Järvi, Zyglak linnoituksen porteilla



”Auh... pääni, taas jotain...”, GK sanoi raapien hetken päätään.

”Meillä on isompiakin murheita kuin päänsärky”, Umbra vastasi hämmentyneenä.

Qewa katsoi närkästyneenä isäntäänsä.
Fikou hyppäsi Umbran olkapäälle ja sitten kaksi yrittivät hiipiä huomaamatta, parhaansa mukaan.
”Ainut ongelmallinen asia suuressa koossa taitaa tosiaankin olla kova ääni.”, Glatorianking sanoi:

”Mitäs me nyt teemme...
En usko, että nämä ovat mitään verrattuna siihen pahaan kaksoisminääni. Miksi emme siis hyökkää?”.

”Sitä olikin vain yksi, näitä on kaksi ja se ei tosiaankaan suuttunut niin paljon kuin olisi voinut, ehkä siinä oli rajoituksia tai jotain, Zyglakit sen sijaan ovat sellaisia, että yhden kellistäminen vaatii oveluutta, olemme erittäin vaarallisessa paikassa-”, Umbra sanoi, mutta katseet keskeyttivät hänet.

Vartijat äkkäsivät happikuplia ja olivat valmiita katsomaan lähempää, mutta GK napppasi kalan ja ohjasi sen kohti zyglakeja epäilysten välttämiseksi.

”-Miedän pitänee päästä niiden taakse, muuta vaihtoehtoa ei ole. Minä tunnen nämä otukset sinua paremmin, jos minä menen ensiksi niin voit aina yrittää auttaa minua”,Umbra jatkoi.

”Minulla ei ole hajuakaan näistä otuksista ja meillä on suunnitelma, joka ei edes ole suunnitelma, pidän itse suorasta hyökkäyksestä, ennemin tai myöhemmin nuo kuitenkin nappaavat meidät, estämättä.

Klaanin telakka, Komentohuone

Viime päivien aikana ajatus Nynrahista ja kuljetusten loppumisesta oli vaivannut Keetongun mieltä. Vaikka tapahtumat torakkarintamalla olivat olleet hiljaisia, laajempi sota oli ilmeisesti tulossa, ja Nynrahin möröiltä tilattu alus olisi tärkeä. Keetongu oli päättänyt ottaa kaksi rohkeaa Matorania mukaan ja lähteä pikamatkalle Nynrahille nopealla, pienehköllä höyryrahtilentoaluksella. Hän oli kutsunut laivaston johdon koolle kertoakseen suunnitelmistaan. Hän esitti, että Tehmut ottaisi väliaikaisjohdon matkan ajalta, mutta Keetongu yrittäisi olla viestintälaitteiden kanssa mahdollisimman paljon yhteydessä Klaaniin.

"Mutta ajat ovat vaaralliset, ja juuri nyt laivastolle on tarvetta. Matoranit tarvitsevat suuremman johtajan, joka nostaa työmoraalia ja hätätapauksissa vaikka taistelumoraalia", Tehmut selitti. Hän oli Matoran kuten muutkin Keetongua lukuunottamatta laivastossa. Hän oli vielä huomattavan pieni Matoran, ja vaikkei hän ollutkaan syntynyt johtajaksi, hän osasi tehdä päätöksiä tiukissa paikoissa. Hän oli myös hyvä taktikko.

"Eikö Toa Hemiljou ollut aikoinaan Laivastossa? Hän olisi hyvä varajohtaja laivastolle! Suuri Toa ja Klaanin Sotien veteraani! Häntä rivimiehet seuraisivat!" selitti Wepon, toinen vastapalkatuista Ta-Matoraneista innoissaan. Hän oli liittynyt laivastoon kolmisen vuotta Hemiljou-välikohtauksen jälkeen.

"Hemiljou? Suuri Toa ja Klaanin sotien veteraani? Hän työskenteli rahtilaivastossa kolme viikkoa, koska oli pahasti veloissa Frakerakk-Skakdille. Sille, joka pitää peliluolaa eräällä Admininaukion sivukujalla.", Tehmut sanoi.

"Minä muistan hänet! Hän pinosi kaikki kontit hutiloiden. Muistan, kun Frakerakk nosti hänet seinälle sen jälkeen, kun "Suuri Toamme" oli käyttänyt palkkarahansa terästettyyn rommiin Keskiuudessa Kievarissa", sanoi vanhempi rahtilastaaja Kormakh.

"Terästettyyn rommiin?" Tehmut kysyi.

"Joo, Keskiuuden erikoinen. Keskiviikkoisin puoleen hintaan. Hyvää, jos et ota liikaa."

"Hemiljouta ei näkynyt sen jälkeen."

"Minä pidän enemmän Vanhasta Kievarista. Sopivan välimatkan päässä Frakerakkin luolasta."

"Frakerakkin pelit on peukaloituja."

"Sinulla on vain huonoa tuuria."

Keetongu nousi seisomaan. Matoranit vaikenivat.

"Selvä sitten. Lähden huomenna."

Hassut pikku Matoranit. Kumpa ei olisikaan mitään sotaa.

Sukellusvene

Snowie oli palannut sukellusveneen käytävällä nuokkuvan Mäksän luo. Lumiukko istahti silmänsä sulkeneen ilman Toan viereen ja tapitti tätä odottavan näköisenä. Hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen Ämkoo avasikin silmänsä.

"No?"
"Aiotko jatkaa?"
"En."
"Kiiiiltti."
"Hmph."

- - -

Sateen pahoinpitelemä kallioiden ympäröimä savimaa osoittautui hyvin upottavaksi. Vihreä Toa asteli varovasti pitkin kuramaasta pilkottavia kiviä, pysytellen täten upottavan maan ulottumattomissa. Välillä ilman Toa oli vähällä liukastua, sillä kiviä ei ollut lainkaan helppo havaita iltahämärän laskeutuessa maaston ylle.

"Herka, olen täällä!", Ämkoo huusi pimeyteen. Vastausta ei kuulunut.

Ämkoo kirosi hiljaa mielessään. Typerä tulipää oli haastanut hänet kaksintaisteluun, vaikka lopputulos oli jo selvä. Ja missä Herka edes oli? Kaksintaistelupaikaksi sovittu ikivanha louhos epäilytti Ämkoota siinä missä myös vastustajan puuttuminenkin. Jokin oli vialla.

Äkkinäinen jyrähdys sai Ämkoon miltei horjahtamaan nurin. Toa ehti juuri ja juuri väistää takaansa hyökänneen valtavan rahin iskun. Kuma-nui syöksyi Toaa kohti valtaisan hammasrivistönsä kera.

Ämkoo karjahti ja keskitti elementti-iskun suoraan kohti rahin suurta päätä. Olento ei kuitenkaan välittänyt iskusta vaan paiskasi Toan maata vasten. Sitten Kuma-nuin eturaajat painoivat Ämkoon rintapanssaria, saaden Toan uppoamaan koko ajan syvemmälle saveen.

"Kas, sinä tulit", kuului Herkan ääni kallioiden päältä.
"Kiroan sinut, saasta!", Ämkoo sai sanotuksi pistävän kivun vallatessa vihreän Toan kehon. Kuma-nui valmistautui syömään saaliinsa.

Herka ei vastannut. Kateuden rappeuttama tulen Toa katseli ilmeettömänä valtavan rahi-pedon toimia.

- - -

Lumiukko tuijotti Mäksää ihmeissään.

"Menikö hän niin pitkälle?"
"Meni", Ämkoo vastasi ja laski katseensa lattiaan.
"Mitä sitten tapahtui?"

- - -

Ämkoo taisteli kaikin voimin suuren rahin voimia vastaan. Ihme kyllä, Toa sai toisen kätensä vapaaksi ja vei tämän nopeasti miekkansa kahvalle.

Herka ei ollut uskoa silmiään kun Ämkoon miekka upposi syvälle rahi-pedon kaulaan. Olento karjui raivoissaan ja syöksähti sitten pois Ämkoon päältä. Ilman Toa nousi seisomaan huohottaen äänekkäästi.

"Noniin", Ämkoo aloitti. "Tule tänne."

Herka ei ehtinyt vastata. Ämkoo ampaisi juoksuun ja pääsi pitkällä elementtienergian siivittämällä loikalla Tulen Toan vierelle.

- - -

Herka toipui nopeasti järkytyksestä ja taisteli raivoisasti minua vastaan. Olin hänelle kuitenkin liian vahva vastustaja, huolimatta Kuma-nuin minulle aiheuttamista vammoista. Lopulta paiskasin tulen Toan samaan saviloukkoon johon tämä oli itse hetki sitten minut huijannut.

- - -

Herka sai juuri ja juuri henkeä pudottuaan korkean jyrkänteen huipulta suoraan upottavaan savivelliin. Toa rimpuili ja karjui, yrittäen epätoivoisesti nousta ylös. Herkan liikehdintä kuitenkin vain nopeutti uppoamista.

Silloin Kuma-nui tuli taas esiin. Haavoittunut rahi näki maassa rimpuilevan olennon, syöksyi tätä kohti ja käytännössä katsoen talloi tämän hengiltä. Toan karjunta hiljeni ja päättyi lopulta kokonaan.

Ämkoo ei vaivautunut edes katsomaan. Hän oli jo hetki sitten kääntynyt loitommas ja lähtenyt kävelemään sinne, missä oletti muiden tiimiläisten olevan.

- - -

Leiriin päästyäni sain huomata, että kaksi tiimiläistäni eivät olleetkaan siellä. Sateen pehmittämään maahan jääneet jäljet antoivat olettaa kaikista pahinta. Seurattuani niitä hetken aikaa löysin Atyan ja Tharkonin sieltä, missä olin juuri itsekin ollut.

- - -

Tharkon polvistui maassa makaavan ruumiin vierelle ja katseli tämän saamia vammoja. Useat miekan aiheuttamat viillot kertoivat oitis, että Toan kuolema ei ollut pelkästään Atyan juuri surmaaman rahin syytä.

Atya kääntyi katsomaan louhoksen laidalle ilmestynyttä hahmoa. Ämkoo katsoi johtajaansa suoraan silmiin.

"Miksi?", Atya kysyi kylmästi. Ämkoo ei ollut varma, mitä vastaisi.
"Se oli hän. Hän haastoi minut ja-"
"Miksi sinä suostuit?"
"Minä-"
"Anna miekkasi."
"Mitä?"

- - -

Atya teki minulle hyvin selväksi, että en ollut enää osa ryhmää. Olin hänen mukaansa väärinkäyttänyt voimiani, enkä siksi ollut enää kelvollinen kantamaan turagan minulle lahjoittamaa miekkaa, taikka edes kuulumaan Atyan johtamaan Toa-tiimiin.

- - -

Snowien ilmettä oli vaikea määritellä. Lumiukon pään sisällä vallitsi Ämkoon arvion mukaan tällä hetkellä jonkinlainen hyvin hämmentävä ja ristiriitainen tunnetila.

"Tiedän tehneeni väärin", Ämkoo sanoi lopulta.
"Tuota... Miekkahan oli yhä sinulla?", Snowman kysyi hieman epäröivällä äänellä.
"Ah, niin. Minä en totellut."

- - -

En antanut miekkaa takaisin, vaan pakenin. Atya ja Tharkon eivät saaneet minua pysäytettyä, sillä olihan minulla ilman elementtivoiman lisäksi käytössäni yhä vieläkin kantamani kanohi Miru. Pakenin saaren rannalle ja loittonin sitten merelle veneellä, jolla yleensä taitoimme yhdessä matkaa.

Samalla kun elementtikykyni puhalsivat tuulta veneen purjeisiin, mietiskelin ankarasti tulevaisuuttani koskevia asioita. Mitä tekisin? Käytännössä katsoen murhasin entisen tiimitoverini, minut erotettiin ryhmästäni ja kaiken lisäksi varastin legendaarisen aseen. Oliko minulla edes oikeus elää?

Päiväkausia matkattuani olin tehnyt päätökseni. Vaikken enää ollut osa Atyan ryhmää, saatoin silti tuoda maailmaan vielä paljon oikeutta. Aloin kiertelemään eri saarilla ja mantereilla, auttaen matkani aikana useita matoran-tahoja. Näiden matkojen aikana sain myös itselleni läjäpäin uusia vihollisia, joista merkittävin...

- - -

"Makuta?", Lumiukko arvasi. Ämkoo virnisti.
"Niin", ilman Toa vastasi. "Vietin pitkän ajan eräällä saarella, joka kärsi paikallisen Makutan hirmuvallasta. Moneen kertaan onnistuin kuin ihmeen kaupalla vesittämään tämän suunnitelmat ja pelastamaan paikalliset matoranit. Vihollisuutemme huipentui lopulta kaksintaisteluun."
"Silloin sait haarniskasi?", Snowie jatkoi arvailuaan. Mäksä vastasi nyökkäämällä.
"Siitä taistelusta riittäisi tarinointia pitkäksi aikaa. En kuitenkaan aio syventyä nyt siihen, vaan kerron mitä sen jälkeen kävi..."

- - -

Kanohi-haarniska. Makutan kanssa tapahtuneen yhdistymisprosessin aikaansaama keho, joka mahdollisti kuuden kanohi-kyvyn samanaikaisen hallinnan. Uudet voimani kartuttivat mainettani pitkin maailmaa ja lopulta Atya sai kuulla tästä.

Lienee selvää, että entinen johtajani ei pitänyt kuulemastaan. Seurasi viikkojen mittainen ajojahti, ja lopulta Toa Atya haastoi minut kaksintaisteluun saarella, joka sattumalta sijaitsi aivan Klaanin saaren lähettyvillä.

Taistelin vastahakoisesti entistä johtajaani vastaan. Atya sen sijaan taisteli tappaakseen, olinhan sentään hänen mukaansa tappanut Herkan ja ryöstänyt jotain mittaamattoman arvokasta. Pitkä taistelu jatkui jatkumistaan, eikä Atya saanut surmattua minua.

- - -

Saaren kylmä ja kivikkoinen ranta sopi loistavasti lohduttoman taistelun tapahtumapaikaksi. Päättäväinen veden Toa nousi yhä uudestaan epätoivoiseen hyökkäykseen, jonka Ämkoo sai kuitenkin torjuttua. Makuta-voimat hidastivat Ämkoon väsymistä, ja useat kanohi-voimat tekivät hänestä muutenkin vahvan vastustajan väsyneelle nais-Toalle. Edes Atyan valttikortiksi muodostuneet miekkatekniikat eivät auttaneet Ämkoota vastaan, sillä olihan ilman Toa käynyt aikoinaan saman taistelukoulutuksen kuin Atya.

"Lopeta!", Ämkoo karjui maassa makaavalle siniselle Toalle. "Et voi voittaa minua!"
"Lopetan vasta kun kuolen", Atya sanoi raskaalla äänellä ja pakottautui seisomaan. Toa syöksi Ämkoota kohti mittavan vesipyörteen, jonka Ämkoo kuitenkin väisti vauhdikkaalla loikalla.
"En halua tappaa sinua", Ämkoo murisi ja laski asettaan. "Minulla ei ole mitään sinua vastaan."
"Tapoit jo yhden meistä. Mikä minun surmaamisessani sitten olisi niin vaikeaa?", vastasi Atya kitkerään sävyyn ja kohotti katanansa. Sitten tämä syöksyi vielä kerran Ämkoota kohti ja iski.

Miekat kalahtivat yhteen ja löivät sinistä kipinää. Pian sen jälkeen Ämkoon tähtäämä potku heitti Atyan kauemmas, ja Toa putosi mataliin ranta-aaltoihin. Atya jaksoi tuskin nousta seisomaan, ja nainen huohottikin kiivaasti polviasennossa, sulkien silmänsä.

"Olkoon sitten niin", Atya sanoi.
"Mitä?", Ämkoo ehti vastata, mutta hiljeni sitten silkasta järkytyksestä.

Veden Toa Atya survaisi miekkansa läpi oman rintakehänsä. Nainen huusi, kiskoi miekkaa ylemmäs ja repäisi sen sitten irti rintapanssaristaan. Toan veri värjäsi rantakivet tummemmiksi samalla kun Atya katsoi Ämkoota viimeisen kerran.

"Mitä sinä...", Ämkoo sai sanotuksi, mutta sanat juuttuivat Toan kurkkuun."
"Sovitan rikoksesi, jos sinä et itse sitä kerran tee", Atya vastasi ja yskäisi verta.

Ämkoo tuijotti kun Atya lakkasi hengittämästä. Naisen ruumis kaatui hitaasti maahan ja sitten oli aivan hiljaista.

- - -

Lumiukko ei osannut sanoa mitään. Snowie vain tuijotti Ämkoota, jonka surumielinen ilme oli Snowien silmissä jotain aivan uutta.

"Hän tappoi itsensä", Ämkoo toisti. "Minun takiani."
"Öh", Lumiukko sai sanotuksi, yrittäen keksiä jotain lohduttavaa tai filosofista. Hän ei kuitenkaan keksinyt mitään.
"Niin", Mäksä sanoi. "Sen pituinen se."

Ilman Toa nousi seisomaan ja taitteli hetken niskaansa. Sitten tämä lähti tarpomaan kohti aluksen peräpäätä, ilman mitään sen kummempaa syytä.

"Tharkon haki Atyan ruumiin pois", Ämkoo totesi jostain kauempaa. "Emme vaihtaneet sanaakaan, enkä ole nähnyt häntä sen jälkeen."

"Hän siis elää?", Snowie sai kysytyksi.
"Ehkä", Mäksä vastasi ja katosi sitten sukellusveneen syövereihin.

[spoiler=Spöilerssön]Tätä minä kutsun hätiköidyksi viestiksi.[/spoiler]

[spoiler=HYVÄT LUKIJAT.]Koska minä ja Manu olemme molemmat oman työmme jäljillä ylpeileviä syntisiä piruja(vaikkakin kiitos Umbralle avusta), tästä tuli ropen. Pisin. Viesti. Tähän. Asti.

Varaa aikaa tämän lukemiselle. Hyvä Jumala, VARAA AIKAA. Jos sinulla on nyt kiire, lue tämä vasta kun ehdit oikeasti.
Ja kun luet, keitä itsellesi kuppi kuumaa ja peräänny syvälle nojatuoliisi. Tämä on muuttunut roolipelaamisesta romaanin kirjoittamiseksi viimeistään nyt.[/spoiler]

Baari



Warrek oli baarissa. Hän oli siellä lähestulkoon koko ajan, mutta tämä päivä tuntui jotenkin erilaiselta. Hän oli vetämässä jo seitsemättä lasillista paikan vahvinta ainetta. Hän katseli ovelle: siitä oli ilmestynyt sisään epäilyttävän näköinen kaksikko. Tulijat olivat pukeutuneet mustiin kaapuihin, jotka peittivät heidän ruumiinsa niin hyvin, ettei Warrek pystynyt toteamaan edes, olivatko he Skakdeja.

Toinen mustakaavuista istahti rennosti baarin suurimpaan pelipöytään. Skakdit tekivät hänelle tilaa epäluuloisesti. Suurin osa oli humalassa. Mustakaapuinen tulija naksautteli rennosti sormiaan, jotka näyttivät jokainen kuuluvan eri henkilölle. Toinen tulijoista istuutui Warrekin viereen. Tämä katsoi häntä epäluuloisesti ja ryyppäsi kulauksen tuopistaan.

"Mitä olet vailla?"

Kaapuhahmo naurahti huppunsa sisältä ja veti tumman vaatteen päältään. Hän jätti kaavun roikkumaan tuolinsa selkänojalle. Warrekin pupillit laajenivat, kun hän näki kaavun sisältä kuoriutuvan sinisen yksisilmäisen skakdin. Puolihumalainen salaman skakdi räpytteli ja hieroi silmiään hetken hämmentyneenä, kunnes sen suu kääntyi lämpimään virneeseen.

"Kappas vain", Warrek sanoi yllättyneen innokkaana. "Guardian! Suosikkieverstini!"

Guardian hymyili ja nyökkäsi. "Kaikki muut everstisi ovat kuolleet", hän vastasi yllättävän vakavalla äänensävyllä.

Warrek katsoi Guardiania hetken silmiin ja kaatoi sisuksiinsa pienen hörpyn juomalasistaan. Hän hymyili leveää ja terävähampaista skakdin hymyään.
"No silti. Suosikkini. Miten sinulla menee?"

Guardian nojasi rentoutuneesti tuoliinsa. "Oletko ihan oikeasti kiinnostunut vai haluatko vain puhua?"
Warrek tuhahti hiprakkaisena. "Hei, älä puhu kenraalillesi tuolla sävyllä. Vaikkakin..."
Warrek tarkkaili katseellaan Guardianin rintapanssaria. Hän tuijotti pitkään sitä kohtaa, josta Warrekin entisen everstin kunnian tähdet olivat ennen roikkuneet. Niitä ei enää löytynyt.

Warrek nosti jalkansa pöydälle ja katsoi hiljaisena Guardiania silmin.
"Sinä et taida enää olla everstini."
Guardian ei vastannut. Hän silmäili baarin likaista lattiaa.
"Ensiksi Vartijat, sitten metsästäjät ja nyt työskentelet Toan alaisuudessa", Warrek sanoi merkillisesti. "Kamuseni. Onko sinulla juuria missään?"

Guardian näytti kuittaavan kysymyksen olankohautuksella ja kädenheilautuksella ja vaihtoi keskustelun aihetta todella nopeasti. "Vieläkö sinä kulutat aikaasi tässä läävässä?"
Warrek oli hämillään. "Läävä? Näyttääkö kantapaikkani sinusta läävältä?"

Guardian ei vastannut. Hän käänsi katseensa pois vanhasta kenraalistaan ja tutki Kuolleen rukin tavernaa katseellaan ja haisteli tavernan ilmaa. Ilmassa leijailevaa savunhajua heikensi vain se, että tavernan ikkunat olivat aina raollaan ja viilentävää tuulta pääsi sisään. Lievän auringonvalon lisäksi tavernaa valaisi myös paikoittain muutama kynttilä, joiden valuva tali alkoi jo tulvia pöydille.
Lattia oli likainen ja täynnä kolhuja. Varsinkin aivan tiskin edessä lojuvat pitkäjalkaiset metallijakkarat olivat suorastaan kaivaneet rumia jälkiä lattialautoihin. Osa lattiasta oli pyritty peittämään matoilla ja aavikkorahien selkänahoilla.

Moerakk-nimellä kulkeva vihreä skakdi seisoi tiskin takana tyynesti puhdistaen juomalaseja töhryisellä rätillä. Moerakk oli ollut tavernan omistaja jo ennen sisällissotaa ja oli nauttinut työstään silloin huomattavasti enemmän. Tulot olivat olleet vähäisempiä ennen sotaa, mutta ainakin asiakaskunta oli ollut mukavampaa.
Moerakkin takana oli suuria määriä viinitynnyreitä ja monenlaisia pulloja. Yksi entisistä viinipulloista seisoi baaritiskillä kymmenillä lukoilla suojatun kassalippaan vieressä. Tämä pullo oli täynnä vihreää nestettä, jossa uiskenteli jotain liskomaista. Se oli Tahtorakin alkio.

Seinällä tiskin takana oli myös suuri valkoinen kyltti. Kyltissä luki "7 päivää viime tappelusta" ja numeroa kykenisi vaihtamaan nopealla kädenheilautuksella.
Korkealla tavernan itäisellä seinällä oli useita täytettyjen rahipetojen päitä, jotka irvistivät vihaisesti. Myös sirpaleinen kattokruunu roikkui jostain korkealta tavernan katosta, joka oli täynnä luodinreikiä.

Guardian kääntyi takaisin kohti vanhaa ystäväänsä. "Kyllä näyttää", hän vastasi. "Mutta tulin katsomaan sinua silti."

"Oi, mukavaa", Warrek sanoi. "Tarjoanko sinulle juoman?"

"Sinulla ei ole taaskaan rahaa, eihän?" Guardian vastasi kohottaen oikeaa silmäkulmaansa.

Warrek räpytteli silmiään ja etsi toisella kädellään jotain haarniskansa taskuista. Toinen käsi pysyi tiukasti juomassa. "No eipä oikein. Mutta talo varmaan tarjoaa Warrekin ystävälle."

"Uskotko tuohon."

"Tietty uskon. Minä ja Moerakk olemme vaaanhoja kavereita. Eikö niin, Moe?"
Warrek heilutteli melkein tyhjää lasiaan iloisesti ilmassa ja hymyili baarimikolle. Moerakk oli lopettanut lasien puhdistamisen ja selaili nyt suoraselkäisenä velkavihkoaan. Hän pysähtyi katsomaan yhtä sivua sekunneiksi ennen kuin vilkaisi Warrekia murhaavan hiljaisena.

"Niin, minähän sanoin", Warrek sanoi kääntyen takaisin Guartsuun. "Vanha kunnon Moe."
Guardian suoristi selkänsä. "Warrek. Ihan rehellisesti sanottuna en ole tullut vain juomaan vanhan kamun kanssa."

Warrek vakavoitui hetkellisesti. "Niin, tietty. Sinulla on nykyään ihan oikeaa tekemistä. Klaanijuttuja, eikö."
Guardian nyökkäsi. "Jep. Mutta älä sano sitä noin kovaäänisesti."
Warrek näytti kysyvältä. Guardian kumartui hieman vanhaa ystäväänsä kohti ja laski äänenvoimakkuuttaan.
"Gaggulabiolla on kavereita näillä alueilla, eikö?"

Warrek tuhahti.
"Guartsu hyvä. Mihin skarrararriin sinä olet taas sekaantunut."

* * *



Suuressa pöydässä peli oli täydessä vauhdissa. Uusi, mustakaapuinen pelaaja pelasi erittäin hyvin, ja Skakdit olivat innoissaan saadessaan uuden pelaajan. Tulokas oli voittanut aluksi kolme peliä, pitänyt sitten taukoa pari peliä, ja nyt hän oli taas mukana. Hän oli aloittanut nollasta, laittanut suuret panokset, ja nyt hänellä oli rahaa jo saman verran kuin suurimmalla osalla Skakdeista.

Kaavun alla Makuta Nui hymyili itsekseen. Hän oli pelannut srekajaa ennenkin: kerran Xialla ja toisen kerran Metru Nuilla. Kummassakaan paikassa ei ollut Skakdipelaajia, mutta peli oli lähtöisin juuri Zakazilta ja oli näin ollen skakdinkielinen nimeltään. Pelissä jokainen laittoi aluksi panoksensa, ja jokainen sai päättää, osallistuiko kierrokseen, minkä jälkeen jaettiin kortit. Jokainen sai kolme korttia. Sitten pelaajat korottivat panoksia tai jättivät kierroksen, jolloin he eivät menettäneet enempää rahaa. Korotuskierroksia jatkettiin, kunnes kukaan ei enää ollut valmis korottamaan lisää. Sitten jokaiselle jaettiin kaksi korttia lisää. Sitten laitettiin lisää panosta, minkä jälkeen jaettiin vielä kaksi korttia lisää. Sitten korotettiin vielä kerran. Sitten katsottiin kortit.

Ja Manulla oli ainoa täysikäsi. Kenelläkään ei ollut värisuoraa tai nelosia. Skakdit huutelivat törkeyksiä, ostivat lisää juotavaa ja voivottelivat rahojensa menetystä. Manu kahmi saaliinsa itselleen. Guardian katseli hetken, kuinka Makuta sulloi rahoja kaapunsa taskuihin. Sitten hän kääntyi takaisin Warrekin puoleen.

* * *

Warrek kuunteli tarkkaan ja hiljaisena Guardianin selitystä viimeisten viikkojen tapahtumista. Guardian puhui poikkeuksellisen hiljaa, sillä aihe, jota käsiteltiin oli hyvin arkaluontoinen. Puhe Nazorakeista, Zyglakeista ja Gaggulabion joukoista ei ollut epäilyttävintä, mitä Kuolleessa rukissa saattoi kuulla, mutta tässä tavernassa oli paljon kuulevia korvia. Jutut voisivat kantautua kauas ja sitä Guardian ei nimenomaan halunnut.
Guardian kertoi tapahtumista ystävälleen niin tarkasti kuin uskalsi. Selityksessä kesti useita minuutteja ja Warrek ei kehdannut edes keskeyttää Guardiania. Näin tapahtui harvoin.

Selityksen loputtua Warrek oli hiljaa hetken. Hän joi tuoppinsa tyhjäksi ja pyyhki suupielensä käsivarrellaan.

"Vai niin", Warrek sanoi vaatimattomasti. "Sinä et ollut koskaan kovin hyvä pysymään poissa ongelmista."
Guardian hymyili. "Eip."

"Gaggulabio", Warrek sanoi. "Liittoutui Nektannin kanssa sodan loppuvaiheessa. Olen tainnut tavata hänet... kerran?"
Guardian nyökkäsi.
"Gaggulabio, Relsann, Brunha", Warrek luetteli. "Yhtiä skarrarin pelkureita kaikki. Jos Nektannia ei voi voittaa, unohdetaan kaikki itsekunnioitus ja nuoleskellaan sitä."
Warrek löi pöytää nyrkillä. Pöytä tärähti voimakkaasti ja tuoppi melkein putosi sen reunalta alas.
"Vihaksi pistää", Warrek sanoi tuijottaen tuoppia hieman alakuloisena. Pian hän kuitenkin siirsi katsensa takaisin Guardianin silmiin.
"Sinä tarvitset apuani, eversti", Warrek sanoi. "Etkö vain."

Guardian nyökkäsi. "Jep. Warrek, sinä tunnet monia. Gaggulabion liittolaisia, Zyglakeja, ehkä joitain Nazorakejakin?"
Warrek kohautti olkapäitään. "Minä liikun mielenkiintoisten tyyppien kanssa."
"Niinpä. Voinko kysyä sinulta pari asiaa?"

"Tietty", Warrek sanoi nojaten tuoliinsa rennommin.
"Kiitos", Guardian sanoi innokkaammin. Hän oli jo avaamassa suutaan sanoakseen ensimmäisen kysymyksen, mutta silloin Warrek nosti oikean kätensä etusormen äkillisesti pystyyn. Guardian varautui pahimpaan.

"Muuuuuutta!" Warrek sanoi pirullinen hymy kasvoillaan. "Informaatio ei ole ilmaista, poju!"
Warrek naurahti ja naputti pöytää oikealla kädellään.
"Tuoppi per kysymys."

Guardian huokaisi. Hän tiesi, että Warrekin tapauksessa neuvottelu olisi mahdotonta. Sininen skakdi kaivoi haarniskansa taskusta pienen pussin, joka oli täynnä ratasmaisia kolikoita. Hän nousi tuoliltaan ja käveli kohti baaritiskiä. Hän palasi hyvin pian kädessään uusi tuoppi täynnä kullanhohtoista nestettä. Guartsu liu'utti lasin Warrekille ja istui paikalleen.

"Ensiksi. Nimda. Sanooko nimi mitään?"
Warrek joi puolet tuopistaan ennen vastaamista. "Pari tuttua on joskus puhunut jotain muutaman lasillisen jälkeen."
"Mitä?"
"En muista. Jotain puhetta tyhmistä matoran-taruista. Fedekk oli kokenut jonkin sortin uskonnollisen valaistuksen ja minä yritin puhua järkeä." Sen sanottuaan Warrek joi tuopin tyhjäksi uskomattomalla nopeudella.

"...eli ei mitään konkreettista."
"Ei ainakaan ennen ensi tuoppia. Vauhtia, poika."

* * *

Makuta veti hihastaan hieman lisäkortteja ja vaihtoi niitä käsikortteihinsa. Hän valitsi pienimmän mahdollisen käden sen mukaan, mitä Skahdit ajattelivat. Hän luki kaikkien ajatukset ja pelasi korttinsa.
”Miten tämä on mahdollista?” eräs nuori rumilus huudahti.
”Istu alas, Zuggak”, muut sanoivat. Heitäkin ärsytti tämän uuden hepun voittoputki, mutta häntä ei kannattanut aliarvioida.
”Uusi jako”, sanoi Krghoghtann-niminen Skakdi. Kortit jaettiin. Makuta katseli Skakdeja suorastaan tylsistyneenä pelien helppudesta; Skakdeilla ei tietenkään ollut minkäänlaista suojaa mieliensä ympärillä. Klaanilaisia vastaan pelatessa peli olisi muuttunut heti mielenkiintoisemmaksi, sillä useiden mielet oli suojattu. Hän oli jopa itse suojannut muutaman.

Kortit oli jälleen jaettu. Likaiset liskot pitelivät kynsissään resuisia kortteja. Yksi Skadeista tunnisti pakan päällimmäisen kortin sen ulkonäön perusteella, ja hänet heitettiin ulos. Manu hihitteli hetken tuolillaan. Hän jatkoi Skakdien tarkkailua laitettuaan kaikkien mielestä liian suuren panoksen. Muutamat maksoivat pitkin hampain, mutta ainakin puolet jätti pelin. Krghoghtann, Zuggak ja kolme muuta Skakdia jatkoivat peliä Makutan kanssa.

Toinen kierros alkoi. Manu laittoi lisää panosta, mutta muut maksoivat. Hienovaraisesti ilkiö livahti Zuggakin mieleen ja sai selville, että tällä oli tässä vaiheessa värisuora. Manu järjesti itselleen yhdellä numerolla isomman värisuoran. Zuggak katseli kortteja tyrmistyneenä ja hieroi silmiään epäuskon vallassa, kun kortit paljastettiin. Krghoghtann siveli leukaansa mietiskellen. Manu hymyili ja jakoi kortit.

* * *

Keskustelu oli jatkunut jo hetken ja pöydällä oli jo neljä tyhjää tuoppia. Guardian ei ollut saanut paljoa irti Warrekista. Keskustelun kohokohta oli ollut vihjaus mahdollisesta Zyglak- ja Nazorak-laivastojen yhteisliikehdinnästä etelässä. Guardian alkoi jo menettää toivoaan. Hän kokeilisi vielä kysyä muutamaa asiaa ennen luovuttamista.

"Tämä on muuten aivan Karzahnin hyvää." huomattavasti väsyneemmän näköinen Warrek sanoi hörppien tätä tuopillista rauhallisemmin kuin edellisiä. Warrekin suupielet olivat täynnä vaahtoa.
"Sanovatko kirjaimet Z, M ja A sinulle jotain?" Guardian kysyi.
Warrek laski tuopin pöydälle. "En tiedä. Mitä niiden pitäisi sanoa?"
"Jaa-a. Voisivatko ne muodostaa vaikka jonkun tuntemasi nimen?"

Warrek näytti erittäin pohdiskelevalta. Oli kuin hän yrittäisi epätoivoisesti kaivaa edes pientä muiston sirua niistä mielensä osista, jotka hän oli tietoisesti pyrkinyt unohtamaan.
"Zorak", Warrek aloitti. "...von...Maxitrillian...Arstein?"

Guardian kurtisti kulmiaan. "Toistaisitko."
"Zorak. Von Maxitrillian. Arstein."
Warrekin lausuessa nimen Guardian kaivoi esiin pienen paperinpalan ja kynän haarniskansa taskusta ja kirjasi nimen muistiin.
"Älä väitä, että tunnet oikeasti jonkun tuon nimisen", Guardian sanoi kirjoittaessaan. "Se on taiteilijanimi, eikö olekin?"

Warrek vastasi kieltävästi. "Eipä ei. Semmoinen pöyhkeä neropatti. Tapasin joskus sisällissodassa."
"Neropatti?" Guardian kysyi. Hänen ajatuksensa siirtyivät metallisiin tappajarobotteihin, jotka olivat hyökänneet Klaaniin yön pimeyden turvin. Yksi niistä makasi tällä hetkellä Verstaassa.
"Oliko hän hyvä koneiden kanssa?"

Warrek nyökkäsi. "Niinpä kai. Korjaili työkseen pyssyjä prikaati D:lle. Ei tykännyt juoda. Kaiken sen omahyväisyyden alla kyllä ihan kunnollinen heppu."

"Missä hän on nyt?" Guardian kysyi.

Warrek joi pitkän kulauksen lasistaan. "Tiedätkö ne Nektannin joukkojen panssarin...torjunta...harppuuna...jutut."
"Joo?"
"Ne, joiden terät repivät tankinkin läpi."
"Joo?"
"Ne, jotka räjähtävät ja ampuvat teriä joka suuntaan."
"...kyllä?"

Warrek otti yhä pidemmän ryypyn.
"Hän sai sssellaisen päähänsä."
"Auts."
"Silmien väliin."
"Tajusin kyllä."
"Arvaa, jäikö päästä mitään jäljelle."

Guardian ei vastannut. Hän katsoi nimeä pitkään ja raapi leukaansa kynällä. Avde siis työskenteli kuolleen kanssa. Tätä G ei ollut rehellisyyden nimissä aivan odottanut.
"No, ainakin sen takki oli kunnossa", Warrek sanoi. "Hieno takki kyllä. En ole varma, mitä teimme sille."
Guardian taittoi nimilapun ja työnsi sen takaisin haarniskansa taskuun. Hän kävi hakemassa baaritiskiltä vielä yhden pienemmän tuopin ja laittoi sen pöydälle.

* * *

Manulla oli jo sen verran käteistä edessään, ettei hän saanut tungettua kaikkea sitä taskuihinsa. Hän käväisikin ulkosalla katselemassa aineksia säkkiin. Hän tiiraili pimentyneessä illassa ympärilleen. Lopulta hän näki sammuneen, mustaan ryysyyn pukeutuneen Skakdin. Autiomaassa saattoi olla hyvinkin kylmä öisin. Niinpä Manu meni Skakdin luokse ja repi vaatteet tämän yltä. Skakdi heräsi siihen, mutta Manu tunki hänen päänsä suolakurkkutynnyriin. Sitten hän tyrkkäsi skakdiparan kokonaan sisään ja sulki kannen. Tepastellessaan sisään uusi säkkinsä mukanaan Manu kuuli tynnyristä korinaa:
”Olen allerginen suolakurkuille!”
”Omapa on ongelmasi”, Manu hihitti ja hiippaili sisään.

* * *

Warrek katsoi Guardianin tuomaa viimeistä tuoppia ja näytti siltä kuin haluaisi taputtaa.
"G, tiedätköss", humalainen Warrek sanoi. "Minä olen juonut tänään puoli tynnyrillistä. Luotatko tietoihini näin paljon?"

Guardian tuijotti Warrekin tuoppia. "En pelkää tietojen puolesta. Tätä lienee vaikea uskoa, mutta luotan siihen, mitä sanot."

"Hienoa, sitten meitä on kaksi", Warrek vastasi hilpeästi.

"Ei sillä, että pitäisin siitä, että juot noin paljon", Guardian sanoi. "Muistatko sisällissodan vuosipäivän?"
Warrek vakavoitui sekunniksi, mutta virnisti pehmeästi välittömästi.
"Hei, en tappanut ketään", hän sanoi, "ja Moe hankki sen jutun takia tuon tappelulaskurin."

Guardian vilkaisi laskuria. "On se kieltämättä hieno."
"Eikö vain."

* * *

”Tämä ei ole totta!” Zuggak karjaisi. ”Skarrarrarrarrararararararrrrr!”
”Siisti suutasi, poju”, Manu sanoi nautinnollisesti. ”Tämä on vain peliä.”
”PELIÄ, JOSSA MENETÄN KOKO OMAISUUTENI!”
”Itsepähän laitat sen peliin.”
”Tyyppi on oikeassa”, Krghoghtann sanoi ärtyneenä. Hänkin oli jo pannut peliin koko omaisuutensa, sillä ei voinut sietää sitä, että joku uusi hyypiö voittaisi heidät kaikki. Vain he kolme olivat pelissä. Manu naputteli pöytää tylpillä kynsillään, jotka tavallisesti olivat pitkät ja mahdollisesti raateluun sopivat mutta jotka nyt olivat Nazorakien kynsiä.
Tarvitsen sen uuden ruumiin, hän ajatteli. Eihän tässä voi elää.

Krghoghtann laittoi peliin loputkin jämät omaisuudestaan. Hän oli varsin varakas Skakdi, mutta ei pitänyt häviämisestä. Nyt kaikki oli vaarassa. Hän oli vetänyt seitsemän tuopillista karhuhaita muutama tunti sitten ja kärsi nyt hirvittävästä krapulasta. Manu iski pöytään pataässähain. Ja voitti.
”SKARRARRARARARARARRRRR!”
”Siivoa suutasi, vanhus”, Zuggak sanoi omahyväisesti, joskin harmissaan häviöstä. Heidän pitäisi nyt pelata velkapanoksilla. Krghoghtann ei pitänyt siitä, että häntä huomautetaan jostain, mistä hän on vasta huomauttanut huomauttajaa. Niinpä hän tinttasi nuorta Skakdia turpaan melko kovaa. Tämä lensi ikkunan läpi – suolakurkkutynnyriin.
”Peliä”, vanha Skakdi tuhahti ja jakoi kortit. Manu kumartui lähemmäs pöytää.
Minähän se alun perin huomautin poika parkaa... hän hihitteli itsekseen.

Hiki valui Krghoghtannin kasvoilta. Mustakaapuinen olento piteli vääristyneen näköisissä käsissään korttejaan. Skakdin kasvoille alkoi levitä hymy; hän oli saanut suurimman mahdollisen herttavärisuoran. Mahdollisuus sille, että tulisi tasapeli, oli naurettavan pieni, ja sille, että tulija voittaisi, vielä pienempi.

Mutta sitten, kun molemmat löivät korttinsa pöytään, Skakdin naama venähti sijoiltaan. Mustakaavulla oli korkein mahdollinen herttavärisuora ja hänellä itsellään oli seitsemän satunnaista korttia.
”Tämä on petosta!” Krghoghtann huudahti ja syöksyi Manua kohti. Skakdi veti Makutan hupun alas ja paljasti tämän naamion. Kaikki peliä seuranneet jähmettyivät paikalleen.
”Sinä… si-si-sinä… o-o-olet…” vanha Skakdi änkytti. Makuta katsoi häntä kylmästi.

Skakdi katsoi Makutaa suoraan silmiin ja hänen järkensä himmeni huomattavasti. Hän tunsi päänsä sisällä jotain ikävää. Makuta hymyili julmasti. Skakdin korvasta alkoi valua jotain sinistä. Muut Skakdit katsoivat tätä kauhun vallassa. Vanha Skakdi kaatui maahan ja jäi siihen.

Oli hetken melkein hiljaista. Moni katsoi pöytää, vaikka muutamat olivat vielä syventyneenä keskusteluihinsa – muiden muassa Guardian ja Warrek. Kului ehkä puolisen minuuttia. Sitten Skakdijärkäle nimeltä Bodyrakk huusi:
”MAKUTAAAAARGH!”

Manu ei ollut täysin varma, mitä tapahtui seuraavaksi, mutta kyseisen tapahtuman seurauksena hän löysi itsensä ilmasta. Tämä oli yksi niistä hetkistä, jolloin hän kaipasi vanhaa haarniskaansa. Pääasiassa sen siipiä.

* * *

Guardian oli kysymässä Warrekilta tämän pitkään kestäneen kuulustelun viimeistä kysymystä. Kysymys kuitenkin keskeytyi, kun jotain mustaa ja ruskeaa törmäsi Guartsun ja Warrekin välillä olevaan baaripöytään. Pöydällä lojuneet tyhjät tuopit singahtivat eri suuntiin satoina terävinä lasinsiruina ja koko baaripöytä petti. Viimeistä tuoppiaan hörppivä Warrek ja tiedonjanoinen Guartsu katsoivat hölmistyneinä paikkaa, jossa pöytä oli ennen seisonut. Makuta Nui päästi lievän tuskankurahduksen maasta.
"Au."

Warrek ja Guardian katsoivat toisiaan. Sitten he kääntyivät ympäri. Kaapin kokoinen skakdiköriläs seisoi vihaisena suunnassa, josta Manu oli lentänyt. Se hengitti raskaasti ja näytti poikkeuksellisen raivokkaalta jopa skakdiksi.
Körilään takana oli pienikokoinen joukkio aivan yhtä vihaisen näköisiä skakdeja. Osalla oli vielä pelikortit kädessä. Baarin muukin puheensorina oli hiljentynyt täysin. Baarimikko Moerakk kuivasi märkää tuoppia rätillä, mutta katsoi rikkinäisen pöydän päällä makaavaa Makutaa tympeästi.

"MURSKAA", Bodyrakk sanoi. "MURSKAA MAKUTA."

Sanan "Makuta" mainitseminen sai skakdit katsomaan maassa makaavaa olentoa erittäin murhaavasti. Makutoiden ja skakdien lajien väliset suhteet eivät olleet mitä lämpimimpiä, sillä Spiriah-nimellä kulkeva Makuta oli käytännössä ollut syyllinen Zakazin sisällissotaan.

"Tuo", yksi skakdeista sanoi aloittaen hiljaisesti, mutta sen äänenvoimakkuus kasvoi puhuessa. "Tuo tuli sisään jonkun kanssa. Kuka. Toi. Makutan. Sisään."

Kukaan baarissa istuvista skakdeista ei ollut täysin varma, minkälainen saastainen petturi oli päästänyt Makutan sisään. Monet ehtivät jo syytellä toisiaan samalla kun he kävelivät lähemmäs maassa makaavaa Makutaa.
Manu nousi vähitellen seisomaan. Hän katsoi ympärille kerääntyvää skakdi-joukkoa virnuillen äärimmäisen tekopirteästi.
"Eh. Anteeksi, olen saattanut erehtyä tavernasta."
Manu vilkuili sivusilmällä Guartsua ja yritti kuiskata tälle jotain niin hienovaraisesti kuin vain kykeni. Guardian teeskenteli, että ei huomannut. Hän kuitenkin nousi pystyyn kaataen samalla tuolinsa ja osoitti syyttävän sormensa erääseen mustaan skakdiin, joka lähestyi Manua.
"Näin sen! Tuo päästi sen sisään."
Musta skakdi näytti siltä, kuin sen maailmankuva olisi sortunut. Se osoitti takaisin Guardianiin.
"Itse päästit! Näin kaapusi!"

Humalainen Warrek pomppasi välittömästi pystyyn ja osoitti mustaa skakdia Guardianin tueksi. Pian mustan skakdin ystävät kuitenkin liittyivät hillittömään osoittelukisaan ja osoittivat kaikki Guardiania.
...ai. No ainakin minulla on Warrek puolellani, hänen sanallaan on jotain väl-
"HEI", Guardian sanoi järkyttyneenä, kun huomasi myös Warrekin osoittavan häntä. Warrek kuitenkin siirsi syyttävän sormensa pian takaisin mustaan skakdiin. Hän näytti pohdiskelevan hetken ennen kuin siirsi sormen takaisin kohti Guardiania.
"Warrek", Guardian sanoi ankeasti. "Mitä sinä teet."

"Pohdin shhhelviytymismahdollisuuksiani", Warrek sanoi tyynen rauhallisesti hymyillen ennen kuin kääntyi osoittamaan sormellaan jälleen mustaa skakdia.

"MURSKAA. MAKUTA."

"Me kyllä tiedämme, että se olet sinä, Guardian", yksi mustaa skakdia tukevista sanoi. "Nimesi kyllä tiedetään. Warrekin ystävä. 'Viimeinen Vartija'."
Jotkut skakdit nauroivat äänekkäästi Guardianin lempinimelle. Guardianin kämmen puristui nyrkkiin.

"Vaikka täytyy myöntää, Vartijat olivat sodassa aika hyviä. Ikävä kyllä olitte väärällä puolella."

"Häviäjäpuolella", Guardian sanoi vihaisesti mutta hymyillen hieman. "En ole vieläkään vakuuttunut, että se oli väärä."

Manu puristi pienet eripariset kätensä nyrkeiksi ja heilutteli niitä edessään. Makutan improvisoidusta haarniskasta johtuen ne eivät näyttäneet kovin uhkaavilta. Myös humalaisesti hoiperteleva Warrek lopetti osoittelun ja heilutteli nyrkkejään edestakaisin muristen uhkaavasti.



Skakdijoukot alkoivat lähestyä kolmikkoa. Osa niistä naksutteli niskojaan tai hakkasi nyrkeillään rintaansa. Muutama otti pöydältä tyhjän viinipullon ja löi sen rikki.
Moerakk huokaisi. Hän keräsi pullot ja lasit baaritiskiltä ja laittoi tiskille pienen kyltin, jossa luki skakdiksi "tarjoilu päättynyt". Sitten hän käveli tyynesti hienon tappelulaskurinsa luo ja nollasi sen. Kuiskauksin kiroten vihreä skakdi käveli baarin takahuoneeseen ja sammutti valot. Hän tulisi ottamaan lomaa.

Vihainen lynkkauslauma lähestyi Warrekin, Guardianin ja Manun muodostamaa kolmikkoa. Osa kohotti jo nyrkkinsä tai aseensa hyökkäykseen. Warrek, Guartsu ja Manu vilkaisivat toisiaan nopeasti ja nyökkäsivät.

Manu heilutti edelleen nyrkkejään. Muutama Skakdi tuli hänen luokseen uhkaavan näköisenä.
”No niin, poijjaat”, Manu sanoi hilpeästi. ”Aika vähän verrytellä.”
Hänen rinnastaan syöksähti suurehko, tummanpunainen varjokäsi, joka mottasi lähimmältä Skakdilta sisukset pihalle. Muuta katsoivat järkyttyneinä, miten tuo kummallinen otus tuuperrutti heidän toverinsa. Sitten he hyökkäsivät Makutan kimppuun.

Guardian antoi selkäsaunaa mustalle Skakdille, joka oli häntä ensimmäisenä osoitellut. Pian tämä anoi armoa kasan alimmaisena. Guardian, joka oli hänen päällään ja näin ollen kasan toiseksi alimmainen, ei pitänyt tilanteesta yhtään sen enempää. Warrek keinahteli muutaman kerran kasan vieressä ja tarkasteli hänen kimppuunsa yrittäviä Skakdeja. Ne lähestyivät Warrekia uhkaavasti. Warrek teki kädellään kutsuvan eleen ja heristi nyrkkiään. Sitten hän hoiperteli hetken ja kaatui ikkunan läpi. Skakdit hätkähtivät ja katsoivat toisiaan. Sitten he kohauttivat olkiaan ja hyppäsivät kasaan.

Manu oli myös kasan alimmaisena. Tosin eri kasan. Ja se oli isompi kasa. Hänellä alkoi olla tukala olo. Mutta sitten hän keksi jotain.
Heeheeeheeeeee… illuusio…

Oven eteen ilmestyi violetti Skakdi, joka huusi:
”MINÄ PÄÄSTIN MAKUTAN SISÄÄN!”

Kasa purkautui, kun kaikki yrittivät päästä näkemään, kuka huusi. Manu hiipi pois kasan alta. Sitten hän hiippaili erään vihertävän linnunpelättimen näköisen miekkosen luo, tarttui tämän käteen ja iski sen suoraan viereisen Skakdin mahaan. Sitten hän vetaisi muutaman uuden Skakdin päälleen lattialle.
Kaksi Skakdia katsoi toisiaan. Sitten he hyppäsivät toistensa kimppuun. Tappelu jatkui. Kaikki olivat huomanneet, että violetti tulija oli vain harhaa.

Guartsu oli saanut kerättyä voimansa ja puskettua itsensä kasan alta. Hän etsi katseellaan Warrekia ja Manua. Lattiasta kuului koputus. Guartsu katsahti jalkojensa alla olevien lattialautojen välissä olevaan
reikään. Sieltä pilkisti punainen silmäpari.



"Sinä huijaat", Guardian sanoi tympeästi lattialautojen alla olevalle Makutalle.
Manu hihitti. Guardian oli vastaamassa Makutalle jotain äärimmäisen sarkastista, mutta tämän aikomuksen keskeytti valtava skakdinyrkki, joka osui häntä vatsaan. Guartsu törmäsi baaritiskiin selkä edellä ja joutui tasaamaan hengityksensä.

Nyrkin omistaja käveli Guardianin näköpiiriin. Kyseinen skakdi oli kaapin kokoinen jättiläinen, joka tunnettiin ilmeisesti Bodyrakkina. Se naksutteli sormiaan ja lähestyi Guardiania muristen.
Guartsu antoi ymmärtää olevansa täysin uuvuksissa hetken, mutta rikkoi hämäyksen lyömällä Bodyrakkia suoraan rintaan kolme kertaa. Jättiläismäinen skakdi ei hievahtanutkaan ja Guardianin nyrkit vain läsähtivät vasten Bodyrakkin rintapanssaria.
Skakdi naurahti kumeaa nauruaan.

"Vartija, tappelet kuin lehmipoika!" se huusi riemuissaan.

"Kuinka sopivaa", Guardian vastasi. "Sinä tappelet kuin lehmä."

Bodyrakkin kärsivällisyys loppui ja se huitaisi taas kohti Guartsua. Tällä kertaa sininen skakdi oli kuitenkin varautunut ja Bodyrakkin nyrkki törmäsi baaritiskin läpi. Jossain taaempana Warrek oli hoiperrellut takaisin ikkunasta sisään ja kuritti kolmea skakdia samanaikaisesti kännisellä raivolla.

Bodyrakk lähestyi perääntyvää Guardiania hitaasti.
"Minä. Taitan. Niskasi. Minä ripustan pääsi seinälleni."

Guardian siirsi kätensä vyötärölleen.
"Minulla on pyssy."

Bodyrakkin hymy hyytyi. Pian jätti ulvoi maassa kivusta pidellen polveaan molemmin käsin. Se karjui raakalaismaisesti ja ylitti taatusti omalla "skarrarar"-huudollaan skakdinkielisen kiroilun pituusennätyksen. Guardian laittoi revolverin vyötärölleen ja juoksi kohti tavernan uloskäyntiä, jossa Manu miekkaili vihaisen skakdin kanssa rikkinäisellä lasipullolla ja Warrek kuritti sekä tavernan jakkaroita että häntä kohti hyökkääviä skakdeja.

Guardian ilmaisi sanattomasti Warrekille ja Manulle, että olisi mahdollisesti hyvä hetki poistua tavernasta. Ilmaisua helpotti huomattavasti se, että vihainen seitsemän skakdin joukkio jahtasi Guardiania.

Manu päätti tehdä jotain radikaalia. Lävistettyään vastustajansa käden rikkinäisellä pullolla hän saapasteli baarin takahuoneeseen, jossa Moe oli ryyppäämässä masennukseensa. Hänellä olisi nimittäin pitkä viikonloppu edessä. Makuta käveli välinpitämättömästi baarimikon ohi suoraan juomavarastolle. Moe huomasi liian myöhään, mitä Makuta aikoi tehdä. Siihen mennessä, kun känninen baarinpitäjä oli päässyt jaloilleen, Makuta oli raahannut kaikki tynnyrit ovelle.
”Mitä pirua sinä puuhaat, Makuta? Jätä viinani rauhaan!”
”Sori, pappa. Nyt ei auta muu kuin ottaa kovemmat otteet käyttöön.”
”Eiiii!” Moe kiljui kauhuissaan. Makuta suoritti suuren leikkausoperaation: hän laukaisi suuren varjosäteen, joka halkaisi jokaisen tynnyrin kahtia. Viina valui tappelun keskelle. Moni kastui likomäräksi, Guartsun jahtaajat etunenässä. Warrek oli sammunut ikkunan viereen. Guartsu oli aivan yhtä märkä kuin muutkin, mutta suurin osa alkoholista oli valunut hänen ylitseen. Manu hihitti tynnyreiden vieressä. Moe katseli häntä murhanhimoisena. Sitten hän poistui takaisin takahuoneeseen.

”Olipa siinä”, Guartsu huohotti.
”… paljon viinaa”, Manu täydensi. Guardian nyökkäsi. Moe palasi kirves kädessään. Manu ja G yrittivät paeta samasta ikkunasta. Se ei onnistunut. Moe tuli lähemmäs.
”Keksi jotain”, Guartsu sanoi.
”Sinulla on pyssy”, Manu protestoi.
”Panokset loppu.”
Manu tempaisi aseen Guardianin kädestä ja heitti sen baarimikon naamaan. Tämä kaatui maahan tajuttomana.
”Aika hyvä heitto”, Guartsu sanoi hilpeästi. Tappelu oli jälleen käynnissä. Viina oli piristänyt rähinää.
Kaksikko tunkeutui ulos ikkunasta – tällä kertaa yksitellen. Warrek nukkui maassa kyseisen ikkunan alla. He nostivat entisen sotalordin maasta ja kantoivat hänet baarin taakse. Siellä oli aitaus. Jossa oli Muakoja. Guartsu ja Manu katsoivat toisiaan. Ja virnistivät.

Muuan Skakdi, joka oli juuri menettänyt kolmetoista hammasta, hoipui ulos baarista. Hän meni aitaukselle lähtöaikeissa. Mutta hänen Muakansa ei odottanut häntä.

Hän oli surullinen.

Notfun katsoi Amazuaa. Hän tunsi lamaannuttavan, pistelevän kivun joka aaltoili koko hänen kehossaan. Tuska, minkä hän koki oli valtava. Hänellä ei ollut enään mahdollisuuksia.
Ainoastaan kuolema tai antautuminen. Hän sulki silmänsä ja toivoi ettei mitään olisi tapahtunut. Hän puristi silmänsä tiukasti yhteen ja oli kohta täysin hiljainen. Yhtäkkiä hän heräsi valkoisessa huoneessa joka oli täysin tyhjä. Hän näki pelkkää valkoista silmänkantamattomiin. Sitten hän kuuli äänen.


"Kuka olet?", Notfun kysyi toiveikkaana. Hän ei tuntenut kipua enään. "Olen eräs.. No nimeni ei ole tärkeä, mutta voin pelastaa sinut tästä pälkähästä missä olet tälläkin hetkellä, tai no itseasiassa en voi, mutta voin tarjota makkaraa. No en sitäkään, mutta ymmärrät pointtini", valkokaapuinen hahmo sanoi.
"...Tälläkin hetkellä? Minähän olen nyt täysin eri paikassa kuin äsken", Notfun huomautti.
"Itseasiassa et. Tämä tapahtuu pääsi sisällä. No kuitenkin, sinun aikasi ei ole koittanut vielä. Kohtaloasi ei olla täytetty", hahmo sanoi. Yhtäkkiä kaikki sumeni ja muuttui erinlaiseksi. Notfun tunsi jälleen kivun jä näki palkkionmetsästäjän yläpuolellaan.


Notfun ponnisti, ja pääsi säteen otteesta. Hän juoksi minkä jaloistaan pääsi, mutta Amazua seurasi häntä... Notfun kuitenkin otti rommipullonsa esiin, hörppäsi sitä, ja lähti juoksuun. Amazua ei enään pysynyt perässä. "AAHAHAHAHA AHAHAHA HAHAHAHAHA AHAHAHAHAH! Kapteeni Notfunia ei noin vain ilman rahaa saada tekemään yhteistyötä! AAAHHAHAHAHAHAHAHAAHHAHA", Notfun nauroi ja jatkoi juoksuaan.

Klaanin saari, hevonkuusi

Matoron tummanpuhuva hahmo seisoi rantakivellä tiiraillen kiikarillaan.
Tuuli oli yltynyt aamusta ja se puhalsi viileänä mereltä. Aallot iskivät rantakivikkoon.

"Woaah, kaksi karhuhaita taistelemassa", hän lausahti katsoessaan merelle. Vierellä seisovi Killjoy käänsi kevyesti tönäisten Matoron pään pois mereltä.

"Etsimme Klaania, emme karhuhaita.", hän totesi.

"Luulen näkeväni Klaanin tornin", Matoro lausahti pieni ilon pilke sinisessä silmässään.
"Näytä", Killjoy sanoi välittömästi ja nappasi irtonaiset teleskooppisilmät jään Toalta. Tämä nosti valkoisen kiikarin silmilelen ja zoomasi.

Kiikaria oli harvinaisen epäkätevä käyttää manuaalisesti. Normaalisti se toimi ajatuksen voimalla naamion energialla, mutta nyt sen zoomamiseksi pitää vääntää erästä pientä ratasta laitteen sisältä.

"Admin-torni näkyy tuon metsän takana, lähellä rantaa.", Joy vahvisti Matoron havainnon.

Joukko lähti nopeasti kohti Klaania.

* * *

"Taidamme olla Lehu-metsässä.", Kapura havainnoi ympäristöä. He kävelivät jonossa kapeaa metsätietä. Ympäristössä oli korkeita lehtipuita sekä saniaisia.

"Tämä saari vaikuttaa vallan mukavalta paikalta.", Saraji totesi silmäillessään luontoa. Erilaisia raheja vilahteli metsikössä aina välillä. Taku-ankkojen ominainen tak tak tak tak kuului jostakin.

Suuri tapiiri jolkotti puiden takana.

"Rakastan saaremme faunaa.", Matoro sanoi.
"Ja sivistyssanoja?", Summer kysyi ivallisesti.
"Kaikesta saa fiksumman kuuloista parilla sivistyssanalla. Olen oppinut sen Manulta.", Matoro vastasi.

Matka jatkui leppoisan keskustelun merkeissä. Kuusikko ohitti erään matorankylän, josta kerrotiin matkaa Klaaniin olevan enää pari kioa.

* * *

Klaanin suuri metalliportti aukeni sulavasti. Muurilla seissyt matoran tervehti tulijoita ja sulki massiivisen portin Klaanilaisten jäljessä.
Linnake oli korjaantunut silmissä Yö Kauhun jäljiltä.

Erinäisä matoraneja käveli kaduilla matoran-talojen lomassa. Suuri Bio-Klaanin torni kohosi koko alueen keskustassa. Sen yläosissa oli edellen näkyissä rikkinäinen seinä, josta Killjoy ja se tappajakone olivat pudonneet päiviä sitten.
Neljä klaanilaista syöttivät oven kortinlukijaan tunnuksensa ja astuivat sisään vahkikaksikon kanssa.

"Käväisen tutkimassa Creedyltä missä se pullo on. Luulen, että lähdemme hakemaan sitä huomenna.", Killjoy sanoi aulassa. Hän asteli hissiin kahden vahkinsa kanssa.

Arkistot

Suuren, maanalaisen kirjasto hallin sisällä oli kaksi klaanilaista. Kirjojen täyttämät hyllyt ympäröivät Domekin ja Arkistopitäjä Vaehranin joka askelta hallissa, kerroksessa ja korridoreissa.
Suuntaessaan syvemmälle arkistojen uumeniin, valot alkoivat himmeä vähitellen. Valon Toa pohti, olivatko Klaanin remonttiryhmä kitsaimpia saitureita mitä hän ei ole koskaan tavannut.

"Tässä ollaan; Osasto 7-A. Kaikki uusimmat ja merkittävimmät tietokirjat ovat tässä. Täältä jos mistään pitäisi löytyä sitä mitä etsit. En kyllä lupaa mitään", Vaehran sanoi pysähtyessään suuren kirjahylly rivin eteen.
Valon Toa kiitteli Vaehrania ja Tulen Toa jätti Domekin yksin kirjahyllyjen kanssa.
Domek alkoi heti ottamaan hyllyistä erillaisia kirjoja mitkä näyttivät sopivilta ja selaili niitä.
Yksi nimi, tai pikemminkin lyhenne, oli hänen mielessä: "ZMA". Toa selaili erillaisia kirjoja ja kääröjä ja yritti etsiä minkä tahansa "ZMA":han liittyvän tiedon, mikä auttaisi häntä etenemään. Mutta mistään hän ei löytänyt mitään mikä liittyisi sanaan "ZMA". Zakaz, Zamor, Zadatth, Zivon, Zyglak... Mutta ei "ZMA":ta.
Yhdessä kirjojen takana löydetyssä käärössä oli erillaisia reseptejä ruokiin, jossa käytetään suurimmaksiosaksi Madu-hedelmiä ja Visorakien lihaa. Monet listan ruokalajien nauttimiseen täytyy myös pitää lähettyvillään noin kymmenen gallonaa vastamyrkkyä, lääkeyrttejä ja ruoansulatus-pillereitä.
Toisessa käärössä oli taas Vortixxilaisia rakkausiskelmiä, jonka laulut tuo kaikille ei-Vortixxilaisille myötähäpeää pelkästään siitä, että ovat käärön kanssa samassa huoneessa.
Tunteja tuntui kuluvan, eikä Domek yhäkään löytänyt mitään mikä auttaisi häntä etenemään. Himmeiden valojen vaikutuksesta Domekin alkoi vähitellen väsyä. Ja ennen kuin Toa huomasikaan, hän sulki jo silmänsä ja alkoi vaipumaan uneen.

"Domek."

Erittäin tuttu ääni kuului Valon Toan korvissa. Ääni, jota hän ei kuvitellut kuulevansa enään koskaan.
Domek nousi ylös ja alkoi katsomaan siihen suuntaan mistä hän ajatteli äänen kuuluvan.
Domek näki hänet. Valon Toa ei voinut uskoa silmiään ja laittoi kätensä suunsa eteen. Hän ei ole muuttunut yhtään, hän oli juuri sellainen kuin oli vuosia sitten.
Mutta hän ei näyttänyt yhtä iloiselta. Hän tuijotti Valon Toaa kylmästi. Domek huomasi tämän eikä enään riemuitse.
Henkilö käänsi selkänsä Domekille ja alkoi kävelemään pois. Valon Toa alkoi juoksemaan hänen perään epätoivoisesti, mutta jostain syystä ei pystynyt liikkumaan enään eteenpäin.
Yhtäkkiä Domek tunsi suunnattoman polttavan kivun hänen käsivartensa läpi. Hän käänsi katseensa taakseen eikä käsittänyt mitä näki.
Abstrakti ja suunnaton varjomainen Olento oli napannut hänet monilla tuhansilla raajoillaan Toan käsivarsiin ja samalla kietoi muut raajansa Domekin ympäri.

Valon Toa

Domek ei pystynyt keskittämään ajatuksiaan. Jokin tuntui kuin olisi tunkeutunut hänen mieleensä. Jokainen avunhuuto mikä hänen suustaan ei kuulunut.
Valon Toa yritti välttellä Olennon katsetta, mutta ei voinut. Sen katse oli jotain täysin selittämätöntä ja muukalaista.

Valon Toa

Varjo-käsi läpäisi Valon Toan rintakehän. Valon Toa ei tuntenut mitään.

D o m e k

Domek kaatui taaksepäin kirjahyllyyn, pudottaen kirjoja Toan päälle. Hän tärisi hieman ja hikoili. Valon Toa alkoi tunnustelemaan rintakehäänsä ja raajojaan. Ei haavaa, ei edes pienintäkään naarmua.
Hän tarkasteli jokapuoleen, eikä nähnyt mitään.
Domek nousi jaloilleen ja sytytti kämmeniinsä valon leimahduksen. Ei vieläkään mitään. Domek kaatui takaisin lattialle ja yritti rauhoittaa itseään.
Pian Valon Toa huomasi kirjan hänen jalkojen juurella. Hän nosti sen ja selaili sitä hetken. Se oli kirja Zakazin sisällissodasta, jonka kirjoitti useat sotaveteraanit ennen heidän kuolemaansa.
Yhdessä kohdassa oli henkilötiedot useimmista sodan merkittävimmistä henkilöistä. Useat niistä eivät edes yrittäneet olla neutraaleja.

Warrek

Nektannia vastaan taistellut sodanherra. Suhteellisen hyvä päälikkö, mutta hajamielinen juoppo, joka ei loppujen lopuksi saanut mitään aikaan. Tunnettu sodassa erikoisista taidoistaan ja tempuista. Nykyään hän on mahdollisesti jossain Zakazin baarissa juomassa itseään hautaan."

Zaiggera

"Yksi Warrekin tärkeimmistä luutnanteista. Sotaisa ja helposti raivostuva nainen, mutta erittäin kuuma pakkaus. Yksi kirjoittajista kirjoittajan ystävistä yritti pokata häntä, mutta katkeutti pikkusormensa ja menetti osan hampaistaan.
Nykyään hän asuu yksikseen pienessä mökissä ja ampuu kaikki jotka yrittävät lähestyä maalleen."

Zaktan

"Se Pirakan penikka olisi pitänyt heittää Takea-haille."

Zameckirg

"Urhea Z.S.L. Yrittäjä-laivan kapteeni ja myöhemmin amiraali. Tunnettu taisteluistaan Syväläisiä vastaan ja voitokkaista meriretkistään ja sodistaan. Kuoli uskomattoman laimeasti kun silta putosi hänen päälleen."

Domek haukotteli hieman ja nauroi osalle tekstin sisällölle silloin tällöin. Vaikka hän ei löytäisi koskaan etsimäänsä, oli silti mukavaa lukea jotain vaihteeksi. Toan kääntäessään sivua, hän löysi jotain yllättävää.

Zoorac Makhsitirilien Arsatain AKA. ZMA

Toisin kuin muut sivun henkilötiedot jotka olivat parhaimmillaan noin kolmasosaa sivua pitkä, koko sivussa ei lukenus muuta kuin ZMA:sta.

"Zoorac Mahkhsitirilien Arsatain on sodan alkuaikoina mahdollisesti elännyt hirviömäinen Skakdi soturi, jonka pelkkä olemassaolo taisteluareenalla sai viholliset perääntymään. Ne harvat jotka selviytyivät taistelusta oli usein kuvaillut ZMA:ta lähimmäksi asiaksi oikean maailman Irnakkiin. Erään tarinan mukaan eräässä taistelussa hän kirjaimellisesti raivasi tieltään jokaisen vihollisensa ja värjäsi koko taistelukentän verellä, ilman minkäänlaista naarmua tai väsymystä. Toisen tarinan mukaan hän tappoi oman komentajansakin kun tämä erehtyi seisomaan juuri siinä missä ZMA nousi maasta esiin, eikä kukaan uskaltanut sanoa tästä mitään. Silminnäkijöiden mukaan ZMA:n keho kipinöi salamoita ja hänen kasvonssan puhdasta raivoa, mutta useat kertomukset hänen ulkonäöstään kävivät ristiriidassa toisiensa kanssa.
Useimmat vanhimmat asukkaat olivat väittäneet, että ZMA oli yksi ensimmäisiä Skakdeja, jonka Makuta itse oli luonut soturiksi.
Erään mukaan yksi hänen alamaisistaan oli puukottanut tätä selkään ja heittänyt ruumiin rotkoon.
ZMA:n olemassaolostaan on usein kiistelty, mutta huhujen mukaan

Domek käänsi sivua, mutta vastoin hänen odotustaan seuraava sivu oli peitetty maalilla ja tsen jälkeinen sivu revitty pois. Teksti loppui siihen.
Domek selasi kirjaa uudelleen yrittäessään löytää lisää ZMA:sta, mutta kaikki mitä ylimääräinen tieto minkä hän löysi ei auttanut häntä millään tavalla.

Valon Toa alkoi pohtia lukemaansa hetken. Heillä on siis vastassaan Skakdien Mörkö itse.
Epämiellyttävä ja uskomaton ajatus, mutta se oli ainoa johtolanka mihin voi tarttua.
Domek nousi ylös ja otti kirjan mukaansa.

"Matka Zakaziin siis", Domek julisti itselleen.

Bio Klaanin satama, monia vuosia sitten

"Olemme perillä", Sheelika ilmoitti.
"Kiitos oikein paljon avusta Toa Sheelika", yksi Matoralainen kauppias kiitteli Sheelikaa lämpimästi. Hän oli auttanut Matoralaisia purkaamassa heidän lastiaan satamalle ja kuljettanut ne tavaravarastoon. Muut Matoralaiset järjestelivät viimeiset lastit paikoilleen.
"Ilman sinua näiden purkaamiseen olisi kulunut ties kuinka kauan. Näyttää siltä, että tänään pääsemme kotiin paljon aikaisemmin kuin odotimme", Matoralainen sanoi.
"Ei kestä", Sheelika sanoi hyvin elottomasti, mutta kauppias ei huomannut sitä.
"No niin pojat, eiköhän nyt lähdetä kotiin", Matoralainen ilmoitti kaikille muille. Muut vastasivat myöntävästi ja alkoivat suuntaamaan kauppiaan kanssa ovea päin.
"Eipäs hoppuilla", ääni kuului heidän takaa. Pieni Matoralainen käveli varastohuoneen keskellä lastien takaa, .
Kauppias katsoi häntä päin yllättyneenä. "Rowash, mutta... Mutta...".
"Luuletko etten tiedä mitä teet selkäni takana?", Rowash keskeytti hänet ja käveli Sheelikan viereen, "Kiitos avusta, Sheelika. En tietäisi mitä tekisin ilman sinua."
"Mutta... Toa Sheelika, miksi sinä... Mitä...", Kauppias höpisti eikä pystynyt puhumaan kunnolla.
Sheelika ei vastannut ja siirsi katseensa alas maahan.
Yhtäkkiä varaston sivulla oleva pieni ovi avautui ja sisään käveli useita Kiekonheittimiin aseistautuneita Matoralaisia.
Kauppias ja muut alkoivat perääntymään. "Rowash! Lupaan etten koskaan enään astu tiellesi, pyydän antaudun! Säästäkää meidät!"
Rowash tirskui itsekseen, "Pojat! Näytäkää heille täällä oikein määrää."
Matoralaiset laukaisivat kiekonheittimensä. Ainoa mikä kuului oli Kauppiaiden tuskanhuudot.
Sheelika kaatui polvilleen, "Mitä minä tein. Mitä minä tein."
"Älähän nyt Sheelika rakas", Rowash sanoi itsetyytyväisesti, "Pelkkiä mitättömiä tyhjäntekijöitä".

[spoiler=Tärkeää]Tietystiä syistä, ämä tapahtui vähän jälkeen edellistä viestiäni, joten tavallaan sijoittuu joko ennen tai samaan aikaan muiden viestien kanssa.[/spoiler]

Laivaston telakka



Aamu sarasti. Keetongu varusteli valitsemaansa alusta, Kirikori II:sta Nynrahin pikamatkaa varten. Alus ei ollut kovin suuri, kolmenkymmentä metriä keulasta peräsimeen, mutta siinä oli voimakkaat potkurimoottorit sivuilla ja päällä. Alus oli tehty suurimmaksi osaksi Ämkoo-vuoren rinteillä kasvavista suurista kuusista, mutta asevarustelun takia siihen oli asennettu rautaiset keula- ja peräpanssarit ja kolme Cordak-sarjatuliasetta, joiden pidennetyt piiput pilkistivät puukuoren aukoista.

Keetongu oli valinnut mukaansa kaksi Onu-Matorania: Ontorin, joka kantoi tuhkanharmaata Pakaria ja Ternokin, jolla oli läpikuultavan violetti Kaukau. Höyryaluksilla ei voinut lähteä matkaan yksin; esimerkiksi jonkun täytyi täytellä uuneja silla aikaa kun kapteeni ohjasi.

Keetongu antoi lähtömerkin. Matoranit heiluttivat merkkilippuja. Telakan rautaovet aukaistiin ja Kirikori II liukui ulos raidetta pitkin.

Tongu käynnisti moottorit. Männät liikkuivat. Potkurin pyörivät. Alus nousi lentoon, ensin hitaasti, mutta kiihdytti sitten ja syöksyi taivaalle. Alus kaartoi meren rannalle ja lähti sitten kohti pohjoista rannikkoa pitkin.

Sukellusvene

Snowie istui sukellusveneen ohjaamossa. Hän keikutteli hiljakseen tuolillaan, ja tuijotti pimeää ohjauspöytää. Missään ei ollut valoja. Varmaan jo useamman kymmentä kertaa hän oli koettanut saada pitkänmatkan radiolähettimeen virtaa. Hänessä ei kuitenkaan ollut pahemmin sähköinsinöörin vikaa.

Hän nousi, seisoi hajamielisenä hetken paikallaan, ja istui sitten uudelleen. Sitten hän nousi taas seisaalleen, käveli hetken ympyrää, ja istui lattialle. Toimettomuus oli eräs lumiukon mieluisimmista asioista. Mutta nyt olisi pitänyt tehdä jotain.

Snowie kurottui, ja kiskaisi huoneen nurkassa lojuvan kassinsa vierelleen. Tutuin ottein valkoiset kädet avasivat läpän, ja kiskaisivat vetoketjun auki.

Lumiukko levitti lattialle laukkunsa sisältöä.

Sen mukavan erakon vanhahtava Cordak-tussari. Panoksia jäljellä pyöreät nolla, emmekä varmaan pääse merenpohjasta pois räjäyttämällä mitään. Tai no, räjäyttäminen nyt ei ole muutenkaan minun juttuni, mutta mukava muistutus siitä, kuinka avomielisiä ja ystävällisiä tuntemattomatkin voisivat olla toisilleen.

Hän laski puusta ja metallista valmistetun tuliaseen maahan, ja tarttui seuraavaan.

Nazorakein valmistama tarkkuuskivääri. Hienoa mattapintaa, ladattu täyteen tainnuttavilla kuulilla. Matoran-vastarinnan esineistöä oikeastaan. Hienoa, kuinka pitkälle pelkällä päättäväisyydellä ja rohkeudella pääsee.

Tämän pitkän ja siron aseen jälkeinen pyssy muistutti jonkinsorttista tukkoon mennyttä höyryimuria.

Vanha painetykki. Jytyä pitäisi löytyä enemmänkin, mutta ei silti tehnyt naarmuakaan siihen nukkeheppuun. No, väkivalta ei minusta ikinä ole ollutkaan ratkaisu.

Seuraava esine oli huomattavasti pienempi, ja yleisesti ottaen enemmän lumiukon mieleen kuin aseet.

Riipus tuskin on juuri minkään arvoinen, mutta se markkinapäivä... Se se oli jotain. Ensimmäinen kertani Bio-Klaanin markkinoilla. Hyviä aikoja.

Snowmanin kädet siirtyivät kultaisesta ketjusta tummaan nauhaan.

Minulla on tämäkin mukana? Sinänsä hienoa, mutta ikävästi tuo mieleen sen, että tälläkin hetkellä voisin keskustella "Everstille" radion välityksellä, jos tuo halvatun rakkine toimisi.

Lumiukko kietaisi liinan päänsä ympärille ja kiristi. Hän lopetti kassinsa tonkimisen, tiesi, ettei siellä ollut mitään, mikä auttaisi heidät pois meren pohjasta.

Snowie käveli aivan sukellusveneen etuikkunalle, ja katsoi ulos pimeyteen. Merilevääkään ei näkynyt. Lumiukko oli viettänyt elämästään "ainakin vuoden ja kuusi neljästoistaosaa" merten alla, eikä kokenut ikkunan takana näkyvää maisemaa niinkään masentavana. Enemmän häntä ahdisti ikkunaruutuun heijastuva apaattinen hahmo, joka ei näyttänyt lainkaan omalta hilpeältä itseltään.


SS Rautasiipi

Amiraali piristyi hieman nähdessään viereensä heijastuvan hahmon ikkunaruudussa. Nuori Ylikersantti 1034 asteli varovaisesti johtajansa viereen sininen baretti päässään aavistuksen kallellaan. Amiraali kuittasi nuorukaisen kysyvän katseen tylysti.
"Rakkauteen liittyviä ongelmia. Tuollainen kloppi ei niistä ymmärrä mitään."
"Öh, kaikella kunnioituksella herra Amiraali, mutta eikö rotumme-"
"Kuten sanoin, ei ymmärrä mitään. Joten, toit Kenraalin viestin?"

1034 ojensi sinetöidyn kirjekuoren Amiraalille, ja jäi seisomaan odottavan näköisenä. Amiraali tiedusteli, että mitä 1034 oli vailla.
"Ei, en minä mitään, luulin vain, että tuon viestin sisältö koskisi minuakin."
"No, tässä seisoo, että tämä Uusi Sukupolvemme ei ole kyllin hyvä. Kuulemma jotain geenimuunteluun liittyviä ongelmia. Kenraalimme käskee meitä lähettämään koko sakin paria koekappaletta lukuunottamatta uudelleensijoitusosastolle."
Ylikersantti katsoi kauhuissaan.
"Mu-mutta hehän ovat jo-"
"Nyt, poistu häiritsemästä, ellet tahdo itse heittää koko kööriä kohtaloonsa."
1034 teki kunniaa, ja poistui vilkkaasti.

Nuori torakka kulki komentosillan metalliovien läpi Rautasiiven käytäviä pitkin pieneen taukohuoneeseen. Pöytien ääressä istuvat Nazorakit käänsivät katseensa kohti tulokasta.

Ensin tuli hiljaista. Sitten alkoi supina.

Ylikersantti kääntyi kannoillaan, ja aloitti matkan kohti omaa hyttiään. Hän ei kestänyt mainettaan "Amiraalin suosikkina", varsinkaan, kun monien torakoiden mielestä hän ei sopinut hommaan lainkaan. Ja vaikka kukaan ei sitä ääneen sanonutkaan, kaikkien mielestä hän oli liian pehmeä.

Klaanilinnake

Matoro istahti huoneensa nojatuoliin raskaasti. Hän katseli huonettaan. Vaalenaharmaat seinät, työpöytä täynnä papereita, pari kaappia sekä suuri arkku. Pari valokiveä katossa luovat kirkkaan valaistuksen huoneeseen.

Toa nousi hetken kuluttua ja avasi huoneensa ikkunan. Korkealta oli näkymä kauas metsiin ja vuorelle. Viileä tuulenvire tuli avoimesta ikkunasta sisään huoneeseen.

Matoro avasi suuren kaapin ja otti sieltä erilaisia haarniskan paloja. Matoro irroitti rintapanssarinsa ja katsoi siinä olevaa reikää. Myös selkäpanssarista löytyi ikävä viilto. Musta toa heitteli huoneensa nurkkaan rikkinäisiä ja otti kaapista ehjiä haarniskan osia. Joku saisi korjata nuo joskus.

Toa kiinnitti uudet panssarit rikkinäisten tilalle ja katseli itseänsä suuresta peilistä. Puhtaan musta haarniska ilman rikkinäisä paloja. Hänen silmiinsä osuu kuitenkin väkisin hänen naamionsa. Matoro nappasi vyöstään teleskooppisilmät ja irroitti kanohi Cencordinsa.

Toa istahti pöytänsä ääreen ja nappasi muutamia välineitä pöydän hyllyköstä. Matoro käsitteli naamiota valkoisissa käsissään.
"Mitä? Tuossa on tekstiä.", hän tajusi. Vasemmansilmän alla oli pienellä matoran-aakkosia. Tämä kohta olisi normaalisti teleskooppisilmän alla.

"Makuta Itroz, Projekti Nimda"

Sen, että kanohi oli makutoiden luoma, Matoro tiesikin. Mutta "Projekti Nimda"? Mitä se voisi tarkoittaa?
Toa käänteli naamiota käsissään muttei löytänyt mitään muuta erikoista. Hän poisti teleskooppisilmän vääntyneet kiinnikkeet ja tunnin näpertelyn jälkeen teleskooppisilmä oli jälleen kiinni naamiossa.

Toa asetti kanohin päähänsä.

"Nimda? Mikä se tarkalleen on?
Miten se liittyy naamioon?
Mitä tämä kaikki tarkoittaa?

Mitä sillä trooppisella saarella oikein tapahtui?
Se olento puhui Nimdasta.
Kaikki ei ole kohdallaan."

Klaanin saaren läsirannikko

Kirikori II kiisi rannikkoa pitkin lähellä merenpintaa. Ämköö-vuori piirtyi taivaaseen oikealla. Keetongu istui ohjaimissa ja katseli kaunista maisemaa. Aurinko nousi vuoren takaa kullaten sen korkean huipun.

Kasvavassa valossa Keetongu näki suurehkon kappaleen merellä lähellä rannikkoa. Se oli laiva, joka oli jättämässä laituria. Keetongu veti kojelaudan lokerosta suuret kiikarit ja katseli laivaa. Se oli Nazorakein sotapaatti.

Ne olivat jo rannikolla. Oliko se jo alkanut? Olivatko pohjoisen kylät kaatuneet ja marssivatko Nazorakit kohti Klaanin muureja?

Pitkään asiaa miettimättä Keetongu otti yhteyden Telakalle.

"Kuuleeko Tehmut? Tässä Kirikori II, Keetongu. Torakanpentujen rautapaatti edessäpäin, Ämkoo-vuoren länsipuolella. Eivät odota minua. Hyökkään. Lähetä kolme keskisuurta ja niin monta pommia kuin on varaa antaa."

"Ei ole järkevää hyökätä kimppuun suin päin! En halua tästä uutta kauhejen yötä!" Kuului vastaus radiosta.

"Ne eivät odota minua. Ja nämä torakat kuolevat helpommin. Me olemme laivasto ja tämä on sotaa."

Keetongu käynnisti aluksen moottorit täyteen tehoonsa ja laskeutui aivan merenpinnan yläpuolelle. Hän lähestyi torakoiden Hürfundia tutkan alapuolelta. Keetongu ei ollut ennen taistellut sotalaivoja vastaan, mutta hän ei odottanut minkäänlaista ketteryyttä alukselta, joka makasi veden päällä.

Päästessään ampumaetäisyydelle Keetongu käynnisti aluksen keulan sivuilla olevat Cordak-tuliaseet. Räjähtävät ammukset puhkaisivat Hürfundin rautakuoren ja sytyttivät sen miehistöhytit palamaan, mutta alus pysyi pinnalla.

Aluksen komentaja Kapteeni 360 huomasin hyökkäyksen ja käski kaikki aseyksiköt pienemmän lentopelin kimppuun. Hän oli menettänyt jo yhden laivan "kaktus-välikohtauksen" aikana, eikä hänellä ollut todellakaan varaa menettää toista.

Hüfundin tykit alkoivat laulaa ja Keetongu pakotettiin kauemmas. Hän sai väistettyä suurimman osan ammuksista, mutta kaksi latinkia osui viistosti aluksen keulapanssareihin, jotka kuitenkin kestivät.

Keetongu kaarsi Kirikori II:n saaren yläpuolelle, pois tykkien kantamalta. Kolme keskikokoista Klaanin laivaston ilma-alusta näkyi jo etelässä; ne tulivat täyttä vauhtia apuun. Keetongu otti niihin yhteyttä ja käski niitä lähestymään tutkan alapuolelta samalla kun Kirikori II, joka oli suurempia aluksia ketterämpi, ohjaisi tykkitulen muualle.

Suunnitelman mukaan Klaanin alusten tullessa Keetongu kävi uuteen hyökkäykseen. Hän sai ammuttua hajalle yhden Hürfundin kansitykeistä, mutta joutui heti pakenemaan tykkitulta. Ketterä alus sai osuman peräsimeen, mutta Keetongu sai ohjattua sen kauemmas.

Ansa toimi. Tehmut oli käskenyt miehiä pakkaamaan aluksiin muutaman niistä vähäisistä ohjuksista, joita Klaanilla oli. Nazorakein alus ei saanut väisettyä ajoissa ja ohjukset osuivat sen kylkiin ja ohjaamoon tappavan tarkasti. Alus upposi Klaanin saaren rannikon pohjamutiin eikä sitä nähty enää koskaan.

Sinä iltapäivänä Keskiuusi kievari oli täynnä juhlivia Laivaston Matoraneja.

Bio-Klaani

Killjoy asteli Klaanin käytävien halki edelleen puolikuntoisena, rintakehä siteissa ja haarniska puoliksi pirstoutuneena. Muutama Matoran juoksi hänen ohitseen, mutta sen sijaan, että he olisivat tapansa mukaan mulkoilleet Killjoyta, he juoksivat iloisesti ohi ja yksi niistä jopa tyrkkäsi Killjoylle pienen uutislappusen, jossa komeili:

Viimeisin tieto: Klaanin laivasto tuhonnut Nazorak-sataman laivoineen länsirannikolla!

Killjoy hymähti, hän oli tyytyväinen nähdessään, ettei Klaani levännyt laakereillaan.

Killjoy asteli nyt tyhjän aulan läpi. Moni aulassa työskennellyt oli saanut surmansa sen kauhean yön aikana. Killjoy astui hissiin ja painoi ylimpään kerrokseen. Komentohuoneeseen saapuessaan, hän näki Tawan kumartuneen päätään pyörittelevän Creedyn ylle.

"En ymmärrä! Killjoy on pysynyt paikoillaan nyt jo ainakin viisi tuntia, eikä hänen pukunsa edes kestä vettä, eikai hän vain-"

"Jos viitsisit tutkia myös muita valvontatauluja, huomaisit, että palasin Klaaniin jo puoli tuntia sitten."

Creedy ja Tawa käännähtivät tutun äänen kuullessaan. Creedyn silmät loistivat.

"Sinä palasit! Olet kunnossa!"

Tawa, joka oli yleisesti hyvin skeptinen Killjoyta kohtaan oli myös saanut hymyn kasvoilleen. "Ovatko kaikki kunnossa?"

Killjoy nyökkäsi: "Toimme jopa pari uutta ystävää mukanamme. Toinen heistä taitaa olla parhaillaankin rekisteröitymässä Klaaniin."

"Nimdat? Kortti? Saitteko te ne?", Creedy kysyi innoissaan.

"Nimda, niitä oli vain yksi. TSO on vienyt toisen Odinalle. Kortinkin saimme. Ongelmana on nyt vain se, että ne eivät ole meillä."

Tawa pisti kätensä puuskaan ja loi Killjoyyn katseen, josta ei tunnetusti seurannut mitään hyvää. Killjoy osoitti valvontataululle:

"Meillä oli pieniä Nazorak-ongelmia. Nimda on kortin ja jäljittimeni kanssa rommipullossa tuossa kyseisessä pisteessä."

Tawa kääntyi kohti taulua: "Ehkä en kysy vielä mitä se tuolla tekee ja miksi, mutta meidän täytyy hakea se."

Killjoy nyökkäsi: "Se ei ole hirvittävän kaukana, hyvällä tuurilla saamme haettua sen jo tänään, se on kuitenkin ajelehtinut kohtalaisen lähelle Klaanin rannikkoa."

"Mutta sinä et mene nyt mihinkään!", Creedy tiuskaisi, "Et tuossa kunnossa. Tuo puku vaatii välitöntä korjausta ja vara-osia."

Killjoy kääntyi takaisin kohti hissiä nyökäten kaksikolle: "Kuten haluat." Killjoy oli tosiaan saanut tarpeeksensa matkustelusta, ehkä olisi hetki aika levätä. Siitä huolimatta häntä kalvoi koko pelko siitä, että pullo olisi kadonnut...
Aulassa Killjoyta juoksi vastaan Saraji, joka näytti olevan innoissaan. Hän piteli kädessään passia, Klaanin passia.

"Minut hyväksyttiin! Minut hyväksyttiin!"

Killjoy hymähti hyväksyvästi: "Olet nyt siis virallisesti osa porukkaa. Mitäs sanoisit, jos kävisimme tuolla kahviossa? En ole itsekään käynyt siellä kuukausiin."

Bio-Klaani

"Heips", Matoro tervehti pirteästi ja istahti punaiseen nojatuoliin.

"Päivää", vastapäätä istuvat Joy ja Sarjai vastasivat melkein samaan aikaan.
"Kävit Creedyllä. Mitään infoa?", Matoro kysyi, asettaen jalat suoraksi pöydälle.
"Nimda on vähän matkan päässä Klaanista, pysynyt pitkään paikallaan.", Killjoy kertoi.

"Selvä. Lähdemmekö hakemaan sitä? Minusta tämä kannattaisi hoitaa mahdollisimman nopeasti.", Matoro kysyi.

"En pääse tulemaan. Mene Sarajin kanssa. Saatte Creedyltä radioitse koordinaatit.", Joy neuvoi.
"Aye", Matoro kuittasi lyhyesti ja lähti eliittivahkin kanssa kahviosta.

* * *

Matoro testaili Creedyltä, Klaanin tekniikkamatoranilta saamaansa headsettiä. Sen kantavuus olisi useita satoja kioja ja sen pitäisi toimia joka säässä. Creedy olisi hyvä ovelta-ovelle-kauppias.

Parivaljakko silmäili Klaanin satamaa. Laiturilla oli rivissä kymmeniä veneitä, joiden kimpussa pörräsi ties millaisia olentoja. Taaempana oli kalaa myyviä kojuja ja rahtikontteja satamarakennusten edessä.

"Miten olisi tuo vene?", Saraji ehdotti ja osoitti metallsiella kädellään punaista moottorivenettä.

Vene kellui satama-altaassa. Se oli kirkkaanpunainen, suhteellisen suuri ja omasi suuren moottorin. Virtaviivaiseen alukseen oli maalattu siniset vauhtiraidat.
Sen kannella istui raskaasti panssaroitu hahmo kalastamssa.

"Päivää", Matoro aloitti. Hauta kantava hahmo kääntyi. Tämä oli punainen ja hopea hahmo, ei selvästikään toa.

"Päivää", Xxonn vastasi hyväntuulisena. Hän laski onkensa veneeseen ja hyppäsi laiturille.

"Miten voin auttaa? Liityin Klaaniin juuri vähän aikaa sitten.", uusi tulokas kertoi.
"Ahaa, olet klaanilainen. Saisimmeko kyydin veneelläsi?", Matoro kysyi.
"Minne olette menossa?", Xxonn kysyi.

"Tuota... Meillä on koordinaatit. Matkaa olisi parikymmentä kioa.", Matoro vastasi.
"Selvä. Saanko udella vielä... mitä menette tekemään?"
"Mitä jos puhutaan siitä matkalla. Rahtikonteillakin on korvat.", Matoro vastasi.

Kolmikko syöksyi veneeseen ja lähtivät avomerelle.

* * *

Meri aaltoili rauhallisen sinisenä. Ulapalla kävi pieni tuuli ja lintuja näkyi taivaalla. Taivas oli pilvetön.

Matoro makoili veneen perällä Sarajin ja Xxonnin ollessa veneen penkeillä.
"Ihana ilma.", Matoro totesi.

"Niin, mitä olemme menossa tekemään?", Xxonn kysyi yhtäkkiä.

"Niin, joo. Tiedätkö mikä on 'Nimda'?", Matoro kysyi, katsoen ajajaa.
"Olen kuullut siitä puhuttavan, mutten tiedä siitä juuri mitään.", toinen klaanilainen vastasi.

"Hyvä, emme mekään. Tiedämme vain settä se on mystinen artekrafti jota etsimme. Jos se päätyy vihollistemme käsiin, olemme ongelmissa.", Matoro aloitti, muuttaen ilmettään astetta vakavammaksi.

"Saimme sen käsiimme Xialla. Pakomatkalla Nazorakit vangitsivat meidät ja heitimme sen mereen pullossa. Koordinaatit kertovat sen nykyisen sijainnin."

"... ahaa.", Xxonn vastasi, vaikka hänen ilmeestään näki ettei hän ollut tajunnut ihan kaikkea.

"Haemme pullon ja palaamme Klaaniin. Se on näemmä jonkin saaren matalikolla.", Saraji selvensi kartanlukijan penkiltä.

"Selvä.", ohjaava Xxonn sanoi ja painoi kaasua. Moottorivene kiihdytti kohti kaukana siintävää saarta.

Avomeri

Valkoinen, kasvoton hahmo asteli tyynen meren pinnalla. Sen laihojen jalkojen askeleet eivät aiheuttaneet pintaan edes väreilyä. Merituulikin oli kadonnut. Kaikki tuntui kuin pysähtyneeltä, mutta valkoinen tabula rasa jatkoi hidasta kävelyään kohti horisonttia. Olennon uusi miekka tärähteli lievästi sen selkää vasten kävelyn tahtiin.
Olennon vasen käsi roikkui löysästi auki sen lantion vieressä, mutta oikea käsi oli kuin lukittunut nyrkiksi. Sormien välistä pilkotti jotain hopeista ja jotain sinistä.

Olento jatkoi matkaansa pohjoiseen. Kului tunteja. Se kulki mahdollisimman kaukana kaikista lähialueiden saarista ja jatkoi matkaansa vain meriteitse. Sätkynukkemainen hahmo halusi välttää kontaktia kaikkeen elävään.

Marionetti oli voittanut. Se oli saanut Gamman. Mestari olisi tyytyväinen.
Lähetti kuitenkin eli vielä. Se saisi elää vielä.
Marionetti ei taistellut haavoittuneita vastaan. Tämä oli yksi niistä säännöistä, joita se ei antaisi itsensä rikkoa.

Nukkemainen hahmo jatkoi matkaansa tuulettomalla merellä.

* * *

Pimeys


Kyllä.
Sait sen.

Tiesin, että pystyisit siihen, poikaseni.

Tuo se minulle.


* * *

Trooppinen saari, etelä

Kaksi tummanpuhuvaa torakkaa käveli läpi Nazorakien eteläisen tukikohdan metallisten seinien suojaamia käytäviä. Tukikohdan valot oli sammutetttu, mutta Kädet näkivät silti. Agenttien sinisten, mekaanisten käsien molemmissa kämmenpohjissa hohti kirkkaan sininen ultraviolettivalo, joka täytti käytävät ja sai kaiken epäilyttävän ja ulkopuolisen näkymään erittäin tarkasti.
Mattamustien visiiriensä läpi agentit 019 ja 020 tutkivat tukikohtaa sentti sentiltä.

Kun Kenraali oli saanut tietoonsa, mitä trooppisessa tukikohdassa oli tapahtunut, hän ei ollut ollut erityisen tyytyväinen kuulemastaan. Objektiivisesti katsottuna syy tässä tukikohdassa tapahtuneeseen täydelliseen epäonnistumiseen ei voinut olla yksin prikaatinkenraali 457:n, sillä tukikohtaa ei oltu varustettu tällaisia hyökkäysmääriä varten. Paikallisten matoranien äkillinen kapina yhdistettynä tappavan klaanilaistoan hyökkäykseen, raivokkaaseen soturimunkkiarmeijaan ja tuntemattoman kolmannen osapuolen toimiin olivat varmistaneet, että kaikki ei ollut mennyt täydellisesti.

Nyt 457:tä syötettiin parhaillaan pala palalta Äidille, tukikohdan alemmat upseerit vapisivat kauhusta ja tilanteeseen sotkeutunut Makuta Abzumo yritti valehdella parhaansa mukaan Kenraalille, kuinka epäonnistumisella ei ollut yhteyttä hänen joukkoihinsa. Käsille jäi kaksi tehtävää: ne tutkivat ja puhdistivat.

* * *

Zakaz, suolakurkkutynnyri Kuolleen Rukin tavernan ulkopuolella

Skakdi oli huutanut apua kymmenien minuuttien ajan ennen kuin oli tajunnut, että kukaan ei kuunnellut. Tavernaan oli laskeutunut hiljaisuus. Ne, jotka eivät olleet saaneet tuolista päähän ja menettäneet tajuntansa olivat todennäköisesti sammuneet jollekin baaripöydistä.
Kukaan ei tulisi päästämään tätä skakdia ulos ennen aamua. Ja hän oli allerginen.
Oli siis aika ottaa oikeus omiin käsiin. Skakdi laittoi kätensä tynnyrin kantta vasten, sormet edellä. Sitten se löi.
Skakdi parahti kivusta. Kansi ei ollut hievahtanutkaan. Hetken aikaa voivoteltuaan skakdi kuitenkin kasasi itsensä ja yritti uudelleen. Toinen yritys ei ollut yhtään vähemmän tuskallinen, mutta skakdi jatkaisi yrittämistä.

Sen illan aikana jostain tavernan ulkopuolelta kuultiin monen monta skarrararrrr-karjahdusta.

Pieni saari Bio-Klaanin lähistöllä

Xxonnin vene saapui pienelle saarelle. Veneestä nousi kolme hahmoa. Saraji, Matoro ja Xxonn.
”Tämä... Nimda, josta puhuitte. Sen kuuluisi olla täällä?”, Xxonn kysyi.
”Uskomme niin”, vastasi Saraji.
”Kiirehditään nyt etsiä sitä. Emme halua, että joku muu tulee ja nappaa sen. Ja saari ei ole kovin iso, joten saamme sen ehkä ennen Salattuja Klaanilaisia” Matoro sanoi.
”Miltä se siis näyttikään?” Xxonn kysyi.
”Se oli pieni metallinen pala pullossa”, vastasi Raj.
”Miten pieni?”
”Voi hyvä Mata Nui!”, Matoro huokaisi turhautuneena.
”Muuten, Xxonn”, Saraji aloitti ”Mikä tuo iso juttu sinun oikeassa kädessä on?”
”Siis tässä?”, Xxonn kysyi ja kohotti vasenta kättään.
”Kyllä minä tajuan, että tuossa on joku miekkaterä. Tarkoitin toista kättä!” Raj sanoi.
”Ai. Sori. En oikein tiedä, missä on vasen ja oikea. Mutta tarkoitit varmaan käsitykkiäni. Asennutin se, kun huomasin etten pysty kantamaan monta isoa tykkiä mukanani”, Xxonn vastasi.
”Minusta meidän pitää hajaantua, että löytäisimme Nimdan nopeammin”, Matoro sanoi.
”Raj, sinä tutkit itäpuolen. Xxonn, sinä tutkit pohjoispuolen. Pystyt varmaan puolustamaan itseäsi tykilläsi. Ja minä tutkin länsi- ja eteläpuolen. Ne eivät näytä kovin laajilta alueilta erillään”
”Mitä me tehdään, jos me löydämme sen?” Xxonn kysyi.
”Toin mukanani radiopuhelimia meille kaikille. Viestikää, jos löydätte sen, tai joudutte pulaan”, Matoro vastasi ja ojensi radiopuhelimet tovereilleen.
Sen sanottua Saraji, Xxonn ja Matoro lähtivät eri suuntiin.

***

Kuljettuaan parikymmentä minuuttia, Matoro astui jonkin päälle ja viilsi jalkansa. Hän nosti jalkansa ja näki, että se oli lasinsiru. Katsottuaan eteenpäin, hän näki enemmän lasinsiruja. Hän myös huomasi suuremman lasiosan, jossa oli paperia. Hän käänsi sen ja näki, että paperinpalanen olikin etiketti.
Isoisän Wanhan Panimon Rommia, Matoro luki. Se samanmerkkinen pullo, johon hän pani Nimdan osasen!
Joku muu siis on ollut täällä Matoro ajatteli. Ja hänellä on ollut jotain tekemistä Beetan kanssa!

***

Xxonnin kuljettua tunnin, hän huomasi maassa jalanjälkiä. Ne olivat tuoreita. Niissä oli pitkät kynnet. Hän päätti seurata niitä. Seurattuaan niitä hän näki monta pientä, violettia ja villiä olentoja kerääntyneinä jonkin ympärille. Hän päätti katsoa, minkä ympärille he olivat kerääntyneet. Hän ei kuitenkaan uskaltautunut tulla kovin lähelle. Vähän ajan kuluttua, yksi ällöttävistä violeteista olioista väistyi ja Xxonn pystyi näkemään jonkun metallisen jutun (kuinka yllättävää). Hän epäili sitä Nimdan Beeta-osaksi. Hän otti radiopuhelimensa ja soitti Rajille ja Matorolle.
”Kaverit”, hän aloitti. ”Luulen, että olemme löytäneet etsimämme”
”Hienoa”, Matoro sanoi. ”Kokoonnutaan saaren keskustaan. Se on kaikkein helpoin löytää....”
”Oikeasti minulla ei ole sitä vielä. Mutta tiedän kenellä se on. Tulkaa te tänne”
”Minne ”tänne”?” Matoro kysyi.
Xxonn kertoi tarkalleen, missä hän on ja Saraji ja Matoro sanoivat tulevansa sinne. Xxonn jäi yksin tarkkailemaan outoja olentoja, kunnes yksi niistä huomasi hänet. Oliot alkoivat karjua ja hyökkäsivät Xxonnin päälle. Xxonn alkoi ampumaan niitä käsitykillään. Hän kuitenkin alkoi väsyä ja violetit oliot saivat otteen häneltä. Kun yksi olioista oli aikomassa viiltää hänen naamansa, julmeton pitkä miekkaterä työntyi hänen ruumistaan. Taistellessaan olioita vastaan, hän ei huomannut, että Saraji ja Matoro oli saapuneet apuun. Matoro oli taistelemassa olioita vastaan yksinään. Xx ja Raj tulivat apuun. Kun violetteja oliotia oli jäljellä enää kourallinen, he pötkivät pakoon. Xxonn huomasi, että maassa lojui heidän etsimänsä Nimba. Matoro otti sen käteensä.
”Hyvää työtä, Xxonn”, Matoro sanoi. ”Tämä on etsimämme Nimba”
Kun he aiokoivat suunnata kotiin, he tunsivat, että maa heidän jalkojensa alla alkoi järistä. Sitten maan alta tuli Tuli yksi violeteista olioista. Paitsi, että hän oli paljon suurempi, kuin muut. Olio nappasi Matoron ja Nimdan ja katosi maan alle.

Pieni saari Klaanin lähellä

Matoro raotti silmiään hitaasti.
Pimeää.
Hän tunsi pistävää kipua päässään ja katseli ympärilleen. Hän oli jonkinlaisessa luolassa.

Jostain kuului muminaa. Jään toa tempaisi itsensä pystyyn ja iski päänsä kiviseen kattoon.
"Auh... Tässä on matalaa...", hän jupisi itsekseen ja lähti kävelemään ääniä kohti.

Hän näki kymmeniä violetteja olentoja nuotion ympärillä. Suurin niistä piti valkoista metallisirua käsissään ja mutisi jotakin.

"Yeáàba duarêe Nimdá"

"Nimdáá!"
"Nimdáá!"

Matoro kumartuu suurten kivien taa katselemaan tätä näytöstä. Oudot oliot näyttävät palvovan sirua.

Jään toa tutkii ympäristöä yökiikarillaan. Luolan reunassa on köysitikkaat, luultavasti maan pinnalle. Luola on valaistu useilla soihduilla ja suurella nuotiolla. Seinissä on useita erilaisia aseita ja seinässä roikkuu jokin hahmo.

Matoro miettii parasta toimintavaihtoehtoa. Hän avaa radionsa ja alkaa kuiskia.
"Olen niiden luolassa. Ne näyttävät palvovan sirua"
"Ahaa... Me kaksi hajaannuimme saarelle tutkimaan. Minä löysin sen pullon osien luota sen Killjoyn sinne asettaman jäljittimen ja sen avainkortin siitä kiinni. Vain Nimda puuttuu", Sarajin ääni vastasi Matorolle.

Silloin violettien olentojen äänet lakkasivat. Oli hetki hiljaisuutta, kunnes yksi huusi "KíLAAÂ".
Olennot nappasivat aseet ja lähtivät juoksemaan ympäri luolaa.
Matoro painautuu kivien taa entistä tiukemmin, sulkien radion. Hän asettaa toisen kätensä miekalleen.

Olentojen outo mutina kuuluu suurhekossa luolassa. Matoro kurkistaa nopeasti nuotiolle, suurella olennolla on edelleen siru.

Jään Toan päässä alkoi kehkeytyä suunnitelma.



Eräs violetti olento käveli kohti kiviä, joiden takana Matoron oli piilossa. Sillä oli kädessä verinen tikari, ja violetit muodottomat kasvot katsoivat vertahyytävästi eteenpäin.

Silloin ilmassa kuului viuhahdus ja alkoinen jalka iskeytyi kovaa olennon päähän, kaataen sen. Matoro syöksyi kattoon harppuunan varassa, huitaisten itsensä jalat edellä suurinta violettia olentoa päin. Tämä sai potkun rintaansa ja kaatui, jolloin Matoro syöksyi maahan, kierähti sivuun erään olennon hyökkäykseltä ja nappasi valkoisen sirun maasta. Jään Toa syöksyi sivulle sivaltaen miekallaan yhden olennon asekäden katki.

Violetit olennot huusivat kovaa Nimdaa ja syöksyvät Matoroa kohti.
Jään Toa vilkaisi taakseen, hänen ja köysitikkaiden välissä oli vielä monta vihollista. Toan nopea elementti-isku kaatoi violetteja hirviöitä samalla kuin tumma toa syöksyi pakoon muita. Hän nappasi köysitikkaista kiinni ja lähti kiipeämään.
Toa ehti hypätä juuri ajoissa maan pinnalle; jos hän olisi viivytellyt, kolme heittokeihästä olisivat lävistäneet hänet. Toa lähti kovaa juoksuun metsään.

Bio Klaanin saaren rannikko

Domek nuolaisi sormeaan ja piteli sitä ilmassa hetken. Hänen huivinsa liehui väsymättä, tuuli oli selvästikin hyvin kova.
Aaltojen huumaava ääni kävi kilpaa lokkien ulvonnan kanssa. Domek piteli toisessa kädessään lierihattua tiukasti, ettei se karkaisi ilmanvirtauksen mukana.
Ilmansuunta oli oikea.
Valon Toa käveli rannan takana olevaa tiheää pensaikkoa päin. Hän työnsi ja nosti pois kasviston edestään, paljastaen veneen sen alta.
Domek otti veneen päältä lojuvat pyöreät puukepit ja teki nistä radan joka johti aluksen suoraan mereen.
Toa nosti maston valmiiksi ja hyppäsi kannelta pois työntämään venettä veteen.
Domek puski kaikella voimallaan venettä ja sai sen viimein työnnettyä pois pensaiden välistä keppiraiteelle.

Alus liukui yllättävän nopeasti raidetta, jolloin Valon Toa joutui juoksemaan mereen päin kiitävää venettä perään.
Alus pääsi veteen. Domek hyppäsi veneen kannelle ja nosti purjeen esille. Valon Toa otti karttansa ja kompassinsa esiin ja alkoi etsimään sijaintiaan ja kohdettaan. Auringonvalo heijastui kompassista, mutta se ei estänyt häntä. Domek vilkaisi hetken kannella olevaa lierihattuaan ja laittoi sen heti veneen edessä olevaan pieneen laatikkoon turvaan. Sijainnin tarkistettua Domek otti peräsimen ohjauksen ja käänsi sen kello yhteentoista, suuntaen aluksen pohjois-koiliseen päin, suoraan Zakazin saarta.

"Täältä tullaan Zoorac. Ole varuillasi", Domek ilmoitti päättäväisenä.

Bio Klaanin Linnoitus

Tawa katseli ulos Tornin ikkunasta. Alhaalla Klaanin asukkaat olivat siltikin rakennustöiden parissa. Tawa huokaisi ja asettui työpöytänsä ääreen. Visokki oli yhäkin kateissa. Sähkön Toa toivoi parasta ja yritti olla miettimättä asiasta keskityäkseen olennaiseen. Sheelikan kuulustelu ei ole edennyt yhtään. Edes Samen ja Bladiksen "Hyvä kyttä, paha kyttä"-rutiinikaan ei saanut mitään irti.
Tawa mietti hetken Sheelikan kertomusta. Oliko se tosiaan hänen syytä?
Ei, teit vain mitä sinun piti, Tawa mietti itsekseen. Et olisi voinut tietää.
Admin jatkoi paperitöiden raivaamista.
Juuri silloin oveen koputettiin. Sähkön Toa antoi luvan ja sisään käveli Moderaattori Same.
"Domek on kateissa", Same ilmoitti yhtä vakavalla äänensävyllään.
"Tiedän sen", Admin vastasi, "hän jätti tämän viestin". Tawa kaivoi esiin pienen paperilapun ja näytti Moderaattorille, "hän sanoi lähtevänsä pois hetkeksi ja että se on hyvin tärkeää".
"Yksinkö? Mutta eihän voi lähteä yksin matkoille", Moderaattori väitti.
"Tiedän, siksipä käskin Bladen lähettämään jonkun seuraamaan häntä", Tawa kertoi.
Same oli vähemmän kuin tyytyväinen tästä tiedosta.

Domekin veneen päällä olevassa arkussa, jonka päällä Domek istuu juuri nyt

"... Huaah, missä minä olen?"

Tuntematon

Toa Chakra heräsi. Hänen päätä särki erittäin paljon kun hän yritti muistella mitä oli tapahtunut.
Metalliolennot.
Nyt hän muisti mitä tapahtui; Metalliolennot hyökkäsivät Bio Klaaniin ja tuhosivat Linnoitusta. Hän yritti saada kontaktia muille, mutta joutui niiden Olentojen hyökkäämäksi.
Toa Chakra huomasi pian jotain olevan pielessä. Kaikki oli sumeaa ja sinistä ja hän leijui limaisen nesteen sisällä.

"Kas, olet viimein herännyt", ääni kuului ja Toa Chakra näki edessään sumean, mustan siluetin. Toa Chakra ei voinut liikuttaa käsiään ja jalkojaan nesteen sisällä, puhumisesta puhumattakaan.
"Olenkin jo toivonut pitkään tutkia täysiveristä Toaa kuten sinua", siluetti puhui taas, "mahdollisuudet ovat loputtomat".
Samalla Chakran silmiin ilmestyi useita muita, paljon kookaampia siluetteja viereen.
"Tiedotus: Mestari Z.M.A, yksi Klaanin ryhmistä ovat palanneet Klaanin saarelle.".
Chakra tunnisti äänen heti. Se oli Metalliolento. Chakra alkoi panikoida.
"Mitä? He ovat jo perillä?", siluetti vastasi yllättyneellä sävyllä, "näyttää siltä, että meidän on kiristettävä aikatauluamme. Onko "Substanssi Kraxi" valmis?"
"Vastaus: Kyllä", Metalliolento vastasi.
"Hienoa, tiedät mitä tehdä"

Metalliolennon siluetti katosi Chakran silmistä. Koneiden ääni kuului taustalla ja neste alkoi muuttua.
Hetken päästä, Chakra huusi.

[spoiler=Tärkeää]Tietyistä syistä, tämäkin tapahtuu vähän ennen muiden viestejä tai samaan aikaan. Tämä tapahtuisi noin samaan aikaan kuin muut edelliset kaksi viestiäni. Saatatte sanoa, että tämä on päätä särkevää, mutta uskokaa minuun: Se sattuisi vielä enemmän jos en kertoisi.[/spoiler]

Bio-Klaani

Iltapäivä oli jo pitkällä, mutta aurinko paistoi yhä kirkkaasti. Koko saari tuntui kylpevän valossa. Metsät näyttivät hehkuvan vihreyttä, vuorten valkoiset huiput säteilivät valkoista valoa ja meri kimalteli. Jostain kuului lokkien ääntä. Summerganon seisoi Klaanin linnakkeen muurilla ja katseli sen ympärillä levittäytyviä alueita. Saari tuntui suunnattoman kauniilta ja metsät tuntuivat kutsuvan Summerganonia kävelylle, mutta silti hänen katseensa tuntui väkisin kääntyvän merelle. Sillä jossain siellä oli yhä hänen ystäviään. Paljon nähtävää ja koettavaa. Vaikka hän oli levännyt hyvin, tunsi hän itsensä jotenkin likaiseksi ja väsähtäneeksi. Ja kävellessään sisään hän näki heijastuksen itsestään eräässä peilissä. Summerganon näki ruhjotun haarniskansa, tahrautuneen naamionsa ja ne pienet ruhjeet siellä sun täällä. Xialla silkkihansikkaat oli riisuttava, mutta nyt turvallisessa ja kotoisessa Klaanissa Summerganon tunsi säänpieksemän ja hieman kovia kokeneen ulkomuotonsa ja fyysisen vammojen hieman painavan.

Summerganon meni huoneistoonsa ja katsoi seinään nojaavia aseitaan. Ne olivat hyvässä kunnossa, mutta Kapura voisi teroittaa ja huoltaa ne, jos hänellä on aikaa, Suga ajatteli ja uppoutui hetkeksi mietteisiinsä. Hän ajatteli Klaanin kuulumisia. Taistelu Nazorakien laivastoa vastaan oli päättynyt voitokkaasti, mutta Nazorakit kostaisivat vielä. Summerganon halusi auttaa siinä taistelussa sitten joskus. Nyt hän heitti haarniskansa lisäosat pois ja asteli ulos ja käveli rantaa pitkin. Hän ajatteli tulevaisuutta Klaanissa, mutta pian hänen ajatuksensa ohjautuivat häneen itseensä. "Kapura pistäköön ahjonsa kuumaksi, kohta tulee tilaus.", hän sanoi ääneen ja pysähtyi kuin seinään. Suga suuntasikin askeleensa kohti Kapuran pajaa. "Tarvitsen uudeksi taotun kevyen haarniskan.", hän ajatteli kävellessään.

Auringon viimeiset säteet värjäsivät taivaan punaiseksi ja meri kimalteli kultaisena. Siellä jossain oli Matoro Xxonnin kanssa, mutta Summerganonilla ei ollut aavistustakaan siitä, millaiseen seikkailuun he olivat joutuneet. Tai siitä, mitä monet muut urheat klaanilaiset puuhailivat. Sillä samalla kun monet sankarit matkasivat kohti uusia seikkailuja, asteli Summerganon Klaanin rannoilla lepuuttaen itseään ja ajatelleen tulevaa. Summerganon olisi taas pian mukana toiminnassa, ainakin niin hän toivoi lähestyessään Kapuran pajaa auringon laskiessa takanaan.

Lehu-metsä

Konguboss lähti kävelemään etelään väsyneenä Lehu-metsästä kohti linnoitusta. Aurinko oli jo laskenut aikoja sitten. Oli yö. Metsässä oli erittäin sykkää ja hyvä jos näki eteensä. Toa näki. Matoran oli antanut hänelle valokiven, jota Toa voisi käyttää pimeällä.

Konguboss tunsi, että jokin seurasi häntä. Hän ei tiennyt mikä, mutta karmivalta se tuntui. Hänen päässään soi koko aika "I'm coming for you", mutta Toa tiesi, että se on vain hänen päässään soivaa kuvitelmaa. Toa katsoi takanaan oleviin puskiin ja näki, että jokin liikahti. Konguboss säikähti.

"Kuka siellä?" Toa kyseli peloissaan.

Mitään ei kuulunut. Oli aivan hiljaista. Toa jatkoi matkaa. Hän käveli eteenpäin ja huomasi punaiset silmät kurkistavan puskasta. Toa lähti juoksemaan pakoon hädissään. Toa kuuli taas ääniä, tällä kertaa se oli naurua. Toa vapisi pelosta. Hän ei kyennyt juoksemaan paljoa jalkavammansa takia. Hän oli saanut sen tappelussa majatalossa. Pian Toa tiesi saapuvansa Bio-Klaaniin. Hän oli aivan varma.

Pian hän saapui Bio-Klaanin linnoitukselle.

Bio-Klaani

Konguboss ihmetteli, mikä ihmeen jättiportti oli hänen edessään. Toa näki erään Turagan, joka kävili ohitse.

"Anteeksi", Toa kysyi, "miten tästä pääsee sisälle?"
"Et pääse, jos et ole Klaanin jäsen."
"Mikä ihmeen 'klaani'?"
"Anteeksi", Turaga korjasi, "Klaani."
"Isolla kirjaimella?"
"Juu."
"Ahaa", Toa mietiskeli ja huomasi Turagan häipyneen.

Portti aukesi. Portinvartiat Pakua ja Tewku avasivat portin. Toa älysi, että Turaga oli kehottanut vartijoita avaamaan portin. Turaga oli aistinut jotain hyvää ja erityista hänessä. Pakua toivotti Toan tervetulleeksi. Toa lähti etsimään itselleen majapaikkaa.

Nazorakien pesät

Keltamusta skakdi käveli rivakasti pitkin synkkää käytävää. Hän piti kynsissään suurehkoa paperinivaskaa joka oli kaikkea muuta kuin siististi järjestelty.
Gaggulabio istahti kiviselle tuolille ja iski paperit pöytään. Hän alkoi käydä niitä läpi kelmeässä valossa.

Metorakk
Tehtävä: tutkia Xian tilanne, eliminoida klaanilaiset
Tehtävän status: tuntematon, todennäköisesti epäonnistunut

Gaggulabio murahti. Hän ei ollut kuullut mitään varakomentajastaan.

Werekk
Tehtävä: tuhota matoranien vastarinta
Tehtävän status: epäonnistunut

Kiven skakdi murahti jälleen. Joku yksittäinen toa oli saapunut paikalle ja tuhonnut kaiken.

Amazua
Tehtävä: Hankkia virus #176
Tehtävän status: suorittamassa tehtävää

Gaggulabion ilme kääntyi hymyyn. Tämä palkkionmetsästäjä osasi hommansa.

NINJA-ryhmä
Tehtävä: siivota Gaggulabion työhuone
Tehtävän status: keskeneräinen

Skakdikomentaja myhäili. Hän oli pistänyt ryhmänsä siivoojiksi usean epäonnistumisen jälkeen.

Gaggulabio iski paperinivaskan pöytään ja lähti huoneestaan. Kun Amazua saisi tehtävänsä suoritettua, kaikki olisi paremmin.

Bio-Klaani

Toa Kapura käveli leppoisasti Klaanin käytävillä. Tulen Toa oli matkalla kohti huonettaan. Koko saari kylpi valossa ja aurinko lämmitti saarta. Rannikolla tosin tuuli oli yltynyt, muttei liikaa.

Kapura avasi huoneensa oven. Hänen huoneensa oli suuri ja puukalustettu. Lattialla oli suuri punainen matto. Suuren ikkunan edessä oli punaiset verhot.

Kapura käveli avaran huoneensa läpi ja avasi tummuneen metallioven. Asepajassa loimusi pienellä liekillä ahjo, ja sen vieressä oli alasin. Huone oli sekava, aseita, aseenpuolikkaita ja metalliharkkoja lojui siellä täällä.

Toa oli napannut tilauksensa oveltaan ja selasi niitä nyt.

Ensimmäisenä listalla oli Summerganonin tilaus; kevyt kokohaarniska.
Tämän jälkeen oli useita matoranien pienempiä tilauksia.

Saari Bio-Klaanin lähellä

Matoro makasi äänettömänä kasvillisuuden seassa. Violetteja olentoja juoksi välillä metsässä eikä hän uskaltanut lähteä liikkeelle.

Toa otti pienen radion vyöstään ja kytki sen päälle.
"Saraji? Xxonn?", hän kuiski radioon.
"Niin?", vastasi Äksän ääni.
"Olen jossainpäin saarta piilossa. Sain Nimdan. Jos teillä on kaikki, käynnistäkää vene ja kiertäkää saarta, koitan päästä rannalle.", Matoro neuvoi.
"Selvä...", kuului vastaus. Sitten radiosta kuului juoksuaskelia.