Klaanisaarta ympäröivä meri

Eräs pieni, vaatimaton ränsistynyt laiva, tai oikeastaan vene purjehti keskellä ei mitään. Laivassa oli ainoastaan yksi henkilö. Tällä henkilöllä oli nahkainen musta kolmikolkka. Tarkemmin katsoen tämä henkilö oli lyhyt. Tämä henkilö oli matoran, jolla oli punainen, rähjäinen hauta muistuttava naamio. Kun laivan mastoa katsoi, huomasi että siellä liehui lippu, jossa oli skadkipääkallo ja kaksi kylkiluuta. Matoran oli merirosvo.

Matoran oli kiivennyt mastoon, hän tähyili kaukoputkellaan eteenpäin, siellä oli saari, jossa näkyi olevan asutusta, se oli klaanin saari. Matoran arveli sen olevan hyvä piilopaikka. Matoran katsoi paattiaan, se oli suurimmaksi osaksi veden peitossa, piraatti laskeutui ja yritti saada vettä pois pienellä puisella kupillaan, se ei kuitenkaan onnistunut, joten matoran kiipesi uudestaan mastoon toivossa että laiva kerkeäisi maihin ennen uppoamistaan.

Pieni järvi, sisämaassa kahden joen haarassa

Flygelin johtama Zyglak joukkio taivalsi sankassa kuusimetsässä kohti heidän edessään levittäytyvää vesialuetta, jonka Zyglakit olivat padonneet veden virtauksen säätelemiseksi ja pystyttäneet suuria puista tehtyjä kehikkoja "linnoituksen" puolustukseksi. Keskellä järveä oli suuria kotarakennelmia vieri vieressä ja päälekkäin, jolloin Zyglakien omalaatuinen "tukikohta" oli melkein kokonaan veden alla. Järven vesi oli muuttunut mutaiseksi Zyglakien muokatessa maan heidän tarkoituksiinsa sopivaksi.

Kävellen mutaista ja tuhottua rantaa pitkin, joukkio päätyi kahden Zyglakin vartioimalle oviaukolle, joka toimi pääporttina. Ympäri hökkelin muurirakennetta oli laitettu verkkoja ja rakennelmat oli yhdistetty luista tehdyillä ketjuilla. Näitä ketjuja oli käytetty myös vedenalaisten kotien yhdistämiseksi massiiviseksi linnoitukseksi, joka oli nostanut veden pintaa ja joka pilkisti vain vähän veden alta.

"Tunnussana", keltainen Zyglak murahti Flygelille. Tämä sanoi jotain Zyglakiksi ja vartija otti keihäänsä oviaukon edestä.

Flygel talsi nopeasti mutaisen maan halki ja astui veteen. Kylmä mutavesi ei haitannut liskomasita Zyglakia, koska tämä oli tottunut vedessä elämiseen ja uimiseen.

Flygel lähti tykki kädessään uimaan kohti kotaansa, jossa sijaitsi hänen tuskimus "laboratorionsa"

Flygel riuhtaisi verkoista tehdyn ovensa auki, jolloin suuri määrä kiinteitä ilmakuplia pääsi vapaaksi hökkelistä. Tämä ei kuitenkaan haitannut, koska Nazorakit olivat rakentaneet Zyglakeille ilmakuplia pumppaavan laitteiston, joka sijaitsi toisella rannalla ja sai voimansa padosta joka oli tehty Matoran kylälle vievän joen haaran tielle.

Flygel astui ilmakuplan sisään.

"Hyrr miksi tämä vesi on näin kylmää", Zyglak sanoi, puistellen vedet lattialle. Hän meni pöytänsä ääreen ja otti suurennuslasin pöydän laatikosta. Hän istahti risuista ja luista tehdylle tuolilleen ja otti suurennuslasin toiseen ja tykin toiseen käteensä. Pieni hämärää valoa tuova Ortonin ruho roikkui seinällä tuottaen valoa tarpeeksi Zyglakin tarpeisiin.

"Tämähän on mielenkiintoista", Flygel puheli itsekseen, samalla kaivaen hampaanväliään Ortonin ruhosta pudonneelta mätääntyneellä sormen kynnellä.

"Esine joka siirsi sen typerän Gehraxin jonnekin Karzahniin on todella voimakas. Tämän avulla me nousemme vielä tämän säälittävän saaren herroiksi. Pitäisi ilmoittaa pomolle tästä. Tai ei. Ei hän kuitenkaan kannata meidän ryhmämme tekemisiä. Hän on liian varovainen johtaja", valkomusta Zyglak puheli itsekseen ja osoitti yht'äkkiä hänen ovensa aukosta ilmestynyttä sammakkorahia. Zyglak painoi tykin liipasinta ja ulottuvuusportti lensi ilmassa, imaisten kohteen kohti tuntematonta.

"Sinne menit pikkuinen, säälittävä Rahi", Zyglak nauroi nauruaan, koska oli onnistunut tekemään jotain.

Flygel tutki laitetta huolella, tunnusteli pitkillä sormillaan sen pintaa ja huomasi sen perässä olevat halkeamat ja sen että sen suojukset olivat osittain rikki.

"Toivottavasti tämä toimii tarpeeksi hyvin", Flygel sanoi, paneutuen vielä ahkerammin laitteen testailuun ja ajatteli näyttävänsä sen tovereilleen kun olisi aika.

Hopeinen Meri

Koko tunnettua universumia hallitsee yksi valtameri, Hopeinen meri. Se aaltoilee suhteellisen rauhallisena yötaivasta vasten. Neljä nelisiipistä lintua kiitävät sen yllä tähtitaivasta vasten. Takana näkyy valoja Klaanin saarelta. Jossain sivulla näkyy pieni valopilkku.

Yö on viileä mutta selkeä.

Matoro on tiukasti Gukkonsa selässä. Hän pitää kiinni ohjaksista.
Haukotus.
Hiljainen, tasainen lento unettaa.

...

...

...

"Krää!"
"Krää"

"...?", Matoro ihmettelee. Allaolevalla luodolla on liskomainen otus.
"Hei, tuolla on Zyglak!" Kapura huutaa ja osoittaa luotoa.
Liskomainen olento karjuu pienellä luodolla.

Itseasiassa Zyglak on Gehrax, joka teleportaantui kyseiselle luodolle, jota Kepe ja Snowmankin käyttivät joskus, vahingossa Zyglakien testatessa Ulottovuusporttitykkiä. (Umbran toiseksiedellinen viesti)

"Turha siitä on välittää!", Killjoy ilmoittaa. Nelikko lentää yli.

...

...

...


Tunnelma on kaikkea muuta kuin mukava. Matoro ajattelee jonkin tarkkailevan heitä.
"Hei, oletteko hereillä?", hän sanoo rikkoen hiljaisuuden.
"Joo...", joku vastaa.

[spoil]Löytyy muuten viittaus erääseen Don Rosan tarinaan.[/spoil]

Nazorakein trooppinen tukikohta

Vartiotornin vierellä kuhisi. Lähestulkoon kaikki lähistöllä partioineet nazorakit olivat tulleet paikalle ihmettelemään hetki sitten tornin katolta pudonnutta ruumista. Maassa makaava käsipuoli hahmo ei liikkunut. Torakat lähestyivät sitä varovasti koittaen arvuutella, oliko tämä vielä elossa.

Hetken kestäneen pähkäilyn jälkeen eräs suurikokoinen torakka uskaltautui ruumiin tykö ja potkaisi tämän ympäri. Torakka kavahti taaksepäin nähdessään purppuraan vereen tahriutuneen vihreän naamion.

"Se on hän", torakka totesi kovaan ääneen muille.
"Taitaa olla kuollut."

Muutama muukin torakka ryhtyi uteliaaksi. Yksi kosketti makaavaa hahmoa varovasti keihäällään ja uskaltautui vasta sitten lähemmäs.

"Kuka sen tappoi?", isokokoinen torakka kysyi katsellen ympärilleen ja sitten ylös.
"Se putosi tuolta", yksi keihäsmiehistä totesi, yrittäen kuulostaa älykkäältä.
"Ei pelkkä putoaminen tee tällaista jälkeä. Sehän on ihan kappaleina."
"Jaa kuinka?"
"Katso nyt. Siltä puuttuu käsi."
"Kappas vaan."

Torakat jatkoivat parveiluaan tietämättä oikein mitä pitäisi tehdä. Heidän tehtävänsä oli ollut Ämkoon etsiminen, mutta kukaan ei ollut odottanut löytävänsä Klaanin adminia kuolleena. Tilanne oli kaikin puolin hämmentävä. Hämmennystä lisäsi entisestään joidenkin torakoiden epämääräiset näköhavainnot valkeaa ja anatomisesti epäkorrektia olentoa koskien. Jotkut torakoista väittivät nähneensä olennon taistelevan Ämkoon kanssa. Mutta mikä olento oli? Mistä se tuli? Missä se oli nyt?

Yhtäkkiä eräs Ämkoon ruumiin tykö kyyristynyt pienikokoinen torakka huudahti ja kompuroi kauemmas. Kauhistunut nazorak osoitti nujerrettua miekkamiestä vapisevalla kädellään ja ulisi:
"S-s-sen silmät!"

Isokokoinen nazorak astui varovasti lähemmäs ja kyyristyi katsomaan. Toden totta, pirulainen oli vielä hengissä. Naamion silmäkuopissa saattoi juuri ja juuri erottaa heikkoa punaista hehkua.

"Typerys sinnittelee", torakka totesi ja suoristi selkänsä.
"Mitä me tehdään sille?", kysyi toinen.
"Johtajat eivät kieltäneet tappamista", isokokoinen torakka totesi virnistäen. Se nautti tilanteesta.
"Tarjotkaas nyt jotain terävää, niin viimeistelen tämän", se sanoi.
"Meikäläisellä olisi tässä keihäs valmiina", ehti toinen väliin. "Jospa minä..."
"Tänne se! Minä hoitelen tämän!", huusi isokokoisempi.
"Haluat vain tulla muistetuksi Ämkoon surmaajana. Tee nyt vain tietä sille, kellä on ase."
"No tuolla sinun tikullasi nyt ei tappaisi edes kärpästä. Tuokaa joku vaikka miekka..!!"
"Nyt kuule..."

"Ghuu..."

Torakat lopettivat oitis riitelynsä ja siirsivät katseensa jalkojensa juureen. Ämkoon ainut käsi oli puristunut nyrkkiin.

- - -



Minä hävisin.



Nukke.



Hävisin.



En suostu.



En suostu.



En voi kuolla.



En ehtinyt hyvittää.



Atya.



En suostu.



En suostu.




- - -

Hopeinen meri

Yö vaihtuu päiväksi.

Kapura kaivaa esiin kiikarinsa ja katsoo niillä joka suuntaan. Ei mitään. Killjoy lukee Gukkojen käyttäytymisestä kertovaa opasta. Vaikka reitti ei kulje asuttujen saarien päältä, tiimi haluaa olla varma siitä, että jos joku sattuisi huomaamaan heidät hän voisi luulla heitä ihan tavalliseksi Gukko-laumaksi.

Kapura syventyy Rahien tarkkailuoppaaseen. Valtava merirahi aiheuttaa aallon jossain heidän allaan. Taivas on pilvetön. Jos Gukot ovat edes vähän väsyneitä kuljetusta matkasta, ne eivät näytä sitä.

Muutaman kerran Kapura luulee näkevänsä jotain, mutta se onkin yksinäinen Gukko tai parvi pienempiä Raheja. Kapura selaa Rahien tarkkailu ja tunnistus: Alkeet jokaiselle-kirjaansa, mutta Rahit katoavat jo näkyvistä.

Luettuaan muutaman tunnin Kapura päättää lajitella asevarastonsa. Hän otti mukaansa muutamia aseita, mutta ei suunnittele ottavansa niitä kaikkia mukaan Xialle. Muutaman minuutin jälkeen hän päätyy miekkaan, joka levenee päätä kohti mentäessä ja päättyy kirveenterään.

Tiirailtuaan lähimaisemia puolisen tuntia Kapura päättää yrittää nukkua. Xialle on parempi mennä levänneenä. Eikä Kapura ajattele ainakaan menettävänsä maisemia; tähän asti kiinnostavin juttu oli jonkinlainen luodolle iskeytynyt hylky, jonka päällä parveili Matoraneja. Jotkut Matoranit rakensivat pientä hökkeliä hylyn osista, ja yksi heilutti mustaa merirosvolippua.

Kapuran herättyä on jo melkein ilta.

[spoil]Argh, vaikea keksiä mitään[/spoil]

Guardianin huone

Guardian istui pedillään ja tarkasteli kivääriään. Se oli jälleen yhdessä osassa, mutta Kapura ei ollut valehdellut. Tämä hätäisesti yhteen sulatettu kivääriä hienovaraisesti muistuttava metallimöykky oli niin käsittämättömän ruma, että Guardianin teki melkein mieli hypätä veneeseen ja käydä pyytämässä etelän jättiläismustekalalta anteeksi.

Guardian asetti kiväärin huoneensa pöydälle. Se oli ruma ja ei todennäköisesti toimisi kovin hyvin, mutta ainakin ase kestäisi Zakazille asti. Siellä asui tämän maailman ainoa elävä mekaanikko, joka tunsi Vartija-aseet.

Guardian katsoi ikkunasta ulos. Eilisen sateet olivat ohi, mutta päivä oli vielä pilvinen. Venettä valmisteltiin jo satamassa ja pian olisi aika lähteä Zakazille.
Tawa oli moneen kertaan kehottanut Guardiania ottamaan jonkun mukaan turvaksi. Guardian ei ollut aivan varma, pitäisikö hänen kuunnella ohjetta. Ne harvat klaanilaiset, jotka tunsivat Zakazin eivät halunneet palata sinne enää koskaan. Klaanilaiset, jotka suostuisivat tulemaan mukaan eivät olisi valmiita siihen. Linnoitus tarvisi myös tällä hetkellä kaiken mahdollisen tuen, sillä Guardianin lähdettyä Tawa jäisi ainoaksi johtajaksi. Ämkoohon ei saatu yhteyttä ja Visokki oli kadonnut jonnekin yön tapahtumien jälkeen.
Guardian mietti hetken. Jonkinlainen kaava oli muodostumassa. Ehkä joku halusi koko johtoryhmän pois pelistä?

Siinä tapauksessa joku on onnistunut jo puoliksi, Guardian mietti. Hän nosti pöydältä pienen lasin, joka oli täynnä läpinäkyvää nestettä. Guardian joi lasin tyhjäksi nopealla kulauksella ja tunsi piristävän voiman virtaavan kehoonsa.
Tänä yönä nukuttaisiin huonosti.

Guardian katsoi alaspäin. Hän avasi nyrkkiin puristetun kätensä. Kiikarisilmä oli nyrkin sisällä. Sen kiiltävästä linssistä sininen Skakdi näki heijastuksen omista kasvoistaan.
Arpi siinä kohtaa, missä vasen silmä oli ollut ei ollut kadonnut mihinkään. Guardian oli jo oppinut hyväksymään asian. Hän kiinnitti mekaanisen korvikkeen takaisin paikoilleen ja nousi sängyltään.

Oli aika lähteä. Mahdollisimman pian, että kukaan ei huomaisi. Parasta olisi, että mahdollisimman harva tietäisi Guardianin katoamisesta. Petturi oli yhä liikkeellä jossain ja saattaisi vuotaa tiedon Klaanin johtajien vähäisyydestä. Linnakkeen turvatoimia oli tosin tiukennettu yön jälkeen.
Se teki huomaamattomasta poistumisesta hieman vaikeampaa.

Guardian katsoi vielä kerran erittäin rumaa ja epämuodostunutta kivääriään. Hän tarttui siihen ja nosti sen oikeaoppiseen tähtäysasentoon. Ehkä se ei olisi Zakaz-matkalla mukana vain odottamassa korjausta. Ehkä Kapura oli saanut kammiot ja mekanismin toimimaan taas. Vartija-kiväärien korjaaminen ei ollut kuulemma kovin vaikeaa.

Guardian avasi kiväärin takaosan ja työnsi sisään yhden huoneen kirjahyllyllä lojuvista plasmalippaista. Hän käänsi tähtäyksensä kohti ikkunaa, joka oli jo valmiiksi auki. Guardian tarkisti vielä lämpökatseellaan Klaanin pihan, että ei osuisi taas siihen Matoraniin, joka korjasi kattoja.
Tarkistettuaan ammuksen reitin Guardian veti liipaisimesta.

Bio-Klaani, siivousryhmän ei-niin-salainen päämaja

Ruskea jaloa Mahikia käyttävä Matoran istui pöytänsä ääressä väsyneenä, mutta tylsistyneenä. Siivousryhmä oli saanut yli vuorokauden takaisen hyökkäyksen aikana aivan tarpeeksi tehtävää. Kukaan ei ollut erityisemmin nauttinut ruumiiden keräämisestä. Toisaalta kovin moni ruumiista ei ollut onneksi hajonnut kappaleiksi.
Nyt tämä Po-Matoran oli ainoa Klaanin siivoojista, joka ei ollut hermolomalla.

Po-Matoran nosti jalkansa pöydälle. Juuri silloin pöydällä lojuva kommunikaattori pirisi kovaäänisesti. Matoran melkein kaatui tuolillaan.

"...hallooo?" Po-Matoran vastasi epäröiden. "Jotain siivottavaa?"
"Kyllä", sanoi matala ääni linjan toisessa päässä. Po-Matoran tunnisti sen pian Guardianiksi, yhdeksi Klaanin johtajista.
Po-Matoran suoristi selkänsä huomaamattaan.
"Miten voin palvella teitä, sir?"

Guardian yski hieman linjan toisessa päässä. "Haluaisin, että siivoatte huoneeni?"

Matoran nielaisi hieman. "Pahoittelen, mutta aika moni meistä on lomalla, joten siivouksessa saattaa kestää aika kauan..."
"Ei haittaa", Guardian keskeytti. "Poistuin pienelle matkalle, joten en tarvitse huonettani hetkeen."
Matoran nyökytteli.
"Tätä ei sitten levitellä", Guardian lisäsi.

"Ei ei ei", Matoran sanoi tekopirteästi. "Jos saan kysyä, minkälaisesta sotkusta on kyse?"

"Tuhkaa", Guardian sanoi. "Testasin jotain. Älä kysy."

"Selvä, eiköhän asia hoidu", Po-Matoran vastasi. "Kiitos kovasti ja kuulemiin!" Po-Matoran oli jo sulkemassa puhelua, mutta Guardian sanoi vielä jotain.
"Vielä yksi juttu."

"...?"

"Tuo imuri."

"Tietty. On minulla edes jotain hajua, miten siivotaan."

"Tosi, tosi, iso imuri."
Silloin puhelu suljettiin äkillisesti.

"..."

Klaanin satama

Satamavahti katsoi merelle. Hän näki siellä pienen mustan pisteen. Piste läheni, aika hiljaista vauhtia kyllä. Pieni musta piste oli todellisuudessa erän matoranpiraatin laiva, joka oli jo puoliksi upoksissa, se läheni satamaa kovaa vauhtia. Kun muutamien minuuttien päästä tämä pieni paatti oli satamassa, se oli jo melkein upoksissa. Laiva ei kuitenkaan uponnut kokonaan. Piraatti lähti kävelemään eteenpäin. Hän ehti kävellä kolme metriä kun satamavahti pysäytti hänet. "Laivan kiinnitys maksaa. Onkos teillä rahaa?", kysyi vahti. "Tuo on erittäin hyvä kysymys. Minulla on tällä hetkellä vähän niukka tilanne, olen oikeastaan vararikossa...", piraatti vastasi ja lähti kävelemään. Satamavahti pysäytti hänet uudestaan. "Maksat, tai kuolet ja teet sen", satamavahti uhkasi piraattia. "No ehkä minulla onkin jotain täällä taskussa..", Piraatti kaivoi taskuaan pitkään, ja otti sieltä jotain kultaista. "Ota tämä maksuksi, se on arvokas." Kun matoran oli ojentanut esineen vahdille, hän lähti kävelemään.


Piraatti oli kävellyt jo jonkin aikaa. Sitten hän pysähtyi ja katsoi eteensä. "Minun hattuni. Missä on minun hattuni?", Matoran säpsähti. "Se tippui tietenkin mereen.. No ehkä on parempi olla ilman sitä nyt kun olen paossa, mutta aion hankkia sen vielä takaisin..." Matoran käveli vielä jonkin aikaa ja sitten pysähtyi taas. Se oli Bioklaani, turvapaikka, jonne otettaisiin kuka vaan.

Bio-Klaani, aula

Guardian kurkisti nurkan takaa varovaisesti. Hän ei halunnut tulla nähdyksi. Oli edelleen parasta Klaanin kannalta, että petturi ei tiennyt lähdöstä. Bio-Klaanin linnoituksen aula oli kuitenkin poikkeuksellisen täynnä, mikä vaikeutti huomaamatonta poistumista.

Guardian hengitti syvään, sulki silmänsä ja astui aulaan. Hän voisi yrittää näyttää huomaamattomalta, mutta se ei syystä tai toisesta onnistuisi juuri nyt.
Sitten Guardian päätti vain yrittävänsä näyttää muulta kuin Guardianilta.

Aulassa liikkuvat ja keskustelevat hahmot katsoivat hetken hämmentyneinä pikimustaa Skakdia, joka käveli vihellellen läpi aulan. Moni supisi keskenään. Tästä uudesta jäsenestä ei ollut kuullut kukaan. Monia myös kuvotti Skakdin pahasti hilseilevä iho ja epäsymmetriset silmät, mutta kukaan ei viitsinyt sanoa mielipidettään ääneen. Klaanilaiset olivat ottaneet suojelukohteikseen paljon kuvottavampiakin olentoja.

Musta Skakdi hymyili leveästi ympärillä tuijottaville klaanilaisille kävelleessään läpi aulan. Tarkkailtuaan olennon hymyä hetken ympärillä olevat hahmot päättivät keskittyä taas töihinsä.
Respassa Toa Himen paikalla väliaikaisesti työskentelevä turkoosi Matoran otti jonkinlaisen kommunikaattorin tiskin alta ja kuiskasi siihen jotain.
"Siivousryhmä. Rumia jalanjälkiä aulassa. Kiitos."

Guardian jatkoi hymyilyä ja viheltelyä. Hänen sisällään kasvoi vähitellen tunne siitä, että tämä onnistuisi. Mustan tuhkan verhoama Skakdi olisi pian ovella. Sen jälkeen olisi rikollisen helppoa siirtyä satamaan.
Tai olisi ollut, jos nyt pienen Matoranin hahmossa oleva Umbra ei olisi pysäyttänyt Guardianin.

"Terve!" Umbra huudahti hypätessään spontaanisti Guardianin eteen.
"GAH."

Umbra katsoi pikimustaa Skakdia hetken mietiskelevän näköisenä. Sitten hän tarjosi pientä Matoran-kättään muukalaiselle.
"En olekaan nähnyt sinua täällä", Umbra sanoi. "Toisaalta harva täällä tuntee minuakaan...ja syystä..."
Umbra näytti hetken eksyneemmältä kuin kukaan muu maailmassa. Sitten hän hymyili jälleen.
"Minä olen Umbra, Ba-Matoran!" Umbra sanoi innokkaasti. "Oletko uusi täällä?"

Guardian nyökkäsi ja hymyili leveämmin. Mustaa tuhkaa putoili lattialle hänen päästään.
Sitten Guardian kumartui äkkiä alemmas, tarttui molemmilla käsillään Umbran pieneen Matoran-käteen ja ravisti sitä voimakkaasti.

"TAPAAMME ENSIMMÄISTÄ KERTAA IKINÄ", Guardian vakuutteli kovaäänisesti psykoottinen virne tuhkan peittämillä kasvoillaan.

Umbra nyökkäili hämmentyneenä. "Mikä on nimesi?"

Guardianin hymy hyytyi. Hän tuijotti Umbran olan yli. Aulan ulko-ovi oli vain parin metrin päässä. Jotain oli keksittävä.

"MINÄ USTRAUG", Guardian sanoi. "MINÄ SKAKDI. NYT MINÄ MENNÄ, HEI HEI."

Sen sanottuaan Guardian hyppäsi gasellimaisella loikalla Matoran-Umbran yli ja juoksi aulan oviaukon läpi Bio-Klaanin linnoituksen etupihalle nauraen huolestuttavaa naurua.

Umbra jäi paikalleen räpyttelemään silmiään. Hän katsoi kämmenpohjaansa. Se oli musta.

Ranta lähellä linnoitusta

Makuta Nui kompasteli rantaviivaa pitkin kallioisessa maisemassa. Hän oli äärimmäisen huonolla tuulella. Nynrah-haamuille oli lähetetty viesti melkein neljä päivää sitten, eivätkä he olleet vieläkään vastanneet. Niin ei useimmiten tapahtunut. Yleensä vastaus saapui saman vuorokauden aikana, vaikka välimatka olikin hyvin pitkä. Jotain saattoi olla pielessä.

Pian hahmo oli taas kuivalla maalla. Sitä ennen se oli pulahtanut pinnan alle, mutta tämä oli puhdas vahinko. Eikä vesi ollut lämmintä.

Manu kiskoi itsensä kohti Klaanin porttia. Hänen uusi ruumiinsa reistaili, sillä se ei oikeastaan ollut kovin uusi. Frankensteinin Makuta astui sisään portista. Salama löi hänen takanaan. Muutama Matoran juoksi pelästyneenä taloihinsa.
Pah. Miksi ne minua pelkäävät? Ehkä se johtuu Kraahkanista. Tai pelottavasta asenteestani naurista kohtaan.

Tiesithän, että ajatuksesi ovat aika satunnaiset?

Hoh. Miten ne vaikuttavat kehenkään?

Ehkä eivät vaikutakaan. Mutta sinun kannattaisi tutkia mielenterveytesi.

Tiedän jo vastauksen.

Ja niin tiesivät myös muut klaanilaiset, mutta kukaan ei koskaan viitsinyt sanoa mitään.

Manu olisi astunut sisään ulko-ovesta – jos olisi saanut mahdollisuuden. Valitettavasti jokin syöksyi häntä päin. Lujaa.

Trooppinen saari

Bartax suunnitteli kapinaa. Kun Abzumo tulisi, hän yrittäisi luikahtaa pakoon häkistä. Hän tiesi, että se ei onnistuisi, mutta aina kannattaisi yrittää.
Kun Abzumo tuli, hän ei saanut edes mahdollisuutta yrittää; hänet käskettiin raahata Makutan telttaan.

”Et ssssiis ssssssuosssstu kertomaan ssssirun olinpaikkaa?”
”En tiedä sitä.”
”Valehtelija.”
Abzumo oli epätoivoinen, sillä hän tiesi, että Matoran ei tiennyt. Tämä siru oli pakko löytää.
”Sssiis tapan koko ssssaaren kanssssan.” Bartax näytti hätääntyneeltä.
”Älkää, herra”, hän sanoi nopeasti, ”tiedän vain, että se on jollakin lähisaarista.”
”Ahhahaha!” Makuta nauroi innoissaan. ”Kiitoksia tuosta tidosta. Nyt vain sinut ruoskitaan. Ja perheesi myös.”

Pian Matoran oli ruoskittavana. Ja Abzumo valmistautui vaihtamaan saarta. Hän jätti joukoilleen tarkat ohjeet: kukaan ei poistuisi saarelta elävänä. Kaikki viestintäyhteydet oli pidettävä kurissa. Ja Bartax ei enää poistuisi häkistään.

Glatoriankingin huone
Glatorianking oli nipin napin selvinnyt viime hyökkäyksestä, hänen hyvin palvellut miekkansa alkoi jo kulua, mutta sillä oli vahvasti tunnearvoa, toa nosti sen ja mittaili sitä kädellään.

Ehkä minun täytyy modernisoitua.

Glatorainking laittoi miekan selkäänsä.

Tarvitsen jotain miekkani lisäksi, pelkkä kättä pidempi ei enään riitä, Olisi tyhmää kohdata Feterrrat uuudestaan ja vain hakata niitä miekalla, joka oli nyt museokamaa. Tarvitsen käsiaseen ja tästä höyrysäiliöstä on päästävä eroon.
Toa yritti istua tuolille tuloksetta. Hän repäisi säiliön.

"Se ei tainnut ollakaan kuin koriste, mitähän Keetongu oli ajatelllut, sieniä?", Glatorianking hymähti ja istuutui tuolille. seuraavaksi hän otti jostain romukopasta epämääräisiä metalli osia.

"Syteen tai saveen."

Trooppinen saari, Nazorak-tukikohta

Taivaanrannassa oli mennyt jotain säpäleiksi. Snowman oli tarkentanut katsettaan, ja huomannut sen mitä ilmeisimmin olleen tornin seinä. Hän ei ollut millään voinut tietää, oliko Ämkoo siellä, mutta kuitenkin torni oli ollut hänen paras johtolankansa.

Ja oikeaan se hänet toikin. Lumiukko katseli tornin juuressa olevan aukion laidassa makaavaa hahmoa varjoista käsin. Se oli pääosin musta, mutta jalkaterät, kämmenet ja kasvot olivat vihreät. Harmi vain, että Ämkoon ympärillä oli suuri joukko torakoita.

Snowman mietti parhaansa mukaan potentiaalisia toimintasuunnitelmia. Okei, minulla on ihan liikaa tulivoimaa, hän tuumi tunnustellessaan kädellään laukkunsa sisältöä. Torakoita on kuitenkin liikaa, enkä muutenkaan oikein pidä tappamisesta. Lisäksi saattaisin osua Mäksään.

Mielessään hän totesi myös jonkin sortin puolivillaisen harhautuksen toimimattomaksi ideaksi, eivät Nazorakit niin tyhmiä olleet.

Silloin kuitenkin tapahtui jotain. Ämkoon hahmo nousi pystyyn, ja torakat kaikkosivat. Kaikki juoksivat kovaa kyytiä pois aukiolta, muutama jopa tiputti aseensa. Nyt tai ei koskaan, lumiukko mietti. Hän astui aukiolle, vain tullakseen Ämkoon pysäyttämäksi. Viitoitettu hahmo huitoi Snowmania loitommas.
"Mitä nyt?" Lumiukko ihmetteli.
"Pysy kaukana. Pysy ihan hemmetin kaukana." Ämkoo huusi aukion toisesta päästä.

Tai Snowman ei oikeastaan tiennyt huusiko admin, vai kuuluiko hänen äänensä vain todella kovaa. Kuitenkin valkoinen toa katsoi parhaaksi totella. Mäksässä on jotain pahasti pielessä.

Snowman juoksi nopeasti jonkun matkaa toiseen suuntaan. Siellä hän piiloitui varjoissa sijaitsevan puun latvaan, ja kaivoi tarkkuuskiväärinsä esiin. Hän tahtoi ottaa selvää, halusiko nähdä, mitä seuraavaksi tapahtuisi.

[spoil]Ämkoolle suuri kunnia hänen kaikista yhdestä repliikistään.[/spoil]

Trooppinen saari, Nazorak-tukikohta



Aukiolta paenneet Nazorakit eivät olleet huomanneet Snowieta. Niiden huomio oli kiinnittynyt täysin juuri pystyyn nousseeseen hahmoon. Torakat tähtäilivät säikähtäneinä Ämkoota erilaisilla aseillaan, mutta yksikään ei uskaltanut ampua. Rivitorakat vain katselivat juuri ja juuri pystyssä pysyvää hahmoa, odottaen toimintaohjeita.

"Haah... Haah... Haah..."

Massiivinen johtajatorakka kokosi rohkeutensa ja lähti muutaman toverinsa turvin Ämkoota kohti, vetäisten samalla terävän puukon esiin vyötäisiltään. Torakan pienemmät käskyläiset astelivat pelokkain askelin isokokoisen johtajansa perässä.

"Haah..."

Torakat piirittivät Ämkoon. Johtajatorakka astui suoraan käsipuolen hahmon eteen ja tuijotti tämän tahriintunutta naamiota niellen pelkonsa.

"Tappakaa", torakka komensi.
"Ei se mahda tuossa kunnossa enää mitään."

"Ei."

Torakkajohtaja otti askeleen taaemmas. Ämkoo kohotti päätään ja tuijotti nazorakia suoraan tämän hyönteissilmiin. Torakka tuijotti epäröiden takaisin, mutta sai kuitenkin sanotuksi:

"Nyt."

Sotilaat kohottivat keihäänsä ja iskivät. Ämkoo kaatui iskun voimasta maahan, mutta torakoiden yllätykseksi niiden keihäät eivät uponneet Ämkoon mustaan panssariin. Torakat kohottivat keihäänsä johtajansa käskystä uudestaan ja valmistautuivat uuteen iskuun.

"Ei."

"EI."

Verenpunainen energia-aalto iski torakoiden aseet pirstaleiksi ja heitti sotilaat syrjään. Johtajatorakka onnistui juuri ja juuri säilyttämään tasapainonsa ja pysymään pystyssä. Ämkoo nousi hitaasti seisomaan ja tuijotti edessään seisovaa nazorakia.

"Sinä."

Torakkajohtaja ei kyennyt enää peittämään pelkoaan. Sen kasvoille levisi kauhistunut irvistys samalla kun se kääntyi ympäri ja valmistautui ampaisemaan juoksuun.

Ämkoon käsi iskeytyi torakan päälakeen. Käden ote kiristyi ja hetken päästä verisen hahmon sormet pakottivat tiensä huutojen ja rasahdusten saattelemana torakan panssaroidun pään läpi tämän aivoihin. Nazorak nytkähteli hetken hallitsemattomasti ja lopetti liikkumisen.

"Haha. Haahaha."

Ämkoo pudotti torakan velton ruumiin maahan ja otti muutaman askeleen eteenpäin. Kauempana tilannetta seuranneet torakat tuijottivat hysteerisen kauhun vallassa lähestyvää punahehkuista olentoa.



"Tulkaa tänne."


"Tapan teidät."


"Tapan."



Punainen energiaräjähdys repi Ämkoon viitan kappaleiksi, voimistaen samalla tämän silmien kammottavaa hehkua. Ämkoo kyyristyi hetkeksi, nousi sitten nopealla liikkeellä ylös ja päästi ilmoille korvia vihlovan naurunsekaisen huudon. Sitten hän lähti punaisen energiavanan saattelemana juoksemaan etäämmällä kauhusta kankeina seisovien torakoiden suuntaan.

Zamor-tykit alkoivat laulaa.

Meri (tai oikeastaan taivas sen yllä)

Gukkojen siipien räpyttely alkoi olla entistä harvempaa. Etenkin GS vaikutti jo hyvin väsyneeltä, sillä se oli koulutettu taisteluihin, eikä lentämään pitkiä matkoja yhteen putkeen.

"Pidetään tauko. Gukkojen tulee antaa levätä", Killjoy sanoi ja muut nyökkäsivät. Seurue kaartoi alas kohti lähintä saarta ja he laskeutuivat rauhallisesti.

Päivä oli kirkkaimmillaan, mutta yön jälkeen oli vähitellen alkanut tuulla. Killjoy toivoi, ettei tulisi myrskyä, sillä se käytännössä pysäyttäisi heidän kulkunsa.

Kapura oli luonut pienen nuotion voimillaan ja nelikko istui nyt sen ympärillä saaren rannassa. Saaren kasvillisuus koostui lähes kokonaan heinästä ja Summerganon ihmetteli kovasti, miten niin tasankoinen saari ei peittynyt vedellä.

Jonkin aikaa istuttuaan ja Gukkojaan syöttäen, he törmäsivät paikallisiin matoraneihin. Matoranin olivat ystävällismielisiä ja iloisia, sillä heidän saarellaan vierailtiin harvoin. Yksi heistä kertoi tarinan saaren historiasta, joka oli ilmeisen dramatisoitu, sillä matoran mainitsi muun muassa "makuta-armeijat" ja "matoranin, joka osasi tuhota vuoria aivastamalla".

Kesken matoranin tarinan, Killjoyn sensorit huomasivat yllättävää ja suurta liikettä jostain pohjoisesta ja liike tuli suoraan heitä kohti. Matoro oli ilmeisesti huomannut tämän myös, sillä hänkin oli noussut seisomaan.

"Jotain on tulossa!", Matoro huusi ja Summerganon ja Kapura nousivat myös, tarttuen aseisiin.

Matoranit huusivat kurkku suorana sanaa "FIGGE!" samalla, kun Killjoyn sensorit näkivät kohteen tulevan yhä lähemmäs ja nopeasti. Muut eivät huomanneet sitä sensorien avulla, he huomasivat sen siten, että maa tärisi, se tärisi kovaa.

Jokainen sotureista otti askeleen taaksepäin, kun töminän aiheuttaja paljastui. Heinien yläpuolelle nousi varjo, jonka aiheutti Fikou. Valtavin Fikou, mitä he olivat eläessään nähneet. Hämähäkki oli miltei viisi metriä korkea ja sen leuat louskuivat uhkaavasti Klaanilaisia kohti.

"Takaisin leipätyöhön siis", Summerganon sanoi ja lähti aseet tanassa juoksuun kohti villiintynyttä rahia.

Saari jossain merellä

Valtava Fikou ryntäsi kohti Killjoyn porukkaa ja matoraneja. Summerganonin miekka ojossa tekemä vastahyökkäys pysäytti sen ja kun Summerganon otti kirveensä esiin perääntyi peto hieman, valmistautuen paiskaamaan soturin maahan ja aterioimaan. Killjoy, Kapura ja Matoro eivät jääneet toimettomiksi, vaan ryntäsivät mukaan taisteluun. Kapura loikkasi ketterästi Fikoun huitaisut välttäen sen vasemmalle puolelle Killjoyn iskiessä pedon jalkoihin. Matoro tuli tukemaan Summeganonia, joka vältteli pedon kitaa ja etujalkoja parhaansa mukaan pyrkien kuitenkin antamaan sille kirveestä.

Fikou sai paiskattua Summerganonin maahan, mutta Killjoyn ja Kapuran lyönnit estivät sitä nappaamasta kaatunutta soturia. Matoro loikkasi korkealle ilmaan ja alas tullessaan huitaisi kaikella voimalla otusta päähän. Summeganon näki valtavan hämähäkin horjuvan yläpuolellaan ja nousemisen sijaan hän nappasi pitkän maahan lentäneen miekkansa käteensä ja pisti sillä Fikouta sen pään seudulle. Valtava peto perääntyi hieman ja matoranit säntäsivät kauemmas, mutta Kapura oli rähmällään maassa jouduttuaan jättimäisen hämähäkkirahin tönäisemäksi.

"Pysykää lujana!", sanoi Killjoy rauhallisesti. "Tuo ei estä minua pääsemästä Xiaan.", hän mutisi ja syöksyi tovereineen päättäväisesti kohti haavoittunutta ja raivostunutta rahipetoa. "Hoidetaan tämä.", Kapura totesi ja kohotti aseensa valmistautuen antamaan otukselle tulisen iskun.

Trooppinen saari

Marionetti käveli jälleen läpi sademetsän, joka suorastaan väisti valkoista hahmoa. Ensimmäinen tehtävä oli suoritettu. Lähetti oli syöty.
Lähetin violetti veri erottui selvästi aamuyön pimeydessä nukkemaisen miekkatappajan vitivalkoisesta kehosta. Olento ei vaikuttanut edes huomaavan suurta verkkaisesti valuvaa veriläikkää keskivartalossaan.

Nyt Marionetti keskittyi uuteen miekkaansa. Olento piti Ämkoon luonnottoman terävää katanaa pitkällä kädellään kasvojensa edessä. Marionetti olisi takuulla tarkkaillut asetta katseellaan, jos sillä olisi ollut edes yksi silmä.
Jopa ilman silmiä Marionetti kuitenkin huomasi, että kyseessä oli paras katana, johon se oli koskenut. Miekka oli kevyt, mutta sen rakenne oli täydellinen. Tämä katana ei hajoaisi yhtä helposti kuin aikaisempi.

Marionetti käveli kohti läheistä palmua. Se käänteli miekkaa kädessään testiluontoisesti ennen kuin löi.
Terä läpäisi puun kuoren ja tuli ulos toiselta puolelta melkein välittömästi. Siististi poikittain katkennut puu alkoi horjua hieman tuulen suuntaan ennen kuin kaatui alas.

Kuten monet asiat Marionetin ympärillä, katkaistu puu ei totellut painovoimaa. Se pysähtyi ilmassa ja nousi takaisin paikalle, josta se oli leikattu irti. Siistiä viiltoa huolimatta puu oli kuin entinen.
Marionetti löi uudelleen. Sen jälkeen se kokosi puun taas. Sitten se löi. Tätä jatkui hetken.

Kun puusta ei ollut enää paljoakaan jäljellä, Marionetti tarkasteli uutta asettaan. Se tulisi hoitamaan tehtävänsä.
Tehtäviä oli kuitenkin kaksi.

Marionetti päästi irti miekasta. Se pysähtyi ilmaan, leijui nykivästi valkoisen telekineetikon pään yli ja päätyi sen selän taakse. Marionetin selässä törrötti kaksi valkoista nikamaa. Ne kiertyivät tiukasti kiinni miekan kahvan ympärille. Olento tulisi tarvitsemaan asetta taas pian.

Marionetin mieleen palautui taas jotain, mitä Syvä Nauru oli sanonut.

"Hanki siru."

Trooppinen Nazorak-tukikohta, puu aukion laidasta hieman katua pitkin syrjemmälle

Snowman laski kiikaritähtäimen silmältään, ja pyöritti linssinsuojusta paikalleen. Hän ei tahtonut nähdä tarkemmin aukion tapahtumia. Lumiukko taittoi kiikarin saranan kohdalta, ja sulloi sen sitten laukkuunsa.

Ei siinä vielä mitään, että Ämkoolla ei ollut kättä, ja että hän oli aivan verinen. Mutta se silmien hohto. Snowman tiesi, että jotain oli pahasti pielessä.

Ei sillä, oli hän ennenkin nähnyt luotettavien tovereidensa suorastaan villiintyvän. Joskus takavuosina, kun Snowie, Paacs ja Guardian olivat olleet taistelemassa Visorak-laumaa vastaan, oli sininen Skakdi-admin jollain selittämättömällä raivolla vastannut hämähäkkien hyökkäykseen. Snowman muisti lähinnä punaisen välkkeen, ja sen, kuinka Paacs oli miltei menettänyt toisen jalkansa. Se oli kuitenkin ollut täysin eri juttu, Guardian ei ollut muuttunut täysin, suuttunut vain.

Sitä paitsi, oli hänellä aika hyvä syykin suuttua. Hänen oma vanha kotinsa oli ansoitettu, me selvisimme portaikosta hengissä ainoastaan hyvällä tuurilla ja kovilla traumoilla. Lisäksi Visorakien väijytyksen takana oli Guardianin vanha aseveli. Ja vaikka se muistetaankin viimeisenä kertana, kun Guardian otti Klaanilaisia mukaansa Zakazille, naureskelemme kolmistaan jutulle useinkin kahviossa yön pimeinä tunteina.

Tämä ei selvästikään ole niitä juttuja.

Snowman näki ilman kiikariakin, että Ämkoo surmasi taas yhden Nazorakin, vieläpä harvinaisen brutaalilla tavalla. Ehkä lumiukko oli vain ollut poissa kenttähommista liian pitkään, tai sitten hän tosiaan oli liian pehmeä, mutta Ämkoon toiminta kuvotti häntä. Vatsaa väänsi ja päätä särki.

Ei. Taas tätä. Ei!

Synkät ajatukset synkistyivät, ja Snowmanin pää tuntui halkeavan. Näky ystävästä tekemässä noita murhia, kipu, väsymys, yksinäisyys. Lumiukosta tuntui, että hän ei kestäisi enää. Edes hänen positiivinen energiansa ei riittänyt. Silloin hänen päässään pimeni täysin.

Kaikkialla oli mustaa. Ja kohinaa. Lumiukko koetti ymmärtää. Kipu oli tiessään, mutta tässä oli jotain karmivampaa. Tai ei tässä oikeastaan ollut mitään, missään ei ollut mitään. Ja sekös vasta karmikin. Ainoa asia mustuudessa oli kohina. Kohina merkitsi selvästi jotain. Snowman koetti tarkentaa kuuloaan.

Kohin kohin.

Ei auttanut. Mutta jos olen vajonnut pääni sisään, niin miksen ymmärrä mistään mitään? Mitä kohina on? Ja miksi täällä on niin mustaa?

Snowman keskittyi. Keskittyi parhaansa mukaan. Keskittyminen ei oikein ole vahvuuksiani, ainakaan jos sitä oikein yritän. Tämä vain-

Keskity!

Kohinkohin...syö lähetti...uhraa ratsu...syö kuningatar...kohinkohin.

Heti, kun Snowman sai sanoista otteen, hänen silmänsä avautuivat. Hän ravisti päätään, koetti virota kunnolla. Hänen päätään särki taas, mutta vain vähän. Enemmän häntä vaivasi tiedottomuus.

Lumiukko piti kyllä mysteereistä. Ne pitivät elämän kiinnostavampana, ja muistuttivat nöyryydestä. Hän ei vain pitänyt niistä mysteereistä, jotka mahdollisesti aiheuttaisivat hänen ystäviensä kuoleman.


[spoil]Kiitän Guartsuliinia noista kryptisistä sanoista kohinan keskellä.[/spoil]

Bioklaanin ulkopuolella



Matoranpiraatti katsoi eteensä. Hän näki mahtavan, suuren linnakkeen. Se oli kilometrejä pitkä, siellä oli paljon torneja, rakennuksia ja kaikkea muuta. Tätä suurta linnaketta suojasivat valtavat muurit. Matoran tunsi itsensä hyvin pieneksi, ja sitähän hän olikin. Piraatti käveli eteenpäin. Hän huomasi että linnake oli vaurioitunut, mutta se oli korjattu jo suurimmaksi osaksi. Matoran jatkoi kävelyään.


Kun piraatti tuli klaanin eteen, hän katsoi jättimäistä muuria, jossa oli iso portti. Matoran käveli portista sisään. Kun iso rautaportti oli ohitettu, matoran jatkoi kävelyään. Kohta hän seisoi klaanin tullissa. "Nimenne?", kysyi virkailija. "Nimeni.. Niin, nimeni...", Matoranpiraatti mietti. "Nimeni on Notfun. Kapteeni Notfun." "Minusta tuo ei ole kovin hauskaa. Kirjaan sinut järjestelmäämme nimellä Notfun. Tervetuloa bioklaaniin, herra Notfun", ilmoitti virkailijarobotti. Notfun käveli muurien sisäpuolelle. "Hitto, nuo saattavat saada nimeni selville.. Tuskin tätä nimeä otetaan vakavasti ainakaan kauaa.."

Heinäsaari, meri (ruotsiksi "Höö-öö, en sjö")

"Suuri Figge haluaa teidät! Teidän on toteltava!", suuresta majasta ulos tullut Matoran huutaa. Sillä on päässään kuolleesta Fikousta tehty päähine.
"Totelkaa ylipappiamme! Figge haluaa teidät!", Matorankuoro huutaa.

"Voisitteko olla hetken hiljaa, näettekö että taistelemme?", Matoro huutaa takaisin huomoimatta sen kummemmin mitä Matoranit olivat sanoneet.
Hän väistää valtavan, oranssin Fikoun piikikkään raajan iskun.

"Tämä otus näyttää olevan noille Matoraneille jokin jumalolento...", Summerganon ajattelee ääneen väistyessään olennon iskun.
"Viis siitä. Meillä on tärkeämpää tekemistä Xialla, ja tämä otus ei estä sitä!", Killjoy huutaa ja nostaa korkeutta raketeillaan. Hän tulittaa olennon kuorta ja päälakea salamoilla.

Suuri hämähäkki astuu muutaman askeleen taaksepäin rauhoittuen. Se pysähtyy.
Klaanilaiset ihmettelevät tilannetta.
Fikou alkaa äännellä oudosti.

Matoron päätä särkee aina vain kovemmin. Hän tajuaa olennon erittävän jotakin yliääntä joka vaurioittaa aivoja.
"Hiljentäkää se!", Matoro yrittää huutaa. Kaikki neljä Klaanilaista ovat ongelmissa. Kaikilla on sama tunne: pää meinaa räjähtää. Matoranit ovat pyörtyneet jo.
Killjoy säätää puvustaan korvien(tai jonkin vastaavan) kohdalle suojat ja syöksyy kohti Fikouta.
Fikou miettii pähkinän kokoisissa aivoissaan jatkaako äänetlyään jotta Klaanilaiset menettävät tajuntansa vai suojautuuko ylhäältäpäin syöksyvältä haarniskoidulta olennolta.
Se ei ehdi päättää, ennekuin Killjoyn jalat osuvat Fikoun päälakeen. Punamusta soturi jatkaa liikesarjaansa huitaisten liekkimiekallaan Fikouta päähän ja vapautaten vahvan sähköshokin olentoon. Fikoun jalat pettävät alta ja se kaatuu maahan sähköshokin seurauksena.

Matoro, Kapura ja Summerganon nousevat ylös helpottuneina. Matoranien ylipappi, joka oli suojassa majassaan, osoittaa Klaanilaisia ja huutaa "Ne häpäisivät jumalamme! Vangitkaa!"
Samaisesta majasta lähtee juoksemaan sinisessä raskaassa haarniskassa olevia matoraneja suuiren kirveiden kanssa.
"Figge kaarti kostaa teille!", ylipappimatoran huutaa.

"Niin, unissasi!", Matoro huutaa.
"Mitä jos suoritettaisiin taktinen vetäytyminen? En pala halusta hoidella noita Matoraneja.", Summerganon sanoo.
"Mainio idea.", Kapura toteaa. Laskeutunut Killjoy viittoo tietä rannalle Gukkojen luo. Neljä Klaanilaista juoksevat rannalle matoranien heittokirvessateessa. He nousevat nopeasti Gukoillaan ilmaan jättäen heinäsaaren taakseen.

Glatoriankingin huone



Suunnitelma oli valmis, aseesta olisi tarkoitus tulla hieman isompi kuin pistooli, mutta sen olisi tarkoitus antaa yhtäsuurta tulivoimaa kuin kiväärillä saisi.

Jaahas... tulee iso ongelma tuneka sellainen koneisto tämän sisään...

Kenties voisin... Blaa, blaa, niin sillä lailla se voisi toimia.

Toa etsi jostain romukopasta rikkimenneen kiväärin.

"Keneköhän tämäkin oli ollut (Näin kaikkien tiedoksi kyseessä ei ole Vartijakivääri)".

Glatorianking otti laukaisinlaittteen pois kivääristä ja rupesi rakentamaan aseensa runkoa, sitten häna asetti sen siihen ja lisäsi jotain asioita, mukaan lukien ammussäiliön, joka oli täynnä kellertävää ainetta, sitten hän suojasi sen.

"Valmista!"

Testilaukauksen aika

Toa ampui ampui aseellaan ikkunasta Pihalla olevaan puuhuun, siihen tuli syvä syöpynyt reikä, joka vain jatkoi matkaansa, lopulta puu kaatui ja aine pysähtyi vasta nurmikkoon.

"Ups."
Toa lisäsi aineeseen vettä. nyt se syövytti tarpeeksi hilliintyneesti.

"Hienoa, nyt mahdolliset harhalaukaukaukset eivät ole tappavia."

Toa laittoi aseensa vyölleen.

Olen valmis. Tulkaa ihan rauhassa.

Bioklaani, sisäpiha

Kapteeni Notfun käveli bioklaanissa kunnes oli perillä paikassa, josta pystyi varata huoneita. Notfun aikoi varata itselleen asumuksen.

"Haluaisin varata itselleni asunnon tästä linnakkeesta, olisiko se mahdollista?", Piraatti kysyi.

"Kyllä, on se. Sinun pitää näyttää vain jäsenkorttisi", virkailija vastasi.

"Selvä.. Onkos se tämä joka annettiin vastaanotolla?", Notfun kysyi.

"Kyllä, on se se."

Notfun kaivoi taskuaan jonkin aikaa, sieltä tippui luotipussi, pari kolikkoa ja nappi. Notfun nosti ne ja asetti tiskille kortin johon hän oli kaivertanut jokusia asioita ja värjännyt ne punaisiksi.



"Tässä lukee että ammattinne on.. Pirarti..", Virkailija luki.

"Se on piraatti", Notfun vastasi nopeasti.

"...Merirosvo..?", Virkailija sanoi hämmentyneenä.



"Eheh.. Köh.. Niin.. Köh eh.."

"No... Tervetuloa uuteen asuntoonne. Se sijaitsee tämän navigaattorin osoittamassa paikassa. Navigaattori muuten räjähtää kun olet kohteessa", Virkailija kertoi ja Notfun käveli pois.