Bio-Klaanin linnake

Käytävä ristesi kahteen eri suuntaan. Ämkoo ja Snowman katsoivat toisiaan.
"Selitä sinä Tawalle. Tiedät, että aion lähteä."
"Tiedän."
"Snowie."
"Mäksä?"
"Nähdäänkö taas joskus?"
"Ilman muuta."

Ämkoo lähti kävelemään käytävän vasenta haaraa, loitoten koko ajan Snowmanista. Lumiukko katsoi toverinsa perään muutaman hetken, ja aloitti sitten itse matkansa kohti Admin-siipeä.

Koko pitkän matkan ajan Snowie ihmetteli ympärillään olevia remonttitöitä. Ämkoo oli kertonut saaneensa radion välityksellä tietoja, että Klaaniin oli heidän matkansa aikana hyökätty, ja että vahingot olivat mittavat. Ja vaikka suurin osa vaurioista olikin jo korjattu, oman kodin näkeminen hyökkäyksen jälkeen oli shokki.

Snowie ei oikeastaan tiennyt, mitä ajatella. Olisiko hän tahtonut olla täällä hyökkäyksen aikana? Mikään ei tuntunut hirveämmältä, kuin olla poissa Klaanista sen tarvitessa apua, mutta minkä hän olisi mahtanut?

Tutut siniset matot kuitenkin peittivät lattioita, kuten aina ennenkin, ja siellä täällä näkyvät Matoralaiset olivat melko normaalin oloisia. Olivatko kaikki jo toipuneet?

Snowie oli myös hyvin kiitollinen Mäksän läimäytettyä oven kiinni sellaisella voimalla, että reportterijoukkio oli ymmärtänyt lopettaa seuraamisen. Hän ei tosiaan kaivannyt suurta ryysistä ympärilleen, vaikka kaipasikin Klaanilaisia.

Varsinkin tätä yhtä, lumiukko ajatteli koputtaessaan Tawan huoneen oveen.

Pian pariovet avasikin tuttu koko Klaanin johtaja.
"Snowman? Helei. Sin... Tule sisään. Mutta, missä Ämkoo on?" Tawan kasvoilta loistivat samanaikaisesti sekä ilo siitä, että hän sai todisteita silmiensä eteen kaksikon turvallisesta paluusta, että valtava määrä kysymyksiä.

Snowie astui ovista sisään, ja saapui Tawan työhuoneeseen. Sähkön Toa kuitenkin johdatti kaksikon vieläkin taaempaan huoneeseen Snowien vastatessa.
"Hän lähti."

Kaksikko asettui pienen pyödän eri puolille pehmeille sohville. Tawa avasi suunsa ensin.
"En oikeastaan ole yllättynyt. Pahoillani, mutta yllättynyt. Nyt kun Guartsu on poissa ja Visokki kateissa, niin-"
"Ai niin. Visokista."
Tawan ilme muuttui entistä kysyvämmäksi.
"Minulla on jokin... telepaattinen juttu... joka. Öh, Nimdaan se kai liittyi, mutta sain yhteyden Visokkiin tai jotain."
"Mata Nui, mitä minä ajattelen! Kepe tutki saamaasi pakettia. Sen mukana tuli... jotain. Meidän on saatava lääkäri tänne hetimmiten. Toivottavasti Kupe on päivystämässä."

Tawa nousi, ja meni jonkinsorttiselle sisäpuhelimelle. Samalla Snowie nojautui eteenpäin ottaen kyynärpäillä pöydän puisesta pinnasta tukea. Päätä oli särkenyt jo pitkään, mutta tässä hiljaisuuden vallitessa se tuntui tavallistakin pahemmalta. Mutta nyt oltiin Klaanissa, täältä täytyi löytyä apua.

"Hienoa" Tawa sanoi. "Lähettävät jonkun, ja saadaan sinut kuntoon."
"Kiitos."
"Eli, mitä Visokista?"
"Öh, se on pitkä tarina. Ehkä minun on aika kertoa kaikki lähdöstämme lähtien..."

Klaanin linnake

Ämkoo painoi huoneensa oven hitaasti kiinni ja lähti sitten läksimään kohti lähtintä uloskäyntiä. Käytävillä hääräävät matoranit väistivät nopeaan tahtiin harppovaa Toaa, jonka juuri noutama musta huppuviitta peitti kantajansa kokemat taisteluvauriot varsin tehokkaasti. Ämkoo ei halunnut puuttuvan kätensä tai heikentyneen vartalonsa herättävän kysymyksiä.

"...herra Ämkoo!"

Ikävä kyllä muutama reportteri oli jo ehtinyt havaita Ämkoon muutoksen. Ilman Toa heitti muistilehtiötä kantavan matoranin syrjään pienellä elementti-iskulla ja jatkoi sitten matkaansa. Ruskea reportterimatoran jäi katselemaan Ämkoon perään säikähtäneenä.

Ulos päästyään Ämkoo lisäsi vauhtia entisestään ja saapui lopulta Klaanin sisäpihan reunamille. Siellä häntä odotti sinivihreää pakaria kantava matoralainen.

"Lähdemmekö heti?"
"Kyllä."

Matoran vihelsi ja yläilmoissa odotellut gukko-lintu laskeutui Ämkoon vierelle. Toa ja matoran nousivat linnun selkään ja lintu nousi takaisin lentoon.

"Voit siis lähteä ihan noin vain?", matoran kysyi johtajaltaan kaksikon noustessa yhä ylemmäs.
"Voin", vastasi Ämkoo. "Eivät nämä voi minua määrätä."
"He ovat kuitenkin ystäviäsi. Kuulin myös, että täällä on taisteltu. Eikö sinua tarvita täällä?"

Ämkoo oli hetken hiljaa.

"Minä palaan tänne kyllä", Toa sanoi lopulta, ja jatkoi: "Ja kun palaan, minusta on heille paljon enemmän apua."

Destral, vuosituhansia sitten



Matoro juoksi kovaa pimeällä käytävällä. Kiveä vasten oli ohut vesikerros, joka oli nyt jäätä. Sen takia juosseet Exo-Toat ovat nyt jääneet jälkeen. Hän oli Destralilla, ja hänellä oli perässään useita rahksheja.

Matoro väisti luistellen yhden rahkshin salamaketjun, käänsi itsensä ja ampui miekastaan jäätä taakse. Hän luisteli taitavasti olentoja pakoon, mutta Makutan matelijamaiset kätyrit olivat nopeampia.

Edessäpäin oli synkkänä vellova meri, sillä hän oli Makutan veljeskunnan satamassa. Hän oli joutunut eroon tovereistaan pian Destralin linnoituksessa. Matoro oli tullut kahden toverinsa kanssa pelastamaan erästä Mata Nuin Ritarikunnan jäsentä; tuolloin hänen toa-tiiminsä teki vielä töitä Ritarikunnalle.

Käytävän pää - ja siitä alkava meri- tulivat nopeasti vastaan. Toa syöksyi kalliolta kohti merta, laukaisi harppuunan taaksepäin ja vetäisi itsensä kaaressa edellisen rakennuksen sivulle.

Rahkshit luulivat voittaneensa.

Matoro katsoi kumarassa saarta. Sen keskellä kohosi valtava Makutojen linnoitus, jossa hänen toverinsa olivat. Tällä tehtävällä ei voinut taistella suoraan.

* * *

Suuri Exo-Toa osoittaa voimatykillään Maan Toa Karaxia suoraan päähän. Tämän aseen laukaus räjäyttäisi koko Toan pitkin Destralia.

Hopeamusta toa oli jähmettyneenä paikalleen. Vähän matkan päässä lattialla oli Muodonmuuttajana tunnettu Ritarikuntalainen sekä Rali-niminen salaman toa vankeina jähmetyskentässä.

Maan toa mietti mitä tehdä. Exo-Toan takana seisoi Gorastin lyhyt mutta erittäin uhkaava hahmo.
Karax keskittyi naamionvoimansa käyttöön. Hänen naamionsa sädehti muutamia sekunteja, ja silloin Exo-Toan tykki räjähti taaksepäin, irroittaen olennon käden. Maan elementin räjähdys heitti haarniskan Makutaa päin, jolloin jähmetyskentät aukesivat.
Kolmikko syöksyi yhdestä ovesta summamutikassa ulos.

Todennäköisyyden naamio oli jälleen kerran auttanut heidät pulasta.

* * *

Käytävä oli koristeltu makutojen naamioilla sekä aseilla. Kunkin naamion alla luki nimi sekä "pettänyt kaiken" matoraninkielisillä aakkosilla.
Epäonnistuneiden Makutojen seinä..., Matoro ajatteli. Hän katseli naamioita ja ajatteli että jostakin niistä saattaisi olla hyötyä. Hänen itsensä silmillä oleva Suunnistuksen kanohi takasi täydellisen liikkumisen oudoissa paikoissa, mutta Toa nappasi valkoisen, pyöreän kanohin jonka alla luki "Makuta Itroz, Kanohi Cencord".

Silloin käytävän pää räjähti voimakkaasti, lennättäen kivimurskaa kaikkialle. Kaksi Toaa syöksyi aukosta retuuttaen Ritarikuntalaista mukanaan. Hän oli kokomusta hahmo keltaisella Kirlillä. Nimi "Muodonmuuttaja" tuli siitä että hän, noh, kirjaimellisesti, muutti muotoa. Miksi vain.
Hän oli kuitenkin tällä hetkellä puolitajuton.

"Matoro, siinähän sinä. Mennään takaisin veneelle!", Maan Toa huudahti syöksyessään Jään Toan ohi. Melkoinen joukko rahksheja ja muita olentoja oli juoksemassa heidän perässään.
Matoro lähti myös juoksuun.

Neljä pakenijaa kääntyivät avaraan laboratoriohuoneeseen. Lasipulloja putoili ja niiden sisältämät kemikaalit sihisivät maassa. Matoro oli näkevinään nopeassa takaa-ajossa laatikon jossa luki jotakin "Projekti: Nimdan" suuntaan.

"Löysin ajoneuvon!", Salaman Toa Rali huudahti. Valkokultainen nais-toa oli juossut etummaisena seuraavaan kammioon.
"Makeeta! Moottoripyörä!", Karax huusi rimastuneena, veti Muodonmuuttajan ja Matoron "Destralin pyöränä" tunnetun ajoneuvon päälle ja käynnisti laitteen.

Väkivahva moottori pärähti käynttiin ja jätti rahkshit taakseen. Neljällä henkilöllä tosin oli vaikeuksia pysyä kunnolla kyydissä kovassa vauhdissa, ja joku heistä meinaisikin pudota matkalla.

Veljeskunnan maanalainen tukikohta

Useasta kymmenestä vihreästä matoranista koostuva joukkio teki saapuneelle johtajalleen kunniaa. Ämkoo tuijotti alaisiaan ääneti, laski sitten katseensa eteensä polvistuneen Enkin tykö ja kysyi:

"Miten olette pärjänneet?"
"Hyvin, herra. Saarella on vieraillut vain satunnaisia palkkionmetsästäjiä ja epäonnisia seikkailijoita. Kukaan näistä ei ole kaiketi ollut edes tietoinen olemassaolostamme."
"Hyvä", kuului Ämkoon lyhyt vastaus. Ilman Toa istui luokseen tuodulle istuimelle ja viittoi alaisensa jatkamaan puuhiaan.

"Mitä aiot seuraavaksi?", Enki kysyi.
"Jaa", Ämkoo vastasi ja kurtisti hetkeksi kulmiaan.
"Jos haluat, voimme avustaa Klaania. Uskon, että he tarvitse-"
"Ei, ei vielä."
"Miksei?"
"Vielä ei ole sen aika."

Enki tuijotti johtajaansa. Ämkoo oli hetki sitten riisunut matkaviittansa ja entisen miekkakäden tilalla paistavan rujon arven saattoi erottaa selvästi. Enki ei voinut myöskään olla huomaamatta, että Ämkoon panssarit muuttuivat hetki hetkeltä tummemmiksi.

"Taisit törmätä aika vahvaan viholliseen", Enki uskaltautui sanomaan. Ämkoo nousi ylös.

"Ei", Toa vastasi. "Minä vain olin heikko."
Enki tuijotti johtajaansa kysyvästi.
"Seuraavalla kerralla asia saa luvan olla toisin", Ämkoo vastasi. "Varustakaa minulle ratsu."

- - -

Tunnin kuluttua Ämkoo lähti matkaan. Veljeskunnan tukikohdan piilosisäänkäynnin luona odottanut valtava rahiolento tapitti omistajaansa valtavilla silmillään ja töksäytti tätä sitten kärsällään tuttavallisesti. Ämkoo paijasi suurta norsupäästäistä hetken, nousi sitten sen selkään ja aloitti matkansa.

"Mitäköhän vanha turaga mahtaa sanoa nähdessään minut tässä kunnossa", kysäisi Ämkoo puoliääneen itseltään. Norsupäästäinen lisäsi vauhtia.

[spoiler=Niin muuten.]Odottakaa muuten kunnes musiikki soi kun se ilmestyy ja lopettakaa se kun seuraava ilmestyy.

Täällä kertaa teillä kaksi musiikkivalintaa mitä voitte kuunnella kun "se" tapahtuu.

*= Power Rangers
**=Super Sentai

Valinta on teidän.[/spoiler]

Avomerellä

"Ei hiivatti", Domek katkaisi hiljaisuuden ja tunnusteli ilmanvirtausta sormellaan uudelleen, "Hiivatin hiivatti, ei".

"... Miten niin?", Pegghu kysyi Valon Toalta, "Onko jotain vialla?".
"Tuuli on kääntymässä", Domek sanoi osoittaen veneen purjetta Pegghulle. Se on totta, vene liikkuu paljon hitaammin kuin aikaisemmin ja purje ei enään työtynyt eteenpäin yhtä vahvasti.
Valon Toa otti kompassinssa esiin.
"Tuuli virtaa kaakkoon, Nynrahiin päin", Domek hieroi otsaansa turhautuneineena.
"Mutta mitä me sitten teemme?", Pegghu kysyi ja nousi ylös istumapaikastaan levottomana.
Valon Toa pysyi vaiti. Pegghu alkoi miettimään.
"Onko meillä airoja?", Matoralainen etsi ympäriltään samalla.
"Ei", Domek vastasi.
"Entä moottori? Onhan tämä moottorivene?"
"Tiedätkö kuinka paljon sellainen maksaa?"
"Mitä me sitten teemme?"
"Odotetaan kunnes tuuli kääntyy."
Pegghu istui takaisin paikalleen odottamaan Valon Toan kanssa. Domek veti purjeet alas. Häntä kadutti hieman ettei ottanut mitään ajanvietteeksi, koska ei odottanut tarvitsevan sitä reissullaan.
Tuntematon määrää aikaa kului veneen päällä, aurinko paistoi yhtä korkealla kuin lähtiessään. Pegghu alkoi voimaan pahoin; kaupunkilainen Ta-Matoralainen ei ole tottunut matkustamiseen veneen päällä. Valon Toa piteli kompassiaan kädessään, jota hän silmäili silloin tällöin. Domek alkoi ummistamaan silmiään hieman, jolloin hän kuuli yhtäkkiä veden roiskeen hänen vasemmalta päin. Hän suuntasi katseensa sinne ja näki useita olentoja uimassa meren keskellä.
"Veitsivalaita", Valon Toa päätteli.
"Veitsivalaitako? Missä?", Pegghu kääntyi katsomaan.
Tosiaan, useita Veitsivalaita olivat kokoontuneet paikalle juuri pari metriä heidän etäisyydestä.
"Aika harvinaista nähdä niitä täällä tähän aikaan vuodesta", Pegghu havannoi.
Pegghu käänty takaisin paikalleen, mutta Domek piteli katsettaan Veitsivalasparvea päin. Toa alkoi hymyilemään viekkaasti.


Idän Matoran-kylä

Kylä oli pakokauhun vallassa. Yksi Allianssin Skakdi-joukoista ryöstelivät ja kylvivät tuhoa ja kaaosta kylän läpi. Matoralaiset juoksivat minkä pystyivät paetakseen hyökkäykseltä.



Ryöstöä johti kyborginen kenraali Rlorzedt, joka seisoi kylän vieressä olevan kukkulan päällä.
"Kyllä! KYLLÄ! Tuhotkaa kaikki! Ryöstäkää heidän omaisuudet! Näyttäkää kuka täällä on pomo!", Rlorzedt huusi alamaisilleen ja iski valtikallaan maata, myhäillen tyytyväisenä kaaokseen minkä hänen sotilaansa loivat.
Poikkeuksellisesti, Rlorzedt ruumis oli peitetty kyborgisiin metalliosiin ja hänen kasvossaan metallinaamari tuntemattomista syistä. Hänen ruumiinmuoto sai hänet näyttämään vähemmän Skakdilta ja enemmän Steltin Aristokraatilta.
Epätavallisesta ulkomuodosta huolimatta hänellä oli hyvin pommittava, vallanhimoinen ja suurellinen persoonallisuus, mikä sai paljon epäsuosiota muiden Skakdien keskuudessa, jonka takia häntä ei koskaan otettu mukaan taisteluihin tai edes puhuttu muiden keskuudessa.
Tästä syystä hän päätti hyökätä luvatta Itäiseen kylään, todistaakseen voimansa.
Rlorzedtin myhäillessään, yksi hänen soturistaan saapui mahtipontisen kenraalinsa luo. Hän oli Selakhilaani, mikä oli hyvin harvinaista minkä tahansa armejoiden paitsi Selakhilaanien kesken.
"Kenraali Rlorzedt! Kaappasimme kylää suojelevan Klaanilaisen!", Selakhilaani-soturi ilmoitti.
"Tuokaa hänet tänne!", Rlorzedt käski.
Kaksi Skakdita toivat kenraalin eteen panssaroidun mutta erittäin haavoittuneen Klaanilaisen ja laittoivat hänet polvilleen kenraalin edessä.
"Kas, Schiludomilainen. Kerropa minulle, mikä on nimesi", Rlorzedt kysyi.
Klaanilainen katsoi ylös Kenraalia murhaavasti.
"Hän kutsuu itseään Laosiksi, kenraali Rlorzedt", Selakhilaani-soturi sanoi.
"En kysynyt sinulta mitään!", Rlorzedt karjui pateettisesti alamaistaan päin.
"Niin, anteeksi Kenraali", Selakhilaani-soturi sanoi.
"Sinä et pääse tästä helpolla. Klaani tulee nujertamaan sinut", Laosi uhkasi Rlorzedtiä.
"Mutta kyllä minä voin!", Rlorzedt pöyhkeili klaanilaiselle, "Olen Rlorzedt! Kaikkien ylivaltias! Sinä ja sinun säälittävä Klaanisi ei tule päihittämään minua koskaan!! KRAHAHAHAHAHAHAH!!!"

Juuri kenraali nauraessaan, kylän eteen ilmestyi viisi Toaa.
"Hei Skakdit!", yksi heistä huusi, mikä sai Skakdien huomion.
"Jo oli aikakin", Laosi puhutteli itselleen hiljaisesti.
"Keitä te olette!", Rlorzedt huusi Toia päin.

"Valmiina?", punainen Toa sanoi.
"Öh, mikä olikaan asennomme?", vihreä Toa sanoi.
"Asento 3-B! No niin, valmiina?"
"Valmiina!"

*
**

"Toat, ryhmittykää!", Punainen Toa ilmoitti ottaen esiin oudon käsikonsolin ja teki satunnaisesti asentoja. Muut Toat seurasivat mukana.
Siinä samassa yhtäkkiä heidän päälle ilmestyi erittäin poskettomat asut ja naamiot.
Skakdien leuat loksahtivat auki.

"Jyrisevä Maa!", musta Toa huusi, "Maan Toa Kowambra!"

"Voimallinen Painovoima!", purppura Toa huusi, "Painovoiman Toa Pohak!"

"Viileä Jää!", valkoinen nais-Toa huusi, "Jään Toa Bokrujuh!"

"Elävä Kasvillisuus", vihreä Toa huusi, "Kasvillisuuden Toa Lehatu!"

"Liekehtivä Tuli", punainen ja keskimmäinen Toa huusi, "Tulen Toa Takama!"

Jokainen heistä tekivät outoja asentoja laususessaan nimensä.

"Toa Cendai...ANGORANGER", Toat huusivat ja tekivät naurettavan ryhmäasennon.

Jotain räjähti heidän takana. Ja kovaa.

Skakdit vain tuijottivat Toa ryhmää. Yleensä he olisivat nauraneet, mutta joskus jotkut asiat ovat aivan liian absurdeja heillekin.
Toien puvut olivat jonkinlainen erittäin mauton yhdistelmä räikeitä värejä. Heidän kasvoissaan oli yksityiskohdista huolimatta täysin identtiset naamiot. Naamion mustat linssit pistivät eniten silmään.
Kesti hetken Rlorzedtiltä ennen kuin tajusa komentaa joukkonsa hyökkäämään.
Mutta ennen kuin Skakdi-sotilaat ehtivät tajuta, yhteen heistä potkaistiin kasvoihin.

Avomerellä

"Uaaah!"

Pegghu piteli kiinni veneen reunasta. Veitsivalas ui yllättävän nopeasti Rahiksi joka vetää venettä kuin rekiä. Valon Toa piteli käsissään kestävää köyttä jolla hän ohjasi Veitsivalasta. Vaikka oli yllättävää, kuinka rauhallisena Rahi otti veneen vetäjän rooliaan, itse Rahin ohjaaminen oli silti erittäin hankalaa.
Domek yritti vetää venettä koiliseen päin ja yritti parhaansa olla putoamatta veneen keulasta.
Monien yrityksien ja harha suuntiin uimisen jälkeen Domek viimein sai yleisen käsityksen miten valasta ohjataan.
Valon Toa yritti toisen kerran kääntää venettä koiliseen päin.
"Viimeinkin", Domek sai käännettyä veneen suoraan oikeaan suuntaan.

Pegghu makasi veneen reunaa vasten. Hän päätti ettei koskaan veneilisi Toan tai kenenkään muun kanssa, ikinä.

Idän Matoran-kylä

Skakdeja potkitiin kylkiin ja lyötiin kasvoihin. Toat riitelivät kuinka kaksi heistä pukeutuivat täysin väärään pukuun ja mikä teema olisi sopinut parhaiten.

Kenenlläkään ei ollut kivaa.

[spoiler=Ai niin]Selakhilaani on Pridakin ja Samen lajin nimi ja Schiludomilainen Pimeyden Metsätäjä Miimikon.
Miksi? Miksei?[/spoiler]

Bio-Klaanin linnake, näköalatorni

Hans ja Plaploo seisoivat aution huoneen keskellä, ja olivat hädissään.
"Nyt ihan oikeasti, kuulin sen taas!"
"Mikä se on?"
"Ei aavistustakaan."
"Pitäisikö meidän kertoa jollekin modelle?"
"Kai meidän on pakko."

Matoranit askelsivat varovasti kohti portaikkoa, mutta silloin se kuului jälleen, tällä kertaa hieman voimakkaampana.

"Se... Siinä on rytmi!"
"Mutta mikä se on?"
"En tiedä. Mennään nyt vain jonkun moden puheille."

Flygelin lipasto


Flygelin kalmankalpeassa, luista tehdyssä pöytälaatikossa, oli Zyglak tiedemiehen tekemiä kellastuneille papereille tekemiä tutkielmia ja muistiinpanoja erilaisista asioista, mitä Flygel oli alkanut pohtia. Kellastuneet paperit olivat sikin sokin laatikon uumenissa, seuranaan luista ja hampaista tehtyjä kuulakärkikyniä ja muita outoja vekottimia ja härveleitä, joiden pääasiallinen materiaali oli joko luuta tai hammasta.

Päällimmäisenä kasassa oli isoin kirjaimin kirjoitettuna; Tutkielma Matoran-universumin matematiikasta ja numeroiden mystiikasta

Matoran-universumissa, monista numeroista on erilaisia uskomuksia ja muita mystisiä yhteyksiä, joita olen kerännyt tähän tutkielmaan. Tutkielmassa voi olla asiavirheitä ja sitä ei kannata pitää vakavastiotettavana lähteenä, tekijän mielenvikaisuuden takia.
0. Matoranit eivät usein tunnista, tai halua tunnistaa lukua nolla, merkitseehän se tyhjyyttä, johon ei uskota tai haluta uskoa. Tyhjyys taas liitetään Suureen varjoon, joka on legendojen mukaan laskeutumassa, tuoden pelkoa ja tuhoa.
1. Matoranien elämässä, luvulla yksi on suuri merkitys, palvovathan he yleensä yhtä Suurta Henkeä, Mata Nuita, jolla on yksi ilkeä Veli, Makuta. Matoranien legendojen mukaan kolme tai kuusi Matorania, Toaa, Turagaa tai muuta olentoa, kuten Makutaa, voi muuntautua yhdeksi, joko kaidaksi tai nuiksi. Luku yksi liittyy myös Kohtalon hyveeseen, onhan jokaisella universumin asukkaalla vain yksi Kohtalo. Myös yksisilmäisen Rahin, Keetongun silmä on hyvä mainita, näkeehän hän yhdellä silmällään henkilön valon ja varjon tasapainon.
2. Matoranit uskovat että luku kaksi on yksi täydellisyyden luvuista, liittyyhän luku Mata Nuin kaksiosaiseen nimeen ja siihen että universumissa on kaksi voimaa, valo ja varjo, hyvä ja paha jotka taistelevat toisiaan vastaan jatkuvasti. Monet Matoranit näkevät maailman mustavalkoisena, jakaantuneena kahteen leiriin, joko hyvään valon tai pahaan varjon puoleen.
3. Matoranien pyhimpiä lukuja, numero kolme edustaa itse täydellisyyttä, onhan se mukana Kolmessa Hyveessä, jotka ovat Yhtenäisyys, Velvollisuus ja Kohtalo. Matoraneilla on myös Kolme luonnollista kehitysastetta, Matoran-Toa-Turaga ja kolme Matorania, Toaa, Turagaa tai muuta olentoa voi yhdistää mielensä ja ruumiinsa yhtenäisyyden avulla Kaidaksi.
4. Luvusta neljä ei ole juurikaan mainintaa Matoranien mytologiassa, se on vain luku muiden joukossa.
5. Luku viisi on yksi vähiten käytetyimmistä numeroista Matoranien mytologiassa ja sen uskotaan edustavan epätäydellisyyttä.
6. Luku kuusi edustaa Matoranien mytologiassa täydellisyyttä, onhan se Hyveiden määrä kerrottuna kahdella. Luku kuusi edustaa Matoranien maailman kuutta eniten nähtyä elementtiä, joiden mukaan Metru Nuin kaupunki on jaettu osiin. Tästä syystä monet Toa-ryhmät ovat pitäneet sisällä kuusi Toaa ja monissa muissa ryhmissä, kuten Kuuden kuningaskunnanliitossa, on ollut kuusi jäsentä. Kuusi eri elementin Toaa, Matorania, Turagaa tai muuta olentoa voi legendojen mukaan yhdistää mielensä, ruumiinsa ja voimansa, muuttuen Nuiksi kutsutuksi olennoksi, jolla on suuret voimat.
7. Luku seitsemän on Matoranien kirottu luku, ennustaahan luku legendaarisen Seitsemännen Toan, Takanuvan saapumista ja Varjon laskeutumista universumiin. Matoranit karttavat tätä lukua kuin ruttoa, koska uskovat että se johtaa Varjon laskeutumiseen, jolloin maailmaa seuraa pimeyden ja pelon aikakausi. Seitsemän on myös Kraatojen suurin voimataso. Tällä tasolla Kraatat muuttuvat pelottaviksi Varjokraatoiksi.
8. Luku kahdeksan on Matoranien mytologiassa eri Krana ja Krana-Kalien lukumäärä ja se on myös tavallisten Kanoka-kiekkojen suurin voimataso. Kahdeksan muissa yhteyksissä on perin harvinainen.
9. Luku yhdeksän on kuuden Mahtikiekon voimataso ja se oli niistä yhdistetyn Ajan kiekon voimataso. Luku yhdeksän liittyy Legendaarisiin Naamioihin, Vahiin ja Ignikaan siten että se on naamioiden voimataso, jota yksikään toinen naamio ei voi ylittää.
42 Luku neljäkymmentäkaksi on Matoranien mytologian ristiriitaisimpia lukuja, onhan se 2X3X7. Luku kuvaa Makutojen kraata-voimien lukumäärää ja näiden ristiriitaista luonnetta universumin voimakkaimpina olentoina Mata Nuin jälkeen.

Tämän jälkeen kirjoitusta oli lähes mahdotonta lukea, koska erilaiset paperia syövät hyönteiset ja kosteus olivat saaneet lopun kirjoitelman murenemaan lukukelvottomaksi.

Flygel avasi lipastonsa laatikon, kaivaen sieltä jotain. Hän otti paperia ja kirjoitti siihen valkoisella kynällään jotain:

Tutkittuani tätä outoa tykkiä, olen tullut siihen johtopäätökseen että meidän maailmamme ei ole ainoa universumi mitä on olemassa. Tätä tykkiä käytetään ulottuvuuksien väliseen matkustamiseen. Se on jotain mitä olen aina epäillytkin, emme ole yksin tässä maailmassa.

Teoriani siitä että kaikki vaikuttaa kaikkeen on käymässä toteen. Olen tutkinut tätä tykkiä ja huomannut sen olevan vahingoittunut, ehkä merivedestä, ehkä siitä että tykki putosi jostain korkealta. Minua vain häiritsee se kuinka hienoa teknologiaa tämä tykki on ja kuka tykin on tuonut tähän maailmaamme. Seuraava päämääräni on saada tykki korjattua että sillä voi liikkua muuallakin kuin tämän maailmamme sisällä.

Flygel laittoi kynänsä paperille ja alkoi miettiä viimeaikoina sattuneita asioita. Oliko maailma menossa aivan sekaisin vai oliko hän itse tulemassa järkiinsä?

Tummansininen Fikou, Rumisgonen kaupunki

Taverna oli täysin tyhjä, kohta sinne käveli kuitenkin suuri joukko Matoraneja, pari skadkia ja eräs toa. Joukon huippuna oli Matoran, joka oli istunut aiempina iltoina varjopöydässä ja jota Notfun oli eilen puhutellut. Nuo menivät nurkkapöytiin istumaan. Matoran, joka oli joukon johtaja, meni tiskille ja tilasi rommia kaikille. Hän asetti baarimikon käteen pari kulunutta kolikkoa ja ruttuisen setelin.

Tunnin päästä

Baarin asiakaskunta oli edelleen sama. He odottivat. Sitten ovi aukesi. Sieltä astui sisään ruskeanmusta matoran, jolla oli hopeanmusta jalo Huna. Nurkassa istuva Matoran, Notfunin perämies oli juuri huudahtamassa jotakin, mutta sisään astunut ehti ensin. "Ei kun ei. Olen Notfun, mutta joudun kertakaikkiaan vaihtaa maskia kun olen pysytellyt samassa paikassa näin kauan", Notfun selitti ja käveli perämiehensä eteen.

"Jardirt, kerro näitten tarina. Haluan ehdottomasti tietää, miksi joukoissani on toa, Notfun ärisi. "Yarr harr, kapteeni. Matoranit halusivat seikkailua elämäänsä, en kerro heistä enempää. Nämä Skadkit eivät vain istu lähekkäin vaan ovat siiamilaiset kaksoset. Heillä on myös yhteinen nimi, Scheka. Toalta taas vei kissa kielen. Hän on kyllä opettanut Fikounsa puhumaan, siltä kuulimme hänen nimensä. Hänen nimensä on Sandtar", Matoran selitti. "Entä laiva, Jardirt, entä laiva?", Notfun kysyi. "Laiva... No.. Lupaan hankkia sen aamuun mennessä. Lähdemme saarta kohti silloin, tule satamaan kello 5 aamulla", Jardirt sanoi ja Notfun lähti.

Outo tila

Oliolli käveli. Hän katseli ympärilleen. Taaskaan hän ei nähnyt mitään erikoista, vain samaa valkeutta jota hän oli nähnyt jo niin pitkään kuin hän muisti, ainakaan tarkasti. Hänellä oli hämäriä muistikuvia jostakin jota hän oli kutsunut kodiksi, mutta hänen oli täytynyt lähteä sieltä. Hän mietti, voisikohan hän joskus palata? Siitä ei voinut olla varma. Hän ei edes ollut varma löytäisikö hän kotiaan jos hänellä olisi mahdollisuus.

Hän yritti arvioida kuinka pitkään hän oli kävellyt täällä tyhjässä valkeudessa. Hetken mietittyään hän päätyi lopputulokseen: puolisen biljoonaa askelta, arvio joka saattoi hyvinkin heittää sadoilla miljardeilla. Voi myös olla, että hänen laskelmistaan löytyi joitakin nollia vääristä paikoista. Kerrattuaan tulosta hän alkoi olla varma, että niitä oli useampiakin, vaikka hän ei löytänyt niitä.

Ja hän käveli edelleen.

Järvi, Zyglak linnoituksen yläpuolella



Tähän mennesä onnistuneesti mennyt matka aalkoi tuntua jo liiankin helpolta, Zyglakien ohi saattoi päästä naurettavan helposti, ongelmia oli tulossa vasta kun alettiin lähestyä tornia joka yltää pinnalle asti, vartio oli melko tiukkaa mitä lähemmäs sitä pääsi, saattoi olla, että torniin yrittäminen yläkautta voisi olla tappiollista. ”Mitäs nyt tehdään?”, Gekko kysyi hämmentyneenä. ”Meidän on mentävä... kylän läpi, monia zyggejä”, Umbra sanoi. ”Olen onnekas kun olen joutunut kahnauksiin näiden kanssa ”maan päällä”, siellä Mt. Ämkoon alapuolella.”, GK sanoi mietteliäänä.
”Onkohan meidän tosiaan pakko mennä rynnäköllä koko hökkelikasan läpi...”, Umbra mietti.

”Minulla ei ole harmainta aavistusta mitä tehdä”, Umbra sanoi mietteissään.

Jossakin päin järveä



Kala ui synkässä vedessä, se tunsi yhtä äkkiä suurta kipua, sitten se rauhoittui. Sen saattoi tunnistaa pieneksi rukiksi, se yritti parhaansa mukaan väistellä karhuahiden hyökkäksiä, kala saavutti järven ehkä synkimmän paikan, jota kutsutaan hautuumaaksi, sinne oli jätetty monia luita, raatoja ja kaikkea muuta kuollutta, se uiskenteli karhuhain luurangon välistä, sitten kala repeytyi ja jotakin valui ulos siitä, kalan vaivuttua kuolleena maahan,luuta alkoivat liikkua, muodostaen ensin pieniä liitoksia, sitten yhdistyen ja lopulta kehiittäen kehon joka oli Karhuahiatakin suurempi, se kasvoi ja ylettyi kahden toan mittoihin, sitten se alkoi muotoutua, Terävät kynnet kasvoivat sen jalkoihin, kahlitun ortonin luurangon ketju kietoutui sen vatsan ympärille, Sille kehittyi kädet, valtaisa häntä ja pää. Juuri syntynyt olento notkautteli niskaansa ja nosti häntänsä pystyyn, valmiina huutamaan korvia särkevästi, Zyglakmainen olento kuitenkin keskeytti sen kun Karhuahai lähestyi tätä, Olento rusensi sen kuoliaaksi, sitten se lähti kävelemään verkkaasti kohti Zyglakien linnoitusta...

[spoil]Keksi oikeasti jotakin Umbra, en osaa jatkaa tuosta.[/spoil]

Verstas

Dox katseli lähestyviä olentoja. Ne erottuivat yhä selvemmin; ne olivat kaikki robotteja tai biomekaanisia. Ulkonäöltään ne vaihtelivat suuresti; osalla oli kaksi pitkää, huteraa jalkaa joilla ne vaappuivat, toisilla taas oli useita pareja lyhyempiä jalkoja. Kovinkaan monella ei ollut mitään käsiä muistuttavaa, vain joillain yksittäinen tarttumaelin, erinäisillä jopa kaksi. Kooltaan ne vaihtelivat metrisestä yli kymmenmetrisiin. Yksikään niistä ei kuitenkaan näyttänyt miltään, minkä hän olisi tunnistanut.

Ne vaelsivat äärettömässä, valkeassa, tyhjässä tilassa. Mutta miksi? Mitä ne tekivät täällä?

Lauma oli jo lähes tavoittanut Doxin, kun hän tajusi, ettei ollut varma siitä, olivatko ne huomanneet häntä. Hän ei kuitenkaan olisi ehtinyt väistää kummallekin sivulle levittäytyvää suurta joukkoa.

Lauma kuitenkin pyyhälsi hänen ohitseen häneen mitenkään reagoimatta. Dox kuitenkin joutui väistämään erään jättimäisen, koppakuoriaiselta näyttävän olennon jalkaa välttääkseen murskatuksi tulemisen. Tuon väistöliikkeen seurauksena hän puolestaan törmäsi toiseen, pienempään, mutta kuitenkin hieman häntä suurempaan olentoon. Olennolla oli kaksi kättä ja kaksi jalkaa, ja siten näytti muita inhimillisemmältä. Se kantoi kädessään jonkinlaista Toa-välinettä muistuttavaa esinettä, joka näytti kiväärin ja kilven yhdistelmältä. Dox katsahti olentoa kasvoihin ja koetti välittää anteeksipyyntönsä tönäisyn johdosta. Keltaisissa, hopeisten, kanohittomien kasvojen ympäröimissä silmissä ei näkynyt tunteenpilkahdustakaan. Olento ei kuitenkaan vaikuttanut uhkaavalta, vaan jatkoi matkaansa hänestä piittaamatta.

Dox oli hämmentynyt. Todettuaan vielä kerran lauman olevan ainoa kiintopiste, joskin liikkuva sellainen, keskellä tyhjyyttä, hän päätti seurata sitä. Jonnekinhan sekin oli menossa.

Lauman viimeiseksi jäänyt hopeinen humanoidi huomasi tämän ja käännähti ympäri.

",  ", se sanoi kysyvästi.

VERSTAAN LOKI

...tuloksia Feterran suhteen.jätän kohta koko homman sikseen, kunnes saamme lisätietoja näistä olennoista.

 - Kerosiinipelle

Kepe laski kynän kädestään, ja kääntyi tuolissaan katsahtamaan Feterraa vielä kerran. Hän peitti sen valkoisella kankaalla ja asteli ulos huoneesta ja koko Verstaasta. Hän oli ensi kertaa auringonvalossa päiväkausiin. Portaat ylös, kohti kahviota.

Bio-Klaanin linnake, Admin-siiven kokoustila

Tawa laski sisäpuhelimen luurin.
"Hän sanoi tulevansa niin pian kuin pääsee, vaikka harmittelikin jotain 'ensimmäisen kahvitaukonsa päiväkausiin' keskeyttämisestä."
"Hienoa. Eli alamme olla valmiita?" Same kysyi huoneen nurkasta.
"Siltä näyttää. Olisin kyllä halunnut johtoportaasta enemmän väkeä, mutta niillä on mentävä, mitä on." Tawa totesi harmittelevaan sävyyn.

Huoneessa oli kuusi henkilöä, kuten Guardian olisi varmasti noteerannut. Tawan ja Samen lisäksi paikalla olivat jonkinlaisella siirreltävällä sairaalapedillä makaava Snowman, vieressä mittareita tutkailevat Kupe ja muuannen avustava hoitajamatoran, sekä ovensuussa seisova Mahriking.

Snowie irrotti juuri päästään otsanauhaa, ja heitti sen Samelle.
"Osaat käsitellä näitä."
Same nyökkäsi vastaukseksi.

"Tuota... Missä muut modet ovat?" Make ihmetteli.
"Visokki, Guardian ja Ämkoo ovat kaikki muualla. Jonkun täytyy hoitaa käytännön asiat." Tawa selitti rauhalliseen äänensävyyn.
"Selvä homma. Toinen kysymys: Mitä me oikeastaan teemme täällä?"
Tawa mietti sanojaan hetken.
"Vihollisemme on tehnyt Snowielle jotain..."
Lumiukko vilkutti iloisesti.
"...ja me tahdomme tietää tarkalleen mitä. Mitä ikinä onkaan, se liittyy läheisesti Avdeksi kutsumaamme viholliseen, joten tämä saattaa osoittautua hyvinkin kriittiseksi. Kepe on tutkinut asiaa tarkemmin, ja kun hän saapuu, voinemme aloittaa.

"Öh, tyypit?" Kupe nousi ryhtiinsä sängyn säätimien äärestä. "Kepe oli oikeassa. Snowien sisällä elää jotain."

Sisällä


Kuulen ne.

Hi.

Kuulen niiden äänet. Kauniit, kauniit äänet.
Astukaa peremmälle. Kyllä tänne mahtuu.

Niin, niin paljon ajatuksia. Niin, niin paljon tunteita. Niin paljon heikkouksia.

Kaikkialla.
Joku on päässäni. Joku koputtaa.

Kop.
Kop.
Kop.
Kop.

Se on enkeli.
Kaunis, kaunis enkeli. Sillä on siivet. Se on kaunis.
Enkeli puhuu minulle.

Sillä on siivet, mutta ei kasvoja.

Se koputtaa.

Kop.

Taukoamatta.
Joka päivä.
Joka hetki.
Sekunnin tarkkuudella.
Ei rauhaa.

Se käskee minua. Ja silloin kun Se käskee, minä kuuntelen.
Kop.


Kuulen sen.
Aina.

Päästäkää minut.
Päästäkää ulos.




Äiti.

Avomeri, keskellä ei mitään

Oli aamu. Hyvin nukutun yön jälkeen Toa Samol huomasi, että he eivät enää olleet kurssissa. "Autopilotti! Mitä sille on käynyt?", Samol huusi. Kuinka ollakkaan, Samol oli yön aikana kierinyt kuin pippuri, ja murskannut autopilotin. "Mitäs sinä melskaat?", Turaga Thowron kysyi.
"Autopilotti hajosi yön aikana. Tässä sitä ollaan keskellä ei mitään." Sanoi Samol. Heidän on otettava uusi kurssi ja äkkiä, sillä ruokavarantoja ei otettu kauheasti mukaan. "No, kuten aina sanon, annetaan kohtalon määrätä tiemme!" Thowron vastasi. "Sinä seniili höppänä ja sinun kohtalosi! Kohtalo on päättänyt että minä murskaan autopilotin, ja nyt olemme keskellä merta! Kohtalosta ei ole kuin haittaa!" Samol ärjyi. He ottivat pikaisesti uuden kurssin, ja toivoivat ettei ruoka lopu. Näin hienosti Samolin päivät merimiehenä alkoi...

Eteläinen matorankylä

Summerganon saapui kävelymatkansa päätteeksi viimein kylään. Matoranit olivat tietysti työn touhussa, kaikki iloisella mielellä. Matoranit nauttivat elämän pienistä asioista ja heidän innokkuutensa ja ystävällisyytensä teki Summerganoniin vaikutuksen. Muutamia puhuteltuaan Summerganon sai selville mistä hän löytää kankaankäsittelyä taitavia kyläläisiä ja suuntasi meren äärelle, ga-matoranien alueelle.

Siellä häntä oli vastassa reipas ga-matoran, joka tervehti ja kysyi ystävällisesti: "Mikä tuo toan tänne suuresta linnakkeesta?".
" Hei vain. Pyytäisin pientä palvelusta. Tarvitsisin sinisen viitan ja etsin sille tekijää täältä.", Summerganon vastasi. "Seuratkaa minua.", matoran huikkasi ja vei Summerganonin aivan veden äärellä sijaitsevan majan luo. "Täällä majailen ystäväni kanssa. Taidamme kankaankäsittelyn ja autamme mielellämme. Tulehan, niin otamme mitat.", matoran touhotti iloisesti ja Summerganonia ilahdutti matoranin iloisuus ja innokkuus työhön. "Kiitos paljon! Korvaan tämän kyllä kunnolla...", Summerganon aloitti, mutta matoranit olivatkin jo mittoineen Sugan kimpussa. "Kyllä me tästä jokusen mutterin veloitamme.", ne sanoivat iloisesti ja etukäteen maksettuaan Summerganon marssi kiitellen pois majasta odottelemaan. Viitan pitäisi olla saman päivän aikana valmis, joten Summerganon jäi kylään tutkailemaan matoranien puuhia ja joitakin hän auttoi tavaroiden kantamisessa ja muussa pikku puuhassa. Rentouttavaa oli Summerganonin tuossa kylässä oleilla, sillä vaikka sieltäkin oli lähtenyt matoraneja Klaaniin ja sen telakalle töihin, ei suurten taistelujen varjo ollut vielä siihen näkyvästi vaikuttanut ja kansa tuntui olevan huoletonta.

Vaikka viime päivät olivatkin olleet rauhallisia, tuntui jokin uhkantapainen leijuvan saaren yllä. Kaikki rauhan päivät tuntuivat autuudestaan huolimatta vastaavan Summerganonin käsitystä sanonnasta "tyyntä myrskyn edellä" ja hänen aavistuksensa olivat yksi syy, miksi hän lähti viittaa teettämänä. Pelkkä Epäähänpistohan se oli, Suga kaipasi vain vaihtelua, mutta hän tuntui koko ajan kuin valmistautuvan johonkin. Johonkin, joka oli pian oven takana. Tai sitten vielä kaukana. Mutta aavistus jostakin oli vaivannut häntä jo pidemmän aikaa, aina Xian matkan jälkeen, jolloin Matoro oli todennut, että kaiken takana on jotain suurta.

Summerganon istui ajatuksiinsa vaipuneena rannalla pitkään ja kun aurinko alkoi viimein laskea, hän havahtui ja lähti takaisin käsityöläisten majaa kohti. Siellä häntä oli vastassa matoraneja, jotka pitelivät kaunista, sinistä viittaa käsivarsillaan. Se oli viikattu vielä paketoitu jonkinlaisella köydellä. Kiiteltyään vuolaasti ja vielä hetken rupateltuaan lähti Summerganon talsimaan Klaania kohti. Kun hän astui ulos kylästä, antoi aurinko vielä viimeiset säteensä sen päivän aikana, saaden kylän kiiltävät koristeet kattojen ja kallioiden päällä hehkumaan hämärtyvän maailman keskellä. Vaivasi maailmaa millainen pimeys tahansa, ei se ollut vielä tähän kylään ehtinyt. Summerganon asteli alkavaan yöhön uusi viittaa kainalossaan, hieman haikeana jättäessään rauhaisan ja huolettoman kylän taakseen.

Outo tila

Oliolli käveli edelleen. Hän ei vieläkään ymmärtänyt mistä kaikki ne ylimääräiset nollat olisivat tulleet hänen laskuihinsa askelten määrästä.

"Menneitä palautuu mieleeni välähdyksinä. Lähimuistini on iän myötä heikentynyt, mutta kaukomuisti sen kuin terästyy" hän mietti. "Menneitä palautuu mieleeni välähdyksinä. Lähimuistini on iän myötä heikentynyt, mutta kaukomuisti sen kuin terästyy" hän mietti uudelleen, jo äskeisen mahdollisesti unohtaneena.
Tämän jälkeen hänen mieleensä pulpahti sana 'arkkitehdin', syistä joita hän ei osannut selittää.

Edessään hän näki liikettä. Hän ei nähnyt tarkasti, alueella oli liikaa sumua. Päästyään lähemmäksi hän tunnisti mikä sumussa oli liikkunut. Ainoa asia, jonka hän yhä muisti kunnolla. Hän oli tavannut sen jo monesti aiemmin, erittäin monesti. Ensimmäistä kertaa noin puoli biljoonaa askelta sitten. Oliolli tiesi, että se oli seurannut häntä kaiken aikaa sen jälkeen. Se tiesi hänestä kaiken. Kaiken. Jo pieni määrä niistä asioista, jotka se tiesi olisivat liikaa, mutta tämä olento tiesi kaiken. Se oli hänen ikiaikainen vihollisensa, ja Oliolli tiesi, ettei se voisi päihittää sitä. Hän tiesi, että jossakin olisi joitain, jotka pystyisivät, mutta jos he tietäisivät Oliollin menneisyydestä edes pieniä ripauksia, he eivät suostuisi auttamaan.

Lentävä kalauikku

Oliolli perääntyi pois hitaasti ja hiljaa.

Järvi

Flygel oli kyllästynyt kirjoittamiseen. Hän avasi huoneensa ulko-oven, jolloin ilmakuplia karkasi veteen. Zyglak hyppäsi veteen, jatkaen kävelyään kotarykelmässä. Joskus kävely piristi hänen päiväänsä. Outo tykki oli osoittautunut vaikeaksi korjattavaksi Zyglakien tekniikoilla, niinpä Flygel päätti lähteä etsimään Skakdeja tai Nazorakeja joilta voisi saada teknologiaa ja korjausvälineitä tykkiin.

Astellen vedenalaisen kylän autioita katuja, Flygel ihmetteli miksi täällä oli näinkin hiljaista. Yleensä kaupungin kaduilla olisi ollut ainakin muutama taistelu kala-apajan tai muun asian omistusoikeudesta tai siitä kuka sai uida missäkin. Flygel kuitenkin muisti että nyt oli erikoinen päivä. Tähdet olivat suotuisassa asennossa Rhak'elakkille ja suurin osa Zyglakeista oli mennyt palvomaan hirviöjumalaa suurimpaan kotaan, jossa he suorittivat palvontamenojaan.

Flygel istahti pienelle penkille, jääden nuokkumaan veden virtauksien tahtiin. Tämä rentoutti Flygeliä niin että hän vaipui uneen, jossa muisteli sitä miksi oli tällainen, hullu...

Orto Nui, tuhansia vuosia sitten

Nuori Flygel katseli erään Zyglakien lippulaivan kannelta kuinka liskomaiset heimolaisensa lähtivät Zyxaxin johdolla taisteluun läheisen saaren alkuperäisasukkaiden kanssa. Saari oli pieni ja se koostui enimmäkseen Matoraneista, joille oli ominaista se että he tekivät taideteoksia valokivillä. Zyglakit eivät kuitenkaan olleet ottaneet huomioon että saarta vartioi kuudesta Toasta koostuva Toa-tiimi, joka oli vannonut suojelevansa kaupunkia ja saarta.

Matoranit olivat nopeasti haivanneet vihollisensa, kun Zyglakit olivat ampuneet alas muutaman Gukko-voimien pilotin, jolloin linnut olivat palanneet tyhjin käsin tukikohtaan. Matoranit olivat tämän jälkeen pitäneet neuvoston hätäkokouksen, jonka seurauksena kaikille saaren asukkaille annettiin elementtiaseet, joita oli säilytetty lukkojen takana, ettei kukaan kävisi väkivaltaiseksi saarella.

Nyt Zyglakit hyppivät laivoistaan rantaveteen. Satamakaupunkiin oli ollut helppo hyökätä ja monet Matoranien alukset ja hökkelit oli sytytetty tuleen. Musta savu nousi taivaisiin kun Matoranien kukoistava dynastia alkoi tuupertua barbaarien ikeen alla.

Kuusi saaren Toaa olivat rientäneet nopeasti taisteluun. Elementtikiviensä avulla Toat olivat saaneet parannettua elementtivoimiensa käyttöä ja voimakkuutta, mutta nämä eivät silti tehneet suurempaa vahinkoa liskoihin.

Zyglakien eturivissä marssi Zyxax, vihreäsininen johtaja, jonka viitta hulmusi taistelun tuoksinnassa. Hän tappoi julmasti vastaansa tulleita Matoraneja, useimmiten lyömällä näiden niskat poikki ja heittämällä näillä ruumiilla matoran-sotureita, jotka lähtivät juoksuun pakokauhun voimalla.

Flygel oli joutunut taisteluun muutaman Toa Ortonin kanssa. Sinikeltainen salaman Toa iski miekastaan salamaa päin Flygeliä. Isku osui Zyglakin ihoon, tehden tuskin nimellistäkään jälkeä. Flygel otti keihäänsä ja riuhtaisi sillä iskun kohti naisToaa, rikkoen tämän olkapanssarin. Toa kaatui haavoittuneena marmorilattialle.

Zyglakien joukot etenivät kokoajan syvemmäs, kohti saaren suurinta temppeliä, jossa saaren päättäjät elivät.

Flygel oli päässyt eroon Toa-sotureista, mutta saanut vastaansa Toista voimakkaimman, Tulen Toa Ruthin, joka iski kahdella porallaan Flygeliä. Tuli-iskut eivät tehneet yhtään vahinkoa Zyglakiin, jolloin Ruth joutui vaihtamaan taktiikkaansa. Hypäten ketterästi ilmaan, Ruth heitti pyörivän poransa päin Zyglakin silmää.

Pora pyöri vimmatusti Flygelin silmässä, Zyglakin huutaessa tuskissaan. Polttavan kuuma ja terävä pora porautui tiukasti Zyglakin kalloon, jolloin Flygel joutui riuhtaisemaan sen irti tuskissaan. Silmästä valui paljon verta jota roiskui marmorilattialle, värjäten kolmea hyvettä kuvaavan mosaiikin punaiseksi.

Maailma Flygelin toisen silmän ympärillä pyöri. Verta valui paljon ja hänen edessään oli itse syyllinen, Tulen Toa joka oli mieltynyt poriin. Poran isku oli vahingoittanut pahoin Flygelin aivoja ja silmän puuttuminen teki asioista mutkikkaampaa, mutta nyt Flygel vannoi tuhoavansa saaren Toat...

Flygel heräsi, kuullessaan ääniä herkillä korvillaan. Hän näki jonkin oudon Zyglakmaisen olennon muotoutuvan keskelle vedenalaista kylää. Punaruskea olento muistutti Zyglakia, mutta oli paljon isompi ja vaarallisemman näköinen.

"Onkohan tuo se olento joka tuli tykin mukana tähän maailmaan?" Flygel sanoi, alkaen hitaasti hiipiä kohti jättiläismäistä olentoa.

Olennon punaiset silmät kiiluivat kun se skannasi ympäristöään voimiensa avulla. Jossain täällä oli pakko olla Glatorianking, olento ajatteli, huomatessaan valkomustan Zyglakin joka lähestyi häntä. Punaisen voiman auran ympäröimä olento skannasi Zyglakin mieltä ja sai tietää ulottuvuusporttitykistä, joka olennolla oli piilossaan.

"Jos haluan saada tuhottua veljeni, joudun tekemään liiton tämän mielenvikaisen tiedemiehen kanssa", olento mutisi itsekseen, tervehtien Flygeliä joka tuli häntä vastaan.

"Oletko sinä tullut toisesta ulottuvuudesta tähän maailmaan?" Flygel kysyi suurelta jättiläiseltä kun oli päässyt tarpeeksi lähelle. Flygel tärisi innostuksesta ja pelosta sillä olento oli iso ja voimakas.

"Olen tykin käyttäjä ja kyllä saavuin toisesta maailmasta", olento valehteli ilmeenkään värähtämättä. Varjo-olento alkoi pikkuhiljaa ottaa kiinteää muotoa itselleen. "Tykkiä on tulossa etsimään kaksi olentoa, valkoinen Toa ja musta isohko Matoran", olento kertoi. "He eivät saa ottaa tykkiä käsiinsä", olento kertoi.

"Tykki on minulla varmassa tallessa, mutta se ei toimi kunnolla", Flygel kertoi. Jostain syystä häntä epäilytti tuo outo olento, mutta liittolainen oli tarpeen jos vastassa olisi Toa ja Matoran jotka olivat tarpeeksi tyhmiä tullakseen tänne.

"Voin auttaa sinua korjaamaan tykin, jos viet minut sen luokse", punainen olento sanoi, jolloin Flygel lähti viemään uutta liittolaistaan mökkiään kohti.

Umbra ja Glatorianking katselivat pilarien takaa Flygeliä ja Glatoriankingin pahaa kaksoisolentoa. Nyt heillä olisi vastassaan kaksi vihollista yhden sijaan, ja ulottuvuusporttitykki oli luisumassa vihollisten syliin.

"Mitä teemme?" Glatorianking kysyi, kun heidän pällensä putosi kolmikulmainen verkko jossa oli kiinni ankkureita. Joukko Zyglakeja ui Umbran ja Glatoriankingin luokse ja otti verkon mukaansa. Zyglakit olivat napanneet heidät helposti ja alkoivat viedä heitä kohti pintaa...

"Menimme ihan liian helppoon ansaan", Umbra mutisi kun oli pää alaspäin pahnan pohjimmaisena ja katseli kuinka hökkelirakennelma loittoni heistä koko ajan. Sinne meni tykki ja tie kotiin, Umbra ajatteli...

Jossain

KGBio avasi silmänsä hitaasti, hänen päätänsä kivisti. Hän nousi ylös ja katsoi ympärilleen. Kaikkialla oli pimeää. Hän ei muistanut mitään, ainoastaan kuka oli. Pimeässä oli ainoastaan yksi valonlähde, korkealla yläpuolella pienen pieni rako, josta suodattui valoa juuri sen verran että KGBio erotti paikan reunat. Paikka jossa KGBio oli oli muutaman metrin leveä ja useita kymmeniä metrejä pitkä, päähän asti ei valo edes enää yltänyt. KGBio selvittii päänsä ja lähti tarpomaan pitkin käytävämäistä onkaloa.

Hetken tarvottuaan KGBio kuuli ääntä edestä. Edestäpäin paistoi myös hieman valoa. KGBio kuunteli ja hiipi hiljaa eteenpäin. Lopulta hän saapui äänen- ja valonlähteen luo. Hän katsoi nurkan takaa ja näki lauman zyglakeja. KGBio istuutui nurkan taa miettimään, mitä tekisi.

Arkistot

Matoro oli saapunut Klaanin lähettyvillä sijaitseviin Arkistoihin, kirjastoon josta löysi käytännössä kaiken tiedon universumista.
Maanlainen rakennus haarautui kymmeniin sivukäytäviin, ja edes arkistonhoitajat eivät olleet aivan varmoja kaikesta syrjäosiin säilötyistä ikivanhoista dokumenteista, joita Klaaniin oli aikojen saatossa kertynyt.

Mustavalkea Jään Toa oli tullut etsimään tietoa kahdesta asiasta.
Ensinnäkin hän halusi tietää tästä "Makuta Itrozista" joka kaiken järjen mukaan oli hänen naamionsa takoja.
Toiseksi hän halusi selvittää mikä häntä vaivasi. Hän oli jo alkanut kuulla kuiskauksia päässään ja mietti jatkuvasti Nimdaa.

Nopea haku kirjaston erikoisella tietokoneella paljasti vähemmän tietoja mitä Matoro olisi halunnut; "Itroz" löytyi vain muutamasta dokumentistä ja "Nimda" vain parista jos unohdetaan nykypäivän dokumentit.

Matoro käveli himmeästi valaistuja käytäviä, selaten jatkuvasti hyllyjen numeroita.
Pian hänen silmiinsä osui kirja nimeltä "Makutan Veljeskunta ja sen jäsenet". Toa selasi tietokoneen ilmoittamaan sivuun, jossa oli kalpea kuva valkoisen ja mustan sävyisestä Makutasta.

Makuta Itroz oli Makutojen tiedemies ja oli erikoistunut naamioiden ja psyykkisten aseiden kehittämiseen. Hän oli syrjäytynyt ja omistautui täydellisesti projekteilleen. Harvojen tietojen mukaan hän näki erääsn voimakkaan mielensisäisen aseen käytössä jonka jälkeen sulkeutui laboratoriosaarelleen. Projekti ei tietojen mukaan ikinä tullut valmiiksi, sillä Itroz teloitutettiin saamattomana 34 500 vuotta sitten.

Psyykkinen ase. Laboratoriosaari. Mieli., Matoro maisteli erinäisiä sanoja.

Hän tutki vielä muut lähteet aiheesta eikä saanut selville juurikaan mitään uutta. Maininta siitä, että laboratoriosaari oli trooppinen, ei auttanut häntä yhtään.

Matoro selasi lisää kirjoja. Ikivanha opus nimeltä "Myyttiset artekraftit" tiesi jotakin.

Nimdan nimellä tunnettu myyttinen artekrafti on palvottu kohde syrjäseuduilla. Nimdasta ei tiedetä juuri mitään, paitsi että se koostuu useammasta sirpaleesta ja sillä uskotaan olevan myyttisiä voimia.
Ath-Koron soturimunkit palvovat jumalaansa Athia ja Nimdaa.


Ei mitään uutta. Matoro tiesi itse enemmän. Hän halusi selvittää naamionsa mysteerin.

Rumisgonen satama, kello 5, aamu



Notfun, pukeutuneena mustanhopeaan jalon Hunan näköiseen maskiin, rähjäiseen nahkaviittaan, kolmikolkkaan ja asevyöhön johon oli kiinnitetty tikari, piilukkopistooli ja vihreää kemikaalia sisältävä putkilo, käveli kohti Rumisgonen kaupungin satamaa. Siellä odotti hänen uusi laivansa, jonka perämies Jardirt oli hankkinut hänelle yön aikana. Laiva oli hieman palaneen ja rähjäisen näköinen, ja siinä oli mustat purjeet. Kylkeen oli kaiverrettu teksti "Yön Timo", laivan nimi. Notfun käveli lankkua pitkin laivaan..



"Haha, tämä nimi on melko vitsikäs. Rasistinen, mutta vitsikäs.. Hienoa työtä, Jardirt. Ota takkini ja kolmikolkkani, heitä ne ruumaan ja mene ohjaamaan laivaa. Menen hyttiini tutkimaan karttoja", Notfun sanoi perämiehelle, ojensi tavaransa tälle ja käveli hyttiinsä. Laiva oli lähtenyt liikkeelle.