Pieni trooppinen saari, hiekkaranta

Hiekka suhahti hiekkamaisesti Ämkoon ja Snowmanin laskeutuessa sukellusveneen katolta sen päälle.
"He sanoivat paenneensa tälle kääpiösaarelle?" Ämkoo kysyi, ja etsi katseellaan metsänrajasta vihjeitä matoralaisten olinpaikasta.
"Jepulis" Snowman vastasi, ja alkoi huutamaan. "Haloo? Minä täällä!"

Lumiukko huitoi käsillään suurin elein ilmaa, ja koetti muutenkin tehdä itsensä näkyväksi. Ämkoo katseli hetken hiljaa, ja huomautti sitten matoralaisten luultavasti jo huomanneen hänet, jos tosiaan olivat rannan tuntumassa. Snowie lopetti toimensa, ja hetken liikkumattomuuden jälkeen viidakon siimeksestä astui kolme vihreää hahmoa. Yhden lumiukko tunnisti vastarintaliikkeen Ternokiksi.

Matoralaiset tervehtivät Snowmania, joka vastasi heille iloisesti. Ämkoo seisoi hieman syrjemmällä lumiukon selittäessä vastarintaliikkeen jäsenille Klaanilaisten tilannetta.
"Selvä asia" Ternok vastasi. "Saatte kyllä lepopaikan, ja tuo toverisi ensiapua. Mutta sinut tahdomme palkita hyvistä töistäsi."
"Voi kiitos?"


[spoil]Öh, lyhyt ja viimeistelemätön. Piti saada valmiiksi ennen lomamatkaani. [/spoil]

Xia

"Me voitimme.", Matoro toteaa hiljaa katsellessaan tehdasalueelle. Kapura on jo toipunut edellisestä koitoksestaan ja on valmis toimintaan. Hän on asettanut Nimdan sirun panssareihinsa.
"Emme me vielä ole poissa tältä saarelta. Sitäpaitsi se toinen siru, mitä tulimme etsimään, on kateissa.", tulen toa vastaa. Hänen päänsä on täynnä ajatuksia. Miten sain naamion hallintaani? Toistuisiko se?

"Havaitsin liikettä.", kaksikon lähellä vartioiva harmaa vahki ilmoittaa koneäänellä.
"Mitä..?", Matoro aloittaa. Vahkin kahdesta plasma-aseesta lähtee sarjat tulikuumaa plasmaa rakennusten joukkoon, aiheuttaen jonkin räjähtämisen. Naama nousee rakennustan välistä ja tulittaa jollakin joukkoa kohden. Toat syöksyvät matalaksi.

"...Eikö ne metsästäjät jätä meitä ikinä rauhaan...", jään toa miettii tylsistyneenä.

Vähän matkan päässä, Metsästäjäien vartioaseman katolla steltiläismetsästäjä katselee kaukoputkella tilannetta.
"Kolme yksikköä, tarvitsemamme objektin kanssa. Suoritetaan hyökkäys sivustaan.", olento puhuu.
"Lopeta se sotilastermeillä pelleily, tyyppi.", hänen vieressä oleva olento murhataa ja lyö kyynerpäällään tätä.
"Tehkää jotakin hyödyllistä, menkää edeltä!", heidän taakseen tullut hopeasininen skakdi murahtaa ja tönäisee kaksikon alas.

"TSO maksaa toisesta sirusta niin paljon, että se on pakko saada.", Metorakk murisee ja käskee vartioasemalta lisää metsästäjiä.

"Antautukaa!", joku lyhyt metsästäjä karjuu ja ryntää kolmikkoa kohti. Kapura taklaa olennon maahan, iskien tämän tajuttomaksi.
"Mikseivät nuo ikinä opi huutamaan 'antautukaa' vasta kun on oikea hetki?", Kapura pohtii ääneen.
"Mikset kysy?", Matoro kysäisee kevyesti miekkaillessaan yhtä vastaan.

Silloin alkoi tapahtua. opea ohjussade sivusta osui vahkiin, irroittaen tältä toisen käden ja kaaten olennon. Metorakk syösyy erikoishaarniskassaan paikalle, ampuen lisää ohjuksia Matoroon ja Kapuraan. Metorakk tajuaa ettei ollut pohtinut kummalla toista siru on.

Pikkuvikoja..., skakdi ajattelee ja syöksyy terineen kahden Toan kimppuun. Matoro torjuu taitavalla liikkeellä iskun ja Kapura suorittaa vastaiskun skakdiin. Tämän panssariin ilmestyy viilto. Eliittipanssari ei kestä enää kauaa Xian taisteluita.
Skakdi vetäisee ketjun päässä olevan piikkimoukarinsa ja huitaisee sillä nopealla liikkeellä eteenpäin. Tulen toan punainen panssari saa pahan osuman, toan itsensä lentäessä selälleen maahan. Nimdan siru putoaa maahan.

Metorakk syöksyy, nappaa nyrkkiinsä valkoisen aarteen kouraansa ja nousee. Matoron miekka iskeytyy hyökkääjän olkapäähän, iskien palan panssaria irti. Skakdi karjaisee ja huitaisee kohti toaa. Kaksikko aloittaa nopeatempoisen miekkailun kauemmaksi taistelun polttopisteestä. Kaksikko pitää miekkojaan toisiaan vasten.

Pitkä vihollinen on Matoroa runsaasti pidempi. Se tuijottaa jään toaa punaisilla silmillään kypärän aukoista. Ilkeät skakdinhampaat puristuvat tiukasti yhteen.
Metorakk laukausee ranneohjuksena lähietäisyydelta. Ne osuvat Matoron valkoiseen miekkaan, heittäen tämän kauas taakse. Seuraava nyrkinisku heittää toan kovaa maahan.



(anna musiikin soida vähän aikaa)

Metorakk osoittaa zamor-pistoolilaan aseetonta toaa.
"Tiedän että tämä on erittäin kliseistä, joten en kysy viimeisiä sanoja.", skakdi myhäilee.

"Ei edes ihan pieniä viimeisiä sanoja?", Matoro kysyy, yrittäen saada lisäaikaa.

"Ei.", hopeahaarniskainen soturi murahtaa. Skakdinhampaat vääntyvät hymyyn, joka on kaikkea muuta kuin kaunis.

Matoro suorittaa nopean kierähdyksen maassa, napaten miekkansa. Metorakk astuu taaemmas ja ampuu.
Matoro torjuu ammuksen.
Metorakk tulittaa zamor-pistoolinsa lippaan tyhjäksi. Toa torjuu, torjuu toiseen suuntaan, kunnes yksi ammus osuu Matoroa naamioon. Teleskooppisilmälisäosa repeää irti ja loppu naamio lentää pois. Matoro kaatuu maahan puolitajtuttomana.
Metorakk asettaa pistoolinsa toan sydänkiveä vasten.

Matoro tavoittelee silmät kiinni miekkaansa. Metorakk puristaa liipasinta.
Aseesta kuuluu pelkkä naksahdus. Skakdi iskee ranneteränsä Matoron rintapanssarista läpi, mutta juuri silloin Matoro sivaltaa maasta miekallaan Metorakkin käden irti. Skakdi karjuu tuskasta. Toa koittaa pysyä kaikesta kivusta huolimatta tajuissaan ja lataa energialatauksen miekkaansa, ampuen sen vastustajaansa, kärventäen Metorakkin totaalisesti. Panssari hehkuu punaisena skakdin kaatuessa maahan. Matoro menettää viimein tajuntansa.

Kaksi puolikuollutta ruumista makaa Xian tuhkaisessa maassa. Pieni valkoinen siru hohtaa kaksikon välissä.

Metsä, aukio järven lähellä.



Umbra nousi pusikosta vaivalloisesti, hän oli saanut pieniä ruhjeita, mutta ei mitään vakavampaa, eversti selvitti päätään sokaistukselta.

"Sinä et sitten pysy kuolleena, vai?"

Eversti latasi asettaan, tällävälin Umbra iski tätä aseeseen.

Eversti ei ollut kovinkaan voimakas ja häpesi sitä, että joutui käyttämään isoa sinkoa ja tekoniveliä kyetäkseen edes puolustautumaan, eversti tähtäsi singolla toistamiseen Umbraa, Zamor-sinkoa ei ollut tarkoitettu lähitaisteluun se oli valmistettu lähinnä isojen massiivisten joukkojen torjumiseen, Sinko hölskyi everstin kädessä ja tämä laukaisi, Umbra väisti sen helposti.

Glatorianking oli kaatunut maahan pidelleen rintaansa, Glatoriantyranni lähestyi uhkaavan näköisenä.

”Miksi sinä teet tämän minulle?”, Toa köhi maassa.

”Sinä 'pieni' olento et voi sitä ymmärtää ja nyt pysy vain hiljaa niin siistin tämän”. Mustan puhuva toa sanoi ilkeästi ja kohotti miekkansa viimeiseen iskuun.

Eversti oli epätoivoisena ladannut singon nopeasti ja Umbra näki Gekon tilanteen, olisi vain yksi mahdollisuus.

Everstin pitäessä sormeansa liipaisimella, Umbra pamautti nyrkillään sinkoa ja se kääntyi kohti kaksikkoa. Juuri sekuntia ennen laukaisua GK ehti kierähtää sivuun, ammus lensi suoraan kohti Glatoriantyrannin rintaa ja tämä lensi metsikköön.

Häkeltynyt eversti latasi viimeisen panoksen, Umbra löi everstiä päin näköä ja tämä horjahti kumoon pelokkaana.

”Anna se sinko tänne!”, Umbra huusi.

”Siinä on vain y....yksi panos.”

”Se riittää vallan mainiosti.”

”Umbra älä!”, Gekko huusi.

Umbra pamautti Everstin ruhon kohti metsikköä.

”Umbra, et olisi...”

Palava toa näkyi kävelevän heitä kohti se oli rähjääntynyt ja hajonnut, mutta se oli elossa ja käveli edeten hitaasti.

Pieni saari
Kolmen tunnin matka Xialta, monia kuukausia sitten

"Kas päivää Malcirem, sinua ei ole näkynyt aikoihin", vihertävä Vortixx tervehti hyvin rentoutuneesti edessä kävelevää punertavaa Vortixxia.
Joukko heidän lajinsa edustajia olivat saapuneet veneillään punaisen saarelle heidän takana.
"Päivää sinullekin Kelbuuno", punainen Vortixx vastasi apaattisesti.
"Mitä luulet sen Maxitrillianin keksivän tällä kertaa?", vihreä Vortixx kysyi Malciremilta. "Jotain täysin käsittämätöntä, siitä olen varma", hän vastasi. Useat Vortixxit kokoontuivat pölyisen, pienen saaren päälle.
Pieni, lautasen muotoinen kamera saapui Vortixx joukon eteen ja ohjasi heidät yhdestä kalliosta avautuneeseen oviaukkoon läpi.
Joukon käveltyään pitkän ajan portaita alas kylmien korridorien läpi.
"Eikö se Skakdin kuvatus vieläkään luota meihin?", yksi joukon Vortixxeistä mainitsi, "Oletko katsonut peiliin lähiaikoina", toinen Vortixx vastasi, jonka jälkeen muut Vortixxit nauroivat ivallisesti.
Käveltyään tovin he viimein saapuivat sovittuun kokoontumispisteen oven eteen.

Avhrak Va avasti oven Vortixxeille. Huone oli suuri ja keskellä oli pöytä joka otti suurimman osan huoneen tilasta.
Vortixxit istuivat pöydän ääreen yleisiin paikkoihinsa ja alkoivat odottamaan.
Aika alkoi kulumaan enemmän kuin Vortixxit pystyivät sietämään. Yksi heistä naputteli pöytää kärsimättömästi ja toinen haukotteli ja laittoi kyynärpäänsä pöydälle.
Malcirem nousi tuolistaan äkkipikaisena; "Karzhanin Maxitrillian! Minä en tänne jää odottamaan hänen egoistista pärstäänsä täällä näin kauan! Sanokaa, että olen sairaana, sillä minä lähden!", Malcirem huusi ja marssi ovea päin.
"Noh, hyvä Malcirem, minne kiirehdit?", ääni kuului hänen takaa. Harmaa, samettitakkinen Skakdi oli ilmestynyt yhtäkkiä pöydän ääreen istumaan tuolilleen, kun kaikki huoneet olevat Vortixxit keskittivät huomionsa punaiseen lajitoveriinsa. Malcirem palasi takaisin paikalleen sanomatta mitään. On parasta pysyä hiljaa ellei halua lisää hankaluuksia.
"Hyvää päivää hyvät herrat", Maxitrillian aloitti hyvin tekoiloisesti, "Kutsuin teidät kaikki tänne ilmoittaakseen ilouutisen; Projekti: Rautainen Kuolema on läpäissyt jokaisen testin. Se on valmis".
Vortixxit alkoivat heti näyttämään paljon kiinostuneemmalta. Maxitrillian näppäili pöydän alla olevaa ohjainta, joka käynnisti hologrammi-projektorin heidän keskelle.
Joukko keskitti katseensa hologrammikuvaan, jossa esiintyi Projektin viimeisimpien mallien sinipiirrustukset.

"Satojen Toien voima, tuhansien Zyglakien raivo. Panssari, jota ei edes kestävin Prototeräs voi lävistää ja älykkyys, jota suurinkin sotataktikoija ei uskalla haastamaan", Maxitrillian ilmoitti ylistävästi ja nousi seisomaan tuolistaan.

"Hyvät ystäväni: Avhrak Feterra."

Joukko alkoi taputtamaan ylevästi ja onnittelivat Maxitrillianiä ja itseään. Maxitrillian hymyili tyytyväisesti ja käveli hitaasti huoneen ympäri, jolloin jokainen Vortixxit joutuivat kääntämään päänsä pitääkseen katseensa häntä päin.

"Loistavaa työtä Maxitrillian", yksi heistä sanoi. "Hienoa", Kelbuuno lisäsi.
Taputtuksien taantuessa, yksi vanhemmista Vortixxeista jatkoi:
"Tänäänhän on oikea juhlapäivä. Kuvittelkaa, kuinka suuren omaisuuden voimme tienata näistä upeaista aseista, Maxitrillian.
Meistä tulee vuosisadan rikkaimmat ja aseteollisuuspohattat mitä Xia... Ei, mitä koko maailma tulee muistamaan!"
Vortixxit nyökkäsivät tästä toisilleen, mutta Skakdi lopetti kävelynsä heti ja pysähtyi huoneen oven eteen. Hän käänsi katseensa Vortixxeja päin, hymyillen hyvin ivallisesti.

"Teollisuuspohatta vai?", Maxitrillian aloitti hyvin sarkastisella sävyllä ja hykersi itsetyytyväisenä, "Voi hyvät ystävät, onko tuo tosiaan kauaskatseisin unelma mitä teillä on?"
Vortixxien hymyt alkoivat katoa heidän kasvoistaan. Malcirem yritti hillitä itseään lyömästä Skakdia kasvoihin.

"Öh, ai niin. Me tietysti ostamme myös jokaisen tehtaan Xian päällä. Meistä tulee maailman johtavin asetuotannon suuryritys", vanhempi Vortixx alkoi hätäisesti korjaamaan itseään, jottei joutuisi nöyryytetyksi Skakdin ja muiden edessä, mutta Skakdi vain jatkoi hiljaista hykertämistä.
"Voi hyvät ystävät, kuinka naiiveja te olette", Maxitrillian jatkoi.
"No, mitä sinä muka ehdottaisit itse, Herra Maxitrillian sir?", Malcirem vastasi hampaiden välistä.
"Niin, Maxitrillian. Mitä sinä ehdottaisit?", Kelbuuno lisäsi toverinsa perään.
Maxitrillian huvittui hieman ja laittoi kätensä selän taakse.
Oletteko kuulleet Punaisesta Tähdestä?", Skakdi kysyi, jolloin samalla pöydän keskellä oleva projektori näytti hologrammi kuvan tähtien täyttämästä iltataivaasta, jonka keskellä oli punainen pyrstötähti.

Maxitrillian aloitti: "Tuo on Punainen Tähti. Matoralaisten mukaan Tähden osuessaan tietyyn järjestykseen muiden ympäröivien tähtien kanssa, jotain suurta ja merkittävää tulee tapahtumaan, siksipä he käyttävät sitä ennustusvälineenään. Ja tähän asti, kaikki heidän kääntämistä Tähden ennustuksista ovat käyneet toteen yksi toisensa jälkeen.
Heidän legendojensa mukaan, Tähti on itse Suurien Olentojen lähettiläs, joka määrää koko maailmankaikkeuden kulun."

"Ja miten tämä liittyy asiaan mitenkään, Maxitrillian?", Malcirem jatkoi kyselyään.

Musiikkia(Odottakaa kunnes se käynnistyy)
"Yksinkertaista Malcirem; Minä haluan sen Tähden. Haluan myös jokaisen sitä ympäröivän taivaankappaleen minun käsiini.

Minä haluan komentaa koko luomakunnan tulevaisuuden."

Joukko hiljeentyi eivätkä tienneet miten olisi voinut vastata.
"... Maxitrillian", Malcirem rikkoi hiljaisuuden, "Tuo on rehellisesti sanottuna typerin Karzhanin asia minkä olen koskaan kuullut. Jos tuo on tosiaan mitä suunnittelet, minä en enään jää tänne". Malcirem nousi vihaisesti tuolistaan ja alkoi kävellä Maxitrillianin takana olevaa ovea päin.
Silloin ovi avautui ja takaa ilmestyi nais-Toa. "Anteeksi, mutta sinä et lähde minnekään", nais-Toa sanoi ja osoitti häntä salamakeihäällän.

Vortixxit hätkähtivät ja osa heistä nousivat tuoliltaan.
"Toa?", yksi heistä sanoi, "Mitä Toa tekee täällä? Maxitrillian, mitä tämä tarkoittaa?"
Huoneen katoista ilmestyi kahta automaattista Zamor-laukaisinta, jotka osoittivat Vortixxeja päin.

Sheelika käveli ovesta sisään, Malcirem alkoi perääntymään.

"Mitä tämä on Maxitrillian?", punainen Vortixx kysyi raivostuneemmin, "Oletko seonnut?".
"Sitä haluaisin kysyä teiltäkin!", Maxitrillianin ääni nousi heti, "Te rakkaat säälittävät, kermaposkiset petturit. Luuletteko, etten tiedä mitä teette selkäni takana? Siitä asti kun aloitimme tämän projektin möitte jokaisen sinikopion mitä saitte käsiin säällittävän säkin metallirattaiden takia. Tiedättekö kuinka kauan kesti minun hiljentämään jokaisen ostajanne?". Maxitrillian käänsi päänsä Malciremiin päin, "Rakas Malcirem, kuinka Larekallesi kuuluu? Kelbuuno, luuletko tosiaan yhtiösi tappion olevan vain väliaikaista? Ja te muut... Oletteko muistaneet hyvästellä rakkaimallenne ja yrityksillenne ennen lähtöä?"
Kylmä hiki alkoi valuta Vortixxien päälaella. "Mitä hemmettiä sinä oikein teit...?", Malcirem kysyi hermostuneemmin.
"En vielä mitään, rakas Malcirem", Maxitrillian vastasi ja hymyili taas pilkkaavasti.
"Hyvä jumala, Maxitrillian. Pyydän, älä satuta häntä. Teen mitä ikinä haluat.", Malcirem anoi. Loput Vortixxeista olivat liian peloissaan sanoa mitään, paitsi Kelbuuno joka alkoi vain jaaritella hermostuneesti itselleen.
"Rakas Sheelika, mitä sinä ehdotat?", Maxitrillian kysyi itsetietoisesti nais-Toalta.
"Mitä ikinä sinä haluat, Arstein", Sheelika vastasi.
Skakdin hymy alkoi kadota hänen kasvoistaan. Hän napsautti sormiaan, jolloin Zamor-laukaisimet katosivat takaisin laipion sisään. Samalla huoneen seinistä avautui useita salaovia ja niiden takana seisoi mekaanisia olentoja, jotka tuijottivat Vortixxeja kylmästi ja lähestyivät heitä päin.
"Viekää terveisiä Kohtalolle. Sanokaa, että Zorak Von Maxitrillian Arstein lähetti teidät", Skakdi hyvästeli Vortixxeja ja poistui huoneesta sulkien oven perässä.
Malcirem juoksi ovea päin ja yritti epätoivoisesti avata sen. "Luojan tähden Maxitrillian!", hän huusi, "Teen mitä ikinä tahdot! Päästä minut!".
Metalliolento ilmestyi Vortixxin taakse ja ennen kuin Malcirem huomasikaan, mekaaninen käsi iski hänen päänsä ovea vasten.

Zorak nauroi.

Mitä? Missä olen?
Alitajunnassani?
Kuollut?
Hrr. Tuntuu kylmältä.
Nyt muistan. Taistelin sitä Skakdia vastaan.
Mutta miksi kaikki täällä on valkoista?
...
En voi olla kuollut.
En vain voi.
Ei sankarit kuole, eihän?
...


[spoil]Kapura lähti ulos Ropesta joten otan hänen hahmonsa komentooni lopun Xian tehtävän ajaksi...[/spoil]

Xia

Kapura oli suistanut juuri viimeisen metsästäjän maahan tuli-aallolla. Hän katselee nopeasti ympärilleen ja havaitsee muutaman kymmenen bion päässä Matoron ja Metorakin - tosin maassa. Ta syöksyy paikalle nopeasti.

Kapura katsoo Matoron sydänkiveä. Siinä palaa edelleen heikko sininen valo. Hän poimii jään Toan naamion ja rikkinäisen teleskooppisilmälisäosan vähän matkan päästä maasta. Hän oli aina luullut teleskooppisilmien olevan kiinteä osa naamiota.

Harmaa eliittivahki kävelee Kapuran luo. Se on menettänyt toisen kätensä äsköisessä taistelussa, mutta toimii muuten hyvin.

"Viedään hänet Gukkojen luo.", Kapura ilmoittaa ja poimii valkoisen sirun maasta.

Nazorakien pesä

"Älä huoli. Metorakk hankkii ne sirut! Hän on paras näissä hommmissa.", keltamusta skakdikomentaja puhelee torakkakomentajalle.
"Gaggulabio, en niin luottaisi sinun miehiisi. Mukaan olisi pitänyt lähettää joku eliittitorakoistani.", 001 vastaa.
"Epäiletkö Metorakkia? Hän tuo sirut eniten maksavalle. Se on skakdin luonto.", skakdi sanoo.
"... Sitä minä juuri mietinkin. Entä jos ne saastaiset metsästäjät tarjoavat enemmän?", torakka mainitsee.
Gaggulabio pysähtyy.
Hän ei sano sitä ääneen, mutta tietää itsekkin Metorakkin antavan sirut eniten maksavalle.
TSO haluaa sirun, maksoi mitä maksoi.

Keltamusta olento lähtee huoneesta pitkät piikit heiluen. Hän näppäilee radioon Metorakkin Haarniskan koodin ja alkaa odottaa.
Piippauksia.
Lisää.
Gaggulabio paiskaa kuulokkeen raivoissaan maahan. Se särkyy helisten.

Xia

Summerganon hiipii kahden vahkin kanssa tehdasalueella. Suuret tehtaat ja niiden valtavat varastohallit tarjoavat kyllä suojaa, mutta paikka tuntuu uhkaavalta. Aivan kuin olisi jatkuvasti jonkin tähtäimessä. Metsästäjiä oli mitä ilmeisimmin lähtenyt linnakkeesta takaa-ajoon jonkin verran, varsinkin kun muutama metsästäjä oli Kapuran, Matoron ja Sugan toimesta "kadonnut" tehdasalueelle. "Saamme pian seuraa, aavistan sen.", Summerganon lausui ajatuksensa ääneen ja mitä ilmeisimmin hän oli oikeassa. Kuului askelia kaukaa.

Summerganon jatkoi kahden vahkin kanssa matkaa ja heidän eteensä avautui pieni aukio, jota ympäröivät lukuisat pienet kontit. Jotain lensi Sugan ja vahkien päiden yli. Se osui konttiin, joka syttyi tuleen. Vahkit ottivat taisteluasennon ja Suga kääntyi salamannopeasti. Kahden kontin välissä näkyi jokunen metsästäjä, joilla oli zamor-laukaisimia. "Viimein.", yksi niistä sanoi ja lähestyi Sugaa ja vahkeja. Metsästäjän kolme toveria alkoivat piirittää. "Kun tänne asti on tultu, en ajatellut antautua.", Suga sanoi inhoa tihkuvalla äänellä ja syöksyi suin päin suoraan edessä odottavan metsästäjän kimppuun. Metsästäjä kaatui yllättävän iskun voimasta. Se oli aliarvoinut toan sisun. Kolme muuta metsästäjää riensivät toverinsa tueksi, mutta vahkit hoitelivat niistä yhden. Summerganon oli ottanut miekkansa esiin ja kamppaili nyt kolmen metsästäjän kanssa, ajatuen nurkkaan ja saaden vaurioita.

Metsästäjät olivat kuitenkin unohtaneet vahkit, jotka iskivätkin yhtä selkään ja kun metsästäjät havahtuivat myös toisesta uhasta, iski Summerganon nopealla iskulla yhdeltä jalat alta. Vahkit lensivät toisen metsästäjän raskaan iskun voimasta konttia päin, joka hajosi pirstaleiksi ja toinen liikuntakykyinen metsästäjä löi nuijallaan seinää vasten olevaa Summerganonia, joka lensi puisen seinän läpi. Maatessan tuskissaan seinän sirpaleiden keskellä, katsoen kuinka metsästäjä lähestyi seinän reiästä, jakoi hän miekkansa kahteen osaan ja heitti kevyemmän osan veitsen lailla metsästäjää rintaan. Metsästäjä kaatui eteenpäin Summerganonin noustessa lattialta ja niin vihollinen rojahti raskaan tömähdyksen saattelemana siihen, missä Suga oli juuri äsken ollut. Vahkeilla oli täysi työ pitää viimeinen metsästäjä turvallisella etäisyydellä, sillä vaikka se oli pienikokoinen, oli se nopea ja iskuissaan kuolettava. Vahkit näkivät Sugan ilmestyvän horjuen seinän aukkoon ja hyökkäsivät täydellä voimalla metsästäjän kimppuun. Metsästäjä vain nauroi, luullen, että toverinsa olisi voittanu Sugan. Vaan se oli väärässä ja napatessaan käsillään vahkien käsistä kiinni, se tunsi valtavaa tuskaa selässään. Terä upposi sen panssarin läpi ja se kaatui. Vahkit rojahtivat maahan, mutta olivat hyvässä kunnossa. Sugalla oli useita ruhjeita ja haarniska oli kärsinyt kovia. Hän katsoi ympärilleen.

Aukion kontit olivat tuhansina palasina ja hän näki nyt ympäristön kunnolla. Rakennuksia seisoi joka puolella, mutta kahden varaston välissä oli leveä tie, joka vie ylöspäin ja sitä ylös katsoessaan Suga näki valtavan mäen, jonka päälle kasaantui valtavasti metsästäjiä, Tracker etunenässä lemmikkinsä kanssa. Ruhjottu Summerganon tunsi, miten tehtävän raskaus painoi ja kuinka kaikki tuntui kuin päättymättömältä unelta. Hän oli taistellut ja taistellut taistelun perään. Pian se olisi ohi (ainakin toistaiseksi), jos he vain löytäisivät Killjoyn ja pääsisivät pois metsästäjien alta.

Suga ja vahkit lähtivät juoksujalkaa pois paikalta jatkamaan Killjoyn etsintöjä ja suuren tehtaan varjossa, kivikkoisen ja ihme kyllä, ruohoa kasvavan maa-alueen päällä hän näki tutun hahmon kumartuneena gukko-linnun ylle. "Killjoy...", Suga sanoi nielaisten.

Metsästäjät, jotka olivat kokoontuneet mäen päälle alkoivat liikkua. Ne jyräisivät vastarinnan hetkessä. Suga ja vahkit lähestyivät kenraalia tietäen, että pitäisi lähteä. Vaan silti Suga haluaisi jäädä ja levätä näkymättömissä, sillä kuten tovereilleenkin, oli Xian tehtävä ollut suuri koettelemus. Mutta lepääminen ei nyt vain käynyt päinsä. Tehtävä oli täällä loppusuoralla.

Kenraali Killjoy nosti katseensa ja näki tutun hahmon seisovan edessään kahden vahkin kera. Ruhjotun, mutta tutun.

Suga horjahataa uupuneena Killjoyn viereen. Hän on juuri sanomaisillaan jotain GS:stä, mutta päättääkin kysyä jotain muuta:

"Purifier, onko hän..."

"...kuollut, on. Hän ei enää vaivaa meitä. Missä muut ovat?"

"Kapura ja Matoro jäivät taaemmaksi, Metorakk."

Killjoy nyökkäsi. Vahkit nostivat heidät ylös ja kannattelivat sankareita.

"Nimdat?", Killjoy kysyi.

"Nimda", Summerganon tarkensi, "TSO on ilmeisesti vienyt toisen pois. Odina on epäilyksissä päälimmäisenä."

"Nyt on tärkeintä hakea muut ja Nimda. Luutnantti, onko vapaita ilmalaivoja?"

Summerganonia kannatellut Vahki ryhdistäytyi: "Ei herra Kenraali, mutta uskon, että Kymppi ja Yksitoista voivat hankkia sellaisen."

Killjoy nyökkäsi ja avasi radioyhteytensä: "Aizen, Saraji. Tarvitsemme A-luokan ilmalaivan tehdasalueen laitamille. Meillä on kaksi varmaa loukkaantumista ja oletettavasti kaksi lisää. Ottakaa kaikki yksiköt, mitä tukikohdasta saatte."

"Kyllä Kenraali. Tiedämme jo mistä saamme sellaisen. Saapumisaika, noin tunti."

Radioyhteys sulkeutui. Tässä vaiheessa Killjoykin huomasi mäeltä vyöryvät metsästäjät, niiden rääkyminen kuului jo, ne saisivat heidät kiinni pian.

"Pitäkää kiinni herrat", Killjoyta kannatellut Vahki sanoi ja sankareita kannattelevat, nipinnapin lentokykyiset Vahkit kiidättivät heidtä kohti tehdasalueen syövereitä, löytääkseen turvapaikan. Killjoy laski viimeisen silmäyksensä kuolleen lintunsa ruumiiseen, kunnes nelikko kiisi jo kattojen päällä, eikä sitä enää näkynyt.
Eikä hän edes ehtinyt kiittää...

Xia, tehdasalue

"Asia selvä, kenraali. Tulemme sinne.", vahki lausuu radioonsa.
"Mitä oli?", Kapura kysyy. Kaksikko kantaa tajutonta Matoroa kaksin.
"Ilmalaivakuljetus tehdasalueen reunalta.", vahki ilmoittaa. Tulen Toa nyökkää.

Viimeinkin pääsemme täältä..., hän ajattelee.
Yksikätinen vahki näyttää tietä tehtaiden joukossa ja avaa hiljaa erään tehdashallin oven. Sen perällä Killjoy, Suga ja kaksi vahkia odottavat ilmalaivaa.

"Päivää...", Kapura sanoo. Se ol ensimmäinen asia minkä hän keksi.
Hän ja vahki laskevat tajuttoman jään Toan maahan.

Killjoy on kysymässä jotakin, mutta Kapura nappaa panssaristaan pienen valkoisen sirun. Killjoy ottaa Nimdan palan ja puristaa sen nyrkkiinsä.

"Koska kyyti tulee?", tulen toa kysyy.
"Puoli tuntia...", Suga vastaa hiljaa.
Pimeän tehdashallin ilmapiiri on suorastaan masentava. Jälleen alkanut sade ropisee tehdashallin kattoon jatkuvasti. Jokainen Klaanilainen haluaisi vain nukkua, mutta he tietävät että he eivät ole vielä päässeet kuiville.

***

Joukkio nousee varaston taa laskeutuneeseen ilmalaivaan. Aizen ja Saraji tervehtivät kenraaliaan ja osoittavat tien lääkintähuoneeseen.
Metsästäjät ovat huomanneet harmaan ilmalaivan ja alkaneet tulittaa ajoneuvoa kohti erinäisillä aseilla. Vahkien ampuma savukranaatti sammuttaa tulituksen ja alus nousee synkälle taivaalle, kääntyen pois Xialta, kohti avomerta.

Makuta Nui käveli ja mietti.

Hän mietti hieman elämäänsä. Mitä se oli ollut? Pelkkää samaa tyhjää Matoranien suojelua ja Rahien luomista. Terry-poju petti Miserixin ja ryhtyi hallitsemaan. Manu ei jaksanut enää veljeskunnassa. Se oli rappiolla.

Minä tiedän, kuka olisi paras Makuta johtamaan sitä, Manu ajatteli.

Tietysti. Kukapa olisi parempi. Abzumo julistettaisiin kuolemaan heti, kun paras mahdollinen johtaja olisi vallassa. Mutta huipulle oli pitkä matka. Siihen tarvittaisiin – torakoita. Suuri armeija voisi pysäyttää Makutat. Helposti. Mutta ei siitä mitään tulisi, projekti epäonnistui.

Manu vihasi. Hän vihasi veljeskuntaansa. Hän vihasi Matoraneja, Toia, Turagoita. Ja torakoita. Ja Abzumoa. Sihisijä ei ansaitsisi elää. Ansaitsiko Manu? Ei. Ei kukaan ansaitsisi. Koko Universumi ansaitsi kuoleman.

Kuka oli luonut kaiken?

Kuka oli luonut heidät?

Olivatko he ylipäätään olemassa?

Oliko mitään olemassa?

Miksi tuo kivi yritti kommunikoida hänen kanssaan?

Näiden kysymysten pohtimiseen meni muutama tovi. Ei sillä, että millään olisi ollut mitään väliä.

Itsesääliin sortuminen ei ollut hyväksi. Sitä paitsi pitkittynyt syyllisyydentunne vaikuttaisi negatiivisesti mielenterveyteen. Kukapa sellaista haluaisi?

Kenen mielenterveys oli kunnossa? Eksistoiko mielenterveys?

Typerät kysymykset herättivät vain lisää kysymyksiä. Näin ollen Manu päätti olla pohtimatta Universumia hetkellä, jona Rahkshit olivat piirittäneet hänet eräällä eteläisellä saarella. Ne olivat halpatuotannossa syntyneitä, ensimmäisen asteen Kraatoista tehtyjä haarniskoita. Niitä hallitsevat oliot olivat varmasti yhtä heikkoja.

Ja pian ne olivat kuolleita. Ne eivät mahtaneet mitään Makutoista omaperäisesti parhaimmalle. Tämä oli mielipide, mutta sitä ei toki sopinut kyseenalaistaa. Varsinkaan itse.


Manu keräsi ajatuksensa. Se ei ollut vaikeaa, kun myrsky heitti vettä hänen päälleen. Guardian yritti ohjata venettä ankarien luonnonvoimien yrittäessä tuhota heidät. Manu hymyili hetken, ennen kuin ryhtyi jälleen tähystämään, mitä edessäpäin näkyili.

Pitäisikö minun aloittaa uusi projekti? Manu pohti. Luoda jotain uutta, torakoiden kaltaista?

Hän hymyili.

Tällä kertaa en epäonnistuisi.

”Mitä sinä virnuilet, me kuolemme tänne!”
”Ai, tosiaan. Anteeksi, G.”
Manun jatkaessa tähystämistään hänen aivonsa työskentelivät uuden idean parissa.

Mwahahahahaha.

Meri, keskellä pahinta myrskyä

Guardian sylki ja yski vettä, kun Manu repi hänet takaisin veneeseen. Takaisin paattiin päästyään Guardian alkoi kakoa suolaista merivettä ulos keuhkoistaan. Hän oli pudonnut jo viidennen kerran yli laidan.
”Vihaan”, Guartsu yski, ”myrskyä. Ja kylmyyttä.”
Hän tärisi kylmästä. Lämpötila oli pakkasen puolella. Ja veteen putoaminen ei tuntunut mukavalta.
”Niin minäkin”, Makuta vastasi. Hänkin oli pudonnut laidan yli jo pari kertaa. Yksi niistä kerroista oli ollut kummallekin yhteinen, mikä oli melkein johtanut veneen menettämiseen. Nyt molemmat matkalaiset olivat sijoittuneet veneessä mahdollisimman lähelle sen kuumana kiehuvaa höyrymoottoria. Kovan myrskyn ja kulkuneuvon takaosaan sijoitetun suuren painon takia veneen etuosa suorastaan törrötti ylhäällä. Moottorin sylkemä höyry levittäytyi epätasaisesti myrskytuulten riepottelemana ja aallot purskauttivat lapiollisia vettä veneen kannelle. Guardian teki parhaansa pitääkseen kannen kuivana säälittävän pienellä kauhalla.

Myrsky alkoi kuitenkin vähitellen tyyntyä. Sateet eivät olleet onneksi kestäneet kovin kauaa ja raivoisa tuuli tuntui menettävän vähitellen energiaansa. Suuren saaren muoto alkoi vähitellen hahmottua vastarannalla.
Guardian pyyhki parhaansa mukaan kiikarisilmänsä linssiä kuivemmaksi ja sulki oikean silmänsä. Hän keskittyi vasemmalla silmällään myrskyn keskellä hahmottuvaan saareen. Punaisena hohtava silmä tarkentui kohteeseensa automaattisesti mekaanisesti siristen. Guardianin ei tarvinnut tutkia saarta kiikaritoiminnolla kauaakaan ennen kuin hän käsitti, mitä katseli. Skakdin sinisille myrskyn piiskaamille kasvoille muodostui vähitellen pieni hymy.

Rannat kuuluivat Zakazille. Siitä ei ollut epäilystäkään. Guardian kääntyi ja nyökkäsi Manulle. Makutan kasvoille levisi huojentuneisuus siitä, että tämän merimatkan kamaluuksia ei tarvisi enää kestää kauaa. Makuta Nui nosti moottoriveneen vauhtia huomattavasti.

Kymmenen minuutin kuluttua Skakdi ja Makuta vetivät yhteistoimin venettä Zakazin synkeälle rannalle. Hieman laantunut myrskytuuli heitti rannalle vielä suuria määriä vettä, joiden mukana rantautui ajoittain märkiä laudanpätkiä. Myrsky oli nähtävästi tuhonnut yhden rannikon laitureista yön aikana.

Guardian sitoi veneen köydellä yhteen harsuuntuneen havupuun runkoon ja nousi täyteen mittaansa. Hän käänsi katseensa pois mereltä ja kohti Zakazia. Siinä oli kestänyt kauan, mutta hän oli taas kotona. Aamuaurinko alkoi nousta jostain mäen takaa. Guardian lähti sanattomasti kävelemään ylös mäkeä ja syvemmälle Zakaziin. Makuta Nui asteli epävarmana perässä tutkien ympäristöä katseellaan.

"Harvennettua kuivaa metsää rannalla", Manu sanoi ääneen. "Ranta-asutus juuri ja juuri pystyssä pysyviä puuhökkeleitä. Pääsimme pois rannalta, mutta hiekkaa jatkuu kauas. Tämä paikka on paljon huonommassa kunnossa kuin luulin."
Makuta piti pienen tauon.
"Ja joskus Spiriah kehtasi vielä kehua paikan maisemia."

Guardian ei vastannut välittömästi. Hän haisteli Zakazin tuulia. Havumetsän raikas tuoksu erottui vain haileasti sisällissodan saarelle tuoman tunkkaisuuden alta. Kaksikon edetessä syvemmälle saareen kävi nopeasti tuskallisen selväksi, miten kaikin puolin epäkunnossa Guardianin synnyinsaaren ilmasto oli. Jäätävä merituuli oli muuttunut suorastaan sekunneissa paahtavaksi puoliaron kuumuudeksi. Pieni oksien ja lehtien yhteenkerääntymä pyöri tuulen mukana Guartsun ja Manun edessä kuin matkustaen heidän kanssaan. Kuivien puiden oksilla raakkui suuria lintuja, jotka seurasivat Makutan ja Skakdin matkaa. Jostain kauempaa kuului kuolonpeipon sirkutusta. Se oli nimensä veroista.



Guardian hymähti hiljaa. "Tervetuloa Zakazille, Manu."

Vähitellen puisten pikkutalojen määrä alkoi kasvaa ja pian makuta ja skakdi kävelivät keskellä jotain, jota kykeni melkein kutsumaan kyläksi. Kahden tolpan päistä ketjuilla roikkuvassa kyltissä luki jotain skakdiksi. Hyvästä kielitaidostaan huolimatta Manu ei kuitenkaan ymmärtänyt lukemaansa. Skakdin kielessä oli jotain perin merkillistä.

"Wekann on paikan nimi", Guardian vastasi vilkaisten Manuun. "Näitä pieniä rannikon kaivoskaupunkeja. Joskus tämä vielä näytti joltain."

Pari skakdia oli aikaisesta ajankohdasta huolimatta hereillä. Yksi suuri ja lihaksikas skakdi teroitti kirvestään sileällä kivellä hätäisesti kasatun verstaan etupihalla. Toinen laiha ja vanha naisskakdi yritti epätoivoisesti saada ruskeaa kangasta pestyä likaisessa vedessä, jonka pinnalla kellui suuri vaahtomassavuori. Yksi skakdi istui kauppansa etuoven edessä tuprutellen puista piippua ja hieroen teräksistä jalkaproteesiaan merkillinen ilme kasvoillaan. Tämän skakdin vyötäröllä roikkui myös uhkaava zamor-revolveri, mutta kuka tahansa pystyi näkemään, että aseessa ei ollut edes ammuksia.
Jokainen näistä skakdeista vilkaisi kylän läpi kävelevää kaksikkoa nopeasti, mutta ei vaikuttanut kiinnittävän makutaan ja kiikarisilmäiseen skakdiin sen suurempaa huomiota. Yhden pihan porttiin sidottu Mata Nui -lehmä päästi kumisevan "muu"-äännähdyksen.

Kylän keskipisteessä seisoi suuri patsas. Se esitti voitokkaan näköistä skakdia, joka istui vihaisen jättiläistiikerin selässä. Ratkaisevista kohdista patsasta lorisi sen jalustalla olevaan altaaseen erittäin likaista vettä, joka oli kiertänyt samaa rataa arvatenkin jo vuosia.

"Olen varmaan oikeassa, jos arvaan, että nämä eivät voittaneet?" Manu sanoi kysyvänä.
"Mainio päättelykyky", Guardian sanoi lievällä sarkasmilla. "Mutta tiedätkö mikä on surullista?"

Guardian kääntyi kohti Manua ja osoitti vasemmalla kädellään suurta kivipatsasta.
"Olet väärässä", Guartsu sanoi. "Nämä voittivat. Nämä olivat Nektannin puolella. Se jos mikä on surullista."

"Ihan vapaaehtoisesti?"

"Täysin. Tuo patsaskin oli näiden idea. Ja katso, miten Nektannin kannattaminen auttoi näitä."

"Skrarrarrarrarrarr", joku päänsärkyä poteva tavernan edessä makaava skakdi sanoi. Manu luuli tunnistavansa tämän kirosanan ennen kuin huomasi, että siinä olikin yhtäkkiä pari ylimääräistä tavua.

"Ei näemmä paljoa", Manu vastasi. "Älä sano, että hakemamme on täällä."
Guardian pudisti päätään. "Olisikin näin helppoa. Ystäväni luo on tunnin matka."

"Kulkuneuvo voisi auttaa", Makuta Nui sanoi katsellen ympärilleen. "Mutta taidan toivoa liikoja..."

"Niin, niin toivot", Guardian vastasi. "Kerropa, Manu..."
Kaksikko saapui suuren aitauksen eteen. Aitauksen sisällä oli Mata Nui -lehmiä ja Kane Ra -härkiä. Mukana oli myös joitakin suuria nelijalkaisia eläimiä, joita Manu ei tunnistanut.
Guardian hymyili leveästi valkoisella hammasrivillään.
"Koska olet viimeksi ratsastanut?"

* * *

[spoil]Manny kirjoitti pienen pätkän alusta. Löydättekö sauman?

Musiikki tuli myös Manny-herralta.[/spoil]

Ilmalaiva, meri

Rannikko häipyi vähitellen näkyvistä ja ikkunasta ulos tuijottava Killjoy käänsi katseensa takaisin sairasosaston seiniin.
Muutama lääkintävahki hääräsi nelikon kimpussa, hoitaen näiden vammoja. Killjoyn rintapanssari oli kokonaan poistettu ja tämän paljas keho oli nyt jälleen siteiden peitossa. Kohta, josta Purifierin miekka oli lävistänyt hänet, vuosi hieman edelleen, mutta Killjoyn onnekseen vanha Feterraa vastaan tullut haava ei ollut auennut.

Kapura lepäsi paareilla Killjoyn vieressä ja Matoro oli jo nukahtanut, kun tämän vammat oli saatu hallintaan. Summerganon saapui sairastuvalle voimistavat juomat käsissään ja antoi yhden sekä Killjoylle, että Kapuralle. Kapura laittoi omansa pöydälle odottamaan parempaa hetkeä. Killjoy avasi kypäränsä ja kittasi juoman yhdellä kulauksella, sulkien kypäränsä heti tämän jälkeen.

Killjoy oli istahtanut lattialle nojaten Kapuran pöytään ja Summerganon istahti nyt tämän viereen, hörppien samalla juomaansa.

"Se oli sen arvoista, olihan?"

Killjoy murahti myöntävästi ja veti tarvikelokerostaan kaksi korttia. Toiseen oli painettu mustan käden muotoinen logo ja toiseen skorpionin hännän varjokuva. Summerganon naulitsi katseensa kortteihin ja nosti sitten katseensa takaisin lasiinsa ja hörppäsi pitkän kulauksen.

Nimda lepäsi nyt huoneessa heidän vieressään. Killjoy oli laittanut kaikki aluksen viisitoista sotilasta vartioimaan sitä. He eivät saisi ottaa riskejä sen kanssa.

Matoron teleskooppisilmä makasi hänen vieressään. Killjoy ei ollut tiennyt sen olevan erillinen osa naamiota.
Killjoyn kypärästä lensi kipinä. Kypärä oli vahingoittunut taistelussa. Vastahakoisesti Killjoy riisui sen ja alkoi tutkimaan sen sisustaa, löytääkseen vian. Kesken puuhailunsa, Killjoy kuitenkin nosti katseensa.

"Miksi me teemme tätä Ganon?"

Summerganon hätkähti Killjoyn äkillisestä kysymyksestä. Hän ei ollut odottanut tätä Killjoylta.

"Kai... koska haluamme puolustaa sitä mikä on meille tärkeää ja heitä, jotka merkitsevät meille. Emme voi antaa voiman, joka haluaa tuhota sen, päästä valloilleen."

"Olet oikeassa, nimenomaan tuota hain. Petin omani jo kerran, en aio antaa sen tapahtua toiste." Killjoy nousi pystyyn ja nosti samalla tyhjän lasinsä pöydälle.

"Miksi sitten kysyit?", Summerganon ihmetteli.

"Ehkä... ehkä me kaikki kaipaamme välillä muistutusta..."
Matoro käännähti paareillaan, hän oli heräämäisillään. Killjoy käveli sairashuoneen ovesta ulos ja huusi ohjeita joillekin Vahkeille ohikulkiessaan. Ovet sulkeutuivat hänen takanaan ja Ganon olisi vaikka voinut vannoa näkevänsä pienen hymynkareen Killjoyn kasvoilla.

"Olenko se vain minä, vai onko Killjoy alkanut pehmetä?", Kapura avasi suunsa täyden hiljaisuuden rikkoen.

Suga nousi pystyyn ja hörppäsi lasinsa tyhjäksi.

"Hän on palannut omiensa joukkoon, hän on siellä minne kuulukin. Ja niin olemme pian mekin..."

Ganon katsoi ikkunasta ulos ja näki nyt vain aavan meren.
He olisivat taas pian Klaanissa. Hyvin pian.

Ilmalaiva, Meri

"Kyllä, Killjoy on alkanut pehmetä.", Matoro mainitsi yhtäkkiä.
Hän nosti päätään hieman ylemmäs, katsoen kolmea muuta Klaanilaista. He katsoivat jään toaa, luullen tämän nukkuneen.

Matoro katseli ympärilleen. Hän ei muista koska oli toiminut ilman teleskooppisilmiä.
"... missä olemme?", Matoro kysyi tämän jälkeen.
"Matkalla kotiin, Matoro. Matkalla kotiin.", Killjoy sanoi hieman etäisenä.
Matoro nousee puoli-istuntaan käsiensä varaan ja katselee suurta huonetta. Hän ei näe oikealla silmällään paljoakaan. Se on toinen syy teleskooppisilmän käyttöön.
Tärkeämpi syy on se, että hän haluaa naamioida naamionsa. Se on makutojen vanha koe tehdä naamio, jolla pystyisi hallitsemaan kaikkien mieliä täydellisesti.
Noh, koe ei toiminut täysin, naamiosta ei tullut kyllin voimakas. Tosin sen nykyinen voimatasokin on niin korkealla, että Toalle tuottaa vaikeuksia käyttää sitä. Matoro hankki naamion kauan sitten Veljeskunnalta, ja nämä haluavat kokeensa takaisin.

Matoro mietti menneisyyttään. Kovin moni Toa ei ole kokenut samanlaista elämää kuin hän. Suurin osa Toiasta on elänyt tiiminsä kanssa rauhaisaa elämää matoraneja suojellen.
Suurin osa Matoron tiimistä on kuollut ikuisuus sitten. Hänen saarensa matoranit tapettiin. Sen jälkeen Matoro on yrittänyt epätoivoisesti tehdä maailmasta parempaa paikkaa elää.

Turhaan.
Kaikki ne tarinat "Yhtenäisyydestä, velvollisuudesta, kohtalosta". Mitä Toalle jää niistä, jos tiimiä eikä matoraneja ole.
Kohtaloko vain?
Vai jääkö sitäkään.

Universumi on arvoitus.




***

"Ajattelin että voisimme pysähtyä tuolle saarelle hetkeksi jaloittelemaan.", Killjoy sanoi radioon, katsellessaan ikkunasta alas. Turkoosinsininen, idyllinen meri lainehti vehreän saaren yläpuolella. Paikka näytti idylliseltä.
"Selvä, kapteeni.", kuului vastaus.
Vaalea ilmalaiva alkoi laskeutua kultaiselle hietikolle.

Pari kahu-lintua lenteli sinisellä taivaalla. Aurinko - tai itseasiassa kupolin kattoon kiinnitetyt valokivet, Matoro tiesi, - sädehti kirkkaasti.

Klaanilaiset pystyvät kaikki kävelemään ja ovat saamaansa löylytykseen nähden hyvässä kunnossa. Nelikko päättää viipyä hetken saarella, pitäen kuitenkin vahkit jatkuvasti lähistöllä.

"Mikä paratiisisaari. Olisipa Klaani tälläinen.", Kapura ihasteli.
Matoro käänteli käsissään karttaa, tutkien josko hän löytäisi saaren kartalta.
"Olemme tässä Pohjoisen mantereen kyljessä, lähellä Tren Krom -niemimaata.", Matoro aloitti. "Mutten löydä nimenomaan tätä saarta täältä."
"Tuskin tämä on mikään kannibaalimatoranien hallitsema tulivuorisaari.", Suga sanoi ohimennen.

Pieni trooppinen saari, hiekkaranta

Käsipuoli Toa potkaisi laiskasti rantahietikolla maannutta kivenmurikkaa. Kivi lensi matalassa kaaressa kauemmas ja vinkaisi. Se ei ollutkaan kivi.

Ämkoo vilkaisi Snowien suuntaan, muttei vaivautunut kuuntelemaan mitä matoraneilla oli asiaa. Ilman Toa tuskin kehtasi edes katsoa yhtäkään matoralaista silmiin, sillä hänhän itse oli ehdottanut avunpyynnön hylkäämistä kun klaanilaiskaksikko aiemmin törmäsi näihin pieniin olentoihin. Ämkoo ei osannut kuvitella, että yksikään näistä matoraneista ajattelisi hänestä mitään kovin hyvää.

"Kuulkaahan, teidän pitäisi varmaan...", aloitti Ämkoon vierelle ilmestynyt vihreää pakari-naamiota kasvoillaan kantava matoran. Ämkoo ei kuunnellut.

Miekka oli poissa. Kuka tahansa muu saattaisi ohittaa tällaisen tilanteen toteamalla, että aseita saa aina uusia, mutta tämän miekan kohdalla asia ei ollut niin. Oli vain Alku ja Ääri.

"Herra, tuo kätenne..."

Näitä miekkoja ei löytynyt jokaisesta asevarastosta. Kahdesta mahtimiekasta toinen oli nyt poissa. Oliko se jäänyt vihollistukikohtaan? Veikö valkoinen olento sen mukanaan? Miten ihmeessä Ämkoo saisi sen ta-

"...vuotaa."

Ämkoo käänsi päänsä pikaisesti tyhjän olkapäänsä puoleen. Kiitos tästä ei kuulunut niinkään matoranin varoittaville sanoille, vaan olkapään alueelta huokuvalle vihlovalle kivulle. Ilman Toa karjaisi ja pudottautui polviensa varaan maahan.

Matoranit eivät jääneet toimettomiksi, vaan useampi näistä juoksi oitis kärsivän Toan luo. Nämä auttoivat Ämkoon pystyyn ja lähtivät miltei väkisin taluttamaan tätä pois rannalta.

"Teidän ei tarvitse auttaa minua", Ämkoo totesi näille vaisusti. Yksi matoran naurahti.
"Ei niin", se aloitti.
"Mutta?", Ämkoo kysyi.
"Teemme sen silti. Kukapa ei auttaisi hädässä kärsivää."

Ämkoo murahti ja vilkaisi puhunutta matorania pisteliäästi. Matoran kuitenkin vastasi eleeseen vain leveällä hymyllä. Ämkoo päätti vastata tähän levittämällä kasvoillensa kivunsekaisen virnistyksen.

Samaan aikaan Snowien edessä avattiin jonkinlaista epämääräistä nyyttiä. Matoranien auttaessa Ämkoota jokunen oli kaivanut esiin Lumiukolle luvatun palkinnon ja nyt matoranit päättivätkin esitellä lahjansa.

"Toivottavasti pidät tästä", Ternok sanoi. "Meillä ei nimittäin ole juuri muuta."
"Ymmärrän", Lumiukko vastasi varovasti nauliten katseensa Ternokin käsissä pyörivään nahkapussukkaan. Ternok työnsi kätensä varovasti pussiin ja kaivoi esiin jotain.
"Oho", Snowie sanoi.

Matoranit eivät olleet vieneet Ämkoota kovin pitkälle, vaan tarjosivat tälle ensiapua erään ikiaikaisen viidakkopuun katveessa. Matoranit tunkivat jopa hieman karuin elein erilaisia voiteita ja viidakosta kaivamiaan aineksia Ämkoon haavaan, saaden aikaan mitä inhottavinta pistelevää kipua.

"Tiedättekös, herra Toa...", pakarikasvoinen matoran aloitti jälleen puheen.
"Ämkoo. Jätä se Toa pois."
"Toa Ämkoo, tämä teidän haavanne on varsin omituista mallia."
"Sanoinhan, että en ole T-"
"Minun silmissäni asiat ovat yleensä sitä miltä ne sattuvat näyttämään. Mutta niin, haavanne. Ette varmaan tahtoisi kuulla mikä siinä hämmästyttää?"
"No?", Ämkoo murahti kiristellen hampaitaan. Pistelevä kipu oli onneksi laantumassa.

Matoran kaivoi esiin pienen peilin ja esitteli haavaa käsipuolelle Toalle sen kautta. Ämkoo tuijotti sitä hämillään.

"Huomaatte varmaan."
"Taidan huomata."

Haavan ympärys oli musta. Väri liikkui sen pinnalla verkkaiseen tahtiin, siirtyili välillä pisaramaisesti kauemmas ja palasi sitten takaisin haavan pariin.

"Vaikuttaa siltä, että osaat parantaa haavasi tiettyyn rajaan saakka ihan itse. Uskallanko kysyä, mikä tämä kyky on?", matoran kysäisi.
"Et", Ämkoo vastasi nopeasti, tarkkaillen yhä haavauman ympärillä erottuvaa mustaa kuviota.

Palvelusväki ei ollutkaan paennut.

Saari merellä

Nelikko jaloitteli kauniilla saarella. He tunsivat olevansa paikassa, jonne mikään paha ei yletä. He tiesivät, että matkaa oli vielä, mutta heillä oli silti se raukea olo, joka tulee aina työn tekemisen jälkeen. Lupa laiskotella. He olivat nyt hiljaa, kukin ajatuksiinsa sulkeutuneina. Xian koettelemukset varjostivat yhä hieman heidän mieltään, mutta he tunsivat myös helpotusta.

Summerganon mietti Killjoyn sanoja ja katsoi Kapuraa, joka oli syventynyt juttelemaan niitä näitä Killjoyn kanssa. Sugasta tuntui, kun vanha tuskainen, mutta seikkailuntäyteinen uni olisi loppumassa uusi uni alkamassa. Kotiinpaluu. Pian se koittaisi.

Matoro lähti kävelemään kauemmas rannasta ajatuksissaan. Tätä saarta ei löytynyt kartasta ja vaikkei saarella mitään erikoista varmaan ollutkaan, sieti sitä hieman tutkia paremman tekemisen puutteessa. He lähtisivät aivan pian, mutta pieni kävelylenkki tekee varmasti terää, ajatteli Summerganon itsekseen ja katseli ulapalle, joka tuntui olevan tänään erittäin kaunis. Hän ei tiennyt miksi, mutta jostain syystä häntä hymyilytti valtavasti.

"Lähdemmekö kohta?", Suga huikkasi melkein naurahtaen.

Pieni trooppinen saari, metsän laita

Snowman pyöritteli lahjaansa käsissään, tyrmistynyt ilme kasvoillaan. Matoralaiskokoinen puolikas sauva, ei sinänsä mitään ihmeellistä. Se oli valmistettu puusta, ja näytti melko vanhalta. Sauvan yläosa oli koristeltu erilaisin helyin, jalometalleja ja lasia. Yksi koriste kuitenkin poikkesi muista, se oli eri sävyinen ja sen pinta tuntui erilaiselta. Snowman tunnisti sen Nimdan siruksi.
”Tiedämme, ettei se ole juuri minkään arvoinen, mutta se merkitsee meille paljon. Lisä-” lahjan antanut matoralainen selitti, mutta tuli pian lumiukon keskeyttämäksi.
”Tuota, kiitos. Tämä... Tämä on oikein hieno. Se....”

Whooooeeeeeeehhh.

Kivun aalto tuntui kulkevan Snowmanin pään läpi. Ei nyt.

Lumiukko tiukensi otettaan sauvasta, ja otti muutaman askelen suuntaan, johon oli nähnyt Ämkoota vietävän. Matoralasilla ei ole aavistustakaan tämän arvokkuudesta, eikä vaarallisuudesta. Minun pitää päästä Ämkoon luo, ei kai hän voi kaukana olla. Ihan tuon mutkan takana...

WHOOOOOOEEEEHHH.

Snowman lysähti polvilleen, ja hänen näkökenttänsä tuntui sumenevan hetki hetkeltä. Ympärille kerääntyvät matoralaiset vain lisäsivät ahdistuksen tunnetta. Kivun pahetessa ja tajunnan sumentuessa lumiukko sai huulilleen muutaman irtosanan.
"Nimda. Ämkoo. Vaara."
Sitten valkoinen hahmo rojahti tajuttomana maahan hölmistyneiden matoralaisten keskelle.


---


Jaahas. Tätäkö taas? Mieleni uuden psyykkisen hyökkäyksen kohteena?

Onpas täällä taas mustaa. Missään ei mitään. Taaskaan. Hiton ahdistavaa. Paitsi että. Liikkuuko tuolla jotain? Ei, sehän onkin vain valoa. Sinne siis.

Hmm, onko tämä ovi? Vai repeämä. Vai mikä. Jos koskisin siihen...

Pieni alus mutaisen joen pohjassa, vuosia sitten

Sekä Snowman että Domek alkoivat turhautua ahtaassa tilassa kykkimiseen. Tilanne ei kuitenkaan lumiukon mielestä suvainnut pintaan nousemista, joten toistaiseksi alus pysyi pohjamudissa. Domek tuijotti vielä hetken pyöreästä ikkunasta ulos, ja kääntyi sitten valkoisen toverinsa puoleen.
"Vihaan tätä. Koko päivä joenpenkassa. Meidän on käytävä toimiin."
"Mutta meidän on mietittävä toimiamme tarkkaan. Tällä kertaa sanat on valittava todella tarkasti..."
"Miten tämän nyt selittäisin... Snowman."
"Niin?"
"Muistatko sen kerran, kun saimme sen matoran-konnan paljastettua vetämällä "hyvä kyttä paha kyttä -rutiinin"?
"Ilman muuta, se oli aika-"
"Tämä ei ole sama asia. Tässä pelkät hoksottimet eivät auta. Tästä emme selviä puhumalla."


Pimeä

Sepäs oli... jotain. Kyllähän minä tuon muistan, olimme Domsun kanssa hänen hattuaan myöten ongelmissa. Mutta kyllä me siitä selvisimme, ei siinä mitääÄÄÄÄÄÄH!


Pimeä huone, vuosia sitten

Ohuet seinät olivat täynnä reikiä, joista siivilöityi tunkkaiseen huoneeseen kirkkaita valonsäteitä. Snowman ja Guardian olivat kumpikin kiinni ruosteisessa, keltaisessa telineentapaisessa. Heidän molempien mustuneisiin rintakehiin oli kiinnitetty kasa johtoja. Huoneessa leijui kitkerä kärähtänyt haju.

Kahden Klaanilaisen edessä tumma hahmo pyöritteli terävän näköistä instrumenttia käsissään. Kiduttamista ammatikseen harjoittava Steltiläinen oli kuitenkin kiusallisessa tilanteessa. Tämmöinen ei käynyt päinsä, mitä pomokin sanoisi?

"En... Aio sanoa... Sitä enää kertaakaan..." Guardian sai suustaan, ja katsahti Snowieen. "Moinen mutkistaa asioita."
"Kenelle? Sinulle?"
"Ihan yleisesti."
"Mitä jos itsAAAAAAAAH!"
Sähkövirta kulki Klaanilaisten läpi, ja molemmat hytkyivät telineissään.
Guardian koetti hieman huvittavan näköisesti pitää vasemman silmänreiän peittävää huivia paikoillaan muljauttelemalla otsansa lihaksia, mutta jatkoi keskusteluaan Snowmanin kanssa.
"Ei minulla ole mitään moista vastaan sääntönä, mutta..." Hän piti pienen tauon ja koetti estää kipua saamasta ylivaltaa. "Mutta sinun niin kutsuttu varustevyö on aivan naurettava ajatus! Änkeä nyt kaikki tavarat niin pieneen tilaan, et sinÄÄÄÄÄÄÄH"
Metsästäjien kiduttajasta tuntui pahalta jo ammatiylpeytensä puolesta. Eivätkö nämä kaksi keskittyisi hetkeksi muuhunkin kuin toisiinsa?
"Et sinä ole mikään pelihahmo. Et saa tungettua kaikkia tavaroita niin pieneen tilaan."
Snowman huohotti, ja sai kerättyä itsensä äskeisen shokin jäljiltä. "Mutta on sinun otettava huomioon, että..."
"Ole nyt hetki hiljaa, niin selitän mikä tuossa on vikana."


Pimeä

Okei, tajuan. Joku pommittaa mieltäni omilla muistoillani. Mutta mitä hän ajaa takaa? En ymmärrä viestiÄÄÄÄÄH!


Pramean laivan sisäosat

Snowmanista tuntui ikävältä, kun hänen suunsa tukittiin haisevalla kankaanpalalla. Ikään kuin siinä ei olisi kylliksi, että hänet oli sidottu käsistä näihin kahteen piippuun. Hänen edessään oleva luihu skakdi räyhäsi sikari suussaan.
"Sinä valkea, hidastempoinen plösö! Eiköhän tuo pidä sinut hetken verran hiljaa. Tämä on suuri voittoni hetki, kerrankin sain sinut, ja nyt kerron kuinka voitin sinut. Kerron suuren suunnitelmani, ja sinä et tajua. Edes tämän kerran, ole hiljaa!


Pimeä

Aivan. Eli siis minun pitää vain... Niin. Aivan.


...


Silloin Snowman kuuli sen. Pimeyden keskeltä.
"Mata Nuin kiitos, luulin ettet koskaan tajua viestiäni ja vaikene. Kuinka luulet kuulevasi mitään, jos olet itse jatkuvasti äänessä?"
Se oli hyvin hiljainen ääni, aivan kuin se olisi tullut matkojen takaa. Se oli myös tuttu ääni.

Se oli Visokin ääni.

Eeeppinen taistelu metsän reunassa, järven vieressä



Toa oli järkähtämättömän sitkeä, Mustassa, palavassa haarnsikassaan ja naamio sulaneen ja hajonneena lähestyi heitä.

”Umbra, et sitten ehtinyt olla painamatta?” Surullinen Glatorianking sanoi synkkänä.

”E-ehkä torakka erehtyi”, Umbra yritti takelellen.

Panokset: tyhjä.

Pala nousi Umbran kurkkuun, sinko oli tyhjä.

”Ehkä siinä on virhe, pakko olla virhe!”, Umbra hakkasi singon kojetaulua ja se hajosi.

Sitten hän tähtäsi kohti etenevää tuhoa.

Naks

”Ei laukaise...”, Umbra kohotti singon päänsä yläpuolelle ja paiskasi sen kohti Palavaa toaa.

Toa katsahti hetken sinkoa, sitten hän kohotti kätensä sitä kohti ja se räjähti pirstaleiksi Glatorainkingin anelevien silmien edessä.

”Hyvästi, Umbra tästä olisi tullut mahtava voitto, mutta nyt minä kuolen...”, GK sanoi kyyneliä pidellen, samalaiseen olo tilaan hän oli joutunut kun Abzumo oli leikkinyt hänen päänsäpäällä kirveellä.

Toan ruumis oli ollut raunio, nyt hänen mielensäkkin alkoi muistuttaa sitä.

”GK, lupaan, että onnistumme tässä, luota itseesi, olet toa!”, Umbra huusi sanat sellaisella voimalla, että GK:n onneksi Liekehtivä musta toa katsahti Umbraa kohti.

”Yritä selvitä, kaveri.” ja kyynel vierähti pitkin GK:n Avohkiita.

”Onpas tämäkin olevinaan liikuttavaa.” Musta toa heitti miekan kohti Umbraa ja tämä väisti kauhuissaan miekan viimeisellä hetkellä.

”En olisi odottanutkaan,että olet kömpelö, matoraninkuvatus.”,jos tämän olisi sanonut joku jokseenkin ei selväpäinen Skakdi Umbra olisi toden näköisesti näyttänyt tälle kaapin paikan, mutta nyt tilanne oli täysin erilainen.

”Mitäs pidät jos silvon valkoisen ystäväsi?”, kuului liekehtivän naamion alta.

GK yritti keksiä strategiaa, sillä olisi kiire.

”Umbra, ota tästä.”, GK heitti plasma aseensa Umbralle.

Toa otti miekan selästään ja nosti sen GK pään yläpuolelle, ”Sano hyvästit.”.

Ensimmäisen sanan kuullessaan Umbra painoi liipasimesta ja plasmaa lensi Toan käteen, miekka suli siihen kiinni.
Hämmentynyt toa katsahti Umbran kädessä olevaa asetta.

”Olet säästynyt suurimmilta vahingoilta, anna sinulle pinen lahjan.”
Toa repi Puoliksi irronneen tulisen haarniskan palasen ja heitti sen Umbran kasvoille. Matoran kaatui maahan ja köhi savua.

Umbra otti haarniskan palasen kasvoiltaan.

”Tämä on meidän taistelumme, häivy täältä keskenkasvuinen.”

GK:lla ei ollut suunnitelmaa, mutta jotakin oli yritettävä, ja hän nousi äkillsiesti maasta ja sivalsi toan ase käden irti.

Umbra käytti siitä seuraavaa parkaisua ja tilaisuutta hyväkseen ja ampui GK:n plasmaseella toaa rintakehään.

”Okei, olette johdossa, tapatte minut ja jatkatte pikku piknikkiänne, ei se minua liikuta, minä vain olen.”

”Ja siksi sinut luotiin ihan turhan takia.”

Henkilökohtaiset kysymykset eivät vaikuttaneet tyrannin mielentilaan.

GK sivalsi toisen jalan poikki ja toakaatui maahan.

Umbra laukaisi plasmaa kohti toan rintaa, nestettä alkoi valua ulospäin, vihreää nestettä.

”Antidermistä, se oli suojattu hyvin.”, Umbra sanoi helpottuneena.

”Olisiko vaihteeksi minun vuoroni?”, toa heitti väliin ja löi GK:n jalan poikki.

”Jaa... sekin oli... pelkkää johtosotkua, kiitä onneasi”.

Toa oli liian kiihtynyt huomatakseen vihreän nesteen valuva ulos hänen kehostaan.

Toan katse herpaantui vihreään lätäkköön maassa ja GK sai tilaisuuden iskeä ja sivalti ulos lisää vihreää antidermistä, toa alkoi tuntea sen mielen hajotessa.

”Niin, minä kuolen, mutta varmistan, että te tulette mukaani...”

Toa oli lataamassa energiaansa ja näytti siltä, että hän aikoisi luoda nova-räjähdyksen.

”Ei Mata Nuin nimeen, ei!”, GK huusi ja nousi kiireesti ylös.

”Se tuhoaa, meidät ja suuren osan metsää!”, Umbra kailotti hädissään.

”Umbra, anna ase tänne, jos kuolemme, ei ole syytä syyttää sinua.”

GK laukaisi plasma ammuksen ja se osui tuhoisin seurauksin toan päähän ja tämä kaatui humsiten maahan.

”Onkä hän...”,Umbra sanoi, mutta GK keskeytti, ”En usko.”
Molemmat etenivät varovaisesti kohti savuavaa ja humisevaa toan ruhoa.

Sen silmiin syttyi kiilto.

"Olette voittaneet, oletteko tyytyväisiä?"

”En yllättynytkään tästä.”, GK sanoi jokseenkin voitonriemuisesti.

Toan tajunta oli katoamassa.

Sen silmien loiste hiipui ja ruho kaatui.

Elämä oli kaikonnut.

***

Kesti hetken, että GK sai mekaaniset osat taas paikalleen.

”Voimme kai jatkaa matkaa.”, Hän sanoi helpottuneena, taistelu oli ohi.

"Mennään nyt järvelle, se oli alkuperäinen tarkoituskemme Zyglakit ovat saattaneet jo keksiä jotain korvaamatonta", Umbra sanoi päättäväisenä.

"Hei, odota, tämä jos mikä oli rankkaa...".

Ja kaksikko saapui järven rantaan.

[spoil]Mwahhhaa, se oli siinä, kirjoitin kaiken itse. Luulen, että Umbra sinulla on hyvä mahsollisuus jatkaa tästä.

Tähän ei sitten käytetty R&C, siitä syystä, että olin jo kuluttanut niistä parhaimman, tämä musiiki on Jak 3:sta.[/spoil]

Trooppisehko saari merellä

Matoro läveli saaren rantaviivaa pitkin täysin omiin ajatuksiinsa upputuneena. Jokin tässä paikassa kiehtoi häntä. Jokin herätti hänessä muistoja.
Matoro kääntyi kohti trooppista metsää. Hän livahti saniaisten ja herakeke-kukkien joukosta viidakkoon ja vain käveli eteenpäin.

Viimeinkin vapaa.
"...?"
Viimenkin olen kotona.
"Kuka puhuu?", Matoro kysyi hölmistyneenä metsän keskellä. Hän kuuli ääniä päässään. Sitten hän tajusi olevansa keskellä metsää.
"Miten olen joutunut tänne?"

Olen tämän saaren hallitsija. Sinun onneton ruumiisi on nyt orjani.
Matoro tajusi tilanteesta van sen, että jokin mielenvoimia omaava olento yritti hallita häntä, ilman että hän pystyi edes suojaamaan mieltään.
Makutat lukitsivat minut naamioon. He halusivat, että en ikinä vapaudu.
Hikipisara valuu kanohi Cencordin pintaa. Matoro yritti huutaa, mutta tajusi, ettei pysty hallitsemaan kehoaan kunnolla.

Miten voisit pyristellä mielenvoimiani vastaan? Toit minut saarelleni, täällä minua ei voiteta. Haluan viimeinkin kostaa makutoille vangitsemiseni.

"Anteeksi että utelen... Mutta miten?", Matoro kysyi. Hän ei kontrolloinut enää vartaloaan lainkaan.

N͚͈̹͚̙͎͂̈́̄ï͡m̡ͪda͓̹̦̲ͥ͗͗̚ ̤̦ͧ̃̊̓ͮ ̻̮͍ ̧̻̮̽ͥ͗ͭ̚ ̥̲̺̻ͤͯ͂̽͋ ̗̬ͥͨ̈ ͛ͤͥ̚͝N̢̼̼͈ͯ̾̽͆͂̏ͅi͙̜ͨ̓̉ͨ̇͌̽͡m̨͓̫̫͆̅̎̂ͣͦͫď̸̩̮͚̥̩̞̼͂̍ͩa̵̼̗̻ ̠͒̅̌̉̓̒̽N͉̼̘̗̊͒̒̂ͨỉ̴͖ͥ̓̐͗̍m̠̼͖̈͛d͈͖̯̲a̦̱͔̳̼͚̟͒͒̔̇͠ ̠͉̤ͩ̊̉N̖ͧI̖̬ͤ͋ͥM̶͔̯̯̠̗͚D̗̼̠̼͓̹̎͆ͯ̈́̋̎A̛͕͊́ͫ͌ ̘̟̼̙̽N̟̻̪͆ͩ̐̔ͥͅi̯̻̺̫ͫm̴͊̿̆̐d̓͠a̳̣̥͓͔̹̓ͨͩ ̙̏ͨ̆́͘
̰ǹ̄̂̃̋ͮi̫̲͇̬̟̹̅̑ͦ̒ͅm̵͕̥̙̍̌̑̅̒͛d̲̤͎͙̗̣̬͑̾́͑͝a͆̚ ̵̹̬̞͉̥̜̳̋̃̄̏ͭ̓N͍͍̝I̘M̪͇̠͈͓̪͔ͮͨ̊̈ͦḐ̲̻͚̖͍̘͕̓͛A̯̬͇̰ͥ̏ͤ̄̂̓ͤ ̶͚͚̠̱̹̾N͓̱̱̝͉͖͗ͫ̎̔́I̪͙͡M̞̻͔̦D͓̟̬̻̐͂̿̄̿ͧ͠Ạ̉ ̱͔̬̪̟n̐ͣ́͊i̦̘͖̱̼͛ͥͨ͐m̗͇͔͇̬͙͗͟d̷͉̥̫̱̥̤̎a̬͎̯̤̭͍͛͋ͯ͆ͭͧ ̣ͤ̎̒̌n̤̣̹͉͔̱͜i̮̘̘̻̩̲͎̇̋͂ͤ̂̋͘m̧̖͙̣̜͙ͯ̈͌ͤ̔̈́͌d͎̮̘̱́̉ͣ͗̏a̦̐
̫͆ͬ̔̊ͪ͒͑N̂̾̊̽͝I͚̗͒͢M̥̝̞̜̲ͮ̔͂͌̊̆D͍͎̪̞A̰͚͈̫̭̮͌̃ͨ̈̈ ̸̃̾ͮ ̵̩̮͈̠̜ ͯ̀N͕͓̠̦̥ͯ̾͐͌̿̆î̴͐ͦͦ̍ͥm̝̬͔̣̟͌͛̃d͖̞̦̟͌͐a͉̣̘͕̝̺ͦ̈́̄͑̓̇̃ ̗N̴̲̲̯̳̫͖i͙̣̺ͫ̔ͪm̼̿̏̑̀ď̢͇̪̖̜̪̦̯̏̓̓̐a̻̙ͫ̾̚ ͓̳̫̪̣̻̎ṋ̏͒ͭi̊ͤ̓͌̄ͭ̆mͭ̾͏d͈͈̦͋ͨ̀̉ͅa̤͓̣͂ͦ͑̂
̜͕ͤ͢N̫̣̫ͮ̉̄i̪ͪ̽ͨ̐͌̕ṁ̵̹̞̄ͨ̓̀̈D̹̻͕̟̪̠͑͑ͪͥ͊A͙̖͟ ̀͆̓ͦ̌̓̚ͅn͍̜̟̗̩̎ͭ́͠î̢̗͈͉̤̆͗̊ͬ̈m͚͛ͮͯd̢͕ͭ̾̔ͧ̾ą͕̟̖̎ ̷̥̘͖̤̼͔̪͂̈́N̶̝ͪ̀͛̈̄ͮ̊î̴̠̥ͬ̃ͭ̂͑̓m͋͏̰̟͓̞D͕͔̎͂ͧ͗̌̂ã͆̎̉̄ ̵̲̻̟̽͑̀͐n̡͎̟͖ͯ̚ï͚͎̫̋͌̓̓̀͞m̙̫͙͕̄̍̍d̻̺͈̉̈́̈́ͭ̆ͧ͞a̓̎ͥ̊ ͌͗ͅN̺̻̖͍̣̥ͮ͗̀̔̚̕I̎ͤͭ̾ͭ͒Ḿ̩̩̙͍̝̱̏ͮͪͬͮ̕D́͡A̠̭̲͗ͨ
̛̜͚͔̎ͮ́̽͆ ̠͔̑̃ͥ̇ͬͣ̃N̙̥̦͉̔͋̏̿I̖̦͈ͬ̍ͩ̄͋ͮ̏I͉̮͉̪̮̹͓͊M̽ͤ͋͐̓ͧͅM̸̙̤̝͓̣̫ͫͫͥ͊̂ͥ̏D̠̝̲͕̀̈ͥ͘ͅD͕̤̱͉ͣ́ͨ͗̇͝Ă̪̣͑̌͞Ä̬͔̠̠̦̙̘̓ͬ͋ͩ̍ ̹̼̭̬ͧ̅͒̂́̉͜N̖̮͐̀̔̍i̲̟̱̺̦̳̐͌̈́ͤm̛̳̩̊d̷̼ͯ̉ͨã̖̜̲͓͂ͯ̚ ̀ͨ̅n̳̟̠̟̱͉̬i̓̌͞ḿ̮͉̮̗̪̀̈́ͯͯ̚̚d̪̄̋͐ȧ̰̓ͪ
̤̠͖͂̂̔͌ͦͭ͟
Matoro tunsi menettävän tajuntansa tämän olennon pommittaessa hänen mieltäänsä tällä sanalla.

Bioklaanin päärakennus, Notfunin huone.

Matoranpiraatti heräsi. Hän olin nukkunut liikaa.

"JARR HARR. Nukuin kolme päivää, kuusi tuntia ja kahdeksan minuuttia. Nyt on rommin aika", Notfun ärisi.

Kohta punamaskinen matoran käveli klaanin hattukauppaan.

"Yksi hattu, kiitos, voisi olla kapteeninhattu. Minä näet olen kapteeni, kässäätkö?", Notfun sanoi myyjälle ja paiskasi pari kolikkoa pöytään.

Kohta merirosvo käveli rahitallille. "Minä olen merirosvo, eli varastan merellä, miksi en myös maalla?"

Notfun ratsasti aasimaisella surkeassa kunnossa olevalla rahilla ulos klaanista. "Rommia pitää löytää. Se on loppu."

Trooppisehko saari merellä

"Eijei, tuo on varavirtrepulsori, se syöttää virtaa kypärään vielä senkin jälkeen, kun muu puku on sammuksissa. Tämän avulla se varoittaa minua tuntematomasta liikkeestä, vaikka olisin unessa. Se tuli yllättävän hyödylliseksi venereissullamme..."

Killjoy istui Kapuran kanssa hietikolla kypärä sylissään. Hän oli juottanut johdot takaisin yhteen ja opetti Kapuralle samalla tekniikan alkeita. Killjoy laittoi kypärän takaisin päähänsä ja sen juuressa olevat tapit napsahtivat kaulapanssariin saumattomasti. Killjoy pudisteli päätään ja kokeili sen liikkuvuutta, se toimi taas.

Killjoy päätti jatkaa tarvikkeidensa testausta. Hän nosti ainoan jäljellä olevan miekkansa tai oikeastaan sen kahvan ja painoi nappia. Kokoontaittuva miekan terä nousi pystyyn pala kerrallaan saranoiden avulla.

"Hmm, hieman tummunut, mutta ei muuten pahassa kunnossa."

Killjoyta harmitti miekkansa kohtalo. Hän osaisi kyllä tehdä uuden, mutta tämä kyseinen kadonnut miekka oli se, jonka Niz oli antanut hänelle Metru Nuin paraatissa...

Kapura havahtui yhtäkkiä: "Hei, missäs Matoro muuten on?" Summerganon oli ilmestynyt heidän taakseen: "Mietin aivan samaa, hän oli tässä Äskeeeeenghhh!

Killjoy ja Kapura nousivat salamana seisomaan.

"Se... se on Matoro.. hänen äänensä." Killjoy ja Kapura katsahtivat toisiinsa. Killjoy avasi radioyhteyden alukseen: "Aizen, pystytkö määrittämään Matoron sijainnin, kadotimme hänet?"

"Hetki vain. ... ... Hän on aivan viidakon reunamilla. Teidän kohdastanne luoteessa."

Kolmikko lähti juoksuun, Killjoy kuitenkin kompastui, sillä hänen päässään vihlaisi yllättäen.

"Ois... kaa e is. Ski."

Suga auttoi hänet nopeasti ylös. "Hän koettaa kertoa meille jotain."
Kapura nyökkäsi, sama oli tapahtunut juuri hänellekin: "Puhui jotain maskistaan."

"Tuolla!" Summerganon huusi ja muutkin näkivät sen. Valkomusta hahmo oli polvillaan maassa päätään pidellen.

"Tkaa ois!"

"Matoro, puhu selkeämmin, emme ymmärrä mitä koetat sanoa", Killjoy yritti suostutella, jolloin Matoron suu aukesi puoliväkisin:

"OTTAKAA TÄMÄ HEMMETIN MASKI POIS!"

Salamannopeasti Kapura tarttui Matoron naamioon ja viskasi sen rantahietikolle heidän vierellään. Matoro huohotti päätään pidellen.

"K-k-kiitos...

Trooppisehko saari merellä

"Naamiossani... naamiossani asuu joku.", Matoro selitti nopeasti rantahietikolla istuen.

"... siis mitä?", Suga kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Tämä on kuin huonosta fantasiaelokuvasta.Tuon naamion sisällä asuu joku tai jokin, joka 'vapautui' kun tulimme tälle saarelle.", jään Toa jatkoi.

"Ja se tahtoi Nimdan.", hän sanoi vielä. Paratiisisaari ei tuntunut enää niin paratiisilta.

"Miksi kaikki tuntuu aina kallistuvan näihin pieniin siruihin?", Killjoy puheli, sormeillellen valkoista Nimdan sirua käsissään.
"Ja me emme edes tiedä kunnolla mitä ne ovat.", Kapura lisäsi.

"Lähdetään täältä.", naamioton Matoro ehdotti.
"Kannatan ajatusta.", Suga sanoi. Kolmikko lähti kävelemään rantaviivaa pitkin kohti valkoista ilmalaivaa. Mustavalkoinen toa nappaa naamionsa käteensä ja lähti itsekkin muiden perään.

"Me lähdemme. Moottorit käyntiin, kurssi kohti Klaania. Saimme tästä saaresta tarpeeksi.", Kenraali Killjoy ilmoittaa jämäkästi vahkeille radioitse ja asettuu aluksen oleskelutiloihin muiden kanssa.

Neljä Klaanilaista ovat toipuneet nopeasti, vaikka eivät olekkaan vielä huippukunnossa. Kestäisi kauan ennekuin he olisivat täydellisesti parantuneita.

Matoro näpersi teleskooppisilmälaittensa kanssa.
"Äh, kiinnikkeet ovat murtuneet ja skanneri on rikki. Tämän saa kuntoon vasta Klaanissa.", toa toteaa tylsiintyneenä ja asettaa sydämen muotoisen osan pöydälle.

Muutaman tunnin kuluttua...

Meri

"Kenraali, näemme useita saaria. Tuletteko katsomaan?", radiosta ilmoitettiin. Joy pyöräytti turhautuneena päätään ja astelee aluksen käytäviä pitkin ohjaamoon, jossa kaksi eliittivahkia, Aizen ja Saraji, istuivat. Suuren lasin läpi näkyi vuoristoisia pikkusaaria, ilmeisesti lumen vallassa. Meressä kellui jäävuoria.
"Maasto muuttui aika täydellisesti.", Joy totesi ensin.
"Lämpötila riippuu kupolin valokivien ja valaistavan/lämmitettävän kohteen välisestä etäisyydestä. Olemme nyt Xian ja Pohjoisen Mantereen kupolien taitoskohdassa.", Saraji luennoi metallisella äänellä.

"Selvä. Miksi pyysitte katsomaan?", kenraali kysyi.
Aizen ojensi Killjoylle monimutkaisen näköiset kiikarit ja kehoitti katsomaan tarkempaan.

Joy katsoi laitteen läpi saaria. Hän näki useita moniraajaisia, rumia olentoja.
"Frosteluksia.", toinen eliittivahkeista mainitsi.
"Ne ovat huomanneet meidät. Ensimmäiset ampuivat rhotukoillaan meitä kohti.", se jatkoi.

"Ampukaa ne.", Killjoy antoi yksinkertaisen käskyn.
"Kyllä, ajattelimem tehdä niin, mutta tämä on A-luokan luksusilmalaiva. Ei sota. Tässä ei ole aseistusta."
Kenraali iski kädellään kypäränsä otsaan.

Jotakin osui ilmalaivan kylkeen sihisten.
Kolme muuta Toaa ryntäsivät aluksen sivuikkunoihin, tajuten olevansa Frosteluksia pommituksen kohteena. Nämä älykkätä rahit ovat hyvin reviiritietoisia eivätkä siedä ketään - ei ketään - maillaan.

"Onko tässä aluksessa aseita?", Summer kysyi eräältä vahkilta.
"A-luokan luksusalus. Ei aseita.", tämä vastasi koneäänellä.
"Vahkijoukot: Avatkaa tuli", radiosta komennettiin. Reilu tusina robottia alkoivat ampua aluksen ikkunoista alaviistoon.

"Mitä rhotukoita noilla on?", Kapura kysyi taistelun melskeessä.
"Vähän kaikkia, ja sehän tässä se huono juttu onkin.", Matoro vastaa tulituksen keskellä.

Aluksen pohjaan osunut rhotuka räjäyttää lattiaa irti.
"Tämä alus ei kestä moista menoa!", paikalle syöksynyt Killjoy ilmoitti.
"Moottorit sammuvat!", joku huusi.
"Ah, Myrkkylentäjien rhotuka. Eliminoi kohteen lentokyvyn, oli se sitten biologinen tai mekaaninen taito.", Matoro puheli itsekseen.
"Emme kaipaa biologian luentoa. Keksitään jotain!", Kapura sanoi tulisesti.
"Onko tässä pelastusveneitä? Kelluuko tämä?", Suga kyseli.
"Periaatteessa kyllä, mutta tuo reikä lattiassa.", Joy sanoi, osoittaen isoa reikää.

Silloin valkoinen alus romahti kylmään veteen.