Kukkulainen alue Klaanin saaren luoteisosissa

Troopperi kiipesi vaikeakulkuisilla kallioilla vaivalloisesti ylöspäin. Hän oli lähtenyt Klaanilta tutkimaan saaren pohjoisosia kolme päivää sitten, kun hän tunsi laiskottelevansa vai Klaanilla. Hän oli edennyt monia kymmeniä Kioja Klaanista pohjoiseen, ja saapunut tälle suurelle kallioiden halkomalle alueelle. Maassa kasvoi vain tunturikasvillisuutta; kanervaa, vaivaiskoivuja ja erilaisia varpukasveja. Rahihavaintojakin oli vähäisesti. Taivaalla kaarteli metsästäviä haukkoja.

Noin tunnin päästä Troopperi oli päässyt tämän korkean tunturin huipulle. Taivas oli runsaan pilvipeitteen peitossa, aurinkoa ei näkynyt. Nämä suuret kalliot olivat täynnä halkeamia, joihin varomattomat matkaajat saattoivat pudota. Troopperi tunnusteli sauvalla maata; petollinen kasvusto saattoi peittää tällaisen rotkon suuta. Hän istahti suuren kiven päälle istumaan. Siinä hän katseli ympärilleen. Hän näki idässä korkean lumihuippuisen Mt. Ämkoon kohoavan maanpinnalta, etelässä hän näki alavampia nummia ja metsäisiä seutuja, ja kaukana meren, jonka rannalla Klaanin linnoitus oli. Siinä istuessaan hän unohti varoa, ja alkoi kävellä ympäriinsä. Hän astui varomattomasti pieneen kuoppaan, ja horjahti eteenpäin kohti kalliossa ammottavaa rotkoa. Hän putosi ja jäi roikkumaan pienen pensaan oksasta kuilun ylle. Naps. Oksa katkesi, ja Troopperi putosi syvyyksiin.

Pimeä

"Visokki?" Snowman oli hämillään. Hän oli luullut, että se Avdeksi kutsuttu oli näiden psyykkisten hyökkäysten takana. Ei suinkaan Visokki.
"Minä juuri" hämähäkin ääni vastasi näkymättömistä.
"Sinä... sinäkö minun päässäni olet?"
"En."
"Vaan?"
"Avde on päässäsi. Minä... no, olen hänen kanssaan hieman samankaltaisessa yhteydessä. Hän se sinun mieltäsi riivaa."
"En millään tahtoisi kuulostaa ilkeältä, mutta miksi minä sitten puhun sinulle?"
"Tajusin, että mielesi on taas hyökkäyksen kohteena, ja päätin iskeä väliin. Kerro, koskitko Nimdan sirua?"
Snowmania häiritsi, kun hän ei nähnyt puhujaa, mutta jatkoi silti.
"Tuota, kait minä sitä hipaisin."
"Eli siis sen takia... Aa, tässä on nyt järkeä."
"Tuota... Täh?"
"Nyt ei ole aikaa selittää. Olen täällä varoittamassa sinua."
"Varoittamassa?"
"Avde pääsi sisällä. Hän tietää missä olet, Snowman. Hän tietää missä Nimdan siru on!"

Silloin mustuus väistyi humisten, ja tilalle tuli sademetsä ja auringonvalo. Mutta Snowmanin yllätykseksi hän ei ollut Matoralaisten ympäröimä. Hän näki edessään vain yhden hahmon.

Lumiukko kohottautui ensin istumaan, ja sitten hitaasti seisomaan, koko ajan tarkkaillen hahmoa. Tuntomerkit täsmäsivät. Tuon täytyy olla se Mäksän maintsema miekkamies.

Marionetti osoitti Snowmania miekalla.

Piru vie.

Lumiukko mietti vaihtoehtojaan. Pakeneminen ja piiloutuminen taitavat olla aika lailla poissa laskuista, jos olinpaikkani on tiedossa. Tuo ei näytä varsinaisesti sellaiselta tyypiltä, joka luopuu aikeistaan puhumallakaan. Entäs taistelu? Jos tuo kaveri voitti Mäksän, mitä mahdollisuuksia minulla muka on?

"Valmistaudu."

Valkoisen hahmon ääni karmaisi Snowmania. Se ei kuulostanut luonnolliselta, ja siinä mielessä sopikin hyvin hahmon muuhun olemukseen. Aivan kuin näkymättömät langat olisivat liikutelleet sitä.

"Eh, teillä taitaa nyt olla väärä henkilö, en oikein harrasta tällaisia kaksintaisteluita... Olen enemmänkin semmoi-"
"Valmistaudu."

No hemmetti, ei kai tässä muukaan auta, Snowie tuumi, ja hivutti kättään varustelaukkuunsa. Hän löysi Ämkoon käden alta etsimänsä, ja nosti painetykkinsä esiin.

ShhhhhhklonkPAAUUUM!

Snowman liukui aseensa potkaisun voimasta vähän matkaa taaksepäin, säilyttäen vaivoin tasapainonsa. Muutama puu napsahti poikki, hiekka pöllysi ja kasvillisuus painautui maata vasten paineen alla. Ja Marionetti seisoi hievahtamatta paikallaan.
"Oletkin kova kaveri," Snowman aloitti. "Jonain päivänä sinusta tulee vielä oikea poi-"

Seuraavat sekunnit olivat Snowmanille hyvin epäselvä valkoinen sekamelska, johon liittyi viiltävää kipua, ja lopputulemana hän makasi maassa tuijottaen edessään seisovaa Marinettia tämän miekan vartta pitkin.
"Nimda" se sanoi.
"Hyvähän sieltä miekan kahvapuolelta on puhua, ja.... Onko tuo Mäksän miekka? Sinä senkin-"
"Nimda."

Marionetti liikutti miekan terää Lumiukon kasvoja kohti. Snowman vilkaisi syrjäsilmällä vieressään maassa lojuvaa keppiä.

Se riitti Marionetille, joka yhä miekalla maassa lojuvaa Snowmania osoittaen asteli luonnottamasti sauvanpuolikkaan luo. Valkoinen hahmo kumartui, aivan kuin sen ruumista olisi lähtenyt naru, jota olisi nyt löysennetty. Se nappasi kepin käteensä, ja katosi viidakon siimekseen.

Snowman nousi seisomaan, ja ihmetteli. Se... Sekö antaa minun jäädä henkiin? Mutta miksi? Mitä se merkitsee?

Uppoava ilmalaiva, meri

Vesi näytti ensin pysyvän pohjassa ammottavan reiän tuntumassa, mutta juuri, kun tiimi oli huokaisemassa helpotuksessa, alkoi se levitä ja vedenpinta alkoi nousta suurella tahdilla.

Samalla sekunnilla sekä Killjoy, että tilassa olleet vahkit saivat sätkyn ja tarttuivat lähimpiin katossa oleviin putkiin ja jäivät roikkumaan niistä. Matoro, Summerganon ja Kapura olivat ainoat lattialla nyt seisovat ja ennen kuin ehtivät avata suutaan tästä merkillisestä käänteestä, ovi aukesi ja ohjaamoon syöksyi vahki, joka astui märälle lattialle ja pudotti samalla merkilliset kiekot, joita kantoi.

Vahki ei ehtinyt sanoa sanaakaan, kun vesi ylsi tätä jo polvitaipeisiin ja se alkoi kipinöimään.

"Ei, ei, tämä eighrzzzzz..."

Vahkin kipinäsuihku levisi jalkaa pitkin vartaloon ja oikosulku sai koko sen koneiston räiskähtämään kirkkaasti. Tämän jälkeen vahki rysähti lattialle eikä enää liikkunut, upoten samalla veteen.

Killjoy roikkui nyt katosta entistä tiukemmin ja avasi radioyhteytensä kaikkiin aluksen vahkeihin.

"Varoitus, alus uppoaa ja täytyy parhaillaan vedellä. Lentokykyiset yksiköt, tehkää kattoon reikiä ja auttakaa kaikki yksiköt ja varusteet turvaan, ennen kuin vesi peittää koko aluksen!"

Kapura ei selkeästikään ollut tilanteeseen tyytyväinen ja hänkin tarttui katon paneeleihin ja siirsi katseensa Killjoyyn.

"Sinunkaan pukusi ei varmaan pidä vedestä?"

"Sanotaan, että tämä on kastunut jo kerran. Järjestelmät jouduttiin sammuttamaan sen jälkeen neljäksi tunniksi, jotta vesi valuu pois. Jätän tällä kertaa väliin."

Matoro ja Summerganon astuivat lähemmäksi reikää. "Vesi ei ole meille ongelma, tapaammeko pinnalla?"
Killjoy nyökkäsi ja antoi Aizenille merkin. Tämä latasi kätensä pumpputoimintoisen räjähdepatterin ja amui kattoon valtavan reiän. Vesi ulottui Matoroa ja Sugaa jo vyötäisille.

"Tavataan saarella."

Hahmot katosivat näkyvistä ja Killjoy siirsi huomionsa katon reikään: "Vähempikin olisi riittänyt Aizen." Aizen virnisti ja tarttui Sarajiin, käynnistäen samalla rakettimoottorinsa, samanlaiset, kuin Killjoylla.

Killjoy ja Kapura tekivät saman tempun ja Killjoykin liihotti matkustajansa kanssa reiän yläpuolelle.

"Odottakaa siinä, haemme teidät pian", Killjoy huikkasi ja liihotti taivaalle. Siellä heitä ei odottanut paljoakaan parempaa, sillä Rhotukoita vilisi ympäriinsä ja Killjoy joutui tekemään täyden päivätyön väistelläkseen niitä. Killjoy ja Aizen ainoina lentokykyisinä ohittivat vedessä uivat Matoron ja Summerganonin ja kiidättivät lastilaisensa pienen muurimaisen kiviröykkiön luokse, jonne aluksen kolme jäljelläollutta lentokykyistä pioneeria olivat jokainen tuonut yhden vahkin mukanaan.

Killjoy ja Aizen lasteineen laskeutuivat, samalla heidän luokseen ja painautuivat selkä kiveä vasten, suojautuen jatkuvalta tulitukselta. Ganon ja Matoro nousivat maihin, Matoro tiukasti teleskooppisilmäänsä puristaen. Tämän maski oli nyt jo takaisin hänen päässään.

Killjoy käänsi katseensa kohti uppoavaa ilmalaivaa. Se oli jo miltei kokonaan uponnut, mitään ei ollut enää pelastettavissa. Killjoyn radiosta kuului vain rätinää ja sekalaisia avunhuutoja.

Killjoy iski raivoissaan nyrkillään kiveen. He olivat juuri menettäneen kymmenen sotilasta, useita työskentelijöitä ja kommunikaattoreita plus lääkitsijät.
Nelikon lisäksi heillä oli nyt Aizen ja Saraji, plus kolme lentokykyistä kevyesti aseistettua pioneeria, sotilas, lääkitsijä ja yksi aseistamaton työntekijä...
vastassa kymmenittäin otuksia, joista Killjoy ei ollut ennen tätä päivää kuullutkaan.

Matoro käänsi katseensa epätoivon partaalla roikkuvaan Killjoyyn:

"Taitaa olla suunnitelman paikka."

Bio Klaanin Linnoitus

Pölyisien, tuhoutuneiden rakennuksien ja muiden raunioiden seassa Matoralaiset ja monet muutkin Linnoituksen asukkaat yrittivät rakentaa Linnoitusta entiseen veroonsa. Useat työläiset, jotka olivat vasta puoliviikkoa sitten porvareita tai naamion takojia ovat nyt mukana auttamassa muita korjaustöissä. Aurinkojen paisteen alla olo on hyvin tukala, mutta he eivät antaneet tämän lannistavan heitä.
Työläiset olivat jo unohtaneet surunsa tai hautoivat sen ja keskittyivät sen sijaan korjaustyöhönsä.
Domek käveli kaupungin keskellä. Ilman hattua häntä oli vaikea erottaa joukosta, ellei hän olisi ollut Toa ja siten kaikkia Matoralaisia korkeampi, huivista puhumattakaan.
Valon Toa käveli, tai pikemminkin steppaili tien keskellä. Matoralaiset olivat liian työntäytteisiä huomatakseen Toan oudon kävelytavan ja vaikka he olisivat huomanneet, he eivät kunnioituksen ja pelon vuoksi panisi tätä merkiksi.
Eksoottisesta kävelytavasta huolimatta Domekilla itse oli erittäin kankea ja vaivautunut olo. Hän yritti pitää henkensä korkeanaja olla ajattelematta asiasta, mutta myöhemmin luovutti ja alkoi kävelemään taas normaalisti. Valon Toalla oli vaikeaa pitää henkensä ylhäällä.
Käveltyään tovin Toa istui tien reunassa olevaan penkkiin. Hän ei tietänyt miksi. Domek ajatteli hetken, että voisi auttaa Matoralaisia töissä, mutta aavisti näiden vain ilmoittavan etteivät he tarvitse apua.
Valon Toa alkoi vähitellen katoamaan omiin ajatuksiinsa, eikä enään huomannut mitä ympärillä tapahtui.

"Moi Domek!"

Ääni kuului Domekin korvissa. Hän kääntyi äänen suuntaan ja näki kahden Toan seisomassa hänen vieressä.
"Kas, ehtoota Takama", Domek tervehti punamustaa Hau-naamiota kantavaa Toaa, "Ehtoota myös sinulle, Bokrujuh", hän sanoi myös Takaman vieressä olevaan valkosiniseen nais-Toaan.
"Terve", nais-Toa vastasi lakonisesti.
"Teitäkin näkee jossain vaiheessa, missä loput ryhmästänne?", Domek kysyi.
"Olimme suorittamassa tehtävää Samen käskystä Nesdrian saarella", Takama sanoi, "Aika hyvin meni.".
"... Niinpä niin. Kiitos hänen, tehtävä epäonnistui rojaalisesti", Bokrujuh iski kiivaasti.
"Hei, ei se minun syy ollut. Mistä minä olisin tiennyt, että se patsas oli niin hauras?", Takama puolusteli.
"Miksi sitten koskit siihen, idiootti? Olisit voinut sattutaa itsesi", Bokrujuh hiljeni hetken, "... siis... Siis ei sillä, että välittäisin."
Domek väänsi päänsä kaiteen yli. Hän ja Same ja mahdollisesti pari muutakin Klaanilaista olivat ainoita jotka näkivät mitä heidän välillään tapahtuu, vaikka pari ei itse huomaa sitä. Domekia sekä huvitti että ällötti tämä ja irvisti hieman asialle.
"Ette siis olleet paikalla kun Metalliotukset hyökkäsivät?", Domek aloitti keskustelun uudelleen.
"Ei, palasimme tänne vasta äskettäin", Bokrujuh vastasi paljon monotonisemmin, kuten hänen tapanaan on keskustellessaan muiden kuin Takaman tai ryhmäläistensä kanssa, "Teillä ei mennyt oikein hyvin huomattavasti".
"Ei, ei oikein", Domek lausi paljon masentavasti.
"Hemmetti, jos minä olisin paikalla, tämä ei olisi tapahtunut", Takama sanoi ja löi kätensä yhteen, "Voisin antaa opetuksen sille joka on vastuussa itse."
Domek nosti päätään penkin reunalta.
"Mikset sitten mene ja etsi se vastuussa oleva?", Bokrujuh heitti.
"Mutta minulla ei ole johtolankaa jolla voisin tietää missä hän olisi", Takama vastasi.
"Olet toivoton", Bokrujuh huokaisi.
Domek nousi seisomaan penkistään ja kävelemään takaisin päin.
"Hei, minne sinä lähdet?", Takama kysyi perässä.

"Tekemään sitä, mitä minun kuuluu tehdä", Domek vastasi.

Tuntematon sijainti

"Raportti: Projekti onnistunut. Koekappale on assimiloitu."

"Hienoa työtä. Entä... tuontitavaramme?"

"Vastaus: He ovat saapumassa."

"Onko tutkimusryhmä saanut mitään uutta?"

"Vastaus: Ei."

"Hienoa. Mene vartioimaan Kammiota, mehän emme saa antaa tärkeiden raaka-aineiden mennä hukkaan."

"Vastaus: Tottelen. Me aina tottelemme. Kunnes kaikki on Puhdisttettu ja kaikki on Yhtä."

"..."

???

Tu͝ņn͟e̡n ̕sen.͘ ͞Min͝ä ͏ai̧na ̨tùnńeń s̛en̴.̵ ͞Ahe̷h̛ehe̢,͡ ̵mįn̸ä ̵t̕i̴e͞d̸än͠.́
Hän lähtee̶.
M̡i͢n͠n͞e͢ hän ͟l̀äh̕te͡e̴?̢ T͡ekeek͏ö ̡hän j̴o̕táin͜?
̡O̧nko tä̛m͜ä̴ ͘un̸ta͏?
̢M̡i͏n̛ä͠ ́en̡ ̶un̸e҉kşi͜.̨
̡M͏inä en ti͘édä.̨ Mik͜sí ̵mi͜k͟s̵i ́miks̶i.̢
́H̶i͝hi̶i͡, ̴mutta ̛m̢i͜ņä͠ tied̀ä͢n. ͢T͞i̷e̢dän̵,͏ ti̴ed͡än j̨a ti̵e͝dän̕.
͠H̴än p̶el̡k͘ää͡. H̨än ̸p͟e͜l͝k̢ää̢.͠ ͟Vo̸in̵ k̵uúl͘l̸a ̸hän͟e͢n̛ k҉a̧iuńsą.
̸J͏óś h͢ä́n͟ ̀p̧e̢lk͠ää,͝ ҉m͝in̨ä͡ en̡ pe҉l͢k̢ää͠.
͘P͘elk͞o,̡ kip̕u̧, ͝ka̸t̶um͘us. Ka͏ik̴k͟i.
͠Kai͝k̴ki͏.́
T̶ar̛viţsen͠ ͞si̡tä.
̵H̸eidä͡n sur̴u͠ ͝o͘n̴ ̡m̶i̶n͜u̸n̕ hyv̧ä҉.́
̢He͏i̕dän̴ ̸kipu͏ ͝on͡ ͡m̵inun̶ ̴hyvä.
P͝el͢ko̕? M̨ik̀s̡i p͠e̶l̢k̛äis͢i͡n͡ h̷e͢i͝ţä̕?
͠Minä ̴ha̵l̶ua̢n h̵èi̸d͝ä͠ņ ͡k̢i͝v̸unsa̕. ̛M̵i̡n̴ä̶ hal̶uan̛ heįd͠ä͏n mi͝ele͟n͏s͞ä̡.
M͏i̷k̨si҉ e͠t̵t͘ę ҉aǹn̨a͟ si̵t́ä͏?
̢M̀I̸K͡S̵I̵ ET͢T́E?̛ ́
MI̕K͞ŚI?̢
MIK̷SI?̸
MI͜K͡S̸I͠?

Kuka olet?

Minä... Olen... M̛iK̡Ä SINÄ͘ ̴OLET!?̡

Olen... Tyhjyys.

Frosteluksian jääsaari, meren keskellä

"Frosteluksista on hyvin vähän tutkimustietoa. Väitän tuntevani rahit hyvin, mutta noista otuksista tiedän vain sen, että ne ovat agressiivisia ja Toaa vahvempia.", Matoro selitti nopeasti, silmäillen saarelle uivia raheja.
"Mikähän niihin tehoaisi?", Killjoy kysyi nopeasti.
"Testataan. Veikkaisin että vesirahit eivät tykkää tulesta.", Kapura ilmoitti nopeasti, kutsui elementtivoimiaan ja sai miekkansa hehkumaan.

"Voimme pelata taistelulla vain aikaa.", Saraji mainitsi sivuun.
"Tiedän. Pelaamme aikaa, mietimme pakokeinoa. Ovatkohan nuo tarpeeksi älykkäitä alkeellisten veneiden tekoon?", Joy sanoi.
"Ei, mutta ne purjehtivat jäävuorilla.", Matoro kertoi.

"Idea.", Suga sanoi.
"Koittakaa hidastaa Frosteluksia, minä ja Matoro yritämme murksta ne jäävuorilla."

"Tuo vaatii melkoisesti elementtivoimia, mutta se voisi toimia.", toinen Jään Toa lausui. Hän sulki silmänsä ja alkoi keskittyä elementtivoimiinsa.

Aseistetut vahkit, Joy ja Kapura alkoivat tulittaa kohti olentoja. Osa niistä vain jatkoi eteenpäin juoksua toisten jäädessä rannalle lataamaan Rhotukoitaan.

Summerganonin ja Matoron käyttäessä yhtä aikaa jäävoimiaan, valtava jäävuori ulapalla alkoi liikkua. Toat käyttivät jään manipuloinnin voimiaan ja alkoivat liikuttaa massiivista järkälettä kohti rantaa, kohti raheja.

Rhotuka-pyörittimiä alkoi lennellä taas ilmassa. Niissä oli kaikissa erilaisia voimia, mutta kukaan Klaanilaisista ei erityisemmin halunnut kokeilla mitä niiden kohteeksi joutuneelle tapahtuisi.
Kuusikätisiä raheja alkoi lähestyä yhä enemmän paksussa lumihangessa. Tällöin massiivinen jäävuori iskeytyi kallioisen saaren rantaan, murskaten useita raheja ja lennättäen jäälohkareita pitkälle Frosteluksien riveihin. Saaren ranta peittyi olentojen karjuntaan ja jäänlohkareiden ryminään.

"Suunnitelma toimii!", Killjoy huusi tulittaessaan rannalle. Molemmat Jään Toat olivat istumassa lumessa, leväten hetken edellisestä voimankoetuksesta.
"Mitäs nyt?", Kapura kysyi.
"Öh. Minulla ei ole mitään havaintoa miten jatkamme. Tutkitaan saarta?", Killjoy vastasi.
Silloin paksun lumipeitteen alta syöksyi useita kuusikätisiä raheja. Frostelusten useat terävät kädet hyökkäsivät Klaanilaisten kimppuun, jotka yrittivät parhaansa mukaan puolustautua.

Matoro veti välittömästi meikkansa esiin ja torjui sinisen sävyisen rahin käden iskun. Seuraava iskeytyi häntä olkapanssariin, kaataen toan. Summerganon nousi hangesta nopeasti ja huitaisi valtavalla miekallaan olentoa. Rahi karjaisi menettäessään yhden käden, mutta tämän viiden muun käden isku kaatoi valkoisen toan maahan.

Frostelus syöksyi kahden eliittivahkin kimppuun. Sarajin nopeat miekaniskut torjuivat toistuvia hyökkäyksiä, mutta rhotuka-isku lähietäisyydeltä sai vahkin sivuun. Nopea sivallus katkaisi Aizenin käden. Vahki nosti suuren tykkinsä toiseen käteen, saaden iskun vartaloonsa. Hän laukaisi aseen, räjäyttäen rahin lähietäisyydeltä kappaleiksi. Silloin toisen rahin piikikäs hakkumainen käsi iskeytyi Aizenin selkään, lävistäen vartalon. Asetta vedettiin nopeasti ylöspäin, jolloin se repi vahkin rinnan auki ja siitä eteenpäin murkasi pään. Villisti kipinöivä ruho kaatui lumiseen maahan.

Silloin Killjoyn suuri haarniska syöksyi frostelusta päin. Nopea sivallus irroitti olennon käden ja tykinlaukaus vartaloon kaatoi olennon kitumaan lumeen. Killjoy murskasi punaisella metallinyrkillään rahin pään.
"Tämä on ystäväni taposta!", hän karjui raivokkaasti.

Frosteluksian jääsaari

Rahipedot pysähtyivät kuin seinään ja katsoivat, kuinka heidän lajitoverinsa pää rusentui Kenraali Killjoyn nyrkin alle. Killjoy kääntyi ja rahit saivat häneltä vain myrkyllisen katseen. Killjoy lähestyi raheja hitaasti, mutta uhkaavasti. Killjoy huitaisi etummaisen rahin kevyesti sivuun ja se ei siitä enää noussut, mutta jäljelle jääneet luikkivat kauas pois minkä jaloistaan pääsivät.

Summerganon ja Matoro olivat molemmat maassa, mutta nuo kuusijalkaiset ja vahvat rahit eivät silti saaneet toia hengiltä, sillä maatessaankin he pitivät puolensa miekoin. Matoro laukaisi aiemman voimankoetuksen vuoksi melko heikon jääsäteen, tosin vain hidasteeksi tarkoitetunkin päällekarkaavaa rahia kohti ja säteen pysäyttäessä sen etenemisen hetkeksi ehti Summerganon sivaltaa pedolle ammottavan aukon kylkeen. Muutama rahi katseli hieman kauempaa, mutta nähtyään miten heidän toverinsa rusennettiin Killjoyn käsittelyssä, jättivät pedot toat rauhaan. Hieman sivummalla Kapura selätti tiukan taistelun päätteeksi jokusen pedon muutaman vahkin avustuksella.

"Toivottavasti emme kohtaa lisää yllätyksiä.", Matoro sanoi synkästi. Kapura tuli Matoron ja Sugan luokse ja yhdessä nämä kolme katsoivat Kenraalia, joka oli jälleen kokenut menetyksen. Tai oikeastaan he kaikki olivat. Lumen ja jään keskellä elossa selvinneet sankarit kokoontuivat yhteen ja hiljentyivät hetkeksi kaatuneita muistaen.

Ilmalaiva makasi nyt meressä ja Killjoy, Matoro, Suga ja Kapura olivat vahkien kanssa jääsaarelle haaksirikkoutuneena. Tilanne oli synkkä, mutta he pitivät yhä mielensä virkeänä ja järjen terävänä. Killjoy astui päättäväisesti askeleen eteenpäin ja niin tekivät muutkin. Killjoyn porukka ei horjunut, vieläkään. Menetykset painoivat kaikkia raskaasti, eikä vähiten Kenraali Killjoyta, mutta yhdessä he kaikki kävelivät yhä pidemmälle tällä jäisellä saarella.

"Tämä ei ollut vielä tässä", Suga toteaa hiljaa ja Killjoy kääntyy tovereidensa puoleen. "Ei tosiaan. Kärsimyksissä on käsittelemistä, mutta tästä me jatkamme ja pääsemme Klaanin rannoille ja mitä kohtaammekaan, me selviämme".

Jos väsymys jotakuta painoi, ei sitä nyt huomannut, sillä suruissaan, tänä synkkänä hetkenä he talsivat kaikki sisukkaasti lumen ja jään keskellä, Frosteluksian saarella.

"Pääsemme kotiin". Se oli kaikkien yhteinen ajatus.

This post has been edited by Summerganon on Jan 11 2011, 09:19 PM

Jääsaari, jyrkänne

Summerganon istui valtavan jäästä muodostuneen jyrkänteen reunalla tuijottaen kohti taivaanrantaa. Vahkit olivat järjestäytyneet Matoron ja Kapuran kanssa kertaamaan tilannetta. Killjoy istui sivummalla lohkareen päällä, koettaen epätoivoisesti sulattaa Aizenin piirejä yhteen. Hän ei ollut sanonut sanaakaan taistelun jälkeen.

Saraji irtautui Vahkien joukosta ja veti kaapuaan tiukasti ympärilleen. Hän istui Ganonin viereen ja hetken ajan kaksikko istui täysin hiljaa. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Ganon aloitti keskustelun:

"Olen pahoillani ystäväsi puolesta."

Saraji ei vastannut, mutta Ganon tiesi Sarajin miettivän kuumeisesti viimeisimpiä tapahtumia.

"En tiedä mitä hänelle on tapahtunut... hän on aivan erilainen kuin silloin."

Summerganon näytti hieman apealta ja nyökkäsi: "Niin, hän on... kokenut paljon hiljattain. Olen tosin aina tuntenut tämän Killjoyn. Hän on aina ollut yksinäinen susi, mutta tämä taitaa olla jo hänellekin liikaa."

"Vuosia lähtönsä jälkeen... luulimme, että hän olisi kuollut, luulimme pitkään ja sitten... sitten hän vain ilmestyy. Murjottuna, palaneena, varustettuna laitteistolla jota ei pitänyt olla enää olemassa."

"Lähtönsä?", Summerganon kiinnostui.

"Hän ei ole kertonut vai? Ette tiedä hänen tarinaansa?" Summerganon pudisti päätään ja otti asennon, joka kertoi Sarajille valottaa asioita.

Se ilta oli sateinen. Sodan loppua juhlittiin ympäri Metru Nuita. Kierrokseni päättyi odottamattomalla tavalla. Komentaja Niz tuli ulkoa vaikka hänen olisi pitänyt olla toipumassa edellisestä taistelustaan. Vaikka hän oli likomärkä ulkona pauhaavasta sateesta, kyyneleiden norot erottuivat selkeästi hänen naamionsa pinnalla.

Kenraali oli poissa. Hän oli hyvästellyt Komentajan hetkeä aikaisemmin pihalla ja hävinnyt tämän jälkeen tuhka tuuleen. Komentaja ei koskaan suostunut kertomaan Kenraalin lähdön syytä ja Mustan Käden joukot jäivät yhtä tukipilaria vaille. Sen päivän jälkeen Komentaja ei enää koskaan hymyillyt.

Kaikki ne muistot joita tuo kaksikko oli kokenut katosivat hetkessä. Se vaikutti välittömästi työilmapiiriimme. Koetimme olla vahvoja, hymyilimme väkisin joka päivä. Koetimme piristää Komentajaa, mutta turhaan. Hän oli jo menettänyt toivonsa.

Komentaja masentui pian tämän jälkeen. Jokainen taistelu päättyi hänen kannaltaan entistä huonommin. Lopulta hänen vammansa olivat niin pahat, että hänet vedettiin pois rintamalta. Hän istui yksinäiset tunnit huoneessaan, rakentaen laitteita joista kukaan ei ottanut selkoa.

Muutamaa viikkoa myöhemmin saimme tiedon Kenraalin siirtyneen Xialle. Hän oli pettänyt meidät, siirtynyt riveihin joita vastaan oli vannoutunut taistelevansa. Niz ei uskonut tätä, kieltäytyi kuulemasta mitään häneen viittaavaa. Johtoporras lähetti pienen tutkimusryhmän Xialle ja perustimme sinne pienen tutkimuskeskuksen maan alle. Kenraali oli kuitenkin jo ehtinyt kadota ja jäljet hänestä katosivat lopullisesti.

Vuosia me jatkoimme toimintaamme. Uusia Kenraaleja tuli, mutta heistä jokainen kaatui Metsästäjien uudelleen kasvaneen aktiivisuuden takia. Moni tärkeä kaatui, moraalimme oli murrettu ja oli vain ajan kysymys kuinka kauan kestäisimme menetystemme keskellä. Ja sitten koitti päivä, jota olimme pelänneet. Dume kääntyi meitä vastaan. Metru Nuin johtaja päätti sulkea meidät. Emme suostuneet ja illalla Metsästäjiä tunkeutui tiloihimme, surmaten jokaisen. Niz tuli väliin, kun olimme saattamassa johtajaamme pois. Veimme hänet Xialle, viimeiseen paikkaan josta meitä osattaisiin etsiä. Komentaja Niz kuoli taistelussa urhoollisesti...

Saimme pian viestin, että Metru Nuin Vahkit olivat muuttaneet lojaaliuden kohdettaan, Dume nyt yksin vastasi heidän toiminnastaan. Me olimme ainoat, ainoat niiden tuhannen kadonneen yksikön lisäksi, jota poistuivat rekisteristämme Kenraalin katoamisen yhteydessä...

Hän petti meidät, mutta hän palasi... Hän haluaa korvata virheensä...

Summerganon nojasi nyt käteensä. Hän oli sulkenut silmänsä tarinan ajaksi, mutta avasi ne taas nyt.

"Killjoy siis... jätti kaiken sen, kaiken hänelle tärkeän... miksi?"

Saraji pudisti päätään: "Vain hän itse tietää. Hän katuu, minä näen sen. Niz oli hänelle syy taistella, syy työskennellä ja lisäksi intohimo saada aikaan hyvää. Tuo ei ole se Kenraali, jonka tunsin. Hän ei koskaan satuttanut eläintä, ei koskaan korottanut ääntään, ei janonnut kostoa... Jotain tapahtui hänelle."

Killjoy oli noussut pystyyn etäämmällä. Hän oli luovuttanut ystävänsä korjausyrityksissä ja laski tämän palaset veteen ja jäi seisomaan laskupaikalle. Hänen rintapanssarinsa puuttui kokonaan, koko haarniska oli halkeamilla eikä hän sanonut mitään.

Saraji loi vielä yhden merkitsevän katseen Ganoniin.

"Meidän kaltaisiamme ei ole paljoa."

Ganon ei selkeästikään ymmärtänyt mitä Saraji tarkoitti, jolloin hän tiputti kaapunsa, tarttui rintakehäänsä ja väänsi sen auki, paljastaen hehkuvan kiven sisällään.

"Heitä oli kaksitoista... Kaksitoista olentoa, joille tällainen kivi oli antanut elämän. Yksi on jäljellä..."

Saraji sulki kehonsa, puki viittansa ja istui taas Ganonin viereen. Hiljaisuus vallitsi jälleen, eikä kumpikaan enää puhunut sanaakaan.

Viidakkosaari, tuhansia vuosia sitten

Pitkä makuta käveli hiljaa harmaan, metallisen rakennuksen käytävillä. Hän oli tämän trooppisen saaren ainut asukki, hänen luomiensa rahien lisäksi. Niitä ei ollut paljoa.

Olento astui hämärään saliin. Sen sisustusta dominoi pyöreä, puolipallomainen pöytä huoneen keskellä sekä huoneen seinää kiertävät pöydät. Valkoisen sävyinen makuta astui kemikaaliensa ääreen. Pöydällä makasi hopeinen naamionalku ja useita kanoka-kiekkoja. Lattialla on useita rikkinäisiä tai epämuodostuneita naamioita.

Makuta Itroz, tai pilkkakirveiden suissa "naamiontakoja", oli täysin omistautunut unelmalleen. Aseelle, joka murskaisi jokaisen vihollisen hetkessä. Hienostuneelle aseelle joka ei jättäisi jälkiä.
Mielen voimalla tappavalle aseelle.

Kaikki oli alkanut siitä, kun tämä makuta näki legendaarisen 'Nimdan' käytössä. Se oli täydellinen ase, hän ajatteli. Sen jälkeen Itroz kulutti elämänsä täydellisen, mielensisäisen aseen valmistukseen.

Makuta epäonnistui kerta toisensa jälkeen. Aseet olivat joko liian vaarallisia, tehottomia tai muuten vain toimimattomia. Muut makutat alkoivat kyllästyä Itroziin joten tämä muutti tälle kaukaiselle viidakkosaarelle toteuttamaan unelmaansa. Hän näyttäisi muille vielä.

Itroz nosti hetken työskentelyn jälkeen pöydältä naamion. Hopea, pyöreä naamio vain muutamilla yksityiskohdilla. Tärkeintä siinä on sen voima. Mieli.
Jos kaikki olisi tällä kertaa sujunut täydellisesti, Itroz olisi saavuttanut unelmansa. Hän asetti kanohin oman Trynansa päälle ja tavoitteli sen voimaa.

"Iltaa."
"Teridax on kyllässssstynyt odottamaan. Epäonnisssstut jatkuvasssssti.", synkkä ääni sanoi tiedemiehen takaa. Tämä kääntyi ympäri ja kohtasi katseellaan violetin, pitkän hahmon. Se kantoi kanohi Avsaa ja piti käsissään ikävän näköistä viikatetta.

"Tiedätkö miten käy makutoille, jotka eivät tottele Veljeskunnan määräyksiä?", toinen, huomattavasti lyhyempi makuta sanoi.
Itroz aavisteli pahinta. Abzumo ja Gorast, veljeskunnan tehoteloittajat.

"Teridax sssssanoi että hoitelissssssimme sinut. Tehottomissssssta makutoisssssta ei ole hyötyä. Muissssstatko miten Sssspiriahille kävi?", Abzumo lausui vertahyytävästi.


Jääsaari, jyrkänne

Myöhemmin Matoro löysi myöhemmin kanohi Cencordin Destralilta. Tämä naamio riippui tapettujen makutojen seinällä linnoituksessa. Nämä olennot eivät olleet uskoneet toveriinsa eivätkä koskaan testanneet naamiota. Istroz oli onnistunut viimeisellä kokeellaan luomaan toimivan mielen naamion. Joskin sen käyttö vaati valtavasti voimia, että se ei olisi koskaan ollut täydellinen ase.

Matoro tuijotti horisonttiin. Kylmä meri aaltoili silmänkantamattomissa. Kaikialla oli vain merta. Frostelukset olivat paenneet saaren sisäosiin. Koko joukko oli kuitenkin Nimdan ja avainkortin kanssa jumissa tällä saarella.

Jään Toa otti teleskooppisilmät esiin ja asettaa sen oikealle silmälleen. Hän mittailee merta kallioilta kiikarillaan.

"Hei! Laiva!", hän hihkaisi yhtäkkiä.
"Mitä?", Kapura huusi vähän matkan päästä, muiden vahkien luota.
"Tuolla menee laiva. Mikä sattuma!", Matoro riemuitsi ja viittelöi.
"Ei tuo toimi.", jonkin verran piristynyt Killjoy sanoi, nosti Aizenin tykin taivasta kohden ja ampui.

Ne olivat sekä kunnianlaukaukset vainajalle että merkki laivalle.

Saari

Snowie makasi hämmennyksen ja hölmistyksen vallassa maassa, tajuamatta nousta pystyyn. Lumiukon utuinen mielentila hälveni kuitenkin nopeasti Ämkoon juostessa tämän tykö.

"Snowie, mitä hemmettiä?"
"En minä tiedä!"
"Matoranit sanoivat, että se..!!"
"Se!!"
"Oliko se tääl-"
"Se vei sirun!"
"SIRUN?"
"SE OLI NÄILLÄ MATORANEILLA."
"KOKO AJAN?"
"KOKO AJAN!"
"..."

Paikalle alkoi tulvia taas matoraneja suunnasta, josta Ämkoo oli hetki sitten juossut. Nämä katselivat pelonsekaisen hämmennyksen vallassa vihaisena kiehuvaa ilman Toaa ja tämän valkeaa toveria.

"Me emme päästä sitä pakoon", Ämko totesi tuimaan sävyyn. "Mihin suuntaan se meni?"
"Mitä aiot tehdä? Sehän vei sinulta käden, et mitenkään voi..."
"MIHIN SUUNTAAN SE MENI?"
"EN MINÄ TIEDÄ."

Ämkoo karjaisi turhautuneena ja kääntyi katsomaan paikalle saapuneita matoraneja. Nämä pudistivat pieniä päitään anteeksipyytävään sävyyn. Ilman Toa murahti, otti tukevan asennon ja sulki silmänsä.

Tuulenpuuska heitti matoranit ja juuri pystyyn nousseen Snowien nurin. Elementaalienergia kuohui hetken aikaa Ämkoon kärsineestä kehosta samalla kun Toan naamio alkoi hehkua.

"Miru!"

Kirkkaanvihreä energia keskittyi Ämkoon jalkojen alle ja Toa lennähti uskomattomalla nopeudella korkealle ilmaan. Snowie katsoi taivaalle nousseen ystävänsä perään, kääntäen katseensa sitten maahan. Siinä saattoi havaita verta.

"Tuollainen ei tee sinulle hyvää", Snowie totesi puoli-itsekseen.

Ämkoo pysähtyi ja tarkkaili maisemaa taivaista käsin. Saarella oli paljon metsää, eikä ylhäältä ollut mitenkään mahdollista havaita siellä liikkuvaa olentoa. Ämkoo kuitenkin yritti kaikkensa, käännellen kiivaasti päätään.

Sitten hän näki sen.

Marionetti ei ollut metsässä. Valkea olento käveli kohti meren rantaviivaa ja astui sitten veteen. Olento ei kuitenkaan osoittanut pienintäkään uppoamisen merkkiä, vaan käveli keveästi veden pintaa pitkin.

Ämkoo lausui muutaman harkitsemattoman kirosanan ja laskeutui.

"Näitkö mitään?", Snowie kysyi varovasti Ämkoon tömähdettyä hietikolle tämän viereen.
"Se pirulainen on merellä. Osaa kävellä vetten päällä."

Snowie mietti.

Ämkoo odotti.

Snowie sai idean.

Ämkoo odotti, että Snowie kertoisi ideansa.

Snowie ampaisi juoksuun.

Ämkoo tuhahti ja lähti harppomaan lumiukon perään.

Ranta

Ämkoo kiri Snowmanin juuri hiekkarantaan saavuttaessa. Hän juoksi toverinsa rinnalle ja pysähtyi.
"Mitä oikein ajat takaa? Se pakenee kävelemällä vetten päällä, eikä edes tuonne suuntaan!" Ämkoo ihmetteli Snowien toimintaa. "Joten mitä ajat takaa täl..."

Ämkoo katsoi, kun lumiukko kapusi sukellusveneen luukusta sisään.

Aivan, totta kai, hän ajatteli seuratessaan valkoista hahmoa kulkupelin sisään.

Ämkoo ahtautui sukellusveneen ahtaan käytävän tukkivan tapiirin ohi.
"Sinäkin täällä."
"Snörf."
Sitten hän kiiruhti ohjaamoon, ja nojasi molemmilla käsillään Snowien valtaamaan ohjauspenkkiin. Lumiukko painoi paria nappulaa, ja käynnistettyään ensin ikkunanpyyhkimet ja laskettuaan juomatelineen vene painui upoksiin.

"Ikävää jättää Matoralaiset näin hyvästelemättä" Snowie pohti ääneen, mutta ymmärsi kyllä, että nyt oli tulenpalava kiire. Nimda oli jo ollut hänen käsissään, vain tullakseen tuon hyypiön viemäksi. Lumiukko työnsi kaasuvivun niin eteen kuin sai, ja tutki ohjauspöytää, tarkoituksenaan löytää oletettujen aseiden ohjakset.

Hän huomasi ison napin, jossa oli punaisella piirretty kuva, joka näytti aika paljon ohjukselta.
"Toivotaan, ettei se ole hyvä väisämään."

Ämkoo neuvoi suunnan, ja Snowie ohjasti veneen sinne päin. Tapiiri söi alukseen eksyneen kärpäsen.



---



Marionetti käveli kohti taivaanrantaa. Vaikka meren aallot kohosivat paikoin metrien mittaiseksi, kaikkialla valkoisen hahmon ympärillä oli täysin tyyntä. Laskeva aurinko värjäsi veden oranssin ja punaisen väriseksi, luoden lämpimän sävyn myös Marionetin vasempaan puoleen. Se eteni omaa nykivää kulkuaan päättäväisesti suoraan eteenpäin.

Sitten Marionetti otti pari askelta vasempaan väisteän pinnan alta syöksyvät ohjukset.



---


"Mitä pirua?" Snowman huudahti. Hän oli varma, ettei sukellusvenettä voinut vielä nähdä näin kaukaa ja syvältä, ja että potkureista lähtevä äänikin oli aaltojen kohinaan verrattuna suorastaan olematonta. Sitä paitsi ammuin aika hyvin.

Ämkoo tarkkaili Marionetin liikehdintää ohjaamosta löytyneiden kiikareiden lävitse. Valkoinen hahmo oli tosiaan juuri kävyesti väistänyt vaivatta täysin yllätyksenä tulleet torpedot.

"Snowie?"
"Hm?"
"Mitä hemmettiä tapahtui?"
"Ei aavistustakaan. Mistä se muka tiesi, että minä tähtään sitä? Senhän... Eikun."
"Jaa toki minullekin."
"Visokki puhui jotain Avdesta päässäni! Että se tuntee liikkeeni! Silloinhan tuo..."
"Visokki?"
"Pitkä tarina. Mutta... Tuon tyyppi tietää ajatukseni, näkee ennalta kaikki toimeni. En minä voi sitä täältä tiputtaa!"
"Aja sitten lähemmäs."
"Mutta-"
"Lähemmäs. Snowie. Aja. Nyt."
"...se tietää ajatukseni, ja sinulla on vain yksi käsi. Mitä me muka-"
"Snowie!"
"Mennään, mennään."



Lumiukon valkoiset kourat napsauttivat katosta kolme kytkintä eri asentoon, ja laskeutuivat sitten ohjaimien päälle. Sukellusveneen potkurit aloittivat pyörimisensä, ja kuplavanat aloittivat heiluvan kyytinsä kohti pintaa. Kiihdytys sai kaikki kolme veneen matkustajaa heilahtamaan villisti taaksepäin. Sukellusveneen vauhti kasvoi ja potkurit pyörivät yhä nopeammin. Muutama kala ja levänpala vilahti nopeasti ikkunasta jääden kuitenkin kauas taakse. Vanha alus natisi hieman liitoksistaan. Kulkupeli kohosi kohti pintaa ja huristi eteenpäin, kirien koko ajan valkoista takaa-ajettavaansa.

"Snowie."
"Mäksä?"
"Valmistaudu nousemaan pintaan."

Sukellusvene

Marionetti pysähtyi ja kääntyi ympäri. Se erotti vielä toistaiseksi kaukana siintävän sukellusveneen, joka nousi hetki hetkeltä enemmän pinnan yläpuolelle. Valkoisen olennon kasvoton pää nauliutui lähestyvän aluksen suuntaan.

Ämkoo tuijotti sukellusveneen ikkunasta käsin valkoista vihollistaan. Snowie sen sijaan tapitti Ämkoota, yrittäen parhaansa mukaan ymmärtää mitä vihreä Toa suunnitteli.

"Aiotko sinä todellakin taistella?"
"Pakko", Ämkoo totesi ankeasti. "Vai haluatko tehdä sen puolestani?"
"Mutta eihän sinulla ole edes asetta", Snowie vastusteli, mutta lopetti sitten. Lumiukko ei tahtonut saada tilannetta kuulostamaan enää yhtään toivottomammalta.

Ilman Toa otti muutaman askeleen kauemmas huolestuneesta toveristaan ja teki sitten jotain hyvin outoa. Snowie tuijotti hiljaa kun Ämkoo avasi suunsa, käänsi kasvonsa ylöspäin ja päästi hyvin ikävän äännähdyksen. Ämkoon suusta työntyi esiin jotain.

"Mikä tuo...", Snowie aloitti, mutta näky puhui puolestaan. Ämkoo kiskoi metallisen varren kokonaan ulos sisältään, heilautti sitä ja painoi varressa olevaa pientä nappia. Esine venähti oitis pidemmäksi.

"Selitän tämän sinulle joskus", Mäksä totesi ja yritti virnistää.
"Parasta olisi. Oksensit juuri taistelusauvan", vastasi Snowie.

- - -

Marionetti seisoi yhä hiljaa paikallaan, vaikka sukellusvene oli jo aivan tämän vierellä. Aluksen luukku aukesi ja Ämkoo kapusi hitaasti sen kannelle.

"Terve", Ämkoo totesi kylmästi ja katsahti Marionettia. Ilman Toa havaitsi tutun miekan ja kiristeli hampaitaan.

Sukellusveneen nostattamat laineet tyyntyivät nopeasti Marionetin manipuloidessa näitä telekineettisillä kyvyillään. Ämkoon ennen omistama katana leijaili nukkeolennon selästä tämän käteen.

"Valmistaudu", Marionetin kämmenselässä sijaitseva suu sanoi pakotetulla äänellä. Olento lähti astelemaan veltosti kohti sukellusveneen päällä seisovaa Toaa.

"Valmistaudu itse, piru", Ämkoo vastasi ja osoitti kädellään Marionettia kohti.

Marionetti ei osannut odottaa puhdasta elementti-iskua. Valtaisa tuulenpuuska pyörähti käyntiin olennon ympärillä ja pian tämä huomasi kieppuvansa valtavan vesipatsaan sisällä korkealla yläilmoissa. Ämkoo ohjasi pyörremyrskyä kauemmas sukellusveneestä, hajotti sen ja antoi Marionetin sitten pudota veteen.

Ämkoon yllätykseksi olento todellakin upposi. Hetken päästä se kuitenkin nousi aavemaisesti pintaan, kohottautui seisomaan ja lähti jälleen astelemaan Toaa kohti.

Ämkoo heilautti pitelemäänsä sauvaa ainoalla kädellään. Sen toiseen päähän ilmestyi kolme vihreänä hehkuvaa energiaterää. Tämän jälkeen ilman Toa nostatti uuden puhurin ja syöksyi sen voimin vihollistaan kohti.

- - -

Snowie katseli kaikkea tätä hämmästyneenä aluksen ikkunasta. Miten Ämkoo kontrolloi elementtiään tuolla lailla? Eikö sen pitänyt olla mahdotonta? Mikä tuo ase oikein oli? Selviäisikö Mäksä?

- - -

Ämkoo karjui ja iskeytyi viikatteensa kanssa Marionettia kohti. Valkea nukke ei väistänyt, vaan otti iskun vastaan varastamallaan katanalla. Seurasi nopea viiltosarja, jonka Ämkoo onnistui väistämään hyvin täpärästi keskittämällä elementti-iskun ja kohoamalla sen avulla hetkeksi yläilmoihin.

"Miru!"

Ämkoo leijaili hieman veden yläpuolella ja katseli muutaman metrin päässä seisovaa vihollistaan. Ilman Toa laukaisi usean elementti-iskun sarjan Marionettia kohti ja kiidätti itsensä näiden perään uuteen hyökkäykseen. Marionetti loikkasi ilmaan, pudottautui takaisin veden pinnalle ja ennätti ottamaan viikatteen jälleen vastaan miekallaan.

Ämkoo kirosi. Yhden käden turvin taisteleminen ei ollut helppoa, eikä hän ollut käyttänyt tätä asetta ikuisuuksiin. Toa-ajoista oli todellakin kulunut aikaa...

Ämkoo havahtui Marionetin yllättävään liikkeeseen. Nukke huitaisi Ämkoota kohti nopeasti ja haki sitten reilusti välimatkaa. Ämkoo töytäisi itsensä liikkeelle ärhäkän tuulenpuuskan voimin ja lähti valkoisen olennon perään, ihmetellen tämän aikeita.

- - -

Snowie tuntui ymmärtävän, mitä Marionetti aikoi. Lumiukko katseli neuvottomana nukkeolennon syöksyä sukellusvenettä kohti.

- - -



Marionetti saapui aluksen tykö ja iski miekkansa tämän kylkeen aivan liian määrätietoisesti. Kuului epämääräinen sihahdus.

Ämkoo lennähti Marionetin vierelle, mutta liian myöhään. Ilman Toa iski viikatteensa nukkea kohti, mutta olento torjui iskun naurettavan helposti huomattavasti keveämmällä aseellaan.

Kuului katkeavan metallin ääni ja viikatteen terät sammuivat. Ämkoo leijaili ilmassa pidellen hölmistyneenä kiinni mitättömästä varrenpuolikkaasta.

Marionetti kääntyi ympäri.
"Kuole", se komensi elottomalla äänellään ja huitaisi miekkansa ilman Toaa kohti. Ämkoo ennähti leijailemaan korkeammalle, vain huomatakseen mitä taustalla tapahtui. Toa lennähti nopeasti sukellusveneen kannelle, riuhtaisi luukun auki ja hyppäsi sisään.

- - -

Snowie repi erilaisia ohjausvipuja kaikkea muuta kuin määrätietoinen ilme kasvoillaan. Ämkoo kompuroi tiensä ohjaamoon ja alkoi karjua.

"Mitä sinä TEET?"
"Se sen teki! Tämä uppoaa!"
"Koita nyt hemmetti pitää tämä pinnalla tai me-"
"Tämä ei reagoi yhtään mihinkään!!"

- - -

Marionetti tuijotti pinnan alle vajoavaa sukellusvenettä. Aluksen kadottua näkyvistä Marionetti kääntyi ja lähti jatkamaan matkaansa pitkin oudolla tavalla tyyntyvää veden pintaa.

Jääsaari

Seurue tuijotti hartaasti taivaalle. Laukausten äänet kaikuivat hetken heidän korvissaan. Aika tuntui pysähtyvän. Huomattaisiinko heidät? Laiva oli sen verran kaukana, etteivät he nähneet, mikäli joku olisi viittonut siellä takaisin, joten heidän täytyi vain odottaa.

Laiva lähestyi. Se olisi varmaan kiertänyt saaren kaukaa, jottei törmäisi jäihin, mutta nyt se tuntui kaartavan pikkuhiljaa kohti. "Tuo taitaa tosiaan noukkia meidät kyytiin...", Kapura myhäili ja muukin seurue riemuitsi. "Jos se ei ole vihollisalus.", huomautti Summerganon, mutta hän uskoi, ettei se ollut. Hänkin riemuitsi.

Laiva lipui jäisen saaren rannikon tienoille, juuri parahiksi, sillä Killjoy oli kuulevinaan frostelusten ääntelyä kaukaa. Ne saattaisivat taas kömpiä koloistaan ja iskeä.

Killjoy astui esiin saarella kyhjöttävien joukosta ja jäisellä kielekkeellä seisoessaan hän tervehti toverit takanaan lähestyvää laivaa.

"Ketäköhän tapaamme?", Matoro ajatteli ääneen.

Jääsaaren ranta

Ruskea suurehko kauppalaiva rantautui kallioiden tienoille. Siinä oli suuri purje sekä sykkivä moottori, jota käytettiin tyynellïä.
Ramppi laskettiin alas kalliolle, ja suurihattuinen matoran asteli siltaa pitkin maihin.

Matoranilla oli mustan ja vihreän värinen haarniska. Tämän Haun päällä keikkui musta kapteeninhattu. Ghekula suri edelleenkin hienompaa hattuaan, jonka menetti.

"Yarrr. Mitäs nämä maakravut ovat?", kapteeni Ghekula ärisi sekalaiselle joukolle.

"Tuota...", Killjoy aloitti. "Jos teillä on tilaa, voisimme ottaa kyydin jonnekkin."
"Yarr. Onko niillä jotakin arvokasta?", Ghekulan takaa tungeksiva violetti matoran kyseli.
"Voimme maksaa kyytimme kunhan pääsemme Bio-Klaaniin.", Summerganon sanoi matoraneille.
"Paljonko maksatte?"
"Enemmän kuin osaat kuvitella.", Suga kehuskelee.

"Piraatti ei luota muuhun kuin rommiin. Onko teillä antaa jotakin pantiksi?", Ghekula kysyi.

Klaanilaiset katsoivat toisiaan.
"... Nimda?", Kapura sanoi hiljaa.
"Liian vaarallista.", Killjoy vastasi välittömästi.
"Onko meillä jotakin muuta, mikä näyttäisi arvokkaalta?", Matoro kysyi. Kaikki katselivat ympärilleen.


***

Suuri laiva oli päässyt liikkeelle aavalle merelle. Se kiisi myötätuulen ansiosta huimaa nopeutta kohti Pohjoista Mannerta, jossa oli tarkoitus käydä täydentämässä muonavarannot. Sitten matka jatkuisi Klaaniin.

Ghekula istuskeli hytissään - tai omassa puolessa hyttiä. Kapteenin hytin poikki meni väliseinä hienoisten 'johtamisongelmien' takia.
Vihreä matoran sormeili valkoista sirua, jonka oli saanut matkalaisilta pantiksi.
"Ei varmaan minkään arvoinen", hän totesi ja heitti sirun pöydälle.

Neljä klaanilaista ja useita vahkeja oli otettu Ghekulan ja Takun laivan kyytiin. Laiva ei ollut aivan rahtilaiva, toisin kuin ulkonäöstä olisi voinut päätellä. Se oli vain naamioitu kauppalaivaksi. Kannen alla oli ties millaisia tykkejä.

"Mikä tykki ampuu... Kaktuksia?", Matoro pohti itsekseen ruumassa tutkiessaan eri tykkien nimiä.
"Kaktustykki?", Kapura ehdotti.
"Mutta miksi se ampuu kaktuksia."
"Mistä minä tiedän.", Kapura sanoo ja oikeisee asentonsa. Hän makasi puulattialla tykkejä vasten.

Jokin aika sitten näiden 'taivaspiraattien' alus oli räjähtänyt taivaan tuuliin tykkiongelman takia. Sitä ennen kaksi muukalaista oli käynyt aluksella.

Ghekula ja Takun miehet olivat kokeneet oikean onnenpotkun kun lähihisaarelta ankkuroidun rahtilaivan. He ryöstivät sen, ja sen miehistö odotteli varmaan vieläkin sillä saarella. Paattia oli tarkoitus käyttää siihen esti että saataisiin uusi taivaspaatti. Merellä seilaaminen oli Ghekulasta alentavaa. Sittemmin laivasta on tehty kunnon merirosvoille menopeli, joka oli ristitty
Yön Timoksi.

Timo on pieni vesirahi, joka teeskentelee kuollutta kellumalla pinnalla, mutta kun 'saalistaja' tulee lähelle, tämä raivoisa rahi hyyökkää sen kimppuun pistäen sitä myrkkypistimillään.

"Miksi tämän laivan nimen pitää olla Yön Timo?", Taku kysyi ärsyttävästi.
"Yarrrr. Koska minä sanon niin.", vihreä matoran vastasi.
"Arrr. Miksei se ole laivan kapteenin, minun, mukaan nimetty?"
"Jotta sinulla olisi jotain kysyttävää", Ghekula vastasi ja kittasi pullon rommia sisäänsä.

[spoil]Jakelle krediittiä tuosta "Yön Timosta".[/spoil]

Kalliokuilun pohja, n 26,87 metriä maan alla

Troopperi oli tömähtänyt kuilun pohjalle. Hän nousi vaivalloisesti ylös. Hänen jalkansa oli vääntynyt polvesta omituisesti juuri siihen epäloogisimpaan suuntaan.

"No voihan..."

Troopperin kirous keskeytyi kuin seinään, kun hän kuuli ääniä. Kyllä, ääniä. Ne muistuttivat epämiellyttävän paljon Nazorakien puhetta. Hän katseli varuillaan ympärilleen. Hän oli suuressa, maanalaisessa kammiossa. Valoa tuli vain katon aukosta. Mutta hän näki soihtuja. Ne lähestyivät. Troopperi tempaisi miekkansa esiin. Hän valmistautui taistelemaan. Yllättäen, häneen tartuttiin takaapäin. Kaksi Nazorakia oli hiipinyt hänen taakseen, ja ne ottivat rimpuilevan Troopperin miekan häneltä pois. Eräs, suurikokoinen torakka tuli hänen luokseen, silmäili häntä soihdun valossa ja sylkäisi maahan.

"Tunkeilija. Viedään hänet temppeliin. Päättäkööt ylipappi toimenpiteistä"

Meri

Pohjalla oli kylmää ja pimeää. Muutama isosilmäinen kalaa muistuttava irvokas elämänmuoto tarkkaili kiinnostuneena hetki sitten uponnutta mittavaa merialusta. Kuplia sieltä sun täältä nostattava metallirohjake vaikutti kaikin puolin säälittävältä.

Säälittävä oli myös meno aluksen sisätiloissa. Ämkoo ja Snowie paikkasivat parhaillaan Marionetin iskun aiheuttamaa reikää eikä kumpikaan oikein tuntunut onnistuvan.

"Tosi hienoa", Ämkoo aloitti jo hetken aikaa jatkuneen hiljaisuuden jälkeen. Snowie kääntyi tämän puoleen.
"Olemme varmaan aika syvällä", ilman Toa jatkoi. "Mitään suunnitelmia sen suhteen, kuinka pääsemme pois?"
"Uimalla?", Snowie aloitti toiveikkaasti. "Luot vain ilmakuplat päidemme ympärille ja sitten me..."
"Ei", Ämkoo pysäytti. "Et tainnut nähdä mitä tein hetki sitten? Se pyörremyrsky ja lentely söi nimittäin voimiani. Ja lisäksi..."

Ämkoo käänsi katseensa alas. Snowie vilkuili kumppaniaan hetken, kunnes huomasi muutoksen Ämkoon kehossa.

"Sinä mustuit", Lumiukko totesi ja tuijotti Toaa. Ämkoon vielä aiemmin päivällä kultaisina hehkuneet panssarit olivat vaihtaneet värinsä tummiksi. Pääosa Toan vartalosta oli pysynyt vihreänä, mutta kokonaisuus toi silti jotenkin mieleen Ämkoon aiemman olomuodon.

"Jep", Mäksä vastasi. "Ja tämä ei ole hyvä asia."
"Kuinka niin?"
"Kun sain Marionetilta selkääni, käytin valtavasti Makuta-energiaa. Luulin jo, että Makuta katosi kokonaan sisältäni, mutta... Niin ei ole."
"Mutta eikö se ole hyvä asia?"
"Tilanteemme kannalta ei. En saa yhteyttä sen voimiin, mutta se kuitenkin vaikeuttaa elementtivoimieni käyttöä. Tuskin kykenisin ylläpitämään ilmakuplia siihen pisteeseen saakka, että pääsisimme edes lähelle pintaa..."

Snowie ei ymmärtänyt puoliakaan, mutta Mäksän pointti tuli kuitenkin jossain määrin selväksi. Lumiukko huokaisi.

Jostain kaukaa kuului rapinaa. Kaksikko asteli ihan vain mielenkiinnosta katsomaan, mitä oli tekeillä.

"Snörf."

Tapiiri oli löytänyt ruokakätkön. Se pisteli parasta aikaa poskeensa etovan näköisiä, mutta kuitenkin nähtävästi syömäkelpoisiam nazorakien valmistamia matkapöperöitä.

"Jahas", Mäksä sanoi. "Jätä vähän meillekin."
"Snörf."

Snowie hyökkäsi ruokien kimppuun, ryösti ne äärimmäisen epäreilusti (Tapiirin mielipide) niiden kärsäkkään löytäjän edestä ja nosti ne sitten käytävän yläpuolella avautuvalle verkkotasanteelle.

"Meidän pitää säännöstellä näitä", Lumiukko selvitti.
"Meinaat, että olemme täällä pitkäänkin?"
"Voimmeko muuta? Ja sitäpaitsi, meidän molempien täytyy varmaan levätä. Yritetään siinä samalla kehitellä pakokeinoa."

Ämkoo nyökkäsi, tarttui yhteen ruokapussukkaan ja lähti sitten oudonlaisia rapeita ja suolaisia lastuja napostellen seuraamaan takaisin aluksen etuosaan astelevaa Lumiukkoa. Tapiiri törähti ja lähti kaksikon perään.

Pian värikäs joukkio makoili laiskanlaisesti ohjaamon takana avautuvalla käytävällä. Tapiiri oli onnistunut anelemaan Ämkoolta muutaman makupalan vetistävällä katseellaan, ja nyt kärsäkäs olio kuorsasi onnellisena hieman kauempana klaanilaisista. Snowie ja Ämkoo istuskelivat toisiaan vastapäätä.

"Jutellaanko jostain?", Snowie kysäisi yrittäen kuulostaa positiiviselta.
"Meillä kahdella onkin paljon puhuttavaa", Ämkoo vastasi kuivasti, heiluttaen puolityhjää pussia kädessään.
"Kolmella", Snowie korjasi.
"Tapiiri ei puhu."
"En tarkoita tapiiria."
"Eh?"
"Terveisiä Visokilta."

Ämkoo tuijotti Snowien otsaa hetken. Sitten ilman Toa loi kasvoilleen tavaramerkkivirneensä.

"Hauska kuulla sinustakin, Visokki."
"Visokki käski kertoa samoin."

Käytävällä vallitsi taas hetken aikaa väsähtänyt hiljaisuus. Snowien katse harhaili jossain päin kattoa, kun taas Ämkoo laski silmänsä varovasti kiinni. Toa ei nukkunut, vaikkakin siltä saattoi vaikuttaa.

Snowie ei pitänyt hiljaisuudesta, ainakaan tällä hetkellä. Kaikin puolin kulahtaneen näköinen alus natisi uhkaavasti ja käytävälle levittäytyi jossain määrin ikävä haju.

"Snörf snörf snörf", tapiiri mutisi unissaan.
"Ettäs kehtaat", Snowie tuhahti kärsäolennon suuntaan ja kääntyi sitten taas Mäksää kohti.

"Kuule", Snowie kysäisi ja kimmautti käytävän pohjalta poimimansa pienen kiven Ämkoon naamiota kohti.
"Au", Mäksä vastasi.
"Meillä tosiaan on puhuttavaa", Snowie ilmoitti. "Lupasit kertoa siitä aseesta."
"Ah", Ämkoo sanoi ja kaivoi esiin jostain syystä pelastamansa palasen. Kolmiteräviikatteesta oli jäljellä enää pätkä vartta.

"Alkuperäinen Toa-aseeni", Ämkoo valisti. "Käytin tätä hyvin kauan sitten."
"Miksi kannoit sitä mukanasi... Tuolla lailla?"
"Tahdoin pitää sen lähelläni."
"...Aaa."

Hetken hiljaisuus. Snowie koitti keksiä lisää puhuttavaa.

"Sinä olit siis Toa?", Snowie kysäisi, mutta tajusi oitis kuinka typerä kysymys oli. Ämkoo ei vastannut.
"Missäpäin?", Lumiukko jatkoi. "Ja milloin? Toimitko yksin?"

Mäksän kulmat kurtistuivat.

"Tietäisitpä, mitä utelet", Ämkoo vastasi.
"Öh. Anteeksi?", kuului Lumiukon hämmentynyt vastaus.
"Jos haluat noin kovasti tietää menneisyydestäni, voin toki kertoa sinulle. Olemme täällä kuitenkin nähtävästi aika pitkään."
"Se voisi olla mukavaa"
"Ei, ei se ole."

Ämkoo otti paremman asennon ja alkoi puhua. Snowie kuunteli.

Zakaz, joutomaa

Tasaisella aavikoituneella seudulla talsiva Skakdi oli matkalla lähimpään kylään. Se oli kaukana. Hänen kävelyvauhtinsa oli hidas. Hän oli vanha ja turvautui kävelykeppiin. Mutta sitten hän tallautui lehmän jalkojen alle.



Guardian ravasi lehmällään päin suurta kaktusta ja parkaisi.
”Et sinäkään ole tainnut ajella vähään aikaan, G”, Manu naureskeli. Hänen ajokkinsa käveli verkkaisesti juuri sinne, minne hän itse halusi.
”Senkin pirullinen Makuta”, Guardian raivosi. ”Käytät rahinhallintavoimiasi!”
”Niin teen”, sanoi Manu ivallisesti.
”En sittenkään haasta sinua kilpailuun”, Guardian tuhahti. ”Huijaisit.”
”Niin tekisin.”
”…”
”…?”
”Hurr.”
”Anteeksi?”
”Ei mitään.”
”Selvä.”

He tallustivat vielä tunteja. Sitten he pysähtyivät pitämään taukoa. Aurinko porotti kuumasti. Guartsu lypsi heille hieman maitoa.
”Olemmeko vielä kaukanakin määränpäästämme?” Makuta Nui kysyi.
”Emme. Pian olemme itse asiassa perillä. Tuolla kanjonin takana sijaitsee kohteemme.”
”Onhan sinulla jonkinlainen suunnitelma siltä varalta, että jokin menee pieleen?”
”Hmmm-hmm.”
”On?”
”On”, Guartsu sanoi, mutta lisäsi mielessään vielä: … toivottavasti…

Liigan tukikohta



Kuka se oli?

”Mnä… n… tedä… aaargh!”

Kuristettu torakka lensi päin seinää, johon törmätessään se levisi luonnottomasti vihreäksi tahmaksi. Abzumon silmät hehkuivat raivosta.
”Kysyn uudestaan, torakat. Kuka se oli?”
Muut torakat vakuuttelivat häntä syyttömyydestään.
”Minä en usko teitä, saastat! Te tiedätte, ketä täällä kävi!”
Eräs torakka yskäisi heikosti ja alkoi sitten puhua.
”Me emme ole ne, jotka olivat silloin vahtivuorossa.”
”Ette tosiaan”, Makuta tuhahti halveksivasti.
Hän käveli huoneen toiseen päähän ja katseli ruhjoutuneen torakan jäännöksiä. Nazorakista jäänyt tahma valui seinää pitkin. Se näytti erittäin ällöttävältä muiden Nazorakien mielestä. He pelkäsivät Makutaa, eivätkä suotta: tämä oli murhannut jo useamman miehen paluunsa jälkeen. Yksi näistä oli ollut heidän ystävänsä, tai niin ystävä, kuin Nazorakeilla voi olla.

Makuta mutisi itsekseen. Torakoiden silmät seurasivat pelokkaina. Sitten hän yhtäkkiä huudahti:

”Kysyn viimeisen kerran:

KUKA HEMMETTI TUHOSI MINUN HUONEENI?”

Torakat vapisivat.
”Saa-saanemme hake…a vahtivuorossa olleet?” kysyi torakoista sillä hetkellä korkea-arvoisin.
”MENE”, sylkäisi Abzumo.

Pian torakka palasi mukanaan vahtivuorolaisista toinen.
”Teille toimitettiin jotakin, herra”, vartija sanoi ja nielaisi kuuluvasti.
”Ja mitä ssssssssse oli?” Abzumon silmät olivat pelkät viirut. Hänen kielensä lipoi huulia. Torakan polvet tutisivat.
”Teille tuotiin… Toa… joka… tavallaan… pa-pa-pa…”
”Pa-pa-pa?” Makuta toisti halveksuen.
”Pakeni”, torakka parkaisi ja lysähti maahan nelin kontin. Makuta polkaisi hänen päänsä murskaksi.
”Missä toinen on?” hän kysyi säälimättömästi.
”Ehti tehdä itsemurhan, ennen kuin noudin hänet, herra”, torakkakomentaja sanoi. Hän odotti iskua, mutta sitä ei tullut. Makuta mietti.
”Millainen se Toa oli?”
”Emme tiedä, herra”, komentaja sanoi varovasti. ”Tapoitte juuri ainoan tietolähteen…”
”Hiljaa, saasta. En tarvitse neuvojasi!” Torakka värähti ja vetäytyi sivuun, kun Abzumo paiskasi oven saranoiltaan ja poistui huoneesta.

Se on varmasti jokin typerä klaanilainen, joka onnistui toimittamaan itsensä lahjapaketissa. Se oli salajuoni, jonka avulla ne sotkivat huoneeni. Murrrr.

”Tarvitsen viisisataa torakkaa”, Abzumo kajautti saapuessaan 001:n kammioon. Tämä kohotti katseensa papereistaan ja mulkoili Makutaa hämmästyneenä.
”Et saa.”
”Saan.”
”Et.”
”Minä tarvitsen ne. Otan kiinni klaanilaiset ja petturit, jotka juoksentelevat ulkona.”
”Mitä sinä hourailet? Olisimme saaneet ne jo kiinni.”
”Ette näköjään saaneet! Ne ovat tuhonneet minun huoneeni!”
”Jospa sinä nyt häipyisit häiritsemästä puuhiani!”
”Hyvä on, Steve, jos et kerran usko minua.”
”Älä kutsu minua Steveksi!”

Makuta marssi pois raivoissaan.

Meren pohjaan uponneessa sukellusveneessä parasta aikaa kerrottava tarina

Kyllä, minä olin joskus Toa. Siitä ajasta on kauan, hyvin kauan. Älä kysy paljonko tarkalleen, sillä en ole edes aivan varma. Pieni ikuisuus, luulisin.

En syntynyt Toana, vaan olin sitä ennen matoran. Elin pienehkössä kylässä eräällä jo kauan sitten unohtamallani köyhällä saarella. Kylämme sijaitsi saaren kivikkoisella rannalla ja elimme pääosin kalatalouden varassa. Se oli kaikin puolin ankeaa elämää.

Minä en ollut kylän tärkeimpiä henkilöitä, vaan pelkkä mitätön kartanpiirtäjä. Virkani oli loppujen lopuksi ainoastaan symbolinen, sillä ei kukaan meistä koskaan lähtenyt kylän ulkopuolelle. Mutta jotain tekemistä ne tahtoivat kuitenkin keksiä minulle, jos ymmärrät. Vietin kaikki päiväni hämärässä majassani kylään harvakseltaan eksyneiden kauppiaiden merikarttoja tutkien ja jäljentäen. Silloin kun halusin viihdyttää itseäni, lisäilin karttoihin itse kehittelemiäni saaristoja ja merivirtoja... No, se on oma tarinansa se.

Turhauttava elämäni kääntyi päälaelleen kun kylään saapui kaksi Toaa. Toaa, joiden nimiä en koskaan unohda.

- - -

Hiekkarannalla puhaltava kylmä merituuli sai kalastajamatoranit kiskomaan rääsyiset viittansa tiukemmin ympärilleen. Kyläläiset katselivat hämillään saaren rannalle juuri kiskottua solakkaa purjevenettä.

"Oletko varma, että tämä on oikea saari, Tharkon?", laivasta maalle noussut veden Toa kysyi. Tämän vihreä kumppani nyökkäsi.
"Naamioni antama näky oli poikkeuksellisen selkeä ja tämä ranta näyttää tutulta, vaikken ole koskaan liikkunut näillä vesillä. Sen on oltava tämä."

Toa-kaksikko käveli hietikkoa pitkin köyhän näköiseen kylään välittämättä ympärillään pyörivistä matoraneista ja näiden moninaisista kysymyksistä. Toat eivät selvästikään aikoneet selittää ilmestymisensä syytä kyläläisille.

Vihreää ja kulmikasta naamiota kantava le-matoran istuskeli majansa perukoilla yrittäen parhaansa mukaan ymmärtää epämääräiseen kartanpalaan muotoiltuja kirjaimia ja kuvioita. Niiden piirtäjä oli selvästikin ottanut aivan liian paljon taiteellisia vapauksia, eikä matoran saanut niistä mitään tolkkua.

Silloin majan ovi kuitenkin repäistiin nopeasti auki ja oviaukkoon ilmestyi kaksi hahmoa. Näistä toinen astui sisään majaan, kyyristyi matoranin luo ja kysyi:
"Kuulehan, onko tässä kylässä kellään samanlaista naamiota kuin sinulla?"
"Öh, ei..?", Ämkoo kysyi säikähdyksen valtaamana ja tuijotti edessään olevaa ilman Toaa.
"Kaipa se on sitten hän. Näin juuri tuon naamion näyssäni", Tharkon totesi takanaan seisovalle nais-Toalle ja lisäsi sitten:
"Atya, selvitänkö tilanteen hänelle?"
"Et", Toa Atya vastasi. "Otamme hänet mukaan ja lähdemme."
"Selvä", Tharkon sanoi, viittoi Ämkoota seuraamaan ja astui ulos majasta.

Ämkoo ei seurannut. Le-matoran ei ymmärtänyt yhtään mitä oli tekeillä, eikä suostunut liikkumaan. Tharkon palasi majaan, tarttui matorania niskasta ja kantoi tämän sitten väkivalloin ulos majasta.

- - -

Sain kuulla vasta veneessä, mistä oli kysymys. Tharkonin naamiovoima mahdollisti näyt tulevaisuudesta, ja tämän seurauksena minut värvättiin mukaan Toa-ryhmään. En ollut ainut. Useita matoraneja noudettiin eri saarilta ja lopulta meitä oli alkuperäiset kaksi Toaa mukaan lukien 6.

Miksi aina kuusi? En tiedä. Älä siis kysy.

Me olimme omituinen Toa-tiimi, sillä emme suojelleet mitään tiettyä saarta vaan teimme tehtäviä milloin missäkin. Minulle ei koskaan selvinnyt mistä tehtävämme oikein tulivat, tai saimmeko me niistä kertaakaan pienintäkään palkintoa. Ryhmämme johtaja, Atya, vain kertoi tehtävämme matkan aikana ja sitten teimme ne. Yksinkertaista.

Tätä jatkui pitkään. Ryhmämme jäseniä kuoli vaarallisimmilla tehtävillä, eikä uusia värvätty tilalle. Lopulta meitä oli jäljellä enää neljä; Atya, Tharkon, minä ja eräs tulen Toa. Hänet värvättiin ryhmään hieman ennen minua, myöskin näyn perusteella.

Tämän tulen Toan kanssa en koskaan osannut tulla toimeen. Voitaisiin jopa sanoa, että hän ei sietänyt minua. Hänen epämieluisat tunteensa minua kohtaan kärjistyivät erään tehtävämme loputtua. Olimme eräällä saarella ja...

- - -

Valkomusta turaga asteli ulos bambumajastaan kantaen mukanaan pitkää kangaskäärettä. Turaga laski käärön maahan neljän edessään seisovan Toan eteen ja avasi sen, paljastaen käärön sisällön.

"Alku ja Ääri", turaga Bakmei sanoi. "Ikimiekat."

Turaga nosti toisen miekoista ja tarjosi sitä Atyalle. Veden Toa otti aseen kunnioittavasti vastaan.

"Se ei ole tavallinen miekka", Bakmei aloitti. "Se leikkaa mitä tahansa, jos vain kykenet käyttämään sitä. Yksikään isku ei sitä vahingoita. Se on kevyempi kuin mikään vastaavanlainen ase."
"Tiedän", Atya sanoi. "Oletko valmis antamaan sen minulle?"
"Olet ainut, joka on selvinnyt koulutuksestani hengissä. Se olkoon palkinto siitä."

Atya polvistui valkean Turagan eteen. Turagan naamioon liitetyt viikset heilahtivat, kun tämä kääntyi nopeasti ympäri.

"Mitä aiot pyytää minulta?", Bakmei kysyi.
"Ota itsellesi taas oppilas."
"En."
"Minä pyydän."

Bakmei kääntyi vihaisena ympäri ja huusi:
"Kenen kuvittelet olevan tarpeeksi vahva, jotta tämä selviäisi edes ensimmäisestä kokeestani? Sinä olit poikkeus! Ei ole enää ketään, kuka..."
"Tässä hän on", Atya sanoi noustuaan ylös ja osoitti Ämkoota. "Kouluta hänet. Tapa, jos koet tarpeelliseksi. Vaadin, että kuitenkin yrität."

Bakmei tuijotti hetken kultavihreää ilman Toaa, otti jokusen askeleen lähemmäs tätä ja totesi kuivasti:
"En pidä sen katseesta."
"Herra, olisin hyvin kiitollinen jos...", Ämkoo aloitti, mutta turaga ei vaivautunut edes kuuntelemaan. Ämkoo päätti pysyä hiljaa.

"Hyvä on", Bakmei sanoi Atyalle. "Jos hänessä on ainesta, koulutan hänet ja annan Äären hänelle. Muussa tapauksessa tapan hänet. Tämä sopii sinulle?"
"Jos hän ei selviä koulutuksestasi, hänestä ei ole minulle enää hyötyä elävänä eikä kuolleena", Atya vastasi ja viittoi kahta mukanaan ollutta Toaa lähtemään. Tharkon kumarsi turagalle ja valmistautui poistumaan.

Tulen Toa ei liikahtanutkaan.

"Miksi hän?", Toa Herka kysyi ja kääntäen päänsä Atyaa kohti. "Johtajani, miksi hän?"
"Vaikene", Atya vastasi. "Hän on sinua vahvempi. Selviää suuremmalla todennäköisyydellä."

Herka katsoi johtajaansa hetken epäuskoisena ja jakoi sitten Ämkoon kanssa murhaavan katseen. Bakmei nauroi.

"Typerät kilpailevat rakit!", turaga huusi naurunsa seasta. "Sinä, vihreä, tule. Me aloitamme heti."

- - -

Vietin vuoden turaga Bakmein opissa. Se oli ylivoimaisesti elämäni kamalinta, mutta myös hedelmällisintä aikaa. Hän teki minusta sen Toan, joka lopulta oli valmis kukistamaan jopa Makutan.

- - -


Snowie korjasi asentoaan tapittaen tiiviisti Ämkoota. Mäksä vastasi tuijotukseen. Tapiiri kuorsasi taustalla.

"Palasit sitten tiimisi pariin?", Snowie kysyi.
"Jep", Ämkoo vastasi. "Ja sitten alkoi tapahtua."



- - -

Herka ei koskaan antanut anteeksi sitä, että minä olin päässyt Bakmein koulutukseen hänen sijastaan. Kun palasin, voimamme ja taitomme olivat aivan eri tasoilla, eikä tämä ylpeä tulen Toa voinut sietää sitä.

Hän haastoi minut taisteluun. Vihasin tätä Toaa jo valmiiksi, joten en tietenkään kieltäytynyt. Halusin näyttää hänelle.

Se oli ansa.

- - -

Pieni mökki eristyneellä pikkusaarella

Kapherin asumuksen seinäkello raksutti turvallisesti. Sade piiskasi kattoa ja takassa loimusi tuli. Oli kaikin puolin sangen kodikasta.

Mökin yksinäisen asukkaan suunnaton olemus oli sijoittunut puiseen kiikkustuoliin, ja Kapher keinutteli siinä rauhakseen. Hän teki näin usein: mikään ei voittanut hyvän kirjan lukemista kaikessa rauhassa oman kodin turvassa. Päästyään pakoon Steltiltä, hän oli keskittynyt asioiden pohtimiseen ja tarpeellisten pikku askareiden parissa puuhailuun, ja oli elämäänsä hyvin tyytyväinen. Väkivaltaan hänen oli täytynyt turvautua vain pari kertaa, viimeksi silloin kun ne kaksi oikein mukaviksi paljastunutta veikkosta olivat käyneet hänen luonaan.

Mitäköhän heille muuten kuuluu, Kapher tuumi, ja rapsutti haaleankeltaista päätään. Ilmeisesti he olivat jollain isolla tehtävällä. Mitenköhän se päättyi?

Pian Kapher kuitenkin laski katseensa taas kirjaan, ja oli juuri aloittamassa lukemisen, kun hänen päähänsä muistui muuannen juttu. Hän ei ollut kuin vain vilkaissut postiaan.

Hän nousi tuolista, ja tömisteli pienen pöydän ääreen. Hän oli laskenut vähäisen postinsa puisen pöydän nurkalle, ja poimi siitä nyt tuhdin lehden.

Sitten hänen ajatuksensa lähtivät jälleen harhailemaan. Entäs se viime lehdestä lukemani havainto makutaksi epäillyn olennon orjakaleerista? Se oli matkalla samoille suunnille kuin mistä ne heput tulivat, kuulemma. Entä jos nämä asiat liittyivät toisiinsa?

Seinäkello raksutti yhä.

Kapher istahti keinutuoliinsa, ja avasi lehden. Enää hän ei kuitenkaan pystynyt keskittymään. Se skakdien sotalaivasto. Sekin oli lehden mukaan matkalla samoille korville! Tässä täytyy nyt olla jotain tekeillä.

Sade ropisi yhä ikkunaan.

Sitten Kapher avasi lehden, ja aloitti selaamisen. Ensimmäiset aukeamat olivat tavalliseen tapaan pelkkää viereisen matoralaissaaren pikku tapahtumia. Mukavaa luettavaa kuitenkin. Sitten tuli säätiedote, mutta se oli tavalliseen tapaansa hieman epävarma. Sataa tai ei sada. Hyödytöntä, mutta kuitenkin aika viihdyttävää. Seuraavana lehdellä olivat naapurisaaren urheilutiedotteet.

Takassa rätisi yhä tuli.

Juuri loppukevennyksen jälkeen Kapherin mieleen kuitenkin juolahti hänen viime lehdestään lukema teoria. Siitä kuinka asiat liittyvät toisiinsa, ja muodostavat siten ikään kuin narun. Kaikki liikuttavat narua, ja naru liikuttaa kaikkia.

Mutta jos nämä tapahtumat, ne kaksi heppua, kaleeri, palkkasoturit, liittyvät toisiinsa... Se ei olisi naru. Sehän muodostaisi jo Köyden.

Sitten Kapher takaisin meni kiikkustuoliinsa ja jatkoi kirjansa lukemista.

Laiva, hytti

Killjoy oli löytänyt piraattilaivasta tyhjän hytin, aivan läheltä laivan perää. Veden loiskunta kuului selkeästi sisälle. Killjoy vain toivoi, että laiva ei joutuisi ongelmiin.

Killjoy nousi hetkeksi puiselta penkiltään ja meni lukitsemaan oven. Hän ei haluaisi, että häntä häirittäisiin nyt.

Killjoy irroitti kypäränsä, se oli suhteellisen hyvässä kunnossa ja hän asettikin sen pienen pöydän sivulle. Tämän jälkeen Killjoy aloitti varovaisen operaarion, jossa hän vähitellen irroitti panssarinsa palasia ja asetti ne huolellisesti pöydälle oikeaan järjestykseen. Hän poisti kaiken panssarinsa lukuunottamatta mekaanisesti korjattuja sormiaan ja jalkaproteesejaan. Panssari oli halkeamilla miltei kaikkialta. Hänen rintapanssarinsa oli jäänyt Xialle, toisaalta sellaisessa kunnossa, ettei sillä olisi tehnyt mitään. Hän katsoi vasenta olkapanssariaan, se oli miltei hajoamispisteessä ja olisi vain rajoittamassa hänen kätensä liikkumista. Killjoy avasi hytin ikkunan ja heitti panssarin siitä ulos. Hän jäi kuuntelemaan, kunnes kuuli molskahduksen, panssarin osuessa veteen.

Killjoy alkoi hitsaamaan haljennutta kylkipanssariaan kuntoon. Hän yhdisti sähkön ja tulen elementtivoimansa sormenpäähänsä ja alkoi sillä sulauttamaan palojaan yhteen. Killjoy tunsi olonsa turhautuneeksi. Tähänkö hänen elementalivoimiensa käyttö on tullut? Pukunsa takia hänen voimansa ovat heikot. Hän ei pysty kanavoimaan niitä kunnolla ulos itsestään.

Killjoy uppoutui jälleen kerran ajatuksiinsa. Korjatessaan pukuaan, hänen katseensa ajautui huoneen vierellä seisovaan peiliin. Hän onnistui juuri ja juuri näkemään itsensä siitä. Kesken hommiensa, hän nousi ylös ja meni kääntämään peilin ympäri. Nyt hän voisi työskennellä rauhassa.

Palatessaan takaisin työpisteellensä, Killjoyn katse kääntyi pöydällä lepääviin reisipanssareihinsa. Hän irroitti niihin liitetyt tarvikelokerot ja avasi ne. Kahden avainkortin ja sekalaisen kolikkokasan lisäksi toisesta kotelosta löytyi pienenpieni laatikko, jonka sivussa oli kirjaimet Z.M.A. Killjoyn täytyisi kysyä arkistoista mitä ne tarkoittivat. Postimatoran oli tuonut laatikon paketissa hänelle hieman sen jälkeen, kun hän oli palannut Klaaniin Guardianin ja kumppaneiden kanssa.

Killjoy istui penkille ja laittoi laatikon eteensä. Hän jäi tuijottamaan sitä hetkeksi ja hautasi kasvonsa käsiinsä. Lopulta hän kuitenkin rohkaistui ja nyt jo ties kuinka monetta kertaa, hän painoi laatikossa olevaa pientä nappia ja Killjoylle jo tutuksi tullut kaikuva ääni täytti hytin.

Tervehdys, Killjoy. Tämä viesti on nauhoitus, joten älä turhia vastaile.

Et tunne minua. Minä voin kuitenkin sanoa tuntevani sinut. Entinen kenraali. Entinen metsästäjä. Vakuuttava saavutuslista, ystäväiseni. Ja nyt sinä istut keskellä pienen järjestön linnoitusta parannellen palovammojasi.

Valitettava kehityssuunta, mutta myönnän jotain. Klaani ei ole mikä tahansa järjestö. Siksi tarvitsenkin apuasi. Klaanilla on jotain, jota tarvitsen. Tänä yönä olen tulossa hakemaan sen. Sinun on pidettävä huoli, että pääsen sisään. En halua tappaa ketään ystäviäsi, älä huoli. Kun tulen yöllä, haen ainoastaan jotain haluamaani ja poistun välittömästi.

Kuten sanoin, tunnen sinut, Killjoy. Tiedän taustasi. Niitä ei ollut vaikea kaivaa esiin. Tiedän, että olet menettänyt jotain rakastamaasi. Tiedän, että tunnet joka päivä, joka tunti ja sekunti häpeää nykyisestä tilastasi.

Kolme henkilöä tässä maailmassa on vastuussa tilanteestasi. Jos autat minua, tarjoan sinulle heidän päänsä vadilla. Purifier, pimeyden metsästäjä. Vei tärkeimmän asian, joka sinun elämässäsi oli, The Shadowed One, metsästäjien don. Määräsi hänet siihen. Kolmas on vaikein. Oletan, että tiedät, kenestä puhun. Annan sinulle mietintäaikaa. Jos tarjous ei kuulosta tarpeeksi hyvältä, kieltäydy ja tuhoa tämä viesti.

En voi pakottaa sinua mihinkään.
Mutta tiedän, että pelkäät, Killjoy. Pelkäät häntä. Pelkäät heitä. Olet kuluttanut viimeiset vuodet surullisesta elämästäsi pelossa.

Voita pelkosi, ystäväni.

Hiljaisuus vallitsi jälleen hytissä ja Killjoy istui liikahtamatta, miettien jälleen tuon viestin sanoja. Jos hän olisi tiennyt, jos olisi uskaltanut, ehkä se Klaanin kohtalokas yö olisi voitu sivuttaa, mutta Killjoy ei ehkä itsekään osannut vastata, miksi hän edelleen kuunteli tuota ääntä ja nauhoite, kulki edelleen hänen mukanaan...

[spoil]Äänitteestä vastasi Guardian.[/spoil]

Piraattilaiva, ruuma

Yö oli laskeutunut aavan meren ylle. Hopeinen meri aaltoili rauhallisesti purjelaivan likkuessa tasaisesti kohti määränpäätään.

Matoro oli katseli merta pienestä ikkunasta. Hän oli asettunut ruuman yläosaan. Kaktus-tykkien luona ei ollut turvallista nukkua.
Toa ottaa pienen, valkoisen sirpaleen pöydältä. Kapteeni Ghekula oli todennut sen arvottomaksi ja antanut takaisin.
Kuinka paljon tälläisitä pienistä siruista onkaan taisteltu, Matoro mietti.

Toa tarkasteli valkoista ja kulmikasta esinettä käsissään. Se oli metallisen tuntuinen ja hieman kolmion muotoinen.
Tämä on siis surullisenkuuluisa "superase", Nimda, Matoro pohti.
Kukaan ei tosin tiennyt mitä sillä teki.

Matoro laittoi sirpaleen pieneen taskuun hänen panssarissaan. Hänen rintapanssarissaan on edelleen suuri viilto ja ympäriinsä kehoa hänellä olo pienempiä säröjä. Naamion teleskooppisilmät olivat irtonaisina pöydällä.
Toa nappasi valkoiseen käteensä teleskooppisilmät ja nosti ne silmilleen kuin kiikarin. Hän käynnisti yökiikarin ja katsoi merelle, horisonttiin.

"Laivoja?", hän sanoi yhtäkkiä.
Matoro zoomasi yökiikaria. Kolme laivaa uivat kaukana kohti yksinäistä piraattilaivaa. Toa miettii hetken - pitäisikö ilmoittaa kapteenille?

Hetken kuluttua

Matoro koputti punapuiseen oveen. Kello on noin kolme yöllä, hän huomasi.
Oven takaa kuului epämääräistä mutinaa ja Le-matoran avaa oven nuokkuen.
"Arrrrrr. Miksi häiritset minua, liftari?", Ghekula örisi. Hän oli selvästi juonut rommia jonkin verran.
"Näin horisontissa kolme meitä kohti tulevaa laivaa. Ajattelin vain ilmoittaa, en ihmettelisi vaikka ne olisivat tulleet meidän perässä.", jään Toa selitti. Matoran kuunteli turhautuneena.

"Herätys! Ryöstetään nuo kolme laivaa!!", viloetti matoran kiekui mastossa. Taku nosti merirosvolipun mastoon ja tiiraili märssykorista kolmea laivaa.
"Kaikki miehet aseisiin! Yaaarrrrr!", hän jatkoi huutoa.

Kapteeni Ghekula löi itseään otsalleen ja otti hatun naulakosta. Erinäisiä piraattimatoraneja alkoi valua ruumasta annelle.
"Arrr. Miksi meidät herätettiin?", Puujalka-Pete kysyi unisena.

Silloin tykinammus räjäytti kanteen aukon. Alkoi nopea tulitus kolmen metallisen laivan suunnalta.

Matoro ryntäsi kaiteelle.
"Laivat ovat Nazorakien!", hän huutaa.



"Mitä? Miten ne löysivät meidät?", kannelle noussut Kapura kysyi ihmeissään.
"En tiedä, Kapu. Ghekula, pääsemmekö pakoon?", Matoro sanoi nopeasti.
"Arrr. Näyttää pahalta.", vihreä matoran toteaa.

Summerganonkin oli saapunut kannelle, hieman väsyneen näköisenä.

"MIEHET TYKKEIHIN!"
"MIEHET KANNELLE!"
"PERUKAA TUO!"
"PERUKAA PERUMINEN!"
"ARRRRRR!", kaksi kapteenia huusi edestakaisin.
Suurin Nazorak-laiva ampui tykillään piraattilaivaa. Ammus lävisti kapteenin hytin seinät, ja valtava räjähdys valaisi meren. Kyseiset hytit ja komentosilta ruoreineen lensivät puusilppuna taivaan tuuliin, useiden huono-onnisten matoranien mukana.

Killjoy ja usea vahki saapui kannelle viimeistään tässä vaiheessa. Kenraali Killjoy on pukenut haarniskan takaisin päälleen ja juoksee kolmen muun Klaanilaisen luo.
"Kilkka, Nazorakit.", Kapura selvensi nopeasti.
"Mitä.", tämä vastasi. Tykin kranaatin paineaalto kaatoi useita kannellaolijoita maahan.

"Nazorakien sotalaivat ovat todella nopeita. Tuskin saisimme niitä karistettua.", Matoro selitti.
"Tiedän. Eikä missään näy muuta kuin merta. Meidän pitää kätkeä Nimda ja avainkortti varmaan paikkaan."

"Antautukaa, niin teille ei käy kuinkaan!", megafoniääni huusi yhdestä torakoiden laivasta. Kolme laivaa tulittivat jatkuvasti merirosvolaivaa, joka oli juuri saanut tykkinsä kuntoon. Sen tykit eivät kuitenkaan juurikaan tehonneet torakoiden laivoihin.

"Matoro, anna se siru!", Joy määräsi. Neljä Klaanilaista olivat isomaston takana, suojassa pahimmilta osumilta.
Jään Toa ojensi valkoisen sirun Killjoylle.
"Mitä aiot tehdä?", hän kysyi.
Joy nosti tumman rommipullon Klaanilaisten nähtäville. Pullossa näkyi selvästi olevan siru, avainkortti ja pieni mekaaninen laite.
"Jäljitin", Killjoy täsmensi ja oli valmis heittämään suljetun pullon mereen.

Lähelle tulleesta laivasta purkautui laivaston torakoita piraattilaivaan. Tulitaistelu raivosi kannella jatkuvana, enimmäkseen piraattien tappioksi.

"Toivotaan että kaikki menee hyvin.", Killjoy sanoi hiljaa ja pudotti pullon rauhalliseen mereen.

Kaikki, minkä takia he olivat tulleet Xialle putosi nyt tuossa pullossa mereen. Kaikki mitä he olivat saaneet tältä matkalta, oli pudonnut aaltoihin.

"AMPUKAA NIIHIN KAKTUKSIA!", jostain karjuttiin.
Sekä Ghekulan että Takun silmät suurenivat.
"Ei, ei kaktuks-", toinen heitsä on sanomassa, kun kuuluu laukaus. Puinen laiva räjähtää taivaan tuuliin yhden Nazorak-paatin mukana.

Toisaalla

"Taasko ne 'iton natorakkipellet riamuittevat? Toiset tekköövät työt ja ne juhlii. Mokomat.", kalamiäs valitteli kalastusveneessään. Hän oli juuri nähnyt horisontissa suuren valonvälähdyksen.

Jonkin ajan kuluttua

SS-Hürfund

Kapteeni 360 myhäili tyytyväisenä lippulaivansa komentosillalla. Hän oli onnistunut tehtävässään napata Klaanilaiset, joskin oli menettänyt yhden laivan. Hän ei ollut edelleenkään täysin varma siitä, mikä sen räjähdyksen aiheutti.

Klaanilaiset ja muut satunnaiset tyypit oli poimittu merestä Hürfundin vankityrmiin. Kohta heiltä hankittaisiin tiedot. Sitten heidät teloitettaisiin.

Torakka myhäili itsekseen tuolissaan katsellessaan loputonta merta. Hän nousi ja lähti huoneestaan.

[spoil]Mäksälle kiitosta "SS-Hürfundista".[/spoil]