Lehu-metsä

"Iltaa, rääpäleet.", suurihampainen skakdi lausui ivallisesti astuessaan sisään matoran-majataloon.
Skakdi oli haarniskaltaan vaaleanvihreän ja hopean värinen, ja sen piikit nousivat korkeammalle kuin normaaleilla skakdeilla. Puisessa majassa olevien muutamien matoranien huomio kiinnittyi ensimmäisenä tämän skakdin toisessa kädessä olevaan kaksipäiseen miekkaan. Ne kaksi päätä olivat rinnakkain.

"Meillä tuli nälkä. Luulen, että tarjoat mielelläsi meille aterian ja kaikki arvoesineesi?", skakdijoukon johtaja, Werekk lausui. Hän viittoi paria hampaisiin asti aseistautunutta skakdia sisään.

***

"Ai että olen Bio-Klaanin saarella?" Koobee kysyi häntä neuvoneelta kasvillisuuden matoranilta.
"Aivan niin. Bio-Klaanin järjestön linnoitukselle on muutama kio rantaviivaa pitkin", matoran jatkaa.
Silloin viereisestä majasta kuuluu laukaus.

"... mitä?", Konguboss kysyi ääneen. Ilman toa syöksyi ulos majasta, kohti naapurimajaa. Kasvillisuuden matoran juoksi hänen perässään keihään kanssa.

"Werekk, tuolta tulee tyyppejä.", yksi skakdeista mumisi oven luona. Kaksi muuta skakdia tonkivat majatalon kaikki luukut, ja paikan pitäjä makasi lattialla zamor-pistoolin reikä päässään.

"Kiusaatteko te matoraneja?", Konguboss kysyi, hieman tilanteesta ulalla. Hän on aseet käsissä majan oviaukolla.
"Kiusataan? Mikä nyhverö tuo on?", Werekk totesi ivallisesti.

SS-Hürfund

Tulipalo alkoi leviämään Komentosillalta kohti laivan perää. Killjoy hyppäsi pois tykkitornista ja laskeutui kannelle Matoron viereen.

"Kunnossa?"

Matoro piteli selkäänsä ja ähkäisi: "Pärjään."

Tällä aikaa Nazorakit telakalla alkoivat järjestäytyä. Sankarit näkivät, kun isoja tykkejä alettiin koota laiturien lähelle. Saraji ja Summerganon juoksivat paikalle.

"Löysimme ajoneuvoja, seuratkaa."

Nazorakien tulitus jatkui edelleen, mutta kannen suojissa sankarinelikon, Sarajin ja yhden jäljellejääneen Vahkin ryhmä hyppäsi kannen yli, suoraan maahan, jonkinmoisen teltan luokse. Saraji ja Ganon olivat jo aiemmin eliminoineet teltan Nazorakit. Teltta paljastui pieneksi ajoneuvohuoltamoksi. Siellä oli kaksipaikkainen jeeppi tykkipaikalla, moottoripyörä ja moottoripyörä sivuvaunulla.

Summerganon hyppäsi jeeppiin Matoron kanssa, samalla kun Kapura kapusi sen tykin luo. Saraji hyppäsi ensimmäisen mootoripyörän selkään ja Killjoy viittoi viimeistä Vahkia oman pyöränsä sivuvaunuun.

Kolme ajoneuvoa käynnistyi ja valtavan moottorin jylinän saattelemana ja kuusikko kiiti täydellä vauhdilla ulos satamasta.

Kolme ajoneuvoa kiisivät kohti metsää ja siellä kierteleviä mukulakivisiä polkuja. Kaksi Nazorakia jäi sijoilleen, kun sankarit pyyhälsivät ohi. Toinen (se lastenmielisempi) alkoi imitoimaan koneiden ääniä: "WRRROOOO-" Imitointi loppui toisen torakan repiessä tämän väkisin omaan kolmipyöräiseen outoon menopeliinsä ja jahti alkoi.

"Täällä kakkostiimi, jahtaamme kohteita kohti metsää. Kolme ajoneuvoa, kuusi kohdetta."

Pian tämän jälkeen metsän pärinä muuttui huumaavaksi, kun viisi Nazorak-ajoneuvoa liittyi jahtiin ja puikkelehtiminen metsien poluilla epämiellyttävissä nopeuksissa alkoi.

Sarajin mopedi kiisi kevyimpänä ensimmäisenä, Killjoy ja Jeeppi kannoillaan. Nopeus kasvoi kasvamistaan, mutta tästä huolimatta torakoiden laitteiden ääni kuului aina vain lähempää. Kapura tarkisti jeepin konekiväärin ja käänsi sen taaksepäin. Killjoyn sivuvaunussa kököttävä vahki latasi rannetykkiään ja kääntyi myös tulosuuntaa kohti.

Kolmipyörinen ajokki tuli näkyviin ensimmäisenä ja myöhemmin sekalainen joukko moottoripyöriä, outoja leijuvia vekottimia ja pari Buggy-tyylistä kiitäjää.

Sankareiden ajoneuvot hyppäsivät pienen sorasta muodostuneen rampin yli ja jatkoivat kiitoaan. Kun Kapura näki Nazorak-ajokkien hyppäävän heidän perässään hän avasi tulen, mutta niin avasivat Nazorakitkin.

Überspeed ajojahti sai nyt uuden epämiellyttävän käänteen, tulitaistelun ja ilmassa viuhuvat panokset. Killjoyn sivuvaunussa istuva Vahki ampui rannetykillään kohti Nazorakeja, mutta kovan vauhdin takia tähtääminen oli vaikeaa ja panos meni reilusti ohi.

"Kenraali, voisitteko ajaa tasaisemmin, tähtääminen on vaikeaa."

Killjoy kääntyi Vahkia kohti ja tiuskaisi takaisin: "Aja itse."

Yhdellä hämmentävän eeppisellä liikkeellä Killjoy ja Vahki vaihtoivat vauhdissa paikkaa ja Vahkin ohjatessa ja Killjoyn tulittaessa (Ja kököttäessä samalla hyvin epämukavasti Nazorak-kokoon tehdyssä sivuvaunussa), Jahti jatkui. Kapura oli jo osunut yhteen buggyyn, mutta se ei ottanut tarpeeksi vahinkoa ja jahti jatkui muuttumattomana, lukuunottamatta sitä faktaa, että mukulakivi loppui ja polku oli nyt puhdasta maata.

Saraji joutui tekemään töitä pitääkseen mopedinsa hallussa maaston muuttuessa. Yksi Nazorakien moottoripyöristä teki Klaanilaisten silmissä upean kierähdyksen maahan jääden suoraan yhden buggyn murskaamaksi.

Takaa-ajo jatkui läheisen Matoran kylän ohi. Yksi Le-matoraneista oli auttamattoman hidas ja tiputtautuessaan puuasunnostaan, putosi suoraan Matoron ja Sugan väliin jeeppiin.

"Mit-"

"Suu tukkoon ja pidä tiukasti kiinni, meillä on tässä vähän kiire", Matoro vastasi yllätysvieraalle.

Yksi takaa tulittavista Nazorak-ajoneuvoista osui viimein ja lohkaisi epämiellyttävän suuren palasen jeepin sivusta pois. Ganon katsahti Matoroon ja tämä ymmärsi käskyn pitää kiinni, sillä epämiellyttävä vauhti tulisi pian muuttumaan vielä epämiellyttävämmäksi.

"Epämiellyttävää eikö?", Kapura vinkkasi Le-Matoranille.

Hetkeksi jälkeen jäänyt Killjoy pyyhälsi jeepin rinnalle: "Jollakin teistä on ongelma tuon epämiellyttävä-sanan ylikäytön kanssa. Rajoittakaa!"

Jahti jatkui... epämiel-

"Nyt oikeasti loppui sen sanan ylikäytön kanssa!"

...

Bio-Klaani, komentohuone

Creedy siivosi parhaillaan lattialle läikyttämäänsä gölgiä, kun laitteistot alkoivat piippaamaan. Salamannopeasti Creedy ponkaisi lattilata ja meni tutkimaan monitoreja.

Killjoyn jäljitinsensori oli ilmestynyt Klaanin rajoille. Sen sijainti oli merellä ja se oli tulossa hitaasti kohti Klaanen rantoja, liian hitaasti...
Creedy tajusi jonkin olevan pielessä ja tarttui keskusradioon:

"Tawa, tulisitko komentohuoneeseen, täällä on jotain outoa."

Majatalon piha

Huojuva Notfun ryntäsi heinää popsivan aasirahinsa luo, irrottaen sen suitset viereisestä puusta. Hän kapusi ratsunsa selkään, huudahtaen lähtökäskyä kuvaavan äännähdyksen. Aasi päästi kyllästyneen "srööt"- äänähdystä muistuttavan hirnahduksen lähtien löntystämään. Matka kuitenkin tyssäsi pian Amazuan vasempaan jalkaan. Kaapuun verhoutunut Amazua tuijotti Mtorania kasvomaskinsa silmäaukon hehkun takaa. Norfun tuijotti takaisin. Tujotuskilpailua jatkui hetken.

"En mielelläni tekisi tätä vaikeimmalla tavalla", Amazua alkoi puhua. "Minulle luvattiin sinusta mittava palkkio, ihan sama mitä sinulle teen, kunhan siihen liittyy kipua. En jaksaisi kuitenkaan käyttää kovin paljon vaivaa sinuun".
"Minähän ihan tutisen", maistissa oleva Notfun ivaili. Selvänä hän olisi varmaan ymmärätnyt tilanteen vakavuuden. Amazua kuitenkin oli hieman huvittunut uhrinsa epäselvästä käytöksestä. Amazua nosti kätensä, jolloin Notfun näki sen olevan kyynärvarren puolesta välistä lähtien kokonaan mekaaninen. Amazua asetti kätensä selkäänsä, vetäisten tavallisen käsiproteesinsa tilalle laserkiväärin. Kiväärin laserthätäin osoitti kohti Notfunin otsaa. "En mielelläni tekisi tätä vaikeimmalla tavalla", hän toisti. Hän ampui. Laserammus osui aasirahin jalkojen juureen, minkä seurauksena otus vaihkoontui. Se noishati takajaloilleen, tiputtaen Notfunin kyydistään. Rahi syöksähti juoksuun, kadoten pian metsään.

Amazua vaihtoi aseensa pian takaisi ntavalliseen käsiproteesiin. Hän tarttui Norfunia päästä, nostaen tämän kasvojensa tasalle. "Kuule, voit selvitä tästä veilä vahingoittumattomana", Amazua jatkoi, "jos et aio suostua yhteistyöhön, et jätä vaihtoehtoja". Notfun katsahti nappaajaansa tuimasti, hän ei suostuisi pompotteluun, minkä Amazua pystyi havaitsemaan. Hän päätti toimia. Notfun pystyi näkemään Amazuan rinnassao levan sydänkiven alkavan hehkua. Oitoa, sädemäistä energiaa alkoi virrata kivestä Notfunin omaa rintaa päin. Notfun oli hämmentynyt. Säteen osumiskohdassa ei tuntunut ollenkaan kipua. Tai ainakaan vain siinä kohtaa. Hän tunsi koko kehonsa olevan kivun vallassa. Kipu tuntui ikävän pisteliäältä, hän kiristeli hampaitaan, voihkien. "Ilmoita, kun olet muuttanut mielesi", Amazua sanoi, kärsivällisenä. Notfun tulisi varmasti murtumaan pian.

Notfun aprikoi. Hän tunsi kivun voimistuvan hitaasti. Tuskallisen hitaasti. Hänen olisi jotenkin livahdettava pakoon...

[spoil]Jake ottakoon minuun yhteyttä ennen kuin jatkaa.[/spoil]

Lehu-metsä

Ilman Toa ottaa kirveensä esiin ja astuu sisään puiseen majataloon. Hän hyökkää Werekkin kimppuun. Werekk tönäisee hänet päin majatalon ulkopuolella sijaitsevaa puuta.

Toa kiipeää vähälehtiseen puuhun. Hän lähtee liitämään, käyttäen Miruansa, kohti Werekkiä. Hän saa otteen Werekkistä. Yksi Skakdeista hiipii KooBeen taakse ja yrittää tappaa hänet, mutta Toa huomaa sen ja ottaa nopeasti esille puukkonsa ja lävistää sen lopettaen Skakdin. Eräs Matoran säikähtää. Werekk tönäisi KooBeen päin seinää, ja lujaa, jolloin hän menetti muistinsa.

Werekk ja toinen Skakdi lähtivät juoksemaan pakoon.

Le-Matoraneja oli mennyt puihin piiloon peloissaan jousipyssyjen kanssa. Werekk juoksi nopeampaa kuin toinen Skakdi.

"Odota!", Skakdi huusi hädissään, "EIII!!"

Le-Matoranit ampuivat Skakdia monesta eri piilopaikasta.

Klaanin saaren metsiköt

Parisenkymmentä moottoriajoneuvoa kiisi halki metsän valtavalla nopeudella. Erilaisia havu- ja lehtipuita näkyi pari sekuntia ennenkuin ne olivat taas kaukana takana. Esteiden väistely vaati ajajien kaiken taidon.

"Ideoita miten me karistamme nuo!", Matoro huusi moottorien äänien läpi.
"Ei mitään tietoa!", lähellä oleva Joy huusi yhtä kovaa takaisin.
"Mikäs tässä on ollessa!", Kapura huusi sarkastisesti moottorin äänien ja konekiväärinsä papatuksen yli.
Jotain räjähtää kovaa takana. Nazorak-ajoneuvo oli ilmeisesti osunut puuhun.

"EDESSÄ ON JOKI!", Suga huusi yhtäkkiä.
"Mitä teemme!", Kapura huusi vastaan.
"Olemme tuon pohjassa n. puolen minuutin kuluttua.", Matoro puhuu puoliääneen.
"MITÄ SANOIT?", hänen vieressään istuva Suga kysyi.
"Sain juuri niin älyttömän idean, että se voisi jopa toimia!", jään toa huusi. "Joy, Saraji, pyshätykää ettete syöksy jokeen!"

Hän nappasi vyöltään kelan prototeräskaapelia. Samaa, mitä hän käyttää harppuunassa. Matorolla on aina varakaapelia mukana.
Hän sitoo välittömästi kaapelin jeepin alustaan ja asettaa tarttumakoukun ranteensa laukaisimeen. Harppuuna lähtee lentoon korkeiden puiden luo ja kietoituu havupuun runkoon.

Vaijeri kiertyi puuta vasten, kääntäen jeeppiä puun ympäri nopeasti. Neljälle matkustajalle oli täysi työ pysyä ajopelin kyydissä sen käätyessä 180 astetta. Matoro irroittaa vajerin autosta, joka lähtee ajaamaan täysillä kohti takaa-ajajia.

Matoran toien välissä kiljui kurkku suorana. Ajajtkin tajusivat, että he törmäävät tällä menolla joko puihin tai torakoihin. Ennenkuin jään toa ehtii kääntää rattia, jeeppi iskeytyy nokka edellä nazorak-buggyyn. Nazorakien pienempi ajoneuvo pyörähtää ympäri sivusuunnassa, aiheuttaen räjähdyksen osuessaan puuhun. Matoro repi ohjauspyörää välttääkseen törmäyksen puuhun. Koko ajoneuvon etuosa on kärsinyt. Etulasi on ties missä, ajovalot jossakin, puoli konepeltiä vinossa, etupuskuri puoliksi irti.

Joy ja vahkit ovat tällä välin kääntäneet ajokkinsa ja ajavat poispäin joesta. Edessäpäin vallitsee täysi kaaos, kun Nazorakit yrittävät käännellä ajokkejaan puolituhoutuneen jeepin perään.

[spoil]Nuh. Ei tullut kovin pitkä. [/spoil]

Takauma

Matoran hyppeli hyppynarulla. Hän kaatui. Hän muisti nähneensä jonkun, jonkun toamaisen olennon. Olento tuli lähemmäksi. Hän auttoi Matoranin pystyyn.



"TROLOLOLOLOLO!" Toa alkoi laulaa.

Matoran juoksi pakoon. Hän törmäsi puuhuun ja menetti muistinsa.

"Herätys, herätys!"

Lehu-metsä

"Herää, Konguboss, herätys"

"Mitä oikein tapahtui?" KooBee kysyi.

"Menetit muistisi hetkeksi", Matoran kertoi "anna kuin keitän sinulle teetä."

Toa seurasi Matorania, he istuivat pöydän ääreen.

"Mitä teetä sinä otat?"

"Voisin ottaa vihreää teetä"

"Tässä", Matoran sanoi "ole hyvä!"

Konguboss ja Matoran juttelivat hetken. Matoran kertoi Toalle linnoituksesta joka sijaitsee eteläisellä saarella.

Konguboss lähti matkaan.

Järvi, sisämaassa

Umbra ja Glatorianking, sekä Umbran Fikou tutkailivat kuusen latvasta Zyglakien tukikohtaa. Joukkio oli päättänyt päättänyt tutkia ennen kuin hutkia, koska Zyglakit olivat vaarallisia olentoja, ja heillä oli ulottuvuusporttitykki. Umbra oli huomannut erään vakoiluoperaationsa aikana että valkomusta, yksisilmäinen Zyglak, nimeltään Flygel käytti usein tykkiä, muiden huomaamatta. Tämä oli hyvä tieto, koska tykillä ei ainakaan olisi mitään erikoislaatuista vartijointia.

Joukkion alapuolella, muutama Zyglak kiiruhti veteen. Olennot hyppäsivät mutaveteen ja sukelsivat linnoituksen uumeniin. Tätä kolmikon pitäisi soveltaa tehtäväänsä.

Umbra oli pannut merkille Zyglakien vedenpuhdistamogeneraattoripatolaitoksen, joka oli rakennettu toisen laskujoenhaaran eteen. Yhdellä vakoiluoperaatiolla, Umbra oli kohdannut Kirilä kantavan Matoranin, joka oli päättänyt kostaa Zyglakeille, koska nämä olivat saastuttaneet hänen kylänsä juomaveden "puhdistamon" avulla. Matoran oli lähtenyt omille retkilleen, kehittelemään suunnitelmaansa vihollistensa tuhoamiseen.

"Meidän on aika lähteä veteen", Umbra sanoi, hypäten alas puusta. Käyttäen painvoimakykyjään, Matoran sai laskeuduttua ääneti. Qewa laskeutui seittinsä varassa alas puun oksalta ja Umbra käytti voimiaan Glatoriankingiin, joka putosi puun oksalta. Valkoinen Toa putosi hiljakseen maahan, lähes ääneti.

"Kiitos painovoimavoimiesi, en rysähtänyt maahan", Gekko kiitti.

"Ole hyvä vain kaveri. Mutta nyt meillä on kiire. Ties mitä Flygel on saanut selville aseen käyttötarkoituksista", Umbra kertoi ja lähti johdattamaan ystäväänsä veden ääreen.

Muta lätisi kaksikon jalkojen alla kun he kävelivät kohti vettä. Fikou peitti jaloillaan heidän jälkensä, etteivät Zyglakit saisi selville tunkeilijoita.

"Olet ovela pieni Fikou", Gekko sanoi Qewalle, joka hyppi mudassa.

"Nyt tarkkana, Glatorianking", Umbra sanoi. Matoran laski mustan jalkansa mutaiseen ja kylmään järviveteen. Vesi ei tuntunut kauhean houkuttelevalta, mutta mitä muutakaan toivoa hänellä olisi löytää tiensä takaisin kotiinsa.

Ollen pian kaulaansa myöten vedessä, Umbra hoputti Glatoriankingiä tulemaan perässään. Valon Toa laskeutui veteen, katsoen haikeasti metsää. Jos hän kuolisi tänne veden alle, ruumista ei löydettäisi varmaan koskaan.

Fikou hyppäsi viimeisenä veteen. Arasteleva hämähäkki ei ollut mikään Boggarak, joka olisi omiaan vedessä. Seuraten kuitenkin uskollisesti isäntäänsä, hämähäkki hyppäsi veteen. Keltainen hämähäkki sukelsi veteen ja keräsi ilmakuplia päänsä ympärille, jonka jälkeen Rahi kiinnitti ne paikoilleen hienonhienolla seitillään. Tämä riittäisi Rahille joksikin aikaa.

"Seuratkaa minua", Umbra sanoi, sukeltaen pinnan alla oleviin syvyyksiin. Umbra laittoi mechalaitteistonsa päälle, ja ropellit alkoivat käynnistyä. Ne antoivat Umbralle nopean ja äänettömän tavan kulkea vedessä.

Kolmikko ui hiljaa vedessä kohti vedenalaista tukikohtaa. He eivät tajunneet kuinka syvä järvi todellisuudessa oli. Järven todelinen syvyys oli monta sataa bioa ja järven syvimpään kohtaan oli perustettu Zyglakien kotarakennelmista tehty linnoitus, joka ylsi aina järven pintaan asti.

Umbra johdatti ystävänsä vesikasviviidakkoon, jonka suojista he vakoilivat Zyglakeja, jotka menivät sisään linnoitukseen. Oviaukolla oli kaksi Zyglak vartijaa, jotka käyttivät kilpiä ja Zyglakien erikoisuuksia, räjähtäviä keihäitä. Zyglakit myös pitivät sarvekkaita kypäriä.

"Kuinka pääsemme noiden olentojen ohitse?" Glatorianking kysyi, osoittaen Zyglakeja.

Umbra mietti. Veden alla taistelu oli jotain mitä hän ei ollut ennen kokeillut. Hän katseli linnoitusta joka oli tehty kallioista, koralleista ja puunrungoista. Ilmakuplat pitivät linnoituksen kasassa ja kotarakennelmia oli kyhätty kasaan köysillä ja valkoisilla ketjuilla.

Umbra alkoi hiipiä mukanaan olevien vesikasvien kanssa pitkin merenpohjaa. Hän oli nostanut painoaan että pystyi kävelemään pohjaa pitkin. GK oli mennyt suureen kotilonkuoreen ja naamioitunut kaksikko lähestyi linnoitusta kokoajan.

Päätyen hiljaa hiipien kallionkielekkeen taakse piiloon, joukkio tutki tilannetta. Zyglakeja ei näkynyt muualla kuin nuo kaksi jotka vartioivat oviaukkoa. Tämä olisi otollinen yllätyshyökkäyksen paikka.

Klaanin saari, hevonkuusi

Jeepin vauhti alkoi hidastua ja Sarajin ja Killjoyn mopedit kurvasivat sen vierelle. Äsken valinnut takaa-ajo oli yllättäen muuttunut romuralliksi.

Ajo jatkui, mutta tällä kertaa entistä sekavammissa merkeissä. Ajoneuvot ajelivat ristiin rastiin toistensa ympärillä, kuitenkaan uskaltamatta avata tulta, peläten osuvansa omiin.

Viimein Klaanilaiset saivat rivinsä kuntoon ja ajoneuvot suuntasivat nyt joen myötäisesti. Ongelmaksi koitui jeeppi, jonka vauhti ei enää tuntunut riittävän pitääkseen Nazorakeja kunnolla takanaan. Silloin Matoran, joka oli saanut itsensä koottua, ilmoitti tulevasta:

"Jos satutte tietämään, tuolla edessä on jyrkänne ja ME KAIKKI KUOLLAAN!"

Suga ja Matoro katsahtivat toisiinsa. Kapura roikkui nyt tykkitornista pää alaspäin. "Mitäs nyt sitten tehdään?"

Killjoy ja Saraji kaasuttivat jeepin vierelle, samalla kun Nazorak-ajoneuvot ottivet heidät jälleen kiinni.

"Matoro, onko sinulla vielä kaapelia harppuunaasi?", Saraji kysyi.

Matoro alkoi tutkimaan asiaa ja ilmoitti kaapelia olevan vielä pari metriä.
Nopean sananvaihdon jälkeen sekä Saraji, että Killjoy ja Vahki tarttuivat ei-ohjaavista käsistään jeeppiin ja merkillisen näköinen könttä ajoneuvoja ja matkustajia ajoi kohti jyrkänteen reunaa.

Nazorakit ihmettelivät tätä uutta merkillistä muodostelmaa, mutta jatkoivat päättäväisesti kiihdyttämistä kohti sankareita. Killjoy ja vahki hyppäsivät roikkumaan jeepin rangoista. Killjoy roikkui siitä nyt yhdellä käsikoukulla, voidakseen näppäillä rannepaneeliaan. Lopulta hän irroitti sen ja täräytti sen kiinni jeepin pohjaan. Saraji teki samoin ja nyt Nazorakit saivat väistellä kahta hylättyä moottoripyörää ja jahdata seitsemän henkilön kansoittamaa jeeppiä.

Jyrkänne oli nyt vain enää parin sadan metrin päässä ja Nazorakien jalat alkoivat poistua kaasupolkimilta. Jeeppi kiisi suoraan jyrkänteeltä alas ja muutaman mekaanisen piippauksen jälkeen, se räjähti taivaan tuuliin. Nazorakit katsoivat hölmistyneenä, kun tuhoutunut jeeppi tippui alas laaksoon. Mikään ei olisi voinut selvitä siitä.

Vähän ajan kuluttua naureskelevat ja omahyväiset Nazorakit poistuivat paikalta, napaten hylätyt moottoripyörät mukaansa.

...

"Kapura sinun jalkasi painavat niskaani."

"Ai, anteeksi..."

Matoro roikkui jyrkänteenseinämästä harppuunansa avulla ja roikkui henkensä kaupalla kaapelista. Tämän jaloista roikkuva Summerganon, tämän jaloista roikkuva Kapura, tämän jaloista roikkuva Saraji, tämän jaloista roikkuva vahki ja tämän jaloista roikkuva Killjoy ja tämän olkapäällä kököttävä Matoran koettivat pitää itsensä liikkumatta. Matoron tuskanhuudot saivat porukan havahtumaan.

"En jaksa enää, liikaa painoa."

"Killjoy, sinähän osaat lentää pirkule vie! Miksi sinä tässä roikut?", Kapura huusi.

Killjoy hämmentyi tästä kysymyksestä ja alkoi ihmetellä itse samaa. Hän käynnisti moottorinsa, tarttui vahkiin, josta roikkui ja kuljetti tämän ja Matoranin ylös kielekkeelle.

Vähän ajan kuluttua loputkin tiimistä oli saatu kielekkeelle ja he saivat hetken ihailla maisemia.

"Hyvä että sinulla oli vielä noita pommeja Joy. Nyt ne eivät ikinä saa tietää meidän selvinneen", Matoro naurahti.

"Se oli viimeiseni... ja Klaanilla ei ole oikeita tarvikkeita saada tehtyä noita lisää... olisi pitänyt tajuta hankkia Xialta tarpeita. Onneksi sinulla on tuo kätevä harppuuna... se on palvellut aika isoa osaa tällä matkalla."

"Näettekö, tuolla kaukana, tuo korkea juttu", Kapura keskeytti, "Se on Komentotorni. Klaani on siellä. Olemme miltei kotona."

Summerganon ei voinut olla peittelemättä hymyään, vaan kääntyi muihin päin leveän hymyn kera:

"Olemme tulleet kotiin."

Klaanin saari, hevonkuusi

"... tai sitten emme.", Matoro totesi vakavana "Vilkaiskaas uusiksi. Se on majakka tuolla rannalla."

"... miksi majakka on aivan kuin Klaanin komentotorni?", Kapura ajatteli ääneen.
"Ehkä he ovat suuria fanejamme.", Killjoy totesi. Tiimin ilmeet olivat pettyneet, mutta he tiesivät olevansa vielä kaukana Klaanista.

"Alkajaisiksi meidän pitäisi selvittää missäpäin saarta olemme.", Summerganon selosti asiallisella äänellä.
"Ehkä majakassa on matoraneja. Heiltä voisi saada ohjeita.", Kapura ehdotti.

Lyhyen matkan ja kuusikon ylityksen jälkeen kuusikko saapui majakalle. Se oli korkea, harmaan värinen torni, tosin huomattavasti Klaanin vastaavaa pienempi. Kaukaan auringonvalo heijastui kuperaan pintaan, saaden sen näyttämään valkoiselta.
Killjoy etummaisena koputti suureen puuoveen. Hetken hiljaisuuden kuluttua lyhyt olento avasi oven. Se on mustan ja sinisen värinen ja kantaa kanohi Eldaa.

Matoran, tai itseasiassa orton, paljastui majakan pitäjäksi. Tämä neuvoi klaanilaislle reittiä ja ohjeisti matkaamaan rantaa pitkin. Matkaa Klaaniin olisi useammankymmentä kioa.
Tämä tietäisi lisää kävelemistä.

Klaanin saarella ilma oli kerrassaan hyvä. Aurinko paistoi ja tuuli puhalsi leppoisasti hiekkarannalla.

"No hei, selvisimme sentään hengissä koko seikkailun ajan.", Matoro selitti. Muu tiimi ei ollut ihan yhtä puhetuulella kuin hän. Kaikkien päässä liikkui mitä erilaisimpia ajatuksia.


Missähän Nimda on?
Mitä ruokaa Klaanissa on tänään?
Tässä menee vielä ikuisuus...


"No, totta. Meillä oli tuuria kun olemme vielä yhtenä kappaleena.", Killjoy vastasi.
"Hei, tietääkö kukaan minne se yksi matoran katosi?", Suga kysyi yhtäkkiä.
"Olisikohan jäänyt majakalle.", Kapura arveli. "Ei sille kuinkaan käy."
"Klaanin olot ovat muuttuneet valtavan nopeasti. Pari vuotta sitten teimme tämäntyyppisiä tehtäviä pari kertaa vuodesta. Tämä on jo toinen vaarallinen tehtävä lyhyessä ajassa.", Summerganon aloitti puheen.

Matorolle piirtyi mieleen lähiaikojen tapahtumia. Sen valtavan torakka. Sen sihisevän makutan paljastus Nazorakien alkuperästä. Metallikartiot. Kokemukset Vuorella. Outo välikohtaus sillä trooppisella saarella.

"Minusta tuntuu välillä siltä, että joku meitä viisaampi seisoo jatkuvasti taustalla ja siirtelee meitä kuin shakkinappuloita.", Matoro sanoi yhtäkkiä hiljaisuuden jälkeen.

Klaanin saari, hevonkuusi

Matoron lausahdusta seurasi tosiaan miettelieäs hiljaisuus. Hetken päästä Kapura totesi jotain sanoakseen, että "olipa hyvin sanottu". Lopulta Killjoy rikkoi hiljaisuuden kunnolla.

"Totta. Kun puhutaan Nimdasta, torakoista ja kaikista välikohtauksista, on ihan selvää, että olemme isoissa ympyröissä. Jotain on tekeillä. Mutta vaikka meitä siirreltäisiin kuin nappuloita, kuten Matoro sanoi, voimme yhä muuttaa 'pelin' kulun. Tuskin se, mikä tämän kaiken takana seisoo, on ajatellut kaikkea tekemäämme etukäteen."

"Puhut viisaita sanoja.", Matoro vastasi ja muut nyökkäilivät. "Niin. Huolimatta siitä, että tässä piilee mahdollsiesti jotain takana, emme voi antaa sen vaikuttaa tekemisiimme. Jos me olemme nappuloita pelilaudalla, olemme me ne nappulat, jotka voittavat. Vain me voimme päättää, mihin päivämme käytämme, sitä ei määrää kukaan ja on selkämme takana kudottu millaisia juonia tahansa, selviämme voittajina...", Suga aloitti.

"...'taistelusta', josta emme oikeastaan pitkällä tähtäimellä paljoa tiedä.", Kapura lopetti Sugan puolesta kepeästi."

Seurue talsi hiljaa rantaa myöten jutellen niitä näitä, lähinnä tavan ja tunnelman ylläpitämisen vuoksi. He tunsivat olevansa turvassa, mutta väsyneitä he olivat. Tulevaisuus ja menneet tapahtumat mietityttivät ja vaikka he olivat omasta mielestään turvassa, oli matkaa vielä taitettavana. Viimeinen taival Klaanin linnaketta kohti, jossa he voisivat istahtaa klaanilaistovereidensa kanssa pöytään nauttimaan virvokkeita, kertomaan seikkailustaan ja lepäämään. Sillä vaikka heissä oli virtaa vaikka linnakkeelliselle sotureita jakaa, alkoivat matkan rasitukset tuntua. Eivät tuskana tai epätoivona tai tarmon puutteena, vaan uneliaisuutena. Vaikka heitä väsytti ja he välillä jopa laahustivat, oli heidän olonsa raukea. Miten hienoa olikaan tuntea inhimmillistä väsymystä kaikkien matkan tuskien jälkeen.

Järvi, Zyglak linnoituksen porteilla



”Auh... pääni, taas jotain...”, GK sanoi raapien hetken päätään.

”Meillä on isompiakin murheita kuin päänsärky”, Umbra vastasi hämmentyneenä.

Qewa katsoi närkästyneenä isäntäänsä.
Fikou hyppäsi Umbran olkapäälle ja sitten kaksi yrittivät hiipiä huomaamatta, parhaansa mukaan.
”Ainut ongelmallinen asia suuressa koossa taitaa tosiaankin olla kova ääni.”, Glatorianking sanoi:

”Mitäs me nyt teemme...
En usko, että nämä ovat mitään verrattuna siihen pahaan kaksoisminääni. Miksi emme siis hyökkää?”.

”Sitä olikin vain yksi, näitä on kaksi ja se ei tosiaankaan suuttunut niin paljon kuin olisi voinut, ehkä siinä oli rajoituksia tai jotain, Zyglakit sen sijaan ovat sellaisia, että yhden kellistäminen vaatii oveluutta, olemme erittäin vaarallisessa paikassa-”, Umbra sanoi, mutta katseet keskeyttivät hänet.

Vartijat äkkäsivät happikuplia ja olivat valmiita katsomaan lähempää, mutta GK napppasi kalan ja ohjasi sen kohti zyglakeja epäilysten välttämiseksi.

”-Miedän pitänee päästä niiden taakse, muuta vaihtoehtoa ei ole. Minä tunnen nämä otukset sinua paremmin, jos minä menen ensiksi niin voit aina yrittää auttaa minua”,Umbra jatkoi.

”Minulla ei ole hajuakaan näistä otuksista ja meillä on suunnitelma, joka ei edes ole suunnitelma, pidän itse suorasta hyökkäyksestä, ennemin tai myöhemmin nuo kuitenkin nappaavat meidät, estämättä.

Klaanin telakka, Komentohuone

Viime päivien aikana ajatus Nynrahista ja kuljetusten loppumisesta oli vaivannut Keetongun mieltä. Vaikka tapahtumat torakkarintamalla olivat olleet hiljaisia, laajempi sota oli ilmeisesti tulossa, ja Nynrahin möröiltä tilattu alus olisi tärkeä. Keetongu oli päättänyt ottaa kaksi rohkeaa Matorania mukaan ja lähteä pikamatkalle Nynrahille nopealla, pienehköllä höyryrahtilentoaluksella. Hän oli kutsunut laivaston johdon koolle kertoakseen suunnitelmistaan. Hän esitti, että Tehmut ottaisi väliaikaisjohdon matkan ajalta, mutta Keetongu yrittäisi olla viestintälaitteiden kanssa mahdollisimman paljon yhteydessä Klaaniin.

"Mutta ajat ovat vaaralliset, ja juuri nyt laivastolle on tarvetta. Matoranit tarvitsevat suuremman johtajan, joka nostaa työmoraalia ja hätätapauksissa vaikka taistelumoraalia", Tehmut selitti. Hän oli Matoran kuten muutkin Keetongua lukuunottamatta laivastossa. Hän oli vielä huomattavan pieni Matoran, ja vaikkei hän ollutkaan syntynyt johtajaksi, hän osasi tehdä päätöksiä tiukissa paikoissa. Hän oli myös hyvä taktikko.

"Eikö Toa Hemiljou ollut aikoinaan Laivastossa? Hän olisi hyvä varajohtaja laivastolle! Suuri Toa ja Klaanin Sotien veteraani! Häntä rivimiehet seuraisivat!" selitti Wepon, toinen vastapalkatuista Ta-Matoraneista innoissaan. Hän oli liittynyt laivastoon kolmisen vuotta Hemiljou-välikohtauksen jälkeen.

"Hemiljou? Suuri Toa ja Klaanin sotien veteraani? Hän työskenteli rahtilaivastossa kolme viikkoa, koska oli pahasti veloissa Frakerakk-Skakdille. Sille, joka pitää peliluolaa eräällä Admininaukion sivukujalla.", Tehmut sanoi.

"Minä muistan hänet! Hän pinosi kaikki kontit hutiloiden. Muistan, kun Frakerakk nosti hänet seinälle sen jälkeen, kun "Suuri Toamme" oli käyttänyt palkkarahansa terästettyyn rommiin Keskiuudessa Kievarissa", sanoi vanhempi rahtilastaaja Kormakh.

"Terästettyyn rommiin?" Tehmut kysyi.

"Joo, Keskiuuden erikoinen. Keskiviikkoisin puoleen hintaan. Hyvää, jos et ota liikaa."

"Hemiljouta ei näkynyt sen jälkeen."

"Minä pidän enemmän Vanhasta Kievarista. Sopivan välimatkan päässä Frakerakkin luolasta."

"Frakerakkin pelit on peukaloituja."

"Sinulla on vain huonoa tuuria."

Keetongu nousi seisomaan. Matoranit vaikenivat.

"Selvä sitten. Lähden huomenna."

Hassut pikku Matoranit. Kumpa ei olisikaan mitään sotaa.

Sukellusvene

Snowie oli palannut sukellusveneen käytävällä nuokkuvan Mäksän luo. Lumiukko istahti silmänsä sulkeneen ilman Toan viereen ja tapitti tätä odottavan näköisenä. Hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen Ämkoo avasikin silmänsä.

"No?"
"Aiotko jatkaa?"
"En."
"Kiiiiltti."
"Hmph."

- - -

Sateen pahoinpitelemä kallioiden ympäröimä savimaa osoittautui hyvin upottavaksi. Vihreä Toa asteli varovasti pitkin kuramaasta pilkottavia kiviä, pysytellen täten upottavan maan ulottumattomissa. Välillä ilman Toa oli vähällä liukastua, sillä kiviä ei ollut lainkaan helppo havaita iltahämärän laskeutuessa maaston ylle.

"Herka, olen täällä!", Ämkoo huusi pimeyteen. Vastausta ei kuulunut.

Ämkoo kirosi hiljaa mielessään. Typerä tulipää oli haastanut hänet kaksintaisteluun, vaikka lopputulos oli jo selvä. Ja missä Herka edes oli? Kaksintaistelupaikaksi sovittu ikivanha louhos epäilytti Ämkoota siinä missä myös vastustajan puuttuminenkin. Jokin oli vialla.

Äkkinäinen jyrähdys sai Ämkoon miltei horjahtamaan nurin. Toa ehti juuri ja juuri väistää takaansa hyökänneen valtavan rahin iskun. Kuma-nui syöksyi Toaa kohti valtaisan hammasrivistönsä kera.

Ämkoo karjahti ja keskitti elementti-iskun suoraan kohti rahin suurta päätä. Olento ei kuitenkaan välittänyt iskusta vaan paiskasi Toan maata vasten. Sitten Kuma-nuin eturaajat painoivat Ämkoon rintapanssaria, saaden Toan uppoamaan koko ajan syvemmälle saveen.

"Kas, sinä tulit", kuului Herkan ääni kallioiden päältä.
"Kiroan sinut, saasta!", Ämkoo sai sanotuksi pistävän kivun vallatessa vihreän Toan kehon. Kuma-nui valmistautui syömään saaliinsa.

Herka ei vastannut. Kateuden rappeuttama tulen Toa katseli ilmeettömänä valtavan rahi-pedon toimia.

- - -

Lumiukko tuijotti Mäksää ihmeissään.

"Menikö hän niin pitkälle?"
"Meni", Ämkoo vastasi ja laski katseensa lattiaan.
"Mitä sitten tapahtui?"

- - -

Ämkoo taisteli kaikin voimin suuren rahin voimia vastaan. Ihme kyllä, Toa sai toisen kätensä vapaaksi ja vei tämän nopeasti miekkansa kahvalle.

Herka ei ollut uskoa silmiään kun Ämkoon miekka upposi syvälle rahi-pedon kaulaan. Olento karjui raivoissaan ja syöksähti sitten pois Ämkoon päältä. Ilman Toa nousi seisomaan huohottaen äänekkäästi.

"Noniin", Ämkoo aloitti. "Tule tänne."

Herka ei ehtinyt vastata. Ämkoo ampaisi juoksuun ja pääsi pitkällä elementtienergian siivittämällä loikalla Tulen Toan vierelle.

- - -

Herka toipui nopeasti järkytyksestä ja taisteli raivoisasti minua vastaan. Olin hänelle kuitenkin liian vahva vastustaja, huolimatta Kuma-nuin minulle aiheuttamista vammoista. Lopulta paiskasin tulen Toan samaan saviloukkoon johon tämä oli itse hetki sitten minut huijannut.

- - -

Herka sai juuri ja juuri henkeä pudottuaan korkean jyrkänteen huipulta suoraan upottavaan savivelliin. Toa rimpuili ja karjui, yrittäen epätoivoisesti nousta ylös. Herkan liikehdintä kuitenkin vain nopeutti uppoamista.

Silloin Kuma-nui tuli taas esiin. Haavoittunut rahi näki maassa rimpuilevan olennon, syöksyi tätä kohti ja käytännössä katsoen talloi tämän hengiltä. Toan karjunta hiljeni ja päättyi lopulta kokonaan.

Ämkoo ei vaivautunut edes katsomaan. Hän oli jo hetki sitten kääntynyt loitommas ja lähtenyt kävelemään sinne, missä oletti muiden tiimiläisten olevan.

- - -

Leiriin päästyäni sain huomata, että kaksi tiimiläistäni eivät olleetkaan siellä. Sateen pehmittämään maahan jääneet jäljet antoivat olettaa kaikista pahinta. Seurattuani niitä hetken aikaa löysin Atyan ja Tharkonin sieltä, missä olin juuri itsekin ollut.

- - -

Tharkon polvistui maassa makaavan ruumiin vierelle ja katseli tämän saamia vammoja. Useat miekan aiheuttamat viillot kertoivat oitis, että Toan kuolema ei ollut pelkästään Atyan juuri surmaaman rahin syytä.

Atya kääntyi katsomaan louhoksen laidalle ilmestynyttä hahmoa. Ämkoo katsoi johtajaansa suoraan silmiin.

"Miksi?", Atya kysyi kylmästi. Ämkoo ei ollut varma, mitä vastaisi.
"Se oli hän. Hän haastoi minut ja-"
"Miksi sinä suostuit?"
"Minä-"
"Anna miekkasi."
"Mitä?"

- - -

Atya teki minulle hyvin selväksi, että en ollut enää osa ryhmää. Olin hänen mukaansa väärinkäyttänyt voimiani, enkä siksi ollut enää kelvollinen kantamaan turagan minulle lahjoittamaa miekkaa, taikka edes kuulumaan Atyan johtamaan Toa-tiimiin.

- - -

Snowien ilmettä oli vaikea määritellä. Lumiukon pään sisällä vallitsi Ämkoon arvion mukaan tällä hetkellä jonkinlainen hyvin hämmentävä ja ristiriitainen tunnetila.

"Tiedän tehneeni väärin", Ämkoo sanoi lopulta.
"Tuota... Miekkahan oli yhä sinulla?", Snowman kysyi hieman epäröivällä äänellä.
"Ah, niin. Minä en totellut."

- - -

En antanut miekkaa takaisin, vaan pakenin. Atya ja Tharkon eivät saaneet minua pysäytettyä, sillä olihan minulla ilman elementtivoiman lisäksi käytössäni yhä vieläkin kantamani kanohi Miru. Pakenin saaren rannalle ja loittonin sitten merelle veneellä, jolla yleensä taitoimme yhdessä matkaa.

Samalla kun elementtikykyni puhalsivat tuulta veneen purjeisiin, mietiskelin ankarasti tulevaisuuttani koskevia asioita. Mitä tekisin? Käytännössä katsoen murhasin entisen tiimitoverini, minut erotettiin ryhmästäni ja kaiken lisäksi varastin legendaarisen aseen. Oliko minulla edes oikeus elää?

Päiväkausia matkattuani olin tehnyt päätökseni. Vaikken enää ollut osa Atyan ryhmää, saatoin silti tuoda maailmaan vielä paljon oikeutta. Aloin kiertelemään eri saarilla ja mantereilla, auttaen matkani aikana useita matoran-tahoja. Näiden matkojen aikana sain myös itselleni läjäpäin uusia vihollisia, joista merkittävin...

- - -

"Makuta?", Lumiukko arvasi. Ämkoo virnisti.
"Niin", ilman Toa vastasi. "Vietin pitkän ajan eräällä saarella, joka kärsi paikallisen Makutan hirmuvallasta. Moneen kertaan onnistuin kuin ihmeen kaupalla vesittämään tämän suunnitelmat ja pelastamaan paikalliset matoranit. Vihollisuutemme huipentui lopulta kaksintaisteluun."
"Silloin sait haarniskasi?", Snowie jatkoi arvailuaan. Mäksä vastasi nyökkäämällä.
"Siitä taistelusta riittäisi tarinointia pitkäksi aikaa. En kuitenkaan aio syventyä nyt siihen, vaan kerron mitä sen jälkeen kävi..."

- - -

Kanohi-haarniska. Makutan kanssa tapahtuneen yhdistymisprosessin aikaansaama keho, joka mahdollisti kuuden kanohi-kyvyn samanaikaisen hallinnan. Uudet voimani kartuttivat mainettani pitkin maailmaa ja lopulta Atya sai kuulla tästä.

Lienee selvää, että entinen johtajani ei pitänyt kuulemastaan. Seurasi viikkojen mittainen ajojahti, ja lopulta Toa Atya haastoi minut kaksintaisteluun saarella, joka sattumalta sijaitsi aivan Klaanin saaren lähettyvillä.

Taistelin vastahakoisesti entistä johtajaani vastaan. Atya sen sijaan taisteli tappaakseen, olinhan sentään hänen mukaansa tappanut Herkan ja ryöstänyt jotain mittaamattoman arvokasta. Pitkä taistelu jatkui jatkumistaan, eikä Atya saanut surmattua minua.

- - -

Saaren kylmä ja kivikkoinen ranta sopi loistavasti lohduttoman taistelun tapahtumapaikaksi. Päättäväinen veden Toa nousi yhä uudestaan epätoivoiseen hyökkäykseen, jonka Ämkoo sai kuitenkin torjuttua. Makuta-voimat hidastivat Ämkoon väsymistä, ja useat kanohi-voimat tekivät hänestä muutenkin vahvan vastustajan väsyneelle nais-Toalle. Edes Atyan valttikortiksi muodostuneet miekkatekniikat eivät auttaneet Ämkoota vastaan, sillä olihan ilman Toa käynyt aikoinaan saman taistelukoulutuksen kuin Atya.

"Lopeta!", Ämkoo karjui maassa makaavalle siniselle Toalle. "Et voi voittaa minua!"
"Lopetan vasta kun kuolen", Atya sanoi raskaalla äänellä ja pakottautui seisomaan. Toa syöksi Ämkoota kohti mittavan vesipyörteen, jonka Ämkoo kuitenkin väisti vauhdikkaalla loikalla.
"En halua tappaa sinua", Ämkoo murisi ja laski asettaan. "Minulla ei ole mitään sinua vastaan."
"Tapoit jo yhden meistä. Mikä minun surmaamisessani sitten olisi niin vaikeaa?", vastasi Atya kitkerään sävyyn ja kohotti katanansa. Sitten tämä syöksyi vielä kerran Ämkoota kohti ja iski.

Miekat kalahtivat yhteen ja löivät sinistä kipinää. Pian sen jälkeen Ämkoon tähtäämä potku heitti Atyan kauemmas, ja Toa putosi mataliin ranta-aaltoihin. Atya jaksoi tuskin nousta seisomaan, ja nainen huohottikin kiivaasti polviasennossa, sulkien silmänsä.

"Olkoon sitten niin", Atya sanoi.
"Mitä?", Ämkoo ehti vastata, mutta hiljeni sitten silkasta järkytyksestä.

Veden Toa Atya survaisi miekkansa läpi oman rintakehänsä. Nainen huusi, kiskoi miekkaa ylemmäs ja repäisi sen sitten irti rintapanssaristaan. Toan veri värjäsi rantakivet tummemmiksi samalla kun Atya katsoi Ämkoota viimeisen kerran.

"Mitä sinä...", Ämkoo sai sanotuksi, mutta sanat juuttuivat Toan kurkkuun."
"Sovitan rikoksesi, jos sinä et itse sitä kerran tee", Atya vastasi ja yskäisi verta.

Ämkoo tuijotti kun Atya lakkasi hengittämästä. Naisen ruumis kaatui hitaasti maahan ja sitten oli aivan hiljaista.

- - -

Lumiukko ei osannut sanoa mitään. Snowie vain tuijotti Ämkoota, jonka surumielinen ilme oli Snowien silmissä jotain aivan uutta.

"Hän tappoi itsensä", Ämkoo toisti. "Minun takiani."
"Öh", Lumiukko sai sanotuksi, yrittäen keksiä jotain lohduttavaa tai filosofista. Hän ei kuitenkaan keksinyt mitään.
"Niin", Mäksä sanoi. "Sen pituinen se."

Ilman Toa nousi seisomaan ja taitteli hetken niskaansa. Sitten tämä lähti tarpomaan kohti aluksen peräpäätä, ilman mitään sen kummempaa syytä.

"Tharkon haki Atyan ruumiin pois", Ämkoo totesi jostain kauempaa. "Emme vaihtaneet sanaakaan, enkä ole nähnyt häntä sen jälkeen."

"Hän siis elää?", Snowie sai kysytyksi.
"Ehkä", Mäksä vastasi ja katosi sitten sukellusveneen syövereihin.

[spoiler=Spöilerssön]Tätä minä kutsun hätiköidyksi viestiksi.[/spoiler]

[spoiler=HYVÄT LUKIJAT.]Koska minä ja Manu olemme molemmat oman työmme jäljillä ylpeileviä syntisiä piruja(vaikkakin kiitos Umbralle avusta), tästä tuli ropen. Pisin. Viesti. Tähän. Asti.

Varaa aikaa tämän lukemiselle. Hyvä Jumala, VARAA AIKAA. Jos sinulla on nyt kiire, lue tämä vasta kun ehdit oikeasti.
Ja kun luet, keitä itsellesi kuppi kuumaa ja peräänny syvälle nojatuoliisi. Tämä on muuttunut roolipelaamisesta romaanin kirjoittamiseksi viimeistään nyt.[/spoiler]

Baari



Warrek oli baarissa. Hän oli siellä lähestulkoon koko ajan, mutta tämä päivä tuntui jotenkin erilaiselta. Hän oli vetämässä jo seitsemättä lasillista paikan vahvinta ainetta. Hän katseli ovelle: siitä oli ilmestynyt sisään epäilyttävän näköinen kaksikko. Tulijat olivat pukeutuneet mustiin kaapuihin, jotka peittivät heidän ruumiinsa niin hyvin, ettei Warrek pystynyt toteamaan edes, olivatko he Skakdeja.

Toinen mustakaavuista istahti rennosti baarin suurimpaan pelipöytään. Skakdit tekivät hänelle tilaa epäluuloisesti. Suurin osa oli humalassa. Mustakaapuinen tulija naksautteli rennosti sormiaan, jotka näyttivät jokainen kuuluvan eri henkilölle. Toinen tulijoista istuutui Warrekin viereen. Tämä katsoi häntä epäluuloisesti ja ryyppäsi kulauksen tuopistaan.

"Mitä olet vailla?"

Kaapuhahmo naurahti huppunsa sisältä ja veti tumman vaatteen päältään. Hän jätti kaavun roikkumaan tuolinsa selkänojalle. Warrekin pupillit laajenivat, kun hän näki kaavun sisältä kuoriutuvan sinisen yksisilmäisen skakdin. Puolihumalainen salaman skakdi räpytteli ja hieroi silmiään hetken hämmentyneenä, kunnes sen suu kääntyi lämpimään virneeseen.

"Kappas vain", Warrek sanoi yllättyneen innokkaana. "Guardian! Suosikkieverstini!"

Guardian hymyili ja nyökkäsi. "Kaikki muut everstisi ovat kuolleet", hän vastasi yllättävän vakavalla äänensävyllä.

Warrek katsoi Guardiania hetken silmiin ja kaatoi sisuksiinsa pienen hörpyn juomalasistaan. Hän hymyili leveää ja terävähampaista skakdin hymyään.
"No silti. Suosikkini. Miten sinulla menee?"

Guardian nojasi rentoutuneesti tuoliinsa. "Oletko ihan oikeasti kiinnostunut vai haluatko vain puhua?"
Warrek tuhahti hiprakkaisena. "Hei, älä puhu kenraalillesi tuolla sävyllä. Vaikkakin..."
Warrek tarkkaili katseellaan Guardianin rintapanssaria. Hän tuijotti pitkään sitä kohtaa, josta Warrekin entisen everstin kunnian tähdet olivat ennen roikkuneet. Niitä ei enää löytynyt.

Warrek nosti jalkansa pöydälle ja katsoi hiljaisena Guardiania silmin.
"Sinä et taida enää olla everstini."
Guardian ei vastannut. Hän silmäili baarin likaista lattiaa.
"Ensiksi Vartijat, sitten metsästäjät ja nyt työskentelet Toan alaisuudessa", Warrek sanoi merkillisesti. "Kamuseni. Onko sinulla juuria missään?"

Guardian näytti kuittaavan kysymyksen olankohautuksella ja kädenheilautuksella ja vaihtoi keskustelun aihetta todella nopeasti. "Vieläkö sinä kulutat aikaasi tässä läävässä?"
Warrek oli hämillään. "Läävä? Näyttääkö kantapaikkani sinusta läävältä?"

Guardian ei vastannut. Hän käänsi katseensa pois vanhasta kenraalistaan ja tutki Kuolleen rukin tavernaa katseellaan ja haisteli tavernan ilmaa. Ilmassa leijailevaa savunhajua heikensi vain se, että tavernan ikkunat olivat aina raollaan ja viilentävää tuulta pääsi sisään. Lievän auringonvalon lisäksi tavernaa valaisi myös paikoittain muutama kynttilä, joiden valuva tali alkoi jo tulvia pöydille.
Lattia oli likainen ja täynnä kolhuja. Varsinkin aivan tiskin edessä lojuvat pitkäjalkaiset metallijakkarat olivat suorastaan kaivaneet rumia jälkiä lattialautoihin. Osa lattiasta oli pyritty peittämään matoilla ja aavikkorahien selkänahoilla.

Moerakk-nimellä kulkeva vihreä skakdi seisoi tiskin takana tyynesti puhdistaen juomalaseja töhryisellä rätillä. Moerakk oli ollut tavernan omistaja jo ennen sisällissotaa ja oli nauttinut työstään silloin huomattavasti enemmän. Tulot olivat olleet vähäisempiä ennen sotaa, mutta ainakin asiakaskunta oli ollut mukavampaa.
Moerakkin takana oli suuria määriä viinitynnyreitä ja monenlaisia pulloja. Yksi entisistä viinipulloista seisoi baaritiskillä kymmenillä lukoilla suojatun kassalippaan vieressä. Tämä pullo oli täynnä vihreää nestettä, jossa uiskenteli jotain liskomaista. Se oli Tahtorakin alkio.

Seinällä tiskin takana oli myös suuri valkoinen kyltti. Kyltissä luki "7 päivää viime tappelusta" ja numeroa kykenisi vaihtamaan nopealla kädenheilautuksella.
Korkealla tavernan itäisellä seinällä oli useita täytettyjen rahipetojen päitä, jotka irvistivät vihaisesti. Myös sirpaleinen kattokruunu roikkui jostain korkealta tavernan katosta, joka oli täynnä luodinreikiä.

Guardian kääntyi takaisin kohti vanhaa ystäväänsä. "Kyllä näyttää", hän vastasi. "Mutta tulin katsomaan sinua silti."

"Oi, mukavaa", Warrek sanoi. "Tarjoanko sinulle juoman?"

"Sinulla ei ole taaskaan rahaa, eihän?" Guardian vastasi kohottaen oikeaa silmäkulmaansa.

Warrek räpytteli silmiään ja etsi toisella kädellään jotain haarniskansa taskuista. Toinen käsi pysyi tiukasti juomassa. "No eipä oikein. Mutta talo varmaan tarjoaa Warrekin ystävälle."

"Uskotko tuohon."

"Tietty uskon. Minä ja Moerakk olemme vaaanhoja kavereita. Eikö niin, Moe?"
Warrek heilutteli melkein tyhjää lasiaan iloisesti ilmassa ja hymyili baarimikolle. Moerakk oli lopettanut lasien puhdistamisen ja selaili nyt suoraselkäisenä velkavihkoaan. Hän pysähtyi katsomaan yhtä sivua sekunneiksi ennen kuin vilkaisi Warrekia murhaavan hiljaisena.

"Niin, minähän sanoin", Warrek sanoi kääntyen takaisin Guartsuun. "Vanha kunnon Moe."
Guardian suoristi selkänsä. "Warrek. Ihan rehellisesti sanottuna en ole tullut vain juomaan vanhan kamun kanssa."

Warrek vakavoitui hetkellisesti. "Niin, tietty. Sinulla on nykyään ihan oikeaa tekemistä. Klaanijuttuja, eikö."
Guardian nyökkäsi. "Jep. Mutta älä sano sitä noin kovaäänisesti."
Warrek näytti kysyvältä. Guardian kumartui hieman vanhaa ystäväänsä kohti ja laski äänenvoimakkuuttaan.
"Gaggulabiolla on kavereita näillä alueilla, eikö?"

Warrek tuhahti.
"Guartsu hyvä. Mihin skarrararriin sinä olet taas sekaantunut."

* * *



Suuressa pöydässä peli oli täydessä vauhdissa. Uusi, mustakaapuinen pelaaja pelasi erittäin hyvin, ja Skakdit olivat innoissaan saadessaan uuden pelaajan. Tulokas oli voittanut aluksi kolme peliä, pitänyt sitten taukoa pari peliä, ja nyt hän oli taas mukana. Hän oli aloittanut nollasta, laittanut suuret panokset, ja nyt hänellä oli rahaa jo saman verran kuin suurimmalla osalla Skakdeista.

Kaavun alla Makuta Nui hymyili itsekseen. Hän oli pelannut srekajaa ennenkin: kerran Xialla ja toisen kerran Metru Nuilla. Kummassakaan paikassa ei ollut Skakdipelaajia, mutta peli oli lähtöisin juuri Zakazilta ja oli näin ollen skakdinkielinen nimeltään. Pelissä jokainen laittoi aluksi panoksensa, ja jokainen sai päättää, osallistuiko kierrokseen, minkä jälkeen jaettiin kortit. Jokainen sai kolme korttia. Sitten pelaajat korottivat panoksia tai jättivät kierroksen, jolloin he eivät menettäneet enempää rahaa. Korotuskierroksia jatkettiin, kunnes kukaan ei enää ollut valmis korottamaan lisää. Sitten jokaiselle jaettiin kaksi korttia lisää. Sitten laitettiin lisää panosta, minkä jälkeen jaettiin vielä kaksi korttia lisää. Sitten korotettiin vielä kerran. Sitten katsottiin kortit.

Ja Manulla oli ainoa täysikäsi. Kenelläkään ei ollut värisuoraa tai nelosia. Skakdit huutelivat törkeyksiä, ostivat lisää juotavaa ja voivottelivat rahojensa menetystä. Manu kahmi saaliinsa itselleen. Guardian katseli hetken, kuinka Makuta sulloi rahoja kaapunsa taskuihin. Sitten hän kääntyi takaisin Warrekin puoleen.

* * *

Warrek kuunteli tarkkaan ja hiljaisena Guardianin selitystä viimeisten viikkojen tapahtumista. Guardian puhui poikkeuksellisen hiljaa, sillä aihe, jota käsiteltiin oli hyvin arkaluontoinen. Puhe Nazorakeista, Zyglakeista ja Gaggulabion joukoista ei ollut epäilyttävintä, mitä Kuolleessa rukissa saattoi kuulla, mutta tässä tavernassa oli paljon kuulevia korvia. Jutut voisivat kantautua kauas ja sitä Guardian ei nimenomaan halunnut.
Guardian kertoi tapahtumista ystävälleen niin tarkasti kuin uskalsi. Selityksessä kesti useita minuutteja ja Warrek ei kehdannut edes keskeyttää Guardiania. Näin tapahtui harvoin.

Selityksen loputtua Warrek oli hiljaa hetken. Hän joi tuoppinsa tyhjäksi ja pyyhki suupielensä käsivarrellaan.

"Vai niin", Warrek sanoi vaatimattomasti. "Sinä et ollut koskaan kovin hyvä pysymään poissa ongelmista."
Guardian hymyili. "Eip."

"Gaggulabio", Warrek sanoi. "Liittoutui Nektannin kanssa sodan loppuvaiheessa. Olen tainnut tavata hänet... kerran?"
Guardian nyökkäsi.
"Gaggulabio, Relsann, Brunha", Warrek luetteli. "Yhtiä skarrarin pelkureita kaikki. Jos Nektannia ei voi voittaa, unohdetaan kaikki itsekunnioitus ja nuoleskellaan sitä."
Warrek löi pöytää nyrkillä. Pöytä tärähti voimakkaasti ja tuoppi melkein putosi sen reunalta alas.
"Vihaksi pistää", Warrek sanoi tuijottaen tuoppia hieman alakuloisena. Pian hän kuitenkin siirsi katsensa takaisin Guardianin silmiin.
"Sinä tarvitset apuani, eversti", Warrek sanoi. "Etkö vain."

Guardian nyökkäsi. "Jep. Warrek, sinä tunnet monia. Gaggulabion liittolaisia, Zyglakeja, ehkä joitain Nazorakejakin?"
Warrek kohautti olkapäitään. "Minä liikun mielenkiintoisten tyyppien kanssa."
"Niinpä. Voinko kysyä sinulta pari asiaa?"

"Tietty", Warrek sanoi nojaten tuoliinsa rennommin.
"Kiitos", Guardian sanoi innokkaammin. Hän oli jo avaamassa suutaan sanoakseen ensimmäisen kysymyksen, mutta silloin Warrek nosti oikean kätensä etusormen äkillisesti pystyyn. Guardian varautui pahimpaan.

"Muuuuuutta!" Warrek sanoi pirullinen hymy kasvoillaan. "Informaatio ei ole ilmaista, poju!"
Warrek naurahti ja naputti pöytää oikealla kädellään.
"Tuoppi per kysymys."

Guardian huokaisi. Hän tiesi, että Warrekin tapauksessa neuvottelu olisi mahdotonta. Sininen skakdi kaivoi haarniskansa taskusta pienen pussin, joka oli täynnä ratasmaisia kolikoita. Hän nousi tuoliltaan ja käveli kohti baaritiskiä. Hän palasi hyvin pian kädessään uusi tuoppi täynnä kullanhohtoista nestettä. Guartsu liu'utti lasin Warrekille ja istui paikalleen.

"Ensiksi. Nimda. Sanooko nimi mitään?"
Warrek joi puolet tuopistaan ennen vastaamista. "Pari tuttua on joskus puhunut jotain muutaman lasillisen jälkeen."
"Mitä?"
"En muista. Jotain puhetta tyhmistä matoran-taruista. Fedekk oli kokenut jonkin sortin uskonnollisen valaistuksen ja minä yritin puhua järkeä." Sen sanottuaan Warrek joi tuopin tyhjäksi uskomattomalla nopeudella.

"...eli ei mitään konkreettista."
"Ei ainakaan ennen ensi tuoppia. Vauhtia, poika."

* * *

Makuta veti hihastaan hieman lisäkortteja ja vaihtoi niitä käsikortteihinsa. Hän valitsi pienimmän mahdollisen käden sen mukaan, mitä Skahdit ajattelivat. Hän luki kaikkien ajatukset ja pelasi korttinsa.
”Miten tämä on mahdollista?” eräs nuori rumilus huudahti.
”Istu alas, Zuggak”, muut sanoivat. Heitäkin ärsytti tämän uuden hepun voittoputki, mutta häntä ei kannattanut aliarvioida.
”Uusi jako”, sanoi Krghoghtann-niminen Skakdi. Kortit jaettiin. Makuta katseli Skakdeja suorastaan tylsistyneenä pelien helppudesta; Skakdeilla ei tietenkään ollut minkäänlaista suojaa mieliensä ympärillä. Klaanilaisia vastaan pelatessa peli olisi muuttunut heti mielenkiintoisemmaksi, sillä useiden mielet oli suojattu. Hän oli jopa itse suojannut muutaman.

Kortit oli jälleen jaettu. Likaiset liskot pitelivät kynsissään resuisia kortteja. Yksi Skadeista tunnisti pakan päällimmäisen kortin sen ulkonäön perusteella, ja hänet heitettiin ulos. Manu hihitteli hetken tuolillaan. Hän jatkoi Skakdien tarkkailua laitettuaan kaikkien mielestä liian suuren panoksen. Muutamat maksoivat pitkin hampain, mutta ainakin puolet jätti pelin. Krghoghtann, Zuggak ja kolme muuta Skakdia jatkoivat peliä Makutan kanssa.

Toinen kierros alkoi. Manu laittoi lisää panosta, mutta muut maksoivat. Hienovaraisesti ilkiö livahti Zuggakin mieleen ja sai selville, että tällä oli tässä vaiheessa värisuora. Manu järjesti itselleen yhdellä numerolla isomman värisuoran. Zuggak katseli kortteja tyrmistyneenä ja hieroi silmiään epäuskon vallassa, kun kortit paljastettiin. Krghoghtann siveli leukaansa mietiskellen. Manu hymyili ja jakoi kortit.

* * *

Keskustelu oli jatkunut jo hetken ja pöydällä oli jo neljä tyhjää tuoppia. Guardian ei ollut saanut paljoa irti Warrekista. Keskustelun kohokohta oli ollut vihjaus mahdollisesta Zyglak- ja Nazorak-laivastojen yhteisliikehdinnästä etelässä. Guardian alkoi jo menettää toivoaan. Hän kokeilisi vielä kysyä muutamaa asiaa ennen luovuttamista.

"Tämä on muuten aivan Karzahnin hyvää." huomattavasti väsyneemmän näköinen Warrek sanoi hörppien tätä tuopillista rauhallisemmin kuin edellisiä. Warrekin suupielet olivat täynnä vaahtoa.
"Sanovatko kirjaimet Z, M ja A sinulle jotain?" Guardian kysyi.
Warrek laski tuopin pöydälle. "En tiedä. Mitä niiden pitäisi sanoa?"
"Jaa-a. Voisivatko ne muodostaa vaikka jonkun tuntemasi nimen?"

Warrek näytti erittäin pohdiskelevalta. Oli kuin hän yrittäisi epätoivoisesti kaivaa edes pientä muiston sirua niistä mielensä osista, jotka hän oli tietoisesti pyrkinyt unohtamaan.
"Zorak", Warrek aloitti. "...von...Maxitrillian...Arstein?"

Guardian kurtisti kulmiaan. "Toistaisitko."
"Zorak. Von Maxitrillian. Arstein."
Warrekin lausuessa nimen Guardian kaivoi esiin pienen paperinpalan ja kynän haarniskansa taskusta ja kirjasi nimen muistiin.
"Älä väitä, että tunnet oikeasti jonkun tuon nimisen", Guardian sanoi kirjoittaessaan. "Se on taiteilijanimi, eikö olekin?"

Warrek vastasi kieltävästi. "Eipä ei. Semmoinen pöyhkeä neropatti. Tapasin joskus sisällissodassa."
"Neropatti?" Guardian kysyi. Hänen ajatuksensa siirtyivät metallisiin tappajarobotteihin, jotka olivat hyökänneet Klaaniin yön pimeyden turvin. Yksi niistä makasi tällä hetkellä Verstaassa.
"Oliko hän hyvä koneiden kanssa?"

Warrek nyökkäsi. "Niinpä kai. Korjaili työkseen pyssyjä prikaati D:lle. Ei tykännyt juoda. Kaiken sen omahyväisyyden alla kyllä ihan kunnollinen heppu."

"Missä hän on nyt?" Guardian kysyi.

Warrek joi pitkän kulauksen lasistaan. "Tiedätkö ne Nektannin joukkojen panssarin...torjunta...harppuuna...jutut."
"Joo?"
"Ne, joiden terät repivät tankinkin läpi."
"Joo?"
"Ne, jotka räjähtävät ja ampuvat teriä joka suuntaan."
"...kyllä?"

Warrek otti yhä pidemmän ryypyn.
"Hän sai sssellaisen päähänsä."
"Auts."
"Silmien väliin."
"Tajusin kyllä."
"Arvaa, jäikö päästä mitään jäljelle."

Guardian ei vastannut. Hän katsoi nimeä pitkään ja raapi leukaansa kynällä. Avde siis työskenteli kuolleen kanssa. Tätä G ei ollut rehellisyyden nimissä aivan odottanut.
"No, ainakin sen takki oli kunnossa", Warrek sanoi. "Hieno takki kyllä. En ole varma, mitä teimme sille."
Guardian taittoi nimilapun ja työnsi sen takaisin haarniskansa taskuun. Hän kävi hakemassa baaritiskiltä vielä yhden pienemmän tuopin ja laittoi sen pöydälle.

* * *

Manulla oli jo sen verran käteistä edessään, ettei hän saanut tungettua kaikkea sitä taskuihinsa. Hän käväisikin ulkosalla katselemassa aineksia säkkiin. Hän tiiraili pimentyneessä illassa ympärilleen. Lopulta hän näki sammuneen, mustaan ryysyyn pukeutuneen Skakdin. Autiomaassa saattoi olla hyvinkin kylmä öisin. Niinpä Manu meni Skakdin luokse ja repi vaatteet tämän yltä. Skakdi heräsi siihen, mutta Manu tunki hänen päänsä suolakurkkutynnyriin. Sitten hän tyrkkäsi skakdiparan kokonaan sisään ja sulki kannen. Tepastellessaan sisään uusi säkkinsä mukanaan Manu kuuli tynnyristä korinaa:
”Olen allerginen suolakurkuille!”
”Omapa on ongelmasi”, Manu hihitti ja hiippaili sisään.

* * *

Warrek katsoi Guardianin tuomaa viimeistä tuoppia ja näytti siltä kuin haluaisi taputtaa.
"G, tiedätköss", humalainen Warrek sanoi. "Minä olen juonut tänään puoli tynnyrillistä. Luotatko tietoihini näin paljon?"

Guardian tuijotti Warrekin tuoppia. "En pelkää tietojen puolesta. Tätä lienee vaikea uskoa, mutta luotan siihen, mitä sanot."

"Hienoa, sitten meitä on kaksi", Warrek vastasi hilpeästi.

"Ei sillä, että pitäisin siitä, että juot noin paljon", Guardian sanoi. "Muistatko sisällissodan vuosipäivän?"
Warrek vakavoitui sekunniksi, mutta virnisti pehmeästi välittömästi.
"Hei, en tappanut ketään", hän sanoi, "ja Moe hankki sen jutun takia tuon tappelulaskurin."

Guardian vilkaisi laskuria. "On se kieltämättä hieno."
"Eikö vain."

* * *

”Tämä ei ole totta!” Zuggak karjaisi. ”Skarrarrarrarrararararararrrrr!”
”Siisti suutasi, poju”, Manu sanoi nautinnollisesti. ”Tämä on vain peliä.”
”PELIÄ, JOSSA MENETÄN KOKO OMAISUUTENI!”
”Itsepähän laitat sen peliin.”
”Tyyppi on oikeassa”, Krghoghtann sanoi ärtyneenä. Hänkin oli jo pannut peliin koko omaisuutensa, sillä ei voinut sietää sitä, että joku uusi hyypiö voittaisi heidät kaikki. Vain he kolme olivat pelissä. Manu naputteli pöytää tylpillä kynsillään, jotka tavallisesti olivat pitkät ja mahdollisesti raateluun sopivat mutta jotka nyt olivat Nazorakien kynsiä.
Tarvitsen sen uuden ruumiin, hän ajatteli. Eihän tässä voi elää.

Krghoghtann laittoi peliin loputkin jämät omaisuudestaan. Hän oli varsin varakas Skakdi, mutta ei pitänyt häviämisestä. Nyt kaikki oli vaarassa. Hän oli vetänyt seitsemän tuopillista karhuhaita muutama tunti sitten ja kärsi nyt hirvittävästä krapulasta. Manu iski pöytään pataässähain. Ja voitti.
”SKARRARRARARARARARRRRR!”
”Siivoa suutasi, vanhus”, Zuggak sanoi omahyväisesti, joskin harmissaan häviöstä. Heidän pitäisi nyt pelata velkapanoksilla. Krghoghtann ei pitänyt siitä, että häntä huomautetaan jostain, mistä hän on vasta huomauttanut huomauttajaa. Niinpä hän tinttasi nuorta Skakdia turpaan melko kovaa. Tämä lensi ikkunan läpi – suolakurkkutynnyriin.
”Peliä”, vanha Skakdi tuhahti ja jakoi kortit. Manu kumartui lähemmäs pöytää.
Minähän se alun perin huomautin poika parkaa... hän hihitteli itsekseen.

Hiki valui Krghoghtannin kasvoilta. Mustakaapuinen olento piteli vääristyneen näköisissä käsissään korttejaan. Skakdin kasvoille alkoi levitä hymy; hän oli saanut suurimman mahdollisen herttavärisuoran. Mahdollisuus sille, että tulisi tasapeli, oli naurettavan pieni, ja sille, että tulija voittaisi, vielä pienempi.

Mutta sitten, kun molemmat löivät korttinsa pöytään, Skakdin naama venähti sijoiltaan. Mustakaavulla oli korkein mahdollinen herttavärisuora ja hänellä itsellään oli seitsemän satunnaista korttia.
”Tämä on petosta!” Krghoghtann huudahti ja syöksyi Manua kohti. Skakdi veti Makutan hupun alas ja paljasti tämän naamion. Kaikki peliä seuranneet jähmettyivät paikalleen.
”Sinä… si-si-sinä… o-o-olet…” vanha Skakdi änkytti. Makuta katsoi häntä kylmästi.

Skakdi katsoi Makutaa suoraan silmiin ja hänen järkensä himmeni huomattavasti. Hän tunsi päänsä sisällä jotain ikävää. Makuta hymyili julmasti. Skakdin korvasta alkoi valua jotain sinistä. Muut Skakdit katsoivat tätä kauhun vallassa. Vanha Skakdi kaatui maahan ja jäi siihen.

Oli hetken melkein hiljaista. Moni katsoi pöytää, vaikka muutamat olivat vielä syventyneenä keskusteluihinsa – muiden muassa Guardian ja Warrek. Kului ehkä puolisen minuuttia. Sitten Skakdijärkäle nimeltä Bodyrakk huusi:
”MAKUTAAAAARGH!”

Manu ei ollut täysin varma, mitä tapahtui seuraavaksi, mutta kyseisen tapahtuman seurauksena hän löysi itsensä ilmasta. Tämä oli yksi niistä hetkistä, jolloin hän kaipasi vanhaa haarniskaansa. Pääasiassa sen siipiä.

* * *

Guardian oli kysymässä Warrekilta tämän pitkään kestäneen kuulustelun viimeistä kysymystä. Kysymys kuitenkin keskeytyi, kun jotain mustaa ja ruskeaa törmäsi Guartsun ja Warrekin välillä olevaan baaripöytään. Pöydällä lojuneet tyhjät tuopit singahtivat eri suuntiin satoina terävinä lasinsiruina ja koko baaripöytä petti. Viimeistä tuoppiaan hörppivä Warrek ja tiedonjanoinen Guartsu katsoivat hölmistyneinä paikkaa, jossa pöytä oli ennen seisonut. Makuta Nui päästi lievän tuskankurahduksen maasta.
"Au."

Warrek ja Guardian katsoivat toisiaan. Sitten he kääntyivät ympäri. Kaapin kokoinen skakdiköriläs seisoi vihaisena suunnassa, josta Manu oli lentänyt. Se hengitti raskaasti ja näytti poikkeuksellisen raivokkaalta jopa skakdiksi.
Körilään takana oli pienikokoinen joukkio aivan yhtä vihaisen näköisiä skakdeja. Osalla oli vielä pelikortit kädessä. Baarin muukin puheensorina oli hiljentynyt täysin. Baarimikko Moerakk kuivasi märkää tuoppia rätillä, mutta katsoi rikkinäisen pöydän päällä makaavaa Makutaa tympeästi.

"MURSKAA", Bodyrakk sanoi. "MURSKAA MAKUTA."

Sanan "Makuta" mainitseminen sai skakdit katsomaan maassa makaavaa olentoa erittäin murhaavasti. Makutoiden ja skakdien lajien väliset suhteet eivät olleet mitä lämpimimpiä, sillä Spiriah-nimellä kulkeva Makuta oli käytännössä ollut syyllinen Zakazin sisällissotaan.

"Tuo", yksi skakdeista sanoi aloittaen hiljaisesti, mutta sen äänenvoimakkuus kasvoi puhuessa. "Tuo tuli sisään jonkun kanssa. Kuka. Toi. Makutan. Sisään."

Kukaan baarissa istuvista skakdeista ei ollut täysin varma, minkälainen saastainen petturi oli päästänyt Makutan sisään. Monet ehtivät jo syytellä toisiaan samalla kun he kävelivät lähemmäs maassa makaavaa Makutaa.
Manu nousi vähitellen seisomaan. Hän katsoi ympärille kerääntyvää skakdi-joukkoa virnuillen äärimmäisen tekopirteästi.
"Eh. Anteeksi, olen saattanut erehtyä tavernasta."
Manu vilkuili sivusilmällä Guartsua ja yritti kuiskata tälle jotain niin hienovaraisesti kuin vain kykeni. Guardian teeskenteli, että ei huomannut. Hän kuitenkin nousi pystyyn kaataen samalla tuolinsa ja osoitti syyttävän sormensa erääseen mustaan skakdiin, joka lähestyi Manua.
"Näin sen! Tuo päästi sen sisään."
Musta skakdi näytti siltä, kuin sen maailmankuva olisi sortunut. Se osoitti takaisin Guardianiin.
"Itse päästit! Näin kaapusi!"

Humalainen Warrek pomppasi välittömästi pystyyn ja osoitti mustaa skakdia Guardianin tueksi. Pian mustan skakdin ystävät kuitenkin liittyivät hillittömään osoittelukisaan ja osoittivat kaikki Guardiania.
...ai. No ainakin minulla on Warrek puolellani, hänen sanallaan on jotain väl-
"HEI", Guardian sanoi järkyttyneenä, kun huomasi myös Warrekin osoittavan häntä. Warrek kuitenkin siirsi syyttävän sormensa pian takaisin mustaan skakdiin. Hän näytti pohdiskelevan hetken ennen kuin siirsi sormen takaisin kohti Guardiania.
"Warrek", Guardian sanoi ankeasti. "Mitä sinä teet."

"Pohdin shhhelviytymismahdollisuuksiani", Warrek sanoi tyynen rauhallisesti hymyillen ennen kuin kääntyi osoittamaan sormellaan jälleen mustaa skakdia.

"MURSKAA. MAKUTA."

"Me kyllä tiedämme, että se olet sinä, Guardian", yksi mustaa skakdia tukevista sanoi. "Nimesi kyllä tiedetään. Warrekin ystävä. 'Viimeinen Vartija'."
Jotkut skakdit nauroivat äänekkäästi Guardianin lempinimelle. Guardianin kämmen puristui nyrkkiin.

"Vaikka täytyy myöntää, Vartijat olivat sodassa aika hyviä. Ikävä kyllä olitte väärällä puolella."

"Häviäjäpuolella", Guardian sanoi vihaisesti mutta hymyillen hieman. "En ole vieläkään vakuuttunut, että se oli väärä."

Manu puristi pienet eripariset kätensä nyrkeiksi ja heilutteli niitä edessään. Makutan improvisoidusta haarniskasta johtuen ne eivät näyttäneet kovin uhkaavilta. Myös humalaisesti hoiperteleva Warrek lopetti osoittelun ja heilutteli nyrkkejään edestakaisin muristen uhkaavasti.



Skakdijoukot alkoivat lähestyä kolmikkoa. Osa niistä naksutteli niskojaan tai hakkasi nyrkeillään rintaansa. Muutama otti pöydältä tyhjän viinipullon ja löi sen rikki.
Moerakk huokaisi. Hän keräsi pullot ja lasit baaritiskiltä ja laittoi tiskille pienen kyltin, jossa luki skakdiksi "tarjoilu päättynyt". Sitten hän käveli tyynesti hienon tappelulaskurinsa luo ja nollasi sen. Kuiskauksin kiroten vihreä skakdi käveli baarin takahuoneeseen ja sammutti valot. Hän tulisi ottamaan lomaa.

Vihainen lynkkauslauma lähestyi Warrekin, Guardianin ja Manun muodostamaa kolmikkoa. Osa kohotti jo nyrkkinsä tai aseensa hyökkäykseen. Warrek, Guartsu ja Manu vilkaisivat toisiaan nopeasti ja nyökkäsivät.

Manu heilutti edelleen nyrkkejään. Muutama Skakdi tuli hänen luokseen uhkaavan näköisenä.
”No niin, poijjaat”, Manu sanoi hilpeästi. ”Aika vähän verrytellä.”
Hänen rinnastaan syöksähti suurehko, tummanpunainen varjokäsi, joka mottasi lähimmältä Skakdilta sisukset pihalle. Muuta katsoivat järkyttyneinä, miten tuo kummallinen otus tuuperrutti heidän toverinsa. Sitten he hyökkäsivät Makutan kimppuun.

Guardian antoi selkäsaunaa mustalle Skakdille, joka oli häntä ensimmäisenä osoitellut. Pian tämä anoi armoa kasan alimmaisena. Guardian, joka oli hänen päällään ja näin ollen kasan toiseksi alimmainen, ei pitänyt tilanteesta yhtään sen enempää. Warrek keinahteli muutaman kerran kasan vieressä ja tarkasteli hänen kimppuunsa yrittäviä Skakdeja. Ne lähestyivät Warrekia uhkaavasti. Warrek teki kädellään kutsuvan eleen ja heristi nyrkkiään. Sitten hän hoiperteli hetken ja kaatui ikkunan läpi. Skakdit hätkähtivät ja katsoivat toisiaan. Sitten he kohauttivat olkiaan ja hyppäsivät kasaan.

Manu oli myös kasan alimmaisena. Tosin eri kasan. Ja se oli isompi kasa. Hänellä alkoi olla tukala olo. Mutta sitten hän keksi jotain.
Heeheeeheeeeee… illuusio…

Oven eteen ilmestyi violetti Skakdi, joka huusi:
”MINÄ PÄÄSTIN MAKUTAN SISÄÄN!”

Kasa purkautui, kun kaikki yrittivät päästä näkemään, kuka huusi. Manu hiipi pois kasan alta. Sitten hän hiippaili erään vihertävän linnunpelättimen näköisen miekkosen luo, tarttui tämän käteen ja iski sen suoraan viereisen Skakdin mahaan. Sitten hän vetaisi muutaman uuden Skakdin päälleen lattialle.
Kaksi Skakdia katsoi toisiaan. Sitten he hyppäsivät toistensa kimppuun. Tappelu jatkui. Kaikki olivat huomanneet, että violetti tulija oli vain harhaa.

Guartsu oli saanut kerättyä voimansa ja puskettua itsensä kasan alta. Hän etsi katseellaan Warrekia ja Manua. Lattiasta kuului koputus. Guartsu katsahti jalkojensa alla olevien lattialautojen välissä olevaan
reikään. Sieltä pilkisti punainen silmäpari.



"Sinä huijaat", Guardian sanoi tympeästi lattialautojen alla olevalle Makutalle.
Manu hihitti. Guardian oli vastaamassa Makutalle jotain äärimmäisen sarkastista, mutta tämän aikomuksen keskeytti valtava skakdinyrkki, joka osui häntä vatsaan. Guartsu törmäsi baaritiskiin selkä edellä ja joutui tasaamaan hengityksensä.

Nyrkin omistaja käveli Guardianin näköpiiriin. Kyseinen skakdi oli kaapin kokoinen jättiläinen, joka tunnettiin ilmeisesti Bodyrakkina. Se naksutteli sormiaan ja lähestyi Guardiania muristen.
Guartsu antoi ymmärtää olevansa täysin uuvuksissa hetken, mutta rikkoi hämäyksen lyömällä Bodyrakkia suoraan rintaan kolme kertaa. Jättiläismäinen skakdi ei hievahtanutkaan ja Guardianin nyrkit vain läsähtivät vasten Bodyrakkin rintapanssaria.
Skakdi naurahti kumeaa nauruaan.

"Vartija, tappelet kuin lehmipoika!" se huusi riemuissaan.

"Kuinka sopivaa", Guardian vastasi. "Sinä tappelet kuin lehmä."

Bodyrakkin kärsivällisyys loppui ja se huitaisi taas kohti Guartsua. Tällä kertaa sininen skakdi oli kuitenkin varautunut ja Bodyrakkin nyrkki törmäsi baaritiskin läpi. Jossain taaempana Warrek oli hoiperrellut takaisin ikkunasta sisään ja kuritti kolmea skakdia samanaikaisesti kännisellä raivolla.

Bodyrakk lähestyi perääntyvää Guardiania hitaasti.
"Minä. Taitan. Niskasi. Minä ripustan pääsi seinälleni."

Guardian siirsi kätensä vyötärölleen.
"Minulla on pyssy."

Bodyrakkin hymy hyytyi. Pian jätti ulvoi maassa kivusta pidellen polveaan molemmin käsin. Se karjui raakalaismaisesti ja ylitti taatusti omalla "skarrarar"-huudollaan skakdinkielisen kiroilun pituusennätyksen. Guardian laittoi revolverin vyötärölleen ja juoksi kohti tavernan uloskäyntiä, jossa Manu miekkaili vihaisen skakdin kanssa rikkinäisellä lasipullolla ja Warrek kuritti sekä tavernan jakkaroita että häntä kohti hyökkääviä skakdeja.

Guardian ilmaisi sanattomasti Warrekille ja Manulle, että olisi mahdollisesti hyvä hetki poistua tavernasta. Ilmaisua helpotti huomattavasti se, että vihainen seitsemän skakdin joukkio jahtasi Guardiania.

Manu päätti tehdä jotain radikaalia. Lävistettyään vastustajansa käden rikkinäisellä pullolla hän saapasteli baarin takahuoneeseen, jossa Moe oli ryyppäämässä masennukseensa. Hänellä olisi nimittäin pitkä viikonloppu edessä. Makuta käveli välinpitämättömästi baarimikon ohi suoraan juomavarastolle. Moe huomasi liian myöhään, mitä Makuta aikoi tehdä. Siihen mennessä, kun känninen baarinpitäjä oli päässyt jaloilleen, Makuta oli raahannut kaikki tynnyrit ovelle.
”Mitä pirua sinä puuhaat, Makuta? Jätä viinani rauhaan!”
”Sori, pappa. Nyt ei auta muu kuin ottaa kovemmat otteet käyttöön.”
”Eiiii!” Moe kiljui kauhuissaan. Makuta suoritti suuren leikkausoperaation: hän laukaisi suuren varjosäteen, joka halkaisi jokaisen tynnyrin kahtia. Viina valui tappelun keskelle. Moni kastui likomäräksi, Guartsun jahtaajat etunenässä. Warrek oli sammunut ikkunan viereen. Guartsu oli aivan yhtä märkä kuin muutkin, mutta suurin osa alkoholista oli valunut hänen ylitseen. Manu hihitti tynnyreiden vieressä. Moe katseli häntä murhanhimoisena. Sitten hän poistui takaisin takahuoneeseen.

”Olipa siinä”, Guartsu huohotti.
”… paljon viinaa”, Manu täydensi. Guardian nyökkäsi. Moe palasi kirves kädessään. Manu ja G yrittivät paeta samasta ikkunasta. Se ei onnistunut. Moe tuli lähemmäs.
”Keksi jotain”, Guartsu sanoi.
”Sinulla on pyssy”, Manu protestoi.
”Panokset loppu.”
Manu tempaisi aseen Guardianin kädestä ja heitti sen baarimikon naamaan. Tämä kaatui maahan tajuttomana.
”Aika hyvä heitto”, Guartsu sanoi hilpeästi. Tappelu oli jälleen käynnissä. Viina oli piristänyt rähinää.
Kaksikko tunkeutui ulos ikkunasta – tällä kertaa yksitellen. Warrek nukkui maassa kyseisen ikkunan alla. He nostivat entisen sotalordin maasta ja kantoivat hänet baarin taakse. Siellä oli aitaus. Jossa oli Muakoja. Guartsu ja Manu katsoivat toisiaan. Ja virnistivät.

Muuan Skakdi, joka oli juuri menettänyt kolmetoista hammasta, hoipui ulos baarista. Hän meni aitaukselle lähtöaikeissa. Mutta hänen Muakansa ei odottanut häntä.

Hän oli surullinen.

Notfun katsoi Amazuaa. Hän tunsi lamaannuttavan, pistelevän kivun joka aaltoili koko hänen kehossaan. Tuska, minkä hän koki oli valtava. Hänellä ei ollut enään mahdollisuuksia.
Ainoastaan kuolema tai antautuminen. Hän sulki silmänsä ja toivoi ettei mitään olisi tapahtunut. Hän puristi silmänsä tiukasti yhteen ja oli kohta täysin hiljainen. Yhtäkkiä hän heräsi valkoisessa huoneessa joka oli täysin tyhjä. Hän näki pelkkää valkoista silmänkantamattomiin. Sitten hän kuuli äänen.


"Kuka olet?", Notfun kysyi toiveikkaana. Hän ei tuntenut kipua enään. "Olen eräs.. No nimeni ei ole tärkeä, mutta voin pelastaa sinut tästä pälkähästä missä olet tälläkin hetkellä, tai no itseasiassa en voi, mutta voin tarjota makkaraa. No en sitäkään, mutta ymmärrät pointtini", valkokaapuinen hahmo sanoi.
"...Tälläkin hetkellä? Minähän olen nyt täysin eri paikassa kuin äsken", Notfun huomautti.
"Itseasiassa et. Tämä tapahtuu pääsi sisällä. No kuitenkin, sinun aikasi ei ole koittanut vielä. Kohtaloasi ei olla täytetty", hahmo sanoi. Yhtäkkiä kaikki sumeni ja muuttui erinlaiseksi. Notfun tunsi jälleen kivun jä näki palkkionmetsästäjän yläpuolellaan.


Notfun ponnisti, ja pääsi säteen otteesta. Hän juoksi minkä jaloistaan pääsi, mutta Amazua seurasi häntä... Notfun kuitenkin otti rommipullonsa esiin, hörppäsi sitä, ja lähti juoksuun. Amazua ei enään pysynyt perässä. "AAHAHAHAHA AHAHAHA HAHAHAHAHA AHAHAHAHAH! Kapteeni Notfunia ei noin vain ilman rahaa saada tekemään yhteistyötä! AAAHHAHAHAHAHAHAHAAHHAHA", Notfun nauroi ja jatkoi juoksuaan.

Klaanin saari, hevonkuusi

Matoron tummanpuhuva hahmo seisoi rantakivellä tiiraillen kiikarillaan.
Tuuli oli yltynyt aamusta ja se puhalsi viileänä mereltä. Aallot iskivät rantakivikkoon.

"Woaah, kaksi karhuhaita taistelemassa", hän lausahti katsoessaan merelle. Vierellä seisovi Killjoy käänsi kevyesti tönäisten Matoron pään pois mereltä.

"Etsimme Klaania, emme karhuhaita.", hän totesi.

"Luulen näkeväni Klaanin tornin", Matoro lausahti pieni ilon pilke sinisessä silmässään.
"Näytä", Killjoy sanoi välittömästi ja nappasi irtonaiset teleskooppisilmät jään Toalta. Tämä nosti valkoisen kiikarin silmilelen ja zoomasi.

Kiikaria oli harvinaisen epäkätevä käyttää manuaalisesti. Normaalisti se toimi ajatuksen voimalla naamion energialla, mutta nyt sen zoomamiseksi pitää vääntää erästä pientä ratasta laitteen sisältä.

"Admin-torni näkyy tuon metsän takana, lähellä rantaa.", Joy vahvisti Matoron havainnon.

Joukko lähti nopeasti kohti Klaania.

* * *

"Taidamme olla Lehu-metsässä.", Kapura havainnoi ympäristöä. He kävelivät jonossa kapeaa metsätietä. Ympäristössä oli korkeita lehtipuita sekä saniaisia.

"Tämä saari vaikuttaa vallan mukavalta paikalta.", Saraji totesi silmäillessään luontoa. Erilaisia raheja vilahteli metsikössä aina välillä. Taku-ankkojen ominainen tak tak tak tak kuului jostakin.

Suuri tapiiri jolkotti puiden takana.

"Rakastan saaremme faunaa.", Matoro sanoi.
"Ja sivistyssanoja?", Summer kysyi ivallisesti.
"Kaikesta saa fiksumman kuuloista parilla sivistyssanalla. Olen oppinut sen Manulta.", Matoro vastasi.

Matka jatkui leppoisan keskustelun merkeissä. Kuusikko ohitti erään matorankylän, josta kerrotiin matkaa Klaaniin olevan enää pari kioa.

* * *

Klaanin suuri metalliportti aukeni sulavasti. Muurilla seissyt matoran tervehti tulijoita ja sulki massiivisen portin Klaanilaisten jäljessä.
Linnake oli korjaantunut silmissä Yö Kauhun jäljiltä.

Erinäisä matoraneja käveli kaduilla matoran-talojen lomassa. Suuri Bio-Klaanin torni kohosi koko alueen keskustassa. Sen yläosissa oli edellen näkyissä rikkinäinen seinä, josta Killjoy ja se tappajakone olivat pudonneet päiviä sitten.
Neljä klaanilaista syöttivät oven kortinlukijaan tunnuksensa ja astuivat sisään vahkikaksikon kanssa.

"Käväisen tutkimassa Creedyltä missä se pullo on. Luulen, että lähdemme hakemaan sitä huomenna.", Killjoy sanoi aulassa. Hän asteli hissiin kahden vahkinsa kanssa.

Arkistot

Suuren, maanalaisen kirjasto hallin sisällä oli kaksi klaanilaista. Kirjojen täyttämät hyllyt ympäröivät Domekin ja Arkistopitäjä Vaehranin joka askelta hallissa, kerroksessa ja korridoreissa.
Suuntaessaan syvemmälle arkistojen uumeniin, valot alkoivat himmeä vähitellen. Valon Toa pohti, olivatko Klaanin remonttiryhmä kitsaimpia saitureita mitä hän ei ole koskaan tavannut.

"Tässä ollaan; Osasto 7-A. Kaikki uusimmat ja merkittävimmät tietokirjat ovat tässä. Täältä jos mistään pitäisi löytyä sitä mitä etsit. En kyllä lupaa mitään", Vaehran sanoi pysähtyessään suuren kirjahylly rivin eteen.
Valon Toa kiitteli Vaehrania ja Tulen Toa jätti Domekin yksin kirjahyllyjen kanssa.
Domek alkoi heti ottamaan hyllyistä erillaisia kirjoja mitkä näyttivät sopivilta ja selaili niitä.
Yksi nimi, tai pikemminkin lyhenne, oli hänen mielessä: "ZMA". Toa selaili erillaisia kirjoja ja kääröjä ja yritti etsiä minkä tahansa "ZMA":han liittyvän tiedon, mikä auttaisi häntä etenemään. Mutta mistään hän ei löytänyt mitään mikä liittyisi sanaan "ZMA". Zakaz, Zamor, Zadatth, Zivon, Zyglak... Mutta ei "ZMA":ta.
Yhdessä kirjojen takana löydetyssä käärössä oli erillaisia reseptejä ruokiin, jossa käytetään suurimmaksiosaksi Madu-hedelmiä ja Visorakien lihaa. Monet listan ruokalajien nauttimiseen täytyy myös pitää lähettyvillään noin kymmenen gallonaa vastamyrkkyä, lääkeyrttejä ja ruoansulatus-pillereitä.
Toisessa käärössä oli taas Vortixxilaisia rakkausiskelmiä, jonka laulut tuo kaikille ei-Vortixxilaisille myötähäpeää pelkästään siitä, että ovat käärön kanssa samassa huoneessa.
Tunteja tuntui kuluvan, eikä Domek yhäkään löytänyt mitään mikä auttaisi häntä etenemään. Himmeiden valojen vaikutuksesta Domekin alkoi vähitellen väsyä. Ja ennen kuin Toa huomasikaan, hän sulki jo silmänsä ja alkoi vaipumaan uneen.

"Domek."

Erittäin tuttu ääni kuului Valon Toan korvissa. Ääni, jota hän ei kuvitellut kuulevansa enään koskaan.
Domek nousi ylös ja alkoi katsomaan siihen suuntaan mistä hän ajatteli äänen kuuluvan.
Domek näki hänet. Valon Toa ei voinut uskoa silmiään ja laittoi kätensä suunsa eteen. Hän ei ole muuttunut yhtään, hän oli juuri sellainen kuin oli vuosia sitten.
Mutta hän ei näyttänyt yhtä iloiselta. Hän tuijotti Valon Toaa kylmästi. Domek huomasi tämän eikä enään riemuitse.
Henkilö käänsi selkänsä Domekille ja alkoi kävelemään pois. Valon Toa alkoi juoksemaan hänen perään epätoivoisesti, mutta jostain syystä ei pystynyt liikkumaan enään eteenpäin.
Yhtäkkiä Domek tunsi suunnattoman polttavan kivun hänen käsivartensa läpi. Hän käänsi katseensa taakseen eikä käsittänyt mitä näki.
Abstrakti ja suunnaton varjomainen Olento oli napannut hänet monilla tuhansilla raajoillaan Toan käsivarsiin ja samalla kietoi muut raajansa Domekin ympäri.

Valon Toa

Domek ei pystynyt keskittämään ajatuksiaan. Jokin tuntui kuin olisi tunkeutunut hänen mieleensä. Jokainen avunhuuto mikä hänen suustaan ei kuulunut.
Valon Toa yritti välttellä Olennon katsetta, mutta ei voinut. Sen katse oli jotain täysin selittämätöntä ja muukalaista.

Valon Toa

Varjo-käsi läpäisi Valon Toan rintakehän. Valon Toa ei tuntenut mitään.

D o m e k

Domek kaatui taaksepäin kirjahyllyyn, pudottaen kirjoja Toan päälle. Hän tärisi hieman ja hikoili. Valon Toa alkoi tunnustelemaan rintakehäänsä ja raajojaan. Ei haavaa, ei edes pienintäkään naarmua.
Hän tarkasteli jokapuoleen, eikä nähnyt mitään.
Domek nousi jaloilleen ja sytytti kämmeniinsä valon leimahduksen. Ei vieläkään mitään. Domek kaatui takaisin lattialle ja yritti rauhoittaa itseään.
Pian Valon Toa huomasi kirjan hänen jalkojen juurella. Hän nosti sen ja selaili sitä hetken. Se oli kirja Zakazin sisällissodasta, jonka kirjoitti useat sotaveteraanit ennen heidän kuolemaansa.
Yhdessä kohdassa oli henkilötiedot useimmista sodan merkittävimmistä henkilöistä. Useat niistä eivät edes yrittäneet olla neutraaleja.

Warrek

Nektannia vastaan taistellut sodanherra. Suhteellisen hyvä päälikkö, mutta hajamielinen juoppo, joka ei loppujen lopuksi saanut mitään aikaan. Tunnettu sodassa erikoisista taidoistaan ja tempuista. Nykyään hän on mahdollisesti jossain Zakazin baarissa juomassa itseään hautaan."

Zaiggera

"Yksi Warrekin tärkeimmistä luutnanteista. Sotaisa ja helposti raivostuva nainen, mutta erittäin kuuma pakkaus. Yksi kirjoittajista kirjoittajan ystävistä yritti pokata häntä, mutta katkeutti pikkusormensa ja menetti osan hampaistaan.
Nykyään hän asuu yksikseen pienessä mökissä ja ampuu kaikki jotka yrittävät lähestyä maalleen."

Zaktan

"Se Pirakan penikka olisi pitänyt heittää Takea-haille."

Zameckirg

"Urhea Z.S.L. Yrittäjä-laivan kapteeni ja myöhemmin amiraali. Tunnettu taisteluistaan Syväläisiä vastaan ja voitokkaista meriretkistään ja sodistaan. Kuoli uskomattoman laimeasti kun silta putosi hänen päälleen."

Domek haukotteli hieman ja nauroi osalle tekstin sisällölle silloin tällöin. Vaikka hän ei löytäisi koskaan etsimäänsä, oli silti mukavaa lukea jotain vaihteeksi. Toan kääntäessään sivua, hän löysi jotain yllättävää.

Zoorac Makhsitirilien Arsatain AKA. ZMA

Toisin kuin muut sivun henkilötiedot jotka olivat parhaimmillaan noin kolmasosaa sivua pitkä, koko sivussa ei lukenus muuta kuin ZMA:sta.

"Zoorac Mahkhsitirilien Arsatain on sodan alkuaikoina mahdollisesti elännyt hirviömäinen Skakdi soturi, jonka pelkkä olemassaolo taisteluareenalla sai viholliset perääntymään. Ne harvat jotka selviytyivät taistelusta oli usein kuvaillut ZMA:ta lähimmäksi asiaksi oikean maailman Irnakkiin. Erään tarinan mukaan eräässä taistelussa hän kirjaimellisesti raivasi tieltään jokaisen vihollisensa ja värjäsi koko taistelukentän verellä, ilman minkäänlaista naarmua tai väsymystä. Toisen tarinan mukaan hän tappoi oman komentajansakin kun tämä erehtyi seisomaan juuri siinä missä ZMA nousi maasta esiin, eikä kukaan uskaltanut sanoa tästä mitään. Silminnäkijöiden mukaan ZMA:n keho kipinöi salamoita ja hänen kasvonssan puhdasta raivoa, mutta useat kertomukset hänen ulkonäöstään kävivät ristiriidassa toisiensa kanssa.
Useimmat vanhimmat asukkaat olivat väittäneet, että ZMA oli yksi ensimmäisiä Skakdeja, jonka Makuta itse oli luonut soturiksi.
Erään mukaan yksi hänen alamaisistaan oli puukottanut tätä selkään ja heittänyt ruumiin rotkoon.
ZMA:n olemassaolostaan on usein kiistelty, mutta huhujen mukaan

Domek käänsi sivua, mutta vastoin hänen odotustaan seuraava sivu oli peitetty maalilla ja tsen jälkeinen sivu revitty pois. Teksti loppui siihen.
Domek selasi kirjaa uudelleen yrittäessään löytää lisää ZMA:sta, mutta kaikki mitä ylimääräinen tieto minkä hän löysi ei auttanut häntä millään tavalla.

Valon Toa alkoi pohtia lukemaansa hetken. Heillä on siis vastassaan Skakdien Mörkö itse.
Epämiellyttävä ja uskomaton ajatus, mutta se oli ainoa johtolanka mihin voi tarttua.
Domek nousi ylös ja otti kirjan mukaansa.

"Matka Zakaziin siis", Domek julisti itselleen.

Bio Klaanin satama, monia vuosia sitten

"Olemme perillä", Sheelika ilmoitti.
"Kiitos oikein paljon avusta Toa Sheelika", yksi Matoralainen kauppias kiitteli Sheelikaa lämpimästi. Hän oli auttanut Matoralaisia purkaamassa heidän lastiaan satamalle ja kuljettanut ne tavaravarastoon. Muut Matoralaiset järjestelivät viimeiset lastit paikoilleen.
"Ilman sinua näiden purkaamiseen olisi kulunut ties kuinka kauan. Näyttää siltä, että tänään pääsemme kotiin paljon aikaisemmin kuin odotimme", Matoralainen sanoi.
"Ei kestä", Sheelika sanoi hyvin elottomasti, mutta kauppias ei huomannut sitä.
"No niin pojat, eiköhän nyt lähdetä kotiin", Matoralainen ilmoitti kaikille muille. Muut vastasivat myöntävästi ja alkoivat suuntaamaan kauppiaan kanssa ovea päin.
"Eipäs hoppuilla", ääni kuului heidän takaa. Pieni Matoralainen käveli varastohuoneen keskellä lastien takaa, .
Kauppias katsoi häntä päin yllättyneenä. "Rowash, mutta... Mutta...".
"Luuletko etten tiedä mitä teet selkäni takana?", Rowash keskeytti hänet ja käveli Sheelikan viereen, "Kiitos avusta, Sheelika. En tietäisi mitä tekisin ilman sinua."
"Mutta... Toa Sheelika, miksi sinä... Mitä...", Kauppias höpisti eikä pystynyt puhumaan kunnolla.
Sheelika ei vastannut ja siirsi katseensa alas maahan.
Yhtäkkiä varaston sivulla oleva pieni ovi avautui ja sisään käveli useita Kiekonheittimiin aseistautuneita Matoralaisia.
Kauppias ja muut alkoivat perääntymään. "Rowash! Lupaan etten koskaan enään astu tiellesi, pyydän antaudun! Säästäkää meidät!"
Rowash tirskui itsekseen, "Pojat! Näytäkää heille täällä oikein määrää."
Matoralaiset laukaisivat kiekonheittimensä. Ainoa mikä kuului oli Kauppiaiden tuskanhuudot.
Sheelika kaatui polvilleen, "Mitä minä tein. Mitä minä tein."
"Älähän nyt Sheelika rakas", Rowash sanoi itsetyytyväisesti, "Pelkkiä mitättömiä tyhjäntekijöitä".

[spoiler=Tärkeää]Tietystiä syistä, ämä tapahtui vähän jälkeen edellistä viestiäni, joten tavallaan sijoittuu joko ennen tai samaan aikaan muiden viestien kanssa.[/spoiler]

Laivaston telakka



Aamu sarasti. Keetongu varusteli valitsemaansa alusta, Kirikori II:sta Nynrahin pikamatkaa varten. Alus ei ollut kovin suuri, kolmenkymmentä metriä keulasta peräsimeen, mutta siinä oli voimakkaat potkurimoottorit sivuilla ja päällä. Alus oli tehty suurimmaksi osaksi Ämkoo-vuoren rinteillä kasvavista suurista kuusista, mutta asevarustelun takia siihen oli asennettu rautaiset keula- ja peräpanssarit ja kolme Cordak-sarjatuliasetta, joiden pidennetyt piiput pilkistivät puukuoren aukoista.

Keetongu oli valinnut mukaansa kaksi Onu-Matorania: Ontorin, joka kantoi tuhkanharmaata Pakaria ja Ternokin, jolla oli läpikuultavan violetti Kaukau. Höyryaluksilla ei voinut lähteä matkaan yksin; esimerkiksi jonkun täytyi täytellä uuneja silla aikaa kun kapteeni ohjasi.

Keetongu antoi lähtömerkin. Matoranit heiluttivat merkkilippuja. Telakan rautaovet aukaistiin ja Kirikori II liukui ulos raidetta pitkin.

Tongu käynnisti moottorit. Männät liikkuivat. Potkurin pyörivät. Alus nousi lentoon, ensin hitaasti, mutta kiihdytti sitten ja syöksyi taivaalle. Alus kaartoi meren rannalle ja lähti sitten kohti pohjoista rannikkoa pitkin.

Sukellusvene

Snowie istui sukellusveneen ohjaamossa. Hän keikutteli hiljakseen tuolillaan, ja tuijotti pimeää ohjauspöytää. Missään ei ollut valoja. Varmaan jo useamman kymmentä kertaa hän oli koettanut saada pitkänmatkan radiolähettimeen virtaa. Hänessä ei kuitenkaan ollut pahemmin sähköinsinöörin vikaa.

Hän nousi, seisoi hajamielisenä hetken paikallaan, ja istui sitten uudelleen. Sitten hän nousi taas seisaalleen, käveli hetken ympyrää, ja istui lattialle. Toimettomuus oli eräs lumiukon mieluisimmista asioista. Mutta nyt olisi pitänyt tehdä jotain.

Snowie kurottui, ja kiskaisi huoneen nurkassa lojuvan kassinsa vierelleen. Tutuin ottein valkoiset kädet avasivat läpän, ja kiskaisivat vetoketjun auki.

Lumiukko levitti lattialle laukkunsa sisältöä.

Sen mukavan erakon vanhahtava Cordak-tussari. Panoksia jäljellä pyöreät nolla, emmekä varmaan pääse merenpohjasta pois räjäyttämällä mitään. Tai no, räjäyttäminen nyt ei ole muutenkaan minun juttuni, mutta mukava muistutus siitä, kuinka avomielisiä ja ystävällisiä tuntemattomatkin voisivat olla toisilleen.

Hän laski puusta ja metallista valmistetun tuliaseen maahan, ja tarttui seuraavaan.

Nazorakein valmistama tarkkuuskivääri. Hienoa mattapintaa, ladattu täyteen tainnuttavilla kuulilla. Matoran-vastarinnan esineistöä oikeastaan. Hienoa, kuinka pitkälle pelkällä päättäväisyydellä ja rohkeudella pääsee.

Tämän pitkän ja siron aseen jälkeinen pyssy muistutti jonkinsorttista tukkoon mennyttä höyryimuria.

Vanha painetykki. Jytyä pitäisi löytyä enemmänkin, mutta ei silti tehnyt naarmuakaan siihen nukkeheppuun. No, väkivalta ei minusta ikinä ole ollutkaan ratkaisu.

Seuraava esine oli huomattavasti pienempi, ja yleisesti ottaen enemmän lumiukon mieleen kuin aseet.

Riipus tuskin on juuri minkään arvoinen, mutta se markkinapäivä... Se se oli jotain. Ensimmäinen kertani Bio-Klaanin markkinoilla. Hyviä aikoja.

Snowmanin kädet siirtyivät kultaisesta ketjusta tummaan nauhaan.

Minulla on tämäkin mukana? Sinänsä hienoa, mutta ikävästi tuo mieleen sen, että tälläkin hetkellä voisin keskustella "Everstille" radion välityksellä, jos tuo halvatun rakkine toimisi.

Lumiukko kietaisi liinan päänsä ympärille ja kiristi. Hän lopetti kassinsa tonkimisen, tiesi, ettei siellä ollut mitään, mikä auttaisi heidät pois meren pohjasta.

Snowie käveli aivan sukellusveneen etuikkunalle, ja katsoi ulos pimeyteen. Merilevääkään ei näkynyt. Lumiukko oli viettänyt elämästään "ainakin vuoden ja kuusi neljästoistaosaa" merten alla, eikä kokenut ikkunan takana näkyvää maisemaa niinkään masentavana. Enemmän häntä ahdisti ikkunaruutuun heijastuva apaattinen hahmo, joka ei näyttänyt lainkaan omalta hilpeältä itseltään.


SS Rautasiipi

Amiraali piristyi hieman nähdessään viereensä heijastuvan hahmon ikkunaruudussa. Nuori Ylikersantti 1034 asteli varovaisesti johtajansa viereen sininen baretti päässään aavistuksen kallellaan. Amiraali kuittasi nuorukaisen kysyvän katseen tylysti.
"Rakkauteen liittyviä ongelmia. Tuollainen kloppi ei niistä ymmärrä mitään."
"Öh, kaikella kunnioituksella herra Amiraali, mutta eikö rotumme-"
"Kuten sanoin, ei ymmärrä mitään. Joten, toit Kenraalin viestin?"

1034 ojensi sinetöidyn kirjekuoren Amiraalille, ja jäi seisomaan odottavan näköisenä. Amiraali tiedusteli, että mitä 1034 oli vailla.
"Ei, en minä mitään, luulin vain, että tuon viestin sisältö koskisi minuakin."
"No, tässä seisoo, että tämä Uusi Sukupolvemme ei ole kyllin hyvä. Kuulemma jotain geenimuunteluun liittyviä ongelmia. Kenraalimme käskee meitä lähettämään koko sakin paria koekappaletta lukuunottamatta uudelleensijoitusosastolle."
Ylikersantti katsoi kauhuissaan.
"Mu-mutta hehän ovat jo-"
"Nyt, poistu häiritsemästä, ellet tahdo itse heittää koko kööriä kohtaloonsa."
1034 teki kunniaa, ja poistui vilkkaasti.

Nuori torakka kulki komentosillan metalliovien läpi Rautasiiven käytäviä pitkin pieneen taukohuoneeseen. Pöytien ääressä istuvat Nazorakit käänsivät katseensa kohti tulokasta.

Ensin tuli hiljaista. Sitten alkoi supina.

Ylikersantti kääntyi kannoillaan, ja aloitti matkan kohti omaa hyttiään. Hän ei kestänyt mainettaan "Amiraalin suosikkina", varsinkaan, kun monien torakoiden mielestä hän ei sopinut hommaan lainkaan. Ja vaikka kukaan ei sitä ääneen sanonutkaan, kaikkien mielestä hän oli liian pehmeä.

Klaanilinnake

Matoro istahti huoneensa nojatuoliin raskaasti. Hän katseli huonettaan. Vaalenaharmaat seinät, työpöytä täynnä papereita, pari kaappia sekä suuri arkku. Pari valokiveä katossa luovat kirkkaan valaistuksen huoneeseen.

Toa nousi hetken kuluttua ja avasi huoneensa ikkunan. Korkealta oli näkymä kauas metsiin ja vuorelle. Viileä tuulenvire tuli avoimesta ikkunasta sisään huoneeseen.

Matoro avasi suuren kaapin ja otti sieltä erilaisia haarniskan paloja. Matoro irroitti rintapanssarinsa ja katsoi siinä olevaa reikää. Myös selkäpanssarista löytyi ikävä viilto. Musta toa heitteli huoneensa nurkkaan rikkinäisiä ja otti kaapista ehjiä haarniskan osia. Joku saisi korjata nuo joskus.

Toa kiinnitti uudet panssarit rikkinäisten tilalle ja katseli itseänsä suuresta peilistä. Puhtaan musta haarniska ilman rikkinäisä paloja. Hänen silmiinsä osuu kuitenkin väkisin hänen naamionsa. Matoro nappasi vyöstään teleskooppisilmät ja irroitti kanohi Cencordinsa.

Toa istahti pöytänsä ääreen ja nappasi muutamia välineitä pöydän hyllyköstä. Matoro käsitteli naamiota valkoisissa käsissään.
"Mitä? Tuossa on tekstiä.", hän tajusi. Vasemmansilmän alla oli pienellä matoran-aakkosia. Tämä kohta olisi normaalisti teleskooppisilmän alla.

"Makuta Itroz, Projekti Nimda"

Sen, että kanohi oli makutoiden luoma, Matoro tiesikin. Mutta "Projekti Nimda"? Mitä se voisi tarkoittaa?
Toa käänteli naamiota käsissään muttei löytänyt mitään muuta erikoista. Hän poisti teleskooppisilmän vääntyneet kiinnikkeet ja tunnin näpertelyn jälkeen teleskooppisilmä oli jälleen kiinni naamiossa.

Toa asetti kanohin päähänsä.

"Nimda? Mikä se tarkalleen on?
Miten se liittyy naamioon?
Mitä tämä kaikki tarkoittaa?

Mitä sillä trooppisella saarella oikein tapahtui?
Se olento puhui Nimdasta.
Kaikki ei ole kohdallaan."