Bio-Klaani

Troopperi oli juossut Feterraa pakoon sisäpihalla olevan kiven taa.

"Mikä se oli?" hän mietti, "Ainakin vaikea se oli tuhota. Kenen hallinnassa nämä metallioliot ovat, ja miksi ne ovat hyökänneet Klaanille?"

Troopperi kuuli taas Feterran ääniä, mutta tämä ei huomannut häntä. Sen mentyä ohi, Troopperi alkoi liikkua varovaisesti kohti yhtä pärakennuksen salaovista.

Pian hän oli päärakennuksen itäsiiven luona. Troopperi tunnusteli seinää, ja painoi sormellaan kivien väliseen halkeamaan piilotettua nappia. Seinään aukesi aukko, josta Toa puikahti sisälle.

Valot sytytettyään hän huomasi olevansa valkoseinäisellä käytävällä. Käytävän toisella seinällä oli ovia muutaman metrin välein. Täällä ei näkynyt mitään merkkiä vihollisten olemassaolosta. Käytävän toisessa päässä oli ovi, josta pääsi pääaulaan. Troopperi lähti kulkemaan kohti ovea, toivoen tapaavansa aulassa Klaanilaisia.

Nazorakin tukikohdan selli

Sellin ovi avautui. Pakosuunnitelmaa tekevät Matoro, Keetongu ja Summerganon nousivat kohtaamaan tulijat, mutta ovensuuhun ilmestyneet lukuisat Skakdi-aseet saivat heidät nostamaan kätensä kohti kattoa. Metorakk ei halunnut heidän karkaavan tällä kertaa. Hänellä oli mukanaan kymmenkunta häijynnäköistä ja tappavaa skakdisoturia.

"Nyt ulos ja liikettä. Teidät siirretään.", Metorakk murahti. Hänen äänensä oli vakava. Pari Skakdia osoitte heitä ilkeän näköisillä skakdikivääreillä.

Kolmella Klaanilaisella ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tanssia Metorakkin pillin mukaan siihen asti, että Make ja Manu lentäisivät pelastamaan heitä. Jos he olivat enää elossa.

Skakdit marssivat vakavana. Matoron aivot raksuttivat. Hän voi jo paremmin, eikä tämä ollut ensimmäinen kerta, kun hän oli skakdien vankina vaihtamassa selliä. Helkkari, tämähän oli rutiinia. Metorakk, vartijoita, pako. Kaikki oli selvää.
"Seuraavan tolpan kohdalla hyppäämme", hän kuiskasi Summerille. Summer viestitti saman Keetongulle.

Tolppa tuli. Matoro pinkaisi skakdikehän läpi juoksuun kuten tuhat kertaa aiemminkin.

Mutta vauhti pysähtyi. Kauimmaisena oleva, erittäin häijynnäköinen sikaria polttava skakdi otti kiinni Matoron käsivarresta, vetäisi salmannopeasti vyöltään yksinkertaisen mutta tehokkaan skakdimutkan ja osoitti sillä Matoron takaraivoa.

"Ei tällä kertaa, Mutalumi... Me emme ole ötököitä."

Skakdinyrkki heilahti. Matoro kaatui tajuttomana maahan.

"Kanna hänet, kasa!" Skakdi karjaisi ja osoitti aseellaan Keetongua. Keetongu nosti maassa makaavan Matoron varovasti. He jatkoivat kulkuaan sieluttomien, metallisten käytävien läpi.

Verstas

"Tulkoon valo", sanoi Valvoja.

Verstaan ovi aukesi päästäen valon tulvahtamaan sisään. Oviaukossa seisoi hyvin hämmentyneen näköinen otus, joka pyyhälsi sisään kuin koira pakkasesta. Ovi sulkeutui sen perässä, ja valonpuute palasi. Otus läähätti. Valvoja tuhahti tympääntyneenä ja sammutti pienet, välkkyvät valonsa.
Dox huoahti helpotuksesta. Hän sytytti öljylamppunsa, ja tarkisti ettei huoneessa ollut hänen ja Valvojan lisäksi muita. Siellä kuitenkin oli. Hän kuuli takaansa hengitystä ja kääntyi, valaisten pedon kasvoja. Vaanija mylväisi ja huitoi ilmaa käsillään. Se sokaistui, mikä antoi Doxille hetken aikaa reagoida.

Dox lähti juoksuun. Hän syöksyi varaston puolelle, hänelle tutuimmalle alueelle. Hän sammutti soihtunsa ja eteni seiniä tunnustelemalla. Hän vilkaisi taakseen. Kaksi silmää kiilui pimeässä häntä etsien. Se ei kuitenkaan nähnyt nenäänsä pidemmälle. Dox luuli jo pelastuneensa, kunnes Vaanija alkoi nuuhkia ilmaa. Se kävi takaa-ajoon halki pimeiden hyllyrivien.
A4, luki erään hyllyn päässä. A5 seuraavassa. A6. A7. A8. A9... Dox jatkoi juoksuaan henkensä kaupalla. A42, A43, A44, A45... Hän kääntyi oikealle, pois pääkäytävältä, kahden taivaisiin ulottuvan varastohyllyn väliin. B45 luki sen toisessa päässä. C45. D45. E45. F45...
Dox alkoi olla jo syvällä varaston uumenissa. Hän kuuli sydämentykytyksen päänsä sisällä. Hän ei jaksaisi enää kauaa.

Dox saapui kaukana ylhäällä ollutta kattoa kannattelevalle betonipilarille. Sen kylkeen oli pultitettu ruosteiset tikkaat. Hän alkoi väsyneenä kavuta niitä ylös, toivoen Vaanijan hukkaavan hänen jälkensä.
Ei. Se jatkoi takaa-ajoa, kiiveten tikkaita hänen perässään. Hän saapui pienelle tasanteelle, jolla oli laatikko. Erittäin lupaavan näköinen laatikko. Hän vilkaisi alas. Maanpinta oli kymmeniä metrejä hänen allaan. Vaanija oli puolimatkassa ylös. Kuola valui sen suusta noroina, pisarat putosivat alas.

Dox kiskaisi laatikon auki. Ei se ollut laatikko, se oli aarrearkku. Sen sisällä oli kymmeniä kankaisia ja metallisia ihmeitä. Tällaista artifaktikokoelmaa hän ei ollut vielä koskaan nähnyt.
Hän otti käteensä yhden. Se oli metallinen puolipallo, jonka ympärillä kulki nauha. Nauhan alla oli pelikortteja ja tulitikkuaski. Esine oli vieläpä vanha, Suurta Päivitystä edeltävältä ajalta. Sen arvo oli lähestulkoon mittaamaton. Ja kaikki muut esineet arkussa olivat samaa laatutasoa.

Vaanija tarttui Doxin jalkaan. Hänen huomionsa oli herpaantunut liian pitkäksi aikaa. Dox yritti ravistaa olentoa irti, mutta se ei päästänyt.

"Hattuuuhh!" Ignika kuolasi.

Dox vilkaisi esinettä kädessään, näytti hetken hyvin onnettomalta, jonka jälkeen hän alkoi takoa Vaanijaa sillä päähän. Se ulvaisi kivusta ja huitaisi esinettä kädellään. Se putosi alas. Dox katsoi murheellisena sen perään. Hän otti laatikosta toisen, joka näytti korvalääkärin peililtä. Vaanija sai kasvoihinsa kohdistuvaa murjontaa ja päästi otteensa irti Doxin jalasta. Ja samalla myös tikkaista. Se putosi, putosi, putosi, putosi korviaraastavasti ulvoen alla olevaan pimeyteen. Kuului tömähdys, jonka jälkeen oli hiljaista.

Dox riemuitsi. Hän oli päässyt eroon Vaanijasta, ainakin toistaiseksi. Hän hyppi riemusta laatikon ympärillä. Hän ei kuitenkaan huomannut köyttä, johon kompastui. Kompastui, ja tönäisi laatikon alas. Alas tasanteelta. Alas pimeyteen. Pois hänen luotaan.

Tuona yönä Klaanin linnakkeen halki kantautui tuskallinen ulvaisu, jonka vertaista ei siellä koskaan oltu kuultu. Se läpäisi linnakkeen joka ikisen kiven, kantautui sen joka ikiseen kolkkaan. Mutta kukaan ei koskaan saanut tietää, mikä oli saanut noin pienen olennon aiheuttamaan noin suuren äänen.

Komentokammio

Räjähdys heitti Kepen ja Paacon seinään. Sen hiljettyä jostain kantautui huuto, jonka he selvästi kuulivat, vaikka räjähdys oli saanut heidän korvansa miltei kuuroutumaan.

Arkistot

Vaehran oli täysin tietämättömänä linnakkeen tapahtumista, omassa rauhassaan muuraamassa uutta väliseinää Arkistoihin löytämistään ikonisista kivistä. Hän säikähti äkillistä huutoa, joka sai hänet pudottamaan taltan varpailleen.

Trooppinen saari

Snowman oli varma, että oli kuullut erään tutulta kuulostavan äänen. Mutta hän kohautti olkiaan ja laittoi sen päänsärkynsä piikkiin.

Verstas

Dox masentui. Hän oli joutunut eroon suurimmasta aarteesta koskaan. Kyyneleet valuivat hänen silmistään pudoten alas pimeyteen. Tuona hetkenä hän oli onnettomin olento maailmassa, eikä kukaan ollut lohduttamassa häntä.

Hänen mieleensä tulvahti kuitenkin ajatus. Ehkä ylempänä olisi vielä lisää aarteita? Tätäkin mahtavampia, mittaamattoman arvokkaita?
Hän lähti kiipeämään tikkaita ylös, toiveikkaana.

Jonkin ajan kuluttua hän saapui toiselle tasanteelle. Se oli keskellä täydellistä tyhjyyttä. Ei aarrearkkuja ei mitään. Tikkaat eivät jatkuneet enää tästä ylöspäin.
Hän huomasi kuitenkin sillan, joka jatkui kohti kaukana edessä, näkymättömissä, ollutta seinää. Hän astui sille, se narahti. Jos hän olisi voinut valoisammassa ympäristössä nähdä allaan levittäytyvän suunnattoman varaston, hän olisi saanut pahan akrofobisen kohtauksen.

Sillan metallikaiteet tuntuivat kylminä hänen käsiään vasten. Se oli niin kapea, että vain yksi henkilö saattoi kulkea sitä pitkin kerrallaan. Hän jatkoi matkaansa eteenpäin, silloin tällöin ohittaen suunnattomia pylväitä ja taivaasta roikkuvia köysiä.

Hän saapui ovelle. Ovessa ei ollut kahvaa, mutta se aukesi työntämällä. Se narahti kuulostaen siltä, kuin sitä ei olisi oltu avattu vuosisatoihin. Hän löysi itsensä uudesta huoneesta, joka oli huomattavasti edellistä pienempi. Hän tunnusteli seinää. Kaltereita? Kaltereita Verstaassa? Mikä paikka tämä oli?
Doxin käsi löysi valonkatkaisijan. Se sytytti katon loisteputket, joiden epäluonnollinen valo häikäisi hänet, sekä ympäröivien sellien epäsiistit asukit. Hän oli löytänyt salaoven Klaanin tyrmiin. Hän vilkaisi taakseen, ja huomasi oven kadonneen.

Sellien olennot olivat täysin tunnistamattomia raunioita. Ne kalusivat luita likaisilta metallilautasilta ja joivat astioista, joka toimivat samalla toiletteina. Dox oli kuullut kertomuksia paikasta, jonne Bännityiksi kutsutut henkilöt joutuivat. Nyt hän huomasi sen olevan totta.
Viimeisessä sellissä, joka oli lähimpänä raskaasti panssaroitua turvaovea ulos, oli hahmo, joka ei näyttänyt olleen siellä niin pitkään kuin toiset. Se viittoi kohti vartijan vartiopistettä ja sen takana seinällä roikkuvia sellien avaimia.

"jos päästät mut ulos et saa mitään hahahaa läppä saat hatun", hahmo sanoi.

Dox mietti hetken vilkuillen seinällä roikkuvia avaimia hahmon tarjousta. Tyrmien vartija oli näköjään poissa, eikä kukaan ei tulisi varmaankaan koskaan tietämään mitään. Sitä paitsi aarre on aina aarre. Mutta ehkä hänen ei pitäisi. Mutta aarre. Mutta moraali. Mutta aarre.

Hetken kuluttua, katsoessaan ovesta ulos ryntäävää, maanisesti nauravaa hahmoa, Doxille tuli äkillinen syyllisyydentunne.

Verstaan varaston pohjalla

Ignika makasi lattialla. Hän oli kuin unessa. Taivaalta satoi kymmeniä ja kymmeniä hattuja hänen ylleen. Hän tunsi ajan pysähtyneen ja leppoisan musiikin soivan hänen päässään. Hän nappasi ilmasta hatun ja sovitti sitä päähänsä. Hän nappasi muutaman lisää. Hän kieriskeli hatuissa. Hän nauroi.

Klaanin linnoitus

Umbra ja Levah tutkailivat klaanin linnoituksen tuhottuja käytäviä. Siellä täällä oli kuolleita Matoraneja ja Toia, joiden kehoissa oli jälkiä plasman sulattavasta vaikutuksesta. Ei ollut epäilystäkään että oudot olennot olivat käyttäneet plasmakanuunoitaan näihin onnettomiin olentoihin.

Erään Ilman Toan päässä ollut Komau oli sulanut kasaksi vihreää mössöä ja Toan alla valui vihreää nestettä tämän päästä. Kuolema oli ollut nopea ja tuskallinen.

"Miten voimme voittaa olennot, jotka kykenevät tämmöiseen tuhoon?" Levah kysyi ohimennen, kun Umbra osoitti seinällä olevia Matoranin kappaleita. Hammasrattaita, lihasten ja keuhkojen palasia oli ympäri seinää ja sen lähiympäristöä. Maassa oli Matoranin harmaa pää, jossa oli kolmeen osaan mennyt oranssi Akaku.

Umbra ja Levah kävelivät suuren ikkunan luokse. He näkivät kuinka joukko Feterroja seurasi Glatoriankingin ja Jaken perässä kohti Keetongun telakkaa.

"Mitä nuo kaksi ovat oikein tekemässä!?" Umbra huusi. "Nehän johdattavat robottitappajat kohti Keetongun Steampunk-telakkaa. Sitä en salli"

Äkkiä Levah löi Umbraa saksellaan jalkaan. Orton oli aistinut oudon koneen liikkeet ja Umbra huomasi että heidän perästään tuli varjoista kolme sinistä silmää.

"Taas noit olioita!" Levah huusi, alkaen ladata ilmasaksiaan. Orton vapautti iskun kohti robottia, mutta tuulenvire vaihtoi suuntaansa, osuen seinään, jolloin tiiliä ja muuta tavaraa putosi maahan.

"Hupsista. Nämä eivät aina toimi kunnolla", Levah sanoi, alkaen ladata saksiaan.

Feterra lähestyi kaksikkoa kovaa vauhtia. Ladaten plasmakanuunoitaan ja kohdistaen iskunsa Umbraa ja Ortonia kohti, Feterra ampui plasmaa aseistaan. Umbran onnistuin niukin naukin luoda pysäyttävä suojakenttä, joka vain hidasti plasmapalloja. Suuri plasman ja painovoimaenergian synnyttämä kupla sai aikaan suuren räjähdyksen, joka lennätti Umbran ja Levahin ikkunan läpi kohti ulkopihaa. Räjähdyksen voimasta he lensivät yli vallihaudan ja olivat kovaa vauhtia tulossa törmäykseen maan kanssa. Hajonneen seinämän lähellä, Feterra katseli sensoreillaan kuinka kaksi sen vihollista olivat matkalla kohti tuhoonsa.

Umbra oli räjähdyksen voimasta muuttanut värinsä vastaamaan keltaista eli valominäänsä, ja yritti nyt kuumeisesti kohdistaa voimansa violetiksi muuttumiseen. Hänen vierellään Levah oli tajuton räjähdyksen voimasta.

"Sinulle olisi ollut käyttöä..." Umbra ajatteli, kun sai painovoimavoimansa käyttöön. Hän hidasti painovoimaa hellästi heidän allaan ja kaksikko vältti kuoleman niukasti.

Räjähdyksen seurauksena, Glatoriankingiä ja Jakea jahdanneet Feterrat vaihtoivat suuntaansa ja suuntasivat kohti Umbraa ja tajutaonta Levahia.

"Tästä ei tule mitään hyvää... Ei todellakaan...." Umbra sanoi itselleen, kun joukko tappajarobotteja alkoi lähestyä häntä, ladaten plasmakanuunoitaan ja pyörittäen mekaanisia käsiään...

Jossain sivummalla räjähti.

Paineaalto heitti Domekin maahan ja Killjoy, joka oli juuri ollut Feterran takana horjahti suoraan kohdettaan päin. Feterra reagoi nopeasti ja yksi raajoista paiskasi Killjoyn sivummalle.

Domek sai nostettua itsensä ylös ensin ja veti esiin sauvan, jonka päässä oli iso kultainen terä. Hän iski sillä terä edellä kohti Feterraa, joka kuitenkin ehti väistää ja terä vain hieman raapaisi sen kylkeä.

Feterra asetti raajansa siten, että kaksi kurkotti kohti Killjoyta ja kaksi kohti Domekia. Killjoy onnistui loikkaamaan Feterran seuraavan hyökkäyksen yli ja hänen puvustaan ilmestyi kolme paksua terää käsien kohdalta, joilla hän sivalsi kohti kättä. Efekti oli sama, kuin Domekin iskulla, vain naarmuja.

Domek loikkasi ja iski Feterraa jollain Killjoylle tuntemattomalla valohyökkäyksellä. Kun Feterra hetkeksi keskittyi väistämään Domekin hyökkäystä, Killjoy näki tilaisuutensa ja veti katanansa esiin ja latasi siihen täyden sähköpurkauksen. Killjoy osoitti miekallaan suoraan Feterraan ja päästi sähkön irti. Purkaus osui suoraan Feterran selkään, jolloin se paiskautui suoraan seinän läpi ja sankka pölypilvi ja laasti peitti ilman.

Domek hyppäsi Killjoyn vierelle seuraamaan pölykasaa, johon Feterra oli juuri kadonnut. Kumpikin tiesi ettei se tuhoutunut. He vain odottivat valmiina, odottivat hetkeä, jolloin se syöksyisi aukosta. Sitä ei tapahtunut.

Feterran raaja ilmestyi seinän läpi suoraan heidän takaansa. Se iskeytyi suoraan Domekin vasempaan jalkaan. Domek karjaisi kivusta, kun koura lävisti panssarin ja upposi Domekin jalkaan. Killjoy tarttui Domekiin ja heitti hänet nurkkaan turvaan, sillä hetkellä hän kuitenkin tajusi tehneensä pahan virheen.

Killjoyn kääntyessä hän jo tajusi mitä oli tapahtunut. Feterran koura oli muuttunut energia-aseeksi ja sen laukaistuaan Killjoy oli ollut suoraan edessä. Killjoy tuijotti vasenta kylkeään. Se oli kadonnut. Koko kylki oli haihtunut ilmaan sillä sekunnilla, kun ase oli lauennut ja nyt Killjoyn puolikas keho hoippui ympäriinsä hallitsemattomasti.

Feterra katsoi tätä reaktiota, aivan kuin se olisi ollut kiinnostunut siitä. Killjoyn kylki kipinöi ja reiästä valui epämääräisiä nesteitä. Tekstit alkoivat vilistä Killjoyn HUDissa.

System Failure
Mechanical parts: Damage 45 %
Organic parts: 29 %
Damage critical
System reboot ETA 25 seconds

Killjoy kaatui maahan ja Domek käytti Feterran herpaantumisen hyväkseen ja onnistui iskemään sauvansa yhden Killjoyn sähköpurkauksen aiheuttaman murtuman läpi. Feterra heilahti vaarallisen näköiseksi ja huitaisi kohti Domekia, joka kuitenkin onnistui väistämään.

Killjoyn keho oli sammumaisillaan, kunnes Domek teki viimeisen asian, jonka keksi. Hän otti Killjoyn sähkökatanan ja iski sen suoraan tämän Toa kiveen ruumiinsa keskellä.

Sähkövirta oli tarpeeksi voimakas nostamaan Killjoyn ylös ja kylkeään pidellen, hänen systeeminsä alkoivat vähitellen toimia.

"Vammani ovat kriittiset, en kestä muutamaa minuuttia kauempaa."

Domek nyökkäsi ja katsoi jalkaansa. Vaikka se oli vahingoittunut, hän pystyi silti nipinnapin liikkumaan. Ei kuitenkaan tarpeeksi nopeasti Feterraa vastaan.

Killjoy katsahti kohti huoneen ovea ja mietti, miten sivummalla taistelevat Guardian ja Tawa pärjäsivät. Hän näki ainoastaan yhden keinon. Hän nyökkäsi Domekille ja he ryntäsivät viimeisillä voimillaan kohti ovea ja rysähtivät suoraan keskelle heidän areenaansa Feterra perässään.

Killjoy oli kokenut taistelija, mutta tällaista vastustajaa vastaan hän ei koskaan ollut taistellut. Vastustaja oli liian täydellinen, liian kestävä, liian nopea.

"Kirjataan muistiin: Nöyryytys. Jatkotoimenpiteet -->

Body self-destruct in 5 minutes. You can still deactivate self-destruct in 4 minutes. Have a good day

Klaanin ulkopiha

Jake juoksi GK harteillaan pakoon kahta Feterraa, kumma kyllä ne huomasivat jotain läheisessä ikkunassa, GK kuultua hyrinän loittonevan hännäki Feterrat leijumassa kohti kahta hahmoa ikkunassa.

"Jake ne menivät."

Jake käännähti ympäri Feterrat olivat menneet sisään ikkunoista ja samalla kuului taistelun ääniä.

Paja häämötti jo, sieltä GK saisi hätäapua.

Jake avasi oven GK ryömi lattialla ja katseli pukuja ja etsi vähiten silmään pistävän näköistä, monesta tuprusi höyryä jostain kumman syystä.
GK huomasi tukevaksi tehdyn puvun jossa oli alhaalla muhkeat panssarit.
Jake nosti GK:tä ja toa repi jotain sen sisältä mahtuakseen paremmin, sitten hän kiinnitti pöydällä olleet virtajohdot siihen mistä hänen jalkansa olivat alkaneet, toa kykeni nyt kävelemään, sitten hän kaivoi vaivalloisesti rikkinäisellä kädellään panssareita kopa1sta ja kokosi lopulta vasemman kätensä ja panssaroi oikeaa.

hetken kokeiltuaan armoria hän kiristi sen liitokset laittoi viitan päällensä otti miekan käteensä ja löi pöydän jalan poikki, Gekko hymyili, hymyili paremmin kuin koskaan...

Kuolleen Ruki-kalan taverna, Zakaz

Keltamusta Skakdi nimeltään Warrek kittasi jo ties kuinka monetta shottiaan. Hän oli istunut tässä pölyisellä baaritiskillä, jonka alla vilisti kivirottia, ties kuinka kauan. Baarimikko, vihreä Ilman Skakdi, alkoi olla jo ärtynyt Warrekin notkumiseen kuppilassa. Warrek kaatoi shottiaan kuolaiseen, haisevaan kitaansa, jossa näkyi katkenneita keltaisia hampaita ja kaksihaarainen kieli. Pienet happokärpäset lentelivät ympäri tavernaa, jossa oli paljon muitakin Skakdeja. Skakdien sisällissota oli saanut aikaan sen että kuppiloiden pitämisestä oli tullut kannattavaa bisnestä. Traumatisoituneet Skakdit tulivat usein kuppiloihin, kuten Kuolleeseen Ruki-kalaan juomaan traumat pois mielistään.

Kuppilan perällä, muutama Skakdi pelasi korttipeliä, jonka valkomusta silmälappua kantava Skakdi voitti. Tästä keltavihreä ja oranssimusta Skakdi eivät tykänneet, vaan loivat Happolaavahirviön, joka hyökkäsi voittajan kimppuun, polttaen ja sulattaen tämän tuusan nuuskaksi.

Tavernanpitäjä tuli essu pällä ja jalkajousi kädessään sättimään toverinsa tappaneelle kaksikolle. Skakdit evät totelleet, joten Tavernanpitäjä laukaisi muutaman teräspanoksen kohti kattoa, jolloin laastia tippui kaksikon päälle. Skakdien naamoista tuli ihan harmaat ja muut humaltuneet Skakdit alkoivat ilkkumaan heille. Tavernanpitäjä potkaisi nöyryytetyt Skakdit pihalle, muiden Skakdien nauraen äänekästä ja räkäistä naurua.

Warrek tilasi uuden annoksen Tavernanpitäjältä. Hän kulautti sen suuhunsa.

"Yksi wanha muisto unohdettu", Warrek murahti itselleen, kahmaisten hiukan pieniä pähkinöitä kitaansa.

Tawan torni

Sheelika rimpuili kahleissaan. Hänelle oli laitettu suukapula ja hänen jalkansa oli kahlittu yhteen. Tawa oli voittanut hänet helposti ja nöyryyttänyt häntä. Rimpuilu ei auttanut joten Sheelika päätti lopettaa yrittämisen ja taipua kohtaloonsa.

"Kun ne tulevat hakemaan minua vankityrmiin, karkaan..." Sheelika myhäili ja pieni hymynpilkahdus tuli hänen kasvoilleen.

Arkistot

Gahlok Va katseli Arkistorakennuksen ikkunasta Bio-Klaanin linnoitukseen. Linnoituksessa oli tapahtunut paljon räjähdyksiä ja elementaalienergioita oli lentänyt runsaasti viimeisten tuntien ja minuuttien aikana. Nämä räjähdykset olivat havahduttaneet Gahlok Van Rahien luokittelusta ja siirtäneet hänen huomionsa Bio-Klaanin linnoitukseen.

Pieni sinimusta olento nousi, otti keihäänsä ja oli lähtemässä Klaaniin, kunnes muisti ettei paljoa hyödyttäisi jos vain hän lähtisi Klaanille.

"Minun kannattaa ottaa mukaan hyvä ystäväni VezonThunder, alias Vaehran", hän mutisi itsekseen, pyyhältäen arkistojen B-siiven käytävään A 3045. Kirjahyllyjen lomissa, Punahopeinen Tulen Toa muurasi uusia kiviä seinään, kun pudotti talttansa varpailleen. Joku oli kirkaissut, mutta kuka? Sitä ei Gahlok Va tiennyt, mutta nyt hän oli tulossa ystävänsä luokse.

"Bio-Klaanissa tapahtuu jotain kummia. Olen havainnut siellä suuria määriä elementaalienergiahyökkäyksiä, taistelua ja huutoa tämän yön aikana", Gahlok Va selitti Tulen Toalle.

"Sietää tutkia asiaa" Vaehran sanoi, lisäten: "Siitä voisi tulla hyvä lisä Klaanista käsittelevään artikkeliin."

Jättäen taltan ja kipeän jalkansa huomiotta, Vaehran lähti Gahlok Van kanssa kohti Arkistojen etuovea. He pääsivät suht nopeasti puikkelehtimaan Arkistojen käytävillä ovea kohti, koska olivat olleet täällä vuosia lajittelemassa tietoa eri hyllyihin. Muilta arkistoista pois pääseminen olisi voinut viedä ties kuinka kauan, jos henkilö ei olisi kantanut Arthronia tai Suunnistuksen naamiota, Matoria.

Päätyen suurelle kiviovelle, Vaehran laittoi siihen kulkukorttinsa, ja kiviovi alkoi liukua pois naristen. Gahlok Va ja Vaehran puikahtivat oven raosta ulos ja ovi alkoi liukua takaisin paikoilleen.

"Mukavaa tämä Klaanin tekniikka", Gahlok Va sanoi hymyillen, kun he kävelivät kohti linnoitusta.

Pimeys

Neljä jalkaa astui läpi mustan.
Uudelleen ja uudelleen. Ympäri ja ympäri.

Joitakin minuutteja sitten neljä jalkaa oli kävellyt vielä kivisellä lattialla sinisessä valossa, mutta nyt oli vain mustaa.

Jossain kaukana jotain sydämeltä kuulostavaa pumppasi äänekkäästi kolme kertaa. Hetken tauon jälkeen se toisti samat kolme supistusta ennen täyttä hiljaisuutta.

Jokin kuiskasi Visokin pään vierellä ja hämähäkin sydän pysähtyi sekunniksi. "Nimda", kuiskaaja sanoi himoiten. Visokki pyrki kuitenkin pitämään mielialansa ja suojauksensa korkealla.

Pysy vahvana. Älä päästä sitä sisään. Sulje kaikki, kun saat nimet. Pysy vahvana.

Pirullinen nauru kaikui läpi mustan. Visokki alkoi voimaan pahoin. Hän jatkoi kävelyään, mutta ei ollut ollut hetkeen varma, liikkuiko enää eteenpäin. Visorak ei enää edes tuntenut lattiaa jalkojensa alla ja painovoima pimeyden keskellä ei tuntunut olevan itsekään tällä hetkellä varma, mitä halusi.

"Nimda."

"Nimda."

Nimda.

Kaiken tämän keskellä Visokin ajatukset alkoivat harhailla. Hän tiesi sen olevan vaarallista, mutta ei pystynyt estämään. Kokenut telepaatti tiesi ehdottomasti, että tavallinen ajatus on sekä pysäyttämätön voima että läpäisemätön este.

Visokin mieleen hiipi jälleen piinaavia ajatuksia hänen petomaisen Rahi-puolensa pidättelystä ja siitä, mikä oli oikeasti todellista.
Pysy vahvana.

Visokki pysähtyi. Hän teki sen vain siksi, että ei enää päässyt liikkumaan. Jossain pimeydessä oli seinä hänen tiellään. Visorak ei kuitenkaan viitsinyt enää miettiä, mihin suuntaan oli liikkunut. Tärkeintä oli se, että jonkinlainen seinä pysäytti hänet.

Musta alkoi rakoilla. Seinään ilmestyi punaisia kirjaimia.

j̯͙̟̮͈͓̟̦̜a̙͚̹̥͈͉k͇͚̟͈e̬̖

Visokki kurtisti silmäkulmiaan.

"Yksi nimi, Avde. Anteliasta."

Sielua repivä nauru kajahti jostain kaukaa. Punaisia kirjaimia ilmestyi lisää. Jokaisen raapiutuessa yksitellen pimeyden mustaan todellisuuteen kuului Visokin mielessä entistä voimakkaampi häiritsevä psyykkinen kohina.

k͝a҉pura

"Mistä tiedän, että nämä ovat oikeita?" Visokki viesti. Tällä kertaa hänen ei tarvinnut odotella sekuntiakaan. Pimeys puhui välittömästi.

m̩͚̫̻̪͙̩i͉k͇͍͈s͖̞i̖͈̲̞̳̘ͅ ̬̗̘͚m͎i̩̻̖n͙̲ä̱̮̘̗͍̥͉ ̰͚̘̮v͖ạ̱͓̯le̺͚͔͙̟͇h̘̩̹͎t̲̭͎e̝͇̲l͖̭̤̠̭͚̺i͕s̪i͉̥̟̣̝͖̯n͚̗̯͓̱͖̣ ͕ ̳͔̜͓̝ͅ ͉̥̱?

Visokki tunsi mustat kädet tajunnassaan. Hän ei tiennyt, kuinka kauan kestäisi.

Sydän tykytti jälleen kuudesti jossain kaukana.

Bio Klaanin Linnake, itäinen sataman majakkatorni

Kaaos ehti ulottua Linnakeen satamiin. Yleinen öinen merenaaltojen ääni pettyi huutojen ja plasma-aseiden kaikuun. Satama oli melkein kokonaan Feterrojen vallassa. Kaupungin itäisemmälläpuolella, rantakalliolla seisoi suuri majakka. Torni oli täysin pimeä, ei pienintäkään valoa ollut kivisen rakennuksen sisällä. Kaikkialla paitsi kellaritasolla.
Majakan kellarissa oli sytytetty pieni vahakynttilä, mikä valaisi heikosti mutta tarpeeksi hyvin huoneen puisia seiniä.
Huoneen pöydän ääressä istui punavalkoinen, Toaa korkeampi hahmo pitkä, harmaa otsanauha päässä. Hahmo väänteli ja näppäili kärsimättömästi oikealla kädellä pöydässä olevaa lähetin-vastaanotinta yrittäen saada signaalia ja pidelleen kuuloketta toisessa korvassa vasemalla.
Kuulokkeesta ei kuullut muuta kuin staattia.

"Okei Same, sain oven tukittua. Kukaan ei pääsisi sen läpi", harmaa, painavasti haarniskoitu Skakdi käveli paikalle ja ilmoitti pöydän äärellä olevalle punavalkoiselle henkilölle.
"Hyvä, Bladis" Same vastasi hieman kärsimättömästi Skakdille ja keskitti huomionsa takaisin lähettimeensä.
"Karzahnin otukset ovat tosiaan saamassa niskamme päältä", Bladis sanoi happamasti, mutta Same ei piitannut lainkaan.
Mustakeltainen, Akaku naamiota käyttävä Toa käveli sitten paikalle. "Sain tutkittua koko paikan, en löytänyt muita reittiä ulos ja ruokavarastomme riittää noin neljäksi päiväksi", mustakeltainen Toa sanoi. "Mhm hm", Same nyökkäsi hieman vastaukseksi.
"Emmekö tosiaan voi tehdä mitään?", mustankeltaine Toa alkoi kysymään hieman katkerasti, "istummeko me vain tässä sillä välin kun Linnake syttyy liekkeihin?"
"Taguna", Same alkoi viimein vastata, "vaikka tehtävämme on suojella Matoralaisia, emme silti voi vain juosta ulos kirveet käsissämme ja kiljua sotahuutoja. Sinä ja minä emme tällä hetkellä kykene päihittämään heitä, joten yritys vain riskeeraisi sekä meidän, että Klaanin turvallisuutta. Ainoa mitä teemme nyt on selviytyä edes tämän illan yli ja löytää apuvoimia".
Taguna hiljentyi eikä sanonut enään mitään. Same alkoi vääntämään lähetintään yhä ja yhä levottomasti ja näppäili erillaisia kytkimiä jokaisella mahdollisella sarjalla. Kuulokkeista ei silti kuulunut mitään muuta kuin staattia.
"Hemmetin muovijäte! Kelvoton yhteiskuntaroska!", Same alkoi kirota ja löi nyrkillään laatikon muotoista kommunikaattoria, jättäen pienen lommon. Silloin kuulokeesta kuuluvalta lumimyrsyltä alkoi ilmestyä ääniä.
"Hal...o, tää..ä puh... Toa Chakra... K...eeko kukaa...?", ääni kuului staatin keskeltä.
"...Kuka on Toa Chakra?", mustankeltainen Toa alkoi kysymään uteliaasti.
"Hiljaa, Taguna", Same käski kiivaasti ja nappasi heti kuulokkeen takaisin korviin; "Toa Chakra? Kuuletko? Täällä puhuu moderaattori Same, me olemme itäisen sataman majakassa. Ilmoita heti Admineille..."
Ennen kuin Same ehti lopettaa lauseensa, lähetin-vastaanottimesta alkoi taas kuulua; "...lloo, tä...lä Toa Chakra, voi...o t...staa mit... ...anoit... Min...", räjähdys alkoi kuulua staatin läpi, "Kar...hni! Ne löy...ät ...ut! Aika rajuu...". Plasma-aseen laukaisun ääni kuului ja tuskan huuto alkoi kaikua kuulokkeen läpi. Signaali katkesi ja vastaanotin peittyi samaan staattiin.
Same päästi hitaasti kuulokkeen käsistään ja painoi kylmän kätensä omaan kasvoonsa ja huokaisi hyvin raskaasti.
Kiristävä ilmapiiri täytti himmeän kellariin, eikä kukaan hetkeenkään sanonut mitään.
"Ensin Sanoga katosi, sitten Mahrox kuolee, Kissabio räjäytetään kappaleiksi ja nyt tämä", Bladis aloitti aggressiivisella mutta matalalla äänellä.
"... Kissabio?", Taguna toisti hyvin hämmeentyneesti, mutta tiesi jättää asian tällä kertaa kysymättä. "Bladis, mitä luulet näiden hyökkääjien olevan?", Taguna alkoi kysyä vieressä olevalta Skakdilta.
"Sotahulluja Pirakan penikoita ne ovat", Bladis sanoi hyvin kiivaasti.
"... Mutta varsin fiksuja Pirakan penikoita", Same lisäsi päätään kääntämättä hyvin pessimistisellä äänen sävyllä, "Ne tietävät miten taistella ja luoda kipua. Taistelukentällä kivun aiheuttaminen vaikuttaa paljon enemmän kuin kuvittelette".

juuri silloin, kellarin klaanilaiset alkoivat kuulla ääntä yläpuolelta. Metallin kalina kuului, jonka jälkeen matala humina alkoi kuulua; Feterrat ovat majakan sisällä.
Klaanilaiset ottivat aseensa esille ja sammuttivat kynttilän. Huminan ääni saapui yhä ja yhä lähemmäksi. Klaanilaiset yrittivät parhaansa pysyäkseen täysin hiljaa.

Nazorakien komentokammio

Keltamusta Skakdi astelee ripeästi metallikäytävää pitkin. Hän näppäilee panssarioveen turvakoodin ja astuu painelukituksen poistuessa sisään.
Gaggulabio saapuu suureen huoneeseen, jonka keskellä on suuri kokouspöytä. Seinillä ja huoneen kulmissa sijaitsee monia tietokoneita ja monitorjea joista valvotaan koko pesää. Vain noin viikko sitten he tapasivat Avden täällä.
Sittemmin 001 on vaatinut täydellistä valaistusta, ja kammio on täydellisesti valaistu, missään ei näy varjoja.
Skakdijohtaja kääntyy ympäri, toteaa että kenraali ei ole tässä huoneessa ja lähtee pois.

Gaggulabio löytää viimein kenraalin eräästä valvomosta Abzumon kanssa.
"Joukkoni raportoivat oudosta hyökkäyksestä Klaaniin. Mitä on menossa?", Skakdi murahtaa kaksikolle.
Torakkakenraali kääntyy tuolillaan.
"Ystäviä. Avde. Ei ole lopullinen operaatio.", 001 lausuu.
"Miksi minulle ei ole kerrottu tästä?", Gaggulabio tivaa.
"Emme nähneet tarpeelliseksi mainita näin pienestä asiasta. Älä ole huolissasi, kyllä sinä pääset osalliseksi Klaanin murskaamiseen."
"Josss haluat olla hyödyksssi, paikanna joukkoinesssi Makuta Nui ja ssse toinen Klaanilainen. He ovat tärkeämpiä.", Abzumo sanoo kylmästi torakan takaa.

Vankisellit

Matoro, Summerganon ja Keetongu on heitetty uuteen selliinsä. Sen sisäseinämät imevät elementaalienergiaa eikä sinne voi teleportata. Siispä se on kuin "Tuulikaappi", sitä ei voi murtaa kuin ulkoapäin.

Keetongun steampunk telakka

GK ryntäsi ulos ovesta ja rupesi hakkaamaan satunnaisia puita Jaken katsellessa vierestä pöllämystyneenä.

"Gekko meillä oli... tehtävää, vain koko klaanin pelastaminen.", Jake sanoi

"Niin, mutta jos ajattelt koko ikänsä tynnrissä kasvannutta matorania, niin miten hän voisi edes kävellä? Minun pitää harjoitella."

Jake lähti takaisin linnakkeeseen, Glatoriankinginjäädessää hakkaamaan ylimääräisiä polttopuita.

Nyt hän oli korkeampi, kestävämpi ja vahvempi ja Keetongu olisi vihainen, mutta se oli tehtävä jos hän halusi elää seuraavaan päivään.

Tässä välissä voin sanoa ettei puiden hakkaaminen ole niin mielenkiintoista luettavaa, siispä siirrymme viisi minuuttia eteenpäin.

Five minutes later

Gekko tunsi olevansa valmis ja päätti ihan aluksi Edes yrittää Feterran tuhoamista GK m1eni sisään Klaanin, mutta näki kauhukseen vain tolkuttoman plasman polttaman läjän ruumiita.

Viha alkoi kasaantua hänen sisäänsä Ja tunteet tulivat pintaan.
GK lähti hyrinää päin klaanin sisällä, huoneesta kuului taistelun ääniä.

Kapura seisoi huoneessa lähes yksin muutaman ruumiin keskellä vain kaksi toaa oli häntä auttamassa kauhistuksekseen GK huomasi, että heitä vastassa oli 5 Feterraa.

GK katsoi höyrysäiliötä ja putkea rinnassaan. GK otti sen irti ja suihkutti Tulikuumaa vesihöyryä ilmaan peittäen huoneen höyrypilveen.

Feterrat olivat yhtä pöllänystyneitä kuin kome toaakin.

"Tule Kapura, seuraa ääntäni!"

Klaanin käytävä

Kapura seurasi Glatoriankingin ääntä. Höyry oli yhä sakeaa. Feterrat lopettivat Plasma-ammusten ampumisen. Mutta Kapuralla oli pieni ongelma: Hän oli yhä edelleen Feterrojen saartama. Ulospääsytietä ei ollut. Kapura heitti kiven vasemmalle, tietäen Glatoriankingin olevan oikealla. Feterrat kääntyivät vasemmalle. Kapura painautui maahan, ja tunsi Feterran leijuvan ohitseen. Hän kuuli Plasma-ammuksen. Kapura nousi ylös ja käveli GK:n luo.

"Nopeasti, tähän suuntaan." Glatorianking kuiskasi ja osoitti Feterrojen seinään tekemää aukkoa. Kapura näki sen juuri ja juuri sumussa.

"Ulkona olisi varmaan turvallisinta." Kapura kuiskasi astuessaan tunneliin.

"Näytän sinulle tien. Itse aion auttaa Klaanilaisia." Glatorianking sanoi kävellessään.

"Ei, kyllä minä voin tulla mukaan. Kaksi Toaa taistelee noita juttuja vastaan paremmin kuin yksi. Sitä paitsi-" Kapura aloitti mutta vaikeni. Hetken hänen vatsassaan kouristeli, kun hän ajatteli mitä tapahtuisi, jos Adminit saisivat tietää hänestä ja Avdesta.

"Mitä?" Glatorianking kysyi pystymättä kätkemään uteliaisuuttaan.

"Ei mitään." Kapura sanoi. "Unohda."

Kului muutama minuutti. Se tuntui Kapurasta tunnilta. Mitä jos Avde tulisi paikalle ja olettaisi häneltä petturuutta? Tarjous oli melko houlutteleva. Kenen puolella Kapuran edes kuuluisi taistella? Toisaalta, mekaaniset olennot yrittivät kärventää hänet plasmalla. Tarkoittiko se, että Avde piti häntä vihollisena? Littyikö Avde edes tähän? Ehkä hyökkäys oli jonkun muun tekosia. Kapura oli kuullut Matoranien puhetta mustasta massasta. Eikä hän keksinyt kuin yhden olennon, joka sopisi kuvaukseen.

"Avde..." Kapura mutisi ja puristi kätensä nyrkkiin. Oliko Klaanin tuhoutuminen Avden lupaaman palkinnon arvoista? Glatorianking näytti siltä, että haluaisi sanoa jotain, mutta juuri silloin käytävä loppui.

Mikä tätä sivua venyttää?

Klaanin pääaula

Troopperi oli saapunut Klaanin pääaulaan. Siellä ei näkynyt ristin sielua. Salin maaluksia oli pudonnut seiniltä, ja lattialla oli kaikeinmoista romua.

"Ovatkohan ne päässeet sisälle?" hän mietti.

Yllättäen, portaita juoksi alas hätäinen Matoran.

"Seis, älä mene ulos!" Troopperi käski.

"Si... sitä en aikonutkaan", selitti pelokas Matoran.

"Oletko nähnyt mitään erityistä sisällä?" kysyi Troopperi.

"Ky... kyllä. Näin mustan olennon. Se... sen muodosta ei voinut saada selvää kuku... kuvaa, koska se näytti muuttuvan aina. Se nauroi julmasti."

"Avde...?" mietti Troopperi.

"Mene turvaan päärakennuksen itäsiipeen, tulin sieltä, ja se oli silloin koskematon", hän jatkoi.

Matoran otti neuvosta vaarin ja lähti.

"Julmaa naurua..." Troopperi mietti, ja lähti ylös portaita...

Klaanin käytävä

GK, Kapura ja kaksi muuta toaa kävelivät käytävällä joka loppui ja vastaan tuli ovi, se oli panssaroitu tukevaksi, mutta se aukesi helposti ja ovessa oli kyltti jossa luki... "Guardian"

"Guardian ei ehkä pidä siitä, että piileskelemme täällä, meidän lienee paras mennä jonnekin muualle.

Mutta jos teitä ei haittaa menkää sinne suojaan.

"No..", Kapura sanoi.

"Eli kyllä" Gk sanoi ja löi lukon irti, ovi aukesi helposti, koska se oli... ollut jo auki.

"Maksan sitten lukkosepän"

Kaksi toaa meni huoneeseen ja tukkvati kaikilla löytämillään tavaroilla ovea.

GK jatkoi matkaansa taistelun äänien suuntaan Kapura kannoillaan.

Ulkopiha

Kaksi olentoa, punahopeinen Toa sekä kasvillisuuden Matoranin ja Gahlok Van fuusio juoksivat kohti Klaanin linnoitusta. He olivat Vaehran, alias VezonThunder ja Gahlok Va, Arkistojen hoitajia, jotka uteliaisuuttaan olivat matkalla kohti Bio-Klaanin uljasta linnoitusta. Ikkunoissa välkkyi plasma-aseiden valot kun kaksikko käveli metsäpolkua pitkin linnoitukselle.

Pian kaksikko päätyi Klaanin ulkopihalle, jossa he huomasivat tumman olennon, joka koetti painovoimahyökkäyksillään voittaa outoja mekaanisia robotteja.

"Näyttää siltä että joku tarvitsee apua", Gahlok Va sanoi, kaivaen repustaan Elementtikeihäänsä. Keihäällä pystyi luomaan käyttäjän elementaalivoimiin perustuvia hyökkäyksiä.

Vaehran puolestaan otti tarvikevyöllänsä roikkuvan miekkansa kouraansa. Kaksikko lähestyi kolmea nelikätistä konetta.

"Hei, tuohan on Matoran, ihan selvästi", Gahlok Va sanoi, muistellen Matoraneista käsittelevää kirjaa. "Miten se voi laukaista painovoima-aaltoja ja hallita koneiden massaa?" hän ihmetteli ääneen.

"Meillä ei oikein ole aikaa mietiskelyyn, vaan joudumme toimimaan", Vaehran sanoi, luoden miekkansa terän tulikuumaksi.

Gahlok Va juoksi robottien luokse, kasvattaen elementtikeihäällään maassa olevaa ruohoa. Ruoho vangitsi kartiomaiset robotit vähäksi aikaa.

"Vaehran, tarvitsen voimiasi!" Gahlok Va huusi, samalla tutkaillen olentoja. Kolme silmää, neljä kättä ja olkapäissä suuret plasmakanuunat. Näistä ei ollut Arkistoissa mainintaa ollenkaan, ja se tuntui Gahlok Vasta oudolta.

Vaehran loi miekastaan tulipalloja, jotka hän kohdisti Feterrojen panssareihin. Lieaskat nuolivat panssareita, mutta mitään jälkeä ei tapahtunut. Teräskuori piti pintansa.

"Mitäs nyt?" Vaehran kysyi, kun maasta noussut Matoran iski yhden robotin kovaa kohti maata, jolloin kivimurskaa lenteli ympäriinsä. Robtti nousi kraaterista vahingoittumattomana ja alkoi ladata plasmakanuunaansa, jonka iskun se suuntasi Gahlok Van luomiin kasveihin, jotka olivat vanginneet sen toverit.

"Ei näitä pysäytä mikään", Gahlok Va sanoi, luoden suuria lonkeroita joilla koetti vangita yhden Feterran. Robotti leikkasi käsillään itsensä vapaaksi lonkeron puristuksesta.

Umbra katseli ystäväänsä Levahia, joka nousi tajuttomuudentilasta hänen viereltään.

"Mitä on tapahtunut?" Orton kysyi, kun Umbra painoi ystävänsä maahan, jolloin plasmapallo lensi ohi.

"Ei paljoa mitään. Kaksi tyyppiä tuli tänne taistelemaan robotteja vastaan. Toinen hallitsee liekkejä ja toinen kasvillisuutta, näemmä," Umbra kertoi.

Vaehran oli juuri iskemässä telekinesialla nostamansa kiven päin suureen juureen köytettyjä robotteja, kun jokin sai Feterrat lleikkaamaan juuren kappaleiksi ja lähtemään ulkopihalta.

"Minne nuo ovat menossa?" Gahlok Va kysyi, kun robotit eivät enää välittäneet hänestä vaan menivät hänen ohitseen.

Arkistojen hoitajat tulivat Levahin ja Umbran luokse. Arkistomestarit eivät tunnistaneet Umbraa.

"Keitä olette?" Vaehran kysyi kaksikolta.

"Olen Orton Levah ja tämä tässä on Umbra", Levah vastasi.

Vaehran ja Gahlok Va eivät uskoneet korviaan kun kuulivat Matoranin nimen. Umbra, noin pienessä kehossa ja painovoiman hallitsija. Kaikkea sitä näkeekin.

"Hrh... En tiennytkään että suosit violettia nykyisin, Umbra", Gahlok Va sanoi matoranille.

Nelikon huulenheitto loppui siihen kun he huomasivat robottien lentävän kohti linnoitusta.

"Meidän täytyy lähteä linnoitukselle", Umbra sanoi ja muut nyökkäsivät. Nelikko lähti juoksemaan kohti tuhottua seinää...

Klaanin käytävä

Kapura ja Glatorianking harhailivat Klaanin käytäviä pitkin. Heitä vastaan tuli Troopperi.

"Ai moi, Kapura ja GK." Troopperi sanoi. "Tiedättekö, mitä täällä tapahtuu?"

"Avde hyökkää Klaaniin." Glatorianking sanoi. "Yritämme keksiä tapaa evakuoida Matoraneja."

"Huomasin äsken erään umpikujan. Sinne voisi evakuoida Matoraneja ja sitten peittää, jättäen vain Matoraninmenevän aukon."

"Kuulostaa hyvältä." Jake sanoi. "Vie meidät sinne."

Toinen Klaanin käytävä

Jake istahti maahan. Miksi hän oli lähtenyt Klaanin pihalta? Glatoriankingistä ei näkynyt jälkeäkään, ja oli toivotonta löytää ulos törmäämättä niihin mekaanisiin olentoihin tai Avdeen.

"Jae?" Glatorianking huudahti lievästi yllättyneenä. "Voitko auttaa meitä yhdessä jutussa?"

"Voin, ei minulla ole parempaakaan tekemistä. Muuta kuin taistella niitä olioita vastaan." Jake vastasi. "Mitä siis tarkoitat?"

"Aiomme tehdä tänne Matoranien evakuointipaikan." Troopperi vastasi. "Hae tänne mahdollisimman monta Matorania. Älä kuitenkaan lähde liian kauas."

"Selvä!" Jake sanoi ja lähti etsimään Matoraneja.

Muut Toat aloittivat piilopaikan tekemisen. Troopperi ja Glatorianking irrottivat seinästä palasia, ja Kapura siirsi painavimmat painovoiman avulla. Hetken päästä, kun piilopaikka oli puoliksi valmis, Jake palasi mukanaan neljätoista Matorania. Hän alkoi auttamaan kolmea Toaa, ja evakuointipaikka oli hetkessä valmis. Toat astuivat ulos, ja siirsivät viimeisen palasen paikoilleen.

"Noin." Troopperi sanoi. "Hajaannutaan ja lähdetään etsimään Matoraneja evakuoitaviksi."

"Sopii. Minä ja Jake menemme tänne." Glatorianking sanoi. "Mene Kapuran kanssa tuohon suuntaan."

"Ottakaa mukaan myös haavoittuneita Klaanilaisia, yritän löytää Kupen jostain." Kapura sanoi.

"Selvä." Jake vastasi. "Kenenkään ei pitäisi päästä sisään ilman painovoiman hallintaa."

"Tavataan täällä viidentoista minuutin kuluttua." Troopperi sanoi.

"Odottakaa, teen vähän höyryä jotta ne mekaaniset oliot eivät varmasti löydä tätä paikkaa." Glatorianking ehdotti. Muut nyökkäsivät. Hetken päästä Toat lähtivät etsimään evakuoitavia Klaanilaisia ja Matoraneja. Kaksi Matorania sijoitettiin vahdeiksi, kaiken varalta.

Komentokammio
Musiikkia

Labion poistuttua Abzumo ja 001 jatkoivat tarkkailuaan.
”Minulla taitaa olla käyttöä vangeille”, Abzumo sanoi.
”Vie pois, en tarvitse heitä. Haluan vain, että ne kaksi vapaata pysäytetään”, torakka vastasi. Abzumo hykerteli hetken itsekseen ajatellessaan, mitä kaikkea kivaa hän tekisikään vangeilla. Hän saapasteli ulos huoneesta.
001 jäi yksin. Hän katseli Makutan ja sen toisen klaanilaisen, jonka nimeä hän ei pystynyt muistamaan, kulkua pimeässä tunnelissa. Kamerarobotti oli löytänyt nämä kaksi jostain syvyyksistä. Pian se kuitenkin tuli tiensä päähän kaksikon huomattua sen. Kenraalilla oli paha aavistus siitä, mitä pian tulisi tapahtumaan.

Vankityrmä
Musiikkia

Matoro vihasi uutta tyrmää. Hän oli yrittänyt jo kaikkea. Summerganon oli myös yrittänyt kaikkea. Keetongukin oli yrittänyt kaikkea. Ja he kaikki vihasivat sitä kaikkea. Elämä ei ollut helppoa.

Sitten he kuulivat askeleita. Makuta Nui ilmestyi nurkan takaa. He olivat ihmeissään.
”Kuinka löysit meidät?” Summerganon kysyi.
”Ja missä Make on?” Keetongu jatkoi.
”Hän on tuolla piilossa. Minulla on avain”, Makuta vastasi.
Hän avasi oven. Siitä he mahtuisivat ulos yksi kerrallaan.
”Matoro, tule ulos ensimmäisenä. Sitten Summerganon, viimeisenä Keetongu, joka on isoin.” Matoro alkoi kiivetä ovesta ulos.
”Pidä kiirettä”, Manu hoputti, ”ne varmassssti tarkkailevat meitä.”
Matoro astui ulos sellistä.

Hänen aivonsa raksuttivat.
Varmasssstiko? Illuusio rikkoutui. Abzumo paiskasi oven kiinni, ennen kuin muut ehtivät tulla ulos. Pian Matoro oli kuristusotteessa.
”Meillä tulee olemaan hausssskaa, vai mitä, Blacksssssnow?”
Suga ja Keetis hakkasivat ikkunaa. Tämä ei ollut totta. Heille oli annettu turhaa toivoa ja sitten riistetty se. Pian julma Makuta oli kadottun nurkan taakse. Epätoivo valtasi heidät. He lysähtivät lattialle.
”Ehkä meidän kannattaisi nukkua”, Summerganon ehdotti. ”Olisi hyvä olla hyvissä voimissa, jos pakomahdollisuus koittaa.”
Kumpikin tiesi, että sen koittaminen olisi äärimmäisen epätodennäköistä.

Pian Summerganonkin haettiin. Keetongu jäi yksin. Hän masentui vielä enemmän. Tosin loppujen lopuksi hänetkin haettiin pois. Se oli melkeinpä helpotus. Hän ei jäisi yksin siihen mahdottomaan selliin. Torakat noutivat hänet. Hän ei taistellut vastaan, niitä oli liikaa. Hänet kuljetettiin – uuteen selliin.

Toinen selli
Musiikkia

Summerganon, Zyglakien saattelemana, päätyi uuteen selliin hänkin. Häntä ärsytti erittäin paljon tällainen pelleily. Hän näki, kuinka Matoro raahattiin hänen häkkinsä vierestä. Abzumo hymyily Sugalle ilkeästi. Pian he olivat poissa. Summerganon pystyi vain odottamaan, mitä tapahtuisi. Pian tapahtui jotain julmaa: tuskanhuudot alkoivat.

Suga ei olisi todellakaan halunnut kuunnella ystävänsä kärsimysten ääntä. Kuinka julma otus tuo Makuta olikaan.

”En tiedä mitään!”
”Kyllä sssssinä tiedät.”

”Minä vain värväsin tämän ryhmän kasaan, en muuta.”
”Valehtelet, ruoja.”


”Meille ei kerrottu mitään. Vain se, että tuhoamme torakoiden lähteen.”

Abzumon naama vääntyi irvokkaaseen irvistykseen. Hänen päässään kaikuivat äänet.
Hän yrittää tuhota sen. Hän ei saa onnistua. Hän ei saa päästä keskustaan. Eivätkö muuta tiedä, mitä heidät tarkoitettiin kohtaaman?

”Makuta Nui on paha olento, rakas Matoro”, Makuta sanoi. ”Hänen takiaan sinä kärsit tänään.”

Huudot jatkuivat.

❋❋❋

Matoroa raahattiin jälleen. Abzumo oli repinyt hänen parannuskivensä irti. Hänen panssarinsa oli murskana. Hän valutti vihreää nestettä käytäville. Vihainen torakka kulki mopin kanssa perässä.

He saapuivat isoon huoneeseen. Huone oli suuri ja pyöreä. Sen lattiassa oli suuri vesiallas. Allas oli täynnä jonkinlaisia pieniä raheja. Jostain kaikui Makutan ääni:
”Tämä ihana pikku rahi on ikioma luomukseni. Sillä on tapana silpoa saaliinsa pieneksi silpuksi. Pienemmät palaset mahtuvat paremmin suuhun, vai mitä?”
Abzumo nauroi julmasti. Matoroa kuljettaneet Skakdit ripustivat tämän ketjuun, joka riippui katossa olevasta vinssistä. Hänet rullattiin ylös. Sotilaat menivät pois. Lattiasta nousi piikkejä. Ovi sulkeutui. Vinssi alkoi hitaasti laskea sidottua Matoroa kohti allasta, joka oli täynnä silpojakaloja. Lattialle heilahtaminen tarkoittaisi kuolemaa piikkeihin. Tai olisi tarkoittanut, mikäli hänellä olisi ollut voimia tai liikkuvuutta heilahtamiseen. Samaan aikaan myös myrkyllistä kaasua pääsi huoneeseen.

”Hyvästi, Matoro Mutalumi. Ei ollut hauska tutustua sinuun, ja onneksi olet kohta poissa. Kuolemasi katseleminen lienee erittäin hauskaa.”

Jossain

Summerganon oli päättänyt nukahtaa huutojen lakattua. Hänen mielenterveytensä vaati sitä. Herätessään hän oli ollut jossain aivan muualla, kuin minne hän oli nukahtanut. Hän oli nimittäin herännyt jostain pienestä, pimeästä paikasta, jossa oli kaksi kalteriovea. Toinen vei johonkin käytävään. Toinen vei ulos avaraan tilaan. Hän kuuli yleisön huutoa. Portti aukesi. Hän oli gladiaattoriareenalla.

Joka puolella katsomossa oli siviili- ja myös sotilastorakoita. Niitä oli satoja. Suurin osa taisi olla melko nuoria. Suga huomasi, että hänellä ei ollut yhtä ainoata haarniskan palasta yllään. Joka ikinen oli revitty irti. Hänen ruumiinsa tunsi suurta tuskaa. Toisella puolella areenaa oli valtava portti. Se oli noin viitisenkymmentä kertaa suurempi kuin hänen omansa. Tämä ei luvannut hyvää.

Ensimmäinen ajatus, joka hänen mieleensä tuli, oli: ”Miten maan alle mahtuu tällainen areena?”
Toinen ajatus oli: ”Tahtorak…”

Eräs Nazorak-selli

Matoro roikkuu köytettynä ketjun päässä. Hänen alapuolelaan on Abzumon akvaario ja muualla sellin lattialla piikkejä.
Matoro itse on erittäin huonossa tilassa. Lähinnä fyysisesti, pahinta tässä onkin se, että hän on täysissä tajuissaan.

Matoro kelaa päässään vaihtoehtoja.
Jossain korkeuksissa mekaaninen kela pidentää ketjua hitaasti mutta varmasti. Noin viidessä minuutissa Matoro the Blacksnow olisi historiaa.

Toan naamio toimii erinomaisesti. Mutta mitä Mielen Naamiolla tekee nyt? Ei mitään.
Teleskooppisilmillä ei tee mitään.
Elementtivoima - Hei, se voi toimiakkin!, Matoro miettii.
Hänellä on enää vain vähän elementaalienergiaa jäljellä, mutta sekin olisi tarpeeksi siihen mitä hän yrittää.
Matoron kokonaan robottimainen oikea käsi toimii. Samoin sen harppuuna. Tai harppuuna, jota Matoro ei ole ehtinyt ladata uudestaan. Hänellä on samassa ranteessa myös jonkinlainen avattava linkkuveitsi.
Miekat häneltä on viety. Matoro hankkii Energiateränsä takaisin välittömästi kun pääsee tästä. Hän on paennut lukemattomista surmanloukoista ja näennäisesti pakovarmoista laitoksista. Tosin aina ennen täysissä ruumiin voimissa.

Matoro koittaa liikkua. Hänet on köytetty ties kuinka moneen kertaan. Jalat eivät liiku. Kädet eivät liiku kunnolla. Vain pää kääntyy.
Noin neljä minuuttia.

Matoro kääntää rannettaan hitaasti. Hän taittaa sormeaan sissänpäin, laukauisten robottikäden linkkuveitsenterän. Lyhyt veitsi heilahtaa auki ja katkaisee ranteesta köydet.
Valitettavasti tiukka köysi kyynärpään kohdalla käden liikuttamisen.

Matoro katsoo alaspäin, hän lähestyy allasta lukemattomine repijäkaloineen. Hänen aivonsa käyvät läpi jatkuvasti erilaisia toimintasuunnitelmia.
Hän voisi jäädyttää akvaarion, yrittää rimpuilla pois köysistä, hankkiutua jotenkin piikkien yli ja sitten saamaan järeän panssarioven auki. Tuskin onnistuisi.

Hän pyörittelee robottirannettaan, se ei yltä mihinkään muihin köysiin.
Jään Toa osoittaa kädellään alaspäin ja kutsuu elementaalivoimaansa. Ilma alkaa kylmetä hänen ympäriltään. Hän ei tuhlaa elementaalivoimaansa nopeaan jäädytykseen, vaan aikoo hoitaa homman lämpötilan pudotuksella.
Kylmää selliä ei tarvitse paljoa viilentää, ennekuin veden pintakalvo alkaa kohmettua.

Lämpötila vajoaa jo miinukselle. Allas alkaa jäätyä. Kalat panikoivat ja koittavat uida eri suuntiin estääkseen jäätymisensä.

Huoneen yläosan tasanne

Abzumo katselee korkealta pimeydestä, panssarilasin takaa Matoron pakoa.
Hänpä ei hevillä luovuta. Tästä taitaa tulla mielenkiintoisssssta..., Makuta ajattelee.

Selli

Abzumon kuoleman akvaario alkaa olla jo täysin jäässä. Matoro kiemurtelee niin paljon kuin pystyy. Hän miettii miten pääsisi köysistä. Jään Toalle juolahtaa mieleen se, että ranneterän voi myös irroittaa nopeasti. Hän alkaa pyörittää rannettaan selkänsä takana, painaa sormellaan kämmenensä keskiosaa, veitsi irtoaa, lentää yläviistoon, iskeytyen kolmen köyden läpi Toan selkään.
Matoro karjaisee kivusta osumasta, mutta kolmen köyden katkeamisen jälkeen neljäs selkää vangitseva köysi napsahtaa poikki, Toa kaatuu taaksepäin, heilahtaen kovaa pää alaspäin ylävartalon köysien kiialutuessa irti.
Nyt Toa roikkuu pää alaspäin, jalat köysissä, jääaltaan yllä.
Matoro yrittää kiemurrella irti. Hän saa nyt otettua veitsensä selsätään ja viiltää sillä yhden lantion kohdalla menevän köyden.
Pienen teränsä kanssa Matoro katkoo köydet ja tiputtautuu vain parikymmentä senttiä akvaarion jääpinnalle.

Liukas pinta kaataa Toan ensin. Matoro nousee varovasti pystyyn. Hänen jalkansa eivät toimi kunnolla.
Nyt Toa alkaa tutkia huoneen seinämiä teleskooppisilmillään. Yökiikarilla hän ei havaitse mitään.
Lämpökamera näkee jonkin kohteen korkealla ylhäällä.
Skanneri löytää oven ja ikkunan korkealla ylhäällä.
Matoro nappaa ketjusta kiinni ja lähtee vetelemään käsillään itseään ylöspäin.

Huoneen yläosan tasanne

"Halusssit ssssitten kuolla minun kässssiini, etkä rahieni?"
Jään Toa kääntyy tasanteella. Joku tarttuu Matoroa kurkusta.
Abzumo pitelee Toaa kovaa kiinni aivan tasanteen reunalla. Pudotus nyt tappaisi varmasti.

"Olet näemmä ssssittenkin maineesssi veroinen, Mutalumi. Mutta ssse ei riitä Makuta Abzumolta pakenemisssseen."
Kylmä hiki valuu Matoron naamion pinnalle.

Tyrmä syvällä maan alla

Keetongu avasi ainoa silmänsä, mutta huone oli täysin pimennetty.

Hän tunnusteli seiniä. Kiveä, kylmää kiveä. Jostain syystä häntä ei oltu sidottu. Mutta pimey oli täydellistä. Se oli varmaankin Makutan luomaa pimeyttä, se ei ollut pelkkää valon puutetta.

Jostain oli saatava valoa.

Keetongu tutkaili panssariaan. Häntä oli hakattu, mutta ne eivät olleet löytäneet taskuja. Pitivät häntä petona.

Keetongu työnsi kätensä kyljessä olevaan halkeamaan. Kaikki tarvikkeet olivat paikallaan. Taskukokoinen hitsaussetti, joskus askarreltu pikkuruinen kellopeli-kävelijä, ruuvimeisseli ja kaksi mutteria. Ja näillä pitäisi paeta.

Valot syttyivät. Ja Keetongu olisi pitänyt pimeydestä enemmän.

Huone oli täynnä Rahien raadeltuja ruhoja. Olipa seassa muutama Skakdi ja Nazorakin. Ne oli tapettu brutaalisti, niissä oli polttomerkkejä ja ne olivat olleet kuollessaan pahasti aliravittuja ja sairaita. Keetongua puistatti. Hän ei piitannut enää tippaakaan siitä, jäisikö yhtään Nazorakia henkiin.

Sitten tulivat äänet.

Nazorakien huutoja, kannustuksia. Niitä oli tuhansittain.

"KERTOKAA MINULLE VASTAUS."

Keetongu tunnisti valtavan äänen vuosien takaa. Eikä hän pitänyt siitä.
Tahtorak. Niillä oli Tahtorak. Hullu ja huonosti kohdeltu Tahtorak.

Suuri metallilevy aukesi katossa. Siinä oli kuitenkin vielä vankat kalterit.

"KERTOKAA VASTAUS TAI ROMAUTAN KOKO PAIKAN."

Yläpuolella oli valtava luola. Siellä oli Tahtorak.

Sitten hän näki jotain vielä pahempaa. Siellä oli myös Summerganon, panssarittomana ja aseettomana. Taistelemassa valtavalla areenalla Tahtorakia vastaan. Tahtorak oli huonosti kohdeltu ja hullu, se pitäisi lopettaa kuitenkin. Mikään ei kuitenkaan estäisi sitä tappamasta Summerganonia. Se ei erottanut vihollisia muista.

Työkaluja. Kellopeli. Raatoja. Pelasta nyt niillä. Jotain oli kuitenkin tehtävä.

No, tilanne voisi olla huononpikin...

Siellä oli kaksi Kikanalon ruumista, ladottu brutaalisti päällekkäin. Niiden sarvet oli teroitettu ja niiden kyljissä oli syviä haavoja.

Keetongu irrotti molemmilta sarvet. Se ei ollut mukava toimenpide, mutta tilanne vaati. Sitten hän työnsi ruhot kalterikaton alle niin, että hän yletti koskemaan ritilään.

Yläpuolella Summer yritti pitää mahdollisimman matalaa profiilia. Tahtorakin huomio oli kiinnittynyt enemmänkin torakkayleisöön, joskin katsomo oli liian korkealla jopa Tahtorakin kourille.

"Suga! Tänne ja äkkiä!" Keetongu huusi. Selli antoi mukavasti kaikua. Summer kuuli ja ryömi kaltereiden luo.
"Uuuh", Summer huokaisi.
"Ota tämä", Keetongu sanoi ja ojensi improvisoidun miekan Summerille.

"Pärjää sillä vähän aikaa, ja iske haarojen väliin jos on pakko. Yritän keksiä jotain!"

Nazorakien luolasto, metallilevyn takana suojassa, muutaman metrin päässä Matoron pysäyttämästä pommista

"Valppaana, miehet", eräs Zamorpistoolia pitelevä Nazorak kuiskasi kahdelle toverilleen, "Se pommi räjähtää varmasti pian, minä sekunttina tahansa...... miiiinä sekunttina tahansa......"