[spoil]http://www.youtube.com/watch?v=7AlEvy0fJto[/spoil]

Klaanin ilmatila

Lohrakit olivat jo ilmassa. Kone kolme oli lähtenyt kiertämään muureja, koneet yksi ja kaksi matkustivat samaa matkaa kohti Adminien asuintiloja.

Ykköskoneen lentäjä Ornu asetteli lentokakkuloitaan paremmin silmilleen. Hän oli pienen lentoaluksen ohjaamossa vipujen ja vitkuttimien keskellä kuin kotonaan. Pari metriä häneen takanaan istui Tuthak, vanttera Onu-Matoran pelkääjän paikalla ampumasyvennyksessä. Tuthakin sormet lepäsivät vastaasennettujen Cordak-konekivääreiden liipaisimilla. Niiden lisäksi koneessa oli hätävaralla Kanoka-laukaisin. Kiekot olivat kuitenkin arvokkaita, joten jokaisessa aluksessa oli niitä vain kaksi. Tämän aluksen varustuksiin kuului teleporttaamisen ja kutistumisen kiekot.

Yhtäkkiä Ornu huomasi jotain Admin-tornin vieressä olevalla kujalla. Siellä oli kaksi suurta, sylinterinmallista asiaa. Niistä toinen puristi käsillään kahden Matoran-paran pääkoppia entisiksi.

Näky veti Ornun hiljaiseksi. Hän oli kuitenkin tunsi velvollisuutensa ja sanoi viestintälaitteistoon:

"Tuthak, kone kaksi. Vihollisia. Mennään."

Koneet lähtivät syöksyyn kohti Feterroja. Konekiväärit lauloivat. Ne eivät kuitenkaan jättäneet jälkeäkään Feterrojen panssarikuoreen. Matoran-pilotit nostivat koneensa ylös tiukassa kurvissa ja väistivät vain täpärästi Feterran plasma-ammusta. Matoranien ruumiit putosivat toisen Feterran kourista.

"Mitä Karz-" Toisen koneen pilotti Kemur aloitti. Hän joutui kuitenkin tekemään taas täpärän väistöliikkeen. Toisen Feterran plasma-ammus osui aluksen siivekkeeseen ja sai sen savuamaan.

"Ylös", Ornu karjahti viestintälaitteeseen. Aluksen suuntasivat ylös. Feterrat alkoivat nousta perässä, mutta alusten höytymoottorit olivat nopeampia.

"Sinuun osui. Palaa telakalle. Kerro Tehmutille ja hälytä laivasto. Täällä on täysi sota käynnissä. Olemme voimattomia. Käsky."

"Umf", Kemur myhähti, ja suuntasi sitten täydellä nopeudella pois Admin-tornista ja metallisista kauhuista.

Feterra nousi. Se alkoi ampumaan. Ornu nosti aluksen ja aloitti sitten epätoivoisen syöksyn kohti Feterraa. Moottorit ulvoivat. Puolitoista metriä ennen Feterraan hän painoi suurta messinkistä nappia kojelaudassa.

Teleportaation kiekko syöksyi ulos laukaisimesta. Edes Feterran haavoittumaton panssari ei voinut mitään Kanokan alkuvoimalle. Feterra katosi jäljettömiin.

Alus syöksyi kadun kivipinnoitukseen räjähtäen. Toinen Feterra nappasi Ornun ja Tuthakin metalliseen otteeseensa. Silmissä pimeni.

Abzumo, ei. Emme me voi jättää sitä henkiin. Se on liian… ööh.
Mitä sssse on?
Se on outo. Ruma. Mitä jos se oikeasti voi tuottaa lisää?
Tessstataanpa.
Et kyllä.
Ja varmasssti testaan.
Minä en ole mukana testeissäsi.
Olit jo. Mehän loimme jo yhden.
Mutta lisää ei tule.
Et voi pyssssäyttää sitä.
Ehkä sitten vain jätän koko projektin jälkeeni.
Sssssiitä vain, pelkuri.
Sano, mitä haluat. Minä en ole tässä mukana.

Nazorakien luolasto

Makuta Nui ei koskaan ollut ollut oikeasti mikään taistelijatyyppi. Hän piti älyllistä puolta tärkeämpänä. Abzumo, vaikka älykäs oli hänkin, piti voimasta ja väkivallasta. Sen pystyi näkemään ulospäin loistavan hyvin.

Abzumo nimittäin hutki Makuta Nuilla seiniä mäsäksi. Kyllä vain. Hän oli tarttunut tätä jaloista ja moukaroi seinään melko suurta reikää. Tämä ei taatusti ollut Manun mielestä mukavaa. Lopulta Abzumo päästi irti, ja toinen Makuta lensi MahriKingin päälle. Make oli ollut – pahasti alakynnessä – taistelemassa kolmea Rahkshia vastaan yhtä aikaa. Nyt hän ja Manu lennähtivät näiden Rahkshien päälle. Rahkshit kiljuivat kasan alimmaisina ja tyrkkäsivät klaanilaiset pian päältään pois.

Abzumo käkätti ilmassa leijuessaan. Siivet löivät raskaasti, kun tämä laskeutui maan tasalle. Manu nousi Maken päältä. Make oli menettänyt tajunsa. Manun aivoissa solisi ajatusten virta, joka yritti ratkaista ongelman: Abzumo lähestyi tappavana.

Hullu idea pälkähti Makuta Nuin päähän. Hän viestitti telepaattisesti ryhmälleen:
Unohtakaapa kaikki nyt Rahkshit vähäksi aikaa ja tähdätkää kattoa Abzumon yllä. Välttäkää silti Rahkshien käsiin kuolemista. Tiedän, vaikeaa, mutta yrittäkää. Ampukaa merkistäni. Hän EI väistä tippuvaa kattoa, menen siitä takuuseen.

Abzumo lähestyi Manua.
”Ssssinä kuolet nyt, veljeni.”
”Niinhän ssssssssssssssinä luulet, piruparka”, Manu vastasi ja ampui aallon voimakkainta hitausvoimaa, jota pystyi tuottamaan. Abzumon liike pysähtyi melkein kokonaan. Hänen naamionsa vääntyi hitaasti hämmästyneeseen irvistykseen.
Manun tiimi kuuli päässään mentaalisen huudon NYT. Matoro ampui kattoon suuren energiasäteen. Keetongu heitti suuren kiven. Summerganon oli liian heikkona ampuakseen kummoisia säteitä, mutta hän oli poiminut Matoron miekan maasta ja käytti vähäisiä voimiaan ampumaan siitä energiaa. Make makasi maassa. Abzumo olisi kirkunut, jos olisi ehtinyt.

Koko huone räjähti kahden hahmon energiaiskujen ja yhden suuren kiven osuessa kattoon. Rahkshit katsoivat mestarinsa tappiota nuutuneina. Muutama äänteli korvia raastavasti. Savuverho peitti huoneen. Makuta Nui hoipui yhdelle vielä avonaisista oviaukoista. Summerganon saapui hänen vierelleen. Pahasti haavoittunut Matoro ja tajutonta Makea kantava Tongu saapuivat myös ovelle. Yhdessä he katosivat tunnelien pimeyteen Rahkshien kirkunan säestämänä.

Manu ei kuitenkaan kestänyt tajuissaan kovin kauan. Tongu otti hänetkin kannettavakseen. Matoro nilkutti eteenpäin. Summerganonkin oli pahasti haavoittunut ja hänkin pyörtymisen partaalla. Tongu sentään pystyi vielä kävelemään ja kantamaan kahta tovereistaan. Mutta jokainen oli jotenkin haavoittunut, ja se kostautuisi vielä…

Nazorakien luolasto

"Manulla on outo taipumus pyörtyillä. Tällä reissulla jo toinen kerta kun hän on täysin pimeplipom.", Matoro mutisee, koittaen rikkoa kuolemanhiljaisuutta.

Nah, älkää sitten vastatko..., Matoro ajattelee kun kukaan ei vastaa.
Hänen panssarinsisäinen parannuskivi on alkanut vaikuttii. Vaalenasininen hohde korjailee pikkuhiljaa monia haavoja ja panssaria.
"Hei, Tongu, annatko Manun panssarista sen kartan?", Matoro kysäisee.
Keetongu kaivelee tajuttoman Makutan vyön kohtaa, ja saa käsiinsä panssarin välissä olleen rulaltun kartan. He hankkivat sen sieltä Nazorakein valvontahuoneesta.

Jään Toa avaa rullatun kartan. Manu on ilmeisesti korjaillut sivussa olevan valvontaraportin kielioppivirheitä jossain välissä.
Matoro koittaa paikantaa heitä kartalle. Hän löytää suuren salin josta he juuri pakenivat.
Se oli eräänlainen paikallisverkoston keskus, josta lähti tunneli kymmeneen suuntaan.

"ETSIKÄÄ JA TAPPAKAA NE!", kuuluu heidän yläpuoleltaan.
Kylmä hiki tulee Klaanilaisten otsalle. Matoro nostaa päätään. Noin kolme biota heidän päistään ylöspäin on vanha metallinen ritilä. Siinä seisoo kolme Nazorakia.

"Hups...", Summerganon toteaa tajutessaan tilanteen.
"Nyt hiljaa pois...", Matoro kuiskaa joukolle.

"Hoaahh....Mitä täällä tapahtuu?", Make sanoo kuuluvasti herätessään.

"NE OVAT TÄÄLLÄ HÄLYTYS HÄLYTYS", Torakka alkaa raivoamaan ja kaivaa Zamor-pistoolinsa. Se ampuu alaspäin, mutta kuula rikkoutuu ritilään.
Kolme ja puoli tolpillaan olevaa Klaanilaista lähtevät juoksuun. Make ei edelleenkään tajua missä mennään.
Joukko torakoita juoksee heidän yläpuolella menevälle ritilälle ja asentavat jonkin pommintapaisen siihen.

"Äkkiä, mennään eteepäin ja romautetaan tämä tunneli noilta!", Matoro huutaa.

Make aukaisi hitaasti silmänsä. Hän katseli valaistua, valkoista kattoa. Hän yritti nousta ylös. Samalla hän tunsi kivuliaan vihlaisun rintakehässään. Oli ilmeisesti parasta pysyä makuullaan. Mutta, missä hindussa hän oli? Hän taitti niskaansa kääntääkseen päätään hieman eteen päin. Hänen lähes koko keskivartalonsa oli sidottu siteillä. Siteen pinnan alta hän erotti isohkon, punertavan haavan. Auts...

Ga-Matoran käveli hänen luokseen.
"Kas, olet viimein hereillä", Matoran sanoi asetettuaan päänsä Maken pään yläpuolelle.
"Vuoden havainto", Make äännähti ivallisesti. "Missä minä olen?"
"Klaanin sairasosastolla. Tehtävänne Nazorakien pesässä koitui melkein kohtalokkaaksi. Kaikki haavoituitte vakavasti, mutta Radiak onnistui hoitmaan teitä melko hyvin. Olit kuukausia koomassa, tuo haavasi osoittautui melko haasteliaaksi parantaa. Onneksi kuitenkin nyt olet taas tajuissasi."
"Entä Nazorakien hyökkäysoperaatio?"
"Voitimme."
"Ai, miten?"
"En ole ihan varma, muut varmaan osaavat kertoa. Mutta koita nyt levätä."
Ga-Matoran poistui viereiseen huoneeseen. Pian Make nousi hitaasti (ja tuskallisesti) ylös. Hän löntysteli hitaasti kohti ovea. Viereisen huoneen oven ikkunasta hän pystyi näkemään sairaspedillä makaavan, lähes kokovartalokipsissä olevan Summerganonin, joka yritti hörpätä pienen siemauksen pillimehua. Tämän vieressä istuskeli outoja mutiseva Radiak asennossa, joka sai tämän muistuttamaan biomekaanista rinkeliä.
"Ja mihinkäs sitä ollaan menossa?", Ga-Matoran kysyi Maken takaa hänen ollessaan juuri kulkemassa ulos sairaalasiiven oviaukosta.
"Hiivattiin", Make vastasi hieman ärtyneenä. Hän oli maannut sängyssä vammautuneena jo kyllin kauan.
"Tuo haavasi on edelleen ongelma, takaisin petiin siitä!", Ga-Matoran äännähti käskevästi.
"Ainoa ongema on että sinä et ole siellä minne kuulut, eli keittiössä", Make ärähti kävellen ulos ovesta...

Make käveli Klaanin käytävillä. Yllättäen Matoro tuli häntä vastaan. Tällä oli paljon kuivuneita haavoja kehossaan, mutta hän pystyi hyvin liikkumaan tavalliseen tapaansa.

"Make, heräsit siis viimein!"
"Enpäs, olen vain psykoottinen seuraus siitä, kun nielaisit pyyhekumin."
"No, se oli sen arvoista, voitinpahan vedon Killjoyn kanssa TV:n maksuvaatimuksen umpeutumisesta."
"BTW, miten oikein voitimme Nazorakit?"
"Kun Nazorakit olivat rynnistämässä Klaanin muurien läpi, eräs Nazorak kompastui, jolloin sen sinko laukesi ja räjäytti niiden räjähteitä kuljettaneet kärryt tuhoten koko armeijan."
"Jahas, olipa se vaivatonta."
"Mihin muuten olet menossa?"
"Taidan käydä katsastamassa sitä taistelutantereen jäänteitä."

Make jatkoi matkaansa Klaanin pääportille, vinkaten sitä vahtivia Matoraneja avaamaan sen. Portit avautuivat. Suuri niitty pilkisti Klaanin muurien oviaukosta.
"Kaunista, eikö vain?", porttivahtiMatoran kysähti Toalta.
"Joo", Make vastasi hieman hämmästyneen näkoisenä.
"Onneksi tuo istutettiin sen ruman räjähdysalueen peitoksi, sitä työvuorossa katsellessa silmä lepää."
Make asteli eteenpäin niityn nurmen laitamalle. Hän katseli maisemaa häkeltyneenä ja iloisena. Pitkä nurmi ja heinäkorret liehuivat hitaasti tuulessa. Aurinko paistoi kirkkaasti kirkkaan siniseltä taivaalta. Klaanilaisia oleskeli pitkin niittyä. ÄmKoo, Guartsu ja Tawa kirmasivat ympäriinsä käsi kädessä hyppien kuin humaltuneet saukot, ÄmKoon viitta ja Guartsun piikikäs harja liehuivat tuulessa. Umbra ja Paaco painivat leikkisästi pehmeällä ruohikolla. Snowman ja Kepe nuoleskelivat mehujäitä. Visokki kävi tärkää keskustelua murahaisen kanssa. Moni muu Klaanilainen kirmaili kauempana niityllä. Make päätti liittyä mukaan. Hän aukaisi siipensä, joita ei ollut käyttänyt pitkään aikaan. Hän juoksi hähän aikaa nousten pian ilmaan. Hän tunsi viileän, pehmeän tuulen "ihollaan", ja nautti siitä. Hän kiisi sulokkaasti niityn yllä, jonka pinnalla olevat Klaanilaiset vilkutteivat hänelle.
Tämä on ihanaa. Tunnen itseni heinäksi neulasuovassa. Tämä on kuin unta...

...voihan pannahinen...

"Koita nyt pysyä tolpillasi", Keetongun kainalossa olevan Maken vieressä liikkuva Matoro huudahti. Pian joukkio kuitenkin pysähtyi kuultuaan yläpuoletaan oudon äänen. Tikitystä...

Nazorakien tukikohta

"Yrittäkää sitten olla sähläämättä niiden sinkojen kanssa", eversti 437 vinkkaisi muutamalle toheloille Nazorakille.




Ilmeisesti kun saan jotain outoa/hullua päähäni, minua ei pysäytä MIKÄÄN!

Nazorakein tukikohta, kokoushuone

Nuori vartijatorakka katseli hieman peloissaan Kenraalia. Tämä näytti todella ärtyneeltä tuijottaessaan suurta näyttöä, joka näytti pelkkää lumisadetta. Vaikutti siltä, että toljottaessaan tuota valkoisen ja mustan sähköistä hytinää Kenraalin mielessä kasvoi ilmeisen suunnaton viha tilannetta kohtaan.

Abzumon taistellessa rahksiensa kanssa Klaanilaisia vastaan oli koko alueelta katkennut yhteys muuhun tukikohtaan. Videokamerat eivät toimineet ja radioyhteydet olivat sökönä. Lisäksi Kenraali oli ollut hieman pahalla tuulella Manun kanssa käymänsä videopuhelun jälkeen.

Yllättäen Kenraali kuitenkin kohdisti vihansa viattomaan kaukosäätimeen, joka räsähti hassusti torakan nyrkissä murskautuessaan pieniksi palasiksi.

Nuori vartija katsoi Kenraalin poistumista huoneesta. Hän oli erottavinaan johtajansa suusta sanat "vihaan makutoja."


Trooppinen saari, Nazorakein tukikohta

Snowman katseli tyynesti pensaasta, kuinka torakkapartio marssi ohi. Tässä hän oli hyvä, ja tunsi olonsa luontevaksi. Kun nazorakein äänet eivät enää kuuluneet, nousi lumiukko pensaasta, ja Ämkookin hyppäsi piilostaan.
"Eli..." Snowman aloitteli "Mitäs nyt?"
"Mietin."

Snowmanin mieleen ei tullut mitään henkevää sanottavaaa, ja hänkin keskittyi pohtimaan. Hän penkoi laukkunsa tarvikkeita inspiraation toivossa, muttei oikeastaan keksinyt mitään, jolla pääsisi pois pahojen nazorakein tukikohdasta. Saati löytäisi mystisen "Nimdan" osaa.

Niin paljon kuin Snowman arvostikin naamiotaan, Kanohi Aixoria, ja sen johdattavaa voima, oli se silti hänestä vähän turhan valikoiva auttamisensa suhteen.

Silloin läheisen rakennuksen perustuksista kuului rapinaa.

Ämkoo tarkensi katseensa, ja täysin liikkumatta havainnoi äänen lähteitä. Snowman taasen avasi suunsa.
"Öh, haloo?"

Rapina lakkasi hetkeksi, mutta pian varjoista astui esiin kaksi lyhyttä hahmoa. Ne olivat matoralaisia, mutta väriä oli vaikea erottaa, kummatkin olivat pukeutuneet tummiin kaapuihin. Klaanilaiset tarttuivat aseisiinsa, ja ottivat taisteluasennontapaiset valmiiksi.

Toinen kaavutetuista matoralaisista otti hupun päästään, ja paljastui Le-Matoraniksi. Sama hahmo näytti kantavan vyöllään Kanoka-kiekonheitintä.
"Ei, ei kai taas..." Ämkoo kuvasti pahoja pelkojaan.

Klaanilaisten onneksi matoran ei kuitenkaan näyttänyt vihamieliseltä, ylimieliseltä, eikä muutenkaan merirosvomaiselta. Sen sijaan pienen hahmon silmistä kuvastui vakavuus, ja kenties alakuloisuuskin. Se viittoi kahta Klaanilaista seuraamaan. Ämkoo ja Snowman vilkaisivat toisiaan, eivätkä oikein keksineet mitään pikku kaverin seuraamista vastaankaan. He kumartuivat pieneen tunneliin, josta matoranit olivat tulleet, ja lähtivät seuraamaan. Ämkoo ei kuitenkaan päästänyt kättään miekaltaan.

Yhä tukikohtamaisemmaksi muuttuva Nazorak-luolasto

Tik tik tik.

Klaanilaiset ryntäsivät poispäin Nazorakien pommista.

Tik tik tik.

Matoro kääntyi ja osoitte pommiaan energiamiekallaan.

Tik ti-ZAP

Tappavan tarkka energialataus osui pommiin ja pysäytti laukaisimen. Klaanilaiset pääsivät nilkuttamaan karkuun. Tunneli muuttui yhä tukikohtamaisemmaksi; vaikka seinät olivat yhä kiveä, tunneli oli tuettu raskaasti rautapalkeilla ja päällekkäin menevien tunnelien välillä oli metalliritilöitä.

Nazorakit, jotka olivat ylemmässä tunnelissa, eivät huomanneet pommin pysähtyneen. He lymyilivät kulman takana suojassa räjähdykseltä ja latailivat sinkojaan. Se antoi Klaanilaisille tärkeän etumatkan.

Tuunneli päättyi raskaalle panssariovelle, jossa ei ollut kahvaa kuin toisella puolella. Ovessa oli kolmikerroksinen panssarilasi-ikkuna ja koodilukko.

Keetongu löi nyrkkinsä läpi lasista ja aukaisi kahvan sisäpuolelta. Klaanilaiset marssivat sisään halliin. Huoneessa oli kaksi ei kovin voimakkaan näköistä virkamiestorakkaa. Klaanilaiset heittivät ne ulkopuolelle ja Keetongu salpasi oven valtavalla jakoavaimella, joka lojui oven vieressä.

Tiimi päätti levähtää hetken, sillä Make ja Manu olivat liian huonossa hapessa jatkaakseen heti. Keetongu tarjosi heille parantavaa salvaa, josta hänen lajinsa oli ollut kuuluisa.

Matoro ja Summerganon katselivat ympärilleen hallissa. Se oli noin 30 metriä pitkä ja sen toisesta päädystä lähti monta suurempaa tunnelia. Tunneleihin johti jokaiseen kolme maassa olevaa pitkää rautapalkkia.

"Rata. Tämä on niiden rautatie", Summerganon totesi. Matoro vilkaisi karttaa. Kyllä, halli oli merkitty karttaan torakankielisellä nimellään. Yksi tunneleista johti selvästi kohti pesää, toinen johti muonavarastolle (ahaa, nekin siis syövät) ja kolmas paikkaan, jonka nimeä kukaan tiimiläinen ei osannut tulkata.

KRA-KAM.

Ovi lensi sisään. Sen tilalla oli joukko torakoita, jotka latasivat uudelleen sinkojaan. Seuraava kuti osuisi Klaanilaisiin.

Tässä tilassa taisteleminen ei käynyt Klaanilaisille. Matoro ja Suga hyppäsivät yksinkertaiseen vaunuun, joka oli pesään vievillä raiteilla. Keetongu heitti Maken vaunuun ja auttoi Manua nousemaan kyytiin. Sitten hän kipusi sinne itse ja potkaisi vauhtia.

Vaunussa oli kaksi vipua, niitä lukuunottamatta se oli pelkkä lava pyörillä. Summer painoi ylhäällä olevan vivun alas ja vaunu sai lisää vauhtia. Samalla toinen vipu nousi ylös. Keetongu painoi vivun alas suurella voimalla ja vaunu kiisi tunneliin.

"Vau. Tätä pitää käyttää kotopuolessa", Keetongu alatteli. He alkoivat painamaan vivuja Summerin kanssa vuorotellen ja Klaanilaiset kiitivät yhä kasvavalla nopeudella kohti pesää.

Mutta Nazorakit olivat jo perässä. Ne käyttivät vaunua vanhasta tottumuksesta. Sinko lauloi. Klaanilaiset kumartuivat ja ammus lensi heidän ylitseen. Se räjähti seuraavassa kurvissa ja teki kolon seinään.

Sinko ladattiin uudestaan. Matoro ampui jääsäteen seuraavan vaunun renkaaseen, mutta kuuma metallirengas suli nopeasti. Niinpä Matoro ampui jääsäteen singon sisän ja teki ampumisen mahdottomaksi.

Sinko räjähti.

Vain muutama torakka pääsi hyppäämään vaunusta turvaan, ja nekin saivat vammoja iskeytyessään kiskoille.

Klaanilaiset kiisivät vaunullaan yhä lähemmäksi päämääräänsä.

Nazorakien pesän rahtitunneli

"Käännytään vasemmalle, se vei ruokavarastolle!", Matoro hihkaisee. Heidän edessään on risteys kolmeen suuntaan.
"Menemme niiden pesän keskukseen?", Keetongu puhelee.
"Ei, mennään sinne minkä nimeä kukaan meistä ei osannut.", Mahriking ehdottaa.
"Eikö Manu sanonut tuntevansa paikat? Mennään ruokavarastoon.", Matoro puhuu.
"Manu on puolitajuton!", Summerganon huutaa.
"Enten tenten teelika menten hissun kissun vaapula viss-", Mahriking aloittaa.
"KUMMASTA MENNÄÄN?", Tongu huutaa keskeyttäen arvonnan.

He syöksyvät keskimmäisestä enekuin ehtivät väännellä raiteiden sivulla olevia vipuja.
Kylttiä ei osannut kukaan heistä tulkita.

Klaanilaisten vaunu syöksyy kovaa vauhtia pimeyteen, raide viettää alaspäin. Vaunu kiihtyy jatkuvasti, ajaen kovaa kohti tuntematonta määränpäätä. Valokiviä ei näy enää juurikaan, on ihan pimeää.

Seinämässä on kyltti nazorakinkielellä, ja sen vieressä valokivi. Matoro yrittää lukea sen, mutta he ajavat liian kovaa sen ohi.
"Noh, ei se kai ollut mitään tärkeää.", Matoro toteaa. Heidän vaunu jysäyttää läpi vanhan puuesteen.

"Edessäpäin on punaista hohdetta!", Mahriking huutaa.
"Minulla on huono tunne tästä.", Matoro ilmoittaa kuivasti.
"Epäilen että siinä kyltissä luki jotain tyyliin 'vaara - pysähdy heti'.", Keetongu puhelee.

Joukko huomaa parinkymmenen bion päässä, suoraan edessäpäin, syvän rotkon, jonka pohjalla on ilmeisesti laavaa. Paikalla on ollut joskus silta, mutta nyt siitä on jäljellä vain hyppyri suoraan laavaan.
Kiskot jatkuvat rotkon toisella puolella.

[spoil]Cliffhangeeeer![/spoil]

Trooppinen saari, matala käytävä Nazorakein tukikohdan alla

Ämkoo kuunteli takanaan vaeltavan Snowmanin yskintää. Hän toivoi sen olevan pelkkää pimeän tunnelin pölyisyyttä, lumiukon yllättävät sairaskohtaukset olivat huolestuttavia.

Kaksi Le-Matorania pysähtyivät, samoin kuin Klaanilaiset heidän takanaan. Käytävä päättyi puiseen luukkuun. Toinen kaavutetuista pikkumiehistä koputti oveen lyhyen, rytmikkään sarjan, ja kaikki neljä odottivat hiljaisuuden vallitessa.

Hetken kuluttua luukku kuitenkin avautui, ja sen takaa paljastui lisää vaatimattomiin kaapuihin pukeutuneita matoraneja. Klaanilaiset katselivat ympärilleen ahtaassa tilassa. Se näytti olevan jonkinlainen varsinaisten huoneiden väliin rakennettu lymyilypaikka, ja siellä olevat matoranit keskeyttivät hiljaisen puheensa Klaanilaisten ja heidän kahden oppaansa astuessa sisään. Eräs matoralaisista nousi seisomaan, ja asteli tulokkaiden luo.
"Kiitos, Ternok" hän sanoi toiselle Klaanilaisia hakeneista matoraneista, ja kääntyi sitten kahden pidemmän tulokkaan puoleen. "Ette näytä pahemmin välittävän nazorakeista?"
"Meillä on omat erimielisyytemme" Ämkoo vastasi katsellen ympärilleen, ja kysyi vielä johtajaksi otaksumaltaan matoranilta: "Mikä tämä paikka on?"

Koko huoneen ilmeisesti ainoa Onu-Matoran levitteli käsiään. "Tämä on operaatiomme tukikohta. Se on vaatimaton tila erään varastorakennuksen sisässä, mutta huomaamaton, ja täältä on hyvät kulkuyhteydet."
Ämkoon epäilevän katseen johdosta mustabeige matoran jatkoi: "Kun nazorak-kaappaajat saapuivat koteihimme ja alistivat meidät tekemään likaiset työnsä, otin johdon käsiini ja aloitimme rakentamaan huomaamatonta tunneliverkostoa. Se oli suhteellisen helppoa, rakensimme muutenkin tämän paikan suurimmalta osin, eivät torakat huomanneet omaa pikku projektiamme."
Ämkoo ei kuitenkaan tuntenut saaneensa kysymykseensä vastausta. "Mutta mikä tämä kokoontumisenne on? Ja kuka sinä olet?"
"Tämä on paikallisten matoranien vastarintaliike. Emme alistu torakkain sortoon ilman taistelua!" Onu-Matoran julisti, ja lisäsi vielä ojentaen kätensä: "Olen Viari."

Snowman vastasi kätellyyn innokkaasti, Ämkoo näytti vieläkin varautuneelta. Sitten Klaanilaiset paikalle tuonut Le-Matoran puuttui keskusteluun: "Ja nyt tarvitsemme apua."
"Ternok on oikeassa" Onu-Matoran aloitti. "Olemme hankkineet veneetkin valmiiksi pakomatkaa ja naapurisaarelle tilapäisesti vetäytymistä varten. Oikeastaan meiltä puuttuu enää hieno nimi, ja operaatiomme ensimmäiset askeleet voidaan ottaa. Tarvitsemme kuitenkin taistelijoita, jotta saamme toverimme vapautettua nazorakien valvovan silmän alta, ja sitten voimme-"

Ämkoo kuitenkin keskeytti matoralaisten puheen: "Onnea yritykseen, meillä on tässä vähän kiire."
Snowman näytti yllättyneeltä, ja katsoi toveriaan.
”Mitä sinä nyt?”
"Guardian antoi meille tehtävän, eikä matoranien auttaminen sisälly siihen. Tiedät kyllä mitä olemme etsimässä."
Snowmanin kasvoille levisi yhä tyrmistyneempi ilme. "Mutta emmehän me vain voi..."
"Me emme ole pelastamassa maailmaa tai mitään."
"Oikeastaan ehkä olemme."
Ämkoo kurtisti kulmiaan ja tuijotti toveriaan. "Sitä suuremmalla syyllä meidän täytyy pysyä suunnitelmassa", hän vastasi happamasti.
"Mutta emme me vain voi hylätä pikkukavereita pulassa" Snowman sanoi päättäväisenä.

Silloin Ternok puuttui keskustelun kulkuun. Hän katsoi Ämkoota suoraan silmiin.
"Pyydän, etkö voisi auttaa meitä? Sinähän olet Toa..." hän vetosi.
"Ei. En ole."
"Aika lähellä kuitenkin. Emmekö me muka voi-" Snowman huomautti väliin, mutta tuli itse Ämkoon keskeyttämäksi: "Me olemme tässä keskellä vihollistukikohtaa ja meillä on kiire!"
"Ja nämä matoranit elävät selvästi ahdingossa! Heitä käytetään säälimättä orjatyövoimana!"
"Meillä ei ole aikaa tähän! Jokainen minuutti jonka hukkaamme näiden matoranien kanssa kiskoo meitä vain kauemmas määränpäästämme. Ja minä lupasin Guardianille, että me tuomme sen palan."

Hetken aikaa Ämkoo ja Snowman tuijottivat toisiaan ääneti. Ämkoo avasi suunsa uudelleen, puhuen painokkaasti ja itsevarmasti: ”Mieti Klaanin tilannetta. Meillä ei ole varaa epäonnistua nyt."
"Enkä voi vain katsoa sivusta, kuinka viattomia, rauhaa rakastavia matoraneja käytetään hyväksi ja tapetaan mielivaltaisesti!" Snowmanin äänensävy oli kireä.
"Jos asia on sinulle noin tärkeä, voimme päästää nuo pikkuiset tuskistaan vaikka heti. Pääsemmepähän sitten jatkamaan työtämme."
Snowmanin katseesta näki, että hän otti sen vakavammin, kuin mitä Ämkoo oli tarkoittanut.
"Asiamme ovat selkeästi eri tärkeysjärjestyksissä." lumiukko totesi itselleen hyvin epätyypillisen jäätävään äänensävyyn. Ämkoon vastaus oli ärtynyt: "Olet vähän turhan pehmeä jopa lumiukoksi."
Silloin Snowman teki jotain, jota hyvin harva Klaanilainen oli koskaan kuullut. Hän huusi vihaisesti.
"Jos sinä et tahdo auttaa pulassa olevia, voit aivan hyvin poistua tehtävää jatkamaan! Minä jään!"

Pitkän hiljaisuuden jälkeen Ämkoo vastasi.
"Hyvä on.”
Hänen äänensävynsä oli pettynyt.

Ämkoo kääntyi kannoillaan, ja poistui tilasta. Ovensuusta hän vielä huikkasi: ”Teidän pitäisi antaa tälle nimeksi 'Operaatio Maata Näkyvissä'.”

[spoil]Kiitän Ämkoota, luonnollisesti kirjoitimme riidan kahteen pekkaan.[/spoil]

Trooppinen saari, ranta


Kaapuun verhoutunut hahmo käveli rantahiekassa. Se oli Toan kokoinen, ei päästänyt minkäänlaisia ääniä ja oli juuri saapunut saarelle. Hahmon askeleet olivat rauhallisia ja harkittuja, mutta sen raajojen liikkeissä oli jotain löysää ja sielutonta. Hahmon liikkeet loivat mielikuvan joko valtavasta nukketeatterista tai pysäytyskuva-animaatiolla toteutetusta pelottavasta opetusvideosta. Silti hahmossa oli jotain synkeää päättäväisyyttä, joka antoi ymmärtää, että se tiesi täysin, mitä oli tekemässä.

Kaapu valui vähitellen pois hahmon päältä ja jäi leijailemaan ilmaan kuin valtava lehti. Vähitellen kaapu kulkeutui kohti yhtä rantapalmuista ja ripustautui roikkumaan. Hahmo jatkoi matkaa kuin ei olisi huomannut tätä ilmiötä lainkaan.

Kaavun alla vitivalkoisessa hahmossa oli vielä vähemmän sielua, kun sen todellisen olemuksen näki. Töksähtelevän nukkemaiset liikkeet yhdistettynä hahmoa ympäröivään valkoisen tyhjyyden auraan loivat yhdessä jotain häiritsevää.

Hahmon kävely nopeutui hieman, kun se jätti kaapunsa jälkeensä ja pääsi pois hidastavasta rantahiekasta. Rantaan jääneiden jalanjälkien kohdalla hiekka alkoi pian leijailla aavemaisesti ja sekoittui pieniksi pölypilviksi, joiden jäljiltä hiekka jäi yhtä tasaiseksi kuin ennen hahmon saapumista. Myös nukkemaisen hahmon jalkojen alle tallautuneet ruohonkorret nousivat joidenkin sekuntien päästä tasaisesti pystyyn.

Viidakko oli rehevä ja vaikeakulkuinen. Tai niin olisi voinut sanoa, jos sen läpi kulkeva hahmo olisi ollut Matoran.
Valtavat lehdet, puut, köynnökset ja ruohonkorret suorastaan väistivät valkoista hahmoa. Ne heiluivat itsekseen pois sen tieltä, vaikka saarella oleva tuuli oli hyvin vaimea ja hahmo ei tehnyt pienintäkään näkyvää liikettä siirtääkseen esteitä. Välillä kasvillisuus oli kuitenkin liian tiheää.
Silloin pitkä ja kliinisen puhtaana kiiltävä teräsmiekka lennähti itsekseen hahmon selässä roikkuvasta pidikkeestä ja teki selvää kasvustosta nopein ja huomaamattomin liikkein. Sen jälkeen se pyyhki lehtien jäämät päältään yhteen metsän suurista saniaisista ja leijaili kevyesti takaisin lepopaikkaansa.

Hahmo ei puhunut eikä todennäköisesti edes hengittänyt. Sen ajatuksissakin oli hiljaista, jos ei ottanut huomioon yhtä uudelleen ja uudelleen kaikuvaa viestiä Mestarilta.

"Syö lähetti."

Nazorakien luolaston rahtitunneli, kiskot, muutaman metrin pituinen vaunu, n. parinkymmenen bion päässä laava-altaasta

Kaikki vaunulla ratsastavat olivat hädissään, oli pikaisesti keksittävä jotain. Vaunu syöksyisi pian laavaan, sulaen metallimassaksi vieden Klaanilaiset mukanaan. Keetongu mietti kuumeisesti poispääsyä, samalla kun muut yrittivät aseidensa avulla hidastaa vaunua. Mikään ei kuitenkaan auttanut. Siinä vauhdissa pois hyppääminenkin oli riskialtista. Manu ja Make olisivat voineet pelastaa itsensä lentämällä, mutta he olivat edelleen liian huonossa kunnosa liikkuakseen pesässä kaksin. Vaunu kiisi kovaa vauhtia alamäkeä. Aika loppuisi pian. Ei ollut vaihtoehtoja, oli hypättävä kyydistä. "Okei, kun annan merkin, hyppäämme pois!", Keetongu huusi vaunun metelin yli. Muut eivät oikein pitäneet ideasta, mutta he tiesivät, että se ol iainoa mahdollisuus selvitä hengissä, ainakin osittain...

"Yksi", Keetongu aloitti laskemisen, kaikki ottivat hyvän hyppyasennon ja valmistautuivat loikkaan.
"Kaksi", Keetongu jatkoi. "Ko...". "Hetkinen", Summerganonin lausahdus keskeytti Tongun, "Hyppäämmekö heti kun sanot "kome" vai vasta me-tavulla?" "EI NYT", Tongu karjaisi, "kolm..."
Yllättäen vaunu kuitenkin pysähtyi kuin seinään. Kaikki lensivät vaunun kyydistä, suoraan selälleen, noin metrin päässä kiskojen päästä. Kaikki olivat hämillään. Tongu katsahti ihmeisään vaunua, Make oli yhä siellä. Tongun katsahtaessa Maken oikeaa kättä hän huomasi tämän juuri kääntäneen vipua, joka oli vaunun kyljen alapuolella. Vivun varteen oli liimattu pieni tarra. "Jarru"...



Cliffhangeeeer OWND!

Trooppinen saari, Nazorakein tukikohta

Tukikohdassa kuhisi. Nazorakit olivat järjestäytyneet ryhmiin ja etsivät järjestelmällisesti tukikohtaan pudonneita tunkeilijoita. Jokainen rakennus, kuja, nurkka ja muu piilopaikka tuli vuorollaan torakkapartion tutkimaksi.

Eräs keihäin varustettu partio tutki parhaillaan ahdasta asevarastoa. Hämärän huoneen perukoilta löytyi runsaasti mahdollisia piilopaikkoja, joten torakat astelivat varovaisin askelin eteenpäin, pitäen tiukasti kiinni aseistaan.

"Olkaa varuillanne", yksi torakoista totesi tovereilleen. Toiset nyökkäilivät vastaukseksi ja nostivat keihäänsä hieman koholle.
"Minulle väitettiin...", sama torakka aloitti, "...että toinen niistä on yksi Klaanin johtajista."

Muut torakat pysähtyivät ja kääntyivät säikähtäneen näköisinä puhujaa kohti. Tämä nielaisi äänekkäästi ja jatkoi vielä:
"Sama, joka voitti yliluutnantin."

Huoneeseen laskeutui häiriintynyt hiljaisuus. Torakat katselivat tuon tuosta olkansa yli vaihtaen jatkuvasti painoaan jalalta toiselle.

"Voin tietenkin olla väärässä", puhelias torakka sanoi yrittäen kuulostaa toiveikkaalta. Hän kuitenkin epäonnistui ja sai toiset tuijottamaan itseään tuimin ilmein.

"Ämkoo", taaempana seisonut torakka sanoi. Hän tunsi nimen.
"Makutansurma. Miekkapaholainen. Olen kuullut tarinoita."
Hieman muita raskasrakenteisempi torakka otti askeleen lähemmäs muita ja liittyi keskusteluun.
"Minäkin. Tappanut joskus Makutan."
"Yksinkö? Eihän Toa mitenkään voi..."
"Ei se ole pelkkä Toa, kuulemma."
"Mikä sitten?"
"En minä tiedä. Etsitään se niin voit kysyä."
"Pärjätäänkö me edes sille?"
"No... Onhan meillä keihäät."

Torakat tuijottivat hetken keihäitään ja sitten toisiaan.

"Mutta jos se kerran voitti yliluutnantin... Eikä se ole edes yksin. Onko se toinenkin vahva?"
"Rauhoitu! Me vain etsitään ne. Tehdään hälytys heti jos jotain löytyy. Niitä on vain kaksi ja meitä on... Paljon."

Vielä hetki sitten epäröinyt torakka muodosti iljettäville kasvoilleen ilkeän hymyn.

"Joo."
"Noniin, juttutuokio on ohi. Jatketaan."

Silloin joukon hiljaisin jäsen asteli esiin. Tämä nazorak oli hieman muita tummempi eikä ollut sanonut vielä sanaakaan. Torakka pysähtyi seisomaan muiden eteen ja heitti keihään syrjään.

Silloin illuusionaamion vaikutus lakkasi. Ämkoo seisoi torakkapartion keskellä mairea ilme kasvoillaan.

"Olen otettu. Jopa tuollaiset raukat tuntevat nimeni."

Torakat kavahtivat kauhuissaan taaksepäin. Joukon urhein kuitenkin toipui säikähdyksestä muita nopeammin ja syöksyi huutaen Ämkoota kohti. Mustanvihreä käsi nappasi nopealla liikkeellä kiinni hyökkääjän keihäästä. Seurasi väistöliike ja kierrepotku jonka jälkeen torakan ote keihäästä irtosi. Nazorak kaatui maahan Ämkoon viereen. Tämä koitti nousta ylös, mutta yritys keskeytyi Ämkoon iskiessä torakkaa niskaan tämän omalla keihäällä.

Muut torakat eivät ehtineet tehdä mitään. Ämkoo kiskaisi miekkansa esiin ja pyöräytti sitä muutaman kerran ilmassa. Torakat kaatuivat yksitellen huoneen lattialle.

"En pidä tästä", Ämkoo totesi puoliääneen itsekseen. "En hitto soikoon pidä tästä."

Mikään ei mennyt nyt suunnitelmien mukaan. Ämkoon ja Snowien tehtävään kuului ainoastaan mystisen palan etsintä. Pakkolasku yllättäen matkalle sattuneeseen nazorak-tukikohtaan oli jo itsessään valtava ongelma, eikä Lumiukon käytös parantanut millään tavalla tilannetta. Ämkoo ei ollut osannut odottaa Snowien itsepäisyyttä. Hän tiesi kyllä Lumiukon olevan avulias luonne, mutta tämä meni liian pitkälle.

Ne matoranit. Ämkoo tunsi itsekin sääliä heitä kohtaan, mutta tässä tilanteessa tehtävän onnistuminen tuli asettaa kaiken edelle. Eikä Ämkoo kokenut edes olevansa millään tapaa velvollinen auttamaan matoranien vastarintaliikettä.

Matoranien suojeleminen oli vielä joskus ollut Ämkoon ensisijainen tehtävä, mutta ei enää. Ämkoo ei ollut enää aikoihin nimittänyt itseään Toaksi. Se arvonimi vietiin häneltä kauan sitten.

Klaania Ämkoo oli kuitenkin mielestään velvollinen auttamaan. Hän ei ollut edes varma miksi, mutta niin kuitenkin oli. Tunsiko hän olevansa klaanilaisille jotain velkaa? Kenties.

Ämkoo astui ulos varastorakennuksesta ja aktivoi aineettomuuden naamiovoiman. Yksikään torakka ei ehtinyt nähdä kun Ämkoo haihtui ilmaan ja jatkoi matkaansa kevyen tuulenvireen lailla. Pian tämän jälkeen Ämkoon silpomien nazorakien ruumiit löydettiin.

Hälytyssireenit jatkoivat soimistaan.

[spoil]Kamalaa kieltä, mutta sama se.[/spoil]

Klaanin lähellä oleva joki

Troopperi heitti vieheen veteen. Hetken päästä hän nosti vedestä jotain.

"What the...?" Troopperi huusi kun hän katsoi kirjavaa, kyllä kirjavaa Rukia, joka tuijotti silmillään häneen. Hän heitti kalan veteen takaisin.

"Tuo ei näyttänt oikein Rukilta. Muutenkin, se oli pieni. Pitäisikö mennä raportoimaan johonkin tutkimuskeskukseen?"

Troopperi oli ollut kiinnostunut kalastuksesta kun hän aikoja sitten kokeili sitä siinä pikku kylässä, jota kutsuttiin Ga-Koroksi. Tavarat keräten Troopperi lähti vaeltamaan kohti Klaania.

Hän käveli vehreässä metsässä. Kuu "paistoi". Muutama Makika äänteli jossain lähistön lamella. Klaanilla ei ollut käynt outoja asioita aikoihin. Tokihan hän muisti tapahtumat Mt. ÄmKoon luona, ja Matoron katoamisen ja paluun Klaanille, mutta ei itse Klaanilla ollut käynyt mitään erityistä. Troopperi astui ulos kauniista, vehreästä metsästä. Hän näki edessään harmaan linnakken, jonka muurit olivat korkeat. Sen ikkunoita oli hajalla, ja metsän laitaan asti oli sinkoutunut tavaraa. Hän ikiruhti sisään ja syötti porttikoodin. Prototeräksestä taottu portti rämähti äänekkäästi auki. Porttiin oli maalattu teksti "Avde", ja siellä riehui taistelu.

Tässä voi olla huomattavasti asiavirheitä, sillä en ole seurannut tätä topiccia, enkä viitsi käydä tätä monsteria läpi.

Trooppinen saari, pimeä kellari

"...ja täällä säilytämme aseistustamme" Ternok-niminen Le-Matoran lopetti puheensa.

Snowman katseli melko vaikuttuneena ympärilleen pölyisessä tilassa. Hän katseli hyllyssä olevia aseita: Kanoka-laukaisimia, keihäitä, puukkoja, Zamor-aseita... Tämän kaiken matoranien vastarintaliike oli onnistunut haalimaan nazorakeilta, ja he olivat myös saaneet huomaamatta eristettyä osia tukikohdasta omiksi tiloikseen. Kaikesta huolimatta toiminnassa oli paljon epäkohtiakin, joista Snowman olisi saanut lohkaistua montakin hyvää vitsiä.

Häntä ei kuitenkaan varsinaisesti huvittanut.

Lumiukko ei jaksanut uskoa Ämkoon toimineen niin kylmästi. Hän oli jättänyt nämä matoranit vaille apua. Totta kai Snowman itsekin tiesi tehtävän suorittamisen äärimmäisen tärkeäksi, mutta hänestä olisi silti ollut täysi vääryys hylätä matoralaiset. Sitä paitsi miten Ämkoo muka oli varma, ettei pala olisi yhtä hyvin voinut tulla esille vastarintaliikettä auttaessa?

Mutta ennen kaikkea Snowmania häiritsi hänen oma suuttumisensa. Ämkoo oli vain ajatellut Klaanin parasta, ja Lumiukko oli huutanut toverilleen. Snowman ei ollut tottunut kiihkoilemaan, ja tämä oli todella vaikea tilanne. Varsinkin, kun hän tiesi mahdollisesti riskeeranneensa tehtävän.

Ikkunan ääressä pihalle tarkkaillut matoran viittoi äkkiä kaikkia menemään matalaksi ja olemaan hiljaa. Snowman liimautui lattiaan, ja vilkaisi huoneen katon tuntumassa olevasta ikkunasta ulos. Hän näki torakkapartion marssivan rakennuksen ohi, ja sireeneistä päätellen he yhä etsivät Klaanilaisia.

Nazorakit kuitenkin kulkivat ripeästi ohi, ja Snowman kiitti tästä kellarin naamioitua ovea. Vaaran mentyä ohi lumiukko tallusti taas asehyllylle. Eräs Suurta Komauta kantava matoran esitteli ylpeänä hyllyn pisintä asetta: "Ja tämä tässä on zamor-tarkkuuskivääri. Saimme sen vastikään, kumppanisi tempauksen ansiosta."
Snowman ymmärsi matoranin viittaavaan Ämkoon kaatamaan torniin. Ilmeisesti matoranit olivat sen tähden saaneet käsiinsä tämän aseen. Kivääri näytti sitä pitelevät matoranin kannossa suorastaan koomiselta pituutensa vuoksi, mutta matoran jatkoi: "Ajattelimme antaa sen sinulle kiitoksena."
Snowman oli hieman hämillään. "Öh, kiitos." Hän sanoi, ja otti aseen vastaan. Ilokseen hän huomasi sen piipun olevan kokoon taitettava, ja sai sen tungettua varustelaukkuunsa hakkujen, oman painetykkinsä ja Kapherin vanhan Cordak-tykin seuraksi.

Pian matoranit kutsuivat Snowmanin seuraamaan pieneen tunnelliin josta he olivat tulleetkin. Lumiukko kyyristyi, ja lähti tarpomaan pikkukavereiden perässä kohti pimeyttä.

Trooppinen saari, Nazorakein tukikohta

Massiivista zamorlaukaisinta kantava nazorak kyyristyi ruosteisen peltitynnyrin taakse ja valmistautui ampumaan. Kohde olikin pian tähtäimessä ja ammus lähti lentoon. Nazorakin yllätykseksi ammus kuitenkin lensi suoraan kohteen läpi ja räjähti osuessaan tämän takana olevaan seinään.

Ämkoo kirosi. Aineettomuuden naamiovoima oli kieltämättä kätevä, mutta lyhytkestoinen. Viittasankari ei ollut ehtinyt etsiä uutta piilopaikkaa ja olikin materialisoitunut suoraan torakkajoukkojen nenän edessä. Ämkoon onneksi naamiovoima riitti juuri ja juuri äsken häntä kohti lentäneen zamor-kuulan välttämiseen.

Nazorakit alkoivat ripeästi piirittää Ämkoota. Aukiolle tunkeili jatkuvasti lisää etsintäpartioita, joista osa kantoi keihäitä ja osa miekkoja. Korkeammassa asemassa olevat sotilaat jäivät etäämmälle ampuma-aseidensa kera.

Huomattavan pitkää keihästä kantava torakka käveli Ämkoon yllätykseksi varsin päättäväisin askelin lähemmäs. Torakka pysähtyi muutaman askeleen päähän Ämkoosta ja alkoi puhua.
"Olet piiritetty. Jos antaudut ilman vastarintaa, säästämme henkesi."
Ämkoo naurahti tahattomasti. Torakka jatkoi.
"Kerro missä ystäväsi on", tämä sanoi ja otti paremman otteen keihäästään. Lähitaisteluaseilla varustetut torakat lähestyivät.
"Hieman vaikeaa", Ämkoo vastasi. "En nähkääs tiedä."
Vastaus ei miellyttänyt torakkaa.
"Laske aseesi."
"En ajatellut."
"Omapahan on virheesi."

Nazorakit asettuivat muodostelmaan ja syöksyivät Ämkoon kimppuun aseitaan heiluttaen. Ensimmäisenä kimppuun hyökkäsivät miekoin aseistautuneet torakat. Nämä huomasivat kuitenkin oitis hyökkäyksensä tehottomuuden Ämkoon ripeiden miekaniskujen iskiessä torakoiden miekat kappaleiksi. Taitavan torjunnan jälkeen Ämkoo kierähti torakoiden ohitse, nousi pystyyn ja löi kahta lähinnä seisonutta torakkaa miekallaan. Iskusarjaa seurasi voimakas loikka jonka avulla Ämkoo sai reilusti välimatkaa itsensä ja torakoiden välille.

Tästä huolimatta Ämkoolle ei jäänyt aikaa hengähtämiseen, sillä taaempana odotelleet ampujatorakat laukaisivat oitis aseensa. Ämkoo katosi ammusten aiheuttaman räjähdyspilven sisään ja torakat jäivät tuijottamaan tapahtunutta tarkkaavaisina.

"Saimmeko me hänet..?", yksi torakoista kysyi ääneen.
"Emme", toinen torakka vastasi ja osoitti savupilveä kohti.

Ämkoo astui esiin savun keskeltä. Räjähdys oli sotkenut hänen naamioonsa ja panssareihinsa harmaita tomuläikkiä, mutta muuten hän vaikutti olevan suurin piirtein kunnossa. Ämkoon viitta oli kuitenkin kokenut pahoja vaurioita; sen repaleinen reuna liehui dramaattisesti räjähdyksen jälkivaikutuksien seurauksena.

Massiivista sinkoa kannatteleva nazorak nousi vuorostaan esiin. Tämä huusi jotain kielellä jota Ämkoo ei kyennyt tulkitsemaan. Sitten torakka latasi aseensa ja painoi liipaisinta.

Laukaisuhetkellä tapahtui kuitenkin jotain. Nazorakin ilme vääntyi hyvin epämääräiseksi tämän kääntäessä aseensa vauhdikkaasti muita torakoita kohti. Torakat huusivat järkyttyneinä räjähdyksen keskellä samalla kun Ämkoo etsi katseellaan uutta pakoreittiä.

"Jonain päivänä vielä kiitän sitä rääpälettä tästä komausta", Ämkoo mietti.

Siinä samassa huomattavasti äskeistä voimakkaampi räjähdys heitti Ämkoon syrjään. Ämkoo kierähti nopeasti ylös välittämättä osuman aiheuttamasta polttavasta kivusta ja huomasi aukiolle ilmestyneen taisteluajoneuvon. Valtava panssarivaunu oli ilmeisesti ampunut hieman ohi, mutta se näytti lataavan jo toista ammusta.

[spoil]Kamala kieli und torakkamättö - osa II[/spoil]

Etelä-Zakaz, Warrekin linnake
Sisällissodan kolmas viikko


Ilmassa leijui vahva palaneen käry. Linnakkeen muurilla valtavan kivipaaden takana piilossa seisova Skakdi haisteli ilmaa hetken, mutta vältti ottamasta suurempia henkäisyjä. Hän oli kokenut valtavan kredipselleenimäärän vaikutuksen jo kerran aikaisemmin ja halusi kyseisen kerran jäävän viimeiseksi. Muurin suojissa olevat sensorit eivät kuitenkaan vaikuttaneet käynnistävän korvia riipivää hälytystään, joten oli turvallista hengittää.

Siniseen ja hopeaan verhottu Skakdi kurkisti varovaisesti vasemmalla silmällään kivipaaden taakse ja nosti käsissään olevaa vahvalla kiikarilla varustettua Vartija-kivääriä hieman toimivampaan asentoon. Kivääri hehkui edellisistä laukauksista vielä tulikuumana, mutta ammuksia oli vielä kolmelle pataljoonalle ja laatutyötä oleva Vartija-kivääri kestäisi taatusti pienen kuumentumisen.

Skakdi tarkkaili muurien yli vasemmalla silmällään, jonka hän oli huomannut vuosien saatossa olevan selvästi tarkempi. Kenraali Warrekin linnoituksia lähestyi palavilla ja raatoja täynnä olevilla kentillä marssiva monivärinen Skakdi-armeija. Armeija, jonka joukkoon mahtui myös kymmeniä vetojuhtina toimivia Raheja veti takanaan ketjuilla jonkinlaisia valtavia tykkejä. Niiden ulkoasu oli yksinkertainen ja muistutti vain valtavaa Zamor-laukaisinta, mutta Nektannin insinöörit pitivät tunnetusti terävistä metalliosista. Tykkien kyljet olivat täynnä valtavia teriä, joilla ei vaikuttanut olevan raskaissa kenttäaseissa mitään järkevää toimintoa.

Valtavien tykkien sisällä vaikutti latautuvan jotain vihreää.

"Tiedätkö, miksi ne kutsuvat noita?" tuttu ääni sanoi sinisen Skakdin takaa. Skakdi kääntyi ja näki toisen siniseen ja hopeaan verhotun Skakdin, joka oli häntä lyhyempi, mutta tukevampi ja lihaksikkaampi. Tämän Skakdin vasemman olkapään ympäri oli kiedottu paksu side, mutta se näytti silti pitelevän kyseisellä kädellä omaa Vartija-kivääriään aivan hyvin.

Kivipaaden taakse suojautunut Skakdi ei vastannut, mutta katsoi puhujaa tympeänä. Puhuja vain hymyili hieman ja katsoi asiakseen vastata omaan kysymykseensä.
"Nuo tykit ovat ihan oikeasti 'Nektann-energiakanuunoita'."

Pidempi ja hoikempi Skakdi katsoi puhujaa epäuskoisena. "Oletko ihan tosissasi."

"Kyllä. Nektann-energiakanuuna. Tämä käry on todennäköisesti peräisin siitä, kun yksi osui siipikarja-aitaukseen."

Kivipaaden taakse kyykistynyt tarkka-ampuja kääntyi poispäin puhujasta ja ampui muutaman plasmalaukauksen kohti vihollisia. Toinen Skakdi jatkoi puhumistaan, mutta tarkka-ampuja ei tiennyt, olisiko hänelle pitänyt vastata.

"Kyllä on selvää, mikä vihollisemme synti on", tukevampi Skakdi sanoi äänekkäästi. "Nektannin on ylpeys, eikä hän edes yritä piilottaa sitä. Kohta hän järjestää oman naamansa noihin lippuihinkin."

Puhuja latasi Vartija-kiväärinsä äänekkäästi ja liittyi tuleen, mutta ei hiljentynyt taistelunkaan keskellä. "Toisaalta mitä me olemme puhumaan, kun käytämme samaa koodinimeä kuin kiväärimme. Ja ainoa ero Warrekin ja Nektannin välillä on se, että Warrek maksaa meille."
Tukevamman Vartijan kivääristä viuhahtava tulisen plasmalaukaus syöksyi hiljaisemman Skakdin olkapään yli ja pudotti yhden Nektann-kanuunan ohjaamossa seisovista vihollisista. Musta Skakdi putosi poukkoillen tykin ohjaamoon vieviä siirrettäviä portaita pitkin eikä enää noussut.
"Ja kun Nektann on saasta, joka haluaa olla jumala", taaempana seisova Vartija jatkoi. "on Warrek vain saasta, joka haluaa olla kuningas. Ero sekin."

Aiemmin hiljaisena pysynyt Vartija päätti vihdoin vastata jotain.
"Tahtorakien olisi pitänyt tulla jo puoli tuntia sitten", hän sanoi sivuuttaen aiemman puheenaiheen. "Saatamme joutua turvautumaan panssarintorjuntavälineisiin."

"Hahaa, sehän puhuu!" suurempi Vartija sanoi innokkaana. "Minä olen Roqce. Olemme nähneet aikaisemmin, mutta en koskaan saanut nimeäsi."
Roqce otti toisen kätensä kiväärinsä alta ja tarjosi sitä hiljaiselle Skakdille. Skakdi katsoi kättä hetken epävarmana ennen kuin tarttui siihen.

"Ei nimiä", Skakdi sanoi Roqcelle. "Kaikki Vartijat, joille olen kertonut nimeni ovat kuolleet viikon sisällä. Ensimmäinen ja toinen saivat sirpaleesta ja kolmas ampui itsensä panikoituaan kaasuhyökkäyksessä. Haluaisin katkaista putken."

Roqce hymyili leveämmin ja kätteli hiljaista Vartijaa voimakkaasti. "Kelpaa. Mutta haluan jonkun nimen, jolla kutsua sinua. Sinä olet tästä lähtien Vahtikoira. Vuh vuh."

Hiljaisempi Skakdi katsoi Roqcea hetken tympeänä.
"Miten vain", hän sanoi huolettomasti täyttäessään muurin yli pyrkivän kirvestä heiluttavan Nektannin sotilaan plasmalla.

[spoil]Hei, flashbackeja ei kielletty.[/spoil]

Trooppinen saari, Nazorakein tukikohta

Panssarivaunun ohjaamossa valmistauduttiin laukaisuun. Äskeinen ammus oli miltei osunut kohteeseen, mutta tämä oli nähtävästi vielä tolpillaan. Seuraavan ammuksen oli osuttava.
"Kohde tähtäimessä!"
"Tulta!"

Nazorakien yllätykseksi Ämkoo ei edes yrittänyt väistää. Hän seisoi keskittyneesti suoraan tankin edessä pidellen tiukasti kiinni päänsä ylle ojentuvasta miekastaan.

Ammus lähti liikkeelle.
Niin myös Ämkoon miekka.

Torakat tuijottivat ihmeissään panssarivaunun ohjaamosta käsin kun huipputerävä katana iski ammuksen kahtia. Irronneet osat ohittivat Ämkoon tämän kummaltakin puolelta ja räjähtivät äänekkäästi jossain tämän takana. Musta hahmo katosi sen jälkeen räjähdyksen aiheuttamaan tomupilveen.

Panssarivaunun tykki oli jälleen ladattu. Torakat odottivat pölyn laskeutumista saadakseen kohteen uudestaan satimeen. Pölyn laskeuduttua torakat kuitenkin pettyivät, sillä Ämkoo oli kadonnut.

[spoil]Seuraavassa tapahtuu ihan oikeasti jotain.[/spoil]

Metsä

Umbra harhaili sademetsässä etsien sivistystä. Hän ei edelleenkään muistanut paljoa mitään menneisyydestään ja oli vasta oppinut käyttämään voimiaan. Metsän pimeydessä, Umbra oli alkanut tajuta että onnistui luomaan sormeensa pienen valonsäteen ettei kompastuisi pimeässä, tai joutuisi nälkäisen Muakan hampaisiin.

"Mielenkiintoista", Umbra sanoi, luoden sormestaan pienen valonsäteen, joka toimi "taskulamppuna"

Ottaen toisella kädellään miekastaan kiinni, Umbra kanavoi tätä valoenergiaa miekkaansa, mutta mitään ei tapahtunut. Pinnistäen mieltään, Umbra koetti saada hallinnan näihin "uusiin" valovoimiinsa. Harmistuneena, kun mitään ei tapahtunut, Ba-Matoran lähti kohti läheistä puroa, koska tarvitsi nestettä.

Katsoen sormensa valossa puron pintaan, Umbra huomasi että hänen haarniskansa violetit kohdat olivat muuttuneet kellertävän oransseiksi. Pikkuhiljaa sankarimme alkoi tajuta mitä oli tapahtunut, hän oli vaihtanut ruumiinsa värejä.

"Täytyy kokeilla mitä nyt tapahtuu", Umbra sanoi itselleen, ottaen yhteyden miekkaansa, ja keskitti kaiken energiansa säilään. Syntyi suuri annos keltaista energiaa, elementaalista valoa, joka purkautui säilän päästä. Säde osui läheiseen suureen puuhun, kaataen massiivisen puun päin mutaista maata, jolloin turvetta, mutaa ja maa-ainesta lenteli ilmassa, hätääntyneiden Kewojen kirkuessa pelästyneinä.

"Tämäpä perin mielenkiintoista", hän sanoi, hymyillen leveästi Pakarillaan.

Äkkiä Umbra kuuli ääniä. Joukko Zyglakeja oli metsällä. Ne metsästivät yhtä mustan ja limevihreän väristä pientä olentoa, joka hyppi mättäältä toiselle, joukko vainoojia perässään.

"Saamme shinut käsiimme pieni Orton!" yksi mustan ja sinisen kirjava Zyglak sanoi, ampuen liimazamorin Ortonia jalkaan. Olennon matka loppui kuin seinään, kun hän kaatui maahan.

"Emme ole metsästäneet Ortoneja vuosia", Zyglak sanoi, lipoen huuliaan. "Nyt on aika kruunata odottelu", hän sanoi lähestyen joukkonsa kanssa ilmasaksilla huitovaa olentoa.

"Ei! Ette saa! Mitä olen teille tehnyt!" Orton huusi.

Umbra oli piiloutuneena läheisen puun taakse. Hän piteli kolmisormisella kädellään kiinni puusta ja katseli kauhistuneena kuinka barbaariset olennot kohtelivat nappaamaansa Ortonia.

"Nyt tai ei koskaan, minä toimin", Umbra kuiskasi itselleen, nähden vilauksen menneisyydestään, Toana.

Miekka oikeassa kolmisormisessa kädessään, Umbra lähti juoksemaan Zyglakeja kohti, karjuen.

"Antakaa sen Ortonin olla!"

Miekka latautuneena keltaisella valoenergialla, Umbra meni Zyglakien ja Orotnin väliin.

"Mitä sinä pikkuinen Ba-Matoran tulet väliimme mesoamaan. Mene muualle ennen kuin katkaisemme pikku jalkasi kuin hammastikut", yksi Zyglakeista sanoi Umbralle, tämän pidellessä miekkaansa osoittamassa Zyglakeja.

"Pikkukaveri, pakene kun voit", Umbra sanoi Faxonia kantavalle Ortonille. Umbra loi pienen lasersäteen sormestaan, joka poltti Ortonin jalassa olleen tahmean liiman pois ja tämä pääsi jaloilleen.

"Ei. Taistelen yhdessä kanssasi, muukalainen", Orton sanoi uhmakkaasti, ladaten aseensa.

"Kaksi pientä Matorania meitä, joukkoa Zyglakeita, vastaan", harmaata kypärää kantava Zyglak soturi sanoi, nauraen. Muut Zyglakit alkoivat nauraa rämäkkää sihinää sisältävää nauruaan.

Yksi Zyglakeista, limetin vihreän ja harmaan sekoitus, lähestyi Umbraa nauraen, jolloin Umbra iski itsepuolustuksekseen miekastaan valonsäteen päin Zyglakia. Zyglak sokaistui ja ei enää nähnyt toisella silmällään mitään.

Zyglakit katsoivat kuinka Ba-Matoranin miekasta lähti valonsäde joka sokaisi heidän tiiminsä jäsenen. Tämän jälkeen koko joukko hyökkäsi kaksikon kimppuun.

"Oletko valmis kaveri?" Umbra sanoi Ortonille, tämän nyökätessä.

Miekat iskivät toisiaan vasten kun Umbra ja Orton aloittivat taistelun Zyglakeja vastaan. Orton loi tuulenpyörteitä aseistaan, jotka pyörryttivät Zyglakeja, ja Umbra loi valoa sekä painovoimahyökkäyksiä miekastaan. Hän joutui kokoajan vaihtamaan vartalonsa värejä mahdollistaakseen kahden elementin käytön. Zyglakien raaka voima ja suuri lukumäärä sai aikaan sen että taistelu jäi aika lyhyeksi, ja Umbra loi suuren valonvälähdyksen, jonka aikana hän johdatti sokaistuneen Ortonin ja itsensä piiloon.

"Onnistuimme aika hyvin", Orton sanoi viimein piilopaikasta, jonne Umbra oli heidät johdattanut. Piilo sijaitsi hylätyssä Ussalin pesässä hiekkatörmällä.

"Mikä on nimesi, muukalainen", Orton kysyi. "Itse olen Levah, Orto Nuin Ilmavoimien päällikkö, ja nykyisin Ilman Orton."

"Minua on kutsuttu Umbraksi jo kauan, mutten tiedä varmuudella onko se nimeni", Umbra vastasi. "Tiedätkö mistä täältä saarelta löytää sivistystä?"

"Oi kyllä, uljas soturi, Umbra", Levah vastasi, kiillottaen välineitään. "Voisitko muuten himmentää tuota valoasi, se ei tee hyvää silmilleni, koska olen sopeutunut pimeään", Levah sanoi. "Vien sinut Bio-Klaanin linnoitukselle aamunkoitteessa", Orton jatkoi.

"Kiitos, uusi ystäväni", Umbra sanoi, puristaen kolmisormisella kädellään Levahin limevihreää kättä.

Trooppinen saari, pimeä tunneli nazorakein tukikohdan alla

Yhä pensaaksi naamioituneen Snowmanin ja kolmen matoralaisen muodostama joukkio saapui määränpäähänsä. Tunneli avartui hieman suurempaan tilaan, ja jostain pääsi auringonvaloakin sisään.

Eräs matoraneista nosti sormensa suun eteen varmistaakseen muiden pysyvän hiljaa. Hän kohosi puiselle laatikolle ja kurkisti aivan katonrajassa olevasta pienestä reiästä ulos. Kaksi muutakin matorania kohosivat tarkkailemaan ulos, ja Snowman päätti liittyä joukkoon. Hänen ei kuitenkaan täytynyt ängetä laatikon päälle, hän oli muutenkin riittävän pitkä.

Ikkuna tuntui avautuvan suuren puurakennuksen luonnonvaraiselle sisäpihalle.
"Torakat eivät juuri käytä tätä pihaa" eräs matoraneista kuiskasi lumiukolle.

Snowman huomasi aukion olevan melko tyhjillään. "Mikä tämä rakennus on?" hän kysyi.
"Tänne he pakottavat kaikki vangitut ystävämme aina rankan työpäivän päätteeksi. Olimme onnekkaita päästessämme pakoon."
"Eli jonkin sortin vankila?"
"Alunperin se oli pelkkä talli raheille, mutta kyllä. Nyt siellä on myös vangittuja matoraneja."

Erääseen rakennuksen ikkunoista syttyi valo, ja nelikko painautui pois ikkunasta.
"Okei, olet nyt nähnyt kohteemme. Tuolta vapautamme kaikki matoranit."
"Tuolta? Eikö sen luulisi olevan aika tarkasti vartioitu?"
"Usko pois, tulee helpommaksi vapauttaa kaikki veljemme ja sisaremme kerralla, kuin koettaa muiluttaa heitä kesken työpäivän."

Hetken hiljaisuuden jälkeen tähän asti vaitonaisena pysynyt matoran vakavana lisäsi: "Olemme koittaneet."

Sitten matoranit laskeutuivat pois laatikolta, ja lähtivät kulkemaan takaisin matalaan tunneliin. Snowman kyyristyi, lähti letkan jatkoksi ja harmitteli mielessään kipeytyviä niskojaan.

---

Muuan nazorak tyynnytteli karsinassaan olevaa husi-lintua. Mitä se nyt noin pillastui? hän tuumi, tietäen niiden yleensä käyttäytyvän villisti vain vaaran uhatessa. Ehkäpä se kuuli jotain.

Torakka nappasi keihäänsä telineestä, ja katsoi tallin ovesta ulos. Ulkona oli täysi tohina päällä, Klaanilaisia etsittiin vielä. Mutta siihen lintu oli jo tottunut. Sitten torakka asteli sisäpihan ovelle. Sielläkään ei kuitenkaan vaikuttanut olevan mitään.

Mutta juuri kun nazorak oli palaamassa sisään, kiinnitti hän huomionsa ensimmäisen kerran kasvillisuuden vallassa olevan sisäpihan keskellä sijaitsevaan maastonkohoumaan. Se vaikutti kaikin puolin epäluonnolliselta. Hän käveli aivan sen luo, ja tökki sitä keihäällään.

Ei reaktiota.

Sitten nazorak kumartui, ja tutki sitä lähempää. Aivan kuin... Siinä olisi ollut jonkinsorttinen ikkuna-aukko

---

Snowman oli kuulevinaan heidän takaansa tunnelista outoa rapinaa, ja juuri kun hän oli ilmoittamassa havainnostaan muille virheä välähdys keskeytti hänet.

Energiakuula osui erästä kolmesta matoranista jalkaan, ja tämä kaatui lattialle huutaen tuskissaan. Nelikko huomasi heitä takaa-ajavan torakkajoukkion, ja Ternokiksi kutsuttu matoran otti heti johdon käsiinsä.
"Heku, vie Zala turvaan. Minä ja uusi ystävämme hoidamme takaa-ajajat!"
"Hoidammeko?"

Jo silloin torakat saapuivat iskuetäisyydelle, ja niistä ensimmäinen hyökkäsi puukon kanssa Snowmanin kimppuun. Pimeässä ja ahtaassa tunnelissa vääntö oli hyvin epäselvää, mutta väkevämpänä osapuolena Snowman sai heitettyä nazorakin pois kimpustaan. Seuraava torakka kuitenkin iski heti kiinni, ja sekava paini jatkui.

Ternok huomasi toan olevan vaikeuksissa, ja sai idean. Hän ei käytävän ahtauden vuoksi kyennyt Snowmanin takaa taistelemaan torakoiden kanssa, mutta onnistui nappaamaan lumiukon varustelaukusta hassun näköisen Cordak-laukaisimen. Hän latasi sen, ja jäi odottamaan sopivaa hetkeä.

"Menes nyt siitä" Snowman ähkäisi tyrkätessään taas yhden nazorakin etäämmäs, vain saadakseen jälleen uuden taisteluparin. Tämä torakka onnistui haavoittamaan Snowmania rintaan.
"Hei! Matalaksi!" Ternok huusi Snowmanille, ja tämä pienellä viiveellä heittäytyikin maahan.

Vihreä matoran ampui kolme laukausta kohti torakoita, ja viimeisen suuntasi kattoon.
"Tule, toa, tule!" hän huusi Snowmanille, joka raahasi itseään maata pitkin kohti Ternokia. Katonpalasia ropisi tulituksesta nopeasti toipuneiden torakoiden niskaan. Ne onnistuivat viime hetkelle sukeltamaan pois tunnelin romahtamisen tieltä, mutta jäivät auttamatta erilleen takaa-ajettavistaan.

"Nyt toa, mennään" Ternok aloitti "Meidän täytyy varoittaa muita, ja ilmoittaa tämän tunnelin täydestä eristämisestä."
Snowman nyökkäsi myöntymisen merkiksi, ja tunsi suurta kipua rintaansa tulleen viillon tähden. Plus tämä pahuksen tunneli on niin matala, että niskojani tulee vielä kolottamaan oikein kunnolla.

Klaanin linnake monen monituisia vuosia sitten

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Hupulla ja kaavulla sateelta suojautunut hahmo asteli mutaista tietä kohti Bio-Klaanin linnoitusta, josta oli kuullut eräältä Umbra-nimiseltä matkalaiselta. Linnake ja sen ympäristön sivurakennukset seisoivat jylhinä rannan yllä. Rannan, jolle hahmo oli saapunut soutuveneellään. Mukanaan hänellä oli vain reppu sekä mystinen, tumma säkki.

Hahmo oli kyllästynyt iänikuisiin seikkailuihin ympäri maailmaa ja etsi itselleen paikkaa, jonne asettua. Artakhalle hän ei palaisi, muut saaret taas olivat ylikansoitettuja. Tämä paikka vaikutti sopivan rauhalliselta. Juuri sellaiselta kuin mitä hän etsi.

Hän saapui suurelle portille, joka heijastui myös maassa olleesta suuresta lätäköstä. Sadepisarat hakkasivat lätäkön pintaa ja korkeammalla linnakkeen kattoa. Se myös kahisutti puiden lehtiä. Sade sai aikaan monia erilaisia ääniä.

Portti näytti tällä koiranilmallakin ystävälliseltä. Hahmo astui siitä sisään toiveikkaana. Hän kulki tyhjän sisäpihan läpi kohti päärakennusta, jonka joka ikkunasta paistoi lämmin valo. Suuri puuovi seisoi jykevänä karun ulkomaailman ja kodikkaiden sisätilojen välillä. Hahmo kolkutti oveen.

Oven avannut ystävällisen näköinen hahmo heti tulokkaan nähtyään kääntyi ja huusi eteishallin kirjavalle väkijoukolle "Saimme vieraita!"

"Liikeneekö teiltä yösijaa matkalaiselle?" hahmo kysyi Bio-Klaanin asujaimistolta. "Nimeni on Kerosiinipelle. Tutkimusmatkailijaksi, tai ehkä tiedemieheksi, minua voisi sanoa." Hän sai myöntävän vastauksen, ja jäi Klaaniin.

Eräänä päivänä, kun hän ajatteli jo lähtevänsä toisaalle, hän löysi jotain linnoituksen pohjalta. Se oli ovi, muttei mikään tavallinen ovi. Se oli raskaasti panssaroitu, eikä siinä lukenut mitään, muiden ovien selkeistä opasteteksteistä poiketen. Se oli kuitenkin lukossa, eikä hän saanut siitä mitään selville. Hän kyseli kaikilta, mutta kukaan ei tuntunut tietävän huoneen sisällöstä pätkän vertaa.

Eräänä yönä, hänen nukkuessaan tähtitornissa, jonne hän oli väliaikaisesti majoittunut, hän heräsi ääneen. Vaikka torni oli typötyhjä Kepe saattoi vannoa kuulleensa askelia ja lattian narahtelua. Ei ollut erikoista, että tähtitornissa oli joku yöllä, mutta tuona nimenomaisena yönä taivaalla sattui olemaan poikkeuksellisen paksu pilviverho, joka esti kaiken havainnoinnin.

Tuolloin tapahtui jotain. Kepellä oli vain hämärä muistikuva hahmosta, tai pikemminkin hahmottomuudesta sekä aavemaisesta kylmyydestä. Seuraavana aamuna hän oli herännyt tornin portaikosta kädessään vanha ja ruosteinen avain. Se näytti niin vanhalta, kuin se olisi ollut itse linnaa vanhempi. Tämä oli hyvin kummallista, sillä avain sopi täydellisesti kumman huoneen oven lukkoon.

Hän värväsi tutkimusmatkalle avukseen Doxina tunnetun moderaattorin, joka ei vielä tuolloin ollut toivoton hattuaddikti. He tutkivat soihtujen kanssa koko huoneen, jos sitä nyt huoneeksi saattoi sanoa. Se oli useiden huoneiden sekä yhä tuntemattoman kokoisten varastojen labyrintti, jonka ei fysiikan lakien mukaan olisi edes pitänyt mahtua linnakkeen sisälle. Kepe sai tämän paikan puolivirallisesti itselleen, ja päätti jäädä Klaaniin. Paikan hän nimesi Verstaaksi, sillä sellaisena sen aiempi asukki oli sitä pitänyt. Hänestä Kepe alkoi käyttää nimeä Verstaan kummitus.

Seuraavat, sangen pitkät ajanjaksot kuluivat sitä kolutessa. Sen syövereistä löytyi monia laitteita ja järjestelmiä, jotka valjastettiin Klaanin käyttöön. Verstas ei kuitenkaan ollut pelkkä siunaus; kerran Dox katosi sen syvyyksiin viikoiksi. Kun hänet viimeinkin löydettiin, kumma kyllä metsiköstä linnakkeen ulkopuolelta, hänelle oli syntynyt pakkomielle hatuista.

Lopulta Kepe eristi Verstaan syvimmät kolkat ja teki siitä yleisen varaston sekä oman tukikohtansa ja työpajansa.


Tämä ja monet muut muistot pyörivät filminä hänen silmiensä edessä.

[spoil]Tein sitten minäkin flashbackin reaaliajan jatkoa odotellessa.[/spoil]

Bio-klaani, kahvio

Jake seisoi kahviossa. Hän katsoi eteensä. Hänen edessään oli feterra. Jaken takana taas oli valkoinen toa, Glatorianking. Hän makasi maassa, hengitti erittäin tiuhaan tahtiin, ja hänen raajansa olivat murskana. "Hajosit täysin, tällä kertaa kirjaimellisesti", Jake sanoi. "Tässä ei nyt huumori auta, Jake. Totuus on että me kaksi kuolemme tässä ja nyt", Pihisi Gekko. "Älä kuvittelekkaan, olen sitä mieltä, että..." Jake käveli Gekon luokse ja otti satunnaisesta köydestä kiinni. "Herrat..." Jake sanoi ja kiinitti köyden Gekkoon. Jake laittoi jalkansa pöydälle ja otti samasta köydestä kiinni. "Tulette muistamaan tämän päivänä, jolloin melkein saitte kiinni Jaken ja hänen ystävänsä Glatoriankingin." Silloin Jake ponnisti pöydän kulmasta ja heitti heidät köydessä olleen jännitteen voimalla ikkunasta ulos.