Varoitus: sisältää lihansyöntiä, paljon lyhyitä lauseita ja mäntyjä

Bio-Klaanin linnoitus (tai mitä siitä on jäljellä), korkea torni, seinästä pullottavan tukipalkin päällä

Make istuskeli palkin päällä, katsellen horisonttia. Alhaalla Matoranit työskentelivät ahkerasti Klaanin linnakkeen korjausten parissa, suruajasta huolimatta. Aurinko oli jo lähes laskenut, ja alkoi olla pimeää. Tämä yö tosin ei vetänyt vertoja sille synkälle yölle, jona hän saapui tähän paikkaan. Silloin, kun hän käyttäytyi kuin mikäkin aivoton Rahipeto...

Klaanin linnakkeen läheinen metsä, joitakin aikoja sitten

On synkkä jä myrskyinen yö. Puut ovat ovat taipuneet aika lailla kovan tuulen takia ja vesipisarat osuvat maahan kuin kaatopaiakn yli lentänyt lintuparvi. Punainen, viirusilmäinen olento lentelee metsän puiden yläpuolella. Tuo otus on Make. Hänen olisi muuten ollut helppo lentää tällaisessakin säässä, mutta hän oli melko väsynyt lennettyään putkeen monia päiviä, etsien rauhasiaa asuinpaikkaa. Täältäkään sitä ei kuitenkaan tuntunut löytyvän. Täällä häntä eivät jättäeen rauhaan edes liskomaiset, kahdella raajalla kävelevät olennot, jotka olivat melkein oudompia kuin hän itse. Maken voimat alkoivat jo hiipua. Hän huomasi pian melkein osuvansa erääseen mäntyyn, onnistuen väistämään sen täpärästi, osuen kuitenkin toiseen, matalampaan puuhun. Pian hän joutui pujottelemaan ahtaikossa metsässä puiden lävitse, mikä ei ollut ollut hänen elämänsä helpoin tehtävä. Lopulta hän joutui räpyttelemään siipiään hyvin kolibrimaisesti välttääkseen omaperäiseksi pannukakuksi muuttumisen.

Make onnistui vaivoin nousemaan takaisin puiden yläpuolelle. Mutta hänen olisi pakko levähtää. Pian hän huomasi pienehkön kanjonin (tai sen tapaisen). Se näytti hyvältä levähdyspaikalta. Make laskeutui varovaisesti (niin varovaisesti kuin siinä puuskassa pystyi) pienen lammen luokse. Hetken ajan hän ehti katsella ympärilleen, ennen kuin löysi seinään muodostuneen kolon, johon hän hyvin mahtuisi. Ja jos ei mahtuisi, ainakin itkisi ja mahtuisi. Ei siinä mitään, hyvin hän sai sinne ängettyä itsensä. Hän valutti hieman tulta suustaan makuupaikkansa alle mukavuuden lisäämiseksi. Hän asettui kyljelleen, jalat koukkuun, siivet kiedottuna kehonsa ympärille, yrittäen nukahtaa. Ulkona jyrisi ja salamoi. Pian Make kuuli vierestään alapuolelta pinetä vikitystä. Hän raotti vasenta silmäänsä. Suurisilmäinen, pieni nisäkäsrahi katseli häntä anovasti. Make käänsi molempien silmiensä katseen siihen. Rahi katseli Makea hurmaavilla silmillään jonkni aikaa kunnes Make poimi sen eturaajallaan maasta. Ja puraisi sen pään irti, maiskutellen sitä hetken. Puan hän kuitenkin sylkäisi sen ulos päästäen melko häiritsevän ilmeen ja epämieltyneisyyttä kuvaavan äännähdyksen. Maistuu pahalta... Jäänteet hän heitti ulos sateeseen. Takaisin nukkumisyritykseen...

Aamu sarasti. Make heräsi oudon linnun pitämään ääneen. Ääni oli rasittava. Make ampui lintua tulipallolla. Palava linnunraato putosi metsään. Make asteli lammikon luo, päivien lentomatkan jälkeen vesi oli poikaa. Vedessä ui myös kaloja, jotka tosin olivat liian vikkeliä hänen kidalleen. Tämä paikka kuitenkin oli mukavan viihtyisä (kunhan linnut vain pysyvät poissa), tänne hän jäisi. Tämä olisi hänen oma reviirinsä.

Illemmalla, aiemmin alas ampumaansa lintua syödessään hän huomasi pienen, vihreän olennon astelevan hänen mailleen. Make tunnisti olennon ruumiinrakenteen. Se oli yksi niitä pieniä olentoja, joita hän oli ennen auttanut aina kun mahdollista, mutta hänen muutoksensa jälkeen ne kaikki olivat kääntäneet hänelle selkänsä. Make seurasi olennon touhuja hämärästä kolostaan rauhattomana. Olento otti käteensä kepin, josta roikkui jotain, paiskaten sen veteen. Make katseli häiriintyneenä, kuinka tuo olento kehtasi roskata hänen lammikkoaan? Pieni hetki kului, kun olento nosti keppinsä vedestä, kala mukanaan. Tämä alkoi olla jo liikaa Makelle. Hänen kalojaan ei vohkittaisi ilman seurauksia. Make lähti syöksyyn. Olento ei ehtinyt paljon reagoida, ennen kuin löysi itsensä painettuna selkä kiveä vasen, Maken sormet kurkullaan. Make tuijotti olentoa raivoissaan. Hänen riistansa varastaminen oli vakava asia. Make avasi kitaansa. Hänen olisi tehnyt mieli puraista olentoa naamaan. Jostain syystä hän kuitenkin epäröi. Ihan kui nvanhasta tottumuksesta hän ei voisi vahingoittaa tuon pienen rodun edustajia. Make teki siirtonsa. Hän karjaisi kovaa päin olennon naamaa, valuttaen vähän sylkeään tämän päälle. Toimenpiteen jälkeen hän pästi olennosta irti. Ei tapahtunut mitään. Olento vain seisoi hiljaa paikallan. Make päästi vielä sähisevän äänen. Olento pinkoi pakoon maantiekiitäjämäisesti jättäen taakseen paksun pölypilven. make poimi olennon varastaman kalan maasta hampaisiinsa, vieden sen mukanaan koloonsa. Minun kala...

Rauhaa ei kuitenkaan jälleenkään kestänyt kauaa. Sama olento palasi takaisin hänen alueelleen. Tällä kertaa se ei kuitenkaan ollut yksin. Sen mukana oli pidempi, vihreän lisäksi kultaisia sävyjä omaava olento. Se pieni olento viittoi maken koloa päin, jolloin pidempi olento alkoi lähestyä koloa. Make päätti ajaa myös tuon toisen tunkeilijan matkoihinsa. Make syöksyi ulos kolostaan olentoa päin, odottamatta kuitenkaan raivokasta vastahyökkäystä...

Maken muistelot keskeytyivät ukkosen jyrinään, mikä sai hänet hätkähtämään. Oli ilmeisesti viisasta siirtyä sisätiloihin...

[spoil]Eipä ollut hahmolleni juuri muutakaan käyttöä...[/spoil]

Gaggulabion vartiolinnakkeen lähellä oleva teltta

Gaggulabion lähettiläsSkakdi astui teltan ovesta sisään. "Hei, sinä, minulla on viesti Gaggulabiolta", Skakdi ärisi. Matalan pöydän edessä, selin sisäänkäyntiä päin oleva tummahaarniskainen hahmo käänsi päätään luoden katsekontaktin Skakdin kanssa. Tuo hetki tosin oli Skakdille melko hämmentävä. Tämän ilme vääny sellaiseksi, että se vasta yhtäaikasita hämmennystä ja pelkoa. Pöydän ääressä istuva hahmo lopetti uusimman proteesivälineensä asetti kasvomaskinsa takaisin päähänsä. "Mitä asiaa?" "Niin, oh, eeh, Gaggulabio halusi kysyä, milloin lähdet suorittamaan tehtävää", Skakdi kysyi hermostuneena ja änkyttäen. Palkkasoturi asteli Skakdin viereen, tuottaen tätä kasvomaskinsa silmäraon lävitse, "Heti." Skakdi nyökkäsi. Samassa hahmo kuitenkin tarttui Skakdilähettilästä kurkusta. Vaikka kasvomaskin silmäraosta ei juuri näkynyt, pystyi Skakdi näkemään hahmon tuijottavan häntä melko murhaavalla katseella. "Et sitten kerro kenellekään mitä näit. Ja olettele koputtamaan", hahmo sanoi hiljaisesti ja tiukasti, päästäen uhrinsa irti, joka valahtu lattialle. Palkkasoturi käveli teltan oviaukosta ulos.

Xia, metsästäjien tukikohta

Kapura, Summerganon ja Matoro roikkuvat teräskaapelissa ja pimeyden metsästäjät saapuvat seinässä olevaan aukkoon, valmiina ampumaan kolmikon alas. "Meidän on kiivettävä ylös, pystymme ehkä kipuamaan parvekkeellekin!", Summerganon huutaa tovereilleen, jotka ovat ilmeisesti samaa mieltä, mutta suunnitelman toteutus onkin hankalampi juttu. Kolmikkoa ammutaan taas, mutta Kapura onnistuu sateesta huolimatta laukaisemaan tuli-iskun aukkoa päin, joten metsästäjät perääntyvät taas hetkeksi. Matoro ottaa toiseen käteensä miekan ja ampuu itse jääsäteen aukon suulle, jolloin se tukkeutuu hetkeksi. "Aikaa ei ole hukattavaksi!", Matoro toteaa jäätävän säteensä ampumisen jälkeen ja alkaa kiivetä vaijeria ylöspäin. "Toivottavasti tämä kestää kiinni...", Kapura mutisee ja seuraa Summerganonin kanssa Matoron esimerkkiä. He pääsevät aivan parvekkeen alle ja parilla heilautuksella Matoro saa kiinni parvekkeen reunasta ja kiipeää sen päälle. Samalla hetkellä metsästäjät puskevat jääseinäistä läpi ja yrittävät ammuksillaan joko irroittaa vaijerin, pudottaa Summerganonin ja Kapuran tai jos mahdollista, romahduttaa parvekkeen...

Mutta Summerganon onnistuu torjumaan miekallaan jokusen zamorin ja ne kimpoavat ympäriinsä ja viimein koko kolmikko on parvekkeella, joskin Summerganon sai osuman panssariinsa suojatessaan torjuntaliikkeillään Kapuraa, yhdellä kädellä roikkuessaan. Savuava reikä haarniskassa oli kuitenkin kolmikon murheista pienin, sillä parvekkeeltakin he kuulivat, miten sisällä metsästäjät juoksentelivat, ilmeisesti heitä etsien. "Ne löytävät meidät kyllä täältä.", Kapura toteaa ja on aivan oikeassa. Niinpä kolmikko pitää pikapalaverin ja päättää siirtyä Matoron harppuunaa jälleen hyväksi ja kipuavat sen avulla linnakkeen ylemmästä kerroksesta lähtevän ulokkeen, ilmeisesti tähystyskielekkeen päälle. He ovat nyt muurilla, joka on vielä tyhjillään, mutta heidän juuri taakseen jättämältään parvekkeelta kuuluu meteliä. "Ne livahtivat taas! Mutta ei hätää, alempiin kerroksiin vieviä reittejä vartioidaan, ne eivät pääse enää karkuun.", metsästäjät rääkkyvät.

Sade jatkuu yhä ja kolmikko kyhjöttää linnakkeen merenpuoleisen sivustan korkeimmalla muurilla, odottaen vihollisiaan. "Ei, tämä ei voi mennä näin.", rikkoo Matoro hiljaisuuden. "Taistellaan tiemme läpi.", ehdottaa Kapura ja suuntaa katseensa Summerganoniin, joka seisoo vaiti katsoen merelle. "Piileskely käy kieltämättä hankalaksi. Ehkä piileksimme, teemme suunnitelman. Silloin linnakeen kaikkia alueita varmasti vartioidaan. Tai..."
"...taistelemme nyt tiemme piiloon, kun metsästäjät ovat ilmeisesti vielä hajallaan?", sanoi Matoro, joka luki Summerganonia sillä hetkellä kuin avointa kirjaa. "Heh, aivan. Kumpaa ehdotatte?", Summerganon sanoi hymyillen. Koko kolmikkon valtasi sillä hetkellä pieni hilpeys. He seisoivat linnoituksen sateisella tähystysmuurilla, tietäen että minne he siellä menivätkään, olisi vihollisia vastassa. Mutta se ei heitä estänyt. Kolmikko lepäsi hetken aikaa sisälle johtavan oven katoksen alla, kuulostellen koko ajan vihollisten varalta ja sitten he avasivat oven ja astuivat takaisin sisään, vaaroja pelkäämättä.

"Juoksemme heidät kumoon. Kun me sitten poistumme tältä saarelta Killjoyn kanssa, ovat metsästäjät kokeneet sellaisen löylytksen etteivät uskalla laittaa päätään ulos puoleen vuoteen.", hymisi Kapura ja ensimmäiset vastaantulevat metsästäjät, jotka he kohtasivat suurella käytävällä heti sisään päästyään, saivat ensin niskaansa jäätävät ja tuliset säteet ja heti perään nuo viisi metsästäjää paiskattiin seinille miekkojen väkevien huitaisujen voimasta. Kolmikko kiisi käytävää pitkin melkoisella vauhdilla ja he suunnistivat parhaansa mukaan ylimpiin kerroksiin.

He saapuivat linnakkeen keskushalliin, josta lähti portaita joka suuntaan. Hallissa partioi useita metsästäjiä ja keskellä hallia oli Tracker, lemmikkinsä kanssa. "Hm, näyttää pahalta.", Matoro arvioi tilannetta portaikon yläpäästä, jonne kolmikko oli lopulta päätynyt ja katseli nyt alas keskushalliin, jossa oli myös portit eteishalliin ja sitä kautta ulos. "Meillä on nyt mainio tilaisuus iskeä, voimme niittää noita kuin heinää, jos yllätyskortti toimii parhaalla mahdollisella tavalla.", Summerganon ehdotti tasaisella äänellä, josta oli aistittavissa myös ripaus synkkyyttä ja jopa pelkoa. Sillä vaikka kolmikko oli rohkealla mielellä, ei ajatus siitä, että minne he menivätkään, tiedettiin heitä varoa ja etsiä juurikaan innostanut heitä. Niinpä he katsoivat parhaaksi vaihtoehdoksi hoitaa niin monta vihollista taistelukyvyttömiksi, kuin mahdollista. Summerganon otti miekkansa ja kirveensä esiin ja Matoro ja Kapura aseistautuivat myös. "Tästä se lähtee.", Matoro sanoi ja lähti juoksemaan portaita alas. Kapura ja Summerganon seurasivat esimerkkiä. Kapura valmistautui laukaisemaan tuliaallon, mikäli he joutuisivat saarretuiksi. Summerganon, aseet molemmissa käsissä loikkasi korkealle ja valmistautui tekemään raivokkaimman hyökkäyksensä ikinä.

Ja niin voimakas oli sankarikolmikon yllätyshyökkäys, että ainakin kymmenen metsästäjää lensi kirjaimellisesti ympäriinsä, tietämättä mikä heihin iski. Tracker ryntäsi lemmikkinsä kanssa kolmikon kimppuun, joka valmistautui kohtamaan tuon metsästäjän ja sen vaarallisen pedon.

Kolmikko valmistautui puskemaan tiensä läpi näiden vihollisten, ylimpiin kerroksiin asti, jonne pääsi ilmeisesti hallin vastakkaisella puolella olevasta kierreportaikosta. Heidän edessään oli vain Tracker ja tämän peto. Ja jokunen muu metsästäjä, jotka säntäsivät karkuun ja hakemaan vahvistuksia... ja kolmikon olisi päästävä livohkaan ennen niiden saapumista.

"Teidän vierailunne päättyy tähän.", Tracker sanoi ääni viime kertaisen kohtaamisen epäonnistumisesta johtuvaa inhoa ja raivoa tihkuen. Peto valmistautui taisteluun sarvet ojossa...

Bioklaani

Notfun oli omassa huoneistossaan, hän oli päässyt vihdoinkin klaanin päärakennukseen. Hän otti vyönsä pois, ja tyhjensi vyön taskun. Pöydälle oli tippunut pari nappia, kolikko, melkein loppuun poltettu kynttilä, rikkinäiset käsiraudat ja pieni lasinen pullo, jonka sisällä oli vihreää nestettä. Notfun otti pullon käteensä ja katseli sitä. "En tiedä yhtään, mikä tämä on, mutta tiedän että se on tärkeä sille Skadkille.." Tässä kohtaa Notfunin kasvot täyttyivät ärsyttävästä, omahyväisestä virneestä. "Tällähän voisin saada vaikka laivan siltä typerältä Skadkilta.."

Xia, Metsästäjien tukikohta

Korkea piikkihaarniskoitu metsätäjä seisoo tappavan tehokkaan vainuhärkänsä kanssa Klaanilaisten edessä. Tracker pyöräyttää sahalaitaista miekkaansa valmiiksi.

Matoro kelaa mielessään erilaisia toimintavaihtoehtoja. Härän voimista hänellä ei ole tietoja. Itse Pimeyden Metsästäjä hoituisi oletettavasti parhaiten kolmikon yhteishyökkäyksellä, yhdellä miekalla ei paljoa tee kolmea kohdetta vastaan.

Summerganon syöksyy nopeasti, iskien kierreliikkeellä Trackeria kylkeen. Tämä lyö takaisin, ja Kapurakin hyökkää pitkän metsästäjän kimppuun.
Matoro vetäisee miekkansa ja on astumassa eteenpäin, kunnes yhtäkkiä valkoinen härkä syöksyy Jään Toaa päin. Tämä vetäisee miekkansa nopeasti torjumaan tulevan iskun. Otuksen sarvet osuvat kovaa Matoron miekkaan. Miekka alkaa murentua.

"Mit-", Matoro ehtii sanoa miekkansa hajotessa tomuksi. Nopea hyppy väistää hyökkäystään jatkavan olennon.
"Ikävät sarvet.", Matoro toteaa. Rahi-olento kääntyy ja valmistautuu uuteen syöksyyn.

Hän huomaa sivusilmällään huoneen takaosaan saapuneet metsästäjät. Niitä on paljon.
Iso joukko vihaisen näköisiä muskelikasoja lähtevät kohti klaanilaisia ja Trackeria.

Kapura ja Summerganon kaksin- eh, kolmintaistelevat Trackeria vastaan. Kahden Klaanilaisen yhteistoiminta on heikentönyt huomattavasti metsästäjän asemaa, mutta paikalle rynnistävä lauma kääntää asetelman päälaelleen.

Suurikokoinen metsästäjä hyökkää nuijan kanssa Matoron kimppuun. Toa väistää, vetäisee vyöltään...
"Ei mitään. Pahus!", Matoro kiroaa muistaessaan ettei ottanut vara-asetta. Nuijanisku pamahtaa häntä selkään, iskien Jään Toan maahan pitkälle.

Matoro hyppää korkealle ilmaan potkaisten takakierrepotkulla liaan lähelle tulevaa metsästäjää otsaan. Tämä tavoittelee ilmojen halki lentävää mustavalkoista sankaria jalasta, mutta epäonnistuu. Matoro nappaa katossa olevan kattokruunun reunasta.

Joukko ammuksia lentää ylös. Matoroa osuu jalkaan joku mitätön pikkupaukku. Mustavalkea hahmo kieräyttää itseään kerätäen liikevoimaa hyppyyn.
Punainen ammus viuhahtaa aivan hänen valkoisen naamionsa ohi. Toinen iskeytyy kattoon. Cordakinammuksen synnyttämä paineaalto heittää kattokruunun kovaan liikkeeseen sivulle, ja harhaosuma itse valaisimeen saa tämän irti.
"Voi-", Matoro ehtii todeta ennenkuin keltametallinen kruunu lähtee lentoon liikkeestä.

Matoro pysyy tiukasti kiinni huoneen halki lentävässä kruunussa. Parimetrinen kruunu kalahtaa sienämään, karisten siinä roikkuvan klaanilaisen maahan. Valokiviä täynnä oleva valaisulaite lentää poikittain metsätäjäjoukkoa päin, iskien monet maahan raskaan kruunun alle.

Matoro hymyilee väkinäisesti hetken kattokruunun alle jääviä metsästäjiä.

Xia, metsästäjien tukikohta

Kapura ja Summerganon ovat saaneet Trackerista selvän niskalenkin ja tämä tuntuu olevan jo peloissaan, mutta taistelee kuitenkin tehokkaasti vastaan ja Summerganonilla on täysi työ torjua hänen iskujaan. Kapura iskee välillä tulta peliin ja Tracker perääntyy sen voimasta aina jokusen askeleen.

Matoro väistää muutaman metsästäjän lyönnit ja säntää tovereidensa avuksi. Yhdessä he olisivat ehkä voineet kukistaa Trackerin, mutta tämän lemmikkipeto ryntää isäntänsä avuksi, murskaten sarvillaan esteet, kuten kolossimaisten metsästäjien ruhot tieltään. Summerganon ja Matoro väistävät täpärästi Trackerin vastaiskun ja (onneksi) ohi kiitäneen pedon sarvet, mutta aseeton Matoro on nyt kaksistaan Trackerin kanssa, sillä hänen ja toveriensa välissä vaanii peto, jonka sarvien takia Kapura ja Summerganon joutuvat olemaan varuillaan... Heidän täytyy miettiä liikkeensä tarkkaan.

Kapura hoksaa käyttää tulta, sillä siitä peto ei pidä ja saa sen huutamaan tuskasta ja perääntymään hieman. Tämä antaa Summerganonille tilaisuuden viilettää pedon ohi. "Matoro, ota tämä!", Suga huikkaa Trackerin huitaisuja väistelevälle Matorolle ja antaa toverilleen kirveensä. Lainakirveellä aseistettu Matoro ja miekkaa heilutteleva Summerganon ajavat Trackeria nyt nurkkaan ja Kapura, joka ansaitsee Sugalta ja Matorolta suuret kiitokset pedon pidättelemisestä, hätistelee petoa tulellaan. Lopulta peto ja sen isäntä, Tracker on saarrettu hallin keskustaan ja muut metsästäjät ovat joko liikuntakyvyttömiä tai lopullisesti poissa pelistä.

Kolmikko katsoo kylmästi Trackeria, joka on nyt kahdestaan petonsa kanssa sisukkaiden vihollisten saartama. "Ei tämän näin pitänyt mennä.", metsästäjä puhisee ja tämän kärventynyt peto suorastaan uikuttaa vieressä. Trackerin silmät tuntuvat palavan, kun hän tekee raivokkaan ja epätoivoisen hyökkäyksen Summerganonin kimppuun, saaden Sugan miekasta lukuisia vammoja ympäri kehoa. Epätoivoinen ja harkitsematon hyökkäys ei tehoa tovereidensa lujuudesta vaikuttunutta ja itsevarmuutta saanutta soturia, vaan Tracker kaatuu voihkien maahan, mutta yhä hän on raivoissaan. Summerganon ei ehdi edes harkitsemaan, mitä tekisi loukkaantuneelle viholliselle, kun hän huomaa miten Matoro ja Kapura ovat vaikeuksissa pedon kanssa. Se ei tunnu enää välittävän kivusta, vaan haluaa ainoastaan päästää kolmikon päiviltä. Matoro ja Kapura perääntyvät Sugan luokse ja katsovat voihkivaa Trackeria, joka (kolmikon epäonneksi) huutaa lemmikilleen: "PUSKII!"

Peto tekee työtä käskettyä ja syöksyy kohti kolmikkoa, joka alkaa jo hieman väsyä. He väistävät, mutta pedon sarvet osuvat suurta portaikkoa kannattelevaan rautapilariin ja portaikko alkaa huojua. Pylväät kaatuvat ja kiveä putoilee, kun portaikko sortuu rymisten pedon päälle, kolmikon ennättäessä juuri ja juuri pois alta. Peto ei tunnu olevan moksiskaan, vaan vielä korventuneena ja ruhjottunakin sen puskee sortumakasan alta ja valmistautuu lopettamaan soturit. Trackerkin pääsee jaloilleen, vaikka ontuu ja kolmikko valmistautuu jälleen taisteluun...

Portit aukeavat, valtava määrä metsästäjiä rynnii sisään ja tilanne laukeaa. Tracker ja peto yllättyvät liittolaisista ja kolmikko saa sekunnin murto-osan aikalisän, jonka he hyödyntävät sännäten toiselle puoelle hallia, eli kierreportaikkoon, jota he pian kipuavat ylöspäin. He kuulevat Trackerin raivon, metsästäjien pilkan ruhjotulle "toverilleen" ja kuinka takaa-ajo lähtee taas kerran käyntiin. Kolmikko pääsee seuraavaan kerrokseen ja laukaisee alas portaisiin jää- ja tulisäteitä, jotka saavat aikaan dominoefektin ja metsästäjät valuvat ryminällä alas huutaen tuskasta. Kun kolmikko kerran pääsi vauhtiin, päättävät he tehdä työn kunnolla: Kapura pinnistää ja onnistuu väsymyksestään huolimatta, silkalla sisulla luomaan suuren roihun portaikkon puisiin osiin ja pian koko kierreportaikko palaa siellä ja täällä. Matoro kanavoi jäävoimansa Sugalta saamansa kirveen läpi ja luo jääesteitä aivan heidän eteensä, jotta alakerran takaa-ajailla olisi työn ja tuskan takana päästä ylempiin kerroksiin, varsinkin jos tuo oli ainoa tie.

"Kartoittakaamme vähän tilannetta. Missäs me oikein olemme?", Summerganon kysäisi.
"Ja mihin tästä?", Kapura tivasi hengästyneesti.
"Ihankuin minun pitäisi tietää kaikki.", Matoro sanoi huvittuneena, vaikka käsitti kyllä, että kysymykset olivat aika yleisiä. He olivat nyt päässeet pois alimpien kerrosten suurista halleista ja kokoustiloista, nyt heidän pitäisi välttää kiinnijäämistä linnoituksen tornien käytävissä ja löytää määränpäänsä. Ja jos mahdollista, suunnitella ja järjestää pakoreittiäkin. Mutta nyt he eivät ajatelleet aivan niin pitkälle, vaan lähtivät kävelemään käytäville, etsien pientä levähdy- ja piilopaikkaa. Ja omituista kyllä, he kävelivät rennosti vihollisen linnakkeessa. "Olemmekohan olleet täällä vähän liian kauan, kun olemme kuin kotonamme?", Kapura sanoi havaittuaan heidän kepeytensä.
"Kenties, mutta olemme ainakin puhdistaneet tätä paikkaa ihan kiitettävästi.", Summerganon vastasi.

Kolmikko oli seikkaillut ympäri linnaketta, aiheuttaen hämminkiä yllin kyllin. Ja paljon oli vielä edessä, sillä tehtävä oli täyttämättä.

Meri

Oli myöhäinen iltapäivä ja taivas oli edelleen paksun pilvipeitteen takana. Guardianin ja Makuta Nuin matka oli kestänyt jo puolet päivästä ja kaksikossa oli havaittavissa pientä väsymystä. Tällä hetkellä Manu käytännössä torkkui veneen takaosassa. Guartsu oli ottanut ruorin takaisin komentoonsa.

Guardian vilkuili välillä Manua miettien, uneksivatko Makutat oikeasti. Hän mietti, pystyisikö jokin niin syvällä pimeydessä käynyt enää sulkemaan silmiänsä ja rentoutumaan. Ja mistä Makutat ylipäätään uneksivat?

Ehkä en kysy, Guardian ajatteli.

Vene kiihdytti. Guardian ja Manu olivat harkinneet hetken oikaisevansa suoraan pohjoisen mantereen kautta, mutta Manun muistettua mantereen eteläosan olevan täynnä happojokia, happojärviä ja happoputouksia kaksikko päätti vaihtaa suuntaa. Tämänhetkinen suunnitelma oli pysähtyä Steltille ja etsiä sopiva majapaikka yöksi.

Myöhään iltapäivällä Guardian ja Manu havaitsivat horisontissa liikettä. Guardianin varmisti kiikarillaan, että pieni vene ei ollut vihollisten. Veneen ainoa matkustaja ei muistuttanut ruumiinrakenteeltaan millään tapaa Nazorakia tai Zyglakia, mutta hahmosta ei kuitenkaan saanut kaukaa tarpeeksi selvää.

Guardianin ja Makuta Nuin vene lähestyi varovaisesti. Pian Makuta ja Skakdi näkivät hahmon tarpeeksi tarkasti.

Hahmo oli jonkin verran Toaa pidempi, mutta ei paljoa. Se oli laiha ja istui veneessään epäryhdikkäästi. Hahmo ei käyttänyt naamiota, mutta sen liskomaisille kasvoille saattoikin olla vaikea löytää sopivaa. Liskon silmistä paistoi vanha ikä, mutta se näytti kaikin puolin rentoutuneelta ja iloiselta.

Vanha Vortixx piteli laihoilla käsillään pitkää onkivapaa ja pureskeli hammastikkua. Se räpsytteli silmiään verkkaisesti ja vilkaisi nopeasti viereen pysähtynyttä Guardianin ja Manun venettä.

"Nomutta 'ltapäevää", vanha kalastaja sanoi ottaen rikkinäiseksi pureskellun hammastikun pois suustaan. Se sylkäisi jotain veneensä lattialle ja laittoi tikun takaisin hampaidensa väliin.

"Heipä hei", ruoriin nojaava Guardian sanoi kalastajalle epävarmana. "Syökö?"

Kalastaja oli hetken hiljaa ja jatkoi hammastikun pureskelua.
"Vähäse. Par' vaivasta rukinruikkua vaan."

Manu ja Guardian katsoivat toisiaan hetken.
"Kehtaisiko siltä pyytää pari kalaa..." Manu kuiskasi.

Guardian kohautti olkapäitään. "Huvittaisi kovasti. Onko sinulla nälkä?"

Manu nyökkäsi varovaisesti.

"Sinähän olet kaasua tai nestettä tai jotain vihreää mömmöä haarniskan sisällä", Guardian sanoi. "Miten sinulla voi olla nälk-"
Guardianin keskeytti ruma murina jostain Makutan Nazorakeista improvisoidun haarniskan sisältä. Manun ilme kertoi kaiken tarpeellisen.

Guardian nielaisi. Hän yritti esittää asiansa mahdollisimman varovaisesti.
"Kalamies", Guardian aloitti. "Mikä sinun nimesi on?"

"Ei mi'ä muista", kalamies sanoi rennosti katse siimassa. "Siit' o nii kaua ku minnuu kutsuttii muuksi ku Kalamiäheksi. Sano Kalamiäs vaa."

"Kalamies", Guardian aloitti taas, tällä kertaa kunnioittavammin. "Me olemme matkalaisia ja meillä on aivan pirun nälkä. Löytyisikö edes kaksi pientä rukinruikkua, että selviämme Steltille asti syömättä toisiamme?"

Manu vilkaisi Guardiania nopeasti. Hyvä Skakdi. Murea Skakdi.

Kalamies sylkäisi hammastikuntyngän taakseen. Sen tehtyään se kaivoi kevyen haarniskansa taskusta toisen esiin.

"Mikäs' siin. Ei miulla ja velipojjalla kuitenkkaa mikkää ravintopula oo."

Vanha kalastaja laski onkensa nojaamaan veneen reunaa vasten ja nosti veneestään kaksi Rukia. Guardianin ja Makuta Nuin hymyt levenivät. Ne levenivät entistä enemmän, kun kalastaja heitti yhden kalan molemmille.

"Kiitos", Makuta Nui sanoi katse ahnaasti kalassa. Makutalla oli nälkä, mutta kalaa ei viitsinyt kohteliaisuuden nimissä syödä ahkeran kalastajan nähden.
"Kiitos kovasti", Guartsu sanoi perässä ja laski kalansa veneen kuumana hehkuvan moottorin päälle.

"Olkaa hyviä", kalastaja sanoi vaatimattomasti. Sen sanottuaan se veti melkein välittömästi onkivapansa ylös vedestä. Siiman päässä oli koukku, joka piteli hyvin ruosteista ja leväistä metallinpalaa. Metallinen esine olisi melkein voinut olla jonkinlainen kivääri, mutta Guardian ja Makuta eivät voineet olla varmoja.

"Pah", kalastaja sanoi pettymystä ilmeessään. "Taas jottaan 'iton natorakkiromua."
Kalastaja otti metallinpalan käteensä ja katsoi vuorotellen Manua ja Guartsua.
"Halluutteko?"
Kaksikko pudisti päätään. Kalastaja hymähti ja heitti ruosteisen Zamor-kiväärin olkansa yli mereen.
"Pyssyis' ny pois miun vesiltä."

Makuta Nui kohotti kulmiaan. "Kalamies, oletko nähnyt niitä tällä alueella? Nazorakeja siis."
Kalastaja nyökkäsi. "Joku 'iton teräsjalkapelle pellottelee miu kalat poies sil sen isolla rumalla oopperatalopaatilla. Ampua pitäis."

Musta Makuta ja entinen Pimeyden metsästäjä eivät keksineet tähän mitään vastattavaa. He nyökkäilivät.

"Tykillä", kalastaja lisäsi.

Kiitettyään anteliasta Vortixx-kalastajaa vielä kerran Manu ja Guardian jatkoivat matkaa raa'an kalan alkuvoimalla.

Metru Nui, noin 20 vuotta suurten sotien jälkeen, Mustan Käden komentokeskus

"Ne ovat tulleet läpi! Portit on murrettu, vetäytykää syvemmälle!"

Punaiset valot välkkyivät ja väkeä juoksi rakennuksen sisällä mielipuolisesti ympäriinsä. Kymmenen vahkin ryhmä ryntäsi aulassa olevasta hissistä ulos ja juoksi kohti rakennuksen ulko-ovea.
Rakennuksen pääkaiuttimista kuului tietokonemaisen naisen ääni:

"Vihollinen on läpäissyt puolustusjärjestelmät. Vihollisia sektoreilla: Kaksi, kuusi, kahdeksan, viisitoista... Torjuntatiimi numero kolme, olkaa hyvät ja edetkää kohti vihollisen etulinjaa. Tiimi kahdeksan, olkaa hyvät ja siivotkaa käytävä numero satakuusitoista. Tiimi viisitoista, olkaa hyvät ja sulkekaa kahvinkeitin, jotta sisemmät puolustusjärjestelmät saavat tarpeeksi virtaa.

Vahkit nostivat aseensa ja juoksivat kohti etuovia, juuri niiden räjähtäessä. Vahkinpalasia lensi ympäri hallia ja siellä juoksentelevat matoranit huusivat kauhusta. Tuhoutuneesta ovesta ryntäsi sisään viisi pimeyden metsästäjää, joista jokainen oli hampaisiin asti aseistettu. Tästä ehkä kaameimpana esimerkkinä yksilö, jonka kasvoja hallitsivat järkyttävän kokoiset piraijamaiset hampaat. Nämä viisi metsästäjää ryhmittyivät oven eteen ja päästivät vielä yhden metsästäjän sisään.

Tämä metsästäjä oli liekinpunainen, kyttyräselkäinen ja tämän selästä purkautui liekkejä tämän kävellessä. Hahmo yski raskaasti ja otti paremman ryhdin, ladaten samalla kädessään olevan valtavan tykin.

"Purifier, tie on avoin ja vastarinta mitätöntä. Minne etenemme seuraavaksi?", yksi metsästäjistä kysyi. Purifier yskäisi pienen liekin suustaan ja käänsi sitten katseensa kohti hissiä.

"Operaatio lohikäärmeen ykkösobjektiivi on tuhota Mustan Käden johtoporras. Etenemme sinne ja tuhoamme kaiken." Tämän sanottuaan kuusikko asteli hissiin ja poistui aulasta.

"Gomentogesgus on gerrogsessa gahd-", miekkahampainen metsästäjä kakoi, mutta keskeytyi yllättäen hissin pysähtyessä kerrokseen viisi. Ovet avautuivat, mutta kuusikko ei nähnyt muuta kuin savua. Sitten, aivan tyhjästä, energia-aseet laukesivat ja neljä metsästäjää kaatui maahan.

Miekkahampainen metsästäjä rääkäisi ja hyppäsi hissitä ulos, mutta pysähtyi välittömästi valkoisen miekan lävistettyä tämän. Nyt seisoi enää yksi metsästäjä, Purifier.

Energia-aseet laukesivat uudelleen, mutta Purifier oli neuvokas ja livahti hissistä ulos, jolloin laukaukset tuhosivat hissin ja saivat sen tippumaan alas kuilua.
Purifier hyppäsi yhden asetta pitelevän vartijavahkin päälle ja murskasi tämän, ampuen samalla kaksi muuta palasiksi yhdellä isolla kanuunanlaukauksella.

Savu alkoi vihdoin hälvetä ja tilanne selkeytyi. Tilanne pysähtyi Purifierin rääkäisyyn.
Valkosininen naispuolinen toa oli silpaissut Purifierin ranteen, jolloin kanuuna tuhoutui ja putosi savuavana lattialle. Huoneessa seisoi näiden kahden hahmon lisäksi pitkä parrakas maan toa ja kolme vahkia, joista yksi kantoi olallaan juuri tuhoutuneen toverinsa ruhoa.

"Ykkösprioriteetti on saada Herra ulos. Menkää!", valkosininen toa komensi ja vahkit nyökkäsivät, raahaten Herraksi kutsutun toan puoliväkisin mennessään. Purifier yritti lähteä perään, mutta toa asettui tielle, jolloin Purifier onnistui repäisemään toan massiiviset panssarit irti.

"Komentaja Niz, me tapaamme jälleen", Purifier ärisi itsevarmasti.

Niz piteli kättään paljastuneella vartalollaan. Hän oli menettänyt haarniskansa yhdestä nopeasta hyökkäyksestä, vaikka vastustajan toinen käsi oli vakavasti vammautunut.

"Sinä et pääse tästä", Niz sanoi ja nosti valkoisena hohtavan miekkansa koholle.
Purifier käkätti ja avasi suunsa. Suusta purkautui valtava magmapallo, mutta Niz oli nopea ja onnistui syöksemään veden elementalivoimillaan vesipurkauksen vapaasta kädestään. Magmapallo haihtui ilmassa ja vesi purkautui suoraan Purifierin ammottavaan kitaan. Purifier tarttui terveellä kädellään kurkkuunsa ja yski epämääräisiä kappaleitaa ulos ammottavasta kidastaan.

"Sinä-täytät-vanhan-kenraaliystäväsi-toiveita-viimeistä-kertaa."

Niz painoi päänsä alemmaksi ja hänen kasvoillaan hohtava sininen Ruru sai hänen kasvonsa näyttämään, kuin vesi valuisi hänen kasvojaan pitkin.

"Hän ei tullut koskaan takaisin, komentaja. Hän hylkäsi sinut, hän on nyt yksi meistä", Purifier jatkoi ja nousi nyt täydessä mitassaan, kun Nizin miekkakäsi laskeutui vähitellen, tämän kasvojen nyt todella peittyessä kyynelistä."

"Minä en u-usko s-sinua. Hän ei ikinä, ei ikinä liittyisi metsästäjiin!"

Purifier päästi ilmoille karmeimman naurun, mitä siinä rakennuksessa oltiin koskaan kuultu. Nizin miekka tippui tämän kädestä ja hänen jalkansa pettivät. Hän ei voinut uskoa mitä metsästäjä puhui. Killjoy ei ikinä voisi... mutta hän oli ollut poissa kauan. Huhuja kulki, mutta hän ei uskonut, hän ei voinut...

Purifier seisoi nyt hänen edessään. Hän tiputti Nizin eteen medaljongin. Pyöreän rengasmaisen medaljongin, johon oli merkillisillä kirjaimilla kaiverrettu teksti, jonka Niz kuitenkin selvästi osasi lukea: "Tunteet johtavat"

"Miksi sinä...?"

Niz ei tuntenut enää, ei tuntenut kipua, ei tuntenut luurankomaista kättä, joka tunkeutui hänen lävitsensä, ei tuntenut, kuinka se tarttui johonkin hänen sisällään, ei tuntenut käden repivän tietään ulos hänen rinnastaan, ei tuntenut elämänsä kaikkoamista, ei mitään... ei enää koskaan mitään.

Xia, Mustan Käden komentokeskus

Herra oli päättänyt tarinansa. Punamusta olento hänen edessään oli polvillaan, hänen kypäränsä oli tippunut maahan. Olennon rujo ja sulanut pää oli kostea. Pää kohosi kohti kattoa ja riipivä huuto täytti huoneen...

Trooppinen saari

Snowman ei ollut ihan varma, miksi tapiiri pysähtyi. Takaa kuulunut hervoton jysäys sai kuitenkin kärsäkkään olennon hiljentämään vauhtia ja kääntymään sitten ympäri. Tapiiri katseli hämillään takanaan ilmiliekeissä roihuavaa entistä jeeppiä, väistellen verkkaisin liikkein taivaalta putoilevia palavia torakan kappaleita.

Ämkoo ohjasi vesiskootterin rantaan ja astui maalle. Ilman Toa asteli hieman horjuen kärsäeläimen luo, katsoi sen selässä keikkuvaa Snowieta ja kysyi:
"Mitäs seuraavaksi?"

Lumiukko oli hetken hiljaa.

"Ööh", Snowie aloitti. Ämkoo tuijotti kysyvästi, ja Lumiukko jatkoi:
"Kaipa meidän on vetäydyttävä."
"Snowie, unohdatkohan nyt jotain?", Ämkoo vastasi siristäen silmiään.
"No siis, kyllähän minä tiedän, ett-"
"Se pala, aivan. Nimda. Me emme lähde täältä ilman sitä."
"Mutta sinun kätesi!"

Tapiiri ymmärsi, että tässä menisi hetki. Se heitti Lumiukon alas selästään ja laskeutui maahan lepäämään. Snowman nousi mutisten seisomaan ja väittely jatkui.

"Älä sano sanaakaan kädestäni!"
"Mutta kun kuule, me voisimme..."
"...etsiä sen hemmetin palan! AIVAN!"
"...levätä edes ensin, emme me vain voi..."
"Missäs herra Lumiukko ajatteli levätä? Tässä? Viidakossa? Veden alla? Tiedätkö, nazorakit varmaan huomaavat näillä hetkillä, että meitä ei ole tuotu sidottuina takaisin tukikohtaan. Ne tuskin antavat meidän ottaa päiväunia keskellä viidakkoa vaan-"
"Matoranit", Snowie totesi tuijottaen kaukaisuuteen.
"...ei enää sanaakaan niistä pirulaisista!", vastasi Ämkoo jatkaen:
"Jos et olisi jäänyt auttamaan niitä kääpiöitä, minulla saattaisi kuule olla yhä käsi tallella. Tiedätkö, meillä saattaisi jopa olla se pala ja olisimme jo matkalla kohti-"
"Matoranit", Snowie vastasi, samalla kun ideasta varoitteleva ilme levisi tämän valkeille kasvoille.
"Sano tuo sana vielä kerran niin minä..."
"Matoranit, tosiaan!"
"AAAAAAAAARH"

Tapiiri käänsi kylkeään ja kuorsasi.

Lumiukon kasvoilta paistoi innostus. Snowie potkaisi tapiirin hereille, pakottautui eläimen selkään ja viittoi Ämkoota nousemaan kyytiin.
"Mitä nyt?", Ämkoo kysäisi ottaen askeleen taaksepäin.
"Matoranit pakenivat turvaan saarelle! Jos menisimme sinne ja lepäisimme hetkisen, turvassa torakoilta! Saisit hoitoa vammoihisi, ehkä uuden miekan ja parhaassa tapauksessa saisimme kätesikin korjattua!"
Ämkoo vilkaisi nopeasti Snowien olkalaukun suuntaan, mutta käänsi katseensa pian takaisin Lumiukkoon.
"Okei sitten", Ämkoo totesi kylmästi ja hyppäsi tapiirin selkään. Kärsähirviö törähti epämääräisesti ja lähti tallustamaan joen reunaa pitkin eteenpäin.

Ja aikaa kului.

Tapiirilla ratsastava kaksikko oli jo melkein rannalla. Metsä muuttui hetki hetkeltä harvemmaksi ja kaukaa saattoi erottaa merilintujen ääniä.

"Minua hämää yksi asia", Ämkoo sanoi.
"No?", vastasi Snowman.
"Osaakohan tämä tapiiri uida."

Hetken hiljaisuus.

"Miksi tuollaisia mietit?"
"Minä en ajatellut uida sille matoran-saarellesi. Jos tämä järkäle ei toimi lauttana, me emme pääse sinne ikinä."

Toinen hiljaisuus.

"Tosiaan", Snowie sanoi.
"Et ollut miettinyt tätä?", Ämkoo kysyi.
"En", vastasi Lumiukko tappiollisena.

Kaukaa erottui lokkien kirkunan lisäksi muitakin ääniä. Kaksikko hyppäsi alas röhisevän ratsunsa selästä ja lähestyi rantaa aluskasvillisuuden luoman suojan turvin.

"Oho", Snowie totesi.
"Ihan liian täydellistä", kuului Ämkoon vastaus.

Se oli satama, tai ainakin yritti olla sellainen. Muutaman hätäisesti kokoon kyhätyn puisen laiturin tykönä saattoi erottaa ainoastaan yhden aluksen. Se oli pitkä, ruosteenruskea sukellusvene. Ruman aluksen kannella päivysti vahtivuorossa kaksi zamorein aseistautunutta torakkaa, mutta muuten paikka vaikutti kovin autiolta.

"Mitä luulet niiden tekevän?", Lumiukko kysyi kuiskaten.
"Ilmiselvää, ne odottavat", Ämkoo vastasi.
"Mitäköhän?", jatkoi Snowie kysymystään.
"Katso, ne tuijottavat tuon tuosta merelle. Paikalle on kaiketi saapumassa muitakin aluksia."

Lumiukko nyökkäsi. Ämkoo oli mitä luultavimmin oikeassa. Snowmanin mielessä kävi hetken ajan hullu ajatus. Mitä jos he kaappaisivat sukellusveneen ja jatkaisivat sillä matkaansa? Alus olisi ainakin huomaamaton, jos ei muuta. Mutta ei, millä he onnistuisivat hoitelemaan alusta vartioivat torakat? Ämkoosta ei ollut nykyisessä kunnossa lainkaan hyötyä, ja torakoilla oli kovin järeän oloiset aseet. Lisäksi rannan ja metsärajan välissä oli reilusti tyhjää maa-alaa, joten torakoiden kimppuun hiipiminen...

"Snörf", totesi tapiiri ja lähti astelemaan viidakon läpi kohti rantaa.
"Hyvä idea", sanoivat Ämkoo ja Snowie kuin yhdestä suusta.

"Hei, mikäs tuo...", torakkavartija aloitti. Tämän kumppani oli jo ennättänyt alas sukellusveneen kannelta ja ihmettelikin nyt aluksen tykö ilmestynyttä valtavaa eläintä.

Tapiiri ei ollut kiinnostunut torakoista. Se kierteli hämmentyneenä vesirajaan yltävää alusta ja tapitti sitä sumeanlaisella silmäparillaan.

"Tämä on näitä", toinen torakoista aloitti. "Manaatti tai joku."
"Joo", toinen vastasi.
"Kuskaavat tavaraa tukikohdassa. Tämä on kai sitten karannut."
"Joo", toinen vastasi.
"Me voitaisiin viedä se takaisin."
"Joo", toinen vastasi.
"Tai pitää se täällä."
"Joo", toinen vastasi.
"Tai en minä tiedä, onko nämä niin kalliita. Jos vain päästetään menemään."
"Joo", toinen vastasi.
"Tai hei, eihän tänne vielä ole ketään tulossa. Pistetään hengiltä ja syödään. Noi meidän eväät nyt eivät muutenkaan ole mistään kotoisin."
"Joo", toinen vastasi.
"Kärsä on kuulemma paras osa. Tai niin joku ainakin tukikohdassa kertoi. En tiedä sitten oliko maistanut."
"Joo", toinen vastasi.
"Jaa oli vai?"
"Joo", toinen vastasi.
"Oliko ollut hyvää?"
"Grrrbl", toinen vastasi.

Torakkavartija kääntyi ympäri vain huomatakseen toverinsa sätkivän maassa omituisen valkean mössön nujertamana. Nazorak vei kätensä nopeasti järeän zamor-aseensa kahvalle.

Silloin vartija kuitenkin huomasi, että ase oli kadonnut. Torakka pyöritteli kauhuissaan päätään ja huomasi - aivan liian myöhään - takanaan seisovan käsipuolen Toan, joka hypisteli juuri hetki sitten ryöstämäänsä pyssyä ainokaisella kädellään.

Bäng bäng.

Torakka kaatui maahan, sätki hetken ja vaikutti sitten kovin kuolleelta. Snowie kokosi itsensä ja heittäytyi pois toisen torakan päältä, vieden samalla tämän aseen mukanaan. Nazorak nousi varovasti seisomaan ja tuijotti edessään seisovaa kaksikkoa.

"Viimeisiä sanoja?", Ämkoo kysyi.
"Joo?"

Bäng bäng.

Ämkoo komensi Snowien raahaamaan juuri kuolleet nazorakit piiloon viidakon aluskasvillisuuden sekaan ja läksi itse tutkimaan sukellusvenettä. Ämkoo ahtautui varsin nopeasti veneen sisäosiin ja löysi ohjaamon yllättävän helposti.

"Mitähän tästä tapahtuu?", Ämkoo puhui puoliääneen ja vetäisi vipua. Ulkoa kuului kolahdus, törähdys ja pian tapiirin askeleet kaikuivat jossain sukellusveneen sisäosissa. Ämkoo huokaisi.

Lumiukko käveli kohti sukellusvenettä peitellen samalla huolellisesti jälkiään viuhtomalla niitä poimimallaan palmunoksalla. Lopulta Snowie saapui laitureiden tykö, huomaten aluksen kylkeen avautuneen uloskäynnin. Snowie astui sisään, veti mittavan luukun kiinni perässään ja sulki sen sitten huolellisesti.

"Snörf."
"Ai, sinäkin täällä."

Lumiukko etsiytyi ohjaamoon ja yllätti Ämkoon sorkkimasta erilaisia vipuja ja nappuloita. Ilman Toa kääntyi neuvottomana Lumiukon puoleen ja kysyi tältä:
"Osaisitko sinä ohjata tätä?"
"En", Snowie vastasi. "Mutta voin opetella."
Ämkoo teki tilaa. Snowie istuutui.
"Aloita siis", Ämkoo sanoi ja läksi tutkimaan sukellusveneen taaempia osia. Snowie kuunteli Ämkoon etääntyviä askelia, hymähti ja alkoi tutkia edessään avautuvaa ohjauspöytää.

Trooppisen saaren satama, sukellusvene

Ohjaajan penkki piti hassua ääntä, kun selkänojan laski lepoasentoon. Lisäksi ohjauspöytään syttyi värikkäästi välkkyviä valoja, kun napsautti katosta kolmea kytkintä. Mukiteline oli riittävän iso suuremmallekin kupille.

”Alatko jo päästä perille siitä?” Ämkoo kysyi ohjaamon ovensuusta.
”Öh, melkein?”
Ämkoo käännähti jo hieman kärsimättömästi kannoillaan, ja jatkoi aluksen tutkimista. Snowie syventyi jälleen ohjaimiin.

Tämä voisi vaikuttaa matkaamissyvyyteen, lumiukko pohti. Mutta mitä tämä vipu sitten tässä tekee? Ja jos tuolla säädellään nopeutta, niin miksi se liikkuu kolmeen suuntaan?

Ämkoo käveli pää kyyryssä veneen ahdasta käytävää pitkin. Jokainen askel kumahti kuuluvasti peltisellä lattialla. Hän huomasi yhden muutamista koruttomista ovista olevan auki, ja astui soikeasta aukosta sisään. Siirrettyään protestoivan kärsäkkään tieltään, hän istui huoneen keskellä olevaan penkkiin.

Ilman toa vetäisi hieman ruosteisen periskoopin alaosan silmilleen, ja näki merelle. Hän veivasi käsinojan vinssiä, ja tuoli sekä periskooppi pyörivät. Ämkoon linssien ja peilien kautta näkemä alue muuttui merestä ensin hiekaksi, ja sitten metsäksi.

Sukellusveneen katolla optinen apuväline pyöri yksinäisenä.

Silloin Ämkoo huomasi metsänrajassa liikettä. Nazorakeja. Hän hypähti tuolistaan ja muutamalla pitkällä askeleella oli ohjaamon ovella.
”Snowie. Pikakurssi loppui nyt. Torakoita.”
”Asia selvä, kippari.”

Lumiukko painoi isoa nappulaa ohjauspöydässä, ja sukellusvene painui pinnan alle. Sitten se osui pohjaan, ja kolahduksen voima kaatoi tapiirin kyljelleen. Sitten Snowie veti metallisesta kahvasta, ja liikkeellelähdön voima sai tapiirin liukumaan lattian halki. Sitten lumiukko vielä pyöräytti ruorintapaista, ja kallistuminen sai tapiirin käännähtämään toiselle kyljelleen.
”Hei, minähän sain tämän liikkeelle.”
”Kiitän sinua siitä. Tiedät siis, minne päin matoralaiset ovat matkalla?”
”Jep.”
”Hienoa.”
”Snörf.”

Sukellusvene loittoni satamaraukasta hieman pohjaa laahaten, ja sen takaosan potkureista nousi tasainen kuplavana. Pari hassua suunnanottoyritystä, kahta kohdevalojen välkkymistä ja yhtä melkein laukaistua torpedoa myöhemmin kulkupeli liikkui tasaisen varmasti kohti matoralaisten suomaa levähdyspaikkaa.

Xia, Metsästäjien tukikohta

"Hei, tuolta saa syömistä!", Matoro huudahtaa kolmikon kävellessä suuren oven ohi. Ruosteinen kyltti puuovessa on varustettu tekstillä "ruokala".

"...Ajattelet ruokaa nyt?", Kapura tajuaa.
"Sieltä voisi löytyä linnoituksen kartta sekä useita ovia", Matoro puolustelee. Hän ottaa tukevan otteen metallisesta kahvasta ja kiskaisee.

Useat kymmenet syömässä olevat metsästäjät katsovat hölmistyneinä kolmikkoa.
"...Hyvää iltaa.", Matoro sanoo. Mitään muuta ei tullut mieleen.
"Ne ovat ne tunkeilijat! Tapetaan!", kaikuu huuto suuressa salissa. Aseiden kilinää kuuluu ja rosovojoukko lähtee kohti ovea.
Summerganon paiskaa raskaan oven nopeasti kiinni. Kuuluu tömähdys jonkun juostessa sitä päin.
"Mennäänkö jonnekkin muualle?", Kapura ehdottaa.
"Tuolla ne ovat! Tapetaan!", kuuluu raivoisa huuto käytävältä Klaanilaisten takaa.
Summerganon paiskaa oven kovaa auki, ja kuuluu tömähdys jonkun ollessa sen edessä.
Nopean taktisen siirtymisen jälkeen sama toistuu.
Joku ruokalan ulkopuolelta juoksee ovea päin.

Klaanilaiset tajuavat olevansa taas metsästäjiä täynnä olevassa ruokalassa.
Alkaa taistelu, Klaanilaiset pyrkivät tunkeutumaan vihollistensa läpi salin takaosaan.

Matoro huomaa taistelussa monesti kuinka erilaista on taistella kirveen kanssa. Se sopii brutaaliin rynnimiseen ja polttopuiden hakkuuseen, ei eleganttiin taisteluun.
Ei tosin moottorisahakaan erityisen elegantti ollut, mutta siinä oli tyyliä!", Matoro ajattelee huitaistessa jonkun metsästäjän käsivarren katki kirveellä. Panssarit napsahtavat ikävän kuuloisesti. Hän heittää kirveensä keskelle taistelua ja kierähtää alakautta, kaataen monta tusinametsästäjää. Hän nousee nopeasti erään steltiläisen metsästäjän eteen, nappaa tätä tämän keihäästään ja potkaisee kohdettaan jalkaan.
Valkomusta toa pyöräyttää pitkää piikikästä keihästä päänsä yläpuolella ja huitaisee kovaa jotakuta panssaroitua metsästäjää mahaan.

Edestäpäin kuuluu karjuntaa. Matoro nostaa päänsä ja näkee vilauksen rumimmasta olennosta ikinä. Se on jonkinlainen rahi, jolla on kaksi jalkaa, neljä kättä, häntä ja se on täynnä epämääräisiä piikikkäitä ulokkeita.
"Hordika-lohikäärmeet", Matoro muistaa. Hän kuuli niistä joskus arkistoissa.

Neljä suurta olentoa tulee hitaasti takaovesta esiin. Noin montaa he eivät voisi voittaa.
"...Nuo lohikäärmeet hyökkäävät!", Kapura huutaa tajuttuaan itsekkin tilanteen.
"Nopeasti! Noihin portaisiin!", Sumerganon huutaa ja osoittaa huoneen reunaa pitkin kulkevia portaita.

Matoro katsoo nopean vilkaisun, portaat johtavat puusta tehdylle parvelle joka kulkee huoneen reunoja pitkin katonrajassa. Ei hääppöinen turva mutta pakollinen jatkoa ajatellen.
Suurikokoiset lohikäärmeet lähtevät hyökkäykseen. Ne ovat kokoisekseen harvinaisen nopeita ja tehokkaita.

Meri



Guartsu ja Manu seilasivat kohti Steltin saarta. Oli jo erittäin pimeää. He ehtisivät nukkua Steltillä. Mutta tietenkään asiat eivät olleet niin yksinkertaisia: heitä vastaan purjehti Nazorakien huomattavasti suurempi vene, jolla oli raskas aseistus.

”Karzahni”, Guardian kirosi. Oliko joku sittenkin saanut tietää heidän lähdöstään?
”Toden totta”, Manu virkkoi. Hän latasi toisen mukanaan olevista zamorpistooleista. Guardian teki samoin. Hänkin latasi vain pistoolin, sillä ei aikonut käyttää kivääriään tietystä syystä.

Kapteeni 666 oli hyvillään siitä, että oli sattunut paikalle. Klaanilaisten vene oli heidän tähtäimessään. Heidän suuren tykkinsä tähtäimessä, nimittäin. He olivat olleet tekemässä kauppoja Steltillä, kun tämä aivan mahtava tilaisuus hukuttaa pari klaanilaista ilmaantui.

Guardian huomasi tykin.
”Manu, ongelma.”
”Huomaan. Se pitää tuhota, tai olemme kalanruokaa.”
Tykki ampui. Onneksi se ampui ohi.

Kaksi klaanilaista hyppäsi vihollislaivaan, ja muutama Nazorak lensi yli laidan. Alkoi kuulua mätkähtelyä Guardianin heitellessä Nazorakeja pois tieltään. Manu taas kamppaili 666:n kanssa. Kapteeni oli ottanut hänen viitastaan kiinni ja paiskannut hänet laidan yli, mutta hän oli vetänyt tämän mukanaan. Nazorakeilla ei ole kiduksia. Joten 666 halusi pintaan. Manu ei päästänyt – ennen kuin torakka löi häneltä ilmat pihalle.

Guardian oli maassa, ja hänen päällään oli nyt viisi torakkaa. 666 nousi henkeään haukkoen veneen reunalle. Mutta sitten veneen pohjan lävisti varjosäde. Muutama Nazorak kuoli. Guardian katseli kauhuissaan jalkojensa väliä. Se oli ollut lähellä.
”MANU, PERHANA! TÄHTÄÄ!” Kuului purskahdus. Makuta pääsi pintaan.
”Miten se onnistuisi veneen alta? Nuo hulluthan vetivät minut kölin ali.”
Nazorakit olivat kavahtaneet kauemmas, ja G pääsi nyt hakaamaan lähimmän tajuttomaksi. Sitten 666 yritti halkaista hänet miekallaan, mutta osui vain Skakdin rintapanssariin sapelinsa lappeella. Guardian heilautti pistooliaan, joka osui torakkaa päähän. Musta kypärä putosi veteen, ja torakka lensi veneen pohjalle. Melkein heti se oli kuitenkin ylhäällä.
”Tappakaa Skakdi!” kapteeni karjui, ja Nazorakit ryntäsivät Guartsun kimppuun. Manu tarttui 666:n kurkusta takaa päin.
”Senkin pelkuri”, torakka kähisi yrittäessään vapautua, ”hyökätä nyt noin raukkamaisesti takaa päin…”
”Makutat ovat pelkureita, tiedäthän”, Manu sanoi julmasti ja jatkoi kuristamista. Mutta hän koki saman kuin kapteeni, sillä hänen takaansa eräs Nazorakeista ampui hänen selkäänsä. Sekä Makuta että tämän vanki kaatuivat lattialle.

Yksi alempiarvoisista Nazorakeista oli istunut veneen pohjaan tulleen reiän päälle tukkien sen. Muut olivat työn touhussa joutuessaan Guardianin tai Manun höykyttämäksi. Kaksikko oli jo turhan ruhjoutunut tässä vaiheessa reissua, mutta kumpikaan ei ollut vielä kuollut. Eikä kovin moni Nazorak. Silloin kapteeni 666 ryntäsi kohti tykkiä ja laukaisi kohti klaanilaisten pientä höyrypaattia. Se posahti tuusan nuuskaksi.
”Jos meidän laivamme menee kappaleiksi, niin tekee myös teidän”, sanoi Manu raivoissaan, tinttasi kapteeia turpaan ja tähtäsi tykin lattiaan. 666 lensi taas laidan yli, ja Guartsu piti kauhistuneet torakat pois Manun luota. Veneen pohja halkesi kahtia, ja suurin osa alle jääneistä torakoista kuoli julmasti. Guartsu oli hypännyt yli laidan laukaisuhetkellä. Manu hyppäsi heti laukaistuaan. Palasia sinkoili sinne tänne. Nazorakien ruumiita ajelehti pois. 666 alkoi uida kohti Steltiä. Samoin tekivät muutamat muut henkiin jääneet torakat. Guartsu ja Manukin lähtivät uimaan kohti rantaa; heidän pitäisi hankkia uusi vene – hetikohtapian aamulla kunnon yöunien jälkeen.

Bioklaani



Oli yö. Joka puolella oli pimeää. Tarkkanäköinen saattoi nähdä ilmassa pientä lentokonetta muistuttavan esineen. Se syöksyi linnakkeen sisäpuolelle.

Kun tämä esine oli tullut maahan, se muuttui. Sen osat, vaihtoivat paikkaa ja muuttuivat. Siitä tuli erinäköinen. Se oli pieni, ehkä kahden tai kolmenkymmenen sentin mittainen robotti, jolla oli siivet, muttei käsiä. Sillä oli yksi silmä, joka kiilsi punaisena. Se muistutti jonkin verran kiikarisilmää, joka Guardianilla on. Robotti tarkensi silmäänsä eteenpäin, kääntyi, tarkensi taas, ja kääntyi takaisin. Se muuntautui takaisin lentomuotoonsa ja lähti klaanin päärakennusta päin. Päärakennuksen ovella se muuntautui takaisin, meni lukolle ja näytti silmäänsä skanneriin. Skanneri meni sekaisin ja ovi avautui. Robotti lähti kävelemään klaanin tietokantaa kohti...

Trooppinen saari, Ath-koro

Ei kovinkaan kaukana Ämkoon ja Snowmanin seikkailuista toisella saarella pimeässä temppelissä oli häkissä isä Bartax. Hän oli jo huonossa kunnossa kidutuksen ja väkivaltaisen kohtelun sekä väsymyksen ja henkisen kärsimyksen jäljiltä. Saari oli nyt Nazorakien vallassa. Abzumo oli asettanut niitä vartioon joka puolelle. Omat joukkonsa hän oli ottanut mukaansa toiselle saarelle.

Huoneeseen saapui luutnantti 789. Hän oli saaresta henkilökohtaisesti vastuussa Abzumolle. Hän katseli hetken ympärilleen ja totutteli huoneen hämärään. Sitten hän äkkäsi Bartaxin. Torakka meni Matoranin luo ja kalautti häkkiä miekkansa lappeella.
”Hoi, haluaisitko olla hieman poikien mätkittävänä? Pääsisit vähän ulkoilemaan.” Hän hykerteli itsekseen omalle nokkeluudelleen. Matoran nosti katseensa häneen.
”Pyydän…” hän sanoi käheällä äänellä.
”Mitä?” torakka ilkkui. ”Etkö halua enää kärsiä?”
”Voisitko… sytyttää kynttilät, jotta voisin… lukea viimeisen rukouksen?”

Torakka alkoi nauraa. Hän suostui pyyntöön pilkaten kuitenkin Matorania ja tämän uskontoa.
”Tiedätkös, Parta-ax”, Nazorak ivasi sytyttäessään kynttilöitä, ”te uskonnolliset katsotte asiat aivan liian mustavalkoisesti. Teidän maailmankuvanne on vääristynyt.”
Hän kääntyi Bartaxiin päin. Kynttilät hänen takanaan alkoivat kasvattaa liekkejään.
”Nazorakit eivät ole paha imperiumi, eikä Ath ole rakastava jumala. Hän on vain kuva, jota palvotte.”
Matoran nosti päänsä voitonriemuisena. Katsellessaan liekkien palamista hän tokaisi luutnantille:
”Eikä tuo keskimmäinen ollut kynttilä.”

Nazorak-komentajan hymy hyytyi. Hän käännähti äkkiä katsomaan kynttilää. Kynttilän ”sydän” oli palanut jo kokonaan, ja liekki kosketti jo vahaa. Hänen kasvonsa vääntyivät epätoivoiseen irvistykseen. Hän yritti rääkäistä kauhusta, mutta räjähdys ehti päästää äänensä ensin. Alttari sinkoutui palasina ympäri huonetta tappaen muutaman häkeissä olevan Matoranin. Bartax katseli ilotulitusta.

Häkin ovi avautui. Ulkoa päin tulleet soturimunkit olivat saapuneet vapauttamaan apotin ja vangitut veljet. 789 makasi vielä elossa huoneen nurkassa. Hän oli menettänyt kaikki raajansa, ja kärsi kovia tuskia. Verta valui joka puolella. Bartax meni hänen luokseen.
”Pyydän!” torakka henkäisi. ”Auta… minu…a…”
Bartax katseli häntä kylmästi.
”Ath kanssasi”, hän sanoi, ja viilsi päänä poikki torakalta. Sen jälkeen hän piirsi ilmaan pyhän Athin symbolin ja siunasi ruumiin.

Nazorakien trooppinen tukikohta

”Ne ssssiissss päässssivät taassssss… pakoon?” Abzumo sanoi. Hän seisoi huoneen perällä selkä viestintuojiin päin.
”Ne… pakenivat… sukellusveneellä…”
”Ja se oli kallis…” sanoi toinen.
Abzumo ei vastannut. Torakat katselivat häntä pelokkaasti. Huoneessa oli niin varjoista, että he tuskin näkivät synkkää Makutaa.
Ssssssshhhh… eikö olekin surullisssssta?
Torakat hätkähtivät. Terävät kynnet painautuivat lihaan kummankin olkapäässä. Verta alkoi valua lattialle.
”Menkää…” sanoi hiljainen sihinä, ”ja etssssikää minulle ssssse ssssukellussssvene.”
Torakat pakenivat niin nopeasti kuin pystyivät.
Abzumon ajatukset olivat sirussa. Hänellä ei olisi aikaa jahdata klaanilaisia näin tärkeän esineen ollessa hänen ulottuvillaan.

Ath-koro

”Veljet”, Bartax huusi, ”sisaret!” Hän seisoi uuden alttarin vieressä. Se oli juuri tuotu.

”Meidän kansaamme tapetaan. Uskontoamme sorretaan. Arktisen Ath-koron ystävämme Nimdan palanen on VARASTETTU!”

Kuului muminaa ja valitusta.

”Tänään me marssimme Makutan joukkojen kimppuun ja tapamme ne VIIMEISEEN VISORKAIIN JA TORAKKAAN!”

Hurrausta.



Bartax alkoi suorittaa pyhää rituaalia.

Hän otti esiin veitsen.

”Oi Suuri ja Pyhä Ath”, hän lausui, ”anna meille voimaa toteuttaa tahtosi ja hankkia takaisin sen, mikä on otettu meiltä pois.”

Hän polvistui alttarille.

”Anna meille siunauksesi siihen, mitä meidän täytyy tehdä.”

Matoranit alkoivat hurrata.

”Anna meille meidän Pyhä, Muinainen Voimamme, jolla me tuhoamme vihollisesi ja kaiken, mikä Nimdaa pitää erossa meidän luotamme.”

Matoranit alkoivat huojua musiikin tahdissa.

”Ota vastaan uhrimme, jonka sinulle annamme saadaksemme siunauksesi jälleen!”

Matoranit huojuivat yhä voimakkaammin. Monet huusivat tahdissa.

Bartax kohotti veitsen. Tähän hän oli valmistautunut koko elämänsä. Hän saisi lopultakin pääsyn Pyhään Paikkaan. Mutta kynnys oli korkealla.

Hän uhrautui. Kansansa puolesta. Nimdan puolesta. Athin puolesta.

Hän ei huutanut. Ei parkunut. Ei kirkaissut. Hän vain kaatui alttarille. Veri valui Athin patsaan päälle.

Matoranien joukosta alkoi kuulua mutinaa:
”Nimda.”
Pian koko joukkio toisti monotonisesti yhtä sanaa:
”Nimda.”

Punahehkuiset silmät katsoivat kohti Nazorakien leiriä.

”Nimda. Nimda. Nimda. Nimda. Nimda.”

Joukko hitaasti huojuvia Matoraneja käveli leiriä kohti. Nazorakit näkivät heidän tulevan. He vitsailivat asiasta, kunnes näkivät joukon lähempää. Heitä alkoi pelottaa, kun punasilmäiset zombien lailla kävelevät Matoranit tulivat heidän luokseen. Eräs Nazorak nosti yhden Matoranin ilmaan ja heitti hänet kauemmas. Muuta saivat torakan kiinni, ja hän tallautui kuoliaaksi pienten jalkojen alla. Nazorakit juoksentelivat suuntaan ja toiseen. Kukaan ei päässyt pakoon. Kaikki kuolivat.

T'haok, Zyglakien elävä meritukikohta, Rhak'eladdin palvontamenot

Suuri sininen ja lähes läpinäkyvä meriotus, T'haok kellui Hopeisella merellä kaukana Bio-Klaanin saaren rannasta. Suuri bio-organismi metsästi myrkyllisillä pyyntilonkeroillaan kaloja ja muita meriraheja, joita se lappoi monista pienistä kidoista muodostuneeseen jättiläisleikkuriin. Sahateräiset hampaat jauhoivat kuolleet Rahit meripedon ravinnoksi ja polttoaineeksi. Olennon jättimäisiin selkäkennoihin, jotka imivät valoa olennon lämmittämiseen, Zyglakit olivat rakentaneet tukikohtansa, hallintorakennelmia, jotka risteilivät olennon selästä aina vatsaan asti. Olennon perässä oli joukko suurempia lonkeroita, joiden avulla otus oli kiinnittynyt merenpohjaan. Imukuppiensa avulla otus pysytteli tässä paikassa, koska juuri tälläkohtaa meren virtaus toi enemmän saalista suoraan T’haokin kitaan.

Olennon sisällä, suuressa salissa jossa ei ollut ollenkaan kattoa, joukko Zyglakeja oli kokoontunut kuulemaan shamaaninsa, Vanhuksen saarnaa Rhak'eladdista, heidän pääjumalastaan sekä tämän sanansaattajasta, tuomionpäivän demonista, R'lkeihista.

Vanha Rhak'eladdin symboli-riipusta, kolmiota jonka kulmissa on kolmen kynnen sarja, keskellä kukannuppua muistuttava Rhak'eladdin pää ja tämän kaikkinäkevä silmä, kantava Zyglak nousi kaapu päällään korokkeelle, ottaen käsiinsä vanhan Zyglakiksi kirjoitetun kivitaulun, alkaen lukea tuhansia vuosia vanhaa tarinaa heidän jumalastaan ja tämän sanansaattajasta, R'lkeihista.

"Rhak'eladd, Suuri Jumalamme, Herramme, kuule meitä kun jaamme taas sukupolvia vanhan tarinan sinusta ja Demoni R'lkeihista, Suuresta Sanansaattajastasi, joka tulee syömään valon ja varjon, antaen täten Universumin herruuden takaisin meille!" Vanhus pauhasi suurelle Zyglak-joukolle. Zyglakit menivät rituaaliin suosittamaan asentoon, muodostamaan ruumiistaan ja hännistään pallon, mikä merkitsi heille Rhak'eladdin silmän symbolia, ympyrää joka pyörii ikuisesti. Muutama Zyglak alkoi pyöriä hiljaa lattialla tehden samalla outoa huminaa. Kohta koko sali oli transsissa ja Vanhus pauhasi Rhak'eladdin tuhoavan kaikki Suurten olentojen luomat olennot, jättäen lopulta vain Zyglakit johtamaan universumia.

”Rhak’eladd nouse ottamaan vastaan tämä lahja, uhrimme jonka kaappasimme mantereelta. Ota vastaan tämä saasta jonka Suuret olennot loivat johtamaan universumia!” Vanhus jatkoi kerrottuaan tarinaansa jonkun aikaa.

Lavalle tuotiin vanki, Matoran, joka katseli peloissaan Zyglakeja, jotka olivat hurmoksessa ja nousseet seisomaan. Joukkio huusi Zyglakien kielellä ”Uhraa vanki! Uhraa vanki!”

Matorania tönittiin eteenpäin ja kahlehdittu naamioton olento katseli itkuisilla silmillään Zyglakeja, olentoja jotka olivat hyökänneet hänen kotikyläänsä, ryöstäneet kaiken ja sen jälkeen sytyttäneet tuleen koko kylän, tappaen pakenijat. Tämä pieni Ta-Matoran oli kylänsä ainut elossasäilyjä. Hän katseli Zyglak-massan punaisia silmiä, jotka vaativat palavasti veriuhria rakkaalle jumalalleen. Pelko ja viha näitä liskoja kohtaan kasvoi Matoranin sydämessä kokoajan, mutta hän tajusi pian että se olisi vain ajan hukkaa. Nämä olennot saisivat haluamansa ja Matoran pääsisi takaisin Suuren Hengen huomaan.
”On tullut taas aika vuodattaa veriuhri Rhak’eladdille!” Vanhus huusi taas, osoittaen känsäisellä kynnellään, jossa oli Rhak’eladdin sinetillä varustettu sormus, kohti uhria jota tönittiin kohti lavaa.

Väkijoukko alkoi taas mylvimään hysteerisesti kun uhria alettiin tuuppia yhä kovakouraisemmin kohti alttaria, jossa Vanhus saarnasi.
”Uhri ! Uhri! Uhri!” väkijoukko huusi, heilutellen häntiään ilmassa, jolloin syntyi outo puistattava ääni. Lähes yhtä aikaa tapahtuva heilutus värisytti ilmaa ja liekkejä, joita oli alttarin soihduissa.

Matoran oli tuotu Vanhuksen luokse. Zyglak osoitti Matorania, lausuen liudan manauksia zyglakiksi. Matoran katseli palavan vihaisena Zyglakia. Tämä vain myhäili. Hän tiesi tarkkaan mitä Matoranin päässä liikkui. Ja se oli Rhak’eladdin tahto.
Kaksi isoa Zyglakia nousi alttarille ja alkoi repiä Matoranin raajoista. Lihakset, verisuonet ja metalliset osat katkeilivat kun kaksi raavasta liskoa alkoi murskaamaan Matorania joka ei huutanut ollenkaan.

Matoran ajatteli ettei antaisi näille hirviöille sitä tuskan huudon kuulemisen nautintoa ja puri hammastaan, samalla kun hänen raajansa irtosivat ruumiista ja vihreää verta lenteli ympäri lattiaa. Matoran näki kuinka Zyglakit keräsivät raajan kappaleet vadille ja Vanhus teki loitsuja ja mutisi kaikkea käsittämätöntä. Tämän jälkeen hän iski kuluneen ja uurteisen, Rhak’eladdin symbolilla varustetun miekan Matoranin sydämeen, jolloin sydänvalo särkyi ja lakkasi välkkymästä. Matoran oli nyt kuollut ja Rhak’eladdin verenjano oli tyydytetty.

”Viekää uhrin kappaleet mereen!” Vanhus huusi kun suoritus oli ohi. Matoranin repijät veivät tarjottimilla ruhon kohti aluksen keulaa, jossa T'haokin suu sijaitsi. Olento veti lonkeroillaan kaksikon tuoman välipalan kitaansa ja mörisi tyytyväisenä, samalla kun sahalaitaiset hampaat alkoivat ensin pilkkoa, murskata ja jauhaa onnetonta olentoa.


Metsä

Umbra ja GK olivat perustaneet leirin pieneen laaksoon, jossa ei ollut paljoa puita. Kaksikko oli juossut päivän mittaa pakoon niin tappavia lihansyöjämuurahaisia, joiden pesän GK oli tuikannut tuleen, luullen sitä risukasaksi, herättänyt Tuhkakarhun uniltaan, joka oli ajanut kaksikon puuhun ja hajottanut lahon puunrungon, joka sattui olemaan tappavien herhiläisten pesä. Kaksikko oli joutunut kokemaan monia vastoinkäymisiä tässä kirotussa metsässä, jonka jokaisella kivellä ja käpylehmällä oli jotain kaksikon matkaa vastaan.

""Olen vähän ajatellut", Umbra sanoi, "että meidän pitäisi lähteä erisuuntiin, sinä kun tahdot tappaa oman kaksoisolentosi ja minä haluan vain päästä kotiin täältä, ja ainoa keino on ulottuvuusporttitykki", Umbra sanoi, sörkkien nuotion liekkejä kepillä. Liekit nostivat ilmaan savupatsaan. joka pudotteli tuleen pökertyneitä hyttysraheja.

”Mutta tarvitsen tykkiä tehtävässäni palata omaan maailmaani, jossa mitään pahaa ei tule tapahtumaan jos onnistun tehtävässäni”, GK intti.

”Hyvä on. Saat tulla mukaan, jos olet kunnolla…” Umbra murisi, painuen nukkumaan lehden alle.

Metsä, leirinuotio

GK:n päässä pyöri sitä ja tätä, juuri nyt hän näki päässään, Abzumon huoneen oven pöydän jolla makasi musta toa ja joku tuli avaamaan ovea. Näky keskeytyi. GK heräsi Umbran äänekk''seen kuorsaukseen.

"Toivon totisesti, että tuo on vain unta."

Huomenna he pääsisivät jo perille.
Mutta näky vaivasi GK:tä

Nazorakien luola. Jonkin aikaa aikaisemmin.



Eversti 106 käveli pitkin nazorak luolastoa, huhujen mukaan Abzumon huoneessa olisi jotain mielenkiintoista.

"Abzumo on typerys, kunhan vain olisi jäänyt tänne niin tästä ei tulisi mitään ikävää hänen kannaltaan."

Turvallisuutensa vuoksi hän ampui kamerat ja lähestyneet nazorakit tämän jälkeen. Eversti 106 avasi oven, hän halusi päästä ulos tästä läävästä, olla oman elämänsä herra.
Nazorak löi oven rikki ja stui sisään. pöydällä oli lappu ja musta toa.

"Tämä on menolippuni ulos näistä saastaisista pikku käytävistä!"

"Mutta miten tämän saa päälle!" Torakkaheitti toan ruhon lattialle, jotakin tapahtui, sen elämävalo käynnistyi, se oli musta. Silmät avautuivat, toa setvi päätään.



"Kertokaa minulle!"
Toa räjäytti pöydän ja heitti palaset everstiä päin, joka vain vaivoin onnistui väistämään itsensä kuolemalta.

"Kertokaa!", toa huusi.

"Rauhoitu!", Eversti 106 karjaisi.

Toan silmien punainen leisku himmeni ja ne muuttuivat normaaleiksi.

"Minä jakelen käskyt, sinä senkin ötökän kuvatus, missä. Minä. Olen!"

Leisku alkoi taas nousta ja Torakan piti olla varovaisempi sanoissaan.

"Olet Nazorakien luolastossa.".

"Ahaa. te olette Nazorakeja. Abzumon ja Makuta Nuin luoma laji, mutta minä. Minä olen heidänkin johtajansa!",Toa karjaisi hälyyttäen samalla nazorakeja paikalle."

Joukkoja kerääntyi oven taakse, he olivat valmiita ampumaan.

"Ymmärrätkö, kaikki tottelevat minua, itse Mata Nui kumartaa minua, joku päivä!" Torakka pysyi hiljaa. sitten hän hän heitti metallinpalasen, joka lukitsi toan kiinni seinään.

"Jaa... sinäkö yritätä päihittää minut. Olen kuulolla ruojake.", Toa sanoi ivallisesti. Ja riuhtaisi itsensä irti.

"Jokin sekoittaa pääni." Aivan kuin en olisi yksin tässä maailmassa, aivan kuin joku toinenkin olisi täällä." Toan sisäinen Makuta aisti sen.

"Kerää sinä pari onnetonta torakkaa, ne tulevat mukaani! Ja minä totta suurimman pahuuden nimeen tapan sen, joka häiritsee minua!"

SS Rautasiipi

"Öh, Amiraali?" muuannen kuulokepäinen Nazorak kysyi varovasti. 002 kääntyi hitaasti ikkunansa äärestä.
"Mitä nyt?"
"Olemme menettäneet yhteyden Kapteeni 666:teen, sir."
"Eikö hän ollut kauppaa hieromassa Steltillä?"
"Öh, kyllä oli, sir, mutta ilmeisesti hänen komennossaan olleen laivan kimppuun hyökättiin."

Amiraali oli juuri vastaamassa, kun komentosillan ovi aukesi. Sisään astelivat Eversti 437 sekä sinibarettinen 1034.
"Kokouksen aika, Amiraali?" 437 kysyi kovaan ääneen 1034:n seisoessa hiljaisena vieressä. Amiraali mietti hetken hiljaa, ja lähti sitten Everstin matkaan, huikaten olkansa yli: "Selvittäkää, mitä 666:lle on käynyt."

Sitten kolmikko poistui huoneesta Amiraalin jalan lyödessä kovaäänisesti lattiaa vasten.
"Raportti on siis valmis?" Amiraali tiedusteli hermostuneelta 1034:ltä.
"Ky-kyllä on." lyhyehkö torakka änkytti, ja kaivoi esiin paperinipun.
Amiraali riuhtaisi sen sinilakkisen torakan kädestä, ja selasi sitä pikaisesti.

Kolmikko asteli rautasiiven pienempään ruokasaliin, joka toimitti kokoushuoneen virkaa. Ylellisessä, harvojen ja valittujen käyttöön annettavassa tilassa oli juhlava koristus. Taulut peittivät suuren osan seinää, ja hopeinen kattokruunu keinahteli hieman aaltojen iskiessä laivaan. Erään pöydän ympärillä istui jo muutamia torakoita, ja samaiseen pöytään huoneeseen tulijatkin asettuivat. Amiraali istuutui pöydän päässä sijaitsevaan suurimpaan tuoliin 1034:n jäädessä hänen viereensä seisomaan. 437 asettautui vapaalle paikalle muiden nazorakien välissä.

"Olen kutsunut teidät kaikki tänne arvioimaan laivastomme vahvuutta Klaanin höyrypaatteja vastaan" 002 aloitti, ja läimäytti paperipinon pöydän pintaan. Se liukui hetken puisella pinnalla, kunnes pysähtyi erään kipparinlakkia päässään pitävän torakan eteen.

Vanha Nazorak kumartui hieman eteenpäin, ja nappasi raportin kynsiinsä.
"Tästä ei käy tarkasti ilmi, millainen aseistus Klaanin aluksissa on."
1034 tunsi, kuinka kylmä hiki valui hänen kasvojaan pitkin. Hänen suureksi helpotuksekseen Amiraali kuitenkin avasi suunsa.
"Se on täysin ymmärrettävää. Klaanin alukset eivät ole sotaan tarkoitettuja, aseet on lisätty jälkikäteen, ja suuri osa niistä on kaikesta päätellen aivan viime viikkoina lisättyjä. Kyllähän moisen vanhan merikarhun pitäisi noilla tiedoilla pärjätä."

Kipparihattuisen nazorakin vieressä istuva, karski ja harvinaisen vaalea torakka sieppasi nipun.
"Kymmenen kevyttä, kaksikymmentäkaksi keskirastasta ja kolme raskasta alusta, joista yksi on todella suuri 'Tahtorakiksi' nimetty paatti. Yhteensä 35 alusta."
"Hienosti laskettu, Majuri" Amiraalin vasemmalla puolella istuva, eriskummallisiin huiveihin pukeutunut Nazorak huomautti hivenen ivaa äänessään, ja jatkoi: "Meillä on 76 laivaa taisteluvalmiina, ja niistä jokainen on sotaa varten rakennettu. Raskaampi aseistus ja enemmän panssarointia."
"Aivan" äsken puhunut Majuri keskeytti. "Joten eiköhän ainoaksi kysymykseksi jää, kuinka pian saamme Klaanin laivaston tuhottua."
"Ennen kuin kukaan ehti vastata mitään, Amiraali pamautti jalallaan lattiaa, aiheuttaen kovan kolahduksen. Sitten hän avasi suunsa.
"Juuri tämän takia minä johdan laivastoa, ja te ette. Meillä on enemmän ja tulivoimaisempia aluksia, mutta Klaanin kulkupelit lentävät. Omat laivamme on tarkoitettu meritaisteluun. Sukellusveneet voimme käytännössä laskea pois taisteluvahvuudesta, eikä muidenkaan alusten torpeedoilla tee mitään. Sen sijaan ilmatorjuntatykit nousevat keskeiseen rooliin, ja meidän on ehkä tehtävä tiivistä yhteistyötä Ilmavoimiemme kanssa. Tiedän, minäkään en pidä ajatuksesta."

Hetken ajan kuului vain epämääräistä mutinaa. Sitten Eversti 437 puuttui keskusteluun.
"Entä lippulaivat? Tahtorak on iso kuin mikä, se voi olla ongelma."
Amiraali napsautti sormiaan, ja 1034 kipitti huoneen seinustalle, ja veti sieltä alas valkokankaan. Sitten sinilakkinen torakka painoi kaukosäädintä, ja näytölle heijastui jostain kuva. Siinä olivat Tahtorak ja Rautasiipi, toisiinsa suhteutettuna oikeassa koossa.

Klaanin Tahtorak oli kaikessa komeudessaankin selkeästi Rautasiipeä pienempi. Torakkain lippulaiva oli noin puolitoistakertainen messingin väriseen höyrypaattiin verrattuna. Lisäksi Rautasiiven kansi oli täynnä aseita, erilaisia piippuja sojotti komentotornistakin. Laivan takaosa oli täysin panssaroitu, ja muistutti torakan selkää. Tai oopperataloa, siitä kiisteltiin usein.

"SS Rautasiipi on suunniteltu kestämään taisteluja vaikka itseään isompia sotalaivojakin vastaan. Niin paljon kuin Tahtorak edustaakin höyryvoimaisen rakentamisen täydellistä taitamista, ei sen pitäisi missään olosuhteissa pärjätä Rautasiivellemme. Lisäksi lentämisestä ei ole juurikaan iloa sen kokoiselle alukselle, Tahtorak tuskin kykenee väistelemään oman lippulaivamme ilmatorjuntaa." Amiraali selitti lievä hymy kasvoillaan. "Ja sitä paitsi. Heidän laivastonsa koostu matoralaisista."

Kaikki pöydän ympärillä istuvat torakat alkoivat nauraa. Oli monenmoista hohotusta ja hihittelyäkin, mutta yksikään nauru ei kuulostanut niin kalsealta kuin Amiraalin nauru. Tasaisen kylmää naurua kuunnellessaan huoneen seinustalla hiljaisena seisova 1034 tunsi kylmien väreiden hiipivän selässään. Näinä hetkinä hän meilkeinpä pelkäsi johtajaansa.

Zyglakien sisämaatukikohta

Flygel nousi kylmästä vedestä Ulottuvuusporttitykki kätkettynä lumpeenlehtinipun alle. Hän ei halunnut että hänen vähä-älyiset lajitoverinsa olisivat alkaneet palvoa tykkiä lahjana Rhak'eladdilta, heidän hirviöjumalaltaan. Flygel itse oli ateisti, eikä uskonut näihin hömpötyksiin, joita hänen hullut veljensä hänelle tyrkyttivät. Flygel oli matkalla metsikköön, jossa hän voisi harjoitella rauhassa tykkinsä kanssa. Hän oli onnistunut luomaan ulottuvuusportin päin seinää, joka oli romahduttanut hänen oman huoneensa. Nyt sitä korjasi muutama Zyglak-työläinen.

"Tämä tykki tulee olemaan arvokas Zyglakeille Allianssissa", Flygel puheli itsekseen, kävellen mutaisella maalla, kohti metsää, jättäen tukikohdan taakseen.

Talsien jonkinaikaa metsässä, Flygel päätteli että oli päässyt jo tarpeeksi kauas tukikohdasta. Hän heitti lehtinipun maahan, ottaen tykin käteensä. Tykin perään oli painettu kultareunuksinen Kanohi Olmakin kuva ja tykissä risteili Matoralaisten kirjoitusta. Flygel oli jo jonkinaikaa tehnyt kokeita tykillään ja oppinut käyttämään sitä.

"No niin. Nyt pääset tositoimiin", Flygel sanoi, laittaen peukalonsa liipasimella ja tähdäten suurta puuta. Puu katosi ulottuvuusporttiin ja portti sulkeutui.

"Hienoa. Pitäisi vain tietää minne se puu siirtyi", Flygel ajatteli, kun huomasi tykin toimivan lähes moitteettomasti.

Nyt Flygel päätti painella tykin sinisenä hohtavia nappeja, ja ampui ulottuvuusportin päin yksinäistä Nui-Ramaa, joka lensi korkealla puiden latvojen yläpuolella. Portti osui Rahiin ja siirsi sen jonnekin universumissa.

Äkkiä Flygel aisti jotain. Jotain isoa, joka vavisutti maata, oli tulossa häntä kohdin. Puiden kätköistä syöksähti jättiläismäinen lentokyvytön ja biomekaaninen lintu kohti Flygeliä. Lintu aukaisi suuren nokkansa ja rääkäisi koettaen iskeä nokallaan Flygeliä. Zyglak väisti iskun kierähtämällä pois linnun tieltä ja sivalsi lintua jalkaan piikikkäällä piiskahännällään.

Flygel otti nopeasti varustevyöltään luuteränsä, valmistautuen taisteluun lintua vastaan. Sinipunainen lintu rääkäisi, koettaen potkaista Flygeliä suurella kolmivarpaisella ja kyntiellä jalallaan. Isku meni ohi ja lintu hyppäsi ilmassa kohti Flygeliä. Zyglak paineli hädissään ulottuvuusporttitykin nappeja ja laukaisi portin päin lintua, joka katosi porttiin.

"Mistä näitä outoja hirviöitä oikein tulee?" Flygel mutisi, jatkaen tykkinsä testailua kuin mitään ei olisi tapahtunut. Maassa oli kasa linnusta varisseita höyheniä, jotka putosivat taistelun tiimellyksessä.

Metsä



Kaksikko oli jatkanut matkaansa kohti järveä, lemu alkoi taas kasvaa. Jotakin lehahti ilmassa.

"Kraak", kuului jostain.

"Mitä...?", Umbra säpsähti.

"Lintu.", Gk vastasi.

"Iso lintu."

"Eli siis... pakenemme?" GK sanoi varovaisesti.

"Se voisi olla viisainta".

Lintu lehahti heidän ylitseen, sen siipiväli oli hyvin suuri, pyrstö epätavallisen muotoinen ja se näytti nälkäiseltä.

Kaksikko lähti juoksuun. Lintu oli ollut kauankin ilman ruokaa.

"Mistä hitosta tuo tuli!?", Gekko huusi ihemtyksissään.

Lintu nappasi toan viitasta kiinni.

"Umbra, auta!", GK huusi hädissään, kun lintu yritti mutustaa tämän viittaa.

Umbra heitti miekkansa, joka katkaisi palasen kangasta ja GK tipahti alas.

Lintu ei selvästikkään halunnut tyytyä pelkkään kankaaseen.

Se lähti syöksyyn Umbraa päin.

Ja nappasi Umbran propellista kiinni.

"Ei hätää, ei hätää." Umbra yritti rauhoittaa itseään ja tökkäsi lintua selkään miekallaan, se rääkäisi kivuliaasti ja otti hampaisiinsa GK n vasemman jalan. Jos siellä olisi ollut tuntoa, se olisi varmasti sattunut.Pari johtoa tuli näkyviin jalasta. GK löi miekallaan lintua silmään ja se ilmeisesti sokeutui, lintu hietti molemmat selkäänsä ja liisi kohti järveä.

Lintu oli tuonut heille lisävauhtia, mutta myös tuohoamassa heidän elämänsä. Lintu koitti ravistaa Kaksikon pois selästään, jotta voisi näiden tiputtua noukkia suuhunsa heidän kuolleet ruhonsa. Nouseva tuuli vain pahensi asiaa. Lintu pyöri ympyrää järven rannalla. terävien kivien päällä. GK hyppäsi linnun siivelle ja rupesi repimään höyheniä irti, Umbra teki samoin oikealle siivelle. Linnun vauhti alkoi hidastua ja se äimisteli sitä kunnes tajusi kääntää päätään, se siivet olivat reapleisen näköiset, nyt lintu yritti lyödä siivillään kaksikon pois siivillään. Jotakin oli tehtävä ja pian. Jos he haluaisivat tappaa linnun olisi mahdollista, että hekin kuolisivat. Mutta parempi yrittää kuin vain jäädä kyhjöttämään.

"Hakataan sen kylkiä!", Umbra huusi.

"Mikäs siinä, ei minulla mitään ideaa ole."

kaksikkko rupesi lyömään linnun kylkiä roikkumalla sen siivissä.

Kun kylkiluut alkoivat tulla esiin lintu alkoi olla kypsä tähän kiduttamiseen. Se huitaisi Kaksikon siivistänsä pois ja tipautti alas.

"Hitto!", molemmat karjuivat.

Sitten jokin tarttui heihin, linnnun jalat pitivät heistä kiinni.

Ja puolen kilometrin päässä näkyi sama kivikko.

"Voi Mata Nuin nimeen, ei!", GK huusi, molemmat olivat nyt oikeasti kuoleman vakavissaan.

Nazorak luolat



Eversti 106 oli harmissaan hänen palvelijansa oli juuri nöyryyttänyt hänet, ja tuhonnut hänen suunnitelmansa. Koko luolastossa, suurin puheenaihe oli tämä salaperäinen toa.

Joukot olivat valmiita, lähtö olisi pian. Heidät oli varustettu kivääreillä ja muutamalla mingunilla joukot koostuivat noin 40 nazorakista ja 106 oli määrätty johtamaan sitä.

Joukossa olivat nuo kaksi nazorakia pöllämystyneinä, jotka olivat kuljettaneet toan Destralilta.

Toa komensi joukkoja ne lähtivät kohti metsää missä Makuta tunsi häiriötekijän olevan.

Matka tulisi kestämään yhden päivän. Häirikkö saisi tuta nahoissaan, ettei Makutojen kanssa pelleillä.

"Nyt armaat joukkoni! me menemme tuonne ja tapamme sen, joka minua häiritsee!", toa huusi ja ja tämän jälkeen kuului hurraahuutoja.

Matka kestäisi yhden päivän.

Nazorakit olivat innoissaan, jos tämä syrjäyttäjäisi Abzumon he voisivat saada parnnuksia järjestelmäänsä.

Xia, Metsästäjien tukikohta

"Tämä alkaa pikku hiljaa syödä miestä, annetaan noille turpiin ja yritetään levähtää.", Summerganon puhisee ja seuraa kuinka lohikäärmeet lähestyvät. Kolmikko odotti, kunnes lohikäärmeet olivat iskuetäisyyellä ja sitten alkoi tapahtua: Matoro ampu jäätä päin lohikäärmeiden näköä ja Summerganon hyppäsi korkealle ilmaan ja tuli alas miekka ojossa. Yksi lohikäärme karjui tuskasta miekan terän lävistäessä otuksen selän. Kapura paini parvekkeella yhden lohikäärmen kanssa, väistellen sen vahvoja iskuja. Matoro säntäsi apuun ja Summerganon jäi pitelemään muita petoja, saaden itse lieviä vammoja ja lohkeamia haarniskaan.

Kapura ja Matoro kaatavat vastustajansa ja se putoaa parvekkeen kaiteen rikkoen alas. Kapura ja Matoro ryntäävät toverinsa avuksi ja yllättävä, ylhäältä tuleva hyökkäys saa lohikäärmeet perääntymään. Yksi lohikäärme on poissa pelissä putouksen jälkeen ja toinen haavoittunut vakavasti Sugan miekan lävistettyä sen, mutta kaksi on yhä jäljellä ja niiden uhkavuus tuntuu vain kasvaneen. Kamppailu saa portaikon rakenteet heikkenemään, sillä kolmikko saa paiskattua raskaan pedon alas ja lohikäärme putoaa rymisten. Tilanne on erittäin sekava, sillä portaiden lisäksi taistelu on levinnyt takaisin alas ja linnake alkaa ilmeisesti heräillä, sillä muutama tiedusteleva metsästäjä saapuu paikalle, mutta katsoo parhaaksi olla sekaantumatta. "Tämä ei voi jatkua näin, meidät otetaan kiinni jos emme pian korjaa luitamme täältä.", Kapura huutaa melskeen läpi. Lohikäärme kaatuu rymisten portaat alas Kapuran ja Matoron yhteiselementti-iskun voimasta Summerganonin lyödessä pedolta jalat alta. Kolme petoa voihkii ja ryömii lattialla, yksi on perääntynyt nurkkaan.

"Nyt on tilaisuutemme. Hoidamme tilanteen, nitistämme muutaman metsästäjän jos niitä ilmaantuu ja jatkamme matkaa ennenkuin metsästäjät järjestäytyvät ja lahtaavat meidät!", Matoro sanoo vakaalla äänellä. He ovat edenneet taistosta taistoon tehtävänsä aikana, mutta kolmikko ei silti tunne pelkoa tai horju, he tulivat tänne auttamaan ystäväänsä Killjoyta ja he hoitaisivat tehtävänsä. Ja pienenä bonuksena he löylyttäisivät metsästäjiä. Niin he tilanteen ajattelivat ja terästäytyivät jälleen. Alhaalla tarkkaileva Hordika lohikäärme oli jopa hieman peloissaan, sillä runnellun huoneen portaikossa seisova kolmikko tuntui periksiantamattomalta.

Xia, Metsästäjien tukikohta

"Näkyykö pakoreittiä!", mustavalkoinen toa melkein huutaa taistelun äänien yli.
"Ei ole! Ainoat tuolla alhaalla!", Kapura huutaa.
Summerganon kaivaa vyöltään puoliympyän mallisen räjähdepanoksen ja asentaa sen katonrajaan. Hän säätää ajastimen kohdalleen, ja sulatin alkaa piipittää...

"Maahan!", joku huutaa, ja lohikäärmeiden rhotuka iskeytyy joukon keskelle.
Yksi Hordika-lohikäärme yrittää tulla portaita ylös. Yksi Hordika-lohikäärme nousee lajiyksilönsä tueksi portaisiin, mutta painon takia portaat ja osa parvea sortuu olennon painon alle.

Olentojen mylvintä peittyy hetkeksi räjähtävään seinään. Kivisilppua sataa alas ja parvi melkein romahtaa. Kolme hahmoa syöksyvät katonrajassa olevasta reiästä pimeyteen, rhotukojen lentäessä heidän peräänsä. Öisellä taivaalla rhotukojen sähkösäikeet tanssivat kuolettavaa tanssiaan.

"Päästiin sieltä.", Tulen toa huokaisee tyytväisenä. Kolme soturia seisoo paljaalla linnoituksen katolla vesisateen iskeytyessä mustaan kiveen.
Yö on synkimmillään. Tähtiä ei näy Xian savusaasteen vuoksi, on vain loputonta mustaa ja jatkuvaa sadetta.
Alhaalta kuuluu hälinää.
"Eikö tuo ole komentotorni?", Matoro tajuaa katsoessaan vähän matkan päässä kohoavaa tornia, jonka parista ikkunasta paistaa himmeät valot.
"Mistä minä tiedän? En ole täyspäiväinen vierailija täällä.", Suga toteaa.
"Luulen että se on komentotorni. Mennään!", Kapura sanoo ja lähtee kulkemaan märkää, tasaitsa kattoa pitkin kohti tornia.

"Toinen kerroshan se oli?", joku heistä varmistaa.
"Aye.", Matoro sanoo lyhyesti. He seisovat metsästäjien linnakkeen katolla, komentotornin juurella.

"Yksi ongelma vielä... Miten pääsemme ylös?", Kapura kysyy.