Group: Mafia
Posts: 1,382
Member No.: 326
Joined: 10-March 09
Xia, Mustan Käden salainen komentokeskus
Kaksi nyrkinmuotoista koloa lattiassa peittyivät punamustan hahmon kävellessä niiden yli ja samalla ulos huoneesta. Herra katsoi Killjoyn poistumista ja juuri, kun Killjoy oli avaamassa ovea, puhkesi Herra puhumaan.
"Ennen kuin menet, minulla on jotain mitä tarvitset."
Killjoy kääntyi ja odotti, että Herra käveli hänen eteensä. Herran käsi nousi koholle ja siitä paljastui avainkortti. Kortti, jossa oli Mustan Käden tunnus, kortti, jota Killjoy etsi.
"Miten... miten te saitte sen?"
Herran katse madaltui hieman ja murheellisen oloisena.
"Selviytyäksemme... löytääksemme paikkamme tässä maailmassa... teimme sopimuksen. Rauhansopimuksen... Purifierin kanssa.
Killjoy ei ollut uskoa kuulemaansa. Tämän kädet puristuivat nyrkkiin.
"TE SIIS TEITTE SOPIMUKSEN VIHOLLISEN KANSSA, JOKA UHKAA TUOMITA KAIKKI TEOILLAAN, VEI KORTIN ALUNPERIN MINULTA JA TAPPOI YHDEN OMISTAMME. TE TEITTE SOPIMUKSEN PAHOLAISEN KANSSA?!"
Killjoyn mylvintä täytti huoneen. Hänen karjuntansa oli niin luja, että hänen kypäränsä äänentoistosensorit ylikuormittuivat ja ääni särähteli pelottavan mekaanisesti. Herra otti askeleen taaksepäin ja tiputti kortin maahan peloissaan. Killjoy käveli hitaasti tätä kohti, kihisten raivosta. Tiedot, joita hän oli tänään saannut kuulla, olivat hänelle liikaa. Musta Käsi ja metsästäjät... kaksi puolta joihin hän kuului, kaksi puolta joita hän kumpikin vihasi. Vain yksi vaihtoehto oli jäljellä. Killjoy antoi äänettömän komennon puvulleen ja teksti alkoi virrata näytölle:
Uusi ykkösobjektiivi, eliminoi Käden johtaja, ota kortti ja poistu paikalta ottaen vahkit komentoosi. Objektiivi kaksi: Löydä Purifier ja eliminoi.
Herran silmät suurenivat Killjoyn ajaessa hänet nurkkaan. Hän sulki silmänsä, pudotti sauvansa ja antautui tilanteelle.
Group: Mafia
Posts: 1,838
Member No.: 166
Joined: 25-February 08
Xia, Metsästäjien linnake, komentotornin kolmas kerros
"Hei, herätkää!", Kapura sanoo kovaa ravistellen tovereitaan. Summerganon avaa silmänsä. "Perhana, vedinkö kauankin sikeitä?". "Vähän aikaa vain, yritetään saada Matoro jalkeille.", Kapura vastaa ilahtuneena siitä, että Sugalla oli kaikki hyvin. Matorokin nousi pian hyväkuntoisena. "Huh, sepäs oli...", hän mutisee ja kehuu sitten vielä kuuluvalla äänellä Kapuraa. "Hienosti hoidettu!". "Samaa mieltä, kiitos.", Summerganon sanoo hymyilleen.
Kolmikko avaa kaksi laukkua. Ei mitään. Katseet kääntyvät kolmannen laukun puoleen. Heitä jännittää... "Käydäänpä nyt käsiksi tähän laukkuun. Me tulimme tähän torniin, jotta löytäisimme etsimämme... ja etsimämme on varmasti jossain niistä laukuista, toivottavasti tässä.", Matoro sanoo omaa laukkuaan osoittaen ja kuulostaa määrätietoiselta. Se on sattumalta mukaan tarttunut laukku. Sattumalta räjähdyksestä selvinnyt. Silti se ei tunnu sattumalta.
Laukku avautui. Sieltä paljastui puolet siitä, mitä he olivat tulleet etsimään. Nimdan siru. Kolmikko tuijotti sitä jähmettyneenä puoli minuuttia. Puoli minuuttia, joka tuntui tunnilta. "Toinen pala ei ole täällä.", Summerganon sanoi kuin transsissa. Matoro sulki laukun ja otti sen. "Meidän on siis aika poistua."
"Ne eivät pääse ulos, tapetaan ne."
"Valmistautukaa taisteluun.", Summerganon sanoo. "Me pääsemme pois, meitä ei estetä.", Kapura kailottaa. Kolmikko uhkuu päättäväisyyttä, kun se vetää yhdessä miekat esiin.
Portaista kuului askelia. Portaiden päähän, kolmikon eteen ilmestyy vähäinen metsästäjä, joka tuntuu murenevan silmissä kohdatessaan horjumattoman kolmikon. Alempi kerros vaikuttaa kuhisevan metsästäjiä, äänistä päätellen, mutta tämä yksinäinen tiedustelija ottaa kirveensä esiin, valmistautuen sen kannalta kenties epätoivoiseen taisteluun.
Group: Moderaattorit
Posts: 2,791
Member No.: 57
Joined: 24-May 07
Verstas, laboratorio ja leikkauspöytä
Kepe asetti nauhuriin kasetin, johon lätkäistyyn maalarinteipinpalaan oli kirjoitettu mustalla tussilla rautakuolemille annettu nimi. Hän napsautti nauhurin käyntiin ja huokaisi.
"Taistelussa tuhoutuneen Feterran tutkimusloki, osa yksi", hän sanoi, ja vetäisi hengityssuojaimen kasvoilleen. Metallinen, kuollut otus makasi monien lamppujen polttopisteessä leikkauspöydällä keskellä pimeää huonetta.
Kepellä oli mennyt pitkään rohkeutensa keräämisessä tätä pientä, kirurgista operaatiota varten. Mutta mikä oli tehtävä oli tehtävä.
Verstaan synkät syöverit
Dox ei tiennyt mistään mitään. Vain että hirviö oli poissa. Se oli kadonnut kuin tuhka tuuleen häneen kajoamatta. Dox katseli pelokkaana ympärilleen. Edes sen jalanjälkiä ei näkynyt pölyisellä lattialla. Hän poimi öljylamppunsa maasta.
Oliko hän kuvitellut kaiken?
Hän vilkuili nurkkien taakse vielä varmistuakseen asiasta. Ei ristin sielua. Jotain kummaa oli tekeillä. Tekeillä paikassa, jossa kukaan ennen häntä ei ollut käynyt.
Hän valitsi käytävän, jota pitkin kuvitteli tulleensa. Se jatkui ja jatkui kiviseinäisenä, kunnes ei näyttänyt enää yhtään tutulta. Hän oli eksyksissä.
Hän tahtoi päästä pois.
Hän tahtoi päästä kotiin.
Mutta mahdollisuudet löytää tie ulos tästä äärettömästä sokkelosta olivat häviävän pienet. Mitä hän saattoi tehdä?
Hän istahti lattialle epätoivoisena. Kuka voisi pelastaa hänet tästä ahdingosta? Vastaus tuli pian. Se tuli taskulampun valokeilan muodossa pimeältä käytävältä. Dox huokaisi helpotuksesta, mutta veti huokauksen takaisin huomattuaan mikä taskulamppua kädessään piteli. Hänen silmissään sumeni.
Hän heräsi leikkauspöydältä kelmeästi valaistusta huoneesta. Häntä ympäröivät lääkärintakkiset hahmot, joista suurimmalla osalla oli hengityssuojaimet. Hän yritti ensin liikkua, sitten rimpuilla, mutta oli tiukasti kiinni pöydässä vahvoilla siteillä. Yksi lääkärintakkinen hahmo tuli hänen eteensä. Hän näki sen torakankasvot. Hän huusi.
Torakkalekurin viereen tuli musta hahmo, jolla oli uhkaava katse ja siniset kädet. Hän huusi vielä kovempaa.
[spoil]Guh. Yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja aktivoitua hieman.[/spoil]
Group: Mafia
Posts: 2,602
Member No.: 10
Joined: 6-February 07
Xia, Metsästäjien komentotornin kolmas kerros
"Paljonko meillä on niitä sulatinsysteemiräjähteitä?", Matoro kysyy nopeasti. "Ei, Killjoy antoi vain kolme.", Summerganon vastaa. "Veikkaan että portaikko on niin täynnä vihaisia Metsästäjiä että olisi itsemurha mennä sieltä.", jään Toa jatkaa. "Veikkaan samaa. Mennään ylöspäin, sieltä voi löytyä jotakin.", Kapura ehdottaa. Hämmentynyt metsästäjä seisoo vähän matkan päässä kolmikosta. "Oi, anteeksi. Unohdimme sinut.", Matoro sanoo. Summerganon toteuttaa nopean iskun joka heittää hämmentyneen metsästäjän maahan. Kolme toaa syöksyvät ylöspäin meneviin portaisiin.
Minuutin kuluttua kuuluu raivoavien metsästäjien karjuntaa. Ne ryntäävät portaita ylös. Klaanialiset saapuvat suureen tietokonehuoneeseen. "Ei mitään.", Matoro toteaa nopeasti, ja he nousevat viidenteen kerrokseen.
Huone on oikea luksushuone, varmasti TSO:n. Seinillä on kalliita aseita ja maalauksia. Seinät itsessään ovat joko kristallilasia tai jotakin kallista puuta. "Työnnetään tuo flyygeli portaista alas hidastamaan jahtaajiamme. Sitten lisää ylös.", Kapura ehdottaa nopeasti. Joukon silmät osuvat mustaan, juhlallisen näköiseen flyygeliin huoneen kulmassa. "Pidän suunnitelmastasi.", Matoro ilmoittaa. Kolmikko syöksyy työntämään suurta flyygeliä portaikkoon. Hetken pinnistelyjen jälkeen suuri soittopeli sortuu portaikkoon kovaa rymisten. Joku portaiden alapäässä jää alle. Kolmikko livahtaa uusiin portaisiin.
"Täällä ei sää sitten muutu.", Suga toteaa kuivasti joukon saavuttua komentotornin katolle. "Ei.", Kapura toteaa hiljaa. "Mitenhän täältä sitten pääsee alas...?", Matoro pohtii ääneen.
Kolmikko tutkii suurta kattoa. Se on, kuten tornikin, ympyrän muotoinen. "Hei, löysin jotakin.", tulen Toa huutaa ilahtuneena. Hän nostaa katolla olevasta luukusta varjoliitimen.
"...Mahdummeko kaikki tuohon?", Matoro kysyy epäuskoisesti. "Täällä on toinen. Ilmeisesti näitä on säilötty hätätapauksia varten.", Suga ilmoittaa toiselta puolen kattoa.
Ovi katolle tärisee. Sitä hakataan toiselta puolelta. Suga pistää liitimen valmiiksi ja lähtee laukun kanssa sateessa ja kovassa tullessa ilmaan. Matoro hyppää Kapuran kanssa samaan liitimeen ja kaksikko syöksyy pimeyteen.
Kaksi tummansinistä varjoliidintä katoaa mustaan yöhön juuri Metsästäjien syöksyessä katolle. Joku kiroaa omalla kielellään, toiset nappavat ampuma-aseet ja alkavat tulittaa.
"Mitenhän tätä ohjataan?", Matoro huutaa tuulen ja sateen läpi. "En minä tiedä!", Kapura vastaa. Kaksikko alkaa testailla laitetta. Kapura vetäisee tukikahvaa reilusti alaspäin. Kevyt ajonbeuvo lähtee suoraan syöksyyn alaspäin. "Väännä ylöspäin! Ylöspäin!", Matoro huutaa tulen Toan takaa. Kapura onnistuu oikeisemaan ajokin.
Summerganon on onnistunut pitämään korkeutensa, joka on osittain ongelma. Metsästäjät tulittavat häntä jatkuvasti. Ammus iskeytyy kankaisen siiven läpi. Suga kiroaa jotakin. Liidin alkaa menettää korkeutta hitaasti mutta varmasti.
Itse linnoituksen katolle on saapunut ampujia, ja Kapuran liidin on hätää kärsimässä tulituksessa. Perässä roikkuva Matoro yrittää suojata jääsäteillä, mutta kovassa vauhdissa ja sateessa on vaikea tähdätä.
Summerganon saa käännettyä tippuvan liitimensä ympäri, aikomuksenaan päästä toisen liitimen luo. Räjähtävä ammus osuu liitimeen ylhäältäpäin, katkaisten siipeä tukevan puupalkin. Klaanilainen tippuu laukun kanssa alaspäin, iskien juuri ajoissa miekkansa linnoituksen seinään.
"Suga putosi!", Matoro huutaa mysrkyn läpi. "Missäpäin maailmaa! En näe tässä myrskyssä!", Kapura huutaa yrittäessään ohjata liidokkia. Matoro näkee lämpökamerallaan Sutgalta vaikuttavan hahmon roikkumassa seinässä.
"Ohjaa tuonne. Sain idean.", Matoro ilmoittaa. Hän säätää harppuunansa vapaakelaukselle ja vetäisee kaapelia, sitoen sen liitimeen.
"...Tämä laite ei välttämättä kestä painoa...", Kapura ehtii sanoa. Matoro hyppää kaapelin varassa alaspäin.
Jään Toa syöksyy tuulen ja sateen läpi pitkällä liitimen alla. Metsästäjät tulittavat molempia kohteita, kuitenkaan osumatta. Liidokin syöksyessä kaikki muuttuu hetkeksi sinimustaksi sotkuksi, kunnes Matoro havaitsee lämpökamerallaan Sugan etualhaalla. Hän ei näe millään muulla silmällään yhtään mitään.
Tämä tuntuu äärimmäisen eeppiseltä... , Jään Toa ajattelee.
Summerganon havaitsee kovaa syöksyvän kohteen. Hän tajuaa sen olevan Matoro toan iskeytyessä Summerganonia päin. Valkoinen hahmo ehtii napata kaapelista kiinni Nimda toisessa kädessään, ja syöksy jatkuu.
"Kapura! Laskeudu!", Matoro koittaa huutaa myrskyn läpi. Varjoliidin saa osuman siipeensä, ja pian tämän jälkeen ohjaustankoon. Kapura varjoliitimessä sekä kaapelin päässä roikkuvat jään Toat lähtevät suoraan syöksyyn alaspäin.
Kapura luo suuren tuliräjähdyksen, heittäen liidokin hetkeksi yläviistoon. Tulen toa yrittää keventää laitettaan painovoimalla, mutta tehtävä on kuluttanut jokaisen elementtivoimia liikaa. Sininen liidin lähtee taas syöksyyn alaviistoon pimeydessä. Sade peittää näkyvyyden lähes täydellisesti.
Tulen toa saa vedettyää laitteen taas hetkeksi ylös, ja alhaalla roikkuva kaksikko syöksyy kovaa eteenpäin, melkein hipoen erään tehtaan kattoa. Musta salkku lipeää Summerin kädestä syöksyssä. "Nimda! Se tippui!", molemmat yrittävät huutaa Kapuralle. Matoro ilmoittaa asian Kapuralle naamionvoimallaan, telepaattisesti. Juuri siinä kohtaa jokin ammus räjäyttää toisen siiven liitimestä irti. Ajoneuvo iskeytyy kovaa tehtaan katolle, jään toien osuessa tehtaan seinään vaijerin varassa.
[spoil]Nimda putosi sitten allavirtaavaan jokeen...[/spoil]
Group: Moderaattorit
Posts: 3,489
Member No.: 3
Joined: 5-February 07
Metsä, Pahan GKn ja GKn mittelö
Umbra katseli kuinka tumma Glatoriankingiä lyhyempi olento, joka kantoi Avohkiimaista Kanohia ja mustaa miekkaa, käski Nazorakit hyökkäämään hänen ja Glatoriankingin kimppuun. Olento oli noin Toan kokoinen ja sen punaisissä silmissä väreili itse pahuus (aika geneerinen pahishahmo ja varjonkäyttäjä)
Ottaen miekkansa vyöltään, Umbra valmistautui taisteluun. Hänen selässään olevat potkurit työntyivät taisteluvalmiiksi, ja Qewa alkoi äännellä agressiivisesti Nazorakeille.
"Mitä nuo ovat?" Umbra kysyi torakoilta. Maailmassa josta hän oli kotoisin, hän ei ollut kohdannut torakoita.
"Olemme Nazorakeja, tämän saaren todellisia valtiaita ja hallitseva herrarotu!" yksi Nazorakeista huusi, osoittaen samalla zamorminigunillaan Umbraa ja GKta sekä Fikoua joka oli heidän edessään ja loksutteli leukojaan ja levitteli eturaajojaan, samalla suihkuttaen myrkkyä ilmaan. Torakat piirittivät joukkoa aseillaan uhaten.
"Ai että oikein puhuvia torakoita?" Umbra sanoi huvittuneesti. "Toivottavasti että haise liian pahalla ja tapa minua löyhkäänne, mokomatkin ötökät", Umbra naurahti.
Puhunut torakka käveli Umbran eteen, lyöden tätä paljaalla nyrkillään kasvoihin. Isku sai Pakarin vääntymään Umbran kasvoilla ja hän joutui asettelemaan sen takaisin paikoilleen. Torakka kääntyi joukkojensa puoleen ja muut torakat hurrasivat, kun yksi niistä oli onnistunut tekemään jotain "bad-assia".
"Kukaan, ei kukaan koske minun naamioni, mokomakin säälittävä ötökkä!" Umbra karjui, ottaen miekkansa vyöltään. Hän juoksi kohti Nazorakia, iskien miekkansa ötökän läpi, jolloin verta purskahti otuksen sisuksista ja se kaatui kituvana maahan.
Muut torakat alkoivat tulittaa Umbraa ja Glatoriankingiä, mutta kaksikko sai täpärästi torjuttua miekkojensa avulla suurimmat ammukset. Kaksikko poukkoili jonkinaikaa ammuksia väistellen kun Glatoriankingin kaksonen, Glatoriantyranni, käveli Umbran luokse heittäen hänet maata päin ja vangiten Fikoun magnetismilla maahan.
"Tämä taistelu on tarkoitettu minulle ja Glatoriankingille", Toa sanoi, iskien miekkansa yhteen Glatoriankingin kanssa.
Group: Jäsenet
Posts: 1,201
Member No.: 221
Joined: 7-October 08
Metsässä tapahtuu jotakin eeppistä
Glatorianking oli vakavana Glatoraintyranni pitäisi tappaa, mutta kuinka?
Hänellähän oli Makutan voimat, GK ei ole eläessään tappnut yhtäkään makutaa ja ensimmäiselle kohtaamalleen kokenut nöyryyttävän tappion. Jos hän voittaisi hänellä olisi kokemusta tulevaisuutta varten.
Umbra katseli ihmeissään näkyä kooltaan hän oli taistelussa pienin. (Fikouhan jää aina mainitsematta, heh).
"Hoidetaan tämä hitaasti... ja tuskallisesti." Hoidelkaa te tuo ylikasvanut matoran.
Nazorakit jäivät piiriin Umbran ympärille.
Nopeus on valttia...
GK ampui happo aseellaan toaa käteen, mutta se aiheutti valitettavan vähän vahinkoa.
"Nyt se siis alkoi?", toa sanoi pirullisesti.
"Voisin näin alkajaisiksi yrittää repiä haarniskasi irti".
Toa lähetti varjokäden kohti Gekkoa ja sai kiinni viitasta, joka repesi irti.
"Lähes kaiikki ovat viittaani koskeneet, mutta hengiltä saaminen onkin toinen juttu, etkä sinä tule olemaan poikkeus."
Glatorainking hyppäsi ja koitti iskeä miekallaan, mutta Toa väisti sen nopeasti.
Oikeasti, miten voin tappaa makutan?
Umbra oli ahtaalla Nazorakit olivat piirissä ja kaikki niistä tähtäsivät hänen päähänsä.
"Paha virhe, paha virhe.", Umbra kumartui ja nazorakit laukaisivat, toistensa päihin. Vain Eversti ja toa olivat jäljellä, Umbra hoiperteli läpi nazorak kasan kohtimyhäilevää everstiä.
Eversti käännähti katsomaan Umbraa luullaakseen teloituksen onnistuneen, mutta huomasiksin ruumiskasan.
Eversti raivostui ja kaivoi esiin zamor sinkoa.
Tällä välin Glatorainkingiltä oli revennyt irti vasen käsi. ja Ampuma ase sen mukana.
"Pahoittelen, mutta tuo ei sattunut."
GK kohautti olkapäitään ja löi oikealla kädellään toa päähän aj tämä kaatui maahan.
Sitten se hymyili pirullisesti ja iski Gekon toiseen käteen.
"Aargh!" Toa karjaisi kun miekka upottautui hänen veriseen käteensä.
"Osaa tätä peliäsi muutkin pelata." GK huusi ja laittoi miekan selkäänsä ja otti maassa olevast kädestään happoaseen ja laukaisi sen toan kasvoihin. Naamio suli hänen päähänsä kiinni, se oli hyvin tuskallista. GK lähti juoksemaan kohti linnun raatoa ja nappasi tältä kylkiluun ja heitti tämän toan rintaan, Toa karajisi tuskasta.
"Nyt tämä pelleily saa riittää!" Toa silmien loisto satakertaistui ja se sokaisi GK:ta Everstiä ja Umbraa. Samassa GK tunsi iskun rinnassaan ja se teki todella kipeää Haarniskasoturi kaatui maahan.
Toalla oli mitä pirullisin ilme, se oli jo jotain Avden ilmeeseen viittaavaa.
Eversti laukaisi singon vahingossa Umbran viereen sokasitumisen takia, Matoran lensi kaaressa pusikkoon.
Group: Jäsenet
Posts: 1,939
Member No.: 338
Joined: 22-April 09
Xia, linnakkeen ulkopuolella tehtaan katolla
"Jokeen?" Kapura sanoi epäuskoisena ja katsoi alas. "Jokeen." Matoro vahvisti. "Jonkun pitää jäädä pitämään vahtia sillä aikaa, kun loput kaksi hakevat Nimdaa." Suga huomautti. "Minä voin jäädä." Matoro tarjoutui vapaaehtoiseksi. "Laskeudutaan tämän köyden avulla." Summerganon sanoi, osoitti köyttä ja kiinnitti sen tehtaan savupiippuun. Hän ja Kapura laskeutuivat.
Kului muutama minuutti. Yhtäkkiä Matoro huomaa jonkun lentävän häntä kohti. Hän valmistautuu hyökkäämään. "Vienpäs sinut TSO:lle, hän ilahtuu!" Airwatcher rääkyy ja ampuu happoa. Matoro väistää. Airwatcher tulee koko ajan lähemmäs. Happoiskujen väisteleminen tulee koko ajan vaikeammaksi. "Saan varmasti ylennyksen!" Airwatcher rääkyy iloisena ja nappaa Matoron. Matoro pyristelee vastaan, mutta turhaan, ja sitä paitsi, he ovat liian korkealla. Matoro keksii jotain ja jäädyttää Airwatcherin siivet. "Mitä tämä on?" Airwatcher huutaa ja heiluttaa siipiään entistä kovempaa, mutta vajoaa silti. Tyhmä Metsästäjä ei tajua Matoron, joka jäädyttää siipiä yhä kovemmin, olevan syyllinen lentohäiriöihin. Matoro katsahtaa taakseen Airwatcherin huutaessa kovempaa sitä mukaan, kun kaksikko vajoaa; tehdasta ei enää näy.
Group: Mafia
Posts: 2,602
Member No.: 10
Joined: 6-February 07
Xia, tehdasalueen yllä
"Minulla olisi vähän muuta tekemistä, mäntti!", Matoro huutaa ja lyö nyrkillään metsästäjää leukaan. Airwatcher yrittää vastatoimenpiteitä, mutta silloin kaksikko tippuu suoraan erään tehtaan viereen, sataman lähelle. Taustalla näkyy pahamainen vuori. Airwatcherin ote Matorosta herpaantuu pudotuksessa. Jään Toa hyppää sivuun, ampuu jäätä Airwatcheriin ja syöksyy tehtaan ohi, suuren metsästäjän vasta miettiessä mitä oikein tapahtui.
Mustahaarniskainen Toa livahtaa suuren rakennuksen kulman taa. "Päivää, Kuralumi."
Matoro ei usko silmiään. Hopeansinisellä haarniskalla varustettu pitkä Skakdi seisoo hänen edessään, osoittaen jään Toan päätä pistoolilla. Samanlaisella pistoolilla mikä 437:llä oli, Matoro muistaa.
"Mitä... Sinä täällä teet?", Matoro kysyy hämmentyneenä. "Minut lähetettiin tänne vakoilemaan tehtäväänne sekä varastamaan se, mitä etsitte.", Skakdi selittää avoimena. "Mutta kun tuli tälläinen tilaisuus, taidan hoidella sinut ensin."
Metorakk laukaisee aseensa, ja Matoro vetäisee päänsä alas välittömästi. Skakdin käden terä iskeytyy melkein Matoron selkään. Toa nappaa miekkansa ja yrittää pistoa, mutta Metorakk torjuu iskun. Jään Toa ei ole edelleenkään täysin perillä tapahtumista ja päättää yrittää päästä takaisin muiden luo.
Matoro väistää skakdin moukarin ja potkaisee tätä jalkaan. Metorakk kiroaa ja ampuu kaksi ohjusta ranteestaan. Tehtaan seinä hajoaa ja Matoro lentää kovaa siitä läpi. Uudella haarniskalla varustettu Metorakk syöksyy Toan perään.
Matoro ampuu jääsäteen skakdiin, ja iskun turvin Matoro saa lyötyä Metorakkin haarniskaan. Siihen tulee vain pieniä naarmuja.
"Olet näemmä hankkinut uuden haarniskan.", Matoro toteaa taistelussa, yrittäen häiritä Metorakkia. Skakdi sihahtaa jotakin ja huitaisee ketjun päässä olevalla moukarillaan. Isku osuu Matoroa jalkaan, kaataen tämän.
Matoro silmäilee nopeasti taisteluareenaa. Ovia tai ikkunoita ei valtavassa tehdasvarastossa näy. Ja silti hänen pitäisi päästä nopeasti muiden luo.
Matoro nostaa miekkansa torjunta-asentoon mutta Metorakkin ampuma ohjus räjäyttää miekan kappaleiksi ja heittää Matoron kovaa puisia laatikoita päin. Metorakk syöksyy suoraan Jään Toaa kohden, mutta mustahaarniskainen toa väistää ja kierähtää skakdin jalkojen välistä tämän taakse. Matoro tarttuu tämän piikkien lomassa olevaan miekkaan, mutta Metorakk kääntyy juuri ja iskee kyynärpäällään jään Toan pois. Hopea soturi potkaisee toaa, joka lentää suurta metallilaatikkoa päin. Matoro miettii kuumeisena toimintasuunnitelmaa.
Skakdi syöksyy pää edellä Matoroa kohti, jään toa väistää tilanteen salamannopeasti ja Metorakkin terävät piikit lävistävät laatikon. Matoro nappaa skakdin selässä olevan miekan. Matoro katsoo miekaka hetken, ja tajuaa sen olevan oma energiateränsä.
Metorakkin nyrkki iskee Matoron päin puulaatikoita. "Ei kannata jäädä miettimään keskelle taistelua!", skakdi rääkyy omahyväisenä ja asetata miekkansa Matoron kurkulle.
Group: Mafia
Posts: 1,838
Member No.: 166
Joined: 25-February 08
Xia, tehdasalue tai jotain
"Nytkun vielä löytäisi sen tuolta...", Kapura sanoo hiljaa katsoen jokea. "Ei huolta, se tuskin on lähtenyt virran mukana mihinkään. Sukellan sen tuolta...", Summerganon sanoo ja loikkaa jokeen. Sugan pää ilmestyy vielä pinnalle. Hän katsoo tehtaita kohti. Matoron varjo erottuu eräältä katolta. "Matorolla on seuraa, mene auttamaan, minä etsin Nimdan. Ja ota tämä mukaasi. Sille voi olla käyttöä.", Summerganon kehottaa ojentaen Kapuralle miekan. "Toki!", Kapura sanoo ja pistää juoksuksi.
Summerganon sukeltaa ja löytää laukun joen pohjasta. "Onneksi nämä ovat vesitiiviitä.", Suga puuskuttaa noustuaan pintaan. Hän lähtee märkänä takaisin rakennusten luokse, toivoen, ettei Matorolle ole käynyt kuinkaan.
Ei tämä voi päättyä näin...
Matoro makaa tehdasvaraston lattialla, Metorakkinn miekka kurkullaan. Mutta sitten näkyy leimahdus. Skadin kylkeen osuu Kapuran tuli-isku. Skakdin horjahtaessa kärventyneenä pois Matoron yltä nousee jään toa pystyyn ja katsoo vihollistaan, joka uhkuu raivoa. "Pitikö sinun tulla pilaamaan kaikki?!", se karjuu Kapuralle, joka ojentaa Sugalta saamansa miekan Matorolle. "Hän arvasi, että tarvitset tätä!", Kapura hymähtää. Matoro ryntää uusin voimin vihollisensa kimppuun ja Kapurakin saa töitä, kun seinän läpi puskee kolme metsästäjää. Summerganon juoksee laukun kanssa kohti tehdasta. Hän kuulee taistelun äänet.
Summerganon saapuu tehdasvaraston luokse ja näkee seinässä suuren reiän... ja hän näkee, miten Kapura kamppailee urheasti kolmen metsästäjän kanssa ja Matoro miekkailee julmaa skakdia vastaan. Hän astuu sisään ja hyökkää metsästäjien kimppuun. "Takaa-ajajia ilmeisesti!", Kapura huutaa melskeen yli. "Tehdään niistä selvää ja etsitään joku piilopaikka.", Summerganon puhisee lyödessään yhdeltä metsästäjältä jalat alta. Kaksi muutakin metsästäjää kaatuu pian maahan. "Nuo eivät pääse vähään aikaan liikkelle, riennetään auttamaan Matoroa.", Kapura hoputtaa ja lähtee Sugan kanssa kohti varaston päätyä, jonne Matoro ja Metorakk taistelunsa tuoksinnassa katosivat.
Group: Mafia
Posts: 2,602
Member No.: 10
Joined: 6-February 07
Xia, tehdashalli
Tapahtumat olivat saaneet uuden käänteen. Matoro sekä Metorakk ajattelivat näin.
Jään Toa on napannut maasta energiateränsä. Hänen itseluottamuksensa lähtee nousukiitoon vanhan miekan myötä, ja Metorakk yllättyy Matoron nopeaa hyökkäystä, joka tekee uusia naarmuja tämän hopeaan panssariin. SKakdi ampuu nopealla ranneliikkellä kaksi ohjusta päin Toaa, joka lentää seinän läpi. Hopea hahmo kääntyy, käynnistää suihkumoottorinsa ja syöksyy suoraan salin toiseen päähän, kaaten kaksi muuta Klaanilaista. Metorakk kääntää itsensä nopeasti, potkaisten Summerganonia rintaan ja napaten salkun. Kapura ampuu tulta skakdiin, joka syöksyy raketeilla Nimdan kanssa kohti tehdashallin ovea.
Valkoinen toa ehtii nähdä skakdin livahtavan ovesta. Yhtäkkiä salin valtaa keltainen valo, ja puoli etuseinää räjähtää taivaan tuulii. Palanut laukku lentää laatikoiden sekaan. Matoro kävelee salin perältä. Jään Toan miekka hehkuu kirkkaan keltaisena.
"Energiaräjähdys. testasin onko miekkani kyvyt tallella. Näyttävät olevan.", hän selittää.
Summerganon nappaa mustan laukun ja avaa sitä vähän. "...Tämä laukku on tyhjä. Kyljessä aukko.", hän ilmoittaa yllättyneenä, hieman tylsistyneellä äänensävyllä.
"Se skakdi...", Matoro murisee purren hammastaan.
Pahoin palanut Metorakk puristaa pientä valkeaa sirua nyrkissään. Hän lähtee juoksemaan tehtaiden läpi, suihkumoottorit ilmeisesti rikki.
Group: Jäsenet
Posts: 3,068
Member No.: 150
Joined: 6-January 08
Bio-klaanin lähellä siaitseva pieni kanjoni, joitakin aikoja sitten
Yllättäen kirjas valonsäde sokaisi Maken hetkeksi. Hän ei ehtinyt reagoida kunnes viherkukltainen hahmo potkaisi häntä. Make lennähti taaksepäin osuen kyljestään kiveen. Isku ei kuitenkaan ollut kyllin voimakas aiheuttaakseen juurikaan kipua. Make joutui iravistelemaan päätään hetken tullakseen takaisin tolpilleen. Hänen näkönsä oli vielä hieman vaurioitunut, mutta hän näki tarpeeksi hyvin väistääkseen vastustajansa potkun. Make väisti nousten pian takaisin ilmaan. Hän ja vastustaja olivat muutaman metrin etäisyydellä toisistaan. Molemmat tuijottivat toisiaan. Make huomasi hahmon muistuttavan ruumiinrakenteeltaan melko lailla sitä mitä hän oli joitakin aikoja sitten ollut. Nyt hän kuitenkin oli yhtä Rahien kanssa, ja tuollaiset olennot olisivat hänen vihollisiaan.
Make lenteli ympyrää yrittäen löytää vastustajansa heikon kohdan, mutta tämä seurasi hänen jokaista liikettään. Ilmeisesti suora hyökkäys olisi ainoa vaihtoehto. Make syöksähti vastustajaansa päin. Tämä ehti kaivaa selästään jotain. Make työnsi vastustajansa kalliota vasten. Ja puraisi. Hän huomasi hahmon poimineen selästään oudonmuotoisen terämäisen esineen. Hän huomasi myös iskeneensä hampaansa siihen. Make perääntyi takaisin ilmaan. Maistuu pahemmalta kuin se pikkunisäkäs... Make yrittää iskeä muutamia kertoja uudestaan, mutta vastustaja tyrmää hänen yrityksensä osoitellen terällään melko tarkasti hänen otsaansa.
Make yrittää etsiä heikkouksia vastustajansa puolustuksesta, vaikka helpompaa olisi löytää linnun muna hiekkakasasta. Sitten Make keksii. Hän työntää päätään vastustajaansa päin. Tämä on valmis viiltämään häntä naamaan. Sillä hetkellä Make heittää takaraajansa eteen, napaten varpaillaan vastustajaansa tämän terää pitelevästä kädestä. Hän nousee vastustaja mukanaan ilmaan. Tämä ei voi juuri tehdä muuta kuin sätkiä raajoillaan. Make lentää joidenkin metrien korkeuteen, tiputtaen vastustajansa alas. Make kääntää katseensa alaspäin nähdäkseen vastustajansa osuvan maahan. Vähän matkan päässähahmo kuitenkin onnistuu tarrautumaan kanjonin seinämän yläreunassa olevaan, sivuun tarttuneeseen puunrunkoon, päästen hypähtämään siltä takaisin maahan. Voihan pannahinen...
Make alkaa syöksyä hurjalla vauhdilla kohti vastustajaansa, eturaajat iskuvalmiudessa. Vastustaja ehtii kuitenkin äkätä hänet syöksyen sivuun. Make tekee hätäpysähdyksen välttääkseen liiskaantumisensa. Pian vastustajan terä viuhahtaa läheltä Maken päätä. Make voi tuntea pienestä viillosta lähtevän nesteen valuvan pitkin poskeaan. "Se ei siis ole Makuta", Make kuulee vastustajansa toteavan. Hän ei kuitenkaan ymmärää mistä tämä puhuu. Make ja tämän vastustaja tuiottavat jälleen toisiaan. Tällä kertaa vastustaja syöksyy kohti häntä. Make nousee takaraajoilleen jotta vois iskeä eturaajoillaan, mutta ei ole tarpeeksi nopea. Hänet painetaan kallion seinämää vasten. Vastustaja on asettanut kaikki omat raajansa Maken raajojen päälle, estäen häntä liikkumasta. Tosin nyt vastustajakaan ei voi liikkua estääkseen Maken tulevaa hyökkäystä...
Make avaa suunsa. Hänen kurkkunsa hehkuu oranssin ja keltaisen eri sävyissä. Vastustaja ehtii hetken ihmetellä, ennen kuin asettaa päänsä vasten Maken päätä. Ilmeisesti tämä tietää tappionsa tulleen. Maken ihmetykseksi tämä kuitenkin asettaa otsansa Maken poskelle, kääntäen hänen päätään joitakin kymmeniä asteita. Suuri massa tulta osuu viereiseen kallioseinämään, muuttaen sen pikimustaksi. Makelle alkaa riittää. Hän iskee vastustajan molemmilla siivillään irti itsestään. Vastustajan lentäessä selälleen Make lennähtää tämän ylle, tarttuen tähän raajoillaan.
Make alkaa jälleen kohota taivaisiin, vastustajansa mukanaan. Tämä onnistuu kuitenkin rimpuilemaan itsensä irti. Se ei Makea haittaa, sillä he ovat jo hyvässä korkeudessa. Make tekee siirtonsa. Hän alkaa syöksyä siivet ojossa kohteensa perään. Hän avaa suunsa, päästäen lieskansa virtaamaan ylöspäin läpi ihonsa. Hetkessä hän on kokonaan omien lieskojensa peittämä. Hän alkaa pyöriä ympäri. Vastustaja katsahtaa ylöspäin ja huomaa hyrrämäisen, tulen peittämän otuksen pyörivän häntä kohti. Tämä ei kutienkaan ole päättänyt päätyä ylikärvennetyksi pannukakuksi... Vastustaja tipahtaa maahan, liekkien ympäröimä Make pian hänen jälkeensä...
Taistelua sivusta seurannut pikkuolento yrittää nähdä jotain valtavan höyrypilven lävitse. Pian höyryn keskejtä palajastuu maassa makaava olento, jota toinen pitelee maassa viimeisillä voimillaan. Make ei voi uskoa tätä. Kuinka hänen hyökkäyksensä oli voinut epäonnistua? Viherkultainen vastustaja piteli teräänsä osoitettuna kohti Maken kurkkua. Melko pehmeälehtinen maassa makaava puunraato oli pehmentänyt laskua mukavasti. Maken alle jäänyt lampi oli ikävästi päässyt höyrystymään olemattomiin lähes kokonaan.
Make makasi pienessä jäljelle jääneessä lätäkössä valmiina kohtaamaan kohtalonsa, mikäli vastustaja oli valmiina viimeistelemään työnsä. Maken yllätykseksi hän kuitenkin oli pian vapaa nousemaan ylös. Tömähduksen aiheuttamien kolhujen vuoksi se tosin oli hiemna vaivalloista. Hän katsahti vastustajaansa hämmentyneenä. Tämä seisoi metrin päässä hänestä. Make näki ,että tämä oli lähes yhtä huonossa kunnossa kuin hänkin. Maken mielestä tämä oli ollut taistelua hänen reviiristään, ja hän oli hävinnyt, joten hänen oli lähdettävä. Hän lensi pois metsään. Tai ainakin yritti...
Maken huone
Make lopetti muistelonsa. Hän kiemurteli sängyssään nukkuminen oli melko vaikeaa, johtuen ilmeisesti seinän takaa kuuluvista työkalujen äänistä.
Group: Mafia
Posts: 1,838
Member No.: 166
Joined: 25-February 08
Xia, tehdasalue
Metorakk juoksee siru nyrkissään. Kolmikko lähtee perään. "Kaiken kokemamme jälkeen tämä tuntuu lähinnä naurettavalta.", Matoro sanoo hieman väsähtäneen kuuloisesti. "Skakdin perässä juokseminen tästä vielä puuttuikin.", Kapura toteaa puolestaan varsin kireästi. Kolmikko on itsevarma, mutta turhautunut ja alkaa jo vähän puutua jatkuvaan ravaamiseen. Metorakk kiitää minkä jaloistaan pääsee, mutta Kapuran näppärä tuli-isku (joka tosin menee huti) pakottaa skakdin vilkuilemaan taakseen uusien iskujen pelossa ja hieman hidastamaan. Matoron ja Suga ottavat melkoisen spurtin Kapuran kiusatessa varasta tulella ja viimein kaksi jään toaa saa vihollisensa kiinni ja ahdistetutta pienen varaston seinää vasten.
Metorakk puristaa sirua kädessään. Summerganon ja Matoro ovat hiljaa. Jostain syystä sirun näkeminen saa heidät aina hiljaisiksi ja mietteliäiksi. Skakdi on suurelta osin kärventynyt, hänen silmissään on silmitöntä vihaa. Matoro lyö skakdia ja nappaa sirun pois. Jostain syystä se kaikki tuntui rutiininomaiselta. Skakdi lysähtää maahan voimattomana, pahoin palaneena. Yhä jatkuva sade tuntuu helpottavan sen tuskia, mutta se kiemurtelee silti maassa. "Mennään.", Matoro sanoo Sugalle ja he lähtevät Kapuran luokse, joka odottaa parin kymmenen metrin päässä. Kun he katsovat vielä kerran taakseen, on skakdi kadonnut.
Kolmikko oli täyttänyt osan tehtävästä. Heillä oli Nimdan siru ja he kömpivät hylättyyn tehtaaseen. Sateen yhä ropistessa peltiseen kattoon (tosin enää ei satanut kovinkaan rankasti) kolmikko istahti penkille. Matoro oli saanut kolhuja ja pieniä ruhjeita. Kapura oli myös sieltä täältä kolhuinen, mutta melko hyvässä kunnossa. Summerganonin haarniskassa oli kyljessä ja rinnassa joitakin reikiä ja vasen olkapanssari oli kokonaan pudonnut. Kolmikko oli synkkä näky. He olivat olleet Xialla melko brutaalejakin, mutta Metsästäjiä ei voinut käsitellä hellästikään. Silkkihansikkaat oli riisuttu. Ja heidän tehtävänsä ei ollut vielä ohi.
"Mitähän Killjoylle kuuluu?", Summerganon pohti ääneen. Muut katsoivat ikkunasta ulos. Ulkona ei näkynyt ketään. Sateen ropinaa lukuunottamatta oli hiljaista.
Group: Mafia
Posts: 1,382
Member No.: 326
Joined: 10-March 09
Xia, Mustan Käden salainen komentokeskus
Turagan ruumis makasi tämän huoneessa, savuava reikä rinnassaan. Ovi oli auki ja sitä seuraavalla käytävällä oli neljä punakaapuista ruumista, jotka osoittautuivat vahkeiksi. Käytävä kääntyi vasemmalle, josta löytyi muutama ruumis lisää. Käytävän päässä seisoi yksinäinen hopeinen vahki, joka puhalteli käsivarsitykkiinsä. Se kääntyi ympäri ja hymähti.
"Valmista. Sektori yksi on tyhjä."
Vahki astui sivuun, juuri, kun marssiva joukko muita vahkeja saapui paikalle. Killjoy käveli joukon ensimmäisenä ja yksinäinen vahki liittyi joukkoon. Killjoyn kädet puristivat hänen toista miekkaansa ja joukko marssi kohti komentohuonetta. Killjoyn kypärän takaa ei voinut nähdä tämän virnettä, mutta joka tämän olisi nähnyt, näkisi myös valtavan huokuvan päättäväisyyden.
Joukko jatkoi marssiaan ja lisää vahkeja liittyi kulkevaan joukkioon. Usean kymmenen vahkin jono seurasi Killjoyta suurimpaan komentohuoneeseen, jossa muutama vahki näpytteli päätteitä. Vahkit kääntyivät, mutta liian myöhään. Kymmenet ammukset iskivät niitä rintaan ja ne lyhistyivät maahan. Killjoy käveli keskusradion luokse, tempaisi mikin käteensä ja aloitti puheen.
"Mustan Käden Xian osaston jäsenet. Täällä puhuu kenraali. Herra on kuollut ja minä olen ottanut komennon Käden toiminnasta. Kaikki vastustavat tullaan eliminoimaan välittömästi. Minulla on teille tehtävä. Hankikaa minulle välittömästi Purifier-nimisen metsästäjän olinpaikka. Aikaa on yksi tunti. Kenraali kuittaa."
Bio-Klaanin asuntolat
Creedy puhisi. Hänet oli siirretty muihin työtehtäviin pian Killjoyn lähdettyä Xialle. Nyt Creedy kulki lisäämässä ilmoituksia Klaanin ilmoitustauluille. Hän katsoi päivän tehtävälistaansa ja pysähtyi viimein erään oven kohdalle. Hän otti paperilapun laukustaan ja liimasi sen oveen. Lapussa luki seuraavaa:
"Hyvä herra Glatorianking. Olemme saaneet tietoomme, että olette laajentaneet asuntoanne ja muuttaneet kyseisen siiven perustuksia ilman rakennuslupaa. Tämän rikkeen seurauksena Klaanin murskauspallo tuhoaa asuntosi tasan kuuden päivän kuluttua. Sinulla on kuitenkin mahdollisuus vielä pelastaa asuntosi. Ennen murskaushetkeä, tuo keltaiseksi maalattu vihreä kumihanska moderaattorien toimistoon ja ano anteeksiantoa. Jos anteeksianto hyväksytään, murkauspallo tuhoaa vain laajennetun osan asuntoasi. Terveisin. Klaanin rakennusmestari Petex"
Lapun liimattuaan Creedy asteli pois ja jatkoi työntekoa. Seuraavaksi olisi heiteltävä Anti-Guartsu propagandaa Klaanin pihalle.
"Kaikenlaisia toimeksiantoja", Creedy tuhahti.
Xia, Mustan Käden salainen komentokeskus - Kymmenen minuuttia vallankaapauksesta
Group: Mafia
Posts: 2,602
Member No.: 10
Joined: 6-February 07
Xia, tehdasalue
"Eikö meidän pitänyt alunperin hakea kaksi sirua?", Kapura muistelee. "Muistaakseni oli niin... Mutta toinen siru on oletettavastu ulottomattomissamme, sitä on turha lähteä etsimään.", mustavalkea toa vastaa. "Mitään tietoa Killjoyn sijainnista?", Suga puhelee tutkiessaan saaren karttaa. "Luulen, että fiksuin veto olisi palata gukoille odottamaan.", tulen toa ehdottaa. Kaksi muuta toaa nyökkäävät.
Laukaus. Summerganon kaatuu maahan välittömästi.
Tehtaan katolla ampuja kiroaa. Osuma meni hieman huti eikä tappanut.
Matoro katsastaa välittömästi katot lämpökameralla, luo miekkaansa jääsäikeen ja ampuu sen kohti olentoa katolla. Kapura tutkii toverinsa tilaa. "Jonkinlaisia tainnuttavia aseita...", hän ilmoittaa Matorolle. "Suojaa häntä, menen katsomaan mikä tuolla on!", jään toa ilmoittaa nopeasti ja syöksyy eteenpäin kuulematta Kapuran kommenttia.
Matoro ampuu ranteestaan harppuunan tehtaan piippuun, ja onnistuu vetämään itsensä ylös. Toa yllättyy huomatesaan katon reunalla "jääkehikon" josta sen vanki on paennut. Matoro laskeutuu ja irroittaa tarttumakoukkunsa.
"Toa, pudota aseesi.", ilmoittaa mustahopea vortixx. Tämä tähtää Matoroa ikävän näköisellä ampuma-aseella.
Juuri ennenkuin toa on hyökkäämässä, tämä tajuaa naapurikatolla olevan ampujia. Ja toisella katolla. Ja sitä seuraavalla.
"Mitä jos nyt vain antautuisit, niin saisit elää. Haluamme vain sen sirun.", samainen vortixx lausuu itsevarmalla äänellä.
Tapahtumat etenivät nopeasti. Kolme klaanilaista vangittiin ja joku metsästäjä otti sirun. Nimda kuulemma aiotaan viedä parinsa luo Odinalle ilmalaivalla.
Selli
"Noniin, saastat. Kiittäkää minua siitä, että olette vielä hengissä.", matala skakdi-ääni ilmoittaa köytetyille vangeille. Metorakkin panssari näyttää kuin uudelta. Hän näyttää Nazorak-pesissä Matorolta ryöstämäänsä parannuskiveä.
"Metsästäjät olisivat tappaneet teidät heti. Minulla on parempi suunnitelma.", pitkä skakdi puhuu. "Päästää meidät vapaaksi?", Matoro ehdottaa.
Hetken hiljaisuus. "Teidät lasketaan tästä ilmalaivasta Vuorelle. Tiedättehän, paikka jossa sataa tulta, ruoho on happoa ja kivet syövät olentoja.", skakdi lausuu, selvästi nauttien olosuhteiden kuvailusta. "Olet mainio maantiedon opettaja. Siirrytäänkö seuraavaksi Odinan luontoon?", Matoro vastaa nopeasti.
"En tiedä oletko tyhmä vai uhkarohkea.", skakdi ilmoittaa tylsiintyneenä ja kävelee nopeasti pois sellistä.
"Tulen nauttimaan kuolemanne katselusta.", hän vielä huikkaa oven raosta.
Group: Mafia
Posts: 1,382
Member No.: 326
Joined: 10-March 09
Xia, Ilmalaiva, lähellä vuorta
Metorakk saapui ilmalaivan ohjaamoon. Aluksen ohjaimissa istui pari vortixxia ja musta skakdi. Yksi vortixxeista nousi ja ilmoitti Metorakkille heidän olevan kolmen minuutin matkan päässä vuoresta.
"Hienoa, esitys alkaa siis pian." Metorakk istahti lokoisimmalle tuolille ohjaamossa ja etsi itselleen hyvän asennon.
Juuri silloin ohjaamoon astui vielä yksi hahmo. Kyyryselkäinen pitkä metsästäjä, jonka luurankomaiset kädet olivat kietoutuneet viitan ympärille.
"Kas Purifier, mukavaa kun liityit seuraamme." Purifier yski kuuluvasti ja hörähti.
"Enhän voinut kieltäytyä kutsusta päästä katsomaan toien viime hetkiä, senkin vanha karhu."
"Minuutin päässä vuoresta", vortixx ilmoitti. Metorakk näytti tyytyväiseltä.
"Hakekaa vangit."
Ilmalaiva kohtasi pienen tärähdyksen, pian toisen ja kolmannen. Metorakk kurtisti kulmiaan.
"Pieniä ilmakuoppia, hetki vain, niin kierrän ne", Vortixx totesi. Juuri tämän sanottuaan ilmakuopat loppuivat ja aluksen käynti tasaantui.
Metorakk tajusi jonkin olevan pielessä ja nousi salamana seisomaan. Hän kääntyi valvontataululle ja näki mitä oli tapahtunut. Kuusi hahmoa oli murtautunut laivaan vankisellien luokse. Metorakk kääntyi kauhistuneena.
Vankisellien luona kuusi vahkia olivat juuri saapuneet vankien luokse. Summerganon reagoi ensimmäisenä ja Matoro ja Kapura pian tämän jälkeen. Kolmikko katsoi toisiinsa hämmentyneenä. Yksi vahki astui eteenpäin.
"Mustan Käden rynnäkköpioneerien kakkosyksikkö palveluksessanne"
Ohjaamossa Metorakk oli juuri huutamaisillaan vartijoita ja etsimässä omia aseitaan, kun tapahtumat ryöstäytyivät lopullisesti käsistä.
Punamusta hahmo hyppäsi suoraan ilmalaivan ikkunan läpi ohjaamoon ja ensi töikseen ampui ohjaavan vortixxin käsikanuunallaan. Musta skakdi juoksi suoraan sisään hypännyttä Killjoyta kohti, mutta Killjoy kumartui ja heitti Skakdin olkansa yli. Metorakk karjaisi ja oli valmis ampumaan tunkeilijaa zamor-pistoolilla, mutta Killjoy oli nopea ja hyppäsi tämän taakse, yksi ammus Killjoyn tykistä osui lattiaan ja paineaalto heitti Metorakkin suoraan ohjaamon ikkunasta ulos, tiputtaen tämän loputtomalta tuntuvaan pudotukseen kohti vuoren juurta.
Luurankomainen käsi heilahti ja Killjoy joutui tekemään hänen puvulleen hieman turhan akrobaattiseen liikkeen väistääkseen sen. Purifier hyppäsi ja taklasi Killjoyn maahan. Killjoy potkaisi Purifierin päältään ja syöksyi välittömästi uudelleen vihollisensa kimppuun.
Purifier väisti, mutta horjahti suoraan kohti ohjaamon ikkunan reikää kohti. Viitta putosi ja sen alta paljastuva rakettireppu käynnistyi. Purifier kiisi taivaalle, Killjoy perässään.
Kaksi hahmoa lenteli ristiin vuoren läheisyydessä. Hahmot iskivät yhteen nyrkein ja jaloin. Purifierin koura nappasi Killjoyn potkun ilmasta ja heitti tämän kohti vuoren seinämää. Killjoyn moottorit pelastivat hänet ja tämä veti esiin molemmat katanansa, ladaten ne täyteen ilman tuliperäistä energiaa. Purifier puhkui tulta selästään ja teki samoin. Tuliperäinen areena kahdelle tuliperäiselle soturille. Kaksikko tuijotti hetken toisiaan ja helvetti pääsi irti.
Kaksi tulen elementalivoimaa pääsi irti, tulen seinämät mittailivat toisiaan ja kietoutuivat toistensa ympäri, työnsivät toisiaan, kahden soturin ohjaillessa niiden kulkua. Yhtä voimakkaiksi osoittautuneet voimat kumosivat toisensa ja Purifier veti esiin miekan, pitkän mustan miekan, joka oli liian pitkä ollakseen oikea. Purifier kiisi suoraan kohti Killjoyta ja iski miekallaan kaikilla voimillaan. Killjoy laittoi omat miekkansa poikittain tielle, mutta se ei riittänyt, paineaalto iskusta heitti Killjoyn taaemmaksi.
Purifier lähestyi uudelleen, mutta nyt Killjoy oli valmiina ja juuri kun Purifierin isku oli tulossa perille, Killjoy kiisi nopeasti ja tykki laukesi. Energia-ammus osui suoraan Purifierin kasvoihin, repien tämän koko oikean posken irti ja jättäen Purifierin leijumaan paikallaan rääkyen.
"Tbhuo, ei mhinua bhysäytä, Killjoy! Sinäh khuolet tänään!"
Killjoy risti miekkansa valmiina seuraavaan hyökkäykseen. Vain toinen poistuisi elävänä...
Group: Mafia
Posts: 2,602
Member No.: 10
Joined: 6-February 07
Xia, ilmalaiva Vuoren yllä
Ilmalaivan sisällä raivoaa taistelu. Tai pikemminkin verilöyly, sillä aluksen vartijoita kaatuu eliittivahkien tulitukseen kuin heinää. "Hajaannutaan! Etsitään Nimda!", Matoro ohjeistaa kolmen toan ja kuuden vahkin ryhmää.
Metallinen ovi räjäytetään auki vahkien toimesta yksi toisensa jälkeen. Toat syöskyvät käytävillä etsien jotakin, mikä voisi olla Nimda. "Mukavaa. Tämä alus on iso, ja siru pieni. Huonolla säkällä tässä menee ikuisuus.", Matoro päivittelee tilannetta.
"Itseasiassa ei mene ikuisuutta. Katsokaa!", Kapura ilmoittaa tyytyväisenä, osoittaen ovea, jonka yllä lukee "erikoisrahti". Joukko syöksyy oven läpi (Okei, ovi väisti oma-aloitteisesti) ja saapuu hyvin valaistuun huoneeseen, jonka keskellä on lasikupolissa oleva siru. Liikkeentunnistimet olisivat käynnistäneet hälytyksen ellei hälyttimet soiso jo kuin viimeistä päivää.
"Onneksi tämä ei ole toimintaelokuva. Muuten täällä olisi itsetuhomekanismi kun otamme Nimdan.", Suga päivittelee ja siirtää lasikuvun pois. Hän nappaa sirun nyrkkiinsä. Jos turvamekanismit toimisivat, teräsovi iskeytyisi kiinni. Klaanilaiset siirtyvät pois huoneesta nopeasti.
"Seuraava ongelma. Miten pääsemme pois?", Kapura kysäisee. "Osaako joku ohjata tätä?", Suga tekee jatkokysymyksen. "Ohjata kyllä. Laskeutua en.", toinen jään toa ilmoittaa kevyesti. "Se ei taida auttaa nyt.", tulen toa vastaa. "...Ei täällä tarvitse niin tyylipuhtaasti laskeutua.", Matoro puolustelee.
Vuoren juuri, Metsästäjien vartioasema
Vartija-metsästäjä tähyilee taivaalle kiikareilla. Metorakkin ilmalaiva on pysähtynyt ja hetki sitten jotakin lensi ulos ikkunasta.
"Onko siellä joku?", aseman radiosta kuuluu. Metsästäjä parantaa kuulokkeiden asentoa ja vastaa rauhallisesti. "Mitä, kuka, missä." "Ampukaa ilmalaiva alas! Se on vallattu!", radiosta kuuluu. "Tarvitsemme ylemmän tahon luv-" "MINÄ OLEN YLEMPI TAHO! OLEN METORAKK! NYT AMMUT SEN!" Metsästäjä tajuaa erehdyksensä ja ilmoittaa vartioaseman katolla oleville metsästäjille. Ne käsittelevät suurta tykkiä rakennuksen katolla, ja alkavat käännellä asetta.
Group: Mafia
Posts: 1,382
Member No.: 326
Joined: 10-March 09
Xia, Vuori
Kaksi hahmoa leijui vuoren ympärillä , lentäen ympyrää, mittaillen samalla vastustajaansa. Purifier tarttui suustaan roikkuvaan veriseen repaleeseen ja repäisi sen irti saadakseen edes hieman puhekykyään takaisin.
"Saastainen vahki!", Purifier huusi ja lähti syöksyyn kohti Killjoyta, miekat kalahtivat yhteen. Purifierin hyökkäys sai Killjoyn vetäytymään hetkeksi, mutta välittömästi tämän jälkeen hän lähti vastaiskuun. Hän aloitti tarkoin harjoitellun kierreliikkeen, jossa hän heilutti molempia miekkojaan ympyrässä ja iski kerta toisensa jälkeen kohti Purifieria. Purifier kiiti ylemmäksi ja tuli miekka ojossa kohti Killjoyn selustaa. Killjoyn liike kuitenkin ylsi hyökkäystä vastaan ja Purifierin isku kalahti Killjoyn katanoihin.
Killjoy päästi miekkojaan pitkin sähköpurkauksen Purifieriin, joka sätkähti, mutta onnistui potkaisemaan salamannopeasti samalla Killjoyn toisen miekan alas. Se putosi suoraan vuoren seinämälle, jossa maa nielaisi sen väittömästi.
Silloin Killjoy tajusi, hänen moottorinsa pitäisivät häntä ilmassa enää viisi minuuttia. Salamannopealla hyökkäyksellä hän ampui yhden tulisäteen suoraan Purifierin rakettireppuun. Se vahingoitti toista moottoria ja Purifier menetti korkeutta. Nyt Killjoyn ei enää tarvitsisi käyttää moottoriensa täyttä voimaa.
Purifier laskeutui suoraan vuorelle, jossa välittömästi ensimmäinen kivi koetti ahmaista hänet, rakettireppu kykeni kuitenkin nostamaan hänet ilmaan ja sen avulla hän nyt loikki valtavia loikkia Vuoren seinämillä. Killjoy seurasi ja nyt kaksi hohtavaa hahmoa törmäili toisiinsa valtavalla voimalla.
Purifier heilautti valtavaa miekkaansa ja Killjoy teki samoin. Kumpikin huomasi toisensa taktiikan liian myöhään. Purifierin miekka lävisti Killjoyn rintakehän samalla kun Killjoyn miekka katkaisi Purifierin miekkaa kantavan käden.
Killjoy hoippui taaksepäin, miekan töröttäessä hänen rinnassaan, Purifierin käsi edelleen roikkuen siitä. Purifier huusi kätensä perään ja tämän selän pienoistulivuoret päästivät valtavan laavapurkauksen.
Killjoy repäisi miekan irti, tämä ei loppuisi tähän. Hän karjaisi ja hyppäsi suoraan kohti Purifieria, taklaten tämän ja samalla itsensä vuoren alemmalle tasolle. Nopealla kierähdyksellä hän väisti kiven, jonka kita miltei vei häneltä jalan. Purifier oli jo pystyssä ja potkaisi Killjoyta vatsaan, saaden tämän lentämään vuoren reunalle.
Killjoy roikkui nyt sormiensa varassa valtavissa tuskissa Vuoren jyrkänteeltä. Purifier nauroi mielipuolista nauruaan ja tuli katsomaan Killjoyn tuskaa.
"Kenraali Killjoy. Viimein, VIIMEIN!"
"Sinä tapoit hänet...", Killjoy mutisi hiljaa.
"En kuule sinua saasta, puhu lujempaa", Purifier ilkkui.
"Sinä-tapoit-hänet."
"En vieläkään kuule sinua, PUHU KOVEMPAA!", Purifier huusi ja potkaisi samalla Killjoyn toisen käden pois. Nyt Killjoy roikkui yhden kätensä varassa varmasta kuolemasta.
Killjoy keskittyi ja väänsi viimeiset voimansa moottoreihinsa, Killjoyn sisällä kihisevä raivo sai ne hehkumaan, sai koko hänen kehonsa hehkumaan elementaalienergiasta, joka halusi ulos.
"SINÄ TAPOIT HÄNET!"
Moottorit käynnistyivät ja ohjukseksi muuttunut Killjoy nappasi Purifierin otteeseensa. Killjoy lensi, lensi ja lensi, aivan vuoren huipulle ja lensi täydellä voimalla suoraan päin sen huippua.
Pöly täytti ilman, valtavat iskusta irronneet lohkareet putoilivat kohti maata. Pilven laskeuduttua, Killjoyn viimeisen iskun seuraukset näkyivät. Purifierin selkä oli katkennut ja hänen ruhonsa makasi nyt lohkareen päällä epämiellyttävässä asennossa, hänen ruumiinsa valui verta useasta paikasta ja hänen jalkansa olivat hioutuneet pois. Nyt hän makasi siinä ja yski nesteitään ulos, mutta nauroi samalla.
Killjoy oli kuluttanut iskuunsa liikaa ja nyt hän makasi liikuntakyvyttömänä metrin päässä Purifierista. Hänen haarniskansa oli kuoritutunut yläruumiista miltei kokonaan pois ja Purifierin tekemä lävistämä haava näkyi nyt selvästi. Killjoyn kypärä oli puoliksi haljennut ja hänen päälakensa ja vasen silmänsä näkyi nyt Purifierillekin.
Purifier oksensi päälleen ja kakoi sitä ulos rinnuksilleen. Käkätys kuitenkin jatkui edelleen. Vuori oli alkanut purkautumaan.
Tulikiveä tippui heidän ympärilleen, vähitellen sulaa kiveä alkoi valumaan heitä kohti. Purifier nauroi edelleen.
"Ironista eikö totta kenraali. Minä vien ystäväsi ja kun yrität kostaa häntä, vien sinutkin. Sinäkin olit vain yksi tunteellinen ja heikko nilviäinen", Purifier kakisteli.
"En välitä enää, sinä kuolet tänne, niin kuolen minäkin."
Purifierin nauru muuttui entistäkin korviahuumaavammaksi.
"Mutta kumpi menettää enemmän? Minä olen elänyt täysillä, tuhonnut, polttanut, kiduttanut, nauttinut siitä mitä osaan. Sinä olet elänyt ainaisessa pelossa muista. Minä säälin sinua Killjoy."
"Jo viimeisen kahden vuoden ajan, ainoa asia, jota olen halunnut, on nähdä sinun kuolevan, nähdä sinun kuolevan omissa käsissäni. Nyt minä sain sen, minulla on nyt rauha."
Purifier rupesi vielä kerran avaamaan suutaan, mutta ei tehnyt sitä. Hän näki sen tulevan ja sulki silmänsä.
Valtava palava kivenlohkare tippui rinnettä alas, suoraan Purifierin päälle. Se murskasi hänen päänsä ja tippui sen jälkeen pois ja vieri Killjoy ohitse alas maata kohti. Killjoy sulki silmänsä myös. Hän oli täyttänyt tehtävänsä.
Kivenlohkareet tippuivat entistä tiheämmin, ei enää kauaa... Juuri silloin tähän asti isoin vyöry kiviä lahti kulkemaan kohti Killjoyta ja hän tiesi, ettei hän selviäisi tästä.
"Minä tein sen. Kiitos."
Hän valmistautui iskuun, iskuun jota ei tullut. Hän tunsi roikkuvansa, roikkuvansa jostain terävästä. Hän kuuli rääkäisyn, hän tunsi putoavansa...
Kymmenen minuuttia myöhemmin
Killjoy heräsi. Hän avasi silmänsä. Mitä oli tapahtunut? Hän katsoi ympärilleen, hän ei ollut enää vuorella, se kohosi kauempana horisontissa. Hän makasi maassa, jossain tehdasalueella. Hän kampesi itsensä puoliväkisin polvilleen ja näki vastauksensa.
GS oli tullut paikalle viime hetkellä. Se oli seurannut johtajaansa koko ajan ja oli napannut tämän suuhunsa ja kiitänyt alas. Killjoy oli juuri kiittämässä ratsuaan, kunnes huomasi tämän karmeuden. GS:n selkä oli palanut ilmeisesti palavan kiven törmäyksestä. GS oli syöksynyt alas, suoraan tehdasalueelle, jossa maassa olleet rautapalkit olivat lävistäneet sen. GS ei enää äännellyt, ei enää liikkunut, ei enää koskaan viettöisi aikaa mestarinsa kanssa. Mestarin, jonka se oli viimeisellä teollaan pelastanut.
Group: Mafia
Posts: 2,602
Member No.: 10
Joined: 6-February 07
Xia, ilmalaiva Vuoren yllä
"Äkkiä!", Matoro huutaa juostessaan käytävää pitkin, kohti ohjaamoa. Vahkeja odottaa siellä valmiina ottamaan klaanilaiset selkäänsä ja lentämään alas.
Alhaalla oleva tykki on tähdätty suoraan ilmalaivan moottoreihin. Skakdipari asettaa massiivista ammusta piipusta sisään.
Kapura syöksyy sirun kanssa yhden vahkin selkään, ja olento lähtee lentoon. Alta kajahtaa laukaus ja ilmalaivan kaasua täynnä oleva pallo leimahtaa liekkeihin, tulimyrskyn edetessä moottoreista ohjaamoa kohti. Yksi taaempana ollut vahki sulaa kasaksi protodermistä. Ohjaamossa olevat toat ja vahkit iskeytyvät paineaallon vaikutuksesta ilmaan, ja muutamassa sekunnissa aikaisemmin niin komea ilmojen valtias syöksyy maahan palaen.
Jään toat ja vahkit syöksyvät kovaa kohti vuorta, jossa on ilmeisesti puhjennut tulimyrsky. Matoro on näkevinään jonkun vuoren huipulla. Yksi vahki iskeytyy vuoren pintaan, jääden tämän valtavan olennon ruoaksi. Kolme vahkia tulittavat ilmasta vuorta, jolloin tämä jättää joukon hetkeksi rauhaan. Matoro osuu kovaa kiveen, saaden panssarointiinsa useita rikkoumia. Summerganon iskeytyy myös kivikkoon. Vahkit laskeutuvat hetkeksi.
"Meidän pitää päästä pois vuorelta!", Suga huutaa. Laavaa ja kiveä valuu alas vuorta. "Kylmennetään lämpötilaa!", Matoro huutaa. Hän kutsuu elementtivoimien rippeitään kylmentämään lämpötilaa laavan yltä. Summerganon tekee samoin, ja laava alkaa hidastua. Viisikko alkaa kulkea jyrkänteitä alaspäin. Lisää laavaa ja kiviä jyrisee rinnettä alas. Vuori yrittää imaista jonkun osaksi itseään, mutta kohteet ovat liian nopeita. Olento alkaa nostaa massiivista kiviseinämää pakenevan aterian ympärille.
Kapura katsoo hätääntyneenä ystäviensä ongelmia vuorella. Tämän kuljettanut vahki on valmiina tulen toan vieressä, miettien itsekkin. Se on kuitenkin valmiina ampumaan jokaisen vihollisen joka tulisi häiritsemään heitä.
Kapura kutsuu kanohi Shanin voimia. Hän tietää että satunnaisista elementeistä ei ole juuri hyötyä, sillä vain muutamat, kuten kivi, voisi pelastaa muut Vuorelta. Tulen toa keskittyy naamioonsa, häivyttäen mielestään kaiken ylimääräisen.
Suuri, orgaanisesta kivestä koostuva seinämä nousee hitaasti mutta varmasti vuoren rinnettä pitkin, lukiten toat ja vahkit sen sisään. Maa näiden jalkojen alla alkaa rakoilla, makutojen sairas luomus valmistautuu syömään heidät.
Silloin tapahtui jotakin. Kiviseinämä alkaa vetäytyä, Kapuran lujasti keskittyessä siihen. Joukko syöksyy madaltuneen seinämän yli, juuri ennenkuin maa heidän altaan olisi kadonnut. Tulen toa keskittyy kivimassan hallintaan jatkuvasti. Vaatii kaiken hänen päättäväisyyden pitää Vuori aisoissa.
Muutaman minuutin kuluttua...
"Mitään tietoa Killjoysta?", Matoro kysäisee maassa väsyneenä istuvalta Kapuralta. "Gukko-lintu pelasti Kenraalin. Se lensi tehdasalueelle." "Mennään!", Suga ilmoittaa. "Kapura ei taida jaksaa. Mene sinä parin vahkin kanssa. Jään tänne odottamaan.", toinen jään Toa ehdottaa. Kaksi kolmesta vahkista lähtee suuren valkohaarniskaisen perään kohti tehtaita.
Group: Admin
Posts: 8,388,607
Member No.: 5
Joined: 5-February 07
Nazorakein pesä, päätutkimuskammio
Tohtori 006 katseli munahautomoa rauhallisin mielin panssarilasin läpi. Työpäivä oli ohi ja Nazorak-tiederyhmän ylijohtaja oli jo riisunut valkoisen suojapukunsa päältään. 006:n oikeassa kädessä oli pieni kuppi, josta torakkajohtaja nautiskeli elimistöönsä kirkkaankeltaista nestettä. Nesteen vaikutus sai 006:n tuntemaan olonsa hieman väsyneeksi. Tohtorin onneksi työpäivä oli kuitenkin jo ohi.
Joku yksinäinen torakkainsinööri työskenteli vielä munanlämmittimien kimpussa lasin toisella puolella. Tämä suhteellisen uusi insinööri ei ollut millään tapaa kovin älykäs, mutta osoittautui erittäin tottelevaiseksi. Insinööri myös muistutti etäisesti erästä torakoiden maavoimien korkea-arvoista upseeria. 006 ei ollut aivan varma, kannattiko kyseisen kenraalieverstin hetki sitten tapahtunutta katoamista kyseenalaistaa.
Tohtori huokaisi. Hän kääntyi ympäri ja käveli kohti omaa työpöytäänsä. Matkalla beigen värinen torakka erehtyi katsomaan itseään eräästä laboratorion peilistä ja sai välittömästi kivuliaan muistutuksen siitä, miksi ei ollut koskaan joutunut kouluttautumaan taistelua varten. 006:n käsivarret olivat säälittävän laihat ja hänen keskiruumiissaan ei ollut näkyvää lihaksistoa. Tohtori ei myöskään pystynyt juoksemaan kovin montaa minuuttia hengästymättä. Sillä ei kuitenkaan onneksi ollut väliä. 006:n aivot olivat poikkeuksellisen suuret ja hän ei ollut koskaan joutunut yhteenkään taistelutilanteeseen.
Se ei silti poistanut hänen omaa häpeäänsä. 006 vilkuili hetken itseään peilistä ennen kuin käveli takaisin pukukoppiin ja piiloutui syvälle valkoiseen suojapukuunsa.
006 käveli työpöytänsä ääreen. Hän istahti askeettiselle tutkimustuolilleen ja nosti pöydän laatikosta raporttipinon viime viikkojen edistyksestä.
RAPORTTI #923: PROJEKTI "ERIKOISHAARNISKA" TILA: TUHOUTUNUT
Tohtori 006 pyöräytti silmiään ja huokaisi. "Erikoishaarniska", 006 sanoi puoliääneen. Mekaniikkaosastolla ei tunnetusti ollut yhtään mielikuvitusta. 006 laittoi raportin siististi takaisin laatikkoon.
RAPORTTI #1043 PROJEKTI "AVARUUSJUNA" TILA: HYVIN EPÄONNISTUNUT Teknikko 129 alennetaan täten upseerista siivoojaksi
006 naurahti kuivasti. "Avaruusjuna", torakkatohtori sanoi karhealla äänellään. "Kuka idiootti antoi tälle projektille suostumuksens..." Tohtori vaikeni nähdessään oman kädenjälkensä ja allekirjoitetun suostumuksen paperissa. Tohtori taittoi paperin varovaisesti kaksinkerroin ja ajoi sen pöydällään lojuvan silppurin läpi ennen kuin jatkoi raporttien selaamista.
RAPORTTI #1103 PROJEKTI "UUSI SUKUPOLVI" TILA: KESKENERÄINEN SYY: Kohde 000:n elimistö hylkii hormoneja
Tohtori 006 laski paperit käsistään pöydälle ja kääntyi tuolillaan kohti panssarilasi-ikkunaa. Hän huokaisi. 000. Kuningatar. Kaikkien Nazorakien luoja. 006 oli yksi kolmesta tiedemiehestä, joiden annettiin koskea kuningattareen. Johtoporras vaati nopeampaa munantuotantoa. Se ei onnistunut. Johtoporras vaati sotilaiden toukkavaiheen täydellistä ohittamista. Se ei onnistunut. Johtoporras vaati uuden sukupolven kaikkien tunteiden ja alkukantaisten viettien poistamista sotatehokkuuden maksimoimiseksi. Sekään ei ollut onnistunut.
Torakkatohtori nojasi syvemmälle tuoliinsa avaten hieman työpukuansa. Hän käänsi katsettaan kohti laboratorion panssarilasista ikkunaa ja katsoi sen läpi munanhautomon takana hahmottuvaa suurta teräksistä palloa, jonka sisällä Nazorak-kuningatar oli. Yleensä tähän aikaan 000 nukkuisi jo rauhallista untaan, mutta nyt se karjui. Valtavalle olennolle annettujen hormonien tarkoituksena oli ollut rauhoittaa se, mutta efekti oli ollut täysin päinvastainen. Tiimi torakoita oli yrittänyt jo joitakin tunteja tainnuttaa raivoavaa kuningatarta tainnutussäteillä ja unikaasulla. Ne olivat toimineet, mutta herättyään 000 oli vain jatkanut raivoamistaan. Ketjuilla kammioonsa vangittu kuningatar ei ollut vain raivoissaan. Se kärsi.
Tohtori 006 käänsi katseensa pois 000:n kammiosta ja yritti olla kuuntelematta kuningattaren huutoja. Nazorak-tiedemies katsoi omia kasvojaan pitkään juomakuppinsa sisältämän nesteen heijastuksesta. Sitten 006 sanoi kaksi sanaa. Hän ei ollut käyttänyt kumpaakaan kertaakaan elämässään ennen tätä päivää ja suorastaan yllättyi, kuinka luonnollisesti molemmat tulivat ulos.
Group: Mafia
Posts: 1,780
Member No.: 367
Joined: 21-July 09
Stelt, pieni majatalo räkäisessä kauppasatamassa
Oli aamuyö. Makuta Nui makasi sängyllä ja oli Guardianin vuoro vahtia. Kaksikko oli kaiken järjen mukaan kadottanut väkivaltaisen torakkaeliitin perästään, mutta kumpikaan ei pystynyt nukkumaan. Omilla univuoroillaan klaanilaiset pääasiassa teeskentelivät lepäävänsä. Molemmat olivat uppoutuneet ajatuksiinsa. Steltillä oli kylmää. Viileä merituuli levitti valkoisia lumihiutaleita ympäri rantakylää, jota Guardian katseli majatalon huoneen ikkunasta.
Kumpikin klaanilaisista tiesi, että nukkumisesta ei tulisi mitään. He odottaisivat todennäköisesti vielä Guardianin univuoroa, minkä jälkeen he suuntaisivat kohti rantaa ja vuokraisivat uuden veneen joltain rannan steltiläisistä kauppiaista. Sen jälkeen matka Zakazia kohti jatkuisi.
Guardian tutki lumimyrskyä katseellaan. Se oli jo hellittämässä hieman, mutta tuulet häiritsisivät Manun ja Guartsun venematkaa vielä pitkään. Huomaamattaan Guardian sulki silmänsä ja nojasi ikkunalasia vasten. Sillä välin, kun Guartsu nukkui, Manu kävi vuokraamassa heille veneen tietäen, että he tuskin koskaan palauttaisivat sitä. Siinä ei kestänyt kauan. Pian hän jo palasi surkeaan majataloon. Guardian hätkähti hereille, kun ovi paiskautui auki. ”Meillä on vene”, Manu sanoi. ”Okei, lähdetään”, Guardian sanoi vielä hieman unisena.
Venessä Guardian vaipui ajatuksiinsa ja lopulta nukahti uudelleen. Makutakin oli mietteissään ohjatessaan venettä. Se oli rentoa puuhaa niin kauan, kuin kalat eivät käyneet liian häiritseviksi. Nynrahilla oli tosiaan jotain pielessä. Muuan steltiläinen kauppias oli tilannut eräältä Nynrah-haamulta aseita. Tilausta ei ollut toimitettu. Aikaa tästä oli jo viikko. Mitä se voisi olla? Kuka häiritsee yhteyttä?
Laiva seilaili merellä, tosin väärään suuntaan, mutta Guardian ei herännyt ennen kuin Manu oli ehtinyt korjata asian. Sitten Guardian lopulta heräsi. Hän oli hieman virkistynyt. ”Nukuitko hyvin?” Manu sanoi teennäisesti. ”En”, Guartsu vastasi, ”mutta ainakin nukuin.” ”Kerrohan vähän tästä ystävästäsi.” ”Hmm. Hän on entinen Skakdi-sotalordi. Ja juoppo. Eipä hänestä ole enempää kerrottavaa.” ”Ja luulet saavasi häneltä tietoja?” ”Minä saan häneltä tietoja.” ”Selvä.” Oikeasti Guardian ei ollut niin varma, että Warrek tietäisi kaiken, mitä hän lähti Zakazilta hakemaan. Mutta se oli paras tietolähde, jonka hän pystyi keksimään. Ja todennäköisesti vanha roisto tietäisi sitä sun tätä.
Meren aallot iskivät laivan kylkiin, kylmyys tunkeutui luuytimiin saakka. Lumihiutaleet, terävät sellaiset, pistelivät niitä kohtia ruumiista, joita viitta ei suojannut. Yö alkoi saapua. Heillä oli vielä ainakin kolme samanlaista päivää edessä. Sitä oli ikävä ajatella.
He näkivät pikkuisen luodon. ”Tuonne”, Guardian sanoi osoittaen luotoa käsi täristen. Manu nyökkäsi ja ohjasi veneen luodolle. He kiinnittivät veneen köydellä kantoon, joka olikin luodon ainoa asukki. Vaikka he tiesivät, että kukaan ei siellä heidän kimppuunsa yrittäisi käydä, he asettivat vahtivuorot. Manu meni veneeseen nukkumaan. Guardian vahti venettä ja tarkkaili ympäristöä. Kylmässä.
[spoil]G kirjoitti puolet.[/spoil]
2 User(s) are reading this topic (0 Guests and 0 Anonymous Users)