Nazorakein tukikohta, gladiaattoriareena

Amiraali 002 katsoi korkealla olevan aition suuren panssarilasin läpi valtavaa petoa, joka karjui joka suuntaan. Tahrorakissa oli kiinni keihäitä ja pitkiä miekkoja, jotka edelliset areenalle viedyt olivat siihen iskeneet ennen syödyksi tulemista. Ja heillä oli sentään ollut aseet.

Amiraalin vieressä seisoi ympärilleen kiusaantuneena vilkuileva sinistä barettia kantava torakka 1034. Hän ei oikeastaan tiennyt, mitä mieltä oli pääsystään tänne aitioon seuraamaan ottelua. Oli ollut suuri kunnianosoitus Amiraalilta ottaa hänet mukaan, vain harva nazorak päästettiin näihin erillisiin luksusaitoihin. Mutta ei 1034:stä ollut suurta hupia katsella kenenkään teurastamista. Eihän hahmolla olisi mitään mahdollisuuksia taistella tahtorakia vastaan.

Amiraali istui tyynesti suurella istuimellaan, katse suureen rahipetoon näennäisen keskittyneenä. Hänen mielensä kuitenkin askarteli aivan muualla. 002 oli kovin kiinnostunut siitä, tapaisiko hän Kenraalia henkilökohtaisesti tällä vierailullaan pesään. Hänellä olisi nimittäin asiaa.

Tyrmä/areena maan alla.

"...yritän keksiä jotain!"
Keetongun ääni kaikui Summerganonin päässä, kun hän nosti voipuneena toveriltaan saamansa miekan. Mutta hänen järkensä tuntui terävöityvän Keetongun kehotuksesta. Hän onnistuisi, kyllä Keetongu keinot keksii. Täytyi vain pelata aikaa... Ja se ei ole helppo tehtävä, kun vastassa on Tahtorak. "Toivottavasti pysyt poissa tuon tieltä.", Summerganon sanoi hiljaa, vaikka hän tiesi ettei Keetongu kuullut. Suga totta tosiaan toivoi, että Keetongu keksisi jotain ja onnistuisi pysymään poissa pedon tieltä, sillä vaikka se tuntui olevan kahden vaiheilla ja hämillään, kiitos pauhaavan yleisön ja edessä odottavan saaliin, tekisi se ratkaisunsa nopeasti. Summerganon kohotti Keetongulta saamansa miekantekeleen ja ajatteli, että tämä olisi vain yksi taistelu muiden joukossa. "Tai ei, ei ole. Toverieni vuoksi minun täytyy selviytyä. Itseni vuoksi. Ja minähän selviydyn.", hän uhosi itsekseen ja tunsi itsensä huomattavasti pidemmäksi ja vahvemmaksi kuin vielä hetki sitten. Ilman haarniskaa oli myös helppo liikkua, eihän raskaasta haarniskasta mitään iloa olisi Tahtorakin hampaissa ollutkaan, sitä se ei kestäisi.

Tahtorak näytti saaneensa tarpeeksi katsojien töllistelystä ja kääntyi silmät leiskuen Summerganonia kohti. "Se on meno nyt.", Suga ajatteli ja oli valmiina loikkaamaan pois sen tieltä. Tahtorak karjaisi: "KERTOKAA!" ja lähti huitoen löntystämään Summerganonia päin. Suga otti askeleita taaksepäin, pitäen katseensa jatkuvasti Tahtorakissa. Ja sitten hän teki nopean loikan vasemmalle ja juoksi areenan toiseen laitaan ja sekös Tahtorakia suututti. Äkkinäinen liike ärsytti sitä ja se jatkoi meuhkaamistaan ja säntäsi taas Summerganonia kohti, mutta Suga ei jäänyt neuvottomaksi, vaan lähti juoksemaan sitä kohti miekka ojossa. Tahtorak huitaisi lähestyvää soturia kädellään ja sai miekasta näpeilleen. Isku oli kuitenkin tarpeeksi luja kaataamaan Summerganonin, mutta tämä nousi nopeasti ja säntäsi taas vähän matkan päähän. Tahtorak ei hellittänyt, vaan kävi uuteen syöksyyn. Juoksentelu otti koville, mutta Summerganon jatkoi. Sitten kuului huuto: "SUGA!".

Pauhaavan yleisön meteli tuntui katoavan, kun Summerganon sai uutta toivoa. "Keetongu, pelastatko meidät nyt..?", hän ajatteli ja antoi Tahtorakin rynnistää aivan lähelle. Juuri kun se valmistautui tarttumaan Sugaan, tempaisi Suga Keetongun improvisoimalla miekalla rajun lyönnin Tahtorakin naamalle ja hyppäsi saman tien sivulle ja Tahtorak rojahti rähmälleen siihen, missä Suga oli puoli sekunttia sitten ollut. Se nousi nopeasti, mutta Summerganon oli taas sännännyt pois. Nazorakeja ei enää huvittanut.

Tyrmä areenan alla

Summerin pitäisi kestää vähän aikaa. Suunnitelma muodotui Keetongun päässä. Hän otti hitsauslaitteensa ja kuumensi sillä toisen irrottamansa Kikanalon sarven terää. Se leikkaisi kuuman paremmin.

"KERTOKAA!"

Keetongu nousi ruumiiden päälle kaltereiden alle. Hän heilautti sarven päänsä yli ja löi sillä kalteria niin kovaa kuin pystyi. Ensimmäinen kalteri katkesi ja sen pää jäi tärisemään. Keetongu väänsi sen pois tieltä. Sitten hän löi poikki kaksi muutakin kalteria. Nyt Summer pääsisi ujuttautumaan aukosta, ainakin ilman panssareita.

"SUGA!" Keetongu karjaisi. Hän kurkisti aukosta ja näki Sugan lyövän onnistuneen lyönnin Tahtorakin kasvoille. Se kaatui, mutta nousi. Summer juoksi luukulle ja hyppäsi sisään. Kikanalot pehmensivät pudotusta.

"Selviydyin", Suga sanoi. Sellissä haisi pahalle.
"Niinpä tosiaankin teit", Keetongu vastasi.

"TULE ULOS SIELTÄ!" Kuului ylhäältä. Tahtorak oli hyvin, hyvin vihainen. Itikka oli lyönyt sitä naamalle ja vielä karannut alas.

"Pääseekö täältä ulos?" Summer kysyi.
"Ainoa ulospääsytie on ylhäällä, muualle on panssariovet", Keetongu vastasi. "Mutta onhan meillä miekat".

"Niin, se on selvä parannus", Summer vastasi. He alkoivat tutkia luolaa apuvälineiden toivossa.

Ylätasanne
Musiikkia!!!

Matoro alkoi menettää tajunsa. Mutta sitten: jotain tapahtui. Jokin syöksähti käytävästä ja iski lattian mäsäksi. Abzumo putosi kirkaisten alas – suoraan läpi jäästä repijärahien altaaseen. Matoro roikkui puolikuolleena reiän reunasta. Hän katsoi ylös. Hän näki Makuta Nuin ja Maken, jotka olivat tulleet käytävästä. Hälytyskellot alkoivat soida. Make auttoi Matoron ylös. Manu katseli alas; piikit olivat poissa. Lattia alkoi täyttyä sisään virtaavista torakoista. Niillä oli raskas aseistus.
”Me häivymme. Nyt”, Manu sanoi kiireesti. ”Juoskaa!”
Torakat tähtäsivät. Jokainen niistä ampui.
”Voi pas-” Make aloitti, mutta Manu tyrkkäsi hänet käytävään. Huoneessa räjähti.

Abzumo nousi pintaan altaassa. Suurin osa kaloista oli jättänyt hänet rauhaan hänen käytettyään rahienhallintavoimiaan. Mutta nyt katto romahti hänen päälleen.

Makuta Nui, MahriKing ja Matoro the Blacksnow juoksivat pitkin käytävää. Joka puolella hälytyskellot kiljuivat heidän korviinsa. Käytäviltä juoksenteli esiin torakoita vähän väliä. Onneksi käytävässä oli paljon mutkia ja sivuhaaroja. Skakdilauma hyökkäsi heidän kimppuunsa suoraan edestäpäin. He päättivät juosta nopeasti takaisin päin. Torakoiden läpi pystyi rynnimään, Skakdien ei. He löysivät itsensä juoksemassa kaikkea pakoon jälleen uudesta sivuhaarasta. Lopulta he tulivat suurehkoon huoneeseen, jossa oli useita ovia. Jokaisesta tuli torakoita ja Zyglakeja. Skakdit ja monet torakat seurasivat heitä.
”Tämä ei jää tähän”, Manu kuiskasi.
Torakat piirittivät heidät.
”TE TOTTELETTE MINUA JA TAPATTE TOISENNE.”

Torakat katsoivat toisiaan. Mitä tämä hullu huusi? Luuliko hän heitä aivottomiksi raheiksi, joita voi hallita Makuta-voimilla?
”Eikö teille kelpaa tämä kohtalo, jota tarjoan?” Makuta kysyi. Hän sai vastaukseksi ärinöiden kuoron.
”Hyvä on sitten. Matoro, vapauta Nova-räjähdys.” Matoron suu loksahti auki.
”Mitä?” hän sanoi peloissaan. ”Oletko tosissasi?”
”Kyllä.”
”Sehän… voisi tuhota koko saaren.”
”Ei voisi. Olet liian heikko.”
”…”

Nazorakein joukossa oli alkanut kuhista. Mikä oli Nova-räjähdys? Skakdit tiesivät sen. Heitä alkoi pelottaa.
”Hoidellaan nuo nyt äkkiä pois, ennen kuin ne ehtivät oikeasti räjäyttää jotain”, joku Skakdeista sanoi.
”Ne bluffaavat”, eräs toinen vastasi. ”Sellainen tuhoaisi kaiken täältä.”
”Mutta jos se oikeasti on niin heikkona, että ei pystyisi? Jos se tuhoaa vain… meidät?”
”Sitten meillä on huono tuuri.”
”Älä viitsi…”

Matoro alkoi ladata vähäisiä voimiaan. Torakat katsoivat pelokkaina. Manu hymyili. Hajota ja hallitse. Make värkkäsi heidän suunnitelmansa viimeistä vaihetta Matoron selän takana.

Matoro huusi kuin viimeistä päivää. Hänen takaansa alkoi nousta savua. Suuri savupilvi lehahti ympäriinsä. Koko luola peittyi savusta. Alkoi kuulua räjähdysten ääniä. Torakat menivät paniikkiin. Skakdit painuivat maahan. Zyglakit ihmettelivät, mistä on kyse.

Pian Manu, Matoro ja Make olivat yhdellä ovista. Temppu oli onnistunut. Make oli räjäytellyt pieniä tuliammuksia ja tehnyt valtaisan savupilven. Matoro oli ladannut elementaalienergiansa ja sitten purkanut latauksen niin, että maahan oli tullut jäinen rengas. Nyt komikko juoksi käytävää pitkin kohti pesän keskustaa.

Pimeys

Pysy vahvana.

Pysy vahvana.

Älä kuuntele. Nimet. K̶uus͡i nimeä.
Pysy vahvana.



Jake. Kapura. Snowman.
Kuusi̷͜͠.
Domek.

Miksi niitä on aina kuusi.

ystävä

vihollinen

ystävä

kuusi

ei




N̴҉i̸̵͘md̸̛a̷̢.





ystävä

4 minutes remaining

Taistelu raivosi edelleen. Guardian ja Domek pidättelivät nyt molemmat Feterroita yksinään, kun Tawa veti Killjoyn sivummalle.

"Pysy sivummalla, olet haavoittunut liikaa."

"Ei, kytkin itsetuhon päälle. Pukuni räjähtää neljässä minuutissa ja aion viedä nuo mukanani."

Tawan katse suureni ja hän tarttui Killjoyn olkapäistä ravistellen tätä.

"Idiootti! Noiden takia tapatat itsesi. Etkö yhtään huonompaa hetkeä voinut keksiä?"

Tawan huuto sai Killjoyn havahtumaan taas hetkeksi ja ryhdisti asentoaan.

"Pukuni on suunniteltu siten, että räjähdys suuntautuu ulospäin. Kehoni pitäisi selvitä siitä."

3 minutes remaining

Tawa katsoi Killjoyta, mutta havahtui huomatessaan Domekin olevan ahdistettuna nurkkaan.

"Kun 30 sekuntia on jäljellä, huuda."

Killjoy nyökkäsi ja sulki silmänsä. Hänen tulisi kerätä voimia viimeiseen loikkaan. Tällä aikaa Tawa oli jo hypännyt Domekin ja Feterran väliin.

2 minutes remaining

Killjoy mittaili Feterroja. Guardianin Feterra oli kärsinyt selkeästi enemmän, joten hän valitsisi vahvemman. Tawa ja Domek pidättelivät Feterraa parhaansa mukaan, kunnes Killjoy huusi: "Teidän!"

Tawa nyökkäsi ja veti Domekin kauemmaksi Feterrasta.

1 minute remaining

Killjoy kampesi itsensä ylös. Kylkeen sattui. Hän oli jo unohtanut, miltä oikea kipu tuntuu. Tawan ja Domekin Feterra huomasi pystyyn nousseen Killjoyn ja lähti kulkemaan kohti sitä, mutta Tawa iski sitä keihäällään päähän, jolloin se kääntyi taas heitä kohti.

30 seconds remaining

"NYT!", Killjoy karjaisi ja Tawa ja Domek hyppäsivät mahdollisimman kauas. Killjoy lähti juoksuun kohti Feterraa, jolloin sen kourat tarrttuivat Killjoyyn, aivan kuten viimeksikin. Killjoy laukaisi pukunsa moottorit ja ajoi Feterran seinään.

5, 4, 3, 2, 1, Thank you

Valo välkähti sekunnin ajan sokaisten kaikki tilassa olleet. Hetken ajan näytti, kuin Killjoy ja Feterra olisivat leijuneet ilmassa, kunnes se tapahtui...

Räjähdys oli korviahuumaava. Se hävitti kaiken lineaarisesti kahdeksassa eri suunnassa ja sinkosi Feterran seinän läpi, jolloin se syöksyi suoraan pihamaalle, törmäten rajusti maahan.

Guardian oli peittänyt päänsä käsillään ja hänen Feterransa oli lentänyt kauemmaksi paineaallon seurauksena. Katossa roikkuvat Tawa ja Domek nyökkäsivät Guardianille ja ryntäsivät portaikkoa kohti, suuntanaan pihamaa. Tawa nyökkäsi Guardianille: "Paaco ja Kepe"

Guardian nyökkäsi ja käänsi käänsi askeleensa kohti komentokammiota.

Pihamaalla, tynkäraajainen paljas Killjoy makasi maassa ilman pukuaan. Hän oli menettänyt tajuntansa iskun seurauksena ja silmänsä avattuaan, hän tunsi vain poltteen. Hänen pukunsa oli irronnut hänestä huumaavalla voimalla ja hänen raajansa, tai se mitä niistä oli jäljellä, savusivat.

Hän näki katanansa tippuneen muutaman metrin päähän itsestään. Killjoy päätti kuitenkin olla liikkumatta. Tällä kertaa hän lepäisi kunnolla. Hän ei kuitenkaan huomannut, kuinka juuri ilmestyneestä kuopasta metallinen hahmo nousi ja käänsi katseensa Killjoyyn.
Killjoy havahtui.

"Joko sinä olet jostain muusta maailmasta, tai sinut on kuorrutettu Karzahnin kuivuneella korvavaikulla. Miksi sinä et tuhoudu?"

Trooppinen saari, Nazorakein tukikohta

Oli tullut aika vapauttaa matoralaiset, auttaa heidät veneisiin ja pakoon tästä kurjasta leiristä.

Varsin etevästi mättääksi naamioitunut Snowman tarkkaili uuden zamor-kiväärinsä kiikaritähtäimen läpi matoranien vankilana toimivan sellin edessä seisovia hahmoja. Ampuminen ei tulisi kyseeseen, piilo täytyisi pitää viimeiseen asti. Matoralaisvastarinta oli ollut aivan oikeassa, varsinaisia vartijoita oli vain neljä, mutta lähiympäristössä pyöri erilaisten partioiden muodossa useita kymmeniä vihollisia. Se urhea le-matoran oli sanonut harhauttavansa partiot. Selvä, Snowman tuumi. Minulle jäävät siis varsinaiset vartijat.

Pienieleisesti lumiukko tarkensi kiikariaan. Vaikka Snowman ei ollutkaan Klaanin parhaita taistelijoita, yllätyksen turvin hän kyllä arvioi voittavansa torakan, sopivasti ajoitettuna muutamankin. Mutta varsinaisen ongelman muodostikin se, että yksi vartijoista oli skakdi.

Ei sillä, etteikö Snowmanilla olisi ollut kokemusta skakdien kanssa taistelemisesta. Hänen arkkivihollisensa oli skakdi, mutta se tervakeuhkoinen rääpäle ei ollut mikään oikea vertailukohta. Tämä vartijana toimiva yksilö näytti vahvalta ja kokeneelta taistelijalta. Plus sillä oli kolme torakkaa kavereinaan.

Siksi Snowman olikin kehitellyt päässään suunnitelman. Suunnitelman, jonka onnistumisesta ei ollut mitään takeita, mutta pitihän sitä aina jotain yrittää.

---

Ternok katseli, kuinka muutama matoralainen keräsi esinteitä suureen läjään parin tunnelin luolamaisessa risteyskohdassa. Siihen kerääntyivät yhteen kasaan vastarinnan keräämät Cordakin ammukset, Zamor-kuulat, kaikki mikä saattaisi räjähtää. Kova homma se oli ollut, ja jotkut väittivät tämän olevan tuhlausta. Mutta tässä se oli, nyt tai ei koskaan.

”Muistakaa, veljet, kun yllämme oleva rakennus sortuu päällemme, lähdemme liukkaasti pois. Aivan kuin pelkkä tunnelin romahtaminen ei aiheuttaisi riittävästi riskiä, paikka kuhisee pian varmasti nazorakeja. Pysykää varjoissa, älkääkä pelätkö käyttää näitä” Ternok sanoi, taputtaen Kanoka-kiekonheitintään.

---

Saarella oli suhteellisen hiljaista, kunnes yllättäen korviahuumaava pamaus kuului jostain nazorakein tukikohdan länsilaidalta. Sitten kuului rakennuksen sortumisen ääni yhdeistettynä torakkain huudantaan. Kaikki nämä kaikuivat tukikohdan lukuisista seinistä sekoittuen kamalaksi sekamelskaksi. Partiot rynnistivät kohti räjähdyksen ääntä.

Näinä hetkinä muuan torakka oli kiitollinen siitä, että vartioi tallia. Häntä ei oikein huvittanut juoksennella ympäri tukikohtaa, oli enemmänkin hänen tapaistaan istuskella paikallaan tekemättä erikoisemmin mitään.

Hänen kolme vartiokumppaniaan näyttivät huomattavasti vähemmän tyytyväisiltä. Skakdi ja kaksi torakkaa näyttivät uteliailta, ja kovin turhautuneilta siitä, että olivat ainoat henkilöt monen rakennuksen säteellä jotka eivät saaneet tietää mitä tapahtui.

Silloin kulman takaa tuli näkyviin jotain. Se oli valkoinen matoran, jolla näytti olevan jotain oranssia naamallaan. Se työnsi suurehkoa kärryä edellään, ja sen lastina oli jotain valkoista, joka näytti lumelta. Matoranin käsien liikkeissä tuntui kuitenkin olevan jotain eriskummallista, aivan kuin ne olisivat olleet todella tönköt.

Kun kärrit tulivat lähemmäksi tallia, vartijoista vanhin nazorak pysäytti sen.
”Hoi, mitä kuskaat?”
Torakka ei saanut kysymykselleen vastausta, mutta huomasi jotain. Kärryissä kuljetettava valkoinen mössö näytti liikkuvan. Hän viittoi muut luokseen, ja osoitti skakdia ja toista torakoista ottamaan matorania käsistä.
”Tutkikaa myös, ettei pikku veitikalla ole mitään yllätyksiä” hän lisäsi. Nazorak kierteli pitkillä harppauksilla valkoista matorania ja tämän kärryjä puhuessaan. ”Tiedätkö, mikä tekee vartijan työstä mielenkiintoista?”
Matoran ei vastannut.
”Se on nähdä, kuinka säälittäviä yrityksiä väki tekee vapauttaakseen muita vankiloista.”
Matoran pysyi vaitonaisena.
”Luuletko olevasi ensimmäinen, joka yrittää salakuljettaa asioita aivan nenäni alta? Tiedoksesi, et ole. Ensi kerralla, käske kavereitasi pysymään liikkumatta, kun kohtaatte partion!”
Tämän sanoessaan torakka kohotti keihäänsä, ja iski sillä nopeasti kärryjen lastia. Nazorakin yllätykseksi hän ei kuitenkaan kuullut matoranien kiljuntaa, vaan huomasi kärryn valkoisen sössön väistävän keihään, ja pian lumimassa imaisi torakan sisäänsä.

Samanaikaisesti matorania käsistä pitelevät torakka ja skakdi irrottivat otteensa huomatessaan käsien vetäytyvän matoranin ruumiiseen, paljastaen altaan jotain metallista. Ennen kuin vartijat ehtivät kissaa sanoa, käsien sisältä paljastuneet Cordak-laukaisin ja vanha painetykki laukesivat.

Ei Snowman siinä tähdätä pystynyt, mutta niin lyheltä välimatkalta hän oli varma osumasta. Vartijat hänen molemmilta puoliltaan lennähtivät kovaa kyytiä eri suuntiin, ainoastaan törmätäkseen rakennusten seiniin. Kärryn Snowman työnsi viimeistä nazorakeista kohti, ja samaan aikaan kärryn lumimassa pulpautti ulos Zamor-kiväärin. Snowman nappasi sen ilmasta, ja loikkasi maassa makaavan Skakdin viereen. Ennen kuin palkkasoturi ehti nousta, pamautti matoran-kokoinen lumiukko sitä päähän aivan lähietäisyydeltä muutamia kertoja tainnuttavilla Zamoreilla.

Ei tästä ehkä tyylipisteitä irtoa, Snowman mietti, mutta ainakaan tuo kaveri ei herää muutamaan tuntiin.

Samassa kärryn nurin työntämä Nazorak kuitenkin pääsi jaloilleen, ja kärryyn imaistu torakka vapautui lumesta. Kun vielä kolmaskin hyönteinen tokeni, sukelsi Snowman äkkiä Zamor-tulitukselta suojaan lähimmän nurkan taakse.

Lumiukko mietti tilannettaan. Skakdi oli poissa pelistä. Hieman epämiehisellä tavalla, mutta Snowman olikin aina arvostanut enemmän luovaa toimintaa kuin turhaa sankarimaisuutta. Ongelman muodostivat nyt kolme torakkaa ja se tosiseikka, että suurin osa lumiukon lumimassasta oli kärryssä. Matoranin kokoisena hänellä ei ollut voimaa taistella suoraan takaisin.

Mutta kun eräs torakoista hyppäsi nurkan taakse hoitamaan valkoisen matoranin päiviltä, ei Nazorak yllätyksekseen nähnytkään ketään.
”Se ryökäle on kadonnut!”
”Mitä?”
”Niin niin, se on piilossa tässä jossain.”
”No, hajaannutaan. Ei se kauas ole voinut pötkiä.”

Heti, kun kaksi muuta torakkaa olivat hieman etäämmällä, nurkan taakse kurkistanut torakka tunsi jonkun kuristavan itseään takaa päin. Eräs kadun pensaista oli hypännyt hänen niskaansa, ja pian Nazorak menetti tajuntansa. Snowman oli ylpeä naamioinninkyhäämisnopeudestaan.

Kahdesta jäljellä olevasta torakasta suurempi käveli pimeällä, kapealla kujalla.
”Matoraaan! Tule esiin! Pääsemme kaikki helpommalla.”
Nazorak jatkoi kulkuaan, kunnes huomasi pahvilaatikon. Pahvilaatikon, joka ei selvästikään kuulunut siihen, ulos kadulle.
”Voi pikku matoran, kai minun on nyt lopetettava etsintä. Olet niin hyvin piilossa” torakka sanoi ivallisesti, ja nauroi tyhmästi päälle. Sitten se ampui zamorillaan pahvilaatikon säpäleiksi, mutta ei yllätyksekseen huomannutkaan matoranin kuollutta raatoa.
”Mitähäh?”
Sitten valkoiset kädet tarttuivat Nazorakia takaa päin, erään pernapensaan suunnalta, ja niin oli tämäkin torakka poissa pelistä. Pahvilaatikko oli kevyt varuste, joka oli Snowmanista aina hyvä ottaa mukaan varustelaukkuun.

Pian Snowman olikin siirtynyt tallin edustalle, kaatuneen kärryn viereen. Hän yhdistyi siinä olevaan lumeensa, ja poimi maasta aseistuksensa. Kolme vartijaa hän oli voittanut hiippailulla. Eiköhän yksi torakka hoituisi ihan silläkin, että Snowman oli poikkeuksellisen luihua hyönteistä kahta päätä pidempi ja yli tuplasti painavampi.

Lumiukko kuuli takaansa sen saman torakan äänen, joka hänet oli ensinnä pysäyttänytkin.
”Kas kas, sinähän se ovela kaveri oletkin. Ja huomaan, ettet olekaan mikään matoran.”

Snowman kääntyi ympäri, ja samassa nazorak iski miekallaan. Lumiukko torjui iskun hakullaan, ja vahvempana sai torakan miltei irrottamaan otteen säilästään. Nazorak oli kuitenkin nopeampi, ja teki saksipotkun. Snowman lennähti maahan tiputtaen molemmat lyömäaseensa, ja torakan miekka sivalsi nopeasti. Valkoinen toa kierähti täpärästi sivuun, mutta taas torakan potku löysi kohteensa. Snowman tunsi kyljessään kovaa kipua, ja käpertyi sikiöasentoon suojautuakseen Nazorakin potkuilta.
”Olisit tunkeilija vain pitäytynyt raukkamaisuudessa” torakka julisti kohottaessaan miekkansa valmiina viimeiseen iskuun. ”Taistelijaksi sinusta ei ole.”

Tyrmä areenan alla

Summerganon ja Keetongu yrittivät kuumeisesti keksiä jotain. Tahtorak ei pääsisi heidän luokseen, mutta sen karjunta ei tehnyt heidän oloaan mukavaksi. Ja heidän vihollisensa saattaisivat pahimmassa tapauksessa yrittää napata heitä...

Tyrmässä ei tuntunut olevan mitään erityisen hyödyllistä. He eivät onnistuisi kaivamaan minkäänlaista tunnelia, mutta heitä ei houkuttanut heittäytyä taisteluun Tahtorakia vastaan tuhatpäisen vihollislauman edessä. He katsoivat parhaaksi varustautua taisteluun niin hyvin kuin taisivat, keräämällä teränpalasia ja sen sellaista. Ehkä he onnistuisivat tekemään heittoaseiksi paremman puutteessa kelpaavilla teränpaloilla ja miekoillaan tarpeelliset vahingot Tahtorakiin. Yleisö meuhkasi, mutta näreissään. Se ei pitänyt tällaista enää lainkaan huvittavana. Muutama oli noussut katsomon laidoille seisomaan ja osoittelemaan tyrmää suutuksissaan. Sankarikaksikko näki siinä tilaisuutensa. Nazorakien kiihtyessä he päättivät tehdä jotain uhkarohkeaa ja he säntäsivät takaisin areenalle, sillä Tahtorak oli kiinnittänyt huomionsa katsomon reunoilla meuhkaaviin nazorakeihin. Keetongu väänsi kalterit tieltään ja kömpi areenalle. Summerganon ja Keetongu heittivät molemmat kevyimmät sarvenpalat, jotka he olivat löytäneet kohti reunalla seisovia nazorakeja ja heidän suunnitelmansa toimi: yksi putosi areenalle saatuaan osuman jalkaansa. Yleisö raivostui ja Tahtorak sai ateriansa Summerganonin ja Keetongun kiitäessä kohti porttia. Torakanmokoma ei pedolle riittänyt, vaan se säntäsi hurjan raivon ja himon vallassa sankarien kimppuun ja yhyttikin kaksikon areenan päädyssä, josta lähti pienet tikapuut tasanteelle, jossa oli portti. Peto sai tikapuiden juurella päähänsä syvät vammat kaksikon miekoista ja ne pari sokeaa sekunttia, jotka peto koki, olivat pelastus Sugalle ja Keetongulle, jotka kipusivat peräkkäin tikkaille. Pienelle tasanteelle päästyään he ryntäsivät ovesta käytävään. Käytävä oli pimeä, eikä sieltä kuulunut ollenkaan ääniä. Tämä oli oletettavasti huoltoreitti siltä varalta, että areenalla täytyisi tehdä jotain. Nazorakit tajusivat, että sirkus oli ohi ja takaa-ajon pitäisi alkaa. Summerganon ja Keetongu pistivät juoksuksi, sillä Nazorakit tunsivat epäilemättä tämän paikan kuin omat taskunsa. Tahtorakin karjunta kuului yhä: "KERTOKAA! ja seinät tuntuivat tärisevän.

Summerganon ja Keetongu juoksivat pimeää käytävää jokusen minuutin ajan ja he päätyivät avarampaan käytävään. Alkoi kuulua useiden askelten kaiku. He ryntäsivät eteenpäin ja pian näköpiiriin ilmestyi muutama vihollinen, mutta vapaudenhimoista sankarikaksikkoa ne eivät pidätelleet, vaan jäivät miettimään mikä iski...

Summerganon ja Keetongu tiesivät, että koko luolasto on hälytystilassa, mutta ketään ei näkynyt missään. Takaapäin alkoi kuitenkin kuulua jälleen askelten ääniä, heidän perässään oli massiivinen vihollislauma.

Suga ja Keetongu löysivät käytävän varrelta oven ja siitä astuttuaan he näkivät avaria tiloja. He olivat ilmeisesti seuranneet varastointia ja areenan kunnossapitoa varten tarkoitettua käytäväverkostoa pesän keskustan tienoille. Nazorakit etsivät heitä ilmeisesti aivan muualta tai sitten valtavan väkijoukon kaaosta ei oltu saatu kunnon järjestykseen, vaan vain pieniä ryhmiä oli päässyt takaa-ajoon. Heidän aikaisemmin kuulemansa askeleet voimistuivat. Kaksikko pisti jälleen juoksuksi ja suuntasi kohti keskustaa. He kuulivat aiemmin havaittujen takaa-ajajien lisäksi muidenkin askelia, jotain tutumpaa... Ja ääniä. "Elleivät vaistoni ole erehtyneet pahemman kerran, meillä kävi juuri mahtava tuuri.", sanoi Summerganon iloisesti, vaikka olikin yhä varuillaan. Keetongukin piristyi, sillä keskustaan saapuessan (ja pari vihulaista tyrmättyään) he törmäsivät tovereihinsa keskustassa. Harmi vain, että monikymmenpäinen vihollislauma oli aivan lähellä ja uloskäyntejä varmaan tukittiin koko ajan. Mutta kun Manu, Matoro ja Make olivat siinä ja ryhmä oli jälleen yhdessä, syttyi heihin toivo ja taistelutahto rajummalla liekillä kuin aikoihin. "Tästä se lähtee.", totesi Make. "Me pääsemme ulos.", totesi Summerganon ja niin ryhmä ryntäsi yhtenä rintamana takaa-ajajia päin, joiden suuri joukko ilmestyi keskustaan.

Komentokammion savuava raunio

Guardian seurasi katseellaan, kuinka Tawa ja Domek ryntäsivät alas portaita kohti käytävää, joka veisi heidät Klaanin pihamaalle. Pyyhkien Killjoyn haarniskan itsetuhon ympäriinsä heittämää tomua ja laastia päältään ja yskien jotain erittäin kärähtäneen makuista ulos henkitorvestaan sininen skakdi kääntyi ympäri tarkkaillakseen räjähdyksen tekemää tuhoa.

Komentokammion seinämä oli räjähtänyt täysin auki ja paljasti nyt aamuöisellä taivaalla hehkuvan kuunsirpin ja Klaanin sisäpihan. Pihalla oli kaksi savuavaa kraateria, joista kykeni havaitsemaan hienovaraista liikettä. Klaanin muurin valonheittimet olivat juuri aktivoituneet ja nyt yksi niistä kääntyi kohti pihaa valaisten kraaterit.
Sekä Killjoy että Feterra olivat yhä kunnossa. Guardian toivoi, että Tawa ja Domek olisivat nopeita.

"Guartsu", Kepen ääni sanoi jostain takaa. "Luulen, että nyt olisi hyvä hetki keskittyä johonkin muuhun."
Guardian kääntyi. Kepe osoitti Feterraa, joka oli lentänyt räjähdyksen voimasta komentokammion seinän läpi. Nyt lommoja ja naarmuja täynnä oleva mekaaninen painajainen kaivautui vaivalloisesti läpi sisääntuloaukkonsa sätkien kuin lisko-Rahin irtileikattu häntä. Kolme Feterran neljästä kourasta napsahti aggressiivisesti yhteen ja auki, mutta sen neljännen käden sormet olivat irronneet räjähdyksessä. Tämän Feterran yksinäinen silmä oli punainen ja sen pää pyöri hitaasti edestakaisin.

Paaco ja Kepe katsoivat toisiaan ja Guardiania epävarmana. Sen jälkeen Paaco ojensi Guardianille tämän Zamor-pistoolin.
"Pidä siitä parempaa huolta."

Guardian nyökkäsi, mutta ei vastannut. Hän tarkisti nopeasti, että pistooli oli ladattu ja katsoi juuri seinästä irti päässyttä Feterraa pohdiskelevan näköisenä.
"Ideoita?" hän sanoi.

"Pakeneminen olisi varmaan viisainta", Kepe sanoi osoittaen peukullaan uloskäyntiä kohti.

"Kumpaa te pelkäätte enemmän?" Guardian kysyi happamasti. "Teräksistä leijuvaa tuhokonetta vai vihaista Tawaa?"

"Erittäin hyvä pointti", Kepe vastasi.

Feterran punaisen silmän valo voimistui. Sen kommunikaatiokanava aukesi kuten aiemmin, mutta olento vaikutti olevan liian vahingoittunut vastaanottaakseen mestarinsa viestejä. Kommunikaattorin rätisevä ääni jäi soimaan taustalle silloinkin kun Feterra puhui itse.

Sen omakaan kommunikaattori ei vaikuttanut olevan täysin kunnossa.

"Pelkään. Pelkään. Mestari. Mestari, pääni. Tunnen sen. Tunnen sen. Tunnen sen. Pääni. Sitä ei voi kyseenalaistaa. Tunnen sen. Tunnen sen. Tunnen sen. Olen pe-loissa-ni . . . "

Feterran puhe hidastui loppua kohti ennen täyttä hiljaisuutta. Parin sekunnin päästä Feterra kuitenkin räjähti uuteen puhetulvaan. Samalla sen kolme ja puoli kättä ryhtyivät tulittamaan valkoisia ammuksia skitsofreenisesti eri suuntiin samalla kun olkapäät laukaisivat kontrolloimattoman sateen pieniä plasmasäteitä.

"Hyvää iltaa, herrasväki. Minä olen Avrahk Feterra malli 2.5, yksikkö 7. Minut käynnistettiin Mestari Z.M.A:n verstaassa noin kuukausi sitten. Luojani, Mestari Arstein opetti minulle runon. Jos haluaisitte kuulla runoni, voin lausua sen teille."

Sen sanottuaan Feterra vaikutti menettävän viimeisenkin ripauksen itsekontrolliaan. Sen mekaaninen pää pyöri nyt kovempaa täysiä kierroksia suristen. Guardian, Paaco ja Kepe juoksivat kohti suojaa päät kumarassa väistellen plasmasäteitä parhaansa mukaan.

"Ympäri ja ympäri ja ympäri ja ympäri", Feterra äänteli uhkaavan monotonisesti.

Päästyään suojaan yhden komentokammion pöydän taakse kolmikko katsoi toisiaan pitkään. Monenlaisia ideoita ja strategioita kehiteltiin sen minuutin aikana, jonka pöytä kesti tulitusta. Suurin osa niistä oli huonoja, mutta jotain oli tehtävä.

Kolmikko nousi pystyyn. Guardian aloitti hyökkäyksen ampumalla kohti Feterraa Zamor-pistoolillaan. Ammukset katosivat panssariin ennen kuin räjähtivät kumeasti Feterran sisällä aiheuttaen uusia ulkonevia lommoja. Feterra käänsi satunnaisen tulituksensa kohti kolmen klaanilaisen joukkoa, mutta ei osannut selvästikään varautua Kepen jäästä luomaan suojaseinämään. Jää kesti juuri ja juuri niin kauan valkoisia latauksia, että Feterran punainen plasma ehti latautua täyteen voimaan. Silloin Paaco, Kepe ja Guardian olivat kuitenkin ehtineet kilven takaa pois.

Kilven tuhoamiseen keskittynyt Feterra katseli hämmentyneenä ympärilleen etsien merkkiä kohteistaan. Se löysi klaanilaiset vasta havaittuaan vihellystä jostain takaapäin.

Feterra kääntyi. Se katui sitä sekunnin päästä, kun sai Zamorin viimeiseen silmäänsä, joka räsähti pimeäksi välittömästi.

"Ongelma: Näkökykyni on heikentynyt. Ratkaisu: Lisää plasmaa."

Silloin Feterra laukaisi olkaplasmansa samanaikaisesti. Se osoittautui huonoksi siirroksi, kun otti huomioon, että Kepe ja Paaco olivat käyttäneet voimiaan äsken. Molekyylihäirinnän naamio ja biomekaniikkavoimat olivat vaivoin yhteisvoimin sulattaneet plasmatykit umpinaisiksi, mikä vaikeutti huomattavasti ammuksen etenemistä.

Kaksi punaista räjähdystä leimahti Feterran molemmilla kyljillä, jonka jälkeen metalliolennon tykeistä oli jäljellä vain kaksi savuavaa raatoa. Feterra oli hiljaa hetken, mutta sen kommunikaattori vaikutti vihdoin korjaavan itsensä.

"7. Peräänny. Tarvitset korjauksia."

"Vastaus: Kyllä, Mestari", Feterra sanoi huomattavasti seesteisemmin. Se laski aseensa ja käynnisti pohjassa olevan moottorin äänekkäästi ennen kuin lensi ulos komentokammion aukinaisesta seinästä.

Guardian, Kepe ja Paaco katsoivat toisiaan hetken ja nyökkäsivät. Sitten he lähtivät juoksemaan joukolla kohti portaita, jotka veivät kohti Klaanin sisäpihaa.

Tunnelit

Makuta Nuin tiimi rynnisti torakoiden läpi uudessa voimassaan. Takaapäin ammuttiin, mutta ammukset osuivat aina muihin torakoihin. Kukaan ryhmän jäsenistä ei loukkaantunut enää pahemmin. Pian he olivat käytävässä, joka vei suoraan keskelle pesää. He käyttivät kaikki yhdessä voimiaan tunnelin suun sorruttamiseen. Nyt torakat eivät seuraisi heitä tätä reittiä. Tietysti heillä olisi muita, mutta ne olisivat… muualla.

Klaanilaiset hiippailivat kohti keskuskammiota miettien, mitä se mahtaisi sisältää. He jatkoivat tunnelia pitkin, kunnes saapuivat avarampaan tilaan. Suuren onkalon eräs seinämä oli tasaisen pyöreä ja metallinen, eikä oikein sopinut muuhun maisemaan. Valtavan metallipallon kyljessä oli kulkemiseen tarkoitettu aukko. He avasivat sen.

Sisällä oli jonkinlainen lyhyt käytävä. Virkailijatorakka istui pöytänsä ääressä. Hän näki tulijat ja kirkaisi. Pian hänen päänsä lensi kaaressa huoneen poikki. Leikki oli lopussa. Metallikäytävässä oli yksi ainut ovi. Ovessa luki ”000”.
”Tässä se nyt on, pojat”, Manu sanoi. He avasivat oven ja astuivat sisään.

Metal Gear Solid OST - Rex's Lair

Huone, tai oikeastaan halli oli valtava. Sinne olisi mahtunut monta Tahtorakia. Seinät olivat outoa materiaalia. Ne tuntuivat jotenkin orgaanisilta. Seinillä muhi jotain elävän näköistä. Jonkinlaisia ”lonkeroita” roikkui sieltä täältä. Ne liikkuivat välillä.

Sitten he huomasivat sen. Se oli iso. Se liikkui. Ei paljon, mutta liikkui kuitenkin. Se oli samaa, likaisen ruskeaa väriä kuin Nazorakit. Sillä oli kuusi valtavaa raajaa. Sen paikoitellen hieman piikikäs ulkokuori näytti muinaiselta, ja siihen näytti kasvaneen levää. Se oli kahlehdittu seiniin ja maahan kiinni, mutta liikkumavaraa sillä näytti silti olevan runsaasti. Sen hyönteismäinen pää jatkui pitkulaisena taakse, ja sen kuolaava, terävähampainen suuntapainen aukesi ja sulkeutui ällöttävästi nytkähdellen. Sen peräpää oli paksun liman peitossa, ja aivan alaruumiin kärjestä avautui tasaisin väliajoin reikä, josta työntyi esiin saman tahman peittämä muna. Se oli Nazorakien kuningatar.

Klaanilaiset katsoivat kauhuissaan tätä irvokasta, limaista, inhottavaa olentoa. Paitsi Makuta Nui: tämä katseli sitä kasvavan säälin ja halveksunnan tuntein. Nyt sen elämän oli päätyttävä.
”Manu…” sanoi Matoro hiljaa. Manu katsoi häneen päin.
”Se on…”
”Kyllä”, Makuta vastasi.

He katsoivat sitä pitkään. Välillä se kierähti toiselle kyljelleen ja korisi epämääräisesti. Se oli reilusti äskeistä Tahtorakia isompi. Se voisi murskata heidät kierähtämällä päälle.
”Tämänkö takia et kertonut meille?” Summerganon kysyi.
”Ette olisi lähtenyt mukaan”, Makuta vastasi.
”Emmekö?” Make kuiskasi.
”Emme…” Matoro sanoi pelokkaasti. ”Se on iso…”
”Niin on. Se pitää tuhota, rakkaat ystävät. Siksi olemme täällä”, Manu sanoi yrittäen kohentaa taistelumoraalia.

Hetken hiljaisuus.
”En olisi aiemmin uskonut Tahtorakin olevan senpäiväisistä vihollisistamme toiseksi isoin ja toiseksi väkevin”, sanoi Keetongu. Summerganon nyökkäsi kalpeana.
”Miten me… tapamme… sen?” kysyi Make.
”Meidän tulee…” Makuta vastasi.
”… niin?” Matoro sanoi.
”En ole itse asiassa ajatellut asiaa.”
”MITÄ?” muut huusivat yhtä aikaa.
”On hieno saavutus, että olemme hengissä täällä asti.”
”Sinäkö siis… toit meidät tänne kuolemaan?” sanoi Keetongu. Raivo alkoi nousta hänen päähänsä.
”Minun oli pakko yrittää tuhota se…” Manu sanoi hiljaa.
”Miksi?” Summerganon kysyi.
”Miksi se on niin tärkeää sinulle?” Make jatkoi.
”Se…”

”Ssssse on hänelle aivan liian tärkeää”, sanoi uusi ääni. Abzumon ääni.

Varjoista astui esiin julma, violettihaarniskainen, mustaviittainen Makuta.
”Ettekö tiedä?” hän sanoi ilkeästi. Makuta Nui katsoi häntä murhaavasti.
”Teidän ihanalla Makutallanne on yhteys torakoihin.”
”Sen voi päätellä kuka hyvänsä”, sanoi Matoro. ”Hän tuntee torakoiden johtajan.”
”Ah, niin”, Abzumo jatkoi. ”Ihanainen 0001. Kuinka kaipaankaan vanhoja, hyviä aikoja.”
”Mistä sinä puhut?” tivasi Suga.
”Minä olin ennen Makuta Nuin työtoveri. Mutta hän jätti minut ja työmme julmasti.” Abzumon kasvoilla oli julma hymy. Suhiseva s oli poissa. Tiimiläiset katsoivat Manua. Tämä oli ilmeetön. Hänen kasvonsa olivat varjossa. Abzumo hymyili yhä leveämmin.

Metal Gear Solid 4 OST - Rex's Lair 2008

“Siitä on jo kauan…” Abzumo jatkoi. ”Olimme Makutain veljeskunnan jäseniä tuohon aikaan. Kumpikin meistä loi samantyylisiä, ilkeitä, pelottavia – hirviömäisiä raheja. Päätimme luoda yhdessä jotain kammottavaa. Jonkinlaisen älykkään rahilajin, joka osaisi lisääntyä massavasti. Kuningatar loisi meille hienon armeijan näitä olentoja.” Makuta hymyili.
”Pikkuinen 000 ei ollut näin suuri vielä tuolloin.”
”Senkin saasta”, Makuta Nui kuiskasi.
”Minä? Älä viitsi, tämä oli sinun ideasi. Miksi kaduit? Miksi jätit minut tämän armoille? Kun arvoisa torakka numero 0001 oli syntynyt, lähdit pois. Häivyit, pois veljeskunnasta, pois luotamme. Miksi teit sen?”
”Minä en ollut, kuten sinä.”
”Voi, kyllä olit. Muistan selkeästi, kuinka juonimme veljeskunnan tuhoa. Minä jätin heidät tässä äskettäin… Nyt olen palannut rakkaideni luokse. Ja sitten tuhoan Bio-Klaanin. Se on tärkeintä. Ja kosto.”

Kaikki katsoivat Abzumoa. Makuta Nui näytti äärimmäisen synkältä.
”Miksi et kertonut meille?” Matoro sanoi.
”Olet salannut kaiken meiltä…” Make jatkoi. Abzumon nauru kaikui huoneessa pelottavasti. Se tunkeutui heidän päihinsä. Se raastoi heidän hermojaan. Se tappoi heidän kärsivällisyytensä.
”Eikö pikku Manu kertonut teille, että me olemme vanhoja kavereita? Eikö pikku Manu kertonut, että me loimme Nazorakit?” Abzumo käkätti. ”Eikö hän kertonut teille… mitään?”

Kaikki olivat hiljaa. Abzumo hykerteli itsekseen.
”Te ette taidakaan tuntea häntä. Ette ollenkaan.”

Abzumo tunsi valtaisan paineaallon osuvan ruumiiseensa. Hän paiskautui päin seinää kirkaisten kovaa. Makuta Nui seisoi paikallaan käsi eteenpäin ojennettuna, siivet auki.
”Onnitteluni, veliseni”, hän sanoi kylmällä, inhottavalla äänellä, joka tihkui vihaa ja raivoa. ”Sait minut suuttumaan.”

Yhtäkkiä 000 liikkui. Tavallista enemmän siis. Se nousi käsiensä varaan ja käänsi ruman päänsä kohti klaanilaisia.
”Ohoo, lapsi heräsi”, Abzumo sanoi. ”Olet huono isä, Manu. Todella huono.”
”Turpa kiinni, kivirotta”, Makuta Nui sanoi kylmästi ja ampui varjosäteen. Hänen voimansa alkoivat palautua. Viha täytti hänen mielensä. Abzumo väisti iskun täpärästi. Hän oli menettää päänsä.

Metal Gear Solid 3 OST - Takin' On The Shagohod

Nazorak-kuningattaren pää oli silmätön. Suuri suu oli täynnä teräviä hampaita. Kuola valui pitkinä noroina lattialle. Se alkoi kääntyillä kohti saalista.
”Pieni torakkavauva lähtee saalistamaan. Ehkä se löytää teidät”, Abzumo ilkkui. Hän nousi ylös ja katosi pian 000:n taakse. Tämä syöksähti klaanilaisia kohti nopeammin, kuin sellaiselta massalta voisi odottaa. Makuta Nui nousi lentoon ja etsi katseellaan Abzumoa. Muut yrittivät pysyä hengissä. Matoro pujotteli torakan käsien välistä toiselle puolelle huonetta. Keetongu yritti avata oven, mutta Abzumo räjäytti sen eteen kiviä jostain korkeuksista. Pian Makutoilla olisi uusi ilmataistelu. Make ja Summerganon yrittivät väistellä 000:aa, joka yritti liiskata heidät. Make ehti kierähtää pois alta, mutta Suga melkein murskautui. Hän ehti kuitenkin tarttua kiinni selälleen kierähtävän 000:n mahasta. Limaisesta ihosta oli vaikea pitää kiinni, mutta Summerganon onnistui hyvin. Nyt hän oli jättimäisen torakan päällä.

Suga tuijotti pedon kitaa vain parin askeleen päästä. Epämuodostuneen leuan pakkoliikkeet kuvottivat häntä. Suusta valuva, pahanhajuinen kuola kuvotti häntä. Koko olento kuvotti häntä.
Summerganon kiepautti miekkaa päänsä yläpuolella, ja samanaikaisesti otti harppauksen eteenpäin. Yhdellä taitavalla liikkeellä hän keskitti sekä oman että miekkansa liike-energian sivallukseen, ja hyökkäsi kohti pedon vasenta alaleukaa. Sugan säilä sivalsi suuren palan irti kuningattaren raajamaisesta leuasta. Purppuraa nestettä ruiskusi villisti joka suuntaan, ja Sugan oli vaikea nähdä eteensä nesteen suihkutessa hänen kasvoilleen.
Kuitenkin hän jatkoi huitomista, ja leuasta irtosi lisää paloja.
Tämä kuitenkin aiheutti kuningattaren karjaisevan tuskissaan, ja pelkkä ääni oli niin kova, että Summerganon tippui olennon vatsan päältä. Maken onnitui kuitenkin lentää toverinsa luo, ja hän nappasi Sugan ilmasta.

Purppuraa ”verta” lensi Matoron päälle. Se alkoi syövyttää hänen panssareitaan.
Mitä h-… hän ajatteli, ennen kuin sai päälleen kuningattaren suuren käden. Se puristi häntä maahan. Hän haukkoi henkeään. Abzumo laskeutui hänen vierelleen.
”Onko kivaa, Blacksssssnow?” tämä ilkkui ja aikoi potkaista Matoron naamion irti. Mutta sitten Manu lensi Abzumon päälle tönäisten tämän lattiaan. Abzumo nousi nopeasti ja teki kierrepotkun, joka osui Manun kasvoihin niin, että tämä lensi suoraan 000:n pehmeää ruumista vasten.
”Et ole koskaan ollut mikään lähitaistelija, Manu-parka”, Abzumo sanoi ilkeästi. Makuta Nui nousi ja veti esiin miekan. Abzumo teki samoin.
”Tällainen on tarpeeksi hienostunutta minulle, veliseni”, Manu sanoi ja hyökkäsi. Kummaltakin puolelta jaeltiin iskuja, mutta jokainen torjuttiin. Kumpikin osasi käyttää miekkaansa tarpeeksi hyvin estääkseen toista viipaloimasta itseään. Sitten Abzumo yhtäkkiä lisäsi Manun painovoimaa niin, että tämä rusentui lattiaa vasten. Abzumo heittäytyi koko painollaan miekka edellä Manua kohti, mutta tämä teleporttasi pois hänen edestään. Abzumo huomasi virheensä liian myöhään, hänen miekkansa meni poikki osuessaan lattiaan niin suurella voimalla, ja palanen terästä tunkeutui hänen kätensä läpi. Manu oli nyt hänen takanaan ja huohotti raskaasti.

Kuitenkin, juuri kun Manu oli hyökkäämässä, Kuningattaren valtava raaja heitti tämän kauas Abzumon luota. Hän paiskautui Sugaa kantavaa Makea päin, ja koko kolmikko rysähti hallin lattialle.
Keetongu juoksi kolmen Klaanilaisen luo.
"Oletteko kunnossa?"
Make avasi suunsa ensimmäisenä: "Pernani on kestänyt kovempaakin."

Matoro hyppi ja heitti kuperkeikkoja väistelläkseen 000:n raajojen iskuja. Kuitenkin hänenkin ketteryytensä raja tuli vastaan, ja eräs tälleistä paiskasi Blacksnowin monta metriä ilmaan. Matoro paiskautui hallin lattiaan kivuliaan näköisesti.
Abzumo hyökkäsi ainoan tolpillaan olevan Klaanilaisen, Keetongun, kimppuun. Kaksi vahvaa hahmoa kävi tiukkaa vääntöä, mutta kun Makuta käytti lämpökatsettaan, Keltainen Jättiläinen kaatui maahan huutaen tuskissaan.

Makuta Nui oli pökerryksissä maassa. Matoro lojui toisella puolella huonetta. Keetongu paloi maassa. Summerganon makasi tajuttomana Maken päällä. Abzumo näytti voitonriemuiselta.
”Minä voitin, Makuta Nui ja bioklaanilaiset, minä voitin!” Hän kääntyi katsomaan kuningatartorakkaa juuri parahiksi nähdäkseen tämän iskevän valtaisan takapuolensa häneen. Abzumo lensi kaaressa pesän seinän sisään. Kyllä, sisään. Seinään tuli aikamoinen lovi, ja se alkoi sulkeutua Makutan ympärille.
”Eiiih”, tämä voihkaisi, kun seinä vei hänet sisäänsä.

000 alkoi riehua hullun lailla. Makuta Nui alkoi toeta iskustaan. Hän katsoi kuningatarta.
”Me päästämme hänet irti”, Manu julisti. Muutkin alkoivat heräillä.
”M-mitäh?” Make sanoi. ”Hulluko olet?” Torakoiden kaivuun ääniä kuului kivikasan takaa.
”Ne tulevat”, Manu sanoi. ”Me päästämme hänet irti.”
”Hyvä on”, muut vastasivat.

He kohdistivat kaiken energiansa torakkakuningattaren ketjuihin. Ne olivat äärimmäisen vahvat: 000 ei saisi päästä niistä irti, joten niiden tuli kestää. Tämä muodostikin ongelman, kun torakan oli tarkoitus päästä irti. Mutta kyllähän viisikon yhdistetty voima sai kettingit katkeamaan, kun 000 itse repi ketjuja tehokkaasti. Kuningatar pääsi irti, mikä ei välttämättä ollut mikään paras mahdollinen asia torakoille, jotka pääsivät kivikerroksen läpi; kuningatar söi ne. Torakat alkoivat karjua: ”Hakekaa hoitajat!”

Viisikko karkasi ulos ovesta torakoiden läpi. Pian he olivat käytävänhaarassa, jossa ei ollut torakoita. Niiden kaikki huomio kiinnittyi nyt irti päässeen kuningattaren taltuttamiseen.

Pesässä Abzumo oli päässyt jo irti seinästä. Klaanilaiset olivat poissa. Abzumon sappi kiehui. Erikoisvarusteisia torakoita saapui sisään. Heidän mukanaan tuli kenraali 001.

Kenraali 001 katsoi kylmän viileästi vierestä, kuinka erikoistuneet Nazorakit lähettivät aseistaan tainnutussäteitä kohti Kuningatarta.
Tässä menisi taas kauan, siitä hän oli varma. Viimeksi, kun 000 oli vapaana, oli mennyt lähemmäs kaksi päivää saada se leppymään.

Sitten Kenraali siirsi huomionsa Abzumoon. Makuta näytti turhautuneelta. 001 asteli pitkän, violetin hahmon luo.
"Päästit heidät sitten menemään."
"Näemmä."
"Vaikka olit voittanut heidät jo."
"Sssssssinun lemmikkisssi oli sse, jonka tähden klaanilaisssssset päässssivät pakoon."

Kenraali ei jaksanut väitellä suhisevan kummajaisen kanssa. Hän asteli pois metallipallosta, pois riehuvan Kuningattaren luota. Häntä ärsytti. Abzumo ajatteli raivoissaan, kuinka hänen saaliinsa oli päässyt karkuun – vain, koska 000 oli heittäytynyt hankalaksi. Ja seinä… oli syönyt hänet. Se oli lievästi sanottuna outoa.

Klaanilaiset juoksivat tunnelia pitkin. He olivat juosseet erittäin pitkään, ja jokainen oli väsynyt. Heidän voimiaan oli koeteltu toden teolla, ja nyt heidän oli juostava kilometrikaupalla pimeässä käytävässä. He näkivät ylöspäin menevät tikkaat. Vapaus! Pian he jo kiipesivät tikkaita pitkin kohti raitista ilmaa. Make pullahti ulos ensimmäisenä. Hän haukkoi henkeään, kuin ei olisi hengittänyt tunteihin. Matoro romahti maahan heti päästyään ylös. Keetongu sai raahattua tajuttoman Sugan pihalle ennen kuin istahti hengähtämään. Makuta Nui käveli sivummalle ja istuutui maahan. Kukaan ei voinut edes arvata, mitä hänen päänsä sisällä mahtoi liikkua, mutta mitä tahansa se olikin, se ei varmasti ollut kovin positiivista.

[spoil]Snowie kirjoitti suunnilleen puolet tästä viestistä. Badum-tish. Puolet kunniasta hänelle.[/spoil]

Trooppinen saari, Nazorakein tukikohta

Ämkoo istui pienehkön rakennuksen katolla leikkien huomaamatonta. Hän veti viittansa tiukemmin ympärilleen ja kyyristyi entisestään. Yön pimeys auttoi Ämkoota pitämään itsensä näkymättömissä, joskin hän joutui olemaan jatkuvasti valppaana. Torakat etsivät tunkeilijoita edelleen joten yksikin varomaton liike saattaisi paljastaa Ämkoon sijainnin ja aiheuttaa läjäpäin ongelmia.

Mustanvihreä hahmo lähti hetken kestäneen levähdystuokionsa jälkeen liikkeelle. Ämkoo pudottautui mitä varovaisimmalla liikesarjalla alas rakennuksen katolta laskeutuen pehmeästi ahtaalle kujalle. Kuja johdatti Ämkoon aukiolle, jolla liikkui hajanainen joukko nazorakeja. Ämkoo lähti siitä huolimatta etenemään. Hitain joskin varmoin askelin liikkuva tumma viittasankari onnistui liukenemaan tehokkaasti kaikkiin eteen tulleisiin varjoihin eivätkä torakat ennättäneet huomaamaan häntä.

Silloin jotain tapahtui. Tukikohdan läntiseltä suunnalta kuului voimakas räjähdys keräten kaikkien nazorakien huomion itseensä. Jokainen aukiolla partioivista torakoista kääntyi äkisti räjähdyksen viitoittamaan suuntaan lähtien juoksuun. Ämkoo kuunteli hetken koko ajan kauemmas katoavia nazorakien huutoja ja uskaltautui sitten kohottautumaan täyteen seisoma-asentoon.

Aukio oli tosiaan tyhjä. Hiljainen myös. Ämkoo asteli alueen keskelle, pysähtyi ja käänsi katseensa hetkeksi kohti taivasta.

"Tämä ei ole helppoa", hän ajatteli. "Miten löydän sen saamarin palan jos joudun koko ajan piileskelemään tällä lailla?"

Ämkoo käänsi katseensa takaisin maan tasalle ja vilkuili ympäröiviä rakennuksia. Varastoja? Ehkä. Mitä niiden sisältä mahtaisi löytyä? Aseita, luultavimmin. Tukikohta oli todellakin raskaasti aseistettu. Juurikin siitä syystä huomatuksi tuleminen asetti Ämkoon välittömään hengenvaaraan.

Ämkoo huokaisi.

"Oletkohan vielä hengissä, Snowie."

Lumiukon tilanne huolestutti, eikä Ämkoo voinut kieltää sitä. Kaksikon hajaantuminen oli ollut huono idea. Mutta toisaalta, mitäpä sitä nyt valittamaan. Ämkoo tuskin löytäisi kumppaniaan ihan heti, vaikka yrittäisikin. Paitsi jos...

"Se räjähdys."

Ämkoo pudisti päätään.

"Se ei olisi Snowien tapaista."

Ämkoo korjasi repaleisen viittansa asentoa ja valmistautui jatkamaan matkaansa. Pimeyden luomaa turvaa ei riittäisi loputtomiin, joten nyt kannattaisi pitää kiirettä. Ämkoo katsahti nopeasti ylhäällä kiiltävää tähtitaivasta kuin varmistaakseen, mistä suunnasta oli juuri tullut. Sitten hän kääntyi ympäri, kohotti jalkaansa ja... Pysähtyi.

Hän ei ollut yksin.

Ämkoo tuijotti aukion laidalla seisovaa hahmoa. Hahmo tuijotti takaisin.

Tai ei, ei se tuijottanut.

Sillä ei nimittäin ollut silmiä.

Ämkoo ei ollut koskaan ennen nähnyt mitään sellaista. Muutaman metrin päässä hänen edessään seisoi vitivalkoinen, kasvoton olento. Olennon velttoa ja nukkemaista olemusta korostivat yliluonnollisen mittaiset raajat ja kammottava, pitkä kaula. Olento ei liikkunut.

"En huomannut sinua", Ämkoo sanoi, kätkeäkseen hämmennyksensä.

Olento liikahti. Ämkoo huomasi ensimmäistä kertaa sen selässä roikkuvan aseen. Olento tarttui katanaansa ja toi sen eteensä elottoman oloisesti liikehtien. Sitten olento puhui.

"Vedä miekkasi."

[spoil]Väsyttäääärgh.[/spoil]

Bio Klaanin Linnake, maanalainen käytävä

Maan alla, vanhoissa laajoissa betonikäytävissä kaikui askeleiden äänet. Käytävät olivat suhteellisen hyvin, mutta kylmästi valaistettuja.
Käytävällä kävelivät kolme henkilöä jonossa, joista keskimmäinen on kahlittu mustavalko ja sininen naispuolinen Toa joka oli riisuttu naamiosta; Sheelika.
Sheelikan edessä oli häntä korkeampi, hyvin vahvan näköinen titaani ja hänen takana melkein yhtä korkea, kullanhopeinen Toa. He kävelivät hyvin suorassa käytävässä, kääntyen vain silloin tällöin ilmestyvien tienhaarojen kohdalla eri suuntiin. Jokainen askel vei heidät yhä kauemmat Linnakeesta ja yhä lähemmäksi Klaanin maanalaista tyrmää.
Sheelika oli hyvin vihainen. Hän ajatteli, että Adminit olisivat lähettäneet vain Matoralaisia vastaavia märkäkorvaisia Klaanin jäseniä viemään häntä, jolloin hän olisi voinut karata helposti.
Sen sijaan he olivat lähettäneet kahta erittäin voimakkaita melkein titaanin kokoisia vartijoita jotka ovat olleet kauemmin kuin melkein kaikki klaanilaiset joita hän oli tavannut tänä iltana.
"Te todellakin tiedätte kuinka kohdella hyvin vieraitanne", Sheelika iski hyvin sarkastisesti.
"Hiljaa. Vangit puhuvat vain jos vartijat antavat luvan", hänen edessä oleva titaani vastasi hyvin kiivaasti ja vakavasti. Vartija ei selvästikään ollut henkilö jonka kanssa voi heitellä vitsejä.
He jatkoivat marssimista käytävällä. Valot alkoivat himmetä ja käytävä näytti yhä vanhemmilta ja likaisemmilta heidän edetessään yhä syvemmälle maan alle, lähestyen Klaanin tyrmää.
Viimein vartijat pysähtyvät, jolloin Sheelika näki edessä painavasti panssaroidun metallioven ja sen oikeanpuolella olevan pienen metallipaneelin, jotka näyttivät paljon modernisemmalta ja puhtaammalta kuin niitä ympäröivät seinämät. Hänen edessä oleva vartija käveli oven viereiseen metallipaneelin luokse ja avasi sen, paljastaen sen alta pienen näppäimistön, kameran linssin ja äänentunnistuslaitteen. Vartija alkoi painella näppäimistöön pitkän koodisarjan ja puhui äänentunnistuslaitteeseen identtiteetinsä: "BodyGuard, Bio Klaanin kolmen ruutupalkin jäsen. ID. 122151007. Vieressäni Toa Santor..."
"SUPER Toa Santor", Sheelikan takana oleva vartija lisäsi.
"...Super Toa Santor", BodyGuard jatkoi, "Bio Klaanin neljän ruutuplakin jäsen. ID. 1286107 ja yksi vanki".

Hänen lopetettuaan ilmoituksen, panssariovi alkoi avautua. He kävelivät sisään ja portin sulkeutuen heidän perässä. Sisällä Sheelika huomasi paikan olevan vielä vanhempi ja heikommin valaistettu kuin edelliset käytävät. Hän tuskin edes näki vartijoiden yksityiskohtia.
Hetken käveltyä he saapuivat tavanomaisen puuoven eteen. BodyGuard alkoi koputtamaan oveen sillä välin kun Santor piteli tiukasti kiinni Sheelikasta. Oven takaa kuului papereiden ja erillaisten muiden esineiden rysäyksen kun nopeita askeleita alkoi lähetyä oveen päin. BodyGuard yritti koputtaa uudelleen, kunnes ovi viimein avautui ja sen takana ilmestyi hopeavaaleanpunainen, naispuolinen Hauta kantava Toa.
"BodyGuard!", Toa vastasi hyvin iloisesti, "Ja Super-duper Toa Santor! Hei!"
"Terve GT", Santor vastasi takana, "pitkästä aikaan".
"Totta, en muista milloin me viimeksi nähtiin toisemme", GT lausui hyväntuulisena, "Adminit katsos päättivät, että minä toimisin parhaiten täällä tyrmässä huoltajana".
"Ymmärrettävä päätös...", Santor sanoi hieman ivallisesti, mutta GT ei kuunnellut.
Piittaamatta keskustelusta, Sheelika vilkaisi Toan takana olevaa huonetta. Huone oli yllättävän hyvin valaistettu ja tilava, jonka seiniä peitti hyllyt ja kaappit, mutta myös koristi metsästysjousen ja eräänlaisen koira-Rahin patsas. Huoneen keskellä oli työpöytä, joka oli suuremmaksi täynnä papereita joista suurinosa ovat pudonneet lattialle.
Sheelikan vilkaistua GT viimein huomasi hänet ja kysyi: "kuka hän on?"
"Hän on Sheelika, uusi vankimme. Tulimme viemään hänet selliinsä", BodyGuard ilmoitti vakavana.
"Aha", GT vastasi hieman piittaamattomana ja katsoi Sheelikaan päin.
"Hei", hopeanvaaleanpunainen Toa tervehti häntä yllättävän lempeästi ja hymyili häntä päin. Sheelika hämmentyi eikä tiennyt miten vastaisi tähän.

Myöhemmin joukko liikkuivat GT:n johdattamana tyrmän pölyisissä ja synkissä kivikäytävissä. Silloin tällöin he pysähtelivät avaamaan tiehen osuvia turvallisuutta varten asetettuja kaltereita ja teräsovia.
Kuiskauksia, huutoja ja kirouksia kuului vangeilta heidän kävellessään sellien ohi, mutta GT näytti vilkuttavan pirteästi vangeille ja joskus jopa kysyi miten heillä on mennyt. Sheelika alkoi katselemaan viereisiä sellejä. Hän huomasi heidän edetessä kuinka sellien kalterit näyttivät yhä vahvemmilta. Yhdessä sellissä oli hyvin oudon näköinen yksisiipinen olento joka vain tuijotti heitä hyvin vihaisesti.
"Tekopyhät", se kuiskasi, "olette aina väärässä".
Toinen selli mikä pisti eniten silmään oli selli, jonka kalterit olivat peitettynä papereihin joihin on piirretty erikoisia symboleita. Kalterien takana istui pitkä, laiha hahmo jonka kädet olivat suurissa metallikahleissa, hänen silmät ja suut peitettynä huiveihin ja hänen kaulaansa oli ripustettu kyltti jossa ainoastaan luki "Rikon Sääntöjä". Kävellessän ohi Sheelika tunsi jostain syystä hyytävän tunteen, että vanki olisi hymyillyt heille noiden huivien takana heidän kävellessään ohi.

Viimein marsiessaan hetken he saapuivat tyhjän sellin luo. GT avasi portin ja Sheelika astui sisään ilman rimpuilua.
"Ettekö aio päästää hänet kahleista?", GT kysyi viattomana.
"Emme. Hän on aivan liian vaarallinen, sinuna minä en ottaisi riskejä. Meidän työmme on tehty", BodyGuard vastasi ja alkoi kääntymään Santorin kanssa pois. GT käänsi taas katseensa Sheelikaan päin ja hyvästeli positiivisesti ja lähti myös.
Sheelika istui keskellä pimeää selliään eikä voinut tehdä mitään muuta kuin miettiä. Hän yritti ajatella pakosuunnitelmia, mutta mikään ei syntynyt mieleen. Sen sijaan, hän alkoi muistamaan sen hopeavaaleanpunaisen Toan hymy. Se oli nyt ainoa mikä tuli hänen mieleen. Se oli hyvin naivii, hän ajatteli, Toa on aivan liian lapsekas kun käyttäytyi noin ystävällisesti vankejaan päin. Mutta jostain syystä, hän alkoi tuntea jonkinlaisen samaistumisen tähän naiviuuteen päin.
Aivan kuin hän tietäisi tämän tunteen ennekin.

Bio Klaanin Linnoitus, monia vuosia sitten

"... Sheelika, kuunteletko minua oikein?"

Mustaan kaapuun pukeutunut, tumman punaista Pehkuita kantava Toa alkoi kysymään Sheelikalta.
Sheelika yllättyi hieman eikä tiennyt miten vastata. Hän ei ollut kuunnellut mitä Toa oli kertomassa keskittyessään suuren ikkunan takaiseen kaupunkimaisemaan.
"Öh, no...", hän alkoi solista hermostuneesti.
"Et siis kuunnellut mitä sanoin?", Toa kysyi.
"... En. anteeksi herra moderaattori", Sheelika myönsi pahoittelevasi.
Moderaattori huokaisi hieman, "Sheelika, sinun täytyy ymmärtää. Ei Klaaniin liittyminen ole pelkästään se, että kirjoittelet vain pari paperia ja saat muutaman tervettuliaistoivotuksen Tawalta. Jäsenenä sinulle tulee myös ottaa vastuu jokaisen Klaanissa elävän turvallisuudesta ja noudattaa Klaanimme sääntöjä ja lakeja. Et voi vain laiskotella päivät pitkät talojen katolla".
"Selvä, ymmärrän", Sheelika vastasi nöyräästi ja hieman alakuloisesti.
"No, jatketaan tätä huomenna sitten, menehän takaisin uuteen kotiisi lepäämään. Kyllä tämä tästä", moderaattori sanoi.
"Kiitos, herra moderaattori, kiitos", Sheelika alkoi puhumaan heti paljon pirteämpänä.
"Kutsu vain DN:iksi", moderaattori vastasi.
"Kyllä herra moderaattori DN", Sheelika lisäsi ja juoksi henkevänä ulos suurelta rakennukselta.
Sheelika käveli hyvin vilkkaana Linnakkeen teillä. Hänet oli viimein otettu Klaanin jäseneksi, vieläpä Tawan hyväksynnällä! Hän ei olisi voinut olla iloisempi. Kyllä, hän päätti tehdä parhaimpansa Tawan alaisuudessa.
Liikkuessaan hän ei huomannut edessä olevaa Matoralaista joka kantoi kädessään kassillisen kirjoja ja törmäsi häneen.
"Oi, anteeksi", Sheelika lausui hätäisesti ja alkoi auttamaan kaatunutta Matoralaista ylös ja auttoi keräämään maassa lojuvat kirjat.
"Ei se mitään", Matoralainen vastasi hieman välinpitämättömästi ja käänsi katseensa Sheelikaa päin, "hei, oletko sinä se Klaanin uusin jäsen?"
"Kyllä, kyllä minä olen. Sheelika on nimeni, hauska tavata", hän sanoi hyvin innokkaasti Matoralaiselle.
"Ah kuinka sopivasti, olenkin etsinyt sinua kokoajan", Matoralainen vaihtoi äänensävynsä heti, "katsos tarvitsen apua yhdessä asiassa, ja ainoastaan te voisitte auttaa minua..."
"Autan mielelläni! Mitä tahansakin se on, autan mielelläni", Sheelika vastasi. Hän ajatteli, että viimein voisi tehdä jotain hyvää näyttääkseen Tawalle.
"Hienoa", Matoralainen sanoi, "nimeni on Rowash. Olen täällä Kanoka-kiekkojen kauppias"
"Selvä on Rowash. Mitä sinä haluat minun tekevän?", Sheelika kysyi Matoralaiselta.

Rowash hymyili.
"Se on vain pieni palvelus..."


Bio Klaanin Linnake, tyrmä, nykypäivä

"... Se oli vain pieni palvelus", Sheelika puhui itselleen.

Klaanin käytävät

Jostain kuului räjähdys, joka olisi ollut läheltä korviahuumaava.

GK käveli vain huomatakseen, että ääni tuli kätävästä komentokammioon.

"Sairasta, juurihan olin täällä.", hän murahti.

Glatorianking säpsähti nähdessään valtavan reiän seinässä komentokammmiossa.

"Teen tämän varmuuden vuoksi."

"pysy takanani Jake."

"Tämä on jo klisee", hän mietti itsekseen.

Repäisi putken irti ja suihkutti kuumaa vesihöyryä ilmaan.

Yhä Bio-Klaani
Troopperi oli juossut ylempiin kerroksiin portaita pitkin hetken yksin. Kapura oli lähtenyt joitakin minuutteja sitten omille teilleen. Matoraneja ei juuri näkynyt. Kuolleita vain. Yllättäen hän kuuli huudon.

"Apua!"

Hidaste: Matoran. Velvollisuus: Matoran eliminoitava

Troopperi astui eräästä oviaukosta huoneeseen. Seinät olivat täynnä mustia palojälkiä, ja kalustus oli mäsänä. Hajonneen tuolin takana oli Matoran, jota lähestyi Feterra.

Huutaen Troopperi syöksähti Feterraa päin vetäen miekkansa esiin. Feterra kääntyi ja ampui plasmasäteen Toaa kohti. Troopperin Hau pysäytti säteen, ja Troopperi iski Feterraan kättä miekallaan. Kuten yleensä, Feterraan jäi vain pieni naarmu. Troopperi yritti hypätä taaksepäin, mutta Feterra otti hänestä kiinni käsillään, ja toisilla väänsi Troopperin miekan hänen kädestään. Se iski. Tulikuuma miekka lävisti Troopperin vatsapanssarit, ja Feterra pudotti hänet maahan polvilleen.

Troopperi tunsi voimiensa ehtyvän. Feterra oli taas Matoraniin kimpussa. Troopperi nousi hitaasti pystyyn, ja hyökkäsi Feterraa kohti.

Viimeisillä voimillaan Troopperi otti siitä kiinni, ja paiskasi sen seinän läpi alas pihalle. Feterra päästi pudotessaan kylmän naurun, ja laskeutui turvallisesti pihalle moottoriensa avulla.

Troopperi makasi miekkansa lävistämänä lattialla. Hänen tajuntansa hämärtyi, kunnes hän näki vain mustaa.

Lehu-Metsän itäreuna

Voyager käveli hiljaa puiden alla. "Ei mitään moneen tuntiin" Hän ajatteli itsekseen. Yhtäkkiä hän kuuli äänen. "Surrr" Voyager etevänä metsämiehenä kiipesi puuhun ja asetti nuolen jänteelle. "Surrr" Kuului taas. Puitten keskeltä tuli esiin musta, nelikätinen laite(Feterra), joka skannasi ympäristöä. Voyager jännitti jousensa ja tähtäsi Feterraan. Nuoli lensi ja osui, mutta osuma jätti vain pienen jäljen Feterraan. Feterra huomasi Voyagerin ja ampui plasmasäteen häntä kohti. Voyager pyöräytti itsensä oksan ympäri, mutta Feterra ampui jo toisen säteen joka osui. Voyager putosi puusta, ja kierähti maassa. Hän veti miekkansa esiin ja hyppäsi Feterraa päin. Hän iski sitä, mutta se veti vain pienen viillon siihen. Feterra ampui Voyageria, ja osui jälleen. Voyager lensi puuta päin. Hän otti miekkansa maasta, ja Iski sitä käteen. Miekka lensi Voyagerin kädestä, ja ennen kuin hän ehti edes tajuta, Feterra ampui taas. Hän kaatui, Mutta hän sai jousensa käteen ja ampui Feterraa kahdeesti samaan kohtaan. Entisen nuolen synnyttämä jälki heikensi kohtaa, ja toinen lävisti sen panssarin. Se meni oikosulkuun, ja hän sai aikaa. Hän otti miekkansa, ja iski sitä kaikin voimin. Miekka läpäisi panssarin, ja mursi Feterran koneiston. "Surr" Se päästi viimeisen vingahduksen, kunnes se hajosi. "Parasta mennä" Voyager ajatteli, ja lähti.

Nazorak-pesän uloskäynti, metsä

Viisi Klaanilaista istuskelevat maassa lepäämässä. He pääsivät pesästä elossa pois. Kaikki ovat heikentyneitä ja väsyneitä, mutta he eivät välitä siitä. Nyt pitää päästä vielä Klaaniin.

Joukkio lähtee kävelemään pimeää metsätietä pitkin rannikkoa kohti.
"Mitä luulette Klaanissa tapahtuneen tänäaikana?", SUmmerganon miettii.
"Tuskin mitään ihmeellistä.", Matoro toteaa. Hän tulisi perumaan tämän kohta.

Matoron mieltä kalvaa hänen rakkaitten miekkojensa menetys. Ne olivat palvelleet hänellä vuosituhansia, ja nyt häne menetti ne.

Nazorak-pesä

Metorakk katselee huoneensa asekaappia. Erilaisia nuijia, kirveitä ja teriä roikkuu siellä rivissä. Alempana on tuliaseita, kuten hänen Zamor-pistoolinsa.
Sinihopea Skakdi asettaa pitkän, valkoisen ja suoran miekan hyllyn päälle telineeseen. Miekkaan on upotettu energian elementtikiviä ja varsi koristeltu monimutkaisilla kuvioilla. Metorakk asettaa hopeisen laatan miekan alle.

"Matoro the Blacksnow'n Energiaterä"

Rannikkotie

Klaanilaiset saapuvat näköetäisyydelle Klaanista kohta juuri. He nousevat tietä pitkin rannalla olevalle mäelle, ja avautuva näky on karmaiseva.
Yötaivasta vasten näkyy pimeä Klaanin linnoitus. Erivärisiä välähdyksiä näkyy. Plasmaa.
Matorankylä Klaanin lähellä palaa. Kuuluu henkeäsalpaavaa kiljuntaa. Korkealla Klaanin linnakkeen päätornissa on suuri reikä seinässä.

"Mitä täällä on tapahtunut?" Mahriking huutaa.
"...Sanoit muistaakseni 'tuskin mitään ihmeellistä'", Keetongu sanoo Matorolle.
"Hei, erehtyminen on inhimillistä. Selvitetään mitä täällä tapahtuu", Matoro toteaa.

Viisikko juoksee kohti Klaanin pääporttia. Se on revitty auki väkivalloin. Prototeräksinen portti on katki, se vaatii valtavia voimia.
Klaanilaiset kävelevät Klaanin pihalle. Se on täysin autio, Matoraninruumiita löytyy sieltätäältä.
"Ei punaista mattoa...", Mahriking toteaa.
"Verenvihreää. Älä ole niuho, käy tämäkin", Manu lausahtaa.

Matoro on rutiininomaisesti syöttämässä jäsenkorttiaan oven kortinlukijaan, mutta laitteen sijaan seinässä on vain polttoreikä.
Manu potkaisee oven kumoon.

Sisällä on vielä valtava kaaos. Tuhoutuneita huonekaluja, sortuneita seinä, klaanilasenraatoja. Metallinen sylinteri näkyy kauempana. Kaksi plasma-ammusta lähtee lentoon, Manun suojakenttävoima torjuu ne. Makuta ampuu itsevarmana varjosalamoita kohteeseen.
Ei mitään vaikutusta.

Musiikki.

Verstas

Dox kulki pimeässä käytävässä öljylamppunsa kanssa. Hän oli syvemmällä Verstaassa kuin oli koskaan ennen ollut. Ilma oli täällä tunkkaisempaa ja paksumpaa. Katosta tipahteli vesipisaroita. Aavemaista kolinaa kuului kaukaisuudesta.

Hän kääntyi toiselle käytävälle. Kylmä ilmavirta puhalsi häntä kasvoihin. Tuolla suunnassa oli siis jotain. Kenties aarteita?
Hän asteli eteenpäin, varovaisesti, askel kerrallaan. Hänestä tuntui jatkuvasti siltä kuin joku olisi tuijottanut häntä. Hän vilkuili jatkuvasti hermostuneesti taakseen, odottaen jonkin pimeässä vaanijan hyppäävän hänen niskaansa.

Ei näin syvällä ei pitäisi asua ketään. Kukaan ei ole koskaan käynyt näin syvällä. Ei täällä voi olla mitään.
Pimeys pimeni jatkuvasti, hänen soihtunsa valo ei kantanut enää kuin metrin. Hän saapui huoneeseen, joka oli hieman käytävää leveämpi. Sen keskellä oli pitkä pöytä täynnä tyhjiä, lasisia pulloja. Seinustoilla oli tynnyreitä ja puulaatikoita, joiden sisällöstä hän ei ollut tietoinen.
Uteliaisuudesta hän kurkisti yhteen. Hiekkaa. Hiekkaa? Ei aarretta?
Turhautuneena hän sulki laatikon. Sitten hän huomasi puisen oven seinustalla. Se näytti houkuttelevalta.

Hän avasi oven kurkistaen varovasti sisään. Huone oli pimeä, kuten hän oli odottanutkin. Mutta jotain oli pielessä. Hän erotti tumman, ihmismäisen hahmon pimeyden keskellä. Se örisi kammottavasti. Se kääntyi häntä kohti. Dox näki sen. Sen valkoiset kasvot.

"Rrrghh...."

Hän paiskasi äkkiä oven kiinni ja raahasi vieressä olleen tynnyrin sen eteen. Jokin mylväisi huoneen sisällä ja alkoi takoa ovea. Lastut lentelivät, kun ovea hakattiin ja yritettiin saada auki toiselta puolelta. Tynnyri pomppi pikkuhiljaa kauemmaksi siitä.
Musta, monihaarainen, pitkäsorminen raaja iski oven läpi. Silloin Dox lähti juoksuun.

Hän juoksi ja juoksi kauhun vallassa, pois, pois. Huomaamattaan hän syöksyi yhä syvemmälle Verstaaseen. Hän sammutti lampun, jotta olento ei näkisi seurata häntä pimeässä.
Hän löysi suojaisan nurkan, jossa oli muutamia tynnyreitä. Hän siirsi niistä pari sivuun ja piiloutui niiden taakse. Ja rukoili.

Olento ilmestyi aavemaisesti laahustaen kulman takaa. Se katseli ympärilleen, mutta ei nähnyt mitään. Sitten se alkoi haistella ilmaa.
Se kääntyi hitaasti Doxia kohti. Hänen oli vaikea pysyä äännähtämättä. Hänestä tuntui, kuin hänen sydämenlyöntinsä paljastaisivat hänen sijaintinsa voimakkuudellaan.
Olento hiipi yhä lähemmäksi ja lähemmäksi. Se tönäisi yhden tynnyrin kumoon. Kolahdus kaikui käytävien halki.
Se oli aivan hänen edessään.

Portaat kohti Klaanin sisäpihaa

Kepe kompastui säikähdettyään kauhistunutta huutoa Valvojan lähettimestä.

Aukio, Nazorakein trooppinen tukikohta

Viileä tuulenvire nostatti aukiolle heikon pölypilven. Miekkaansa pitelevä valkoinen olento erottui kuitenkin pölypilven takaa selkeästi. Ämkoo tuijotti tätä yrittäen parhaansa mukaan arvioida vihollisensa olemusta.

Olento näytti oudolta. Ämkoo oli pitkän ikänsä aikana taistellut monenlaisia vihollisia vastaan, mutta yksikään niistä ei ollut näyttänyt näin... Väärältä. Olennon veltto olemus sai tämän näyttämään kaikelta muulta kuin elolliselta vastustajalta. Siinä oli jotain kolkkoa ja kylmää. Kone se ei kuitenkaan ollut, siitä Ämkoo oli varma.

"Vedä miekkasi", olento toisti. Sen ääni oli pakotettu ja monotoninen. Olennon puhuessa Ämkoo kiinnitti huomionsa suun puuttumiseen. Puhe ei selvästikään ollut telepatiaa, joten olennolla oli oltava...

Ämkoo ei ollut varma, hämmästyikö hän huomatessaan liikettä velton vastustajansa vasemman käden kämmenselässä. No, ainakin hän sai selville olennon suun sijainnin.

"Rumaa", Ämkoo totesi ja otti muutaman askeleen oikealle. Vihollinen otti tasan yhtä monta askelta ja vieläpä samaan suuntaan. Kaksikon välimatka ei muuttunut. Ämkoo naurahti.

"Et jätä minulle juurikaan vaihtoehtoja", Ämkoo sanoi ja tarttui miekkaansa. Muinaisaarteeksi luokiteltava miekka kiilsi arvokkaasti kuunvalossa Ämkoon pidellessä sitä harkitusti rintakehänsä edessä. Valkoisen olennon pää kääntyi hieman, kuin se olisi hetken ajan tuijottanut vastustajansa asetta. Sitten se kuitenkin kohotti taas päätään ja lähti astelemaan Ämkoota kohti.

Ämkoo ei kuitenkaan aikonut antaa vihollisensa aloittaa.

"Kualsi"

Musiikki
Klaanin linnoitus

Vaehran, Gahlok Va, Umbra ja Levah juoksivat Feterrajoukon perässä klaanin käytävissä. Käytäviltä huomasi kuoleman ja pelon. Seinillä oli olentojen kappaleita, maassa rikottuja ja murskattuja Kanohi-naamioita ja monet seinät olivat täynnä reikiä jotka plasmatulitus oli saanut aikaan.

Urhea joukkio oli onnistunut ajamaan Feterrat pois erään Fe-Matoran varastomiehen kimpusta ja Kuparista Hunaa kantava Matoran oli kiittänyt heitä kovin ja paennut yläkerroksiin.

"Mitä nämä oudot robotit ovat? Ja mikä on Z.M.A?" Vaehran puheli itsekseen, kaivertaen tulisäteellä tietoja roboteista kivitauluun.

"Kuulimme siltä varastomies-Matoranilta, että tänne hyökkäsi myös outo varjohirviö jonka vartalossa oli paljon lonkeroita", Gahlok Va kertoi. "Pitääpä laittaa muistiin tämäkin, hän sanoi, käyttäen elementtikeihästään kivitauluun, jolloin tauluun piirtyi Matoran-kirjaimia.

Juosten seiniä tulittavien robottien perässä eteenpäin käytävissä, Umbra sai tarpeekseen perässä juoksemisesta, ja ampui sivuttaispainovoimahyökkäyksen, joka lennätti kaksi Feterraa kolmesta päin seinää. Kiviseinä sortui olennon osumasta ja loppu porukasta juoksi katsomaan mitä roboteille oli käynyt. Vaehran kirjasi tietoja muistiinsa, mutta hänen takaansa hyökkäsi Feterra, joka iski häntä neljällä raajallaan, lennättäen Skakdista muuttuneen Toan päin seinää.

"Tuo sattui!" VT huusi, ottaen miekkansa esiin ja loi siihen lieskan. Hän iski sen Feterraa käteen, mutta käsi torjui tulikuuman miekan.

"Autetaan kaveria", Levah sanoi, luoden pyörteen aseistaan. Pyörre osui Feterraa, muttei tehnyt vahinkoa. Sen sijaan ilmapyörre kimposi kohteestaan VThen lennättäen hänet lattialle. Miekka lensi muutaman bion päähän osumasta.

Umbra miekkaili yhden seinästä esiin tulleen Feterran kanssa, kun taas Gahlok Va iski kasvatti seinällä kasvavia juuria ja sammalia, yrittäen vangita robotin.

"Ei tämä auta", Umbra sanoi, iskien miekallaan yhtä robotin kättä ja väistäen samalla toista kättä.

"Mikä näihin tehoaa?" Gahlok Va kysyi itseltään, kasvattaen lisää juuria Feterran ympärille, koska robotti poltti juuret plasmapalloillaan.

Hiukan kauempana, Feterra tulitti Levahia kohti, jolloin Orton koetti tuulivoimillaan saada ammukset lentämään muualle. Valitettavasti ammukset osuivat hänen mustaan ruumiiseensa, polttaen hänet täyteen reikiä. Sähköjohdot, hammasrattaat ja lihaskudoksen kappaleet tulivat näkyviin hänen panssarinsa alta kun Orton yski suustaan vihreää nestettä. Hänen Faxoninsa oli osittain sulanut ja naamion alta näkyi hänen punaisena hohtava päänsä.

Robotti katseli uhriaan skannerinsa lävitse. Pieni olento oli vahingoittunut kriittisesti ja olisi kohta yhtä kuoleman kanssa. Feterra oli niin keskittynyt uhrinsa tarkkailuun, ettei huomannut takaansa hyökännyttä Vaehrania, joka iski miekallaan Feterraa päähän, jolloin kuului kolahdus. Mitään vahinkoa ei tapahtunut.

Feterra ampui plasmapallosarjan Ortoniin, joka vain makasi maassa liikkumattomana. Levah kaatui kuolleena maahan, täynnä reikiä. Umbra katseli taistelun tiimellyksestä, kuinka hänen ystävänsä kuollut ruumis joutui Feterran kynsiin ja olento repi Ortonin rippeet kappaleiksi metallisilla käsillään.

Äkkiä Feterrat alkoivat piirittää Umbraa, VTtä ja GVtä. Kolmikko joutui olentojen vangiksi kun nämä muodostivat piirin heidän ympärilleen.

"Mitä teemme nyt?" Gahlok Va kysyi muilta, kun punainen olento juoksi Feterroja kohti, iskien sattumanvaraisia painovoima ja tuli hyökkäyksiä kohti Feterroja.

"Kapura!" Umbra huusi kun tunnisti olennon ystäväkseen. Punaisen klaanilaisen naamiolla oli hikipisaroita, koska hän oli juossut ties kuinka kauan.

Feterrat hajaantuivat ja lähtevät lentämään kohti kuulemiaan ääniä.

"Seurataan noita, etteivät ne tee enempää tuhoa!" Vaehran ilmoittaa, ottaen kivitaulunsa palaset maasta ja laittaa ne reppuunsa, jonka jälkeen hän lähtee juoksemaan muiden, jo lähteneiden poppoon jäsenten perässä Feterrojen perään.

Joukkio saapuu pian taistelupaikalle missä Makuta Nui on haastanut yhden Feterran taisteluun. Matoro, MahriKing, Summer ja Keetongu ovat palanneet Nazorakien luolastoista.

"Tästä tulee mielenkiintoista", Gahlok Va ilmoittaa, kun Manua vastaan hyökänneen Feterran joukkoon ilmestyy kolme lisää. GV kaivaa kivitaulun esiin ja alkaa kirjata asioita muistiin...

Bio-Klaanin linnoitus

Feterra lähestyi Makuta Nuita. Tämä seisoi rauhallisena paikallaan. Sitten se iski nyrkkinsä kohti Makutaa. Tämä teleporttasi sen toiselle puolelle. Mutta Manu ei ehtinyt paljon hyötyä tempustaan, kun Feterran kourat olivat jo tarttuneet häneen. Pian hänet paiskattiin pää edellä maahan.

”Tuo oli ilkeää, robotti”, Manu sanoi. ”Olen voittanut sinua pahempiakin olentoja.”
”He eivät olleet Avrah Feterroja.”

Taistelu alkoi toden teolla. Makuta veti miekkansa esiin. Feterra alkoi ampua plasma-ammuskia kohti häntä. Makuta väisteli niitä ja pääsi tarpeeksi lähelle robottia iskeäkseen tätä miekalla kylkeen. Feterraan tuli pieni lommo.

”Kysymys: Monet ovat yrittäneet. Luulitko olevasi poikkeus?”

Feterra otti kiinni Manun miekasta ja napsautti sen poikki.
”Jaha”, Manu sanoi, ”tämä on taas näitä päiviä.”
Feterra otti kiinni Makutan rintapanssarin piikeistä.
”Voi ei…”
Pian Makuta paiskautui seinän läpi. Ja toisen. Ja kolmannen.
Montako hemmetin seinää tässä on tiellä? Manu ajatteli tuskaisesti.

Feterra oli voittanut vastustajansa. Nyt oli aika auttaa muita eliminoimaan loput klaanilaiset. Kolmesta Feterrasta riitti taisteltavaa kaikille paikalla oleville klaanilaisille, mutta kun ne saivat yhden lisää, taistelu ei olisi tasaväkinen.

Feterra lähestyi klaanilaisia plasmaa ampuen. Mutta sitten tummanpunainen varjosäde leimahti sen kyljen vierestä. Klaanilaiset katsoivat Feterraa. Sen kylki oli mustunut. Se näytti ärsyyntyneeltä. Makutaa päin kääntyen se sanoi:
”Kysymys: Miksi et kuole?”

”Minä olen Makuta Nui”, Manu sanoi ja hyppäsi Feterran kimppuun ylhäältä päin. Feterra empui ylös. Manu torjui iskun suojakilvellä ja iski nyrkillään Feterran päätä. Se sattui.
Feterra otti kiinni Manun siivestä ja alkoi pyöriä ympäri. Se pyöritti ja pyöritti. Sitten se päästi irti. Manu lensi taas seinien läpi.
Minähän otan turpaani pahemmin kuin siltä hullulta haarniskatorakalta, Manu ajatteli. Feterra lähestyi. Manu hidasti sitä lisäämällä painovoimaa. Se ampui plasmalaukauksia, samoja, joilla se oli tappanut Levahin. Makuta sai siipiinsä reikiä, mutta suojakilpi torjui useimmat.
Tämä ottaa voimille. Minun täytyy voittaa ja pian.

”Vahva yksilö. Äärimmäinen vaara.”
Muuta Feterrat jättivät klaanilaiset rauhaan ja hyökkäsivät kaikki Makutan kimppuun.
”Eiii… menkää pois, yhdestä oli jo tarpeeksi harmia”, Manu valitti. Feterrat yhdistivät voimansa ja ampuivat suuren plasmasäteen. Manu ampui myös plasmasäteen. Säteet kohtasivat, ja syntyi valtaisa räjähdys, josta syntynyt paineaalto pyyhkäisi klaanilaiset seinän läpi.
Joku suuttuu tästä, Manu ajatteli. Tawa ei taida tykätä siitä, että tuhoamme linnan.
Feterrat olivat melkein kunnossa. Muutamia vammoja lukuun ottamatta ne etsiskelivät Manua täysissä voimissaan. Manu piileskeli rakennuksen takana. Yksi Feterra tuli aivan hänen näköpiiriinsä ja käänsi katseensa häneen. Se tähtäsi kaikki tykkinsä Makutaan. Manu mietti epätoivoisesti. Mitä nämä robotit olivat? Metallia? Millaista metallia?

Hän käytti magnetismivoimiaan ja veti Feterran lähemmäs.
”HOO! Sehän toimii!”
Manu ei saanut kauan nauttia tästä voiton tunteesta, sillä Feterra oli raivoissaan siitä, että sitä vedeltiin ympäriinsä. Se oli vetänyt esiin suuren terän ja lävistänyt sillä Makutan vatsan. Makuta katseli, kuinka terä tuli ulos hänen selästään. Feterran silmissä välkkyi punainen valo. Manu laittoi kätensä Feterran kuoren päälle ja laukaisi sähköisen impulssin. Feterran sätki hetken sähköisenä ja näytti sitten sammuvan. Manu yritti irrottaa terän vatsastaan, mutta sitten Feterra yhtäkkiä heräsi ja laukoi hänet täyteen reikiä plasma-ammuksillaan.
Taidan tarvita taas uuden haarniskan…

Piru vieköön. Feterra oli tullut hulluksi. Onneksi suojakilpi- ja haavoittumattomuusvoimat estivät hieman iskujen osuvuutta. Mutta ne voimat alkoivat loppua, ja antidermis alkoi valua ulos ruumiista. Terä oli vieläkin sisällä. Muut Feterrat tulivat esiin. Ne löysivät Manun, jota niiden hullu toveri pahoinpiteli.

”Hän tarvitsee korjausta”, totesi yksi kolmesta Feterrasta. Sitten nekin hyökkäsivät.
Aijai… en taida voittaa tätä ottelua, Manu ajatteli. Sitten muut klaanilaiset ilmestyivät. He huomasivat Feterrat ja alkoivat tulittaa elementaalienergiaa. Feterrat kääntyivät takaisin. Sitten Manu keksi. Hän kulutti kaiken voimansa kahteen pikku temppuun. Ensimmäinen, johon hän kohdisti voimistaan suurimman osan, oli tyhjiön luominen. Hän sai sen luotua Feterran alaosan sisään.

Feterra alkoi romahtaa sisäänsä. Manu romahti myös kasaan. Feterra näytti niin tuskastuneelta, kuin tunteeton robotti vain voi. Klaanilaiset katsoivat, kuinka sen alavartalo alkoi luhistua.

Se jäi maahan. Muut Feterrat katsoivat sitä, mutta sitten käänsivät huomionsa klaanilaisten tappamiseen. Muut klaanilaiset olivat turtuneen näköisiä. Yhden Feterran tuhoaminen oli maksanut Manun hengen.

Mutta sitten Feterra nousi. Se oli pahasti vahingoittunut, mutta se nousi. Sen koneiston täytyi olla kunnossa. Klaanilaiset katsoivat kauhuissaan, miten se liikkui heitä kohti ja alkoi ampua muiden mukana.

Eipä sen kummemmin Manukaan ollut kuollut. Pieni hämähäkkimäinen olento kipitti esiin Makutan osien alta. Hän katseli klaanilaistovereitaan.
Pelkkää epäonnistumista. Koko elämäni… En saanut edes yhtä niistä hengiltä.

Klaanilaiset jatkoivat tulittamistaan.
”Olet vahingoittunut. Kommunikaatiovälineesi ovat selvästi vaurioituneet. Mene heti korjaukseen”, yksi ehjistä Feterroista sanoi loukkaantuneelle. Tämä totteli ääneti, silmät pimeänä. Poistuessaan muurien ulkopuolelle se ampui vielä viimeisen plasmasuihkun erääseen rakennukseen, joka sen johdosta kaatui muutaman Matoranin päälle tappaen nämä julmasti.