Keetongun steampunk telakka

GK ryntäsi ulos ovesta ja rupesi hakkaamaan satunnaisia puita Jaken katsellessa vierestä pöllämystyneenä.

"Gekko meillä oli... tehtävää, vain koko klaanin pelastaminen.", Jake sanoi

"Niin, mutta jos ajattelt koko ikänsä tynnrissä kasvannutta matorania, niin miten hän voisi edes kävellä? Minun pitää harjoitella."

Jake lähti takaisin linnakkeeseen, Glatoriankinginjäädessää hakkaamaan ylimääräisiä polttopuita.

Nyt hän oli korkeampi, kestävämpi ja vahvempi ja Keetongu olisi vihainen, mutta se oli tehtävä jos hän halusi elää seuraavaan päivään.

Tässä välissä voin sanoa ettei puiden hakkaaminen ole niin mielenkiintoista luettavaa, siispä siirrymme viisi minuuttia eteenpäin.

Five minutes later

Gekko tunsi olevansa valmis ja päätti ihan aluksi Edes yrittää Feterran tuhoamista GK m1eni sisään Klaanin, mutta näki kauhukseen vain tolkuttoman plasman polttaman läjän ruumiita.

Viha alkoi kasaantua hänen sisäänsä Ja tunteet tulivat pintaan.
GK lähti hyrinää päin klaanin sisällä, huoneesta kuului taistelun ääniä.

Kapura seisoi huoneessa lähes yksin muutaman ruumiin keskellä vain kaksi toaa oli häntä auttamassa kauhistuksekseen GK huomasi, että heitä vastassa oli 5 Feterraa.

GK katsoi höyrysäiliötä ja putkea rinnassaan. GK otti sen irti ja suihkutti Tulikuumaa vesihöyryä ilmaan peittäen huoneen höyrypilveen.

Feterrat olivat yhtä pöllänystyneitä kuin kome toaakin.

"Tule Kapura, seuraa ääntäni!"

Klaanin käytävä

Kapura seurasi Glatoriankingin ääntä. Höyry oli yhä sakeaa. Feterrat lopettivat Plasma-ammusten ampumisen. Mutta Kapuralla oli pieni ongelma: Hän oli yhä edelleen Feterrojen saartama. Ulospääsytietä ei ollut. Kapura heitti kiven vasemmalle, tietäen Glatoriankingin olevan oikealla. Feterrat kääntyivät vasemmalle. Kapura painautui maahan, ja tunsi Feterran leijuvan ohitseen. Hän kuuli Plasma-ammuksen. Kapura nousi ylös ja käveli GK:n luo.

"Nopeasti, tähän suuntaan." Glatorianking kuiskasi ja osoitti Feterrojen seinään tekemää aukkoa. Kapura näki sen juuri ja juuri sumussa.

"Ulkona olisi varmaan turvallisinta." Kapura kuiskasi astuessaan tunneliin.

"Näytän sinulle tien. Itse aion auttaa Klaanilaisia." Glatorianking sanoi kävellessään.

"Ei, kyllä minä voin tulla mukaan. Kaksi Toaa taistelee noita juttuja vastaan paremmin kuin yksi. Sitä paitsi-" Kapura aloitti mutta vaikeni. Hetken hänen vatsassaan kouristeli, kun hän ajatteli mitä tapahtuisi, jos Adminit saisivat tietää hänestä ja Avdesta.

"Mitä?" Glatorianking kysyi pystymättä kätkemään uteliaisuuttaan.

"Ei mitään." Kapura sanoi. "Unohda."

Kului muutama minuutti. Se tuntui Kapurasta tunnilta. Mitä jos Avde tulisi paikalle ja olettaisi häneltä petturuutta? Tarjous oli melko houlutteleva. Kenen puolella Kapuran edes kuuluisi taistella? Toisaalta, mekaaniset olennot yrittivät kärventää hänet plasmalla. Tarkoittiko se, että Avde piti häntä vihollisena? Littyikö Avde edes tähän? Ehkä hyökkäys oli jonkun muun tekosia. Kapura oli kuullut Matoranien puhetta mustasta massasta. Eikä hän keksinyt kuin yhden olennon, joka sopisi kuvaukseen.

"Avde..." Kapura mutisi ja puristi kätensä nyrkkiin. Oliko Klaanin tuhoutuminen Avden lupaaman palkinnon arvoista? Glatorianking näytti siltä, että haluaisi sanoa jotain, mutta juuri silloin käytävä loppui.

Mikä tätä sivua venyttää?

Klaanin pääaula

Troopperi oli saapunut Klaanin pääaulaan. Siellä ei näkynyt ristin sielua. Salin maaluksia oli pudonnut seiniltä, ja lattialla oli kaikeinmoista romua.

"Ovatkohan ne päässeet sisälle?" hän mietti.

Yllättäen, portaita juoksi alas hätäinen Matoran.

"Seis, älä mene ulos!" Troopperi käski.

"Si... sitä en aikonutkaan", selitti pelokas Matoran.

"Oletko nähnyt mitään erityistä sisällä?" kysyi Troopperi.

"Ky... kyllä. Näin mustan olennon. Se... sen muodosta ei voinut saada selvää kuku... kuvaa, koska se näytti muuttuvan aina. Se nauroi julmasti."

"Avde...?" mietti Troopperi.

"Mene turvaan päärakennuksen itäsiipeen, tulin sieltä, ja se oli silloin koskematon", hän jatkoi.

Matoran otti neuvosta vaarin ja lähti.

"Julmaa naurua..." Troopperi mietti, ja lähti ylös portaita...

Klaanin käytävä

GK, Kapura ja kaksi muuta toaa kävelivät käytävällä joka loppui ja vastaan tuli ovi, se oli panssaroitu tukevaksi, mutta se aukesi helposti ja ovessa oli kyltti jossa luki... "Guardian"

"Guardian ei ehkä pidä siitä, että piileskelemme täällä, meidän lienee paras mennä jonnekin muualle.

Mutta jos teitä ei haittaa menkää sinne suojaan.

"No..", Kapura sanoi.

"Eli kyllä" Gk sanoi ja löi lukon irti, ovi aukesi helposti, koska se oli... ollut jo auki.

"Maksan sitten lukkosepän"

Kaksi toaa meni huoneeseen ja tukkvati kaikilla löytämillään tavaroilla ovea.

GK jatkoi matkaansa taistelun äänien suuntaan Kapura kannoillaan.

Ulkopiha

Kaksi olentoa, punahopeinen Toa sekä kasvillisuuden Matoranin ja Gahlok Van fuusio juoksivat kohti Klaanin linnoitusta. He olivat Vaehran, alias VezonThunder ja Gahlok Va, Arkistojen hoitajia, jotka uteliaisuuttaan olivat matkalla kohti Bio-Klaanin uljasta linnoitusta. Ikkunoissa välkkyi plasma-aseiden valot kun kaksikko käveli metsäpolkua pitkin linnoitukselle.

Pian kaksikko päätyi Klaanin ulkopihalle, jossa he huomasivat tumman olennon, joka koetti painovoimahyökkäyksillään voittaa outoja mekaanisia robotteja.

"Näyttää siltä että joku tarvitsee apua", Gahlok Va sanoi, kaivaen repustaan Elementtikeihäänsä. Keihäällä pystyi luomaan käyttäjän elementaalivoimiin perustuvia hyökkäyksiä.

Vaehran puolestaan otti tarvikevyöllänsä roikkuvan miekkansa kouraansa. Kaksikko lähestyi kolmea nelikätistä konetta.

"Hei, tuohan on Matoran, ihan selvästi", Gahlok Va sanoi, muistellen Matoraneista käsittelevää kirjaa. "Miten se voi laukaista painovoima-aaltoja ja hallita koneiden massaa?" hän ihmetteli ääneen.

"Meillä ei oikein ole aikaa mietiskelyyn, vaan joudumme toimimaan", Vaehran sanoi, luoden miekkansa terän tulikuumaksi.

Gahlok Va juoksi robottien luokse, kasvattaen elementtikeihäällään maassa olevaa ruohoa. Ruoho vangitsi kartiomaiset robotit vähäksi aikaa.

"Vaehran, tarvitsen voimiasi!" Gahlok Va huusi, samalla tutkaillen olentoja. Kolme silmää, neljä kättä ja olkapäissä suuret plasmakanuunat. Näistä ei ollut Arkistoissa mainintaa ollenkaan, ja se tuntui Gahlok Vasta oudolta.

Vaehran loi miekastaan tulipalloja, jotka hän kohdisti Feterrojen panssareihin. Lieaskat nuolivat panssareita, mutta mitään jälkeä ei tapahtunut. Teräskuori piti pintansa.

"Mitäs nyt?" Vaehran kysyi, kun maasta noussut Matoran iski yhden robotin kovaa kohti maata, jolloin kivimurskaa lenteli ympäriinsä. Robtti nousi kraaterista vahingoittumattomana ja alkoi ladata plasmakanuunaansa, jonka iskun se suuntasi Gahlok Van luomiin kasveihin, jotka olivat vanginneet sen toverit.

"Ei näitä pysäytä mikään", Gahlok Va sanoi, luoden suuria lonkeroita joilla koetti vangita yhden Feterran. Robotti leikkasi käsillään itsensä vapaaksi lonkeron puristuksesta.

Umbra katseli ystäväänsä Levahia, joka nousi tajuttomuudentilasta hänen viereltään.

"Mitä on tapahtunut?" Orton kysyi, kun Umbra painoi ystävänsä maahan, jolloin plasmapallo lensi ohi.

"Ei paljoa mitään. Kaksi tyyppiä tuli tänne taistelemaan robotteja vastaan. Toinen hallitsee liekkejä ja toinen kasvillisuutta, näemmä," Umbra kertoi.

Vaehran oli juuri iskemässä telekinesialla nostamansa kiven päin suureen juureen köytettyjä robotteja, kun jokin sai Feterrat lleikkaamaan juuren kappaleiksi ja lähtemään ulkopihalta.

"Minne nuo ovat menossa?" Gahlok Va kysyi, kun robotit eivät enää välittäneet hänestä vaan menivät hänen ohitseen.

Arkistojen hoitajat tulivat Levahin ja Umbran luokse. Arkistomestarit eivät tunnistaneet Umbraa.

"Keitä olette?" Vaehran kysyi kaksikolta.

"Olen Orton Levah ja tämä tässä on Umbra", Levah vastasi.

Vaehran ja Gahlok Va eivät uskoneet korviaan kun kuulivat Matoranin nimen. Umbra, noin pienessä kehossa ja painovoiman hallitsija. Kaikkea sitä näkeekin.

"Hrh... En tiennytkään että suosit violettia nykyisin, Umbra", Gahlok Va sanoi matoranille.

Nelikon huulenheitto loppui siihen kun he huomasivat robottien lentävän kohti linnoitusta.

"Meidän täytyy lähteä linnoitukselle", Umbra sanoi ja muut nyökkäsivät. Nelikko lähti juoksemaan kohti tuhottua seinää...

Klaanin käytävä

Kapura ja Glatorianking harhailivat Klaanin käytäviä pitkin. Heitä vastaan tuli Troopperi.

"Ai moi, Kapura ja GK." Troopperi sanoi. "Tiedättekö, mitä täällä tapahtuu?"

"Avde hyökkää Klaaniin." Glatorianking sanoi. "Yritämme keksiä tapaa evakuoida Matoraneja."

"Huomasin äsken erään umpikujan. Sinne voisi evakuoida Matoraneja ja sitten peittää, jättäen vain Matoraninmenevän aukon."

"Kuulostaa hyvältä." Jake sanoi. "Vie meidät sinne."

Toinen Klaanin käytävä

Jake istahti maahan. Miksi hän oli lähtenyt Klaanin pihalta? Glatoriankingistä ei näkynyt jälkeäkään, ja oli toivotonta löytää ulos törmäämättä niihin mekaanisiin olentoihin tai Avdeen.

"Jae?" Glatorianking huudahti lievästi yllättyneenä. "Voitko auttaa meitä yhdessä jutussa?"

"Voin, ei minulla ole parempaakaan tekemistä. Muuta kuin taistella niitä olioita vastaan." Jake vastasi. "Mitä siis tarkoitat?"

"Aiomme tehdä tänne Matoranien evakuointipaikan." Troopperi vastasi. "Hae tänne mahdollisimman monta Matorania. Älä kuitenkaan lähde liian kauas."

"Selvä!" Jake sanoi ja lähti etsimään Matoraneja.

Muut Toat aloittivat piilopaikan tekemisen. Troopperi ja Glatorianking irrottivat seinästä palasia, ja Kapura siirsi painavimmat painovoiman avulla. Hetken päästä, kun piilopaikka oli puoliksi valmis, Jake palasi mukanaan neljätoista Matorania. Hän alkoi auttamaan kolmea Toaa, ja evakuointipaikka oli hetkessä valmis. Toat astuivat ulos, ja siirsivät viimeisen palasen paikoilleen.

"Noin." Troopperi sanoi. "Hajaannutaan ja lähdetään etsimään Matoraneja evakuoitaviksi."

"Sopii. Minä ja Jake menemme tänne." Glatorianking sanoi. "Mene Kapuran kanssa tuohon suuntaan."

"Ottakaa mukaan myös haavoittuneita Klaanilaisia, yritän löytää Kupen jostain." Kapura sanoi.

"Selvä." Jake vastasi. "Kenenkään ei pitäisi päästä sisään ilman painovoiman hallintaa."

"Tavataan täällä viidentoista minuutin kuluttua." Troopperi sanoi.

"Odottakaa, teen vähän höyryä jotta ne mekaaniset oliot eivät varmasti löydä tätä paikkaa." Glatorianking ehdotti. Muut nyökkäsivät. Hetken päästä Toat lähtivät etsimään evakuoitavia Klaanilaisia ja Matoraneja. Kaksi Matorania sijoitettiin vahdeiksi, kaiken varalta.

Komentokammio
Musiikkia

Labion poistuttua Abzumo ja 001 jatkoivat tarkkailuaan.
”Minulla taitaa olla käyttöä vangeille”, Abzumo sanoi.
”Vie pois, en tarvitse heitä. Haluan vain, että ne kaksi vapaata pysäytetään”, torakka vastasi. Abzumo hykerteli hetken itsekseen ajatellessaan, mitä kaikkea kivaa hän tekisikään vangeilla. Hän saapasteli ulos huoneesta.
001 jäi yksin. Hän katseli Makutan ja sen toisen klaanilaisen, jonka nimeä hän ei pystynyt muistamaan, kulkua pimeässä tunnelissa. Kamerarobotti oli löytänyt nämä kaksi jostain syvyyksistä. Pian se kuitenkin tuli tiensä päähän kaksikon huomattua sen. Kenraalilla oli paha aavistus siitä, mitä pian tulisi tapahtumaan.

Vankityrmä
Musiikkia

Matoro vihasi uutta tyrmää. Hän oli yrittänyt jo kaikkea. Summerganon oli myös yrittänyt kaikkea. Keetongukin oli yrittänyt kaikkea. Ja he kaikki vihasivat sitä kaikkea. Elämä ei ollut helppoa.

Sitten he kuulivat askeleita. Makuta Nui ilmestyi nurkan takaa. He olivat ihmeissään.
”Kuinka löysit meidät?” Summerganon kysyi.
”Ja missä Make on?” Keetongu jatkoi.
”Hän on tuolla piilossa. Minulla on avain”, Makuta vastasi.
Hän avasi oven. Siitä he mahtuisivat ulos yksi kerrallaan.
”Matoro, tule ulos ensimmäisenä. Sitten Summerganon, viimeisenä Keetongu, joka on isoin.” Matoro alkoi kiivetä ovesta ulos.
”Pidä kiirettä”, Manu hoputti, ”ne varmassssti tarkkailevat meitä.”
Matoro astui ulos sellistä.

Hänen aivonsa raksuttivat.
Varmasssstiko? Illuusio rikkoutui. Abzumo paiskasi oven kiinni, ennen kuin muut ehtivät tulla ulos. Pian Matoro oli kuristusotteessa.
”Meillä tulee olemaan hausssskaa, vai mitä, Blacksssssnow?”
Suga ja Keetis hakkasivat ikkunaa. Tämä ei ollut totta. Heille oli annettu turhaa toivoa ja sitten riistetty se. Pian julma Makuta oli kadottun nurkan taakse. Epätoivo valtasi heidät. He lysähtivät lattialle.
”Ehkä meidän kannattaisi nukkua”, Summerganon ehdotti. ”Olisi hyvä olla hyvissä voimissa, jos pakomahdollisuus koittaa.”
Kumpikin tiesi, että sen koittaminen olisi äärimmäisen epätodennäköistä.

Pian Summerganonkin haettiin. Keetongu jäi yksin. Hän masentui vielä enemmän. Tosin loppujen lopuksi hänetkin haettiin pois. Se oli melkeinpä helpotus. Hän ei jäisi yksin siihen mahdottomaan selliin. Torakat noutivat hänet. Hän ei taistellut vastaan, niitä oli liikaa. Hänet kuljetettiin – uuteen selliin.

Toinen selli
Musiikkia

Summerganon, Zyglakien saattelemana, päätyi uuteen selliin hänkin. Häntä ärsytti erittäin paljon tällainen pelleily. Hän näki, kuinka Matoro raahattiin hänen häkkinsä vierestä. Abzumo hymyily Sugalle ilkeästi. Pian he olivat poissa. Summerganon pystyi vain odottamaan, mitä tapahtuisi. Pian tapahtui jotain julmaa: tuskanhuudot alkoivat.

Suga ei olisi todellakaan halunnut kuunnella ystävänsä kärsimysten ääntä. Kuinka julma otus tuo Makuta olikaan.

”En tiedä mitään!”
”Kyllä sssssinä tiedät.”

”Minä vain värväsin tämän ryhmän kasaan, en muuta.”
”Valehtelet, ruoja.”


”Meille ei kerrottu mitään. Vain se, että tuhoamme torakoiden lähteen.”

Abzumon naama vääntyi irvokkaaseen irvistykseen. Hänen päässään kaikuivat äänet.
Hän yrittää tuhota sen. Hän ei saa onnistua. Hän ei saa päästä keskustaan. Eivätkö muuta tiedä, mitä heidät tarkoitettiin kohtaaman?

”Makuta Nui on paha olento, rakas Matoro”, Makuta sanoi. ”Hänen takiaan sinä kärsit tänään.”

Huudot jatkuivat.

❋❋❋

Matoroa raahattiin jälleen. Abzumo oli repinyt hänen parannuskivensä irti. Hänen panssarinsa oli murskana. Hän valutti vihreää nestettä käytäville. Vihainen torakka kulki mopin kanssa perässä.

He saapuivat isoon huoneeseen. Huone oli suuri ja pyöreä. Sen lattiassa oli suuri vesiallas. Allas oli täynnä jonkinlaisia pieniä raheja. Jostain kaikui Makutan ääni:
”Tämä ihana pikku rahi on ikioma luomukseni. Sillä on tapana silpoa saaliinsa pieneksi silpuksi. Pienemmät palaset mahtuvat paremmin suuhun, vai mitä?”
Abzumo nauroi julmasti. Matoroa kuljettaneet Skakdit ripustivat tämän ketjuun, joka riippui katossa olevasta vinssistä. Hänet rullattiin ylös. Sotilaat menivät pois. Lattiasta nousi piikkejä. Ovi sulkeutui. Vinssi alkoi hitaasti laskea sidottua Matoroa kohti allasta, joka oli täynnä silpojakaloja. Lattialle heilahtaminen tarkoittaisi kuolemaa piikkeihin. Tai olisi tarkoittanut, mikäli hänellä olisi ollut voimia tai liikkuvuutta heilahtamiseen. Samaan aikaan myös myrkyllistä kaasua pääsi huoneeseen.

”Hyvästi, Matoro Mutalumi. Ei ollut hauska tutustua sinuun, ja onneksi olet kohta poissa. Kuolemasi katseleminen lienee erittäin hauskaa.”

Jossain

Summerganon oli päättänyt nukahtaa huutojen lakattua. Hänen mielenterveytensä vaati sitä. Herätessään hän oli ollut jossain aivan muualla, kuin minne hän oli nukahtanut. Hän oli nimittäin herännyt jostain pienestä, pimeästä paikasta, jossa oli kaksi kalteriovea. Toinen vei johonkin käytävään. Toinen vei ulos avaraan tilaan. Hän kuuli yleisön huutoa. Portti aukesi. Hän oli gladiaattoriareenalla.

Joka puolella katsomossa oli siviili- ja myös sotilastorakoita. Niitä oli satoja. Suurin osa taisi olla melko nuoria. Suga huomasi, että hänellä ei ollut yhtä ainoata haarniskan palasta yllään. Joka ikinen oli revitty irti. Hänen ruumiinsa tunsi suurta tuskaa. Toisella puolella areenaa oli valtava portti. Se oli noin viitisenkymmentä kertaa suurempi kuin hänen omansa. Tämä ei luvannut hyvää.

Ensimmäinen ajatus, joka hänen mieleensä tuli, oli: ”Miten maan alle mahtuu tällainen areena?”
Toinen ajatus oli: ”Tahtorak…”

Eräs Nazorak-selli

Matoro roikkuu köytettynä ketjun päässä. Hänen alapuolelaan on Abzumon akvaario ja muualla sellin lattialla piikkejä.
Matoro itse on erittäin huonossa tilassa. Lähinnä fyysisesti, pahinta tässä onkin se, että hän on täysissä tajuissaan.

Matoro kelaa päässään vaihtoehtoja.
Jossain korkeuksissa mekaaninen kela pidentää ketjua hitaasti mutta varmasti. Noin viidessä minuutissa Matoro the Blacksnow olisi historiaa.

Toan naamio toimii erinomaisesti. Mutta mitä Mielen Naamiolla tekee nyt? Ei mitään.
Teleskooppisilmillä ei tee mitään.
Elementtivoima - Hei, se voi toimiakkin!, Matoro miettii.
Hänellä on enää vain vähän elementaalienergiaa jäljellä, mutta sekin olisi tarpeeksi siihen mitä hän yrittää.
Matoron kokonaan robottimainen oikea käsi toimii. Samoin sen harppuuna. Tai harppuuna, jota Matoro ei ole ehtinyt ladata uudestaan. Hänellä on samassa ranteessa myös jonkinlainen avattava linkkuveitsi.
Miekat häneltä on viety. Matoro hankkii Energiateränsä takaisin välittömästi kun pääsee tästä. Hän on paennut lukemattomista surmanloukoista ja näennäisesti pakovarmoista laitoksista. Tosin aina ennen täysissä ruumiin voimissa.

Matoro koittaa liikkua. Hänet on köytetty ties kuinka moneen kertaan. Jalat eivät liiku. Kädet eivät liiku kunnolla. Vain pää kääntyy.
Noin neljä minuuttia.

Matoro kääntää rannettaan hitaasti. Hän taittaa sormeaan sissänpäin, laukauisten robottikäden linkkuveitsenterän. Lyhyt veitsi heilahtaa auki ja katkaisee ranteesta köydet.
Valitettavasti tiukka köysi kyynärpään kohdalla käden liikuttamisen.

Matoro katsoo alaspäin, hän lähestyy allasta lukemattomine repijäkaloineen. Hänen aivonsa käyvät läpi jatkuvasti erilaisia toimintasuunnitelmia.
Hän voisi jäädyttää akvaarion, yrittää rimpuilla pois köysistä, hankkiutua jotenkin piikkien yli ja sitten saamaan järeän panssarioven auki. Tuskin onnistuisi.

Hän pyörittelee robottirannettaan, se ei yltä mihinkään muihin köysiin.
Jään Toa osoittaa kädellään alaspäin ja kutsuu elementaalivoimaansa. Ilma alkaa kylmetä hänen ympäriltään. Hän ei tuhlaa elementaalivoimaansa nopeaan jäädytykseen, vaan aikoo hoitaa homman lämpötilan pudotuksella.
Kylmää selliä ei tarvitse paljoa viilentää, ennekuin veden pintakalvo alkaa kohmettua.

Lämpötila vajoaa jo miinukselle. Allas alkaa jäätyä. Kalat panikoivat ja koittavat uida eri suuntiin estääkseen jäätymisensä.

Huoneen yläosan tasanne

Abzumo katselee korkealta pimeydestä, panssarilasin takaa Matoron pakoa.
Hänpä ei hevillä luovuta. Tästä taitaa tulla mielenkiintoisssssta..., Makuta ajattelee.

Selli

Abzumon kuoleman akvaario alkaa olla jo täysin jäässä. Matoro kiemurtelee niin paljon kuin pystyy. Hän miettii miten pääsisi köysistä. Jään Toalle juolahtaa mieleen se, että ranneterän voi myös irroittaa nopeasti. Hän alkaa pyörittää rannettaan selkänsä takana, painaa sormellaan kämmenensä keskiosaa, veitsi irtoaa, lentää yläviistoon, iskeytyen kolmen köyden läpi Toan selkään.
Matoro karjaisee kivusta osumasta, mutta kolmen köyden katkeamisen jälkeen neljäs selkää vangitseva köysi napsahtaa poikki, Toa kaatuu taaksepäin, heilahtaen kovaa pää alaspäin ylävartalon köysien kiialutuessa irti.
Nyt Toa roikkuu pää alaspäin, jalat köysissä, jääaltaan yllä.
Matoro yrittää kiemurrella irti. Hän saa nyt otettua veitsensä selsätään ja viiltää sillä yhden lantion kohdalla menevän köyden.
Pienen teränsä kanssa Matoro katkoo köydet ja tiputtautuu vain parikymmentä senttiä akvaarion jääpinnalle.

Liukas pinta kaataa Toan ensin. Matoro nousee varovasti pystyyn. Hänen jalkansa eivät toimi kunnolla.
Nyt Toa alkaa tutkia huoneen seinämiä teleskooppisilmillään. Yökiikarilla hän ei havaitse mitään.
Lämpökamera näkee jonkin kohteen korkealla ylhäällä.
Skanneri löytää oven ja ikkunan korkealla ylhäällä.
Matoro nappaa ketjusta kiinni ja lähtee vetelemään käsillään itseään ylöspäin.

Huoneen yläosan tasanne

"Halusssit ssssitten kuolla minun kässssiini, etkä rahieni?"
Jään Toa kääntyy tasanteella. Joku tarttuu Matoroa kurkusta.
Abzumo pitelee Toaa kovaa kiinni aivan tasanteen reunalla. Pudotus nyt tappaisi varmasti.

"Olet näemmä ssssittenkin maineesssi veroinen, Mutalumi. Mutta ssse ei riitä Makuta Abzumolta pakenemisssseen."
Kylmä hiki valuu Matoron naamion pinnalle.

Tyrmä syvällä maan alla

Keetongu avasi ainoa silmänsä, mutta huone oli täysin pimennetty.

Hän tunnusteli seiniä. Kiveä, kylmää kiveä. Jostain syystä häntä ei oltu sidottu. Mutta pimey oli täydellistä. Se oli varmaankin Makutan luomaa pimeyttä, se ei ollut pelkkää valon puutetta.

Jostain oli saatava valoa.

Keetongu tutkaili panssariaan. Häntä oli hakattu, mutta ne eivät olleet löytäneet taskuja. Pitivät häntä petona.

Keetongu työnsi kätensä kyljessä olevaan halkeamaan. Kaikki tarvikkeet olivat paikallaan. Taskukokoinen hitsaussetti, joskus askarreltu pikkuruinen kellopeli-kävelijä, ruuvimeisseli ja kaksi mutteria. Ja näillä pitäisi paeta.

Valot syttyivät. Ja Keetongu olisi pitänyt pimeydestä enemmän.

Huone oli täynnä Rahien raadeltuja ruhoja. Olipa seassa muutama Skakdi ja Nazorakin. Ne oli tapettu brutaalisti, niissä oli polttomerkkejä ja ne olivat olleet kuollessaan pahasti aliravittuja ja sairaita. Keetongua puistatti. Hän ei piitannut enää tippaakaan siitä, jäisikö yhtään Nazorakia henkiin.

Sitten tulivat äänet.

Nazorakien huutoja, kannustuksia. Niitä oli tuhansittain.

"KERTOKAA MINULLE VASTAUS."

Keetongu tunnisti valtavan äänen vuosien takaa. Eikä hän pitänyt siitä.
Tahtorak. Niillä oli Tahtorak. Hullu ja huonosti kohdeltu Tahtorak.

Suuri metallilevy aukesi katossa. Siinä oli kuitenkin vielä vankat kalterit.

"KERTOKAA VASTAUS TAI ROMAUTAN KOKO PAIKAN."

Yläpuolella oli valtava luola. Siellä oli Tahtorak.

Sitten hän näki jotain vielä pahempaa. Siellä oli myös Summerganon, panssarittomana ja aseettomana. Taistelemassa valtavalla areenalla Tahtorakia vastaan. Tahtorak oli huonosti kohdeltu ja hullu, se pitäisi lopettaa kuitenkin. Mikään ei kuitenkaan estäisi sitä tappamasta Summerganonia. Se ei erottanut vihollisia muista.

Työkaluja. Kellopeli. Raatoja. Pelasta nyt niillä. Jotain oli kuitenkin tehtävä.

No, tilanne voisi olla huononpikin...

Siellä oli kaksi Kikanalon ruumista, ladottu brutaalisti päällekkäin. Niiden sarvet oli teroitettu ja niiden kyljissä oli syviä haavoja.

Keetongu irrotti molemmilta sarvet. Se ei ollut mukava toimenpide, mutta tilanne vaati. Sitten hän työnsi ruhot kalterikaton alle niin, että hän yletti koskemaan ritilään.

Yläpuolella Summer yritti pitää mahdollisimman matalaa profiilia. Tahtorakin huomio oli kiinnittynyt enemmänkin torakkayleisöön, joskin katsomo oli liian korkealla jopa Tahtorakin kourille.

"Suga! Tänne ja äkkiä!" Keetongu huusi. Selli antoi mukavasti kaikua. Summer kuuli ja ryömi kaltereiden luo.
"Uuuh", Summer huokaisi.
"Ota tämä", Keetongu sanoi ja ojensi improvisoidun miekan Summerille.

"Pärjää sillä vähän aikaa, ja iske haarojen väliin jos on pakko. Yritän keksiä jotain!"

Nazorakien luolasto, metallilevyn takana suojassa, muutaman metrin päässä Matoron pysäyttämästä pommista

"Valppaana, miehet", eräs Zamorpistoolia pitelevä Nazorak kuiskasi kahdelle toverilleen, "Se pommi räjähtää varmasti pian, minä sekunttina tahansa...... miiiinä sekunttina tahansa......"

Nazorakein tukikohta, gladiaattoriareena

Amiraali 002 katsoi korkealla olevan aition suuren panssarilasin läpi valtavaa petoa, joka karjui joka suuntaan. Tahrorakissa oli kiinni keihäitä ja pitkiä miekkoja, jotka edelliset areenalle viedyt olivat siihen iskeneet ennen syödyksi tulemista. Ja heillä oli sentään ollut aseet.

Amiraalin vieressä seisoi ympärilleen kiusaantuneena vilkuileva sinistä barettia kantava torakka 1034. Hän ei oikeastaan tiennyt, mitä mieltä oli pääsystään tänne aitioon seuraamaan ottelua. Oli ollut suuri kunnianosoitus Amiraalilta ottaa hänet mukaan, vain harva nazorak päästettiin näihin erillisiin luksusaitoihin. Mutta ei 1034:stä ollut suurta hupia katsella kenenkään teurastamista. Eihän hahmolla olisi mitään mahdollisuuksia taistella tahtorakia vastaan.

Amiraali istui tyynesti suurella istuimellaan, katse suureen rahipetoon näennäisen keskittyneenä. Hänen mielensä kuitenkin askarteli aivan muualla. 002 oli kovin kiinnostunut siitä, tapaisiko hän Kenraalia henkilökohtaisesti tällä vierailullaan pesään. Hänellä olisi nimittäin asiaa.

Tyrmä/areena maan alla.

"...yritän keksiä jotain!"
Keetongun ääni kaikui Summerganonin päässä, kun hän nosti voipuneena toveriltaan saamansa miekan. Mutta hänen järkensä tuntui terävöityvän Keetongun kehotuksesta. Hän onnistuisi, kyllä Keetongu keinot keksii. Täytyi vain pelata aikaa... Ja se ei ole helppo tehtävä, kun vastassa on Tahtorak. "Toivottavasti pysyt poissa tuon tieltä.", Summerganon sanoi hiljaa, vaikka hän tiesi ettei Keetongu kuullut. Suga totta tosiaan toivoi, että Keetongu keksisi jotain ja onnistuisi pysymään poissa pedon tieltä, sillä vaikka se tuntui olevan kahden vaiheilla ja hämillään, kiitos pauhaavan yleisön ja edessä odottavan saaliin, tekisi se ratkaisunsa nopeasti. Summerganon kohotti Keetongulta saamansa miekantekeleen ja ajatteli, että tämä olisi vain yksi taistelu muiden joukossa. "Tai ei, ei ole. Toverieni vuoksi minun täytyy selviytyä. Itseni vuoksi. Ja minähän selviydyn.", hän uhosi itsekseen ja tunsi itsensä huomattavasti pidemmäksi ja vahvemmaksi kuin vielä hetki sitten. Ilman haarniskaa oli myös helppo liikkua, eihän raskaasta haarniskasta mitään iloa olisi Tahtorakin hampaissa ollutkaan, sitä se ei kestäisi.

Tahtorak näytti saaneensa tarpeeksi katsojien töllistelystä ja kääntyi silmät leiskuen Summerganonia kohti. "Se on meno nyt.", Suga ajatteli ja oli valmiina loikkaamaan pois sen tieltä. Tahtorak karjaisi: "KERTOKAA!" ja lähti huitoen löntystämään Summerganonia päin. Suga otti askeleita taaksepäin, pitäen katseensa jatkuvasti Tahtorakissa. Ja sitten hän teki nopean loikan vasemmalle ja juoksi areenan toiseen laitaan ja sekös Tahtorakia suututti. Äkkinäinen liike ärsytti sitä ja se jatkoi meuhkaamistaan ja säntäsi taas Summerganonia kohti, mutta Suga ei jäänyt neuvottomaksi, vaan lähti juoksemaan sitä kohti miekka ojossa. Tahtorak huitaisi lähestyvää soturia kädellään ja sai miekasta näpeilleen. Isku oli kuitenkin tarpeeksi luja kaataamaan Summerganonin, mutta tämä nousi nopeasti ja säntäsi taas vähän matkan päähän. Tahtorak ei hellittänyt, vaan kävi uuteen syöksyyn. Juoksentelu otti koville, mutta Summerganon jatkoi. Sitten kuului huuto: "SUGA!".

Pauhaavan yleisön meteli tuntui katoavan, kun Summerganon sai uutta toivoa. "Keetongu, pelastatko meidät nyt..?", hän ajatteli ja antoi Tahtorakin rynnistää aivan lähelle. Juuri kun se valmistautui tarttumaan Sugaan, tempaisi Suga Keetongun improvisoimalla miekalla rajun lyönnin Tahtorakin naamalle ja hyppäsi saman tien sivulle ja Tahtorak rojahti rähmälleen siihen, missä Suga oli puoli sekunttia sitten ollut. Se nousi nopeasti, mutta Summerganon oli taas sännännyt pois. Nazorakeja ei enää huvittanut.

Tyrmä areenan alla

Summerin pitäisi kestää vähän aikaa. Suunnitelma muodotui Keetongun päässä. Hän otti hitsauslaitteensa ja kuumensi sillä toisen irrottamansa Kikanalon sarven terää. Se leikkaisi kuuman paremmin.

"KERTOKAA!"

Keetongu nousi ruumiiden päälle kaltereiden alle. Hän heilautti sarven päänsä yli ja löi sillä kalteria niin kovaa kuin pystyi. Ensimmäinen kalteri katkesi ja sen pää jäi tärisemään. Keetongu väänsi sen pois tieltä. Sitten hän löi poikki kaksi muutakin kalteria. Nyt Summer pääsisi ujuttautumaan aukosta, ainakin ilman panssareita.

"SUGA!" Keetongu karjaisi. Hän kurkisti aukosta ja näki Sugan lyövän onnistuneen lyönnin Tahtorakin kasvoille. Se kaatui, mutta nousi. Summer juoksi luukulle ja hyppäsi sisään. Kikanalot pehmensivät pudotusta.

"Selviydyin", Suga sanoi. Sellissä haisi pahalle.
"Niinpä tosiaankin teit", Keetongu vastasi.

"TULE ULOS SIELTÄ!" Kuului ylhäältä. Tahtorak oli hyvin, hyvin vihainen. Itikka oli lyönyt sitä naamalle ja vielä karannut alas.

"Pääseekö täältä ulos?" Summer kysyi.
"Ainoa ulospääsytie on ylhäällä, muualle on panssariovet", Keetongu vastasi. "Mutta onhan meillä miekat".

"Niin, se on selvä parannus", Summer vastasi. He alkoivat tutkia luolaa apuvälineiden toivossa.

Ylätasanne
Musiikkia!!!

Matoro alkoi menettää tajunsa. Mutta sitten: jotain tapahtui. Jokin syöksähti käytävästä ja iski lattian mäsäksi. Abzumo putosi kirkaisten alas – suoraan läpi jäästä repijärahien altaaseen. Matoro roikkui puolikuolleena reiän reunasta. Hän katsoi ylös. Hän näki Makuta Nuin ja Maken, jotka olivat tulleet käytävästä. Hälytyskellot alkoivat soida. Make auttoi Matoron ylös. Manu katseli alas; piikit olivat poissa. Lattia alkoi täyttyä sisään virtaavista torakoista. Niillä oli raskas aseistus.
”Me häivymme. Nyt”, Manu sanoi kiireesti. ”Juoskaa!”
Torakat tähtäsivät. Jokainen niistä ampui.
”Voi pas-” Make aloitti, mutta Manu tyrkkäsi hänet käytävään. Huoneessa räjähti.

Abzumo nousi pintaan altaassa. Suurin osa kaloista oli jättänyt hänet rauhaan hänen käytettyään rahienhallintavoimiaan. Mutta nyt katto romahti hänen päälleen.

Makuta Nui, MahriKing ja Matoro the Blacksnow juoksivat pitkin käytävää. Joka puolella hälytyskellot kiljuivat heidän korviinsa. Käytäviltä juoksenteli esiin torakoita vähän väliä. Onneksi käytävässä oli paljon mutkia ja sivuhaaroja. Skakdilauma hyökkäsi heidän kimppuunsa suoraan edestäpäin. He päättivät juosta nopeasti takaisin päin. Torakoiden läpi pystyi rynnimään, Skakdien ei. He löysivät itsensä juoksemassa kaikkea pakoon jälleen uudesta sivuhaarasta. Lopulta he tulivat suurehkoon huoneeseen, jossa oli useita ovia. Jokaisesta tuli torakoita ja Zyglakeja. Skakdit ja monet torakat seurasivat heitä.
”Tämä ei jää tähän”, Manu kuiskasi.
Torakat piirittivät heidät.
”TE TOTTELETTE MINUA JA TAPATTE TOISENNE.”

Torakat katsoivat toisiaan. Mitä tämä hullu huusi? Luuliko hän heitä aivottomiksi raheiksi, joita voi hallita Makuta-voimilla?
”Eikö teille kelpaa tämä kohtalo, jota tarjoan?” Makuta kysyi. Hän sai vastaukseksi ärinöiden kuoron.
”Hyvä on sitten. Matoro, vapauta Nova-räjähdys.” Matoron suu loksahti auki.
”Mitä?” hän sanoi peloissaan. ”Oletko tosissasi?”
”Kyllä.”
”Sehän… voisi tuhota koko saaren.”
”Ei voisi. Olet liian heikko.”
”…”

Nazorakein joukossa oli alkanut kuhista. Mikä oli Nova-räjähdys? Skakdit tiesivät sen. Heitä alkoi pelottaa.
”Hoidellaan nuo nyt äkkiä pois, ennen kuin ne ehtivät oikeasti räjäyttää jotain”, joku Skakdeista sanoi.
”Ne bluffaavat”, eräs toinen vastasi. ”Sellainen tuhoaisi kaiken täältä.”
”Mutta jos se oikeasti on niin heikkona, että ei pystyisi? Jos se tuhoaa vain… meidät?”
”Sitten meillä on huono tuuri.”
”Älä viitsi…”

Matoro alkoi ladata vähäisiä voimiaan. Torakat katsoivat pelokkaina. Manu hymyili. Hajota ja hallitse. Make värkkäsi heidän suunnitelmansa viimeistä vaihetta Matoron selän takana.

Matoro huusi kuin viimeistä päivää. Hänen takaansa alkoi nousta savua. Suuri savupilvi lehahti ympäriinsä. Koko luola peittyi savusta. Alkoi kuulua räjähdysten ääniä. Torakat menivät paniikkiin. Skakdit painuivat maahan. Zyglakit ihmettelivät, mistä on kyse.

Pian Manu, Matoro ja Make olivat yhdellä ovista. Temppu oli onnistunut. Make oli räjäytellyt pieniä tuliammuksia ja tehnyt valtaisan savupilven. Matoro oli ladannut elementaalienergiansa ja sitten purkanut latauksen niin, että maahan oli tullut jäinen rengas. Nyt komikko juoksi käytävää pitkin kohti pesän keskustaa.

Pimeys

Pysy vahvana.

Pysy vahvana.

Älä kuuntele. Nimet. K̶uus͡i nimeä.
Pysy vahvana.



Jake. Kapura. Snowman.
Kuusi̷͜͠.
Domek.

Miksi niitä on aina kuusi.

ystävä

vihollinen

ystävä

kuusi

ei




N̴҉i̸̵͘md̸̛a̷̢.





ystävä

4 minutes remaining

Taistelu raivosi edelleen. Guardian ja Domek pidättelivät nyt molemmat Feterroita yksinään, kun Tawa veti Killjoyn sivummalle.

"Pysy sivummalla, olet haavoittunut liikaa."

"Ei, kytkin itsetuhon päälle. Pukuni räjähtää neljässä minuutissa ja aion viedä nuo mukanani."

Tawan katse suureni ja hän tarttui Killjoyn olkapäistä ravistellen tätä.

"Idiootti! Noiden takia tapatat itsesi. Etkö yhtään huonompaa hetkeä voinut keksiä?"

Tawan huuto sai Killjoyn havahtumaan taas hetkeksi ja ryhdisti asentoaan.

"Pukuni on suunniteltu siten, että räjähdys suuntautuu ulospäin. Kehoni pitäisi selvitä siitä."

3 minutes remaining

Tawa katsoi Killjoyta, mutta havahtui huomatessaan Domekin olevan ahdistettuna nurkkaan.

"Kun 30 sekuntia on jäljellä, huuda."

Killjoy nyökkäsi ja sulki silmänsä. Hänen tulisi kerätä voimia viimeiseen loikkaan. Tällä aikaa Tawa oli jo hypännyt Domekin ja Feterran väliin.

2 minutes remaining

Killjoy mittaili Feterroja. Guardianin Feterra oli kärsinyt selkeästi enemmän, joten hän valitsisi vahvemman. Tawa ja Domek pidättelivät Feterraa parhaansa mukaan, kunnes Killjoy huusi: "Teidän!"

Tawa nyökkäsi ja veti Domekin kauemmaksi Feterrasta.

1 minute remaining

Killjoy kampesi itsensä ylös. Kylkeen sattui. Hän oli jo unohtanut, miltä oikea kipu tuntuu. Tawan ja Domekin Feterra huomasi pystyyn nousseen Killjoyn ja lähti kulkemaan kohti sitä, mutta Tawa iski sitä keihäällään päähän, jolloin se kääntyi taas heitä kohti.

30 seconds remaining

"NYT!", Killjoy karjaisi ja Tawa ja Domek hyppäsivät mahdollisimman kauas. Killjoy lähti juoksuun kohti Feterraa, jolloin sen kourat tarrttuivat Killjoyyn, aivan kuten viimeksikin. Killjoy laukaisi pukunsa moottorit ja ajoi Feterran seinään.

5, 4, 3, 2, 1, Thank you

Valo välkähti sekunnin ajan sokaisten kaikki tilassa olleet. Hetken ajan näytti, kuin Killjoy ja Feterra olisivat leijuneet ilmassa, kunnes se tapahtui...

Räjähdys oli korviahuumaava. Se hävitti kaiken lineaarisesti kahdeksassa eri suunnassa ja sinkosi Feterran seinän läpi, jolloin se syöksyi suoraan pihamaalle, törmäten rajusti maahan.

Guardian oli peittänyt päänsä käsillään ja hänen Feterransa oli lentänyt kauemmaksi paineaallon seurauksena. Katossa roikkuvat Tawa ja Domek nyökkäsivät Guardianille ja ryntäsivät portaikkoa kohti, suuntanaan pihamaa. Tawa nyökkäsi Guardianille: "Paaco ja Kepe"

Guardian nyökkäsi ja käänsi käänsi askeleensa kohti komentokammiota.

Pihamaalla, tynkäraajainen paljas Killjoy makasi maassa ilman pukuaan. Hän oli menettänyt tajuntansa iskun seurauksena ja silmänsä avattuaan, hän tunsi vain poltteen. Hänen pukunsa oli irronnut hänestä huumaavalla voimalla ja hänen raajansa, tai se mitä niistä oli jäljellä, savusivat.

Hän näki katanansa tippuneen muutaman metrin päähän itsestään. Killjoy päätti kuitenkin olla liikkumatta. Tällä kertaa hän lepäisi kunnolla. Hän ei kuitenkaan huomannut, kuinka juuri ilmestyneestä kuopasta metallinen hahmo nousi ja käänsi katseensa Killjoyyn.
Killjoy havahtui.

"Joko sinä olet jostain muusta maailmasta, tai sinut on kuorrutettu Karzahnin kuivuneella korvavaikulla. Miksi sinä et tuhoudu?"

Trooppinen saari, Nazorakein tukikohta

Oli tullut aika vapauttaa matoralaiset, auttaa heidät veneisiin ja pakoon tästä kurjasta leiristä.

Varsin etevästi mättääksi naamioitunut Snowman tarkkaili uuden zamor-kiväärinsä kiikaritähtäimen läpi matoranien vankilana toimivan sellin edessä seisovia hahmoja. Ampuminen ei tulisi kyseeseen, piilo täytyisi pitää viimeiseen asti. Matoralaisvastarinta oli ollut aivan oikeassa, varsinaisia vartijoita oli vain neljä, mutta lähiympäristössä pyöri erilaisten partioiden muodossa useita kymmeniä vihollisia. Se urhea le-matoran oli sanonut harhauttavansa partiot. Selvä, Snowman tuumi. Minulle jäävät siis varsinaiset vartijat.

Pienieleisesti lumiukko tarkensi kiikariaan. Vaikka Snowman ei ollutkaan Klaanin parhaita taistelijoita, yllätyksen turvin hän kyllä arvioi voittavansa torakan, sopivasti ajoitettuna muutamankin. Mutta varsinaisen ongelman muodostikin se, että yksi vartijoista oli skakdi.

Ei sillä, etteikö Snowmanilla olisi ollut kokemusta skakdien kanssa taistelemisesta. Hänen arkkivihollisensa oli skakdi, mutta se tervakeuhkoinen rääpäle ei ollut mikään oikea vertailukohta. Tämä vartijana toimiva yksilö näytti vahvalta ja kokeneelta taistelijalta. Plus sillä oli kolme torakkaa kavereinaan.

Siksi Snowman olikin kehitellyt päässään suunnitelman. Suunnitelman, jonka onnistumisesta ei ollut mitään takeita, mutta pitihän sitä aina jotain yrittää.

---

Ternok katseli, kuinka muutama matoralainen keräsi esinteitä suureen läjään parin tunnelin luolamaisessa risteyskohdassa. Siihen kerääntyivät yhteen kasaan vastarinnan keräämät Cordakin ammukset, Zamor-kuulat, kaikki mikä saattaisi räjähtää. Kova homma se oli ollut, ja jotkut väittivät tämän olevan tuhlausta. Mutta tässä se oli, nyt tai ei koskaan.

”Muistakaa, veljet, kun yllämme oleva rakennus sortuu päällemme, lähdemme liukkaasti pois. Aivan kuin pelkkä tunnelin romahtaminen ei aiheuttaisi riittävästi riskiä, paikka kuhisee pian varmasti nazorakeja. Pysykää varjoissa, älkääkä pelätkö käyttää näitä” Ternok sanoi, taputtaen Kanoka-kiekonheitintään.

---

Saarella oli suhteellisen hiljaista, kunnes yllättäen korviahuumaava pamaus kuului jostain nazorakein tukikohdan länsilaidalta. Sitten kuului rakennuksen sortumisen ääni yhdeistettynä torakkain huudantaan. Kaikki nämä kaikuivat tukikohdan lukuisista seinistä sekoittuen kamalaksi sekamelskaksi. Partiot rynnistivät kohti räjähdyksen ääntä.

Näinä hetkinä muuan torakka oli kiitollinen siitä, että vartioi tallia. Häntä ei oikein huvittanut juoksennella ympäri tukikohtaa, oli enemmänkin hänen tapaistaan istuskella paikallaan tekemättä erikoisemmin mitään.

Hänen kolme vartiokumppaniaan näyttivät huomattavasti vähemmän tyytyväisiltä. Skakdi ja kaksi torakkaa näyttivät uteliailta, ja kovin turhautuneilta siitä, että olivat ainoat henkilöt monen rakennuksen säteellä jotka eivät saaneet tietää mitä tapahtui.

Silloin kulman takaa tuli näkyviin jotain. Se oli valkoinen matoran, jolla näytti olevan jotain oranssia naamallaan. Se työnsi suurehkoa kärryä edellään, ja sen lastina oli jotain valkoista, joka näytti lumelta. Matoranin käsien liikkeissä tuntui kuitenkin olevan jotain eriskummallista, aivan kuin ne olisivat olleet todella tönköt.

Kun kärrit tulivat lähemmäksi tallia, vartijoista vanhin nazorak pysäytti sen.
”Hoi, mitä kuskaat?”
Torakka ei saanut kysymykselleen vastausta, mutta huomasi jotain. Kärryissä kuljetettava valkoinen mössö näytti liikkuvan. Hän viittoi muut luokseen, ja osoitti skakdia ja toista torakoista ottamaan matorania käsistä.
”Tutkikaa myös, ettei pikku veitikalla ole mitään yllätyksiä” hän lisäsi. Nazorak kierteli pitkillä harppauksilla valkoista matorania ja tämän kärryjä puhuessaan. ”Tiedätkö, mikä tekee vartijan työstä mielenkiintoista?”
Matoran ei vastannut.
”Se on nähdä, kuinka säälittäviä yrityksiä väki tekee vapauttaakseen muita vankiloista.”
Matoran pysyi vaitonaisena.
”Luuletko olevasi ensimmäinen, joka yrittää salakuljettaa asioita aivan nenäni alta? Tiedoksesi, et ole. Ensi kerralla, käske kavereitasi pysymään liikkumatta, kun kohtaatte partion!”
Tämän sanoessaan torakka kohotti keihäänsä, ja iski sillä nopeasti kärryjen lastia. Nazorakin yllätykseksi hän ei kuitenkaan kuullut matoranien kiljuntaa, vaan huomasi kärryn valkoisen sössön väistävän keihään, ja pian lumimassa imaisi torakan sisäänsä.

Samanaikaisesti matorania käsistä pitelevät torakka ja skakdi irrottivat otteensa huomatessaan käsien vetäytyvän matoranin ruumiiseen, paljastaen altaan jotain metallista. Ennen kuin vartijat ehtivät kissaa sanoa, käsien sisältä paljastuneet Cordak-laukaisin ja vanha painetykki laukesivat.

Ei Snowman siinä tähdätä pystynyt, mutta niin lyheltä välimatkalta hän oli varma osumasta. Vartijat hänen molemmilta puoliltaan lennähtivät kovaa kyytiä eri suuntiin, ainoastaan törmätäkseen rakennusten seiniin. Kärryn Snowman työnsi viimeistä nazorakeista kohti, ja samaan aikaan kärryn lumimassa pulpautti ulos Zamor-kiväärin. Snowman nappasi sen ilmasta, ja loikkasi maassa makaavan Skakdin viereen. Ennen kuin palkkasoturi ehti nousta, pamautti matoran-kokoinen lumiukko sitä päähän aivan lähietäisyydeltä muutamia kertoja tainnuttavilla Zamoreilla.

Ei tästä ehkä tyylipisteitä irtoa, Snowman mietti, mutta ainakaan tuo kaveri ei herää muutamaan tuntiin.

Samassa kärryn nurin työntämä Nazorak kuitenkin pääsi jaloilleen, ja kärryyn imaistu torakka vapautui lumesta. Kun vielä kolmaskin hyönteinen tokeni, sukelsi Snowman äkkiä Zamor-tulitukselta suojaan lähimmän nurkan taakse.

Lumiukko mietti tilannettaan. Skakdi oli poissa pelistä. Hieman epämiehisellä tavalla, mutta Snowman olikin aina arvostanut enemmän luovaa toimintaa kuin turhaa sankarimaisuutta. Ongelman muodostivat nyt kolme torakkaa ja se tosiseikka, että suurin osa lumiukon lumimassasta oli kärryssä. Matoranin kokoisena hänellä ei ollut voimaa taistella suoraan takaisin.

Mutta kun eräs torakoista hyppäsi nurkan taakse hoitamaan valkoisen matoranin päiviltä, ei Nazorak yllätyksekseen nähnytkään ketään.
”Se ryökäle on kadonnut!”
”Mitä?”
”Niin niin, se on piilossa tässä jossain.”
”No, hajaannutaan. Ei se kauas ole voinut pötkiä.”

Heti, kun kaksi muuta torakkaa olivat hieman etäämmällä, nurkan taakse kurkistanut torakka tunsi jonkun kuristavan itseään takaa päin. Eräs kadun pensaista oli hypännyt hänen niskaansa, ja pian Nazorak menetti tajuntansa. Snowman oli ylpeä naamioinninkyhäämisnopeudestaan.

Kahdesta jäljellä olevasta torakasta suurempi käveli pimeällä, kapealla kujalla.
”Matoraaan! Tule esiin! Pääsemme kaikki helpommalla.”
Nazorak jatkoi kulkuaan, kunnes huomasi pahvilaatikon. Pahvilaatikon, joka ei selvästikään kuulunut siihen, ulos kadulle.
”Voi pikku matoran, kai minun on nyt lopetettava etsintä. Olet niin hyvin piilossa” torakka sanoi ivallisesti, ja nauroi tyhmästi päälle. Sitten se ampui zamorillaan pahvilaatikon säpäleiksi, mutta ei yllätyksekseen huomannutkaan matoranin kuollutta raatoa.
”Mitähäh?”
Sitten valkoiset kädet tarttuivat Nazorakia takaa päin, erään pernapensaan suunnalta, ja niin oli tämäkin torakka poissa pelistä. Pahvilaatikko oli kevyt varuste, joka oli Snowmanista aina hyvä ottaa mukaan varustelaukkuun.

Pian Snowman olikin siirtynyt tallin edustalle, kaatuneen kärryn viereen. Hän yhdistyi siinä olevaan lumeensa, ja poimi maasta aseistuksensa. Kolme vartijaa hän oli voittanut hiippailulla. Eiköhän yksi torakka hoituisi ihan silläkin, että Snowman oli poikkeuksellisen luihua hyönteistä kahta päätä pidempi ja yli tuplasti painavampi.

Lumiukko kuuli takaansa sen saman torakan äänen, joka hänet oli ensinnä pysäyttänytkin.
”Kas kas, sinähän se ovela kaveri oletkin. Ja huomaan, ettet olekaan mikään matoran.”

Snowman kääntyi ympäri, ja samassa nazorak iski miekallaan. Lumiukko torjui iskun hakullaan, ja vahvempana sai torakan miltei irrottamaan otteen säilästään. Nazorak oli kuitenkin nopeampi, ja teki saksipotkun. Snowman lennähti maahan tiputtaen molemmat lyömäaseensa, ja torakan miekka sivalsi nopeasti. Valkoinen toa kierähti täpärästi sivuun, mutta taas torakan potku löysi kohteensa. Snowman tunsi kyljessään kovaa kipua, ja käpertyi sikiöasentoon suojautuakseen Nazorakin potkuilta.
”Olisit tunkeilija vain pitäytynyt raukkamaisuudessa” torakka julisti kohottaessaan miekkansa valmiina viimeiseen iskuun. ”Taistelijaksi sinusta ei ole.”

Tyrmä areenan alla

Summerganon ja Keetongu yrittivät kuumeisesti keksiä jotain. Tahtorak ei pääsisi heidän luokseen, mutta sen karjunta ei tehnyt heidän oloaan mukavaksi. Ja heidän vihollisensa saattaisivat pahimmassa tapauksessa yrittää napata heitä...

Tyrmässä ei tuntunut olevan mitään erityisen hyödyllistä. He eivät onnistuisi kaivamaan minkäänlaista tunnelia, mutta heitä ei houkuttanut heittäytyä taisteluun Tahtorakia vastaan tuhatpäisen vihollislauman edessä. He katsoivat parhaaksi varustautua taisteluun niin hyvin kuin taisivat, keräämällä teränpalasia ja sen sellaista. Ehkä he onnistuisivat tekemään heittoaseiksi paremman puutteessa kelpaavilla teränpaloilla ja miekoillaan tarpeelliset vahingot Tahtorakiin. Yleisö meuhkasi, mutta näreissään. Se ei pitänyt tällaista enää lainkaan huvittavana. Muutama oli noussut katsomon laidoille seisomaan ja osoittelemaan tyrmää suutuksissaan. Sankarikaksikko näki siinä tilaisuutensa. Nazorakien kiihtyessä he päättivät tehdä jotain uhkarohkeaa ja he säntäsivät takaisin areenalle, sillä Tahtorak oli kiinnittänyt huomionsa katsomon reunoilla meuhkaaviin nazorakeihin. Keetongu väänsi kalterit tieltään ja kömpi areenalle. Summerganon ja Keetongu heittivät molemmat kevyimmät sarvenpalat, jotka he olivat löytäneet kohti reunalla seisovia nazorakeja ja heidän suunnitelmansa toimi: yksi putosi areenalle saatuaan osuman jalkaansa. Yleisö raivostui ja Tahtorak sai ateriansa Summerganonin ja Keetongun kiitäessä kohti porttia. Torakanmokoma ei pedolle riittänyt, vaan se säntäsi hurjan raivon ja himon vallassa sankarien kimppuun ja yhyttikin kaksikon areenan päädyssä, josta lähti pienet tikapuut tasanteelle, jossa oli portti. Peto sai tikapuiden juurella päähänsä syvät vammat kaksikon miekoista ja ne pari sokeaa sekunttia, jotka peto koki, olivat pelastus Sugalle ja Keetongulle, jotka kipusivat peräkkäin tikkaille. Pienelle tasanteelle päästyään he ryntäsivät ovesta käytävään. Käytävä oli pimeä, eikä sieltä kuulunut ollenkaan ääniä. Tämä oli oletettavasti huoltoreitti siltä varalta, että areenalla täytyisi tehdä jotain. Nazorakit tajusivat, että sirkus oli ohi ja takaa-ajon pitäisi alkaa. Summerganon ja Keetongu pistivät juoksuksi, sillä Nazorakit tunsivat epäilemättä tämän paikan kuin omat taskunsa. Tahtorakin karjunta kuului yhä: "KERTOKAA! ja seinät tuntuivat tärisevän.

Summerganon ja Keetongu juoksivat pimeää käytävää jokusen minuutin ajan ja he päätyivät avarampaan käytävään. Alkoi kuulua useiden askelten kaiku. He ryntäsivät eteenpäin ja pian näköpiiriin ilmestyi muutama vihollinen, mutta vapaudenhimoista sankarikaksikkoa ne eivät pidätelleet, vaan jäivät miettimään mikä iski...

Summerganon ja Keetongu tiesivät, että koko luolasto on hälytystilassa, mutta ketään ei näkynyt missään. Takaapäin alkoi kuitenkin kuulua jälleen askelten ääniä, heidän perässään oli massiivinen vihollislauma.

Suga ja Keetongu löysivät käytävän varrelta oven ja siitä astuttuaan he näkivät avaria tiloja. He olivat ilmeisesti seuranneet varastointia ja areenan kunnossapitoa varten tarkoitettua käytäväverkostoa pesän keskustan tienoille. Nazorakit etsivät heitä ilmeisesti aivan muualta tai sitten valtavan väkijoukon kaaosta ei oltu saatu kunnon järjestykseen, vaan vain pieniä ryhmiä oli päässyt takaa-ajoon. Heidän aikaisemmin kuulemansa askeleet voimistuivat. Kaksikko pisti jälleen juoksuksi ja suuntasi kohti keskustaa. He kuulivat aiemmin havaittujen takaa-ajajien lisäksi muidenkin askelia, jotain tutumpaa... Ja ääniä. "Elleivät vaistoni ole erehtyneet pahemman kerran, meillä kävi juuri mahtava tuuri.", sanoi Summerganon iloisesti, vaikka olikin yhä varuillaan. Keetongukin piristyi, sillä keskustaan saapuessan (ja pari vihulaista tyrmättyään) he törmäsivät tovereihinsa keskustassa. Harmi vain, että monikymmenpäinen vihollislauma oli aivan lähellä ja uloskäyntejä varmaan tukittiin koko ajan. Mutta kun Manu, Matoro ja Make olivat siinä ja ryhmä oli jälleen yhdessä, syttyi heihin toivo ja taistelutahto rajummalla liekillä kuin aikoihin. "Tästä se lähtee.", totesi Make. "Me pääsemme ulos.", totesi Summerganon ja niin ryhmä ryntäsi yhtenä rintamana takaa-ajajia päin, joiden suuri joukko ilmestyi keskustaan.

Komentokammion savuava raunio

Guardian seurasi katseellaan, kuinka Tawa ja Domek ryntäsivät alas portaita kohti käytävää, joka veisi heidät Klaanin pihamaalle. Pyyhkien Killjoyn haarniskan itsetuhon ympäriinsä heittämää tomua ja laastia päältään ja yskien jotain erittäin kärähtäneen makuista ulos henkitorvestaan sininen skakdi kääntyi ympäri tarkkaillakseen räjähdyksen tekemää tuhoa.

Komentokammion seinämä oli räjähtänyt täysin auki ja paljasti nyt aamuöisellä taivaalla hehkuvan kuunsirpin ja Klaanin sisäpihan. Pihalla oli kaksi savuavaa kraateria, joista kykeni havaitsemaan hienovaraista liikettä. Klaanin muurin valonheittimet olivat juuri aktivoituneet ja nyt yksi niistä kääntyi kohti pihaa valaisten kraaterit.
Sekä Killjoy että Feterra olivat yhä kunnossa. Guardian toivoi, että Tawa ja Domek olisivat nopeita.

"Guartsu", Kepen ääni sanoi jostain takaa. "Luulen, että nyt olisi hyvä hetki keskittyä johonkin muuhun."
Guardian kääntyi. Kepe osoitti Feterraa, joka oli lentänyt räjähdyksen voimasta komentokammion seinän läpi. Nyt lommoja ja naarmuja täynnä oleva mekaaninen painajainen kaivautui vaivalloisesti läpi sisääntuloaukkonsa sätkien kuin lisko-Rahin irtileikattu häntä. Kolme Feterran neljästä kourasta napsahti aggressiivisesti yhteen ja auki, mutta sen neljännen käden sormet olivat irronneet räjähdyksessä. Tämän Feterran yksinäinen silmä oli punainen ja sen pää pyöri hitaasti edestakaisin.

Paaco ja Kepe katsoivat toisiaan ja Guardiania epävarmana. Sen jälkeen Paaco ojensi Guardianille tämän Zamor-pistoolin.
"Pidä siitä parempaa huolta."

Guardian nyökkäsi, mutta ei vastannut. Hän tarkisti nopeasti, että pistooli oli ladattu ja katsoi juuri seinästä irti päässyttä Feterraa pohdiskelevan näköisenä.
"Ideoita?" hän sanoi.

"Pakeneminen olisi varmaan viisainta", Kepe sanoi osoittaen peukullaan uloskäyntiä kohti.

"Kumpaa te pelkäätte enemmän?" Guardian kysyi happamasti. "Teräksistä leijuvaa tuhokonetta vai vihaista Tawaa?"

"Erittäin hyvä pointti", Kepe vastasi.

Feterran punaisen silmän valo voimistui. Sen kommunikaatiokanava aukesi kuten aiemmin, mutta olento vaikutti olevan liian vahingoittunut vastaanottaakseen mestarinsa viestejä. Kommunikaattorin rätisevä ääni jäi soimaan taustalle silloinkin kun Feterra puhui itse.

Sen omakaan kommunikaattori ei vaikuttanut olevan täysin kunnossa.

"Pelkään. Pelkään. Mestari. Mestari, pääni. Tunnen sen. Tunnen sen. Tunnen sen. Pääni. Sitä ei voi kyseenalaistaa. Tunnen sen. Tunnen sen. Tunnen sen. Olen pe-loissa-ni . . . "

Feterran puhe hidastui loppua kohti ennen täyttä hiljaisuutta. Parin sekunnin päästä Feterra kuitenkin räjähti uuteen puhetulvaan. Samalla sen kolme ja puoli kättä ryhtyivät tulittamaan valkoisia ammuksia skitsofreenisesti eri suuntiin samalla kun olkapäät laukaisivat kontrolloimattoman sateen pieniä plasmasäteitä.

"Hyvää iltaa, herrasväki. Minä olen Avrahk Feterra malli 2.5, yksikkö 7. Minut käynnistettiin Mestari Z.M.A:n verstaassa noin kuukausi sitten. Luojani, Mestari Arstein opetti minulle runon. Jos haluaisitte kuulla runoni, voin lausua sen teille."

Sen sanottuaan Feterra vaikutti menettävän viimeisenkin ripauksen itsekontrolliaan. Sen mekaaninen pää pyöri nyt kovempaa täysiä kierroksia suristen. Guardian, Paaco ja Kepe juoksivat kohti suojaa päät kumarassa väistellen plasmasäteitä parhaansa mukaan.

"Ympäri ja ympäri ja ympäri ja ympäri", Feterra äänteli uhkaavan monotonisesti.

Päästyään suojaan yhden komentokammion pöydän taakse kolmikko katsoi toisiaan pitkään. Monenlaisia ideoita ja strategioita kehiteltiin sen minuutin aikana, jonka pöytä kesti tulitusta. Suurin osa niistä oli huonoja, mutta jotain oli tehtävä.

Kolmikko nousi pystyyn. Guardian aloitti hyökkäyksen ampumalla kohti Feterraa Zamor-pistoolillaan. Ammukset katosivat panssariin ennen kuin räjähtivät kumeasti Feterran sisällä aiheuttaen uusia ulkonevia lommoja. Feterra käänsi satunnaisen tulituksensa kohti kolmen klaanilaisen joukkoa, mutta ei osannut selvästikään varautua Kepen jäästä luomaan suojaseinämään. Jää kesti juuri ja juuri niin kauan valkoisia latauksia, että Feterran punainen plasma ehti latautua täyteen voimaan. Silloin Paaco, Kepe ja Guardian olivat kuitenkin ehtineet kilven takaa pois.

Kilven tuhoamiseen keskittynyt Feterra katseli hämmentyneenä ympärilleen etsien merkkiä kohteistaan. Se löysi klaanilaiset vasta havaittuaan vihellystä jostain takaapäin.

Feterra kääntyi. Se katui sitä sekunnin päästä, kun sai Zamorin viimeiseen silmäänsä, joka räsähti pimeäksi välittömästi.

"Ongelma: Näkökykyni on heikentynyt. Ratkaisu: Lisää plasmaa."

Silloin Feterra laukaisi olkaplasmansa samanaikaisesti. Se osoittautui huonoksi siirroksi, kun otti huomioon, että Kepe ja Paaco olivat käyttäneet voimiaan äsken. Molekyylihäirinnän naamio ja biomekaniikkavoimat olivat vaivoin yhteisvoimin sulattaneet plasmatykit umpinaisiksi, mikä vaikeutti huomattavasti ammuksen etenemistä.

Kaksi punaista räjähdystä leimahti Feterran molemmilla kyljillä, jonka jälkeen metalliolennon tykeistä oli jäljellä vain kaksi savuavaa raatoa. Feterra oli hiljaa hetken, mutta sen kommunikaattori vaikutti vihdoin korjaavan itsensä.

"7. Peräänny. Tarvitset korjauksia."

"Vastaus: Kyllä, Mestari", Feterra sanoi huomattavasti seesteisemmin. Se laski aseensa ja käynnisti pohjassa olevan moottorin äänekkäästi ennen kuin lensi ulos komentokammion aukinaisesta seinästä.

Guardian, Kepe ja Paaco katsoivat toisiaan hetken ja nyökkäsivät. Sitten he lähtivät juoksemaan joukolla kohti portaita, jotka veivät kohti Klaanin sisäpihaa.

Tunnelit

Makuta Nuin tiimi rynnisti torakoiden läpi uudessa voimassaan. Takaapäin ammuttiin, mutta ammukset osuivat aina muihin torakoihin. Kukaan ryhmän jäsenistä ei loukkaantunut enää pahemmin. Pian he olivat käytävässä, joka vei suoraan keskelle pesää. He käyttivät kaikki yhdessä voimiaan tunnelin suun sorruttamiseen. Nyt torakat eivät seuraisi heitä tätä reittiä. Tietysti heillä olisi muita, mutta ne olisivat… muualla.

Klaanilaiset hiippailivat kohti keskuskammiota miettien, mitä se mahtaisi sisältää. He jatkoivat tunnelia pitkin, kunnes saapuivat avarampaan tilaan. Suuren onkalon eräs seinämä oli tasaisen pyöreä ja metallinen, eikä oikein sopinut muuhun maisemaan. Valtavan metallipallon kyljessä oli kulkemiseen tarkoitettu aukko. He avasivat sen.

Sisällä oli jonkinlainen lyhyt käytävä. Virkailijatorakka istui pöytänsä ääressä. Hän näki tulijat ja kirkaisi. Pian hänen päänsä lensi kaaressa huoneen poikki. Leikki oli lopussa. Metallikäytävässä oli yksi ainut ovi. Ovessa luki ”000”.
”Tässä se nyt on, pojat”, Manu sanoi. He avasivat oven ja astuivat sisään.

Metal Gear Solid OST - Rex's Lair

Huone, tai oikeastaan halli oli valtava. Sinne olisi mahtunut monta Tahtorakia. Seinät olivat outoa materiaalia. Ne tuntuivat jotenkin orgaanisilta. Seinillä muhi jotain elävän näköistä. Jonkinlaisia ”lonkeroita” roikkui sieltä täältä. Ne liikkuivat välillä.

Sitten he huomasivat sen. Se oli iso. Se liikkui. Ei paljon, mutta liikkui kuitenkin. Se oli samaa, likaisen ruskeaa väriä kuin Nazorakit. Sillä oli kuusi valtavaa raajaa. Sen paikoitellen hieman piikikäs ulkokuori näytti muinaiselta, ja siihen näytti kasvaneen levää. Se oli kahlehdittu seiniin ja maahan kiinni, mutta liikkumavaraa sillä näytti silti olevan runsaasti. Sen hyönteismäinen pää jatkui pitkulaisena taakse, ja sen kuolaava, terävähampainen suuntapainen aukesi ja sulkeutui ällöttävästi nytkähdellen. Sen peräpää oli paksun liman peitossa, ja aivan alaruumiin kärjestä avautui tasaisin väliajoin reikä, josta työntyi esiin saman tahman peittämä muna. Se oli Nazorakien kuningatar.

Klaanilaiset katsoivat kauhuissaan tätä irvokasta, limaista, inhottavaa olentoa. Paitsi Makuta Nui: tämä katseli sitä kasvavan säälin ja halveksunnan tuntein. Nyt sen elämän oli päätyttävä.
”Manu…” sanoi Matoro hiljaa. Manu katsoi häneen päin.
”Se on…”
”Kyllä”, Makuta vastasi.

He katsoivat sitä pitkään. Välillä se kierähti toiselle kyljelleen ja korisi epämääräisesti. Se oli reilusti äskeistä Tahtorakia isompi. Se voisi murskata heidät kierähtämällä päälle.
”Tämänkö takia et kertonut meille?” Summerganon kysyi.
”Ette olisi lähtenyt mukaan”, Makuta vastasi.
”Emmekö?” Make kuiskasi.
”Emme…” Matoro sanoi pelokkaasti. ”Se on iso…”
”Niin on. Se pitää tuhota, rakkaat ystävät. Siksi olemme täällä”, Manu sanoi yrittäen kohentaa taistelumoraalia.

Hetken hiljaisuus.
”En olisi aiemmin uskonut Tahtorakin olevan senpäiväisistä vihollisistamme toiseksi isoin ja toiseksi väkevin”, sanoi Keetongu. Summerganon nyökkäsi kalpeana.
”Miten me… tapamme… sen?” kysyi Make.
”Meidän tulee…” Makuta vastasi.
”… niin?” Matoro sanoi.
”En ole itse asiassa ajatellut asiaa.”
”MITÄ?” muut huusivat yhtä aikaa.
”On hieno saavutus, että olemme hengissä täällä asti.”
”Sinäkö siis… toit meidät tänne kuolemaan?” sanoi Keetongu. Raivo alkoi nousta hänen päähänsä.
”Minun oli pakko yrittää tuhota se…” Manu sanoi hiljaa.
”Miksi?” Summerganon kysyi.
”Miksi se on niin tärkeää sinulle?” Make jatkoi.
”Se…”

”Ssssse on hänelle aivan liian tärkeää”, sanoi uusi ääni. Abzumon ääni.

Varjoista astui esiin julma, violettihaarniskainen, mustaviittainen Makuta.
”Ettekö tiedä?” hän sanoi ilkeästi. Makuta Nui katsoi häntä murhaavasti.
”Teidän ihanalla Makutallanne on yhteys torakoihin.”
”Sen voi päätellä kuka hyvänsä”, sanoi Matoro. ”Hän tuntee torakoiden johtajan.”
”Ah, niin”, Abzumo jatkoi. ”Ihanainen 0001. Kuinka kaipaankaan vanhoja, hyviä aikoja.”
”Mistä sinä puhut?” tivasi Suga.
”Minä olin ennen Makuta Nuin työtoveri. Mutta hän jätti minut ja työmme julmasti.” Abzumon kasvoilla oli julma hymy. Suhiseva s oli poissa. Tiimiläiset katsoivat Manua. Tämä oli ilmeetön. Hänen kasvonsa olivat varjossa. Abzumo hymyili yhä leveämmin.

Metal Gear Solid 4 OST - Rex's Lair 2008

“Siitä on jo kauan…” Abzumo jatkoi. ”Olimme Makutain veljeskunnan jäseniä tuohon aikaan. Kumpikin meistä loi samantyylisiä, ilkeitä, pelottavia – hirviömäisiä raheja. Päätimme luoda yhdessä jotain kammottavaa. Jonkinlaisen älykkään rahilajin, joka osaisi lisääntyä massavasti. Kuningatar loisi meille hienon armeijan näitä olentoja.” Makuta hymyili.
”Pikkuinen 000 ei ollut näin suuri vielä tuolloin.”
”Senkin saasta”, Makuta Nui kuiskasi.
”Minä? Älä viitsi, tämä oli sinun ideasi. Miksi kaduit? Miksi jätit minut tämän armoille? Kun arvoisa torakka numero 0001 oli syntynyt, lähdit pois. Häivyit, pois veljeskunnasta, pois luotamme. Miksi teit sen?”
”Minä en ollut, kuten sinä.”
”Voi, kyllä olit. Muistan selkeästi, kuinka juonimme veljeskunnan tuhoa. Minä jätin heidät tässä äskettäin… Nyt olen palannut rakkaideni luokse. Ja sitten tuhoan Bio-Klaanin. Se on tärkeintä. Ja kosto.”

Kaikki katsoivat Abzumoa. Makuta Nui näytti äärimmäisen synkältä.
”Miksi et kertonut meille?” Matoro sanoi.
”Olet salannut kaiken meiltä…” Make jatkoi. Abzumon nauru kaikui huoneessa pelottavasti. Se tunkeutui heidän päihinsä. Se raastoi heidän hermojaan. Se tappoi heidän kärsivällisyytensä.
”Eikö pikku Manu kertonut teille, että me olemme vanhoja kavereita? Eikö pikku Manu kertonut, että me loimme Nazorakit?” Abzumo käkätti. ”Eikö hän kertonut teille… mitään?”

Kaikki olivat hiljaa. Abzumo hykerteli itsekseen.
”Te ette taidakaan tuntea häntä. Ette ollenkaan.”

Abzumo tunsi valtaisan paineaallon osuvan ruumiiseensa. Hän paiskautui päin seinää kirkaisten kovaa. Makuta Nui seisoi paikallaan käsi eteenpäin ojennettuna, siivet auki.
”Onnitteluni, veliseni”, hän sanoi kylmällä, inhottavalla äänellä, joka tihkui vihaa ja raivoa. ”Sait minut suuttumaan.”

Yhtäkkiä 000 liikkui. Tavallista enemmän siis. Se nousi käsiensä varaan ja käänsi ruman päänsä kohti klaanilaisia.
”Ohoo, lapsi heräsi”, Abzumo sanoi. ”Olet huono isä, Manu. Todella huono.”
”Turpa kiinni, kivirotta”, Makuta Nui sanoi kylmästi ja ampui varjosäteen. Hänen voimansa alkoivat palautua. Viha täytti hänen mielensä. Abzumo väisti iskun täpärästi. Hän oli menettää päänsä.

Metal Gear Solid 3 OST - Takin' On The Shagohod

Nazorak-kuningattaren pää oli silmätön. Suuri suu oli täynnä teräviä hampaita. Kuola valui pitkinä noroina lattialle. Se alkoi kääntyillä kohti saalista.
”Pieni torakkavauva lähtee saalistamaan. Ehkä se löytää teidät”, Abzumo ilkkui. Hän nousi ylös ja katosi pian 000:n taakse. Tämä syöksähti klaanilaisia kohti nopeammin, kuin sellaiselta massalta voisi odottaa. Makuta Nui nousi lentoon ja etsi katseellaan Abzumoa. Muut yrittivät pysyä hengissä. Matoro pujotteli torakan käsien välistä toiselle puolelle huonetta. Keetongu yritti avata oven, mutta Abzumo räjäytti sen eteen kiviä jostain korkeuksista. Pian Makutoilla olisi uusi ilmataistelu. Make ja Summerganon yrittivät väistellä 000:aa, joka yritti liiskata heidät. Make ehti kierähtää pois alta, mutta Suga melkein murskautui. Hän ehti kuitenkin tarttua kiinni selälleen kierähtävän 000:n mahasta. Limaisesta ihosta oli vaikea pitää kiinni, mutta Summerganon onnistui hyvin. Nyt hän oli jättimäisen torakan päällä.

Suga tuijotti pedon kitaa vain parin askeleen päästä. Epämuodostuneen leuan pakkoliikkeet kuvottivat häntä. Suusta valuva, pahanhajuinen kuola kuvotti häntä. Koko olento kuvotti häntä.
Summerganon kiepautti miekkaa päänsä yläpuolella, ja samanaikaisesti otti harppauksen eteenpäin. Yhdellä taitavalla liikkeellä hän keskitti sekä oman että miekkansa liike-energian sivallukseen, ja hyökkäsi kohti pedon vasenta alaleukaa. Sugan säilä sivalsi suuren palan irti kuningattaren raajamaisesta leuasta. Purppuraa nestettä ruiskusi villisti joka suuntaan, ja Sugan oli vaikea nähdä eteensä nesteen suihkutessa hänen kasvoilleen.
Kuitenkin hän jatkoi huitomista, ja leuasta irtosi lisää paloja.
Tämä kuitenkin aiheutti kuningattaren karjaisevan tuskissaan, ja pelkkä ääni oli niin kova, että Summerganon tippui olennon vatsan päältä. Maken onnitui kuitenkin lentää toverinsa luo, ja hän nappasi Sugan ilmasta.

Purppuraa ”verta” lensi Matoron päälle. Se alkoi syövyttää hänen panssareitaan.
Mitä h-… hän ajatteli, ennen kuin sai päälleen kuningattaren suuren käden. Se puristi häntä maahan. Hän haukkoi henkeään. Abzumo laskeutui hänen vierelleen.
”Onko kivaa, Blacksssssnow?” tämä ilkkui ja aikoi potkaista Matoron naamion irti. Mutta sitten Manu lensi Abzumon päälle tönäisten tämän lattiaan. Abzumo nousi nopeasti ja teki kierrepotkun, joka osui Manun kasvoihin niin, että tämä lensi suoraan 000:n pehmeää ruumista vasten.
”Et ole koskaan ollut mikään lähitaistelija, Manu-parka”, Abzumo sanoi ilkeästi. Makuta Nui nousi ja veti esiin miekan. Abzumo teki samoin.
”Tällainen on tarpeeksi hienostunutta minulle, veliseni”, Manu sanoi ja hyökkäsi. Kummaltakin puolelta jaeltiin iskuja, mutta jokainen torjuttiin. Kumpikin osasi käyttää miekkaansa tarpeeksi hyvin estääkseen toista viipaloimasta itseään. Sitten Abzumo yhtäkkiä lisäsi Manun painovoimaa niin, että tämä rusentui lattiaa vasten. Abzumo heittäytyi koko painollaan miekka edellä Manua kohti, mutta tämä teleporttasi pois hänen edestään. Abzumo huomasi virheensä liian myöhään, hänen miekkansa meni poikki osuessaan lattiaan niin suurella voimalla, ja palanen terästä tunkeutui hänen kätensä läpi. Manu oli nyt hänen takanaan ja huohotti raskaasti.

Kuitenkin, juuri kun Manu oli hyökkäämässä, Kuningattaren valtava raaja heitti tämän kauas Abzumon luota. Hän paiskautui Sugaa kantavaa Makea päin, ja koko kolmikko rysähti hallin lattialle.
Keetongu juoksi kolmen Klaanilaisen luo.
"Oletteko kunnossa?"
Make avasi suunsa ensimmäisenä: "Pernani on kestänyt kovempaakin."

Matoro hyppi ja heitti kuperkeikkoja väistelläkseen 000:n raajojen iskuja. Kuitenkin hänenkin ketteryytensä raja tuli vastaan, ja eräs tälleistä paiskasi Blacksnowin monta metriä ilmaan. Matoro paiskautui hallin lattiaan kivuliaan näköisesti.
Abzumo hyökkäsi ainoan tolpillaan olevan Klaanilaisen, Keetongun, kimppuun. Kaksi vahvaa hahmoa kävi tiukkaa vääntöä, mutta kun Makuta käytti lämpökatsettaan, Keltainen Jättiläinen kaatui maahan huutaen tuskissaan.

Makuta Nui oli pökerryksissä maassa. Matoro lojui toisella puolella huonetta. Keetongu paloi maassa. Summerganon makasi tajuttomana Maken päällä. Abzumo näytti voitonriemuiselta.
”Minä voitin, Makuta Nui ja bioklaanilaiset, minä voitin!” Hän kääntyi katsomaan kuningatartorakkaa juuri parahiksi nähdäkseen tämän iskevän valtaisan takapuolensa häneen. Abzumo lensi kaaressa pesän seinän sisään. Kyllä, sisään. Seinään tuli aikamoinen lovi, ja se alkoi sulkeutua Makutan ympärille.
”Eiiih”, tämä voihkaisi, kun seinä vei hänet sisäänsä.

000 alkoi riehua hullun lailla. Makuta Nui alkoi toeta iskustaan. Hän katsoi kuningatarta.
”Me päästämme hänet irti”, Manu julisti. Muutkin alkoivat heräillä.
”M-mitäh?” Make sanoi. ”Hulluko olet?” Torakoiden kaivuun ääniä kuului kivikasan takaa.
”Ne tulevat”, Manu sanoi. ”Me päästämme hänet irti.”
”Hyvä on”, muut vastasivat.

He kohdistivat kaiken energiansa torakkakuningattaren ketjuihin. Ne olivat äärimmäisen vahvat: 000 ei saisi päästä niistä irti, joten niiden tuli kestää. Tämä muodostikin ongelman, kun torakan oli tarkoitus päästä irti. Mutta kyllähän viisikon yhdistetty voima sai kettingit katkeamaan, kun 000 itse repi ketjuja tehokkaasti. Kuningatar pääsi irti, mikä ei välttämättä ollut mikään paras mahdollinen asia torakoille, jotka pääsivät kivikerroksen läpi; kuningatar söi ne. Torakat alkoivat karjua: ”Hakekaa hoitajat!”

Viisikko karkasi ulos ovesta torakoiden läpi. Pian he olivat käytävänhaarassa, jossa ei ollut torakoita. Niiden kaikki huomio kiinnittyi nyt irti päässeen kuningattaren taltuttamiseen.

Pesässä Abzumo oli päässyt jo irti seinästä. Klaanilaiset olivat poissa. Abzumon sappi kiehui. Erikoisvarusteisia torakoita saapui sisään. Heidän mukanaan tuli kenraali 001.

Kenraali 001 katsoi kylmän viileästi vierestä, kuinka erikoistuneet Nazorakit lähettivät aseistaan tainnutussäteitä kohti Kuningatarta.
Tässä menisi taas kauan, siitä hän oli varma. Viimeksi, kun 000 oli vapaana, oli mennyt lähemmäs kaksi päivää saada se leppymään.

Sitten Kenraali siirsi huomionsa Abzumoon. Makuta näytti turhautuneelta. 001 asteli pitkän, violetin hahmon luo.
"Päästit heidät sitten menemään."
"Näemmä."
"Vaikka olit voittanut heidät jo."
"Sssssssinun lemmikkisssi oli sse, jonka tähden klaanilaisssssset päässssivät pakoon."

Kenraali ei jaksanut väitellä suhisevan kummajaisen kanssa. Hän asteli pois metallipallosta, pois riehuvan Kuningattaren luota. Häntä ärsytti. Abzumo ajatteli raivoissaan, kuinka hänen saaliinsa oli päässyt karkuun – vain, koska 000 oli heittäytynyt hankalaksi. Ja seinä… oli syönyt hänet. Se oli lievästi sanottuna outoa.

Klaanilaiset juoksivat tunnelia pitkin. He olivat juosseet erittäin pitkään, ja jokainen oli väsynyt. Heidän voimiaan oli koeteltu toden teolla, ja nyt heidän oli juostava kilometrikaupalla pimeässä käytävässä. He näkivät ylöspäin menevät tikkaat. Vapaus! Pian he jo kiipesivät tikkaita pitkin kohti raitista ilmaa. Make pullahti ulos ensimmäisenä. Hän haukkoi henkeään, kuin ei olisi hengittänyt tunteihin. Matoro romahti maahan heti päästyään ylös. Keetongu sai raahattua tajuttoman Sugan pihalle ennen kuin istahti hengähtämään. Makuta Nui käveli sivummalle ja istuutui maahan. Kukaan ei voinut edes arvata, mitä hänen päänsä sisällä mahtoi liikkua, mutta mitä tahansa se olikin, se ei varmasti ollut kovin positiivista.

[spoil]Snowie kirjoitti suunnilleen puolet tästä viestistä. Badum-tish. Puolet kunniasta hänelle.[/spoil]