Trooppinen saari, Nazorakein tukikohta

Ämkoo istui pienehkön rakennuksen katolla leikkien huomaamatonta. Hän veti viittansa tiukemmin ympärilleen ja kyyristyi entisestään. Yön pimeys auttoi Ämkoota pitämään itsensä näkymättömissä, joskin hän joutui olemaan jatkuvasti valppaana. Torakat etsivät tunkeilijoita edelleen joten yksikin varomaton liike saattaisi paljastaa Ämkoon sijainnin ja aiheuttaa läjäpäin ongelmia.

Mustanvihreä hahmo lähti hetken kestäneen levähdystuokionsa jälkeen liikkeelle. Ämkoo pudottautui mitä varovaisimmalla liikesarjalla alas rakennuksen katolta laskeutuen pehmeästi ahtaalle kujalle. Kuja johdatti Ämkoon aukiolle, jolla liikkui hajanainen joukko nazorakeja. Ämkoo lähti siitä huolimatta etenemään. Hitain joskin varmoin askelin liikkuva tumma viittasankari onnistui liukenemaan tehokkaasti kaikkiin eteen tulleisiin varjoihin eivätkä torakat ennättäneet huomaamaan häntä.

Silloin jotain tapahtui. Tukikohdan läntiseltä suunnalta kuului voimakas räjähdys keräten kaikkien nazorakien huomion itseensä. Jokainen aukiolla partioivista torakoista kääntyi äkisti räjähdyksen viitoittamaan suuntaan lähtien juoksuun. Ämkoo kuunteli hetken koko ajan kauemmas katoavia nazorakien huutoja ja uskaltautui sitten kohottautumaan täyteen seisoma-asentoon.

Aukio oli tosiaan tyhjä. Hiljainen myös. Ämkoo asteli alueen keskelle, pysähtyi ja käänsi katseensa hetkeksi kohti taivasta.

"Tämä ei ole helppoa", hän ajatteli. "Miten löydän sen saamarin palan jos joudun koko ajan piileskelemään tällä lailla?"

Ämkoo käänsi katseensa takaisin maan tasalle ja vilkuili ympäröiviä rakennuksia. Varastoja? Ehkä. Mitä niiden sisältä mahtaisi löytyä? Aseita, luultavimmin. Tukikohta oli todellakin raskaasti aseistettu. Juurikin siitä syystä huomatuksi tuleminen asetti Ämkoon välittömään hengenvaaraan.

Ämkoo huokaisi.

"Oletkohan vielä hengissä, Snowie."

Lumiukon tilanne huolestutti, eikä Ämkoo voinut kieltää sitä. Kaksikon hajaantuminen oli ollut huono idea. Mutta toisaalta, mitäpä sitä nyt valittamaan. Ämkoo tuskin löytäisi kumppaniaan ihan heti, vaikka yrittäisikin. Paitsi jos...

"Se räjähdys."

Ämkoo pudisti päätään.

"Se ei olisi Snowien tapaista."

Ämkoo korjasi repaleisen viittansa asentoa ja valmistautui jatkamaan matkaansa. Pimeyden luomaa turvaa ei riittäisi loputtomiin, joten nyt kannattaisi pitää kiirettä. Ämkoo katsahti nopeasti ylhäällä kiiltävää tähtitaivasta kuin varmistaakseen, mistä suunnasta oli juuri tullut. Sitten hän kääntyi ympäri, kohotti jalkaansa ja... Pysähtyi.

Hän ei ollut yksin.

Ämkoo tuijotti aukion laidalla seisovaa hahmoa. Hahmo tuijotti takaisin.

Tai ei, ei se tuijottanut.

Sillä ei nimittäin ollut silmiä.

Ämkoo ei ollut koskaan ennen nähnyt mitään sellaista. Muutaman metrin päässä hänen edessään seisoi vitivalkoinen, kasvoton olento. Olennon velttoa ja nukkemaista olemusta korostivat yliluonnollisen mittaiset raajat ja kammottava, pitkä kaula. Olento ei liikkunut.

"En huomannut sinua", Ämkoo sanoi, kätkeäkseen hämmennyksensä.

Olento liikahti. Ämkoo huomasi ensimmäistä kertaa sen selässä roikkuvan aseen. Olento tarttui katanaansa ja toi sen eteensä elottoman oloisesti liikehtien. Sitten olento puhui.

"Vedä miekkasi."

[spoil]Väsyttäääärgh.[/spoil]

Bio Klaanin Linnake, maanalainen käytävä

Maan alla, vanhoissa laajoissa betonikäytävissä kaikui askeleiden äänet. Käytävät olivat suhteellisen hyvin, mutta kylmästi valaistettuja.
Käytävällä kävelivät kolme henkilöä jonossa, joista keskimmäinen on kahlittu mustavalko ja sininen naispuolinen Toa joka oli riisuttu naamiosta; Sheelika.
Sheelikan edessä oli häntä korkeampi, hyvin vahvan näköinen titaani ja hänen takana melkein yhtä korkea, kullanhopeinen Toa. He kävelivät hyvin suorassa käytävässä, kääntyen vain silloin tällöin ilmestyvien tienhaarojen kohdalla eri suuntiin. Jokainen askel vei heidät yhä kauemmat Linnakeesta ja yhä lähemmäksi Klaanin maanalaista tyrmää.
Sheelika oli hyvin vihainen. Hän ajatteli, että Adminit olisivat lähettäneet vain Matoralaisia vastaavia märkäkorvaisia Klaanin jäseniä viemään häntä, jolloin hän olisi voinut karata helposti.
Sen sijaan he olivat lähettäneet kahta erittäin voimakkaita melkein titaanin kokoisia vartijoita jotka ovat olleet kauemmin kuin melkein kaikki klaanilaiset joita hän oli tavannut tänä iltana.
"Te todellakin tiedätte kuinka kohdella hyvin vieraitanne", Sheelika iski hyvin sarkastisesti.
"Hiljaa. Vangit puhuvat vain jos vartijat antavat luvan", hänen edessä oleva titaani vastasi hyvin kiivaasti ja vakavasti. Vartija ei selvästikään ollut henkilö jonka kanssa voi heitellä vitsejä.
He jatkoivat marssimista käytävällä. Valot alkoivat himmetä ja käytävä näytti yhä vanhemmilta ja likaisemmilta heidän edetessään yhä syvemmälle maan alle, lähestyen Klaanin tyrmää.
Viimein vartijat pysähtyvät, jolloin Sheelika näki edessä painavasti panssaroidun metallioven ja sen oikeanpuolella olevan pienen metallipaneelin, jotka näyttivät paljon modernisemmalta ja puhtaammalta kuin niitä ympäröivät seinämät. Hänen edessä oleva vartija käveli oven viereiseen metallipaneelin luokse ja avasi sen, paljastaen sen alta pienen näppäimistön, kameran linssin ja äänentunnistuslaitteen. Vartija alkoi painella näppäimistöön pitkän koodisarjan ja puhui äänentunnistuslaitteeseen identtiteetinsä: "BodyGuard, Bio Klaanin kolmen ruutupalkin jäsen. ID. 122151007. Vieressäni Toa Santor..."
"SUPER Toa Santor", Sheelikan takana oleva vartija lisäsi.
"...Super Toa Santor", BodyGuard jatkoi, "Bio Klaanin neljän ruutuplakin jäsen. ID. 1286107 ja yksi vanki".

Hänen lopetettuaan ilmoituksen, panssariovi alkoi avautua. He kävelivät sisään ja portin sulkeutuen heidän perässä. Sisällä Sheelika huomasi paikan olevan vielä vanhempi ja heikommin valaistettu kuin edelliset käytävät. Hän tuskin edes näki vartijoiden yksityiskohtia.
Hetken käveltyä he saapuivat tavanomaisen puuoven eteen. BodyGuard alkoi koputtamaan oveen sillä välin kun Santor piteli tiukasti kiinni Sheelikasta. Oven takaa kuului papereiden ja erillaisten muiden esineiden rysäyksen kun nopeita askeleita alkoi lähetyä oveen päin. BodyGuard yritti koputtaa uudelleen, kunnes ovi viimein avautui ja sen takana ilmestyi hopeavaaleanpunainen, naispuolinen Hauta kantava Toa.
"BodyGuard!", Toa vastasi hyvin iloisesti, "Ja Super-duper Toa Santor! Hei!"
"Terve GT", Santor vastasi takana, "pitkästä aikaan".
"Totta, en muista milloin me viimeksi nähtiin toisemme", GT lausui hyväntuulisena, "Adminit katsos päättivät, että minä toimisin parhaiten täällä tyrmässä huoltajana".
"Ymmärrettävä päätös...", Santor sanoi hieman ivallisesti, mutta GT ei kuunnellut.
Piittaamatta keskustelusta, Sheelika vilkaisi Toan takana olevaa huonetta. Huone oli yllättävän hyvin valaistettu ja tilava, jonka seiniä peitti hyllyt ja kaappit, mutta myös koristi metsästysjousen ja eräänlaisen koira-Rahin patsas. Huoneen keskellä oli työpöytä, joka oli suuremmaksi täynnä papereita joista suurinosa ovat pudonneet lattialle.
Sheelikan vilkaistua GT viimein huomasi hänet ja kysyi: "kuka hän on?"
"Hän on Sheelika, uusi vankimme. Tulimme viemään hänet selliinsä", BodyGuard ilmoitti vakavana.
"Aha", GT vastasi hieman piittaamattomana ja katsoi Sheelikaan päin.
"Hei", hopeanvaaleanpunainen Toa tervehti häntä yllättävän lempeästi ja hymyili häntä päin. Sheelika hämmentyi eikä tiennyt miten vastaisi tähän.

Myöhemmin joukko liikkuivat GT:n johdattamana tyrmän pölyisissä ja synkissä kivikäytävissä. Silloin tällöin he pysähtelivät avaamaan tiehen osuvia turvallisuutta varten asetettuja kaltereita ja teräsovia.
Kuiskauksia, huutoja ja kirouksia kuului vangeilta heidän kävellessään sellien ohi, mutta GT näytti vilkuttavan pirteästi vangeille ja joskus jopa kysyi miten heillä on mennyt. Sheelika alkoi katselemaan viereisiä sellejä. Hän huomasi heidän edetessä kuinka sellien kalterit näyttivät yhä vahvemmilta. Yhdessä sellissä oli hyvin oudon näköinen yksisiipinen olento joka vain tuijotti heitä hyvin vihaisesti.
"Tekopyhät", se kuiskasi, "olette aina väärässä".
Toinen selli mikä pisti eniten silmään oli selli, jonka kalterit olivat peitettynä papereihin joihin on piirretty erikoisia symboleita. Kalterien takana istui pitkä, laiha hahmo jonka kädet olivat suurissa metallikahleissa, hänen silmät ja suut peitettynä huiveihin ja hänen kaulaansa oli ripustettu kyltti jossa ainoastaan luki "Rikon Sääntöjä". Kävellessän ohi Sheelika tunsi jostain syystä hyytävän tunteen, että vanki olisi hymyillyt heille noiden huivien takana heidän kävellessään ohi.

Viimein marsiessaan hetken he saapuivat tyhjän sellin luo. GT avasi portin ja Sheelika astui sisään ilman rimpuilua.
"Ettekö aio päästää hänet kahleista?", GT kysyi viattomana.
"Emme. Hän on aivan liian vaarallinen, sinuna minä en ottaisi riskejä. Meidän työmme on tehty", BodyGuard vastasi ja alkoi kääntymään Santorin kanssa pois. GT käänsi taas katseensa Sheelikaan päin ja hyvästeli positiivisesti ja lähti myös.
Sheelika istui keskellä pimeää selliään eikä voinut tehdä mitään muuta kuin miettiä. Hän yritti ajatella pakosuunnitelmia, mutta mikään ei syntynyt mieleen. Sen sijaan, hän alkoi muistamaan sen hopeavaaleanpunaisen Toan hymy. Se oli nyt ainoa mikä tuli hänen mieleen. Se oli hyvin naivii, hän ajatteli, Toa on aivan liian lapsekas kun käyttäytyi noin ystävällisesti vankejaan päin. Mutta jostain syystä, hän alkoi tuntea jonkinlaisen samaistumisen tähän naiviuuteen päin.
Aivan kuin hän tietäisi tämän tunteen ennekin.

Bio Klaanin Linnoitus, monia vuosia sitten

"... Sheelika, kuunteletko minua oikein?"

Mustaan kaapuun pukeutunut, tumman punaista Pehkuita kantava Toa alkoi kysymään Sheelikalta.
Sheelika yllättyi hieman eikä tiennyt miten vastata. Hän ei ollut kuunnellut mitä Toa oli kertomassa keskittyessään suuren ikkunan takaiseen kaupunkimaisemaan.
"Öh, no...", hän alkoi solista hermostuneesti.
"Et siis kuunnellut mitä sanoin?", Toa kysyi.
"... En. anteeksi herra moderaattori", Sheelika myönsi pahoittelevasi.
Moderaattori huokaisi hieman, "Sheelika, sinun täytyy ymmärtää. Ei Klaaniin liittyminen ole pelkästään se, että kirjoittelet vain pari paperia ja saat muutaman tervettuliaistoivotuksen Tawalta. Jäsenenä sinulle tulee myös ottaa vastuu jokaisen Klaanissa elävän turvallisuudesta ja noudattaa Klaanimme sääntöjä ja lakeja. Et voi vain laiskotella päivät pitkät talojen katolla".
"Selvä, ymmärrän", Sheelika vastasi nöyräästi ja hieman alakuloisesti.
"No, jatketaan tätä huomenna sitten, menehän takaisin uuteen kotiisi lepäämään. Kyllä tämä tästä", moderaattori sanoi.
"Kiitos, herra moderaattori, kiitos", Sheelika alkoi puhumaan heti paljon pirteämpänä.
"Kutsu vain DN:iksi", moderaattori vastasi.
"Kyllä herra moderaattori DN", Sheelika lisäsi ja juoksi henkevänä ulos suurelta rakennukselta.
Sheelika käveli hyvin vilkkaana Linnakkeen teillä. Hänet oli viimein otettu Klaanin jäseneksi, vieläpä Tawan hyväksynnällä! Hän ei olisi voinut olla iloisempi. Kyllä, hän päätti tehdä parhaimpansa Tawan alaisuudessa.
Liikkuessaan hän ei huomannut edessä olevaa Matoralaista joka kantoi kädessään kassillisen kirjoja ja törmäsi häneen.
"Oi, anteeksi", Sheelika lausui hätäisesti ja alkoi auttamaan kaatunutta Matoralaista ylös ja auttoi keräämään maassa lojuvat kirjat.
"Ei se mitään", Matoralainen vastasi hieman välinpitämättömästi ja käänsi katseensa Sheelikaa päin, "hei, oletko sinä se Klaanin uusin jäsen?"
"Kyllä, kyllä minä olen. Sheelika on nimeni, hauska tavata", hän sanoi hyvin innokkaasti Matoralaiselle.
"Ah kuinka sopivasti, olenkin etsinyt sinua kokoajan", Matoralainen vaihtoi äänensävynsä heti, "katsos tarvitsen apua yhdessä asiassa, ja ainoastaan te voisitte auttaa minua..."
"Autan mielelläni! Mitä tahansakin se on, autan mielelläni", Sheelika vastasi. Hän ajatteli, että viimein voisi tehdä jotain hyvää näyttääkseen Tawalle.
"Hienoa", Matoralainen sanoi, "nimeni on Rowash. Olen täällä Kanoka-kiekkojen kauppias"
"Selvä on Rowash. Mitä sinä haluat minun tekevän?", Sheelika kysyi Matoralaiselta.

Rowash hymyili.
"Se on vain pieni palvelus..."


Bio Klaanin Linnake, tyrmä, nykypäivä

"... Se oli vain pieni palvelus", Sheelika puhui itselleen.

Klaanin käytävät

Jostain kuului räjähdys, joka olisi ollut läheltä korviahuumaava.

GK käveli vain huomatakseen, että ääni tuli kätävästä komentokammioon.

"Sairasta, juurihan olin täällä.", hän murahti.

Glatorianking säpsähti nähdessään valtavan reiän seinässä komentokammmiossa.

"Teen tämän varmuuden vuoksi."

"pysy takanani Jake."

"Tämä on jo klisee", hän mietti itsekseen.

Repäisi putken irti ja suihkutti kuumaa vesihöyryä ilmaan.

Yhä Bio-Klaani
Troopperi oli juossut ylempiin kerroksiin portaita pitkin hetken yksin. Kapura oli lähtenyt joitakin minuutteja sitten omille teilleen. Matoraneja ei juuri näkynyt. Kuolleita vain. Yllättäen hän kuuli huudon.

"Apua!"

Hidaste: Matoran. Velvollisuus: Matoran eliminoitava

Troopperi astui eräästä oviaukosta huoneeseen. Seinät olivat täynnä mustia palojälkiä, ja kalustus oli mäsänä. Hajonneen tuolin takana oli Matoran, jota lähestyi Feterra.

Huutaen Troopperi syöksähti Feterraa päin vetäen miekkansa esiin. Feterra kääntyi ja ampui plasmasäteen Toaa kohti. Troopperin Hau pysäytti säteen, ja Troopperi iski Feterraan kättä miekallaan. Kuten yleensä, Feterraan jäi vain pieni naarmu. Troopperi yritti hypätä taaksepäin, mutta Feterra otti hänestä kiinni käsillään, ja toisilla väänsi Troopperin miekan hänen kädestään. Se iski. Tulikuuma miekka lävisti Troopperin vatsapanssarit, ja Feterra pudotti hänet maahan polvilleen.

Troopperi tunsi voimiensa ehtyvän. Feterra oli taas Matoraniin kimpussa. Troopperi nousi hitaasti pystyyn, ja hyökkäsi Feterraa kohti.

Viimeisillä voimillaan Troopperi otti siitä kiinni, ja paiskasi sen seinän läpi alas pihalle. Feterra päästi pudotessaan kylmän naurun, ja laskeutui turvallisesti pihalle moottoriensa avulla.

Troopperi makasi miekkansa lävistämänä lattialla. Hänen tajuntansa hämärtyi, kunnes hän näki vain mustaa.

Lehu-Metsän itäreuna

Voyager käveli hiljaa puiden alla. "Ei mitään moneen tuntiin" Hän ajatteli itsekseen. Yhtäkkiä hän kuuli äänen. "Surrr" Voyager etevänä metsämiehenä kiipesi puuhun ja asetti nuolen jänteelle. "Surrr" Kuului taas. Puitten keskeltä tuli esiin musta, nelikätinen laite(Feterra), joka skannasi ympäristöä. Voyager jännitti jousensa ja tähtäsi Feterraan. Nuoli lensi ja osui, mutta osuma jätti vain pienen jäljen Feterraan. Feterra huomasi Voyagerin ja ampui plasmasäteen häntä kohti. Voyager pyöräytti itsensä oksan ympäri, mutta Feterra ampui jo toisen säteen joka osui. Voyager putosi puusta, ja kierähti maassa. Hän veti miekkansa esiin ja hyppäsi Feterraa päin. Hän iski sitä, mutta se veti vain pienen viillon siihen. Feterra ampui Voyageria, ja osui jälleen. Voyager lensi puuta päin. Hän otti miekkansa maasta, ja Iski sitä käteen. Miekka lensi Voyagerin kädestä, ja ennen kuin hän ehti edes tajuta, Feterra ampui taas. Hän kaatui, Mutta hän sai jousensa käteen ja ampui Feterraa kahdeesti samaan kohtaan. Entisen nuolen synnyttämä jälki heikensi kohtaa, ja toinen lävisti sen panssarin. Se meni oikosulkuun, ja hän sai aikaa. Hän otti miekkansa, ja iski sitä kaikin voimin. Miekka läpäisi panssarin, ja mursi Feterran koneiston. "Surr" Se päästi viimeisen vingahduksen, kunnes se hajosi. "Parasta mennä" Voyager ajatteli, ja lähti.

Nazorak-pesän uloskäynti, metsä

Viisi Klaanilaista istuskelevat maassa lepäämässä. He pääsivät pesästä elossa pois. Kaikki ovat heikentyneitä ja väsyneitä, mutta he eivät välitä siitä. Nyt pitää päästä vielä Klaaniin.

Joukkio lähtee kävelemään pimeää metsätietä pitkin rannikkoa kohti.
"Mitä luulette Klaanissa tapahtuneen tänäaikana?", SUmmerganon miettii.
"Tuskin mitään ihmeellistä.", Matoro toteaa. Hän tulisi perumaan tämän kohta.

Matoron mieltä kalvaa hänen rakkaitten miekkojensa menetys. Ne olivat palvelleet hänellä vuosituhansia, ja nyt häne menetti ne.

Nazorak-pesä

Metorakk katselee huoneensa asekaappia. Erilaisia nuijia, kirveitä ja teriä roikkuu siellä rivissä. Alempana on tuliaseita, kuten hänen Zamor-pistoolinsa.
Sinihopea Skakdi asettaa pitkän, valkoisen ja suoran miekan hyllyn päälle telineeseen. Miekkaan on upotettu energian elementtikiviä ja varsi koristeltu monimutkaisilla kuvioilla. Metorakk asettaa hopeisen laatan miekan alle.

"Matoro the Blacksnow'n Energiaterä"

Rannikkotie

Klaanilaiset saapuvat näköetäisyydelle Klaanista kohta juuri. He nousevat tietä pitkin rannalla olevalle mäelle, ja avautuva näky on karmaiseva.
Yötaivasta vasten näkyy pimeä Klaanin linnoitus. Erivärisiä välähdyksiä näkyy. Plasmaa.
Matorankylä Klaanin lähellä palaa. Kuuluu henkeäsalpaavaa kiljuntaa. Korkealla Klaanin linnakkeen päätornissa on suuri reikä seinässä.

"Mitä täällä on tapahtunut?" Mahriking huutaa.
"...Sanoit muistaakseni 'tuskin mitään ihmeellistä'", Keetongu sanoo Matorolle.
"Hei, erehtyminen on inhimillistä. Selvitetään mitä täällä tapahtuu", Matoro toteaa.

Viisikko juoksee kohti Klaanin pääporttia. Se on revitty auki väkivalloin. Prototeräksinen portti on katki, se vaatii valtavia voimia.
Klaanilaiset kävelevät Klaanin pihalle. Se on täysin autio, Matoraninruumiita löytyy sieltätäältä.
"Ei punaista mattoa...", Mahriking toteaa.
"Verenvihreää. Älä ole niuho, käy tämäkin", Manu lausahtaa.

Matoro on rutiininomaisesti syöttämässä jäsenkorttiaan oven kortinlukijaan, mutta laitteen sijaan seinässä on vain polttoreikä.
Manu potkaisee oven kumoon.

Sisällä on vielä valtava kaaos. Tuhoutuneita huonekaluja, sortuneita seinä, klaanilasenraatoja. Metallinen sylinteri näkyy kauempana. Kaksi plasma-ammusta lähtee lentoon, Manun suojakenttävoima torjuu ne. Makuta ampuu itsevarmana varjosalamoita kohteeseen.
Ei mitään vaikutusta.

Musiikki.

Verstas

Dox kulki pimeässä käytävässä öljylamppunsa kanssa. Hän oli syvemmällä Verstaassa kuin oli koskaan ennen ollut. Ilma oli täällä tunkkaisempaa ja paksumpaa. Katosta tipahteli vesipisaroita. Aavemaista kolinaa kuului kaukaisuudesta.

Hän kääntyi toiselle käytävälle. Kylmä ilmavirta puhalsi häntä kasvoihin. Tuolla suunnassa oli siis jotain. Kenties aarteita?
Hän asteli eteenpäin, varovaisesti, askel kerrallaan. Hänestä tuntui jatkuvasti siltä kuin joku olisi tuijottanut häntä. Hän vilkuili jatkuvasti hermostuneesti taakseen, odottaen jonkin pimeässä vaanijan hyppäävän hänen niskaansa.

Ei näin syvällä ei pitäisi asua ketään. Kukaan ei ole koskaan käynyt näin syvällä. Ei täällä voi olla mitään.
Pimeys pimeni jatkuvasti, hänen soihtunsa valo ei kantanut enää kuin metrin. Hän saapui huoneeseen, joka oli hieman käytävää leveämpi. Sen keskellä oli pitkä pöytä täynnä tyhjiä, lasisia pulloja. Seinustoilla oli tynnyreitä ja puulaatikoita, joiden sisällöstä hän ei ollut tietoinen.
Uteliaisuudesta hän kurkisti yhteen. Hiekkaa. Hiekkaa? Ei aarretta?
Turhautuneena hän sulki laatikon. Sitten hän huomasi puisen oven seinustalla. Se näytti houkuttelevalta.

Hän avasi oven kurkistaen varovasti sisään. Huone oli pimeä, kuten hän oli odottanutkin. Mutta jotain oli pielessä. Hän erotti tumman, ihmismäisen hahmon pimeyden keskellä. Se örisi kammottavasti. Se kääntyi häntä kohti. Dox näki sen. Sen valkoiset kasvot.

"Rrrghh...."

Hän paiskasi äkkiä oven kiinni ja raahasi vieressä olleen tynnyrin sen eteen. Jokin mylväisi huoneen sisällä ja alkoi takoa ovea. Lastut lentelivät, kun ovea hakattiin ja yritettiin saada auki toiselta puolelta. Tynnyri pomppi pikkuhiljaa kauemmaksi siitä.
Musta, monihaarainen, pitkäsorminen raaja iski oven läpi. Silloin Dox lähti juoksuun.

Hän juoksi ja juoksi kauhun vallassa, pois, pois. Huomaamattaan hän syöksyi yhä syvemmälle Verstaaseen. Hän sammutti lampun, jotta olento ei näkisi seurata häntä pimeässä.
Hän löysi suojaisan nurkan, jossa oli muutamia tynnyreitä. Hän siirsi niistä pari sivuun ja piiloutui niiden taakse. Ja rukoili.

Olento ilmestyi aavemaisesti laahustaen kulman takaa. Se katseli ympärilleen, mutta ei nähnyt mitään. Sitten se alkoi haistella ilmaa.
Se kääntyi hitaasti Doxia kohti. Hänen oli vaikea pysyä äännähtämättä. Hänestä tuntui, kuin hänen sydämenlyöntinsä paljastaisivat hänen sijaintinsa voimakkuudellaan.
Olento hiipi yhä lähemmäksi ja lähemmäksi. Se tönäisi yhden tynnyrin kumoon. Kolahdus kaikui käytävien halki.
Se oli aivan hänen edessään.

Portaat kohti Klaanin sisäpihaa

Kepe kompastui säikähdettyään kauhistunutta huutoa Valvojan lähettimestä.

Aukio, Nazorakein trooppinen tukikohta

Viileä tuulenvire nostatti aukiolle heikon pölypilven. Miekkaansa pitelevä valkoinen olento erottui kuitenkin pölypilven takaa selkeästi. Ämkoo tuijotti tätä yrittäen parhaansa mukaan arvioida vihollisensa olemusta.

Olento näytti oudolta. Ämkoo oli pitkän ikänsä aikana taistellut monenlaisia vihollisia vastaan, mutta yksikään niistä ei ollut näyttänyt näin... Väärältä. Olennon veltto olemus sai tämän näyttämään kaikelta muulta kuin elolliselta vastustajalta. Siinä oli jotain kolkkoa ja kylmää. Kone se ei kuitenkaan ollut, siitä Ämkoo oli varma.

"Vedä miekkasi", olento toisti. Sen ääni oli pakotettu ja monotoninen. Olennon puhuessa Ämkoo kiinnitti huomionsa suun puuttumiseen. Puhe ei selvästikään ollut telepatiaa, joten olennolla oli oltava...

Ämkoo ei ollut varma, hämmästyikö hän huomatessaan liikettä velton vastustajansa vasemman käden kämmenselässä. No, ainakin hän sai selville olennon suun sijainnin.

"Rumaa", Ämkoo totesi ja otti muutaman askeleen oikealle. Vihollinen otti tasan yhtä monta askelta ja vieläpä samaan suuntaan. Kaksikon välimatka ei muuttunut. Ämkoo naurahti.

"Et jätä minulle juurikaan vaihtoehtoja", Ämkoo sanoi ja tarttui miekkaansa. Muinaisaarteeksi luokiteltava miekka kiilsi arvokkaasti kuunvalossa Ämkoon pidellessä sitä harkitusti rintakehänsä edessä. Valkoisen olennon pää kääntyi hieman, kuin se olisi hetken ajan tuijottanut vastustajansa asetta. Sitten se kuitenkin kohotti taas päätään ja lähti astelemaan Ämkoota kohti.

Ämkoo ei kuitenkaan aikonut antaa vihollisensa aloittaa.

"Kualsi"

Musiikki
Klaanin linnoitus

Vaehran, Gahlok Va, Umbra ja Levah juoksivat Feterrajoukon perässä klaanin käytävissä. Käytäviltä huomasi kuoleman ja pelon. Seinillä oli olentojen kappaleita, maassa rikottuja ja murskattuja Kanohi-naamioita ja monet seinät olivat täynnä reikiä jotka plasmatulitus oli saanut aikaan.

Urhea joukkio oli onnistunut ajamaan Feterrat pois erään Fe-Matoran varastomiehen kimpusta ja Kuparista Hunaa kantava Matoran oli kiittänyt heitä kovin ja paennut yläkerroksiin.

"Mitä nämä oudot robotit ovat? Ja mikä on Z.M.A?" Vaehran puheli itsekseen, kaivertaen tulisäteellä tietoja roboteista kivitauluun.

"Kuulimme siltä varastomies-Matoranilta, että tänne hyökkäsi myös outo varjohirviö jonka vartalossa oli paljon lonkeroita", Gahlok Va kertoi. "Pitääpä laittaa muistiin tämäkin, hän sanoi, käyttäen elementtikeihästään kivitauluun, jolloin tauluun piirtyi Matoran-kirjaimia.

Juosten seiniä tulittavien robottien perässä eteenpäin käytävissä, Umbra sai tarpeekseen perässä juoksemisesta, ja ampui sivuttaispainovoimahyökkäyksen, joka lennätti kaksi Feterraa kolmesta päin seinää. Kiviseinä sortui olennon osumasta ja loppu porukasta juoksi katsomaan mitä roboteille oli käynyt. Vaehran kirjasi tietoja muistiinsa, mutta hänen takaansa hyökkäsi Feterra, joka iski häntä neljällä raajallaan, lennättäen Skakdista muuttuneen Toan päin seinää.

"Tuo sattui!" VT huusi, ottaen miekkansa esiin ja loi siihen lieskan. Hän iski sen Feterraa käteen, mutta käsi torjui tulikuuman miekan.

"Autetaan kaveria", Levah sanoi, luoden pyörteen aseistaan. Pyörre osui Feterraa, muttei tehnyt vahinkoa. Sen sijaan ilmapyörre kimposi kohteestaan VThen lennättäen hänet lattialle. Miekka lensi muutaman bion päähän osumasta.

Umbra miekkaili yhden seinästä esiin tulleen Feterran kanssa, kun taas Gahlok Va iski kasvatti seinällä kasvavia juuria ja sammalia, yrittäen vangita robotin.

"Ei tämä auta", Umbra sanoi, iskien miekallaan yhtä robotin kättä ja väistäen samalla toista kättä.

"Mikä näihin tehoaa?" Gahlok Va kysyi itseltään, kasvattaen lisää juuria Feterran ympärille, koska robotti poltti juuret plasmapalloillaan.

Hiukan kauempana, Feterra tulitti Levahia kohti, jolloin Orton koetti tuulivoimillaan saada ammukset lentämään muualle. Valitettavasti ammukset osuivat hänen mustaan ruumiiseensa, polttaen hänet täyteen reikiä. Sähköjohdot, hammasrattaat ja lihaskudoksen kappaleet tulivat näkyviin hänen panssarinsa alta kun Orton yski suustaan vihreää nestettä. Hänen Faxoninsa oli osittain sulanut ja naamion alta näkyi hänen punaisena hohtava päänsä.

Robotti katseli uhriaan skannerinsa lävitse. Pieni olento oli vahingoittunut kriittisesti ja olisi kohta yhtä kuoleman kanssa. Feterra oli niin keskittynyt uhrinsa tarkkailuun, ettei huomannut takaansa hyökännyttä Vaehrania, joka iski miekallaan Feterraa päähän, jolloin kuului kolahdus. Mitään vahinkoa ei tapahtunut.

Feterra ampui plasmapallosarjan Ortoniin, joka vain makasi maassa liikkumattomana. Levah kaatui kuolleena maahan, täynnä reikiä. Umbra katseli taistelun tiimellyksestä, kuinka hänen ystävänsä kuollut ruumis joutui Feterran kynsiin ja olento repi Ortonin rippeet kappaleiksi metallisilla käsillään.

Äkkiä Feterrat alkoivat piirittää Umbraa, VTtä ja GVtä. Kolmikko joutui olentojen vangiksi kun nämä muodostivat piirin heidän ympärilleen.

"Mitä teemme nyt?" Gahlok Va kysyi muilta, kun punainen olento juoksi Feterroja kohti, iskien sattumanvaraisia painovoima ja tuli hyökkäyksiä kohti Feterroja.

"Kapura!" Umbra huusi kun tunnisti olennon ystäväkseen. Punaisen klaanilaisen naamiolla oli hikipisaroita, koska hän oli juossut ties kuinka kauan.

Feterrat hajaantuivat ja lähtevät lentämään kohti kuulemiaan ääniä.

"Seurataan noita, etteivät ne tee enempää tuhoa!" Vaehran ilmoittaa, ottaen kivitaulunsa palaset maasta ja laittaa ne reppuunsa, jonka jälkeen hän lähtee juoksemaan muiden, jo lähteneiden poppoon jäsenten perässä Feterrojen perään.

Joukkio saapuu pian taistelupaikalle missä Makuta Nui on haastanut yhden Feterran taisteluun. Matoro, MahriKing, Summer ja Keetongu ovat palanneet Nazorakien luolastoista.

"Tästä tulee mielenkiintoista", Gahlok Va ilmoittaa, kun Manua vastaan hyökänneen Feterran joukkoon ilmestyy kolme lisää. GV kaivaa kivitaulun esiin ja alkaa kirjata asioita muistiin...

Bio-Klaanin linnoitus

Feterra lähestyi Makuta Nuita. Tämä seisoi rauhallisena paikallaan. Sitten se iski nyrkkinsä kohti Makutaa. Tämä teleporttasi sen toiselle puolelle. Mutta Manu ei ehtinyt paljon hyötyä tempustaan, kun Feterran kourat olivat jo tarttuneet häneen. Pian hänet paiskattiin pää edellä maahan.

”Tuo oli ilkeää, robotti”, Manu sanoi. ”Olen voittanut sinua pahempiakin olentoja.”
”He eivät olleet Avrah Feterroja.”

Taistelu alkoi toden teolla. Makuta veti miekkansa esiin. Feterra alkoi ampua plasma-ammuskia kohti häntä. Makuta väisteli niitä ja pääsi tarpeeksi lähelle robottia iskeäkseen tätä miekalla kylkeen. Feterraan tuli pieni lommo.

”Kysymys: Monet ovat yrittäneet. Luulitko olevasi poikkeus?”

Feterra otti kiinni Manun miekasta ja napsautti sen poikki.
”Jaha”, Manu sanoi, ”tämä on taas näitä päiviä.”
Feterra otti kiinni Makutan rintapanssarin piikeistä.
”Voi ei…”
Pian Makuta paiskautui seinän läpi. Ja toisen. Ja kolmannen.
Montako hemmetin seinää tässä on tiellä? Manu ajatteli tuskaisesti.

Feterra oli voittanut vastustajansa. Nyt oli aika auttaa muita eliminoimaan loput klaanilaiset. Kolmesta Feterrasta riitti taisteltavaa kaikille paikalla oleville klaanilaisille, mutta kun ne saivat yhden lisää, taistelu ei olisi tasaväkinen.

Feterra lähestyi klaanilaisia plasmaa ampuen. Mutta sitten tummanpunainen varjosäde leimahti sen kyljen vierestä. Klaanilaiset katsoivat Feterraa. Sen kylki oli mustunut. Se näytti ärsyyntyneeltä. Makutaa päin kääntyen se sanoi:
”Kysymys: Miksi et kuole?”

”Minä olen Makuta Nui”, Manu sanoi ja hyppäsi Feterran kimppuun ylhäältä päin. Feterra empui ylös. Manu torjui iskun suojakilvellä ja iski nyrkillään Feterran päätä. Se sattui.
Feterra otti kiinni Manun siivestä ja alkoi pyöriä ympäri. Se pyöritti ja pyöritti. Sitten se päästi irti. Manu lensi taas seinien läpi.
Minähän otan turpaani pahemmin kuin siltä hullulta haarniskatorakalta, Manu ajatteli. Feterra lähestyi. Manu hidasti sitä lisäämällä painovoimaa. Se ampui plasmalaukauksia, samoja, joilla se oli tappanut Levahin. Makuta sai siipiinsä reikiä, mutta suojakilpi torjui useimmat.
Tämä ottaa voimille. Minun täytyy voittaa ja pian.

”Vahva yksilö. Äärimmäinen vaara.”
Muuta Feterrat jättivät klaanilaiset rauhaan ja hyökkäsivät kaikki Makutan kimppuun.
”Eiii… menkää pois, yhdestä oli jo tarpeeksi harmia”, Manu valitti. Feterrat yhdistivät voimansa ja ampuivat suuren plasmasäteen. Manu ampui myös plasmasäteen. Säteet kohtasivat, ja syntyi valtaisa räjähdys, josta syntynyt paineaalto pyyhkäisi klaanilaiset seinän läpi.
Joku suuttuu tästä, Manu ajatteli. Tawa ei taida tykätä siitä, että tuhoamme linnan.
Feterrat olivat melkein kunnossa. Muutamia vammoja lukuun ottamatta ne etsiskelivät Manua täysissä voimissaan. Manu piileskeli rakennuksen takana. Yksi Feterra tuli aivan hänen näköpiiriinsä ja käänsi katseensa häneen. Se tähtäsi kaikki tykkinsä Makutaan. Manu mietti epätoivoisesti. Mitä nämä robotit olivat? Metallia? Millaista metallia?

Hän käytti magnetismivoimiaan ja veti Feterran lähemmäs.
”HOO! Sehän toimii!”
Manu ei saanut kauan nauttia tästä voiton tunteesta, sillä Feterra oli raivoissaan siitä, että sitä vedeltiin ympäriinsä. Se oli vetänyt esiin suuren terän ja lävistänyt sillä Makutan vatsan. Makuta katseli, kuinka terä tuli ulos hänen selästään. Feterran silmissä välkkyi punainen valo. Manu laittoi kätensä Feterran kuoren päälle ja laukaisi sähköisen impulssin. Feterran sätki hetken sähköisenä ja näytti sitten sammuvan. Manu yritti irrottaa terän vatsastaan, mutta sitten Feterra yhtäkkiä heräsi ja laukoi hänet täyteen reikiä plasma-ammuksillaan.
Taidan tarvita taas uuden haarniskan…

Piru vieköön. Feterra oli tullut hulluksi. Onneksi suojakilpi- ja haavoittumattomuusvoimat estivät hieman iskujen osuvuutta. Mutta ne voimat alkoivat loppua, ja antidermis alkoi valua ulos ruumiista. Terä oli vieläkin sisällä. Muut Feterrat tulivat esiin. Ne löysivät Manun, jota niiden hullu toveri pahoinpiteli.

”Hän tarvitsee korjausta”, totesi yksi kolmesta Feterrasta. Sitten nekin hyökkäsivät.
Aijai… en taida voittaa tätä ottelua, Manu ajatteli. Sitten muut klaanilaiset ilmestyivät. He huomasivat Feterrat ja alkoivat tulittaa elementaalienergiaa. Feterrat kääntyivät takaisin. Sitten Manu keksi. Hän kulutti kaiken voimansa kahteen pikku temppuun. Ensimmäinen, johon hän kohdisti voimistaan suurimman osan, oli tyhjiön luominen. Hän sai sen luotua Feterran alaosan sisään.

Feterra alkoi romahtaa sisäänsä. Manu romahti myös kasaan. Feterra näytti niin tuskastuneelta, kuin tunteeton robotti vain voi. Klaanilaiset katsoivat, kuinka sen alavartalo alkoi luhistua.

Se jäi maahan. Muut Feterrat katsoivat sitä, mutta sitten käänsivät huomionsa klaanilaisten tappamiseen. Muut klaanilaiset olivat turtuneen näköisiä. Yhden Feterran tuhoaminen oli maksanut Manun hengen.

Mutta sitten Feterra nousi. Se oli pahasti vahingoittunut, mutta se nousi. Sen koneiston täytyi olla kunnossa. Klaanilaiset katsoivat kauhuissaan, miten se liikkui heitä kohti ja alkoi ampua muiden mukana.

Eipä sen kummemmin Manukaan ollut kuollut. Pieni hämähäkkimäinen olento kipitti esiin Makutan osien alta. Hän katseli klaanilaistovereitaan.
Pelkkää epäonnistumista. Koko elämäni… En saanut edes yhtä niistä hengiltä.

Klaanilaiset jatkoivat tulittamistaan.
”Olet vahingoittunut. Kommunikaatiovälineesi ovat selvästi vaurioituneet. Mene heti korjaukseen”, yksi ehjistä Feterroista sanoi loukkaantuneelle. Tämä totteli ääneti, silmät pimeänä. Poistuessaan muurien ulkopuolelle se ampui vielä viimeisen plasmasuihkun erääseen rakennukseen, joka sen johdosta kaatui muutaman Matoranin päälle tappaen nämä julmasti.

Klaanin pohjakerros

Kahdeksan Klaanilaista oli seurannut sivusta Manun taistelua Feterroja vastaan. Nyt kolme jäljelläolevaa Feterraa katsovat tätä sekalaista joukkiota voitonvarmoina.

Yksi Feterra alkaa manoveerata Klaanilaisten sivustalle kahden muun avatessa tulen. Klaanilaiset haajantuvat huoneeseen jotta olisivat vaikeampi maali.
Kapura ja Make ampuvat yhdessä tulipatsaan kahta Feterraa kohti. Plasmalaukaus lävistää Mahrinkingin siiven ja heittää tämän maahan.

Vaehran, Umbra ja Gahlok Va ovat joutuneet sivustaan hyökkäävän Feterran tulituksen kohteeksi. Umbra suojaa tovereitaan vetämällä ensimmäiset plasmalaukaukset maahan korottamalla niiden painovoimaa. Gahlok Va iskee kauempaa Elementtikeihäällään metallikartiota, terä ei vaikuta mitenkään kohteeseensa. Hän luo kasvillisuutta kohteensa kasvojen kohdalle ennekuin Feterran nopea käsi nappaa tätä jalasta, heittäen pienen olennon takaseinään kovaa.

Matoro väistää takaperinvoltilla plasmasarjan ja ampuu ohuen jääsäteen Feterran olkapäähän. Se ei vaikuta juuri mitenkään tappajarobottiin joka jatkaa tulitusta. Keetongu syöksyy takaapäin iskien polttavaksi kuumentamansa kikanaloterän Feterran selkään. Rahi vetäytyy nopeasti taaksepäin väistäen Feterran taaksepäinhuitaisun ja hyppää uudestaan potkaisten miekkaa. Se jäi kiinni Feterran panssariin kuumuuden ansiosta.

Kolmennnen Feterran plasma-aalto kaataa Kapuran ja Mahrikingin maahan. Summerganon etsii lattialta jotain kunnon asetta.
Kapura kutsuu Kanohi Shaniaan ja osoittaa kädellään Feterraa. Naamio luo satunnaisen elementti-iskun, ja pieni tornado lähtee matkaan kohti Feterraa.

Matoro löytää suuren asekaapin kulman takaa. Hän viittoo Summerganonin paikalle.
Kaapissa on erilaisia lähitaisteluaseita mutta jotakin vielä kiintoisampaa.
Zamor-konekivääri.
Matoron ilme vääntyy väkisinkin hymyyn. Hän nostaa raskaan konekiväärin, poistaa varmistimen ja asettaa lippaan paikalleen.

Matoro tähtää aseellaan yhtä Feterraa sivusta, hän painaa liipasimen pohjaan. Zamor-kuulia alkaa osua Feterraan, ne vain läpäisevät tämän panssarin ja kumahtelevat. Feterran rungossa alkaa näkyö jo vahinkoja.

Feterra siirtyilee ja tulittaa plasmaa vastatuleksi. Matoron jalkaan osuu ja tämä kaatuu konekiväärinsä alle.

Toinen Feterra ottaa Keetongua kiinni rinnasta. Keetongu luo nappaamallaan tuolilla, mutta se vain murtuu olennon päähän. Feterra saa kovan iskun selkäänsä. Se kääntää päätään 180 astetta. Panssariton Summerganon huitaisee kovaa pikikkäällä moukarilla Feterran metallikuorta. Isku ei kuitenkaan vahingoita juurikaan tappajarobottia, joka alkaa ladata plasmaiskua. Summerganon väistää ensimmäisen ammuksen. Feterra pitää Tongua kiinni kahdella kädellään seinää vasten.
Summerganon pyörittää moukaria kerätäkseen siihen voimaa. Plasma-ammus osuu yhtäkkiä ketjuun, katkaisten sen. Piikikäs metallikuula lähtee lentoon...

Feterra on siirtynyt pois Matoron tulituksesta. Se lataa plasma-ammusta maasta nousevaan Mahrikingiin. Yhtäkkiä kuitenkin se horjahtaa ilmassa ampuen laukauksen kattoon. Piikkimoukarin pää osui tätä suoraan päähän. Mahriking ja Kapura lähtevät juoskemaan kohti hieman haavoittunutta Feterraa.

Pohjakerros

Kotona taas.

Metallikäsi puristi häntä päin kiviseinää. Se raapi hänen panssareitaan, mutta Keetongun kehon onkalot sallivat hänen hengittämisen. Tämä oli niitä päiviä, kun kaulattomuudesta oli hyötyä. Ainakaan se ei kuristaisi.

"Matoro, jotain!" Keetongu mylväisi. Matoro lakkasi ampumista ja veti kaapista esineen, joka näytti erittäin kapeateräiseltä miekalta. Siinä näytti olevan jonkinlaisia vipuja ja kytkin. Matoro heitti esineen Keetongulle, sillä kaapista löytyvillä ampuma-aseilla ampuminen tuolta etäisyydeltä olisi ollut kohtalokas virhe.

Keetongu nappasi vapaana olevalla kädellään esineen ilmasta ja painoi kytkintä peukalollaan. Lyhyeen terään syttyi oranssi hehku. Keetongu vetäisi vivusta, ja terään tuli sahalaita. Toinen vivu sai sahalaidan pyörimään terän ympäri.

Ahaa. No, käy tämäkin. Varmaankin Kepen keksintö.

Keetongu iski pienen läpinäkyvän oranssin moottorisahan Feterran silmään. Se sätki hetken. Keetongu rimpuili irti. Feterran kontrolli kuitenkin palasi ja se alkoi ampumaan. Se osui Keetongun käteen ja saha lensi kauemmas.

"Aseemme eivät tehoa tuohon", Keetongu sanoi. "Meitä tarvitaan muualla! Lähden telakalle. Laivasto voi olla kriittisessä tilassa!" Keetongu huusi ja pakeni.

Pohjakerros

Plasma-ammus osuu Matoron konekiväärin lippaaseen, irroittaen tämän. Toa ei ehdi tehdä mitään ennenkuin toinen ammus aseeseen hajoittaa sen ja kaataa Matoron. Matoro heittäytyy sivuun, väistäen häntä kohti syöksyvän Feterran. Jään Toa kierähtää lisää. Matoro silmäilee jotain kättä pidempää. Feterra nappaa kädellään kiinni Matoron jalasta. Toa ampuu jäätä satunnaisesti metalliseen tappajaan mitään vahinkoa tekemättä. Feterra heilauttaa Matoroa ja iskee tämän kovaa lattiaan. Matoro kurottaa Tongun hylkäämään aseeseen, nappaa sen nopeasti ja pikainen viilto irroittaa Feterran otteen.

Matoro heittää takaperinvoltin, painaa aseessaan olevaa nappia ja terä alkaa hehkua oranssina.
"Oranssi Läpinäkyvä Moottorisaha! Woaa!", Matoro tajuaa. Hän ei aluksi katsonut mitä oli heittänyt Tongulle.

Matoro osoittaa hehkuvalla aseellaan Feterraa. Tällä on edelleen silmässään jälki Tongun hyökkäyksestä.

Matoro tuijottaa olentoa suoraan. Hän yrittää skannata siitä tietoja teleskooppisilmällään, muttei saa mitään tietoja.
Matoro pyörittelee moottorisahamiekkaa käsissään, ja tekee nopean hyökkäyksen, iskien terällä Feterraa rintaan. Ase kipinöi panssaria vastaan, tehden hitaasti jälkeä siihen. Feterra iskee Matoroa kylkeen, Toa heilahta sivaltaen miekallaan tätä käteen. Matoro hyppää juuri ennen Feterran lyöntiä ilmaan, olennon yli. Hän iskee oranssilla läpinäkyvällä moottorisahalla Feterraa selkään. Robotti kääntyy 180 astetta ja lyö Matoron kovaa pois.

"Yhdellä kädellä!", Summerganon huutaa asekaapilta. Hän tulittaa suurella pistoolilla Feterraa kohti. Laukaukset eivät tee suurta fyysistä vahinkoa. Ne saavat kohteensa vain vihaiseksi.

Matoro tavoittelee moottorisahaansa Feterran lähestyessä kokoajan.

Trooppinen saari, erään tallin edusta

Snowman ei tohtinut avata silmiään, makasi vain siinä odottaen viimeistä iskua. Hän ei ollut kuin Matoro, hän ei tässä tilanteessa pystynyt enää yrittämään jotain improvisoitua pakoyritystä jotain mukamas ovelaa letkauttaen. Hän oli kauhuissaan.

Ja siinä maatessaan hän myös toivoi, ettei olisi eronnut Ämkoosta. Tätä ei silloin tapahtuisi, Ämkoon kanssa ei ollut vaaraa hävitä yhdelle huonosti aseistautuneelle torakalle. Tämä oli vain niin... turhaa.

Paitsi että, hän mietti, olen tässä nyt jo aika pitkään retkottanut kauhulla odottaen. Miksi mitään ei tapahdu?

Lumiukko avasi varovaisesti silmänsä. Hän ei nähnyt miekkaa pitelevää torakkaa.

Snowman nousi seisaalleen katsellen pöllämistyneenä ympärilleen. Nazorakista ei tosiaan näkynyt merkkiäkään. Ainoa hahmo oli kadun toisessa päässä seisova matoran, joka viittoi Snowmania luokseen. Valkoinen toa poimi varusteensa kadulta ja lähti talsimaan kohti pientä hahmoa.

"Mitä tapahtui?" Snowman ihmetteli päästyään puhe-etäisyydelle. Ruskea matoran vastasi esitellen kädessään olevaa Kanoka-laukaisinta: "Tason 9 teleportaatiokiekko. Harvinaisia, mutta hyödyllisiä."


SS Rautasiipi

Tump. KLONK. Tump. KLONK. Tump. KLONK.

Eräs Rautasiiven navigoinnista huolehtivista lukuisista torakoista terästi kuuloaan.

Tump. KLONK. Tump. KLONK. Tump. KLONK.

Amiraalin metallijalasta lähtevä metallinen kolina oli helposti tunnistettavissa. Torakka valmistautui tekemään kunniaa, samoin kuin kaikki muutkin huoneessa ollevat nazorakit. Pian komentosillan ovi avautuikin, ja laivaston johtaja asteli viitta liehuten sisään. Amiraali askelsi ala-arvoisempien nazorakien pokkuroinnista piittaamatta suuren ikkunan luo, ja asettui tuijottamaan merelle.
"No" eräs komentokeskuksen vanhimmista ja luotetuimmista torakoista aloitti. "Mites pesässä?"
Amiraali mulkaisi olkansa yli tuimasti puhujaa. Kysymyksen esittänyt torakka arveli 002:n ilmeen olevan kannanotto hänen toverilliseen puhetapaansa, mutta odotti silti saavansa vastauksen.
"Siellä oli yhtä tunkkaista kuin aina ennenkin" Amiraali totesi. "Ja se ottelu, johon minut kutsuttiin meni täydeksi kaaokseksi. Jostain syystä en ole yllättynyt. Mutta sain ilmoitettua Kenraalille suunnitelman etenemisestä."
"Hän oli tyytyväinen?"
"Totta kai. Olemme ilmeisesti koko yhdyskunnan ainoat nazorakit, jotka hoitavat tehtävänsä kunnolla."

Tämän sanottuaan Amiraali kääntyi kannoillaan, ja lähti astelemaan kohti huonettaan.

Tump. KLONK. Tump. KLONK. Tump. KLONK.

Kuollut Ruki-kala, taverna Zakazilla

Warrek kulautti yön viimeisen tuoppinsa kellertävää nestettä, jonka yksi viehkeistä Skakdi-naaraista, joita tässä kaupungissa oli, oli kaatanut hänen lasiinsa. Alkoholi oli alkanut vaikuttaa Warrekin elimistössä ja ex-sotalordi päätti lähteä kotiinsa, selvittääkseen päätään. Warrek maksoi drinkin ja lähti kohti ulko-ovea.

Warrek hoippui ovelle, ohi sammuneiden Skakdien joiden päällä lenteli kärpäsraheja ja joiden suusta valui kuolaa. Tavernanpitäjä oli tehnyt valomerkin ja tämän vartijat alkoivat heittämään sammuneita Skakdeja katuojaan. Tarjoilu oli loppunut tältä yöltä.

Warrekin onnistui hoippua portaat ylös ja tämän zakazlaisen kaupungin yöhön. Ilmassa haisivat jätteet joita lojui maassa. Jätteet houkuttelivat kivirottia ja kinlokoita jotka söivät melkein mitä tahansa.

Warrek pujahti pienelle sivukujalle, hoippuen ja laulaa tirauttaen outoja skakdikielisiä sävelmiä kuten "Erakken kaakazak werraaken Skakdi Hik" joka tarkoitti "On hauskaa olla Skakdi Hik"

Warrek kaatui odottamatta yhteen talojen vierustavalla olleeseen nurin menneeseen roskapöntöön ja hänen naamansa osui mutalätäkköön, jossa oli pienten eläinten luita ja hukkuneita muurahaisraheja.

"Phyrryr", Warrek sanoi, syljeksien mutaa suustaan ja heiluttaen sarvekasta päätään, jolloin mutaa lensi ympäriinsä.

Warrek ei huomannut että hänen takaansa nousi kaksi nuorempaa Skakdia. Molemmilla oli huivi suun ympärillä ja kädessään elementtipistooli, joka luo käyttäjän elementaalivoimasta luoteja, joita voi ampua viholliseen.

"Anne meille rahas juoppo!" ruskea Skakdi sanoi, osoittaen puukollaan ja pistoolillaan Warrekia. Warrek kääntyi, otti miekkansa vyöltään sekä pisoolinsa.

"Napero, ei näin hoideta asioita!" Warrek huusi, laukaisten Zamorpistoolistaan tulikuuman zamorammuksen. Isku meni ohitse ja toinen kahdesta ryöstäjästä, se valkoinen, lähestyi häntä tikari ja pistooli käsissään.

"Et tainnut osua, wanhus", valkoinen Skakdi sanoi ivallisesti, iskien jääsäteen Warrekiin. Warrek torjui iskun niukin naukin miekallaan, ja otti taskumatisaan huikan, jolloin hänen silmiensä valo syttyi kirkkaamman punaiseksi. Hän oli saavuttanut sen humalapisteen, joka vaikutti häneen positiivisesti, tehden hänestä mahtavan soturin.

Warrek loi salamaiskun miekastaan, ja se osui ruskean Skakdin puukkoon, lentäen maahan. Skakdit alkoivat ampua Warrekia pistooleillaan, mutta sotalordi torjui iskut, ampuen kaksikon pistoolikäsiin, jolloin aseet putosivat maahan ja lippaat lähtivät irti.

"Häivytään! Ei me tuolta ukolta saada mitään!" valkoinen skakdi huusi, lähtien juoksemaan kujalta, väistellen lätäköitä, kaverinsa kanssa jonnekin yön pimeyteen.

Warrek oli tyytyväinen. Hän keräsi maasta kaksikon jättämät aseet, laittaen ne vyöllään oleviin taskuihin. Sitten hän siemaili pitkän tovin taskumatisaan.

"Taas yksi muisti unohdettu, mutta sainpas hienot lelut", Warrek puheli itsekseen, jatkaen kujaa pitkin kotiinsa.

Klaanilinnakkeen ulkopuolella

Tuntematon toahahmo käveli klaanilinnakkeen ulkopuolella kietoutuneena mustaan viittaan. Hän käveli klaania kohti.Hahmosta ei erottanut muuta kuin punaisena hehkuvat silmät ja sen, että hänen viittansa päällä selän kohdalla oli keltamusta miekka. Tämä hahmo ei ollut hyvä. Sen näki typeräkin jo päältä päin. Hahmo käveli klaanin portille, kun portinvartija kysyi hänen nimeään, hahmoa ei enään ollutkaan. Hän oli päässyt sisään. Hän etsi erästä klaanilaista. Klaanilaista nimeltä Jake.

Aukio, nazorakein trooppinen tukikohta



Valkoinen olento kääntyi oitis ympäri huomatessaan Ämkoon katoamistempun. Olento heilautti miekkansa vauhdikkaalla liikkeellä selkänsä taakse vastaanottamaan vastustajansa yllätyshyökkäyksen. Miekkojen terät iskivät sinistä kipinää iskeytyessään yhteen.

Olento ei jäänyt odottelemaan. Se painautui miekkaansa päin työntyen kohti Ämkoota. Se painoi Ämkoon miekallaan seinää vasten ja kohotti sitten toisen kätensä.

Ämkoo ei aikonut ottaa selvää siitä, mitä olento aikoi. Uusi katoamistemppu. Ämkoo ilmestyi jälleen valkean vihollisensa taakse ja iski miekallaan.

Torjunta.

"Tuo ei nähtävästi tehoa sinuun", Ämkoo totesi kylmästi ja hyppäsi korkeassa kaaressa taaksepäin. Hän kumartui hieman, vei miekkansa päänsä ylle ja ja valmistautui uuteen hyökkäykseen.

"Mahiki."

Neljä Ämkoota. Valkoinen olento tarttui kaksin käsin miekastaan ja otti askeleen taaemmas. Sitten se joutui kuitenkin vastaamaan ensimmäisenä kimppuun hyökänneen Ämkoon iskuun. Torjunta osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä tämä Ämkoo katosi.

Toinen Ämkoo hyökkäsi vasemmalta, kolmas oikealta. Olento hyppäsi korkealle ilmaan väistäen täten molemmat iskut. Se laskeutui pehmeästi matalan varastorakennuksen katolle ja katsoi alas. Molemmat hyökkääjistä olivat kadonneet.

Rapinaa.

Olento ennätti juuri ja juuri kääntyä ympäri torjumaan Ämkoon voimakkaan iskun. Vihreänmusta miekkamies iski kaikin voimin pidellen katanaansa kaksin käsin. Miekat kuitenkin iskeytyivät jälleen kerran toisiinsa eikä hyökkäys tehnyt vahinkoa.

Ämkoo ei kuitenkaan lopettanut.

Voimakas elementaalienergialla aikaansaatu paineaalto heitti Ämkoon nukkemaisen vihollisen alas varaston katolta. Ämkoo loikkasi putoavan vihollisensa perään, oikaisi asentoaan ja löi.

Silloin tapahtui jotain yllättävää. Vaikka aukiolla ei juurikaan tuullut, maasta nousi sankka pölypilvi joka peitti näkyvyyden lähes täydellisesti. Ämkoo hyppäsi saman tien takaisin katolle.

Pölypilvi ei osoittanut laskeutumisen merkkejä. Se leijaili aavemaisesti paikallaan, kunnes se lopulta hajosi pienemmiksi pilviksi ja katosi.

"Telekinesiaa", Ämkoo sanoi puoliääneen kurtistaen kulmiaan. Tätä vihollista ei tulisi aliarvioida. Mitä muita kykyjä sillä oli? Mikä se edes oli? Ja miksi se...

Ämkoo karjaisi ja kierähti kauemmas. Sitten hän laukaisi uuden, hallitsemattoman oloisen tuulenpuuskan taakseen ilmestynyttä vihollistaan kohti. Olennon hyökkäys keskeytyi, mutta tällä kertaa isku ei saanut sitä putoamaan katolta.

Olennon hyökkäys ei ollut onnistunut täydellisesti, mutta sen miekka oli kuitenkin osunut. Ämkoo irvisti katsahtaessaan kylkeensä ilmestynyttä haavaumaa ja käänsi sitten katseensa viholliseensa.

Vihollinen asteli rauhallisesti Ämkoota kohti, pidellen katanaansa valkoisen kehonsa oikealla puolella. Olennon pitkän kaulan päässä roikkuva kasvoton pää heilui verkkaiseen tahtiin puolelta toiselle sen lähestyessä Ämkoota uhkaavasti.

Ämkoo vilkuili ympärilleen ja nousi sitten täyteen mittaansa. Viittasankari tuijotti hetken varastorakennuksen vierellä kohottautuvaa huomattavasti korkeampaa rakennusta, ponnisti ja hyppäsi. Hyppy ei aivan riittänyt viemään Ämkoota rakennuksen katolle vaan hän jäi roikkumaan miekkansa varassa sen seinustalle. Pienen ponnistuksen jälkeen Ämkoo kuitenkin onnistui pääsemään katolle saakka, katsellen samalla, josko vihollinen seuraisi.

Nazorakein tukikohta, strategiahuone

Pieni huone oli tupaten täynnä torakoita. Kenraali 001 istui yksin suuren, kartan peittämän pöydän ääressä, muut nazorakit seisoivat tiiviisti pöydän toisella puolella. Eräs seisojista kumartui pöydän ääreen, ja alkoi selostuksensa: "Kenraali, tukikohdan laajennukset ovat hyvällä alulla. Tunneliverkosto on katkeamaton ja hyvin vartioitu. Olemme levittäneet pesäämme näille saarille." Hän naputteli sormellaan muutamaa kohtaa kartassa.

"Hyvä" Kenraali vastasi. "Meidän on tärkeää saada pian se viidakkosaaren asevarasto valmiiksi ja turvatuksi."

Seurasi kiusaantunut hiljaisuus. Muutamat huoneessa seisovista nazorakeista vilkuilivat toisiaan hermostuneina, mutta suurin osa piti katseensa tiukasti harmaassa lattiassa. Eräs torakka sai rohkaistua itsensä: "Johtaja... Me..."
"Me olemme saaneet tiedon, että Klaanilaiset ovat sabotoineet kyseisen tukikohdan rakennustöitä" toinen, hieman tukeva nazorak päätti lauseen. "Aikataulumme viivästyy monella viikolla, ellei peräti kuukaudella. Huhutaan, että itse Ämkoo olisi siellä."

Seurasi täydellinen vaiteliaisuus. Huoneessa seisovat upseerit katsoivat, kuinka Kenraalin käsi tärisi holtittomasti. Jos 001:llä olisi ollut silmälasit, tämä oli sellainen hetki, että hän olisi varmasti ottanut ne pois päästään. Tukahdutetun vihan selkeästi värittömällä äänellä Kenraali kehotti kaikkia, jotka olivat tekemisissä Pesän Ulkopuolisten Laajennustöiden Komitean kanssa poistumaan huoneesta välittömästi.

Ainoastaan kolme upseeria jäi seisomaan Kenraalin eteen, ja he kaikki olivat jähmettyneet paikalleen epävarmoina. Silloin Kenraali päästi ilmoille sellaien torakankielisen vimman ja solvausten syöksyn, että kukaan muista nazorakeista ei kehdannut nostaa katsettaan kengänkärjistään. Huoneen ulkopuolelle jääneet torakat kuulivat huudon oven läpi, ja eräs heistä jopa nyyhkytti hieman.

Kun Kenraali suuttui, kellään ei ollut kivaa.


[spoil]...anteeksi. Mutta minulla oli hauskaa.[/spoil]

Bioklaani

Viitassa kulkeva toa oli pysäyttänyt ajan. Tällä hetkellä jokainen paikalla ollut klaanilainen ei tiennyt mistään mitään, ja elivät sitä hetkeä, missä oli tämä toa saapunut. Toa käveli jäsenlistaa kohti. Hän otti sen, katsoi sitä, rutisti sen ja heitti sen pois. "Olet siis vieläkin täällä...", Toa mumisi.
Yhtäkkiä jossain muuallakin näkyi liikettä. "Mitä", Toa ihmetteli. "Juuri sitä, Atama. Luuletko että sinun aikavoimasi toimivat MINUUN fuusiomme jälkeen?" Jake sanoi. "Me olemme tulleet toistemme elementeille immuuneiksi." Toa katsoi Jakea. "Mutta minun on nyt mentävä", Sanoi Jake ja lähti juoksemaan. Atama lähti perään, kun hän oli rymissyt klaanin oven ohi, hän lopetti voimansa käytön, ja klaani palautui taas aikaan. Jake oli ehtinyt jo pitkälle, laavajärven eteen, mutta kun hän katsoi taakseen, hän näki langenneen toan takanaan. "Unohdit, että minä pystyn myös teleportata", Atama sanoi. Molemmat toat seisoivat ohuella sillalla, jossa ei ollut kaiteita. Molemmilla puolilla oli laavaa, joka tappaisi hetkessä sinne putoavan. "Tämä on viimeinen taistelu meidän välillämme, Atama. Toinen meistä kuolee", Jake sanoi kylmästi ajan toalle. "Tiedän sen, Jake", sanoi Atama. Jake otti miekkansa esiin. Niin myös Atama. Jake aloitti taistelun lyömällä Atamaa joka väisti hyppäämällä takaperinvoltin taaksepäin. Atama lähti agressiivisesti taisteluun iskien Jakea kolmeen kohtaan, osuen. Jaken Naamio halkesi kahtia. Jake iski Atamaa selkään, jolloin Atama horjahti ja kaatui. Jake käveli Ataman eteen miekka osoitettuna tuohon päin. "Jo toisen kerran, Atama, sinä tulet häviämään minulle", Jake sanoi Atamalle. "En ihan. Hämäykseni onnistui kutakuinkin täydellisesti", Atama sanoi ilkeä virne kasvoillaan. Kohta Jake huomasi takanaan toisen ajan toan, joka oli kivestä koostunut patsas. "Unohdit, että olen myös kiven toa. Aika on vain toinen elementtini", Atama sanoi. Patsas ja Atama piirittivät Jaken keskelle. Ei ollut enään pakoonpääsyä. Atama heilautti miekkaansa, Jake horjahti, ja tippui sillalta. Patsas mureni hiekaksi joka valui sillalta alas. "Tällä kertaa minä voitin, ystäväni", Atama sanoi ja käveli pois.

Bio-Klaani...
Kylmä tuuli liikutti huoneen rikkinäisen ikkunan repaleisia verhoja. Troopperi tunsi raikkaan tuulen kasvoillaan.

"Mitä...?"

"Olet elossa!" kuului jostain lähettyviltä ääni. Troopperi nousi istualleen. Hän ei nähnyt juuri mitään välittömästi, mutta sitten hän alkoi nähdä paremmin. Hän oli yhä samassa huoneessa, missä lyhyt ja tappiollinen taistelu Feterraa vastaan oli käyty, ja hänen "pelastamansa" Matoran oli hänen edessään. Troopperi katsoi kylkeään. Matoran oli hakenut sidetarvikkeeita, ja tyrehdyttänyt verenvuodon. Miekka oli läpäissyt panssarin, mutta ei hänen vartaloaan, ja iskeytynyt hänen ihoonsa. Matoran oli ottanut miekan varovasti, ja laittanut sen lattialle.

"Miten voin olla yhä elossa?" Troopperi ihmetteli.

"Ensiksi, minä olen lääkärinä, osaan hoitaa vammoja", sanoi Matoran.

"Mutta eihän..."

"Toiseksi, miekka ei aiheuttanut vakavia vahinkoja sisäelimillesi, kun se osui kylkeesi, ja kolmanneksi..." hän sanoi puhdistaessaan Troopperin miekan terää verestä, "Olet tulen Toa. Sinuun iskettiin omalla miekallasi, joka oli yhä kuuma, joka auttoi asiassa. Tuli ei sinua helposti tapa."

"Olen todella kiitollinen sinulle," Trooperi riemuitsi.

"Pelastit henkeni, minä sinun." Matoran vastasi.

"Tule, minun pitää viedä Matoraneja turvaan, ja etsin muitakin Matoraneja: haluatko turvaan heti, vai seuraatko minua vielä?"

"Minä seuraan sinua, katson että pysyt kunnossa. Olet heikossa kunnossa, ja autan sinua tarvittaessa."

Niin he lähtiät hitaasti jatkamaan matkaansa...