Trooppinen saari, Nazorak-tukikohta

”Woooaaaaaah!” Snowman huusi liukuessaan jyrkkää katonharjannetta alas. Hän näki, kuinka matoralaiset hänen edessään ponnistivat, ja loikkasivat juuri ajoissa seuraavalle katolle. Lumiukko teki perässä, lensi ilman halki, laskeutui, ja säilytti tasapainonsa niukin naukin. Sitten hän jatkoi pikkuväen perässä juoksemista.

Matoralaiset olivat kertoneet suunnitelman menneen hienosti, Snowmanin taistellessa vangit oli saatu käytäviin kohti rannassa odottavia veneitä. Pahaksi onneksi nazorakit olivat kaivautuneet läpi aiemmin löytämästään tallin sisäpihan tunnelista, ja päässeet perille koko vastarintaliikkeen maanalaisesta tunneliverkostosta. Nyt matoralaiset, niin orjatyöstä vapautetut vangit kuin vastarintatiimikin oli siirtynyt ”suunnitelma B:hen.” Toisin sanoen villi kirmaus ennakolta sovittuja ja ansoitettuja reittejä pitkin halki tukikohdan. Viidakossa he olisivat käytännössä selvillä vesillä, suurimmalta osin Le-Matoraneista koostuvaa tiimiä eivät torakat millään saisi kiinni metsässä.

Snowman vain toivoi, ettei parkoreitti olisi ollut ”tällaista ihmeen telinejumppaa” hyppiessään katolta toisille ja heilahdellen milloin mistäkin tukirakenteesta ja palkista.

Juuri, kun lumiukko pelkäsi jääneensä matoralaisista lopullisesti jälkeen, huomasi hän muutaman pikkukaverin odottavan varjoisassa suuaukossa.
”Tänne päin!” he kuiskasivat.
Snowman katsoi takaansa tulevaa torakkapartiota, ja sukelsi sisään.

Kirmaus jatkui suurehkon, mutta tyhjän hallin läpi. Kun nazorakit rymistivät sisään zamorit laulaen, työnsi varjoihin vetäytynyt matoran vivusta. Kattoon kiinnitetyt tukit ja laatikot romahtivat takaa-ajajien päälle kammottavasti rymisten, mutta ovesta puski sisään lisää torakoita, ja meno jatkui.

Snowman ja matoranit juoksivat ulos mutaiselle kadulle, ja eräs vihreä pikkumies jäi taas kyttäämään pimentoon. Torakoiden tullessa hallista muuan vivu tuli vedetyksi, ja tunneli kadun alla romahti vieden mutaisen kulkutien mukanaan. Nazorakit putosivat kadun mukana parin metrin pudotuksen, ja lähtivät kammottavasti kiroten kapuamaan ylös. Jahti jatkui.

Aikansa taas juostuaan matoranit tulivat puiselle lauta-aidalle. He ottivat läheisestä kaiteesta tukea, ja heilauttivat itsensä jalat edellä puuaidan alla olevasta ohuesta raosta.
”Öh?” Snowman reagoi maan ja aidan väliin jäävää pienen pientä tilaa, ja otti vauhtia. Hän heittäytyi olka edellä ohueksi toivomaansa aitaa vasten, ja se räsähtikin rikki. Matoralaiset auttoivat lumiukon jaloilleen, ja Snowman mutisi jotain sekavaa oikoteistä.

Siitä päästyään joukkio huomasi päässeensä tukikohdan rajamuurille. Matoralaiset kiskoivat auki naamioidun luukun, ja hyppäsivät esiin tulleesta reiästä sisään. Snowman teki perässä. He kulkivat enää lyhyen pätkän tunnelia, kunnes eteen tuli tikkaat. Yksi kerrallaan he kapusivat ylös, ja viimeisenä ylös tullut Snowman pällisteli ympärilleen sademetsässä, muurin toisella puolella.
”Kiitos, toa. Toivattavasti näemme vielä” eräs matoraneista sanoi lumiukolle, ja niine hyvineen koko matoralais-joukkio viiletti sademetsän suojiin. Snowman teki vakiotemppunsa, kiinnitti valkean ruuminsa täyteen kasvillisuutta ja heittäytyi pensaikkoon, eikä hetkeäkään liian aikaisin. Nazorakit tulivat juuri luukusta ylös, ja lähtivät painamaan viidakkoon. Snowman tiesi, että matoranit olivat jo käytännössä laivoilla.

Hän oli tehnyt sen. Hän oli auttanut matoralaiset vapaiksi. Sitten seurasikin se vaikea osuus. Piti etsiä ninjasoturi hälytyksessä olevasta vihollistukikohdasta, ja sitten paikantaa mystinen Nimda-siru. Ja poiskin olisi kiva päästä.

Tästä tulee vielä pitkä yö, Snowman tuumi.

Tie Klaanin telakalle

Keetongu juoksi kohti telakkaa. Hän oli hengästynyt, mutta huoli pienistä Matoran-tovereista ajoi häntä eteenpäin.

Keetongu poistui Klaanin keskustasta. Telakka oli jo näkötäisyydellä. Mutta hän näki pelkkää höyryä. Se oli hyvä merkki. Tehmut oli varmaankin antanut käskyn päästää höyryä ilmaan telakan peittämiseksi. Aluksilla oli tärkeä osa Klaanin vahvuudessa tänä synkkänä aikana, eikä niitä saanut menettää.

Keetongu sukelsi sumuun. Hän osasi telakan ovelle vaikka sokeana. Ovi oli lukittu. Sisältä ei kuulunut ääniä.

"Ehh... Huhuu?" Keetongu sanoi ja kolkutti messinkivahvisteiseen puuoveen.

Ovi avattiin raolleen. Siitä pisti ulos kanoka-kiekonheitin. Se kuitenkin vedettiin heti pois, sillä ovea vartioiva oranssia Mahikia kantava tunnisti pomonsa.

"Se on hän! Keetongu on palannut!" Matoran huusi. Ovi avattiin. Keetongu astui sisään.

Sisällä oli paljon höyryä, mutta näkyvyys oli selvästi parempi kuin ulkona. Mestari Tehmut, joka oli komentanut laivastoa Keetongun matkan aikana, juoksi häntä vastaan ja veti käden lippaan.

"Komentaja! Klaaniin on hyökätty." Hän sanoi.

"Huomasin", Keetongu totesi.

"Menetimme yhden koneen ja kaksi uljasta lentäjää. Päätimme vetäytyä ja piilottaa telakan, sillä aseemme eivät tehonneet niihin. Outoja lieriöitä! Onneksi ne eivät löytäneet tänne. Kaksi Klaanilaista kävi täällä aiemmin. Toinen oli erittäin pahasti haavoittunut. Hän otti sen parin vuoden takaisen höyrypuvun prototyypin. Emme vastustelleet, komentaja.", Tehmut raportoi.

"Synkkiä uutisia, mutta pahemminkin voisi olla. Kaksi outoa, lentävää lieriötä hyökkäsi meidänkin kimppuun, mutta pääsin pakenemaan. Tunnistitteko Klaanilaiset? Entä ketkä olivat tämä kuolleet sotasankarit?" Keetongu vastasi.

"Mestarit Ornu ja Tuthak," Tehmut vastasi.

"Kuolleiden muistolle on aikaa myöhemmin. Minun on levättävä. Herättäkää minut, jos saatte uutisia tei tänne hyökätään! Ja käskekää kaikkia aluksia vetäytymään, jos niitä on ilmassa", Keetongu sanoi. Hän paineli asuntoonsa Telakan pohjoissiipeen.

Pihamaa

Killjoy makasi tyhjällä ruohikolla avuttomana. Hän ei olisi mitenkään voinut tässä tilassaan hakea ionikatanansa ajoissa ja puolustaa itseään lähestyvältä Feterralta. Yön varjossa Metalliolento näytti erityisen painajaismaiselta.
Vaikka Metalliolento liikkuikin vielä yhtä hyvin kuin aluksikin, se oli selvästi vahingoittunut hänen panssarin itsetuhosta syntyneestä räjähdyksestä. Joko siitä tai sen lentämisestä Klaanitornin kovan Protodermis-seinän läpi ja osuesaan pihamaalle. Näin korkealta putoaminen mikä tahansakin olio olisi vahingoittunut edes jonkin verran.
Killjoyn putoamisen oli helpottanut hänen kasvoihin sulaneet Mirun palaset, jotka hän sai ihmeen kaupalla toimimaan hetken, sekä korkea puu joka vastaanotti hänet oksillaan.

Metalliolento alkoi levittämään luurankomaisia raajojaan Killjoyta päin. Hän ei halunnut kuvitella miltä tuntuisi joutua tämän teräksisen kouran repimäksi.
Mutta pian kuin hän huomasikaan, hän ei enään tarvinnutkaan. Kirkas valon luoti osui Feterraan selkään, aiheuttaen yllättävän kivun relfleksin Olennolle, samalla kun Tawa hyppäsi sen eteen ja alkoi iskemään sitä keihäällään pitääksen sen pois Killjoysta, antaen hänelle aikaa raahata itsensä pois taistelukentältä. Tawa ja Domek ovat ehtineet paikalle kuin ihmeen kaupalla.
Domek seisoi pihamaan portilla hyvin jännittyneenä. Hän oli juuri joutunut putoamaan hissin kuilun läpi ehtiääkseen paikalle. Hän yritti muistaa miksi koskaan keksikään tämän idean.

Tawa viskoi ja heilautti keihästä Feterran murtuneeseen haarniskaan vasemmalta ja oikealta, mutta Olento torjui melkein jokaisen iskun metallikyynervarteella, luoden kovia kalskahduksia pihamaan läpi. Tawa laukaisi kädestään sähkön purkauksen Metalliolennon rintapanssariin, mutta Olento ei reagoinut tippaakaan.
Feterran yrittäessä viiltää Sähkön Toaa kynsillään, Domek loikkasi Metalliolennon taakse, heittäen valon luodin sen hyökkääviin raajoihin, antaen Tawalle mahdollisuuden iskeä Olennon oikeaan silmään. Feterrat eivät langenneet samaan temppuun toisen kerran; sen teräksinen käsivarsi puolusti salkoaseen. Tawa ei antanut tämän yllättää häntä ja sivalsi voimakkaasti keihäänsä vihollisen rintahaarniskaan.
Pieni halkeama syntyi yllättävästi keihään osuessa. Kaikki pahoinpitely Olennon kuoreen on selvästi alkanut vaikuttamaan siihen, mutta sen läpäiseminen olisi silti vielä hankalaa.
Domek ampui kädestään vahvan valonsäteen Olennon selkään päin. Feterra työntyi eteenpäin, jolloin Sähkön Toa väistyi sivuun ja iski keihäänsä Olennon takaosaan. Toinen halkeama, tällä kertaa paljon laajempi ja syvempi kuin edellinen.

Feterra analysoi tilannetta. Tätä menoa molemmat Toat ovat piankin voitolla. Mutta molemmat Toat ovat tärkeitä ja heidät pitää tuoda Mestari Z.M.A:lle elossa, eikä sen paralysointia varten olevat plasma-aseet ole enään toiminta-kunnossa.

Mutta mitä jos heitä ei tarvitse tuoda elossa yhtenä kappaleena?
Tawa iski keihäänsä uudestaan Feterran selkäosaan, mutta melkein silmänräpäyksessä Metalliolento kääntyi Sähkön Toaa päin ja tarttui salkoaseeseen ennen kuin tämä osui. Feterra taittoi yhdestä käsistään energia-aseeksi ja ampui Toan toiseen niveleen, halvaannuttaen kohteensa.
Tawa ähkäisi kivusta, mutta yritti pitää itsensä pystyssä keihänsä avulla. Domek hätkähti heti ja hyppäsi Olennon eteen, sytyttäen nopeasti kämmenestään kirkkaan valon väläyksen sokaistaen kohteensa ja ampui toisen valonsäteen Feterraan päin, työntäen sen pois heistä.
Domek lähti heti auttamaan Tawaa pois pihamaalta suoraan portille, mutta juuri silloin Feterra ampui takaapäin energia-säteen, joka osui Valon Toan vasempaan käsivarteen. Domek murahti.
Feterra kiisi salamannopeasti heidän eteen ja tarttui Valon Toan kurkkuun ja tähtäsi energia-aseensa Tawaa päin, estäen mahdollisen vastarinnan. Domek yritti taistella vastaan, mutta ote oli aivan liian voimakas eikä hän kykenyt käyttämään elementtivoimiaan. Metalliolento tuijotti häntä yhtä kylmästi kuin jokaisen kohteensa, mutta ei näyttänyt aikovan hyökätä. Tämä ei kyllä helpottanut Domekin oloa. Tuhansittain ajatuksia alkoi seikkailemaan hänen mielessä, eikä yksikään niistä halunnut tulla hänen käsiksi.
Silloin Feterra alkoi puhumaan.

"Käsky: Valon Toa. Sinä. . ."

Mutta juuri ennen kuin se lopetti lauseensa, jokin yhtäkkiä keskeytti Feterran puhumisen.
Killjoy oli polvillaan Metalliolennon takana, pitäen molemmissa käsissä ionikatanaansa, mikä on lävistänyt Olennon takaapäin. Sen haarniska oli kaikkien pahoinpitelyjen jälkeen viimein haljennut tarpeeksi kestävän teräsaseen läpäisemiseksi.
Silloin Feterra alkoi sätkiä kuolevan hyönteisen kaltaisesti, pudottaen Domekin sekä kaataen Killjoyn takaisin maahan ja alkoi huutamaan tuskasta. Se oli täysin erillaista kuin Klaanilaiset olivat odottaneet vielä äsken tunteettomalta Metalliolennolta, mikä vain järkytti heitä entisestään. Huuto oli sanoinkuvaamaton sekoitus metallisia ja epäluonnollisia ääniä, joka silti kuulosti tietyssä tasossa karmaisevan inhimilliseltä, kuin jonkinlainen sairas, kieroutunut vitsi.
Tawa silti päätti tehdä mikä oli parasta Klaanille ja keräsi kaiken voimansa nostamalla itsensä toisella jalalla ylös ja iski keihäänsä suoraan Feterran rintapanssariin, ja alkoi keskittämään kaiken sähköenergiansa siihen.
Huuto alkoi kaikua koko pihamaan läpi ja eteni jopa portin käytäville asti. Feterra sätki ja yritti taistella Sähkön Toaa, mutta jokainen liike vain aiheutti enemmän kärsimystä Olennolle. Huuto oli korvia raastava.
Energian purkauksia, lieskoja ja savua purkautui ja halkeili Feterran metalliruumiin ympärillä ja sisuksissa. Sähkön Toa jatkoi siitä huolimatta hyökkäystään, kunnes Feterran kouristukset viimein alkoivat hilliintyä jolloin hän viimein päästi irti keihäästä.

Feterra alkoi liikkumaan. Olennon silmät alkoivat välkehtiä satunnaisesti ja se liikkui eri suuntiin kuin hämmentynyt Rahi. Se viimein käänsi itsensä Klaanilaisiin ja liikkui heitä päin. Klaanilaiset näyttivät hätkähtävän tästä hieman, mutta eivät näyttäneet tekevän enään muuta kuin katsella.
Feterra nosti yhden raajoistaan ja näytti yrittävän tavoitella heitä.

Silloin sen silmät menivät tyhjiksi ja Metalliolento lopetti liikkumisen.

Klaanin pohjakerros

Epäinhimillistä karjuntaa kuuluu raunioituneeseen pohjakerrokseen. Se kuuluu selvästi pihalta, eikä kukaan Klaanilaista ole koskaan kuullut mitään senkaltaista.
Matoro kääntää päänsä ulko-ovelle. Se oli virhe, sillä sekunnin murto-osassa Feterra ampuu plasma-aallon Toaan, heittäen tämän seinään. Matoron mustassa panssarissa on suuria palaneita uria plasmasta.

Feterra kääntyy nopeasti, tähtää plasma-aseellaan ja yksi hyvin tähdätty laukaus räjäyttää seinällä olevan asekaapin. Sen vieressä ollut Summerganon kaatuu maahan paineaallon vaikutuksesta.

Hieman kauempana Umbran ja Arkistojen ylläpitäjäkaksikon taistelu metallirobottia vastaan on liikkunut erään painovoima-iskun takia sivuunpäin, eräälle käytävälle. Taistelu liikkuu puolin ja tosin, mutta Umbra onnistuu voimillaan tekemään tilanteesta melkein tasaisen.

Kolmas Feterra taistelee Makea ja Kapuraa vastaan. Näin vain kertauksena.



Jään Toa koittaa liikkua. Plasma-ammus vaurioitti pahasti hänen vatsaansa, polttaen panssarin kokonaan rikki. Metallinen kuolema todennäköisesti ampuu hänet ihan pian.
Matoro koittaa nousta, mutta tajuaa että hänen jalkansa eivät liiku. Hän nostaa katseensa eteenpäin, jossa olento keskittyy taas häneen Summerganonia kohden tulituksen jälkeen.
Matoro pohtii vaihtoehtojaan. Jää hidastaisi sitä vain hetken.
Matoron mieleen juolahtaa hämärä idea. Hänen harppuunansa on nyt ladattu, joten hän voisi paeta kattoon sillä.

Matoro nostaa kättään hitaasti. Hän painaa robottikädestään pientä näppäintä, jolloin prototeräksinen iskuhaka lähtee kovaa lentoon yläviistoon, se iskeytyy ylhäällä olevan parven kaiteeseen ja voimakas kelain lähtee käyntiin. Matoro syöskyy ilman halki, Feterra kääntyy silmänräpäyksesssä, ampuu ja vaijeri katkeaa. Matoron tippuessa hänen selkäpanssarieihin osuu plasma-ammus. Hän putoaa kovaa alaspäin johtavaan, romua täynnä olevaan portaikkoon. Matoron tuskanhuuto olisi kuulunut ellei plasma-ammuksesta sortuvan parven maahantulosta aiheutunut ryminä olisi peittänyt sitä.

Metallinen kartio pysähtyy hetkeksi. Se vaikuttaa miettivän jotain, surisevan ja nostavan korkeuttaan.
"Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut."
Se lähtee lentoon yläikkkunasta, pimeyteen.
Kaksi muuta Feterraa lähtevät myös. Klaanilaiset jäävät ihmettelemään tilannetta.

[spoil]Joo, Feterrojen häippäisy myötäilee tulevaa G:n viestiä. Ei ollut omaa sooloiluani.[/spoil]

Bio-Klaani, käytävä reaktorille

Jotain mustaa asteli ylös pitkää porraskäytävää, joka vei kauemmas Klaanin linnoituksen sinihohtoisesta reaktorista. Mustalla olennolla oli kuitenkin tällä kertaa poikkeuksellisesti vain kaksi jalkaa. Valkoiset ja suorat hampaat näyttäytyivät pirullisen hymyn myötä keskellä mustan humanoidin päätä ja silmiä oli sama määrä kuin aiemmin. Yksikään silmistä ei tosin sijainnut olennon päässä.
Käytävän valot olivat vihdoin syttyneet uudelleen, mutta niiden harvalukuisuus ja heikkous mahdollisti sen, että Avde kykeni liikkumaan itselleen mukavimmalla tavalla.

Avde hymyili. Hän ei liikkunut yhtä terhakkaasti kuin astuessaan linnoitukseen, mutta oli tyytyväinen. Hän kuiskaili jotain hiljaa itsekseen edetessään läpi käytävän.

Pian Avde näki jotain. Pieni hohtavalla silmällä varustettu metallinen lentävä lautanen liikkui läpi käytävän skannaten aluetta yksinäisellä silmällään. Tämä Avhrak Vaksi kutsuttu mekanismi pysähtyi nähtyään Avden varjoissa. Avdekin lopetti kävelyn ja tervehti pientä olentoa heiluttaen aavemaisesti kädellään.

Pienen olennon silmä suureni ja se päästi lyhyitä piippauksia ja naksahduksia. Pian se lopetti skannaamisen ja avasi jonkinlaisen kommunikaatiokanavan.

"He̴i, Ar͝stein, ystäväni", Avde sanoi iloisesti metalliselle lautaselle. " ̷Tiedän̢, että͠ ka͢t̶s҉e͢l͘ȩt.̨"

Mikrofonin toisessa päässä istuva Arsteiniksi kutsuttu henkilö tuhahti äänekkäästi. "Ah, mikään ei karkaa sinun silmistäsi", hän sanoi ylimielisesti.

"Olen saanut melkein kaiken haluamani", Avde sanoi, "ja aamu on pian täällä. Voisimme poistua."

"Voi rakas Avde, mutta iltahan on vasta nuori", Arstein lausui sarkastisesti. "Mikset hoitaisi työtäsi loppuun ennen lähtöä?"

"Tiedän, missä kuudes on. Mutta emme pääse siihen käsiksi tällä kalustolla."

Joku kuulosti pyörivän tuolillaan linjan toisessa päässä.
"Ah, aina yhtä neuvokas, rakas Avde. Aina yhtä neuvokas."

"Kiitos kovasti", musta olento vastasi. "Kutsu Sheelika ja rautakasasi niin lähdemme."

Arstein huokaisi. "Pelkään pahoin, ettei Sheelika palaa takaisin vielä pitkään aikaan."

"Valitettavaa. Minun on kuitenkin poistuttava. Pärjäähän tyttösesi?"

"Klaani on aivan liian lempeä antaakseen hänen kuolla. Kyllä hän tulee pärjäämään."


Pihamaa

Guardian, Kepe ja Paaco saapuivat Killjoyn ja Feterran kraatereille vain joitakin sekunteja myöhässä. Tuhoutuvan Feterran hallitsematon kuolevaa hyönteistä muistuttava sätkiminen oli päättynyt tuskanhuutoon, jonka kaltaista Guardian ei ollut koskaan kuullut. Nyt Feterran savuava metallinen raato lojui nurmella yskivän Killjoyn vieressä eikä enää liikkunut.

Guardian käveli lähelle Feterraa ja työnsi varovaisesti keihästään kohti metallista tappokonetta. Ennen kuin hän kuitenkaan ehti osua siihen, Tawa tarttui keihääseen.
"Se on kuollut", Tawa sanoi.

"Mistä olet varma?" Guardian kysyi epäluuloisesti.

"Ei mikään voisi selvitä tuollaisesta", maassa makaava Killjoy sanoi huohottaen. Muut olivat järkyttyneitä siitä, miltä entinen pimeyden metsästäjä näytti ilman haarniskaansa, mutta kukaan ei viitsinyt katsoa häntä liian pitkään. Tämä oli Killjoylle arka asia.

"Taidat tarvita uuden haarniskan?" Kepe uskaltautui sanomaan varovaisesti.

"Jättäkää se Creedylle", Killjoy torjui Kepen tarjouksen nopeasti. "Creedy osaa. Creedy tietää." Entinen metsästäjä yskäisi jälleen.

Paaco kyyristyi hieman Killjoyn viereen ja aktivoi voimansa ensiapukäyttöön niin hyvin kuin osasi. Muut katsoivat Feterraa vielä hetken.

"Jos on näin vaikea tuhota edes yksi..." Domek aloitti. Guardian keskeytti hänet parhaansa mukaan.
"Heeeeeeeeei. Domek, missä hattusi on?"
Valon Toa nosti kätensä päänsä korkeudelle ja hieroi päälakeaan. Hän tunsi itsensä hyvin kaljuksi.
"Kadotin sen", Domek sanoi tunteettomasti. Kankainen päähine oli tässä tilanteessa toissijainen asia.

Guardian kääntyi kohti Tawaa. He olivat sanomassa selvästi molemmat jotain, mutta Guardian päätti antaa Tawan puhua ensiksi.
"Ne voi tappaa", Tawa totesi puoliääneen.

"Ehkä", Guardian sanoi. "Mutta en tiedä, pärjäämmekö näin vähin joukoin."

"Luulen, että pärjäämme", Tawa sanoi. "Hyökkäysraportteja ei tullut paljoakaan ennen kuin Sheelika hyökkäsi kimppuuni." Guardianin silmäkulma nousi kun Sheelika mainittiin. Tawa kuitenkin jatkoi: "Mitä nämä sitten ovatkaan, niitä ei ole paljoa. Tämä ei ole sodanjulistus."

Guardian näytti pohdiskelevalta hetken. Sitten hän tajusi.
"Se on harhautus."

"Avde", Tawa sanoi. "Hän meni reaktoria kohti."

"Ja Visokki seurasi. Mitäköhän hän-"

Guardian keskeytettiin jälleen. Feterran savuavasta raadosta kuului jälleen ääniä. Feterra ei enää liikkunut, mutta sen kommunikaattori toimi yhä.
Viileän rauhallinen ääni puhui jälleen omasta komentoluolastaan. Se painotti jokaista sanaansa tehokkaasti.

"Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut."

Tämän jälkeen oli hiljaista, mutta viesti toistui pian. Kepe katsoi himoitsevana vastaanottimena toimivaa kaiutinta, joka pilkisti Feterran murtuneesta kuoresta.
Laite hiljeni Klaanin taitavimman teknikko-Toan tehtyä jotain sanoinkuvaamatonta. Pian kuuden klaanilaisen joukkio kuitenkin ymmärsi, että ääni ei kuulunut vain tästä yhdestä Feterrasta. Se kaikui ympäri linnoitusta.


Kahvila

Pegghu oli jo sulkenut silmänsä. Hän oli alistunut kohtaloonsa. Avhrak Feterraksi itsensä nimittänyt olento latasi lämpimiä säteitä olkapäässään.

Se kuitenkin keskeytyi, kun joku puhui jostain kaukaa.

"Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa se Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut."
Pegghu ei tiennyt, miten reagoida. Sitten joku puhui taas, mutta tällä kertaa Matoran-vartija tunnisti äänen.

"Ehdotus: Saat elää tällä kertaa.

Pegghu ei uskaltanut avata silmiään ennen kuin Feterran etäinen leijumisen ääni oli kadonnut kauas. Kun hän kuitenkin avasi ne, hän näki parhaan ystävänsä makaamassa maassa liikkumattomana. Naamion sirpaleita lojui kaikkialla. Matoranin sydänvalo oli himmeä.

"F-Frottik?"


Majakka

"Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa se Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut."
Feterrat tottelivat ja poistuivat ikkunoista.

"Mitä?" joku huudahti vihaisesti rikkoen pimeyden hiljaisuuden. "Ne murhaavat meitä joukolla ja sitten kun yksi niistä-"
"Sinä", Same sanoi. "Hiljaa tai lähdet niiden mukana. Se on ohi."

Sellit

Juuri selliin vangitulta Sheelikalta takavarikoituja varusteita parhaillaan tutkiva Santor oli tottunut siihen, että vangit yrittäisivät räjäyttää hänet johonkin piilotetulla kranaatilla.
Tällä kertaa ei käynyt niin. Santor ei ollut ihan varma, milloin vangin varusteet olivat viimeksi puhuneet hänelle.

"Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa se Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut."

Santor katsoi uusinta vankia kysyvänä. Tämä ei vastannut.

Bio-Klaanin linnoitus, korkealla

Valonheittimet heijastivat valokiilansa ilmassa leijuviin metallisylintereihin. Avhrak Feterrat nousivat hitaasti ylöspäin ja kerääntyivät taivaalle linnoituksen korkeimman tornin yläpuolelle. Ne eivät liikkuneet enää yhtä nopeasti ja hyökkäävästi kuin ennen. Nyt metalliset olennot olivat sulkeneet kätensä ja niihin kuuluvan aseistuksen kiinni vartaloihinsa, sammuttaneet näkyvät valonsa ja leijuivat ylöspäin suorastaan melankolisesti. Klaanin linnakkeen muurien tykit ampuivat viimeisiä laukauksiaan kohti Feterroja, mutta olennot eivät näyttäneet edes huomaavan.

Parinkymmenen Avhrak Feterran mukana leijaili sekalainen sadan pienemmän Avhrak Van joukko, joka muodosti jonkinlaisen ohuen voimakentän Feterrojen ympärille. Sen turvissa rautainen joukkue nousi aina vain ylemmäs ja ylemmäs, kunnes mitään ei enää näkynyt.
Vaara oli ohi. Jossain alapuolella Klaanin lääkintäosastolla sytytettiin punainen hätävalo.


Jossain muurien ulkopuolella Syvä Nauru kohtasi jälleen Punaisen Miehen. Pian taas punaisen Matoranin hahmossa liikkuva Avde käveli varovaisesti suurten kallioiden taakse piiloon Klaanin vartijoilta. Hän liikkui kohti rantaa.

Avdella olisi vielä asiaa Klaanin linnoitukseen. Kuudes siru sijaitsi yhä jossain sisällä, mutta nyt ei ollut aika sille.

Vene olisi jo valmiina. Nihilisti odottaisi. Ja jos kaikki oli mennyt hyvin, myös Marionetti olisi ehtinyt paikalle.

Avde ei pitänyt veneilystä, mutta tällä hetkellä se oli varmin tapa liikkua huomaamatta. Avdella oli hieman asiaa Arsteinille.

[spoil]Domek kirjoitti tästä enemmän kuin haluan myöntää.[/spoil]

Linnoituksen reikä pihamaalle

Guardian katsahti aukkoon suihkutuksen ääneen kuultuaan, "Mitä pirua!"

Sumu hälveni ja Gekko katsoi ympärilleen, yllätyksekseen hän huomasi olvensa... yksin.

"Mihin ne nyt lähtivät?"

[spoil]Tillin tallin, nukuttaa! Haluan nukkua![/spoil]

SS Rautasiipi

Amiraali oli juuri tuijottamassa huoneensa ikkunasta ulos, kun hänen työpöydällään oleva sisäpuhelin soi. Hän otti muutavan askelluksen kohti pöytäänsä, ja painoi puhelimen välkkyvää nappulaa.
”Haloo?”
”Herra Amiraali, tukikohdasta on juuri tullut tieto, että Kuningatar on saatu taltutettua. Se on toistaiseksi tajuton, mutta kahleet on kiinni ja niitä on vahvistettu.”
”Vai niin” 002 vastasi, ja sulki yhteyden. Hänen ei tiennyt, oliko millään tasolla hämmästynyt Klaanilaisten naiiviudesta. Hyökätä niin pienellä joukolla Kuningatarta vastaan. Nazorakeilla kului joka kerta sen taltuttamiseen kymmeniä miehiä, ja Klaanin väki oli lähettänyt viisi soturia.

Amiraalista se oli säälittävää, muttei uhrannut asialle enempää ajatuksiaan. Hän askelsi pois huoneestaan, ja lähti kulkemaan käytävää pitkin. Tämä oli yksi niistä harvoista Rautasiiven käytävistä, joilla oli matto. Joidenkin mielestä se johtui 002:n turhamaisuudesta, toiset väittivät niiden olleen paikallaan jo ennen nykyisen Amiraalin virkaansa tuloa.

Amiraali saapui kierreportaikkoon. Hän laskeutui ne hieman hitaasti, joka toisen askelen kolahtaessa äänekkäästi. Seuraavaa käytävää reunustivat melko vanhanaikaiset lamput, ja kaikki seinällä roikkuvat taulut esittivät erilaisia torakoiden laivoja.

Käytävän puolesta välistä alkoi suuri portaikko, ja sen laskeuduttuaan Amiraali pääsi nopeasti suuren hallin pääoville. Niiden auettua hitaasti vastaan tuli papereita kädessään kantava sinistä barettia päässään kantava nazorak 1034, joka aloitti heti kunniaa vaivalloisesti paperinipun kanssa tehtyään puheensa.
”Herra Amiraali, koulutus sujuu aikataulussa. Peruskurssi on jo oikeastaan saatu suoritettua.”

002 ei vastannut mitään, keskittyi vain katselemaan täsmälleen samassa tahdissa lähitaistelua harjoittelevien torakoiden toimintaa.


Kummitusten Suo

Kolmen Zyglakin muodostama partio asteli mättäillä tarkkaillen koko ajan ympäristöään. Sinisen ja punaisen värinen matelija aloitti keskustelun ärtyneenä.
”Kerro vielä kerran Asza, miksi meidän täytyy olla tällä kammottavalla rämeellä 'partioimassa'. Sen koommin Klaanilaiset kuin muutkaan saaren asukit eivät käytä tätä suota kuin poikkeustapauksissa. Miksi hitossa meidän muka täytyy vahtia tätä, he ymmärtävät aivan yhtä hyvin kuin mekin, että tämä paikka on saaren vaarallisimpien rahien koti.”
Joukkiota johtava, raskasrakenteinen Zyglak mietti hetken vastaisiko enää tähän kysymykseen. Hän kuitenkin lopulta päätyi selittämään.
”Koska eräs Nazorakien pesän vaikeiten vartioitavista sisäänkäynneistä sijaitsee tämän suon laidalla.”
”Ja miksi ötökät pistävät meidät omille asioilleen?”
”Naama umpeen, molemmat!” kolmas, hopean ja tummanvihreän värinen kumara Zyglak sähähti. ”Minusta tuntuu, että meitä tarkkaillaan.”

Hän osoitti koukkusormellaan pienen tiheikön suuntaan, ja kaikki kolme näkivät varjoissa kiiluvat viirusilmät.

Nazorakien luolasto, metallilevyn takana suojassa, muutaman metrin päässä Matoron pysäyttämästä pommista

"Ehkä pommi on epälunnossa", eräs Nazorakeista kuiskasi. "Vaiti! Minun pommini toimivat aina", toinen karjui.

Jaken ruumis makasi laavan keskellä, silpoutuneena, mustana, tuhoutuneena. Jake oli kuollut. Mitään toivoa ei enään ollut. Ataman tekemä vahinko ja laavaan tippuminen yhdessä olivat aiheuttaneet täydellisen tuhoutumisen. Jotain kuitenkin tapahtui. Pieni valonkipinä. Pieni valonkipinä, joka sai laavan purkautumaan. Laavajärven laavat lensivät yhtäkkiä ylöspäin, ja kuolleen Toan ruumis olisi kohta lopullisesti tuhoutunut. Kun laava oli tulossa takaisin alas, se pysähtyi ilmaan ikäänkuin suojakentäksi. Se valui suojakentän reunoja pitkin takaisin maahan, ja kun laava oli valunut, outo hahmo oli täysin kuivalla kivipinnalla pitelemässä energiakenttää kasassa. Tällä hahmolla ei ollut kuitenkaan jalkoja. Se oli Jake. Laava oli muodostanut jostain kumman syystä Jakelle uuden kehon, paitsi jalat, joista ei ollut jäänyt mitään jäljelle. Hän ei ollut enään toa. Jake nousi hiljalleen ilmaan kun se oli voimakenttänsä kanssa laavan päällä, se haihdutti voimakentän pois, ja siirtyi maalle. Jake oli elossa.

Bio-Klaani

Kauhujen Yö alkaa olla lopuillaan. Liekit lepattavat pimeydessä sortuneen linnoituksen ympäristössä. Pitkin aluetta löytyy haavoittuneita Klaanilaisia ja Matoraneja ruumiiden joukosta.
Pimein hetki on aina juuri ennen auringonnousua.

Kaksi matorania tarttuvat ison puupalkin molemmista päistä ja heittävät sen pois. Umbra ja muutama muu siirtelee suuria sortuneita metallipalkkeja sivuun.

Vähän aikaa sitten Matoro putosi alas kellariin johtavaan portaikkoon, ja Feterra sorrutti yllä olevan parven ja osan kattoa portaikkoon.

Suurin osa haavoittuneista on viety sairaalaosastolle. Kaikki kynnelle kykenevät sammuttavat tulta ja pelastavat haavoittuneita.

Pelastajat löytävät pahasti vahingoittuneen Jään Toan romun seasta. He nostavat Matoron lähellä oleville leijuville paareille ja tämä kiidätetään erääseen Matoran-taloon joka on tällä hetkellä tilapäissairaala.

Kaikkialla vallitsee sekavat ajatukset. Mitä ne olivat? Mitä ne tahtoivat? Miksi ne tulivat? Ja ennekaikkea, miksi ne lähtivät niin nopeasti?
Klaanin ulkoportti oli suorastaan jyrätty - siihen ei pystyisi edes plasma. Jokin paljon robotteja voimakkaampi, synkempi olento oli myös käynyt Klaanissa.

Matoro avaa silmiään hitaasti saatuaan piristävän ruiskeen. Hänen alavartalossa ja selässä on suuria aukkoja panssaroinnissa. Yksi teleskooppisilmistä on särkynyt, niin että entisen skannerin läpi näkyy vain sekavaa lumisadetta ja mustaa.

Jään Toa pitelee päätään. Hän tutkailee ympäristöä. Matoron ympärille avautuu pienehkö huone puisilla seinillä. Katossa on iso aukko ja mustunutta puuta, ilmeisesti tulen sammutuksen jäljiltä.
Seinällä on pieni pöytä täynnä erilaisia rusikuja ja muita tarvikkeita lattialla olevasta laukusta. Perällä on tyhjä, avoin kaappi.
Katossa kimaltelee valokiviä. Ne luovat himmeän loisteen mökkiin. Kynttilä palaa pöydällä.

Vihersininen jaloa Matatua kantava matoran saapuu huoneeseen.
"Olet näemmä herännyt. Lepää", matoran sanoo ohimennen, pakkaa pöydän tarvikkeet laukkuun ja lähtee taas pois.
"Eräs matoran lensi kolmen lasiseinän läpi Chat-kahvion seudulla. Hänessä on muutama tuhat lasinsirua, pitää mennä.", matoran kertoo ja lähtee.
Matoro jää hämärään mökkiin.

Klaanin linnake

Taistelu tuntematonta vastaan oli ohi. Savuavat rauniot ja haavoittuneet klaanilaiset olivat lohduton näky. Mutta Kepe tiesi, että he selviäisivät tästä ja paikkaisivat tuhot. Ennen pitkää. Kaikki jäljet tästä yöstä eivät kuitenkaan koskaan katoaisi. Jokaisen mieleen ja muistoihin oli jäänyt tästä haava, joka ei paranisi siinä missä fyysiset vammat.

Hän katsoi merelle. Aurinko nousi horisontin takaa. Paksu pilvipeite oli väistymässä. Aamu oli tullut. Koko saari voisi hengähtää.

Klaanilaiset alkoivat organisoida häthätää alkaneita pelastustoimia. Kepe, tekniikan ihmelapsena, otti asiakseen paikata linnakkeen fyysisiä vammoja ja korjata järjestelmiä.
Läheisen, taistelulta välttyneen matorankylän asukkaat tulivat sankoin joukoin heidän avukseen.

Linnakkeen portti oli jyrätty. Joku taitava seppä saisi valmistaa uuden, entistä ehomman. Kuin ihmeen kaupalla portin saranat olivat kunnossa, mikä säästi töitä. Pikkuhiljaa hahmottui muitakin vastaavia tapauksia; vauriot eivät suurimmaksi osaksi olleet niin pahoja kuin miltä näyttivät.

Ongelmia tuottivat satunnaiset häiriöt sähkönjakelussa. Päägeneraattoria miettiessään hänelle tuli mieleen Visokin poissaolo. Ehkä jonkun pitäisi lähteä hänen peräänsä? Visokin puute alkoi pikkuhiljaa hahmottua muillekin. Tämä herätti levottomuutta läsnäolleiden joukossa.

Kepe antoi muutamalle avuliaalle matoranille ohjeet kuljettaa tuhoutunut Feterra Verstaalle tutkittavaksi. Siitä voisi saada irti paljon tietoa heidän vihollisistaan. Ja ehkä jopa selville lähestulkoon tuhoutumattoman vihollisen heikot kohdat.

Klaanin ulkopuolella, ei kovin kaukana klaanista

Jake ryömi maassa käsillään. Hänellä ei ollut jalkoja, eikä mitään millä voisi ottaa yhteyttä klaaniin, Jake oli vielä vuorokausi sitten ollut kuolleena keskellä laavaa silpoutuneena, mutta jotain oli tapahtunut. Kukaan ei tiedä mitä, mutta jotain. Jake oli jo näköetäisyydellä klaanista - vuorokauden ryömiminen oli tuottanut tulosta. Kuitenkin näky oli kauhistuttava. Klaani oli tuhoutunut melkein täysin. Jake näki ruumiita ja palanutta romua linnakkeen ympärillä. Jake näki tumman hahmon lähestyvän häntä. Kun se oli jo näköetäisyydellä Jakeen, hän näki että se oli matoran. Matoran tuntui myös näkevän Jaken. "Kuka oletkaan, haen apua, odota hetki", Matoran huusi Jakelle ja lähti takaisin linnakkeeseen päin. Sitten kaikki pimeni.



Bio-klaani

Jake herää. Hän on klaanissa. Hän yrittää liikkua. "Hmm...?", Jake yllättyy. Hän voikin liikkua. Ja kaiken lisäksi hallitusti. Kuitenkin hän tuntee että jalkoja ei ole. Hän katsahtaa hitaasti siihen, missä ennen nukahtamista ei ollut jalkoja. Siinä ovat nyt...

Pyörät. Hän huomaa pyörät. "Selvvä...", Jake sanoo erittäin hämmentyneenä. "Jaah, heräsit sitten lopulta, vai?" Tuttu ääni sanoo. Jake katsahtaa eteensä. Hän näkee keltaisen isokokoisen rahin. "Keetongu. Kiitos. Tämä helpottaa elämääni erittäin paljon. Juuri tässä vähän aikaa sitten ryömein 26,5 tuntia päästäkseni laavajärveltä klaaniin", Jake vastaa. "Joo, ei tarvi kiitellä. Muuten, et ole enään toa, jos huomasit, tai ainakaan et näytä sellaiselta", Keetongu toteaa Jakelle. "Jep, mielestäni näytän vähän niinkuin joltain ankkarahin ja auton fuusiolta, hallitsenkohan vielä jäävoimat?" Jake vastaa. Sitten hän yrittää jäädyttää ämpärissä olevaa vettä. Se ei onnistu. Itseasiassa vesi rupeaa kiehumaan ja ämpäri palaa.

"Et taida enään hallita jäätä, luulisin."

"Niin minäkin luulen. Tämä vaikuttaa jotenkin enemmän tulelta."

"Mielenkiintoista... Erittäin mielenkiintoista.. Ehkä mutaatiosi syy voidaan selvittää, tule, mennään."

WWWRRRRRROOOOOOOMMMM - Ja Jake huristeli Keetongun perään.

Bio-Klaani

Matoro on päässyt jo ylös. Hänellä on toistaisesksi siteet haavojensa päällä, ja vasta niiden parannuttua hänelle laiteteaan panssarointi.
Matoro tutkailee aikansa kuluksi mitä Klaanissa on tapahtunut. Tai siis, kaikkihan tietävät mitä tapahtui mutta kaikki muu onkin sitten avoinna.

Hyökkäys teki suuria tuhoja. Darack ja kylmiön pojat ovat keränneet ruumiit ja selvittäneet Klaanin tappiot. Mahroxin ja vajaan kahdenkymmenen matoranin, mm. Frottikin ja Levahin ruumiit on löydetty eri puolilta aluetta. Laivastosta kuoli kaksi soturia, Ornu ja Tuthak. Kissabion kappaleita on löytynyt ties mistä.
Haavoittuneita on valtavasti. Moni Klaanilainen on haavoittunut pahasti, vakavimmat ongelmat on Toa Chakralla ja Killjoylla.
Kymmeniä Matoran-taloja on tuhoutunut täysin, ja tulipalo on vahingottanut suurta osaa rakennuksista. Itse linnake on kärsinyt suuria vahinkoja, esimerkiksi useita seiniä on romuna.

Bio-Klaani, ulkopiha

Oli aikainen aamu. Kukaan ei ollut nukkunut.
Tawa ja Guardian tarkkailivat Klaanin linnoituksen tämänhetkisiä korjausoperaatioita. Välillä Kupen johtama ensiapuryhmittymä kantoi ulos ruumiita. Osa ruumiista liikkui, mutta välillä melankolisesti liikkuvien hoitaja-Matoranien kantamien hahmojen sydänvalot olivat mustia.
Guardian ja Tawa eivät puhuneet keskenään. He katselivat linnoitusta, joka oli kärsinyt hyökkäyksessä.

"19 kuollutta", Guardian sanoi hiljaa.

"Älä", Tawa kuiskasi. "Ei nyt."

"Suurin osa Matoraneja", Guardian jatkoi. "Tiedätkö, että harva niistä edes taisteli vastaan?"

Läheisellä kivellä istui yksi Matoran-vartijoista. Se piteli kädessään vihreän naamion sirua ja katseli jonnekin merelle.
Guardian ja Tawa olivat taas hetken hiljaa.

"Visokkia ei ole näkynyt", sininen skakdi aloitti. "Luuletko, että Avde-"
Tawa keskeytti Guardianin. Guardian ei ollut koskaan kuullut Tawan yleensä lempeää ääntä näin vihaisena.
"Ei! Älä."

Guardian katsoi Tawan visiirin takaa katsoviin silmiin hetken sanomatta mitään. Silmissä oli vihaisuutta, mutta keltaisen nais-Toan kasvoilta paistoi myös huolestuneisuus. Hän tiesi, mitä Guardian oli sanomassa, mutta ei halunnut kuulla sitä.
Guardianin katse laskeutui maahan, vaikka Tawa katsoi häntä yhä.
"Hänet löydetään kyllä", Guardian rauhoitteli ilman, että oli varma sanomastaan. "Ne löytävät aina."

Tawankin katse laskeutui jonnekin alas.

"Ja hän on aivan kunnossa", Guardian sanoi hiljaa perään. "Olen varma siitä."

* * *

Apuvoimageneraattorin luona oli vilkasta. Suuri osa klaanilaisista oli auttamassa vahingoittuneiden hoitamisessa ja linnakkeen korjaustöissä, mutta tämä pieni sekalainen joukkio keskittyi etsimään johtolankoja öisen sähkökatkoksen aiheuttajasta.

Valkoinen titaani, moderaattori Same oli kyyristynyt räjähdyspaikalle aivan generaattorin viereen. Hän pyyhki pölyä ja tutki alkuperäisen sähkökatkoksen aiheuttaneen pommin sirpaleita. Moderaattori nosti niitä silmiensä tasolle ja tutki tarkemmin.

"Bladis", Same sanoi takanaan toimettomana seisovalle hopeiselle Skakdille. "Tule katsomaan."

Terävällä haarniskalla varustettu Skakdi käveli Samen viereen ja kyyristyi hieman.
"Mitä löysit?"

Same näytti BV:lle vasemmassa kädessään olevaa sirua. Mustaksi kärähtäneessä ja puoliksi sulaneessa metallinpalassa oli kiinni jotain siniseltä lasilta tai muovilta näyttävää.
Hopeisen Skakdin silmät aukenivat ymmärtäväisen näköisenä. Jotenkin yllättävästi hän kuitenkin kohautti olkapäitään ja irvisti perin skakdimaisesti.
"Ei. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä katson. Kerro minulle."

Same näytti pettyneeltä.
"Mikä tämä sitten onkaan, se loi jonkin sortin elektromagneettisen pulssin", Same sanoi. "Vihollinen pisti varman päälle."
BV tuijotti sinistä palaa kiihkeästi. "Kuka marsusäteilyn nimessä on M.A.Z?" skakdi sanoi osoittaen pommin osassa olevaa kolmen kirjaimen yhdistelmää.
Same käänsi palaa itseään kohti ja katsoi tarkemmin.

"Luulen, että sen pitäisi olla A.M.Z", hän sanoi siristellen punaisia silmiään, "mutta ei tuosta järjestyksestä voi olla varma." Sen sanottuaan valkoinen moderaattori kutsui jokseenkin lyhyen steltiläisen luokseen ja ojensi pommin osan tälle.
"Vie jollekin tutkijoistamme."

BV kaiveli kovakouraisesti läpi pommin osien kasan ja suorastaan haisteli yksittäisiä osia löytääkseen jotain uutta. Kasan äsken huolellisesti järjestänyt Same katsoi hieman ärtyneenä vierestä.

Pian BV pysäytti kaivamisen. Hänen ilmeensä jäätyi yllättyneeksi.
"Same", Skakdi sanoi varoen, "et tainnut huomata jotain."
"Mitä?"

BV nosti kasasta kanisterimaisen, läpinäkyvän ja huomattavasti kärähtäneen esineen ja ojensi sen Samelle. BV katsoi Samea silmiin ja nielaisi äänekkäästi.
"Se Z.A.M:n tai M.Z.A:n tai Z.M.A:n tai minkälie sähköaaltopulssiverme oli ihan oma juttunsa", BV aloitti. "Itse pommi taas tuli...no..."

Same kallisteli mustaksi palanutta kanisteria ja mustan kemikaalin viimeiset tipat valuivat hänen valkoisille käsilleen. Same katsoi kanisteria pitkään.
Siinä luki "Verstas".


Nazorakien pesä

Kenraalimajuri 014 -koodinimellä tunnettu tummanruskea torakka tarkkaili panssarilasin läpi, kun kaksi yönmustaa Nazorak-agenttia teki jotain sanoinkuvaamatonta joukolle rivisotilaita. Lasin takana olevan pimeän huoneen tapahtumista ei saanut selvää, mutta välillä agenttien käsissä välähti jotain sinistä. Jokaisen välähdyksen jälkeen yksi torakka käveli ulos huoneesta harvinaisen poissaolevan näköisenä.

Kukaan ei pitänyt Sinisistä Käsistä. Aina kun joku sai tietää jotain sotilasarvonsa yläpuolelle ulottuvaa, tämä hiljainen kaksikko yksinkertaisesti ilmestyi paikalle. Kädet saivat töitä etenkin nyt, kun viiden klaanilaisen joukon hyökkäys pesään oli selvittänyt rivisotilaille joukon Nazorakien syvimpiä salaisuuksia. Agentit 019 ja 020 tulivat paikalle ja sen jälkeen kukaan ei muistanut mitään.

Kenraalimajuria tämä ei olisi haitannut, jos hän ei olisi ollut seuraavana vuorossa.

Torakkajohtajaa ei raivostuttanut se, että hänet muutettaisiin käytännössä toukan tasolla olevaksi työläiseksi. Paljon enemmän 014:ta ärsytti se, että muistinpyyhkäisyn tekisivät alempiarvoiset.

Sinisen välähdyksen jälkeen 0014:n mieli keskittyi vain kuningattaren munien lämmittyslaitteiden kunnossapitoon.

Matoran-kylä, trooppinen saari

He eivät ehtineet puolustautua. Kaikki tapahtui niin nopeasti. Kukaan ei osannut odottaa hyökkäystä temppeliin. Suuri lauma Visorakeja saapui paikalle, niitä suorastaan virtasi sisään joka aukosta. Matoranit, jotka rukoilivat temppelissä, olivat kauhuissaan. Monet Matoranit tapettiin tai mutatoitiin. Isä Bartax piiloutui peloissaan suuren jumalpatsaan taakse. Sitten kaikki pysähtyi. Kuului askeleita. Joku astui temppeliin.

”No niin, pikkuinen. Kessskussstelkaamme hieman yhden esssineen olinpaikasssta”, kuului ääni. Kylmä. Sihisevä. Julma.
”Olet luvatta astunut pyhän Athin temppeliin, pakana!” Veli Ghor yritti siis vieläkin epätoivoisesti puolustaa temppeliä.
”Olen luvatta teidän Athinne temppelissssä, ssssillä teillä on jotain, mitä tahdon.”
”Häpäiset Athin pyhyyden! Häivy temppelistämme!” Julmaa, hiljaista naurua alkoi kuulua. Bartax uskaltautui kurkistamaan patsaan takaa. Pitkä hahmo, joka levitti varjonsa temppeliin, seisoi oviaukon edessä. Se oli pukeutunut mustaan viittaan, joka liehui sisään tulevan ilmavirran voimasta. Auringon viimeiset säteet kehystivät tämän pelottavan hahmon.

Veli Ghor seisoi alttarin takana vähän matkan päässä patsaasta. Alttari oli keskellä huonetta, patsas sijaitsi seinän vieressä. Temppelissä ei ollut varsinaista ovea; vain oviaukko oli keskellä etuseinää. Temppelin seinät olivat hiekan väristä kiveä, johon oli kaiverrettu koriseita ja kuvauksia jumalallisista asioista, joita paikallisen Ath-koron asukkaat yrittivät päivittäin tulkita. Alttarin takana oli suuri Athia esittävä patsas, mutta pienempiä patsaita – kuten tämä, jonka takana Bartax piileksi – sijaitsi ympäri huonetta.

Kylläpä veli Ghor on urhea, isä Bartax ajatteli. Suuri hahmo lähestyi Ghoria. Ghor pysytteli alttarin takana ja otti esiin hänelle liian pitkän, koristeellisen lyömämiekan. Makuta nosti kätensä ja osoitti punaista Ta-Matorania. Miekka lensi tämän kädestä, ja tämä kaatui polvilleen lattialle. Ghorin ylle lankesi varjo. Hän kohotti katseensa ylös. Violetinmustan Kanohi Avsan silmäaukoista tuijottivat punaisena hehkuvat silmät. Hampaat näyttivät teräviltä.

”Kerrohan minulle, Ghor: miltä tuntuu olla marttyyri?” Ghor katsoi Makutaa kauhuissaan. Kyynel vierähti hänen naamiolleen. Makuta oli kyykistynyt Matoranin puoleen ja silitti tämän päätä pitkäkyntisellä kädellään.
”Älä huoli, pikkuinen”, hän tyynnytteli. ”Ei se satu – kovin paljon.”
Matoran tuijotti Makutan julmaa hymyä järkyttyneenä. Makuta oli juuri rusentanut Athin patsaan painovoimavoimillaan keskeltä aivan kasaan. Toinenkin yksinäinen kyynel tipahti maahan. Makuta nousi taas seisomaan. Bartax sulki silmänsä ja kätki kasvonsa käsiinsä samalla kyyristyen patsaan taakse vielä paremmin. Hän ei uskaltanut katsoa.

Kuului tuskallinen parkaisu, joka tuntui jatkuvan ikuisuuteen. Sitten kuului sihinää, kuin jotain höyrystyisi. Jotain nestettä valui lattialle. Sitten jotain selvästi purskahti ja huuto päättyi. Mutta kaiku jatkoi edelleen.

Bartax avasi silmänsä. Hän nosti epätoivoisesti päänsä. Lattialla oli punaista tahmaa. Ghor oli poissa. Makuta katsoi leviävää ainetta tunteettomasti. Sitten toinen elossa olevista munkeista paiskattiin alttariin, jonka takana Ghor oli hetki sitten seissyt, ja joka nyt oli osittain punaisen tahman peitossa.
”Kerro, minulle, Peluk: missssä on Nimdan ssssiru?”
”En… tiedä… Kunpa tietäisinkin…”
”Sinä valehtelet”, mairea ääni vastasi.
”E-en. Se on o-ollut kateissa jo vu-vuosisatoja…”
”Hyvä on, pappi.” Bartax katsoi, kuinka miekka lennähti huotrastaan. Sitten pää lensi kaaressa alttarin yli ja tarttui punaiseen tahmaan. Nyt aine värjäytyi vihreäksi nesteestä, jota valui lattialle.
”Etsikää loput munkit ja vangitkaa kyläläiset koteihinsa. Tahdon sen sirun. Ja sen myös saan.” Bartax pelkäsi entistä enemmän. Hän kyyristeli patsaan takana. Pian patsasta ei ollut, sillä Visorakit siirsivät sen.
”Kassss… Mitäs meillä täällä”, Makuta virnuili. ”Itse isä Bartax, tämäpä hienoa.”
Bartax katsoi kuolemaa silmiin lannistuneena.
”Meille tulee hauskaa vielä tänään”, Makuta sanoi. Visorakit raahasivat isän pois. Temppeli oli tyhjä. Athin patsaan silmien alla oli vihreitä kyyneleitä.

Klaanin sairaalaosasto

Make aukaisi hitaasti silmänsä. Hän katseli valaistua, valkoista kattoa. Hän yritti nousi ylös. Hänen lähes koko keskivartalonsa oli sidottu siteillä. Siteen pinnan alta hän erotti isohkon, punertavan haavan. Auts...

Ga-Matoran käveli hänen luokseen.
"Kas, olet viimein hereillä", Matoran sanoi asetettuaan päänsä Maken pään yläpuolelle.
"Vuoden havainto", Make äännähti ivallisesti. "Missä minä olen?"
"Klaanin sairasosastolla. Tehtävänne Nazorakien pesässä koitui melkein kohtalokkaaksi. Onneksi kuitenkin pääsitte elävinä ulos ja takaisin Klaaniin. Pyörryit sen robttitaistelu naikana, onneksi olet taas tajuissasi."
"Ja voitimme vissiin taistelun Nazorakinvaasiota vastaan?"
"Häh?"
"Ooh, ei mitään."
"Noh, koita nyt levätä."
Ga-Matoran poistui viereiseen huoneeseen. Pian Make nousi hitaasti ylös. Hän löntysteli hitaasti kohti ovea. Viereisen huoneen oven ikkunasta hän pystyi näkemään sairaspedillä makaavan, lähes kokovartalokipsissä olevan Summerganonin, joka yritti hörpätä pienen siemauksen pillimehua. Tämän vieressä istuskeli outoja mutiseva Radiak asennossa, joka sai tämän muistuttamaan biomekaanista rinkeliä.
"Ja mihinkäs sitä ollaan menossa?", Ga-Matoran kysyi Maken takaa hänen ollessaan juuri kulkemassa ulos sairaalasiiven oviaukosta.
"Hiivattiin", Make vastasi hieman ärtyneenä. Hän oli maannut sängyssä vammautuneena jo kyllin kauan.
"Tuo haavasi on edelleen ongelma, takaisin petiin siitä!", Ga-Matoran äännähti käskevästi.
"Ainoa ongema on että sinä et ole siellä minne kuulut, eli keittiössä", Make ärähti kävellen ulos ovesta. Samalla hän tunsi pienen déjá vun mielessään. Ihan kuin tämä olisi koettu jo aikaisemmin...

Make käveli Klaanin käytävillä. Rakennus oli melko selkeästi remontin tarpeessa. Joissain käytävissä tajuttomia Matoraneja, joita muut Matoranit nostelivat hitaasti paareille. Eräässä seinässä oli iso reikä, josta näkyi ulos. Maisema oli karu, Klaanin piha ei ollut sillä hetkellä ihan mitä kauneimmillaan. Asia tuskin tästä tosin mököttämällä paranisi. Toivottavasti kahvio ei ollut kärsinyt pahasti. Maken ohi huristi pieni jonollinen paareja kantavia Matoraneja, huolimatta siitä, että jotkut paareilla makaavista tyypeistä olivat melko isokokoisia. Pian koko jono olikin huispannut kulman taakse, Make oli kuulevinaan pienen elefanttimarssin kuiskauksen erään Matoranin suusta. Make saapui kahvion eteen, ovi oli suht huonossa kunnossa, Maken huonoksi onneksi myös huoneen sisätilat. Myös kahvion ikkunassa oli reikä, josta näkyi pihalle, sama karu maisema näkyi myös kahvion huoneesta. Make päätti olla menemättä ulos, siellä oleskelu olisi liian masentavaa.

Make ei huomannut nelikouraisen, metallisen, kolmisilmäisen metalliotuksen nousevan sortuneen katon osien alta katsoen häntä murhaavasti. Feterra leijaili hiljaa hänen taakseen. Make kuitenkin huomasi attiaan taittuvan varjon, jolloni huomasi puolituhoutuneen koneolennon takanaan. Make oli kauhuissaan. Ei taas... Juuri kun olento oli tarttumassa Makeen pihdeillään, outo lasersädeirroitti yhden sen kourista. Feterra sekä Make katsahtivat säteen tulosuuntaan. Ilmassa leiuva, keltapunasävuinen Matoran, jolla oli viitta, katsahti Feterraan turhautuneesti. "Luulin jo hoidelleeni sinut." Matoran syöksähti koneolentoa päin, lävistäen sen rintakehän osittain. Make perääntyi. Ilmassa edes takaisin psykoottisen sudenkorennin tyyliin lentävä Matoran lenteli Feterran ympärillä, iskien sitä jokaisella ohilennollaan, jolloin siitä irtosi jokunen osa. Sama toistui muutaman kerran, kunnes vuorossa oli otuksen pää. Omaperäisen naulakon tapaiseksi rakenteeksi riisuttu Feterra kaatui kolahtaen lattialle. Make katsoi ruhon yllä leiailevaa Matorania, jonka viitta liehui melkein olemattomasta tuulesta huolimatta. "Ei hätää, kansalainen", Matoran lausahti ylevästi, "Se tuskin nousee tuosta enää". Matoranin rannekkeessa oleva valo alkoi piipata. "Täytyy mennä." Matoran lennähti ulos seinän reiästä huudahtaen ilmoille hämärän lausahduksen; "SUPERMATORANIT, MATKAAN!" Muutama samalla lailla kaksiväristä Matorania viittoineen nousi Klaanin pihalta lentoon, kadoten horisonttiin, jälkeensä he jättivät oudon kaasumuodostelman. Make seisoi äimistyneenä keskellä ränsistynyttä huonetta. Tämän on pakko olla unta...

Make aukaisi hitaasti silmänsä. Hän katseli valaistua, valkoista kattoa. Mitähän äsken oli juuri tapahtunut. Make nousi istumaan sairaalavuoteestaan. Äskeisestä unijaksosta poiketen hänellä ei ollut haavaa tai sidettä rintakehässään. Samalla hän katsahti ympärilleen. Hän ei ollut Klaanin sairaalaosastolla, oikeastaan paikkam uistutti rähjäistä kylpyhuonetta. Hänen sänkynsä vieressä oli pieni TV, joka avautui. Make näki teeveestä oudon, klovnimaiseksi maskeeratun hahmon. Hahmo tuotti hetken kameraa ja aloitti puhumisen; "Tervehdys, Make, tahdotko pelata peliä?"

ZUAAAAARGH.......

Make nousi hätkähtäen ylös sängystään. Huh, se olikin vain unta... Make katsahti eteensä. Violetti, vihreä, keltainen ja punainen olento katselivat häntä hymyilevin kasvoin.

ZUAAAAARGH.......

Make nousi hätkähtäen ylös sängystään. Huh, se olikin vain unta... Make katsahti eteensä. Hän huomasi olevansa jälleen Klaanin sairaalahuoneessa. Hän huomasi kuitenkin pian leikkaushaavan vatsassaan. Ga-Matoran käveli hänen luokseen. "Make, olet jo herännyt? Oli tosi jaloa luovuttaa pernasi sitä tarvitsevaslle Kikanalolle!"

ZUAAAAARGH.......

Make nousi hätkähtäen ylös sängystään, tuntien kuitenkin pisteilään kivun rintakehässään. Hän katsahti alas, hänen rintakehässään oli jälleen side, jonka alta pilkotti isohko haava. Ei kai taas... Ga-Matoran käveli hänen luokseen. "Kas, oletkin hereillä", Matoran sanoi yllättyneesti. "Älä yritä mitään, senkin hallusinaatio", Make karjaisi äänekkäästi. Hän nappasi sänkynsä vieressä olevan tulin, joka löi Matorania päähän. "Hei!", Matoran huudahti lyöden Makea takaisin jonkin sorttisella kirurgivälineellä. "Auuu", Make ulvahti. "Hetki, tuohan teki kipeää... Olen siis hereillä?" "Ni mitäs muutakaan", päätään hierova Matoran huudahti. "Sori", Make lausahti, tosin hieman ironiseen sävyyn. Hän alkoi löntystää hitaasti ulos huoneesta. Viereisen huoneen oven ikkunasta hän pystyi näkemään sairaspedillä makaavan, monista vartalon osista siteillä sidotun olevan Summerganonin, joka hörppäsi pienen siemauksen pillimehua. Tämän vieressä istuskeli outoja mutiseva Radiak asennossa, joka sai tämän muistuttamaan biomekaanista rinkeliä.
"Ja mihinkäs sitä ollaan menossa?", Ga-Matoran kysyi Maken takaa hänen ollessaan juuri kulkemassa ulos sairaalasiiven oviaukosta.
"Hiivattiin", Make vastasi hieman ärtyneenä. Hän oli maannut sängyssä vammautuneena jo kyllin kauan.
"Tuo haavasi on edelleen ongelma, takaisin petiin siitä!", Ga-Matoran äännähti käskevästi.
"Ainoa ongema on että sinä et ole siellä minne kuulut, eli keittiössä", Make ärähti kävellen ulos ovesta... Huh, déjá vu...

[spoil]Joo, Make on expertti "mahdollisimman pitkissä visteissä jotka eivät vie juonta eteenpäin millään lailla"[/spoil]

Bio-Klaanin linnake

Matoro painaa seinästä hissinkutsuntanappia.
Liukuovi aukeaa.
Liiskaantunut matoran näkyy hissin lattialla. Katto on sortunut sen päälle.

"Hissikuilussa yksi kuollut lisää..." Matoro ilmoittaa tylsistyneesti radioon.
"Nyt sitten tuli täysi kaksikymmentä täyteen. Tulemme hakemaan sen.", Darack vastaa toisesta päästä.

"Miksi minulle tuli yhtäkkiä tunne, etten halua mennä hissillä?", Matoro toteaa itsekseen. Hän lähtee kävelemään portaita ylöspäin.

Jään Toa syöttää jäsenkorttinsa huoneensa oven vieressä sijaitsevaan kortinlukijaan. Ovi pihahtaa auki ja Matoro sytyttää valot.

Ensimmäiseksi hän heittäytyy sängylleen selälleen. Matoro kelaa teleskooppisilmänsä dokumenttitoiminnon avulla tapahtunutta.

Vain vähän aikaa sitten hän lähti Nazorakien luolastoon. He selvisivät lukemattomista ongelmista suhteellisen hyvässä kunnossa. He taistelivat tätä Makuta Abzumoa vastaan vähintään kolmesti. He pääsivät Torakoiden kaikista varjelluimman salaisuuden luo. Ja sitten he... Luovuttivat.
Sitä Matoro ei voinut käsittää. Heillä olisi ollut vielä hyvä mahdollisuus 000:n tuhoamiseen, näin jälkeenpäin ajatellen.
Pesä oli kaaoksessa. Heillä olisi ollut TÄYDELLINEN tilaisuus huijata 000 johonkin asevarastoon ja räjäyttää se.
"Ja sitten luovutimme..."

"Ja sen takia menetin molemmat miekkani ja parannuskiveni..."

Sitten, kuin tilanne ei olisi ollut tarpeeksi turhauttava, Klaaniin oli hyökätty ja paikka oli raunioina.

Matoro istuu pöytänsä ääreen. Hän vetäisee yhdestä laatikosta setin erilaisia linssejä ja osia. Oikeasti teleskooppisilmät eivät ole kiinteä osa naamiota, ne on lisätty erikseen. Matoro ottaa keskimmäisestä teleskooppisilmästä kiinni ja kierittää varovasti rikkinäisen linssin irti. Hän asettaa tilalle uuden skannerilinssin.

"Hmm. Parannuskiviä löytyy vain Xialta. Pitää poiketa siellä jossain välissä.", Matoro pohtii.
Hän lähtee Klaanin alakertaan auttamaan korjaustöissä.

[spoil]Muistakaa laittaa ne singinne hiivattiin![/spoil]

Klaanin piha

Glatorianking seisoi pihalla masentuneen näköisenä hän oli mennyt pihalle kenenkään huomaamatta Hörypilvenaikana. Hän päätti ettei ole tekemisissä uhrien kanssa vaan auttaa korjaamisessa, Gekko hyppäsi rikkoutuneiden seinien avulla katolle ja siellä hän kuuli taukoamatonta paukutusta.

Matoran hakkasi lautoja ja ties mitä kiinni kattoon, tuntui kun hänen palkkansa olisikaksinkertaistunut jokaisella naulalla, sillä hän oli aina vain innokaampi.
"Hei", Glatorainking sanoi varovaisesti.

Matoran juoksi rakennustarvike kasan luo ja halasi sitä.
"Aarteeni!".

"Okei... hoida sinä se."
Glatorainking hyppäsi alas ja päätti mennä auttamaan kahvioon.

Kahvion ikkkuna oli irti ja matoranin ruho roikkui sieltä poikittain,

"Glatorianking koitti vältellä katsomasta sitä laittaessaan kylttejä paikalleen. Sitten hän vielä loppusilaukseksi laittoi ison taulun seinälle jossa oli pilapiirros Feterrasta, tämä napautti Matoranin ruhon seinän toiselle puolen.

Glatorianking alkoi järjestelemään kahvikuppeja ja ruokaa kaappeihin ja järjesti tuolit. Sitten hän meni ulos ja haki Matoranin, joka oli... herännyt.

"Ups.", Hän sanoi kun Matoranin elämävalo alkoi hehkua kirkkaamin ja tämä hieroi päätään.
"Olitkin vain pyörtynyt, vien sinut lääkintäosastolle. "Keittiö Matoran" Otti hänet ja laittoi pedille. GK meni katsomaan huonettaan, itseasiassa sen paikalla oli syvä reikä seinässä, vain ovennuppi oli jäljellä "..."

Bio-Klaani

Troopperi oli kerännyt porukan Matoraneja vietäväksi turvapaikkaan, ja käveli vaivalloisesti eräällä käytävällä, kun hän kuuli mutkan takaa äänen:

Yksi teistä on kuollut...

Matoranit pelästyivät, ja Troopperi liikkui niin hiljaa kuin pystyi nurkalle. Hän kurkisti varovaisesti, ja näki pari Feterraa leijailevan ikkunasta ulos pois.

"Ne siis lopettavat."

Jonkin ajan päästä

Aamu koittaa Klaanilla. Troopperi astui pääovista pihamaalle. Matoranit olivat lähteneet omille teilleen korjaamaan rakennuksia. Paljon väkeä olikin korjaamassa hajonneita taloja, linnakkeen seiniä ja piharakennuksia. Troopperi päätti hakeutua jonnekkin hoitoon, hänellä oli yhä vakava vamma.

Klaanin sairasosasto

Killjoy makasi sängyssään avuttomana ja kylki sidottuna. Hänen ympäriltään oli kadonnut porukkaa suurella tahdilla ja niin toat, kuin matoranitkin olivat edes vähän levättyään jättäneet osaston. Killjoy oli vangittuna tälle osastolle, hän ei voinut lähteä kävelemään kuin muut, hän ei voinut kuin maata omien ajatustensa kanssa. Lisäksi hän tunsi itsensä valtavan alastomaksi ilman pukuaan.

Ensimmäiset kaikonneet potilaat olivat kaksi matorania hänen vierestään. He eivät kuulema saaneet nukuttua Killjoyn hengityksen rahistessa vieressä. Killjoy kuitenkin tiesi, että he olivat lähteneet vain hänen rujon ulkomuotonsa takia. Hän näki sen heidän katseistaan heti kun heidät tuotiin paikalle.

Hänen Xia-reissunsa myöhästyisi nyt parilla päivällä. Hänen lääkityksensä oli vahva, mutta Radiak oli sanonut, että hän on liikuntakykyinen vasta kolmen päivän päästä. Heti sen jälkeen hänen tulisi palata mökilleen ja vaihtaa takaisin tavallinen pukunsa. Killjoy oli harmissaan stealth-pukunsa menettämisestä, mutta Creedy sanoi voivansa muokata hänen glide-puvustaan uuden, Killjoyn Xian matkan aikana. Creedy oli myös kertonut ainakin hänen itsensä mielestä hurjan tarinan, kuinka hän oli piileskellyt komentotornin ylimmässä kerroksessa, kun yksi Feterra oli tullut aivan oven taakse kolkuttelemaan.

Nämä olivat vain osa Killjoyn huolista. Guardian oli käynyt aiemmin tapaamassa Killjoyta ja oli kertonut Visokin kadonneen. Siitä hetkestä lähtien Killjoyta oli suututtanut vielä enemmän se fakta, ettei hän voinut tehdä mitään. Ei kerrassaan mitään...