Metsä, jättimäisten kuusten luona



"Nuo puut ovat aiheuttaneet suurta tuskaa meille, kaikki niiden lähistöllä olleet ovat... no... et halua tietää", Setriana sanoi synkästi.

"Olemme perillä".

Umbra ja Fikou olivat heikkoina pihkan peitossa.

"Tulikokeen aika.", Glatoriankingi kailotti.

Hän ampui happoaseellaan pihkaa, joka alkoi sulaa ja menetti otettaan eikä enään ollut yhteydessä puuhun, nyt he olivat vain pihkan peitossa.

Pihka Fikoun ympärillä oli alkanut heilua ja se pystyi liikkumaan hieman.

"Ai niin... unohdin sinut., Gekko sanoi vaivaantuneena.

Jos Fikou olisi voinut näyttää vihansa sen se olisi juuri nyt tehnyt.

"Älä välitä siitä, se ärsyyntyy jos ei ole ensimmäinen.", Umbra sanoi.

Setriana juoksi samaan aikaan takaisin metsikköön.

"Järvelle on vielä matkaa, toivottavasti ne eivät ole keksineet mitään typerää laiteellani.", Umbra sanoi huolestuneena.

Ämkoo nosti ainoan kämmenensä kasvojensa tasalle ja yritti katsella sitä. Huoneessa oli kuitenkin niin pimeää, että kättä tuskin erotti. Jostain kuului vesipisaroiden ääniä. Lattia oli kostea ja kylmä.

Kätensä menettänyt miekkamies asteli lyhyen matkan eteenpäin, kunnes seinä tuli vastaan. Paksujen mustien suonien päällystämä seinusta sykki kiivaaseen tahtiin. Seinään uponnut olento karjui ja yritti repiä itsensä irti.

Ämkoo kosketti seinää kädellään ja olennon lonkeromaiset kahleet alkoivat väistyä. Mielensä menettänyt Makuta riuhtoi ilmaa hallitsemattomin liikkein ja tarttui lopulta kiinni edessään seisovaan vihreänaamioiseen hahmoon. Huone pimeni entisestään.

- - -

Nazorakien trooppinen tukikohta

Raivotautisin elein eteenpäin syöksyvä Ämkoo väisteli vaivattoman oloisesti häntä kohti ammuttuja zamor-ammuksia. Nazorakit katselivat pelonsekaisen järkytyksen vallassa kuinka punahehkuinen hirviö kohosi nopealla loikalla korkealle ilmaan ja putosi sitten torakoiden etummaisen rivistön keskelle. Torakat yrittivät perääntyä tehden samalla tilaa lähitaistelijoilleen, mutta yksi pienoiskiväärillä aseistautunut nazorak horjahti eikä päässyt pakoon.

Jotkut olivat kuulevinaan Ämkoon hysteerisen karjunnan seasta naurua. Verellä tahritun naamion ilme muuttui vääristyneeksi virnistykseksi kun Ämkoo tarttui kiinni maasta makaavan torakan ylimpiin raajoihin. Sitten Ämkoo potkaisi torakkaa rintakehään, saaden tämän tutisevat kädet irtoamaan paikoiltaan. Nazorak huusi tuskaansa, mutta hiljeni kuitenkin pian Ämkoon myrkynvihreän nyrkin iskeytyessä torakan pään läpi.

Nazorakit tiesivät vallan hyvin, että tukikohdassa riehuvaa hirviötä ei pysäytettäisi kiväärein ja keihäin. Paikalle siirrettiin parasta aikaa huomattavasti raskaampaa kalustoa. Lopulta useampi kevyehkö panssariajoneuvo kurvasi aukiolle, aloittaen välittömän tulituksen.

Rivisotilaat järkyttyivät entisestään huomatessaan, että paikalle saapuneet apujoukot ampuivat heitäkin kohti. Torakat yrittivät parhaansa mukaan väistää kohti kiitäviä räjähteitä, mutta kaikki eivät siinä onnistuneet. Muutama nazorak upposi Ämkoon mukana räjähdysten nostattamaan sankkaan pölypilveen.

Ämkoo syöksyi ulos pölypilvestä, hieman savuten ja entistäkin raivokkaamman huudon saattelemana. Panssaritykit avasivat tulen oitis uudestaan, mutta varjoenergialla pumpattu raivohullu klaanilainen osoittautui ammuksia nopeammaksi. Torakoiden hämmästykseksi Ämkoo ei kuitenkaan syöksynyt suoraan ajoneuvojen kimppuun vaan kaarsi kohti vartiotornia.

"Se aikoo kiivetä ylös!", yksi torakoista huusi.
"Ei...", aloitti toinen.

Päästyään tornin tykö Ämkoo laukaisi kehostaan voimakkaan energiapurkauksen. Jo aiemmassa taistelussa kärsineen tornin perustukset eivät kestäneet ja korkea rakennus lähti kaatumaan.

Nazorakit kiipesivät ulos vaunuistaan niin nopeasti kuin vain kykenivät, mutta eivät siitä huolimatta ehtineet pakoon kaatuvan rakennuksen alta. Sortuva torni nostatti ilmoille voimakkaan jyrinän lisäksi valtavan määrän tomua samalla kun erilaiset puukappaleet lentelivät suuntaan jos toiseen. Kaiken tämän kaaoksen keskellä saattoi kuulla nazorakien sekavia käskyjä ja muita epäselviä huutoja.

Maata pitkin etenevä kaatuvan tornin aiheuttama paineaalto meinasi heittää Lumiukon alas piilopaikastaan. Snowie piteli kaikin voimin kiinni turvapaikakseen valitsemastaan puusta, kunnes ikääntyneen puun läpimätä runko petti ja puu alkoi kaatua. Snowman huudahti, tosin lumiukon huuto peittyi ympärillä vallitsevaan kaaokseen. Sitten hän alkoi pudota.

Sankan tomupilven keskellä etenevä yksinäinen nazorak asteli haparoivin askelin eteenpäin väistellen samalla taivaalta putoilevaa puutavaraa. Torakka erotti juuri ja juuri tovereidensa kaukaiset äänet ja yritti vastata huutoihin. Kukaan ei tuntunut kuulevan.

Nazorak nytkähti ja pysähtyi. Sitten torakka katsoi alas huomatakseen rintakehästään ulos työntyvän verisen käden. Ämkoo kiskoi kätensä irti pidellen yhä kiinni torakan heikosti sykkivästä sydämestä.

"Ghaa... Ghaa... Haa... Haa... Haargh... Haa..."

Ämkoon sysimusta panssari oli muuttanut väriään. Adminin rinkakehä oli alkanut vihertää ja sen halkeilleessa panssaroinnissa saattoi juuri ja juuri erottaa jonkinlaisia kullan vivahteita. Ämkoon jalat ja kädet olivat vielä mustat, mutta niissä näki selvästi parasta aikaa tapahtuvan muutosprosessin.

Ämkoo rojahti ensin polvilleen, muttei pysynyt edes sen vertaa pystyssä kovin pitkään. Ilman Toa makasikin pian vatsallaan maassa yrittäen pysyä tajuissaan.

"Voi piru", Ämkoo kähisi samalla kun hänen toinen silmänsä muuttui kirkkaanvihreäksi.

Metsä

Umbran, Glatoriankingin ja Fikoun talsiessa metässä kuusten luota pois, jotain tapahtui Umbralle. Hän jähmettyi paikalleen ja hänen silmänsä alkoivat pyöriä villisti hänen päässään.

"Mitä tapahtui?" Glatorianking kysyi, mutta vastausta ei kuulunut. Umbra oli nyt jossain aivan muualla.

KraUmbran saari lähellä Avra Nuita

Joukko Toia hiipi Makutan linnoituksen käytävillä. Umbran ja Delevan johtama Koneiden Toa Zawista, Säteilyn Toa Ahjekista, Tulen Toa Ruthista, Valon Toa Aksta ja Rahien Toa Ulvakista koostuva tiimi oli lähtenyt etsimään Makutan toisesta maailmasta tuotujen Varjo-Toien kaappaamaa Kallioiden Toa Belekiä. (Nämä oudot elementit johtuivat saaren Turagoiden lähettämistä hätäsingaali Toa-kivistä, jotka muuttivat muutaman Matoranin ympäristölleen sopivaan elementtiin.)

Vankityrmien kosteat käytävät olivat epämiellyttäviä ja niissä vilisi kivirottia ja muita pieniä raheja. KraUmbra säilytti vankityrmissä erilaisia vankeja joita ei viitsinyt antaa Zyglak-armeijansa käsiin.

"Meidän pitää hiipiä nopeasti ohi Kameleontti ja Pikaparannusvoimilla varustettujen Rahkshien", keltaista Rurumaista Kanohia kantava Umbra sanoi muille. Ahjek nyökkäsi ja lähti hiipimään varjoissa Rahkshien kimppuun.

Kameleontti Rahkshi, joka vartioi vankityrmiin vievää metalliseinää, huomasi Ahjekin ja muutti tämän värit pinkiksi. Ahjek ärsyyntyi ja iski suuren latauksen säteilyä, joka teki Kraatalle syövän. Kasvaimia tuli läpi Rahkshin haarniskan ja mato kuoli. Toinen Rahkshi heräsi ja iski sauvallaan Ahjekia jolloin tämän lihaskudos repesi, mutta parani ennalleen.

"Etkö tiedä että voimasi on Pikaparannus?" Ahjek kysyi ilkikurisesti, lyöden piikkipallomoukarillaan Rahkshia, jolloin tämän vatsapanssari murtui. Rahkshi aikoi huutaa apua, mutta Delevan ampuma plasmajousi sulatti Rahkshipanssarin kokoon, jolloin Kraata koetti lähteä paikalta.

Ahjek nosti Kraatan maasta ja heitti sen Ruthille. Mustaa haarniskaa käyttävä Tulen Toa Orton poltti Kraatan tuhkaksi puristaessaan sen nyrkkiin ja luomalla sinne liekin.

"Nyt hakemaan Belekiä", Zaw mutisi, iskien konekourallaan ovea. Ovi kaatui rytisten maahan ja joukko Rahksheja alkoi tulittaa Toia. Zaw otti nopeasti komennon yhdestä Kurahkista ja sai tämän laittamaan Lämpönäön ja Laserkatseen Rahkshit taistelemaan keskenään. Säteet lentelivät ympäri huonetta kun viimein Rahkshit ampuivat toisensa kasaksi tomua.

Umbra hyppäsi Zawin vierelle oviaukkoon, ampuen Exo-kanuunastaan valopanoksen. Panos osui Kurahkia, jolloin Rahkshi muuttui valopatsaaksi. Samaan aikaan Zaw oli tähtäämässä yhtä Suojakenttien Rahkshia, joka torjui Umbran tykistään ampumia murtamissäteitä.

Kaksi muuta Rahkshia seisoivat Suojakenttien Rahkshin suojakentän takana. Hidastamisen ja Elastisuuden Rahkshit. Nämä koettivat käyttää voimiaan oviaukossa seisoviin Umbraan ja Zawiin, mutta voimat eivät tehneet paljoa vaikutusta.

Zaw ampui kivääristään koneidenhallinnan elementaalienergiaa, jolloin se rikkoi suojakentän, jota Rahkshi koetti pitää kasassa. Nyt sen toverit jäivät ilman suojaa ja hyökkäsivät sauvat tanassa kohti Umbraa ja Zawia. Zaw iski kyntensä Elastisuuden Rahksin sauvaan, mutta Rahkshi venyi ja venyi, lopulta kietoutuen Koneiden Toan ympärille.

Umbra taas miekkaili Suojakenttien ja Hidastamisen Rahkshien kanssa. Sauva iski vasten miekkaa kun Umbra torjui ja väisti iskusarjoja, joita Rahkshit saivat aikaan pyörittämällä terällisiä sauvojaan.

Viimein Umbra kyllästyi Rahkshien kanssa leikkimiseen ja latasi miekkansa täyteen valoenergiaa. Hän iski terän päin Suojekenttien Rahksia, jonka sauva ja oikea käsi lähtivät kokonaan irti. Hidastamisen Rahksi iski sauvansa Umbraa selkään, mutta selkäpanssari pysäytti iskun.

"Nyt tuhoudutte", Umbra sanoi, iskien tykistään valonsäteen, joka hajotti suojakenttien Rahksin pään tohjoksi. Hidastamisen Rahksi joutui Zawin nyrkin tielle ja tältä Rahkshilta lähti pää irti. Kone kaatui rymisten lattialle.

Joukko Toia juoksi vankityrmien käytäville ja pian Belek löytyi kahlittuna ilman naamiota ja aseita. Ulvak antoi nämä aseet hänelle ja joukkio lähti pois tyrmistä.

Metsä

Umbran silmät lopettivat pyörimisen. Hän pystyi taas liikkumaan. Glatorianking ja Fikou Qewa ihmettelivät vieressä kun Umbra alkoi taas hengittää.

"Missä sinä olitkaan?" Glatorianking kysyi, Fikoun hyppiessä Umbran ympärillä.

"Jossain kaukana tämän maailman Umbran kanssa..." Umbra kertoi. "Nyt jatkakaamme Zyglakien tukikohdan etsimistä", hän jatkoi.

Kaksikko jatkoi märässä metsässä rämpimistä kohti määränpäätään...

Klaanin piha

Musta Skakdi ja sekasikiö-Makuta romahtivat kasaksi maahan. Guartsu nousi pian ylös ja pakeni ulos portista. Manu jäi hölmistyneenä maahan istumaan. Häneen oli tarttunut luvattoman paljon tuhkaa.
Kuka hemmetti kehtasi sotkea minut tuhkalla?

Guardian seurasi muuria satamaan päin. Hän ei edelleenkään halunnut herättää huomiota; ja hän oli saanut sitä jo aivan liikaa. Kallioinen ranta ei antanut paljon suojaa, mutta ketään ei näkynyt. Guardian puhdisti itseään tuhkasta.
”Pyssyni tosiaan tarvitsee parempaa huoltoa”, hän sanoi itselleen. Pian hän saapui satamaan. Se oli aivan tyhjä. Ketään ei näkynyt. Laivojakaan ei juuri ollut. Muutama hassu vene kellui laiturien vieressä ketjuilla kiinnitettyinä.

Siellä oli kuitenkin paatti, jollaisen Guardian halusikin: höyrykäyttöinen, soutuvenettä jonkin verran isompi vene. Vaikka se olikin noin soutuveneen kokoinen, siinä oli silti miehekäs höyrykone. Ohjaajan paikka oli pienen katoksen alla. Luultavasti vene oli Tongun kädenjälkeä. Guartsu hiippaili veneen luokse ja alkoi irrotella ketjua. Hän laittoi koneen päälle.

”Minne ajattelit lähteä aivan yksinäsi?” kysyi joku. Guardian hätkähti ja katsoi ympärilleen. Katoksen päällä istui Makuta Nui. Hän ei näyttänyt juurikaan itseltään, mikä oli tosin odotettavissa sen perusteella, että hän oli ollut pieni hämähäkki vähän aikaa sitten. Hän näytti koostuvan monista erilaisista pikku osista. Kraahkan oli tämän ruumiin kasvoilla yhtenä tuntomerkkinä. Guardian toki tunnisti myös hänen äänensä. Makutan yllä oli musta hupullinen viitta.

Guardian hymyili pettyneesti.
”Makuta Nui. Tai Manu, siitähän nimestä sinä pidät.” Makuta kohautti olkiaan.
”Kiva uusi haarniska. Onko se Nazorakia?” Guartsu jatkoi osoittaen hieman mustalla sormellaan Manun haarniskaa.
”Suurimmaksi osaksi”, Makuta sanoi ja hyppäsi alas veneen katolta.
”Söpöä”, Guardian sanoi tutkien Manun jokseenkin groteskia haarniskaa silmänsä skanneritoiminnolla, ”mutta ei varmaan erityisen kestävää. Kävisikö, että juoksisit jo Klaaniin kirjoittamaan viestiä Nynraheille?”
Makuta naurahti kummallisesti.
”Tiedän, että yrität päästä minusta eroon ja lähteä yksin kaikessa hiljaisuudessa. Mutta tiedätkös, minä olen lähettänyt viestin. Tein sen jo neljä päivää sitten. Eikä vastausta kuulu.”
Guardianin katse vakavoitui hieman. ”Kummallista. Nynrahit ovat paljon tuota tehokkaampia. Ei niillä yleensä kestä näin kauaa.” Guardian astui veneeseen. ”Onkohan niille käynyt jotain...”
”Niin epäilen”, Manu sanoi. ”Älähän karkaa”, hän jatkoi nähtyään Guartsun pakoyrityksen. ”Minne sinä olet matkalla?”
Guardian katsoi häntä vaivaantuneena. ”Zakazille.”
”Miksi?”
”Ajattelin jututtaa erästä tuttuani. Ja korjauttaa aseeni.”
”Kuinka kummallista. Minä haluaisin kyydin Nynrahille.”
”Ja kerrot tämän minulle, koska…?”
”Haluan kyydin”, Makuta toisti.
Guardian katsoi häntä epäuskoisena. ”Sehän on toisella puolella universumia.”
”Niin on”, Makuta vastasi, ”mutta tuskin sinäkään haluat matkustaa yksin.”
”En yleensä, mutta en ottaisi ketään klaanilaista mukaan Zakazille. Lupasin sen itselleni.”
”Minusta tuntuu, että on aika rikkoa lupauksesi.”
Guardian oli hämmästynyt Makutan röyhkeydestä. ”Haluatko bännit?” hän kysyi närkästyneenä.
”Et sinä minua bänni.”
”Enkö?”
”Et.”
”…”
”Aivan.” Manu istahti veneen perään. Sitten hän heitti Guartsulle samanlaisen viitan kuin hänellä itsellään oli yllään.
”Tarvinnet sitä Zakazilla. Tai ainakin siitä on hyötyä.”
”Kiitän”, Guardian vastasi.
”Kun minä nyt tulen seuraksesi Zakazille, voisit sinä puolestasi tulla kanssani Nynrahille.”
”Miksi ihmeessä kuvittelet niin? Sinähän se haluat tulla minun mukaani.”
”Eikö sinua kiinnosta, mitä Nynrahille on mahtanut tapahtua?” Manu kysyi ilmeettömänä. ”Minusta tuntuu, että se liittyy kiinteästi meidän tilanteeseemme Klaanissa.”
”Voit olla oikeassa”, Guartsu myönsi. ”Hyvä on.”
”Lähtekäämme siis”, Manu sanoi pirteästi ja potkaisi heidät irti laiturista. Guartsu tarttui ohaimiin ja he lähtivät kohti Zakazia höyrykäyttöisellä venheellään.

[spoil]Guartsu kirjoitti pari repliikkiä.[/spoil]

Muutaman kymmenen kion päässä Xiasta, meri

Kova tuuli puhaltaa Xian suunnalta kohti edelleen eteneviä sankareita. Pieniä, happamia pisaroita tuiskuaa gukkoja ja Klaanilaisia kohti. Nelikko lentää silti edelleen kohti tehdassaarta.

Matoro tiirailee kiikarisilmällään gukkonsa selästä kaukana horiontissa siintävää kallioista saarta. Itseasiassa saaren eroittaa paremmin suuresta savupatsaasta ja valtavasta, pahamaineisesta Vuoresta.

"Xialle viisitoista minuuttia. Lasketaan korkeutta. Radiohiljaisuus viimeiset viisi minuuttia. Killjoy kuittaa", Killjoy ilmoittaa hiljaa mikkiin.
Kolme muuta vastaavat lyhyesti ja ohjaavat gukkonsa alemmas. Matoro on näkevinään pimeässä meressä vivahteen myrkynvihreästä.

"Nuo Xialaiset pitävät tosi hyvää huolta luonnostaan...", Matoro sanoo hiljaa. Meressä kelluu lautoja ja epämääräsitä mönjää.
Taivas on harmaa ja savuinen, tähtiä ei näy. Xian tehtaat levittävät ilmansaastetta yhtä tehokkaasti kuin kauppalaivat Xialaisia laatuaseita.

Matoro tiirailee kiikarilla. Edessäpäin näkyy suuri kivinen muuri, joka kattaa koko saaren etelärannan. Muurilal on erilaisia puolustuksia, kuten aseita ja vartijoita. Sen takana näkyy suuri, korkea linnoitus.

Nazorakein trooppinen tukikohta

Snowman ryömi vaivalloisesti kaatuneen puunrungon alta, ja kohotti katseensa kohti romahtanutta tornia. Paksun pölypilven keksellä hän ei nähnyt yhtäkään tolpillaan olevaa hahmoa. Lumiukko otti varovavaisesti muutaman askelen kohti puisen romun peitossa olevaa aukiota. Missään ei näkynyt liikettä. Hänen omat askeleensa olivat ainoa äänen lähde.

Valkoinen hahmo rohkaistui, ja asteli aukiolle ripeästi. Missään ei näkynyt vieläkään mitään tornin romun joukosta. Ainoastaan puusäleitä ja vääntyineitä nauloja. Snowman kumartui maan tasolle lähempää tutkimusta varten. Maassa oli tahmaa, jonka hän tunnisti Nazorakin vereksi. Mutta kaikki merkit Ämkoosta olivat yhä kateissa.

Kai hän täällä jossain on, Snowie tuumi. Tuskin hän olisi poistunut noin vain. Mutta toisaalta, hänessä oli jotain vailla. Aivan kuin hän ei olisi ollut se Ämkoo, jonka tunnen.

Lumiukon mieleen juolahti kuitenkin aate. Hän oli kuullut huhuja Ämkoon 'pimeästä puolesta'. Että hänessä olisi paljonkin makutaa, jonka kanssa hän oli joskus yhdistynyt. Villeimmät tarinat kertoivat siitä, että Ämkoo voisi antaa pahan hengen hallita itseään, ja saisi silloin käyttöönsä uskomattomat voimat. Mutta Snowman oli aina luullut niitä vain liiotelluiksi kertomuksiksi hänen taistelutaidoistaan, pelkiksi synkän historian inspiroimiksi saduiksi.

Nyt lumiukko huomasi saapuneensa harvinaisen monen torakan kuolinpaikalle. Käytännöllisesti katsoen hän kahlasi ruumiissa. Onneksi yksikään silvottu torso ei kuulunut Ämkoolle.

Haahuiltuaan hetken pölypilvessä Snowman huomasi tutun Klaanilaisen. Ämkoon käsi pilkisti lautakasan alta.
"Ämkoo?" hän huhuili. "Oletko kunnossa?"
Snowie ei saanut vastausta, joten hän keskittyi työntämään lautoja pois ystävänsä päältä. Hänen järkytyksekseen kasan alta ei paljastunutkaan Ämkoota, vaan käsi oli irrallinen. Snowman hätkähti, ja melkein kompastui maassa makaavaan puuromuun, mutta rohkaistui kuitenkin poimimaan käden. Hän kietoi sen liinaan, ja asetteli tupaten täynnä olevaan laukkuunsa.

Melko karmivaa, mutta Mäksä saattaa vielä kaivata kättään.

Silloin Snowman huomasi taas jotain, joka muistutti hänen etsimäänsä Klaanilaista. Hän meni tutkimaan lähempää maassa retkottavaa vihreää hahmoa. Snowie käänsi Ämkooksi olettemansa hahmon selälleen, mutta alkoi heti huolestua. Tutun mustan haarniskan sijaan hahmo olikin kullan ja vihreän sävyinen. Naamio kuitenkin oli tuttu Miru Nuva, eikä Snowie oikein tiennyt, mitä ajatella. Käden puuttuminen olisi kuitenkin viitannut siihen, että hahmo oli Ämkoo.

Silloin Snowmanin edessä makaava vihreä hahmo kuitenkin avasi silmänsä, ja pian sen jälkeen myös suunsa: "Jaa, Snowie... Mitenkäs ne... Matoranisi?"
Snowmanin suu vääntyi iloiseen hymyyn, kun hän huomasi hahmon olevan tuttu Klaanilainen, ja tämän olevan elossa, vaikkakin todella huonossa kunnossa.
"Ämkoo!"
"Minulla on ollut tosi hauskaa ilman sinua" Ämkoo aloitti, ja jatkoi "Nyt... Hoida meidät pois täältä."

Sitten Ämkoo kuitenkin taas menetti tajuntansa, ja Snowman jäi tuijottamaan maassa makaavaa toveriaan hölmistyneen näköisenä.

Hyvä ohje, vanha veikkoinen, mutta kuinkas sen teen?

Ympäriltä alkoi kuulua etäistä moottoreiden pauhua ja torakkaimasta puhetta. Uusi partio oli lähetetty paikalle. Snowman hätääntyi hieman, ja koetti muodostaa päässään toimintasuunnitelmaa. Nyt olisi tärkeintä päästä pois, ja vähän äkkiä.

Lumiukko heilautti Ämkoon tajuttoman ruumiin olkansa yli. Hän oli kiitollinen siitä, että viittasankari ei ollut erityisen painava, ja lähti pikaisesti pölyiseltä aukiolta pois, kohti matoraneiden rakennuttamaa tunneliverkostoa. Hän toivoi, että vaikka torakat olivatkin löytäneet sen, he tuskin olosuhteiden tähden olisivat sitä ehtineet täysin tutkia.

Lumiukko löysi lähimmän muistamansa tunneliverkoston sisäänkäynnin, ja lähti etenemään pimeydessä, toivoen muistavansa oikean suunnan.

[spoil]Mäksä kirjoitti Mäksän replat.[/spoil]

Lattia oli yhä kylmä ja kostea. Vesipisaroiden äänet olivat kuitenkin lakanneet. Oli täysin hiljaista.

Ämkoo otti tukea lonkeroiden ja verisuonten peittämästä mustasta seinästä ja huohotti. Vihreä Toa nosti varovasti päätään ja katseli ympärilleen.

Huone ei ollut enää samaan tapaan pimeä kuin aiemmin, vaan enemmänkin hämärä. Ämkoo erotti ahtaan tilan jokaisen epämuodostuneen seinän varsin selkeästi.

Ämkoo ei jaksanut kannatella itseään pystyssä vaan valahti istuma-asentoon. Toa painoi kämmenensä mustaa seinää vasten ja tunnusteli.

Ei liikettä. Huone oli kuollut.

Vai oliko?

Trooppinen saari, tunneliverkosto Nazorak-tukikohdan alla

Snowman kulki pimeässä tunnelissa Ämkoo olallaan, ja koetti parhaansa mukaan muistaa, mitä kautta pääsi tukikohdan ulkomuureille. Vasen, oikea, vasen, vasen, oikea, oikea... Risteykset muistuttivat kovasti toisiian, eikä Snowiella ollut juuri ollut matoralaisvastarinnan kanssa aikaa opetella tunneleita kunnolla. Hän päätti tarkistaa sijaintinsa kurkistamalla seuraavasta suuaukosta ulos.

Lumiukko pisti päänsä ulos viemäriksi naamioidusta aukosta. Himputti, meillähän kävi tuuri, hän tuumi. Tunnelista pääsi suoraan muurin viereen, ja melko lähelle porttiakin vielä. Kaiken lisäksi portti oli vielä avonainenkin. Ainoan ongelman muodosti jonkinlaisen rahin vetämissä vankkureissa matkaava Nazorak-joukkio.

Nyt, suunnitelma. He tuskin pitävät porttia pitkään auki.

Jopa yleensä hieman verkkainen Snowman tiesi, että nyt oli toimittava nopeasti. Hän tarkkaili ympäristöä, ja mietti kuinka pääsisi torakoiden ohi huomaamatta. Tajuttoman Ämkoon raahaaminen ei varsinaisesti auttanut hiippailutoimintaa.

Silloin Snowie kuitenkin huomasi sen. Vankkureita vetävä rahi ei ollut mikään tavallinen kuormajuhtarahi. Kaikki ne öiset kahviossa vietetyt hetket Säröinen-lehden parissa eivät olleet turhia: kyseinen tapiirilaji (Lumiukko ei osannut olla ajattelematta Keetistä) oli paitsi äärimmäisen sympaattisen näköinen, myös todella vikkelä kintuistaan. Eikä se näyttänyt lainkaan viihtyvän torakoiden vetojuhtana.

Lumiukko kohensi laukkunsa ja Ämkoon asentoja olallaan, ja lähti juoksemaan matalana kohti mustia vankkureita.

Älkää huomatko minua vielä, älkää huomatko minua vielä.

Hän oli päässyt aivan tapiirin tuntumaan, ja irrotteli jo sen ikävän piikikkäitä valjaksia kun Nazorakit huomasivat hänet.
"Hitto."
Ennen kuin torakat ehtivät kaivaa aseitaan tai astua ulos vankkureista, kömpi Snowman kantamuksineen tapiirin selkään, ja elikko tajusi, ettei se ollut enää kiinni missään. Tapiiri loikkasi kohti portteja, kohti viidakkoa, kohti vapautta Klaanilaiset selässään.

Snowman koetti parhaansa mukaan pysyä kärsäkkään elikon kyydissä tämän vipeltäessä sademetsään. Vaikeuksia tuotti erityisesti Ämkoon pitäminen mukana, olisi se nyt sentään ikävää tiputtaa admin keskelle metsää.

Silloin lumiukko kuuli takaansa mönkijöiden, jeeppien ja muiden kulkupelien moottoreiden käynnistymisääniä.

Destral, Makutan veljeskunta



Mutran oli saanut käsiinsä melkein valmiin toan kehon, se oli epämiellyttävä koska se tuntui olevan täynnä hyvää.

Antidermis oli Makutan koko olemus ja hän oli sanonut tarvitsevansa seuraajaa. Mutran imi hänestä Antidermistä ja muutti sen nesteeksi ja loi kammion toan sisään ja kaatoi nesteen kammioon."

"Mutran, voinko mitenkään auttaa.", Vican kysäisi.

"Voit auttaa pitämällä ruman lärvisi kiinni!"

Vican meni pois huoneesta.

Mutran lisäsi erilaisia kemikaaleja voidakseen peittää valon elementin ja luoda paikalle tervan elementin .

"Ensimmäinen otus, joka minulle tuotiin enkä tehnyt siitä mitään ällöttävää lentomönkiäistä!", Mutran nauroi sekopäisesti.

Ikunnan lähistöllä oli nazorakeja.

"Abzumo tykkää...", toinen sanoi ja ampui ikkunaan reiän ja haki Toan ulos.

"Mennään, enenkuin kukaan huomaa.", Toinen sanoi kiireesti.

Toa kannettiin veneeseen Nazzorakit soutivat pois Destralilta.

Metsä

Glatorianking säpsähti, jotakin oli tapahtumassa heille molemille, ensinnäkin Glatoriankingin lähtö Destralilta oli toisenlainen, Häntä ei ensinnäkään kaapattu Abzumon luo vaan hän oli jäänyt veljeskuntaan, jkin oli pielessä ,toa pelkäsi pahinta.

Mitä jos kohtaan itseni?

Umbra sanoi, että nämä asiat saattoivat johtua siitä, että he olivat vain kokoajan lähempänä laitetta. Ilmeisesti sillä oli sellaisia vaikutuksia ulottuvuusivierailijoille.

Kaksi sankaria jatkoivat matkaansa metsikössä.

Mitä jos kohtaan itseni...

[spoil]BIO-KLAANI-universumissa on siis nyt KAKSI Glatorainkingiä[/spoil]

Ämkoo istui kosteassa huoneessa tuijottaen tyhjää. Välillä Toa hapuili paikkaa, jossa hänen vahva miekkakätensä oli ennen sijainnut. Ämkoo ärähti kivusta koskettaessaan tyhjää olkapäätään.

Sitten huone alkoi heilua ja tärähdellä epätasaiseen tahtiin. Ämkoo koitti nousta seisomaan, mutta maanjäristystä muistuttava liikehdintä heitti hänet nurin.

"Mitä siellä oikein ta-

- - -

Trooppinen saari, viidakko

"-pahtuu?", Ämkoo sanoi, avaten silmänsä.
"Häh?", kuului Ämkoosta ja ratsun virkaa toimittavasta kärsäeläimestä tiukasti kiinni pitelevän Lumiukon vastaus. Snowie korjasi oitis Ämkoon istuma-asentoon, jääden itse isompana matkustajana taakse. Vihreänkirjava Toa seurasi kaikkea tätä äärimmäisen hämmentyneenä, yrittäen parhaansa mukaan selvittää minkä päällä oikein istui.

Tapiiri röhkäisi epämääräisesti lisäten vauhtia. Se ei tuntunut tietävän mistään mitään. Sitä ei myöskään erityisemmin kiinnostanut, sillä se oli VAPAA.

Torakat eivät aikoneet päästää Klaanilaisia (eivätkä sen enempää arvokasta kuormajuhtaansa) pakoon. Tapiirin perässä huristeli parhaillaan kymmenkunta pientä viidakkomönkijää, joiden perässä ajeli muutama massiivinen viidakko-olosuhteisiin suunniteltu jeeppi. Ajelipa perässä myös muuan yritteliäs panssarivaunu, joskin mokoma jäi kovin äkkiä muiden ajoneuvojen jälkeen, upottuaan ensin viidakon ah-niin-pehmeään mutapohjaan.

"Snowie", Ämkoo aloitti kysyvään sävyyn.
"Niiiiin?", Snowman vastasi, puoliksi huutaen. Tuuli tuiversi kaksikon korvakäytävissä.
"Me ratsastamme...", Ämkoo aloitti, yskäisi suuhunsa kiitäneen trooppisen kovakuoriaisen tiehensä, ja jatkoi "...tapiirilla. Tahdotko selittää minulle, miten tämä tapahtui?"
Lumiukko meinasi pudota kyydistä, kiskoi itsensä parempaan ratsastusasentoon, potkaisi tapiiriin varovasti lisää vauhtia ja vastasi:
"Halusit, että hoitelen meidät pois tuolta. Jouduin vähän soveltamaan. Eikö kelpaa?"

Ämkoo mietti hetken, mitä sanoisi.

"No siis, tästä elukasta loppuu polttoaine hetkenä minä hyvänsä, sanoisin. Kuuntele nyt millaista ääntä se pitää."

Tapiirin hengitysvaikeuksia enteilevä epätasainen röhinä voimistui.

"Ja lisäksi...", Ämkoo jatkoi. "...kyyti on aika epätasaista. Ja olen kuulevinani ajoneuvojen ääniä, joten mikset vain voinut varastaa sellaista jaaaaAAAAA VOI LUOJA."

Ämkoo ei ollut puhuessaan kiinnittänyt huomiota edessä kohoavaan esteeseen. Valtava metsään kaatunut puunrunko olisi normaalitilanteessa pysäyttänyt minkä tahansa ajoneuvon, mutta tapiiri loikkasi urhoollisesti röhkien esteen yli jatkaen sitten matkaansa kuin mikäkin kärsäkäs. Ämkoo tasasi hetken ajan hengitystään ja puhui sitten:
"Tämä kelpaa oikein hyvin."

Perässä kiitävä torakkapartio sai pian huomata, että mönkijät eivät pärjänneet loikkimisessa koko ikänsä viidakossa eläneelle kärsäeläimelle. Kymmenestä mönkijästä yli puolet suoritti mitä kauneimman voimakkaalla räjähdyksellä säestetyn ketjukolarin. Tämä toimi jeeppien ohjaajille mitä parhaimpana varoitussignaalina ja nämä ehtivätkin väistää edessä kohoavan esteen.

Torakat kirosivat. Tapiiri sai etumatkaa.

Snowie ja Ämkoo istuivat mitä epämukavimmalla tavalla kumarassa yrittäen väistellä kasvoilleen tuon tuosta lävähtäviä oksia, hyönteisiä ja epäonnisia lintuja. Reilusti ylinopeutta kiitävän tapiirin vauhdille ei tuntunut löytyvän loppua, ja Ämkoo alkoikin epäillä elukan olevan viritetty.

Snowie käänsi päätään ja kuunteli kaukaa kuuluvia ajoneuvojen ääniä. Äskeinen räjähdys oli ainakin toivon mukaan hoidellut muutaman, mutta äänistä päätellen monia oli vielä tulossa. Snowien näköhavaintojen perusteella heillä oli kuitenkin melkoisesti etumatkaa, eikä välitöntä hengenvaaraa ollut.

Snowie käänsi päänsä takaisin menosuuntaa kohti.

Splut. Perhonen.

AAAAH.

Lumiukko huitoi käsillään yrittäen pyyhkiä maailmankaikkeuden viimeisen elossa olevan ruskorääväkehrääjän pois kasvoiltaan. Ämkoo säikähti Snowien äkkinäistä huutoa ja kääntyi ympäri.

"Hei, mitä hittoa sinä oikein-"
"AAAAAAAA. OTA SE POIS."
"Mistä ihmeestä sinä oikein pu- AAAA. Hitto kun on ruma!"
"OTA NYT."
"JOO JOO, PYSY NYT PAIKA- noin."

Snowie katseli kiitollisena kun Ämkoo ryttäsi huippuharvinaisen perhosen nyrkkinsä sisään ja heitti ötökän menemään. Lumiukko oli toden totta säikähtänyt.

Sitten lumiukko alkoi pohtia.
"Hei..."
"No?"
"Mistä sinä pitelet kiinni?"

Ämkoo tiedosti mitä selvimmin yksikätisyytensä sillä kriittisellä hetkellä, jona tapiiri päätti jälleen kerran loikata. Käsipuoli Toa älähti, horjahti ja putosi kyydistä.

"Mäksä! Ei!"
"Snooowiiiieeee..."

Ämkoon ainut käsi tarttui kiinni tapiirien kenties pyhimpään asiaan. Valtava eläin törähti raivoissaan tajutessaan, että joku roikkui sen hännässä. Olento lisäsi siinä samassa vauhtiaan ja lähti viilettämään pitkin viidakkoa niin lujaa, että ympäröivä maisema alkoi vilistä epämääräisenä värisotkuna niin Snowmanin kuin Ämkoonkin silmissä.

Ja sitten kaikki oli eeppistä.

Ämkoon jalat tavoittivat maan. Ilman Toa muisti joskus kokeilleensa vesihiihtoa Klaanin merialueilla eräänä kuumana kesäpäivänä ja se oli tuntunut juuri tältä.

Vaikka pelkkä vauhti itsessään onnistui peittämään lähes kaikki viidakon äänet alleen, saattoi Ämkoo erottaa lähestyvien viidakkojeeppien jytinän. Ämkoo käänsi varovasti päätään katsoakseen taakseen, toivoen samalla, että vauhdin aiheuttama ilmavirta ei veisi hänen naamiotaan mennessään. Niin ei kuitenkaan käynyt ja Ämkoo ehti nähdä kuinka jeeppitorakat avasivat tulen.

Snowie tarrasi tiukemmin kiinni urhoollisesta ratsustaan ja yritti myöskin katsella taakseen. Hän helpottui huomattavasti huomatessaan, että Ämkoo roikkui vielä mukana, vieläpä kirjaimellisesti. Hetken ajan Snowie oli luullut menettäneensä matkakumppaninsa.

Sitten Snowiekin huomasi torakat.

"Ämkoo!", Lumiukko huusi. Vihreä Toa ei vastannut sanoin, vaan käänsi vauhdin voimasta irvistykseen vääntyneet kasvonsa Lumiukkoa kohti.
"Ei minulla mitään, kiva nähdä sinun olevan kunnossa", Lumiukko huudahti vielä ja kääntyi sitten parempaan istuma-asentoon. Toa Ämkoo tuijotti kumppaniaan hetken kysyvänä, sitten nyrpiintyneenä.

Sitten Ämkoo huomasi, että tapiiri valmistautui kurvaamaan. Ämkoo katseli järkyttyneenä, kuinka tapiirin massiivinen peräsin vaihtoi suuntaansa. Sitten fysiikan lait alkoivat vaikuttaa ja tapiirin hännän päässä surffaileva Ämkoo oli pulassa.

Ämkoo huomasi, mitä tapiiri oli tarkalleen ottaen väistänyt. Maahan häiritsevän paljon hyppyriä muistuttavaan asentoon kaatunut massiivinen puu oli ollut eläimen tiellä. Ämkoo liukui tahtomattaan Le-Metrussa valmistetun kilpa-ajokin nopeudella rungon päälle, samalla kun Toan vihreän käden ote viimein irtosi kärsäkkään vauhtipelin hännästä. Ämkoo suoritti kymmenen pisteen hyppyritempun ja lensi taivaalle, ilmoittaen samalla olemassaolostaan naurunsekaisella huudolla.

Jeeppien katoille nousseet aseistautuneet torakat katselivat lentävän ilman Toan perään hetken hämillään ja ryhtyivät sitten parhaansa mukaan tulittamaan tätä kohti. Taivaalla kiitävä vihreä piste vei täysin torakoiden huomion eivätkä nämä ehtineet huomata, että tapiiri katosi jonnekin viidakkokasvien kätköihin vieden Lumiukon mukanaan.

[spoiler=Spoilinki]EEPPINEN TAPIIRI ON EEPPINEN.[/spoiler]

Trooppinen saari, sademetsä

MOLSKIS.

Ämkoo laskeutui saaren halki virtaavan joen äärimmäisen sameaan veteen. Hän menetti täysin käsityksensä pinnan suunnasta, ja pyöri häkeltyneenä ympäriinsä. Lisäksi käden puuttuminen teki uimisesta oikeastaan mahdotonta, joten paniikkiin olisi ollut hyväkin syy.

Vihreä sankari kuitenkin pysyi tyynenä. Joessa vastaan uikin pian kalanomainen olento, joka työnsi kuononsa Ämkoon ruumiin alle, ja auttoi tämän pintaan. Ilman toa katsahti, minkämoinen olento oli pelastanut hänet hukkumiselta. Ja silloin paniikki alkoi.

Snowman kuuli kammottavaa huutoa jostain etuvasemmalta. Hän oli erottavinaan kiljunnan joukosta sanoja 'HYYYYYIIIIIII', 'VIEKÄÄ SE POIIIIS' ja 'SE ON RUMA TAPATAPATAPA'. Lisäksi hän tunnisti äänen Ämkoon omaksi.

Lumiukon ei oikeastaan olisi lainkaan tehnyt mieli nähdä olioa, joka sai itse urhean Ämkoon päästämään moisia huutoja, mutta tapiiri viiletti äänen suunnalle.

WROOOOOOOOOOOOOOOOMMMM, huusivat Nazorakien kulkupelien moottorit. Tai tankin tapauksessa WRRRROOOOtsuhhhh, mutta se olikin poikkeus, muut ajoneuvot kun eivät olleet vajonneet mutaan. Moottoreiden ärjynnän yli torakat huusivat toisilleen epämääräisiä komentoja. Kukaan ei oikeastaan kuullut mitään, mutta se estänyt virkainoisia upseereita.

Eräs torakka kaivoi esiin singon hullunkiilto lentäjänlasiensa takana. Se viritteli asettaan mönkijän takaosassa, toisen Nazorakin ajaessa, mutta laski nopeasti aseensa kuullessaan edestä Ämkoon huudon. Mikä ihme maailmassa aiheuttaisi moisen äänen?

Snowman keikkui tapiirin kyydissä, ja pian huomasikin olevansa joen rannassa. Hän huomasi Ämkoon olevan jonkinmoisen vesirahin kyydissä.
"Mutta mistä tuo huuto johtui?" Snowie ihmetteli.
"En pidä jokidelfiineistä, okei?"

[spoil]...anteeksi. Tämän koko osan puolesta.[/spoil]

Xian rannikko

"Odottakaa!", Matoro huusi yllättäen. Killjoy oli juuri torumassa tätä liiallisesta äänenkäytöstä, kun Matoro osoitti kohti muureja: "Tuo savu, se ei tule tehtaiden piipuista, se tulee muureista. Ne on tuhottu."

Killjoy käynnisti oman kypäränsä Matoroa huomattavasti heikomman zoom-toiminnon, mutta tajusi tämän olevan oikeassa. Muurista puuttui iso lohkare ja kaikki tykit niiden päällä olivat joko täysin kadonneet tai pahasti savuavat. Muurien päällä makasi selvästi ruumiita, Killjoyn kypärän ominaisuudet eivät kuitenkaan riittäneet niiden hahmottamiseen. Matoro kuitenkin täydensi hänen kysymyksensä.

"Metsästäjiä, Skakdeja, jotain olentoja joita en tunnista. Arviolta parikymmentä kappaletta, kaikki kuolleita, aseet tuhottu. Kuka ikinä tämän tekikään, teki meidän työmme ja teki sen ensin."

Killjoy mietti kuumeissaan tätä uutta odottamatonta käännettä ja hiljeni hetkeksi. Summerganon ja Kapura alkoivat spekuloimaan tilannetta ja sen mahdollista vakavuutta. Summerganon sanoi kuitenkin sananparren, joka sai Killjoyn vakuuttuneeksi seuraavasta liikkeestä:

"Viholliseni vihollinen on ystäväni."

Tämän perusteella Killjoy veti Gukkonsa syöksyyn ja laskeutui aivan muurien edustalle. Varovasti myös loput joukosta laskeutui alas ja alkoi välittömästi tutkimaan ympäristöä.
Kapura nosteli kivenlohkareita ympäriinsä ja kaivoi esille vain lisää ruumiita. Killjoy järkyttyi hetkellisesti nähdessään reiän, joka oli palanut yhden kuolleen Skakdin rintaan, hän nimittäin tiesi tarkalleen mistä se oli tullut.

Käden teknologiaa omistavat henkilöt, ilmoittautukaa!"

Killjoyn sanoessa tämän lauseen, kaksi hahmoa ilmestyi tyhjästä hänen taakseen.

"Käden erikoisyksiköt Kymppi ja Yksitoista ilmoittautuvat palvelukseen!" Nämä kaksi hahmoa olivat polvistuneet nyt Killjoyn eteen ja Killjoy nosti hahmojen viitat näiden päältään. Viittojen alta paljastui kaksi Vahkia. Toinen niistä oli pukeutunut massiiviseen raajat peittävään haarniskaan ja toinen oli aivan tavallisen vahkin näköinen, mutta tämän naurettavan iso miekka sai jopa Killjoyn ottamaan askeleen taaksepäin.

"Meidät asetettiin tehtävälle löytämään sinut, kenraali. Tiesimme tulostasi. Nyt olemme löytäneet sinut ja saaneet sinut turvallisesti Xialle. Voimme nyt viedä sinut takaisin Herran luo."

Killjoy ei voinut käsittää tapahtunutta. Musta Käsi, hänen järjestönsä, hänen entinen kotinsa, ei ollutkaan tuhoutunut. Ja ennen kaikkea, Herra oli elossa...

Tällä aikaa muu ryhmä oli tajunnut uudet tulokkaat liittolaisiksi ja he kävivät parhaillaan kättelykierrosta.

Koodinimi Yksitoista kantoi nimeä Aizen ja koodinimi Kymppi nimeä Saraji. Killjoy käänsi katseensa näihin tulokkaisiin ja pyysi heitä odottamaan hetken.

Killjoy antoi Summerganonille, Kapuralle ja Matorolle jokaiselle oman pienen punaisen puolipallon. Puolipallon päällä oli musta nappi, jossa luki jotain vahkien koodikielellä.

"Nämä ovat alunperin Ko-metrulaisten kehittämiä pikasulattajia. Laita tällainen kiinteään kohteeseen ja se sulaa välittömästi. Nämä tepsivät parhaiten elementalisuojattuihin oviin, jollaisen takana Nimdat todennäköisesti sijaitsevat. Muistakaa, että näitä on rajatusti."

"Ilmeisesti hajaantumisen aika", Summerganon sanoi ja Killjoy huomasi, että hänen lauseessaan oli hieman merkillistä synkkyyttä, jollaista hän ei yleensä Summerilla nähnyt. Killjoy nyökkäsi.

"Kuten sovimme, meillä on kaksi päivää aikaa. Soluttaudumme, murtaudumme ja otamme takaisin sen mikä meiltä on viety." Tapaamme tällä samalla paikalla tasan 48:n tunnin kuluttua.

Muut nyökkäsivät. ja viimeiset onnentoivotukset vaihdettuaan, porukka jakautui kahtia. Matoro, Summerganon ja Kapura lähtivät itään kohti linnoitusta ja Killjoy, Aizen ja Saraji kohti länttä.

"Viekää minut Herran luo. Tarvitsen kaiken mahdollisen tiedon ja avun, joka voi auttaa meitä tehtävässämme."

Nazorakein tukikohta, trooppinen saari

”Sssiissss. Täälläkö oli bioklaanilaissssia – ja te päässssstitte ne karkuun?” Abzumo kysyi epäuskoisena. Torakat matelivat hänen edessään kertoessaan huonoja uutisia.
”Sssaavuin tälle ssssaaarelle etsimään erästä tärkeää esinettä, joka mitä luultavimmin on juuri täällä. Ja ne klaanilaiset etssssivät juuri sssssitä ssssamaa asiaa, ssssiitä olen varma!”
”Anteeksi, herra Makuta”, sanoi torakoiden sillä hetkellä korkein elossa oleva päällikkö, ”mutta emme tienneet mistään esineestä…”
”Ei ole teidän asssssianne tietääkään. Mutta nyt, kun tiedätte, te etssssitte sssssen minulle.” Torakat vilkuilivat toisiaan hämmentyneenä.
”Saanko kysyä, mikä tämä esine on?” johtaja sanoi.
”Sssse on vain metallisssssiru. Tuotte ssssen minulle, kun sssse löytyy.”
”Mutta… missä sssse… se on?” johtaja takelteli.
”Minähän juuri kässssskin teidän etssssiä sssen.”
”Mutta sehän voisi olla missä tahansa.”
”Niin voissssssi.”
Torakat näyttivät epätoivoisilta. Makuta hermostui.
”TUTKITTE KOKO SSSSAAAREN, KÄÄNNÄTTE VIIMEISSSSENKIN KIVEN YMPÄRI.”
Torakat tekivät kunniaa, kun Makuta hiippaili pois heidän näköpiiristään. Tämä tehtävänanto oli hullu; jos siru voi olla missä tahansa, se saattoi olla vaikkapa haudattuna viiden kion syvyyteen maahan…

Höyryvene

Manu oli laulutuulella. Guardian ei pitänyt siitä.

Hän yritti sulkea korvansa.

Mutta irstaat ja groteskit sanoitukset tunkeutuivat hänen päähänsä.

Tästä tulisi pitkä matka…

Xia

"The Shadowed Onen linnoitus.", Matoro lausuu ääneen. Kauempana rannasta kohoaa valtava, kivinen linnoitus. Sinne murtautuminen näin nopeasti olisi käytännössä mahdotonta.
Kapura ja Summerganon tähyävät myös eteenpäin. Linnoitus on suurehkon tehdasalueen takana.
Kolmikon sivustalla, usean kilometrin päässä kohoaa valtava Vuori. Sinne kukaan heistä ei halua edes hetkeksi.

"Tehokkain etenemiskeino?", Kapura kysäisee.
"Vortixxit eivät tiedä meitä vihollisina. Käytetään sitä etuna.", Summerganon sanoo.
"Tosiaan, nuo tavalliset Vortixxit eivät välitä meistä. Ellemme törmää metsästäjiin tai heidän palvelijoihin." Matoro selittää.
"Esiinnytään tavallisille xialaiselle Metru Nuilaisina kauppiana. Vortixxit arvostavat ostajia heidän tuotteilleen.", Kapura sanoo.
Kaksi muuta nyökkäilevät. Tällä siis linnakkeelle asti.
He lähtevät puikkelehitmaan tehtaiden välisiä kujia. Matkassa menisi suoraan vain viisitoista minuuttia, mutta kiemuraiset reitit ja mahdolliset esteet hidastavat matkantekoa.

Kolmikko törmää lyhyen ajan kuluttua umpikujaan.
"Tämä tehdasverkosto on kuin labyrintti. Ihanaa.", Matoro päivittelee. Kolmikko siirtyy edellisestä ovesta.

"Hyvää päivää, herrat!", punainen vortixx tervehtii.
"Olemme vain läpikulkumatkalla...", Kapura ilmoittaa ohimennen.
"Hei, onko tämäkin umpikuja?", Matoro toteaa.
"Kaipaatteko neuvoja? Täällä eksyy helposti. Voin tarjota juotavaa samalla.", ystävällinen vortixx puhelee.

Klaanilaiset huomaavat olevansa pienehkössä kahviossa. Siellä on mukavat punaiset sohvat ja pitkät rivit juomia tiskin takana.
"Mitä ajattelette?", Matoro kuiskaa kahdelle muulle Klaanilaiselle.
"Kai me hetkeksi voimme jäädä. Sitäpaitsi voimme pyytää tuolta kartan alueesta.", Summerganon kuiskaa takaisin.

Kolmikko istuu pöytään. Vortixx tuo juomat ja kartan heille.
"Minne olette matkalla?", turhan tuttavallinen baarinpitäjä kysyy.
"Tuota... Olemme Metru Nuilaisia kauppiata.", Kapura aloittaa.
Matoro juo lasinsa kerralla tyhjäksi.
"Matoron minä tunnekin. Eikö totta?", vortixx jatkaa.
"...Kuka sitten olet?", Matoro kysyy oudolla äänellä.
"Et muista vanhaa Radakia?", punainen vortixx lausuu.
Matoro sylkäisee yhtäkkiä muovisen kapselin pöydälle ja kaatuu tuolillaan taaksepäin yskien.

"Ja kiitokseksi niistä vanhoista hyvistä ajoista, sait juuri myrkkykapselin juomaasi.", baarinpitäjä hihittelee tyytyväisenä.
Kapura huomaa lasissaan kelluvan aivan juoman värisen, pienen kapselin. Summerganon ryntää tiskille ja nappaa vortixxia kurkusta.
"Anteeksi, teit MITÄ?", hän kysyy vortixxilta ja painaa tämän takaseinää vasten.
Summerganonin silmät osuvat hyllyllä makaavaan ruskeaan, avattuun salkkuun. Siinä on riveittäin erilaisia kapseleita.
Nopea lyönti iskee baarinpitäjän tajuttomaksi. Suga nappaa salkun ja alkaa tutkia sitä.
Kaksi riviä kapseleita, toinen rivi nimellä "Myrkyt" ja toinen nimellä "vastamyrkyt". Kapseleissa on pieni numero ilmaisemaan mikä kumoaa minkä.

"Kapura, onko sinulla ehjä kapseli?", Suga huutaa. "Mikä sen numero on!"
Samassa ovi postakistaan auki ja kaksi aseistautunutta vortixxia ryntää sisään.
"Liikkumatta!", toinen huutaa. "Täällä on nyt tärkeämpääkin tekemistä kuin teidän totteleminen!", Kapura ilmoittaa ja kaataa toisen vortixxin tulisella aallolla. Toinen lähtee hyökkäykseen.

Klaanin telakka, Komentoalus Tahtorak, makuuhuone

Keetongu nousi ja venytteli jäseniään. Hän asusti aluksessa, sillä sieltä oli helppo päästä komentosillalle ja sieltä oli hyvät näkymät. Ja Keetongu piti aluksen arkkitehtuurista.

Keltainen kyklooppi putsasi liinalla ainoan silmänsä linssin ja asteli komentosillalle. Laivaston komentajalle oli aina paperitöitä.

Keetongu mietti, mitä Snowman teki. Hänestäkään ei ollut kuulunut aikoihin. No, ei varmaankaan mitään mielenkiintoista. Mies suorittaa varmaankin tuholaistorjuntaa.

Ennen toimistotöihin ryhtymistä Keetongu asteli komentosillan seinustalla olevan mahonkisen asekaapin luo. Se kohosi neljän metrin korkeuteen ja se oli koristeltu tarkasti veistetyillä kiemuroilla. Keetongu kaivoin kylkitaskustaan messinkisen avaimen ja käänti sitä lukossa.

Keetongu ei pitänyt aseista. Hän kuitenkin tajusi niiden strategisen arvon sotatilanteissa.

Siellä oli valtava vasara. Keltainen kyklooppi ei ollut koskaan tappanut sillä ketään. Siitä oli toisaalta ollut usein hyötyä neljänsadan millimetrin naulojen kanssa.

Siellä oli jättimäinen varsijousi. Keetongu oli veistänyt sen karaistuneesta kuusesta, jonka salama oli kaatanut Klaanin lähimetsässä. Jänne oli punottu muutamasta kilometristä hopeakouruhämähäkin seittiä. Se oli täysin erilaista kuin Visorakien seitti: Hopeista ja erittäin kestävää. Varsijousta pystyi pitämään vuositolkulla ladattuna, mutta jänne ei löystynyt ja varsijousi oli aina käyttövalmiudessa. Seitin tilaaminen Metru Nuin punojilta oli maksanut paljon.

Keetongu otti varsijousen kaapista. Sen takana oli kymmenkunta Toan pituista nuolta; osa puisia ja osa metallisia. Niiden ero oli se, etteivät metalliset leimahtaneet ilmalennon aikana liekkeihin.

Keltaisen kykloopin rintalihankset pullistuivat kun hän veti kevyen panssariajoneuvon painoa vastaavan jänteen taakse. Sitten hän otti yhden metallisista ammuksista ja asetti sen jouseen. Keetongu murahti ja pisti varsijousen takaisin kaappiin.

Keetongu oli kokeillut varsijoustaan kerran Klaanin ampumaradalla. Seuraavana päivänä Klaanilehti oli kertonut ufohavainnoista, mutta kuvien tarkka tutkiminen oli paljastanut ne maaliataulun, takaseinän ja Klaanin muurin palasiksi. Keetongu oli myöhemmin löytänyt nuolensa kraaterista puolen kilometrin päästä Klaanista.

Keetongu lukitsi oven ja pisti avaimen takaisin kylkitaskuunsa. Sitä ei kannattanut jättää mihinkään lojumaan.

Keetongu meni päänavigointipöydän luo. Aluksen ollessa maissa se toimi laivaston virallisena toimistona. Paperikerrokset estivät ainakin pölyn kertymisen elintärkeiden mittareiden ja nippeleiden päälle. Keetongu istui pehmustettuun tuoliinsa ja silmäili pöydälle yön aikana saapuneita papereita.

Ensimmäinen oli raportti Tahtorakin uunikoneistovastaava Felokselta. Polttoainettaa uuniin lappavat Onu-Matoranit halusivat siirron siivekepuolelle. Lämpötila oli kuulemma liian korkea kahden valtavan uunin luona. Felos suositteli Keetongua palkkaamaan muutaman Ta-Matoranin huolehtimaan uuneista.

Laivastossa oli pelkästään Onu-Matoraneja. Keetongu ei edes tiennyt miksi. Hän piti heistä: Hauskoja pikku veikkoja, jotka olivat kuitenkin vakaita kuin maaperä. Ja hemmetin taitavia koneiden kanssa.

Mitkään muut Matoranit eivät olleet hakeneetkaan laivastoon. Ehkä he luulivat, että se oli tarkoitettu vain Maan Matoraneille.

Keetongu veti pöytänsä laatikosta rämisevän ja höyrykäyttöisen kirjoituskoneen, jonka hän oli tehnyt sopivaksi suurille sormilleen. Kaikissa painikkeissa oli huomattava iskarikoneisto. Keetongu tunkin paperin sisälle ja aloitti värväysilmoituksen kirjoittamisen.

Xia

"Kapselin numero on... Viisi!" Kapura huutaa Summerganonille ja väistää Vortixxin iskun. Vortixxin ase jää kiinni seinään. Summerganon tuo Matorolle kapselin.
"Hei, ei meilläkään ole aseita!" Kapura huutaa ja kuumentaa Vortixxin kädessä olevaa keihästä. Vortixx ähkäisee ja pudottaa keihään maahan. Lihaksikas Vortixx juoksee Kapuraa kohti. Kapura väistää. Vortixx nostaa tuolin ilmaan ja heittää sen Kapuraa kohti. Kapura vetää miekkansa, ja iskee sen tuolin keskelle. Tuoli putoaa maahan.

Toinen Vortixx havahtuu ja juoksee Summeria ja Matoroa kohti. Matoro, joka on juuri toipunut myrkystä, kaataa läheisen pöydän vesilasin maahan ja jäädyttää sen. Vortixx liukastuu. Toinen Vortixx on alkanut viskellä esineitä Kapuraa kohti. Yhdessä pöydässä istuva vanhanpuoleinen Vortixx huutaa.
"Milloin täällä saa palvelua?" Kapuraa vastaan taistelevan Vortixxin harhatuoli osuu vanhusta päähän, ja tämä pyörtyy. Vortixx ei huomaa Matoroa, joka jäädyttää hänen jalkansa kiinni toisiinsa. Harhatuoli lentää ikkunasta ulos rikkoen ikkunalasin.

"Häivytään!" Matoro huutaa ja juoksee Summerganon ja Kapura perässään ulos kahvilasta. Viisi aseistautunutta Vortixxia tulee heitä vastaan.
"Tuolla kahvilassa tapellaan, taitavat olla vielä siellä." Summerganon sanoo ja Vortixxit juoksevat kahvilaa päin.
"Eikös meidän ollut tarkoitus olla herättämättä huomiota?" Matoro sanoo.
"Saitko sen kartan?" Kapura kysyy Matorolta.
"En. Täytyy näköjään harhailla satunnaisesti tai pihistää kartta." Matoro vastaa. Muutama Pimeyden Metsästäjä vilahtaa ohi.

Xia

Matoro selvittää edelleen päätään. Kapura ohjastaa hänet ja Summerganonin nopeasti kulman taa. Metsätäjät menevät baariin.
"Täällä oli ulkomaalaisia rauhanhäiritsijöitä! Ne pakenivat ikkunasta!", joku huutaa.
"Eikö täällä edelleenkään saa palvelua!", huutaa toinen.

"Keksikää nopeasti jotain. Umpikuja.", Kapura selittää.
Suga vääntää seinässä olevaa vipua ja hätätikkaat laskeutuvat.
"Ei enää!"
Kolmikko kiipeää nopeasti kahvilan katolle.
"Ne menivät ylös!", huudetaan kahvilan ovelta.
Matoro ottaa miekka-moottorisahansa esiin tikkaiden reunalla. Kaksi metsästäjää ja yksi vortixx katsovat Matoroa.
"Meinasitteko päästä tästä?", jään Toa ilmoittaa vakavana.
Kolme allaolevaa vihulaista nappaavat ampuma-aseet.
"Eh... Oli mukava tutustua ja hyvää päivänjatkoa!", Matoro sanoo, vetäisee tikkaat katki nopealla sahaliikkeellä ja lähtee juoksuun.

Kolme Klaanilaista juoksevat katon poikki ja hyppäävät seuraavalle. Alhaalta kaduilta kuuluu epämääräistä huutoa.
"Taidamme olla hetken kuivilla.", Matoro toteaa.
"Hei, se baarinpitäjä-vortixx vaikutti tuntevan sinut. Kerrotko meillekkin?", Kapura aloittaa puhetta kolmikon kävellessä suuren tehtaan katolla.

"Eräs vanha tuttu. Xialainen salakuljettaja. Hänellä jäi jotakin hampaankoloon, minä muka tuhosin hänen bisnekset.", Matoro selittää.
"Mitä tapahtui?", Suga kysyy.
"Tuota, eräs Toa-ystäväni suuttui tälle ja romutti hänen salakuljetus-sukellusveneen. Myöhemmin kyseinen toa häipyi johonkin ja radak jäi vainoamaan minua.", Matoro selittää. "Mutta se on mennyttä. Keskitytään Nimdan etsimiseen!"

Metsästäjien linnake kohoaa valtavana heidän edessään. Joukkio laskeutuu katolta alas.
"No. Miten aiomme päästä sisään?", Kapura kysyy. Matoron silmät osuvat linnoituksen edessä olevaan Visorak-muurinmurtajaan.

Xia

"Jospa vähän lainaamme heidän kalustoaan.", Matoro sanoo kepeästi ja osoittaa muurinmurtajaa, jotta muutkin hoksaavat sen.
"Mainiota.", Kapura iloitsee, mutta jatkaa: "Vaan entä kun pääsemme sisään, millaista vastarintaa kohtaamme?"
"Mitä ikinä kohtaammekaan, ei se meitä pysäytä.", Summeganon sanoo.
"Rynnitään siis sisään, aikaa ei ole hukattavaksikaan.", toteaa Matoro ja tutkii hetkisen muurinmurtajaa. "Minä otan ohjat!", Kapura huudahtaa ja kapuaa ohjauskoppiin. Summeganon ja Matoro kiipeävät sen päälle ja valmistautuvat hyppäämään sieltä mahdollisen vastarinnan kimppuun yllättäen, tai niin yllättäen kuin muurinmurtaja-sisääntulon jälkeen on mahdollista.

Kapura sisäistää ohjauksen nopeasti ja pian alkaa rytistä. Linnoituksen portti saa raskaan iskun ja on hajoamispisteessä, toinen isku murtaisi sen. Linnoituksen ikkunoista alkaa lentelmään zamoreita ja kanoka-kiekkoja heitä päin. Summerganon ja Matoro ovat hätää kärsimässä niitä väistellessään ja portin viimein murtuessa oli työn ja tuskan takana pysyä tärinän takia kyydissä. Kapura hyppää ohjaamosta pois ja Matoro ja Summerganon seuraavat esimerkkiä. He ovat linnoituksen sisällä, aivan oven edessä ja eteishallin vartioväki syöksyy kolmikkoa kohti. Summerganon ottaa kirveensä esiin ja huitaisee sillä kaksi etummaista metsästäjää sivuun. Kymmenen metsästäjää, jotka olivat oletettavasti samat kuin kolmikkoa ikkunoista ampuneet saapuvat myös halliin. Kolmikkoa odotti jälleen taistelu.

Xia, TSO:n linnake

Visorak-muurinmurtaja syöksyy tyhjänä etenepäin valtavalla voimalla ja iskeytyy vinosti eteishallin kiviseen pylvääseen, kaataen paaden sivulle. Tiiliseinä seuraavan oven vierestä murtuu pahasti ja kivimurksaa lentelee ympäriinsä.

Matoro hyppää ilmaan ja potkaisee erästä Sidorakin lajia olevaa metsästäjää päähän. Jään Toa jatkaa hyppyään ja huitaisee miekallaan lyhyttä metsästäjää päätä päin. Tämä saa torjuttua, mutta Matoron vapaan käden lyönti iskee olennon maahan.

Kapura keventää painovoimaa hänen edessään olevalta suurkikokoiselta metsästäjältä, joka lentää lyönnin seurauksena kovaa takaseinään.
Summerganon huitaisee kirveellään jotakuta metsästäjää panssariin. Tämä karjaisee ja lyö takaisin. Ganon potkiasee kohdettaan nilkkaan ja hyppää kaatuneen metsästäjän yli.

"Nämä tyypit ovat ampujia, ne ovat paljon helpompia voittaa lähitaistelussa kuin muut.", Matoro informoi väistäessään yhden nyrkiniskun.
"Mennään ohi vain!", Kapura huutaa ja iskee miekallaan yhden vihollisen sivuun.
"Selvä!", kaksi muuta huutavat ja kaikki juoksevat kovaa kohti tolpan murtamaa seinää.

"Ampukaa!", joku heidä takaa huutaa. Summerganon sukeltaa aukosta, Matoro kierähtää nopealla kuperkeikalla kivitolpan taa ja syöksyy seinän aukosta, erilaisten ammusten osuessa seinään.
Kapura laukaisee aallon tulta ampujiin ja livahtaa aukosta.

"Kohteemme oli komentotornin toisessa kerroksessa. Sanokaa jos näette portaat tai hissin!", Kapura huutaa laukausten kaikuessa.

Matoro huomaa seinään kaiverretun linnoituksen kartan.
"Katsokaa! Seuraavasta risteyksestä oikealle on hissi jolla pääsemme komentotornin ensimmäiseen kerrokseen.", Matoro selittää. Joukkio juoksee risteyksestä.

"Olette tuhoon tuomittuja, tunkeutujat! Olen universumin mahtavin olento, minulla on viiden Toan voimat, osaan hengittää tulta, osaan luoda maanjäristyksiä, muuttua eläväksi laavaksi ja herättää kuolleita!", kuuluu kova huuto joukkion takaa. Matoro muistaa tarinat eräästä Metsästäjästä, joka väittää omaavansa loputtoman listan voimia.

"Olen suuri ja mahtava DEVASTATOR!, mustan ja hopeisen värinen, kahden Toan pituinen olento huutaa.

Kolme Toaa tajuavat Devstatorin olevan hissin oven edessä.

[spoil]Oikeasti Devastatorin voimia on vain suuri fyysinen voima, telekinesia ja kyky muuttua hiekaksi.[/spoil]

Trooppinen saari, metsä

Ämkoo nousi varovasti pystyyn pitkäkuonoisen vesieläimen selässä ja valmistautui hyppäämään rantaan. Ilman Toan epäonneksi eväkäs olento ei kuitenkaan tahtonut toimia seisoma-alustana kovinkaan pitkään ja pian Ämkoo rojahtikin kohti veden pintaa ja upposi äänekkäästi kiroten syvyyksiin.

Ämkoo avasi silmänsä samalla kun Toan jalat tavoittelivat joen pohjamutaa. Ämkoo katseli hämillään ympärillään uiskentelevia mitä ikävimmän näköisiä kaloja, äyriäisiä ja muutamaa tunnistamatonta otusta. Ohitse lipui myös muuan kilpikonna, joka virnuili Ämkoolle aivan liian omahyväisesti.

Jokidelfiini ei aikonut antaa uuden leikkitoverinsa hukkua ja otus auttoikin varsin vastahakoisen Ämkoon takaisin pintaan. Pienen vastustelun jälkeen Ämkoo suostui lopulta kapuamaan takaisin järkyttävän ruman nokkaolennon selkään, ja katsahti sitten Snowieta.

Lumiukko katseli vuorostaan Ämkoota ja tämän uutta eväkästä tuttavuutta hieman huvittuneena. Tapiiri röhkäisi, eikä ymmärtänyt mistään mitään.

"Tuotanoin, voisimme jatkaa matkaa. Minusta tuntuu, että nazorakit ovat vielä perässämme", Snowie ehdotti kuunnellen samalla kaukaisuudesta kaikuvia moottoriajoneuvojen ääniä. Ämkoo nyökkäsi ja yritti sitten ohjata pitkäkuonoista ohjusta muistuttavan kulkupelinsä kohti rantaa.

Delfiini ei suostunut tekemään yhteistyötä. Ämkoon potkiessa olentoon vauhtia, jokidelfiini ainoastaan innostui ja lähti uiskentelemaan pitkin jokea, päästellen samalla omituisia naksahtelevia ääniä. Ämkoo ei tietenkään tästä tykännyt, vaan kiroili vesieläimelle mätkien tämän päälakea ainokaisella nyrkillään.

Lumiukko huokaisi ja katsahti tapiiria. Kärsänsä päälle laskeutuneeseen sudenkorentoon syventynyt eläin havahtui huomattuaan delfiinin katoamisen. Tapiiria ei tarvinnut käskeä seuraamaan, vaan se lähti tarpomaan pitkin joen rantaviivaa, seuraten keskellä jokea iloiseen sävyyn pomppivaa jokioliota.

Muiden edelle kirinyt torakkajeeppi lähestyi joen rantaviivaa. Jeepin katolla päivystävä nazorak tiiraili ympärilleen ja havaitsi pakenevan kaksikon. Torakka ei ollut uskoa silmiään.

"Tuota."
"Niin?"
"Tuolla ne menevät. Mutta... Tai katso itse."
"..."

Jeeppi käänsi itsensä nopeasti ympäri ja ajoneuvo peruutti joen rantaveteen. Yksi jeepin ohjaamossa istuneista torakoista loikkasi ulos ja syöksähti auton kuormalavalle. Torakka repi vauhdikkaasti kuormalavan päällä olleen suojapressun tieltään ja kiskoi sen alla piilossa olleen vesiskootterin esiin. Nazorak työnsi laitteen veteen, hyppäsi sen kyytiin ja käynnisti skootterin.

Taitavan kuulonsa avulla sameassa vedessä suunnistava jokidelfiini oli jo hetki sitten havainnut taustalla pärisevät nazorak-ajoneuvot, mutta vedessä pulikoidessaan se ei ollut osannut pitää rannalla pauhaavia koneita vaarallisina. Nyt susiruman vesieläimen aivot alkoivat kuitenkin raksuttaa. Jokin on vedessä, sen aivot sanoivat. Vaara. Vaara. VAARA.

Delfiini päästi ilmoille mitä omituisimman rääkäisyn, hyppäsi korkealle ilmaan ja katosi sitten veden alle. Snowie tarkkaili vesiolion outoa toimintaa rannalta käsin ja helpottui huomatessaan, että delfiini ilmestyi pian takaisin pinnan tuntumaan litimärkä ilman Toa mukanaan. Ämkoon sanoinkuvaamaton ilme kohdistui tällä kertaa suoraan eteenpäin.

"Mitä nyt", Ämkoo totesi kylmästi. Toa ei viitsinyt edes huutaa.
Delfiini vastasi ratsastajalleen uudella rääkäisyllä ja lähti kiitämään sitten hurjaa vauhtia pitkin veden pintaa.

Lumiukko katseli kaikkea tätä kummastuneena, kunnes kuuli itsekin kaukana lähestyvän vesiskootterin julman pärinän. Silloin Snowie huomasi myös jeepin, joka lähestyi tapiiria uhkaavalla vauhdilla.

"Hei", Snowie aloitti tuuppien kärsäkästä ratsuaan. "Tuli kiire!"
"Snörk", tapiiri vastasi ja tunki maasta hetki sitten löytämänsä pilaantuneen hedelmän laiskasti suuhunsa. Sitten olento höristi korviaan, tajusi itsekin jeepin olemassaolon ja vauhdikas pakomatka jatkui.

Toinenkin torakoiden jeepeistä saapui lopulta joen rannalle. Tätä seuranneet viidakkomönkijät eivät osanneet odottaa äkkinäistä jarrutusta ja joutuivatkin suorittamaan kovin epäpäteviä väistöliikkeitä ollakseen törmäämättä huomattavasti suurempaan ajoneuvoon. Pääosin tästä syystä mönkijät syöksyivät yksi kerrallaan joen sameaan veteen, kohdaten näin loppunsa.

Jeeppiä ohjannut tummahko nazorak pudisti päätään ja komensi pintaan nousseet sotilaat nopeasti oman ajoneuvonsa kyytiin. Sitten jeeppi lähti seuraamaan rannalla havaittavia varsin sekavia ja sotkuisia jälkiä.

Ämkoo piteli parhaansa mukaan kiinni aivan liian liukkaasta ratsustaan. Jokidelfiini oli todellakin kuin ohjus. Se tuskin edes kosketti joen pintaa kiitäessään eteenpäin. Vihreä Toa teki kaikkensa pysyäkseen otuksen kyydissä, yrittäen samalla kommunikoida maata pitkin vähintään yhtä nopeasti kulkevan toverinsa kanssa.

"Snowie!"
"No?"
"Mitä me nyt oikein- lopeta tuo hemmetin roiskiminen -teemme?"
"En minä tiedä!"
"Okei!"
"Tiedätkö sinä?"
"No, ajattelin, että me... VARO OKSAA!"
"WOAH. Kiitos! Niin?"
"Että me näin alkuun hoitelemme nuo torakat ja mietimme jatkoa vasta sitten!"
"Millä sinä kuvittelet meidän tekevän niin?"
"Öööh..."

Kaksikon valaiseva keskustelu keskeytyi kun nazorak-vesiskootteri ilmestyi delfiiniohjuksen rinnalle. Torakka kohotti kättään aikomuksenaan ampua Ämkoo alas ratsunsa kyydistä.

Samalla kun torakka painoi liipaisinta, Ämkoo keskitti elementaalivoimiensa rippeet tämän ajoneuvoa kohti. Vesiskootteri heilahti ja torakan ammus lennähti kauas viidakkoon.

Eräs mitä suloisin apina torkkui iloisin mielin rehevänlaisen viidakkopuun latvustossa. Apinan unet keskeytyivät vallan ikävästi zamor-ammuksen paiskautuessa päin marakatin kasvoja. Savuava apinanraato putosi alas puusta.

Eräs mitä terävimmillä hampailla varustettu pienehkö kissapeto-rahi päivysti viidakon pohjakerroksessa, astellen äänettömin askelin eteenpäin. Petoeläin ei ollut syönyt päiväkausiin ja se oli suoraan sanoen nääntymässä nälkään. Silloin sen eteen kuitenkin putosi valmiiksi kypsennetty ateria. Kissapeto oli iloinen.

Eräs mitä värikkäin salamanterieläin taapersi päättäväisesti eteenpäin väistellen parhaansa mukaan itseään suurempia olentoja, ja ilmoitellen tuon tuosta myrkyllisyydestään joillekin uhkarohkeille pikkueläimille. Salamanterin matka pysähtyi sen saavuttua maassa makaavan ruokamyrkytykseen kuolleen kissaeläimen tykö.
"Kaikkea näkee", salamanteri ajatteli ja jatkoi kulkuaan.

Eräs mitä omituisimmalla vesipelillä kulkeva ilman Toa teki kaikkensa pudottaakseen vihollisensa tämän ärhäkkään vesiskootterin kyydistä. Ämkoo sai kuitenkin huomata, että mitä enemmän hän uskaltautui käyttämään elementtivoimiaan, sitä harmaammaksi ja sumeammaksi hänen jo valmiiksi hatara näkökenttänsä muuttui. Toa ei lopulta uskaltanut ottaa enempää riskejä vaan painautui lujasti vastenmielistä ratsuaan vasten, toivoen ihmettä.

Samaan aikaan Lumiukko huomasi olevansa pulassa. Rallitapiiri alkoi silmin nähden väsyä ja ylikuormitettu viidakkojeeppi olikin saavuttamassa tätä. Tilannetta ei lainkaan parantanut se seikka, että torakat olivat alkaneet tulittaa.

Lumiukko piteli yhdellä kädellä tiukasti kiinni tapiiristaan, kaivaen toisella kiivaasti laukkuaan. Hetken ajan Snowie luuli löytäneensä sieltä jotain tilanteeseen sopivaa, kiskaisi esineen esiin ja tunnisti sen Ämkoon irtonaiseksi kädeksi. Snowie tunki irtoraajan nopeasti takaisin laukkuun, vilkaisten sivusilmällä Ämkoota. Vihreän Toan ilmettä oli mahdotonta määritellä.

Ämkoon vierellä kiitävä torakka huomasi käyttäneensä kaikki panoksensa. Nazorak kaivoi vyöltään esiin ikävän näköisen veitsen ja lähti sitten skootterillaan lähemmäs Ämkoota. Torakka huitaisi.

Ämkoo onnistui väistämään, mutta jokidelfiini sai osuman. Järkyttynyt vesipeto vinkui ja huitaisi vahvalla pyrstöllään nazorakia kohti. Torakka menetti tasapainonsa ja putosi skootterinsa kyydistä.

Jeepin katolta tilannetta seuraannut torakka ärähti ja kaivoi esiin kevyen kertasingon. Se ei ollut ollenkaan tyytyväinen vettä pitkin kulkeneen kumppaninsa toimintaan ja päättikin hoidella Ämkoon pois päiväjärjestyksestä. Torakka ampui.

Jokidelfiini räjähti. Valtava vesipatsas nosti pitkäkuonoisen eläimen kappaleet korkealle ilmaan, sirotellen ne sitten pitkin jokea. Veden alla päivystäneet piraijat iloitsivat.

Nazorak naurahti ja heitti kertasingon syrjään. Veden laskeutuessa torakka koki kuitenkin pettymyksen huomatessaan, että kaikki ei ollut mennyt ihan suunnitelmien mukaan.

Vesiskootteri pärisi eteenpäin. Ämkoo oli viime hetkellä onnistunut vaihtamaan menopeliään ja nyt käsipuoli Toa istuikin skootterin kyydissä selkä menosuuntaa kohti, kaivellen ajoneuvon pienehköä tavaratilaa.

"Mitä se luulee löytävänsä...", torakka kysyi puoliääneen samalla kun tämän toveri tarjosi tälle uutta kertasinkoa. Nazorak latasi tämän ja valmistautui ampumaan uudestaan.

"No mutta kappas", totesi Ämkoo nostaen löytämänsä kranaatin esiin skootterin tavaratilasta. Ilman Toa käänsi katseensa rantaa kohti ja virnisti.

Torakat vastasivat virnistykseen irvistyksellä.

Viuh. Kolin kolin kolin.

"Eikä", ehti yksi torakka todeta.

Sitten räjähti.

[spoil]HIIHIAHAHAHAHAHA. Tämän pilkutukset menevät ihan miten sattuu. En jaksa korjata. Smääh.[/spoil]