Pieni Skakdien vartiomaja metsässä

Gagggulabio istui pienen pöydän toisessa päässä. Huone oli muuten melkein pimeä, pöydän yläpuolella roikkuvaa lamppua lukuun ottamatta. Huoneen ovi avautui. Mustahaarniskainen, kasvomaskia yllään pitävä, vähän Toaa pidempi hahmo astui sisään. Gaggulabio viittoi paria vartiaSkakdia jäämään ulkopuolelle. Ovi suljettiin hahmon perässä tämän astuessa sisään ja istuunnuttua tuolille. Gaggulabio katsoi hahmoa vähän aikaa. Tämän kasvomaskin viiltomaisen visiirin takaa pilkisti punertava hehku.

"Öhöm, tietänet, miksi kutsuin sinut tänne", Gaggulabio aloitti puhumisen.
"Kaipaat palveluksiani, muita syitä minun näkemiseeni ei juuri ole, paitsi jos on turhautunut elämäänsä, tajuat kai", hahmo vastasi, "saanen tiedustella millaisesta tapauskesta olisi kysymys?"
"Kyllä.", Gaggulabio aloittaa. Hän venyttää sormiaan pöydällä ja hymyilee. "Sinun pitää hankkia eräältä minulle tärkeä esine ehjänä."Gaggulabio selaa pöydän papereitaan. Hän näyttää vanhaa paperilappua. "Näet tuon henkilön? Tiedustelumme selvitti että hän saapui juuri Klaaniin. Etsimäni esine on todennäköisesti hänellä. Pieni koeputki. Vihreää nestettä. Oletan että onnistunee?", Gaggulabio sanoo ja ojentaa kuvan vastapäätä istuvalle palkkasoturille. Hahmo tarttui kuvaan mekaanisella kädellään poimien sen pöydältä.

"Ei juuri haastetta. En varmaan saa tietää mikä tuossa putkessa on niin tärkeää", hahmo sanoi tarkasteltuaan kuvaa jonkin aikaa, "tahdotteko saman tien koko hyypän pois päiviltä?"
"Saat täysin vapaat kädet hänen suhteensa. Mutta toivon, että aiheutat kipua.", kultamusta Skakdi sanoo. Hänen suuri purukalustonsa vääntyy hymyyn jälleen.
"Kipuv tuotto ei ole mikään ongelma, sen taakan. Entäs palkkio", hahmo kysyy uteliaalla sävyllä. Skakdi nostaa kookkaan rahasäkin pydälle. Hahmo tuijottaa säkkiä hetken. "Lopetetaan", hahmo lausahtaa vänipitämättömästi. Skakdin hymy haihtui nopeasti. "Tällainen tehtävä on liian mitätön ansioideni mittapuulla", hahmo sanoi ylevästi. Hän käänsi tuoliaan joitakin kummeniä astetia, nostaen jalkansa pöydälle. Hän kaivoi selästään olevasta jemmastaan paperivihkosen, alkaen selailla sitä. "Katsotaampas, keikka Eteläisellä mantereella, palkkio..." Gaggulabio keskeytti hahmon puheen paiskaten toisen, hieman isomman rahasäkin pöydälle. Hahmo tuiotti kahta rahasäkkiä hetken, kääntäen katseensa takaisin vihkoseensa. "Keikka Daxialla..." Kolmas rahasäkki. "Keikka Xialla..." Neljäs rahasäkki. Gaggulapion kärsivällisyys oli lopussa. Hänen kasvoistaan oli erotettavista lievää punotusta. Tumma hahmo oli jälleen kääntämässä katseensa vihkoseensa, kunnes raivon äärirajoilla oleva Gaggulabio heitti pöydälle kolikon... "Milloin aloitan", hahmo kysähti, laittaen vihkon takaisin selkäsäilöönsä.

[spoil]Kirjoitimme Matoron kanssa hahmojen dielogin kaksistaan.[/spoil]

Matoranien kylä lähellä jokea

Memuk katseli vieressään pedillä makaavaa kuolevaa Kiven Turaga Onekia, jonka panssari oli jo viikkoja aikaisemmin alkanut murentua ja mekaaniset osat hajota. Turagan hengitys oli vaikeaa ja sydänvalo välkkyi kun kuoleva Turaga pinnisteli tautia vastaan.

Memuk muisteli viimeaikojen tapahtumia. Puolet kylästä oli sairastunut outoon tautiin, joka irroitti panssarit ja mekaaniset osat, jättäen vain lihaskudoksen rauhaan. Ympäri pientä kylää oli sairaita, jotka sairastuttivat heitä hoitamaan tulleet kyläläiset. Memuk arveli että sairaus johtui vedestä jota kyäläiset keräsivät joesta. Hän itse oli terve, koska ei koskaan juonut joen vettä, koska uskoi sen olevan Pahan Hengen kiroama.

Memukin hopeiselta Kirililtä putosi kyyneleitä kun hän katsoi kuolevaa Turagaansa. Turaga köhi metallinkappaleita suustaan ja hänen naamionsa mureni jauheeksi, samalla kun hänen sydänvalonsa valo hiipui ja ruskea Turaga pääsi rauhaan.

Memuk lähti ulos Turagansa mökistä. Olisi aika jättää tämä kylä ja etsiä syy sille mikä oli sairastuttanut hänen veljensä ja siskonsa. Sillä se jokin saisi maksaa ja kalliisti.

Bio-Klaanin linnoitus

Umbra oli etsinyt Guardiania jo kauan muttei ollut löytänyt Plasman Skakdia, sen sijaan hän päätti lähteä Keetongun telakalle kysymään aseita Zyglakeja vastaan.

Umbra asteli tietä pitkin Keetongun telakkaa. Hän marssi rivakasti Fikou Qewan hyppiessä perässä.

Pian kaksikko olikin jo Keetongun verstaan ovella. Kaksi oranssimustaa Onu-Matoran-vartijaa oli vartioimassa ovea.

"Mitä asiaa, muukalainen?!" Mahikia kantava kysyi huutaen ja laittoi keihäänsä oven tielle.

"Et pääse tästä jos et kerro!" Hunaa kantava aloitti huutamisen.

"Kuulkaa kaverit. Olen Umbra, Bio-klaanin moderaattori", Umbra aloitti kun Hunaa kantava keskeytti.

"Umbra ei ole violetti! Hän on keltainen!" Hunaa kantava kailotti.

"Emme päästä sinua ennen kuin pystyt todistamaan passillasi että olet Umbra!" Mahikia kantava Matoran kailotti.

"Kuulkaa. Minulla ei ole passia tai mode-kiveä tai mitään muutakaan millä voisin todistaa olevani Umbra. Teidän pitää vain uskoa minuun", Umbra sanoi ärsyyntynesti, purren hammastaan. Nämä kaksi yli-innokasta Onu-Matorania olivat käymässä hermoille.

Umbra alkoi ladata pientä painovoimaiskua, joka tainnuttaisi vartijat ja avaisi oven, mutta huutojen herättämä Keetongu tuli ovelle.

"Mitä täällä melskataan!" keltainen kyklooppi kailotti. "Enkö saa edes levätä rauhassa?!"

Onu-Matoranit menivät kalpeiksi kun Keetongu mylvi heille. Kyklooppi katsahti Umbraa.

"Ai terve Umbra. Sinuakin näkee. Aika päheä uusi lookki", Keetongu sanoi. "Mikä tuo sinut telakalle?"

"Tarvitsen jotain mitä sinulla voisi olla. Saanko tulla sisään?" Umbra kysyi, Fikoun hyppiessä Keetongun jalkaa vasten.

Keetongu nosti Fikoun kädelleen ja lähti johdattamaan Umbraa haarniskoidensa luokse.

"Mitä siis oikeasti tarvitset?" Keetongu kysyi, katsoen Umbraa.

"Tarvitsen jotain Zyglakeja vastaan", Umbra kertoi. "He ovat vieneet erään aseen jota kutsutaan Ulottuvuusporttitykiksi. Se on ainut keino päästä takaisin kotiin", Umbra kertoi.

"Kotiin? Eikö Klaani olekaan kotisi?" Keetongu kysyi ihmeissään.

"En ole tästä maailmasta", Umbra kertoi. "Pitkä tarina, jonka voin kertoa joskus. Haluaisin päästä hakemaan tykkiä. Olisiko jotain joka tehoaisi Zyglakeihin jotka menivät sisämaahan?"

"Hmm..." Keetongu mietti ankarasti. Hän oli kuullut että Zyglakeilla oli sisämaassa rakennettuna vedenalainen tukikohta. Jos huhut pitäisivät paikkansa siellä tarvittaisiin vedessä toimivia aseita.

"Olen kuullut että Zyglakien tukikohdat ovat usein veden äärellä", Keetongu aloitti. "ja tiedän että he ovat immuuneja elementaali-iskuille", hän kerto. "Joten tulepas katsomaan tätä."

Keetongu otti keltaisen haarniskan, jonka Umbra laittoi ylleen. Hänen selkäänsä tuli kaksi turbiinia, joiden asentoa pystyi muuttamaan mielen voimalla ja jalkoihin keltaiset suojukset.

"Tämä on Mahri-Mechahaarniska", Keetongu selitti. "Tämä kerää ilmasta vettä ja iskee sitä kovalla paineella, jolla voi tuhota jopa kiviä. Vedenalla tämän avulla pääsee todella kovaa ja tämän laitteistojen avulla puku kerää käyttäjälle ilmaa veden alla. Tähän sisältyy myös linssi."

Umbra koetti liikkua haarniskassa. Liikkuminen oli varsin vaivalloista, koska haarniska painoi paljon, mutta sitten hän muisti painovoiman hallintakykynsä. Keskittäen mielensä haarniskan painon keventämiseen, Umbra sai siitä höyhenen kevyen.

"Mitä sinä teit tuolle että siitä tuli noin kevyt?" Keetongu kysyi Umbralta kun hän alkoikin juosta haarniska päällään ympäri telakkaa.

"Pieniä painomuutoksia", Umbra vastasi. "Hei, tiedätkö sinä muuten ketään joka voisi lähteä kanssani etsimään tykkiä?"

"Glatorianking on usein sanonut haluavansa lähteä Klaanista omaan maailmaansa. Kysyppä häneltä josko hän haluaisi tulla mukaasi", Keetongu kertoi. Umbran Fikou hyppäsi Keetongun kädestä ja lähti juoksemaan Umbran perään kun Umbra huusi kiitokseksi Keetongulle ja lähti telakalta Klaaniin etsimään Glatoriankingiä.

Umbra juoksi nopeasti ovesta, jättäen jälkeensä ne samat Matoran-vartijat jotka huusivat kaiken sanomansa. Umbra juoksi niin kovaa että unohti Mahri-haarniskansa olevan tekokevyt ja voimien vaikutus lakkasi, jolloin Umbra alkoi laahustaa, koska muutos oli nopeaa.

"Pitää muistaa käyttää voimia tähän pukuun aina välillä", Umbra puheli itsekseen, jatkaen juoksemista outo puku päällään kohti linnoitusta. Glatorianking pitäisi löytää.

"Mistäköhän minä löytäisin sen Toan..." hän puheli kun huomasi ikkunasta Glatoriankingin hopeisen Avohkiinmuotoisen naamion. Umbra käytti painovoimavoimiaan keventäen itseään Fikou sylissään ja näytti siltä kuin hän olisi leijunut linnoituksen ikkunattomasta ikkunasta sisään.

"Glatorianking otaksun?" Umbra huikkasi kun hän rymisi lattialle ikkunasta. Glatoriankingin lähellä olleet Matoranit lähtivät kauhuissaan pakoon kun outo hökötys rymisi lattialle Fikou sylissään.

"Olet oikeassa, Umbra?" Gekko kysyi kummastuen. "Mikä tuo sinut tänne?"

"Eräs ase nimeltään ulottuvuusporttitykki, jonka avulla voisin päästä kotiini", Umbra sanoi. "Keetongu kertoi että sinäkin olet halunnut päästä takaisin omaan maailmaasi, joten ajattelin että voisit olla halukas lähtemään etsimään asetta kanssani Zyglakien sisämaatukikohtaan. Tehtävästä on tulossa aika vetinen", Umbra kertoi.

"Voin lähteä mukaasi, sainhan juuri tehtyä tämän hienon aseen", Gekko kerskaili aseellaan, Umbran kiinnittämättä juurikaan huomiota aseeseen.

"Hyvä, nyt lähdetään. Zyglakit ovat voineet saada jo selville aseen käyttötarkoitukset", Umbra sanoi, ottaen Gekkoa kädestä kiinni ja lähti juoksemaan Klaanin käytäviä niin lujaa kuin ilman rullaluistimia tai valonsäteeksi muuttumiskykyä taisi.

Taivas meren yllä

On myöhä iltapäivä. Aurinko laskee mereen muutaman tunnin kuluttua.
Neljä Klaanilaista on lentänyt gukkoineen jälleen monta tuntia. Heinäsaaren jälkeen ei ole näkynyt ainuttakaan saarta.

Saaren tapahtumat on kerrattu moneen kertaan. Hullu matoranheimo joka palvoi Figge -nimistä jättiläis-Fikouta. Ei sen erikoisempaa.
Myös suunnitelma Xialle oli käyty monesti läpi. Yksi heistä neutraloisi vastassa olevan Metsästäjälinnakkeen puolustuksen. Killjoy etsii Purifierin ja hankkii avainkortin. Matoro, Kapura ja Summerganon hankkivat Nimdan palat TSO:n linnakkeesta.
Kuulostaa helpolta. Mutta se ei tule olemaan sitä.

Zakaz, vuosituhansia sitten

Jykevä hahmo kävelee rakennusken vaaleilla käytävillä. Hänellä on kädessään lasinen koeputkialusta.
Kanohi Jutlinia kantava olento avaa oven ja astuu vehreään metsään. Makuta poistuu suuresta laboratoriorakennuksesta kohti paikallista Skakdikylää.
Makuta tunnetaan nimellä Spiriah, mutta nimi ei ole vielä epäonnistumisen synonyymi. Tämä Makuta on päättänyt kokeilla erilaisia Makuta-viruksia paikalliseen väestöön.
Nössö-Skakdit ovat rauhanomaisia ja voimattomia. Teen niistä tehokkaita sotureita Veljeskunnalle ja saan viimeinkin kunnioitusta!, makuta ajattelee matkalla kylään.


Zakaz, vuosituhansia sitten mutta vähemmän vuosituhansia sitten kuin edellinen.

"Etsikää! Se löytyy vielä!", jokin vihreä Skakdi karjuu kiven päältä. Useita raavaita Skakdeja lapioi ja hakkaa kiveä sekä valkotiilen jäänteitä. Spiriahin laboratorio oli joskus sijainnut täällä. Parin sisällissotavuoden jälkeen paikka oli raunio. Spiriah oli paennut maanpakoon ja Skakdit raunioittavat kilpaa saarta.

Gaggulabio kävelee työmaalle. Aurinko porottaa suoraan taivaalta. Eroosio on kuluttanut maata ja kalliota. Puut ovat kadonneet ja tuuli kuljettaa hiekkaa pitkin saarta.
Skakdijohtaja, tai silloinen kapteeni, pyyhkii hiekkaa otsaltaan ja mittailee paikkaa.
Hän tietää että Spiriahilta jäi saarelle ainetta jolla hän geenimuunteli Skakdeja. Ja se on kaiken järjen mukaan edelleen näissä raunioissa.

Klaanin linnoitus, Voyagerin huone

Voyager tuli sisään ovesta. Hän heitti aseensa sohvalle ja asettui makaamaan sängylle. "HOHHOHOIJAA".

Aamulla kun hän heräsi, hän kuuli kolauksen. Aamu-Klaani tuli postiluukusta kynnykselle. Voyager nousi vaivalloisesti sängyltä ja haki lehden. Siinä luki: Nazorakien porukka kulkemassa Klaania kohti Mt. Ämkoon itärinteitä pitkin.(Se porukka ei muuten ole mikään pikkuporukka, mutta ei se ole mikään armeijakaan.) "Taidan lähteä sinne". Voyager ajatteli. Hän otti aseensa ja lähti ulos huoneestaan.

Taivas meren yllä

Neljän klaanilaisen joukko katsoi gukkojensa selästä, miten auringon viimeiset säteet lankesivat meren ylle. Heidän piti matkata öisin, mutta nyt he olivat jo matkassa Fikou-viivytyksen vuoksi.

Maisema oli kaunis ja heille tuli hetkeksi raukea olo. Mutta tehtävä palasi pian heidän mieleensä. Saaria ei juuri näkynyt, mutta vielä jonkin aikaa lennettyään alkoi pieniä kivisiä luotoja ja kalliosaaria tulla näkyviin. Summerganon suuntasi katseensa kauas eteenpäin ja oli erottavinaan jotain horisontissa. Se saattoi olla saari, tai sitten ei. Se tuntui vain välähdykseltä, mutta Summerganon ja muut tunsivat, että mitä edemmäs he nyt menivät, sitä vartioiduimmille vesille he tulivat. "Laskeudutaan pian jollekin kalliosaarelle, jotta voimme kartoittaa tilanteen ja lepuuttaa ratsuja.", sanoi Killjoy. Määränpää lähestyi ja hänen äänestään saattoi kuulla päättäväisyyden.

He lensivät vielä jonkin aikaa ja laskeutuivat sitten pienelle kalliosaarelle. Oli oudon hiljaista ja kaikki tuntuivat hieman rauhattomilta. "Viimeinen taival alkaa, käydään vielä käytännön asiat läpi ja annetaan vielä viime hetken vinkkejä toisillemme.", Killjoy puhui.

"Viivytyksen vuoksi meidän lienee parasta pitää Xian rannoille päästyämme melkoista vauhtia ja kiirehtiä linnakkeelle mitä pikimmiten.", Matoro totesi ja muut nyökkäilivät.

Hetken vielä keskusteltuaan ja henkeä vedettyään he nousivat gukkojen selkään ja aloittivat viimeisen taipaleen kohti Xiaa.

Metsä lähellä Klaania

Umbra ja Glatoriankin taivalsivat metsikössä vaivalloisesti. Matka oli alkanut sillä että he olivat tutkineet maata ja löytäneet Zyglakien jalanjälkiä. Kaksikko oli päättänyt lähteä seuraamana jälkiä määränpäähän, joka mahdollisesti olisi Keetongun mainitsema tukikohta.

"Miksi tykki on sinulle näin tärkeä että lähdet kanssani surman loukkuun?" Glatorianking kysyi Umbralta, kun tämä hyppäsi kaatuneen puunrungon ylitse maahan. Fikou kirmasi ympäri metsän puita, luoden seittejä joita pitkin pääsisi puusta puuhun.

"Tulin sen avulla tähän maailmaan, ja sen avulla aion lähteä takaisinkin", Umbra kertoi, kävellen eteenpäin. Glatorianking juoksi hänen perässään höyryn noustessa mechapuvustaan.

Kaksikko jatkoi matkaansa kohti metsäpolkua...

Metsä



Glatorainking ja Umbra kävelivät läpi metsän kosteat puun lehdet tuntuivat epämiellyttäviltä haarniskaa vasten niinkuin jalkojakin, mutta Gekolla ei ollut valittamista, hänellähän ei ollut "omia" jalkoja

Pieni savu tuprusi kauempana, jäljet johtivat samaan suuntaan. Äkkiä syntyi kuvottava haju ja se haisi-

"Ruumiita.", GK sanoi rauhallisesti.

Leiri alkoi näkyä sitä mukaa kun haju lisääntyi.

"Odotin kyllä punaista mattoa ruumiden sijaan.", Umbra sano nähtyään ensimmäisen ruumiin.

Valkoinen, ruumis jossa ei ollut enään toista kättä ja hän näytti tuijottavan taivaalle, mutta oli vaikeaa sanoa sitä koska toinen silmä puuttui.

Zyglak leiri

Umbra ja GK olivat tulleet haisevaan leiriin. Siellä oli oli lisää ruumiita ja myös ruoan tähteitä.

"Ovat lähteneet vasta vähänaikaa sitten, tähteet ovat melko tuoreita.", Umbra totesi.

"Nuotiokin palaa vielä", GK lisäsi.

Leirissä oli myös pylväitä, niissä roikkui Ortoneita ja Matoraneita lävistettynä.

"En tiedä vihaanko enemmän Nazorakeja vai Zyglakeja", GK lisäsi nähtyään muusiksi hakatun Ortonin.

"Tule jatketaan matkaa seurataan jälkiä niin pääsemme järvelle.", Umbra sanahti.

"Toivon totisesti, että vesi vie pois tämän hirveän hajun, eikä yhtään haittaisi nähdä vaihteeksi jotain elävää... siis jos ei lasketa hyönteisiä.", Glatorianking sanoi katsoessaan Kärpäsraheja jotka pörräsivät ruumiiden ympärillä.

Metsä, Zyglakien leiri

Glatorianking ja Umbra olivat juuri ohittaneet haisevan Zyglakien leirinuotion, jolla liskomaiset olennot olivat syöneet Matoraneja ja Ortoneja joita olivat tappaneet ja paistaneet nuotiolla. Kaksikko oli ohittanut leirin nopeasti koska eivät halunneet olla tekemisissä ruumiiden kanssa.

"Tiedäthän sinä että järvitukikohdalle on matkaa?" Umbra kysyi Glatoriankingiltä, joka vältteli vesilätäköihin astumista.

"Kuinka pitkä matka sinne oikein on?" Valkoinen Toa vastasi, katsahtaen Umbraa. Fikou oli hypännyt kumpareelta Umbran olkapäälle.

"En tiedä tarkkaan, mutta tiedämme olevamme perillä, kun olemme perillä", Umbra vastasi.

Kaksikon kävellessä metsän puut tuntuivat käyvän yhä pahaenteisimmiksi ja pelottavammiksi. Havupuut muodostivat tiheitä ja synkkiä kohtia ja neulaset varisevat märät neulaset tarttuivat kaksikon haarniskoihin.

Kun tuli niin pimeää että kumpikaan ei nähnyt eteensä ja he kompastelivat puiden juuristoissa, Umbra muutti värinsä keltaisiksi ja sytytti etusormeensa valon.

"Tulkoon valo!" Umbra kuulutti ja valo tuli.

Kaksikon suut loksahtivat auki. He olivat päätyneet suuren puun juurelle jonka runko oli täynnä oranssia, läpinäkyvää, ja osin kovettunutta pihkaa.

Se mikä heitä eniten hätkähdytti oli se että pihkassa oli vangittuna joukko Nazorakeja, aseet käsissään ja valmiina sotaan. Jokin oli onnistunut vangitsemaan torakat pihkaan salaman nopeasti ja siihen torakat olivat jääneet. Vangittuina aikakapseliin tulevien sukupolvien ihailtaviksi.

"Jos jokin on saanut noin monta Nazorakia vangittua tuohon pihkaan", Glatorianking sanoi. "En tohdi ajatella mitä se voisi tehdä meille"

Umbran Fikou oli hämmentynyt pihkan hajusta ja alkoi kiipeillä puun runkoa pitkin kohti vastustamatonta oranssia mönjää...

Pieni saari
Kolmen tunnin matka Xialta


Taivas oli pilvinen sateiden jälkeen. Pieni vene lipui läpi tyynen meren ja halkoi sumua kulkiessaan. Veneen toisessa päässä seisoi kaapuun verhoutunut hieman Toaa lyhyempi hahmo, joka veti venettä suurella airolla kohti edessä hahmottuvaa pientä saarta.

Avde istui veneen toisessa päässä mietiskelevän näköisenä. Hän ja lautturi eivät olleet puhuneet koko matkan aikana. Tämä kuitenkin muuttui, kun lautturi sanoi jotain kaapunsa sisältä.

"Kohta perillä", lautturin heikko ja vanha ääni sanoi. "Jäänkö odottamaan?"

"Mieluiten", Avde sanoi. "En usko, että ystäväni tarjoaa minulle kyydin. Näkyykö Marionettia vastarannalla?"
Lautturi keinutti päätään edestakaisin kieltävästi. "Ei näy."

"Hmm", Avde äänteli hieroen leukaansa. "Poikkeuksellisen hidasta toimintaa Marionetilta. Oletko samaa mieltä?"
Lautturi ei vastannut. Hänellä ei ollut mielipidettä.

Vene rantautui lopulta ja lautturi jäi odottamaan. Avde nousi veneestä ja käveli ylös rantaa kohti pienen kukkulamaisen saaren korkeinta kohtaa. Pienellä saarella ei vaikuttanut olevan minkäänlaista elämää. Edes rikkaruohot eivät viihtyneet rannalla vaan koko saari oli peittynyt punaiseen hiekkaan, johon Avden pienet jalanjäljet jäivät hyvin selvästi.
Avde oli harmissaan. Jos Marionetti olisi paikalla, tämä ei olisi ongelma.

Pieni Pakaria kantava Matoran saapui kukkulan korkeimpaan kohtaan. Kukkulalla seisoi kolme punertavaa kalliota. Avde katsoi kallioita hetken yrittäen muistaa, missä oikea kohta oli.
Punaisen Miehen ei tarvinnut kuitenkaan yrittää kokeilla kaikkia mahdollisia kallioita, sillä pieni yksisilmäinen lentävä lautanen leijui esiin jostain kallioiden välistä. Avde katsoi sitä ja hymyili kameralle.

Avhrak Va suoritti hetken tunnistusoperaatiota, jonka jälkeen se piippasi kaksi kertaa. Yhteen punertavista kallioista aukesi pieni oviaukko. Sisällä oli pimeää.



Avde käveli aukosta ja astui alas portaita syvemmälle. Punaisen Miehen kävellessä syvemmäksi alas portaita seinän lamput alkoivat välkehtiä päälle ja pois. Avde ei pitänyt lamppujen tuottamasta valosta. Paikan asukas tiesi tämän erittäin hyvin.
Seinät olivat yhtä punaisia kuin saaren kallio, josta Avde oli tullut sisään. Portaat olivat sen sijaan metallisia ja verrattain hyvin siistejä.

Avden astuttua viimeisen portaan askeleen päälle loputtoman tuntuinen käytävä ilmestyi hänen eteensä. Hänen eteensä saapui pian samanlainen yksisilmäinen lautanen, joka oli tullut saattamaan Punaista Miestä. Avde ja Avhrak Va liikkuivat kuparin värisessä käytävässä. Useiden tienhaarojen jälkeen he saapuivat pienen hissin eteen. He menivät sisään ja lautanen taittoi esiin lyhyen käsiraajan, jolla se näppäili täysin kuviotonta hissin näppäimistöä sekavassa järjestyksessä.



Hissi alkoi laskeutua alas. Avden seisoskellessa paikallaan hyvin raivostuttava Xialainen musiikki alkoi kuulua taustalla. Punainen Mies yritti olla kuuntelematta.
Hetken päästä hissin ovet avautuivat ja uusi, pitkä käytävä ilmestyi eteen. Avde seurasi Avhrak Va:ta kunnes hän ja metallilautanen viimein saapuivat mustan oven eteen.

Lautanen avasi oven, paljastaen suuren kokoushuoneen, jota valaisi vain pöydässä seisova kanisteri, jonka sisällä ui pieni, valoa tuova meduusaolento. Avde käveli sisään ja näki heikosti, mutta tarpeeksi hyvin pöydän toisella puolella istuvan Skakdin, joka hymyili hänelle. Punainen Mies hymyili takaisin ja istui pöydän ääreen Skakdin eteen.



"... Jos tulit valittamaan hissin taustamusiikista, pyydän syvästi anteeksi.Tiedäthän, kuinka musikaalisesti lahjattomia Vortixxit ovat", Skakdi sanoi Avdelle hyvin epämiellyttävästi ja napsautti sormiansa. Valot syttyivät kokoushuoneessa, jolloin Punainen Mies näki paljon selvemmin Skakdin ulkomuodon. Skakdi oli tummanharmaa ja pukeutui mustaan, sametista tehtyyn takkiin, jota koristivat kultaiset napit. Hänellä ei ollut selkäpiikkejä, jotka olisivat sojottaneet pään takana.

Avde hymyili harmaalle Skakdille ja nyökkäsi. "Missä...'Feterrasi' ovat?" Avde kysyi nuollen katseellaan suuren huoneen seinämiä. Seinät olivat täynnä monenlaisia laitteita, joiden toiminnasta Avde ei tiennyt mitään.

"Avde hyvä, luuletko etten luota sinuun?" Harmaa Skakdi kumartui hieman.

"Kun tulin huoneeseen, laitoit valot päälle", Avde vastasi napsauttaen sormiaan. "Olet nähnyt, mihin pystyn ilman valoa. En tiedä, missä tappokoneesi ovat."
Avde piti pienen tauon.

"Toisaalta miksi emme luottaisi toisiimme?" Avde kysyi kääntäen päätään hitaasti. "Kunnioitan sinua, Arstein."

"Totta kai, rakas Avde" ,Skakdi hykersi hieman ja vastasi. "Mutta voit kutsua minua 'Zorakiksi'. Ystävien kesken ei tarvitse olla näin muodollisia."
Avde katsoi Zorak-nimistä Skakdia silmiin ja levitti kätensä. "Hyvä on sitten, Zorak. Zorak...Arstein?"
Avde yritti parhaansa mukaan muistaa Skakdin koko nimeä, mutta jäi vain raapimaan leukaansa pohdiskelevana.

Zorak-niminen Skakdi suoristi takkiansa hieman ja laittoi kätensä ristiin pöydälle eteensä. Ennen puhumistaan se veti syvään henkeä. Kun Skakdi puhui, sen ääni oli juhlallinen.
"Zorak von Maxitrillian Arstein VIII."

Avde nyökkäsi hieman hölmistyneenä ja toisti perässä.
"Zorak von Maxitrillian Arstein...kahdeksas?" Zorak hymyili taas.

"No, Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksas", Avde sanoi toistaen nimen samalla ylistävällä äänensävyllä kuin Zorak aiemmin, "mitä mieltä olit pienestä huviretkestämme Klaanin linnakkeeseen?"

"Yksi Feterroistani on kuollut ja useat heistä haavoittuneet", Zorak vastasi heti paljon vakavammalla äänensävyllä.

"Nöyrin anteeksipyyntöni. He tekivät osansa, Zorak. Onko sinulla tarvetta resursseille korjausoperaatioon?"

"Milloin en ole tarvinnut?" Zorak kysyi lakonisesti ja vetäytyi syvemmälle tuoliinsa.

"Ehkä Nynrahilta?" Avde ehdotti. Zorak näytti merkillisen katseen.
Avde naurahti hieman. "Metallisten tappajakoneiden kunto liikuttaa sinua enemmän kuin Sheelikan. Mielenkiintoista."

"Tietysti Sheelika on vielä hyvin tärkeä, mutta minun omien Feterrojeni edessä hän ei ole mitään. Asiat on laitettava...tärkeysjärjestykseen."

"Ehkä hän pärjää", Avde sanoi. "Toivon, että edes sait Klaanista sen, mitä olit hakemassa."

Zorak löi pöytää harmaalla nyrkillään.
"Tiettyjä... hankaluuksia tapahtui. En saanut hakemaani, valitettavasti."

"Nimdakin jäi sinne, mutta älä huoli. Ehkä kuudennen osan aika ei vain ollut vielä. Sanotaanko kuitenkin, että sain tietyt nappulat laudalle ja tietyt siltä pois."
Pieni lentävä lautanen leijaili sisään huoneeseen. Mekaanisella kourallaan se toi jonkinmoista tarjotinta. Avhrak Va laskeutui hiljaa huristen pöydän tasolle ja jätti tarjottimen pöydän keskelle. Mekaaninen käsi otti kaksi höyryävää kuppia ja liu'utti ne taitavasti pöytää pitkin ensiksi Zorakille ja sitten Avdelle. Zorak nosti kupin pöydältä ja otti pienen hörpyn. Avde seurasi perässä epävarmana.

"Niinkö?" Zorak kysyi veikeästi hyvin hiotun hammasrivinsä takaa. "Lauta? Onko mahdollista antaa hyvän ystäväsi tietää pelistänne hieman lisää?"

Avde otti varovaisen hörpyn höyryävästä kupista ja laski sen pöydälle. "Oletko pelannut shakkia, Zorak?"
Zorak hymyili taas Avdeen päin. "Paljon enemmän kuin voit kuvitella", hän vastasi.

Avde nosti toisen kätensä pöydän alta pidellen jotain, joka muistutti pientä kirjaa. Punainen Matoran tarttui esineeseen kahdella kädellä ja avasi sen paljastaen mustavalkoisen pelilaudan. Nappulat olivat jo oikeilla paikoillaan.
Avde laski laudan pöydälle ja liu'utti sen Zorakille, joka nappasi sen tottuneesti.
"Olen yllättynyt", Avde sanoi, "mutta käsitykseni mukaan Zakazilla shakin voittaja on se, joka ampuu toisen ennen ensimmäistä siirtoa."

"Se on totta", Zorak sanoi hymähtäen ja siirsi ensimmäisen sotilaan kaksi ruutua. Sen jälkeen hän liu'utti laudan takaisin Avdelle. "Mutta todellinen mestari on se, joka saa vastustajan ampumaan itsensä."

Avde otti laudan taas vastaan ja siirsi omaa sotilastaan ennen kuin palautti laudan Zorakille. "Tuon olisin halunnut nähdä. Mutta jos haluamme saada sen, mihin pyrimme, joudumme käyttämään paljon vaikeampaa taktiikkaa."

"Olet aivan oikeassa, rakas Avde", Zorak sanoi tehden siirtonsa. "Ainoa kysymys on; pystytkö siihen?"

"Luulen, että olet pelannut tätä paljon enemmän kuin minä", Avde sanoi. "Joten kysyn vaihteeksi neuvoa sinulta, Zorak."
Avde nosti valkoista kuningasta laudalta ja osoitti sitä toisella punaisella kädellään. "Tässä on Klaani", Matoran sanoi ja nosti mustan kuninkaan toiseen käteensä, "ja tässä on Allianssi." Avde laski molemmat kuninkaat takaisin paikoilleen.
"Miten saan kaksi kuningasta syömään toisensa?"

Zorak alkoi siirtelemään shakkinappuloita järjestykseen. Hänen lopetettuaan Avde katsoi lautaa ja hymyili tyytyväisesti. Punainen Mies vilkuili lautaa pohdiskelevana, jolloin Zorak hykerteli itsekseen. Tämän jälkeen Matoran katsoi vuorotellen lautaa ja harmaata Skakdia ja tajusi, että joskus oli mentävä pidemmälle.
Joskus oli tajuttava, että maailma ei ollut shakkilaudan muotoinen. Joskus oli otettava pieniä vapauksia. Joskus oli pidettävä ässä hihassa.

Hymyilevä, siististi pukeutuva ässä, joka puukottaa selkään heti kun pystyy siihen.

* * *

Zorak katseli Avdea ylimielisesti. Hän oli paljastanut itsestään liian paljon, mutta ei katunut sitä. Skakdi tiesi hyvinkin, ettei Avdelle voinut kääntää selkää huolimattomasti.
Tämä siirto toimi varoituksena "ystävälle". Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:ta ei koskaan tulisi aliarvioida.

[spoil]Guardian on kirjoittanut tästä 50%. Domek toiset 50%.
Ette ikinä arvaa, kumpi oli kumman jälkeä.[/spoil]

Arkistot

Gahlok Va keräsi kokoon silminnäkijähavaintoja Klaanin viimeisimmästä ja historian pahimmasta hyökkäyksestä. Kaksikymmentä olentoa oli saanut surmansa yön aikana kun suuri varjo-olento, Salaman Toa ja joukko mekaanisia tappajarobotteja ja pieniä robotteja oli hyökännyt linnoitukseen.

Vaehranin kanssa kaksikko oli käynyt haastattelemassa vuodepotilaita ja muita klaania asuttavia olentoja, saadakseen kattavan kuvan yön tapahtumista.

Gahlok Van elementtikeihäs loi valkoista energiaa, kun hän kirjoitti kivitauluille tietoja.

"Hmm... Paikka Bio-Klaani, aika muutama päivä sitten... " Gahlok Va mutisi, kirjoittaen tietoja tauluun. Hänen vierellään Vaehran järjesteli kivitauluja jotka kertoivat hyönteisraheista.

"Tuntuuko sinusta että tämä Av-Matoranien tekemä uusi sisustus on todella typerä?" Tulen Toa kertoi GVlle, kun tämä istui lattialla kivitaulu sauhuten.

"En itsekään pidä näistä seinistä", Gahlok Va sanoi, katsahtaen Vaehrania. Tulen Toa oli noussut isoille tikkaille laittamaan kivitauluja hyllykköön, mutta kuinka ollakaan yksi tikkaiden askelmista oli rikki ja punahopeinen Toa putosi alas askelmia ja kivitaulukasa tippui hänen päällensä.

Käyttäen telekineettisiä naamiovoimiaan, Vaehran laski kivitaulut lattialle hänen viereensä, jonka jälkeen hän käytti voimiaan laittaakseen ne takaisin paikoilleen.

"Joskus unohdan että tämä naamiohan on Matatu", Vaehran sanoi hymyillen, hieroen samalla kipeää kyynerpäätään.

Gahlok Valle oli tullut ongelma. Hän ei keksinyt millä nimellä kutsuisi niitä tappajarobotteja, jotka hyökkäsivät Klaanin kimppuun yöllä ja joita vastaan hekin joutuivat taistelemaan.

"Hei Vaehran, mitä nimeä käyttäisin niistä roboteista joiden panssarissa on kirjaimet Z.M.A?" Gahlok Va kysyi, nousten seisomaan lattialta.

"Etkö saanut mitään tietoja olentojen mahdollisesta nimestä?" Vaehran kysyi mutristaen kulmiaan.

"Sain vain kerättyä paljon informaatiota olentojen voimista ja aseistuksesta sekä tietoja olentojen ruumiinrakenteesta. Silminnäkijähavainnot kertovat että isojen robottien mukana tuli pieniä olentoja, jotka oli helpompi voittaa. Nimestä tai siitä mistä nämä robotit tulivat ei ole mitään tietoa", Gahlok Va kertoi.

"Sovitaanko että kutsumme robotteja Rautaisiksi tappajiksi? Se sopisi hyvin olentojen luonteeseen?" Vaehran ehdotti.

"Hyvä on VT", Gahlok Va sanoi, kirjoittaen otsikkoa artikkeliin.

Ma Wetin tunneliverkosto, pieni Ortonien kylä

Pieni kylä maanalla. Kylä jossa asuu joukko Ortoneja, Matoranien kaukaisia sukulaisia. Valokivet ja sienet tuovat valoa tähän pimeään luolaan ja Ortonit hoitavat askareitaan teräkaivajien ja monien muiden maanalaisten rahien avulla. On rauhallista, tai niin rauhallista kuin porien yleensä. Rauhaa ei kuitenkaan kestä kauan.

Tulvavesi syöksyy läpi kylän. Kyläläiset kamppailevat virtaa vastaan, joka vie mukanaan talot, kaivosvälineet, Rahit, kaiken. Muutama sinnikäs kyläläinen koettaa ottaa kiinni maasta ja seinillä kasvavasta sammalesta. Vettä tulee kuitenkin kokoajan enemmän ja kovempaa, joten nämä vahvatkin menettävät otteensa.

Maan pinnalla, lähellä luolan suuta, johon joen virtaus on käännetty.

"Lähtekäämme metsästämään Mata Nuin lellikkejä!" isokokoinen Zyglak ilmoittaa ja nostaa varsijousensa, joka ampuu murtamissäteitä. "Opetetaan heille etteivät he saa rauhaa koskaan, sillä Ortonien päivät ovat luetut", Zyglak jatkaa, lipoen huuliaan. Kohta päästäisiin taas metsästämään näitä säälittäviä kyläläisiä, joiden saaren Zyglakit valtasivat tuhansia vuosia sitten.

Ryhmä Zyglakeja, noin kaksikymmentä pulahtaa virtaavaan veteen. Liskomaiset olennot ovat tottuneet elämään vedessä ja sukeltavat etsimään saalista. Ortonien kylän täyttäminenv vedellä oli hieno ajatus, koska silloin Zyglakit pystyivät yhdistämään kaksi lempi puuhaansa, Ortonien tappamisen ja uimisen.

Harmaa, isokokoinen Zyglak joka kantoi varsijousta on uinut käärmemäisesti Ortonien kylän läpi. Hän on löytänyt kuolleita kyläläisiä lillumasta taloistaan ja saanut hiukan välipalaa. Rikkoen talonrähjän kappaleiksi, Zyglak saa veden samenemaan. Kädenpala suustaan roikkuen, olento lähtee uimaan syvemmälle luolaan, etsimään mahdollisia typeriä eloonjääneitä kyläläisiä.

Hiukan etsittyään Harmaa löytää etsimänsä. Yksi veden Orton on piilossa hohtavien sienien takana. Zyglak ampuu sienen kappaleiksi, jolloin hohtavaa jauhetta lentää ympäri vettä. Orton lähtee uimaan kovaa vauhtia pakoon ja päätyy pieneen ahtaaseen luolaan.

"Kyllä minä sinut vielä saan", Zyglak sanoo, ampuen murtamissäteitä varsijousestaan. Säteet osuvat luolan kattoon, sinetöiden Ortonin pakoonpääsemisyritykset.

"Kuolet sitten sinne", Zyglak naurahtaa, lähtien etsimään jotain muuta riistaa.

Orton alkaa kaivaa kynsillään luolan seinää, joka osoittautuu huokoiseksi kiveksi. Soraa ja savea tulee veteen, joka tekee kaivamisesta vaikeaa. Sinnikäs sinimusta Rauta kantava kyläläinen tekee kaikkensa päästäkseen pois vedestä.

"Pakko yrittää, tai kuolen kuten ystävänikin", Seriana nimeä kantava kyläinen ajattelee, kaivaen yhä kovempaa. Kivi antaa periksi ja lopulta hän pääsee tunneliin, jonka yläpäästä paistaa valoa.

"Olen vapaa!" Orton huutaa kun hän juoksee tunneliin. Tunneli johtaa sankkaan havumetsikköön, jonne Orton katoaa, jättäen jälkeensä vain hohtavan vanan hohtavaa jauhetta.

Ortonien kylässä Zyglakit ovat tuhonneet kaiken. Liskomaiset olennot ovat rikkoneet Ortonien patsaat Toa Ortoneista, kaikki historiankirjoitukset ja muut mitkä muistuttaisivat tässä luolassa olleesta korkeakulttuurista.

Harmaa ilmoittaa joukoilleen että on aika lähteä. Hänen joukkonsa ovat saaneet tarpeeksi ruokaa ja tekemistä eli olisi vähemmän kapinahenkeä luvassa.

Zyglakit nousevat luolan suusta maalle. Padon virtaussuunta ohjataan taas normaaliksi ja joukko jättää tämän kuolleen kylän rauhaan. Taas onnistunut metsästysretki, Zyglakit ajattelevat kun talsivat kohti järvitukikohtaa.

Metsä, jättimäisten kuusten luona

Umbra ja Glatorianking katsovat kuinka Fikou Qewa talsii kohti pihkaa ja jää siihen vangiksi. Pihkaa alkaa erittymään Rahin päälle ja hätääntynyt Hämähäkki vinkaisee.

Pahempaa on tulossa kun Gekko osoittaa taivaalle. Suuret määrät pihkaa on alkanut sataa maahan ja pian Umbra on ihan pihkassa. Glatorianking on juossut pakoon pihkaa.

"Mitä minä teen. Mitä minä teen?" Glatorianking ihmetteli kun oli eksynyt metsään. Hän ei nähnyt mitään eteensä ja ajatteli vain mitä ystävälleen Umbralle oli oikein käynyt. Hän oli jättänyt Moderaattorin raukkamaisesti yksin kun puista putosi vain pihkaa.

Glatorianking kompuroi juurakoissa, kunnes hän törmää pieneen hohtavaan olentoon.

"Kuka olet muukalainen!?" Glatorianking sanoo, osoittaen aseellaan Rauta kantavaa kyläläistä.

"Samaa voisi kysyä sinulta", heleä naisääni sanoo huohottaen. "Nimeni on Setriana ja pakenin juuri Zyglakeja, jotka hukuttivat kyläni tuolla vähän kauempana", Orton sanoo, ojentaen kynsikästä kättään kohti valkoista Toaa.

Glatorianking puristaa Ortonin kättä, joka on yhä märkä. Kylmä metalli ei tunnu kivalta hänen kädessään, joten GK ottaa kätensä irti puristuksesta.

"Olen Glatorianking Klaanista. Ystäväni päälle tippui paljon pihkaa, jolloin lähdin sitä pakoon, koska ajattelin että se voisi olla jotain ikävää", Gekko kertoi. "Nyt en tiedä missä ystäväni on", hän kertoi murheissaan.

"Oi ei! Pihkaa!" Setriana huusi kuullessaan mitä oli tapahtunut. "Äkkiä. Tule näytän sinulle tien!"

Puiden luona

Umbran jalat olivat ihan pihkassa, ja hän ei pystynyt enää liikuttamaan raajojaan. Fikou oli jo peittynyt suuren Pihkamäärän alle ja rahi ei enää liikkunut ollenkaan.

Umbra oli jähmettyneenä pihkan takia, koettaen liikuttaa raajojaan. "Ei onnistu!" Umbra huusi. Vain hänen suunsa enää toimi kun pihkaa ei ollut kasautunut vielä suuhun asti. Äkkiä Umbra alkoi tuntea itsensä voimattomaksi. Puut alkoivat imeä elinvoimaa Umbrasta ja Fikousta.

[spoil]Selviävätkö sankarimme tästä pihkaantumisesta vai tuleeko heistä meripihkakoruja Allianssille? Se selviää kohta.[/spoil]

Metsä, jättimäisten kuusten luona



"Nuo puut ovat aiheuttaneet suurta tuskaa meille, kaikki niiden lähistöllä olleet ovat... no... et halua tietää", Setriana sanoi synkästi.

"Olemme perillä".

Umbra ja Fikou olivat heikkoina pihkan peitossa.

"Tulikokeen aika.", Glatoriankingi kailotti.

Hän ampui happoaseellaan pihkaa, joka alkoi sulaa ja menetti otettaan eikä enään ollut yhteydessä puuhun, nyt he olivat vain pihkan peitossa.

Pihka Fikoun ympärillä oli alkanut heilua ja se pystyi liikkumaan hieman.

"Ai niin... unohdin sinut., Gekko sanoi vaivaantuneena.

Jos Fikou olisi voinut näyttää vihansa sen se olisi juuri nyt tehnyt.

"Älä välitä siitä, se ärsyyntyy jos ei ole ensimmäinen.", Umbra sanoi.

Setriana juoksi samaan aikaan takaisin metsikköön.

"Järvelle on vielä matkaa, toivottavasti ne eivät ole keksineet mitään typerää laiteellani.", Umbra sanoi huolestuneena.

Ämkoo nosti ainoan kämmenensä kasvojensa tasalle ja yritti katsella sitä. Huoneessa oli kuitenkin niin pimeää, että kättä tuskin erotti. Jostain kuului vesipisaroiden ääniä. Lattia oli kostea ja kylmä.

Kätensä menettänyt miekkamies asteli lyhyen matkan eteenpäin, kunnes seinä tuli vastaan. Paksujen mustien suonien päällystämä seinusta sykki kiivaaseen tahtiin. Seinään uponnut olento karjui ja yritti repiä itsensä irti.

Ämkoo kosketti seinää kädellään ja olennon lonkeromaiset kahleet alkoivat väistyä. Mielensä menettänyt Makuta riuhtoi ilmaa hallitsemattomin liikkein ja tarttui lopulta kiinni edessään seisovaan vihreänaamioiseen hahmoon. Huone pimeni entisestään.

- - -

Nazorakien trooppinen tukikohta

Raivotautisin elein eteenpäin syöksyvä Ämkoo väisteli vaivattoman oloisesti häntä kohti ammuttuja zamor-ammuksia. Nazorakit katselivat pelonsekaisen järkytyksen vallassa kuinka punahehkuinen hirviö kohosi nopealla loikalla korkealle ilmaan ja putosi sitten torakoiden etummaisen rivistön keskelle. Torakat yrittivät perääntyä tehden samalla tilaa lähitaistelijoilleen, mutta yksi pienoiskiväärillä aseistautunut nazorak horjahti eikä päässyt pakoon.

Jotkut olivat kuulevinaan Ämkoon hysteerisen karjunnan seasta naurua. Verellä tahritun naamion ilme muuttui vääristyneeksi virnistykseksi kun Ämkoo tarttui kiinni maasta makaavan torakan ylimpiin raajoihin. Sitten Ämkoo potkaisi torakkaa rintakehään, saaden tämän tutisevat kädet irtoamaan paikoiltaan. Nazorak huusi tuskaansa, mutta hiljeni kuitenkin pian Ämkoon myrkynvihreän nyrkin iskeytyessä torakan pään läpi.

Nazorakit tiesivät vallan hyvin, että tukikohdassa riehuvaa hirviötä ei pysäytettäisi kiväärein ja keihäin. Paikalle siirrettiin parasta aikaa huomattavasti raskaampaa kalustoa. Lopulta useampi kevyehkö panssariajoneuvo kurvasi aukiolle, aloittaen välittömän tulituksen.

Rivisotilaat järkyttyivät entisestään huomatessaan, että paikalle saapuneet apujoukot ampuivat heitäkin kohti. Torakat yrittivät parhaansa mukaan väistää kohti kiitäviä räjähteitä, mutta kaikki eivät siinä onnistuneet. Muutama nazorak upposi Ämkoon mukana räjähdysten nostattamaan sankkaan pölypilveen.

Ämkoo syöksyi ulos pölypilvestä, hieman savuten ja entistäkin raivokkaamman huudon saattelemana. Panssaritykit avasivat tulen oitis uudestaan, mutta varjoenergialla pumpattu raivohullu klaanilainen osoittautui ammuksia nopeammaksi. Torakoiden hämmästykseksi Ämkoo ei kuitenkaan syöksynyt suoraan ajoneuvojen kimppuun vaan kaarsi kohti vartiotornia.

"Se aikoo kiivetä ylös!", yksi torakoista huusi.
"Ei...", aloitti toinen.

Päästyään tornin tykö Ämkoo laukaisi kehostaan voimakkaan energiapurkauksen. Jo aiemmassa taistelussa kärsineen tornin perustukset eivät kestäneet ja korkea rakennus lähti kaatumaan.

Nazorakit kiipesivät ulos vaunuistaan niin nopeasti kuin vain kykenivät, mutta eivät siitä huolimatta ehtineet pakoon kaatuvan rakennuksen alta. Sortuva torni nostatti ilmoille voimakkaan jyrinän lisäksi valtavan määrän tomua samalla kun erilaiset puukappaleet lentelivät suuntaan jos toiseen. Kaiken tämän kaaoksen keskellä saattoi kuulla nazorakien sekavia käskyjä ja muita epäselviä huutoja.

Maata pitkin etenevä kaatuvan tornin aiheuttama paineaalto meinasi heittää Lumiukon alas piilopaikastaan. Snowie piteli kaikin voimin kiinni turvapaikakseen valitsemastaan puusta, kunnes ikääntyneen puun läpimätä runko petti ja puu alkoi kaatua. Snowman huudahti, tosin lumiukon huuto peittyi ympärillä vallitsevaan kaaokseen. Sitten hän alkoi pudota.

Sankan tomupilven keskellä etenevä yksinäinen nazorak asteli haparoivin askelin eteenpäin väistellen samalla taivaalta putoilevaa puutavaraa. Torakka erotti juuri ja juuri tovereidensa kaukaiset äänet ja yritti vastata huutoihin. Kukaan ei tuntunut kuulevan.

Nazorak nytkähti ja pysähtyi. Sitten torakka katsoi alas huomatakseen rintakehästään ulos työntyvän verisen käden. Ämkoo kiskoi kätensä irti pidellen yhä kiinni torakan heikosti sykkivästä sydämestä.

"Ghaa... Ghaa... Haa... Haa... Haargh... Haa..."

Ämkoon sysimusta panssari oli muuttanut väriään. Adminin rinkakehä oli alkanut vihertää ja sen halkeilleessa panssaroinnissa saattoi juuri ja juuri erottaa jonkinlaisia kullan vivahteita. Ämkoon jalat ja kädet olivat vielä mustat, mutta niissä näki selvästi parasta aikaa tapahtuvan muutosprosessin.

Ämkoo rojahti ensin polvilleen, muttei pysynyt edes sen vertaa pystyssä kovin pitkään. Ilman Toa makasikin pian vatsallaan maassa yrittäen pysyä tajuissaan.

"Voi piru", Ämkoo kähisi samalla kun hänen toinen silmänsä muuttui kirkkaanvihreäksi.

Metsä

Umbran, Glatoriankingin ja Fikoun talsiessa metässä kuusten luota pois, jotain tapahtui Umbralle. Hän jähmettyi paikalleen ja hänen silmänsä alkoivat pyöriä villisti hänen päässään.

"Mitä tapahtui?" Glatorianking kysyi, mutta vastausta ei kuulunut. Umbra oli nyt jossain aivan muualla.

KraUmbran saari lähellä Avra Nuita

Joukko Toia hiipi Makutan linnoituksen käytävillä. Umbran ja Delevan johtama Koneiden Toa Zawista, Säteilyn Toa Ahjekista, Tulen Toa Ruthista, Valon Toa Aksta ja Rahien Toa Ulvakista koostuva tiimi oli lähtenyt etsimään Makutan toisesta maailmasta tuotujen Varjo-Toien kaappaamaa Kallioiden Toa Belekiä. (Nämä oudot elementit johtuivat saaren Turagoiden lähettämistä hätäsingaali Toa-kivistä, jotka muuttivat muutaman Matoranin ympäristölleen sopivaan elementtiin.)

Vankityrmien kosteat käytävät olivat epämiellyttäviä ja niissä vilisi kivirottia ja muita pieniä raheja. KraUmbra säilytti vankityrmissä erilaisia vankeja joita ei viitsinyt antaa Zyglak-armeijansa käsiin.

"Meidän pitää hiipiä nopeasti ohi Kameleontti ja Pikaparannusvoimilla varustettujen Rahkshien", keltaista Rurumaista Kanohia kantava Umbra sanoi muille. Ahjek nyökkäsi ja lähti hiipimään varjoissa Rahkshien kimppuun.

Kameleontti Rahkshi, joka vartioi vankityrmiin vievää metalliseinää, huomasi Ahjekin ja muutti tämän värit pinkiksi. Ahjek ärsyyntyi ja iski suuren latauksen säteilyä, joka teki Kraatalle syövän. Kasvaimia tuli läpi Rahkshin haarniskan ja mato kuoli. Toinen Rahkshi heräsi ja iski sauvallaan Ahjekia jolloin tämän lihaskudos repesi, mutta parani ennalleen.

"Etkö tiedä että voimasi on Pikaparannus?" Ahjek kysyi ilkikurisesti, lyöden piikkipallomoukarillaan Rahkshia, jolloin tämän vatsapanssari murtui. Rahkshi aikoi huutaa apua, mutta Delevan ampuma plasmajousi sulatti Rahkshipanssarin kokoon, jolloin Kraata koetti lähteä paikalta.

Ahjek nosti Kraatan maasta ja heitti sen Ruthille. Mustaa haarniskaa käyttävä Tulen Toa Orton poltti Kraatan tuhkaksi puristaessaan sen nyrkkiin ja luomalla sinne liekin.

"Nyt hakemaan Belekiä", Zaw mutisi, iskien konekourallaan ovea. Ovi kaatui rytisten maahan ja joukko Rahksheja alkoi tulittaa Toia. Zaw otti nopeasti komennon yhdestä Kurahkista ja sai tämän laittamaan Lämpönäön ja Laserkatseen Rahkshit taistelemaan keskenään. Säteet lentelivät ympäri huonetta kun viimein Rahkshit ampuivat toisensa kasaksi tomua.

Umbra hyppäsi Zawin vierelle oviaukkoon, ampuen Exo-kanuunastaan valopanoksen. Panos osui Kurahkia, jolloin Rahkshi muuttui valopatsaaksi. Samaan aikaan Zaw oli tähtäämässä yhtä Suojakenttien Rahkshia, joka torjui Umbran tykistään ampumia murtamissäteitä.

Kaksi muuta Rahkshia seisoivat Suojakenttien Rahkshin suojakentän takana. Hidastamisen ja Elastisuuden Rahkshit. Nämä koettivat käyttää voimiaan oviaukossa seisoviin Umbraan ja Zawiin, mutta voimat eivät tehneet paljoa vaikutusta.

Zaw ampui kivääristään koneidenhallinnan elementaalienergiaa, jolloin se rikkoi suojakentän, jota Rahkshi koetti pitää kasassa. Nyt sen toverit jäivät ilman suojaa ja hyökkäsivät sauvat tanassa kohti Umbraa ja Zawia. Zaw iski kyntensä Elastisuuden Rahksin sauvaan, mutta Rahkshi venyi ja venyi, lopulta kietoutuen Koneiden Toan ympärille.

Umbra taas miekkaili Suojakenttien ja Hidastamisen Rahkshien kanssa. Sauva iski vasten miekkaa kun Umbra torjui ja väisti iskusarjoja, joita Rahkshit saivat aikaan pyörittämällä terällisiä sauvojaan.

Viimein Umbra kyllästyi Rahkshien kanssa leikkimiseen ja latasi miekkansa täyteen valoenergiaa. Hän iski terän päin Suojekenttien Rahksia, jonka sauva ja oikea käsi lähtivät kokonaan irti. Hidastamisen Rahksi iski sauvansa Umbraa selkään, mutta selkäpanssari pysäytti iskun.

"Nyt tuhoudutte", Umbra sanoi, iskien tykistään valonsäteen, joka hajotti suojakenttien Rahksin pään tohjoksi. Hidastamisen Rahksi joutui Zawin nyrkin tielle ja tältä Rahkshilta lähti pää irti. Kone kaatui rymisten lattialle.

Joukko Toia juoksi vankityrmien käytäville ja pian Belek löytyi kahlittuna ilman naamiota ja aseita. Ulvak antoi nämä aseet hänelle ja joukkio lähti pois tyrmistä.

Metsä

Umbran silmät lopettivat pyörimisen. Hän pystyi taas liikkumaan. Glatorianking ja Fikou Qewa ihmettelivät vieressä kun Umbra alkoi taas hengittää.

"Missä sinä olitkaan?" Glatorianking kysyi, Fikoun hyppiessä Umbran ympärillä.

"Jossain kaukana tämän maailman Umbran kanssa..." Umbra kertoi. "Nyt jatkakaamme Zyglakien tukikohdan etsimistä", hän jatkoi.

Kaksikko jatkoi märässä metsässä rämpimistä kohti määränpäätään...

Klaanin piha

Musta Skakdi ja sekasikiö-Makuta romahtivat kasaksi maahan. Guartsu nousi pian ylös ja pakeni ulos portista. Manu jäi hölmistyneenä maahan istumaan. Häneen oli tarttunut luvattoman paljon tuhkaa.
Kuka hemmetti kehtasi sotkea minut tuhkalla?

Guardian seurasi muuria satamaan päin. Hän ei edelleenkään halunnut herättää huomiota; ja hän oli saanut sitä jo aivan liikaa. Kallioinen ranta ei antanut paljon suojaa, mutta ketään ei näkynyt. Guardian puhdisti itseään tuhkasta.
”Pyssyni tosiaan tarvitsee parempaa huoltoa”, hän sanoi itselleen. Pian hän saapui satamaan. Se oli aivan tyhjä. Ketään ei näkynyt. Laivojakaan ei juuri ollut. Muutama hassu vene kellui laiturien vieressä ketjuilla kiinnitettyinä.

Siellä oli kuitenkin paatti, jollaisen Guardian halusikin: höyrykäyttöinen, soutuvenettä jonkin verran isompi vene. Vaikka se olikin noin soutuveneen kokoinen, siinä oli silti miehekäs höyrykone. Ohjaajan paikka oli pienen katoksen alla. Luultavasti vene oli Tongun kädenjälkeä. Guartsu hiippaili veneen luokse ja alkoi irrotella ketjua. Hän laittoi koneen päälle.

”Minne ajattelit lähteä aivan yksinäsi?” kysyi joku. Guardian hätkähti ja katsoi ympärilleen. Katoksen päällä istui Makuta Nui. Hän ei näyttänyt juurikaan itseltään, mikä oli tosin odotettavissa sen perusteella, että hän oli ollut pieni hämähäkki vähän aikaa sitten. Hän näytti koostuvan monista erilaisista pikku osista. Kraahkan oli tämän ruumiin kasvoilla yhtenä tuntomerkkinä. Guardian toki tunnisti myös hänen äänensä. Makutan yllä oli musta hupullinen viitta.

Guardian hymyili pettyneesti.
”Makuta Nui. Tai Manu, siitähän nimestä sinä pidät.” Makuta kohautti olkiaan.
”Kiva uusi haarniska. Onko se Nazorakia?” Guartsu jatkoi osoittaen hieman mustalla sormellaan Manun haarniskaa.
”Suurimmaksi osaksi”, Makuta sanoi ja hyppäsi alas veneen katolta.
”Söpöä”, Guardian sanoi tutkien Manun jokseenkin groteskia haarniskaa silmänsä skanneritoiminnolla, ”mutta ei varmaan erityisen kestävää. Kävisikö, että juoksisit jo Klaaniin kirjoittamaan viestiä Nynraheille?”
Makuta naurahti kummallisesti.
”Tiedän, että yrität päästä minusta eroon ja lähteä yksin kaikessa hiljaisuudessa. Mutta tiedätkös, minä olen lähettänyt viestin. Tein sen jo neljä päivää sitten. Eikä vastausta kuulu.”
Guardianin katse vakavoitui hieman. ”Kummallista. Nynrahit ovat paljon tuota tehokkaampia. Ei niillä yleensä kestä näin kauaa.” Guardian astui veneeseen. ”Onkohan niille käynyt jotain...”
”Niin epäilen”, Manu sanoi. ”Älähän karkaa”, hän jatkoi nähtyään Guartsun pakoyrityksen. ”Minne sinä olet matkalla?”
Guardian katsoi häntä vaivaantuneena. ”Zakazille.”
”Miksi?”
”Ajattelin jututtaa erästä tuttuani. Ja korjauttaa aseeni.”
”Kuinka kummallista. Minä haluaisin kyydin Nynrahille.”
”Ja kerrot tämän minulle, koska…?”
”Haluan kyydin”, Makuta toisti.
Guardian katsoi häntä epäuskoisena. ”Sehän on toisella puolella universumia.”
”Niin on”, Makuta vastasi, ”mutta tuskin sinäkään haluat matkustaa yksin.”
”En yleensä, mutta en ottaisi ketään klaanilaista mukaan Zakazille. Lupasin sen itselleni.”
”Minusta tuntuu, että on aika rikkoa lupauksesi.”
Guardian oli hämmästynyt Makutan röyhkeydestä. ”Haluatko bännit?” hän kysyi närkästyneenä.
”Et sinä minua bänni.”
”Enkö?”
”Et.”
”…”
”Aivan.” Manu istahti veneen perään. Sitten hän heitti Guartsulle samanlaisen viitan kuin hänellä itsellään oli yllään.
”Tarvinnet sitä Zakazilla. Tai ainakin siitä on hyötyä.”
”Kiitän”, Guardian vastasi.
”Kun minä nyt tulen seuraksesi Zakazille, voisit sinä puolestasi tulla kanssani Nynrahille.”
”Miksi ihmeessä kuvittelet niin? Sinähän se haluat tulla minun mukaani.”
”Eikö sinua kiinnosta, mitä Nynrahille on mahtanut tapahtua?” Manu kysyi ilmeettömänä. ”Minusta tuntuu, että se liittyy kiinteästi meidän tilanteeseemme Klaanissa.”
”Voit olla oikeassa”, Guartsu myönsi. ”Hyvä on.”
”Lähtekäämme siis”, Manu sanoi pirteästi ja potkaisi heidät irti laiturista. Guartsu tarttui ohaimiin ja he lähtivät kohti Zakazia höyrykäyttöisellä venheellään.

[spoil]Guartsu kirjoitti pari repliikkiä.[/spoil]

Muutaman kymmenen kion päässä Xiasta, meri

Kova tuuli puhaltaa Xian suunnalta kohti edelleen eteneviä sankareita. Pieniä, happamia pisaroita tuiskuaa gukkoja ja Klaanilaisia kohti. Nelikko lentää silti edelleen kohti tehdassaarta.

Matoro tiirailee kiikarisilmällään gukkonsa selästä kaukana horiontissa siintävää kallioista saarta. Itseasiassa saaren eroittaa paremmin suuresta savupatsaasta ja valtavasta, pahamaineisesta Vuoresta.

"Xialle viisitoista minuuttia. Lasketaan korkeutta. Radiohiljaisuus viimeiset viisi minuuttia. Killjoy kuittaa", Killjoy ilmoittaa hiljaa mikkiin.
Kolme muuta vastaavat lyhyesti ja ohjaavat gukkonsa alemmas. Matoro on näkevinään pimeässä meressä vivahteen myrkynvihreästä.

"Nuo Xialaiset pitävät tosi hyvää huolta luonnostaan...", Matoro sanoo hiljaa. Meressä kelluu lautoja ja epämääräsitä mönjää.
Taivas on harmaa ja savuinen, tähtiä ei näy. Xian tehtaat levittävät ilmansaastetta yhtä tehokkaasti kuin kauppalaivat Xialaisia laatuaseita.

Matoro tiirailee kiikarilla. Edessäpäin näkyy suuri kivinen muuri, joka kattaa koko saaren etelärannan. Muurilal on erilaisia puolustuksia, kuten aseita ja vartijoita. Sen takana näkyy suuri, korkea linnoitus.

Nazorakein trooppinen tukikohta

Snowman ryömi vaivalloisesti kaatuneen puunrungon alta, ja kohotti katseensa kohti romahtanutta tornia. Paksun pölypilven keksellä hän ei nähnyt yhtäkään tolpillaan olevaa hahmoa. Lumiukko otti varovavaisesti muutaman askelen kohti puisen romun peitossa olevaa aukiota. Missään ei näkynyt liikettä. Hänen omat askeleensa olivat ainoa äänen lähde.

Valkoinen hahmo rohkaistui, ja asteli aukiolle ripeästi. Missään ei näkynyt vieläkään mitään tornin romun joukosta. Ainoastaan puusäleitä ja vääntyineitä nauloja. Snowman kumartui maan tasolle lähempää tutkimusta varten. Maassa oli tahmaa, jonka hän tunnisti Nazorakin vereksi. Mutta kaikki merkit Ämkoosta olivat yhä kateissa.

Kai hän täällä jossain on, Snowie tuumi. Tuskin hän olisi poistunut noin vain. Mutta toisaalta, hänessä oli jotain vailla. Aivan kuin hän ei olisi ollut se Ämkoo, jonka tunnen.

Lumiukon mieleen juolahti kuitenkin aate. Hän oli kuullut huhuja Ämkoon 'pimeästä puolesta'. Että hänessä olisi paljonkin makutaa, jonka kanssa hän oli joskus yhdistynyt. Villeimmät tarinat kertoivat siitä, että Ämkoo voisi antaa pahan hengen hallita itseään, ja saisi silloin käyttöönsä uskomattomat voimat. Mutta Snowman oli aina luullut niitä vain liiotelluiksi kertomuksiksi hänen taistelutaidoistaan, pelkiksi synkän historian inspiroimiksi saduiksi.

Nyt lumiukko huomasi saapuneensa harvinaisen monen torakan kuolinpaikalle. Käytännöllisesti katsoen hän kahlasi ruumiissa. Onneksi yksikään silvottu torso ei kuulunut Ämkoolle.

Haahuiltuaan hetken pölypilvessä Snowman huomasi tutun Klaanilaisen. Ämkoon käsi pilkisti lautakasan alta.
"Ämkoo?" hän huhuili. "Oletko kunnossa?"
Snowie ei saanut vastausta, joten hän keskittyi työntämään lautoja pois ystävänsä päältä. Hänen järkytyksekseen kasan alta ei paljastunutkaan Ämkoota, vaan käsi oli irrallinen. Snowman hätkähti, ja melkein kompastui maassa makaavaan puuromuun, mutta rohkaistui kuitenkin poimimaan käden. Hän kietoi sen liinaan, ja asetteli tupaten täynnä olevaan laukkuunsa.

Melko karmivaa, mutta Mäksä saattaa vielä kaivata kättään.

Silloin Snowman huomasi taas jotain, joka muistutti hänen etsimäänsä Klaanilaista. Hän meni tutkimaan lähempää maassa retkottavaa vihreää hahmoa. Snowie käänsi Ämkooksi olettemansa hahmon selälleen, mutta alkoi heti huolestua. Tutun mustan haarniskan sijaan hahmo olikin kullan ja vihreän sävyinen. Naamio kuitenkin oli tuttu Miru Nuva, eikä Snowie oikein tiennyt, mitä ajatella. Käden puuttuminen olisi kuitenkin viitannut siihen, että hahmo oli Ämkoo.

Silloin Snowmanin edessä makaava vihreä hahmo kuitenkin avasi silmänsä, ja pian sen jälkeen myös suunsa: "Jaa, Snowie... Mitenkäs ne... Matoranisi?"
Snowmanin suu vääntyi iloiseen hymyyn, kun hän huomasi hahmon olevan tuttu Klaanilainen, ja tämän olevan elossa, vaikkakin todella huonossa kunnossa.
"Ämkoo!"
"Minulla on ollut tosi hauskaa ilman sinua" Ämkoo aloitti, ja jatkoi "Nyt... Hoida meidät pois täältä."

Sitten Ämkoo kuitenkin taas menetti tajuntansa, ja Snowman jäi tuijottamaan maassa makaavaa toveriaan hölmistyneen näköisenä.

Hyvä ohje, vanha veikkoinen, mutta kuinkas sen teen?

Ympäriltä alkoi kuulua etäistä moottoreiden pauhua ja torakkaimasta puhetta. Uusi partio oli lähetetty paikalle. Snowman hätääntyi hieman, ja koetti muodostaa päässään toimintasuunnitelmaa. Nyt olisi tärkeintä päästä pois, ja vähän äkkiä.

Lumiukko heilautti Ämkoon tajuttoman ruumiin olkansa yli. Hän oli kiitollinen siitä, että viittasankari ei ollut erityisen painava, ja lähti pikaisesti pölyiseltä aukiolta pois, kohti matoraneiden rakennuttamaa tunneliverkostoa. Hän toivoi, että vaikka torakat olivatkin löytäneet sen, he tuskin olosuhteiden tähden olisivat sitä ehtineet täysin tutkia.

Lumiukko löysi lähimmän muistamansa tunneliverkoston sisäänkäynnin, ja lähti etenemään pimeydessä, toivoen muistavansa oikean suunnan.

[spoil]Mäksä kirjoitti Mäksän replat.[/spoil]

Lattia oli yhä kylmä ja kostea. Vesipisaroiden äänet olivat kuitenkin lakanneet. Oli täysin hiljaista.

Ämkoo otti tukea lonkeroiden ja verisuonten peittämästä mustasta seinästä ja huohotti. Vihreä Toa nosti varovasti päätään ja katseli ympärilleen.

Huone ei ollut enää samaan tapaan pimeä kuin aiemmin, vaan enemmänkin hämärä. Ämkoo erotti ahtaan tilan jokaisen epämuodostuneen seinän varsin selkeästi.

Ämkoo ei jaksanut kannatella itseään pystyssä vaan valahti istuma-asentoon. Toa painoi kämmenensä mustaa seinää vasten ja tunnusteli.

Ei liikettä. Huone oli kuollut.

Vai oliko?

Trooppinen saari, tunneliverkosto Nazorak-tukikohdan alla

Snowman kulki pimeässä tunnelissa Ämkoo olallaan, ja koetti parhaansa mukaan muistaa, mitä kautta pääsi tukikohdan ulkomuureille. Vasen, oikea, vasen, vasen, oikea, oikea... Risteykset muistuttivat kovasti toisiian, eikä Snowiella ollut juuri ollut matoralaisvastarinnan kanssa aikaa opetella tunneleita kunnolla. Hän päätti tarkistaa sijaintinsa kurkistamalla seuraavasta suuaukosta ulos.

Lumiukko pisti päänsä ulos viemäriksi naamioidusta aukosta. Himputti, meillähän kävi tuuri, hän tuumi. Tunnelista pääsi suoraan muurin viereen, ja melko lähelle porttiakin vielä. Kaiken lisäksi portti oli vielä avonainenkin. Ainoan ongelman muodosti jonkinlaisen rahin vetämissä vankkureissa matkaava Nazorak-joukkio.

Nyt, suunnitelma. He tuskin pitävät porttia pitkään auki.

Jopa yleensä hieman verkkainen Snowman tiesi, että nyt oli toimittava nopeasti. Hän tarkkaili ympäristöä, ja mietti kuinka pääsisi torakoiden ohi huomaamatta. Tajuttoman Ämkoon raahaaminen ei varsinaisesti auttanut hiippailutoimintaa.

Silloin Snowie kuitenkin huomasi sen. Vankkureita vetävä rahi ei ollut mikään tavallinen kuormajuhtarahi. Kaikki ne öiset kahviossa vietetyt hetket Säröinen-lehden parissa eivät olleet turhia: kyseinen tapiirilaji (Lumiukko ei osannut olla ajattelematta Keetistä) oli paitsi äärimmäisen sympaattisen näköinen, myös todella vikkelä kintuistaan. Eikä se näyttänyt lainkaan viihtyvän torakoiden vetojuhtana.

Lumiukko kohensi laukkunsa ja Ämkoon asentoja olallaan, ja lähti juoksemaan matalana kohti mustia vankkureita.

Älkää huomatko minua vielä, älkää huomatko minua vielä.

Hän oli päässyt aivan tapiirin tuntumaan, ja irrotteli jo sen ikävän piikikkäitä valjaksia kun Nazorakit huomasivat hänet.
"Hitto."
Ennen kuin torakat ehtivät kaivaa aseitaan tai astua ulos vankkureista, kömpi Snowman kantamuksineen tapiirin selkään, ja elikko tajusi, ettei se ollut enää kiinni missään. Tapiiri loikkasi kohti portteja, kohti viidakkoa, kohti vapautta Klaanilaiset selässään.

Snowman koetti parhaansa mukaan pysyä kärsäkkään elikon kyydissä tämän vipeltäessä sademetsään. Vaikeuksia tuotti erityisesti Ämkoon pitäminen mukana, olisi se nyt sentään ikävää tiputtaa admin keskelle metsää.

Silloin lumiukko kuuli takaansa mönkijöiden, jeeppien ja muiden kulkupelien moottoreiden käynnistymisääniä.

Destral, Makutan veljeskunta



Mutran oli saanut käsiinsä melkein valmiin toan kehon, se oli epämiellyttävä koska se tuntui olevan täynnä hyvää.

Antidermis oli Makutan koko olemus ja hän oli sanonut tarvitsevansa seuraajaa. Mutran imi hänestä Antidermistä ja muutti sen nesteeksi ja loi kammion toan sisään ja kaatoi nesteen kammioon."

"Mutran, voinko mitenkään auttaa.", Vican kysäisi.

"Voit auttaa pitämällä ruman lärvisi kiinni!"

Vican meni pois huoneesta.

Mutran lisäsi erilaisia kemikaaleja voidakseen peittää valon elementin ja luoda paikalle tervan elementin .

"Ensimmäinen otus, joka minulle tuotiin enkä tehnyt siitä mitään ällöttävää lentomönkiäistä!", Mutran nauroi sekopäisesti.

Ikunnan lähistöllä oli nazorakeja.

"Abzumo tykkää...", toinen sanoi ja ampui ikkunaan reiän ja haki Toan ulos.

"Mennään, enenkuin kukaan huomaa.", Toinen sanoi kiireesti.

Toa kannettiin veneeseen Nazzorakit soutivat pois Destralilta.

Metsä

Glatorianking säpsähti, jotakin oli tapahtumassa heille molemille, ensinnäkin Glatoriankingin lähtö Destralilta oli toisenlainen, Häntä ei ensinnäkään kaapattu Abzumon luo vaan hän oli jäänyt veljeskuntaan, jkin oli pielessä ,toa pelkäsi pahinta.

Mitä jos kohtaan itseni?

Umbra sanoi, että nämä asiat saattoivat johtua siitä, että he olivat vain kokoajan lähempänä laitetta. Ilmeisesti sillä oli sellaisia vaikutuksia ulottuvuusivierailijoille.

Kaksi sankaria jatkoivat matkaansa metsikössä.

Mitä jos kohtaan itseni...

[spoil]BIO-KLAANI-universumissa on siis nyt KAKSI Glatorainkingiä[/spoil]

Ämkoo istui kosteassa huoneessa tuijottaen tyhjää. Välillä Toa hapuili paikkaa, jossa hänen vahva miekkakätensä oli ennen sijainnut. Ämkoo ärähti kivusta koskettaessaan tyhjää olkapäätään.

Sitten huone alkoi heilua ja tärähdellä epätasaiseen tahtiin. Ämkoo koitti nousta seisomaan, mutta maanjäristystä muistuttava liikehdintä heitti hänet nurin.

"Mitä siellä oikein ta-

- - -

Trooppinen saari, viidakko

"-pahtuu?", Ämkoo sanoi, avaten silmänsä.
"Häh?", kuului Ämkoosta ja ratsun virkaa toimittavasta kärsäeläimestä tiukasti kiinni pitelevän Lumiukon vastaus. Snowie korjasi oitis Ämkoon istuma-asentoon, jääden itse isompana matkustajana taakse. Vihreänkirjava Toa seurasi kaikkea tätä äärimmäisen hämmentyneenä, yrittäen parhaansa mukaan selvittää minkä päällä oikein istui.

Tapiiri röhkäisi epämääräisesti lisäten vauhtia. Se ei tuntunut tietävän mistään mitään. Sitä ei myöskään erityisemmin kiinnostanut, sillä se oli VAPAA.

Torakat eivät aikoneet päästää Klaanilaisia (eivätkä sen enempää arvokasta kuormajuhtaansa) pakoon. Tapiirin perässä huristeli parhaillaan kymmenkunta pientä viidakkomönkijää, joiden perässä ajeli muutama massiivinen viidakko-olosuhteisiin suunniteltu jeeppi. Ajelipa perässä myös muuan yritteliäs panssarivaunu, joskin mokoma jäi kovin äkkiä muiden ajoneuvojen jälkeen, upottuaan ensin viidakon ah-niin-pehmeään mutapohjaan.

"Snowie", Ämkoo aloitti kysyvään sävyyn.
"Niiiiin?", Snowman vastasi, puoliksi huutaen. Tuuli tuiversi kaksikon korvakäytävissä.
"Me ratsastamme...", Ämkoo aloitti, yskäisi suuhunsa kiitäneen trooppisen kovakuoriaisen tiehensä, ja jatkoi "...tapiirilla. Tahdotko selittää minulle, miten tämä tapahtui?"
Lumiukko meinasi pudota kyydistä, kiskoi itsensä parempaan ratsastusasentoon, potkaisi tapiiriin varovasti lisää vauhtia ja vastasi:
"Halusit, että hoitelen meidät pois tuolta. Jouduin vähän soveltamaan. Eikö kelpaa?"

Ämkoo mietti hetken, mitä sanoisi.

"No siis, tästä elukasta loppuu polttoaine hetkenä minä hyvänsä, sanoisin. Kuuntele nyt millaista ääntä se pitää."

Tapiirin hengitysvaikeuksia enteilevä epätasainen röhinä voimistui.

"Ja lisäksi...", Ämkoo jatkoi. "...kyyti on aika epätasaista. Ja olen kuulevinani ajoneuvojen ääniä, joten mikset vain voinut varastaa sellaista jaaaaAAAAA VOI LUOJA."

Ämkoo ei ollut puhuessaan kiinnittänyt huomiota edessä kohoavaan esteeseen. Valtava metsään kaatunut puunrunko olisi normaalitilanteessa pysäyttänyt minkä tahansa ajoneuvon, mutta tapiiri loikkasi urhoollisesti röhkien esteen yli jatkaen sitten matkaansa kuin mikäkin kärsäkäs. Ämkoo tasasi hetken ajan hengitystään ja puhui sitten:
"Tämä kelpaa oikein hyvin."

Perässä kiitävä torakkapartio sai pian huomata, että mönkijät eivät pärjänneet loikkimisessa koko ikänsä viidakossa eläneelle kärsäeläimelle. Kymmenestä mönkijästä yli puolet suoritti mitä kauneimman voimakkaalla räjähdyksellä säestetyn ketjukolarin. Tämä toimi jeeppien ohjaajille mitä parhaimpana varoitussignaalina ja nämä ehtivätkin väistää edessä kohoavan esteen.

Torakat kirosivat. Tapiiri sai etumatkaa.

Snowie ja Ämkoo istuivat mitä epämukavimmalla tavalla kumarassa yrittäen väistellä kasvoilleen tuon tuosta lävähtäviä oksia, hyönteisiä ja epäonnisia lintuja. Reilusti ylinopeutta kiitävän tapiirin vauhdille ei tuntunut löytyvän loppua, ja Ämkoo alkoikin epäillä elukan olevan viritetty.

Snowie käänsi päätään ja kuunteli kaukaa kuuluvia ajoneuvojen ääniä. Äskeinen räjähdys oli ainakin toivon mukaan hoidellut muutaman, mutta äänistä päätellen monia oli vielä tulossa. Snowien näköhavaintojen perusteella heillä oli kuitenkin melkoisesti etumatkaa, eikä välitöntä hengenvaaraa ollut.

Snowie käänsi päänsä takaisin menosuuntaa kohti.

Splut. Perhonen.

AAAAH.

Lumiukko huitoi käsillään yrittäen pyyhkiä maailmankaikkeuden viimeisen elossa olevan ruskorääväkehrääjän pois kasvoiltaan. Ämkoo säikähti Snowien äkkinäistä huutoa ja kääntyi ympäri.

"Hei, mitä hittoa sinä oikein-"
"AAAAAAAA. OTA SE POIS."
"Mistä ihmeestä sinä oikein pu- AAAA. Hitto kun on ruma!"
"OTA NYT."
"JOO JOO, PYSY NYT PAIKA- noin."

Snowie katseli kiitollisena kun Ämkoo ryttäsi huippuharvinaisen perhosen nyrkkinsä sisään ja heitti ötökän menemään. Lumiukko oli toden totta säikähtänyt.

Sitten lumiukko alkoi pohtia.
"Hei..."
"No?"
"Mistä sinä pitelet kiinni?"

Ämkoo tiedosti mitä selvimmin yksikätisyytensä sillä kriittisellä hetkellä, jona tapiiri päätti jälleen kerran loikata. Käsipuoli Toa älähti, horjahti ja putosi kyydistä.

"Mäksä! Ei!"
"Snooowiiiieeee..."

Ämkoon ainut käsi tarttui kiinni tapiirien kenties pyhimpään asiaan. Valtava eläin törähti raivoissaan tajutessaan, että joku roikkui sen hännässä. Olento lisäsi siinä samassa vauhtiaan ja lähti viilettämään pitkin viidakkoa niin lujaa, että ympäröivä maisema alkoi vilistä epämääräisenä värisotkuna niin Snowmanin kuin Ämkoonkin silmissä.

Ja sitten kaikki oli eeppistä.

Ämkoon jalat tavoittivat maan. Ilman Toa muisti joskus kokeilleensa vesihiihtoa Klaanin merialueilla eräänä kuumana kesäpäivänä ja se oli tuntunut juuri tältä.

Vaikka pelkkä vauhti itsessään onnistui peittämään lähes kaikki viidakon äänet alleen, saattoi Ämkoo erottaa lähestyvien viidakkojeeppien jytinän. Ämkoo käänsi varovasti päätään katsoakseen taakseen, toivoen samalla, että vauhdin aiheuttama ilmavirta ei veisi hänen naamiotaan mennessään. Niin ei kuitenkaan käynyt ja Ämkoo ehti nähdä kuinka jeeppitorakat avasivat tulen.

Snowie tarrasi tiukemmin kiinni urhoollisesta ratsustaan ja yritti myöskin katsella taakseen. Hän helpottui huomattavasti huomatessaan, että Ämkoo roikkui vielä mukana, vieläpä kirjaimellisesti. Hetken ajan Snowie oli luullut menettäneensä matkakumppaninsa.

Sitten Snowiekin huomasi torakat.

"Ämkoo!", Lumiukko huusi. Vihreä Toa ei vastannut sanoin, vaan käänsi vauhdin voimasta irvistykseen vääntyneet kasvonsa Lumiukkoa kohti.
"Ei minulla mitään, kiva nähdä sinun olevan kunnossa", Lumiukko huudahti vielä ja kääntyi sitten parempaan istuma-asentoon. Toa Ämkoo tuijotti kumppaniaan hetken kysyvänä, sitten nyrpiintyneenä.

Sitten Ämkoo huomasi, että tapiiri valmistautui kurvaamaan. Ämkoo katseli järkyttyneenä, kuinka tapiirin massiivinen peräsin vaihtoi suuntaansa. Sitten fysiikan lait alkoivat vaikuttaa ja tapiirin hännän päässä surffaileva Ämkoo oli pulassa.

Ämkoo huomasi, mitä tapiiri oli tarkalleen ottaen väistänyt. Maahan häiritsevän paljon hyppyriä muistuttavaan asentoon kaatunut massiivinen puu oli ollut eläimen tiellä. Ämkoo liukui tahtomattaan Le-Metrussa valmistetun kilpa-ajokin nopeudella rungon päälle, samalla kun Toan vihreän käden ote viimein irtosi kärsäkkään vauhtipelin hännästä. Ämkoo suoritti kymmenen pisteen hyppyritempun ja lensi taivaalle, ilmoittaen samalla olemassaolostaan naurunsekaisella huudolla.

Jeeppien katoille nousseet aseistautuneet torakat katselivat lentävän ilman Toan perään hetken hämillään ja ryhtyivät sitten parhaansa mukaan tulittamaan tätä kohti. Taivaalla kiitävä vihreä piste vei täysin torakoiden huomion eivätkä nämä ehtineet huomata, että tapiiri katosi jonnekin viidakkokasvien kätköihin vieden Lumiukon mukanaan.

[spoiler=Spoilinki]EEPPINEN TAPIIRI ON EEPPINEN.[/spoiler]