Tuntematon, kymmeniä minuuttia sitten

Samaan aikaan Klaanin kaaoksen keskellä, monet lautasen muotoiset leijuvat robotit vaeltelivat Klaanin Linnakeen pimeissä kujissa ja heikoilla valokivillä valaistetuissa rakennuksissa. Toisin kuin metallijoukkue, ne eivät olleet mukana tuhoamassa kaiken tieltään, vaan tutkivat jokaista nurkkaa ja seurasivat jokaista klaanilaista varjoissa. Jokainen niiden näkemä liike oli lähetetty kenenkään tietämättä tuntemattomalle päämajalleen.

Aivan kuten olevat Klaanin Linnake sillä hetkellä, päämaja oli hyvin pimeä ja peitti useat yksityiskohdat varjoihinsa. Yksi päämajan huoneissa istui suuri, vaalean sininen näyttö joka koostui useista pienemmistä näytöistä ja valaisi sen ruosteen värisiä, metallisia seiniä. Näytöstä näkyi jokainen mitä lautasmaiset robotit näkivät; Jokaisen käytävän, jokaisen rakennuksen, jokaisen tien ja jokaisen klaanilaisen.
Näytön edessä istui harmaa Skakdi. Hän pukeutui siistiin mustaan takkiin, jossa oli pieni hopeinen pinssi johon kirjoitettiin kirjaimien "Z", "M" ja "A" yhditelmä. Skakdi katseli näyttöä tarkasti ja hymyili hyvin ivallisesti itsekseen.
Hänen viereensä saapui yksi metallipataljoonan olennoita: Avhrak Feterra, joka erosi muista himmeän kultaisesta väristään.

"Tiedotus: Mestari Z.M.A, kolmasosa Klaanin Linnoituksesta neutralisoitu. Vastarinta täysin olematon", Kultainen Feterra kertoi Skakdille ruosteisella äänellään.
"Hienoa. Onko raporttia meidän Toastamme ja Sheelikasta?", Skakdi alkoi kysymään vieressä olevalta metalliolennolta.

"Vastaus: Toan sijainti vielä tuntematon. Kontakti Sheelikaan katkennut", vastasi Kultainen Feterra.

"Täysin odotettavissa häneltä. Yrittäkää löytää Toa ja nappakaa hänet elävältä, keinolla millä hyvänsä", Skakdi alkoi sanomaan vakavemmalla äänellä. Hän keskittyi takaisin suureen näyttöön ja tutki jokaista robottiensa lähettämät kuvat.
Yhtäkkiä pieni osa kuvista alkoi liikkumaan tavallista nopeammin. Tusina näistä vakoilevista roboteista alkoi hyökkäämään raivoisasti vastaan tulijoita päin ampuen punaisia neutralisointisäteitä.
"Mitä tapahtuu?", Skakdi alkoi kysymään Kultaiselta Feterralta.
"Vastaus: Avhrak Va:t ovat menettäneet hallinnan ja suorittavat neutralisointioperaatiota", Kultainen Feterra vastasi Skakdille ilman viivästystä.
"Tiedän sen", Skakdi lausui sille takaisin hieman kärsimättömästi, "Mutta miksi?"
Skakdi alkoi painella edessä olevaa näppäimistöryhmää ja kohdisti näytöt ainostaan kontrolloimattomien Avhrak Va:en näkymään. Silloin niiden näkötutkiin ilmestyi siteisiin ja metalliosiin pukeutunut valkoinen Toa. Lautasmaiset robotit alkoivat hyökätä tätä päin, mutta heidät tuhottiin yksi toisensa jälkeen, täyttäen koko suuren näytön lumisateella.
"Tiedotus: Kohde tunnistettu: Toa Glatorianking, klaanilainen. Vihollinen. Vakavasti haavoittunut.", Kultainen Feterra tiedotti Mestarilleen.
"Kerro, miksi luulet Va:ien menettävän hallinnan", harmaa Skakdi kyseli piittaamattomana Feterran edellisestä vastauksesta.
"Hypoteesi: Mestari Sheelika oli henkilökohtaisesti vastuussa kontrolloimattomista Avhrak Va:ista. Hän on hyvin mahdollisesti muokannut näiden ohjelmointia", vastasi Kultainen Feterra.
"Niinkö on?", harman Skakdin sanoi muuttaen heti äänensävynsä, "Voi Sheelika rakas. Näin kauan etkä vieläkään luota minuun. Fiksu tyttö", Skakdi alkoi sen jälkeen hykertämään hillitysti, "Missä Avde on?"
"Vastaus: Liittolainen Avde etenee Bio Klaanin Linnoituksen Admin-siipeä päin", Kultainen Feterra vastasi.
Skakdi hymähti uudelleen, "Käske Feterra-joukko 4:n seuraamaan häntä. Emmehän saa antaa hänen katoa pois silmistämme", Skakdi lausui puoli-ivallisesti.
"Vastaus: Tottelen", Kultainen Feterra vastasi.
Harmaa Skakdi näppäili uuden koodisarjan näpäimistöön. Yksi Avhrak Va:sta alkoi leijumaan Admin-siipeä kohti, piilottaen itsensä varjoissa.

[spoiler=OOC]Noin, GK:n yksi edellisistä viesteistä korjattu. Muistakaa ettei Avhrak Feterroja voi hutkia pois kuin kärpäsiä.[/spoiler]

Torakoiden tunnelit

"Niin, seuraava siirtomme on...?", Matoro kyselee Manulta.
"Öh, en minä tiedä. Mennään eteenpäin.", Makuta puhelee. Kaksikko juoksee pitemmälle käytävään kolmen muun Klaanilaisen luo.
"Nazorakit odottavat meidän pakenevan johonkin sivutunneliin. Mennään suoraan eteenpäin!", Matoro neuvoo Klaanilaisia.
"Läpi tuosta? niitä on toista kymmentä!", Keetongu ihmettelee.
"Kyllä.", Makuta Nui vastaa. Makuta luo pimeydestä suuren varjokäden, joka iskeytyy Nazorakjoukon läpi. Manu vetää muutaman olennon itseensä, ja viisikko lähtee juoksuun hajaannuksen läpi. Pystyyn nousseet torakat jäävät nopeasti etenijöiden alle. Viisikko pääsee onnistuneesti kapean tunnelin ohi erääseen isoon pääkäytävään.

"Hyvät uutiset; ne eivät seuranneet. Huonot uutiset, olemme valtaväylällä eli täällä on väkeä.", Matoro puhuu lämpimikseen. Monet siviili-torakat lähtevät juoksemaan pakoon, he eivät ole ikinä nähneet mitään pesän ulkopuolelta. Kauempana näkyy joukko aseistautuneita torakoita.

"Varok-" joku Klaanilaisita huutaa, ohjus osuu viisikon keskelle.
Maalattiaan tulee kraateri, viisikko lentelee eri suuntiin ja maata lentää. Torakat lähestyvät uhkaavasti, ja heillä on iso raketinheitinmasiina erään pienen talon katolla.

Nazorakien luolasto, asutuskeskus

"Se on ansa!" Keetongu huusi.
"Ei ihmekkään, että Manun vapauttaminen oli niin helppoa", Matoro jatkoi ja hyppäsi pystyyn. Hän veti miekkansa esille. Sotilastorakoita tuli joka suunnasta; ne olivat olleet piilossa ottaakseen koko joukon kerralla kiinni.

"Manu, käytä varjovoimaasi! Torakat lähestyvät!" Make huusi. Makutan varjovoimat olivat pelastaneet sankarimme tuhat kertaa aiemminkin.

Manu ei kuitenkaan vastannut. Nazorakit olivat tähdänneet ohjuksensa juuri Manuun, koska hän oli selvästi joukon johtaja ja pahin uhka. Niinpä Manu vain makasi kuopan pohjalla. Hänen panssarinsa oli yhä ehyt, mutta Makutasta ei olisi taistelijaksi tässä tilassa.

Niinpä MahriKing aloitti itse vastarinnan. Hän teki tulipallon ja sinkosi sen sauvallaan kohti nazorakin raketinheitintä. Räjähdys valaisi koko luolan ja romahdutti talon maan tasalle. Se teki samalla selvää puolesta tusinasta torakoita.

Matoro huitaisi nopeasti miekallaan lähintä torakkaa, mutta sotilastorakka torjui iskun miekallaan ja hyppäsi sivuun. Kuin käskystä koko torakkajoukko lähti hyökkäykseen kohti sankareitamme.

"NAZORAK RUSH KHEKHEKHE" Raikui luolassa torakkasuulla puhuttuna.

Alkoi taistelu. Summerganon sai kaadettua tappavalla pistoliikkeellä kaksi lähestyvää torakkaa, mutta niiden tilalle tuli oitis kolme lisää. Maken ja Matoron elementtaalienergiat polttivat ja jäädyttivät hyökkääviä torakoita, mutta niitä virtasi yhä lisää. Keetongu nappasi yhden torakan jalasta ja käytti sitä moukarina pitääkseen lähestyvät vainolaiset loitolla.

Sankarimme olivat nyt tiukan saartorenkaan keskellä kaiken avun ulottumattomissa.

Nazorakien luolasto, asutuskeskus

Saarto tiivistyi koko ajan vähän, mutta sankareiden horjumattomuus ja rohkeutta uhkuva olemus pelotti torakoita. Joka kerta, kun ne yrittivät iskeä saivat ne niskaansa jäätä, tulta ja Keetongun heittämän torakkatoverin. Teräaseet tekivät lähelle päässeistä selvää. Mutta väsymättömiä sankarit eivät olleeet ja tämän torakat tiesivät. Sankareiden ei auttanut, kuin yrittää puskea läpi. Mutta heidän piti samalla suojata Manua ja saada tämä tolpilleen. Manu tuntui virkoavan hieman, mutta liikkuminen tuotti vaikeuksia ja voimien käytöstä ei tullut mitään. Niinpä sankarit ryhmittyivät kiilaksi. Keetongu rynnisti etummaisena torakoita päin, jotka eivät kestäneet pysytssä raskaan iskun voimasta. Torakoita kaatui dominonappulan tavoin ja Keetongun vieressä, kiilan sivuilla juosseet Matoro ja Mahriking hoitivat horjuvat ja kaatuneet viholliset elementtivoimillaan ja kun selvästi ohentunut vihollismuuri taas tuli eteen, oli aika ottaa aseet esiin. Keetongu raivasi tietä, Matoro ja Make hoitivat hidasteet ja Summerganon huolehti siitä, että Manu pysyi liikkeessä. Tarpeen tullen hän nitisti muutaman päälle karkaavan torakan.

Nazorakeja oli kuitenkin paljon ja vaikka ne olivatkin menettäneet saartorenkaansa, tulvi niitä yhä joka puolelta ja sankarit uhkasivat jäädä taas satimeen ja mikä pahinta, erilleen toisistaan. Sinkoilevat tuli- ja jääsäteet pitivät kuitenkin viholliset sen verran kaukana, etteivät ne päässet murtamaan kiilaa.

Nazorakit alkoivat taas ampumaan ohjuksiaan ja sankareilla oli täysi työ niiden väistelyssä. Manu voi jo hieman paremmin, mutta Summerganon oli vuorostaan vaikeuksissa Mahrikingin kanssa vihollisten iskiessä kiilan, joka murtui samalla hetkellä, selustaan. Keetongu ja Matoro eivät päästäneet ketään Manun luokse, mutta vaikka nazorakit eivät päässeet puusta pitkään aikeissaan listiä sankarit, ei sankareillakaan mennyt niin hyvin. He olivat vihollislauman, joskin selvästi heikentyneen ja rakoilleen sellaisen keskellä ja jollei Manu pian virkoaisi, olisivat he jälleen äärimmäisen tukalassa tilanteessa. Nazorakit alkoivat tiivistää saartoaan ja ne torakat, jotka yhä seisoivat olivat melko voimakkaita. Sankarit kasaantuivat ringiksi, jonka keskellä Manu oli. He olivat päättävisiä ja valmistautuivat jälleen taisteluun. Jos he onnistuisivat murtautumaan vihollismassasta läpi, olisi vihollisista puhdistunut pakotie (nazorakeja oli tulvinut sieltä taisteluun mukaan) heille pelastus.

Suuri trooppinen saari, jossain päin merta

Saari oli ollut joskus kovin kaunis. Sen kullanhohtoisilla hiekkarannoilla ja rehevillä metsäaukeilla oli aikoinaan saattanut kuulla ainoastaan linturahien rauhallista sirkutusta. Saari oli kuitenkin muuttunut. Muutaman kilometrin päässä rantaviivasta kohosi ilmaan sarja mittavia savupatsaita. Lintujen laulu oli poissa.

Saaren keskustaan oli kohonnut nazorakien tukikohta. Tukikohta oli torakoiden mittapuulla pieni, mutta mittava se oli silti. Olemukseltaan se erosi monella tapaa torakoiden muista tukikohdista. Ympäriltä hakattu metsä oli tarjonnut tukikohdan rakentamiseen paljon puuvaroja, ja niistä johtuen moni tarkasti vartioitujen kivimuurien sisällä oleva rakennus olikin tehty joko osittain tai kokonaan puusta.

Nazorakit eivät olleet tukikohdan ainoita asukkeja. Heidän lisäkseen tukikohdassa toimi useita skakdeja, sekä joukko saarella epäonnekseen asustaneita le-matoraneja. Tuskanhiki valui pitkin pikkuisten matoranien naamioita näiden raataessa tukikohdan alla sijaitsevissa kaivoksissa.

Limevihreää pakaria kantava le-matoran rojahti yskien pimeän kaivoskäytävän lattialle. Hieman haljennutta akakua kantava työtoveri juoksi säikähtäneenä tuupertuneen kumppaninsa luokse.

"Toroma! Nouse ylös!", matoran huusi, yrittäen epätoivoisin elein nostaa toista pystyyn. Toroma vastasi uudella yskäisyllä ja sulki silmänsä.
"Lopeta tuo! Ne lupasivat, että pääsemme täältä jos teemme työmme hyvin! Ne lupasivat! Et voi luovuttaa nyt!"

Nazorak-vartija asteli käytävälle kuulemiensa huutojen perässä. Hän katsoi matoran-kaksikkoa julma ilme irvokkailla kasvoillaan.

"T-toroma vain pyörtyi hetkeksi! Hän jatkaa ihan pian!", matoran yritti selittää nousten seisomaan toverinsa viereltä. Hän ei tiennyt Toroman jo kuolleen rasituksen aiheuttamaan energiahukkaan.

Torakka tuijotti vielä elossa olevaa matorania hetken, kuin pohdiskellen jotain. Sitten tämä kääntyi ja lähti kävelemään sinne mistä oli tullutkin. Matoran huokaisi helpotuksesta ja yritti vielä kerran herätellä ystäväänsä.

"Toroma! Herää! Toroma..!!"

Nazorak pysähtyi, kääntyi nopeasti ympäri ja heitti jotain. Kumartunut matoran ei saanut suustaan edes tuskanhuutoa yrittäessään viimeisillä voimillaan repiä kurkkuunsa uponnutta heittoveistä irti kehostaan. Yritys epäonnistui ja matoran lyyhistyi kuolleena maahan ystävänsä viereen.

Adminien komentokammio


Visokki perääntyi hitaasti neljällä pitkällä jalallaan pitäen tarkan katsekontaktin komentokammion oviaukon edessä vellovaan mustaan massaan. Katseen kohdistaminen yhteen paikkaan osoittautui yllättävän vaikeaksi, koska hitaasti itseään raajoilla eteenpäin vetävän massan koko groteski ruumis oli täynnä pieniä silmiä. Tällä hetkellä ne kaikki kuitenkin katsoivat Visokkia punertavina.

Mustan massan keskellä oleva epämuodostunut suu nauroi edelleen. Sen tasaisen valkoiset hampaat erottuivat pimeydessä poikkeuksellisen hyvin. Pieniä kuusisormisia käsiä pullahti välillä ulos olennon suupielistä. Ne tarttuivat olennon turvonneisiin ja painaviin huuliin ja vetivät niitä ylöspäin pakottaakseen hymyn mustan massan keskelle.

Olennon kauhistuttava moniääninen nauru heikensi Visokin taistelumoraalia, joten hän keskitti mielensä kaikki voimat siihen, että ei kuuntelisi sitä. Normaalisti tässä vaiheessa Visokki olisi jo aloittanut telepaattisen pommituksensa kohti vihollista, mutta nyt punaisen Visorakin täytyi keskittyä suojaamaan päänsä sisältö kaikin tavoin.
Visokki oli ammattitelepaatti. Hän tunsi, milloin häntä itseään käsiteltiin. Silloin oli vain pakko suojautua.

Mustan massan ote Visorakin mielestä vahvistui, mutta niin teki myös Visokin sisäinen suojaus.

Ole rauhassa, Visokki sanoi itselleen. Ole rauhassa. Et ole täällä. Olet kaukana. Rauhallinen paikka. Iloinen paikka. Mukava paikka.

Mustan olennon nauru tuntui vain voimistuvan. Silloin Visokki tajusi, että olennon ote hänen mielestään ei ollut telepaattinen, sillä Visorak kykeni tuntemaan hyökkäysaallot muuallakin kuin mielessään. Tämä oli jotain aivan muuta, jotain tuntematonta.

Visokki perääntyi entisestään.

Vähitellen mustan massan kasvava naurukuoro hiljeni. Visokki ehti sekunnin ajan ajatella, että olento luovuttaisi, mutta kyseinen harhaluulo korjasi itsensä välittömästi, kun olento avasi suuren suunsa jälleen.
Tällä kertaa olento puhui vain yhdellä äänellä. Se oli suhteellisen tavallinen Matorania muistuttava ääni, mutta ääni oli uskomattoman karismaattinen. Sen puhetta olisi voinut kuunnella tunteja, jos olisi jättänyt huomioimatta, minkälainen olento äänen tuotti.

Sitten musta massa teki jotain, jota Visokki ei koskaan olisi voinut odottaa. Se lauloi.

"Hämä-hämä-häkki..." olento aloitti laulaen virheettömästi. Sen jälkeen se piti hetken tauon, mutta sen koko musta vaahtomainen olemus alkoi sätkiä hillittömästi. Olennon kymmenet raajat alkoivat sulautua toisiinsa ja sen suureen mustaan kehoon, joka muodostui parin sekunnin kuluessa suureksi, silmättömäksi mustaksi palloksi. Pian muodoltaan melkein täydellinen pallo kuitenkin luovutti osan massastaan muodostaakseen Syvälle Naurulle kaksiosaisen vartalon.

"Kiipes' langalle..."

Olennon yönmustan vartalon etuosasta lennähti kohta kahdeksan pitkää raajaa. Olennon kahdeksan jalan päihin ilmestyi kämmenet, joiden sormien määrää Visokki ei edes yrittänyt laskea. Muodostuttuaan täysin samanlaisiksi nuo kahdeksan raajaa laskeutuivat maahan ja nostivat mustan epämuodostuneen torson ylös.
Silloin Syvä Nauru avasi jälleen silmänsä, mutta kuten tavallista, hän ei tyytynyt kahteen. Eikä edes kahdeksaan.

"Tuli sade rankka..."

Silmiä oli joka puolella hämähäkkimäistä olentoa. Niitä oli jopa sen jalkojen taipeissa ja massiivisessa takaruumiissa. Silmissä oli kuitenkin sama psykoottinen kiilto kuin aiemmin. Olennon häiriintyneen ilmeen viimeisteli se, että se esitteli aina niin kauniin valkoista hammasriviään Visokille. Hampaiden raoista suihkusi mustaa öljymäistä nestettä komentokammion lattialle. Neste sihisi äänekkäästi hetken lattialla ennen kuin haihtui pois. Suuri musta hämähäkkimäinen massa alkoi vähitellen kävellä äänekkäin askelin kohti Visokkia.

"Hämähäkin...vei."
Musta hämähäkki lopetti laulunsa viimeisen sanan täysin poissa melodiasta, eikä edes yrittänyt laulaa sitä tunteella. Siinä samassa yksi sen pitkistä raajoista syöksähti salamannopeasti kohti Visokkia avaten tusinalla sormella ja yhdellä silmällä varustetun kämmenensä.

Käsi ei kuitenkaan osunut Visokkiin, vaan törmäsi komentokammion lattiaan voimakkaasti tärähtäen. Hyönteismäisen Rahin refleksit eivät olleet heikentyneet vuosien varrella. Syvä Nauru joutui hetken tutkimaan, mihin Visokki oli kadonnut, mutta lopulta tajusi Visorakin hypänneen huoneen kattoon. Se roikkui neljällä jalallaan kivisessä katossa erittäin vaivattoman näköisesti.

Musta hämähäkki naurahti jälleen, mutta nyt sen ääni oli palautunut demoniseksi kuoroksi.

"En henkilökohtaisesti pidä tuon laulun lopusta", hyönteismäinen suu sanoi hymyillen leveästi. "Suosittelen sinua pysymään paikoillasi, pieni ystävä. En satuta sinua."

Hyökkäys Visokin alitajuntaa kohti oli heikentynyt ja nyt hän kykeni keskittymään muuhunkin kuin jatkuvaan suojaamiseen. Visokki ei kuitenkaan uskaltanut avata täysivaltaista telepaattista yhteyttä, sillä tämän olennon mielessä oli jotain pahaa. Visokki päätti pitäytyä vain yksittäisissä viesteissä.
"Sinä olet Avde, etkö?"

Tähtien välistä avaruutta pimeämpi hämähäkki naurahti. "Minä. Tai me. Nyt ehkä enemmänkin minä. Se on kuitenkin samantekevää. Nyt, pieni ystävä, ole kiltti ja pysy paikallasi."

Sen sanottuaan Avde sinkosi yhden mustista raajoistaan kohti kattoa. Visokki hyppäsi jälleen salamannopeasti sivuun ja laskeutui tällä kertaa Avdesta katsottuna huoneen vasemmalle seinälle.

"En ajatellut pysyä", Visokki sanoi.

"En aikonut satuttaa sinua, Visokki", Avde sanoi antaen ymmärtää, että ei ollut mitenkään yllättävää, että hän tiesi Visokin nimen. "Haluan vain puhua kanssasi. Kasvokkain."

Visokki ei vastannut. Tottunut mielten tuntija tiesi, että Avde yrittäisi pelata hänen ajatuksiaan ja että pimeyden pedon puhetta ei edes kannattaisi kuunnella. Toisaalta taas Avde tulisi ennen pitkää huomaamaan Visokin selässä hitaasti käynnistyvän Rhotukan, joten huomio olisi siirrettävä muualle.

"Ja siksi yrität liiskata minut?" Visokki sanoi väistäen taas yhden hyökkäyksen nopealla hypyllään.

"Haluan sinun vain pysähtyvän, ystävä", Avde sanoi. "Pysähtyisitkö, että voimme puhua. Tarvitsen linnoituksestanne jotain, joka auttaa minua lopettamaan tämän toivottoman sodan. Jos edes kuuntelisit, voisit muuttaa mielesi."
Visokki pysähtyi hetkeksi maahan suoraan mustan hämähäkkidemonin eteen.
"Ai, sinulle on oikein väliä, mitä mieltä olen?" Visokki sanoi tuijottaen Avdea vihaisin silmin. "Minä näytän sinulle mieleni."

Visorakin silmät syttyivät hohtamaan kirkkaasti pimeydessä ja sen tajunta syöksyi täyteen hyökkäykseen kohti Avdea. Psyykkinen aalto osui mustaan hämähäkkiin ja tunkeutui syvälle tämän sisimpään. Visokki tunsi, kuinka Avden labyrinttimainen ja monimutkainen alitajunta ryhtyi välittömään vastahyökkäykseen. Mustat kädet täyttivät Visokin pään ja tarttuivat vahvasti kiinni hänen ajatuksiinsa, mutta Visokki ei välittänyt. Visokki ei välittäisi, vaikka Avde repisi hänen mielensä pieniksi palasiksi. Tällä hetkellä hän keskittyi pidättelemään hirviötä kaikilla voimillaan paikallaan siihen asti, että Rhotuka olisi täysin ladattu.

Sen jälkeen pitäisi vain luottaa siihen, että Rhotuka toimisi.

Avde huusi. Kaikki hirviömäisen hämähäkin kuudesta äänestä huusivat yhtäaikaisesti puhtaasta tuskasta. Olennon tuskanhuudot olivat melkein yhtä sielua raatelevaa kuunneltavaa kuin sen nauru ja kestikin vain kymmenen sekuntia, että Avden tuskaisat huudot muuttuivat tuskaisaksi nauruksi.

"Kyllä!" Avde huusi naurun joukosta. "Näytä minulle, mistä sinut on tehty! Näytä, mihin kaunis, täydellinen mielesi pystyy! Tuhoa kaikki! Revi, raasta! Älä jätä mitään jäljelle! Ja ennen kaikkea..."

Avde hiljeni. Sekä sen kivun täyttämät huudot että raastava nauru loppuivat. Visokki jatkoi olennon labyrinttimaisen, synkän, hajanaisen ja pelottavan mielen häiritsemistä lähettämillään aalloilla, vaikka hän tiesikin, että oleilu näin syvällä Avden mielessä tulisi vahingoittamaan myös häntä.

Ennen kaikkea, Visokki, pehmeä Matoran-ääni sanoi Visorakin alitajunnasta. Visokin sydän pysähtyi sekunniksi järkytyksestä. Näytä minulle, minkälainen peto oikeasti olet.

Visokin vihainen ilme jäätyi paikalleen. Hän unohti hetkeksi jopa keskittyvänsä Avden pidättelemiseen.

Sinä olet älykäs, Visokki, ystäväni. Mutta olet silti Rahi. Tiedäthän, mitä Rahi tarkoittaa Matoran-kielessä? Olet peto. Lajitoverisi tappoivat Keltaiset Jättiläiset ja kuka tietää, kuinka monta muuta lajia. Ja näin sinä vain yrität esittää rauhanomaista olentoa.
Kylmä hiki valui pitkin Visokin kasvoja.

Entä jos kaikki sisällesi pakkautunut luontainen, eläimellinen viha vain...repeää ulos? Entä jos vahingoitat joskus ystäviäsi?

"Ei", Visokki viesti hymyilevälle hämähäkkipedolle, mutta ei ollut enää varma, luottiko omaan viestiinsä. "Ei ikinä."

On varmasti ikävää olla telepaatti. Siinä mielessä, että tiedät, mitä muut ajattelevat. Varsinkin sinusta, ystäväni. Ovatko ne mukavia ajatuksia...vai onko joillakin vaikeuksia hyväksyä nelijalkaista hirviötä?

Visokin järkyttyneet kasvot muuttuivat vähitellen jälleen vihaisiksi. Visokki ajatteli sisimmässään, että tilanteessa olisi pian pakko siirtyä henkiseen suojaukseen, mutta hän ei enää ollut varma, kykenisikö kontrolloimaan itseään. Ehkä Avde olikin oikeassa.

Juuri noin. Päästä ulos kaikki tuo patoutunut raivo. Näytä minulle, mikä peto olet. Päästä ulos puhdasta, kaunista, hallitsematonta idiä ja suuntaa se minuun.

Tee aivan samoin kuin teit Metru Nuilla.

Se riitti Visokille. Koko punaisen Visorakin mieli suuntautui hyökkäykseen. Se hyppäsi mustan hirviöhämähäkin kasvoille ja puri molemmilla pistimillään tiukasti, pommittaen Avden petollista mieltä samanaikaisesti koko päänsä voimalla.

Avdeen kohdistui täysi henkinen tuska, mutta hän jatkoi nauruaan. Nauru oli tauotonta ja siitä hehkui puhdas riemu. Se oli voitonriemua.

Avden nauru keskeytyi, kun sen mustan hämähäkkimäisen kehon läpi räjähti ammus hehkuvan kuumaa ja käsittämättömän kirkasta plasmaa. Plasma läpäisi hämähäkin täysin ja räjähti liekkiaalloksi vasta osuessaan sen takana olevaan seinään. Osuma keskeytti sekä Avden että Visokin hyökkäykset. Visokki putosi maahan Avden päältä ja käänsi katseensa oviaukkoa kohti. Myös Avden punaiset silmät suuntautuivat katsomaan hyökkääjää.

Oviaukossa seisoi sininen Skakdi, joka piteli kädessään savuavaa kivääriä ja jonka mekaanisen vasemman silmän valo hohti tummanvihreänä. Skakdin vieressä oli keltainen Toa, joka osoitti sähköisesti rätisevällä sauvalla Avdea.

"Miksi keksin siistejä toimintarepliikkejä vasta, kun nämä tilanteet ovat ohi?" Guardian kysyi happamasti ladattuaan kiväärinsä. Tawa ei sanonut mitään, vaan jäi tuijottamaan vihaisena.

Syvä Nauru jäi poikkeuksellisen hiljaiseksi pitkäksi aikaa.
"En ole koskaan välittänyt pahemmin taistelusta", musta massa sanoi. "Toisin kuin luulette, minä en nauti tappamisesta. Teen sitä vain pakon edessä. Haluan mieluiten mahdollisimman monen elävän."

Visokin Rhotuka pyöri nyt täyttä vauhtia. Tawa ja Guardian tähtäsivät Syvän Naurun mustaa ruumista.

"Haluatteko te pakottaa minut?"

Lentokone

"Mitäköhän Klaanissa tapahtuu tällä hetkellä?" Snowman mietti ääneen.
"Jaa" Ämkoo vastasi. "Ei luultavasti ihmeempiä."

SS Rautasiipi, komentosilta

Laivastonsinistä barettiä päässään kantava nazorak katsoi laajan lasisen ikkunan takaa, kuinka suuri lastillinen juuri toukista kehittyneitä nazorakeja tuotiin Rautasiiven suureen halliin. Ne asutettiin omiin pieniin huoneisiinsa, joissa ei kuitenkaan ollut kattoa. Tarkkailu olisi näin helpompaa.

Kaikki muukin oli huolella suunniteltua. Koulutus, psyykkinen valmennus, geneettinen muokkaaminen. Uusi sukupolvi oli kyllä jo käynyt laivalla tutustumassa ja kuuntelemassa puheita muutamaan kertaan, mutta ne olivat toistaiseksi vielä asuneet pesässä.

Tämä torakka kääntyi pois ikkunan luota, ja asteli Amiraalin luo.
"Eikö tuo ole minun juttuni?" Amiraali kysyi.
Hattupäinen torakka meni hämilleen.
"En ymmärrä."

002 pyöräytti silmiään vaihtaen puheenaihetta.
"Eli uusi sukupolvi on täällä nyt sitten pysyvästi?"
"Aivan niin, johtaja. Muutto on suoritettu."
"Mene vielä varmistamaan, että kaikki on hoidettu oikein, 1034."

Sinilakkinen torakka nyökkäsi, ja käveli ripeästi pois huoneesta.

Apugeneraattorihuone

Pommitettu generaattori pyörähti käyntiin huristen. Kepe ja Paaco huoahtivat helpotuksesta. Kattovalot syttyivät, virran aalto levisi läpi linnakkeen puhdistaen pimeyden. Monen monituisen yrityksen jälkeen se vihdoin käynnistyi.

Taistelun ääniä ei enää kuulunut. Jos generaattori ei olisi jyskyttänyt elinvoimaa Klaanille olisi ollut hiirenhiljaista. He miettivät, oliko liiankin hiljaista. He pakkasivat tarvikkeet ja työkalut ja palasivat käytävään. Doxia ja Ignikaa ei näkynyt missään; he olivat kadonneet. Mutta Kepe oli varma, että he kyllä löytyisivät ennen pitkää, kuten aina ennenkin.

Heidän kulkiessaan käytävää ja hetkeä myöhemmin portaita ylös generaattorin ääni vaimeni heidän liikkuessaan siitä kauemmaksi. Hiljaisuus korostui, se tuntui täyttävän ilman.
"Käydään raportoimassa G:lle", Paaco puoliksi ehdotti, puoliksi totesi.
"Joo. Vaikkakin kyllä generaattorin käynnistymisen huomasi", Kepe jatkoi. Heidän puheensa tuntui kovin pakotetulta hiljaisuudenrikkojalta.

He suuntasivat hissille, ja ohjastivat sen kohti adminien siipeä. Se alkoi hitaasti kohota ylöspäin. Pirteä hissimusiikki raastoi heidän hermojaan. Rattaiden narina ja kalke kaikuivat hissikuilussa, jonka pohjalla ulospääsyreittiä etsi kaksi hyvin eksyneen näköistä hahmoa.

Kilahduksen myötä hissin ovet aukesivat. Heidän yllätyksekseen adminsiiven valot olivat yhä pois päältä. Paaco napsautti katkaisijaa. Ei mitään.
Kepe vilkaisi kämmentietokoneestaan kellonaikaa, vaikka tiesi kellon olevan jotain aamukolmen maissa. Tietokoneen näyttö kuitenkin pysyi pimeänä. Kuin joku olisi räjäyttänyt EMP-pommin.

Paaco kaivoi esiin lyhdyn, jonka sytytti perinteisillä tulitikuilla. Se heitti heidän lepattavat varjonsa seinään.
He kulkivat käytävää eteenpäin, kunnes löysivät Klaanin administon ja erään kolmannen osapuolen.

Mäen laki nazorakien alueella

003, entinen 004 oli tyytyväisempi kuin vuosiin. Ylennyksensä myötä hänen ilmanvoimansa olivat saaneet mittavan budjetinkasvatuksen, mikä takasi hänelle vain ensiluokkaisia rakettirepputorakoita. Hän katseli tyytyväisenä torakkarivistöjä, jotka kykenivät lentämään ja jotka olivat täydessä sotavarustuksessa.

Nazorakeja ei pian pysäyttäisi mikään. Ei sillä, että heitä olisi tähänkään asti voitu.

Nazorakien luolat

Tunneli on täysin kaaoksen vallassa - monia kymmeniä ruskeakuorisia torakoita hyökkäilee viiden Klaanilaisen kimppuun. Matoro tuntee elementtienergiansa hupenevan ikävän nopeasti.
He olisivat vähän aikaa kuivilla jos pääsisivät murtautumaan Torakkojen läpi eteenpäin.

Matoro väistää yhden iskun torakoilta. Hän pyöräyttää miekkansa ja avaa pientä luukkua miekan kahvasta. On puhdasta tuuria, että mikään ei hyökkää tällä hetkellä Jään Toan kimppuun.
Tämä kyseinen Toa ottaa miekkansa kahvasta pienen kapselin ja iskee sen maahan.

Se alkaa savuta kovaa.
Eteenpäin!, Matoro sanoo telepaattisesti Klaanilaisille.
Pieni kapseli aukeaa kokonaan ja suuri määrä paksua kaasua nousee tunneliin.
Kaasu ei vaikuta hengitykseen mitenkään, mutta se peittää kaiken näkyvyyden täydellisesti. Torakat haparoivat savussa, Klaanilaiset lähtevät juoksemaan eteenpäin - tai toivottavasti eteenpäin. Moni torakka ei edes ehdi tajuta mikä heihin iski Keetongun juostessa edellä, "tiejyränä"

Viisikko pääsee pois savusta, he ovat suurinpiirtein räjäytetyn ohjuksenheittimen luona. He vetävät itsensä erääseen sivutunneliin hetkeksi.
"Minne menemme?", Tongu kysyy.
"Osaako joku Nazorakia? Tässä on tunnelikartta.", Summerganon sanoo havaitsessaan suuren kivikartan seinässä.
Manu on jo hieman paremmassa kunnossa. Hän katsoo karttaa.
"Ymmärrän hieman Nazorakia. Tämä näyttäisi... Hmm... Kartan paikka 'ydin' on seuraavasta tunneliristeyksestä oikeaan."

"Mennään.", Make toteaa edeltä. Viisikko lähtee kohti kyseistä risteystä.

Klaanin telakka

Onu-Maroran Tehmutilla oli kädet täynnä töitä. Klaaniin oli selvästi hyökätty, mutta kyseessä ei ollut torakoiden asevoimat. Keetongu ei ollut lähtiessään kertonut, mitä pitäisi tehdä, jos Klaaniin kohdistuisi epä-militaristinen hyökkäys. Onneksi vainolaiset eivät olleet vielä hyökänneet telakalle (ne riehuivat lähinnä siellä, missä oli paljon viattomia siviilejä) eikä sähkökatkoskaan ollut juuri haitannut höyrykoneiden toimintaa. Tehmut kuitenkin päätti, että jotain oli tehtävä.

"Mestari Ornu, kuusi Lohrakia liikkeelle. Ottakaa kolme nopeinta alusta ja menkää tiedustelemaan. Kone yksi suuntaa adminien tornille. Kone kaksi kiertelee yläpuolella ja yrittää määrittää hyökkäyksen suuruutta. Kone kolme kiertää Klaanin muurit ja palaa kotipesään. Kysyttävää?"

"Ei ole, mestari Tehmut", Ornu sanoi ja vetäisi käden lippaan. Hän poistui ja lähti herättelemään asuntolassa nukkuvia urheita, joskin unisia Lohrakeja.

Kukkaruukussa
asusteli pienehkö
siilinpoikanen.

Kyllä. Ja se oli kummallista.

Minä loin sen. Minä tein kaiken tuon todeksi. Ja niin teki hänkin. Hän oli mukanani. Me teimme sen yhdessä. Miksi? Koska halusimme valtaa. Miksi? Koska halusimme hallita. Haluanko sitä enää? Mahdollisesti. Tai sitten en. Voinko itsekään tietää?

Mitä hän haluaa, kumppanini. Miksi hän ei haluaisi yhä? Onko hän täällä? Missä? Siellä? Täällä? Tuolla? Domek sanoisi: ”Hus metsään siitä”. Totelkaa.

Kukkaruukku Nazorakien luolasto

Makuta Nui osasi lukea enemmän Nazorakia kuin antoi ymmärtää. Hän johdatti joukkionsa tunnelien läpi jonkinlaiseen komentohuoneeseen. He tarkkailivat ovenraosta Nazorakeja, jotka tarkkailivat heitä kameroiden välityksellä. Yksi Nazorakeista katsoi kauhuissaan monitoria. Hän näki joukkion menevän ovesta sisään. Siinä samassa suuri terä lävisti hänen tuolinsa selkänojan kaulan kohdalta. Muu osa ryhmästä ei nähnyt mitä tapahtui, mutta Makuta Nuin miekan läpäistyä tuolin selkänojan vihreää nestettä alkoi valua tuolista. Makuta Nui veti miekkansa pois ja kuivasi sen toisen Nazorakin takkiin. Tämä istui kuin jäätyneenä omassa tuolissaan. Pian hän istui jäätyneenä siinä. Matoro nosti kalikan pois tuolista ja istui itse tilalle. Makuta Nui istui toiseen.

”Make ja Suga, pitäkää vahtia. Keetis voisi katsella näitä koneita teknisen kiinnostuksen kannalta”, Manu sanoi. Nämä menivät ovelle. Keetongu alkoi tonkia laitteita. Makuta Nui katseli monitoreja Matoron kanssa. Pian huoneen irtaimistosta oli muodostettu barrikadi oven eteen.

”Nyt”, Manu sanoi, ”suunnittelemme, mitä teemme seuraavaksi.”
Muut nyökkäsivät.
”Meidän pitäisi löytää pesän keskus”, Makuta jatkoi. ”Ehdotuksia?”
”Minusta voisimme katsoa, löytyykö tietokannoista mitään”, Tongu sanoi. He ryhtyivät toimeen. Sattumoisin he löysivät kartan.

”Tämähän on vallan hienoa”, Manu sanoi. ”Tuhotaan paikat ja mennään.”
Ja niin he tuhosivat paikat. Mitään ei jäänyt jäljelle. Seinätkin he kaatoivat. Torakkalaumaa pakoon juostessaan he kulkivat kohti keskustaa. Matka oli vielä äärimmäisen pitkä.

Lentokone

Snowman oli pitkästä aikaa ohjauspuikoissa. Ämkoo oli siirtynyt kartanlukijan paikalle, kun lumiukko oli alkanut voida selvästikin paremmin. Ehkä vähän liiankin hyvin, nyt Snowman lauloi täyttä kurkkua ja hytkyi ohjaimissa rytmikkäästi.

"Todella kaunista" Ämkoo totesi "Mutta nyt saattaisi olla aika hiljentyä. Allamme alkaa kohta taas olla asutusta, kannattanee keskittyä pilviverhossa pysymiseen."
"Selvä homma, Mäksä."
"...selvä homma mikä?"
"Kuulit kyllä. Mutta nyt hiljaa, kannattanee keskittyä pilviverhossa pysymiseen."
"..."

[spoil]Anteeksi, taas lyhyt. Mutta aikataulutus vaati.[/spoil]

Torakkapesä, kokoushuone

Abzumo astui sisään torakoiden kokoushuoneeseen. 001 käveli ärsyyntyneenä ympäri huonetta. Makuta käveli huvittuneena torakan luo.

”Mitä sssssinä ravaat?”
”Mitäkö?” toinen tiuskaisi ärtyneesti. ”Makuta Nui!”
”Mitä hänessstä?” Abzumo sanoi. Hänen mielenkiintonsa heräsi.
”Hän on täällä. Vangitsimme hänet, mutta nyt hän on taas vapaa.”
”Sinä taissssit aliarvioida hänet, eikö totta rakas yssstävä?”
”Älä sinä siinä arvostele minun työtäni. Voit mennä hoitelemaan hänet itse, jos se on niin helppoa.”
”En sssanonut helppoa, ystäväiseni. Ssssanoin vain, että aliarvioit hänet.”
”Hmph.”
”Ssse on melkoinen konssssonanttipino. Kuinka sen voi lausssssua?” Torakka oli aivan hiljaa. Makuta hymyili maireasti.

”Mihin sinä pyrit tällä keskustelulla?” 001 kysyi hitaasti.
”En oikeassstaan mihinkään. Kuinka niin?”
”Sinä ärsytät minua tahallasi, vaikka voisit mennä tappamaan nuo tunkeilijat.”
”No, ssssiitä tulisi kiinnosssstavaa.”
”Menehän siis.”
”Voinhan minä mennäkin. Näemme taassss pian, 0001.”
Kenraali pysähtyi paikoilleen selin Abzumoa päin. Makuta saapasteli ulos huoneesta. Torakka seisoi paikallaan pitkän aikaa.

Tunnelit

Joukko klaanilaisia juoksi labyrinttimaisia käytäviä pitkin kohti määränpäätään. He eivät arvanneetkaan, että tunnelin päässä ennen seuraavaa salia odottaisi joukko Rahskheja.

He räjäyttivät oven sisään. Siinä samassa kaksi Rahkshia selätti sekä Summerganonin että Matoron. Make ja Keetongu vetivät aseensa. Makuta Nui käveli heidän välistään saliin. Abzumo katsoi häntä toiselta puolelta salia. Heidän välissään oli parisenkymmentä Rahkshia.

”Abzumo”, Makuta Nui sanoi kuivasti.
”Makuta Nui”, Abzumo naurahti. ”Ssssiitä onkin jo aikaa. Ja ketässsss muita täällä onkaan. Mahtava insssssinööri, Keetongu, Sssssummerganon, uusssin moderaattori, MahriKing.” Kaikki katsoivat häntä ällistyneenä. Kuinka hän tunsi Manun? Kuinka hän tiesi heidän nimensä. Matoro heitti Rahkshin päältään.
”Ah, vielä yksi”, Abzumo jatkoi. ”Matoro the Blacksnow. Eipä ole nähty sitten… ei ikinä, vai mitä?” Hän naurahti jälleen. ”Tänään te kaikki kuolette. Kivaa?”
”Pääsi on yhä pilvissä, veliseni”, Manu sanoi.
”Älä viitsssi. Sinä tiedät, että olemme Makutoja molemmat. Teemme, mitä tahdomme.”
”Minä teenkin”, Manu sanoi. ”Tänään korjaan yhden virheistäni. Sinut.”
”Anna palaa.”

Rahkshit hyökkäsivät toien ja Keetongun kimppuun. Makutat aloittivat kaksintaistelun. Pelistä tulisi julma.

Komentokammio

Plasma-ammukset ja sähkö lentelivät läpi tunkkaisen ilman kuin parvi tappavia hyönteisiä. Rhotukat räjähtivät komentokammion seinille ujeltaen äänekkäästi. Ammusten lentoratojen välissä tanssi musta painajainen, joka väisteli pimeydessä hohtavat hyökkäykset vaivattomasti. Välillä se heilautti lonkeromaisia raajojaan kohti Tawaa, Guardiania tai Visokkia ja hajotti huoneen irtaimistoa. Hajoavien huonekalujen ja kaapeilta putoavien lasiesineiden särkymisen äänet yhdistettynä sähköiseen rätinään, plasmaroihahduksiin ja Rhotukan pyörimiseen muodostivat taistelusta äänellisesti suorastaan melodisen kokonaisuuden.
Avden nauru oli kuitenkin loppunut, mistä huomasi, että musta hirviö oli vakavoitunut. Nyt se keskittyi täysin admineihin.

Ammuttuaan kiväärinsä sarjatulitoiminnolla kohti yhtä Avden suurista silmistä ja väistettyään jälleen yhden valtavan lonkeron osuman Guardian huomasi valoa silmäkulmassaan. Hän kääntyi katsomaan komentokammion oviaukkoa ja tajusi, että valot olivat taas päällä. Jostain taistelun äänien alta Guardian kykeni myös erottamaan apuvoimageneraattorin vaimean hurinan. Guardian hymyili leveästi hetken ennen kuin tajusi jonkinlaisen epäloogisuuden.

"Miksi täällä on yhä pimeää?" hän huusi Tawalle ja Visokille.

"Koska metalliset ystäväni ja Sheelika ovat erittäin taitavia lamppujen lamauttamisessa", Avde myhäili jostain mustan ruumiinsa sisältä.

Tawan kasvoille tuli yllättynyt ilme. Hetken päästä se vääntäytyi vihaiseksi.
"Sinäkö olet tehnyt Sheelikasta...tuon?" Tawa huusi yötä mustemmalle massalle ja keskitti sähkövoimansa keihästään pitkin. Salama osui Avden läpi, mutta sen muodostamaa aukkoa lukuun ottamatta Avde ei tuntunut reagoivan hyökkäykseen.

"Ei, en todellakaan", Avde sanoi monella äänellään, joista yksi alkoi muistuttaa Sheelikan puhetta. Yhdistettynä muuten miehekkäisiin ääniin se muodosti erittäin kieroutuneen kokonaisuuden. "Se olit sinä, Tawa. Sinä loit oman hirviösi."

Tawa ei vastannut mitään. Hän ampui toisen salaman ja väisti Avden mustasta ruumiista ulos työntyvää terävää piikkiä, joka osui lattiaan jättäen ruman reiän.

"Hän anoi sinulle, Tawa", Avde sanoi. "Hän anoi, että et luovuttaisi häntä Makutoille, mutta mitä sinä teit? Sinä kieltäydyit. Nuori tyttö teki yhden virheen ja luovutit hänet hirviöille."

Tawan katse kalpeni. Älkää kuunnelko, Visokki viesti telepaattisesti, mutta ei ollut varma, osuiko viesti maaliinsa.

"Tiedätkö sinä, mitä kaikkea ne tekivät hänelle siellä?" Avde sanoi pirteästi. "Minä voin näyttää, mitä he tekivät. Voi, se oli kamalaa. Herra ZMA oli oikeastaan melkoinen hyväntekijä auttaessaan hänet pois sieltä. Paikasta, jonne sinä hänet työnsit."

Tawan katse oli tyhjä. Hän pysähtyi paikoilleen ja oli laskemassa suojaustaan.

ÄLÄ KUUNTELE.

Sähkön Toa säikähti tarpeeksi, että tajusi väistää Avden torsosta syöksyvää kouraa.

"Ja sinä, Vartija?" Avde sanoi kysyvästi kaatuneen kirjahyllyn takaa tulittavalle Guardianille. "Sinullako on varaa tuomita Sheelika tekojensa takia? Sekö, että taistelitte sodassa vain hieman isompia roistoja vastaan tekee sinusta jalon soturin, jolla on varaa arvostella?"

Avdesta lennähti jälleen suurta metalliketjua muistuttava lonkero, joka väisti maassa makaavan tajuttoman Glatoriankingin ja Jaken liikkumattomat ruumiit ja osui Guardianin suojana toimivaan kirjahyllyyn, heittäen sen sivuun.

"Annan anteeksi muun luonteessa, jopa synnit, hyvät ystävät, mutta tekopyhyyttä en siedä", Avde sanoi lähestyen perääntyvää Guardiania tärisevällä lonkerollaan. "Hyväksykää se, mitä olette."

Guardian perääntyi lonkeroa, kunnes tajusi joutuneensa nurkkaan. Hän tarkkaili pakomahdollisuuksiaan varovaisesti vain huomatakseen niiden olevan vähäiset.

"Tekopyhyys?" Guardian sanoi itsevarmasti. "En halua kuulla saarnaa olennolta, joka kutsuu meitä ystävikseen yrittäessään tappaa meidät."

"Kuka sanoi, että aion tappaa teidät?" Avde sanoi lämpimästi. Sen sanottuaan hän syöksi lonkeronsa äkkinäisesti Guardiania kohti.
Guardian toimi nopeasti. Hän veti yhden heittoveitsistään irti hopeisesta panssaristaan ja irrotti pallomaisen plasmakranaatin kiväärinsä kyljessä olevasta lokerosta. Ripeällä liikkeellä Guardian heitti ensiksi toisella kädellään kranaatin kiinni Avden valtavaan lonkeroon ja seuraavaksi irrotti sen pienen sokan heittoveitsellä, joka lennähti sokka mukanaan yhteen Avden punertavista silmistä. Samassa Guardian pyörähti sivuun.

Punertava räjähdys poltti sätkivän lonkeron pään ja särki yhden komentokammion suurista osumankestävistä ikkunoista. Paineaalto heitti Guardianin voimakkaasti maahan. Tawa käveli nopeasti hänen viereensä ja auttoi Guardianin pystyyn, ampuen samalla taas yhden salaman kohti mustaa massaa. Visokki hyppi kolibrimaisin liikkein pitkin huonetta ja ampui tasaiseen tahtiin Rhotuka-kiekkoja.

"Niin, en ajatellut välttämättä tappaa teitä", Avde sanoi astetta vakavammin. "Mutta rakkaat ystävät, nämä hetket saavat minutkin ajattelemaan päätöksiäni kahdesti."


* * *


Kepe ja Paaco saapuivat pimeään admin-kammioon ainoastaan havaitakseen taistelun olevan käynnissä. Paaco juuttui puoleksi minuutiksi napsuttelemaan sormiaan tasaisten taistelun äänien luoman tarttuvan melodian tahtiin ennen kuin kauhistuneella ilmeellä varustettu Kepe keskeytti hänet tökkäämällä vihreää Toaa olkapäähän ja osoittamalla sormellaan hirviömäistä mustaa hahmoa.
Paaconkin ilme muuttui lievästi.

"Haetaanko..." Kepe aloitti puhumaan hitaasti. "...vähän apuvoimia?"

Paaco oli vastaamassa jotain, mutta moderaattorin puhe keskeytyi, kun mustan massan mustempi raaja tukki Paacon ja Kepen takana olevan oviaukon suuruudellaan.

"Ei enää", Avde sanoi. "Meitä on jo ihan tarpeeksi, en ehdi kohta tutustua kaikkiin. Kepe, Paaco. Aloittakaapa kertomalla, mitä pelkäätte."

"Hehe", Paaco sanoi kauhistuneena tuijottaen vuorotellen Guardiania ja Avden tummaa kehoa. "Jos Snowman olisi täällä, tämähän olisi melkein Yö Kauh-"

"Paaco", Guardian huusi keskeyttäen Paacon. "Ei nyt."

Klaanin rantakalliot, pieni kanjoni

Pieni lintu säikähti suuren kiven takaa esiin ilmestyvää rumaa pärstää. Suiposta, teräväpäisestä kallosta tuijotti kaksi punaista, verestävää silmää. Pian koko zyglak laahusti esiin kolmen lajitoverinsa kanssa, ja lintu lehähti äkkiä tiehensä.

Neljä groteskia matelijaa tarkkailivat ympäristöään odottavan näköisinä, mutta alkoivat pian elehtiä kärsimättömästi.
"Missä ne taas viipyvät?" yksi zyglakeista ihmetteli raastavalla äänellään. "Luulisi nyt pystyvän sentään kokouspaikalle saapuvan kaikilla niillä vempaimilla."
Muut murahtelivat hyväksyvästi.

Kuitenkin melko pian mereltä alkoi kuulua moottorin ääniä. Zyglakeista suurin siirtyi kanjonin merta kohti aukeavalle suulle tarkkailemaan. Sieltä saapui nazorakein vene, kannellaan tusinan verran torakoita.
"No niin. Ötökät saapuvat."

Moottorin ääni hiipui, ja vaihtui lukuisten askelten töminäksi. Neljä zyglakia asettautuivat riviksi, ja tuijottivat kylmästi nurkan takaa saapuvaa torakkajoukkiota. Yli kymmenen torakkaa olivat melkein kaikki todella raskaasti aseistautuneita.

Torakoiden asetuttua kahteen riviin astui joukosta esiin sinibarettinen nazorak, joka oli avaamassa suutaan, kun poikkeuksellisen laiha zyglak keskeytti.
"Mikäs teillä kesti?"
Sinilakkinen torakka keräsi itsevarmuutensa vastatessaan kiusallisen lähelle kasvonsa tuoneelle matelijalle.
"Polttoaineen kannalta oli taloudellista saapua juuri nyt, ja-"
"Taloudellista! Itse sovitte tämän tapaamisen, pistätte meidät odottamaan riskialttiissa kanjonissa, ja tulette paikalle useita kymmeniä minuutteja myöhässä!"

Siinä missä sinilakkinen torakka otti peloissaan pari askelta taaksepäin, kaksi hänen vierellään seisovaa suurempaa nazorakia astuivat esiin, ja osoittivat zyglak-joukkiota aseillaan. Muut aseistetut torakat ottivat tästä mallia.

Zyglakit vaikenivat hetkeksi, kunnes sama matelija avasi taas suunsa: "Mikä syy teillä sitten on tälle tapaamiselle?"
"Aluevastuun uudelleenjaottelu." Puhuja oli taas laivastonsinistä barettia päässään kantava nazorak. "Teidän tehtäväksenne tulee lähettää tiedustelijoita Kummitusten Suolle."
"Luuletko, pikku ötökkä," Zyglak sihisi "voivasi noin vain lähettää joukkojamme saaren vaarallisimmille alueille? Luuletko, että meillä riittää miehiä moiseen?"
Takana seisoneet zyglakit tarttuivat jo keihäisiin ja miekkoihinsa, mutta lopettivat toimensa suuren nazorak-joukon uhatessa heitä moderneilla zamor-kanuunoillaan.

Pian torakat poistuivat, jättäen jälkeensä ankean nelikon zyglakeita, joilla olisi huonoja uutisia lajitovereilleen vietäviksi.


Lentokone

Ämkoo tutki vielä hetken karttaa, ja alkoi sitten puhumaan.
"Snowie?"
"Niin?"
"Alamme lähestyä määränpäätämme."
"No hyvä, sinulle riittää kahvia liptettäväksi takaisintulomatkallekin."

Klaanilaiset katsoivat ikkunoista ulos. Hieman heidän edessään levittäytyi trooppinen saari. Se oli metsäisä, ja oli siellä vähän vuoriakin. Ämkoon silmään kuitenkin osui muuannen yksityikohta. Asutusta oli liikaa. Ja se oli aivan vääränlaista.
"Snowie... En usko, että matoralaisten mökit näyttävät aivan tuolta."

Lentokone

Lumiukko kaivoi nopeasti esiin kiikarit ja syöksähti ikkunan ääreen tiirailemaan alas. Hän haukkoi hetken henkeään.

"Niin?", Ämkoo kysyi kuivalla äänellä tarttuen vuorostaan lentokoneen ohjaimiin. Lumiukon säikähtänyt ilme ei lupaillut hyvää. Kiikarit putosivat Snowien käsistä tämän puhuessa.

"Nazorakeja! Siellä on vaikka kuinka paljon nazorakeja!"
"...mitä?"
"Tukikohta on aivan valtava! Miksi me emme..."
"...tienneet tästä. Niin."
"Ovatkohan ne jo huomanneet meidät?"

Ämkoo korjasi asentoaan ohjauspenkillä samalla kun hänen silmänsä ohenivat pelkiksi viiruiksi.

"Emme jää ottamaan siitä selvää. Pois täältä. Äkkiä."


Torakat olivat todellakin huomanneet tukikohdan ilmatilaan siirtyneen aluksen. Joukko ilmatorjuntaan erikoistuneita nazorakeja valmisteli parasta aikaa massiivista tykkiä. Kaksi johtaja-asemassa olevaa torakkaa tarkkaili taivasta kiikareillaan.

"Ulkonäöstä päätellen Klaanin alus."
"Onko tämä hyökkäys?"
"En usko. Lentokoneita on vain yksi. Lisäksi tuo on liian pieni pommikoneeksi."

Tykki oli ampumavalmiudessa. Nazorakit alkoivat laskeskella ammuksen lentorataa. Viholliskone oli saatava alas.


Lentokoneessa vallitsi kaoottinen tunnelma Ämkoon yrittäessä kohota takaisin pilvien sekaan lentopelillään. Tuulet eivät kuitenkaan olleet klaanilaisten puolella ja koneen vauhti oli tuskallisen hidas. Ämkoo kirosi.

Snowman oli sanomassa jotain, mutta sanat juuttuivat hänen kurkkuunsa. Hän ehti erottaa lentokoneen ohi kiitäneen tykin ammuksen aivan liian selvästi. Jossain kaukana yläpuolella räjähti.

"Kohde on yhä taivaalla. TULTA!", torakkajohtaja komensi.

Ämkoo ja Snowman vilkaisivat kauhuissaan toisiaan. Ämkoo puristi lentokoneen ohjaimia lujasti yrittäen epätoivoisesti koota ajatuksiaan.

"Ne ampuvat meitä!"
"Luuletko, että en huomannut!?"
"Tee jotain!"
"Koko aj-"

Lentokoneen vasemmalta puolelta kuului räjähdys. Ämkoo ja Snowie näkivät ikkunasta kuinka vasemman siiven rippeet sinkosivat palaen ympäriinsä.

Kone lähti putoamaan.


Tukikohdan pihalla tapahtumia tarkkailevat nazorakit hurrasivat. Myös muutama skakdi uskaltautui ulos tarkkailemaan tapahtumia. Alas kiitävä lentokone oli useimmille heistä voiton merkki, mutta jokunen torakka oli huolissaan.

"Se putoaa päällemme", totesi yksi ampujista.
"Ampukaa lisää!", komensi johtaja. "Jos se putoaa tukikohtaan tuossa kunnossa, se voi aiheuttaa mittavaa vahinkoa!"


Lumiukon jalat eivät enää kantaneet. Hän rojahti putoavan lentokoneen takaosaan tietämättä mitä pitäisi ajatella. Lopulta hän kuitenkin uskalsi avata suunsa.

"Mitäs nyt?", hän kysyi toivoen, että Ämkoolla olisi jokin mullistava idea tilanteen pelastamiseksi. Snowien kauhuksi Ämkoo oli hiljaa.

Ämkoo käänsi ohjaimia voimakkaasti. Snowman horjahti koneen toiseen laitaan yrittäessään nousta seisomaan. Koneen vauhti kiihtyi.

"Tule tänne", Ämkoo sanoi. Snowie totteli.

"Näetkö tuon ison rakennuksen?"
"Öh, joo?"
"Yritän ohjata meidät sitä kohti. Viemmepähän jotain mukanamme."
"Mutta..."
"Toivon mukaan sen sisälle on varastoitu jotain arvokasta."
"M-mutta..."

Ämkoo tarttui kiinni lumiukon ranteesta. Snowie nielaisi.


Torakat tulittivat putoavaa lentokonetta. Lopulta toinenkin siivistä sai osuman, joskin hieman liian myöhään. Valtaosa koneesta oli tallella ja se suuntasi uhkaavasti suoraan kohti asevarastoa.

"TEHKÄÄ JOTAIN!", torakkajohtaja huusi kauhuissaan, harppoen samalla juoksuaskelin poispäin asevarastosta. Kohta räjähtäisi.

Ja niin myös räjähti. Lentokone putosi suoraan asevaraston katon läpi aiheuttaen voimakkaan ketjureaktion. Erilaisten räjähteiden aiheuttama jysähdysten ja pamahdusten kuoro nostatti taivaalle valtavan tulipatsaan. Se toi mukanaan myös voimakkaan paineaallon joka heitti monet nazorakit kumoon.

Johtaja nousi pystyyn tuijottaen räjähdyksen suuntaan. Kymmenet torakat juoksivat räjähdyspaikkaa kohti sammuttamaan juuri syttynyttä tulipaloa. Johtajatorakka päätti lähteä seuraamaan tilannetta.

Silloin tarkkaan harkittu miekan sivallus kuitenkin sai johtajan pään putoamaan paikoiltaan. Ämkoo seisoi kuolleen torakan vierellä puolikumarassa samalla kun Snowman viimeisteli hieman kauempana seisoneen torakkaparivaljakon. Sammutustöihin rientäneet torakat pysähtyivät ymmärrettyään mitä juuri oli tapahtunut.

Ämkoo nousi täyteen mittaansa ja sivalsi miekallaan kerran tyhjää.

"Me olemme pulassa, Snowie", hän sanoi lähes pilkalliseen sävyyn. Lumiukko vastasi katseella, jota Ämkoo ei osannut tulkita.

Tukikohdan hätäsireenit raikuivat rakennusten seinustoilla. Kaikkialla soi kuulutus: "Varoitus! Klaanilaisia tukikohdassa!"

[spoil]Tästä olisi saanut paljolti paremman, jos olisin kirjoitellut tämän päivällä. No jaa, juoni ainakin kulkee. Pahoittelen kirjoitusasua ja mahdollisia virheitä.[/spoil]

Suurehko luola, Nazorakien pesät

Tähän kohtaan sopisi jokin eeppinen musiikki. Siis jos et ole mukana taistelussa. Taistelussa et ehdi miettiä taustamusiikkeja, on kyse hengestä.

Joo.

Niin, siis. Tuo ei liittynyt tähän mitenkään. Aloitan ropepostin vasta nyt.

Kaksi suurikokoista Makutaa taistelevat luolan perällä, lähellä ovea josta Abzumo tuli.
Muut Klaanilaiset kokevat pienoisia ongelmia "Makutan poikien", Rahkshien kanssa.
Matoro on tyrmistynyt siitä, että Abzumo ei ollut muistanut häntä. Tai tuntenut. Ihan sama. Matoro sen verran häirinnyt Makutan Veljeskunnan operaatioita että jokaisen itseään kunnioittavan Makutan pitäisi tuneta hänet.

Rahkshit ovat kovempia vastuksia kuin Nazorakit. Ne ovat voimakkaampia ja tappavampia. Niitä vastaan pitää olla ovela.
Toisaalta aloitteen saaminen taistelussa on vähän paha avoimella kentällä ylivoimaa vastaan. Jokaista Klaanilaista kohden on noin kaksi rahkshia.

Matoro torjuu miekallaan rahkshin sauvaniskun. Mustakultainen olento pyörähtää ja vetäisee sauvansa mangetismillä Matoron miekan pois. Jään Toa hyppää ja potkaisee ilmasta käsin - tai jaloin - rahkshia päähän. Jään Toa kaataa rahkshin maahan, mutta silloin toinen olento iskee häntä selkään terävällä sauvalla. Matoro vetäisee refleksinomaisesti Sähkösäilänsä ja ampuu vahvan sähköshokin sokkona taaksensa. matoro yrittää hypätä nousseen vihollisen yli, mutta tämä nappaa Toaa jaloista. Matoro iskeytyy suoraan saman rahkshin piikkeihin selkään. Toan painosta vihollinen tosin kaatuu. Matorolla on rinnassa ja selässä verta vuotavia haavoja. Hänen panssarinsa parannuskivi parantaa haavoja pikkuhiljaa. Tuskallisen hitaasti.

Toa kierähtää kuperkeikan maassa ja ampuu jäätä kaatuneeseen mangetismin rahkshiin. Keltasininen hitauden rahkshi puskee jo päälle ja ampuu sauvastaan hidastussäteen Matoroon. Ulkopuolisen silmistä hidastunut voltti ja potku vihollisen purukalustoon saattaisi näyttää ulkopuolisen mielestä kovinkin tyylikkäältä. Tässä ei ehdi ihailla taidokkaita liikkeitä. Matoro pääsee takaisin jaloilleen, mutta hitauden takia saa kaksi iskua olennon sauvasta. Toa kaatuu selälleen kovaa. Hitaussäteen vaikutus alkaa kadota. Rahkshi hyppää kohti Matoroa. Toa tavoittelee maasta jompaakumpaa aseistaan, Hän tavoittaa käteensä Energiaterän nostaa sen nopeasti ja se iskeytyy juuri oikealla hetkellä keskelle rahkshin rintaa - pitkä terä lävisti sen panssarin ja osui Kraataan.
Jään Toa huokaisee. Hän ei ehdi levätä kovin montaa sekuntia ennekuin ensimmäinen rahskhi hyökkää uudestaan.

Se huone adminsiivessä, jossa oli paljon porukkaa

Kepe katsoi Avdea hämmästyneenä. Mikä kumma tuo oli olevinaan? Sen parasiitin isoveli?
"Öh", hän aloitti. Tilanteeseen sopimattomasti Paaco hihitteli vieressä kummallisesti ja häiritsevästi.
"Ota tämä kohteliaisuutena tai älä, mutta ainakin sangen rujo olemuksesi olisi hyvä pelkäämisen kohde", hän vastasi ei-niin-kovin-Punaiselta Mieheltä näyttävälle massalle tämän kysymyksen kiertäen.

Verstaan ulkopuoli

Dox tuijotti Verstaan ovea. Hänellä nousi pala kurkkuun. Se oli lukossa.

Ja hän oli ulkopuolella.

Trooppinen saari, Nazorakien tukikohta

Nazorak käänsi ensin pientä vipua vasemmalle, sitten veti sen taaksepäin, työnsi taas eteen, ja laski oikealle. Kuului hassu 'klik'. Pulttilukkoinen zamor-kivääri oli nyt latingissa, ja se oli ladattu tappavasti sähköistetyillä kuulilla. Aseen etujalakset olivat tukevasti kiinni korkean vartiotornin kaiteessa. Torakka nosti mattapintaisen, tummanharmaan kiväärin perää ylemmäs, ja asetti silmänsä pitkän kiikaritähtäimen kohdalle.

Linssien läpi hän näki tilanteen selvästi. Klaanilainen pakeni tukikohtakompleksin toistaiseksi autiota katua pitkin, jatkuvasti loitontuen nazorakin vartiotornista. Ei se häntä kuitenkaan haitannut, torakka oli kokenut tarkka-ampuja. Hitaasti mutta varmoin ottein hän liikutti asetta, kunnes tähtäimen ristikko oli aivan valkoisen, suurehkon maalitaulun tuntumassa.

Juuri kun hän oli puristamassa liipasinta, alkoi tapahtua. Aivan kuin hänen vartiotorninsa olisi kallistunut. Hän kohotti katseensa tähtäimeltä, ja huomasi oletuksensa osuneen oikeaan. Torni kaatui rymisten, ja torakan viimeisiksi sanoiksi jäivät pari harvinaisen rumaa, nazorakinkielistä kirosanaa.

---

Ämkoo kiri Snowmanin nopeasti, ja kaksikko jatkoi pakomatkaansa halki torakoiden leirin.
"Kiitos tuosta, sen pitäisi ostaa aikaa" Snowman sanoi viitaten Ämkoon torakoiden tielle kaatamaan torniin.
"Ole hyvä vain. Vaikka eivät minua nuo meitä seurannet torakat niinkään huoleta kuin kaikki täällä muualla leirissä olevat."
"Totta, totta. Siitähän tulee mielenkiintoista, kun kaikki heräävät hälytykseen."
"Sitä ennen olisi hyvä vaihtaa maisemaa."
"No, eiköhän se räjäyttämäsi aseva-"
SWOOH.
PAM!
"Mikä se oli?"
Ämkoo ei ollut aivan varma, mitä vastaisi, mutta arveli kuitenkin sen olleen jonkinlainen ammus.
SWOOH.
SWOOH.
PAM!
PAM!

Klaanilaiset kurvasivat lähimmän nurkan taakse turvaan ohjuksilta. Heidän harmikseen he kuitenkin saapuivat suoraan pienelle aukiolle, joka kuhisi torakoita. Molemmat heittäytyivät mataliksi pienen kärryn taakse, rukoillen piilossa pysymista.

Ilmeisesti torakat eivät kuitenkaan olleet huomanneet heidän saapumistaan, vaan juoksivat tasaisessa tahdissa pois. Kun askeleita ei enää kuulunut, klaanilaiset nousivat piilostaan esiin. Snowman kiirehti pienen pensaan luo, ja alkoi irrottaa siitä oksia ja lehviä.
"Mitä sinä teet?" Ämkoo kysyi kulmiaan kohottaen.
"Et uskoisi, kuinka monta kertaa tämä on pelastanut henkeni" Snowman vastasi jatkaen kasvillisuuden keräilyä.
Ämkoo vastasi hiljaisuudella, ja keskittyi tutkailemaan toistaiseksi rauhallista aukiota. Hän arvioi tilannetta. Vastassa oli leirillinen nazorakeja. Heitä oli kaksi, eikä Snowie varsinaisesti täyttänyt parhaimman mahdollisen taistelijan kriteereitä. Mutta ei Ämkoo häntä taistelemaan ollutkaan mukaan ottanut.

Ämkoo tarkensi kuuloaan. Aivan kuin lisää torakoita olisi tulossa. Hän kääntyi Snowmaniin päin, ja oli avaamassa suunsa, mutta hämmentyi tehtyään havainnon. Snowieta ei näkynyt missään. Ämkoo kuuli pienestä pensaasta hihitystä, ja asteli sen luo. Ennen kuin hän ehti perille, osa pensaasta näytti nousevan jaloilleen hihittäen.
"Mitä" Ämkoo ihmetteli.
"Improvisoitu naamiointi" oranssinenäinen pensas esitteli. "Koska minä voin kiinnittää tätä kasvillisuutta kroppaani koostumukseni tähden, saan itsestäni aika helposti huomaamattoman osan kasvillisuutta. Hyödykästä, jos ei oikein pidä taistelusta. Vuosien naamioitumiskokemukseen yhdistettynä tämä on aika toimivaa."
"Joo, hienoa, mutta tuolta taitaa tulla torakoita."
"Ahaa, eli pääsenkin heti testaamaan tätä."

Sulavalla liikkeellä Ämkoo loikkasi varjojen kätköön, ja vähemmän sulavalla liikkeellä Snowman kävi makuulle naamioituen täydelliseksi osaksi pensasta.

Postitoimisto

Valojen käynnistyminen uudelleen helpotti Dinemin työtä todella paljon. Tämä oli erittäin hyödyllistä, kun otti huomioon, kuinka paljon työtä hänellä oli. Postitoimiston uusi ulkoasu ei ollut limenvihreää Hauta käyttävän Ga-Matoranin makuun pääasiassa siksi, että Dinemin mielestä kaapit näyttivät paremmilta kokonaisina. Kirjeiden uusi horisontaalinen lattiasijoittelutyyli ei myöskään ollut muutos, jota Dinem oli kannattanut.
Hetkittäin Ga-Matoranin kasvoilta kykeni erottamaan hänelle hyvin poikkeuksellista ärtymystä, mutta se oli hyvin häilyväistä. Pirteän hymyn ja ärtyneen virnistyksen vaihtelu Dinemin ilmeikkäillä kasvoilla oli erittäin hysteeristä seurattavaa.
Dinem poimi kirjeitä ja pisti niitä pinoihin parhaansa mukaan. Jos matoranin päässä olevista kuulokkeista tuleva musiikki ei olisi ollut niin tarttuvaa ja piristävää, olisi hän lopettanut yötyönsä tähän paikkaan ja kirjoittanut eroanomuksen heti aamulla.

Dinem piti työnteosta, mutta työt eivät kaikesta päätellen pitäneet hänestä. Kerran Dinem oli ollut töissä jollain eteläisistä saarista poimimassa piikikkäitä mutta erittäin herkullisia hedelmiä erittäin saidalle Vortixxille. Pieni palkka ei ollut haitannut Dinemiä, sillä hän oli nauttinut työstä. Töissä käyminen oli vaikeutunut pääasiassa siksi, että työnantajana toimiva Vortixx ei ollut täysin tietoinen siitä, että kyseiset hedelmät kulkivat nimellä "Madu" ja että niiden sivumakua olisi voinut markkinoida "räjähtävänä". Ilotulitus oli ollut hieno, mutta se oli vaatinut Dinemin työpaikan.

Dinemin työ "hassun oranssin Matoranin" kauppa-apulaisena oli puolestaan päättynyt siihen, että jonkinlaisen liiankin sanavalmiin lumiukon visiitti kaupassa oli saanut ärtyneen kauppiaan irtisanomaan äkkinäisesti kaikki työntekijänsä. Dinem ja varaston höyrykäyttöinen lajittelurobotti olivat olleet erittäin surullisia.

Ennen Klaanin postitoimistoon värväystä Dinem oli työskennellyt pienellä kalastajalautalla lähellä eteläistä Ath-Nuin saarta. Dinem ja kalastajalautan kapteeni olivat arvioineet viimeisenä päivänä verkkonsa koon hieman alakanttiin. Syvyyden niljakas lonkeroinen asukki ei kuitenkaan ilmeisesti pitänyt puheliaista aterioista. Dinem ja lauttalaiset olivat selviytyneet kohtaamisesta, mutta kalastusyhtiön jokainen osakas ja työntekijä oli päättänyt eläköityä välittömästi.

Ja nyt Dinemin työtä häiritsivät toimistojen läpi epäkohteliaasti syöksyvä tuhon ja kuoleman epäpyhä ruumiillistuma ja jonkinlaiset leijuvat huumorintajuttomat suolasirottimet, jotka olivat kyselleet Dinemiltä jotain Klaanin generaattorien sijainneista.

Joskus Dinem mietti, oliko vika hänessä itsessään.

Ajatus pysyi Matoranin päässä siihen asti, kunnes hän löysi musiikkisoittimestaan taas yhden suosikkikappaleistaan.

"Din, dididin-dindin dindin. Din, dididin-dindin din..."