Meri



Guartsu ja Manu seilasivat kohti Steltin saarta. Oli jo erittäin pimeää. He ehtisivät nukkua Steltillä. Mutta tietenkään asiat eivät olleet niin yksinkertaisia: heitä vastaan purjehti Nazorakien huomattavasti suurempi vene, jolla oli raskas aseistus.

”Karzahni”, Guardian kirosi. Oliko joku sittenkin saanut tietää heidän lähdöstään?
”Toden totta”, Manu virkkoi. Hän latasi toisen mukanaan olevista zamorpistooleista. Guardian teki samoin. Hänkin latasi vain pistoolin, sillä ei aikonut käyttää kivääriään tietystä syystä.

Kapteeni 666 oli hyvillään siitä, että oli sattunut paikalle. Klaanilaisten vene oli heidän tähtäimessään. Heidän suuren tykkinsä tähtäimessä, nimittäin. He olivat olleet tekemässä kauppoja Steltillä, kun tämä aivan mahtava tilaisuus hukuttaa pari klaanilaista ilmaantui.

Guardian huomasi tykin.
”Manu, ongelma.”
”Huomaan. Se pitää tuhota, tai olemme kalanruokaa.”
Tykki ampui. Onneksi se ampui ohi.

Kaksi klaanilaista hyppäsi vihollislaivaan, ja muutama Nazorak lensi yli laidan. Alkoi kuulua mätkähtelyä Guardianin heitellessä Nazorakeja pois tieltään. Manu taas kamppaili 666:n kanssa. Kapteeni oli ottanut hänen viitastaan kiinni ja paiskannut hänet laidan yli, mutta hän oli vetänyt tämän mukanaan. Nazorakeilla ei ole kiduksia. Joten 666 halusi pintaan. Manu ei päästänyt – ennen kuin torakka löi häneltä ilmat pihalle.

Guardian oli maassa, ja hänen päällään oli nyt viisi torakkaa. 666 nousi henkeään haukkoen veneen reunalle. Mutta sitten veneen pohjan lävisti varjosäde. Muutama Nazorak kuoli. Guardian katseli kauhuissaan jalkojensa väliä. Se oli ollut lähellä.
”MANU, PERHANA! TÄHTÄÄ!” Kuului purskahdus. Makuta pääsi pintaan.
”Miten se onnistuisi veneen alta? Nuo hulluthan vetivät minut kölin ali.”
Nazorakit olivat kavahtaneet kauemmas, ja G pääsi nyt hakaamaan lähimmän tajuttomaksi. Sitten 666 yritti halkaista hänet miekallaan, mutta osui vain Skakdin rintapanssariin sapelinsa lappeella. Guardian heilautti pistooliaan, joka osui torakkaa päähän. Musta kypärä putosi veteen, ja torakka lensi veneen pohjalle. Melkein heti se oli kuitenkin ylhäällä.
”Tappakaa Skakdi!” kapteeni karjui, ja Nazorakit ryntäsivät Guartsun kimppuun. Manu tarttui 666:n kurkusta takaa päin.
”Senkin pelkuri”, torakka kähisi yrittäessään vapautua, ”hyökätä nyt noin raukkamaisesti takaa päin…”
”Makutat ovat pelkureita, tiedäthän”, Manu sanoi julmasti ja jatkoi kuristamista. Mutta hän koki saman kuin kapteeni, sillä hänen takaansa eräs Nazorakeista ampui hänen selkäänsä. Sekä Makuta että tämän vanki kaatuivat lattialle.

Yksi alempiarvoisista Nazorakeista oli istunut veneen pohjaan tulleen reiän päälle tukkien sen. Muut olivat työn touhussa joutuessaan Guardianin tai Manun höykyttämäksi. Kaksikko oli jo turhan ruhjoutunut tässä vaiheessa reissua, mutta kumpikaan ei ollut vielä kuollut. Eikä kovin moni Nazorak. Silloin kapteeni 666 ryntäsi kohti tykkiä ja laukaisi kohti klaanilaisten pientä höyrypaattia. Se posahti tuusan nuuskaksi.
”Jos meidän laivamme menee kappaleiksi, niin tekee myös teidän”, sanoi Manu raivoissaan, tinttasi kapteeia turpaan ja tähtäsi tykin lattiaan. 666 lensi taas laidan yli, ja Guartsu piti kauhistuneet torakat pois Manun luota. Veneen pohja halkesi kahtia, ja suurin osa alle jääneistä torakoista kuoli julmasti. Guartsu oli hypännyt yli laidan laukaisuhetkellä. Manu hyppäsi heti laukaistuaan. Palasia sinkoili sinne tänne. Nazorakien ruumiita ajelehti pois. 666 alkoi uida kohti Steltiä. Samoin tekivät muutamat muut henkiin jääneet torakat. Guartsu ja Manukin lähtivät uimaan kohti rantaa; heidän pitäisi hankkia uusi vene – hetikohtapian aamulla kunnon yöunien jälkeen.

Bioklaani



Oli yö. Joka puolella oli pimeää. Tarkkanäköinen saattoi nähdä ilmassa pientä lentokonetta muistuttavan esineen. Se syöksyi linnakkeen sisäpuolelle.

Kun tämä esine oli tullut maahan, se muuttui. Sen osat, vaihtoivat paikkaa ja muuttuivat. Siitä tuli erinäköinen. Se oli pieni, ehkä kahden tai kolmenkymmenen sentin mittainen robotti, jolla oli siivet, muttei käsiä. Sillä oli yksi silmä, joka kiilsi punaisena. Se muistutti jonkin verran kiikarisilmää, joka Guardianilla on. Robotti tarkensi silmäänsä eteenpäin, kääntyi, tarkensi taas, ja kääntyi takaisin. Se muuntautui takaisin lentomuotoonsa ja lähti klaanin päärakennusta päin. Päärakennuksen ovella se muuntautui takaisin, meni lukolle ja näytti silmäänsä skanneriin. Skanneri meni sekaisin ja ovi avautui. Robotti lähti kävelemään klaanin tietokantaa kohti...

Trooppinen saari, Ath-koro

Ei kovinkaan kaukana Ämkoon ja Snowmanin seikkailuista toisella saarella pimeässä temppelissä oli häkissä isä Bartax. Hän oli jo huonossa kunnossa kidutuksen ja väkivaltaisen kohtelun sekä väsymyksen ja henkisen kärsimyksen jäljiltä. Saari oli nyt Nazorakien vallassa. Abzumo oli asettanut niitä vartioon joka puolelle. Omat joukkonsa hän oli ottanut mukaansa toiselle saarelle.

Huoneeseen saapui luutnantti 789. Hän oli saaresta henkilökohtaisesti vastuussa Abzumolle. Hän katseli hetken ympärilleen ja totutteli huoneen hämärään. Sitten hän äkkäsi Bartaxin. Torakka meni Matoranin luo ja kalautti häkkiä miekkansa lappeella.
”Hoi, haluaisitko olla hieman poikien mätkittävänä? Pääsisit vähän ulkoilemaan.” Hän hykerteli itsekseen omalle nokkeluudelleen. Matoran nosti katseensa häneen.
”Pyydän…” hän sanoi käheällä äänellä.
”Mitä?” torakka ilkkui. ”Etkö halua enää kärsiä?”
”Voisitko… sytyttää kynttilät, jotta voisin… lukea viimeisen rukouksen?”

Torakka alkoi nauraa. Hän suostui pyyntöön pilkaten kuitenkin Matorania ja tämän uskontoa.
”Tiedätkös, Parta-ax”, Nazorak ivasi sytyttäessään kynttilöitä, ”te uskonnolliset katsotte asiat aivan liian mustavalkoisesti. Teidän maailmankuvanne on vääristynyt.”
Hän kääntyi Bartaxiin päin. Kynttilät hänen takanaan alkoivat kasvattaa liekkejään.
”Nazorakit eivät ole paha imperiumi, eikä Ath ole rakastava jumala. Hän on vain kuva, jota palvotte.”
Matoran nosti päänsä voitonriemuisena. Katsellessaan liekkien palamista hän tokaisi luutnantille:
”Eikä tuo keskimmäinen ollut kynttilä.”

Nazorak-komentajan hymy hyytyi. Hän käännähti äkkiä katsomaan kynttilää. Kynttilän ”sydän” oli palanut jo kokonaan, ja liekki kosketti jo vahaa. Hänen kasvonsa vääntyivät epätoivoiseen irvistykseen. Hän yritti rääkäistä kauhusta, mutta räjähdys ehti päästää äänensä ensin. Alttari sinkoutui palasina ympäri huonetta tappaen muutaman häkeissä olevan Matoranin. Bartax katseli ilotulitusta.

Häkin ovi avautui. Ulkoa päin tulleet soturimunkit olivat saapuneet vapauttamaan apotin ja vangitut veljet. 789 makasi vielä elossa huoneen nurkassa. Hän oli menettänyt kaikki raajansa, ja kärsi kovia tuskia. Verta valui joka puolella. Bartax meni hänen luokseen.
”Pyydän!” torakka henkäisi. ”Auta… minu…a…”
Bartax katseli häntä kylmästi.
”Ath kanssasi”, hän sanoi, ja viilsi päänä poikki torakalta. Sen jälkeen hän piirsi ilmaan pyhän Athin symbolin ja siunasi ruumiin.

Nazorakien trooppinen tukikohta

”Ne ssssiissss päässssivät taassssss… pakoon?” Abzumo sanoi. Hän seisoi huoneen perällä selkä viestintuojiin päin.
”Ne… pakenivat… sukellusveneellä…”
”Ja se oli kallis…” sanoi toinen.
Abzumo ei vastannut. Torakat katselivat häntä pelokkaasti. Huoneessa oli niin varjoista, että he tuskin näkivät synkkää Makutaa.
Ssssssshhhh… eikö olekin surullisssssta?
Torakat hätkähtivät. Terävät kynnet painautuivat lihaan kummankin olkapäässä. Verta alkoi valua lattialle.
”Menkää…” sanoi hiljainen sihinä, ”ja etssssikää minulle ssssse ssssukellussssvene.”
Torakat pakenivat niin nopeasti kuin pystyivät.
Abzumon ajatukset olivat sirussa. Hänellä ei olisi aikaa jahdata klaanilaisia näin tärkeän esineen ollessa hänen ulottuvillaan.

Ath-koro

”Veljet”, Bartax huusi, ”sisaret!” Hän seisoi uuden alttarin vieressä. Se oli juuri tuotu.

”Meidän kansaamme tapetaan. Uskontoamme sorretaan. Arktisen Ath-koron ystävämme Nimdan palanen on VARASTETTU!”

Kuului muminaa ja valitusta.

”Tänään me marssimme Makutan joukkojen kimppuun ja tapamme ne VIIMEISEEN VISORKAIIN JA TORAKKAAN!”

Hurrausta.



Bartax alkoi suorittaa pyhää rituaalia.

Hän otti esiin veitsen.

”Oi Suuri ja Pyhä Ath”, hän lausui, ”anna meille voimaa toteuttaa tahtosi ja hankkia takaisin sen, mikä on otettu meiltä pois.”

Hän polvistui alttarille.

”Anna meille siunauksesi siihen, mitä meidän täytyy tehdä.”

Matoranit alkoivat hurrata.

”Anna meille meidän Pyhä, Muinainen Voimamme, jolla me tuhoamme vihollisesi ja kaiken, mikä Nimdaa pitää erossa meidän luotamme.”

Matoranit alkoivat huojua musiikin tahdissa.

”Ota vastaan uhrimme, jonka sinulle annamme saadaksemme siunauksesi jälleen!”

Matoranit huojuivat yhä voimakkaammin. Monet huusivat tahdissa.

Bartax kohotti veitsen. Tähän hän oli valmistautunut koko elämänsä. Hän saisi lopultakin pääsyn Pyhään Paikkaan. Mutta kynnys oli korkealla.

Hän uhrautui. Kansansa puolesta. Nimdan puolesta. Athin puolesta.

Hän ei huutanut. Ei parkunut. Ei kirkaissut. Hän vain kaatui alttarille. Veri valui Athin patsaan päälle.

Matoranien joukosta alkoi kuulua mutinaa:
”Nimda.”
Pian koko joukkio toisti monotonisesti yhtä sanaa:
”Nimda.”

Punahehkuiset silmät katsoivat kohti Nazorakien leiriä.

”Nimda. Nimda. Nimda. Nimda. Nimda.”

Joukko hitaasti huojuvia Matoraneja käveli leiriä kohti. Nazorakit näkivät heidän tulevan. He vitsailivat asiasta, kunnes näkivät joukon lähempää. Heitä alkoi pelottaa, kun punasilmäiset zombien lailla kävelevät Matoranit tulivat heidän luokseen. Eräs Nazorak nosti yhden Matoranin ilmaan ja heitti hänet kauemmas. Muuta saivat torakan kiinni, ja hän tallautui kuoliaaksi pienten jalkojen alla. Nazorakit juoksentelivat suuntaan ja toiseen. Kukaan ei päässyt pakoon. Kaikki kuolivat.

T'haok, Zyglakien elävä meritukikohta, Rhak'eladdin palvontamenot

Suuri sininen ja lähes läpinäkyvä meriotus, T'haok kellui Hopeisella merellä kaukana Bio-Klaanin saaren rannasta. Suuri bio-organismi metsästi myrkyllisillä pyyntilonkeroillaan kaloja ja muita meriraheja, joita se lappoi monista pienistä kidoista muodostuneeseen jättiläisleikkuriin. Sahateräiset hampaat jauhoivat kuolleet Rahit meripedon ravinnoksi ja polttoaineeksi. Olennon jättimäisiin selkäkennoihin, jotka imivät valoa olennon lämmittämiseen, Zyglakit olivat rakentaneet tukikohtansa, hallintorakennelmia, jotka risteilivät olennon selästä aina vatsaan asti. Olennon perässä oli joukko suurempia lonkeroita, joiden avulla otus oli kiinnittynyt merenpohjaan. Imukuppiensa avulla otus pysytteli tässä paikassa, koska juuri tälläkohtaa meren virtaus toi enemmän saalista suoraan T’haokin kitaan.

Olennon sisällä, suuressa salissa jossa ei ollut ollenkaan kattoa, joukko Zyglakeja oli kokoontunut kuulemaan shamaaninsa, Vanhuksen saarnaa Rhak'eladdista, heidän pääjumalastaan sekä tämän sanansaattajasta, tuomionpäivän demonista, R'lkeihista.

Vanha Rhak'eladdin symboli-riipusta, kolmiota jonka kulmissa on kolmen kynnen sarja, keskellä kukannuppua muistuttava Rhak'eladdin pää ja tämän kaikkinäkevä silmä, kantava Zyglak nousi kaapu päällään korokkeelle, ottaen käsiinsä vanhan Zyglakiksi kirjoitetun kivitaulun, alkaen lukea tuhansia vuosia vanhaa tarinaa heidän jumalastaan ja tämän sanansaattajasta, R'lkeihista.

"Rhak'eladd, Suuri Jumalamme, Herramme, kuule meitä kun jaamme taas sukupolvia vanhan tarinan sinusta ja Demoni R'lkeihista, Suuresta Sanansaattajastasi, joka tulee syömään valon ja varjon, antaen täten Universumin herruuden takaisin meille!" Vanhus pauhasi suurelle Zyglak-joukolle. Zyglakit menivät rituaaliin suosittamaan asentoon, muodostamaan ruumiistaan ja hännistään pallon, mikä merkitsi heille Rhak'eladdin silmän symbolia, ympyrää joka pyörii ikuisesti. Muutama Zyglak alkoi pyöriä hiljaa lattialla tehden samalla outoa huminaa. Kohta koko sali oli transsissa ja Vanhus pauhasi Rhak'eladdin tuhoavan kaikki Suurten olentojen luomat olennot, jättäen lopulta vain Zyglakit johtamaan universumia.

”Rhak’eladd nouse ottamaan vastaan tämä lahja, uhrimme jonka kaappasimme mantereelta. Ota vastaan tämä saasta jonka Suuret olennot loivat johtamaan universumia!” Vanhus jatkoi kerrottuaan tarinaansa jonkun aikaa.

Lavalle tuotiin vanki, Matoran, joka katseli peloissaan Zyglakeja, jotka olivat hurmoksessa ja nousseet seisomaan. Joukkio huusi Zyglakien kielellä ”Uhraa vanki! Uhraa vanki!”

Matorania tönittiin eteenpäin ja kahlehdittu naamioton olento katseli itkuisilla silmillään Zyglakeja, olentoja jotka olivat hyökänneet hänen kotikyläänsä, ryöstäneet kaiken ja sen jälkeen sytyttäneet tuleen koko kylän, tappaen pakenijat. Tämä pieni Ta-Matoran oli kylänsä ainut elossasäilyjä. Hän katseli Zyglak-massan punaisia silmiä, jotka vaativat palavasti veriuhria rakkaalle jumalalleen. Pelko ja viha näitä liskoja kohtaan kasvoi Matoranin sydämessä kokoajan, mutta hän tajusi pian että se olisi vain ajan hukkaa. Nämä olennot saisivat haluamansa ja Matoran pääsisi takaisin Suuren Hengen huomaan.
”On tullut taas aika vuodattaa veriuhri Rhak’eladdille!” Vanhus huusi taas, osoittaen känsäisellä kynnellään, jossa oli Rhak’eladdin sinetillä varustettu sormus, kohti uhria jota tönittiin kohti lavaa.

Väkijoukko alkoi taas mylvimään hysteerisesti kun uhria alettiin tuuppia yhä kovakouraisemmin kohti alttaria, jossa Vanhus saarnasi.
”Uhri ! Uhri! Uhri!” väkijoukko huusi, heilutellen häntiään ilmassa, jolloin syntyi outo puistattava ääni. Lähes yhtä aikaa tapahtuva heilutus värisytti ilmaa ja liekkejä, joita oli alttarin soihduissa.

Matoran oli tuotu Vanhuksen luokse. Zyglak osoitti Matorania, lausuen liudan manauksia zyglakiksi. Matoran katseli palavan vihaisena Zyglakia. Tämä vain myhäili. Hän tiesi tarkkaan mitä Matoranin päässä liikkui. Ja se oli Rhak’eladdin tahto.
Kaksi isoa Zyglakia nousi alttarille ja alkoi repiä Matoranin raajoista. Lihakset, verisuonet ja metalliset osat katkeilivat kun kaksi raavasta liskoa alkoi murskaamaan Matorania joka ei huutanut ollenkaan.

Matoran ajatteli ettei antaisi näille hirviöille sitä tuskan huudon kuulemisen nautintoa ja puri hammastaan, samalla kun hänen raajansa irtosivat ruumiista ja vihreää verta lenteli ympäri lattiaa. Matoran näki kuinka Zyglakit keräsivät raajan kappaleet vadille ja Vanhus teki loitsuja ja mutisi kaikkea käsittämätöntä. Tämän jälkeen hän iski kuluneen ja uurteisen, Rhak’eladdin symbolilla varustetun miekan Matoranin sydämeen, jolloin sydänvalo särkyi ja lakkasi välkkymästä. Matoran oli nyt kuollut ja Rhak’eladdin verenjano oli tyydytetty.

”Viekää uhrin kappaleet mereen!” Vanhus huusi kun suoritus oli ohi. Matoranin repijät veivät tarjottimilla ruhon kohti aluksen keulaa, jossa T'haokin suu sijaitsi. Olento veti lonkeroillaan kaksikon tuoman välipalan kitaansa ja mörisi tyytyväisenä, samalla kun sahalaitaiset hampaat alkoivat ensin pilkkoa, murskata ja jauhaa onnetonta olentoa.


Metsä

Umbra ja GK olivat perustaneet leirin pieneen laaksoon, jossa ei ollut paljoa puita. Kaksikko oli juossut päivän mittaa pakoon niin tappavia lihansyöjämuurahaisia, joiden pesän GK oli tuikannut tuleen, luullen sitä risukasaksi, herättänyt Tuhkakarhun uniltaan, joka oli ajanut kaksikon puuhun ja hajottanut lahon puunrungon, joka sattui olemaan tappavien herhiläisten pesä. Kaksikko oli joutunut kokemaan monia vastoinkäymisiä tässä kirotussa metsässä, jonka jokaisella kivellä ja käpylehmällä oli jotain kaksikon matkaa vastaan.

""Olen vähän ajatellut", Umbra sanoi, "että meidän pitäisi lähteä erisuuntiin, sinä kun tahdot tappaa oman kaksoisolentosi ja minä haluan vain päästä kotiin täältä, ja ainoa keino on ulottuvuusporttitykki", Umbra sanoi, sörkkien nuotion liekkejä kepillä. Liekit nostivat ilmaan savupatsaan. joka pudotteli tuleen pökertyneitä hyttysraheja.

”Mutta tarvitsen tykkiä tehtävässäni palata omaan maailmaani, jossa mitään pahaa ei tule tapahtumaan jos onnistun tehtävässäni”, GK intti.

”Hyvä on. Saat tulla mukaan, jos olet kunnolla…” Umbra murisi, painuen nukkumaan lehden alle.

Metsä, leirinuotio

GK:n päässä pyöri sitä ja tätä, juuri nyt hän näki päässään, Abzumon huoneen oven pöydän jolla makasi musta toa ja joku tuli avaamaan ovea. Näky keskeytyi. GK heräsi Umbran äänekk''seen kuorsaukseen.

"Toivon totisesti, että tuo on vain unta."

Huomenna he pääsisivät jo perille.
Mutta näky vaivasi GK:tä

Nazorakien luola. Jonkin aikaa aikaisemmin.



Eversti 106 käveli pitkin nazorak luolastoa, huhujen mukaan Abzumon huoneessa olisi jotain mielenkiintoista.

"Abzumo on typerys, kunhan vain olisi jäänyt tänne niin tästä ei tulisi mitään ikävää hänen kannaltaan."

Turvallisuutensa vuoksi hän ampui kamerat ja lähestyneet nazorakit tämän jälkeen. Eversti 106 avasi oven, hän halusi päästä ulos tästä läävästä, olla oman elämänsä herra.
Nazorak löi oven rikki ja stui sisään. pöydällä oli lappu ja musta toa.

"Tämä on menolippuni ulos näistä saastaisista pikku käytävistä!"

"Mutta miten tämän saa päälle!" Torakkaheitti toan ruhon lattialle, jotakin tapahtui, sen elämävalo käynnistyi, se oli musta. Silmät avautuivat, toa setvi päätään.



"Kertokaa minulle!"
Toa räjäytti pöydän ja heitti palaset everstiä päin, joka vain vaivoin onnistui väistämään itsensä kuolemalta.

"Kertokaa!", toa huusi.

"Rauhoitu!", Eversti 106 karjaisi.

Toan silmien punainen leisku himmeni ja ne muuttuivat normaaleiksi.

"Minä jakelen käskyt, sinä senkin ötökän kuvatus, missä. Minä. Olen!"

Leisku alkoi taas nousta ja Torakan piti olla varovaisempi sanoissaan.

"Olet Nazorakien luolastossa.".

"Ahaa. te olette Nazorakeja. Abzumon ja Makuta Nuin luoma laji, mutta minä. Minä olen heidänkin johtajansa!",Toa karjaisi hälyyttäen samalla nazorakeja paikalle."

Joukkoja kerääntyi oven taakse, he olivat valmiita ampumaan.

"Ymmärrätkö, kaikki tottelevat minua, itse Mata Nui kumartaa minua, joku päivä!" Torakka pysyi hiljaa. sitten hän hän heitti metallinpalasen, joka lukitsi toan kiinni seinään.

"Jaa... sinäkö yritätä päihittää minut. Olen kuulolla ruojake.", Toa sanoi ivallisesti. Ja riuhtaisi itsensä irti.

"Jokin sekoittaa pääni." Aivan kuin en olisi yksin tässä maailmassa, aivan kuin joku toinenkin olisi täällä." Toan sisäinen Makuta aisti sen.

"Kerää sinä pari onnetonta torakkaa, ne tulevat mukaani! Ja minä totta suurimman pahuuden nimeen tapan sen, joka häiritsee minua!"

SS Rautasiipi

"Öh, Amiraali?" muuannen kuulokepäinen Nazorak kysyi varovasti. 002 kääntyi hitaasti ikkunansa äärestä.
"Mitä nyt?"
"Olemme menettäneet yhteyden Kapteeni 666:teen, sir."
"Eikö hän ollut kauppaa hieromassa Steltillä?"
"Öh, kyllä oli, sir, mutta ilmeisesti hänen komennossaan olleen laivan kimppuun hyökättiin."

Amiraali oli juuri vastaamassa, kun komentosillan ovi aukesi. Sisään astelivat Eversti 437 sekä sinibarettinen 1034.
"Kokouksen aika, Amiraali?" 437 kysyi kovaan ääneen 1034:n seisoessa hiljaisena vieressä. Amiraali mietti hetken hiljaa, ja lähti sitten Everstin matkaan, huikaten olkansa yli: "Selvittäkää, mitä 666:lle on käynyt."

Sitten kolmikko poistui huoneesta Amiraalin jalan lyödessä kovaäänisesti lattiaa vasten.
"Raportti on siis valmis?" Amiraali tiedusteli hermostuneelta 1034:ltä.
"Ky-kyllä on." lyhyehkö torakka änkytti, ja kaivoi esiin paperinipun.
Amiraali riuhtaisi sen sinilakkisen torakan kädestä, ja selasi sitä pikaisesti.

Kolmikko asteli rautasiiven pienempään ruokasaliin, joka toimitti kokoushuoneen virkaa. Ylellisessä, harvojen ja valittujen käyttöön annettavassa tilassa oli juhlava koristus. Taulut peittivät suuren osan seinää, ja hopeinen kattokruunu keinahteli hieman aaltojen iskiessä laivaan. Erään pöydän ympärillä istui jo muutamia torakoita, ja samaiseen pöytään huoneeseen tulijatkin asettuivat. Amiraali istuutui pöydän päässä sijaitsevaan suurimpaan tuoliin 1034:n jäädessä hänen viereensä seisomaan. 437 asettautui vapaalle paikalle muiden nazorakien välissä.

"Olen kutsunut teidät kaikki tänne arvioimaan laivastomme vahvuutta Klaanin höyrypaatteja vastaan" 002 aloitti, ja läimäytti paperipinon pöydän pintaan. Se liukui hetken puisella pinnalla, kunnes pysähtyi erään kipparinlakkia päässään pitävän torakan eteen.

Vanha Nazorak kumartui hieman eteenpäin, ja nappasi raportin kynsiinsä.
"Tästä ei käy tarkasti ilmi, millainen aseistus Klaanin aluksissa on."
1034 tunsi, kuinka kylmä hiki valui hänen kasvojaan pitkin. Hänen suureksi helpotuksekseen Amiraali kuitenkin avasi suunsa.
"Se on täysin ymmärrettävää. Klaanin alukset eivät ole sotaan tarkoitettuja, aseet on lisätty jälkikäteen, ja suuri osa niistä on kaikesta päätellen aivan viime viikkoina lisättyjä. Kyllähän moisen vanhan merikarhun pitäisi noilla tiedoilla pärjätä."

Kipparihattuisen nazorakin vieressä istuva, karski ja harvinaisen vaalea torakka sieppasi nipun.
"Kymmenen kevyttä, kaksikymmentäkaksi keskirastasta ja kolme raskasta alusta, joista yksi on todella suuri 'Tahtorakiksi' nimetty paatti. Yhteensä 35 alusta."
"Hienosti laskettu, Majuri" Amiraalin vasemmalla puolella istuva, eriskummallisiin huiveihin pukeutunut Nazorak huomautti hivenen ivaa äänessään, ja jatkoi: "Meillä on 76 laivaa taisteluvalmiina, ja niistä jokainen on sotaa varten rakennettu. Raskaampi aseistus ja enemmän panssarointia."
"Aivan" äsken puhunut Majuri keskeytti. "Joten eiköhän ainoaksi kysymykseksi jää, kuinka pian saamme Klaanin laivaston tuhottua."
"Ennen kuin kukaan ehti vastata mitään, Amiraali pamautti jalallaan lattiaa, aiheuttaen kovan kolahduksen. Sitten hän avasi suunsa.
"Juuri tämän takia minä johdan laivastoa, ja te ette. Meillä on enemmän ja tulivoimaisempia aluksia, mutta Klaanin kulkupelit lentävät. Omat laivamme on tarkoitettu meritaisteluun. Sukellusveneet voimme käytännössä laskea pois taisteluvahvuudesta, eikä muidenkaan alusten torpeedoilla tee mitään. Sen sijaan ilmatorjuntatykit nousevat keskeiseen rooliin, ja meidän on ehkä tehtävä tiivistä yhteistyötä Ilmavoimiemme kanssa. Tiedän, minäkään en pidä ajatuksesta."

Hetken ajan kuului vain epämääräistä mutinaa. Sitten Eversti 437 puuttui keskusteluun.
"Entä lippulaivat? Tahtorak on iso kuin mikä, se voi olla ongelma."
Amiraali napsautti sormiaan, ja 1034 kipitti huoneen seinustalle, ja veti sieltä alas valkokankaan. Sitten sinilakkinen torakka painoi kaukosäädintä, ja näytölle heijastui jostain kuva. Siinä olivat Tahtorak ja Rautasiipi, toisiinsa suhteutettuna oikeassa koossa.

Klaanin Tahtorak oli kaikessa komeudessaankin selkeästi Rautasiipeä pienempi. Torakkain lippulaiva oli noin puolitoistakertainen messingin väriseen höyrypaattiin verrattuna. Lisäksi Rautasiiven kansi oli täynnä aseita, erilaisia piippuja sojotti komentotornistakin. Laivan takaosa oli täysin panssaroitu, ja muistutti torakan selkää. Tai oopperataloa, siitä kiisteltiin usein.

"SS Rautasiipi on suunniteltu kestämään taisteluja vaikka itseään isompia sotalaivojakin vastaan. Niin paljon kuin Tahtorak edustaakin höyryvoimaisen rakentamisen täydellistä taitamista, ei sen pitäisi missään olosuhteissa pärjätä Rautasiivellemme. Lisäksi lentämisestä ei ole juurikaan iloa sen kokoiselle alukselle, Tahtorak tuskin kykenee väistelemään oman lippulaivamme ilmatorjuntaa." Amiraali selitti lievä hymy kasvoillaan. "Ja sitä paitsi. Heidän laivastonsa koostu matoralaisista."

Kaikki pöydän ympärillä istuvat torakat alkoivat nauraa. Oli monenmoista hohotusta ja hihittelyäkin, mutta yksikään nauru ei kuulostanut niin kalsealta kuin Amiraalin nauru. Tasaisen kylmää naurua kuunnellessaan huoneen seinustalla hiljaisena seisova 1034 tunsi kylmien väreiden hiipivän selässään. Näinä hetkinä hän meilkeinpä pelkäsi johtajaansa.

Zyglakien sisämaatukikohta

Flygel nousi kylmästä vedestä Ulottuvuusporttitykki kätkettynä lumpeenlehtinipun alle. Hän ei halunnut että hänen vähä-älyiset lajitoverinsa olisivat alkaneet palvoa tykkiä lahjana Rhak'eladdilta, heidän hirviöjumalaltaan. Flygel itse oli ateisti, eikä uskonut näihin hömpötyksiin, joita hänen hullut veljensä hänelle tyrkyttivät. Flygel oli matkalla metsikköön, jossa hän voisi harjoitella rauhassa tykkinsä kanssa. Hän oli onnistunut luomaan ulottuvuusportin päin seinää, joka oli romahduttanut hänen oman huoneensa. Nyt sitä korjasi muutama Zyglak-työläinen.

"Tämä tykki tulee olemaan arvokas Zyglakeille Allianssissa", Flygel puheli itsekseen, kävellen mutaisella maalla, kohti metsää, jättäen tukikohdan taakseen.

Talsien jonkinaikaa metsässä, Flygel päätteli että oli päässyt jo tarpeeksi kauas tukikohdasta. Hän heitti lehtinipun maahan, ottaen tykin käteensä. Tykin perään oli painettu kultareunuksinen Kanohi Olmakin kuva ja tykissä risteili Matoralaisten kirjoitusta. Flygel oli jo jonkinaikaa tehnyt kokeita tykillään ja oppinut käyttämään sitä.

"No niin. Nyt pääset tositoimiin", Flygel sanoi, laittaen peukalonsa liipasimella ja tähdäten suurta puuta. Puu katosi ulottuvuusporttiin ja portti sulkeutui.

"Hienoa. Pitäisi vain tietää minne se puu siirtyi", Flygel ajatteli, kun huomasi tykin toimivan lähes moitteettomasti.

Nyt Flygel päätti painella tykin sinisenä hohtavia nappeja, ja ampui ulottuvuusportin päin yksinäistä Nui-Ramaa, joka lensi korkealla puiden latvojen yläpuolella. Portti osui Rahiin ja siirsi sen jonnekin universumissa.

Äkkiä Flygel aisti jotain. Jotain isoa, joka vavisutti maata, oli tulossa häntä kohdin. Puiden kätköistä syöksähti jättiläismäinen lentokyvytön ja biomekaaninen lintu kohti Flygeliä. Lintu aukaisi suuren nokkansa ja rääkäisi koettaen iskeä nokallaan Flygeliä. Zyglak väisti iskun kierähtämällä pois linnun tieltä ja sivalsi lintua jalkaan piikikkäällä piiskahännällään.

Flygel otti nopeasti varustevyöltään luuteränsä, valmistautuen taisteluun lintua vastaan. Sinipunainen lintu rääkäisi, koettaen potkaista Flygeliä suurella kolmivarpaisella ja kyntiellä jalallaan. Isku meni ohi ja lintu hyppäsi ilmassa kohti Flygeliä. Zyglak paineli hädissään ulottuvuusporttitykin nappeja ja laukaisi portin päin lintua, joka katosi porttiin.

"Mistä näitä outoja hirviöitä oikein tulee?" Flygel mutisi, jatkaen tykkinsä testailua kuin mitään ei olisi tapahtunut. Maassa oli kasa linnusta varisseita höyheniä, jotka putosivat taistelun tiimellyksessä.

Metsä



Kaksikko oli jatkanut matkaansa kohti järveä, lemu alkoi taas kasvaa. Jotakin lehahti ilmassa.

"Kraak", kuului jostain.

"Mitä...?", Umbra säpsähti.

"Lintu.", Gk vastasi.

"Iso lintu."

"Eli siis... pakenemme?" GK sanoi varovaisesti.

"Se voisi olla viisainta".

Lintu lehahti heidän ylitseen, sen siipiväli oli hyvin suuri, pyrstö epätavallisen muotoinen ja se näytti nälkäiseltä.

Kaksikko lähti juoksuun. Lintu oli ollut kauankin ilman ruokaa.

"Mistä hitosta tuo tuli!?", Gekko huusi ihemtyksissään.

Lintu nappasi toan viitasta kiinni.

"Umbra, auta!", GK huusi hädissään, kun lintu yritti mutustaa tämän viittaa.

Umbra heitti miekkansa, joka katkaisi palasen kangasta ja GK tipahti alas.

Lintu ei selvästikkään halunnut tyytyä pelkkään kankaaseen.

Se lähti syöksyyn Umbraa päin.

Ja nappasi Umbran propellista kiinni.

"Ei hätää, ei hätää." Umbra yritti rauhoittaa itseään ja tökkäsi lintua selkään miekallaan, se rääkäisi kivuliaasti ja otti hampaisiinsa GK n vasemman jalan. Jos siellä olisi ollut tuntoa, se olisi varmasti sattunut.Pari johtoa tuli näkyviin jalasta. GK löi miekallaan lintua silmään ja se ilmeisesti sokeutui, lintu hietti molemmat selkäänsä ja liisi kohti järveä.

Lintu oli tuonut heille lisävauhtia, mutta myös tuohoamassa heidän elämänsä. Lintu koitti ravistaa Kaksikon pois selästään, jotta voisi näiden tiputtua noukkia suuhunsa heidän kuolleet ruhonsa. Nouseva tuuli vain pahensi asiaa. Lintu pyöri ympyrää järven rannalla. terävien kivien päällä. GK hyppäsi linnun siivelle ja rupesi repimään höyheniä irti, Umbra teki samoin oikealle siivelle. Linnun vauhti alkoi hidastua ja se äimisteli sitä kunnes tajusi kääntää päätään, se siivet olivat reapleisen näköiset, nyt lintu yritti lyödä siivillään kaksikon pois siivillään. Jotakin oli tehtävä ja pian. Jos he haluaisivat tappaa linnun olisi mahdollista, että hekin kuolisivat. Mutta parempi yrittää kuin vain jäädä kyhjöttämään.

"Hakataan sen kylkiä!", Umbra huusi.

"Mikäs siinä, ei minulla mitään ideaa ole."

kaksikkko rupesi lyömään linnun kylkiä roikkumalla sen siivissä.

Kun kylkiluut alkoivat tulla esiin lintu alkoi olla kypsä tähän kiduttamiseen. Se huitaisi Kaksikon siivistänsä pois ja tipautti alas.

"Hitto!", molemmat karjuivat.

Sitten jokin tarttui heihin, linnnun jalat pitivät heistä kiinni.

Ja puolen kilometrin päässä näkyi sama kivikko.

"Voi Mata Nuin nimeen, ei!", GK huusi, molemmat olivat nyt oikeasti kuoleman vakavissaan.

Nazorak luolat



Eversti 106 oli harmissaan hänen palvelijansa oli juuri nöyryyttänyt hänet, ja tuhonnut hänen suunnitelmansa. Koko luolastossa, suurin puheenaihe oli tämä salaperäinen toa.

Joukot olivat valmiita, lähtö olisi pian. Heidät oli varustettu kivääreillä ja muutamalla mingunilla joukot koostuivat noin 40 nazorakista ja 106 oli määrätty johtamaan sitä.

Joukossa olivat nuo kaksi nazorakia pöllämystyneinä, jotka olivat kuljettaneet toan Destralilta.

Toa komensi joukkoja ne lähtivät kohti metsää missä Makuta tunsi häiriötekijän olevan.

Matka tulisi kestämään yhden päivän. Häirikkö saisi tuta nahoissaan, ettei Makutojen kanssa pelleillä.

"Nyt armaat joukkoni! me menemme tuonne ja tapamme sen, joka minua häiritsee!", toa huusi ja ja tämän jälkeen kuului hurraahuutoja.

Matka kestäisi yhden päivän.

Nazorakit olivat innoissaan, jos tämä syrjäyttäjäisi Abzumon he voisivat saada parnnuksia järjestelmäänsä.

Xia, Metsästäjien tukikohta

"Tämä alkaa pikku hiljaa syödä miestä, annetaan noille turpiin ja yritetään levähtää.", Summerganon puhisee ja seuraa kuinka lohikäärmeet lähestyvät. Kolmikko odotti, kunnes lohikäärmeet olivat iskuetäisyyellä ja sitten alkoi tapahtua: Matoro ampu jäätä päin lohikäärmeiden näköä ja Summerganon hyppäsi korkealle ilmaan ja tuli alas miekka ojossa. Yksi lohikäärme karjui tuskasta miekan terän lävistäessä otuksen selän. Kapura paini parvekkeella yhden lohikäärmen kanssa, väistellen sen vahvoja iskuja. Matoro säntäsi apuun ja Summerganon jäi pitelemään muita petoja, saaden itse lieviä vammoja ja lohkeamia haarniskaan.

Kapura ja Matoro kaatavat vastustajansa ja se putoaa parvekkeen kaiteen rikkoen alas. Kapura ja Matoro ryntäävät toverinsa avuksi ja yllättävä, ylhäältä tuleva hyökkäys saa lohikäärmeet perääntymään. Yksi lohikäärme on poissa pelissä putouksen jälkeen ja toinen haavoittunut vakavasti Sugan miekan lävistettyä sen, mutta kaksi on yhä jäljellä ja niiden uhkavuus tuntuu vain kasvaneen. Kamppailu saa portaikon rakenteet heikkenemään, sillä kolmikko saa paiskattua raskaan pedon alas ja lohikäärme putoaa rymisten. Tilanne on erittäin sekava, sillä portaiden lisäksi taistelu on levinnyt takaisin alas ja linnake alkaa ilmeisesti heräillä, sillä muutama tiedusteleva metsästäjä saapuu paikalle, mutta katsoo parhaaksi olla sekaantumatta. "Tämä ei voi jatkua näin, meidät otetaan kiinni jos emme pian korjaa luitamme täältä.", Kapura huutaa melskeen läpi. Lohikäärme kaatuu rymisten portaat alas Kapuran ja Matoron yhteiselementti-iskun voimasta Summerganonin lyödessä pedolta jalat alta. Kolme petoa voihkii ja ryömii lattialla, yksi on perääntynyt nurkkaan.

"Nyt on tilaisuutemme. Hoidamme tilanteen, nitistämme muutaman metsästäjän jos niitä ilmaantuu ja jatkamme matkaa ennenkuin metsästäjät järjestäytyvät ja lahtaavat meidät!", Matoro sanoo vakaalla äänellä. He ovat edenneet taistosta taistoon tehtävänsä aikana, mutta kolmikko ei silti tunne pelkoa tai horju, he tulivat tänne auttamaan ystäväänsä Killjoyta ja he hoitaisivat tehtävänsä. Ja pienenä bonuksena he löylyttäisivät metsästäjiä. Niin he tilanteen ajattelivat ja terästäytyivät jälleen. Alhaalla tarkkaileva Hordika lohikäärme oli jopa hieman peloissaan, sillä runnellun huoneen portaikossa seisova kolmikko tuntui periksiantamattomalta.

Xia, Metsästäjien tukikohta

"Näkyykö pakoreittiä!", mustavalkoinen toa melkein huutaa taistelun äänien yli.
"Ei ole! Ainoat tuolla alhaalla!", Kapura huutaa.
Summerganon kaivaa vyöltään puoliympyän mallisen räjähdepanoksen ja asentaa sen katonrajaan. Hän säätää ajastimen kohdalleen, ja sulatin alkaa piipittää...

"Maahan!", joku huutaa, ja lohikäärmeiden rhotuka iskeytyy joukon keskelle.
Yksi Hordika-lohikäärme yrittää tulla portaita ylös. Yksi Hordika-lohikäärme nousee lajiyksilönsä tueksi portaisiin, mutta painon takia portaat ja osa parvea sortuu olennon painon alle.

Olentojen mylvintä peittyy hetkeksi räjähtävään seinään. Kivisilppua sataa alas ja parvi melkein romahtaa. Kolme hahmoa syöksyvät katonrajassa olevasta reiästä pimeyteen, rhotukojen lentäessä heidän peräänsä. Öisellä taivaalla rhotukojen sähkösäikeet tanssivat kuolettavaa tanssiaan.

"Päästiin sieltä.", Tulen toa huokaisee tyytväisenä. Kolme soturia seisoo paljaalla linnoituksen katolla vesisateen iskeytyessä mustaan kiveen.
Yö on synkimmillään. Tähtiä ei näy Xian savusaasteen vuoksi, on vain loputonta mustaa ja jatkuvaa sadetta.
Alhaalta kuuluu hälinää.
"Eikö tuo ole komentotorni?", Matoro tajuaa katsoessaan vähän matkan päässä kohoavaa tornia, jonka parista ikkunasta paistaa himmeät valot.
"Mistä minä tiedän? En ole täyspäiväinen vierailija täällä.", Suga toteaa.
"Luulen että se on komentotorni. Mennään!", Kapura sanoo ja lähtee kulkemaan märkää, tasaitsa kattoa pitkin kohti tornia.

"Toinen kerroshan se oli?", joku heistä varmistaa.
"Aye.", Matoro sanoo lyhyesti. He seisovat metsästäjien linnakkeen katolla, komentotornin juurella.

"Yksi ongelma vielä... Miten pääsemme ylös?", Kapura kysyy.

Bio-Klaani, Telakka, Tahtorakin komentosilta

Keetongu tarkasteli alempien päälikköjensä kanssa Laivastoon hakevien Matoranien lyhyttä riviä. Keetongu tunnisti erään Onu-Matoranin, joka oli joksus tehnyt hanttihommia pajan puolella, mutta muut olivat tuntemattomia. Siellä oli kahdeksan Onu-Matorania, kaksi Ta-Matorania ja hieman kauempana muista lattiaan tuijottava Ga-Matoran.

Keetongu aikoi ottaa kaikki hakiat laivastoon, tulivathan he kuitenkin vapaaehtoisesti. Sota oli tulossa ja kaikille löytyisi varmasti joku homma, olisi se sitten vaikka putkien puhdistamista.

Onu-Matoranit olivat helpoimpia työllistää. He olivat alusta alkaen kuin kotonaan ja osasivat höyrytekniikan alkeet.

Ta-Matoranit halusivat uunien puolelle hommiin. Vaikka se kuulostikin luontevalta, Keetongu oli salaa yllättynyt. Stereotypiat kun yleensä osottautuivat vääriksi. No, kuulemma tulen Matoranit kestivät kuumuttaa paremmin.

Ga-Matoran oli aika vaisu kertomaan vahvuuksiaan, mutta hän vaikutti älykkäältä henkilöltä. Keetongu pisti hänet hoitamaan laivaston paperitöitä ja kuljettamaan viestejä. Matoranin nimi oli Daiwen. Hän teki hommansa tunnollisesti eikä valittanut.

Kirjanpitäjän hankkiminen tuotti heti hedelmää. Keetongu sai käsiinsä asiakirjan, jonka mukaan Keetongu oli tilannut Nynrah-haamuilta erikoisvalmisteisen ilmalaivan rungon pari kuukautta sitten. Keltainen kyklooppi oli unohtanut koko asian viime aikojen hämminkien takia, mutta kun hän näki paperin, asia nousi takaisin hänen mieleensä. Uusi laiva olisi tärkeä sodassa Nazorakeja vastaan, ja Nynrah-haamujen olisi pitänyt saada se valmiiksi jo viikkoja sitten.

Asiasta täytyi ottaa selvää.

Xia, Metsästäjien linnakkeen katto




Kylmä sade iskeytyy kiviseen kattoon. Syvällä linnoituksen sisällä kaikki paikalliset etsivät kolmea tunkeilijaa.
Matoro tunnustelee komentotornin seinämää. Se on koottu suurista kivenjärkäleistä. Kiipeäminen voisi onnistua.
Taustalla jyrähtää ukkonen.

"Koitetaan kiivetä tuosta ylös. Meidät löydetään täältä jossain välissä.", jään toa sanoo vilkuillen merelle. Sadepisarat valuvat hänen naamiotaan pitkin.

Summerganon vetäisee suuren miekkansa kahteen osaan ja iskee toisen niistä kahden kiven väliin. Toisen ylemmäs. Uudestaan. Valkohaarniskainen soturi kiipeää hitaasti ylöspäin. Kapura seuraa esimerkkiä.

Metsästäjän pää pistää esiin klaanilaisten räjäyttämästä aukosta.
"NE PAKENEVAT! TÄNNE!", olento huutaa. Matoro ampuu jääsäteen olennon kasvoihin ja potkaisee tämän alas.

"Menkää edeltä! Suojaan!", Matoro huutaa. Aukosta lentää ammuksia taivaalle.

Summerganonin miekka iskeytyy metalliseen ikkunankarmiin ja lasin läpi. Hän vetäisee itsensä sisään komentotorniin ja Kapura tulee perässä.

"Hei! Pysähdy!", piikikäs metsästäjä huutaa ha hyppää aukosta märälle katolle. Matoro potkaisee tätä nopeasti rintaan ja laukaisee harppuunan kohti ikkunaa.
Metallinen iskuhaka osuu ikkunankarmiin ja pysyy siinä. Toa kelaa itsensä suurella nopeudella ylös.

Musta hahmo syöksyy ikkunasta sisään, suoraan Kapuraa päin. Molemmat kaatuvat kivilattialle ikkunan luo.
"Lopettakaas halailu, tuossa on portaat komentotornin toisene kerrokseen...", Summerganon sanoo ohimennen ja lähtee kävelmään metalliportaita ylös.
Kapura ja Matoro nousevat nopeasti ja syöksyvät hänen perään.

Summerganon on pysähtynyt ylimmälle askeleelle ja katsoo kulma takaa. Suuri teräsovi ja monta vartijaa. Tämä on ilmeisesti se elementtisuojattu ovi josta Killjoy puhui.

"Mennään!", joku kolmikosta ilmoittaa.



Matoro syöksyy seinänä vierestä huoneen poikki, taklaten kaksi vartijaa. Summerganonin ka Kapuran syöksy eliminoi useamman metsästäjän. Yksi oven edessä oleva vortixx alkaa tulittaa cordak-laukaisimella sarjatulta, yksi osumista kaataa Matoron maahan. Portaikosta heidän takaansa alkaa tulla lähitaisteluasein aseistautuneita metsästäjiä. Joku tavoittelee miekallaan Matoroa, mutta jään Toa potkaisee selältään tätä kasvoihin, nappaa tämän miekan ja hyökkää vihollisen kimppuun. Summerganon iskee miekkansa lappeella ampujavortixxin tajuttomaksi ja asentaa useamman pommin teräsoveen.

Portaista kuuluu kolinaa ja ähinää, ja pian huoneen päätyyn ilmestyy suuri tykki.
"Mikä älynväläys tuo oli?", Matoro ajattelee ääneen. Tykin räjähtävä ammus osuu maahan ja kaataa puolentusinaa metsästäjää sekä Matoron ja Kapuran.

"Miksei näiden pommien sytyttimet toimi?", Summerganon huutaa.
Hän lukee kotelon ohjetta.
"ei kestä vettä"

Matoron mielestä oven olisi pitänyt jo räjähtää taivaan tuuliin. Mitään ei tapahdu. Hän hyppää ilmaan, väistäen takaseinään osuneen tykinammuksen. Jään Toa laukaisee harppuunansa kattoon, vetäisee itseään hieman ylöspäin ja saa vauhtia. Musta hahmo lentää ilman halki ja panssaroitu jalka osuu ampujametsästäjää kasvoihin.

"Sytyttimet eivät toimi!", Summerganon huutaa panssariovelta.
"Kapura! Tykki!", Matoro huutaa, hänen itsensä lentäessä poispäin tykistä. Hän irroittaa harppuunansa.

Tulen toa syöksyy kahden vartijan läpi portaissa olevan tykin ohjaimiin. Hän kääntelee tykkiä ja ampuu. Ammus osuu lyhyeen pimeyden metsästäjään, joka räjähtää tuhansiksi haarniskanpaloiksi ja vereksi.

"Yh.", Matoro toteaa. Kapura koittaa ampua ovea ilman että mikään metsästäjä änkee väliin.
Hän puristaa liipasinta, suuri kranaatti lähtee liikkeelle ja osuu teräsoveen. Ovi räjähtää valtavalla voimalla, heittäen kaikki huoneessa olijat maahan.
Suuret teräskappaleet lenetelevät huoneeseen.

"Sisään!", Suga ilmoittaa. Kolme toaa saapuvat saliin.

Xia, Metsästäjien linnakke, torni

"Matkalaukkuja..?", Summerganon sanoo äimistyneenä. "Mitä hiivattia?", Kapura kummastelee. Sillä sali on täynnä matkalaukkuja. "Ovelaa, minusta tuntuu, että nämä eivät ole ihan... viattomia. Ollaan varuillamme.", Matoro toteaa ja kävelee edemmäs salissa. "Jospa pengotaan hieman.", hän jatkaa ja nappaa satunnaisen laukun. Suga ja Kapura seuraavat esimerkkiä ja kolmikon onneksi laukuista ei paljastu mitään liian epämiellyttävää tai vaarallista. "Vain rojua.", Kapura sanoo helpottuneena. "Ehkä, mutta tässä on kyllä jotain... outoa.", Summerganon sanoo. Koko kolmikko tuntuu olevan samalla mielialalla: puoliksi huvittunut, puoliksi huolissaan ja hämmästynyt. "Kuka olisi arvannut, että päädymme penkomaan metsästäjien matkalaukkuja.", Summerganon jatkaa avatessaan jälleen laukun, joka oli tällä kertaa täynnä erilaisia pieniä kapseleita, joissa ei kuitenkaan ollut mitään. He penkovat vielä jonkin aikaa, kunnes suurin osa laukuista on koluttu. Tarkistettujen laukkujen pinojen alta paljastuu vanannäköisiä, raskaita laukkuja. Matoro on ottamassa yhtä niistä, mutta...

"Ne ovat tuolla..."
"Hetkonen, taisin kuulla jotain!", Matoro sanoo ja jähmettyy. Kapura ja Suga ovat hiirenhiljaa, kuulostellen. He kuulevat jostain askelia. Raskaita askelia.
"Ne tulevat.", Kapura sanoo hiljaa.
He näkivät ovella, josta he tulivat kaksi suurta hahmoa. Huoneen vastakkaisen puoleen toinen ovi täyttyi myös muutamasta suurikokoisen metsästäjän varjosta.
"Me emme pääse ulos..", Matoro voihkaisee.

Kolmikko kasaantuu yhteen hallin keskelle. Matoron löytämä vanha, musta ja merkillisesti kuvioitu laukku on heidän jalkojensa juuressa. Heidän jalkojensa juuressa lojui myös muutama muu laukku, jotka tuntuivat kiehtovan heitä. "Parasta ottaa nämä mukaan.", Summerganon sanoi ja muut nyökkäsivät. Jokaisella kolmikosta oli nyt ksäissään matkalaukku ja he katsoivat miten suurikokoisia metsästäjiä lähestyi kahdelta suunnalta.

"Mitä ihmettä täällä on tapahtunut?", yksi metsästäjä rääkyi nähdessään laukut.
"En minä tiedä, en ole juuri koskaan tutkinut tätä hallia.", toinen vastasi murisevalla äänellä. Kolmikko perääntyi hitaasti kohti seinää, metsästäjien lähestyessä. Matoro yritti ampua kiipeilykoululla yhtä metsästäjää, mutta osuikin mystiseen laukkuun, jonka hän oli kasan alta löytänyt. Metsästäjä huomasi tämän ja laittoi jalkansa laukun päälle. Laukku ei liikahtanut metsästäjän vuoksi ja koukku palasi Matorolle. Metsästäjät luulivat, että Matoro yritti saada laukun ja kiinnostuivat siitä. Muutama suuntasi häijyn katseen kolmikkoon. "Ovatko nuo oikeasti noin tyhmiä...", Summerganon kysyi ja samalla hetkellä metsästäjät riuhtaisivat laukun rajusti auki.

KA-BOOM

Laukku räjähti uskomattomalla voimalla, ja suurikokoiset metsästäjät sinkoilivat sinne tänne ja kiveä ja laukunpalasia lenteli ympäriinsä. Kolmikko oli niin kaukana hallin keskustasta, ettei kärsinyt ja he väistivät täpärästi seinää kohti sinkoutuneen metsästäjän ruhon. "Nopeasti, ovelle!", Kapura huutaa ja kolmikko säntää ovelle, josta he eivät olleet vielä kulkeneet. He jättivät palavan ja räjähtäneen hallin taakseen, mukanaan kolme laukkua. "Toivottavasti nämä eivät räjähdä.", Matoro sanoi kolmikon päästessä pois hallista. He olivat nyt porraskäytävässä. "Ylös.", Matoro sanoi ja lähti kulkemaan edeltä. Summerganon kääntyi vielä kerran katsoakseen palavaan halliin. Liekkien ja savun keskeltä hän erotti, miten oviaukkoon (siihen, josta he olivat halliin saapuneet) ilmestyi suuri ja tumma hahmo.

"Huomaavatkohan he ollenkaan, että kävimme tuolla?", Kapura hymähtää ja säntää sitten Sugan kanssa Matoron perään. Kolmikko pääsisi pian tornin seuraavaan kerrokseen.

Xia, Metsästäjien tukikohdan komentotorni

"...Ja sillävälin kun ne mäntit jahtasivat sitä kolmikkoa pitkin linnoitusta, minä käskin valmistella vähän sitä holvia. Nyt se on täynnä laukkuja, joista muutamissa on pommi sisällä. TSO:n esineen laukku on pohjalla ja varustettu numerokoodilukolla. Ah, että olen fiksu. Jos ne selviävät holviin asti, löytävät oikean laukun ja arvaavat koodin, olen Makutan veljeskunnan kuningas! Ahahaha!", joku tietokoneella istuva valvojametsästäjä puhelee itsekseen.

"Hei, ne tunkeilijat räjäyttivät holvin ja ryöstivät oikean laukun!", joku metsästäjä tulee ilmoittamaan.
Tietokonetyyppi iskee päänsä näppäimistöön.

Kerros alempana

"Luuletko etteivät ne huomaa sen huoneen räjähtäneen?", Matoro vastaa.
"...Jotkut metsästäjät ovat kyllä niin älykkäitä, että eivät välttämättä huomaisi.", Suga vastaa.

"Tässä kerroksessa ei ole ketään. Tutkitaan nuo laukut.", Kapura ilmoittaa ja laskee suuren laukun maahan.
Hän vetäisee kaksi salpaa auki ja paljastuu numerokoodinäyttö.
"Veikkaan että tämä on oikea.", hän ilmoittaa.

"Numerokoodia kysytään? Pahapaha.", Matoro puhelee.
Summerganon avaa toisen laukun, tyhjää.
"Mikähän on TSO:n puhelinnumero?", Matoro kysyy leikillään.
"Kolminumeroinen koodi. Mahdollisuuksia tuhat.", Summerganon miettii.

"750?", Matoro kysyy. "TSO numeroina."
Kapura kierittleee numerorenkaita oikean asentoon. Ei mitään.

"Keksin.", Kapura ilmoittaa lyhyesti ja kuumentaa miekkaansa. Terä uppoaa metallisen laukun läpi, katkoen salvat.
"...Sisällä ei ole mitään?", tulen Toa jatkaa.

Kaikki kolme kääntyvät vaistomaisesti katsomaan kolmatta laukkua.

"Päivää.", pitkä olento joukon takana ilmoittaa.
"Eliminator on valmis eliminoimaan tunkelijat."

[spoil]Nuh, ei mikään huippuposti mutta posti kuitenkin.[/spoil]

Nazorakpartio katseli merta rannalla. Siellä tapahtui jotain kummallista: merestä nousi Matoraneja. Ne tulivat kuin olisivat kävelleet koko meren läpi. Niiden silmät hehkuivat punaisena, ja aavemaisen kuoron ääni kantautui korkealle muurille.
”Nimda. Nimda. Nimda. Nimda.”
Nazorakit olivat hieman huvittuneita.
”Ampukaa niitä tykeillä.”
Nazorakit ampuivat. Matoran, johon osui, lennähti palasina ilmaan. Muuta jatkoivat etenemistään hitaasti, mutta varmasti. Nazorakit alkoivat kauhistua, sillä Matoranit eivät välittäneet tuskasta. He ammuskelivat kivääreillään, mutta Matoranit vain tulivat täyteen reikiä. Pian joukko torakoita oli kuollut, ja Matoranit jatkoivat kohti Nazorak-tukikohtaa.

Nazorakein trooppinen tukikohta



”Kutsukaa apujoukkoja”, joku muurilla seisovista torakoista huusi, kun kolme Matorania oli hänen kimpussaan. Ne repivät hänen silmänsä irti ja purivat poikki hänen kaulansa. Ne kiipesivät muurin sileää seinää pitkin musertamalla seinään ensi syvän lohkeaman ja kiipesivät niiden avulla.

Torakoita juoksi kauhuissaan ympäriinsä, ja Matoranit tappoivat niitä ehtiessään. Jotkut torakoista olivat tarpeeksi rohkeita ammuskellakseen Matoraneja edelleen, mutta monikaan ei ehtinyt kuolla.

Abzumo tuli asumuksensa parvekkeelle ja katseli hölmistyneenä sekasortoa, joka pihalla vallitsi. Yksi Matoran kiipesi ylös parveketta kohti. Abzumo katsoi sen kulkua julmasti ja ampui varjosäteen, joka hajotti Matoranin palasiksi. Mutta yhä vain niitä tuli ylös.

Suurin osa vartiossa olleista torakoista oli kuollut. Noin puolet Matoraneista oli kuollut. Mutta loput jatkoivat raivokkaasti etenemistään.



Lisää Nazorakeja tuli linnoituksesta. Useampi Matoran menetti henkensä, mutta jäljellä olevat hyökkäsivät raivoissaan vastustajaa päin. Jokainen Nazorak sai itseensä kiinni takiaisen lailla roikkuvan Matoranin, joka raapi, puri ja tappoi kaikin mahdollisin keinoin.

Abzumo katsoi joukkojensa tappiollista taistelua. Tämä ei voinut olla totta. Mistä nämä hullut tulivat?

Stelt, ranta

Guardian veti ruumistaan uupunein käsin ylös soraista rannikkoa. Sinisen Skakdin mekaanisen silmän aukoista valui vettä. Kaikeksi onneksi laite oli ohjelmoitu sammumaan tällaisissa tilanteissa oikosulun välttämiseksi.

Guardian nosti päätään rannasta ja yski voimakkaasti ja kivuliaasti. Katkeran suolaista vettä tuli litrakaupalla skakdin keuhkoista. Guardian hakkasi itseään selkään parhaansa mukaan.
Vesi tuli ulos yllättävän helposti, mutta skakdin keuhkoihin jäi ahdistava halkeamisen tunne. Guardian rojahti rantahiekalle makaamaan poskelleen, sulki ainoan silmänsä ja otti pari rauhallista henkäystä.

"Uiminen on mukavaa, eikö?" Makuta Nuin lievästi uupunut ääni sanoi jostain takaa. Äänessä oli lievä ilkkuva sävy.

"Skrarrrarar", Guardian vastasi sylkien soraa ja hiekanjyviä suustaan. Sana, jota Guardian oli juuri käyttänyt oli yksi skakdin kielen rumimmista kirosanoista. Sen merkitys ei ollut Manulle täysin selvä, mutta hän ei tarvinnut käännöstä. Joidenkin lausahdusten sanoma rikkoi kaikki kielirajat.

Vettä valui paljon myös Manun improvisoidun haarniskan raoista. Kontallaan puoliksi rantavedessä lojuva Makuta ei omistanut keuhkoja eikä käytännössä muitakaan sisäelimiä, mutta noin kilometrin uintireissu käytännössä kaiken aikaa veden alla ei ollut tehnyt hyvää edes Makutan aavemaiselle ruumiille. Manu sai kuitenkin itsensä vähitellen pystyyn ja käveli Guardianin luokse. Guardian kääntyi makaamaan selälleen ja räpytteli silmiään yskäisten kevyesti.

"Seurasivatko ne meitä?" Guardian kysyi Manulta. Manu vilkaisi taakseen, kohti merta.
"En tiedä", Makuta vastasi. "Minä olin luomassa niitä. Eivät ne silloin osanneet uida."

Guardian kohotti päätään. "Entä nyt?"

Makuta Nui kohotti olkapäitään. "Toivottavasti eivät. Mutta pelkään, että niiden halu muokata omaa perimäänsä tarttui niille minulta ja siltä ssssaaamarin sssihisijältä."

Guardian nousi vaivoin seisomaan. Se oli operaationa harvinaisen vaikea, kun skakdin raajat olivat käytännössä puuduksissa. Guardian pääsi kuitenkin vähitellen seisomaan ja ravisti vettä pois harjastaan.
"Eikö se...kapteeni ollut jonkinlainen eliitti?" Guardian kysyi. "Ne muut vain sätkivät pudotessaan veteen."

Guardian ja Manu katsoivat toisiaan hetkellisesti.
"Löytääköhän se karttamme sieltä rojusta?" Manu kysyi.

"Vaikea sanoa", Guartsu vastasi. "Etsitään nyt vain nukkumapaikka jostain yöksi. Tiedätkö yhtään?"

"Mieluiten joku Matoran-taverna. En luota niihin peikkoihin pätkän vertaa."

Kaksikko lähti kävelemään väsyneenä rantahiekkaa pitkin kohti metsää, jonka takaa pilkisti pari savuvanaa. Kylmyys alkoi vähitellen ulottua näille merialueille, joten takat oli hyvä pitää tulessa.
Ilta-aurinko alkoi vähitellen paljastua pilvikerroksen takaa. Se lämmitti hieman Guardiania ja Manua, jotka hytisivät vielä meriveden kylmyydestä.

Nazorakein pesä, geenitutkimuslaboratorio

Huoneen haju oli steriili. Ilmassa leijaileva puhdistusaineiden hienovarainen tuoksu sai ainoan huoneessa olevan Nazorakin oksennuksen partaalle. Edes Nazorakin hyönteismäisen suun päällä oleva läpinäkyvä happinaamio ei estänyt kuvottavan steriilin tuoksun pääsyä sisään. Nazorakin silmiä kirveli hieman.

Nazorakilla oli hyvin vaaleanruskea iho, jonka sävy muistutti enemmän hiekkaa kuin torakoiden tavanomaista tummanruskeaa. Kyseessä olikin yksi varhaisimmin syntyneistä Nazorakeista. Perimän muuntelu oli herättänyt jo pienessä toukassa kiinnostuksen tieteeseen.

006 ei pitänyt päällään erityisen raskasta haarniskaa. Beigen torakan valkoinen suojavarustus oli kevyttä ja osittain läpinäkyvää. Sen todellinen tarkoitus olikin suojata torakkaa kemikaaleilta.

006 keskittyi työhönsä täysillä ja siirteli pinseteillä ja ruiskuilla erilaisia nesteitä petrimaljasta toiseen. Kenraali oli ollut jo viikon erittäin huonolla tuulella ja vaatinut nopeaa edistystä uuden sukupolven torakoiden kehittelyssä. Joku olisi voinut sanoa, että Kenraalin sisäisen ärtymyksen oli vapauttanut jo 955:n kuolema ja erikoishaarniskan tuhoutuminen. 006:ta ja mekaniikkatiimiä oltiin syytetty molemmista.

Joskus 006 kyseenalaisti hetkellisesti johtajansa, Kenraali 001:n pätevyyden. Viime viikkojen ajan Nazorakein tiederyhmän johtaja oli kuitenkin yrittänyt pyyhkiä edes vähäiset vastarinta-ajatukset päästään.
Ajatukset olivat vaarallisia. 007 saattaisi kuulla. Kädet saattaisivat kuulla.

006 nousi tuoliltaan ja huokaisi kevyesti. Kidusgeeni toimi joidenkin harvojen hyvägeenisten eliittien perimässä, mutta tavallisten sotilaiden kehot hylkivät sitä.
Tämä ei olisi ollut ongelma, jos laivastossa ymmärrettäisiin pysyä poissa vedestä. Amiraalin jääräpäisyys oli suorastaan legendaarista.

Tuhottuaan petrimaljan hyödyttömät kromosomipätkät kuvottavan hajuisilla kemikaaleilla 006 sammutti geenitutkimuslaboratorion valot ja poistui. Mekaniikkaosaston seuraava projekti vaati torakan täyden keskittymisen.

Nazorakein trooppinen tukikohta



Abzumo käveli ruumiiden keskellä. Torakoiden ylivoima oli vienyt voiton pienestä Matoran-ryhmästä. Makutaa kiinnosti, mikä oli saattanut nämä Matoranit sellaiseen taisteluvireeseen. Hän otti muutaman ruumiin tutkimuksia varten. Muutaman kymmentä torakkaa oli kuollut. Niiden toverit raahasivat niitä joukkohaudattavaksi muutaman kilometrin päähän tukikohdasta. Matoranit eivät pystyisi sellaiseen tuhoon. Abzumo oli varma, että tämä liittyi jotenkin Nimdaan.

Väliaikaisena laboratoriona toimivan huoneen ovi avautui Abzumon astellessa sisään. Yksi Matoran paiskattiin tutkimuspöydälle. Makuta otti suuren veitsen ja avasi ruumiin. Sen jälkeen hän mietti, miksi oli niin tehnyt, kohautti olkiaan ja jatkoi puuhiaan.

Matoranista ei selvinnyt mitään mielenkiintoista. Se oli vain ruumis. Aivan tavallinen. Makuta kirosi ja heitti ruumiin ulos ikkunasta. Kaikki meni pieleen. Klaanilaiset pääsivät karkuun, zombi-Matoranit tappoivat joukkoja, eivätkä paljastaneet salaisuuksiaan kuoltuaan, siru oli yhä kateissa.

Stelt

Tumma hahmo hiippaili kohti majataloa. Se luikahti sisään ikkunasta, jonka huoneen asukas oli avannut kuumuuden takia. Pian äänetön murhaaja oli tappanut huoneen asukkaan, että todistusaineistoa ei varmasti jäisi.

Murhaaja hiippaili huoneeseen, jossa tiesi parin klaanilaisen nukkuvan. Hän ei antaisi heidän päästä pakoon tällä kertaa.

Hiippailija avasi huoneen oven vältyttyään nähdyksi tulemisen aulassa. Sängyissä oli jotain. Pimeydessä olento hymyili. Hän meni toisen sängyn luokse ja otti esiin miekkansa. Juuri, kun hän aikoi lävistää sängyllä makaavan hahmon, hänen takaansa jokin iski häntä päähän. Hän pudotti miekkansa.

”Hyvä yritys, 666”, Manu sanoi, ”mutta se ei onnistunut. Olit lävistää tyynyt. Vanha temppu.”
”Makuta, sinä kuolet!” kapteeni huusi ja ryntäsi kohti Makutaa aseetta.
Tämä väisti niin, että 666 ryntäsi suoraan ikkunan läpi.
Guardian tuli pois pimeästä nurkasta.
”Hyvä, että järjestimme vartiovuorot. Ilman olisimme kuolleet.”
”Tosiaan”, Manu vastasi. ”Jospa vaihtaisimme majataloa? Omistaja saattaa sitä paitsi tulla valittamaan ikkunan takia.”
”Hyvä idea tosiaan”, Guartsu tokaisi. He hiippailivat ulos aivan yhtä hiljaa, kuin 666 oli hiippaillut sisään. Paitsi, että he eivät murhanneet steltiläisiä.

Klaanin päärakennus



Pieni robotti oli muuntautunut taas, nyt se oli hieman isompi, koska se oli täydessä mitassa jaloillaan. Robotti käveli tietokoneen viereen. Yksi sen sormista muuttui kaapeliksi ja kytki itsensä tietokoneeseen, sitten robotti muuntautui muistitikun näköiseksi. Kun se oli ladannut tietoja koneelta, se muuntautui takaisin. Se puhui särisevällä, metallisella äänellä: "Notfun löydetty. Decon kuittaa." Sen sisältä kuului selvästi vastaus, aivan niinkuin radiosta. Sitten robotti muuttui lintumaiseen muotoonsa ja lensi ovelle, jossa se hakkeroi lukon taas auki, ja lensi yön pimeyteen.

Samaan aikaan Notfun heräsi. "Yarr. Tarvitsen rommia", Notfun sanoi itselleen. Hän koputti naamioonsa, ja sieltä tuli pieni ötökkä. "Hae minulle rommia, heti", Notfun sanoi ötökälle. Ötökkä lähti kävelemään huoneesta ulos. Kohta se tuli takaisin kuljettaen rommipulloa. "Hyvä.. Rommia..", Notfun sanoi. Kun hän avasi pullon ja oli juuri kaatamassa tätä ihanaa ainetta kurkustaan alas, hän huomasi että pullo oli muuten tyhjä, lukuunottamatta pientä lappua. Hän otti lapun, avasi sen. "Lähde bioklaanista heti paikalla, sinulla on vuorokausi aikaa kadota, muuten tuhoan sinut", Notfun luki. "Mitä- en tajua tuosta mitään.." Notfun kallisti pulloa, jolloin siitä putosi toinen lappu. "Tuhoan sinut raa-asti", siinä luki. "Seikka on saletti, minä lähden täältä aamun koittaessa.."

Xia, Metsästäjien linnake, komentotornin kolmas kerros



Mustavalkea toa heittäytyy sivuun pimeässä huoneessa, suuri, musta koura iskeytyy maahan hännen kohdalleen. Eliminatorin nimellä kulkeva metsästäjää kunnioitaa varjotkin, näin tarina kertoo.

Kapura suorittaa myös nopean väistöliikkeen, ja Eliminatorin koura osuu Summerganonin valkoiseen panssariin. Musta tappaja suorittaa nopean liikesarjan ja potkaisee Matoroa rintaan.

Summerganon nappaa suuren miekkansa ja ottaa askeleita kohti olentoa, tämä väistää iskun ja onnistuu lyömään kynsillä miekan pois. Kapura ampuu tulta miekastaan, joka slevästi vaikuttaa hieman tähän tappajaan.

Matoro nappaa miekkansa ja huitaisee Eliminatoria. Tämä väistää iskun, mutta Summerganonin seuraava isku osuu kohteeseensa. Eliminator katoaa yhtäkkiä ja ilmestyy varjoista Kapuran taa, iskien tämän kynsillään maahan.
Olennon tyhjät silmät tarkkailevat kolmikkoa. Metsästäjän suuret kynnet alkavat hehkua.

Äärimmäisen nopea käsien kohotus voittaa Matoron ja Summerganonin refleksit ja voimakas salama valaisee hetkeksi koko huoneen. Kapura kääntyy maassa katsomaan, Summerganon makaa savuavana mahallaan kivilattialla. Matoro on syöksynyt takaseinään kevyempänä, ja hänkin on tajuton.
Tulen Toan aivot raksuttavat. Nyt pitää keksiä jotakin, ja nopeasti. Kapura keskittyy kutsumaan naamionvoimaansa.

Eliminator kohottaa kätensä valmiiksi tappamaan maassa makaavan Tulen Toan. Kapuran kanohi Shan alkaa hehkua. Mustan olennon kynnet lähtevät iskuun. Silmänräpäyksessä valtava vesimäärä iskeytyy syyrella paineella korkean metsästäjän rintaan, iskien tämän takaseinään. Kapura hyödyntää saamansa yllätysedun ja keskittyy muuttamaan olennon painovoimaa. Eliminator iskeytyy kattoon ja sitten lattian läpi. Toa nappaa salkun ja ryntää herättelemään kahta toveriaan.

Metsä



Nazorakitmarssivat metsässä ja heidän vakavasti otettava johtajansa käveli näiden rinalla, huutaen käskyjä vähän väliä.

Jotakin lennähti ilmassa, se oli lintu, lintu, joka ihme kyllä vielä lensi.

Se nappasi suuhunsa yhden nazorakin ja jotakin roikkui sen jaloissa, Suurehko toa ja suurehko...

"Matoran?", Paha GK katsoi ällistyneenä.

"Tuo on se, tuo on se, joka on häirinnyt minua! Tappakaa tuo toa!"

Jos tapettavalla toalla olisi ollut yksi sekunti aikaa enne linnun kääntymistä hän olisi nähnyt sen mitä oli viimeisimmät hetkensä pelännyt.

Nazorakit avasivat tulen ja alkoivat tykittämään lintua.

Lintu ei kestäisi enään paljoa tällaista kidutusta. GKn paha minä iski sitä varjokädellä kaulaan ja piti sitä kuristus otteessa.

"Ampukaa se!"

Nazorakit ampuivat sen toisenkin silmän sokeaksi. Lintu törmäsi puuhun ja nazorakit ampuivat sen seulaksi.

"Kuule Gekko. nÄinköhän ikinä pääsemme järvelle?"

Glatorianking oli peloissaan, hän tiesi mitä voimia toa omasi, mutta nyt kun he kohtasivat kasvokkain.
"Ei, tätä ei saanut käydä."


"No niin toa... on aika Kuolla!"

"Umbra, tästä tulee likaista. Koitetaan pysyä edes hengissä."