Lentokone

"Au" Snowman protestoi pientä hypähdystä, jonka johdosta hän oli lyönyt päänsä lentokoneen ohjaamon kattoon, ja herännyt torkuiltaan.
"Anteeksi. En oikein voi ilmakuopille mitään" vastasi Ämkoo.
"No, ainakin heräsin. Mites, kauanko nukuin?"
"Vajaat puoli tuntia. Koeta vain nukkua, matkamme on pitkä."
"Etkö itse tahtoisi nukkua?"
Ämkoo taputteli kädessään olevaa kahvikuppia.
"Ai juu. No, jatka vain ohjastusta" Snowman totesi, ja sulki taas silmänsä. Pian hän uinuikin taas Ämkoon jatkaessa valvomista.

[spoil]Miniosa tuntui asiaankuuluvalta.[/spoil]

Bio-Klaani, käytävä

Guardian tähtäsi kiväärillään sätkivää mustaa olentoa pitkään. Hän odotti, että se lopettaisi vastenmielisen yskimisensä ja sätkimisensä ja valahtaisi veltoksi. Kuvottavan varjovanukkaan yskäisyt ja vinkaisut alkoivat vähitellen hidastua ja lopulta sen lonkeromaiset raajat kaatuivat lattialle lässähtäen nestemäisiksi. Guardian tökkäisi mustaa limaa kerran kiväärinsä pistimellä eikä se reagoinut.
G kääntyi kohti Kepeä.

"Kiitos", hän sanoi henkäisten hitaasti. "mutta vaahtosammutin?"
Kepe oli hiljaa hetken ja siirteli painoaan jalalta toiselle. Hän nosti kädessään olevaa tyhjää purkkia päänsä tasolle ja katsoi sitä epävarmana.
"Vaihtoehtoina olivat lasinsirut, Cordak ja tämä", hän sanoi.

"Etkö sinä ole Toa?" Guardian sanoi silmät puoliksi ummessa.

"Joo?"

"Sinä voit jäädyttää asioita ja luoda köynnöksiä."

"...ja?"

"Ja ensimmäinen asia, joka tuli mieleesi, oli vaahtosammutin."

"...minä panikoin, hei. Jotain piti tehdä."

"Ainakin se toimi."
Guardian kytki kiväärinsä varmistimen päälle ja laittoi sen selkäänsä. Hän katsoi maassa olevaa mustaa limaa hetken yökiikarillaan varmistaakseen, liikkuiko se.
"Lämpö. Päälle."

Lima oli kylmempi kuin Tawan reaktio parin kuukauden takaiseen kahviojekkuun. Tämä tarkoitti, että lonkeroisen möykyn täytyisi olla kuollut, mutta Guardian ei ollut täysin varma, oliko lima koskaan ollut elossa.
"Lämpö pois. Skanneri. Päälle."

Guardianin silmän mikrotietokoneen osoitin lukittui limaan ja kulutti viisi sekuntia sen analysoimiseen pitäen tasaista piipitystä. Piipitys loppui pehmeään "valmis"-ääneen. Skannauksen tulos ja liman ominaisuudet ilmestyivät Guardianin silmäskannerin näytölle.

404. Virhe. Skannatussa kohteessa ei järkeä. Ei. Ei. Ei. Virhe. Virhe. Virhe.
se sattuu

liian pimeää

auttakaa

äiti


Viestin sisällöstä ei ollut selvästi paljoakaan hyötyä Guardianille. Hän päätti vain sulkea skannerin.

"Mitä täällä tapahtuu?" Kepe kysyi huolestuneena.
Guardian harkitsi hetken, mitä vastaisi. Todennäköisesti joku teknisesti taitava oli häirinnyt Klaanin radiosignaaleja ja pommittanut apuvirtageneraattorin. Ei ollut salaisuus, että Kepen tekninen osaaminen olisi viholliselle hyödyllistä.
Kepe olisi kuitenkin yksi niistä harvoista, joilla oli tarpeeksi teknistä tietotaitoa apuvirtageneraattorin korjausoperaatioon. Vaihtoehtoja ei ollut.

"Petturi", Guardian sanoi. "Petturi tapahtuu."
Kepen silmäkulma nousi saaden hänet näyttämään hämmentyneeltä. "Mitä?"

"Joku häiritsi Klaanin sisäisiä radioaaltoja ja vahingoitti apuvirtageneraattoria", Guardian sanoi. "Joku päästi vihollisen sisään."

"Ovatko Nazorakeja vai...?"

Guardian näytti merkillisen ilmeen. "En tiedä. Jotain mekaanista on liikkeellä. Mahdollisesti. Mutta tämä musta möykky ja tuo nauru..."
Sininen Skakdi piti pohdiskelevan hiljaisuuden.
"Kepe", hän sanoi.

"Niin?"

"Herätä kaikki parhaat taistelijat ja hae Paaco. Yrittäkää korjata apugeneraattori parhaanne mukaan. Haluan jotain hiton valoja."

"Miten luulet minun löytävän oikean paikan tässä pimeydessä?" Kepe kysyi skeptisesti. "Toisilla ei ole yökiikaria."

Guardian ei vastannut kysymykseen heti. Hän käveli kaapille, josta Kepe oli juuri kaivanut esiin vaahtosammuttimen. Kepe ei nähnyt mitään, mutta hän kykeni kuulemaan tavaroiden putoilevan seiniltä kolisten, kun Guardian kaiveli hyllyjen läpi kiireisesti.
Pian Skakdi palasi Kepen luo. Guardian ojensi Kepelle jotain pientä ja kevyttä. Se oli neliön muotoinen.

Kepe katsoi kysyvästi.
"Ne ovat tulitikkuja", Guardian vastasi yksiselitteisesti.

Kepen suu aukesi puoliksi. Suusta ulos lennähtävä "mitä" oli niin tunteeton, hämmentynyt ja hidas, että sen oikea kirjoitusasu olisi "Mitä."

"Ei löytynyt muuta", Guardian vastasi. "Noilla vähillä tikuilla löydät tiesi edes Paacon luo. Jossain pitäisi olla hätäsoihtuja, mutta ei näemmä tässä kaapissa."

Kepe oli sanomassa jotain taskulamppujen hyödyllisyydestä, mutta sitten valkovihreä Toa muisti tilanteen vakavuuden. Hän lähti juoksemaan toiseen suuntaan. Pian hän kuitenkin hidasti hieman vain huutaakseen jotain Guardianille.
"Mihin sinä sitten menet?"

"Kuulithan naurun?" Guardian huusi takaisin.

"Niin?"

Guardian kääntyi kohti toista käytävää ja otti kiväärin selästään.
"Se on menossa admin-siipeen."



Admin-siipi


Musta massa syöksyi läpi käytävien ja konferenssihuoneiden villipetolauman tavoin. Se veteli itseään eteenpäin pitkillä ja höllyvillä käsillään, joita oli kymmeniä. Välillä massalla oli pää, välillä se katosi sen satojen raajojen kaaoksen keskelle. Valtavalla rujolla hammasrivillä varustettu suu nauroi edelleen, mutta nyt erilaisia ääniä oli kuusi. Äänet vaihtelivat korkeuksiltaan. Yksi kuulosti Matoranilta, toinen oli käärmemäistä sihinää ja kolmas oli matalaa demonista murinaa, joka tärisytti lasisia esineitä ja ikkunoita Klaanin linnoituksessa. Yksi olennon kuudesta äänestä kuulosti kuitenkin enemmän itkulta kuin naurulta.

Välillä pienet Matoraneilta tai Toilta näyttävät hahmot ilmestyivät mustan massan eteen. Ne nostivat säälittävät aseensa kohti massaa ja vetivät liipaisimistaan. Ammuksia lenteli läpi ilman ja jotkut niistä osuivat, mutta useimmat vain läpäisivät yönmustan hirviön, joka ei näyttänyt merkkejä kivusta vaan vain jatkoi epäluonnollista naurukuoroaan.

Jotkut säälittävistä tinasotilaista eivät ymmärtäneet väistää edes silloin, kun musta massa tuli lähemmäs. Jotkut niistä yrittivät yhä vastarintaa pienillä teräaseilla. Yleensä ne lensivät päin seiniä. Välillä ne lensivät niiden läpi. Jos kaoottisen massan keskellä oli yhä mieli, sen täytti suuri huvittuneisuus.

Musta massa alkoi saapua määränpäähänsä. Syvä Nauru ei ollut tarvinnut aikaisemmin näkemänsä Toan opastusta löytääkseen kohteensa. Ainoa syy, miksi kammottava massa oli antanut Toan opastaa hetken aikaa oli se, että se nautti suuresti pienen olennon sisällä vellovasta pelosta. Syvä Nauru oli jättänyt Toan jälkeensä jo minuutteja sitten.

Tämä punaisen ja mustan sekava yhteensulautuma tiesi, mitä etsi ja tiesi, missä se oli. Kohteen olemus heijastui kauas Klaaniin. Harva kykenisi tuntemaan sen lähettämät aallot, mutta Syvä Nauru haistoi, maistoi, tunti, kuuli ja näki ne.
Ja kyseiset aallot olivat kauneinta, mitä Syvä Nauru oli koskaan nähnyt tuhannella silmällään. Se oli puhdasta ja voimakasta ja se tulisi kuulumaan työnantajalle.


Adminien komentokammio


Visokki seisoi taisteluvalmiudessa pimeässä komentokammiossa. Valot olivat poissa, mutta Visorak kykeni tarkoilla aisteillaan kuulemaan ja haistamaan, että jotain oli tulossa.

Jokin iskeytyi komentokammion paksuun metallioveen. Ovi tärähti voimakkaasti, mutta pysyi kiinni liitoksissaan. Pian ovi tärähti kuitenkin uudelleen.

Hohtava Rhotuka-kiekko alkoi latautua Visorakin selässä.

Se elää yhä. Miksi se elää? Miksi en tappanut sitä, kun olisi ollut mahdollisuus? Kunnianhimo, ahneus, ylpeys. Valta. Voima.

Se elää. Se elää.

Näen itse virheeni joka kerta, kun se osoittaa hedelmällisyytensä tulokset.

Pimeys. Hävitys. Turmio. Tyhjyys.

Pelkkää tuhoa näen ympärilläni.

Kun kuolema saa kaiken.
Minun on korjattava virheeni.


Eikö sssse ole mieluinen? Vieläkään?

Kylläh.

Sssssitten voissssimme tyytyä ssssiihen.

Tietysti. Mutta onko meidän pakko?

Ssssse on paha. Sssse on ilkeä. Ssssse on ennen kaikkea tuottava. Ssssse on tärkeintä. Haluammehan valtaa.

Haluammeko todella?

Sssssinä päätät itsssse. Minä haluan…

Entäpä muut?

En välitä heisssstä. Olemme kumppaneita. Muut sssssaavat nuolla...

… mitä?

Unohda sssse.

Älä yritä. Terry petti jo veljeskunnan johtajan. Miserix on kuollut. Ainakin jos ne vätykset suorittivat tehtävänsä.

On mahdollissssta, että eivät.

Vihjailet jotain?

Mahdollisesssssti.

Sihise itseksesi. Minä en ole kiinnostunut asiasta. Mieluiten tuhoaisin tuonkin.

Eiiii. Sssssitä ei sssssaaa tuhota.

Mitä hyödymme siitä?

Sssssaa nähdä…

Äsh. Minun täytyy ajatella asiaa.

Tietyssssti…


Miksi. Miksi sen piti jäädä henkiin.


Nazorakien tunnelit, suuri kammio

”… Manu!” Matoro kirkui Makutan korvaan.
”Mtähhäh.”
”Mitä me teemme?”

He katselivat suurta salia. Nazorakit eivät olleet vielä huomanneet heitä. Makuta Nui mietti. Pitkään. Muut alkoivat hermostua.

”Voisimme tappaa ne?” Make ehdotti.
”Tuollaista puhetta Modelta”, Keetongu moitti.
”Klaanin koodi ei kiellä tappamista”, Make sanoi kohauttaen olkiaan.
”Mutta se säätää tappamista viimeiseksi vaihtoehdoksi”, Matoro sanoi.
”Älkää nyt, itsekin tapatte kaikki!” Make valitti.
”HILJAA.” Kaikki säpsähtivät. Ääni oli lähtöisin Makuta Nuista.

He katsoivat hiljaa Manua. Tämä katseli ympärilleen. Sitten hän aivan yhtäkkiä lähti kävelemään kohti torakoita.

Muuta juoksivat perässä, hätääntyneinä.
”Mitä luulet tekeväsi?” Summerganon kuiskasi. Makuta ei vastannut. Lopulta torakat näkivät heidät. Ne juoksivat heidän luokseen ja kohottivat aseensa.

”Tervehdys, Nazorakit”, Makuta huudahti iloisesti. ”Tulin tapaamaan johtajaanne.”
Manun tiimi tuijotti häntä ällistyneenä, torakat taas epäluuloisina.
”Mitä ajat takaa, Makuta?” yksi torakoista kysyi.
”Toistan hieman hitaammin, että retarditkin ymmärtävät:

Minä. Tulin. Tapaamaan. Teidän. Rakasta. Johtajaanne. Hän. On. Torakka. Numero. 001. Is that savvy?”

Torakka raapi hetken päätään. Toinen näytti raivoisalta.
”Etkö sinä tajua?” se rääkäisi kumppanilleen. Loput torakat pysyttelivät taaempana. ”Se pilkkaa sinua!”
”Kyllä minä tajusin, ole hiljaa!”
”Hienoa, että saitte viimein kiinni punaisen langan pään”, Makuta hihitti.
”… lanka?”
”Turpa kiinni, idiootti”, toinen torakka sanoi ensimmäiselle ottaen ohjat käsiinsä. ”Tulette mukaani. Vien teidät tyrmiin odottamaan kohtaloanne.”
”Ei”, Makuta Nui vastasi, ”en sanonut niin. Minä tapaan johtajanne.”
”Ei käy.”
”Kyllä se käy.”
”Ei. Te menette tyrmään, tai muut-” Nazorakin lause jäi kesken varjosäteen lävistäessä hänen päänsä. Säde osui kattoon. Kiviä putosi tappavasti joidenkin Nazorakien päälle.

Makutan voimahuuto kantoi hyyyvin pitkälle. Koko muu tiimi seisoi jännittyneenä vieressä.
”Mitä hemmettiä sinä teet?” Make tivasi.
”Huudan?”
”Äh.”

Torakat lähestyivät heitä. Varovasti. Makuta ei välittänyt; hän tarttui yhtä torakoista päästä ja nosti tämän ilmaan. Torakka kirkaisi.
”Missä pomonne on, kultaseni?”
”Eeeeh…”
”Vastaahan.”
”Tiesitkö, että kuulostat melkoisesti Abzumolta?” Makuta Nuin silmät laajenivat.
”Kuinka niin?” Ote Nazorakin päästä tiukkeni.
”No, hän kutsuu meitä torakoita kultasiksi…” Vihreänruskeaa tahmaa lensi ympäriinsä. Lähimmät torakat kastuivat. Makuta itse ei kastunut limasta; hänellä kun oli suojakenttävoima.

Torakat muodostivat saattueen Makutan ympärille. Muiden ympärille muodostui toinen saattue. He lähtivät kulkemaan luolastoon.
”No niin”, Makuta sanoi reippaasti, ”edistystä.”

Pian vastaan tuli risteys. Makuta saatettiin toiseen, muu ryhmä toiseen.
”Minne meidät viedään?” Matoro hätääntyi.
”Luultavasti sinne tyrmään”, Makuta Nui tokaisi. ”Mutta te pakenette. Tapaamme sitten keskellä pesää, okei?”
”Selvä”, Make sanoi. Muu ryhmä ei ollut niinkään varma asiasta. Makuta Nui hymyili itsekseen. Vihdoinkin. Hän tapaisi jälleen ykkösen.

Nazorakien kokoushuone

Huoneen ovelta kuului koputusta. Kenraalin tuoli kääntyi kohti ovea, ja hän painoi kaukosäätimen nappia. Ovi aukesi, ja sisään astui lyhyehkö torakka.
"Mitä asiaa?" Kenraali tiedusteli.
"Turvakameroissamme näkyy jotain yllättävää. Suosittelisin kääntämään kamerakanava kahdeksalletoista."

Kenraali käänsi tuolinsa taas kohti näyttöä, ja painoi nappia kaukosäätimestä. Ruutuun ilmestyi kuva pimeästä torakoiden käytävästä, jota kulki muutama Nazorak ja suurempi, haarniskoitu hahmo. Kenraali yllättyi.
"Onko tuo... Makuta Nui?"
"Siltä näyttää, johtaja."
"Viekää hänet tuulikaappiin."
"Selvä."

---

Manun takana kävelevän torakan radiosta kuului puhetta. Hän sai selkeän ohjeistuksen, ja ilmoitti lajitovereilleen uudesta määränpäästä.

Pian seurue saapuikin suurelle teräsportille, jonka ovet aukesivat hitaasti. Nazorakit komensivat Makuta Nuin astumaan sisään. Manu kyllä huomasi jotain epäilyttävää, ei torakoiden pesä ollut vielä näin lähellä Klaania. Mutta juuri kun hän oli astunut sisään, ovet paukahtivatkin nopeasti kiinni torakoiden jäädessä ulkopuolelle. Eräs seinä paljastui suureksi näytöksi, ja siihen ilmestyi kuva harmaata takkia pitävästä, suuressa tuolissa istuvasta torakasta.

"Hauska nähdä, että olet tullut tapaamaan minua. Viime kerrasti onkin niin pitkä aika, makuta."
Manu katseli huuoneessa ympärilleen, ja Kenraali lisäsi: "Tiedän, että sinulla on paljon erilaisia voimia. Älä kuitenkaan edes harkitse teleporttaavasi pois tai mitään, sviittisi on eristetty moiselta."
"Haha! No mutta! Ykkönen. Siitä tosiaan on aikaa. Voi Steve, aika on merkillinen asia. Saanhan kutsua sinua Steveksi?" Manu katseli yhä ympärilleen huoneessa. "Mitäs tällainen teleporttauksen esto on? Ja mihin ovat kadonneet käytöstapasi?"
"Mitä, kakkukahvejako odotit? Ja se teleporttauksen esto, olemme hieman kehittyneet sitten viime visiittisi."
"Ah. Tietysti. Te olette aivan liian älykkäitä minulle. Kuinka nokkelaa, Steve." Tämän sanottuaan Manu vielä hihitteli päälle.

Kenraali mulkaisi Manua pahasti.
"Kuitenkin, mitä haet täältä, makuta?"
"Sinua. Eikö ole mukava tavata vanhaa ystävää pitkästä aikaa?"
"Ei."
"Kuinka töykeää. Etkö oppinut viime kerrasta mitään?"
"Nyt, makuta, lopeta irvailu, ja kerro oikea asiasi!"
"Ah. Ajattelin, että saisin kohdata sinut kasvoista kasvoihin. Tiedäthän, ilman, että välillämme on... väliaineita. Mutta: mitä luulet minun haluavan, kun tunkeudun pesään kuuden hengen iskuryhmä mukanani?"
"Pitäisikö kuuden pelottaa minua? Tiedät kyllä, että minulla on hieman enemmän väkeä komennossani."
"Etkö tajunnut hyvää juttuani? Ehkä se ei ollutkaan niin hyvä, kuin luulin, Steve."
"Makuta, kannattaisi suhtautua minuun vakavammin. Pidä hauskaa karsinassasi, kunnes keksimme sinulle parempaa käyttöä. Näkemiin."

Juuri, kun Kenraali oli sulkemassa yhteyden, hän vielä lisäsi: "Äläkä kutsu minua Steveksi!"

Sitten näyttö sammui, ja Manu jäi yksin pieneen huoneeseen.


[spoil]Kiitos Manulle, joka kirjoitti omat replansa.[/spoil]

BIO-klaani

Jake oli juuri räjäyttänyt seiniä ja opastanut Avdea, kuolemanpelon seurauksena. Nyt hän tajusi jotain. Hän oli pettänyt klaanin. Täysin vahingossa, tajuamatta tekoaan. Hän ei edes ollut Avden liittolainen tai mitään muutakaan, mutta hän oli silti pettänyt klaanin. Viidessä sekunnissa Jake teki päätöksen. Hän aikoi korjata virheen minkä oli tehnyt, hän aikoi tällä kertaa jättää sen itsesäällissään rypemisen ja auttaa klaania. Tämä olisi se hetki jolloin pitäisi tehdä jotain jos tekisi, koska tämä saattoi olla koko klaanin historian viimeinen hetki. Jake otti aseensa selästään, viritti sen taisteluvalmiuteen, ja lähti liikkeelle.

Bio-Klaani (mitä muuta on odotettavissa?)

GK juoksi, juoksi lujempaa kun kokskaan ennen, ilman mitään lisävarusteita. Avde seurasi häntä itseasiassa hän jopa ehkä johdatti Avdea, mutta toisaalta Admin siipeen oli ehdittävä ennen häntä.
Musta massa kuitenkin oli nopea, GK litistyisi sen alle jos ei tekisi mitään.
Hän Hyppäsi seinää vasten ja ritti roikkua nyrkkirautansa kanssa kiinni seinässä, Avde ei selvästikkään välittänyt hänestä jaa kiiti likeltä GK:stä ohi, Gk hakkasi seinää miekallaa ja siitä irtosi pala ja hän tippui seinältä.
Noustuaan hän lähti juoksuun. Kulman takan näkyi Avde jolle ositti vastarintaa Visokki Rhotukoita ampumalla Visorak parka olisi tuhoon tuomittu ilman apua.

[spoil]Epic Avde VS Visokki, GK ja Jake Battle..[/spoil]

Bio-klaani, adminsiipi

Jake juoksi admin-siipeä kohti. Sen portti oli auki, kun Jake käveli eteenpäin, myös komentohuoneen panssariovi oli auki. Itseasiassa se oli rikki. Jake katsoi sisään. Siellä oli Visokki, GK, ja varjo-olento jonka Jake oli nähnyt aiemminkin. Viimeksi Jake ei ollut pelännyt olentoa, koska oli nähnyt sen aiemminkin, mutta nyt reaktio oli erinlainen. Varjomassasta pyrki kokoajan ulos käsiä, jalkoja, lonkeroita ja silmiä. Kolmen äänen sekoitus puhui nyt varjomassan keskeltä: "Nyt, pienet ystäväni, on aika kuolla."


Jake oli jähmettynyt pelosta, mutta hän liikkui eteenpäin. Hän latasi aseensa ja ampui Avdea. Ei tapahtunut mitään, vaikka Jake ampui sarjaa Avdeen ja jokainen luoti osui. NYT oli oikeasti pelon paikka. Jake syöksyi Avdea päin. Hän otti miekkansa, jonka oli takonut itse. Hän iski Avdea kovaa. Mitään ei taaskaan tapahtunut, paitsi että osa Avden varjokäsistä tarrasi Jakea ja heitti Jaken seinään. Sen jälkeen yksi lonkero otti GK:n, ja heitti hänet Jaken päälle. GK nousi. Niin teki Jakekin, Jake yritti käyttää maan ja jään elementaalivoimiaan, hän loi hieman kiveä, ja jäädytti sen. Sitten hän heitti sen Avdea päin. Yksi Avden kourista otti sen, ja heitti sen Jakeen itseensä.

"Sinun on turha yrittää, ystäväni. Olisit nyt tällä puolella huonetta, jos olisit ottanut tarjoukseni vastaan. Etpä ottanut", Sanoi Avde, ja kaksi varjokättä tarttui Jakeen, heilautti Jaken tajuttomalla ruumiilla GK:n maahan, ja heitti molemmat seinään. Kaikki pimeni. Ainoastaan Visokki jäi tajuihinsa, ja hän olisi nyt yksin Avdea vastaan...

Komentokeskus

Kepe saapui Klaanin keskeisempiin osiin tulitikkujen valaistessa tietä. Viimeinen oli juuri polttamassa hänen sormiaan, kun hän löysi oven, jossa luki "Komentokeskus".

Hän avasi oven ja astui sisään. Huone oli laaja, ja sen seinillä oli monensorttisia monitoreja. Ohjauspöydät peittivät lattian. Tavallisesti monitoreissa olisi näkynyt kuvia ympäri linnaketta ja pöydät olisivat piippailleet merkityksellisesti. Nyt se oli pimeä ja autio. Yksi hahmo näkyi pääkontrollipaneelin edessä öljylampun kanssa.

"Paaco!"

Tämä kääntyi katsomaan. "Kas, terve", hän vastasi ja potkaisi paneelia. Se pysyi vaiti.
"G käski meidät korjaamaan apugeneraattoria", Kepe aloitti. "Sattuuko sinulla olemaan ylimääräisiä valonlähteitä?"
Paaco osoitti laariin huoneen nurkalla. Se oli täynnä soihtuja.

Hetkeä myöhemmin, portaikossa syvyyksiin

Kepe ja "kaikki parhaat taistelijat", Dox, Ignika ja Paaco, raivasivat tietään kohti apugeneraattoria. Konehuone oli kerroksen verran aulasta alaspäin mutta julmetun käytävälabyrintin takana.

Kepe kantoi laatikkoa, joka sisälsi apugeneraattorin kriittisimpien osien varakappaleet. Kaikilla heistä oli soihdut, jotka valaisivat pimeät käytävät kelvollisesti. Askeleet kaikuivat autiossa kerroksessa. Taistelun ääniä kantautui kaikkialta ylhäältä. Jostain kuului jyrähdys, ja katonpalasia tipahteli heidän päälleen.

Dox ja Ignika eivät näyttäneet lainkaan tietoisilta siitä, mitä oli tekeillä. Dox pälyili ympärilleen pelokkaasti, Ignika puolestaan hyppi ympäriinsä yliaktiivisesti. Kepe ei ollut varma, oliko ollut oikein päästää heidät ulos omasta pienestä universumistaan suureen ulkomaailmaan. Paaco kuitenkin yritti parhaansa mukaan selittää heille yön tapahtumia.

He saapuivat suurelle, metalliselle ovelle. Se oli kiinni ja lukossa, mikä oli yllättävää ottaen huomioon generaattorin joutuneen räjäytetyksi. Kepe kaivoi esiin ruosteisen, suurehkon avaimen ja avasi oven. Se kolahti seinään. Huoneeseen syntynyt korkeapaine purkautui ulos puhaltaen sankarien kasvoille ylen suuren määrän savua.

Suuren huoneen täyttävä generaattori oli tuusan nuuskana. Sen turbiinit olivat suurimmaksi osaksi kunnossa, mutta akselit ja teknisemmät laitteistot olivat äärimmäisessä epäkunnossa. Kepe lähetti Doxin ja Ignikan etsimään jotain tolppaa akselinkorvikkeeksi, mutta vasta heidän lähdettyään tajusi, että nämä mitä luultavimmin eksyisivät eikä heitä kuuluisi vähään aikaan takaisin. Hän ja Paaco asettivat mukanaan tuomaa uutta laitteistoa paikalleen.

Torakkapesä

Abzumo käveli läpi salien, tunneleiden, pesien. Torakoita käveli häntä vastaan vähän väliä. Hän ei kiinnittänyt niihin huomiota: hän oli täysin omissa maailmoissaan.

Avde hyökkää Klaaniin mukanaan lauma robotteja. Mitä me hyödymme tästä? He eivät varmasti onnistu.

Makuta saapui suureen huoneeseen, joka oli täynnä kennoja. Jokaisessa kennossa nukkui torakka. Hän katseli niitä haikeasti. Ruskeat olennot, Nazorakien uusi sukupolvi, jota koulutettaisiin maajoukkoihin.

Ei, meidän täytyy selviytyä. Ollaksemme vahvempia meidän on ensin kärsittävä tarpeeksi. Vasta sitten he voivat tietää, mihin pystyvät; kun ovat saaneet kokea äärirajansa. Ja minä tiedän, että he ovat vahvoja. Minä jos kuka tiedän.

Hän käveli salin päästä päähän.

”Katsotaan, mitä voimme tehdä tämän asian suhteen.” Avden ääni kaikui Abzumon pään sisällä.

Mitä hän haluaa? Nimdan palasia? Mihin hän niitä tarvitsisi? Tietysti se on voimakas ase, mutta sitä hän tuskin tavoittelee. Tiedän sen.

Hän lähti huoneesta. Kävely jatkui kohti pesien keskustaa.

Makuta Nui… missä hän on? Luulisi, että hän yrittää tehdä jotain torakoiden valloitussuunnitelmien kumoamiseksi.

Abzumo saapui sisimpään kammioon. Oli aivan pimeää. Jokin suuri liikahti. Makuta hymyili.


Tuulikaappiin johtava käytävä

Vahdissa oleva torakka kuunteli pelokkaana kopista kuuluvia ääniä: Makuta hihitteli siellä itsekseen. Välillä hän purskahti oikein makeaan nauruun. Muutaman kerran torakka kuuli myös sukkapuikkojen ääntä. Eikä se vielä mitään: torakka oli menettää järkensä, kun kovaääninen torvi tööttäsi.

Mitä se hullu puuhaa siellä? torakka ajatteli. Hän ei tosin uskaltanut avata ovea; jos Makuta ei tappaisi häntä, kenraali tekisi sen kyllä.

Torakan hermot menivät viimeistään, kun Makuta Nui päätti muuttaa muotoaan rumaksi rahiksi ja irvisti tälle. Torakka yritti peittää korvansa, kun Makuta alkoi päästellä imeskelyä ja suutelua muistuttavaa ääntä.

Manulla oli hauskaa. Hän kidutti torakkaa ilman, että kidutti tätä. Mutta leikki saisi riittää. Makuta otti telepaattisen yhteyden tiimiinsä.

Hei. Tulkaapa pelastamaan minut tuulikaapista.
Toisessa päässä Matoro, Keetongu, Summerganon sekä MahriKing hätkähtivät. Saattuetorakat sorkkivat keihäillään heitä.
Kyllä, tuulikaapissa.
Missä päin maailmaa? Summerganon kysyi.
Palatkaa käytävää pitkin takaisin ja tulkaa sinne, minne ne veivät minut. Kiitos.

Tiimi valmistautui lyömään torakat kanveesiin. Tuskin niitä olisi niin paljon lähistöllä, että he eivät voisi päästä pakoon.

Nazorakien pesä, Tuulikaapille johtava käytävä.

Neljä Klaanilaista valmistautuvat hoitelemaan saattueensa ja ryntäämään taaksepäin, Manun vankilaan.

"Kolme.", Matoro sanoo.
"Hiljaa, vanki.", yksi torakoista sanoo kylmästi. Se puristelee ikävää keihästä kädessään.
"Kaksi.", Matoro jatkaa.
"Mitä oikein teet, ääliö? Hiljaa!", sama torakka huutaa.
"Lasken sekunteja maailmanloppuun. Mitä muutakaan?... Yksi.", Matoro ilmoittaa. Siinä silmänräpäyksessä neljä Klaanilaista vetäisee aseensa ja nopeat iskut saavat taisteluun varautumttomat torakat nopeasti maahan.

"Okei, vauhtia!", Matoro huutaa ja lähtee juoksemaan kohti tätä "tuulikaappia" muu joukko kintereillään.

Kaukana heidän takanaan - tai vähän aikaa sitten heidän edessään - on joukko torakoita joiden piti auttaa jos vangit karkaavat. Nyt ne ampuvat Zamor-pistooleilla Klaanilaisia ja muutama lähti juoksemaan heitä kiinni. Yksi karjuu radiopuhelimeen.

"Niitä tulee kohta lisää", Keetongu huutaa joukon viimeisenä. Yksi Zamor osuu häntä jalkaan, kaataen massiivisen hahmon maahan.
Mahriking pysähtyy ja osoittaa keihäällään Tongun yli. Tulen Toa ampuu voimakkaan - ja tulikuuman - laukauksen elementaalienergiaa. Liekkimuuri osuu Nazorakeihin jotka sortuvat hetkeksi maahan. Make auttaa Tongua ylös.

Summerganon ja Matoro ovat ennättäneet kulman taa - he näkevät ison teräsoven jossa lukee "tuulikaappi". Vartija yritti jotain epämääräistä, mutta jääsäde päähän kolkkasi sen. Matoro pääsee oven luo. Nopea vilkaisu - ovi on paksu, sitä ei voi murtaa.
Matoro vetäisee Energiateränsä esiin, hän suuntaa sen terän kohti oven reunaa.

Summerganon juoksee auttamaan Makea ja Tongua.

Matoron miekka alkaa hehkua keltaisena. Toa laukaisee miekasta energiasäteen joka murksaa toisen saranan.
Matoro tekee saman tempun toiselle ja pyytää Manua työntämään ovea.
Matoro siirtyy sivuun kun Makuta syöksyy ovea päin, kaataen sen ulospäin.

"Seuraava siirto?", Matoro kysäise.

"Torakat hankkivat apuvoimia!", hieman kauempana oleva Make huutaa kaksikolle.

Tuntematon, kymmeniä minuuttia sitten

Samaan aikaan Klaanin kaaoksen keskellä, monet lautasen muotoiset leijuvat robotit vaeltelivat Klaanin Linnakeen pimeissä kujissa ja heikoilla valokivillä valaistetuissa rakennuksissa. Toisin kuin metallijoukkue, ne eivät olleet mukana tuhoamassa kaiken tieltään, vaan tutkivat jokaista nurkkaa ja seurasivat jokaista klaanilaista varjoissa. Jokainen niiden näkemä liike oli lähetetty kenenkään tietämättä tuntemattomalle päämajalleen.

Aivan kuten olevat Klaanin Linnake sillä hetkellä, päämaja oli hyvin pimeä ja peitti useat yksityiskohdat varjoihinsa. Yksi päämajan huoneissa istui suuri, vaalean sininen näyttö joka koostui useista pienemmistä näytöistä ja valaisi sen ruosteen värisiä, metallisia seiniä. Näytöstä näkyi jokainen mitä lautasmaiset robotit näkivät; Jokaisen käytävän, jokaisen rakennuksen, jokaisen tien ja jokaisen klaanilaisen.
Näytön edessä istui harmaa Skakdi. Hän pukeutui siistiin mustaan takkiin, jossa oli pieni hopeinen pinssi johon kirjoitettiin kirjaimien "Z", "M" ja "A" yhditelmä. Skakdi katseli näyttöä tarkasti ja hymyili hyvin ivallisesti itsekseen.
Hänen viereensä saapui yksi metallipataljoonan olennoita: Avhrak Feterra, joka erosi muista himmeän kultaisesta väristään.

"Tiedotus: Mestari Z.M.A, kolmasosa Klaanin Linnoituksesta neutralisoitu. Vastarinta täysin olematon", Kultainen Feterra kertoi Skakdille ruosteisella äänellään.
"Hienoa. Onko raporttia meidän Toastamme ja Sheelikasta?", Skakdi alkoi kysymään vieressä olevalta metalliolennolta.

"Vastaus: Toan sijainti vielä tuntematon. Kontakti Sheelikaan katkennut", vastasi Kultainen Feterra.

"Täysin odotettavissa häneltä. Yrittäkää löytää Toa ja nappakaa hänet elävältä, keinolla millä hyvänsä", Skakdi alkoi sanomaan vakavemmalla äänellä. Hän keskittyi takaisin suureen näyttöön ja tutki jokaista robottiensa lähettämät kuvat.
Yhtäkkiä pieni osa kuvista alkoi liikkumaan tavallista nopeammin. Tusina näistä vakoilevista roboteista alkoi hyökkäämään raivoisasti vastaan tulijoita päin ampuen punaisia neutralisointisäteitä.
"Mitä tapahtuu?", Skakdi alkoi kysymään Kultaiselta Feterralta.
"Vastaus: Avhrak Va:t ovat menettäneet hallinnan ja suorittavat neutralisointioperaatiota", Kultainen Feterra vastasi Skakdille ilman viivästystä.
"Tiedän sen", Skakdi lausui sille takaisin hieman kärsimättömästi, "Mutta miksi?"
Skakdi alkoi painella edessä olevaa näppäimistöryhmää ja kohdisti näytöt ainostaan kontrolloimattomien Avhrak Va:en näkymään. Silloin niiden näkötutkiin ilmestyi siteisiin ja metalliosiin pukeutunut valkoinen Toa. Lautasmaiset robotit alkoivat hyökätä tätä päin, mutta heidät tuhottiin yksi toisensa jälkeen, täyttäen koko suuren näytön lumisateella.
"Tiedotus: Kohde tunnistettu: Toa Glatorianking, klaanilainen. Vihollinen. Vakavasti haavoittunut.", Kultainen Feterra tiedotti Mestarilleen.
"Kerro, miksi luulet Va:ien menettävän hallinnan", harmaa Skakdi kyseli piittaamattomana Feterran edellisestä vastauksesta.
"Hypoteesi: Mestari Sheelika oli henkilökohtaisesti vastuussa kontrolloimattomista Avhrak Va:ista. Hän on hyvin mahdollisesti muokannut näiden ohjelmointia", vastasi Kultainen Feterra.
"Niinkö on?", harman Skakdin sanoi muuttaen heti äänensävynsä, "Voi Sheelika rakas. Näin kauan etkä vieläkään luota minuun. Fiksu tyttö", Skakdi alkoi sen jälkeen hykertämään hillitysti, "Missä Avde on?"
"Vastaus: Liittolainen Avde etenee Bio Klaanin Linnoituksen Admin-siipeä päin", Kultainen Feterra vastasi.
Skakdi hymähti uudelleen, "Käske Feterra-joukko 4:n seuraamaan häntä. Emmehän saa antaa hänen katoa pois silmistämme", Skakdi lausui puoli-ivallisesti.
"Vastaus: Tottelen", Kultainen Feterra vastasi.
Harmaa Skakdi näppäili uuden koodisarjan näpäimistöön. Yksi Avhrak Va:sta alkoi leijumaan Admin-siipeä kohti, piilottaen itsensä varjoissa.

[spoiler=OOC]Noin, GK:n yksi edellisistä viesteistä korjattu. Muistakaa ettei Avhrak Feterroja voi hutkia pois kuin kärpäsiä.[/spoiler]

Torakoiden tunnelit

"Niin, seuraava siirtomme on...?", Matoro kyselee Manulta.
"Öh, en minä tiedä. Mennään eteenpäin.", Makuta puhelee. Kaksikko juoksee pitemmälle käytävään kolmen muun Klaanilaisen luo.
"Nazorakit odottavat meidän pakenevan johonkin sivutunneliin. Mennään suoraan eteenpäin!", Matoro neuvoo Klaanilaisia.
"Läpi tuosta? niitä on toista kymmentä!", Keetongu ihmettelee.
"Kyllä.", Makuta Nui vastaa. Makuta luo pimeydestä suuren varjokäden, joka iskeytyy Nazorakjoukon läpi. Manu vetää muutaman olennon itseensä, ja viisikko lähtee juoksuun hajaannuksen läpi. Pystyyn nousseet torakat jäävät nopeasti etenijöiden alle. Viisikko pääsee onnistuneesti kapean tunnelin ohi erääseen isoon pääkäytävään.

"Hyvät uutiset; ne eivät seuranneet. Huonot uutiset, olemme valtaväylällä eli täällä on väkeä.", Matoro puhuu lämpimikseen. Monet siviili-torakat lähtevät juoksemaan pakoon, he eivät ole ikinä nähneet mitään pesän ulkopuolelta. Kauempana näkyy joukko aseistautuneita torakoita.

"Varok-" joku Klaanilaisita huutaa, ohjus osuu viisikon keskelle.
Maalattiaan tulee kraateri, viisikko lentelee eri suuntiin ja maata lentää. Torakat lähestyvät uhkaavasti, ja heillä on iso raketinheitinmasiina erään pienen talon katolla.

Nazorakien luolasto, asutuskeskus

"Se on ansa!" Keetongu huusi.
"Ei ihmekkään, että Manun vapauttaminen oli niin helppoa", Matoro jatkoi ja hyppäsi pystyyn. Hän veti miekkansa esille. Sotilastorakoita tuli joka suunnasta; ne olivat olleet piilossa ottaakseen koko joukon kerralla kiinni.

"Manu, käytä varjovoimaasi! Torakat lähestyvät!" Make huusi. Makutan varjovoimat olivat pelastaneet sankarimme tuhat kertaa aiemminkin.

Manu ei kuitenkaan vastannut. Nazorakit olivat tähdänneet ohjuksensa juuri Manuun, koska hän oli selvästi joukon johtaja ja pahin uhka. Niinpä Manu vain makasi kuopan pohjalla. Hänen panssarinsa oli yhä ehyt, mutta Makutasta ei olisi taistelijaksi tässä tilassa.

Niinpä MahriKing aloitti itse vastarinnan. Hän teki tulipallon ja sinkosi sen sauvallaan kohti nazorakin raketinheitintä. Räjähdys valaisi koko luolan ja romahdutti talon maan tasalle. Se teki samalla selvää puolesta tusinasta torakoita.

Matoro huitaisi nopeasti miekallaan lähintä torakkaa, mutta sotilastorakka torjui iskun miekallaan ja hyppäsi sivuun. Kuin käskystä koko torakkajoukko lähti hyökkäykseen kohti sankareitamme.

"NAZORAK RUSH KHEKHEKHE" Raikui luolassa torakkasuulla puhuttuna.

Alkoi taistelu. Summerganon sai kaadettua tappavalla pistoliikkeellä kaksi lähestyvää torakkaa, mutta niiden tilalle tuli oitis kolme lisää. Maken ja Matoron elementtaalienergiat polttivat ja jäädyttivät hyökkääviä torakoita, mutta niitä virtasi yhä lisää. Keetongu nappasi yhden torakan jalasta ja käytti sitä moukarina pitääkseen lähestyvät vainolaiset loitolla.

Sankarimme olivat nyt tiukan saartorenkaan keskellä kaiken avun ulottumattomissa.

Nazorakien luolasto, asutuskeskus

Saarto tiivistyi koko ajan vähän, mutta sankareiden horjumattomuus ja rohkeutta uhkuva olemus pelotti torakoita. Joka kerta, kun ne yrittivät iskeä saivat ne niskaansa jäätä, tulta ja Keetongun heittämän torakkatoverin. Teräaseet tekivät lähelle päässeistä selvää. Mutta väsymättömiä sankarit eivät olleeet ja tämän torakat tiesivät. Sankareiden ei auttanut, kuin yrittää puskea läpi. Mutta heidän piti samalla suojata Manua ja saada tämä tolpilleen. Manu tuntui virkoavan hieman, mutta liikkuminen tuotti vaikeuksia ja voimien käytöstä ei tullut mitään. Niinpä sankarit ryhmittyivät kiilaksi. Keetongu rynnisti etummaisena torakoita päin, jotka eivät kestäneet pysytssä raskaan iskun voimasta. Torakoita kaatui dominonappulan tavoin ja Keetongun vieressä, kiilan sivuilla juosseet Matoro ja Mahriking hoitivat horjuvat ja kaatuneet viholliset elementtivoimillaan ja kun selvästi ohentunut vihollismuuri taas tuli eteen, oli aika ottaa aseet esiin. Keetongu raivasi tietä, Matoro ja Make hoitivat hidasteet ja Summerganon huolehti siitä, että Manu pysyi liikkeessä. Tarpeen tullen hän nitisti muutaman päälle karkaavan torakan.

Nazorakeja oli kuitenkin paljon ja vaikka ne olivatkin menettäneet saartorenkaansa, tulvi niitä yhä joka puolelta ja sankarit uhkasivat jäädä taas satimeen ja mikä pahinta, erilleen toisistaan. Sinkoilevat tuli- ja jääsäteet pitivät kuitenkin viholliset sen verran kaukana, etteivät ne päässet murtamaan kiilaa.

Nazorakit alkoivat taas ampumaan ohjuksiaan ja sankareilla oli täysi työ niiden väistelyssä. Manu voi jo hieman paremmin, mutta Summerganon oli vuorostaan vaikeuksissa Mahrikingin kanssa vihollisten iskiessä kiilan, joka murtui samalla hetkellä, selustaan. Keetongu ja Matoro eivät päästäneet ketään Manun luokse, mutta vaikka nazorakit eivät päässeet puusta pitkään aikeissaan listiä sankarit, ei sankareillakaan mennyt niin hyvin. He olivat vihollislauman, joskin selvästi heikentyneen ja rakoilleen sellaisen keskellä ja jollei Manu pian virkoaisi, olisivat he jälleen äärimmäisen tukalassa tilanteessa. Nazorakit alkoivat tiivistää saartoaan ja ne torakat, jotka yhä seisoivat olivat melko voimakkaita. Sankarit kasaantuivat ringiksi, jonka keskellä Manu oli. He olivat päättävisiä ja valmistautuivat jälleen taisteluun. Jos he onnistuisivat murtautumaan vihollismassasta läpi, olisi vihollisista puhdistunut pakotie (nazorakeja oli tulvinut sieltä taisteluun mukaan) heille pelastus.

Suuri trooppinen saari, jossain päin merta

Saari oli ollut joskus kovin kaunis. Sen kullanhohtoisilla hiekkarannoilla ja rehevillä metsäaukeilla oli aikoinaan saattanut kuulla ainoastaan linturahien rauhallista sirkutusta. Saari oli kuitenkin muuttunut. Muutaman kilometrin päässä rantaviivasta kohosi ilmaan sarja mittavia savupatsaita. Lintujen laulu oli poissa.

Saaren keskustaan oli kohonnut nazorakien tukikohta. Tukikohta oli torakoiden mittapuulla pieni, mutta mittava se oli silti. Olemukseltaan se erosi monella tapaa torakoiden muista tukikohdista. Ympäriltä hakattu metsä oli tarjonnut tukikohdan rakentamiseen paljon puuvaroja, ja niistä johtuen moni tarkasti vartioitujen kivimuurien sisällä oleva rakennus olikin tehty joko osittain tai kokonaan puusta.

Nazorakit eivät olleet tukikohdan ainoita asukkeja. Heidän lisäkseen tukikohdassa toimi useita skakdeja, sekä joukko saarella epäonnekseen asustaneita le-matoraneja. Tuskanhiki valui pitkin pikkuisten matoranien naamioita näiden raataessa tukikohdan alla sijaitsevissa kaivoksissa.

Limevihreää pakaria kantava le-matoran rojahti yskien pimeän kaivoskäytävän lattialle. Hieman haljennutta akakua kantava työtoveri juoksi säikähtäneenä tuupertuneen kumppaninsa luokse.

"Toroma! Nouse ylös!", matoran huusi, yrittäen epätoivoisin elein nostaa toista pystyyn. Toroma vastasi uudella yskäisyllä ja sulki silmänsä.
"Lopeta tuo! Ne lupasivat, että pääsemme täältä jos teemme työmme hyvin! Ne lupasivat! Et voi luovuttaa nyt!"

Nazorak-vartija asteli käytävälle kuulemiensa huutojen perässä. Hän katsoi matoran-kaksikkoa julma ilme irvokkailla kasvoillaan.

"T-toroma vain pyörtyi hetkeksi! Hän jatkaa ihan pian!", matoran yritti selittää nousten seisomaan toverinsa viereltä. Hän ei tiennyt Toroman jo kuolleen rasituksen aiheuttamaan energiahukkaan.

Torakka tuijotti vielä elossa olevaa matorania hetken, kuin pohdiskellen jotain. Sitten tämä kääntyi ja lähti kävelemään sinne mistä oli tullutkin. Matoran huokaisi helpotuksesta ja yritti vielä kerran herätellä ystäväänsä.

"Toroma! Herää! Toroma..!!"

Nazorak pysähtyi, kääntyi nopeasti ympäri ja heitti jotain. Kumartunut matoran ei saanut suustaan edes tuskanhuutoa yrittäessään viimeisillä voimillaan repiä kurkkuunsa uponnutta heittoveistä irti kehostaan. Yritys epäonnistui ja matoran lyyhistyi kuolleena maahan ystävänsä viereen.

Adminien komentokammio


Visokki perääntyi hitaasti neljällä pitkällä jalallaan pitäen tarkan katsekontaktin komentokammion oviaukon edessä vellovaan mustaan massaan. Katseen kohdistaminen yhteen paikkaan osoittautui yllättävän vaikeaksi, koska hitaasti itseään raajoilla eteenpäin vetävän massan koko groteski ruumis oli täynnä pieniä silmiä. Tällä hetkellä ne kaikki kuitenkin katsoivat Visokkia punertavina.

Mustan massan keskellä oleva epämuodostunut suu nauroi edelleen. Sen tasaisen valkoiset hampaat erottuivat pimeydessä poikkeuksellisen hyvin. Pieniä kuusisormisia käsiä pullahti välillä ulos olennon suupielistä. Ne tarttuivat olennon turvonneisiin ja painaviin huuliin ja vetivät niitä ylöspäin pakottaakseen hymyn mustan massan keskelle.

Olennon kauhistuttava moniääninen nauru heikensi Visokin taistelumoraalia, joten hän keskitti mielensä kaikki voimat siihen, että ei kuuntelisi sitä. Normaalisti tässä vaiheessa Visokki olisi jo aloittanut telepaattisen pommituksensa kohti vihollista, mutta nyt punaisen Visorakin täytyi keskittyä suojaamaan päänsä sisältö kaikin tavoin.
Visokki oli ammattitelepaatti. Hän tunsi, milloin häntä itseään käsiteltiin. Silloin oli vain pakko suojautua.

Mustan massan ote Visorakin mielestä vahvistui, mutta niin teki myös Visokin sisäinen suojaus.

Ole rauhassa, Visokki sanoi itselleen. Ole rauhassa. Et ole täällä. Olet kaukana. Rauhallinen paikka. Iloinen paikka. Mukava paikka.

Mustan olennon nauru tuntui vain voimistuvan. Silloin Visokki tajusi, että olennon ote hänen mielestään ei ollut telepaattinen, sillä Visorak kykeni tuntemaan hyökkäysaallot muuallakin kuin mielessään. Tämä oli jotain aivan muuta, jotain tuntematonta.

Visokki perääntyi entisestään.

Vähitellen mustan massan kasvava naurukuoro hiljeni. Visokki ehti sekunnin ajan ajatella, että olento luovuttaisi, mutta kyseinen harhaluulo korjasi itsensä välittömästi, kun olento avasi suuren suunsa jälleen.
Tällä kertaa olento puhui vain yhdellä äänellä. Se oli suhteellisen tavallinen Matorania muistuttava ääni, mutta ääni oli uskomattoman karismaattinen. Sen puhetta olisi voinut kuunnella tunteja, jos olisi jättänyt huomioimatta, minkälainen olento äänen tuotti.

Sitten musta massa teki jotain, jota Visokki ei koskaan olisi voinut odottaa. Se lauloi.

"Hämä-hämä-häkki..." olento aloitti laulaen virheettömästi. Sen jälkeen se piti hetken tauon, mutta sen koko musta vaahtomainen olemus alkoi sätkiä hillittömästi. Olennon kymmenet raajat alkoivat sulautua toisiinsa ja sen suureen mustaan kehoon, joka muodostui parin sekunnin kuluessa suureksi, silmättömäksi mustaksi palloksi. Pian muodoltaan melkein täydellinen pallo kuitenkin luovutti osan massastaan muodostaakseen Syvälle Naurulle kaksiosaisen vartalon.

"Kiipes' langalle..."

Olennon yönmustan vartalon etuosasta lennähti kohta kahdeksan pitkää raajaa. Olennon kahdeksan jalan päihin ilmestyi kämmenet, joiden sormien määrää Visokki ei edes yrittänyt laskea. Muodostuttuaan täysin samanlaisiksi nuo kahdeksan raajaa laskeutuivat maahan ja nostivat mustan epämuodostuneen torson ylös.
Silloin Syvä Nauru avasi jälleen silmänsä, mutta kuten tavallista, hän ei tyytynyt kahteen. Eikä edes kahdeksaan.

"Tuli sade rankka..."

Silmiä oli joka puolella hämähäkkimäistä olentoa. Niitä oli jopa sen jalkojen taipeissa ja massiivisessa takaruumiissa. Silmissä oli kuitenkin sama psykoottinen kiilto kuin aiemmin. Olennon häiriintyneen ilmeen viimeisteli se, että se esitteli aina niin kauniin valkoista hammasriviään Visokille. Hampaiden raoista suihkusi mustaa öljymäistä nestettä komentokammion lattialle. Neste sihisi äänekkäästi hetken lattialla ennen kuin haihtui pois. Suuri musta hämähäkkimäinen massa alkoi vähitellen kävellä äänekkäin askelin kohti Visokkia.

"Hämähäkin...vei."
Musta hämähäkki lopetti laulunsa viimeisen sanan täysin poissa melodiasta, eikä edes yrittänyt laulaa sitä tunteella. Siinä samassa yksi sen pitkistä raajoista syöksähti salamannopeasti kohti Visokkia avaten tusinalla sormella ja yhdellä silmällä varustetun kämmenensä.

Käsi ei kuitenkaan osunut Visokkiin, vaan törmäsi komentokammion lattiaan voimakkaasti tärähtäen. Hyönteismäisen Rahin refleksit eivät olleet heikentyneet vuosien varrella. Syvä Nauru joutui hetken tutkimaan, mihin Visokki oli kadonnut, mutta lopulta tajusi Visorakin hypänneen huoneen kattoon. Se roikkui neljällä jalallaan kivisessä katossa erittäin vaivattoman näköisesti.

Musta hämähäkki naurahti jälleen, mutta nyt sen ääni oli palautunut demoniseksi kuoroksi.

"En henkilökohtaisesti pidä tuon laulun lopusta", hyönteismäinen suu sanoi hymyillen leveästi. "Suosittelen sinua pysymään paikoillasi, pieni ystävä. En satuta sinua."

Hyökkäys Visokin alitajuntaa kohti oli heikentynyt ja nyt hän kykeni keskittymään muuhunkin kuin jatkuvaan suojaamiseen. Visokki ei kuitenkaan uskaltanut avata täysivaltaista telepaattista yhteyttä, sillä tämän olennon mielessä oli jotain pahaa. Visokki päätti pitäytyä vain yksittäisissä viesteissä.
"Sinä olet Avde, etkö?"

Tähtien välistä avaruutta pimeämpi hämähäkki naurahti. "Minä. Tai me. Nyt ehkä enemmänkin minä. Se on kuitenkin samantekevää. Nyt, pieni ystävä, ole kiltti ja pysy paikallasi."

Sen sanottuaan Avde sinkosi yhden mustista raajoistaan kohti kattoa. Visokki hyppäsi jälleen salamannopeasti sivuun ja laskeutui tällä kertaa Avdesta katsottuna huoneen vasemmalle seinälle.

"En ajatellut pysyä", Visokki sanoi.

"En aikonut satuttaa sinua, Visokki", Avde sanoi antaen ymmärtää, että ei ollut mitenkään yllättävää, että hän tiesi Visokin nimen. "Haluan vain puhua kanssasi. Kasvokkain."

Visokki ei vastannut. Tottunut mielten tuntija tiesi, että Avde yrittäisi pelata hänen ajatuksiaan ja että pimeyden pedon puhetta ei edes kannattaisi kuunnella. Toisaalta taas Avde tulisi ennen pitkää huomaamaan Visokin selässä hitaasti käynnistyvän Rhotukan, joten huomio olisi siirrettävä muualle.

"Ja siksi yrität liiskata minut?" Visokki sanoi väistäen taas yhden hyökkäyksen nopealla hypyllään.

"Haluan sinun vain pysähtyvän, ystävä", Avde sanoi. "Pysähtyisitkö, että voimme puhua. Tarvitsen linnoituksestanne jotain, joka auttaa minua lopettamaan tämän toivottoman sodan. Jos edes kuuntelisit, voisit muuttaa mielesi."
Visokki pysähtyi hetkeksi maahan suoraan mustan hämähäkkidemonin eteen.
"Ai, sinulle on oikein väliä, mitä mieltä olen?" Visokki sanoi tuijottaen Avdea vihaisin silmin. "Minä näytän sinulle mieleni."

Visorakin silmät syttyivät hohtamaan kirkkaasti pimeydessä ja sen tajunta syöksyi täyteen hyökkäykseen kohti Avdea. Psyykkinen aalto osui mustaan hämähäkkiin ja tunkeutui syvälle tämän sisimpään. Visokki tunsi, kuinka Avden labyrinttimainen ja monimutkainen alitajunta ryhtyi välittömään vastahyökkäykseen. Mustat kädet täyttivät Visokin pään ja tarttuivat vahvasti kiinni hänen ajatuksiinsa, mutta Visokki ei välittänyt. Visokki ei välittäisi, vaikka Avde repisi hänen mielensä pieniksi palasiksi. Tällä hetkellä hän keskittyi pidättelemään hirviötä kaikilla voimillaan paikallaan siihen asti, että Rhotuka olisi täysin ladattu.

Sen jälkeen pitäisi vain luottaa siihen, että Rhotuka toimisi.

Avde huusi. Kaikki hirviömäisen hämähäkin kuudesta äänestä huusivat yhtäaikaisesti puhtaasta tuskasta. Olennon tuskanhuudot olivat melkein yhtä sielua raatelevaa kuunneltavaa kuin sen nauru ja kestikin vain kymmenen sekuntia, että Avden tuskaisat huudot muuttuivat tuskaisaksi nauruksi.

"Kyllä!" Avde huusi naurun joukosta. "Näytä minulle, mistä sinut on tehty! Näytä, mihin kaunis, täydellinen mielesi pystyy! Tuhoa kaikki! Revi, raasta! Älä jätä mitään jäljelle! Ja ennen kaikkea..."

Avde hiljeni. Sekä sen kivun täyttämät huudot että raastava nauru loppuivat. Visokki jatkoi olennon labyrinttimaisen, synkän, hajanaisen ja pelottavan mielen häiritsemistä lähettämillään aalloilla, vaikka hän tiesikin, että oleilu näin syvällä Avden mielessä tulisi vahingoittamaan myös häntä.

Ennen kaikkea, Visokki, pehmeä Matoran-ääni sanoi Visorakin alitajunnasta. Visokin sydän pysähtyi sekunniksi järkytyksestä. Näytä minulle, minkälainen peto oikeasti olet.

Visokin vihainen ilme jäätyi paikalleen. Hän unohti hetkeksi jopa keskittyvänsä Avden pidättelemiseen.

Sinä olet älykäs, Visokki, ystäväni. Mutta olet silti Rahi. Tiedäthän, mitä Rahi tarkoittaa Matoran-kielessä? Olet peto. Lajitoverisi tappoivat Keltaiset Jättiläiset ja kuka tietää, kuinka monta muuta lajia. Ja näin sinä vain yrität esittää rauhanomaista olentoa.
Kylmä hiki valui pitkin Visokin kasvoja.

Entä jos kaikki sisällesi pakkautunut luontainen, eläimellinen viha vain...repeää ulos? Entä jos vahingoitat joskus ystäviäsi?

"Ei", Visokki viesti hymyilevälle hämähäkkipedolle, mutta ei ollut enää varma, luottiko omaan viestiinsä. "Ei ikinä."

On varmasti ikävää olla telepaatti. Siinä mielessä, että tiedät, mitä muut ajattelevat. Varsinkin sinusta, ystäväni. Ovatko ne mukavia ajatuksia...vai onko joillakin vaikeuksia hyväksyä nelijalkaista hirviötä?

Visokin järkyttyneet kasvot muuttuivat vähitellen jälleen vihaisiksi. Visokki ajatteli sisimmässään, että tilanteessa olisi pian pakko siirtyä henkiseen suojaukseen, mutta hän ei enää ollut varma, kykenisikö kontrolloimaan itseään. Ehkä Avde olikin oikeassa.

Juuri noin. Päästä ulos kaikki tuo patoutunut raivo. Näytä minulle, mikä peto olet. Päästä ulos puhdasta, kaunista, hallitsematonta idiä ja suuntaa se minuun.

Tee aivan samoin kuin teit Metru Nuilla.

Se riitti Visokille. Koko punaisen Visorakin mieli suuntautui hyökkäykseen. Se hyppäsi mustan hirviöhämähäkin kasvoille ja puri molemmilla pistimillään tiukasti, pommittaen Avden petollista mieltä samanaikaisesti koko päänsä voimalla.

Avdeen kohdistui täysi henkinen tuska, mutta hän jatkoi nauruaan. Nauru oli tauotonta ja siitä hehkui puhdas riemu. Se oli voitonriemua.

Avden nauru keskeytyi, kun sen mustan hämähäkkimäisen kehon läpi räjähti ammus hehkuvan kuumaa ja käsittämättömän kirkasta plasmaa. Plasma läpäisi hämähäkin täysin ja räjähti liekkiaalloksi vasta osuessaan sen takana olevaan seinään. Osuma keskeytti sekä Avden että Visokin hyökkäykset. Visokki putosi maahan Avden päältä ja käänsi katseensa oviaukkoa kohti. Myös Avden punaiset silmät suuntautuivat katsomaan hyökkääjää.

Oviaukossa seisoi sininen Skakdi, joka piteli kädessään savuavaa kivääriä ja jonka mekaanisen vasemman silmän valo hohti tummanvihreänä. Skakdin vieressä oli keltainen Toa, joka osoitti sähköisesti rätisevällä sauvalla Avdea.

"Miksi keksin siistejä toimintarepliikkejä vasta, kun nämä tilanteet ovat ohi?" Guardian kysyi happamasti ladattuaan kiväärinsä. Tawa ei sanonut mitään, vaan jäi tuijottamaan vihaisena.

Syvä Nauru jäi poikkeuksellisen hiljaiseksi pitkäksi aikaa.
"En ole koskaan välittänyt pahemmin taistelusta", musta massa sanoi. "Toisin kuin luulette, minä en nauti tappamisesta. Teen sitä vain pakon edessä. Haluan mieluiten mahdollisimman monen elävän."

Visokin Rhotuka pyöri nyt täyttä vauhtia. Tawa ja Guardian tähtäsivät Syvän Naurun mustaa ruumista.

"Haluatteko te pakottaa minut?"

Lentokone

"Mitäköhän Klaanissa tapahtuu tällä hetkellä?" Snowman mietti ääneen.
"Jaa" Ämkoo vastasi. "Ei luultavasti ihmeempiä."

SS Rautasiipi, komentosilta

Laivastonsinistä barettiä päässään kantava nazorak katsoi laajan lasisen ikkunan takaa, kuinka suuri lastillinen juuri toukista kehittyneitä nazorakeja tuotiin Rautasiiven suureen halliin. Ne asutettiin omiin pieniin huoneisiinsa, joissa ei kuitenkaan ollut kattoa. Tarkkailu olisi näin helpompaa.

Kaikki muukin oli huolella suunniteltua. Koulutus, psyykkinen valmennus, geneettinen muokkaaminen. Uusi sukupolvi oli kyllä jo käynyt laivalla tutustumassa ja kuuntelemassa puheita muutamaan kertaan, mutta ne olivat toistaiseksi vielä asuneet pesässä.

Tämä torakka kääntyi pois ikkunan luota, ja asteli Amiraalin luo.
"Eikö tuo ole minun juttuni?" Amiraali kysyi.
Hattupäinen torakka meni hämilleen.
"En ymmärrä."

002 pyöräytti silmiään vaihtaen puheenaihetta.
"Eli uusi sukupolvi on täällä nyt sitten pysyvästi?"
"Aivan niin, johtaja. Muutto on suoritettu."
"Mene vielä varmistamaan, että kaikki on hoidettu oikein, 1034."

Sinilakkinen torakka nyökkäsi, ja käveli ripeästi pois huoneesta.

Apugeneraattorihuone

Pommitettu generaattori pyörähti käyntiin huristen. Kepe ja Paaco huoahtivat helpotuksesta. Kattovalot syttyivät, virran aalto levisi läpi linnakkeen puhdistaen pimeyden. Monen monituisen yrityksen jälkeen se vihdoin käynnistyi.

Taistelun ääniä ei enää kuulunut. Jos generaattori ei olisi jyskyttänyt elinvoimaa Klaanille olisi ollut hiirenhiljaista. He miettivät, oliko liiankin hiljaista. He pakkasivat tarvikkeet ja työkalut ja palasivat käytävään. Doxia ja Ignikaa ei näkynyt missään; he olivat kadonneet. Mutta Kepe oli varma, että he kyllä löytyisivät ennen pitkää, kuten aina ennenkin.

Heidän kulkiessaan käytävää ja hetkeä myöhemmin portaita ylös generaattorin ääni vaimeni heidän liikkuessaan siitä kauemmaksi. Hiljaisuus korostui, se tuntui täyttävän ilman.
"Käydään raportoimassa G:lle", Paaco puoliksi ehdotti, puoliksi totesi.
"Joo. Vaikkakin kyllä generaattorin käynnistymisen huomasi", Kepe jatkoi. Heidän puheensa tuntui kovin pakotetulta hiljaisuudenrikkojalta.

He suuntasivat hissille, ja ohjastivat sen kohti adminien siipeä. Se alkoi hitaasti kohota ylöspäin. Pirteä hissimusiikki raastoi heidän hermojaan. Rattaiden narina ja kalke kaikuivat hissikuilussa, jonka pohjalla ulospääsyreittiä etsi kaksi hyvin eksyneen näköistä hahmoa.

Kilahduksen myötä hissin ovet aukesivat. Heidän yllätyksekseen adminsiiven valot olivat yhä pois päältä. Paaco napsautti katkaisijaa. Ei mitään.
Kepe vilkaisi kämmentietokoneestaan kellonaikaa, vaikka tiesi kellon olevan jotain aamukolmen maissa. Tietokoneen näyttö kuitenkin pysyi pimeänä. Kuin joku olisi räjäyttänyt EMP-pommin.

Paaco kaivoi esiin lyhdyn, jonka sytytti perinteisillä tulitikuilla. Se heitti heidän lepattavat varjonsa seinään.
He kulkivat käytävää eteenpäin, kunnes löysivät Klaanin administon ja erään kolmannen osapuolen.

Mäen laki nazorakien alueella

003, entinen 004 oli tyytyväisempi kuin vuosiin. Ylennyksensä myötä hänen ilmanvoimansa olivat saaneet mittavan budjetinkasvatuksen, mikä takasi hänelle vain ensiluokkaisia rakettirepputorakoita. Hän katseli tyytyväisenä torakkarivistöjä, jotka kykenivät lentämään ja jotka olivat täydessä sotavarustuksessa.

Nazorakeja ei pian pysäyttäisi mikään. Ei sillä, että heitä olisi tähänkään asti voitu.

Nazorakien luolat

Tunneli on täysin kaaoksen vallassa - monia kymmeniä ruskeakuorisia torakoita hyökkäilee viiden Klaanilaisen kimppuun. Matoro tuntee elementtienergiansa hupenevan ikävän nopeasti.
He olisivat vähän aikaa kuivilla jos pääsisivät murtautumaan Torakkojen läpi eteenpäin.

Matoro väistää yhden iskun torakoilta. Hän pyöräyttää miekkansa ja avaa pientä luukkua miekan kahvasta. On puhdasta tuuria, että mikään ei hyökkää tällä hetkellä Jään Toan kimppuun.
Tämä kyseinen Toa ottaa miekkansa kahvasta pienen kapselin ja iskee sen maahan.

Se alkaa savuta kovaa.
Eteenpäin!, Matoro sanoo telepaattisesti Klaanilaisille.
Pieni kapseli aukeaa kokonaan ja suuri määrä paksua kaasua nousee tunneliin.
Kaasu ei vaikuta hengitykseen mitenkään, mutta se peittää kaiken näkyvyyden täydellisesti. Torakat haparoivat savussa, Klaanilaiset lähtevät juoksemaan eteenpäin - tai toivottavasti eteenpäin. Moni torakka ei edes ehdi tajuta mikä heihin iski Keetongun juostessa edellä, "tiejyränä"

Viisikko pääsee pois savusta, he ovat suurinpiirtein räjäytetyn ohjuksenheittimen luona. He vetävät itsensä erääseen sivutunneliin hetkeksi.
"Minne menemme?", Tongu kysyy.
"Osaako joku Nazorakia? Tässä on tunnelikartta.", Summerganon sanoo havaitsessaan suuren kivikartan seinässä.
Manu on jo hieman paremmassa kunnossa. Hän katsoo karttaa.
"Ymmärrän hieman Nazorakia. Tämä näyttäisi... Hmm... Kartan paikka 'ydin' on seuraavasta tunneliristeyksestä oikeaan."

"Mennään.", Make toteaa edeltä. Viisikko lähtee kohti kyseistä risteystä.

Klaanin telakka

Onu-Maroran Tehmutilla oli kädet täynnä töitä. Klaaniin oli selvästi hyökätty, mutta kyseessä ei ollut torakoiden asevoimat. Keetongu ei ollut lähtiessään kertonut, mitä pitäisi tehdä, jos Klaaniin kohdistuisi epä-militaristinen hyökkäys. Onneksi vainolaiset eivät olleet vielä hyökänneet telakalle (ne riehuivat lähinnä siellä, missä oli paljon viattomia siviilejä) eikä sähkökatkoskaan ollut juuri haitannut höyrykoneiden toimintaa. Tehmut kuitenkin päätti, että jotain oli tehtävä.

"Mestari Ornu, kuusi Lohrakia liikkeelle. Ottakaa kolme nopeinta alusta ja menkää tiedustelemaan. Kone yksi suuntaa adminien tornille. Kone kaksi kiertelee yläpuolella ja yrittää määrittää hyökkäyksen suuruutta. Kone kolme kiertää Klaanin muurit ja palaa kotipesään. Kysyttävää?"

"Ei ole, mestari Tehmut", Ornu sanoi ja vetäisi käden lippaan. Hän poistui ja lähti herättelemään asuntolassa nukkuvia urheita, joskin unisia Lohrakeja.