Sukellusvene

Marionetti pysähtyi ja kääntyi ympäri. Se erotti vielä toistaiseksi kaukana siintävän sukellusveneen, joka nousi hetki hetkeltä enemmän pinnan yläpuolelle. Valkoisen olennon kasvoton pää nauliutui lähestyvän aluksen suuntaan.

Ämkoo tuijotti sukellusveneen ikkunasta käsin valkoista vihollistaan. Snowie sen sijaan tapitti Ämkoota, yrittäen parhaansa mukaan ymmärtää mitä vihreä Toa suunnitteli.

"Aiotko sinä todellakin taistella?"
"Pakko", Ämkoo totesi ankeasti. "Vai haluatko tehdä sen puolestani?"
"Mutta eihän sinulla ole edes asetta", Snowie vastusteli, mutta lopetti sitten. Lumiukko ei tahtonut saada tilannetta kuulostamaan enää yhtään toivottomammalta.

Ilman Toa otti muutaman askeleen kauemmas huolestuneesta toveristaan ja teki sitten jotain hyvin outoa. Snowie tuijotti hiljaa kun Ämkoo avasi suunsa, käänsi kasvonsa ylöspäin ja päästi hyvin ikävän äännähdyksen. Ämkoon suusta työntyi esiin jotain.

"Mikä tuo...", Snowie aloitti, mutta näky puhui puolestaan. Ämkoo kiskoi metallisen varren kokonaan ulos sisältään, heilautti sitä ja painoi varressa olevaa pientä nappia. Esine venähti oitis pidemmäksi.

"Selitän tämän sinulle joskus", Mäksä totesi ja yritti virnistää.
"Parasta olisi. Oksensit juuri taistelusauvan", vastasi Snowie.

- - -

Marionetti seisoi yhä hiljaa paikallaan, vaikka sukellusvene oli jo aivan tämän vierellä. Aluksen luukku aukesi ja Ämkoo kapusi hitaasti sen kannelle.

"Terve", Ämkoo totesi kylmästi ja katsahti Marionettia. Ilman Toa havaitsi tutun miekan ja kiristeli hampaitaan.

Sukellusveneen nostattamat laineet tyyntyivät nopeasti Marionetin manipuloidessa näitä telekineettisillä kyvyillään. Ämkoon ennen omistama katana leijaili nukkeolennon selästä tämän käteen.

"Valmistaudu", Marionetin kämmenselässä sijaitseva suu sanoi pakotetulla äänellä. Olento lähti astelemaan veltosti kohti sukellusveneen päällä seisovaa Toaa.

"Valmistaudu itse, piru", Ämkoo vastasi ja osoitti kädellään Marionettia kohti.

Marionetti ei osannut odottaa puhdasta elementti-iskua. Valtaisa tuulenpuuska pyörähti käyntiin olennon ympärillä ja pian tämä huomasi kieppuvansa valtavan vesipatsaan sisällä korkealla yläilmoissa. Ämkoo ohjasi pyörremyrskyä kauemmas sukellusveneestä, hajotti sen ja antoi Marionetin sitten pudota veteen.

Ämkoon yllätykseksi olento todellakin upposi. Hetken päästä se kuitenkin nousi aavemaisesti pintaan, kohottautui seisomaan ja lähti jälleen astelemaan Toaa kohti.

Ämkoo heilautti pitelemäänsä sauvaa ainoalla kädellään. Sen toiseen päähän ilmestyi kolme vihreänä hehkuvaa energiaterää. Tämän jälkeen ilman Toa nostatti uuden puhurin ja syöksyi sen voimin vihollistaan kohti.

- - -

Snowie katseli kaikkea tätä hämmästyneenä aluksen ikkunasta. Miten Ämkoo kontrolloi elementtiään tuolla lailla? Eikö sen pitänyt olla mahdotonta? Mikä tuo ase oikein oli? Selviäisikö Mäksä?

- - -

Ämkoo karjui ja iskeytyi viikatteensa kanssa Marionettia kohti. Valkea nukke ei väistänyt, vaan otti iskun vastaan varastamallaan katanalla. Seurasi nopea viiltosarja, jonka Ämkoo onnistui väistämään hyvin täpärästi keskittämällä elementti-iskun ja kohoamalla sen avulla hetkeksi yläilmoihin.

"Miru!"

Ämkoo leijaili hieman veden yläpuolella ja katseli muutaman metrin päässä seisovaa vihollistaan. Ilman Toa laukaisi usean elementti-iskun sarjan Marionettia kohti ja kiidätti itsensä näiden perään uuteen hyökkäykseen. Marionetti loikkasi ilmaan, pudottautui takaisin veden pinnalle ja ennätti ottamaan viikatteen jälleen vastaan miekallaan.

Ämkoo kirosi. Yhden käden turvin taisteleminen ei ollut helppoa, eikä hän ollut käyttänyt tätä asetta ikuisuuksiin. Toa-ajoista oli todellakin kulunut aikaa...

Ämkoo havahtui Marionetin yllättävään liikkeeseen. Nukke huitaisi Ämkoota kohti nopeasti ja haki sitten reilusti välimatkaa. Ämkoo töytäisi itsensä liikkeelle ärhäkän tuulenpuuskan voimin ja lähti valkoisen olennon perään, ihmetellen tämän aikeita.

- - -

Snowie tuntui ymmärtävän, mitä Marionetti aikoi. Lumiukko katseli neuvottomana nukkeolennon syöksyä sukellusvenettä kohti.

- - -



Marionetti saapui aluksen tykö ja iski miekkansa tämän kylkeen aivan liian määrätietoisesti. Kuului epämääräinen sihahdus.

Ämkoo lennähti Marionetin vierelle, mutta liian myöhään. Ilman Toa iski viikatteensa nukkea kohti, mutta olento torjui iskun naurettavan helposti huomattavasti keveämmällä aseellaan.

Kuului katkeavan metallin ääni ja viikatteen terät sammuivat. Ämkoo leijaili ilmassa pidellen hölmistyneenä kiinni mitättömästä varrenpuolikkaasta.

Marionetti kääntyi ympäri.
"Kuole", se komensi elottomalla äänellään ja huitaisi miekkansa ilman Toaa kohti. Ämkoo ennähti leijailemaan korkeammalle, vain huomatakseen mitä taustalla tapahtui. Toa lennähti nopeasti sukellusveneen kannelle, riuhtaisi luukun auki ja hyppäsi sisään.

- - -

Snowie repi erilaisia ohjausvipuja kaikkea muuta kuin määrätietoinen ilme kasvoillaan. Ämkoo kompuroi tiensä ohjaamoon ja alkoi karjua.

"Mitä sinä TEET?"
"Se sen teki! Tämä uppoaa!"
"Koita nyt hemmetti pitää tämä pinnalla tai me-"
"Tämä ei reagoi yhtään mihinkään!!"

- - -

Marionetti tuijotti pinnan alle vajoavaa sukellusvenettä. Aluksen kadottua näkyvistä Marionetti kääntyi ja lähti jatkamaan matkaansa pitkin oudolla tavalla tyyntyvää veden pintaa.

Jääsaari

Seurue tuijotti hartaasti taivaalle. Laukausten äänet kaikuivat hetken heidän korvissaan. Aika tuntui pysähtyvän. Huomattaisiinko heidät? Laiva oli sen verran kaukana, etteivät he nähneet, mikäli joku olisi viittonut siellä takaisin, joten heidän täytyi vain odottaa.

Laiva lähestyi. Se olisi varmaan kiertänyt saaren kaukaa, jottei törmäisi jäihin, mutta nyt se tuntui kaartavan pikkuhiljaa kohti. "Tuo taitaa tosiaan noukkia meidät kyytiin...", Kapura myhäili ja muukin seurue riemuitsi. "Jos se ei ole vihollisalus.", huomautti Summerganon, mutta hän uskoi, ettei se ollut. Hänkin riemuitsi.

Laiva lipui jäisen saaren rannikon tienoille, juuri parahiksi, sillä Killjoy oli kuulevinaan frostelusten ääntelyä kaukaa. Ne saattaisivat taas kömpiä koloistaan ja iskeä.

Killjoy astui esiin saarella kyhjöttävien joukosta ja jäisellä kielekkeellä seisoessaan hän tervehti toverit takanaan lähestyvää laivaa.

"Ketäköhän tapaamme?", Matoro ajatteli ääneen.

Jääsaaren ranta

Ruskea suurehko kauppalaiva rantautui kallioiden tienoille. Siinä oli suuri purje sekä sykkivä moottori, jota käytettiin tyynellïä.
Ramppi laskettiin alas kalliolle, ja suurihattuinen matoran asteli siltaa pitkin maihin.

Matoranilla oli mustan ja vihreän värinen haarniska. Tämän Haun päällä keikkui musta kapteeninhattu. Ghekula suri edelleenkin hienompaa hattuaan, jonka menetti.

"Yarrr. Mitäs nämä maakravut ovat?", kapteeni Ghekula ärisi sekalaiselle joukolle.

"Tuota...", Killjoy aloitti. "Jos teillä on tilaa, voisimme ottaa kyydin jonnekkin."
"Yarr. Onko niillä jotakin arvokasta?", Ghekulan takaa tungeksiva violetti matoran kyseli.
"Voimme maksaa kyytimme kunhan pääsemme Bio-Klaaniin.", Summerganon sanoi matoraneille.
"Paljonko maksatte?"
"Enemmän kuin osaat kuvitella.", Suga kehuskelee.

"Piraatti ei luota muuhun kuin rommiin. Onko teillä antaa jotakin pantiksi?", Ghekula kysyi.

Klaanilaiset katsoivat toisiaan.
"... Nimda?", Kapura sanoi hiljaa.
"Liian vaarallista.", Killjoy vastasi välittömästi.
"Onko meillä jotakin muuta, mikä näyttäisi arvokkaalta?", Matoro kysyi. Kaikki katselivat ympärilleen.


***

Suuri laiva oli päässyt liikkeelle aavalle merelle. Se kiisi myötätuulen ansiosta huimaa nopeutta kohti Pohjoista Mannerta, jossa oli tarkoitus käydä täydentämässä muonavarannot. Sitten matka jatkuisi Klaaniin.

Ghekula istuskeli hytissään - tai omassa puolessa hyttiä. Kapteenin hytin poikki meni väliseinä hienoisten 'johtamisongelmien' takia.
Vihreä matoran sormeili valkoista sirua, jonka oli saanut matkalaisilta pantiksi.
"Ei varmaan minkään arvoinen", hän totesi ja heitti sirun pöydälle.

Neljä klaanilaista ja useita vahkeja oli otettu Ghekulan ja Takun laivan kyytiin. Laiva ei ollut aivan rahtilaiva, toisin kuin ulkonäöstä olisi voinut päätellä. Se oli vain naamioitu kauppalaivaksi. Kannen alla oli ties millaisia tykkejä.

"Mikä tykki ampuu... Kaktuksia?", Matoro pohti itsekseen ruumassa tutkiessaan eri tykkien nimiä.
"Kaktustykki?", Kapura ehdotti.
"Mutta miksi se ampuu kaktuksia."
"Mistä minä tiedän.", Kapura sanoo ja oikeisee asentonsa. Hän makasi puulattialla tykkejä vasten.

Jokin aika sitten näiden 'taivaspiraattien' alus oli räjähtänyt taivaan tuuliin tykkiongelman takia. Sitä ennen kaksi muukalaista oli käynyt aluksella.

Ghekula ja Takun miehet olivat kokeneet oikean onnenpotkun kun lähihisaarelta ankkuroidun rahtilaivan. He ryöstivät sen, ja sen miehistö odotteli varmaan vieläkin sillä saarella. Paattia oli tarkoitus käyttää siihen esti että saataisiin uusi taivaspaatti. Merellä seilaaminen oli Ghekulasta alentavaa. Sittemmin laivasta on tehty kunnon merirosvoille menopeli, joka oli ristitty
Yön Timoksi.

Timo on pieni vesirahi, joka teeskentelee kuollutta kellumalla pinnalla, mutta kun 'saalistaja' tulee lähelle, tämä raivoisa rahi hyyökkää sen kimppuun pistäen sitä myrkkypistimillään.

"Miksi tämän laivan nimen pitää olla Yön Timo?", Taku kysyi ärsyttävästi.
"Yarrrr. Koska minä sanon niin.", vihreä matoran vastasi.
"Arrr. Miksei se ole laivan kapteenin, minun, mukaan nimetty?"
"Jotta sinulla olisi jotain kysyttävää", Ghekula vastasi ja kittasi pullon rommia sisäänsä.

[spoil]Jakelle krediittiä tuosta "Yön Timosta".[/spoil]

Kalliokuilun pohja, n 26,87 metriä maan alla

Troopperi oli tömähtänyt kuilun pohjalle. Hän nousi vaivalloisesti ylös. Hänen jalkansa oli vääntynyt polvesta omituisesti juuri siihen epäloogisimpaan suuntaan.

"No voihan..."

Troopperin kirous keskeytyi kuin seinään, kun hän kuuli ääniä. Kyllä, ääniä. Ne muistuttivat epämiellyttävän paljon Nazorakien puhetta. Hän katseli varuillaan ympärilleen. Hän oli suuressa, maanalaisessa kammiossa. Valoa tuli vain katon aukosta. Mutta hän näki soihtuja. Ne lähestyivät. Troopperi tempaisi miekkansa esiin. Hän valmistautui taistelemaan. Yllättäen, häneen tartuttiin takaapäin. Kaksi Nazorakia oli hiipinyt hänen taakseen, ja ne ottivat rimpuilevan Troopperin miekan häneltä pois. Eräs, suurikokoinen torakka tuli hänen luokseen, silmäili häntä soihdun valossa ja sylkäisi maahan.

"Tunkeilija. Viedään hänet temppeliin. Päättäkööt ylipappi toimenpiteistä"

Meri

Pohjalla oli kylmää ja pimeää. Muutama isosilmäinen kalaa muistuttava irvokas elämänmuoto tarkkaili kiinnostuneena hetki sitten uponnutta mittavaa merialusta. Kuplia sieltä sun täältä nostattava metallirohjake vaikutti kaikin puolin säälittävältä.

Säälittävä oli myös meno aluksen sisätiloissa. Ämkoo ja Snowie paikkasivat parhaillaan Marionetin iskun aiheuttamaa reikää eikä kumpikaan oikein tuntunut onnistuvan.

"Tosi hienoa", Ämkoo aloitti jo hetken aikaa jatkuneen hiljaisuuden jälkeen. Snowie kääntyi tämän puoleen.
"Olemme varmaan aika syvällä", ilman Toa jatkoi. "Mitään suunnitelmia sen suhteen, kuinka pääsemme pois?"
"Uimalla?", Snowie aloitti toiveikkaasti. "Luot vain ilmakuplat päidemme ympärille ja sitten me..."
"Ei", Ämkoo pysäytti. "Et tainnut nähdä mitä tein hetki sitten? Se pyörremyrsky ja lentely söi nimittäin voimiani. Ja lisäksi..."

Ämkoo käänsi katseensa alas. Snowie vilkuili kumppaniaan hetken, kunnes huomasi muutoksen Ämkoon kehossa.

"Sinä mustuit", Lumiukko totesi ja tuijotti Toaa. Ämkoon vielä aiemmin päivällä kultaisina hehkuneet panssarit olivat vaihtaneet värinsä tummiksi. Pääosa Toan vartalosta oli pysynyt vihreänä, mutta kokonaisuus toi silti jotenkin mieleen Ämkoon aiemman olomuodon.

"Jep", Mäksä vastasi. "Ja tämä ei ole hyvä asia."
"Kuinka niin?"
"Kun sain Marionetilta selkääni, käytin valtavasti Makuta-energiaa. Luulin jo, että Makuta katosi kokonaan sisältäni, mutta... Niin ei ole."
"Mutta eikö se ole hyvä asia?"
"Tilanteemme kannalta ei. En saa yhteyttä sen voimiin, mutta se kuitenkin vaikeuttaa elementtivoimieni käyttöä. Tuskin kykenisin ylläpitämään ilmakuplia siihen pisteeseen saakka, että pääsisimme edes lähelle pintaa..."

Snowie ei ymmärtänyt puoliakaan, mutta Mäksän pointti tuli kuitenkin jossain määrin selväksi. Lumiukko huokaisi.

Jostain kaukaa kuului rapinaa. Kaksikko asteli ihan vain mielenkiinnosta katsomaan, mitä oli tekeillä.

"Snörf."

Tapiiri oli löytänyt ruokakätkön. Se pisteli parasta aikaa poskeensa etovan näköisiä, mutta kuitenkin nähtävästi syömäkelpoisiam nazorakien valmistamia matkapöperöitä.

"Jahas", Mäksä sanoi. "Jätä vähän meillekin."
"Snörf."

Snowie hyökkäsi ruokien kimppuun, ryösti ne äärimmäisen epäreilusti (Tapiirin mielipide) niiden kärsäkkään löytäjän edestä ja nosti ne sitten käytävän yläpuolella avautuvalle verkkotasanteelle.

"Meidän pitää säännöstellä näitä", Lumiukko selvitti.
"Meinaat, että olemme täällä pitkäänkin?"
"Voimmeko muuta? Ja sitäpaitsi, meidän molempien täytyy varmaan levätä. Yritetään siinä samalla kehitellä pakokeinoa."

Ämkoo nyökkäsi, tarttui yhteen ruokapussukkaan ja lähti sitten oudonlaisia rapeita ja suolaisia lastuja napostellen seuraamaan takaisin aluksen etuosaan astelevaa Lumiukkoa. Tapiiri törähti ja lähti kaksikon perään.

Pian värikäs joukkio makoili laiskanlaisesti ohjaamon takana avautuvalla käytävällä. Tapiiri oli onnistunut anelemaan Ämkoolta muutaman makupalan vetistävällä katseellaan, ja nyt kärsäkäs olio kuorsasi onnellisena hieman kauempana klaanilaisista. Snowie ja Ämkoo istuskelivat toisiaan vastapäätä.

"Jutellaanko jostain?", Snowie kysäisi yrittäen kuulostaa positiiviselta.
"Meillä kahdella onkin paljon puhuttavaa", Ämkoo vastasi kuivasti, heiluttaen puolityhjää pussia kädessään.
"Kolmella", Snowie korjasi.
"Tapiiri ei puhu."
"En tarkoita tapiiria."
"Eh?"
"Terveisiä Visokilta."

Ämkoo tuijotti Snowien otsaa hetken. Sitten ilman Toa loi kasvoilleen tavaramerkkivirneensä.

"Hauska kuulla sinustakin, Visokki."
"Visokki käski kertoa samoin."

Käytävällä vallitsi taas hetken aikaa väsähtänyt hiljaisuus. Snowien katse harhaili jossain päin kattoa, kun taas Ämkoo laski silmänsä varovasti kiinni. Toa ei nukkunut, vaikkakin siltä saattoi vaikuttaa.

Snowie ei pitänyt hiljaisuudesta, ainakaan tällä hetkellä. Kaikin puolin kulahtaneen näköinen alus natisi uhkaavasti ja käytävälle levittäytyi jossain määrin ikävä haju.

"Snörf snörf snörf", tapiiri mutisi unissaan.
"Ettäs kehtaat", Snowie tuhahti kärsäolennon suuntaan ja kääntyi sitten taas Mäksää kohti.

"Kuule", Snowie kysäisi ja kimmautti käytävän pohjalta poimimansa pienen kiven Ämkoon naamiota kohti.
"Au", Mäksä vastasi.
"Meillä tosiaan on puhuttavaa", Snowie ilmoitti. "Lupasit kertoa siitä aseesta."
"Ah", Ämkoo sanoi ja kaivoi esiin jostain syystä pelastamansa palasen. Kolmiteräviikatteesta oli jäljellä enää pätkä vartta.

"Alkuperäinen Toa-aseeni", Ämkoo valisti. "Käytin tätä hyvin kauan sitten."
"Miksi kannoit sitä mukanasi... Tuolla lailla?"
"Tahdoin pitää sen lähelläni."
"...Aaa."

Hetken hiljaisuus. Snowie koitti keksiä lisää puhuttavaa.

"Sinä olit siis Toa?", Snowie kysäisi, mutta tajusi oitis kuinka typerä kysymys oli. Ämkoo ei vastannut.
"Missäpäin?", Lumiukko jatkoi. "Ja milloin? Toimitko yksin?"

Mäksän kulmat kurtistuivat.

"Tietäisitpä, mitä utelet", Ämkoo vastasi.
"Öh. Anteeksi?", kuului Lumiukon hämmentynyt vastaus.
"Jos haluat noin kovasti tietää menneisyydestäni, voin toki kertoa sinulle. Olemme täällä kuitenkin nähtävästi aika pitkään."
"Se voisi olla mukavaa"
"Ei, ei se ole."

Ämkoo otti paremman asennon ja alkoi puhua. Snowie kuunteli.

Zakaz, joutomaa

Tasaisella aavikoituneella seudulla talsiva Skakdi oli matkalla lähimpään kylään. Se oli kaukana. Hänen kävelyvauhtinsa oli hidas. Hän oli vanha ja turvautui kävelykeppiin. Mutta sitten hän tallautui lehmän jalkojen alle.



Guardian ravasi lehmällään päin suurta kaktusta ja parkaisi.
”Et sinäkään ole tainnut ajella vähään aikaan, G”, Manu naureskeli. Hänen ajokkinsa käveli verkkaisesti juuri sinne, minne hän itse halusi.
”Senkin pirullinen Makuta”, Guardian raivosi. ”Käytät rahinhallintavoimiasi!”
”Niin teen”, sanoi Manu ivallisesti.
”En sittenkään haasta sinua kilpailuun”, Guardian tuhahti. ”Huijaisit.”
”Niin tekisin.”
”…”
”…?”
”Hurr.”
”Anteeksi?”
”Ei mitään.”
”Selvä.”

He tallustivat vielä tunteja. Sitten he pysähtyivät pitämään taukoa. Aurinko porotti kuumasti. Guartsu lypsi heille hieman maitoa.
”Olemmeko vielä kaukanakin määränpäästämme?” Makuta Nui kysyi.
”Emme. Pian olemme itse asiassa perillä. Tuolla kanjonin takana sijaitsee kohteemme.”
”Onhan sinulla jonkinlainen suunnitelma siltä varalta, että jokin menee pieleen?”
”Hmmm-hmm.”
”On?”
”On”, Guartsu sanoi, mutta lisäsi mielessään vielä: … toivottavasti…

Liigan tukikohta



Kuka se oli?

”Mnä… n… tedä… aaargh!”

Kuristettu torakka lensi päin seinää, johon törmätessään se levisi luonnottomasti vihreäksi tahmaksi. Abzumon silmät hehkuivat raivosta.
”Kysyn uudestaan, torakat. Kuka se oli?”
Muut torakat vakuuttelivat häntä syyttömyydestään.
”Minä en usko teitä, saastat! Te tiedätte, ketä täällä kävi!”
Eräs torakka yskäisi heikosti ja alkoi sitten puhua.
”Me emme ole ne, jotka olivat silloin vahtivuorossa.”
”Ette tosiaan”, Makuta tuhahti halveksivasti.
Hän käveli huoneen toiseen päähän ja katseli ruhjoutuneen torakan jäännöksiä. Nazorakista jäänyt tahma valui seinää pitkin. Se näytti erittäin ällöttävältä muiden Nazorakien mielestä. He pelkäsivät Makutaa, eivätkä suotta: tämä oli murhannut jo useamman miehen paluunsa jälkeen. Yksi näistä oli ollut heidän ystävänsä, tai niin ystävä, kuin Nazorakeilla voi olla.

Makuta mutisi itsekseen. Torakoiden silmät seurasivat pelokkaina. Sitten hän yhtäkkiä huudahti:

”Kysyn viimeisen kerran:

KUKA HEMMETTI TUHOSI MINUN HUONEENI?”

Torakat vapisivat.
”Saa-saanemme hake…a vahtivuorossa olleet?” kysyi torakoista sillä hetkellä korkea-arvoisin.
”MENE”, sylkäisi Abzumo.

Pian torakka palasi mukanaan vahtivuorolaisista toinen.
”Teille toimitettiin jotakin, herra”, vartija sanoi ja nielaisi kuuluvasti.
”Ja mitä ssssssssse oli?” Abzumon silmät olivat pelkät viirut. Hänen kielensä lipoi huulia. Torakan polvet tutisivat.
”Teille tuotiin… Toa… joka… tavallaan… pa-pa-pa…”
”Pa-pa-pa?” Makuta toisti halveksuen.
”Pakeni”, torakka parkaisi ja lysähti maahan nelin kontin. Makuta polkaisi hänen päänsä murskaksi.
”Missä toinen on?” hän kysyi säälimättömästi.
”Ehti tehdä itsemurhan, ennen kuin noudin hänet, herra”, torakkakomentaja sanoi. Hän odotti iskua, mutta sitä ei tullut. Makuta mietti.
”Millainen se Toa oli?”
”Emme tiedä, herra”, komentaja sanoi varovasti. ”Tapoitte juuri ainoan tietolähteen…”
”Hiljaa, saasta. En tarvitse neuvojasi!” Torakka värähti ja vetäytyi sivuun, kun Abzumo paiskasi oven saranoiltaan ja poistui huoneesta.

Se on varmasti jokin typerä klaanilainen, joka onnistui toimittamaan itsensä lahjapaketissa. Se oli salajuoni, jonka avulla ne sotkivat huoneeni. Murrrr.

”Tarvitsen viisisataa torakkaa”, Abzumo kajautti saapuessaan 001:n kammioon. Tämä kohotti katseensa papereistaan ja mulkoili Makutaa hämmästyneenä.
”Et saa.”
”Saan.”
”Et.”
”Minä tarvitsen ne. Otan kiinni klaanilaiset ja petturit, jotka juoksentelevat ulkona.”
”Mitä sinä hourailet? Olisimme saaneet ne jo kiinni.”
”Ette näköjään saaneet! Ne ovat tuhonneet minun huoneeni!”
”Jospa sinä nyt häipyisit häiritsemästä puuhiani!”
”Hyvä on, Steve, jos et kerran usko minua.”
”Älä kutsu minua Steveksi!”

Makuta marssi pois raivoissaan.

Meren pohjaan uponneessa sukellusveneessä parasta aikaa kerrottava tarina

Kyllä, minä olin joskus Toa. Siitä ajasta on kauan, hyvin kauan. Älä kysy paljonko tarkalleen, sillä en ole edes aivan varma. Pieni ikuisuus, luulisin.

En syntynyt Toana, vaan olin sitä ennen matoran. Elin pienehkössä kylässä eräällä jo kauan sitten unohtamallani köyhällä saarella. Kylämme sijaitsi saaren kivikkoisella rannalla ja elimme pääosin kalatalouden varassa. Se oli kaikin puolin ankeaa elämää.

Minä en ollut kylän tärkeimpiä henkilöitä, vaan pelkkä mitätön kartanpiirtäjä. Virkani oli loppujen lopuksi ainoastaan symbolinen, sillä ei kukaan meistä koskaan lähtenyt kylän ulkopuolelle. Mutta jotain tekemistä ne tahtoivat kuitenkin keksiä minulle, jos ymmärrät. Vietin kaikki päiväni hämärässä majassani kylään harvakseltaan eksyneiden kauppiaiden merikarttoja tutkien ja jäljentäen. Silloin kun halusin viihdyttää itseäni, lisäilin karttoihin itse kehittelemiäni saaristoja ja merivirtoja... No, se on oma tarinansa se.

Turhauttava elämäni kääntyi päälaelleen kun kylään saapui kaksi Toaa. Toaa, joiden nimiä en koskaan unohda.

- - -

Hiekkarannalla puhaltava kylmä merituuli sai kalastajamatoranit kiskomaan rääsyiset viittansa tiukemmin ympärilleen. Kyläläiset katselivat hämillään saaren rannalle juuri kiskottua solakkaa purjevenettä.

"Oletko varma, että tämä on oikea saari, Tharkon?", laivasta maalle noussut veden Toa kysyi. Tämän vihreä kumppani nyökkäsi.
"Naamioni antama näky oli poikkeuksellisen selkeä ja tämä ranta näyttää tutulta, vaikken ole koskaan liikkunut näillä vesillä. Sen on oltava tämä."

Toa-kaksikko käveli hietikkoa pitkin köyhän näköiseen kylään välittämättä ympärillään pyörivistä matoraneista ja näiden moninaisista kysymyksistä. Toat eivät selvästikään aikoneet selittää ilmestymisensä syytä kyläläisille.

Vihreää ja kulmikasta naamiota kantava le-matoran istuskeli majansa perukoilla yrittäen parhaansa mukaan ymmärtää epämääräiseen kartanpalaan muotoiltuja kirjaimia ja kuvioita. Niiden piirtäjä oli selvästikin ottanut aivan liian paljon taiteellisia vapauksia, eikä matoran saanut niistä mitään tolkkua.

Silloin majan ovi kuitenkin repäistiin nopeasti auki ja oviaukkoon ilmestyi kaksi hahmoa. Näistä toinen astui sisään majaan, kyyristyi matoranin luo ja kysyi:
"Kuulehan, onko tässä kylässä kellään samanlaista naamiota kuin sinulla?"
"Öh, ei..?", Ämkoo kysyi säikähdyksen valtaamana ja tuijotti edessään olevaa ilman Toaa.
"Kaipa se on sitten hän. Näin juuri tuon naamion näyssäni", Tharkon totesi takanaan seisovalle nais-Toalle ja lisäsi sitten:
"Atya, selvitänkö tilanteen hänelle?"
"Et", Toa Atya vastasi. "Otamme hänet mukaan ja lähdemme."
"Selvä", Tharkon sanoi, viittoi Ämkoota seuraamaan ja astui ulos majasta.

Ämkoo ei seurannut. Le-matoran ei ymmärtänyt yhtään mitä oli tekeillä, eikä suostunut liikkumaan. Tharkon palasi majaan, tarttui matorania niskasta ja kantoi tämän sitten väkivalloin ulos majasta.

- - -

Sain kuulla vasta veneessä, mistä oli kysymys. Tharkonin naamiovoima mahdollisti näyt tulevaisuudesta, ja tämän seurauksena minut värvättiin mukaan Toa-ryhmään. En ollut ainut. Useita matoraneja noudettiin eri saarilta ja lopulta meitä oli alkuperäiset kaksi Toaa mukaan lukien 6.

Miksi aina kuusi? En tiedä. Älä siis kysy.

Me olimme omituinen Toa-tiimi, sillä emme suojelleet mitään tiettyä saarta vaan teimme tehtäviä milloin missäkin. Minulle ei koskaan selvinnyt mistä tehtävämme oikein tulivat, tai saimmeko me niistä kertaakaan pienintäkään palkintoa. Ryhmämme johtaja, Atya, vain kertoi tehtävämme matkan aikana ja sitten teimme ne. Yksinkertaista.

Tätä jatkui pitkään. Ryhmämme jäseniä kuoli vaarallisimmilla tehtävillä, eikä uusia värvätty tilalle. Lopulta meitä oli jäljellä enää neljä; Atya, Tharkon, minä ja eräs tulen Toa. Hänet värvättiin ryhmään hieman ennen minua, myöskin näyn perusteella.

Tämän tulen Toan kanssa en koskaan osannut tulla toimeen. Voitaisiin jopa sanoa, että hän ei sietänyt minua. Hänen epämieluisat tunteensa minua kohtaan kärjistyivät erään tehtävämme loputtua. Olimme eräällä saarella ja...

- - -

Valkomusta turaga asteli ulos bambumajastaan kantaen mukanaan pitkää kangaskäärettä. Turaga laski käärön maahan neljän edessään seisovan Toan eteen ja avasi sen, paljastaen käärön sisällön.

"Alku ja Ääri", turaga Bakmei sanoi. "Ikimiekat."

Turaga nosti toisen miekoista ja tarjosi sitä Atyalle. Veden Toa otti aseen kunnioittavasti vastaan.

"Se ei ole tavallinen miekka", Bakmei aloitti. "Se leikkaa mitä tahansa, jos vain kykenet käyttämään sitä. Yksikään isku ei sitä vahingoita. Se on kevyempi kuin mikään vastaavanlainen ase."
"Tiedän", Atya sanoi. "Oletko valmis antamaan sen minulle?"
"Olet ainut, joka on selvinnyt koulutuksestani hengissä. Se olkoon palkinto siitä."

Atya polvistui valkean Turagan eteen. Turagan naamioon liitetyt viikset heilahtivat, kun tämä kääntyi nopeasti ympäri.

"Mitä aiot pyytää minulta?", Bakmei kysyi.
"Ota itsellesi taas oppilas."
"En."
"Minä pyydän."

Bakmei kääntyi vihaisena ympäri ja huusi:
"Kenen kuvittelet olevan tarpeeksi vahva, jotta tämä selviäisi edes ensimmäisestä kokeestani? Sinä olit poikkeus! Ei ole enää ketään, kuka..."
"Tässä hän on", Atya sanoi noustuaan ylös ja osoitti Ämkoota. "Kouluta hänet. Tapa, jos koet tarpeelliseksi. Vaadin, että kuitenkin yrität."

Bakmei tuijotti hetken kultavihreää ilman Toaa, otti jokusen askeleen lähemmäs tätä ja totesi kuivasti:
"En pidä sen katseesta."
"Herra, olisin hyvin kiitollinen jos...", Ämkoo aloitti, mutta turaga ei vaivautunut edes kuuntelemaan. Ämkoo päätti pysyä hiljaa.

"Hyvä on", Bakmei sanoi Atyalle. "Jos hänessä on ainesta, koulutan hänet ja annan Äären hänelle. Muussa tapauksessa tapan hänet. Tämä sopii sinulle?"
"Jos hän ei selviä koulutuksestasi, hänestä ei ole minulle enää hyötyä elävänä eikä kuolleena", Atya vastasi ja viittoi kahta mukanaan ollutta Toaa lähtemään. Tharkon kumarsi turagalle ja valmistautui poistumaan.

Tulen Toa ei liikahtanutkaan.

"Miksi hän?", Toa Herka kysyi ja kääntäen päänsä Atyaa kohti. "Johtajani, miksi hän?"
"Vaikene", Atya vastasi. "Hän on sinua vahvempi. Selviää suuremmalla todennäköisyydellä."

Herka katsoi johtajaansa hetken epäuskoisena ja jakoi sitten Ämkoon kanssa murhaavan katseen. Bakmei nauroi.

"Typerät kilpailevat rakit!", turaga huusi naurunsa seasta. "Sinä, vihreä, tule. Me aloitamme heti."

- - -

Vietin vuoden turaga Bakmein opissa. Se oli ylivoimaisesti elämäni kamalinta, mutta myös hedelmällisintä aikaa. Hän teki minusta sen Toan, joka lopulta oli valmis kukistamaan jopa Makutan.

- - -


Snowie korjasi asentoaan tapittaen tiiviisti Ämkoota. Mäksä vastasi tuijotukseen. Tapiiri kuorsasi taustalla.

"Palasit sitten tiimisi pariin?", Snowie kysyi.
"Jep", Ämkoo vastasi. "Ja sitten alkoi tapahtua."



- - -

Herka ei koskaan antanut anteeksi sitä, että minä olin päässyt Bakmein koulutukseen hänen sijastaan. Kun palasin, voimamme ja taitomme olivat aivan eri tasoilla, eikä tämä ylpeä tulen Toa voinut sietää sitä.

Hän haastoi minut taisteluun. Vihasin tätä Toaa jo valmiiksi, joten en tietenkään kieltäytynyt. Halusin näyttää hänelle.

Se oli ansa.

- - -

Pieni mökki eristyneellä pikkusaarella

Kapherin asumuksen seinäkello raksutti turvallisesti. Sade piiskasi kattoa ja takassa loimusi tuli. Oli kaikin puolin sangen kodikasta.

Mökin yksinäisen asukkaan suunnaton olemus oli sijoittunut puiseen kiikkustuoliin, ja Kapher keinutteli siinä rauhakseen. Hän teki näin usein: mikään ei voittanut hyvän kirjan lukemista kaikessa rauhassa oman kodin turvassa. Päästyään pakoon Steltiltä, hän oli keskittynyt asioiden pohtimiseen ja tarpeellisten pikku askareiden parissa puuhailuun, ja oli elämäänsä hyvin tyytyväinen. Väkivaltaan hänen oli täytynyt turvautua vain pari kertaa, viimeksi silloin kun ne kaksi oikein mukaviksi paljastunutta veikkosta olivat käyneet hänen luonaan.

Mitäköhän heille muuten kuuluu, Kapher tuumi, ja rapsutti haaleankeltaista päätään. Ilmeisesti he olivat jollain isolla tehtävällä. Mitenköhän se päättyi?

Pian Kapher kuitenkin laski katseensa taas kirjaan, ja oli juuri aloittamassa lukemisen, kun hänen päähänsä muistui muuannen juttu. Hän ei ollut kuin vain vilkaissut postiaan.

Hän nousi tuolista, ja tömisteli pienen pöydän ääreen. Hän oli laskenut vähäisen postinsa puisen pöydän nurkalle, ja poimi siitä nyt tuhdin lehden.

Sitten hänen ajatuksensa lähtivät jälleen harhailemaan. Entäs se viime lehdestä lukemani havainto makutaksi epäillyn olennon orjakaleerista? Se oli matkalla samoille suunnille kuin mistä ne heput tulivat, kuulemma. Entä jos nämä asiat liittyivät toisiinsa?

Seinäkello raksutti yhä.

Kapher istahti keinutuoliinsa, ja avasi lehden. Enää hän ei kuitenkaan pystynyt keskittymään. Se skakdien sotalaivasto. Sekin oli lehden mukaan matkalla samoille korville! Tässä täytyy nyt olla jotain tekeillä.

Sade ropisi yhä ikkunaan.

Sitten Kapher avasi lehden, ja aloitti selaamisen. Ensimmäiset aukeamat olivat tavalliseen tapaan pelkkää viereisen matoralaissaaren pikku tapahtumia. Mukavaa luettavaa kuitenkin. Sitten tuli säätiedote, mutta se oli tavalliseen tapaansa hieman epävarma. Sataa tai ei sada. Hyödytöntä, mutta kuitenkin aika viihdyttävää. Seuraavana lehdellä olivat naapurisaaren urheilutiedotteet.

Takassa rätisi yhä tuli.

Juuri loppukevennyksen jälkeen Kapherin mieleen kuitenkin juolahti hänen viime lehdestään lukema teoria. Siitä kuinka asiat liittyvät toisiinsa, ja muodostavat siten ikään kuin narun. Kaikki liikuttavat narua, ja naru liikuttaa kaikkia.

Mutta jos nämä tapahtumat, ne kaksi heppua, kaleeri, palkkasoturit, liittyvät toisiinsa... Se ei olisi naru. Sehän muodostaisi jo Köyden.

Sitten Kapher takaisin meni kiikkustuoliinsa ja jatkoi kirjansa lukemista.

Laiva, hytti

Killjoy oli löytänyt piraattilaivasta tyhjän hytin, aivan läheltä laivan perää. Veden loiskunta kuului selkeästi sisälle. Killjoy vain toivoi, että laiva ei joutuisi ongelmiin.

Killjoy nousi hetkeksi puiselta penkiltään ja meni lukitsemaan oven. Hän ei haluaisi, että häntä häirittäisiin nyt.

Killjoy irroitti kypäränsä, se oli suhteellisen hyvässä kunnossa ja hän asettikin sen pienen pöydän sivulle. Tämän jälkeen Killjoy aloitti varovaisen operaarion, jossa hän vähitellen irroitti panssarinsa palasia ja asetti ne huolellisesti pöydälle oikeaan järjestykseen. Hän poisti kaiken panssarinsa lukuunottamatta mekaanisesti korjattuja sormiaan ja jalkaproteesejaan. Panssari oli halkeamilla miltei kaikkialta. Hänen rintapanssarinsa oli jäänyt Xialle, toisaalta sellaisessa kunnossa, ettei sillä olisi tehnyt mitään. Hän katsoi vasenta olkapanssariaan, se oli miltei hajoamispisteessä ja olisi vain rajoittamassa hänen kätensä liikkumista. Killjoy avasi hytin ikkunan ja heitti panssarin siitä ulos. Hän jäi kuuntelemaan, kunnes kuuli molskahduksen, panssarin osuessa veteen.

Killjoy alkoi hitsaamaan haljennutta kylkipanssariaan kuntoon. Hän yhdisti sähkön ja tulen elementtivoimansa sormenpäähänsä ja alkoi sillä sulauttamaan palojaan yhteen. Killjoy tunsi olonsa turhautuneeksi. Tähänkö hänen elementalivoimiensa käyttö on tullut? Pukunsa takia hänen voimansa ovat heikot. Hän ei pysty kanavoimaan niitä kunnolla ulos itsestään.

Killjoy uppoutui jälleen kerran ajatuksiinsa. Korjatessaan pukuaan, hänen katseensa ajautui huoneen vierellä seisovaan peiliin. Hän onnistui juuri ja juuri näkemään itsensä siitä. Kesken hommiensa, hän nousi ylös ja meni kääntämään peilin ympäri. Nyt hän voisi työskennellä rauhassa.

Palatessaan takaisin työpisteellensä, Killjoyn katse kääntyi pöydällä lepääviin reisipanssareihinsa. Hän irroitti niihin liitetyt tarvikelokerot ja avasi ne. Kahden avainkortin ja sekalaisen kolikkokasan lisäksi toisesta kotelosta löytyi pienenpieni laatikko, jonka sivussa oli kirjaimet Z.M.A. Killjoyn täytyisi kysyä arkistoista mitä ne tarkoittivat. Postimatoran oli tuonut laatikon paketissa hänelle hieman sen jälkeen, kun hän oli palannut Klaaniin Guardianin ja kumppaneiden kanssa.

Killjoy istui penkille ja laittoi laatikon eteensä. Hän jäi tuijottamaan sitä hetkeksi ja hautasi kasvonsa käsiinsä. Lopulta hän kuitenkin rohkaistui ja nyt jo ties kuinka monetta kertaa, hän painoi laatikossa olevaa pientä nappia ja Killjoylle jo tutuksi tullut kaikuva ääni täytti hytin.

Tervehdys, Killjoy. Tämä viesti on nauhoitus, joten älä turhia vastaile.

Et tunne minua. Minä voin kuitenkin sanoa tuntevani sinut. Entinen kenraali. Entinen metsästäjä. Vakuuttava saavutuslista, ystäväiseni. Ja nyt sinä istut keskellä pienen järjestön linnoitusta parannellen palovammojasi.

Valitettava kehityssuunta, mutta myönnän jotain. Klaani ei ole mikä tahansa järjestö. Siksi tarvitsenkin apuasi. Klaanilla on jotain, jota tarvitsen. Tänä yönä olen tulossa hakemaan sen. Sinun on pidettävä huoli, että pääsen sisään. En halua tappaa ketään ystäviäsi, älä huoli. Kun tulen yöllä, haen ainoastaan jotain haluamaani ja poistun välittömästi.

Kuten sanoin, tunnen sinut, Killjoy. Tiedän taustasi. Niitä ei ollut vaikea kaivaa esiin. Tiedän, että olet menettänyt jotain rakastamaasi. Tiedän, että tunnet joka päivä, joka tunti ja sekunti häpeää nykyisestä tilastasi.

Kolme henkilöä tässä maailmassa on vastuussa tilanteestasi. Jos autat minua, tarjoan sinulle heidän päänsä vadilla. Purifier, pimeyden metsästäjä. Vei tärkeimmän asian, joka sinun elämässäsi oli, The Shadowed One, metsästäjien don. Määräsi hänet siihen. Kolmas on vaikein. Oletan, että tiedät, kenestä puhun. Annan sinulle mietintäaikaa. Jos tarjous ei kuulosta tarpeeksi hyvältä, kieltäydy ja tuhoa tämä viesti.

En voi pakottaa sinua mihinkään.
Mutta tiedän, että pelkäät, Killjoy. Pelkäät häntä. Pelkäät heitä. Olet kuluttanut viimeiset vuodet surullisesta elämästäsi pelossa.

Voita pelkosi, ystäväni.

Hiljaisuus vallitsi jälleen hytissä ja Killjoy istui liikahtamatta, miettien jälleen tuon viestin sanoja. Jos hän olisi tiennyt, jos olisi uskaltanut, ehkä se Klaanin kohtalokas yö olisi voitu sivuttaa, mutta Killjoy ei ehkä itsekään osannut vastata, miksi hän edelleen kuunteli tuota ääntä ja nauhoite, kulki edelleen hänen mukanaan...

[spoil]Äänitteestä vastasi Guardian.[/spoil]

Piraattilaiva, ruuma

Yö oli laskeutunut aavan meren ylle. Hopeinen meri aaltoili rauhallisesti purjelaivan likkuessa tasaisesti kohti määränpäätään.

Matoro oli katseli merta pienestä ikkunasta. Hän oli asettunut ruuman yläosaan. Kaktus-tykkien luona ei ollut turvallista nukkua.
Toa ottaa pienen, valkoisen sirpaleen pöydältä. Kapteeni Ghekula oli todennut sen arvottomaksi ja antanut takaisin.
Kuinka paljon tälläisitä pienistä siruista onkaan taisteltu, Matoro mietti.

Toa tarkasteli valkoista ja kulmikasta esinettä käsissään. Se oli metallisen tuntuinen ja hieman kolmion muotoinen.
Tämä on siis surullisenkuuluisa "superase", Nimda, Matoro pohti.
Kukaan ei tosin tiennyt mitä sillä teki.

Matoro laittoi sirpaleen pieneen taskuun hänen panssarissaan. Hänen rintapanssarissaan on edelleen suuri viilto ja ympäriinsä kehoa hänellä olo pienempiä säröjä. Naamion teleskooppisilmät olivat irtonaisina pöydällä.
Toa nappasi valkoiseen käteensä teleskooppisilmät ja nosti ne silmilleen kuin kiikarin. Hän käynnisti yökiikarin ja katsoi merelle, horisonttiin.

"Laivoja?", hän sanoi yhtäkkiä.
Matoro zoomasi yökiikaria. Kolme laivaa uivat kaukana kohti yksinäistä piraattilaivaa. Toa miettii hetken - pitäisikö ilmoittaa kapteenille?

Hetken kuluttua

Matoro koputti punapuiseen oveen. Kello on noin kolme yöllä, hän huomasi.
Oven takaa kuului epämääräistä mutinaa ja Le-matoran avaa oven nuokkuen.
"Arrrrrr. Miksi häiritset minua, liftari?", Ghekula örisi. Hän oli selvästi juonut rommia jonkin verran.
"Näin horisontissa kolme meitä kohti tulevaa laivaa. Ajattelin vain ilmoittaa, en ihmettelisi vaikka ne olisivat tulleet meidän perässä.", jään Toa selitti. Matoran kuunteli turhautuneena.

"Herätys! Ryöstetään nuo kolme laivaa!!", viloetti matoran kiekui mastossa. Taku nosti merirosvolipun mastoon ja tiiraili märssykorista kolmea laivaa.
"Kaikki miehet aseisiin! Yaaarrrrr!", hän jatkoi huutoa.

Kapteeni Ghekula löi itseään otsalleen ja otti hatun naulakosta. Erinäisiä piraattimatoraneja alkoi valua ruumasta annelle.
"Arrr. Miksi meidät herätettiin?", Puujalka-Pete kysyi unisena.

Silloin tykinammus räjäytti kanteen aukon. Alkoi nopea tulitus kolmen metallisen laivan suunnalta.

Matoro ryntäsi kaiteelle.
"Laivat ovat Nazorakien!", hän huutaa.



"Mitä? Miten ne löysivät meidät?", kannelle noussut Kapura kysyi ihmeissään.
"En tiedä, Kapu. Ghekula, pääsemmekö pakoon?", Matoro sanoi nopeasti.
"Arrr. Näyttää pahalta.", vihreä matoran toteaa.

Summerganonkin oli saapunut kannelle, hieman väsyneen näköisenä.

"MIEHET TYKKEIHIN!"
"MIEHET KANNELLE!"
"PERUKAA TUO!"
"PERUKAA PERUMINEN!"
"ARRRRRR!", kaksi kapteenia huusi edestakaisin.
Suurin Nazorak-laiva ampui tykillään piraattilaivaa. Ammus lävisti kapteenin hytin seinät, ja valtava räjähdys valaisi meren. Kyseiset hytit ja komentosilta ruoreineen lensivät puusilppuna taivaan tuuliin, useiden huono-onnisten matoranien mukana.

Killjoy ja usea vahki saapui kannelle viimeistään tässä vaiheessa. Kenraali Killjoy on pukenut haarniskan takaisin päälleen ja juoksee kolmen muun Klaanilaisen luo.
"Kilkka, Nazorakit.", Kapura selvensi nopeasti.
"Mitä.", tämä vastasi. Tykin kranaatin paineaalto kaatoi useita kannellaolijoita maahan.

"Nazorakien sotalaivat ovat todella nopeita. Tuskin saisimme niitä karistettua.", Matoro selitti.
"Tiedän. Eikä missään näy muuta kuin merta. Meidän pitää kätkeä Nimda ja avainkortti varmaan paikkaan."

"Antautukaa, niin teille ei käy kuinkaan!", megafoniääni huusi yhdestä torakoiden laivasta. Kolme laivaa tulittivat jatkuvasti merirosvolaivaa, joka oli juuri saanut tykkinsä kuntoon. Sen tykit eivät kuitenkaan juurikaan tehonneet torakoiden laivoihin.

"Matoro, anna se siru!", Joy määräsi. Neljä Klaanilaista olivat isomaston takana, suojassa pahimmilta osumilta.
Jään Toa ojensi valkoisen sirun Killjoylle.
"Mitä aiot tehdä?", hän kysyi.
Joy nosti tumman rommipullon Klaanilaisten nähtäville. Pullossa näkyi selvästi olevan siru, avainkortti ja pieni mekaaninen laite.
"Jäljitin", Killjoy täsmensi ja oli valmis heittämään suljetun pullon mereen.

Lähelle tulleesta laivasta purkautui laivaston torakoita piraattilaivaan. Tulitaistelu raivosi kannella jatkuvana, enimmäkseen piraattien tappioksi.

"Toivotaan että kaikki menee hyvin.", Killjoy sanoi hiljaa ja pudotti pullon rauhalliseen mereen.

Kaikki, minkä takia he olivat tulleet Xialle putosi nyt tuossa pullossa mereen. Kaikki mitä he olivat saaneet tältä matkalta, oli pudonnut aaltoihin.

"AMPUKAA NIIHIN KAKTUKSIA!", jostain karjuttiin.
Sekä Ghekulan että Takun silmät suurenivat.
"Ei, ei kaktuks-", toinen heitsä on sanomassa, kun kuuluu laukaus. Puinen laiva räjähtää taivaan tuuliin yhden Nazorak-paatin mukana.

Toisaalla

"Taasko ne 'iton natorakkipellet riamuittevat? Toiset tekköövät työt ja ne juhlii. Mokomat.", kalamiäs valitteli kalastusveneessään. Hän oli juuri nähnyt horisontissa suuren valonvälähdyksen.

Jonkin ajan kuluttua

SS-Hürfund

Kapteeni 360 myhäili tyytyväisenä lippulaivansa komentosillalla. Hän oli onnistunut tehtävässään napata Klaanilaiset, joskin oli menettänyt yhden laivan. Hän ei ollut edelleenkään täysin varma siitä, mikä sen räjähdyksen aiheutti.

Klaanilaiset ja muut satunnaiset tyypit oli poimittu merestä Hürfundin vankityrmiin. Kohta heiltä hankittaisiin tiedot. Sitten heidät teloitettaisiin.

Torakka myhäili itsekseen tuolissaan katsellessaan loputonta merta. Hän nousi ja lähti huoneestaan.

[spoil]Mäksälle kiitosta "SS-Hürfundista".[/spoil]

Zakaz, sotaherra Warrekin linnake, konferenssihuone
Sisällissodan kuudes viikko

Suuressa salissa oli täyttä. Puisilla penkeillä istui kymmeniä skakdeja, jotka puhuivat toisilleen ja vilkuilivat salin eteläpäädyssä sijaitsevaa lavaa. Lavalla seisoi ryhdikkäästi rivissä kaksitoista eriväristä skakdia, jotka tuijottivat yleisöön päin, mutta katsoivat näiden yli. Viimeisenä rivissä seisoi skakdi, jonka päällä oli sinisen ja hopean värinen haarniska. Yksinäinen Vartija piti ilmeensä mahdollisimman neutraalina.

Yleisön puheensorina keskeytyi, kun keltaiseen ja mustaan haarniskaan verhoutunut skakdi käveli lavalle ja asteli kahdentoista skakdin rivin ohitse, silmäillen näistä jokaista. Tämän skakdin rintapanssarissa oli viisi tähteä. Viimeisen rivissä seisovan skakdin kohdalla kellertävä skakdikenraali hymyili hieman ja kääntyi yleisöön päin.

"Terve vain", kenraali Warrekiksi kutsuttu skakdi sanoi perin epävirallisesti.
"Olemme tehneet edistystä viime viikkoina. Paljon edistystä. Ensiksi Denekk. Sitten murskasimme Nektannin pirulaisten etenemisen kaakossa. Ja nyt, eilisen muurinmurtajien ja Tahtorak-ratsastajien jättihyökkäyksen jälkeen olemme käytännössä vahingoittumattomia, kun taas sen sinisen vinosilmän joukot kärsivät satojen miesten tappioita."
Warrek osoitti rivin viimeisenä seisovaa sinistä skakdia.
"Erityiskiitos Vartija-klaanille, joista yksi on täällä tänään palkittavana."

Yleisön eturivissä oli kymmenen Vartijan joukko. He hymyilivät.

Warrek tuhahti.
"Äh, anti olla. Te mitään ylistyspuheita tarvitse. Kukaan rivissä eikä kukaan yleisössä. Soturi taistelee paremmin, kun pää ei ole täynnä k'otajia."

Warrek kaivoi pienen pullon esiin haarniskansa taskusta ja avasi sen korkin. Hän kaatoi läpinäkyvää nestettä pienen tilkan kuivaan suuhunsa. Kaikille kävi selväksi, että neste ei ollut vettä.

"Mutta kuitenkin. Missä olimme. Ai niin. Nämä kaksitoista soturia ovat osoittaneet olevansa erityisen hyviä vihollisten ampumisen jalossa lajissa ja osoittaneet taktista fiksuutta. Siksipä..."
Warrek käveli taas rivin ohi. Jokaisen skakdin kohdalla hän pysähtyi hetkeksi ja ripusti kullanhohtoisen mitalin roikkumaan haarniskasta.
"...nimitän heidät kaikki eversteiksini. Hyvä homma, pojat."

Yleisö ryhtyi taputtamaan raivokkaasti. Tämä johtui osittain siitä, että he olivat tyytyväisiä kahdentoista aseveljensä saavutuksista ja osittain siitä, että Warrek oli luvannut rommia seremonian jälkeen. Ja kun Warrek lupasi jotain, hän piti lupauksensa.

Tavallista lyhyempi mutta erittäin lihaksikas ja järeä skakdi taputti yleisön eturivissä. Tällä Vartijalla oli sideharsoa olkapäänsä ympärillä. Roqce hymyili.
"Hyvä, Vahtikoira."

* * *

Zakaz, aavikko
Nykypäivä

Makuta Nui ja Guardian ratsastivat armottoman helteen polttamina. Zakazin taivaalla hehkuvat kaksi aurinkoa häikäisivät kaksikkoa ja näiden ratsuja ja sietämätön kuumuus sai molemmat hyvin janoisiksi ja nääntyneiksi. Yksinäinen vesipullo vaihtui ratsastajalta toiselle joka toinen minuutti.

"Mukava koti sinulla", Manu sanoi kesken kaiken. "Oikein vieraanvarainen."

"Jos puhut niistä aavikkorosvoista, en ymmärrä", Guartsu sanoi. "Eivät ne edes ehtineet ampua."

"Eivät niin. Sinä ammuit ensin."

"Hei", Guardian sanoi. "Ne olivat vain polvilumpiot. Limanuljaskat selviytyvät kyllä. Ja sinä sait itsellesi revolverin."

Manu pyöritteli etusormensa ympärillä pikkuruista Zamor-pistoolia. Makuta ei ymmärtänyt ampuma-aseita. Ne olivat tyylikkäitä, mutta hän ei ymmärtänyt niitä.
"Kuinka kauan vielä...sinne, minne haluamme?"

"Puoli tuntia", Guardian vastasi. "Zakazin tasolla suuri kaupunki. Ja jos nyt on keskipäivä, hän on Kuolleen Ruki-kalan tavernassa."

"Miksi hän on siellä keskipäivällä?" Makuta Nui kysyi.

"Hän on siellä aina."

"Ai. Omistaako hän paikan?"

"Ei."

Hetken aikaa molemmat kuuntelivat ainoastaan ratsujen kavioiden kopsahtelua hiekkaan ja kiveen.
"Tulimme siis Zakazille asti tapaamaan juoppoa", Manu sanoi äänensävy matalalla ja ilme happamana. Guardian vastasi vasta kymmenen sekunnin päästä.
"En kiellä."


* * *

Kuolleen Ruki-kalan taverna
Sisällissodan kuudes viikko, keskiyö


Ilmassa oli lievästi sanottuna humalainen tunnelma. Lähiaikojen voitoista ja everstien nimityksestä iloitsevat skakdi-sotilaat heiluivat epätasaisesti edestakaisin ja loiskuttelivat suuria määriä rommia tavernan puulattialle. Huonetta valaisivat ainoastaan kattokruunun kynttilät. Hyvin harva tämän tilan sisällä oli täysin selvin päin. Baarimikkona toimiva vihreä skakdikin oli poikkeuksellisen iloinen ja poikkeuksellisen hitaalla.

Kenraali Warrek liikkui iloisin virnein sotilaidensa joukossa kuin yksi heistä ja hyräili tunnettua zakazlaista melodiaa. Hän kannusti sotilaitaan laulamaan mukana. Ei kestänytkään kovin kauaa ennen kuin tavernassa kuului humalaisen epävireinen mutta vilpittömän iloinen kuorolaulu.

Juuri everstiksi nimitetty Vartija istui tiskillä kädessään lasillinen punaista nestettä. Välillä hän joi sitä pienen tilkan, mutta oli poikkeuksellisen selvin päin, kun otti huomioon tavernan yleistunnelman.

Vartijaa läimäistiin selkään kevyesti ja hän kääntyi katsomaan. Läimäisijä oli Roqce, Vartijan aseveli. Lihaksikas skakdi hymyili väsyneesti.
"Terve, 'herra Eversti'!" Roqce sanoi iloisesti. "Älä kökötä siinä yksin. Liity joukkoon."

Vartija oli hetken vaiti. "En ole oikein koskaan välittänyt tuollaisesta", hän sanoi naputellen pöytää sormillaan.
Roqce hymyili.
"Hi hi. Herra 'Juon-vain-laatuviiniä'."

Vartija hymähti, kääntyi ja läimäisi Roqcea olkapäähän. "No, ehkä sinäkin oikeasti osuisit johonkin kiväärillä, jos et olisi tuollainen juoppo."

Roqce nauroi kovempaa kuin yleensä. Hän pyyhki silmäkulmaansa sormella.
"Vielä minä sinulle näytän..." hän sanoi hiljaa. "mutta oikeasti, onnea. Korkea-arvoisempi kuin minä. En olisi koskaan uskonut. Sinusta kehtaa melkein olla ylpeä, poika."

Roqce käveli poispäin Vartijasta ja heilutti tälle kättään virnuillen. "Siis vain melkein. Kyllä sinussa on vielä paljon korjattavaa. Vuh vuh."

"Vuh vuh", Vartija vastasi tasaisella äänensävyllä.

Kenraali Warrek lähestyi baaritiskiä hoiperrellen epätasaisesti. Hän istui jakkaralle suoraan Vartijan viereen tervehtimättä tätä.
"Yksi", Warrek sanoi vihreänkirjavalle baarimikolle heilutellen kättään. "Jäinen."

Tilauksen toteutumiseen kesti viisi sekuntia. Talo tarjosi, kuten aina. Warrek tarttui jääkylmään tuoppiin ja otti hörpyn. Salaman skakdin ylähuulelle jäi massiiviset vaahtoviikset.
Vartija kääntyi kenraaliaan kohti, katsoi tätä silmiin ja osoitti omaa ylähuultaan teräväkyntisellä sormellaan.

Warrek ei vaikuttanut ymmärtävän pointtia.
"Skakdiksi, poika."

"Viikset", Vartija sanoi hienovaraisesti.

"No skarrarar", Warrek vastasi hilpeänä. "Minähän olen aina halunnut sellaiset!"

Vartija harkitsi hetken, jatkaisiko yrittämistä. Hän päätyi tulokseen, että siitä ei olisi hyötyä.
Warrek kilisteli lasiaan ja vihelteli jotain. Hetken aikaa hän vaikutti olevan täysin muissa maailmoissa, mutta sitten hän yhtäkkiä avasi keskustelun.
"No skarrarar", Warrek sanoi. "Sinä olet se tarkka-ampuja. Uusi everstini." Warrek löi Vartijaa olkapäähän kevyesti. "Mahtavaa."

"Kiitos, kenraali", Vartija sanoi vaatimattomasti.
"Sano Warrek vain. En ole niin humalassa, että pistäisin jonkun kutsumaan minua sotilasarvolla."
"...kiitos, Warrek."

"Ole hyvä vain", Warrek vastasi, "mutta sinun juhlasi tämä on. Ja oikeastaan muidenkin Vartijoiden. Skarrarar, te olette aivan käsittämättömiä. En tiedä, miten linnoitus pysyisi valloittamattomana ilman teitä."
Warrek kääntyi Vartijaa päin ja tarkkaili tätä katseellaan.
"Poju, olemmeko me nähneet ennen?" kenraali kysyi. "Näytät aivan pirun tutulta, mutta en ole varma, mistä hitosta voisin tuntea sinut."

"Anteeksi, kenraali", Vartija vastasi. "Ylivartija Zakran vaatii, että emme paljasta, missä olimme töissä ennen Vartijoita. Meidät on vaikeampi jäljittää näin."

"Ymmärrän", Warrek sanoi, "mutta älä Irnakk vieköön kutsu minua kenraaliksi. Näytänkö minä sellaiselta, joka haluaa nimetä aseita mukaansa?"

Vartija vastasi kieltävästi.

"Hyvä", Warrek sanoi. "Mutta nyt, juota tuo punainen litku vaikka lehmälle. Nyt skarrarararar juhlitaan."

* * *

SS-Hürfund, vankisellit.

"Tämä on naurettavaa, emme saa näistä mitään irti."

Kuulustelutöihin valittu Nazorak näytti olevan hermoromahduksen partaalla ja hän käveli ympyrää, antaessaan raporttia 360:n huoneessa.

"Nuo hiivatin koneet, ne vain istua tapittivat kuulusteluhuoneessa sanomatta mitään. Tuhosimme niistä yhden, mutta muilla ei raajakaan värähtänyt. Se edistyneempi kone, Sarajiko sen nimi nyt oli... niin, se juuri. Se vain pilkkasi meitä kuulustellessamme ja kun koetimme kiduttaa sitä se pirulainen sammutti itsensä."

"En halua kuullaa niistä koneista, entä ne A-listalla olleet?", 360 alkoi menettää kärsivällisyytensä. Kuulustelija vetää esiin listan, johon on merkattu Klaanilaisten nimiä.

"Noh, A-listan tyypeistä tämä Killjoyksi kutsuttu vaikutti selvästi johtavan näitä mekaanisia olentoja, mutta hänen selityksensä oli, että hän vain sattui olemaan siinä piraattilaivassa. Sanoi olevansa matkalla Steltille joihinkin metsästäjien vuosijuhliin. On kuulema jokin hiivatin ilotulitevastaava. Ja se sen saamarin haarniska... ei lähtenyt sorkkaraudallakaan irti. Kovasti se karjui, mutta irti se ei lähtenyt."

"Vedä henkeä Karzahnin nimeen", 360 karjaisi ja kuulustelija hiljeni hetkeksi.

"Noh, se Matoro oli ilmiselvä toa, ja Klaanin listoilla. Vaikka kuinka yritimme puristaa tietoja, niin emme onnistuneet. Selitti vain jotain sekavaa Skakdien joukkomurhista ja oli muutenkin koko ajan sekava. Summerganon... voi hyvänen aika senkin kanssa. Kaatui heti kuulustelujen alussa tuolillaan ja löi päänsä. Menetti tajuntansa välittömästi. Hänkin on nyt muiden kanssa selleissä. Kapura sensijaan... täysi pöpi. Olivat ilmeisesti vain kaapanneet Klaanista mukaansa. Täysi sekopää. Hoki koko ajan nenästä valuvasta kalasta ja luuli minua isäkseen. Tämä koko joukko on täynnä sekopäitä. Ilmeisesti heitetty Klaanista ulos ihan vain omituisuutensa takia."

360 tuijotti kuulustelijaa silmät tapittaen ja asetti kätensä huolellisesti kasvojensa päälle, tehden Matoranien kansainvälisen häpeäliikkeen.

"Entä ne piraatit? Niitähän napattiin monta kymmentä."

"Turhia, olivat ottaneet ne mokomat kyytiin, kun olivat halunneet Klaaniin. Täysin hyödyttömiä ja mekastaavat selleissä kuin hullut."

"Heittäkää heidät pois, ovat täysin hyödyttömiä. Pitäkää muut täällä, haluan nähdä heidät vielä itse. Oliko heillä aseita?"

"Tällä Sarajilla oli vain se helskutin iso miekka. Tarvittiin viisi tyyppiä kantamaan pelkästään sitä. Matorolla ja Summerganonilla kaikilla miekat. Kapuralla ja Killjoylla ei mitään. Ne mekaaniset olennot sensijaan hampaisiin asti aseissa. Riisuimme heiltä kuitenkin kaiken."

"Menetimme siis kokonaisen laivan roskasakkiin. Viemme heidät saarellemme ja syötämme äidille... Voit poistua."

Vankisellit

Naurunremakka oli täyttänyt vankisellin. Kapura nauroi kippuralla lattialla ja Matoro ja Summerganon hekottivat miltei yhtä kovaa. Jopa Killjoyn mekaaninen hörähtely liittyi kuoroon.

"Olisittepa nähneet sen minun käsittelyni. Se kuulustelija näytti siltä kuin olisi kuollut myötähäpeästä", Kapura nauroi ja haukkoi henkeään.

"Nerokas suunnitelma Ganon, nyt ne pitäävät meitä hulluina ja saamme ilmaisen kyydin takaisin Klaaniin", Matoro virnisti. Killjoy kuitenkin vakavoitui.

"Pullo on nyt tuolla ajelehtimassa. Meidän täytyy toivoa, että Creedy huomaa jonkin olevan pielessä ja saamme jonkun hakemaan sen..."

Porukka hiljeni välittömästi samalla kun selliosaston ovi aukesi ja 360 astui sisään. Matoranien sellien ovet aukesivat ja Nazorak-sotilaat ajoivat ne ulos. Kuului useita molskahduksia ja Matoran-piraattien pulputtavaa kiroamista ja sitten oli taas hiljaista. 360 laski vielä yhden happaman katseensa Klaanilaisiin ja kuolaavaan ja miltei hihittävään Kapuraan ja sulki oven perässään.

Meren pohjalla kököttävä sukellusvene

"Ansa?", Snowie kysyi jännittyneenä. Lumiukko oli kuunnellut Ämkoon tarinaa tarkkana ja janosi jatkoa.
"Ansapa tosiaan", Mäksä tuhahti ja heittäytyi makaamaan sukellusveneen käytävälle. Tapiiri heräsi tähän tömähdykseen, huitoi kärsäkästä päätään ympäriinsä, rauhoittui sitten ja jatkoi nokosiaan.
"Tiedätkö, minä lepään nyt", Ämkoo totesi ja sulki väsyneet silmänsä.
"...kai jatkat tarinaasi myöhemmin?", Snowie kysyi hieman pettyneeseen sävyyn.
"Saa nähdä", kuului käsipuolen Toan vastaus.

Pian oli hiljaista. Ilman täytti ainoastaan Ämkoon käheä hengitys ja tapiiriolennon vaimeaksi muuttunut kuorsaus. Lumiukko nousi hitaasti seisomaan ja lähti tutkimaan sukellusvenettä hieman tarkemmin.

[spoiler=Spoilersson]Smääääh.[/spoiler]

Majatalo kaukana bioklaanista

Notfun oli matkannut surkealla aasilla monia kymmeniä kilometrejä. Pelkän rommin takia. "ONKO. TEILLÄ. ROMMIAAAAAAAAAAARRRGGGGHH??", Notfun karjui majatalon isännän korvaan kun oli astunut sisään. Hän oli menettänyt hattunsa, jälleen, ja Notfunista näki että hänellä oli vieroitusoireita rommin ihanasta mausta. "Nimenne, herra?", Majataloa pitävä skadki kysyi. "NOTFUN. KAPTEENI NOTFUN", Notfun karjui skadkin korvaan. "Herra Notfun. Tämä ei ole mikään Mctohungas jossa myyjälle saa karjua mitä haluaa. Mutta mitä haluatte?", Isäntä kysyi. "ROMMIAARRGGHHH!! Ammun sinut tohjoksi jos sitä ei tule", Notfun karjui. "Notfun. Not gun. Vein piilukkopistoolisi kun nukahdit majatalon eteen", Skadki kertoi ivallisella äänellä. Kun hän oli seurannut puolisen tuntia pienen miehen hyppimistä ja kiroilua, hän vihdoinkin heltyi antamaan tälle rommia. Notfun siirti nurkkapöydän varjoon juomaan rommiansa. "Jarr harr, vihdoinkin rommia.."

This post has been edited by Jake on Jan 17 2011, 06:29 PM

Sukellusvene siellä meren pohjalla

Vanha metalliovi aukesi naristen, kun Snowie työnsi sen auki ja astui pimeään huoneeseen. Ilmassa oli paljon kosteutta, mutta valoja tai katkaisijaa ei näkynyt missään. Niin lumiukko sitten päätyi kaivelemaan laukkuaan. Hän löysi pian etsimänsä, ja sytytti tulitikun.

Pienen liekin valaisema huone paljasti sisältönsä. Se ei ollut mitään erityisen jännittävää: pari punkkaa ja muutama metallilaatikko, jotka päälle painettujen tekstien mukaan sisälsivät hätäraketteja.

Noilla olisi varmaan hyvä hälyttää apua, hän tuumi. Jos emme olisi meren pohjassa. Täytynee varautua olemaan täällä hetki.

Snowmanilla ei sinänsä ollut mitään odottelua vastaan. Hän oli yleensä sangen kärsivällinen. Mutta ruosteisessa pikku sukellusveneessä istuskelu meren pohjassa ei varsinaisesti houkutellut. Varsinkaan tällaisen epäonnistuneen tehtävän jälkeen. Yhteyden otto Klaaniin olisi tärkeää.

Visokki? Visokkiii? Snowman koetti ottaa yhteyttä Adminiin, joka oli hänen kanssaan samaan olentoon yhteydessä. Vastausta ei kuitenkaan kuulunut tälläkään kertaa, joten lumiukko päätti keskittyä metaalilootien avaamiseen.

Siinä vanhaa hätärakettia pidellessään hän tuli siihen johtopäätökseen, että omin avuin heillä ei ollut keinoja pois pääsemiseksi. Avden valkea kätyri oli voittanut heidät, ja nyt heidän piti vain uskoa siihen, että joku tulisi ja pelastaisi heidät.

No, ainakin minulla on kova luotto Klaanilaisiin, Snowie tuumi, ja totesi tahtovansa kuulla jatkoa Mäksän tarinaan. Hän poistui huoneesta, ja ravisteli tulitikun sammuksiin.

SS-Hürfund

"Sekalainen matoranjoukko oli heitetty vähän aikaa sitten jonkin saaren lähettyville. Pahaisille piraateille ei Nazorakeilla ollut aikaa. Eikä pahemmin tälle Klaanista karkoitetulle oudolle joukollekaan. Niiden koneiden tekniikasta sentään saattaa olla hyötyä Nazorak-teknikoille. Saavumme Pesään vuorokauden sisällä.", Kapteeni 360 kirjoitti aluksen lokikirjaan. Hän oli suutuksissaan näin huonosta saavutuksesta.
Kaksi Nazorak-vartijaa olivat juuri luuttuamassa kantta koska eivät tervehtineet ryhdikkäästi.

360 on melkoinen yrmy vihaisena.

"Päivää, kapteeni.", tumma torakka ilmoitti ryhdikkäästi saapuessaan komentosilallle laukku kainalossaan.
"Onko sinulla jotakin asiaa?", kapteeni kysyi ärtyneenä.
"Kyllä. Tutkin tietomme vangeistamme.", torakka vastasi ja avasi salkun pöydälle.

"Kaksi heistä oli mukana Pesään tehdyssä hyökkäyksessä (muistakaa että rivitorakoilta on pyyhitty muisti kyseisen hyökkäyksen lopusta) ja selviytyivät elossa ulos. Everstiluutantti 437 on taistellut kahta heistä vastaan. Hän hävisi sille robottityypille, Killjoylle.", torakka luki rauhallisesti papereistaan.

Hetken hiljaisuuden jälkeen tämä jatkoi.
"Kuinka todennäköistä on, että nuo olisi tulleet hulluiksi tai jotain?"
"Hyyyyvin epätodennäköistä.", Kapteeni 360 lausuu piristyneenä.
"Mitä jos annamme Abzumon puristaa niistä tiedot irti? Hänen kidutustaan ei ole kestänyt kukaan.", torakka ehdotti kapteenille.
"Pidän ajattelutavastasi. Tehdään näin.", kapteeni sanoi.

Vankisellit

"Okei. Kun pääsemme maihin ja meitä aletaan siirtää, häivytään.", Matoro sanoi rennosti. Vaikka hän tiesi että Nazorakeista ei ole juuri vastusta, tilanne on silti paha. Pitäisi hankkia jostain aseet eivätkä he ole parhaassa kunnossa.

"Oletkohan nyt liian optimisti?", Summerganon kysyi. "Ei sillä, että olisin eri mieltä, mutta tuo kuulostaa liian helpolta."
"Hei, oletko koskaan kuullut 'taistelutahdon nostattamisesta' tai jotain?", Matoro kysyi maaten sellin reunalla olevalla alustalla.
"Hyvin tämä menee. Olemme selättäneet pahempiakin vastuksia.", Killjoy sanoi optimistisesti.

Zakaz, Kanjoni



Kaksi väsynyttä lehmää käveli – tai pikemminkin laahusti – varjoisan kanjonin poikki. Niiden ratsastajat olivat epäluuloisia kanjonin takia. Se oli erittäin syvä ja varjoisa. Siellä voisi vaania ties mitä salamurhaajia. Nyt oltiin Zakazilla eikä kuulunut asiaan olla varomaton. Ainakaan, jos tahtoi pysyä hengissä.

Guardian tarkasteli kiikarisilmällään ympäristöä koko ajan. Makuta taas hautoi päässään uusia ideoita. He kulkivat pitkän kanjonin pohjalla melko pitkään, sillä pitkä kanjoni oli pitkä. Makuta leikitteli tuolla lausahduksella hetken. Sillä välin Guardian havaitsi jotain kivien takana jonkin matkan päässä.

”Meillä taitaa olla seuraa”, Guartsu sanoi hiljaisella äänellä. Makuta nyökkäsi. Guardianin tilalle asettui pieni illuusio-Skakdi samalla, kun Guardian itse pudottautui erääseen suureen lohkeamaan tiellä.

Makuta jatkoi matkaa kahden lehmän ja illuusion kanssa. Guardian hiippaili halkeamaa pitkin suurien kivien taakse ja lähti kiertämään mahdollisen väijyttäjän taakse. Hän kurkisti varovaisesti oman kivensä takaa väijytyspaikkaa. Siellä piileksi jokin, jonka yllä oli rähjäinen, ruskea kaapu. Kädessään olento piteli suurta tikaria. Guardian hiippaili sen taakse pistooli kohotettuna. Kun hän oli saapunut olennon taakse, hänen teki mieli sanoa: ”Freeze!” Sen sijaan hän sanoikin:
”Laske tikari rauhallisesti maahan ja nosta kätesi ylös, näkyville. Minulla on ase.”



Olento totteli. Se laski tikarin hitaasti ja nousi sitten. Guardian tosin huomasi pistoolinsa piipun olevan olennon kädessä. Olento katsoi häntä punaisilla silmillään. Guardian piteli hyödytöntä metallikappaletta kädessään. Olento paiskasi piipun menemään. Sen hupun raosta ei näkynyt mitään. Pelkkä synkkä, musta varjo näytti tuijottavan Guardianin silmiin. Olento uhkui synkkää voimaa. Guardian tunsi olonsa epämukavaksi. Olento oli nyt kääntynyt kokoaan hänen puoleensa. Se tuntui tuijottavan häntä, vaikka Guardian ei nähnytkään sen silmiä.

”Kuka on ystäväisemme?” kuului ääni kivien takaa. Olento kääntyi. Makuta käveli tätä vastaan – mutta pysähtyi kuitenkin turvallisen välimatkan päässä. Hetken aikaa olento seisoi liikkumatta paikoillaan. Sitten se levitti hitaasti kätensä ja perääntyi varjoisaan nurkkaukseensa. Guardian ja Makuta näkivät sen katoavan pimeään halkeamaan.

Kului hetki. Kului toinenkin. Sitten Guardian puhui.
”Mikä se oli?”
”En tiedä.”
”Sinulla lienee kuitenkin aavistus?”
”On. Mutta en sano mitään tässä vaiheessa.”
”Hyvä on.”

He kääntyivät takaisin lehmien puoleen. Ongelmaksi osoittautui niiden puute; lehmät olivat poissa. Ne näkyivät kauempana: kaksi pientä hahmoa juoksi horisontissa poispäin. Jokin oli ne säikyttänyt.
”Ilmeisesti jatkamme kylään jalan”, Guardian tuhahti. Parivaljakko puki mustan kaavun päälleen ja lähti tarpomaan kohti kylää, joka oli aivan lähellä, kanjonin vieressä. Pian he saapuivat ulos kanjonista. Aurinko oli jo painumassa mailleen. Kylä näkyi matalammalla heidän alaan levittäytyvällä tasangolla.

Notfun istui pöydässä juoden rommia. Hän kuuli kun majatalon ovi paukahti. Sieltä käveli mustaan kaapuun sonnustautunut hahmo. Hahmo käveli isäntätoan luokse ja kysyi tältä jotain, sen jälkeen hän pani merkille Notfunin läsnäolon. Sitten hän tilasi jotain ja meni istumaan Notfunin eteen.


"Ne haluavat sinut takaisin, Notfun. Niin haluan minäkin- Saan nimittäin palkkion jos löydän sinut. Löysin sinut, nyt olisi aika paeta jos aikoo", hahmo sanoin Notfunille. "Amazua, tiedän, että yrität metsästää minua, mutta minulla on oikeastaan muuta menoa juuri nyt, oli kiva tuntea", sanoi Notfun, otti aseen taskustaan ja juoksi ovea kohti. Valitettavasti Notfun oli juuri juonut puoli pulloa vanhaa rommia ja törmäsi oveen. "Kuten jo sanoin.." Notfun ampui ovea ja se räjähti "Hyvästi. Emme nää enään", ja lähti juoksemaan.

SS-Hürfund

Paineovi sihahtaa, ja neljä torakkaa saapui Klaanilaisten selliin. Kullakin torakalla on pitkä sauva, jolla voi antaa kovia sähköiskuja.

"Vangit. Tulkaa.", yksi torakoista sihisi.
Klaanilaiset näyttävät nukkuvan. Nazorak potkaisee Kapuraa kylkeen.
Ei mitään.
Vahvempi potku.
Silloin koko selli täyttyi vaaleansinisestä valosta, ja nazorakit seisoivat täysin jäätyneinä.

"Hyvä, Martti.", Joy lausahti noustessaan. Hän potkaisi kylmyyden haurastaman oven rikki ja astui käytävään muu kolmikko takanaan.

Hälyttimet alkoivat soida välittömästi.

"Okei. Nyt suunnitelman mukaan.", Suga puheli. Hän syöksyi Killjoyn kanssa avaamaan vahkien sellin ovea. Pitkän käytävän päästä kuului hyönteisjalkojen askelia. Vartijoita tulossa.

"Antautukaa tai ammumme teidät!", kärjessä juokseva torakka karjui, osoittaen isolla aseellaan.
Tulen ja jään toat laukaisivat kauan latautuneet elementtivoimansa kohti käytävän suuta. Tulta ja jäätä syöksyi voimakkaasti sihisten torakoiden päälle. Kahden elementin yhdistetyt voimat heittivät vartijoita taaksepäin ja loivat hitaasti sihisten läpinäkyvää sinettiä.

Yhdistetyt elementtivoimat loivat käytävän päähän kestävän sinetin. Temppu oli vienyt suuren osan kahden toan elementtivoimista, mutta he saivat paljon lisäaikaa.

Suurehko joukko kohtasi metallinharmailla käytävillä. Jou ja Suga olivat löytäneet pois otetut aseet eräästä huoneesta.
"Seuraava siirto?", Matoro kysyi.
"Olemmekohan vesirajan alapuolella?", Kapura kysyi vastaan.
"Olemme ruuman ylimmässä kerroksessa. Hieman vesirajan yläpuolella.", Saraji selvensi tilannetta.
"Oletko varma?", Killjoy kysyi.
"Kyllä. Näin aluksen kartan kuulusteluhuoneessa.", vahki vastasi.

"Emme voi siis mennä vain seinästä läpi. Ja luulen, että täällä on kohta Nazorakeja.", Matoro sanoi, raapien otsaansa.
"Luulin näkeväni hätätikkaat tuolempana.", Summerganon kertoi ja viittoi sivullepäin. Joukko lähti juoksuun jään toan osoittamaan suuntaan.

He etenevät Killjoyn johdolla metallisia kierreportaita ylöspäin, ja lopulta saapuvat ylempään kerrokseen.
"Olemme vesirajan yläpuolella!", Matoro ehti riemuita nähdessään ikkunasta satamaa. Silloin vahkien keskellä sattui voimakas räjähdys, joka kaatoi joukon maahan ja tuhosi kaksi vahkia liikuntakyvyttömiksi.

"Pysykää maassa!", singolla aseistautunut nazorak komensi kovaäänisesti. Se ja usea muu torakka seisoi hievahtamatta uuden käytävän päässä.
Niiden takana näkyi portaikko, joka johti kannelle.

Maassa olevat Klaanilaiset pysyvät paikallaan hievahtamatta. Yksikin singonammus saisi tuhottua heidät kaikki, ja nopeasti.
Matoro liikuttaa oikeaa kättään hitaasti eri asentoon.
"Ammumme teidät tässä ja nyt. Olette liian vaarallisia.", Nazorak puhui. Kalpea hyönteissormi puristi liipasinta.

Silloin kuului nopea viuhahdus, kilahdus, rääkäisy ja räjähdys.
Matoro kelasi harppuunansa välittömästi, napaten singon omiin käsiinsä. Hän ampui nazorakien keskelle, ja klaanilaisjoukko syöksyi sinkotorakan vahinkolaukauksen tekemästä aukosta.

"Eeppinen ajoitus.", Killjoy totesi ohimennen Matorolle.
"Se oli.", jään toa vastasi ylpeänä.

Klaanilaisten kvartetti ja vahkit nousevat SS-Hürfundin kannelle. Nopea tilannekatsaus selvittää, että laiva on pääsoin puusta rakennetussa satamassa, ankkuroituna satama-altaaseen. Taustalla näkyy korkea, valkoinen vuori joka ei voi olla mikään muu kuin Mt. Ämkoo.

"Tarvitsemme ajoneuvon, olemme Mt. Ämkoon väärällä puolella.", Summer sanoi. Välittömästi alkoi kuulua tulitusta.
Nazorakit laivan komentosillalla ampuivat sankareitamme. He vastasivat tuleen parhaansa mukaan, saamatta paljoakaan vahinkoa aikaan.



Mustavalkoinen toa ampui harppuunansa, tavoittenaan osua komentosillan tutkaan. Iskuhaka jää metalliin kiinni ja sankari ampaisee ylös, nazorakien konetulivanan saattelemana.

Matoro irroitti vaijerin, syöksyen komentosillalle. Nopea potku ilmasta kaatoi ensimmäisen torakan, ja Matoro jatkaa liikesarjaansa iskien miekalla kaksi ampujatorakkaa maahan. Merijalkaväen sotilaat nappaavat nopeasti miekkojaan vöiltä, kuten myös Kapteeni 360. Matoro ei aikaile vaan hyökkää torakoita vastaan. Ensimmäiset iskut torjutaan, mutta kolmas katkaisee erään torakan asekäden. Jään toa pyörähtää ja jatkaa miekkailuaan montaa torakkaa vastaan.

Toa tajuaa olevansa alakynnessä montaa nazorakia vastaan. Jotain olisi keksittävä.
Toan miekka alkaa hehkua keltaisena tämän mustaa panssarointia vasten. Keltainen energiaräjähdys pyyhkii komentosiltaa, heittäen torakoita kannelle ja mereen. Matoro on juuri kääntymässä, mutta silloin torakkakapteenin miekka pistää häntä selkään. 360 potkaisee Matoroa jalkaan, kaataen toan.

Silloin komentosillan alla räjähtää jotakin voimakkaasti. Koko tasanne alkaa kallistua uhkaavasti. Matoro tajuaa tilanteen ja pudottautuu alas kannelle niin nopeasti kuin se vain on mahdollista verta vuotava haava selässä.

Killjoy oli miehittänyt laivan kärjessä olleen tykkitornin ja juuri ampunut laivan oman komentosillan sillä.

Lehu-metsä

Kanisteri seilaa merellä. Yksinäisyydessä. Keskellä ei mitään. Kunnes kanisteri törmää Bio-Klaanin saarelle, lähelle Lehu-metsää. Kanisteri avautuu. Kanisterin sisältä nousee Toa, joka on menettänyt naamionsa. Hän on Konguboss. KooBee lähtee kävelemään kohti metsää, koska hän on tottunut asumaan metsässä. Hän ottaa puukkonsa esiin, koska epäilee jotain pahaa tapahtuvan. Hän huomaa, että metsässä on elämää ja näkee, että he ovat Matoraneja.

KooBee kävelee talon sisälle.