Klaanin linnake

Taistelu tuntematonta vastaan oli ohi. Savuavat rauniot ja haavoittuneet klaanilaiset olivat lohduton näky. Mutta Kepe tiesi, että he selviäisivät tästä ja paikkaisivat tuhot. Ennen pitkää. Kaikki jäljet tästä yöstä eivät kuitenkaan koskaan katoaisi. Jokaisen mieleen ja muistoihin oli jäänyt tästä haava, joka ei paranisi siinä missä fyysiset vammat.

Hän katsoi merelle. Aurinko nousi horisontin takaa. Paksu pilvipeite oli väistymässä. Aamu oli tullut. Koko saari voisi hengähtää.

Klaanilaiset alkoivat organisoida häthätää alkaneita pelastustoimia. Kepe, tekniikan ihmelapsena, otti asiakseen paikata linnakkeen fyysisiä vammoja ja korjata järjestelmiä.
Läheisen, taistelulta välttyneen matorankylän asukkaat tulivat sankoin joukoin heidän avukseen.

Linnakkeen portti oli jyrätty. Joku taitava seppä saisi valmistaa uuden, entistä ehomman. Kuin ihmeen kaupalla portin saranat olivat kunnossa, mikä säästi töitä. Pikkuhiljaa hahmottui muitakin vastaavia tapauksia; vauriot eivät suurimmaksi osaksi olleet niin pahoja kuin miltä näyttivät.

Ongelmia tuottivat satunnaiset häiriöt sähkönjakelussa. Päägeneraattoria miettiessään hänelle tuli mieleen Visokin poissaolo. Ehkä jonkun pitäisi lähteä hänen peräänsä? Visokin puute alkoi pikkuhiljaa hahmottua muillekin. Tämä herätti levottomuutta läsnäolleiden joukossa.

Kepe antoi muutamalle avuliaalle matoranille ohjeet kuljettaa tuhoutunut Feterra Verstaalle tutkittavaksi. Siitä voisi saada irti paljon tietoa heidän vihollisistaan. Ja ehkä jopa selville lähestulkoon tuhoutumattoman vihollisen heikot kohdat.

Klaanin ulkopuolella, ei kovin kaukana klaanista

Jake ryömi maassa käsillään. Hänellä ei ollut jalkoja, eikä mitään millä voisi ottaa yhteyttä klaaniin, Jake oli vielä vuorokausi sitten ollut kuolleena keskellä laavaa silpoutuneena, mutta jotain oli tapahtunut. Kukaan ei tiedä mitä, mutta jotain. Jake oli jo näköetäisyydellä klaanista - vuorokauden ryömiminen oli tuottanut tulosta. Kuitenkin näky oli kauhistuttava. Klaani oli tuhoutunut melkein täysin. Jake näki ruumiita ja palanutta romua linnakkeen ympärillä. Jake näki tumman hahmon lähestyvän häntä. Kun se oli jo näköetäisyydellä Jakeen, hän näki että se oli matoran. Matoran tuntui myös näkevän Jaken. "Kuka oletkaan, haen apua, odota hetki", Matoran huusi Jakelle ja lähti takaisin linnakkeeseen päin. Sitten kaikki pimeni.



Bio-klaani

Jake herää. Hän on klaanissa. Hän yrittää liikkua. "Hmm...?", Jake yllättyy. Hän voikin liikkua. Ja kaiken lisäksi hallitusti. Kuitenkin hän tuntee että jalkoja ei ole. Hän katsahtaa hitaasti siihen, missä ennen nukahtamista ei ollut jalkoja. Siinä ovat nyt...

Pyörät. Hän huomaa pyörät. "Selvvä...", Jake sanoo erittäin hämmentyneenä. "Jaah, heräsit sitten lopulta, vai?" Tuttu ääni sanoo. Jake katsahtaa eteensä. Hän näkee keltaisen isokokoisen rahin. "Keetongu. Kiitos. Tämä helpottaa elämääni erittäin paljon. Juuri tässä vähän aikaa sitten ryömein 26,5 tuntia päästäkseni laavajärveltä klaaniin", Jake vastaa. "Joo, ei tarvi kiitellä. Muuten, et ole enään toa, jos huomasit, tai ainakaan et näytä sellaiselta", Keetongu toteaa Jakelle. "Jep, mielestäni näytän vähän niinkuin joltain ankkarahin ja auton fuusiolta, hallitsenkohan vielä jäävoimat?" Jake vastaa. Sitten hän yrittää jäädyttää ämpärissä olevaa vettä. Se ei onnistu. Itseasiassa vesi rupeaa kiehumaan ja ämpäri palaa.

"Et taida enään hallita jäätä, luulisin."

"Niin minäkin luulen. Tämä vaikuttaa jotenkin enemmän tulelta."

"Mielenkiintoista... Erittäin mielenkiintoista.. Ehkä mutaatiosi syy voidaan selvittää, tule, mennään."

WWWRRRRRROOOOOOOMMMM - Ja Jake huristeli Keetongun perään.

Bio-Klaani

Matoro on päässyt jo ylös. Hänellä on toistaisesksi siteet haavojensa päällä, ja vasta niiden parannuttua hänelle laiteteaan panssarointi.
Matoro tutkailee aikansa kuluksi mitä Klaanissa on tapahtunut. Tai siis, kaikkihan tietävät mitä tapahtui mutta kaikki muu onkin sitten avoinna.

Hyökkäys teki suuria tuhoja. Darack ja kylmiön pojat ovat keränneet ruumiit ja selvittäneet Klaanin tappiot. Mahroxin ja vajaan kahdenkymmenen matoranin, mm. Frottikin ja Levahin ruumiit on löydetty eri puolilta aluetta. Laivastosta kuoli kaksi soturia, Ornu ja Tuthak. Kissabion kappaleita on löytynyt ties mistä.
Haavoittuneita on valtavasti. Moni Klaanilainen on haavoittunut pahasti, vakavimmat ongelmat on Toa Chakralla ja Killjoylla.
Kymmeniä Matoran-taloja on tuhoutunut täysin, ja tulipalo on vahingottanut suurta osaa rakennuksista. Itse linnake on kärsinyt suuria vahinkoja, esimerkiksi useita seiniä on romuna.

Bio-Klaani, ulkopiha

Oli aikainen aamu. Kukaan ei ollut nukkunut.
Tawa ja Guardian tarkkailivat Klaanin linnoituksen tämänhetkisiä korjausoperaatioita. Välillä Kupen johtama ensiapuryhmittymä kantoi ulos ruumiita. Osa ruumiista liikkui, mutta välillä melankolisesti liikkuvien hoitaja-Matoranien kantamien hahmojen sydänvalot olivat mustia.
Guardian ja Tawa eivät puhuneet keskenään. He katselivat linnoitusta, joka oli kärsinyt hyökkäyksessä.

"19 kuollutta", Guardian sanoi hiljaa.

"Älä", Tawa kuiskasi. "Ei nyt."

"Suurin osa Matoraneja", Guardian jatkoi. "Tiedätkö, että harva niistä edes taisteli vastaan?"

Läheisellä kivellä istui yksi Matoran-vartijoista. Se piteli kädessään vihreän naamion sirua ja katseli jonnekin merelle.
Guardian ja Tawa olivat taas hetken hiljaa.

"Visokkia ei ole näkynyt", sininen skakdi aloitti. "Luuletko, että Avde-"
Tawa keskeytti Guardianin. Guardian ei ollut koskaan kuullut Tawan yleensä lempeää ääntä näin vihaisena.
"Ei! Älä."

Guardian katsoi Tawan visiirin takaa katsoviin silmiin hetken sanomatta mitään. Silmissä oli vihaisuutta, mutta keltaisen nais-Toan kasvoilta paistoi myös huolestuneisuus. Hän tiesi, mitä Guardian oli sanomassa, mutta ei halunnut kuulla sitä.
Guardianin katse laskeutui maahan, vaikka Tawa katsoi häntä yhä.
"Hänet löydetään kyllä", Guardian rauhoitteli ilman, että oli varma sanomastaan. "Ne löytävät aina."

Tawankin katse laskeutui jonnekin alas.

"Ja hän on aivan kunnossa", Guardian sanoi hiljaa perään. "Olen varma siitä."

* * *

Apuvoimageneraattorin luona oli vilkasta. Suuri osa klaanilaisista oli auttamassa vahingoittuneiden hoitamisessa ja linnakkeen korjaustöissä, mutta tämä pieni sekalainen joukkio keskittyi etsimään johtolankoja öisen sähkökatkoksen aiheuttajasta.

Valkoinen titaani, moderaattori Same oli kyyristynyt räjähdyspaikalle aivan generaattorin viereen. Hän pyyhki pölyä ja tutki alkuperäisen sähkökatkoksen aiheuttaneen pommin sirpaleita. Moderaattori nosti niitä silmiensä tasolle ja tutki tarkemmin.

"Bladis", Same sanoi takanaan toimettomana seisovalle hopeiselle Skakdille. "Tule katsomaan."

Terävällä haarniskalla varustettu Skakdi käveli Samen viereen ja kyyristyi hieman.
"Mitä löysit?"

Same näytti BV:lle vasemmassa kädessään olevaa sirua. Mustaksi kärähtäneessä ja puoliksi sulaneessa metallinpalassa oli kiinni jotain siniseltä lasilta tai muovilta näyttävää.
Hopeisen Skakdin silmät aukenivat ymmärtäväisen näköisenä. Jotenkin yllättävästi hän kuitenkin kohautti olkapäitään ja irvisti perin skakdimaisesti.
"Ei. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä katson. Kerro minulle."

Same näytti pettyneeltä.
"Mikä tämä sitten onkaan, se loi jonkin sortin elektromagneettisen pulssin", Same sanoi. "Vihollinen pisti varman päälle."
BV tuijotti sinistä palaa kiihkeästi. "Kuka marsusäteilyn nimessä on M.A.Z?" skakdi sanoi osoittaen pommin osassa olevaa kolmen kirjaimen yhdistelmää.
Same käänsi palaa itseään kohti ja katsoi tarkemmin.

"Luulen, että sen pitäisi olla A.M.Z", hän sanoi siristellen punaisia silmiään, "mutta ei tuosta järjestyksestä voi olla varma." Sen sanottuaan valkoinen moderaattori kutsui jokseenkin lyhyen steltiläisen luokseen ja ojensi pommin osan tälle.
"Vie jollekin tutkijoistamme."

BV kaiveli kovakouraisesti läpi pommin osien kasan ja suorastaan haisteli yksittäisiä osia löytääkseen jotain uutta. Kasan äsken huolellisesti järjestänyt Same katsoi hieman ärtyneenä vierestä.

Pian BV pysäytti kaivamisen. Hänen ilmeensä jäätyi yllättyneeksi.
"Same", Skakdi sanoi varoen, "et tainnut huomata jotain."
"Mitä?"

BV nosti kasasta kanisterimaisen, läpinäkyvän ja huomattavasti kärähtäneen esineen ja ojensi sen Samelle. BV katsoi Samea silmiin ja nielaisi äänekkäästi.
"Se Z.A.M:n tai M.Z.A:n tai Z.M.A:n tai minkälie sähköaaltopulssiverme oli ihan oma juttunsa", BV aloitti. "Itse pommi taas tuli...no..."

Same kallisteli mustaksi palanutta kanisteria ja mustan kemikaalin viimeiset tipat valuivat hänen valkoisille käsilleen. Same katsoi kanisteria pitkään.
Siinä luki "Verstas".


Nazorakien pesä

Kenraalimajuri 014 -koodinimellä tunnettu tummanruskea torakka tarkkaili panssarilasin läpi, kun kaksi yönmustaa Nazorak-agenttia teki jotain sanoinkuvaamatonta joukolle rivisotilaita. Lasin takana olevan pimeän huoneen tapahtumista ei saanut selvää, mutta välillä agenttien käsissä välähti jotain sinistä. Jokaisen välähdyksen jälkeen yksi torakka käveli ulos huoneesta harvinaisen poissaolevan näköisenä.

Kukaan ei pitänyt Sinisistä Käsistä. Aina kun joku sai tietää jotain sotilasarvonsa yläpuolelle ulottuvaa, tämä hiljainen kaksikko yksinkertaisesti ilmestyi paikalle. Kädet saivat töitä etenkin nyt, kun viiden klaanilaisen joukon hyökkäys pesään oli selvittänyt rivisotilaille joukon Nazorakien syvimpiä salaisuuksia. Agentit 019 ja 020 tulivat paikalle ja sen jälkeen kukaan ei muistanut mitään.

Kenraalimajuria tämä ei olisi haitannut, jos hän ei olisi ollut seuraavana vuorossa.

Torakkajohtajaa ei raivostuttanut se, että hänet muutettaisiin käytännössä toukan tasolla olevaksi työläiseksi. Paljon enemmän 014:ta ärsytti se, että muistinpyyhkäisyn tekisivät alempiarvoiset.

Sinisen välähdyksen jälkeen 0014:n mieli keskittyi vain kuningattaren munien lämmittyslaitteiden kunnossapitoon.

Matoran-kylä, trooppinen saari

He eivät ehtineet puolustautua. Kaikki tapahtui niin nopeasti. Kukaan ei osannut odottaa hyökkäystä temppeliin. Suuri lauma Visorakeja saapui paikalle, niitä suorastaan virtasi sisään joka aukosta. Matoranit, jotka rukoilivat temppelissä, olivat kauhuissaan. Monet Matoranit tapettiin tai mutatoitiin. Isä Bartax piiloutui peloissaan suuren jumalpatsaan taakse. Sitten kaikki pysähtyi. Kuului askeleita. Joku astui temppeliin.

”No niin, pikkuinen. Kessskussstelkaamme hieman yhden esssineen olinpaikasssta”, kuului ääni. Kylmä. Sihisevä. Julma.
”Olet luvatta astunut pyhän Athin temppeliin, pakana!” Veli Ghor yritti siis vieläkin epätoivoisesti puolustaa temppeliä.
”Olen luvatta teidän Athinne temppelissssä, ssssillä teillä on jotain, mitä tahdon.”
”Häpäiset Athin pyhyyden! Häivy temppelistämme!” Julmaa, hiljaista naurua alkoi kuulua. Bartax uskaltautui kurkistamaan patsaan takaa. Pitkä hahmo, joka levitti varjonsa temppeliin, seisoi oviaukon edessä. Se oli pukeutunut mustaan viittaan, joka liehui sisään tulevan ilmavirran voimasta. Auringon viimeiset säteet kehystivät tämän pelottavan hahmon.

Veli Ghor seisoi alttarin takana vähän matkan päässä patsaasta. Alttari oli keskellä huonetta, patsas sijaitsi seinän vieressä. Temppelissä ei ollut varsinaista ovea; vain oviaukko oli keskellä etuseinää. Temppelin seinät olivat hiekan väristä kiveä, johon oli kaiverrettu koriseita ja kuvauksia jumalallisista asioista, joita paikallisen Ath-koron asukkaat yrittivät päivittäin tulkita. Alttarin takana oli suuri Athia esittävä patsas, mutta pienempiä patsaita – kuten tämä, jonka takana Bartax piileksi – sijaitsi ympäri huonetta.

Kylläpä veli Ghor on urhea, isä Bartax ajatteli. Suuri hahmo lähestyi Ghoria. Ghor pysytteli alttarin takana ja otti esiin hänelle liian pitkän, koristeellisen lyömämiekan. Makuta nosti kätensä ja osoitti punaista Ta-Matorania. Miekka lensi tämän kädestä, ja tämä kaatui polvilleen lattialle. Ghorin ylle lankesi varjo. Hän kohotti katseensa ylös. Violetinmustan Kanohi Avsan silmäaukoista tuijottivat punaisena hehkuvat silmät. Hampaat näyttivät teräviltä.

”Kerrohan minulle, Ghor: miltä tuntuu olla marttyyri?” Ghor katsoi Makutaa kauhuissaan. Kyynel vierähti hänen naamiolleen. Makuta oli kyykistynyt Matoranin puoleen ja silitti tämän päätä pitkäkyntisellä kädellään.
”Älä huoli, pikkuinen”, hän tyynnytteli. ”Ei se satu – kovin paljon.”
Matoran tuijotti Makutan julmaa hymyä järkyttyneenä. Makuta oli juuri rusentanut Athin patsaan painovoimavoimillaan keskeltä aivan kasaan. Toinenkin yksinäinen kyynel tipahti maahan. Makuta nousi taas seisomaan. Bartax sulki silmänsä ja kätki kasvonsa käsiinsä samalla kyyristyen patsaan taakse vielä paremmin. Hän ei uskaltanut katsoa.

Kuului tuskallinen parkaisu, joka tuntui jatkuvan ikuisuuteen. Sitten kuului sihinää, kuin jotain höyrystyisi. Jotain nestettä valui lattialle. Sitten jotain selvästi purskahti ja huuto päättyi. Mutta kaiku jatkoi edelleen.

Bartax avasi silmänsä. Hän nosti epätoivoisesti päänsä. Lattialla oli punaista tahmaa. Ghor oli poissa. Makuta katsoi leviävää ainetta tunteettomasti. Sitten toinen elossa olevista munkeista paiskattiin alttariin, jonka takana Ghor oli hetki sitten seissyt, ja joka nyt oli osittain punaisen tahman peitossa.
”Kerro, minulle, Peluk: missssä on Nimdan ssssiru?”
”En… tiedä… Kunpa tietäisinkin…”
”Sinä valehtelet”, mairea ääni vastasi.
”E-en. Se on o-ollut kateissa jo vu-vuosisatoja…”
”Hyvä on, pappi.” Bartax katsoi, kuinka miekka lennähti huotrastaan. Sitten pää lensi kaaressa alttarin yli ja tarttui punaiseen tahmaan. Nyt aine värjäytyi vihreäksi nesteestä, jota valui lattialle.
”Etsikää loput munkit ja vangitkaa kyläläiset koteihinsa. Tahdon sen sirun. Ja sen myös saan.” Bartax pelkäsi entistä enemmän. Hän kyyristeli patsaan takana. Pian patsasta ei ollut, sillä Visorakit siirsivät sen.
”Kassss… Mitäs meillä täällä”, Makuta virnuili. ”Itse isä Bartax, tämäpä hienoa.”
Bartax katsoi kuolemaa silmiin lannistuneena.
”Meille tulee hauskaa vielä tänään”, Makuta sanoi. Visorakit raahasivat isän pois. Temppeli oli tyhjä. Athin patsaan silmien alla oli vihreitä kyyneleitä.

Klaanin sairaalaosasto

Make aukaisi hitaasti silmänsä. Hän katseli valaistua, valkoista kattoa. Hän yritti nousi ylös. Hänen lähes koko keskivartalonsa oli sidottu siteillä. Siteen pinnan alta hän erotti isohkon, punertavan haavan. Auts...

Ga-Matoran käveli hänen luokseen.
"Kas, olet viimein hereillä", Matoran sanoi asetettuaan päänsä Maken pään yläpuolelle.
"Vuoden havainto", Make äännähti ivallisesti. "Missä minä olen?"
"Klaanin sairasosastolla. Tehtävänne Nazorakien pesässä koitui melkein kohtalokkaaksi. Onneksi kuitenkin pääsitte elävinä ulos ja takaisin Klaaniin. Pyörryit sen robttitaistelu naikana, onneksi olet taas tajuissasi."
"Ja voitimme vissiin taistelun Nazorakinvaasiota vastaan?"
"Häh?"
"Ooh, ei mitään."
"Noh, koita nyt levätä."
Ga-Matoran poistui viereiseen huoneeseen. Pian Make nousi hitaasti ylös. Hän löntysteli hitaasti kohti ovea. Viereisen huoneen oven ikkunasta hän pystyi näkemään sairaspedillä makaavan, lähes kokovartalokipsissä olevan Summerganonin, joka yritti hörpätä pienen siemauksen pillimehua. Tämän vieressä istuskeli outoja mutiseva Radiak asennossa, joka sai tämän muistuttamaan biomekaanista rinkeliä.
"Ja mihinkäs sitä ollaan menossa?", Ga-Matoran kysyi Maken takaa hänen ollessaan juuri kulkemassa ulos sairaalasiiven oviaukosta.
"Hiivattiin", Make vastasi hieman ärtyneenä. Hän oli maannut sängyssä vammautuneena jo kyllin kauan.
"Tuo haavasi on edelleen ongelma, takaisin petiin siitä!", Ga-Matoran äännähti käskevästi.
"Ainoa ongema on että sinä et ole siellä minne kuulut, eli keittiössä", Make ärähti kävellen ulos ovesta. Samalla hän tunsi pienen déjá vun mielessään. Ihan kuin tämä olisi koettu jo aikaisemmin...

Make käveli Klaanin käytävillä. Rakennus oli melko selkeästi remontin tarpeessa. Joissain käytävissä tajuttomia Matoraneja, joita muut Matoranit nostelivat hitaasti paareille. Eräässä seinässä oli iso reikä, josta näkyi ulos. Maisema oli karu, Klaanin piha ei ollut sillä hetkellä ihan mitä kauneimmillaan. Asia tuskin tästä tosin mököttämällä paranisi. Toivottavasti kahvio ei ollut kärsinyt pahasti. Maken ohi huristi pieni jonollinen paareja kantavia Matoraneja, huolimatta siitä, että jotkut paareilla makaavista tyypeistä olivat melko isokokoisia. Pian koko jono olikin huispannut kulman taakse, Make oli kuulevinaan pienen elefanttimarssin kuiskauksen erään Matoranin suusta. Make saapui kahvion eteen, ovi oli suht huonossa kunnossa, Maken huonoksi onneksi myös huoneen sisätilat. Myös kahvion ikkunassa oli reikä, josta näkyi pihalle, sama karu maisema näkyi myös kahvion huoneesta. Make päätti olla menemättä ulos, siellä oleskelu olisi liian masentavaa.

Make ei huomannut nelikouraisen, metallisen, kolmisilmäisen metalliotuksen nousevan sortuneen katon osien alta katsoen häntä murhaavasti. Feterra leijaili hiljaa hänen taakseen. Make kuitenkin huomasi attiaan taittuvan varjon, jolloni huomasi puolituhoutuneen koneolennon takanaan. Make oli kauhuissaan. Ei taas... Juuri kun olento oli tarttumassa Makeen pihdeillään, outo lasersädeirroitti yhden sen kourista. Feterra sekä Make katsahtivat säteen tulosuuntaan. Ilmassa leiuva, keltapunasävuinen Matoran, jolla oli viitta, katsahti Feterraan turhautuneesti. "Luulin jo hoidelleeni sinut." Matoran syöksähti koneolentoa päin, lävistäen sen rintakehän osittain. Make perääntyi. Ilmassa edes takaisin psykoottisen sudenkorennin tyyliin lentävä Matoran lenteli Feterran ympärillä, iskien sitä jokaisella ohilennollaan, jolloin siitä irtosi jokunen osa. Sama toistui muutaman kerran, kunnes vuorossa oli otuksen pää. Omaperäisen naulakon tapaiseksi rakenteeksi riisuttu Feterra kaatui kolahtaen lattialle. Make katsoi ruhon yllä leiailevaa Matorania, jonka viitta liehui melkein olemattomasta tuulesta huolimatta. "Ei hätää, kansalainen", Matoran lausahti ylevästi, "Se tuskin nousee tuosta enää". Matoranin rannekkeessa oleva valo alkoi piipata. "Täytyy mennä." Matoran lennähti ulos seinän reiästä huudahtaen ilmoille hämärän lausahduksen; "SUPERMATORANIT, MATKAAN!" Muutama samalla lailla kaksiväristä Matorania viittoineen nousi Klaanin pihalta lentoon, kadoten horisonttiin, jälkeensä he jättivät oudon kaasumuodostelman. Make seisoi äimistyneenä keskellä ränsistynyttä huonetta. Tämän on pakko olla unta...

Make aukaisi hitaasti silmänsä. Hän katseli valaistua, valkoista kattoa. Mitähän äsken oli juuri tapahtunut. Make nousi istumaan sairaalavuoteestaan. Äskeisestä unijaksosta poiketen hänellä ei ollut haavaa tai sidettä rintakehässään. Samalla hän katsahti ympärilleen. Hän ei ollut Klaanin sairaalaosastolla, oikeastaan paikkam uistutti rähjäistä kylpyhuonetta. Hänen sänkynsä vieressä oli pieni TV, joka avautui. Make näki teeveestä oudon, klovnimaiseksi maskeeratun hahmon. Hahmo tuotti hetken kameraa ja aloitti puhumisen; "Tervehdys, Make, tahdotko pelata peliä?"

ZUAAAAARGH.......

Make nousi hätkähtäen ylös sängystään. Huh, se olikin vain unta... Make katsahti eteensä. Violetti, vihreä, keltainen ja punainen olento katselivat häntä hymyilevin kasvoin.

ZUAAAAARGH.......

Make nousi hätkähtäen ylös sängystään. Huh, se olikin vain unta... Make katsahti eteensä. Hän huomasi olevansa jälleen Klaanin sairaalahuoneessa. Hän huomasi kuitenkin pian leikkaushaavan vatsassaan. Ga-Matoran käveli hänen luokseen. "Make, olet jo herännyt? Oli tosi jaloa luovuttaa pernasi sitä tarvitsevaslle Kikanalolle!"

ZUAAAAARGH.......

Make nousi hätkähtäen ylös sängystään, tuntien kuitenkin pisteilään kivun rintakehässään. Hän katsahti alas, hänen rintakehässään oli jälleen side, jonka alta pilkotti isohko haava. Ei kai taas... Ga-Matoran käveli hänen luokseen. "Kas, oletkin hereillä", Matoran sanoi yllättyneesti. "Älä yritä mitään, senkin hallusinaatio", Make karjaisi äänekkäästi. Hän nappasi sänkynsä vieressä olevan tulin, joka löi Matorania päähän. "Hei!", Matoran huudahti lyöden Makea takaisin jonkin sorttisella kirurgivälineellä. "Auuu", Make ulvahti. "Hetki, tuohan teki kipeää... Olen siis hereillä?" "Ni mitäs muutakaan", päätään hierova Matoran huudahti. "Sori", Make lausahti, tosin hieman ironiseen sävyyn. Hän alkoi löntystää hitaasti ulos huoneesta. Viereisen huoneen oven ikkunasta hän pystyi näkemään sairaspedillä makaavan, monista vartalon osista siteillä sidotun olevan Summerganonin, joka hörppäsi pienen siemauksen pillimehua. Tämän vieressä istuskeli outoja mutiseva Radiak asennossa, joka sai tämän muistuttamaan biomekaanista rinkeliä.
"Ja mihinkäs sitä ollaan menossa?", Ga-Matoran kysyi Maken takaa hänen ollessaan juuri kulkemassa ulos sairaalasiiven oviaukosta.
"Hiivattiin", Make vastasi hieman ärtyneenä. Hän oli maannut sängyssä vammautuneena jo kyllin kauan.
"Tuo haavasi on edelleen ongelma, takaisin petiin siitä!", Ga-Matoran äännähti käskevästi.
"Ainoa ongema on että sinä et ole siellä minne kuulut, eli keittiössä", Make ärähti kävellen ulos ovesta... Huh, déjá vu...

[spoil]Joo, Make on expertti "mahdollisimman pitkissä visteissä jotka eivät vie juonta eteenpäin millään lailla"[/spoil]

Bio-Klaanin linnake

Matoro painaa seinästä hissinkutsuntanappia.
Liukuovi aukeaa.
Liiskaantunut matoran näkyy hissin lattialla. Katto on sortunut sen päälle.

"Hissikuilussa yksi kuollut lisää..." Matoro ilmoittaa tylsistyneesti radioon.
"Nyt sitten tuli täysi kaksikymmentä täyteen. Tulemme hakemaan sen.", Darack vastaa toisesta päästä.

"Miksi minulle tuli yhtäkkiä tunne, etten halua mennä hissillä?", Matoro toteaa itsekseen. Hän lähtee kävelemään portaita ylöspäin.

Jään Toa syöttää jäsenkorttinsa huoneensa oven vieressä sijaitsevaan kortinlukijaan. Ovi pihahtaa auki ja Matoro sytyttää valot.

Ensimmäiseksi hän heittäytyy sängylleen selälleen. Matoro kelaa teleskooppisilmänsä dokumenttitoiminnon avulla tapahtunutta.

Vain vähän aikaa sitten hän lähti Nazorakien luolastoon. He selvisivät lukemattomista ongelmista suhteellisen hyvässä kunnossa. He taistelivat tätä Makuta Abzumoa vastaan vähintään kolmesti. He pääsivät Torakoiden kaikista varjelluimman salaisuuden luo. Ja sitten he... Luovuttivat.
Sitä Matoro ei voinut käsittää. Heillä olisi ollut vielä hyvä mahdollisuus 000:n tuhoamiseen, näin jälkeenpäin ajatellen.
Pesä oli kaaoksessa. Heillä olisi ollut TÄYDELLINEN tilaisuus huijata 000 johonkin asevarastoon ja räjäyttää se.
"Ja sitten luovutimme..."

"Ja sen takia menetin molemmat miekkani ja parannuskiveni..."

Sitten, kuin tilanne ei olisi ollut tarpeeksi turhauttava, Klaaniin oli hyökätty ja paikka oli raunioina.

Matoro istuu pöytänsä ääreen. Hän vetäisee yhdestä laatikosta setin erilaisia linssejä ja osia. Oikeasti teleskooppisilmät eivät ole kiinteä osa naamiota, ne on lisätty erikseen. Matoro ottaa keskimmäisestä teleskooppisilmästä kiinni ja kierittää varovasti rikkinäisen linssin irti. Hän asettaa tilalle uuden skannerilinssin.

"Hmm. Parannuskiviä löytyy vain Xialta. Pitää poiketa siellä jossain välissä.", Matoro pohtii.
Hän lähtee Klaanin alakertaan auttamaan korjaustöissä.

[spoil]Muistakaa laittaa ne singinne hiivattiin![/spoil]

Klaanin piha

Glatorianking seisoi pihalla masentuneen näköisenä hän oli mennyt pihalle kenenkään huomaamatta Hörypilvenaikana. Hän päätti ettei ole tekemisissä uhrien kanssa vaan auttaa korjaamisessa, Gekko hyppäsi rikkoutuneiden seinien avulla katolle ja siellä hän kuuli taukoamatonta paukutusta.

Matoran hakkasi lautoja ja ties mitä kiinni kattoon, tuntui kun hänen palkkansa olisikaksinkertaistunut jokaisella naulalla, sillä hän oli aina vain innokaampi.
"Hei", Glatorainking sanoi varovaisesti.

Matoran juoksi rakennustarvike kasan luo ja halasi sitä.
"Aarteeni!".

"Okei... hoida sinä se."
Glatorainking hyppäsi alas ja päätti mennä auttamaan kahvioon.

Kahvion ikkkuna oli irti ja matoranin ruho roikkui sieltä poikittain,

"Glatorianking koitti vältellä katsomasta sitä laittaessaan kylttejä paikalleen. Sitten hän vielä loppusilaukseksi laittoi ison taulun seinälle jossa oli pilapiirros Feterrasta, tämä napautti Matoranin ruhon seinän toiselle puolen.

Glatorianking alkoi järjestelemään kahvikuppeja ja ruokaa kaappeihin ja järjesti tuolit. Sitten hän meni ulos ja haki Matoranin, joka oli... herännyt.

"Ups.", Hän sanoi kun Matoranin elämävalo alkoi hehkua kirkkaamin ja tämä hieroi päätään.
"Olitkin vain pyörtynyt, vien sinut lääkintäosastolle. "Keittiö Matoran" Otti hänet ja laittoi pedille. GK meni katsomaan huonettaan, itseasiassa sen paikalla oli syvä reikä seinässä, vain ovennuppi oli jäljellä "..."

Bio-Klaani

Troopperi oli kerännyt porukan Matoraneja vietäväksi turvapaikkaan, ja käveli vaivalloisesti eräällä käytävällä, kun hän kuuli mutkan takaa äänen:

Yksi teistä on kuollut...

Matoranit pelästyivät, ja Troopperi liikkui niin hiljaa kuin pystyi nurkalle. Hän kurkisti varovaisesti, ja näki pari Feterraa leijailevan ikkunasta ulos pois.

"Ne siis lopettavat."

Jonkin ajan päästä

Aamu koittaa Klaanilla. Troopperi astui pääovista pihamaalle. Matoranit olivat lähteneet omille teilleen korjaamaan rakennuksia. Paljon väkeä olikin korjaamassa hajonneita taloja, linnakkeen seiniä ja piharakennuksia. Troopperi päätti hakeutua jonnekkin hoitoon, hänellä oli yhä vakava vamma.

Klaanin sairasosasto

Killjoy makasi sängyssään avuttomana ja kylki sidottuna. Hänen ympäriltään oli kadonnut porukkaa suurella tahdilla ja niin toat, kuin matoranitkin olivat edes vähän levättyään jättäneet osaston. Killjoy oli vangittuna tälle osastolle, hän ei voinut lähteä kävelemään kuin muut, hän ei voinut kuin maata omien ajatustensa kanssa. Lisäksi hän tunsi itsensä valtavan alastomaksi ilman pukuaan.

Ensimmäiset kaikonneet potilaat olivat kaksi matorania hänen vierestään. He eivät kuulema saaneet nukuttua Killjoyn hengityksen rahistessa vieressä. Killjoy kuitenkin tiesi, että he olivat lähteneet vain hänen rujon ulkomuotonsa takia. Hän näki sen heidän katseistaan heti kun heidät tuotiin paikalle.

Hänen Xia-reissunsa myöhästyisi nyt parilla päivällä. Hänen lääkityksensä oli vahva, mutta Radiak oli sanonut, että hän on liikuntakykyinen vasta kolmen päivän päästä. Heti sen jälkeen hänen tulisi palata mökilleen ja vaihtaa takaisin tavallinen pukunsa. Killjoy oli harmissaan stealth-pukunsa menettämisestä, mutta Creedy sanoi voivansa muokata hänen glide-puvustaan uuden, Killjoyn Xian matkan aikana. Creedy oli myös kertonut ainakin hänen itsensä mielestä hurjan tarinan, kuinka hän oli piileskellyt komentotornin ylimmässä kerroksessa, kun yksi Feterra oli tullut aivan oven taakse kolkuttelemaan.

Nämä olivat vain osa Killjoyn huolista. Guardian oli käynyt aiemmin tapaamassa Killjoyta ja oli kertonut Visokin kadonneen. Siitä hetkestä lähtien Killjoyta oli suututtanut vielä enemmän se fakta, ettei hän voinut tehdä mitään. Ei kerrassaan mitään...

Klaanin linnake

Järkyttyneen näköinen matoran seisoi erään korkeahkon rakennuksen katolla. Se katseli ympärilleen heikosti täristen kunnes lopulta lyyhistyi kasaan.
"K-kaikki työ... Turhaan..."

Toinen matoran taputti pikkuista katonkorjaajaa olkapäälle.
"Noh noh, Bob. Ryhdistäydy. Urakka ei koskaan valmistu, jos et aloita nyt."

Bob nousi heiveröisesti pystyyn, hapuillen epätoivoisesti työkalupakkiaan. Linnakkeesta tuskin löytyi yhtäkään kattoa, joka ei vaatisi huoltotöitä. Tämä oli kauheaa.

"Ai niin", toinen matoran aloitti. "Pomo sanoi, että emme voi maksaa sinulle ylityölisää. Sori."

Bob pudotti työkalupakin, polvistui, käänsi surkeat kasvonsa kohti taivasta ja huusi:
"EEEEEEEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIIIIII...!!!"

Klaanin käytävä

Kapura maleksi Klaanin käytävillä, suunnaten kohti työpaikkaansa pohjakerroksessa: Aseidentakojan pajaa. Kapura oli joskus Mata Nuilla oppinut aseiden takomisen jalon taidon. Jouduttuaan Klaaniin Kapura oli aloittanut työnsä pajalla, ja nopeasti kehittynyt yhdeksi Klaanin parhaista takojista.

Hän saapui pajan koristeellisen sisäänkäynnin luo. Oveen oli kaiverrettu Matoran takomassa Hauta. Kapura varmisti että ketään ei ollut näkyvissä, ja painoi hellästi Matoranin Hunan vasenta silmänreikää. Salaovi avautui.

Kapura miltei juoksi alas portaita. Kellarin rakentaminen pajaan oli ollut raskasta työtä, mutta sen arvoista. Seinille oli ripustettu Kapuran takomia miekkoja. Keskellä huonetta oli suuri pöytä, jonka alle oli kätketty työkaluja. Kapura napsautti valot päälle. Tilaukset olivat sikin sokin tärkeän näköisessä arkistokaapissa. Kapura asteli arkistokaapin luo ja avasi ylimmän lokeron. Tilauksia oli viisi.

Kahden tunnin työn jälkeen arkistokaapin tilauslokero oli tyhjentynyt, ja viisi uutta lähitaisteluasetta oli työnnetty "Valmiit"-lokeroon pöydän alle. Kapura ajatteli lähtevänsä huoneeseensa ja kutsuvansa juoksupojan, mutta jotain tapahtui.

Yksi ruosteisisessa katossa roikkuvista punaisista lampuista sytti. Pieni luukku, joka johti pajan ulkopuolisille varattuun tilaan aukesi. Toinen punainen valo syttyi.

Kapura jännitti lihaksensa.

Tilauslomake putosi luukusta.

Kapura nappasi tilauslomakkeen käteensä ja luki sen. Se oli Matorolta. Kapura luki lapun.

"Tilaaja: Matoro Tilaus: Pienehkö miekka oranssilla moottorisahaterällä. Tärkeys: Kiireellinen"

Kapura ryhtyi työhön. Ensin hän valitsi käytettävät metallit ja sulatti ne uunissa. Tämän jälkeen Kapura ryhtyi takomaan miekkaa muotoonsa. Sen jälkeen Kapura asensi moottorisahaterät ja kaiversi kahvaan koristeellisen Bio-Klaanin vaakunan. Hän oli tyytyväinen työhönsä, ja päätti siksi viedä miekan Matorolle henkilökohtaisesti.

Kapura sammutti valot ja lähti ylös.

Glatoriankingin "huone"

Gekko piteli kädessään nuppia ja katsoi alas. Seinät, ja lattia olivat maassa hänen tavaroidensa kanssa, Osa oli murskana, mutta osa oli käytännössä korjattavissa tai ehjiä. Gekko etsi jostain ison laatikon ja roikkui apianimaisesti pihalle "huoneeseensa".

Toa keräsi Pahvilaatikkoon seinällä olevia kuvia ja muuta. Hän meni Guardianin puheille ja pyysi uuttahuonetta selitettyään tilanteen.

"Saat olla toistaiseksi Matatun entisessä huoneessa."
Astuttuaan huoneeeseen hän näki kuvia luistelevista kaniineista ja otti ne seinältä, pakkasi laatikkoon, ja heitti ulos ikkunasta. Glatorianking järjesti uutta huoneettaan ja tunsi kuinka spämmärin henki painoi hänen niskaansa. Tai sitten se oli Matatun rahinaa pitävä mussiikkivempain.

Gekko yritti nukkua.

Kaneja.. ne luistelevat. Ne trollaavat... Ne ottavat sinut mukaan jäälle. Ne luistelevat kanssasi. Ne ovat taitavia. "TROLROLLOLOOLOLOLLOLOLOLOLOLO-"

"AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAARGHH!"
Glatorianking nousi sängystään. Hän näki kanijulisteita seinillä. Pahvilaatikko oli sisällä ja se oli auki.

Bio-Klaani

Matoro näkee Kapuran kävelevän häntä kohti. Hän arvaa saavansa uuden miekkansa.
"Matoro! Tässä olisi tilauksesi", Kapura ilmoittaa ja vetäisee miekan vyöstään.
"Woaah. Eihän sinulla mennyt kuin parikymmentä minuuttia"
"Noh, sanoit sen olevan kiireellinen", Kapura sanoo tyytyväisenä.
Matoro mittailee miekkaa käsissään. Kahvassa on koristeellinen Bio-Klaanin tunnus. Terä ei ole erityisen pitkä, mutta sitä sekä terän pyöreää päätä kiertää pienet "kynnet". Napinpainalluksessa terä alkaa hohtaa oranssina ja moottorisahaosa käynnistyy.

"Upeaa työtä jälleen kerran.", Matoro ilmoittaa ja heittä Tulen Toalle pussillisen kolikoita.
Matoro asettaa uuden aseensa vyöhänsä ja lähtee vihellellen poispäin.

Matoro vilkaisee ikkunasta. Upea ilma. Klaanikaan ei ole enää niin masentavan näköinen.
Jään Toa astuu ulos ovesta.
Alkaa sataa kaatamalla.

"..."

Bio-Klaani, katu

Satoi kaatamalla. Se auttoi viimeistenkin tulipalojen kanssa, mutta sai Klaanin näyttämään vieläkin masentavammalta.

Kotipuolessa korjaustyöt olivat alkaneet heti. Jake oli tullut henkihieverissä, herättänyt huonosti nukkuneen Keetongun ja pyytänyt renkaita.

Keetongu oli hakenut varastosta kaksi vankkaa rengsta ja yhdistänyt ne Jaken alavartaloon. Ne näyttivät toimivan Jaken uusilla tulivoimilla ja reisilihasten tyngillä.

Nyt Keetongu käveli sateessa takaisin Telakkaa kohden. Hän oli saattanut Jaken Klaaniin mahdollisten konevikojen takia. Oli vielä paljon tehtävää. Heidän piti löytää kahden kuolleen lentäjän ruumiit ja haudata heidät Telakan taakse perustetulle sankarihautuumaalle.

Keetongu todella toivoi, ettei hautuumaa kasvaisi. Mutta sota ei ollut vielä edes kunnolla alkanut.

Keetongu oli säilinyt tiimistään parhaiten matkasta. Hänen kehossaan kehittyvät parantavat eritteet olivat jo tukkineet haavat ja Keetongu pystyi liikkumaan kivuttomasti. Henkinen rasitus oli huomattavasti suurempi. Manu ei ollut kertonut, miten tehtävä oli onnistunut. Keetongun piti vain luottaa häneen. No, ainakaan kukaan matkalaisista ei kuollut.

Keetongu saapui Telakalle. Sade oli laskenut loputkin sitä piilottavasta höyrystä. Keetongu astui sisään. Apeat Onu-Matoranit valmistautivat hakemaan sankarivainajia Darackilta kylmiöstä.

Hautuumaa

https://www.youtube.com/watch?v=4zLfCnGVeL4

Suuri kulkue käveli sateen läpi. Vihreä ruoho oli märkää ja roikkui maassa lannistuneena. Sade pesi niityn läpi kävelevien klaanilaisten haarniskoja ja kasvoja ja lätisi tasaisesti kahteenkymmeneen arkkuun, joita kannettiin läpi raskaan sateen.
Klaanin soturit kantoivat erikokoisia arkkuja kohti niiden tulevaa lepopaikkaa yrittäen parhaansa mukaan peittää kasvonsa.
Pienimpiä arkkuja oli eniten ja niitä kantoivat Matoranit. Joukossa oli myös muutama hieman isompi arkku parin Toan käsissä. Klaanin suurimmat soturit katsoivat arkunkantajia ja halusivat ojentaa auttavan kätensä, mutta tiesivät, että se ei kävisi. Arkunkantajina toimivat arkkujen sisällä makaaville tärkeimmät henkilöt.

Adminit ja moderaattorit kävelivät kulkueen keskellä, mutta juuri nyt heitä ei erottanut tämän joukon johtajiksi. Tawa käveli kaiken keskellä suojaten itseään ja pientä Ussal-rapua sateelta viitalla. Guardian marssi Zamor-pistooli selvästi vyötäröllään ja katse arkuissa.

Jossain taaempana Kapura työnsi siteisiin piilotettua Killjoyta pyörätuolilla. Killjoy ei vaikuttanut nauttivan tilanteesta erityisen paljoa.
Jossain kauempana kulkueesta pieni ja antidermikseltä vahvasti tuoksahtava hämähäkki yritti pysyä tahdissa mukana. Sekään ei nauttinut tilanteesta suuresti.

Arkkujen määränpää alkoi jo näkyä. Klaanin aiemmin melko tyhjällä hautuumaalla oli nyt kaksikymmentä kuoppaa kahdellekymmenelle arkulle. Jokaisen edessä oli erilainen hautakivi, johon oli kaiverrettu nimi ja kuva naamiosta. Kivissä oli myös vaihtoehtoisesti kuva joko kolmen hyveen tunnusmerkistä tai Ath-uskon kolmikulmaisesta silmästä.

Joukko ampuma-aseita kantavia klaanilaisia järjestäytyi hautakuoppien viereen ja Guardian asteli jonon päähän. Arkkujen kantajat lähestyivät hautakiviä ja siirtyivät oikeiden kuoppien eteen. Kantajat pysähtyivät paikalleen odottamaan käskyä.

Guardian ja hautojen vieressä odottava joukkio ottivat aseensa esiin ja latasivat ne. Aseiden märät piiput tähdättiin kohti harmaan pilvistä taivasta.

Ensimmäinen arkku vietiin varovaisesti kohti hautaa. Kantajien joukossa oli useita tuttuja klaanilais-Toia, mutta joukkoon mahtui myös yksi sinivihreä Matoran. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kukaan oli nähnyt Dinemin kasvoilla toisenlaisen ilmeen kuin hymyn.

"Toa Hime", jonkun ääni lausui kovaa, mutta kovan sateen takia puhujaa ei tunnistanut. Arkunkantajat lähestyivät hautapaikkaa hieman. "Ilahdutit meitä nopealla työlläsi ja kauniilla hymylläsi. Yhtenäisyys, velvollisuus, kohtalo."

Näiden sanojen jälkeen Guardian antoi äänettömän merkin muille ja joukkio ampui taivasta kohti kolmesti. Samalla arkku laskettiin hautaan ja joku alkoi lapioida sateesta märkää multaa sen päälle.

"Matoran Le...", puhuja aloitti taas, mutta keskeytti korjatakseen sanomansa, "Orton Levah. Taistelu rauhan puolesta vaatii kaikkien panoksen."

Arkunkantajat lähestyivät. Heidän joukossaan oli Matoran, joka näytti kaikkien mielestä erittäin paljon Umbralta. Kukaan ei tosin kyseenalaistanut tämän moderaattorin äkillistä muodonvaihdosta, sillä harva pysyi enää perässä Umbran kaikista olomuodoista.
Nyt hautajaiskulkueen mielessä oli kuitenkin jotain muuta.

"Sinun panoksesi oli suurin, mitä yksi meistä voi antaa", Turagaksi paljastunut puhuja sanoi. "Yhtenäisyys, velvollisuus, kohtalo."

Kolme laukausta.

* * *

[spoil]Joku voisi sanoa, että olen katsonut Watchmenin liian monesti.
Hän olisi väärässä.[/spoil]

Bio-klaanin hautuumaa

"Mahrox", Turaga puhuu.
"Moni meistä ei ehtinyt tuntea sinua ennekuin olit jo poissa. Yhtenäisyys, velvollisuus, kohtalo."
Suurempi arkku lasketaan hautaan. Sadepisarat ropisevat maahan jatkuvasti.

Kolme laukausta.
Matorankolmikko alkaa lapioida multaa.

"Matoran Frottik", puhuja sanoo kuuluvasti. Matala ääni ei tahdo kuulua sateen läpi.

"Hän antoi kaikkensa tovereilleen - meille. Yhtenäisyys, velvollisuus, kohtalo."
Pieni arkku lasketaan kuoppaansa. Puisen arkun pintaan on poltettu matoranien vartiokeihäs.

Kolme laukausta ilmaan. Erästä Gukkoa osuu. Se putoaa metsään.

"Kissabio"

"Hän...hän.... Yhtenäisyys, velvollisuus, kohtalo."
"Oli?", pieni hämähäkkiotus tahtoo sanoa. Ajatus tulee ulos piipityksenä. Manu on ryöminyt puunrungon alle turvaan sateelta.

Jälleen pieni arkku lasketaan kuoppaan. Se ei ole pieni siksi, että vainaja olisi pieni, vaan siksi, että noin puolet vainajasta räjähti taivaan tuuliin.

Kolme laukausta ilmaan. Ammukset katoavat sateeseen.

"Matoran Ornu ja Tuthak", Turaga sanoo sateen läpi.
He taistelivat urheasti Laivastossa ja pääsivät nyt Mata Nuin luo ylös. Rauha heille. Yhtenäisyys, velvollisuus, kohtalo."

Keetongu laskee puuarkut vierekkäisiin kuoppiin. Niiden pintaan on kaiverrettu Bio-Klaanin laivaston tunnus ja jalojen sotureiden nimet juhlallisilla kirjaimilla.

Laukaukset.

Tuuli ravistelee läheistä lehtipuuta. Sadepisarat läiskähtelevät sen lehtiin.

Monta laukausta ja liian monta nimeä kuluu.
Kun viimeinenkin arkku lepää maan uumenissa hautakivien alla, märät hahmot alkavat liikkua kohti linnoitusta kuolemanhiljaisuuden vallitessa.
Jokainen tietää että tämä oli vasta alkua.

Hautausmaa

Kaatuneiden omaiset jäivät vielä uusien hautojen luokse seremonian päätyttyä. Muut tunsivat velvollisuudekseen poistua ja jättää heidät suremaan rauhassa. Guardian ja Tawa lähtivät kävelemään kohti linnoituksen länsisiipeä, jolloin Killjoy pyysi Kapuraa viemään hänet heidän luokseen.

Sade jatkui edelleen ja Adminit eivät edes pysähtyneet Killjoyn saapuessa Kapuran avulla paikalle. Hiljainen nelikko jatkoi matkaansa kohti länsisiipeä katsomatta toisiinsa.

"Viime yö oli osoitus siitä, että olemme haavoittuvaisia. Meidän tulee toimia nopeasti", Killjoy aloitti aneemisen tulevaisuuden omaavan keskustelun. Guardian hymähti ja Killjoy huomasi hänen kätensä hipelöivän ajoittain zamor-pistoolinsa vartta.

"Radiak lupasi saada minut kuntoon kolmessa päivässä. Lähden Xialle välittömästi sen jälkeen", Killjoy jatkoi.

"Tajuat kai, että emme voi jättää asiaa vain sinun varaasi Killjoy. Meille osoitettiin juuri, kuinka isokin joukko Klaanilaisia joutuu joskus taipumaan. Saatika sitten yksinäinen soturi", Tawa sanoi vakavana.

Killjoy laski päänsä ja näytti selkeästi hieman alentuvalta. Kapura ei ollut uskoa silmiään nähdessään tämän eleen ja pysähtyi hetkeksi, mutta kiri adminit taas nähdessään Killjoyn vihaisen katseen.

"Kerään itselleni tiimin", Killjoy myöntyi ja elehti Kapuran pysähtymään. Adminit nyökkäsivät ja lähtivät kävelemään kohti tuntematonta määränpäätään.

"Kiitos", Tawa sanoi ja Kapura ja Killjoy jäivät katsomaan kahta kaikkoavaa hahmoa.

Sade rummutti kaksikon kasvoja ja he päättivät kääntyä takaisin kohti sairaalaosastoa. Matkallaan Kapura miltei jyräsi isohkon hämähäkin, joka hämmentävästi näytti, kuin se olisi heristänyt nyrkkiä.

Bio-Klaani

Troopperi oli käynyt hautaustilaisuudessa, välillä, ja palasi vielä sairaalaosastolle.

"Miten voit?" kysyi samainen Matoran, jonka hän oli pelastanut.

"Paljon paremmin, täällä pystyt hoitamaan paremmalla välineistöllä."

"Näytät voivan jo pystyä itse hoitamaan asiasi, saat lähteä osastolta pois jos haluat."

"Kyllä, voin paremmin. Tunnen vielä kipua, mutta kestän sen."

"Onni etteivät tärkeät elimet vahingoittuneet, isku aiheutti luultavasti "vain" suunnatonta kipua, ja vamman kylkeesi."

Troopperi lähti kävelemään kohti ovea, mutta Matoran kysyi vielä:

"Mitähän ne leijuvat metalliolennot halusivat?"

"Etsivätköhän ne jotain, minusta tuntuu jotenkin siltä."

Troopperi astui sairaalaosaston ovesta ulos, ja päätti mennä "lepäämään" Klaanin kahvioon.

Glatoriankingin väliaikainen huone

"Kirottu mikä painajainen, mutta miten ihmeessä laatikko on auki ja julisteet seinillä?"

Hihii

"Mitä... nyt."

Glatorianking avasi oven ja näkiMatoranin, joka oli kuolemaisillaan nauruun.

"Vitsikästä tosiaan Haudatutkin nauravat"

Haahaa!

Matoran purskahti taas nauruun ja GK näki sen kädessä olevan musiikkisoittimen, et taida tosiaan tietää mitä täällä on tapahtunut.

"Tiedänhän, heitit minut ikkunasta alas!"

"Ja siksikö kostit?"

"Juu."

"Olisiko sinusta hauskaa jos joku tekisi noin?"

Matoran lähti juoksemaan pitkin käytävää.

"Kaikenlaista.."

GK lukitsi huoneensa ja rupesi nukkumaan.


[spoil]Parempi?[/spoil]