausta. Hän nimittäin muisti juuri jotain.

"Ei teistä kukaan ole sattunut näkemään ystävääni? Sellainen iso ja valkoinen möykky. Lennähti paattiinne hetki sitten."
"Arrr?"

Siinä samassa kannelle singahti vikkelän oloinen piraattimatoran kauhun vallassa.

"Se valkoinen karkasi häkistä!"
"Arrrr?"
"Sellainen iso ja valkoinen möykky. Nappasimme sen ihan hetki sitten!"
"Arrrr!"

Ämkoo virnuili puhujalle ja kääntyi taas kapteenin puoleen.

"Tuossa olikin kaikki mitä halusin tietää. Etsin nyt ystäväni, jos sopii."
"Arrrrr!"
"Jaa niin. Ennen sitä..."
"Arrr."

Silloin Ämkoo häpäisi kaiken kapteenille tärkeän. Ghekulan maailma repesi kahtia Ämkoon poimiessa vikkelin sormin kapteenin massiivisen lierihatun käteensä ja sovitellessa tätä omaan päähänsä.

"Minä todella pidän tästä hatusta", Ämkoo totesi ja ampaisi juoksuun.

Kapteeni Ghekulan raivo ei tuntenut rajoja. Naama punaisena karjuva kapteenimatoran viskoi käskyjä viidentoista kapteenin edestä tanssahdellen samalla tasajalkaa hysteerisen raivokohtauksen vallassa.

"ARRRRR!!! OTTAKAA SE KIRRRROOTTTU MAAAKRAAPU KIIINNNI!!! JA NAULATKAA SE NIVUSSSISSTAAN MASSSTOOON!!!! JA RIIPUTTAKAA KÖLIN ALI!!! ARRRRRRR!!!"

Samaan aikaan Ämkoo syöksyi pitkin laivan kantta väistellen parhaansa mukaan ohitseen kiitäviä ammuksia ja mitä mielikuvituksellisimpia teräaseita. Ämkoo päätti hyökätä laivan sisäosaan tarkoituksenaan etsiä kadonnut kumppaninsa, mutta siinä oli yksi ihan pikkuinen ongelma. Oviaukon tukki kymmenkunta miekkaansa viuhuttavaa matorania.

Ämkoo vaihtoi suunnitelmaa ja muutti suuntaansa. Hän juoksi aivan laivan kannen reunamille etsien uutta pakoreittiä. Turhaan.

"Jaahas", totesi Ämkoo tuijottaen kimppuunsa syöksyviä pikkuisia piraatteja. Jokainen näistä lähestyi Ämkoota raivotautisen apinan voimalla esitellen juostessaan teräviä aseitaan. Paikoilleen jääminen ei tullut kuuloonkaan, joten Ämkoo päätti tehdä jotain hyvin spontaania. Hän otti tukevan otteen vieressään komeilevasta paksusta köydestä, vetäisi miekkansa esiin ja...
...iski köyden poikki lennähtäen sen mukana korkealle ilmaan.

Snowman roikuskeli yhä laivan ulkoseinustalla yrittäen hälyttää apua. Kannelta kuuluva armoton meteli kuitenkin peitti hänen huutonsa. Lumiukko sulki epätoivoisena silmänsä yrittäen kuvitella olevansa jossain ihan muualla.

Ämkoo syöksyi ilmojen halki köytensä varassa nauraen samalla hysteerisesti. Samalla hän sai huomata, että monet piraattimatoranit olivat ottaneet hänestä mallia. Kymmenkunta matorania nimittäin viuhui hänen perässään äänekkäästi kiroillen. Tai noh, enää kahdeksan. Kaksi onnistui nimittäin sotkeutumaan toisiinsa ja he putosivatkin parasta aikaa parkuen alas.

Kapteeni Taku oli onnistunut kiipeämään maston päähän. Hän hakkasi parasta aikaa yhtä köysistä poikki miekkallaan, hihittäen tyytyväisenä.

Yksi matoraneista oli onnistunut jollain ihmeellisellä tempulla lisäämään vauhtiaan ja ilmestyikin Ämkoon rinnalle. Seurasi mitä omituisin miekkataistelu molempien osapuolten yrittäessä katkaista toisen käyttämää köyttä. Ämkoon onneksi matoran kuitenkin sekosi liikkeissään ja katkoi oman köytensä.

"AAAAAAAaaaaaaarrrrr..."
"Tervemenoa!"

Siinä samassa Ämkoo huomasi putoavansa itsekin. Hän vilkaisi ylös ja näki korkeuksissa vilkuttelevan kapteeni Takun. Ämkoon onneksi hänen ohitseen kuitenkin viuhahti jälleen kerran yksi piraattimatoran, joten Ämkoo onnistui suorittamaan taktisen köydenvaihdon. Jälleen yksi pikkupiraatti lähestyi huutaen laivan kantta.

Snowman alkoi voida pahoin.

Ämkoo huomasi käyttämänsä köyden olevan häiritsevän pitkä. Hän antoikin otteensa livetä hetkeksi ja nappasi köydestä uudelleen kiinni pudottuaan ensin köyden alapäähän saakka. Tämän johdosta Ämkoo viilettikin jo niin matalalla, että hän sai ottaa muutamia juoksuaskelia laivan ulkoseinää pitkin kiihdyttääkseen vauhtiaan...

Kapteeni Ghekula kiroili edelleen. Muutama piraateista yritti epätoivoisesti rauhoitella kapteeniaan, mutta turhaan. Silloin Taku pudottautui köyden varassa Ghekulan tykö mitä ikävimmällä tavalla mairea ilme kasvoillaan.

"Noh noh, ei yksi hattu voi olla noin tärkeä."
"ARRRR."
"Oli miten oli, minulla on idea."
"ARRR?"
"No siis, jos me..."

Kapteenikaksikon keskustellessa suunnitelmastaan Ämkoo viiletti edelleen laivan reunamilla. Köyden varassa tapahtuva matkanteko alkoi vaikuttaa jo hieman puuduttavalta, eikä se ainakaan auttaisi häntä Snowien löytämisessä.

...tai niin Ämkoo luuli, kunnes törmäsi lumiukkoon.



[spoil]La la la. Kukaan ei sitten kysy, miksi Ämkoo ei käyttänyt kertaakaan ihmevoimiaan.[/spoil]

Bio-Klaanin linnake, respan takana oleva makuuhuone

Snowmanin pieni lemmikkirahi Napo heräsi huutoon. Se nousi pienille takajaloilleen, ja nuuhki ilmaa. Kaikki vaikutti normaalilta huoneessa, jossa pieni sammakko oli. Ainostaan kova meteli poikkesi normaalista.

Napo hyppeli ovelle. Se ei nähnyt respan tiskin takaa mitään, ja nuuhki uudestaan ilmaa. Emäntää ei näkynyt missään. Tai siis sitä mukavaa, ja yleisesti hehkeänä pidettyä veden toaa, joka työskenteli tiskillä, ja joka piti Naposta huolta oikean isännän ollessa poissa.

Kuitenkin Napo huomasi jotain poikkeuksellista: normaalien, rauhoittavien valojen sijaan huoneen täyttivät erilaiset välähdykset ja leimahdukset. Kaikkialla kuului huutoa ja räjähdyksiä.

Yllättäen tiskin yli hyppäsi hahmo. Se oli emäntä! Napo hyppi iloisesti tätä toaa vasten, joka ei kuitenkaan millään lailla reagoinut hellyydenosoituksiin. Sen sijaan veden toa kaivoi tiskin takaa kiireesti Kanoka-laukaisimen, ja kävi lataamaan sitä. Yllättäen outo valo kuitenkin keskeytti emännän toimet, ja tämä kaatui lattialle, tiskin taakse. Napo nuuhki emäntää kasvoista.

Nuuh.

Ei reaktiota.

Nuuh nuuh.

Ei vieläkään mitään.

Emännän rinnassa palava valo sammui, ja kiekonheitin putosi kädestä. Paniikki iski pieneen sammakkoon, se tahtoi isännän syliin! Mutta isäntä oli poissa. Emäntä taas oli täysin liikkumaton.

Hädissään Napo lähti viilettämään halki aulan, pujotellen liikkumattomien matoranien ja muutamien toien ruumiita. Kaiken keskellä leijui muutama outo, metallinen laatikko.
"ARSTEIN!"
"ARSTEIN!"
"ARSTEIN!"

Napo loikki paniikissa käytäviä pitkin, mutta sekasorto tuntui leviävän hänen mukanaan. Kaikkialla oli huutoa ja sekaannusta. Lopulta Napo kuitenkin löysi turvallisen tuntuisen paikan: se käpertyi kivisen patsaan taakse, Admin-siipeen johtavalla käytävällä. Pian se kuitenkin havaitsi jotain paljon niitä metallihirviöitäkin järkyttävämpää. Valtava, mustan ja punaisen kuvottava sekamelska rynnisti halki käytävän, hajottaen irtaimistoa ja pitäen hirveää, sielua raastavaa naurua.

Postikeskus


Dinem oli vielä hereillä ja täydessä työssä. Hän lajitteli kirjeitä laatikoihin ja allekirjoitti papereita vuorokaudenajasta huolimatta yhtä pirteänä kuin aiemmin. Muut postityöntekijät olivat menneet jo nukkumaan, mutta Dinem tanssahteli pirteänä läpi toimiston pöytänsä luota lokeroille ja takaisin. Limenvihreää Hauta käyttävä Ga-Matoran ei ollut aivan varma, mitä postikeskuksen ulkopuolella tapahtui. Tämä johtui pääasiassa hänen päässään olevista kuulokkeista, jotka soittivat erittäin tarttuvaa melodiaa erittäin kovaäänisesti.

"Dä-nä-näh dä-näh dänä-näh..."

Dinem keskeytti tanssahtelun vasta havaittuaan, että jonkinlainen hirviömäinen musta juna syöksyi postitoimiston seinän läpi tuijottaen häntä perin epämiellyttävästi ja heitellen huonekaluja ympäriinsä. Se katosi paikalta aivan yhtä nopeasti kuin oli ilmestynyt.

Dinem tuijotti pitkään pimeyteen hiljaa paikallaan. Matoran ei ollut nähnyt koskaan aiemmin mitään näin kammottavaa. Hän vapisi.


Hän joutuisi lajittelemaan osasto viiden kirjeet uudelleen.

Bio-klaani

Jake käveli ympäriinsä. Hänellä oli tylsää. Hän oli juuri menossa chattiin kun iso musta massa jossa oli paljon punaisia silmiä ja muita härpäkkeitä käveli hänen eteensä. Jake ei suuremmin välittänyt. Hän hörppäsi limonaatistaan. "Terve. Mitens menee?", Jake sanoi. Sitten hän huomasi mille puhui ja tiputti limonaatinsa. "Mitäs herra etsii?", Jake kysyi hieman kylmällä äänellä. "Sinä taidat olla se tyyppi joka sai pääni sekaisin, vai mitä?" Jaken äänessään ei ollut pätkääkään pelkoa. Hän kuulosti närkästyneeltä. "Kyllä, niin taisin tehdä. Voitko nyt osoittaa minulle admin-siiven suunnan, pieni ystäväni?", Avde kysyi. "En. Miksi näyttäisin, pilasit kolme viikkoa minun kallisarvoisesta elämästäni",Jake vastasi. "Näytä tai kuolet" ,Avde sanoi. "Seelvä... Jos nyt haluat niin kovasti, ethän sinä kuitenkaan mitään pahaa tee..." ,Jake vastasi ja osoitti oikealle. Avde lähti kävelemään, tai oikeastaan valumaan.

Nazorakein tukikohta

Kenraali 001 käveli pimeää käytävää pitkin. Kylmänkosteaa tilaa valaisivat vain muutamat sähkölamput ja parin metallioven takaa loistava hehku. Katossa kulkevista putkista kuului hiljaista huminaa, mutta muuten oli hiljaista.

Kenraali kääntyi eräästä kulmasta vasempaan, ja lähti nousemaan portaita ylös. Pian käytävä muuttui betonisesta maalattiaiseksi. Hän jatkoi tunnelia pitkin, kunnes saapui avarampaan tilaan. Suuren onkalon eräs seinämä oli tasaisen pyreä ja metallinen, eikä oikein sopinut muuhun maisemaan. Valtavan metallipallon kyljessä oli kulkemiseen tarkoitettu aukko, mutta Kenraali ei ollut nyt matkalla itse pesän sydämeen. Hän jatkoi tukikohdan muihin osiin, ja pian maa vaihtuikin taas tukevasti betonin harmaaksi ja tasaiseksi.

Yksikään Klaanilainen ei ollut koskaan selvinnyt valtavan pesäkompleksin näistä osista elävänä, eikä kukaan myöskään tiennyt sen tarkkaa sijaintia. Sen kaikki kuitenkin tiesivät, että tämä nazorakein päätukikohta oli kaukana itse Klaanista, eikä luultavasti ainoastaan syvällä maan alla, vaan myös jossain aivan toisessa ilmansuunnassakin. Mutta jos Klaanilaiset lähtisivät saaren tunneleita pitkin matkaamaan, niin lopulta he kyllä löytäisivät tämän osin teollisen ja osin luolamaisen tukikohdan sydämen. Jos he siis selviäisivät nazorakien puolustuksista elävänä.

Kenraali 001 saapui etsimänsä huoneen ovelle, ja avasi sen. Oven takana sijaitsevassa kokoushuoneessa istuivatkin jo Kenraalin kutsumat vieraat, maavoimien ylin johtaja Kenraaliluutnantti 003 ja ilmavoimien komentaja 004. Molemmat nousivat, ja tekivät kunniaa Kenraalin saapuessa huoneeseen.

"Kutsuin teidät tänne kahdesta syystä. Toinen on tämä" Kenraali sanoi, ja poimi huoneen pöydältä kaukosäätimen. Hän painoi nappia, ja suuri näyttö, joka peitti suuren osan eräästä huoneen seinästä heräsi eloon. Kolme torakkaa istuivat penkeille, ja katsoivat ruudulta näkyvää Bio-Klaanin linnaketta.
"Kyllä, 007 on saanut asennutettua vakoojakameroita hyvin lähelle linnaketta. Hän esitteli tätä jo minulle-" 004 aloitti, mutta Kenraali keskeytti hänet.
"Katso lähemmin." Sitten Kenraali painoi toista ohjainta kaukosäätimessä, ja kuva tarkensi Klaanin linnakkeen oviin. Jotka oli väännetty auki.
"He siis todella tekivät sen?" 004 ihmetteli. "Luulin koko jutun liittolaistemme hyökkäyksestä olevan pelkkiä huhupuheita."
"Ei, se on totisinta totta" Kenraaliluutnantti 003 vastasi ärtyneenä. "Ja ihmettelen edelleen, miksi emme ole mukana siinä. Olen puhunut joukkojen kanssa, he ovat kärsimättömiä. Ei ole mitään järkeä laskea kaikkea suunnitelmasi varaan, olen siitä joukkojen kanssa yhtä mieltä."
Kenraali ryhtyi puhumaan: "Tästä pääsemmekin toiseen asiaani. 004, ylennän sinut. Virallinen numerosi on nyt 003."
"Mit-" Kenraaliluutnantti avasi suunsa, mutta vaikeni, kun kaksi paria sinisiä käsiä tarttui häntä olkapäistä, ja lähti retuuttamaan huoneen ovelle. Hän huusi: "Minne viette minut?!"
"000 riittänee vastaukseksi" Kenraali sanoi kylmästi. "Näin käy, kun kyseenalaistaa auktoriteettini. Olet kritisoinut toimiani liikaa, ja kaiken päälle olet istuttanut kapinahenkeä joukkoihinkin." Seuraavan lauseensa hän kohdisti sinikätisille torakoille: "Viekää tämä niskottelija pois silmistäni!"

Kenraali ja ilmavoimien komentaja, uusi 003 kuuntelivat Kenraaliluutnantin hysteeristä huutoa niin kauan kun se pesän käytäviltä vielä kuului. Sitten kaksi torakkaa keskittyivät taas tarkkailemaan Klaanin linnakkeen tapahtumia.

Klaanin linnake

GK oli kauhuissaan ainoa mikä hänelle antoi voimaa juosta oli se pelko, että Avde palaisi kiusaamaan häntä, hänen jalkansa oli ruhjoutunut pahasti, kädet näyttävät siltä kuin niiden päältä olisi astellut lauma Muakoja joten hän päätti ihan aluksi mennä lääkintä osastolle jotta korjautuisi

Gk juoksi minkä ontuvista jaloistaan pääsi läpi klaanin kunnes pääsi ovelle, mutta kauhistuksekseen hän kuuli sitä hirveää ääntä ja tunsi samaa pimeytti jossa oli viettänyt viime tuntinsa se oli sielua raastavaa naurua naurua jota hän ei enään koskaan olisi halunnut kuulla ehkä se etova olento oli saanut hänet takaisin elämään, mutta oliko hänen ylipäätään pakko joutua kidutukseen.
Mielessään hän ajatteli kirkuvaa Matorania Abzumon kynsissä ja niitä veitsiä, ja muita teräaseita ja sitten sitä hirveää silmäkasaa.

"Avatkaa ovi", GK huusi paiskoen ovea samaan aikaan kun kuuli hirveitä kirkaisuja ja räjähdyksiä.

Radiak saapui ovelle ja näki riutuneen Avohkkin kaltaista naamiota kantavan toan.

"Äkkiä tuole sisään koitan keksiä hätäisesti jotain." Radi sanoi ja auttoi GK:sisään ja lukitsi oven samaan aikaan kun kuului tuskan huutoja ja jotakin teknologiselta kuulostavaa meteliä.

Klaanin linnake

Kepe seisoi käytävällä yllättyneenä valojen räpsymisestä. Jostain kaukaa kuului mekkalaa, rakennus tuntui tärähtävän. Sitten valot ottivat ja kuolivat.

Jokin jyrähti ja kovaa, paineaalto pyyhkäisi läpi linnan. Kepe kaatui, onnistuen pitämään lasisen säiliön juuri ja juuri rikkoutumattomissa.

Tästä toivuttuaan Kepe jatkoi käytävää eteenpäin etsien G:tä, näyttääkseen koteloita ja saadakseen tietää mitä oli tekeillä. Koteloille oli tapahtumassa jotain, ne alkoivat kehittää jonkinlaista kudosverkkoa välilleen. Hän kääntyi nurkalta vasemmalle. Pimeys jatkui joka suuntaan, sähköt näyttivät täysin katkenneen.

Sitten hän näki hahmon käytävällä. Se oli G.

Hän kiiruhti tätä kohti, mutta kompastui johonkin, vaikka käytävällä ei näyttänyt olevan mitään. Hetken hän kuvitteli kuulleensa kolkkoa naurua. Varjo oli kampittanut hänet.

Kotelot olivat miltei yhdistyneet yhdeksi isoksi, ja yhteen niistä aukesi punainen, luonnoton silmä. Se ei näyttänyt katsovan minnekään, mutta silti näytti tietävän mitä oli tekemässä. Säiliön rysähtäessä maahan otus vapautui ja lähti viipeltämään lonkeroillaan G:tä kohti. Kepe oli samalla hölmistynyt että kauhistunut.

Pimeys Klaanin tai sitä ympäröivien merien alla

Manun tiimi oli kävellyt oudolta haisevassa tunnelissa jo tunteja. Viimeisestä välikohtauksesta oli kulunut Keetongun arvioiden mukaan ainakin neljätoista tuntia. Heidän yllään oli yhä Manun luoma turvaa tuova pimeys, mutta se esti tarkan näkemisen useimmilta ryhmän jäseniltä Makutaa ja kiikarisilmäistä kyborgitoaa lukuunottamatta. He olivat lisänneet hieman valoa vain kahden lyhyen tauon ajaksi.

"Tämä on kuin videopelistä. Etenemme käytävässä kohti vihollisen tukikohtaa ja tapamme eteen tulevat kätyrit", Keetongu sanoi.

"Paitsi jos kuolemme, emme palaa takaisin tallennuspaikkaan", sanoi MahriKingin ääni hänen edestään.

"Ei vanhoissa peleissä ollut tallennuspaikkoja."

"..."

He jatkoivat kulkemista hiljaisuudessa, jonka rikkoi vain askelten ääni. Vaikka kaukana ylpuolella olisikin ollut meri, he eivät kuulisi sitä. Keetongun ja Manun raskaampi käynti erottui Toien askelista. Mitään torakkaan viittaavaa ei ollut näkynyt tai kuulunut aikoihin.

"Ne eivät käytä tätä tunnelia. Muuten olisimme kohdannut vastarintaa", Summerganon sanoi.

"Eikö se ole vain hyvä?" Makuta Nui vastasi edestä.

"Mutta se ei ole luontevaa", Summerganon vastasi. Hänen äänessään oli hermoistuneisuutta. Keetongu vaistosi saman.

"Ehkä se on ansa."

Edelleen tunnelit

"C'moon, Tongu. ne eivät tiedä tulostamme. Miten ne olisivat voineet tehdä ansan? Tämä on autio, entinen tunneli. on ihan luonnollista että Torakoita ei ole kaikkialla.", niin yltiöpositiivinen Matoro sanoo.

"Kohta saavumme ensimmäiseen isompaan Nazorak-kammioon. Varokaa.", Manu keskeyttää.

Edestäpäin kajastaa hento valo. Viisikko kävelee hiljaa eteenpäin. Matoro vilkaisee ovesta. Edessä avautuu suuri, soikion mallinen sali, sienät täynnä kennoja. Keskellä on erilaisia rakennuksia. Ja tietysti Torakoita.

Matoro näkee teleskooppisilmällä kaukana kammion toisessa päässä käytävän - se on heidän tavoitteensa. Kammioon tulee myös monia muita käytäviä.

"Pahapaha. Emme pääse kovin helposti läpi.", Suga ajattelee ääneen.
"Taistellen emme pääse. Niitä tulee liikaa. Koitetaanko hipisä varjojen turvin toiselle puolelle?", Make suunnittelee.

Bio-Klaani

"Missä sinä olit?" Radiak kysyi puoliksi raahatessaan Glatoriankingiä ympäri Klaania vältellen mekaanisia olentoja.
"Ei puhuta siitä nyt. Selitän myöhemmin." Glatorianking vastasi.
"Tästä ei tule mitään. Kaikkialla on vihollisia. " Radiak huokaisi. "Parantaisin sinut mieluummin jossain muualla kuin keskellä käytävää, jossa on täysi sota käynnissä."
"Tiedätkö turvallista tietä huoneeseeni?" Glatorianking kysyi, ja Radiakin pudistaessa päätään lisäsi: "Pääsetkö kenenkään huoneeseen?"
"Voin lainata teille omaani!" Ohi juokseva Kapura huikkasi ja työnsi Radiakin käteen huoneen 338 avaimen.
"Kiitos. Tiedätkö turvallista tietä sinne?" Radiak kysyi. Kapura oli hetken hiljaa.
"Seuratkaa." hän sanoi.

Bio-Klaani, Kapuran huone

Radian avasi huoneen 338 oven. Kapura oli juossut takaisin taisteluun. Autettuaan Glatoriankingin Kapuran sängylle Radiak katseli ympärilleen. Seinille oli kiinnitetty iso kasa Smugleaf-julisteita, ja ainoat kalusteet sängyn lisäksi olivat muutama tuoli ja jättikokoinen lipasto täynnä roinaa. Uusin Klaanilehti lojui lattialla.

Kun Glatorianking oli parannettu, Radiak tiedusteli tämän suunnitelmia. Glatorianking mietti. Hänen aikomuksensa ei ollut kertoa Radiakille kaikkea.
"Minulla on juttu tehtävänä." Hän sanoi.
"Tulen mukaan." Radiak sanoi päättäväisenä. Glatorianking mietti tekosyytä.
"Älä, haavoittuneet Klaanilaiset tarvitsevat sinua enemmän kuin minä." Glatorianking keksi. Hetken päästä kaksikko juoksi eri suuntiin Klaanin pimeillä käytävillä.

Bio-Klaani, käytävä

Guardian nousi istumaan. Oli säkkipimeää, mutta Klaani oli kaaoksessa. Jossain päin alakertaa taisteltiin. Guardian oli oppinut tunnistamaan Zamorien ja Kanoka-kiekkojen äänet näinkin kaukaa.

Kukaan ei nähnyt sitä pimeydessä, mutta Guardian otti plasmakiväärinsä käsiinsä. Hän ei tarvinnut valonlähdettä ladatakseen sen ja säätääkseen oikean tähtäystilan, sillä tämä kivääri oli ollut hänellä niin kauan kuin hän muisti.

"Yökatse. Päälle."

Guardian näki heti paremmin, mutta ei ollut silti täysin varma, mistä avunhuudot, räjähdykset ja petomainen karjunta kuuluivat. Äänet ympäröivät häntä pyörien kuin jonkinlainen tuhon ja kuoleman karuselli.

"G!" joku huusi Guardianin takaa. Kesti hetken, että Guardian tunnisti puhujan Kepeksi. "Varo!"

"Varo mitä?" Guardian ehti sanoa kääntyen katsoakseen Kepeä. Se ei ollut välttämättä hyvä siirto.
Jotain mustaa hyppäsi Guardianin rintaan ja tönäisi hänet maahan. Se alkoi kietoutua hänen ympärilleen jatkuvasti pitenevillä limaisilla raajoillaan. Guardian tarttui limaiseen mustaan olentoon vasemmalla kädellään ja yritti repiä sitä irti kaikilla voimillaan. Tämän seurauksena olento kuitenkin sai kiinni Guardianin kädestä ja vangitsi senkin kiinni itseensä vahvalla otteellaan.

Guardian ei ollut ihan varma, kuuliko hän oikein, mutta olento vaikutti hihittävän todella kimeästi.

"Hmm", hän sanoi yllättävän rauhallisena. "Tämä on uutta."
Silloin olento avasi ensimmäistä kertaa suunsa. Sen hampaat olivat pienet, mutta erittäin terävät. Olennon silmät olivat jokseenkin epäloogisessa paikassa, sillä ne näkyivät pääasiassa silloin kun se yritti syödä Guardianin päätä.
Guardian huolestui hieman enemmän.

"Kepe!" hän huusi. "Toivon että sinulla on joku todella fiksu idea!"

Tawan torni

Sheelika seisoi Tawan tornin alla Volo Lutu-laukaisin kädessään. Katsellen aseen tähtäimestä Tawan ikkunaa, Salaman Toa päätti painaa laukaisinta etusormellaan, ja terävä koukku lensi ilmassa, iskeytyen Tawan suureen ikkunaan. Kuului klonk ja koukku jäi kiinni ikkunan kalteriin.

Sheelika alkoi hinata itseään kohti Tawan tornin ikkunaa.


Tawan huone

Tawa säpsähti valvontalaitteistonsa äärestä, kun kuuli lasin rikkoutuvan ja jonkin metallisen kolahtavan jostain huoneensa perukoilta. Hän oli jo alkanutkin ihmettelemään tämän yön outoja tapahtumia, valojen välkkymistä ja outoja räjähdyksiä jotka tärisyttivät Klaanin linnoitusta.

Ottaen keihäänsä seinältä käteensä, Tawa puhui kaulassaan roikkuvaan pieneen mikrofooniin, joka lähetti hätäsanomaa koko linnoitukseen.

"Klaanilaiset, tämä ei ole harjoitus, linnoitukseemme on Hyökätty!" kaikui kaiuttimista ympäri linnoituksen sokkeloita.

Tawa käveli kohti ikkunaa, jossa lasinsirut kimmelsivät heikossa valossa. Ikkunan kaltereissa roikkui hopeinen koukku, jonka takaa kuului hinaamisen ääntä, mutta vaijeria ei näkynyt.

Sinivalkomusta hahmo hyppäsi rikkoutuneesta ikkunasta, rysähtäen Tawan päälle.

"Tapaamme jälleen, Tawa!" Sheelika sanoi, punainen kiilto silmissään, kun näki vihollisensa maassa, tämän keihäs lentäneenä lattialle.

"Kuka olet? Mitä haluat minusta?!" Tawa sanoi hädissään, kurkotellen keihästään, kun Toa otti keihäänsä selästään.

"Etkö muista Minua, Sheelikaa, Tawa-kulta?" Sheelika sanoi, jolloin Tawan mieleen muistui hämärästi eräs klaanin jäseneksi pyrkinyt Toa Hagah, joka rikkoi Klaanin sääntöjä. Klaanilaiset lähettivät hänet Tawan käskystä Makutan veljeskunnalle, eikä hänestä sen jälkeen kuultu.

"Katso mitä He tekivät minulle! Katso minua! Tawa! Katso!" Sheelika huusi, osoittaen arpiaan, polttomerkkejä jalassaan ja loi käteensä varjoa, jossa risteili salamajuovia.

"Olisitko odottanut mitään tällaista?" Varjon ja Valon Toa sanoi, lyöden varjonyrkkinsä Tawan vatsapanssariin. Nyrkki poltti Tawan panssariin Sheelikan nyrkin kuvan ja Tawa puri hammastaan, ettei antaisi viholliselleen yliotetta.

"Tein sen koska minun oli Pakko!" Tawa sanoi lattialta, ostaen aikaa, jatkamalla keskustelua hullun virkasisarensa kanssa.

"Pakko! Pakko! Sinua siskoni ei kukaan pakota mihinkään. Ei Mata Nui, Suuret olennot tai edes mahtava Karzahni! Olet johtaja, jota alaiset kuuntelevat. Ja nyt sinä kuolet!" punaiset silmät palaen Sheelika iski keihäänsä Tawaan, joka otti keihäästä kiinni, luoden sähköiskun Sheelikaan. Tuntien sähkövirran, Sheelika pudotti aseensa maahan ja Tawa sai otteen omasta keihäästään.

"Miten tässä kävikään näin?" Tawa sanoi ärsyyntynyt ilme naamiollaan. Iskien salamaiskun keihäästään kohti Sheelikaa, varjosalaman Toa torjui iskun kilvellään.

Salama kimposi Sheelikan kilvestä päin kattoa, jolloin muutama kivenmurikka putosi alas. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut merkityksellisesti kaksikon taisteluun.

Sheelika nousi kilpensä suojista, kieri lattian poikki ja otti keihäänsä esiin. Tawa oli hiipinyt Sheelikan taakse ja iski keihäällään Sheelikaa selkään.

"Opit varmaan ettei adminia kannata suututtaa", Tawa sanoi, katsoen kuinka Sheelika lensi lattialle. Tawa ei kuitenkaan huomannut Sheelikan laukaisevan varjoiskut Tawan silmiin, jolloin Salaman Toa meni sokeaksi.

"Vanha Makuta-temppu", Tawa sanoi, käyttäen kuuloaan Sheelikan olinpaikan hahmottamiseen. Äänetöntä Toa Hagahia oli lähes mahdoton voittaa, sen Tawa tiesi, mutta ainakaan hän ei häviäisi ilman taistelua.

Sheelika oli etulyöntiasemassa, tosin hiukan haavoittuneena. Eliitti-Toana hän tiesi että nämä haavat eivät haittaisi merkitsevästi taistelua, vaan analysoi Tawan liikkeitä.

Tawa käveli epävarmin askelin pitkin lattiaa, kädet hapuillen esineitä. Tawa ei huomannut Sheelikan kamppavan hänet, ja lensi ilmassa päin lattiaa.

"Ovelaa, Sheelika", Tawa sanoi itselleen, koettaen paikantaa kuulonsa avulla vihollistaan.

Sheelika oli kerännyt aseensa, ja lähti juoksuun kohti Tawaa. Keihäs tanassa ja kilpi suojaamassa Tawan mahdollisilta iskuilta, hän oli valmis kohtaamaan Tawan. Valitettavasti Tawan laukaiseman salaman irrottamat kivenmurikat saivat aikaan pieniä ääniä, jotka Tawa kuuli, ja onnistui ottamaan kiinni keihäästä, jonka oli määrä iskeytyä hänen sydänvalonsa lävitse. Heittäen keihäänteristä pitämällä Sheelikan kaaressa päin lattiaa, Tawa sai vihollisensa taistelukyvyttömäksi.

"Sinä et voittanut minua vielä. Minä palaan vielä Klaaniin!" Sheelika sanoi lattialta. Hänen jalkapanssarinsa olivat murtuneet ja hänen selkänsä oli vääntynyt. Tawa iski salamaiskun äänen suuntaan, ja Sheelikan Kanohi lensi ilmassa lattialle, iskun voimasta. Tällöin Sheelika menetti yhteyden varjoon, ja Tawa näki taas.

Keräten kumarassa naamionsa lattialta, Tawa iski selin kääntyneen Sheelikan käsiin elementaalienergioita vastustavat käsiraudat.

"Sinut on virallisesti vangittu, neiti!" Tawa kuulutti, kun Sheelika rimpuili hänen edessään.

"Tervemenoa tyrmiin, kun tämä selkkaus on ohitse", Tawa sanoi, hymyillen ärsyttävää, voittajan hymyään.

"Meitä on monia, mutta näemme vielä Klaanin tuhoutuvan", Sheelika mutisi itsekseen.

Tawa asteli jo komentotaululleen. Klaani oli sekasorron vallassa.

Bio-Klaani, käytävä käytävä

Kepen täytyi keksiä jotain groteskin otuksen saamiseksi irti G:stä. Hän tajusi, ettei hänellä ollut muita apuvälineitä kuin lasinsirpaleet, jotka säiliöstä olivat jäljelle jääneet.
Käytä lasinsirpaleet -> groteski otus
Ei taida toimia, Kepe ajatteli.
Hänen oli löydettävä jotain muuta. Pimeässä hän haparoi kohti sivuhuoneen ovea. "Odotas, tulen juuri!" Hänellä kesti hetki löytää ovenkahva.

"Voisitko pitää vauhtia? Haluan pitää suurimman osan ruumistani.", G ehdotti.

"Piiiikku hetki."

Sitten hän sai oven auki.
Huoneessa oli kovinkin yllättäen pimeää. Valonkatkaisija ei tietenkään toiminut, mutta hän tunnisti huoneen vara-asevarastoksi ikkunaa vasten näkyvistä hilparinhahmoista. Täydellistä, hän ajatteli.
...Mutta toisaalta, jos G:n piikikäs panssari ei repinyt otusta kebablihoiksi, mikä sen voisi tehdä? Jos hän taas ampuisi tätä Cordakilla selkään mikä takaisi G:n yhtenä kappaleena pysymisen?
Ahaa, Kepe keksi.
Poimi -> vaahtosammutin
Hän poimi punaisen putelin seinältä ja syöksyi G:n luokse. Hän suuntasi suuttimen kohti otuksen silmää ja painoi liipasinta.
Käytä vaahtosammutin -> groteski otus
Valkoinen, pimeässä hyvin näkyvä aine puski paineella otusta päin. Se vinkaisi ja näytti saavan jonkin allergisen reaktion.
"Menikö vaahtosammutinvaahtoa silmään, peto?" Kepe kysyi toimintaelokuvan sankarilta kuulostaen. Mistäköhän minä tämänkin kikan keksin, hän ajatteli.

Otus hellitti otteensa ja valahti lattialle sätkien.

[spoil]G kirjoitti toisen ja kolmannen repliikin. Pahoittelen myös hänelle mielikuvituksen puutettani.

Joo, ja tästä oli ihan pakko tehdä point'n'click.[/spoil]

Klaanin käytävät, mikä yllätys!

Gk meni itse lääkintä huoneeseen ja otti sakset ja leikkeli kankaan paloja pienen lampun kanssa hän ei voisi näyttää jälkiään ilman suurempaa huomiota ja sitoi niitä käsien ja jalkojensa ympärille ja otti jotain metalli esineitä ja iitseasiassa kyseisen operaation jälkeen hän näytti hieman kävelevältä roskapöntöltä joka kantoi miekkaa... tai ehkä roskapönttö on liian raju sana. Kuitenkin tämän jälkeen GK lähti huoneesta lampun kanssa pitkin käytäviä sinne suuntaan mistä ääni ei kuuluisi hän ei halunnut kohdata enään ikinä Avdea uudelleen ilman Avdea koko kidutusta ei olisi ollutkaan, mutta nyt hän oli menemässä selkeästi alemas Chat-kahvio tuntui paikalta jossa hän voisi rauhoittua ajatuksistaan kenties siellä olisi muitakin saman tien valinneita.

Maan ja taivaan välillä

"AAAAAAAAAAAAAAHH!" Snowman huusi pudotessaan äskeisen törmäyksen jälkeen hieman liian nopeasti kohti maanpintaa. Sitten hän kiinnitti huomionsa uhkaavaan pikkuseikkaan. Miksei hänen Klaanilainen kohtalotoverinsa liittynyt tähän kiljuntaan? 'Eeppisestä ninjamaisuudestaan' huolimatta tämä olisi ollut harvinaisen hyvä hetki huutaa, varmasti Ämkookin sen myönsi.

Snowman kääntyi ilmassa, ja katsoi tippuvaa toveriaan. Ämkoo oli menettänyt tajuntansa törmäyksessä. Tämäkin vielä, Snowman mietti. Nyt lienee aprikoitava jotain hyvin, hyvin nokkelaa, muuten tehtävämme taitaa päättyä hyvinkin ikävästi.

---

Kapteenit Ghekula ja Taku seisoivat laivansa kannen reunalla, katsoen kaiteeseen nojaten alaspäin.
"He tippuivat?"
"Yarrrr."
"...onko tuo kyllä vai ei?"

---

Snowman toivoi hartaasti, että hänen suunnitelmansa toimisi. Hän irrotti toisen jalkansa, ja alkoi työstää sitä uuteen muotoon. Sitten hän nappasi toisenkin koipensa, ja liitti senkin tekeleeseensä. Hän jatkoi työskentelyään vielä hetken, ja pian ei ollut enää maata kohti huimaa vauhtia tippuvaa Snowmania ja Ämkoota, nyt oli hitaasti maata kohti leijaileva Ämkoo, jolla oli Snowman-niminen laskuvarjo. Myönnettäköön, hyvin hutera laskuvarjo, mutta laskuvarjo kuitenkin.

Laskuvarjo avasi suunsa (kyllä, juuri niin): "Ämkoo. Herätys."

Mustavihreä hahmo ei kuitenkaan vastannut, ja oli liikkumaton.

"Ämkoo! Nyt olisi hyvä hetki herätä."

Snowman alkoi jo huolestua.

"ÄMKOO!"

"Mitähäh?"

"Mata Nuin kiitos, olet hereillä."

---

Ghekula oli masentunut. Hattu oli tiessään. Ainoa ilo oli, että he olivat saaneet uuden lentokoneen. Mutta silti, hattu. Hän käveli synkistellen ilmalaivan keulan yksinäisyyteen. Hattu.

"Tätäkö kaipaat?" Ghekula kuuli äänen takaansa. Hän kääntyi, ja näki sen äskeisen ärsyttävän mustavihreän hujopin, joka kaiken lisäksi heilutteli Ghekulan hattua kädessään.
"Mi-mitä? Kummitus?"
"...aivan, kummitus. Mutta nyt, voimme varmaan poistua tältä paatilta?"
"ARRR, MIEHET, HE OV-"
Ghekulan huuto kuitenkin keskeytyi isoon, valkoiseen nyrkkiin, joka täräytti matoranilta tajun.
"Kiitos, Snowie."
"Ilo auttaa, vaikken pikkukavereita mielellään muksikaan. Ja hei, jäin velkaa äskeisestä pikasiirtymäpelastuksesta. Olisi ollut ikävää jäädä jonnekin keskelle ei mitään vain näiden hemmojen tähden."
"Tuo on totta."

Kaksikko siirtyi lähemmäs kannella olevaa lentokonetta. He piiloutuivat tykin taakse, ja tarkkailivat tilannetta. Kansi oli täynnä piraatteja. Ämkoo oli kuitenkin tällä kertaa se positiivinen: "Ainakin sain tämän hatun."

Ilmapiraattilaiva

Kapteeni Taku harppoi lyhyenlaisilla jaloillaan pitkin laivan kantta etsien juuri hetki sitten kadonnutta kapteenikumppaniaan. Yleensä Ghekulan katoaminen olisi ollut Takulle mitä loistavin uutinen, mutta nyt Takun pettämätön piraattivaisto käski tätä olemaan huolissaan.

"Hoi! Ghekula! Ghekulaaa!"

Taku ei saanut vastausta. Hän yritti uudestaan.

"Kapteeni? Hector?"

Siinä samassa Ghekula seisoikin jo hänen takanaan, pidellen käsissään jotain hyvin omituista. Taku tuijotti esinettä hetken hölmistyneenä ja kohotti sitten katseensa kapteenin päälaelle. Sitten hän vielä vilkaisi vielä kilpailevan kapteenin silmiä. Niissä oli jotain väärää.

"Mihin sinä oikein katosit?"
"Minä... Arrr."
"Siis...?"
"Arrr?"
"Okeeeei... Mikä tuo purnukka on?"

Ghekulan yritys piilottaa kantamansa purkillinen maa-ainesta selkänsä taakse epäonnistui. Hän yritti selittää.

"Tämä... on purkillinen multaa. Arrrr."
"Miksi sinulla on purkillinen multaa?"
"Koska... Arrr. Siirry, on vähän kiire."

Kapteeni Ghekula tönäisi kapteeni Takun röyhkeästi syrjään ja alkoi harppoa kohti hetki sitten laivalta pudonneen kaksikon lentopeliä. Taku kuitenkin pysäytti tämän tarttuen Ghekulaa olkapäästä.

"Kuule-"
"ARRRR."
"-olisi-"
"ARRRRRRR."

Ghekula riuhtoi itsensä irti ja jatkoi juoksuaskelin matkaansa. Taku juoksi tämän kiinni.

"-kysymys."

Taku kiskaisi multapurkin itselleen. Purkki teki kuitenkin vastarintaa, putosi, ja jatkoi itsekseen vierien matkaansa lentokonetta kohti. Ghekula ja Taku vaihtoivat hämmästyneen katseen ja alkoivat kilvan kipittää purkin perässä. Ghekula onnistui kuitenkin tönäisemään Takun nurin saaden reippaasti etumatkaa.

Kapteeni Taku nousi rivakasti pystyyn ja katseli Ghekulan ja multapurkin perään. Jokin oli nyt pahasti vialla. Omituisinta heti eloisalta vaikuttavan multapurkin jälkeen oli se, että...

"Miten sinä oikein sait tuon hattusi takaisin?"

Ghekula pysähtyi, kääntyi, tuijotti Takua murhaavasti ja irvisti. Sitten illuusion vaikutus lakkasi.

Taku ja kannella liikuskelleet merirosvot katsoivat järkyttyneinä kun kapteeni Ghekula muutti muotoaan. Pian hänen paikallaan seisoikin hetki sitten piraateille tutuksi tullut mustanvihreä hahmo. Samaan aikaan multapurkki näytti laajenevan luonnottomalla vauhdilla muuntuen samalla epätoivoisesti virnuilevaksi valkoiseksi möykyksi.

"Muita suunnitelmia?", Snowie kysyi Ämkoolta.
"Lentokoneeseen. Nyt.", Ämkoo vastasi ja otti viimeiset juoksuaskeleet lentokonetta kohti.

Snowman sulloi itsensä sisään lentokoneeseen niin nopeasti kuin vain kykeni. Kapteeni Takun johtamat merirosvot juoksivat kohti konetta pelottavalla vauhdilla. Snowman katseli koneen ulkopuolelle kauhuissaan ja yritti hoputtaa Ämkoota.

"Tässä olisi vähän kii-"
"HILJAA."
"Ne ovat ihan tuossa vie-"
"HIIILJAAA."
"Yksi riuhtoo jo ovea au-"
"HILJAAAHAHAHAHAHAHAHAHAAAAAA!!"

Lentokone käynnistyi ja lähti liikkumaan pitkin laivan kantta. Hysteeriset piraattimatoranit suorittivat epätoivoisia väistöliikkeitä. Ämkoo nauroi.

Oikea kapteeni Ghekula oli herännyt. Hän nousi haparoiden pystyyn, kosketteli hetken päälakeaan ja päästi ilmoille kaamean rääkäisyn. Hattu oli yhä poissa. Rääkäisy kuitenkin peittyi ohitse kiitävän lentokoneen jytinän alle. Ghekula ehti juuri ja juuri erottaa ohjaamosta käsin vilkuttelevan tummanpuhuvan hahmon. Ja hatun.

"ÄLLKÄÄ PÄÄSSTÄKÖ NIITÄ PIIRRRUULAISIA KARRKUUUNN!!! ARRRRRR!!!"
"Millä ammumme, kapteeni?"
"LADATKAA KAIKKI KAKTUKSET. KAIIIIKKIIII. ARRRRRR."

Kapteeni Taku katseli kauhuissaan kuinka pikkuiset piraatit tekivät orjallisesti työtä käskettyä. Kaikki kaktustykit ladattiin ja käännettiin osoittamaan pakenevan kaksikon suuntaan.

"ARRRR. TULLLTA."
"EEEEIIIIIII!!!"

Laiva räjähti.

Ohjaamon takana istuskeleva Snowman huokaisi syvään ja kääntyi kahvikupposta nauttivan Ämkoon puoleen.

"Muutit minut multapurkiksi."
"Se tuntui sillä hetkellä loogiselta."


[spoil]Hyvästi, arvon piraatit. Jos jollekulle ei avautunut, niin Ämkoo käytti illuusionaamiota.[/spoil]

Bio Klaanin Linnake

Keskiyö.
Jokainen tähti oli kadonnut taivaalta. Varjot ovat peittäneet ennen loistokkaan kuun. Taivaalta katsottuna saari oli melkein näkymätön tumman meren päällä.
Loputon pimeys on niellaissut linnakkeen ylle. Loputtomien Matoralaisten huuto kaikui läpi varjon peittämää kaupunkia. Kaikki juoksivat pois taivaalla leijuvaa mekaanista armeijaa. Ne heittivät useita kiiltävän punaisia säteitä pintaa päin, vieden useiden Matoralaisten elämän jättäen jälkeen vain tuskaan jääneen ja lasikatseisen ruumiin.
Osa mekaanisesta armeijasta laskeutui maahan. Niiden metalliset kehot liikkuivat ikään kuin hyönteiset. Niiden silmät hehkuivat kylmästi ja tarkistivat jokaisen kolkan jättämättä yhtään pimeää nurkkaa. Ne jatkoivat eteenpäin ja tutkivat jokaisen tielleen osuvan rakennuksen ja tuhosivat ne.


"Mata Nui, auta. Pyydän."
Lattiaan käpertynyt Po-Matoralainen kuiskasi itselleen.
Joukko Matoralaisia ovat piiloutuneet yksi Linnakkeen ravintolatilaan. Entinen hempeän punaiset seinät olivat nyt ainoa mikä piti heidät ulkopuolisilta murhaajilta. Seiniin oli kiinnitetty useita valonkiviä, jotka valaisivat hyvin heikosti suurta rakennusta. Puiset pöydät olivat kaadettu ja niistä muodostettu pieni valli Matoralaisten eteen. Tuoleja oli kasattu jokaisen oven eteen ja ikkunat olivat kaikki verhottu kiinni.
Matoralaiset istuivat lattialla tiukasti kiinni toisiaan kohti. Osa Matoralaisista pitivät tiukasti kiinni omista sielunparistaan ja yrittivät rauhoittaa toisiaan niin hyvin kuin pystyi.
Muutamista huolimatta suurinosa Matoralaisista pysyivät hyvin hiljaa ja toivoivat sydämen pohjaa myöten, etteivät metalliset murhaajat löytäisivät heitä.
Pöydästä muodostetun muurin takana seisoi kaksi Klaanin Matoralaista vartijaa, yksi Le-Matoran ja yksi Ta-Matoran, jotka pitivät silmällä puisiin tuoliin hautautunutta ovea.
Ta-Matoralainen vartija: Pegghu ei miettynyt muuta kuin kuinka tulisi suojelemaan kansaansa keinolla millä hyvänsä ja pakenea pois elävänä.

"Olen silti oikeassa, tiedäthän?", sanoi satunnaisesti hänen vieressä oleva Le-Matoralainen vartija: Frottik.
"Frottik, onko aivan pakko?", Pegghu vastasi hänelle kärsimättömästi.
"Noh sinähän itse aloitit puhumaan siitä kuinka-", Pegghu alkoi tuijottamaan vihaisesti Frottikiä päin ennen kuin tämä pysty lopettamaan sanomansa; "Sori", Frottik vastasi hiljaisesti.
Hetken päästä molemmat vartijat päättivät istahtaa viimein ja huokaisivat, joka sai muutaman Matoralaisen hätääntymään hieman jolloin Pegghu joutui rauhoittamaan heitä uudelleen.
Kumpikaan heistä eivät koskaan odottaneet tavanomaista rutiinista iltavuoroaan muuttuvan minuuteissa sodaksi elämästä ja kuolemasta. Juuri tunteja sitten ainoa asia mitä Pegghu teki oli uuden "Huudon Vaeltaja"-kirjan lukeminen ja Frottik Kohliin pelaamista muutaman nuoremmat Matoralaisten kanssa, vaikka olikin hieman huono.
Ulkona kuului toinen räjähdys, mikä vain jännitti enemmän piileskelijöiden hermoja. Vaikka ravintolan seinät peittivät hyvin suurimmanosan ulkopuolisesta kaaoksesta, se ei siltikään helpottanut ketään.
"Löysitkö hänet?", Frottik kysyi Pegghulta hiljaisesti.
"Kenet?", Pegghu vastasi kyseliäästi.
"No tiedät kyllä kenet. Se Ga-Matoralainen sieltä kirjastosta", Frottik vastasi takaisin, mikä sai vain Pegghun hieman ärsyyntyneeksi, "Onko nyt aivan pakko?", mutta Frottik jatkoi "Mutta sinähän itse sanoit, että jos hänet laitettaisiin maatilalle töihin, hänet potkittaisiin heti pois koska tainutti jokaisen Mukau-lehmän raa'alla kauneudellaan ja sanoit ettet lepäisi kunnes tapaisit hänet ja veisit hänet mukavalle illalliselle."
"Niin niin sanoinkin, mutta...", Pegghu vastasi.
"Mutta mitä?", Frottik kysyi. Pegghu hiljeentyi hetken. "Ei, en löytänyt häntä", hän viimein vastasi hieman masentavasti.
"Sori", lausui Frottik hieman syyllisen tuntuisena.
Molemmat istuivat taas hiljaisesti maassa. Toinen räjähdys kuului ulkopuolelta, tällä kertaa läheltä. Matoralaisten hermot vain kireentyivät entisestään ja oli puhdas ihme, ettei kukaan vielä ole menettänyt järkensä ja alkanut juosta ovea kohti.
Pegghu päätti viimein keventää ilmapiiriä hieman ja käänsi päänsä Frottikia päin: "Kuule, mitä jos tämän kaiken jälkeen kävisimme viimein siellä kahviossa josta olet kertonut kokoajan? Siis se jossa jokaisen viikkon erikoisen päälle laitetaan pieni värikäs sateenvarjo?"
"Oikeastiko?", Frottik heti piristyi hieman.
"Juu juu, voisin ehkä myös pyytää hänetkin mukaan. Heh, ehkä voimme jopa välttyä juomarahojen antamisesta", vastasi Pegghu iloisesti.
"Hehe, juu", Frottik huokaisi innokaana.

"Joten mitä sanot? Selviydytäänkö tästäkin?", kysyi Pegghu perään.

"Tietysti."

"Klaanin puolesta?"

"Kahvion puolesta myös."
Matoralaisvartijat paiskoivat kättä.

Juuri siinä samassa ovi räjähti auki. Entisen tuolin osia lenteli pitkin ravintolan pehmeän punaista lattiaa. Tuhkaan ympäröity oviaukko oli paksun savun peitossa.
Pegghu ja Frottik kurkistivat hitaasti pöytien takana sitä päin. He alkoivat kuulla matalan huminaa sieltä ja näkivät savun keskeltä sylinderimäisen siluetin.
Matoralaiset joutuivat kauhun valtaan ja perääntyivät nopeasti taaksepäin, jättäen vain Pegghun ja Frottikin eteen näkemään mekaanisten hirviöiden saapumista.

Savu hälveni ja olennot voitiin nähdä viimein tarkemmin ravintolan heikkojen valojen alla. Matoralaiset hämmentyivät heti; he eivät ole koskaan nähneet samankaltaisia olentoja elämässään.
Olennot olivat hyvin korkeita, noin Skakdin kokoisia ja pystyivät helposti peittämään Matoralaisen varjoonsa. Muodoltaan Olennot olivat oikeastaan myös lievästi kartion muotoisia, erityisesti niiden alaruumisosa. Olennoilla ei ollut jalkoja, vaan nillä oli täysin litteät pohjat ja näyttivät leijuvan. Niiden päänsä olivat pienen kupolin muotoisia jossa oli kolme hohtavaa silmää; Yksi pyöreä keskellä ja sivussa kaksi sivuttaista. Niiden metallirungoista ja johdoista koostuneet kaulat olivat pitkiä ja olivat osittain haarniskan suojassa. Olkapäistä erottui kummastakin kaksi pitkää raajaa, joiden päällä hyvin tutun näköinen, kilpimäinen olkapääsuojus. Niiden rintakehää suojasi myös hyvin tutun näköinen rintapanssari, jossa koristi logo joka näytti kirjaimien "A", "Z" ja "M" yhdistelmältä.
Matoralaiset huomasivat, että moni näiden olentojen piirteistä muistutti heitä jostain, mutta kukaan ei voinut päättää mikä. Ne jotka näyttivät muistavan alkoivat vain parkuivat kauhusta, eikä heistä saanut revittyä enään mitään irti.
Olennot liikahtelivat hieman, mutta eivät näyttäneet aikovan tehdä vielä mitään. Sen sijaan ne näyttivät tarkistavan ympäristöään ja Matoralaisia.
"Se on nyt tai ei koskaan", Pegghu ilmoitti. Hän nousi ylös pöytien takaa ystävänsä pyynnöistä huolimatta ja alkoi juosta olentoja kohti. Hän yritti huutaa uhkaavimman sotahuudon minkä pystyi ja alkoi heilauttaa kädessä olevaa asettaan niin kovaa kuin pystyi lähimpää olevaa Olentoa päin.
Mutta Olento reagoi nopeasti ja nappasi salamannopeasti Pegghun aseseen. Pegghu ei ehtinyt edes luoda sopivaa reaktiota ennen kuin Olento nappasi lopuilla käsillään Matoranin jokaista raajaa ja puristi niitä tiukasti. Pegghu tunsi kuinka kädet olivat murtumaisillaan Olennon voimasta. Tuska oli sietämätön ja se oli nyt ainoa, mikä täytti hänen ajatuksensa.
Silloin Frottikin nousi ylös pöytien takaa ja lähti heti auttamaan ystäväänsä. Hän astui pöytien päälle ja käytti sitä astumakivenä hyppiessään Pegghua pitäävää Olentoa päin, aseensa kädessä valmiina iskemään Olentoa niin kovaa kuin pystyi. Ennen kuin tämä ehti edes päästä kahta metriä Olenntoa, silmänräpäyksessä hänen eteen ilmestyi toinen Olennoista, joka tarttui kiinni Matoralaisen kasvoon. Olento ei kuluttanut aikaa vaan iski heti Frottikin maahan jättäen siihen painauman. Pegghu alkoi huutaa heitä päin kovaa ja epätoivoisesti, kun tämä Olento repi maassa olevan Frottikin naamion irti ja murskasi sen käsillään ilman minkäänlaista vaivaa.
Matoralaiset joutuivat kauhunvaltaan; He eivät voineet edes liikkua millimetriäkään ja vain katsoivat peloissa Olentojen kylmää brutaalisuutta.
Kauhu myös alkoi vallata Pegghua. Hienpisarat alkoivat virrata häntä pitkin samalla kun hän käänsi katseensa raajoistaan pitelevän Olentoa kohti.
"Keitä... Mitä... Te... Olette...?", hän huohotti tuskassa.

Olento alkoi tuijottamaan häntä. Sen hyytävä katse sai Pegghua tuntemaan olonsa vielä pahemmaksi kuin se oli. Olento näytti ajattelevan miten aikoisi vastata kysymykseen.
"Vastaus: Avhrak Feterra", se vastasi kylmästi ruosteisen metallisella äänellään.

"Pyydän, ettekö voi... Ettekö voi... jättää meidät rauhaan. Pyy... dän, älkää tappa... ko ...meitä... Mata Nuin tähden... sääli... kää meitä... Emme... emme voi... tais...tella", Pegghua alkoi pyytämään. Hän ei voinut edes muodostamaan lauseita enään. Hän tunsi kuinka pelko ja tuska raastoi hänen mieltä.


"Vastaus: Ei."



Domekin asuintila.

Domekin viininpunainen huone oli täysin pimeä. Ovi oli tiukasti kiinni ja verhot peittivät kaaokseen vallannutta Klaania. Jokainen seinässä oleva maalaus ja erinmuotoiset huonekalut olivat yhä paikoillaan, mutta paikalla ei ollut ketään katselemassa niitä, ei ristin sieluakaan. Oven takaa kuului ryntäilyä ja huutamista. Jotkut ulkona olevista yrittivät avata ovea epätoivosesti, mutta luovuttivat yrityksestä ja joutui sitemmin metallipataljoonan kynsiin.

Silloin ikkuna räjähti. Punainen valonsäde oli osunut siihen. Tuuli alkoi puhaltaa ikkunan läpi vetäen verhon pois tieltään. Samalla tuuli takersi yhteen huoneen esineeseen ja pudotti sen maahan.

Se oli hattu.

Se oli Domekin hattu.

Klaanin käytävät (oikeasti onko tämä teksti aivan pakollinen!?)

Gk käeli pitkin käytävää melkein normaalisti, mutta ei aivan jokunen Lentävä botti tuli häntä vastaan silloin tällöin, mutta kumma kyllä tämä "roskapönttö"-panssari suojasi häntä melko hyvin, kahvio alkoi jo häämöttää lampun valossa. Siellä oli muutamia pelokkaita Matoraneja ja toia jotkut piileskelivät pöydän alla ja jotkut tärisivät Samalla kun yrittivät juoda kahvia tai syödä makkaraa. Jokainen heistä vilkaisis tulijaa epäluuloisesti koska harvemmin olivat nähneet toaa metallilaatikossa, ehkä joku hieman hihittikin, mutta sillä ei ollut väliä tilanne oli vakava.

GK otti itsekkin makkaran tosin raakana, kumma kyllä hän pitää raasta makkarasta enemmän, tämäkin sai jokusen hihitystä.

Olkaa hiljaa...
"Selvä..."
Kahvioon pääsi montaa tietä nyt hän kuuli pienenmoisen Pataljoonan lenteleviä lautasia.

Hitto...

GK kaivoi esiin miekkansa ja korjaili nyrkkirautaansa, jonka Nazorakit olivat innostuksissaan vääntäneet, Toa jäi odottamaan... odottamaan sitä mikä sieltä olisi tulossa.

Nazorakien tukikohta, kokoushuone

"Hänellä oli kyllä pointti, miksi emme hyökänneet muiden mukana?" ilmavoimia komentava nykyinen 003 kysyi viitaten Kenraaliluutnantin sanoihin.
"Tuo hyökkäys ei tuhoa Klaania. Vaikka se kuinka heikentäisikin sitä, ei se tuhoa Klaania millään, olen tietoinen siitä, että heillä on hätävarajärjestelmiä. Klaanin järjestöä ei yhdessä yössä noin pienillä joukoilla täysin lyödä" Kenraali 001 valaisi. "Meidän kannalta on aina vain parempi, mitä myöhemmin joudumme tekemään suuria hyökkäyksiä. Liittolaisemme heikentäkööt vihollistamme, puutumme peliin myöhemmin. Sitä paitsi, suunnitelmakaan ei ole vielä valmis."

Tämän jälkeen molemmat torakat olivat hiljaa, ja katsoivat näytöltä Klaanin linnakkeen kaoottisia tapahtumia.


Lentokone

Ämkoo ohjasti vuorollaan lentokonetta. Snowmanin päätä särki ja häntä huimasi, joten he olivat yhteistuumin pitäneet viisaampana, jos Ämkoo hoitaisi pilotin hommat toistaiseksi.

Lumiukko nojasi sivuikkunaan mietteliäänä, ja tuijotti taivaan pimeyteen, he lensivät nyt tumman pilviverhon sisällä, eikä missään suunnassa näkynyt oikeastaan mitään. Snowman ei tiennyt, mikä hänen päätään vaivasi. Hän tiesi vain, että sitä koski, ja välillä hän oli lähellä pyörtyäkin. Ämkoollakaan ei ollut vastauksia päänsärkyyn, tai ainakaan hän ei kertonut epäilyksistään Snowmanille.

Lumiukko itse ei kuitenkaan ollut niinkään huolissaan itse päänsärystä. Jokin muu hänen päänsä sisällä vaivasi enemmän: hän oli oikeasti miettinyt Klaanin pettämistä. Mietti edelleen. Mutta se olisi kaikkien parhaaksi. Paitsi että jos olisi, niin miksi en saisi kertoa siitä muille? Ehkä muut eivät näkisi asiaa selkeästi. Mutta miksi minäkään näkisin?

Snowman pudisti päätään. Hänen ajatuksensa kulkivat samoja ratoja ties kuinka monennen kerran. Vaikka sitä ei moni hänen hilpeästä olemuksesta ehkä uskonutkaan, eivät synkät ajatukset olleet lumiukolle lainkaan vieraita. Mutta näissä kyseisissä mietteissä tuntui olevan jotain tavallisesta poikkeavaa. Aivan kuin... Osa ajatuksista ei olisi omiani.

Bio-Klaanin chat/kahvio

GK odotti sitä, että ovesta rynnistäisi sisään joukko tappajarobotteja tämän tajutessaan muutkin ottivat aseitaan esiin puolustautuakseen, ovi rämähti auki sisään leijaili lentelviä lautasia jotka huusivat jotain kummaa nimeä jatkuvaa tahtia.

Kun näyttivät olevan jossain hurmiossa ne kaikki tusinasta hajaantuivat kenenkin perään, GK sai kaksi ne ampuivat punaisia säteitään samaan aikaan kun Gekko hakkasi niitä taukoamatta miekallaan toinen räshti maahan, koska sen virtapiiristö lojui sotkuna jo lattialla Gekko laittoi äkkiseltään hoitohuoneeestan nammaapnasa tepippirullan ja sitoi sillä lampun kiinni naamioonsa sitten hän hppäsi kattolampun päälle ja robotti leijaili ylöspäin, mutta teki sen liian hitaasti, GK hyppäsi miekka edellä robottia päin ja miekka lävisti sen mekaanisen olemuksen palasiksi muutama Matoran oli haavoittunut, mutta suurempaa vahinkoa ei ollut kukaan saanut.

Sitten jostain kuului taas hirb´veää naurua ja räjähdys oviaukko räjähti ja sen edessä seisoi Jake, kumma kyllä suhteellisen rauhallisena ja viittoi nauravalle varjomöykylle tietä, GK tunnisti möykyn liiankin hyvin, hän pinkaisi heti pois näköpiiristä ja Avde sanoi hänen peräänsä: ”Älä pelkää kuolet, kyllä, mutta vielä ei ole sinun vuorosi.”
Puhe kuului hyytävästä läjästä ulokkeita ja silmiä, GK kuuli tämän vielä, mutta oli jo suunnistamassa ylöspäin olevaan osaan hänen pitäisi varoittaa Muita Menemällä ylläpitäjien luo, Jake oli selvästi joko yllättäen muuttunut idiotiiksi tai sitten hän oli transissa mikä olisikin todennäköisempää.

[spoil]Jake sinähän Avdea opastat teeppäs jotain.[/spoil]