Sukellusvene

Ämkoon askeleet kolisivat sukellusveneen metallilattiassa hänen saapueassaan ohjaamoon. Saapuessaan sisään hän näki toverinsa retkottamassa veltosti ohjaajan tuolilla.
"Snowie?"
"Mhmhm?"
"Edistystä radion kanssa?"

Lumiukko työnsi jalallaan tuolin ympäri, ja katsoi Ämkoota harvinaisen apaattisesti.

"Ei niin mitään. Enkä saa enää yhteyttä Visokkiinkaan. Enkä varsinkaan saa tätä venettä käynnistettyä. Olemme oikeasti aika pahassa jamassa."

Ämkoo kumartui ohjauspöydän ääreen, ja tarkkaili radiota hetken. Se kuitenkin pysyi pimeänä, ja hän suoristui pian ryhtiinsä. Snowman jatkoi puhettaan näyttäen epätoivoiselta.

"Et löytänyt paatin takaosista mitään hyödyllistä?"
"Sikäli kun emme aikoneet järjestää kaalifestivaaleja, niin en."

Lumiukko väläytti pienen, väsyneen hymyn, ja alkoi taas radion törkkimisen.
"Aina on kuitenkin yritettävä. Eikö?"

Ämkoo poistui ohjaamosta hymyillen hieman itsekin.

Skakdien sukellusvenetukikohtahärveli, lähellä hautasaaria

"Ollaanko pian perillä" Tummanpunainen Skakdi orähti laiskahkosti toiselle, joka selvästi ohjasi sukellusvenettä ruostuneella ruorilla.

"Pyöreät kolme tuntia, noin. Käy vaikka kannella kävelyllä, pääset puhumaan kaloille" Punertava skakdi vastasi, selvän sarkasmin sävyllä.

"Heko heko, vitsiniekka" vihertävä skakdi örähti takaisin närkästyneenä.

Aluksella tosiaan oli yksi vitsiniekka, mutta se ei ollut kumpikaan näistä skakdeista, eikä yksikään niistä lukuisista muista tuolla samalla aluksella. Vihertävä skakdi käveli hämärää käytävää pitkin ruumassa, ja yskähteli välillä kaikesta pölystä jota hänen askeleensa ilmaan lennättivät. Eräästä huoneesta kuului kolahdus, ja skakdin pää kääntyi reaktionomaisesti ovea päin. Kuului pieni nirskahdus, ja kuristuksen ääni. Skakdi otti reidestään pistoolia muistuttavan, nelipiippuisen pyssyn käteensä, ja huusi: "Onko siellä joku? Ja jos on, vastaa ennen kuin rei'itän kasvosi", ja vastaukseksi kuului pieni narahdus.

Skakdi hämmentyi tästä suuresti, nosti aseensa, ja suuntasi sen pimeän huoneen avautunutta ovea kohti. Yhtäkkiä sieltä lensi sinertävä skakdin pää, josta läiskähti verta hänen jaloilleen. Skakdin kasvoille nousi inhon ilme, ja hän heitti huoneen keskelle pienen soihdun, joka oli tarpeeksi valaisemaan koko huoneen.

Skakdi asteli itsevarmana huoneeseen osoittaen aseella ympäriinsä, tarkistaen joka nurkan, ei mitään. Ei yhtään mitään. Skakdi oli nyt erittäin hämmentynyt, ja vilkaisi taakseen. Siellä se pää vielä lojui, ei se ollut näky. Hän tunsi sen kolahtavan polveensa. Hän kääntyi katsomaan takaisin huoneeseen, ja siinä samassa ovi kolahti kiinni. Skakdi kääntyi ovea päin säpsähtäen, ja hetken päästä kuului polkaisu, ja soihtu sammui. Skakdi vilkuili ympärilleen pelon vallassa, kunnes näki pienen, vihreän pisteen huoneen päässä.

*Chink*

Kapteeni katseli tyynesti ohjaamon ikkunasta ulos. Vain pikkukaloja, ja muutama rapu siellä täällä. Sitten lasiin tuli iso määrä verta, joka peitti koko lasin hetkeksi, mutta pyyhkiytyi veden paineesta nopeasti pois. Jäljelle jäi vihertävän skakdin ruumis. Juuri sen, jolle kapteeni oli puhunut aiemmin.

Kapteeni kauhistui näkemästään, mutta ennen kuin ehti kuuluttaa alukselle tunkeilijasta, hänen rinnastaan tuli läpi terä.

Skakdijoukkio oli kerääntynyt sukellusveneen ruumaan tutkimaan ääniä mitä sieltä oli aiemmin kuulunut. Ennen kuin he ehtivät tutkia asiaa tarkemmin...

Alus räjähti.

Tummanpuhuva hahmo ui pintaa kohden pinetä vihertävää venetta kohti, virnuillen, samalla kun skakdialuksen hylky upposi syvemmälle ja syvemmälle.

Bio-Klaani

Aurinko nousi merestä, aloittaen värileikkinsä taivaalla. Horisontti värjäytyi punaiseksi, violetiksi, kellertäväksi ja siniseksi auringon noustessa. Säteiden osuessa Klaaniin mereltä ne tunkeutuivat jokaisesta ikkunasta sisään, valaisten pienet käytävät ja auringonpuoleiset huoneet.

Matoro nousi hitaasti sängystään. Aurinko paistoi suoraan ikkunasta häntä kasvoihin.
Jään Toa nousi istumaan ja kokeili päätänsä kädellään. Hän tunsi itsensä väsyneeksi ja hänen päätänsä särki.

Ikkuna revähti auki ja viileä aamuilma syöksähti sisään huoneeseen. Matoro seisoi suuren ikkunan edessä katsellen eteenpäin. Hänen huoneestaan näki suoraan ensin Klaania, sitten metsää, Mt. Ämkoon reunaa ja meren. Toa huokaisi nojaten ikkunlautaan. Viileä ilma piristi häntä huomattavasti.

Matoro lähti huoneestaan kävelemään pitkin Klaanin käytäviä. Hän kulki pari kerrosta alemmas hissillä ja saapui lasiseinäiseen Chat-Kahvioon. Tämä Klaanilaisten suosittu ajanviettopaikka oli sisustettu suurilla punaisilla sohvilla ja pöydillä sekä tiskillä, jossa matoran hoiti tilaukset.

Seinällä oli taulut neljästä administa sekä useita muita kuvia. Ne piristivät kylmiä, harmaita ulkoseiniä. Kahvion sisäseinät olivat käytännössä lasia, joten sieltä näki hyvin käytävään.

"ELKOM!", tiskin takana istuva ga-matoran tervehti pirteästi. Kukaan ei tiedä mistä tämä tervehdys tulee, mutta se on vakiintunut käyttöön kahviossa.

Matoro tervehti takaisin vähemmän pirteästi ja istahti syvälle punaiseen sohvaan.
"Miksi täällä ei ole ketään näin aamuisin?", hän mietti.

[spoil]Mielenkiintoinen fakta about tästä on se, että minun oma aamuni oli tismalleen samanlainen.[/spoil]

Zakaz, Kuolleen Ruki-Kalan Tavernan takapiha

Urhea skakdi iski jatkuvasti hänen puisen vankilansa kantta. Vaikka hänen voimat alkoivat uupua, eikä sen puoleen suolaliemessä uiskentelukaan hyvää tehnyt, hän löi yhä varmemmin tietään ulos. Puinen kansi antoi joka iskulla pari milliä periksi ylöspäin, mutta kestäisi vielä pitkään ennekuin se irtoaisi.

"Näitkö kenen mukaan se juoppo meni?", mustanpuhuva skakdi kysyi toveriltaan. Keltaisen ja vaaleansinisen värinen salaman skakdi katseli erikoisilla kiikareillaan dyynejä.
"Kaksi kaapuheppua ottivat Warrekin mukaansa.", tämä sanoi. "En nähnyt tarkempaan mihin he menivät."
"Me siis kadotimme ne!", musta skakdi huudahti äreissään. Hän potkaisi seinän nojalla olevia kymmeniä tynnyreitä.

"Pitäisikö meidän ilmoittaa Kenraali Gaggulabiolle?", maan skakdi kysyi.
"En tiedä vielä. Tämä voi olla joko aivan turhaa tai sitten jotakin hyvin tärkeää.", nais-skakdi vastasi. Hänet tunnettiin siitä että kukaan, kuka on hänet suututtanut, ei ole selvinnyt ehjänä.
"Etsimmekö heidät uudestaan ja varjostamme?", lähinnä gorillana toimiva maan skakdi kysyi.
Sanaakaan sanomatta salaman skakdi lähti. Toinen lähti juoksemaan kömpelösti tämän perään.

Suolakurkkutynnyri vieri vinhasti alas kivikkoista mäkeä joka alkoi heti Tavernan takana. Skakdilla oli suuria ongelmia hengittämisessä, sillä suolalimi heittelehti edestakaisin, eikä se jättänyt erityisen paljao tilaa. Skakdi oli kuullut jotakin Gaggulabion agenttien puhetta, mutta hän ei välittänyt nyt siitä.

Tynnyri osui isoon kiveen. Skakdi kiljaisi törmähdyksessä. Puinen tynnyri suoritti ilmalennon ja osui kovaa kivikkoon mäen alapäähän.
Suolalientä valui jostakin pienestä murtumasta pois. Skakdin sisällä syttyi pieni toivonkipinä - jos tynnyri on rikki jostakin, sitä voisi rikkoa lisää. Skakdi aloitti taas paukuttamisen.

Bio-Klaani, eteläisen matorankylän ympäristö

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja pitkään kävellyt Summerganon olisi varmaan paahtunut, ellei viileä merituuli olisi raikastanut ilmaa hieman. Summerganon oli lähtenyt aikaisin aamulla matkaan, rannikkoa myöten, tavoitteenaan päästä eteläiseen matorankylään.

Sillä Summerganon oli nähnyt yöllä unen. Unen, jossa hän seisoi autiolla, heinää kasvalla saarella, yksinäisellä kalliolla, johon meren aallot löivät. Taivas oli ollut harmaa ja Summerganonilla oli ollut kaksi seuralaista: kullanväriseen, joskin kiiltoaan jo hieman menettäneeseen haarniskaan sonnustautunut Selecius, joka tuntui loistavan harmauden keskellä, ja Gorath, tuo harmaaseen viittaan kääriytynyt säänpieksemä soturi, jonka tumma panssari oli monet taistelut nähnyt. Kolmikko katsoi laakeiden, vain korkeaa heinää kasvavien niittyjen yli ja näki jossain niiden takana suuren hahmon. Alcarin, petturin, joka yhä kai vaelsi jossain kaukana villien petojensa kanssa. Vaikka välimatka Alcariin oli ollut valtava, oli Summerganon tuntenut tämän katseen unessa. Ja herännyt. Herännyt siihen, kun Alcarin vihaa leiskuva katse oli hänet tavoittanut.

Unessa Summerganonilla oli ollut sininen viitta ja siksi hän lähtikin matkaan. Hän halusi etsiä kutojan matorankylästä, käsityöläisen, sillä Summerganon tunsi palavan tarpeen saada jälleen tuo sininen viitta niskaansa. Summerganonista tuntui, että hänen täytyi parsia ulkoinen olemuksensa jälleen kasaan tulevaisuutta varten. Varusteet Kapuran avulla, viitta matoranien. Koko kävelymatkansa ajan Summerganon oli muistellut kahta toveriaan, joiden kanssa hän oli matkustellut ja auttanut matoraneja syrjäisillä seuduilla. Samantapaisilla saarilla, kuin se jonne he olivat Killjoyn, Kapuran ja Matoron kanssa joutuneet. Hän mietti, missä nuo kaksi toveria, Selecius ja Gorath mahtoivat nyt olla.

Missä he ovat, missä? Ovatko ystäväsi eksysissä?
Koittaako vielä heidän paluunsa hetki?
Käykö vielä joskus Alcarin luokse retki?

Noita kysymyksiä Summerganon mietti mielessään. Sillä vaikka hän oli Klaanin "turvasatamassa", kaukana Alcarista, joka tuntui Klaanin murheisiin verrattuan pieneltä uhalta, oli tuo turmeltunut toa yhä jossain kylvämässä kauhua turvattomassa ympäristössä elävien matoranien keskuuteen. Ja vaikka Summerganon oli saanut Klaanista mahtavia ystäviä, muisti hän toki vanhoja tovereitaankin, jotka olivat kenties hekin löytäneet jostain paikkansa. Mutta uni oli tuntunut erityiseltä. Kuin muistutukselta.

Summerganon katsoi taivaalle. Se ei ollutkaan harmaa, vaan aurinko paistoi yhä kirkkaasti. Hän piristyi hieman ja jatkoi matkaansa. Tietämättään, että jossain hänen vanhat toverinsa katsoivat samaa aurinkoa, Sugaa muistaen.

This post has been edited by Summerganon on Feb 5 2011, 02:08 PM

Bio-Klaani

"Matoro? Onko hetki aikaa?", hopeamusta Skakdi kysyi, puolijuosten käytävää pitkin.
"On, miten niin?", Matoro vastasi. Bladevezon otti toaa olkapäästä kiinni.
"Sinun pitää nähdä eräs asia.", mode vastasi.
"... selvä.", jään toa vastasi ihmeissään. Pian Matoro oli johdatettu yhteen Klaanin monista valvomohuoneista.

Huone oli melko tumma ja sen seinillä oli usieta monitoreja. Suuren ikkunan läpi näkyy Klaanin pääsali.

Bladevezon, hopean ja mustan värinen skakdi, näpytteli modetunnuksensa koneelle ja sai sen auki. Hän istui pyörivälle tuolille ja avasi yhteen monitoreista yön kamerakuvaa.

"Unohdetaan hetkeksi että olemme kavereita. Osaatko selittää mitä teit Nimdan luona yöllä?", mode kysyi katsoen jään toaa suoraan silmiin.
"... yöllä?", Matoro kysyi hölmistyneenä. Hänen katseensa siirtyi monitoriin, jossa hänen hahmo käveli pimeydessä Nimdan luo.

"Niin.", Bladis vastasi. "Niin tämä kamera näyttää."
"Eh. Minä en tiedä mitään.", Matoro sanoi. Hän koitti kaivella yön tapahtumia. Hän ei muistanut muuta kuin yhden sanan; Nimda.

"Et siis tiedä mitä tuolla tapahtui?"
Matoro tarkensi katsettaan valvontakameran nauhaan. Siitä ei kuulunut juurikaan ääniä.
"Otat Nimdan jalustaltaan, olet hetken paikalalsi, laitat sen takaisin ja katoat", Bladevezon selitti.

"Minulla on teoria.", Matoro sanoi, nostaen katseensa pois näytöstä.
"Mitenkä tämän nyt muotoilisi... Siis, Xian matkallani jokin käytti minuun jonkinlaista mielenhallintaa ja yritti tavoittaa Nimdaa. Epäilimme että se oli naamion vika. En tosiaan muista mitään yön tapahtumista."

"Hmm. Naamiosihan on mielen naamio? Mistä olet hankkinut sen?", Bladevezon vahvisti.
"Tämä oli kuulemma Makutoiden koe. Löysin tämän Destralilta.", Matoro kertoi. Hän mietti pitäisikö naamiossa olleesta tekstistä kertoa.
"Makutoja. Pirullista.", skakdi totesi.
"Tämä on kovin erikoista.", hän jatkoi.

"On.", Matoro vastasi myötäilevästi.
"Luulen että sinun kannattaisi vaihtaa naamiota.", mode ehdotti.
"Enpä sitten tiedä. Tämän mielensuojaus on hyödyllinen Manua vastaan korttipelissä.", Matoro vastasi.

"Tuota. Katsotaan sitten myöhemmin lisää", Bladevezon sanoi ja syventyi koneensa ääreen. Matoro katosi valvomosta.

Matoron olo oli kaikkea muuta kuin selvä. Nyt hänen päässään oli rutkasti enemmän kysymyksiä kuin aamulla herätessään.

Sukellusvene

Ämkoo palasi aluksen ohjaamoon seikkailtuaan taas epämääräisen mittaisen ajanjakson ajan jossain sukellusveneen sisuksissa. Tapiiri oli huomannut tämän ja seurasikin Ämkoota nyt ruokapalan toivossa.

Ämkoo yllättyi huomatessaan, että aiemmin niin kovin väsyneeltä vaikuttanut Snowie hääräsi nyt täyttä häkää rikkinäisen kommunikointilaitteen kimpussa.

"Läpimurto?", Mäksä uskaltautui kysymään toiveikkaana.
"Tavallaan!", Snoukka huudahti aivan liian innostuneen kuuloisesti.

Ilman Toa tiiraili ympärilleen. Snowie oli levittänyt koko laukkunsa sisällön pitkin ohjaamoa. Lumiukko oli nähtävästi purkanut osan aseistaan ja käytti niiden osia parasta aikaa laitteen korjaamiseen.

"Satuin muistamaan, että näin kerran Kepen tekevän näin ja..."

Ämkoo ei kuunnellut. Toa nosti maahan pudonneen kuivahtaneen irtoraajan käteensä.

"Ja kerran kun olimme venereissulla, Kepe..."

Ämkoo tuijotti entistä kättään.

"Hänen mukaansa asia menee aina niin, että..."

Ämkoo irvisti.

"Ja kaikenhan saa aina kuntoon jos..."

Ämkoo heitti irtokäden niin kauas kuin ahtaassa sukellusveneessä kykeni. Tapiiri huomasi tilaisuutensa ja syöksyi kätösen perään.

Tunteja kului.

Niin ihmeelliseltä kuin asia vaikuttikin, radiolaite toimi. Snowie ja Ämkoo tuijottivat rahisevaa laitetta pelonsekaisen innostuksen vallassa.

"Nyt vain sitten yhteys Klaaniin, eikös?", Snowie totesi pirteästi. Ämkoo ei uskaltanut vielä hihkua, vaan nyökkäsi.

Tunteja kului.

"En ymmärrä mikä siinä on", Snowie totesi kaikkea muuta kuin pirteästi. Ämkoo tuijotti laitetta.
"Olemmeko me liian kaukana tai jotain?"
"Voi olla."
"Annas tänne."

Tunteja kului.

"No?", lattialle istahtanut Snowie kysyi hölmönä. Lumiukko ei ollut ihan varma siitä, mitä Mäksä oikein yritti. Lumiukko lähestyi Ämkoota ja hämmästyi.

"Et sinä ainakaan tuolla tavalla saa yhteyttä Klaaniin, sen minä sa-"
"Hiljaa."

Silloin laitteen rahina lakkasi. Hetken ajan oli aivan hiljaista, kunnes Ämkoo puhui.

"Täällä johtaja. Salasana: Alku ja Ääri. Saatteko viestini? Kuuntelen."

- - -

Viidakkosaari, salainen tukikohta

Tukikohdassa kuhisi pitkästä aikaa. Erilaiset käskyt kaikuivat maanalaisen tukikohdan käytävillä kun le-matoranit ryhtyivät kokoamaan meripelastuspartiota.

Hetken kuluttua pelastuspartio nousikin siivilleen ja lähti kohti radioviestin määrittelemää sijaintia.

Bio-Klaanin linnake, näköalatorni

Kaksi matoralaista istuivat pienen pöydän eri puolilla, ja pelasivat lautapeliä. He olivat ainoat henkilöt koko näköalatornissa.

"Hans?" toinen, haaleanvihreä matoralainen aloitti.
"Hm?" hänen pelikumppaninsa vastasi, kohottamatta kuitenkaan katsettaan pelilaudasta. Hän liikutti pientä mönttiä muutaman ruudun kohti laudan keskustaa.
"Eikö... Eikö tämä sotatila tosiaan huoleta sinua?"

Hopean ja oranssin värinen matoralainen katsoi keskustelukumppaniaan silmiin.
"Totta kai huolettaa, Plaploo, totta kai."
"Niin, mutta-"
"Sinun vuorosi."

Hetken matoralaiset jatkoivat peliään kaikessa rauhassa. Nappulat pomppivat ruuduilla ja noppia heitettiin. Sitten kuitenkin tapahtui jotain. Molemmat kohosivat äkkiä seisaalleen säikähtäneinä, ja katsoivat toisiinsa.
"Sinäkin kuulit sen?"
"Mikä se oli?"
"Ei aavistustakaan."
"Se kuului kaiuttimista, eikö?"
"Joo."

[spoil]Eivät muuten ole minun keksimiä nimiä.[/spoil]

Sukellusvene

"Montako teitä on?", radiolaitteesta kuuluva matoranille kuuluva ääni kysyi.
"Kaksi Toan kokoista ja... isohko rahi", vastasi Ämkoo.
"Rahi? Sukellusveneessä?"
"Kerron koko tarinan myöhemmin. En suostu jättämään sitä tänne."

Tapiiri kurkisti sisään ohjaamon oviaukosta. Kärsäeläimen onneksi Ämkoo ei ehtinyt huomaamaan sen suusta pilkottavia sormia.

- - -

Snowie huomasi torkahtaneensa. Ämkoo istui tiukasti radiolaitteen edessä, jaellen sinne harvaan tahtiin satunnaisia käskyjä ja komentoja. Vaikutti siltä, että Ämkoo piti yhteyttä saapuviin pelastajiin ihan vain tavan vuoksi.

"Saanko kysyä...", Lumiukko aloitti.
"Niin?"
"Ketä sieltä on oikein tulossa?"

Ämkoo vastasi kevyellä naurahduksella, muttei suostunut selittämään. Radiolaite särähti jälleen ja tällä kertaa huomattavasti kirkkaamman ja selkeämmän kuuloinen ääni ilmoitti:

"Taidamme olla kohdalla. Tarkistamme."
"Kaikin mokomin", Ämkoo vastasi ja painautui ikkunaa vasten. Snowie toimi samoin.

Mitään ei näkynyt. Tummahko merivesi peitti näkyvyyden vallan tehokkaasti. Kaksikko tuijotti meren pimeyteen pettyneenä.

Silloin vihreä akaku-kasvoinen matoran uiskenteli ikkunan eteen. Matoran virnisti, kiskaisi vyötäisilleen sidotusta köydestä ja katosi sitten näkyvistä.

Snowie tuijotti yhä eteensä, eikä sanonut sanaakaan. Ämkoo syöksyi takaisin radion kimppuun.

"Taisitte löytää meidät."
"Niin todellakin teimme. Tulkaa ulos sieltä. Otamme teidät mukaan seuraavalla sukelluksella. Kai kaverisi osaa pidättää hengitystään?"

Ämkoo vilkaisi Snowieta, joka tuijotteli yhä hämillään ulos ikkunasta.

"Parasta olisi", Ämkoo murahti laitteeseen ja syöksyi aluksen pimeälle käytävälle.

- - -

Meren yllä liiteli kymmenkunta linturahia. Valtaosa näistä edusti jonkinlaista haukkaa muistuttavaa nopealiikkeistä lajia, ja nämä linnut kiljahtelivat toisillensa tasaiseen tahtiin samalla kun näiden selässä istuskelevat vihreät matoranit jakoivat komentoja toisilleen. Petolinnut jäivät kuitenkin kokonsa puolesta kevyesti itseään moninkertaisesti suuremman valtavan merimetson varjoon.

Lintu oli valtava. Sen pitkä kaula työntyi veltosti esiin olennon solakasta ruumiista. Suurella nokallaan se oli viime sukelluksen aikana napannut mukaansa epäonnisen vasarahain, jota lintu nyt nieleskelikin omahyväisesti.

Merimetson selässä istui Enki. Vihreä akakua kantava matoran Ilmoitti yllään leijaileville kumppaneilleen käsimerkillä aikeensa sukeltaa uudestaan. Enki kaivoi varustevyöltään alkeellisen näköisen hengityslaitteen samalla kun merimetso sulki siipensä ja ojensi kaulansa suoraksi. Linturahi pudottautui veteen ja lähti uimaan huimalla nopeudella kohti pohjaa.

Ämkoo ja tapiiri odottivat lumiukkoa aluksen sivuovella. Snowie syöksyi pian itsekin oven tykö hätäisesti pakkaamaansa tarvikelaukkua kantaen. Lumiukko näytti hieman jännittyneeltä, joskin tämä ei siitäkään huolimatta voinut olla hymyilemättä.

"Millainen alus heillä on?", Snowie kysäisi kun Ämkoo avasi oven turvalukon.
"Sellainen iso ja kaakattava", Mäksä vastasi ja kiskaisi oven auki.

Vesi hyökkäsi sisään sukellusveneeseen. Ämkoo tarttui ainoalla kädellään kiinni Snowmanin ranteesta ja kiskaisi tämän mukanaan ulos sukellusveneestä. Tapiiri lähti epävarmoin liikkein seuraamaan kaksikkoa kylmään meriveteen.

Snowie ei ollut varma siitä, mitä seuraavaksi tapahtui. Jokin yksinkertaisesti tarttui kolmikkoon ja lähti sitten kiskomaan näitä miltei väkivalloin kohti pintaa. Kesti hetki, toinen ja sitten Lumiukko haukkoikin henkeä merenpinnan tuntumassa.

Ämkoo nauroi ääneen samalla kun veteen loikanneet matoranit auttoivat mestarinsa yhden haukkarahin kyytiin. Samaan aikaan Enki sitoi köyttä hämmentyneesti röhkivän tapiirin ympärille. Takaisin merimetson kyytiin noustuaan Enki heitti Snowielle köyden jonka turvin Lumiukkokin pääsi valtavan linnun selkään.

"Vau", Snowie totesi puoliääneen katsellen ympärilleen.
"Nimi on Enki. On ilo tavata", totesi Snowien edessä istuva vihreä matoran samalla kun merimetso nousi lentoon muutamalla laiskalla siiveniskulla.

Tapiiri törähti sankarillisesti noustessaan ilmaan.

Meren yllä, valtavan merimetson selässä

Snowman katseli alla kiitävää merimaisemaa haltioituneena. Aamuauringossa kiiltelevät aallonharjanteet jäivät ohi yhdessä vilauksessa, vain tehdäkseen tilaa yhtä syvänsinisille veljilleen. Silloin tällöin horisontissa vilahti pieni saari, mutta pääosin pilvettömän taivaan alla oli vain merta.

Sanoinkuvaamaton oli myös tunne, jonka lumiukko koki raikkaan merituulen iskiessä kasvojaan vasten. Istuttuaan ahdistuneena siinä pienessä peltipurkissa mikään ei tuntunut tätä mukavammalta. Olihan se totta, että tehtävä oli mennyt huolellisesti pieleen. Nimdan siru oli sen valkoisen nukkesankarin matkassa, ja siihen päälle Mäksä oli vielä menettänyt kätensäkin. Mutta pienemmistäkin asioista kuin merenpohjasta pelastumisesta on iloittu, hän tuumi.

Merimetso teki pienen korkeudenmuutoksen, ja sekä lumiukko että Enki hypähtivät muutaman sentin ilmaan.
"Monenmoiselle kulkupelillä olen matkoja taittanut" Snowie aloitti "mutta tämä vie kyllä voiton useimmista. Onko sillä nimi?"
Enki kääntyi katsomaan taaksepäin.
"Vanha kunnon Repekk. Hienompaa lintua saa hakea."
"Kieltämättä. Se on aika kaunis."
"Kiitos, hän on silmäteräni."

Snowie käänsi katseensa kohti Ämkoota. Klaanin Admin näytti nauttivan oloistaan suunnattomasti viilettäessään haukahtavalla olennolla taivaan sinessä. Hänen kasvoistaan loisti Ämkoon naamalle harvinaista lapsenomaista hymyä.
"Hitonmoinen haukkapilotti tuo Mäksä. Yhdellä kädellä tuommoista menoa" Snowie puheli hymyillen.
Enkin hyväksyvän leveä virne riitti hyvin vastaukseksi.

Tapiirin kärsä liehui tuulessa elikon voittoisaa olemusta korostaen.

Klaani

Viileän merituulen virkistävä vaikutus näkyi iltapäiväisen Klaanin kaduilla. Matoranit ja muut Klaanin asukkaat liikuskelivat rivakasti paikasta toiseen hoidelleen asioitaan. Niin teki myös eräs työkseen kattoja korjaava matoralainen, joskaan hän ei liikkunut niinkään kadulla, vaan enemmänkin... No, katolla.

Bob huokaisi, nousi seisomaan ja venytteli uupuneita käsiään. Aamupäivä oli ollut työnteon puolesta harvinaisen rankka ja uuvuttava. Onnekseen Bob oli kuitenkin sopinut illaksi tapaamisen erään oikein viehättävän ga-matoranin kanssa, joten jotain hyvää oli sentään tiedossa. Bob virnuili itsekseen, tarttui työkalupakkiinsa ja etsi katseellaan tikkaita.

Silloin taivaiden halki kiitävä kärsähirviö tuuppasi Bobin nurin. Epäonninen matoran-työläinen kieri huutaen pitkin rakennuksen juuri korjattua harjakattoa ja jäi roikkumaan aivan liian lyhyillä nauloilla kiinnitettyyn ränniin.

"Me taidamme lentää vähän turhan matalalla!", Snowie huudahti edessään istuvalle matoranille. Enki nyökkäsi ja komensi Repekk-linnun lisäämään korkeutta.

- - -

Hetkeä myöhemmin linturaheilla ratsastava partio laskeutui eräälle Klaanin aukiolle. Joukko matoran-vartijoita viiletti rutiininomaisesti tutkimaan saapujia, joskin näille oltiin jo ilmoitettu mistä oli kyse. Ämkoo oli nimittäin matkan aikana ottanut veljeskunnan radiojärjestelmällä yhteyden Klaaniin ja selvittänyt tilanteen.

Repekk laskeutui ja Snowie loikkasi alas valtavan merilinnun selästä. Enki liukui myöskin alas, ja siirtyi sitten vapauttamaan vielä hetki sitten itseään lentokykyiseksi luullutta tapiiria tämän ympärille sidotuista köysistä. Tapiiri pyöritteli hetken ajan kärsäänsä potkurinomaisesti, pettyi ja rupesi sitten kävelemään ympyrää. Tapiiri ei tiennyt yhtään missä se oli, eikä se myöskään tiennyt minne mennä. Tällä hetkellä nämä kysymykset eivät kuitenkaan vaivanneet sen pieniä aivoja, sillä se tahtoi vielä kerran kokeilla lentämistä.

Snowie katsahti Ämkoota. Ilman Toa kävi lyhyen keskustelun Enkin kanssa, joka sitten teki käsieleellä johtajalleen kunniaa ja valmistautui poistumaan paikalta. Ämkoon ilme ei ollut enää läheskään niin hilpeä kuin lentomatkan aikana, ja tämä huolestutti hieman lumiukkoa.

"Se oli hieno reissu", Snowie sanoi luokseen kävelleelle Mäksälle.
"Olisi voinut tietenkin mennä vähän paremmin", sanoi virnuileva vihreä Toa. Snowie nyökkäsi ja virnisti itsekin. Sitten kaksikko lähti liikkeelle, välittämättä ympärillään pyörivistä Klaanin roskalehdistöön kuuluvista matoraneista.

Tapiiri katseli pettyneenä ilmaan nousevia linturaheja. Se röhkäisi surumielisesti ja käänsi katseensa maahan. Sitten se huomasi maassa lepäävän tallotun omenan, söi sen ja lähti sitten seuraamaan lumiukon ja Mäksän koko ajan kauemmas siirtyviä hahmoja.

Bio-Klaanin linnake

Käytävä ristesi kahteen eri suuntaan. Ämkoo ja Snowman katsoivat toisiaan.
"Selitä sinä Tawalle. Tiedät, että aion lähteä."
"Tiedän."
"Snowie."
"Mäksä?"
"Nähdäänkö taas joskus?"
"Ilman muuta."

Ämkoo lähti kävelemään käytävän vasenta haaraa, loitoten koko ajan Snowmanista. Lumiukko katsoi toverinsa perään muutaman hetken, ja aloitti sitten itse matkansa kohti Admin-siipeä.

Koko pitkän matkan ajan Snowie ihmetteli ympärillään olevia remonttitöitä. Ämkoo oli kertonut saaneensa radion välityksellä tietoja, että Klaaniin oli heidän matkansa aikana hyökätty, ja että vahingot olivat mittavat. Ja vaikka suurin osa vaurioista olikin jo korjattu, oman kodin näkeminen hyökkäyksen jälkeen oli shokki.

Snowie ei oikeastaan tiennyt, mitä ajatella. Olisiko hän tahtonut olla täällä hyökkäyksen aikana? Mikään ei tuntunut hirveämmältä, kuin olla poissa Klaanista sen tarvitessa apua, mutta minkä hän olisi mahtanut?

Tutut siniset matot kuitenkin peittivät lattioita, kuten aina ennenkin, ja siellä täällä näkyvät Matoralaiset olivat melko normaalin oloisia. Olivatko kaikki jo toipuneet?

Snowie oli myös hyvin kiitollinen Mäksän läimäytettyä oven kiinni sellaisella voimalla, että reportterijoukkio oli ymmärtänyt lopettaa seuraamisen. Hän ei tosiaan kaivannyt suurta ryysistä ympärilleen, vaikka kaipasikin Klaanilaisia.

Varsinkin tätä yhtä, lumiukko ajatteli koputtaessaan Tawan huoneen oveen.

Pian pariovet avasikin tuttu koko Klaanin johtaja.
"Snowman? Helei. Sin... Tule sisään. Mutta, missä Ämkoo on?" Tawan kasvoilta loistivat samanaikaisesti sekä ilo siitä, että hän sai todisteita silmiensä eteen kaksikon turvallisesta paluusta, että valtava määrä kysymyksiä.

Snowie astui ovista sisään, ja saapui Tawan työhuoneeseen. Sähkön Toa kuitenkin johdatti kaksikon vieläkin taaempaan huoneeseen Snowien vastatessa.
"Hän lähti."

Kaksikko asettui pienen pyödän eri puolille pehmeille sohville. Tawa avasi suunsa ensin.
"En oikeastaan ole yllättynyt. Pahoillani, mutta yllättynyt. Nyt kun Guartsu on poissa ja Visokki kateissa, niin-"
"Ai niin. Visokista."
Tawan ilme muuttui entistä kysyvämmäksi.
"Minulla on jokin... telepaattinen juttu... joka. Öh, Nimdaan se kai liittyi, mutta sain yhteyden Visokkiin tai jotain."
"Mata Nui, mitä minä ajattelen! Kepe tutki saamaasi pakettia. Sen mukana tuli... jotain. Meidän on saatava lääkäri tänne hetimmiten. Toivottavasti Kupe on päivystämässä."

Tawa nousi, ja meni jonkinsorttiselle sisäpuhelimelle. Samalla Snowie nojautui eteenpäin ottaen kyynärpäillä pöydän puisesta pinnasta tukea. Päätä oli särkenyt jo pitkään, mutta tässä hiljaisuuden vallitessa se tuntui tavallistakin pahemmalta. Mutta nyt oltiin Klaanissa, täältä täytyi löytyä apua.

"Hienoa" Tawa sanoi. "Lähettävät jonkun, ja saadaan sinut kuntoon."
"Kiitos."
"Eli, mitä Visokista?"
"Öh, se on pitkä tarina. Ehkä minun on aika kertoa kaikki lähdöstämme lähtien..."

Klaanin linnake

Ämkoo painoi huoneensa oven hitaasti kiinni ja lähti sitten läksimään kohti lähtintä uloskäyntiä. Käytävillä hääräävät matoranit väistivät nopeaan tahtiin harppovaa Toaa, jonka juuri noutama musta huppuviitta peitti kantajansa kokemat taisteluvauriot varsin tehokkaasti. Ämkoo ei halunnut puuttuvan kätensä tai heikentyneen vartalonsa herättävän kysymyksiä.

"...herra Ämkoo!"

Ikävä kyllä muutama reportteri oli jo ehtinyt havaita Ämkoon muutoksen. Ilman Toa heitti muistilehtiötä kantavan matoranin syrjään pienellä elementti-iskulla ja jatkoi sitten matkaansa. Ruskea reportterimatoran jäi katselemaan Ämkoon perään säikähtäneenä.

Ulos päästyään Ämkoo lisäsi vauhtia entisestään ja saapui lopulta Klaanin sisäpihan reunamille. Siellä häntä odotti sinivihreää pakaria kantava matoralainen.

"Lähdemmekö heti?"
"Kyllä."

Matoran vihelsi ja yläilmoissa odotellut gukko-lintu laskeutui Ämkoon vierelle. Toa ja matoran nousivat linnun selkään ja lintu nousi takaisin lentoon.

"Voit siis lähteä ihan noin vain?", matoran kysyi johtajaltaan kaksikon noustessa yhä ylemmäs.
"Voin", vastasi Ämkoo. "Eivät nämä voi minua määrätä."
"He ovat kuitenkin ystäviäsi. Kuulin myös, että täällä on taisteltu. Eikö sinua tarvita täällä?"

Ämkoo oli hetken hiljaa.

"Minä palaan tänne kyllä", Toa sanoi lopulta, ja jatkoi: "Ja kun palaan, minusta on heille paljon enemmän apua."

Destral, vuosituhansia sitten



Matoro juoksi kovaa pimeällä käytävällä. Kiveä vasten oli ohut vesikerros, joka oli nyt jäätä. Sen takia juosseet Exo-Toat ovat nyt jääneet jälkeen. Hän oli Destralilla, ja hänellä oli perässään useita rahksheja.

Matoro väisti luistellen yhden rahkshin salamaketjun, käänsi itsensä ja ampui miekastaan jäätä taakse. Hän luisteli taitavasti olentoja pakoon, mutta Makutan matelijamaiset kätyrit olivat nopeampia.

Edessäpäin oli synkkänä vellova meri, sillä hän oli Makutan veljeskunnan satamassa. Hän oli joutunut eroon tovereistaan pian Destralin linnoituksessa. Matoro oli tullut kahden toverinsa kanssa pelastamaan erästä Mata Nuin Ritarikunnan jäsentä; tuolloin hänen toa-tiiminsä teki vielä töitä Ritarikunnalle.

Käytävän pää - ja siitä alkava meri- tulivat nopeasti vastaan. Toa syöksyi kalliolta kohti merta, laukaisi harppuunan taaksepäin ja vetäisi itsensä kaaressa edellisen rakennuksen sivulle.

Rahkshit luulivat voittaneensa.

Matoro katsoi kumarassa saarta. Sen keskellä kohosi valtava Makutojen linnoitus, jossa hänen toverinsa olivat. Tällä tehtävällä ei voinut taistella suoraan.

* * *

Suuri Exo-Toa osoittaa voimatykillään Maan Toa Karaxia suoraan päähän. Tämän aseen laukaus räjäyttäisi koko Toan pitkin Destralia.

Hopeamusta toa oli jähmettyneenä paikalleen. Vähän matkan päässä lattialla oli Muodonmuuttajana tunnettu Ritarikuntalainen sekä Rali-niminen salaman toa vankeina jähmetyskentässä.

Maan toa mietti mitä tehdä. Exo-Toan takana seisoi Gorastin lyhyt mutta erittäin uhkaava hahmo.
Karax keskittyi naamionvoimansa käyttöön. Hänen naamionsa sädehti muutamia sekunteja, ja silloin Exo-Toan tykki räjähti taaksepäin, irroittaen olennon käden. Maan elementin räjähdys heitti haarniskan Makutaa päin, jolloin jähmetyskentät aukesivat.
Kolmikko syöksyi yhdestä ovesta summamutikassa ulos.

Todennäköisyyden naamio oli jälleen kerran auttanut heidät pulasta.

* * *

Käytävä oli koristeltu makutojen naamioilla sekä aseilla. Kunkin naamion alla luki nimi sekä "pettänyt kaiken" matoraninkielisillä aakkosilla.
Epäonnistuneiden Makutojen seinä..., Matoro ajatteli. Hän katseli naamioita ja ajatteli että jostakin niistä saattaisi olla hyötyä. Hänen itsensä silmillä oleva Suunnistuksen kanohi takasi täydellisen liikkumisen oudoissa paikoissa, mutta Toa nappasi valkoisen, pyöreän kanohin jonka alla luki "Makuta Itroz, Kanohi Cencord".

Silloin käytävän pää räjähti voimakkaasti, lennättäen kivimurskaa kaikkialle. Kaksi Toaa syöksyi aukosta retuuttaen Ritarikuntalaista mukanaan. Hän oli kokomusta hahmo keltaisella Kirlillä. Nimi "Muodonmuuttaja" tuli siitä että hän, noh, kirjaimellisesti, muutti muotoa. Miksi vain.
Hän oli kuitenkin tällä hetkellä puolitajuton.

"Matoro, siinähän sinä. Mennään takaisin veneelle!", Maan Toa huudahti syöksyessään Jään Toan ohi. Melkoinen joukko rahksheja ja muita olentoja oli juoksemassa heidän perässään.
Matoro lähti myös juoksuun.

Neljä pakenijaa kääntyivät avaraan laboratoriohuoneeseen. Lasipulloja putoili ja niiden sisältämät kemikaalit sihisivät maassa. Matoro oli näkevinään nopeassa takaa-ajossa laatikon jossa luki jotakin "Projekti: Nimdan" suuntaan.

"Löysin ajoneuvon!", Salaman Toa Rali huudahti. Valkokultainen nais-toa oli juossut etummaisena seuraavaan kammioon.
"Makeeta! Moottoripyörä!", Karax huusi rimastuneena, veti Muodonmuuttajan ja Matoron "Destralin pyöränä" tunnetun ajoneuvon päälle ja käynnisti laitteen.

Väkivahva moottori pärähti käynttiin ja jätti rahkshit taakseen. Neljällä henkilöllä tosin oli vaikeuksia pysyä kunnolla kyydissä kovassa vauhdissa, ja joku heistä meinaisikin pudota matkalla.

Veljeskunnan maanalainen tukikohta

Useasta kymmenestä vihreästä matoranista koostuva joukkio teki saapuneelle johtajalleen kunniaa. Ämkoo tuijotti alaisiaan ääneti, laski sitten katseensa eteensä polvistuneen Enkin tykö ja kysyi:

"Miten olette pärjänneet?"
"Hyvin, herra. Saarella on vieraillut vain satunnaisia palkkionmetsästäjiä ja epäonnisia seikkailijoita. Kukaan näistä ei ole kaiketi ollut edes tietoinen olemassaolostamme."
"Hyvä", kuului Ämkoon lyhyt vastaus. Ilman Toa istui luokseen tuodulle istuimelle ja viittoi alaisensa jatkamaan puuhiaan.

"Mitä aiot seuraavaksi?", Enki kysyi.
"Jaa", Ämkoo vastasi ja kurtisti hetkeksi kulmiaan.
"Jos haluat, voimme avustaa Klaania. Uskon, että he tarvitse-"
"Ei, ei vielä."
"Miksei?"
"Vielä ei ole sen aika."

Enki tuijotti johtajaansa. Ämkoo oli hetki sitten riisunut matkaviittansa ja entisen miekkakäden tilalla paistavan rujon arven saattoi erottaa selvästi. Enki ei voinut myöskään olla huomaamatta, että Ämkoon panssarit muuttuivat hetki hetkeltä tummemmiksi.

"Taisit törmätä aika vahvaan viholliseen", Enki uskaltautui sanomaan. Ämkoo nousi ylös.

"Ei", Toa vastasi. "Minä vain olin heikko."
Enki tuijotti johtajaansa kysyvästi.
"Seuraavalla kerralla asia saa luvan olla toisin", Ämkoo vastasi. "Varustakaa minulle ratsu."

- - -

Tunnin kuluttua Ämkoo lähti matkaan. Veljeskunnan tukikohdan piilosisäänkäynnin luona odottanut valtava rahiolento tapitti omistajaansa valtavilla silmillään ja töksäytti tätä sitten kärsällään tuttavallisesti. Ämkoo paijasi suurta norsupäästäistä hetken, nousi sitten sen selkään ja aloitti matkansa.

"Mitäköhän vanha turaga mahtaa sanoa nähdessään minut tässä kunnossa", kysäisi Ämkoo puoliääneen itseltään. Norsupäästäinen lisäsi vauhtia.

[spoiler=Niin muuten.]Odottakaa muuten kunnes musiikki soi kun se ilmestyy ja lopettakaa se kun seuraava ilmestyy.

Täällä kertaa teillä kaksi musiikkivalintaa mitä voitte kuunnella kun "se" tapahtuu.

*= Power Rangers
**=Super Sentai

Valinta on teidän.[/spoiler]

Avomerellä

"Ei hiivatti", Domek katkaisi hiljaisuuden ja tunnusteli ilmanvirtausta sormellaan uudelleen, "Hiivatin hiivatti, ei".

"... Miten niin?", Pegghu kysyi Valon Toalta, "Onko jotain vialla?".
"Tuuli on kääntymässä", Domek sanoi osoittaen veneen purjetta Pegghulle. Se on totta, vene liikkuu paljon hitaammin kuin aikaisemmin ja purje ei enään työtynyt eteenpäin yhtä vahvasti.
Valon Toa otti kompassinssa esiin.
"Tuuli virtaa kaakkoon, Nynrahiin päin", Domek hieroi otsaansa turhautuneineena.
"Mutta mitä me sitten teemme?", Pegghu kysyi ja nousi ylös istumapaikastaan levottomana.
Valon Toa pysyi vaiti. Pegghu alkoi miettimään.
"Onko meillä airoja?", Matoralainen etsi ympäriltään samalla.
"Ei", Domek vastasi.
"Entä moottori? Onhan tämä moottorivene?"
"Tiedätkö kuinka paljon sellainen maksaa?"
"Mitä me sitten teemme?"
"Odotetaan kunnes tuuli kääntyy."
Pegghu istui takaisin paikalleen odottamaan Valon Toan kanssa. Domek veti purjeet alas. Häntä kadutti hieman ettei ottanut mitään ajanvietteeksi, koska ei odottanut tarvitsevan sitä reissullaan.
Tuntematon määrää aikaa kului veneen päällä, aurinko paistoi yhtä korkealla kuin lähtiessään. Pegghu alkoi voimaan pahoin; kaupunkilainen Ta-Matoralainen ei ole tottunut matkustamiseen veneen päällä. Valon Toa piteli kompassiaan kädessään, jota hän silmäili silloin tällöin. Domek alkoi ummistamaan silmiään hieman, jolloin hän kuuli yhtäkkiä veden roiskeen hänen vasemmalta päin. Hän suuntasi katseensa sinne ja näki useita olentoja uimassa meren keskellä.
"Veitsivalaita", Valon Toa päätteli.
"Veitsivalaitako? Missä?", Pegghu kääntyi katsomaan.
Tosiaan, useita Veitsivalaita olivat kokoontuneet paikalle juuri pari metriä heidän etäisyydestä.
"Aika harvinaista nähdä niitä täällä tähän aikaan vuodesta", Pegghu havannoi.
Pegghu käänty takaisin paikalleen, mutta Domek piteli katsettaan Veitsivalasparvea päin. Toa alkoi hymyilemään viekkaasti.


Idän Matoran-kylä

Kylä oli pakokauhun vallassa. Yksi Allianssin Skakdi-joukoista ryöstelivät ja kylvivät tuhoa ja kaaosta kylän läpi. Matoralaiset juoksivat minkä pystyivät paetakseen hyökkäykseltä.



Ryöstöä johti kyborginen kenraali Rlorzedt, joka seisoi kylän vieressä olevan kukkulan päällä.
"Kyllä! KYLLÄ! Tuhotkaa kaikki! Ryöstäkää heidän omaisuudet! Näyttäkää kuka täällä on pomo!", Rlorzedt huusi alamaisilleen ja iski valtikallaan maata, myhäillen tyytyväisenä kaaokseen minkä hänen sotilaansa loivat.
Poikkeuksellisesti, Rlorzedt ruumis oli peitetty kyborgisiin metalliosiin ja hänen kasvossaan metallinaamari tuntemattomista syistä. Hänen ruumiinmuoto sai hänet näyttämään vähemmän Skakdilta ja enemmän Steltin Aristokraatilta.
Epätavallisesta ulkomuodosta huolimatta hänellä oli hyvin pommittava, vallanhimoinen ja suurellinen persoonallisuus, mikä sai paljon epäsuosiota muiden Skakdien keskuudessa, jonka takia häntä ei koskaan otettu mukaan taisteluihin tai edes puhuttu muiden keskuudessa.
Tästä syystä hän päätti hyökätä luvatta Itäiseen kylään, todistaakseen voimansa.
Rlorzedtin myhäillessään, yksi hänen soturistaan saapui mahtipontisen kenraalinsa luo. Hän oli Selakhilaani, mikä oli hyvin harvinaista minkä tahansa armejoiden paitsi Selakhilaanien kesken.
"Kenraali Rlorzedt! Kaappasimme kylää suojelevan Klaanilaisen!", Selakhilaani-soturi ilmoitti.
"Tuokaa hänet tänne!", Rlorzedt käski.
Kaksi Skakdita toivat kenraalin eteen panssaroidun mutta erittäin haavoittuneen Klaanilaisen ja laittoivat hänet polvilleen kenraalin edessä.
"Kas, Schiludomilainen. Kerropa minulle, mikä on nimesi", Rlorzedt kysyi.
Klaanilainen katsoi ylös Kenraalia murhaavasti.
"Hän kutsuu itseään Laosiksi, kenraali Rlorzedt", Selakhilaani-soturi sanoi.
"En kysynyt sinulta mitään!", Rlorzedt karjui pateettisesti alamaistaan päin.
"Niin, anteeksi Kenraali", Selakhilaani-soturi sanoi.
"Sinä et pääse tästä helpolla. Klaani tulee nujertamaan sinut", Laosi uhkasi Rlorzedtiä.
"Mutta kyllä minä voin!", Rlorzedt pöyhkeili klaanilaiselle, "Olen Rlorzedt! Kaikkien ylivaltias! Sinä ja sinun säälittävä Klaanisi ei tule päihittämään minua koskaan!! KRAHAHAHAHAHAHAH!!!"

Juuri kenraali nauraessaan, kylän eteen ilmestyi viisi Toaa.
"Hei Skakdit!", yksi heistä huusi, mikä sai Skakdien huomion.
"Jo oli aikakin", Laosi puhutteli itselleen hiljaisesti.
"Keitä te olette!", Rlorzedt huusi Toia päin.

"Valmiina?", punainen Toa sanoi.
"Öh, mikä olikaan asennomme?", vihreä Toa sanoi.
"Asento 3-B! No niin, valmiina?"
"Valmiina!"

*
**

"Toat, ryhmittykää!", Punainen Toa ilmoitti ottaen esiin oudon käsikonsolin ja teki satunnaisesti asentoja. Muut Toat seurasivat mukana.
Siinä samassa yhtäkkiä heidän päälle ilmestyi erittäin poskettomat asut ja naamiot.
Skakdien leuat loksahtivat auki.

"Jyrisevä Maa!", musta Toa huusi, "Maan Toa Kowambra!"

"Voimallinen Painovoima!", purppura Toa huusi, "Painovoiman Toa Pohak!"

"Viileä Jää!", valkoinen nais-Toa huusi, "Jään Toa Bokrujuh!"

"Elävä Kasvillisuus", vihreä Toa huusi, "Kasvillisuuden Toa Lehatu!"

"Liekehtivä Tuli", punainen ja keskimmäinen Toa huusi, "Tulen Toa Takama!"

Jokainen heistä tekivät outoja asentoja laususessaan nimensä.

"Toa Cendai...ANGORANGER", Toat huusivat ja tekivät naurettavan ryhmäasennon.

Jotain räjähti heidän takana. Ja kovaa.

Skakdit vain tuijottivat Toa ryhmää. Yleensä he olisivat nauraneet, mutta joskus jotkut asiat ovat aivan liian absurdeja heillekin.
Toien puvut olivat jonkinlainen erittäin mauton yhdistelmä räikeitä värejä. Heidän kasvoissaan oli yksityiskohdista huolimatta täysin identtiset naamiot. Naamion mustat linssit pistivät eniten silmään.
Kesti hetken Rlorzedtiltä ennen kuin tajusa komentaa joukkonsa hyökkäämään.
Mutta ennen kuin Skakdi-sotilaat ehtivät tajuta, yhteen heistä potkaistiin kasvoihin.

Avomerellä

"Uaaah!"

Pegghu piteli kiinni veneen reunasta. Veitsivalas ui yllättävän nopeasti Rahiksi joka vetää venettä kuin rekiä. Valon Toa piteli käsissään kestävää köyttä jolla hän ohjasi Veitsivalasta. Vaikka oli yllättävää, kuinka rauhallisena Rahi otti veneen vetäjän rooliaan, itse Rahin ohjaaminen oli silti erittäin hankalaa.
Domek yritti vetää venettä koiliseen päin ja yritti parhaansa olla putoamatta veneen keulasta.
Monien yrityksien ja harha suuntiin uimisen jälkeen Domek viimein sai yleisen käsityksen miten valasta ohjataan.
Valon Toa yritti toisen kerran kääntää venettä koiliseen päin.
"Viimeinkin", Domek sai käännettyä veneen suoraan oikeaan suuntaan.

Pegghu makasi veneen reunaa vasten. Hän päätti ettei koskaan veneilisi Toan tai kenenkään muun kanssa, ikinä.

Idän Matoran-kylä

Skakdeja potkitiin kylkiin ja lyötiin kasvoihin. Toat riitelivät kuinka kaksi heistä pukeutuivat täysin väärään pukuun ja mikä teema olisi sopinut parhaiten.

Kenenlläkään ei ollut kivaa.

[spoiler=Ai niin]Selakhilaani on Pridakin ja Samen lajin nimi ja Schiludomilainen Pimeyden Metsätäjä Miimikon.
Miksi? Miksei?[/spoiler]

Bio-Klaanin linnake, näköalatorni

Hans ja Plaploo seisoivat aution huoneen keskellä, ja olivat hädissään.
"Nyt ihan oikeasti, kuulin sen taas!"
"Mikä se on?"
"Ei aavistustakaan."
"Pitäisikö meidän kertoa jollekin modelle?"
"Kai meidän on pakko."

Matoranit askelsivat varovasti kohti portaikkoa, mutta silloin se kuului jälleen, tällä kertaa hieman voimakkaampana.

"Se... Siinä on rytmi!"
"Mutta mikä se on?"
"En tiedä. Mennään nyt vain jonkun moden puheille."

Flygelin lipasto


Flygelin kalmankalpeassa, luista tehdyssä pöytälaatikossa, oli Zyglak tiedemiehen tekemiä kellastuneille papereille tekemiä tutkielmia ja muistiinpanoja erilaisista asioista, mitä Flygel oli alkanut pohtia. Kellastuneet paperit olivat sikin sokin laatikon uumenissa, seuranaan luista ja hampaista tehtyjä kuulakärkikyniä ja muita outoja vekottimia ja härveleitä, joiden pääasiallinen materiaali oli joko luuta tai hammasta.

Päällimmäisenä kasassa oli isoin kirjaimin kirjoitettuna; Tutkielma Matoran-universumin matematiikasta ja numeroiden mystiikasta

Matoran-universumissa, monista numeroista on erilaisia uskomuksia ja muita mystisiä yhteyksiä, joita olen kerännyt tähän tutkielmaan. Tutkielmassa voi olla asiavirheitä ja sitä ei kannata pitää vakavastiotettavana lähteenä, tekijän mielenvikaisuuden takia.
0. Matoranit eivät usein tunnista, tai halua tunnistaa lukua nolla, merkitseehän se tyhjyyttä, johon ei uskota tai haluta uskoa. Tyhjyys taas liitetään Suureen varjoon, joka on legendojen mukaan laskeutumassa, tuoden pelkoa ja tuhoa.
1. Matoranien elämässä, luvulla yksi on suuri merkitys, palvovathan he yleensä yhtä Suurta Henkeä, Mata Nuita, jolla on yksi ilkeä Veli, Makuta. Matoranien legendojen mukaan kolme tai kuusi Matorania, Toaa, Turagaa tai muuta olentoa, kuten Makutaa, voi muuntautua yhdeksi, joko kaidaksi tai nuiksi. Luku yksi liittyy myös Kohtalon hyveeseen, onhan jokaisella universumin asukkaalla vain yksi Kohtalo. Myös yksisilmäisen Rahin, Keetongun silmä on hyvä mainita, näkeehän hän yhdellä silmällään henkilön valon ja varjon tasapainon.
2. Matoranit uskovat että luku kaksi on yksi täydellisyyden luvuista, liittyyhän luku Mata Nuin kaksiosaiseen nimeen ja siihen että universumissa on kaksi voimaa, valo ja varjo, hyvä ja paha jotka taistelevat toisiaan vastaan jatkuvasti. Monet Matoranit näkevät maailman mustavalkoisena, jakaantuneena kahteen leiriin, joko hyvään valon tai pahaan varjon puoleen.
3. Matoranien pyhimpiä lukuja, numero kolme edustaa itse täydellisyyttä, onhan se mukana Kolmessa Hyveessä, jotka ovat Yhtenäisyys, Velvollisuus ja Kohtalo. Matoraneilla on myös Kolme luonnollista kehitysastetta, Matoran-Toa-Turaga ja kolme Matorania, Toaa, Turagaa tai muuta olentoa voi yhdistää mielensä ja ruumiinsa yhtenäisyyden avulla Kaidaksi.
4. Luvusta neljä ei ole juurikaan mainintaa Matoranien mytologiassa, se on vain luku muiden joukossa.
5. Luku viisi on yksi vähiten käytetyimmistä numeroista Matoranien mytologiassa ja sen uskotaan edustavan epätäydellisyyttä.
6. Luku kuusi edustaa Matoranien mytologiassa täydellisyyttä, onhan se Hyveiden määrä kerrottuna kahdella. Luku kuusi edustaa Matoranien maailman kuutta eniten nähtyä elementtiä, joiden mukaan Metru Nuin kaupunki on jaettu osiin. Tästä syystä monet Toa-ryhmät ovat pitäneet sisällä kuusi Toaa ja monissa muissa ryhmissä, kuten Kuuden kuningaskunnanliitossa, on ollut kuusi jäsentä. Kuusi eri elementin Toaa, Matorania, Turagaa tai muuta olentoa voi legendojen mukaan yhdistää mielensä, ruumiinsa ja voimansa, muuttuen Nuiksi kutsutuksi olennoksi, jolla on suuret voimat.
7. Luku seitsemän on Matoranien kirottu luku, ennustaahan luku legendaarisen Seitsemännen Toan, Takanuvan saapumista ja Varjon laskeutumista universumiin. Matoranit karttavat tätä lukua kuin ruttoa, koska uskovat että se johtaa Varjon laskeutumiseen, jolloin maailmaa seuraa pimeyden ja pelon aikakausi. Seitsemän on myös Kraatojen suurin voimataso. Tällä tasolla Kraatat muuttuvat pelottaviksi Varjokraatoiksi.
8. Luku kahdeksan on Matoranien mytologiassa eri Krana ja Krana-Kalien lukumäärä ja se on myös tavallisten Kanoka-kiekkojen suurin voimataso. Kahdeksan muissa yhteyksissä on perin harvinainen.
9. Luku yhdeksän on kuuden Mahtikiekon voimataso ja se oli niistä yhdistetyn Ajan kiekon voimataso. Luku yhdeksän liittyy Legendaarisiin Naamioihin, Vahiin ja Ignikaan siten että se on naamioiden voimataso, jota yksikään toinen naamio ei voi ylittää.
42 Luku neljäkymmentäkaksi on Matoranien mytologian ristiriitaisimpia lukuja, onhan se 2X3X7. Luku kuvaa Makutojen kraata-voimien lukumäärää ja näiden ristiriitaista luonnetta universumin voimakkaimpina olentoina Mata Nuin jälkeen.

Tämän jälkeen kirjoitusta oli lähes mahdotonta lukea, koska erilaiset paperia syövät hyönteiset ja kosteus olivat saaneet lopun kirjoitelman murenemaan lukukelvottomaksi.

Flygel avasi lipastonsa laatikon, kaivaen sieltä jotain. Hän otti paperia ja kirjoitti siihen valkoisella kynällään jotain:

Tutkittuani tätä outoa tykkiä, olen tullut siihen johtopäätökseen että meidän maailmamme ei ole ainoa universumi mitä on olemassa. Tätä tykkiä käytetään ulottuvuuksien väliseen matkustamiseen. Se on jotain mitä olen aina epäillytkin, emme ole yksin tässä maailmassa.

Teoriani siitä että kaikki vaikuttaa kaikkeen on käymässä toteen. Olen tutkinut tätä tykkiä ja huomannut sen olevan vahingoittunut, ehkä merivedestä, ehkä siitä että tykki putosi jostain korkealta. Minua vain häiritsee se kuinka hienoa teknologiaa tämä tykki on ja kuka tykin on tuonut tähän maailmaamme. Seuraava päämääräni on saada tykki korjattua että sillä voi liikkua muuallakin kuin tämän maailmamme sisällä.

Flygel laittoi kynänsä paperille ja alkoi miettiä viimeaikoina sattuneita asioita. Oliko maailma menossa aivan sekaisin vai oliko hän itse tulemassa järkiinsä?

Tummansininen Fikou, Rumisgonen kaupunki

Taverna oli täysin tyhjä, kohta sinne käveli kuitenkin suuri joukko Matoraneja, pari skadkia ja eräs toa. Joukon huippuna oli Matoran, joka oli istunut aiempina iltoina varjopöydässä ja jota Notfun oli eilen puhutellut. Nuo menivät nurkkapöytiin istumaan. Matoran, joka oli joukon johtaja, meni tiskille ja tilasi rommia kaikille. Hän asetti baarimikon käteen pari kulunutta kolikkoa ja ruttuisen setelin.

Tunnin päästä

Baarin asiakaskunta oli edelleen sama. He odottivat. Sitten ovi aukesi. Sieltä astui sisään ruskeanmusta matoran, jolla oli hopeanmusta jalo Huna. Nurkassa istuva Matoran, Notfunin perämies oli juuri huudahtamassa jotakin, mutta sisään astunut ehti ensin. "Ei kun ei. Olen Notfun, mutta joudun kertakaikkiaan vaihtaa maskia kun olen pysytellyt samassa paikassa näin kauan", Notfun selitti ja käveli perämiehensä eteen.

"Jardirt, kerro näitten tarina. Haluan ehdottomasti tietää, miksi joukoissani on toa, Notfun ärisi. "Yarr harr, kapteeni. Matoranit halusivat seikkailua elämäänsä, en kerro heistä enempää. Nämä Skadkit eivät vain istu lähekkäin vaan ovat siiamilaiset kaksoset. Heillä on myös yhteinen nimi, Scheka. Toalta taas vei kissa kielen. Hän on kyllä opettanut Fikounsa puhumaan, siltä kuulimme hänen nimensä. Hänen nimensä on Sandtar", Matoran selitti. "Entä laiva, Jardirt, entä laiva?", Notfun kysyi. "Laiva... No.. Lupaan hankkia sen aamuun mennessä. Lähdemme saarta kohti silloin, tule satamaan kello 5 aamulla", Jardirt sanoi ja Notfun lähti.

Outo tila

Oliolli käveli. Hän katseli ympärilleen. Taaskaan hän ei nähnyt mitään erikoista, vain samaa valkeutta jota hän oli nähnyt jo niin pitkään kuin hän muisti, ainakaan tarkasti. Hänellä oli hämäriä muistikuvia jostakin jota hän oli kutsunut kodiksi, mutta hänen oli täytynyt lähteä sieltä. Hän mietti, voisikohan hän joskus palata? Siitä ei voinut olla varma. Hän ei edes ollut varma löytäisikö hän kotiaan jos hänellä olisi mahdollisuus.

Hän yritti arvioida kuinka pitkään hän oli kävellyt täällä tyhjässä valkeudessa. Hetken mietittyään hän päätyi lopputulokseen: puolisen biljoonaa askelta, arvio joka saattoi hyvinkin heittää sadoilla miljardeilla. Voi myös olla, että hänen laskelmistaan löytyi joitakin nollia vääristä paikoista. Kerrattuaan tulosta hän alkoi olla varma, että niitä oli useampiakin, vaikka hän ei löytänyt niitä.

Ja hän käveli edelleen.

Järvi, Zyglak linnoituksen yläpuolella



Tähän mennesä onnistuneesti mennyt matka aalkoi tuntua jo liiankin helpolta, Zyglakien ohi saattoi päästä naurettavan helposti, ongelmia oli tulossa vasta kun alettiin lähestyä tornia joka yltää pinnalle asti, vartio oli melko tiukkaa mitä lähemmäs sitä pääsi, saattoi olla, että torniin yrittäminen yläkautta voisi olla tappiollista. ”Mitäs nyt tehdään?”, Gekko kysyi hämmentyneenä. ”Meidän on mentävä... kylän läpi, monia zyggejä”, Umbra sanoi. ”Olen onnekas kun olen joutunut kahnauksiin näiden kanssa ”maan päällä”, siellä Mt. Ämkoon alapuolella.”, GK sanoi mietteliäänä.
”Onkohan meidän tosiaan pakko mennä rynnäköllä koko hökkelikasan läpi...”, Umbra mietti.

”Minulla ei ole harmainta aavistusta mitä tehdä”, Umbra sanoi mietteissään.

Jossakin päin järveä



Kala ui synkässä vedessä, se tunsi yhtä äkkiä suurta kipua, sitten se rauhoittui. Sen saattoi tunnistaa pieneksi rukiksi, se yritti parhaansa mukaan väistellä karhuahiden hyökkäksiä, kala saavutti järven ehkä synkimmän paikan, jota kutsutaan hautuumaaksi, sinne oli jätetty monia luita, raatoja ja kaikkea muuta kuollutta, se uiskenteli karhuhain luurangon välistä, sitten kala repeytyi ja jotakin valui ulos siitä, kalan vaivuttua kuolleena maahan,luuta alkoivat liikkua, muodostaen ensin pieniä liitoksia, sitten yhdistyen ja lopulta kehiittäen kehon joka oli Karhuahiatakin suurempi, se kasvoi ja ylettyi kahden toan mittoihin, sitten se alkoi muotoutua, Terävät kynnet kasvoivat sen jalkoihin, kahlitun ortonin luurangon ketju kietoutui sen vatsan ympärille, Sille kehittyi kädet, valtaisa häntä ja pää. Juuri syntynyt olento notkautteli niskaansa ja nosti häntänsä pystyyn, valmiina huutamaan korvia särkevästi, Zyglakmainen olento kuitenkin keskeytti sen kun Karhuahai lähestyi tätä, Olento rusensi sen kuoliaaksi, sitten se lähti kävelemään verkkaasti kohti Zyglakien linnoitusta...

[spoil]Keksi oikeasti jotakin Umbra, en osaa jatkaa tuosta.[/spoil]