Verstas

Dox katseli lähestyviä olentoja. Ne erottuivat yhä selvemmin; ne olivat kaikki robotteja tai biomekaanisia. Ulkonäöltään ne vaihtelivat suuresti; osalla oli kaksi pitkää, huteraa jalkaa joilla ne vaappuivat, toisilla taas oli useita pareja lyhyempiä jalkoja. Kovinkaan monella ei ollut mitään käsiä muistuttavaa, vain joillain yksittäinen tarttumaelin, erinäisillä jopa kaksi. Kooltaan ne vaihtelivat metrisestä yli kymmenmetrisiin. Yksikään niistä ei kuitenkaan näyttänyt miltään, minkä hän olisi tunnistanut.

Ne vaelsivat äärettömässä, valkeassa, tyhjässä tilassa. Mutta miksi? Mitä ne tekivät täällä?

Lauma oli jo lähes tavoittanut Doxin, kun hän tajusi, ettei ollut varma siitä, olivatko ne huomanneet häntä. Hän ei kuitenkaan olisi ehtinyt väistää kummallekin sivulle levittäytyvää suurta joukkoa.

Lauma kuitenkin pyyhälsi hänen ohitseen häneen mitenkään reagoimatta. Dox kuitenkin joutui väistämään erään jättimäisen, koppakuoriaiselta näyttävän olennon jalkaa välttääkseen murskatuksi tulemisen. Tuon väistöliikkeen seurauksena hän puolestaan törmäsi toiseen, pienempään, mutta kuitenkin hieman häntä suurempaan olentoon. Olennolla oli kaksi kättä ja kaksi jalkaa, ja siten näytti muita inhimillisemmältä. Se kantoi kädessään jonkinlaista Toa-välinettä muistuttavaa esinettä, joka näytti kiväärin ja kilven yhdistelmältä. Dox katsahti olentoa kasvoihin ja koetti välittää anteeksipyyntönsä tönäisyn johdosta. Keltaisissa, hopeisten, kanohittomien kasvojen ympäröimissä silmissä ei näkynyt tunteenpilkahdustakaan. Olento ei kuitenkaan vaikuttanut uhkaavalta, vaan jatkoi matkaansa hänestä piittaamatta.

Dox oli hämmentynyt. Todettuaan vielä kerran lauman olevan ainoa kiintopiste, joskin liikkuva sellainen, keskellä tyhjyyttä, hän päätti seurata sitä. Jonnekinhan sekin oli menossa.

Lauman viimeiseksi jäänyt hopeinen humanoidi huomasi tämän ja käännähti ympäri.

",  ", se sanoi kysyvästi.

VERSTAAN LOKI

...tuloksia Feterran suhteen.jätän kohta koko homman sikseen, kunnes saamme lisätietoja näistä olennoista.

 - Kerosiinipelle

Kepe laski kynän kädestään, ja kääntyi tuolissaan katsahtamaan Feterraa vielä kerran. Hän peitti sen valkoisella kankaalla ja asteli ulos huoneesta ja koko Verstaasta. Hän oli ensi kertaa auringonvalossa päiväkausiin. Portaat ylös, kohti kahviota.

Bio-Klaanin linnake, Admin-siiven kokoustila

Tawa laski sisäpuhelimen luurin.
"Hän sanoi tulevansa niin pian kuin pääsee, vaikka harmittelikin jotain 'ensimmäisen kahvitaukonsa päiväkausiin' keskeyttämisestä."
"Hienoa. Eli alamme olla valmiita?" Same kysyi huoneen nurkasta.
"Siltä näyttää. Olisin kyllä halunnut johtoportaasta enemmän väkeä, mutta niillä on mentävä, mitä on." Tawa totesi harmittelevaan sävyyn.

Huoneessa oli kuusi henkilöä, kuten Guardian olisi varmasti noteerannut. Tawan ja Samen lisäksi paikalla olivat jonkinlaisella siirreltävällä sairaalapedillä makaava Snowman, vieressä mittareita tutkailevat Kupe ja muuannen avustava hoitajamatoran, sekä ovensuussa seisova Mahriking.

Snowie irrotti juuri päästään otsanauhaa, ja heitti sen Samelle.
"Osaat käsitellä näitä."
Same nyökkäsi vastaukseksi.

"Tuota... Missä muut modet ovat?" Make ihmetteli.
"Visokki, Guardian ja Ämkoo ovat kaikki muualla. Jonkun täytyy hoitaa käytännön asiat." Tawa selitti rauhalliseen äänensävyyn.
"Selvä homma. Toinen kysymys: Mitä me oikeastaan teemme täällä?"
Tawa mietti sanojaan hetken.
"Vihollisemme on tehnyt Snowielle jotain..."
Lumiukko vilkutti iloisesti.
"...ja me tahdomme tietää tarkalleen mitä. Mitä ikinä onkaan, se liittyy läheisesti Avdeksi kutsumaamme viholliseen, joten tämä saattaa osoittautua hyvinkin kriittiseksi. Kepe on tutkinut asiaa tarkemmin, ja kun hän saapuu, voinemme aloittaa.

"Öh, tyypit?" Kupe nousi ryhtiinsä sängyn säätimien äärestä. "Kepe oli oikeassa. Snowien sisällä elää jotain."

Sisällä


Kuulen ne.

Hi.

Kuulen niiden äänet. Kauniit, kauniit äänet.
Astukaa peremmälle. Kyllä tänne mahtuu.

Niin, niin paljon ajatuksia. Niin, niin paljon tunteita. Niin paljon heikkouksia.

Kaikkialla.
Joku on päässäni. Joku koputtaa.

Kop.
Kop.
Kop.
Kop.

Se on enkeli.
Kaunis, kaunis enkeli. Sillä on siivet. Se on kaunis.
Enkeli puhuu minulle.

Sillä on siivet, mutta ei kasvoja.

Se koputtaa.

Kop.

Taukoamatta.
Joka päivä.
Joka hetki.
Sekunnin tarkkuudella.
Ei rauhaa.

Se käskee minua. Ja silloin kun Se käskee, minä kuuntelen.
Kop.


Kuulen sen.
Aina.

Päästäkää minut.
Päästäkää ulos.




Äiti.

Avomeri, keskellä ei mitään

Oli aamu. Hyvin nukutun yön jälkeen Toa Samol huomasi, että he eivät enää olleet kurssissa. "Autopilotti! Mitä sille on käynyt?", Samol huusi. Kuinka ollakkaan, Samol oli yön aikana kierinyt kuin pippuri, ja murskannut autopilotin. "Mitäs sinä melskaat?", Turaga Thowron kysyi.
"Autopilotti hajosi yön aikana. Tässä sitä ollaan keskellä ei mitään." Sanoi Samol. Heidän on otettava uusi kurssi ja äkkiä, sillä ruokavarantoja ei otettu kauheasti mukaan. "No, kuten aina sanon, annetaan kohtalon määrätä tiemme!" Thowron vastasi. "Sinä seniili höppänä ja sinun kohtalosi! Kohtalo on päättänyt että minä murskaan autopilotin, ja nyt olemme keskellä merta! Kohtalosta ei ole kuin haittaa!" Samol ärjyi. He ottivat pikaisesti uuden kurssin, ja toivoivat ettei ruoka lopu. Näin hienosti Samolin päivät merimiehenä alkoi...

Eteläinen matorankylä

Summerganon saapui kävelymatkansa päätteeksi viimein kylään. Matoranit olivat tietysti työn touhussa, kaikki iloisella mielellä. Matoranit nauttivat elämän pienistä asioista ja heidän innokkuutensa ja ystävällisyytensä teki Summerganoniin vaikutuksen. Muutamia puhuteltuaan Summerganon sai selville mistä hän löytää kankaankäsittelyä taitavia kyläläisiä ja suuntasi meren äärelle, ga-matoranien alueelle.

Siellä häntä oli vastassa reipas ga-matoran, joka tervehti ja kysyi ystävällisesti: "Mikä tuo toan tänne suuresta linnakkeesta?".
" Hei vain. Pyytäisin pientä palvelusta. Tarvitsisin sinisen viitan ja etsin sille tekijää täältä.", Summerganon vastasi. "Seuratkaa minua.", matoran huikkasi ja vei Summerganonin aivan veden äärellä sijaitsevan majan luo. "Täällä majailen ystäväni kanssa. Taidamme kankaankäsittelyn ja autamme mielellämme. Tulehan, niin otamme mitat.", matoran touhotti iloisesti ja Summerganonia ilahdutti matoranin iloisuus ja innokkuus työhön. "Kiitos paljon! Korvaan tämän kyllä kunnolla...", Summerganon aloitti, mutta matoranit olivatkin jo mittoineen Sugan kimpussa. "Kyllä me tästä jokusen mutterin veloitamme.", ne sanoivat iloisesti ja etukäteen maksettuaan Summerganon marssi kiitellen pois majasta odottelemaan. Viitan pitäisi olla saman päivän aikana valmis, joten Summerganon jäi kylään tutkailemaan matoranien puuhia ja joitakin hän auttoi tavaroiden kantamisessa ja muussa pikku puuhassa. Rentouttavaa oli Summerganonin tuossa kylässä oleilla, sillä vaikka sieltäkin oli lähtenyt matoraneja Klaaniin ja sen telakalle töihin, ei suurten taistelujen varjo ollut vielä siihen näkyvästi vaikuttanut ja kansa tuntui olevan huoletonta.

Vaikka viime päivät olivatkin olleet rauhallisia, tuntui jokin uhkantapainen leijuvan saaren yllä. Kaikki rauhan päivät tuntuivat autuudestaan huolimatta vastaavan Summerganonin käsitystä sanonnasta "tyyntä myrskyn edellä" ja hänen aavistuksensa olivat yksi syy, miksi hän lähti viittaa teettämänä. Pelkkä Epäähänpistohan se oli, Suga kaipasi vain vaihtelua, mutta hän tuntui koko ajan kuin valmistautuvan johonkin. Johonkin, joka oli pian oven takana. Tai sitten vielä kaukana. Mutta aavistus jostakin oli vaivannut häntä jo pidemmän aikaa, aina Xian matkan jälkeen, jolloin Matoro oli todennut, että kaiken takana on jotain suurta.

Summerganon istui ajatuksiinsa vaipuneena rannalla pitkään ja kun aurinko alkoi viimein laskea, hän havahtui ja lähti takaisin käsityöläisten majaa kohti. Siellä häntä oli vastassa matoraneja, jotka pitelivät kaunista, sinistä viittaa käsivarsillaan. Se oli viikattu vielä paketoitu jonkinlaisella köydellä. Kiiteltyään vuolaasti ja vielä hetken rupateltuaan lähti Summerganon talsimaan Klaania kohti. Kun hän astui ulos kylästä, antoi aurinko vielä viimeiset säteensä sen päivän aikana, saaden kylän kiiltävät koristeet kattojen ja kallioiden päällä hehkumaan hämärtyvän maailman keskellä. Vaivasi maailmaa millainen pimeys tahansa, ei se ollut vielä tähän kylään ehtinyt. Summerganon asteli alkavaan yöhön uusi viittaa kainalossaan, hieman haikeana jättäessään rauhaisan ja huolettoman kylän taakseen.

Outo tila

Oliolli käveli edelleen. Hän ei vieläkään ymmärtänyt mistä kaikki ne ylimääräiset nollat olisivat tulleet hänen laskuihinsa askelten määrästä.

"Menneitä palautuu mieleeni välähdyksinä. Lähimuistini on iän myötä heikentynyt, mutta kaukomuisti sen kuin terästyy" hän mietti. "Menneitä palautuu mieleeni välähdyksinä. Lähimuistini on iän myötä heikentynyt, mutta kaukomuisti sen kuin terästyy" hän mietti uudelleen, jo äskeisen mahdollisesti unohtaneena.
Tämän jälkeen hänen mieleensä pulpahti sana 'arkkitehdin', syistä joita hän ei osannut selittää.

Edessään hän näki liikettä. Hän ei nähnyt tarkasti, alueella oli liikaa sumua. Päästyään lähemmäksi hän tunnisti mikä sumussa oli liikkunut. Ainoa asia, jonka hän yhä muisti kunnolla. Hän oli tavannut sen jo monesti aiemmin, erittäin monesti. Ensimmäistä kertaa noin puoli biljoonaa askelta sitten. Oliolli tiesi, että se oli seurannut häntä kaiken aikaa sen jälkeen. Se tiesi hänestä kaiken. Kaiken. Jo pieni määrä niistä asioista, jotka se tiesi olisivat liikaa, mutta tämä olento tiesi kaiken. Se oli hänen ikiaikainen vihollisensa, ja Oliolli tiesi, ettei se voisi päihittää sitä. Hän tiesi, että jossakin olisi joitain, jotka pystyisivät, mutta jos he tietäisivät Oliollin menneisyydestä edes pieniä ripauksia, he eivät suostuisi auttamaan.

Lentävä kalauikku

Oliolli perääntyi pois hitaasti ja hiljaa.

Järvi

Flygel oli kyllästynyt kirjoittamiseen. Hän avasi huoneensa ulko-oven, jolloin ilmakuplia karkasi veteen. Zyglak hyppäsi veteen, jatkaen kävelyään kotarykelmässä. Joskus kävely piristi hänen päiväänsä. Outo tykki oli osoittautunut vaikeaksi korjattavaksi Zyglakien tekniikoilla, niinpä Flygel päätti lähteä etsimään Skakdeja tai Nazorakeja joilta voisi saada teknologiaa ja korjausvälineitä tykkiin.

Astellen vedenalaisen kylän autioita katuja, Flygel ihmetteli miksi täällä oli näinkin hiljaista. Yleensä kaupungin kaduilla olisi ollut ainakin muutama taistelu kala-apajan tai muun asian omistusoikeudesta tai siitä kuka sai uida missäkin. Flygel kuitenkin muisti että nyt oli erikoinen päivä. Tähdet olivat suotuisassa asennossa Rhak'elakkille ja suurin osa Zyglakeista oli mennyt palvomaan hirviöjumalaa suurimpaan kotaan, jossa he suorittivat palvontamenojaan.

Flygel istahti pienelle penkille, jääden nuokkumaan veden virtauksien tahtiin. Tämä rentoutti Flygeliä niin että hän vaipui uneen, jossa muisteli sitä miksi oli tällainen, hullu...

Orto Nui, tuhansia vuosia sitten

Nuori Flygel katseli erään Zyglakien lippulaivan kannelta kuinka liskomaiset heimolaisensa lähtivät Zyxaxin johdolla taisteluun läheisen saaren alkuperäisasukkaiden kanssa. Saari oli pieni ja se koostui enimmäkseen Matoraneista, joille oli ominaista se että he tekivät taideteoksia valokivillä. Zyglakit eivät kuitenkaan olleet ottaneet huomioon että saarta vartioi kuudesta Toasta koostuva Toa-tiimi, joka oli vannonut suojelevansa kaupunkia ja saarta.

Matoranit olivat nopeasti haivanneet vihollisensa, kun Zyglakit olivat ampuneet alas muutaman Gukko-voimien pilotin, jolloin linnut olivat palanneet tyhjin käsin tukikohtaan. Matoranit olivat tämän jälkeen pitäneet neuvoston hätäkokouksen, jonka seurauksena kaikille saaren asukkaille annettiin elementtiaseet, joita oli säilytetty lukkojen takana, ettei kukaan kävisi väkivaltaiseksi saarella.

Nyt Zyglakit hyppivät laivoistaan rantaveteen. Satamakaupunkiin oli ollut helppo hyökätä ja monet Matoranien alukset ja hökkelit oli sytytetty tuleen. Musta savu nousi taivaisiin kun Matoranien kukoistava dynastia alkoi tuupertua barbaarien ikeen alla.

Kuusi saaren Toaa olivat rientäneet nopeasti taisteluun. Elementtikiviensä avulla Toat olivat saaneet parannettua elementtivoimiensa käyttöä ja voimakkuutta, mutta nämä eivät silti tehneet suurempaa vahinkoa liskoihin.

Zyglakien eturivissä marssi Zyxax, vihreäsininen johtaja, jonka viitta hulmusi taistelun tuoksinnassa. Hän tappoi julmasti vastaansa tulleita Matoraneja, useimmiten lyömällä näiden niskat poikki ja heittämällä näillä ruumiilla matoran-sotureita, jotka lähtivät juoksuun pakokauhun voimalla.

Flygel oli joutunut taisteluun muutaman Toa Ortonin kanssa. Sinikeltainen salaman Toa iski miekastaan salamaa päin Flygeliä. Isku osui Zyglakin ihoon, tehden tuskin nimellistäkään jälkeä. Flygel otti keihäänsä ja riuhtaisi sillä iskun kohti naisToaa, rikkoen tämän olkapanssarin. Toa kaatui haavoittuneena marmorilattialle.

Zyglakien joukot etenivät kokoajan syvemmäs, kohti saaren suurinta temppeliä, jossa saaren päättäjät elivät.

Flygel oli päässyt eroon Toa-sotureista, mutta saanut vastaansa Toista voimakkaimman, Tulen Toa Ruthin, joka iski kahdella porallaan Flygeliä. Tuli-iskut eivät tehneet yhtään vahinkoa Zyglakiin, jolloin Ruth joutui vaihtamaan taktiikkaansa. Hypäten ketterästi ilmaan, Ruth heitti pyörivän poransa päin Zyglakin silmää.

Pora pyöri vimmatusti Flygelin silmässä, Zyglakin huutaessa tuskissaan. Polttavan kuuma ja terävä pora porautui tiukasti Zyglakin kalloon, jolloin Flygel joutui riuhtaisemaan sen irti tuskissaan. Silmästä valui paljon verta jota roiskui marmorilattialle, värjäten kolmea hyvettä kuvaavan mosaiikin punaiseksi.

Maailma Flygelin toisen silmän ympärillä pyöri. Verta valui paljon ja hänen edessään oli itse syyllinen, Tulen Toa joka oli mieltynyt poriin. Poran isku oli vahingoittanut pahoin Flygelin aivoja ja silmän puuttuminen teki asioista mutkikkaampaa, mutta nyt Flygel vannoi tuhoavansa saaren Toat...

Flygel heräsi, kuullessaan ääniä herkillä korvillaan. Hän näki jonkin oudon Zyglakmaisen olennon muotoutuvan keskelle vedenalaista kylää. Punaruskea olento muistutti Zyglakia, mutta oli paljon isompi ja vaarallisemman näköinen.

"Onkohan tuo se olento joka tuli tykin mukana tähän maailmaan?" Flygel sanoi, alkaen hitaasti hiipiä kohti jättiläismäistä olentoa.

Olennon punaiset silmät kiiluivat kun se skannasi ympäristöään voimiensa avulla. Jossain täällä oli pakko olla Glatorianking, olento ajatteli, huomatessaan valkomustan Zyglakin joka lähestyi häntä. Punaisen voiman auran ympäröimä olento skannasi Zyglakin mieltä ja sai tietää ulottuvuusporttitykistä, joka olennolla oli piilossaan.

"Jos haluan saada tuhottua veljeni, joudun tekemään liiton tämän mielenvikaisen tiedemiehen kanssa", olento mutisi itsekseen, tervehtien Flygeliä joka tuli häntä vastaan.

"Oletko sinä tullut toisesta ulottuvuudesta tähän maailmaan?" Flygel kysyi suurelta jättiläiseltä kun oli päässyt tarpeeksi lähelle. Flygel tärisi innostuksesta ja pelosta sillä olento oli iso ja voimakas.

"Olen tykin käyttäjä ja kyllä saavuin toisesta maailmasta", olento valehteli ilmeenkään värähtämättä. Varjo-olento alkoi pikkuhiljaa ottaa kiinteää muotoa itselleen. "Tykkiä on tulossa etsimään kaksi olentoa, valkoinen Toa ja musta isohko Matoran", olento kertoi. "He eivät saa ottaa tykkiä käsiinsä", olento kertoi.

"Tykki on minulla varmassa tallessa, mutta se ei toimi kunnolla", Flygel kertoi. Jostain syystä häntä epäilytti tuo outo olento, mutta liittolainen oli tarpeen jos vastassa olisi Toa ja Matoran jotka olivat tarpeeksi tyhmiä tullakseen tänne.

"Voin auttaa sinua korjaamaan tykin, jos viet minut sen luokse", punainen olento sanoi, jolloin Flygel lähti viemään uutta liittolaistaan mökkiään kohti.

Umbra ja Glatorianking katselivat pilarien takaa Flygeliä ja Glatoriankingin pahaa kaksoisolentoa. Nyt heillä olisi vastassaan kaksi vihollista yhden sijaan, ja ulottuvuusporttitykki oli luisumassa vihollisten syliin.

"Mitä teemme?" Glatorianking kysyi, kun heidän pällensä putosi kolmikulmainen verkko jossa oli kiinni ankkureita. Joukko Zyglakeja ui Umbran ja Glatoriankingin luokse ja otti verkon mukaansa. Zyglakit olivat napanneet heidät helposti ja alkoivat viedä heitä kohti pintaa...

"Menimme ihan liian helppoon ansaan", Umbra mutisi kun oli pää alaspäin pahnan pohjimmaisena ja katseli kuinka hökkelirakennelma loittoni heistä koko ajan. Sinne meni tykki ja tie kotiin, Umbra ajatteli...

Jossain

KGBio avasi silmänsä hitaasti, hänen päätänsä kivisti. Hän nousi ylös ja katsoi ympärilleen. Kaikkialla oli pimeää. Hän ei muistanut mitään, ainoastaan kuka oli. Pimeässä oli ainoastaan yksi valonlähde, korkealla yläpuolella pienen pieni rako, josta suodattui valoa juuri sen verran että KGBio erotti paikan reunat. Paikka jossa KGBio oli oli muutaman metrin leveä ja useita kymmeniä metrejä pitkä, päähän asti ei valo edes enää yltänyt. KGBio selvittii päänsä ja lähti tarpomaan pitkin käytävämäistä onkaloa.

Hetken tarvottuaan KGBio kuuli ääntä edestä. Edestäpäin paistoi myös hieman valoa. KGBio kuunteli ja hiipi hiljaa eteenpäin. Lopulta hän saapui äänen- ja valonlähteen luo. Hän katsoi nurkan takaa ja näki lauman zyglakeja. KGBio istuutui nurkan taa miettimään, mitä tekisi.

Arkistot

Matoro oli saapunut Klaanin lähettyvillä sijaitseviin Arkistoihin, kirjastoon josta löysi käytännössä kaiken tiedon universumista.
Maanlainen rakennus haarautui kymmeniin sivukäytäviin, ja edes arkistonhoitajat eivät olleet aivan varmoja kaikesta syrjäosiin säilötyistä ikivanhoista dokumenteista, joita Klaaniin oli aikojen saatossa kertynyt.

Mustavalkea Jään Toa oli tullut etsimään tietoa kahdesta asiasta.
Ensinnäkin hän halusi tietää tästä "Makuta Itrozista" joka kaiken järjen mukaan oli hänen naamionsa takoja.
Toiseksi hän halusi selvittää mikä häntä vaivasi. Hän oli jo alkanut kuulla kuiskauksia päässään ja mietti jatkuvasti Nimdaa.

Nopea haku kirjaston erikoisella tietokoneella paljasti vähemmän tietoja mitä Matoro olisi halunnut; "Itroz" löytyi vain muutamasta dokumentistä ja "Nimda" vain parista jos unohdetaan nykypäivän dokumentit.

Matoro käveli himmeästi valaistuja käytäviä, selaten jatkuvasti hyllyjen numeroita.
Pian hänen silmiinsä osui kirja nimeltä "Makutan Veljeskunta ja sen jäsenet". Toa selasi tietokoneen ilmoittamaan sivuun, jossa oli kalpea kuva valkoisen ja mustan sävyisestä Makutasta.

Makuta Itroz oli Makutojen tiedemies ja oli erikoistunut naamioiden ja psyykkisten aseiden kehittämiseen. Hän oli syrjäytynyt ja omistautui täydellisesti projekteilleen. Harvojen tietojen mukaan hän näki erääsn voimakkaan mielensisäisen aseen käytössä jonka jälkeen sulkeutui laboratoriosaarelleen. Projekti ei tietojen mukaan ikinä tullut valmiiksi, sillä Itroz teloitutettiin saamattomana 34 500 vuotta sitten.

Psyykkinen ase. Laboratoriosaari. Mieli., Matoro maisteli erinäisiä sanoja.

Hän tutki vielä muut lähteet aiheesta eikä saanut selville juurikaan mitään uutta. Maininta siitä, että laboratoriosaari oli trooppinen, ei auttanut häntä yhtään.

Matoro selasi lisää kirjoja. Ikivanha opus nimeltä "Myyttiset artekraftit" tiesi jotakin.

Nimdan nimellä tunnettu myyttinen artekrafti on palvottu kohde syrjäseuduilla. Nimdasta ei tiedetä juuri mitään, paitsi että se koostuu useammasta sirpaleesta ja sillä uskotaan olevan myyttisiä voimia.
Ath-Koron soturimunkit palvovat jumalaansa Athia ja Nimdaa.


Ei mitään uutta. Matoro tiesi itse enemmän. Hän halusi selvittää naamionsa mysteerin.

Rumisgonen satama, kello 5, aamu



Notfun, pukeutuneena mustanhopeaan jalon Hunan näköiseen maskiin, rähjäiseen nahkaviittaan, kolmikolkkaan ja asevyöhön johon oli kiinnitetty tikari, piilukkopistooli ja vihreää kemikaalia sisältävä putkilo, käveli kohti Rumisgonen kaupungin satamaa. Siellä odotti hänen uusi laivansa, jonka perämies Jardirt oli hankkinut hänelle yön aikana. Laiva oli hieman palaneen ja rähjäisen näköinen, ja siinä oli mustat purjeet. Kylkeen oli kaiverrettu teksti "Yön Timo", laivan nimi. Notfun käveli lankkua pitkin laivaan..



"Haha, tämä nimi on melko vitsikäs. Rasistinen, mutta vitsikäs.. Hienoa työtä, Jardirt. Ota takkini ja kolmikolkkani, heitä ne ruumaan ja mene ohjaamaan laivaa. Menen hyttiini tutkimaan karttoja", Notfun sanoi perämiehelle, ojensi tavaransa tälle ja käveli hyttiinsä. Laiva oli lähtenyt liikkeelle.

Järvi, kiikissä!



Se mitä oli juuri tapahtunut tapahtui melko nopeasti, itseasiassa Glatorianking ei ollut varma mikä tuo jätti zyglak oli, mutta hänellä oli kuitenkin siitä iso aavistus ja aavistus itsessään järkytti häntä enemmän kuin kahden Zyglakin puheet illallisesta: ”Kerrankin jotain muuta kuin iänikuista Ortonia ja Matorania”, toinen sanoi, Zyglakien kuljettaessa kaksikkoa Flygelin luo oli Quewa säikähtynyt ja
joutunut erilleen Umbrasta, Gekon mahan päälle. ”Sitten vielä jokin kiva kastike tuosta hämähäkistä”, zyglakien hymyilessä GK oli hitaasti sahaamassa miekallaan verkkoon reikää, heillä voisi olla mahdollisuus voittaa, nämä koska Toa oli massaltaan näitä hiukan suurempi, Umbra seurasi Gekon esimerkkiä ja puolet köydestä alkoi olla poikki, nopeutta ei olisi hyvä lisätä tai kieltään lipovat otukset huomaisivat sen. Verkon yksi kohta repesi ja zyglakit eivät huomanneet sitä ja Umbran saadessa omansa poikki, Gekko huitaisi miekallaan koko verkon auki, ongelmallista oli, että vedenpinta alkoi jo näkyä, rannalla he olisivat zyglakeille kuin kala ilman vettä. Umbra mietti vain tykkiään, GK halusi lähinnä päästä tuhomaan pahan minänsä lopullisesti ja Quewa: ”Nälkä”.

[spoil]Minua häiritsee kun KGB on aikomassa hutkia Zyglakeja melkein kuin kärpäsiä.[/spoil]

Admin-siiven kokoustila

Pieni Matoralainen kaivoi esiin valtavan, kellertävää nestettä sisältävän lääkeruiskun, ja ojensi sen Kupelle. Snowman katsoi sitä epäluuloisena.
”Miksi se on noin iso?”
Kupe hymyili vaisusti.
”Ekstraiso annos. Tämä voi sattua.”

Silloin puiseen oveen koputettiin rauhallisesti kolme kertaa.
”Taitaa olla Kepe.”
Make käänsi messinkisestä kahvasta, ja kaikille tuttu valkovihreä tiedemiestoa asteli sisään.
”Kaipasitte?”
”SPINNYMAN!” Snowie huudahti iloisena. ”Miten olet pärjäillyt?”
”Mitenkäs minä. Sinä se olet, jonka päästä kaivamme parasiittia. Sinun kuulumisia tässä pitäisi kysellä.”

”Loistavaa” Tawa puuttui keskusteluun. ”Nyt kun olemme kaikki täällä... Kepe, mikä Snowien pään sisällä oikeastaan on?”

Kepe astui lähemmäs Snowieta ja näytti tarkkailevan tätä hetken pohdiskelevana naamionsa kiikarisilmän läpi. Valkovihreä Toa raapi leukaansa.
"Totta puhuakseni en tiedä", Kepe vastasi, "mutta näin sellaisen jo aikaisemmin silloin yöllä. Niitä oli ilmeisesti toinenkin siinä paketissa, jonka kautta ensimmäinen päätyi Lumiukon pääkoppaan."

Tawan kasvoille vääntyi kysyvä ilme. "Miltä se näytti?"

"Niljakas. Musta. Paljon silmiä. Paljon raajoja. Lisäksi se näytti olevan harmissaan, kun löin sitä vaahtosammuttimella" Lievät inhonväristykset kulkivat Kepen vartalon läpi. "Olisin tutkinut sitä enemmän, mutta koko klöntistä ei löytynyt aamulla jälkeäkään."
”En tahtoisi olla ilonpilaaja” Same aloitti ”mutta millä saamme sen pois Snowmanista?”

Kukaan ei osannut vastata, mutta Tawan ajatukset olivat astetta valmiimpia kuin muiden.
”Tarkoituksena olisi, että otamme siihen näin alkuun vain yhteyden. Jos ei onnistu, nukutamme Snowien ja yritämme yhteyttä sitä kautta. Onhan sekin jo edistysaskel.”

Kukaan ei keksinyt suunnitelmasta valitettavaa, ja kaikki huoneessa kerääntyivät sairasvuoteen ympärille. Pitkäksi venyvän odottavan hiljaisuuden vallitessa Snowie katseli muita hieman hämillään.
”...minun pitäisi tehdä jotain?”
”Muodostaa yhteys?”
”Tuota, miten?”
”Eh, jos vaikka ajattelisit sitä parasiittia oikein kovasti?”

Snowman sulki silmänsä, ja muut odottivat vierellä. Ei minkään tapahtuessa odottavat ilmeet vaihtuivat pikku hiljaa pettyneisiin.

Tawa kääntyi Kupen puoleen, joka nosti ruiskun kaikkien näkyville.
”Tämä nukuttaa lumiukon, mutta sen pitäisi pitää parasiitti hereillä. Luulisin, että näin saamme sen esiin.”
”Niin, hyvää yötä sitten kaikilleEEAAUH! Tuohan sattuiiiih...” Sitten Snowmanin silmät sulkeutuivat, ja hänen päänsä retkahti taaksepäin.

”Hän on niin soma nukkuessaan.”



Oli hetken hiljaista. Huoneessa olijat tuijottivat Snowmanin velttoa valkoista ruumista jonkin aikaa. Snowmanin ranteeseen kiinnitetty elintoimintoja tarkkaileva laite piippasi tasaiseen tahtiin. Kaikki oli kunnossa, mutta se tilanteessa olikin niin epäilyttävää.
Tawa astui lähemmäs. Hän kumartui aivan Snowmanin pään viereen ja katsoi tätä pitkään.
"Snowman", Tawa sanoi tyynesti. "Kuuletko minua?"

Lumiukko ei vastannut. Hän oli selvästi tajuton.
Huoneessa olevan tiimin yllätykseksi joku kuitenkin vastasi. Snowmanin suu raottui lievästi ja hiljaista hihitystä alkoi kuulua. Ääni ei kuitenkaan kuulunut valkoiselle Toalle. Se oli aivan liian hiljainen ja tunteettoman lohduton.
"Se nukkuu", ääni sanoi Snowmanin suusta. "Se nukkuu. Se uneksii."

Snowmanin silmät aukesivat, mutta niiden katseessa ei ollut sitä varovaista optimismia, josta valkoinen toa oli tunnettu. Katse oli tyhjä ja lasittunut.

"Se näkee painajaista. Mutta se ei herää."

Snowmanin pää kääntyi tuskaisan hitaasti kohti Kupea ja lääkintämatorania. Kaksikko katsoi erikoisen eloisaa potilasta epäuskoisina. Snowmanin tekohymy alkoi olla jo perin karmiva.

"Te ette anna sen herätä."

Kepe katsoi huolestuneena Tawaa.
”Tätäkö me halusimme?”
”En... En tiedä vielä.”

”En tiedä, mikä olet”, Make huudahti oliolle ”mutta tiedän, ettet voi voittaa meitä sotkemalla Snoukan päätä! Lopeta tuollainen, ja näyttäydy:”

Olio hihitti kimeästi Snowmanin suulla hetken. Snowmanin pää nousi pian ylös, vaikka muu vartalo pysyi velttona. Pää kääntyi hitaasti kohti Makea pitäen saman tyhjän tuijotuksensa.

"Kummajainen. Tulilisko. Friikki."

Make näytti hämmentyneeltä. Hän ei keksinyt vastattavaa.
"Näitä sinä kuulet. Ja vaikka et kuulisi, tiedät, että joku ajattelee."
Olento heilutteli Snowmanin päätä edestakaisin kuin testimielessä.
"Sinulla on paljon unia, peto. Paljon painajaisia. Paljon asioita, joita et ymmärrä. Yksinkertainen rahi."

Snowmanin pää kääntyi hitaasti poispäin Makesta. "Ja. Sitäpaitsi. Te sanotte, että me sekoitamme 'Snoukan' päätä. Se ei ole totta. Me. Me näytämme hänelle. Valon.”

”Valon?” Tällä kertaa puhuja oli Same. ”Jos tämä on sitä, kuinka koetat saada meidät epäilemään tekojemme oikeudenmukaisuutta kertomalla asiat omasta kieroutuneesta näkökulmastasi, säästä itsesi vaivalta. Luuletko tosiaan, että saat uskomme Klaaniin horjumaan?”

Tavallisesti niin kurinalaisen Samen ote viikatteestaan kiristyi, ja Tawa laski kätensä pitkän moderaattorin olkapäälle. He vaihtoivat pikaisen katseen, ja keskittyivät sitten taas Snowmaniin.

"Mitä suotta. Teidän uskonne. Se horjuu jo."
Snowmanin pää rojahti takaisin veltoksi pöydälle, mutta pirullinen tekohymy ei kadonnut.
"Joku petti teidät. Ehkä tämä tässä. Ehkä joku muu."

Kupe ja hoitajamatoran katsoivat toisia hämillään.
”Petti? Mitä... mitä tuo tarkoittaa?”
Tawa kääntyi kohti kahta lääkintäeksperttiä.
”Pahoin pelkään, että meillä on joukossamme petturi. Yöllisen hyökkäyksen alku on vieläkin meille kaikille epäselvä, mutta ne eivät olisi päässeet sisään Klaaniin ilman avustusta sisäpuolelta.”
”Sitä paitsi” Kepe puuttui keskusteluun ”generaattorin räjäyttänyt pommi oli Verstaasta.”
”Emme tietenkään ole voineet kertoa kaikille” Same huomautti vastaukseksi kahden lääkintäosaston työntekijän ilmeisiin. ”Jos joukossamme on petturi, ei välttämättä ole kaikista viisain ajatus toitottaa sitä kaikille. Tilanne saattaisi kehittyä arvaamattomaksi.”
”Mutta... mutta...” puhuja oli ahdistuneen näköinen hoitajamatoran. ”Tämähän on kamalaa! Jos emme voi luottaa toisiimme, niin kehen sitten?”

Snowmanin veltosta ruumiista kuului jälleen kimeää hihitystä. Kun olio lumiukon sisällä puhui, se vaikutti yrittävän imitoida hoitajamatoranin ääntä pilkallisesti.
"Tääämääähän on kamalaaaa."
Hoitaja otti askeleen taaksepäin. Loinen puhui jälleen, tällä kertaa omalla lohduttomalla äänellään.
"Hoitsutoran. Pelkkä pikkutyttö. Halusi aina parantaa maailmaa. Halusi näyttää rohkealta. Pelkää enemmän kuin kukaan muu. Hih."

Kupe astui sairaalasängyn ja Matoranin väliin, ja vastasi tuimasti Snowmanin tyhjään tuijotukseen.

”Ajat tällä varmasti jotain takaa” Tawa sanoi katse tiiviistii parasiitin riivaamassa valkoisessa hahmossa. ”Et sinäkään meitä kiusaisi ihan vain piruuttasi, oletan?”

"Ei, neiti", loinen sanoi kohteliaasti. "Tälle on tarkoitus, neiti."

Tawa ei vastannut, tuijotti vain Snowmanin kasvoja.

"Teidät pitää saada pelkäämään, neiti", loinen jatkoi. "Kaikki teistä, neiti."

Tawan täysin neutraali ilme muuttui jonkinasteiseksi hämmennyksen ja ärtyneisyyden välimuodoksi.

"Ehkä koputus lakkaa silloin. Ehkä se lakkaa." Loisen ääni oli huomattavasti hiljaisempi. Kukaan ei keksinyt mitään vastattavaa pitkään minuuttiin. Kokoustilan yksinäisen seinäkellon raksutus ei antanut hiljaisuudelle rauhaa, vaan täytti sen tasaisella äänellään, kuin metronomi. Painostavan kovaääninen hiljaisuus oli matoran-paralle liikaa, ja lopulta hänen hermonsa pettivät.
”Mikä sinä olet!?”

Snowien löysänä roikkuva pää kääntyi hieman kohti hoitajamatorania. Silmien tyhjä katse näytti etsivän jotain, jota se ei tulisi löytämään.
"Minä. Me. Sillä ei väliä. Et ymmärtäisi."

"Joskus en minäkään", parasiitti sanoi suorastaan tunnustavalla äänensävyllä.

Kepe kallisti hieman päätään tuijottaessaan parasiitin hallitsemaa ystäväänsä. Sitten hän käänsi katseensa Tawaan.
”Eikö tämä mene jo aika absurdiksi? Tai siis, onko meille tästä oikeaa hyötyä? Minusta ei ole mieluisaa katsella Snowieta tuollaisena.”
”En usko, että meistä kenestäkään on.” Tawa vastasi pitäen kuitenkin katseensa sairasvuoteella makaavassa hahmossa. ”Kupe, oletko saanut mitään irti?”

Klaanin lääkintäekspertti käänsi katseensa mittareista Tawaan. Hän pudisti päätään.

Mittarin lukemissa ei ollut mitään vikaa. Snowmanin elintoiminnot olivat samanlaisia kuin aiemminkin. Toisaalta lumenkaltaisesta aineesta käytännössä kokonaan koostuvan olennon elintoimintojen tutkiminen ei ollut erityisen helppoa edes Kupelle.

Loinen hihitti edelleen. Nyt se käänsi Snowmanin päätä ja katseli vuorotellen Snowmanin ruumista ympäröiviä klaanilaisia.
"Laboratorion erakko. Sankarin nahkaan pukeutuva hirviö. Pakenija. Te...te kaikki pelkäätte."

Parasiitti väänsi kaikilla voimillaan Snowmanin kasvoille leveämmän hymyn.
"Ehkä siksi hän petti teidät", loinen jatkoi.

Tawa räpytteli silmiään. "Puhutko Snowmanista?"

"Ehkä", loinen sanoi. "Hän on kuitenkin yksi kuudesta. Punainen Mies sanoo, että niitä on viisi muuta."

Normaalisti viileä Same harppoi kohti Snowmanin velttoa kehoa kasvoillaan poikkeuksellisen määrä ärtymystä. Valkoinen moderaattori katsoi Snowmanin silmiin pitkään.
"Sinä olet hänen kehossaan", Same sanoi. "Sinä puhut hänen suullaan. Ja silti kehtaat väittää, että hän petti meidät."

Parasiitti oli taas hiljaa. Se hymyili.
"En minä osaa häntä ohjata", olento sanoi. "Jos Punainen Mies voisi vain ohjata häntä...tai ylipäätään ketään...sotaa ei olisi."
Snowmanin pää nytkähti kohti Samen kasvoja.
"Päätös on aina nuken. Nukke sitoo narunsa. Hihi."

”Mata Nui soikoon, se on Snowman! Vanha, luotettava Snowman!” Maken ääni oli huomattavasti normaalia voimakkaampi. ”Hän ei ikinä tahdo kenellekään pahaa, on yksi meistä harvoista, joka ei meinaa suostua tappamaan edes teikäläisiä. Luuletko meidän todella uskovan, että hän olisi pettänyt Klaanin?”

”Hih. Hih. Ehkä arvonne menevät ristiin. Ehkä hän ymmärsi rauhan arvon Klaanin kustannuksella.” Parasiitti piti paussin, ja kaikki vain tuijottivat ääneti. ”Tai ehkä täällä ei ole enää riittävästi 'Snowieta', ehkä tämä kävi liian ahtaaksi meille kahdelle.”

Tawan silmissä kirkastui, ja hänen ryhtinsä suoristui hetkessä.
”Ei kahdelle. Kolmelle. Snowie sanoi Visokinkin olevan yhteydessä teihin. Hän sanoi yhteyden avautuneen, kun hän oli kosketuksissa Nimdan sirun kanssa! Pian, menk-”
”Olen jo matkalla!” Make huikkasi, levitti siipensä, ja viiletti matalalentoa pois kokoustilasta, ja käytävää pitkin kohti Nimdan säilytystiloja.

Tawa kääntyi taas kohti parasiitin riivaamaa Snowieta. ”No niin. On aika hakea lisää pelaajia areenalle.”

[spoil]Kiitokset Guartsulle, joka kirjoitti tästä varmaan enemmän kuin minä.[/spoil]

Edelleen jossain

KooGeeBee istui seinää vasten miettien mitä tekisi, kunnes yhtäkkiä outo ääni herätti hänet mietteistään. Hän istui vielä hetken hiljaa paikoillaan kuunnellen nurkan takaa kuuluvia loittonevia ääniä. Hän kurkisti nurkan ympäri ja näki juuri ja juuri viimeisen zyglakin katoavan jonnekin. Hänen hetkensä oli koittanut. KooGeeBee nousi ja hiipi nurkan ympäri. Hän nosti selässään roikkuvan kaksipäisen yönmustan miekan selkäpidikkeestään ja puristi sitä pehmeällä, mutta raudanlujalla otteella.

KooGeeBee kulki pitkin heikosti valaistua kiviseinäistä käytävää. Hän hiipi ja hiipi yhä eteenpäin loivasti ylöspäin viettävässä tunnelissa. Kuljettuaan kymmenisen minuuttia hän näki edessään paistavan kirkasta päivänvaloa. Hän paransi nopeuttaan ja hölkkäsi kohti valoa, kunnes huomasi käytävän päässä odottavan zyglak-vartijan. Váhti katseli ulos aukosta, eikä huomannut kun KooGeeBee hiipi sen selkään ja kaatoi sen kuolleena maahan yhdellä tarkasti tähdätyllä lyönnillä.

Hän käveli hitaasti ulos auringonvaloon. "Aaaah, ihanaa valoa, ei keinotekoista kuin sisällä! Ihanaa päivänvaloa! Lämmittää jäseniäni ja näyttää maailman paremman puolen", KooGeeBee ihasteli hetken valossa ennen kuin tunki miekkansa tuppeen ja juoksi pois luolalta. Vähän matkan päässä KooGeeBee näki kirkkaan järven. Hän päätti käydä juomassa ennen kuin jatkaisi matkaansa. KooGeeBee polvistui veden ääreen ja kauhoi muutaman kourallisen suuhunsa kun yhtäkkiä veden pinta alkoi väreillä ja vähän matkan päässä pintaan pulpahti zyglak. KooGeeBee kaivoi teränsä esiin ja valmistautui taisteluun kun zyglakin ympärille ilmestyi kymmeniä muita. KooGeeBee päätti olla leikkimättä sankjaria ja pinkoi karkuun minkä jaloistaan pääsi vihainen zyglaki lauma kannoillaan.

Juostuaan useita kilometrejä putkeen KooGeeBee pysähtyi lepäämään. Zyglakin olivat jättäytyneet jahdista. KooGeeBeeta alkoi ramaista ja hän painautui maassa olevaan koloon nukkumaan puun juurien viereen.

Keskellä merta, keskellä ei mitään.

Yö oli laskenut viittansa meren ylle. No, oikeastaan kaiken minkä ylle se voi. Samol ei saa unta, koska hänellä on univaikeuksia. Nämä vaikeudet saattavat tosin myös pelastaa hengen...

"Äh! Tappakaa se! Tappakaa! Auuuuuu!" Thowron huusi unissaan.
"Mitä nyt taas...? Herää! HERÄÄ!" Huusi Samol. "Uah. Missä olen? Näin unta, että jättimäinen kalmari kävi kimppuumme." sanoi Thowron. Samassa, kuin tyhjästä, lonkero oli kiertynyt Thowronin kaulan ympärille. "ÄÄÄÄÄKKK! AUTA TOMPPELI!" Thowron huusi Samolille. "Vai tomppeli... kattia kanssa. No, lämmitelläänpä vähän. Hei! Rumilus! Katsos tänne oikein tarkkaan ja muista nämä kasvot. En kyllä tiedä, kuinka hyvä muisti kalmareilla on? Äh. Taas uppouduin ajatuksiini. Keskity!" Samol höpötteli. Saman tien kun hän havahtui ajatuksistaan, osui hänen ruumiinsa jo veteen kuin kovaan kiveen. Miten käy Samolin? Entä Thowronin? Jatkuu ensi numerossa...

Jossain, taas kerran

KooGeeBee kuunteli silmät kiinni ympäriltä kuuluvia ääniä ennen kuin nousi ylös. Hän verrytteli kipeytyneitä raajojaan ja katseli ympärilleen, näkyi vain loputtomia puujonoja silmänkantamattomiin. KooGeeBee valitsi sopivan paksun ja kestävän puun ja pomppasi alimmalle oksalle. Hän lähti kiipeämään kohti latvaa nähdäkseen ympäristönsä hieman tarkemmin. Latvaan päästyään hän katseli ympärilleen ja huomasi ihmeekseen taivaanrannassa tutuhkon rakennelman, muttei muistanut mistä. Hän katseli tuota oudon tutuhkoa rakennelmaa ja pinnisteli saadakseen mieleensä, mistä hän tunsi sen.

KooGeeBee ei kuitenkaan onnistunut vaan pudottautui latvasta kevyesti maahan ja lähti tarpomaan kohti tuota rakennelmaa. Käveltyään hetken hän huomasi maiseman muuttuneen. Kaikki oli järjestelmällisempää. Nyt epäjärjestelmälliset puiden jonot olivat vaihtuneet suoriksi ja pitkiksi järjestelmällisiksi jonoiksi. KooGeeBee lähti kävelemään jonojen välistä aukeaa kohti jonkun matkan päässä näkyvää kivistä muuria. Yhtäkkiä hän huomasi puiden välissä tallustelevan matoranin. KooGeeBee kierähti puun lehvästön suojiin ja loi naamiovoimillaan ympärilleen muutaman tarkasti suunnatun varjon piilottaakseen itsensä tuon uteliaan matoranin katseelta.

Varjjoihin kätkeytyneenä KooGeeBee lähti seuraamaan tuota matorania, aurinko laski jo viimeisiä säteitään muurin hajaa pitkin ja loi KooGeeBeen toivomaa hämärää ympärille. KooGeeBee saapui matoranin jäljessä muurin alle ja hiipi hipihiljaa seuraten matorania kohti suurta portin näköistä rakennelmaa kohti. Portin vieressä seisoskeli vartijamatoran joka nähdessään tulijan huusi jotain ja porttiin aukeni ovea muistuttava kolo. Matoran käveli siitä, mutta KooGeeBee jäi ulos odottamaan tilaisuutta hiipiä sisään.

Sellainen saapuikin melko pian. Jonkin ajan kuluttua portin ovi aukesi taas ja ulos talsi toinen matoran, vahdin asussa. Matoranit juttelivat niitä näitä tuijotellen kaukaisuuteen. KooGeeBee näki mahdollisuutensa tulleen ja hyppäsi portin kivisen kaaren takaa kuperkeikalla ovesta läpi kierien toisella puolella odottaviin varjoihin. Kaupunki oli melko valaistu, joka saattoi häiritä KooGeeBeen liikkumista, mutta koordinoidulla hiipimisellä hän onnistui välttämään matoranien uteliaat silmät ja lopulta saapui oudon kivisen tornin juurelle. HÄn lähti kiertämään tornia ja löysi kuin löysikin sopivan paikan. Muutama metri KooGeeBeen pään yläpuolella oli uloke ja kun hän pinnisti hyppynsä äärimmilleen, hän sai otteen ulokkeesta ja punnersi itsensä ylös. Uloke oli jonkin sortin ikkuna ja KooGeeBee livahti siitä sisään.

Bio-Klaani

"Pahus, missä Manfred on kun häntä tarvitaan.", Matoro pohti kävellessään leppoisaa hiekkatietä kohti Klaania. Hän tarvitsisi jonkun Makutan tietoja. Tietoja tästä Makuta Itrozista. Arkistoista ei löytynyt suuremmin tietoja.
Vain se, että Itroz oli sulkeutunut ja yksinäinen makuta joka omistautui projekteilleen.
Hän on mahdollisesti tehnyt Matoron naamion, sillä hänen nimensä löytyi kaiverrettuna naamiosta, sanojen "Projekti Nimda" kanssa.
Tämä Itroz liittyy jollakin tapaa Nimdaan, Matoro oli miltei varma.
Jos hän saisi jostakin tietoonsa Makutan "laboratoriosaaren" sijainnin, asioita saattaisi ratketa.

Ensimmäinen mahdollisuus kyseisen tiedon saamiseksi olisi joltakin Makutalta kysyminen. Toinen vaihtoehto olisi Destralille meno.
Se ei erityisemmin houkutellut Matoroa.

Klaanin suuri portti avautui jään toan kävellessä siitä läpi. Klaania ympäröivien matoranaluiden vilinä oli hiljentynyt mutta joitakin matoraneja, kuten aina-ahkera Bob, työskenteli vielä. Mainitun tapauksessa katonkorjaajana.

Matoro syötti tunnuksensa Klaanin rakennuksen ovenkarmissa sijaitsevaan kortinlukijaan. Paineovi avautui ja hyvin valaistu Klaanin aula sinisine mattoineen paljastui. Matoro asteli salin läpi kohti huonettaan.

Mata Nui, Po-Koro

"HI HI HI", Matoran nauroi ja juoksi innoissaan päin kuollutta puuta.
"Mitä ihmettä sinä teet, Konguboss?"
"HI HI HI"
"?"
"HI HI HI", Konguboss jatkoi nauramistaan ja kysyi "Mikä tämä punainen nappi tässä on?"
"Älä vaan paina sitä"





"HI HI HI", jatkui nauru ja Matoran alkoi pyöriä pölyisessä ja kuivassa maassa.
"Räjäytit juuri jotakin"
"Ööh?" vihreä Matoran ihmetteli, "HI HI HI"


[spoiler=Miksi näin tapahtui?]Tämä tapahtui, koska Konguboss.[/spoiler]

KooGeeBee hiipi sisään ja hakeutui kohti varjoja kuullessaan askelia. KooGeeBee syöksyi ensimmäisestä ovesta sisään hämärään varastohuoneeseen. Hän kuunteli ääniä, muttei kuullut mitään. Tyytyväisenä hän kyhäsi varaston pimeimpään nurkkaan jonkun sängyhtävän kasan ja asettui lepotilaan.

Klaanin linnake

Make lennähti sisään käytävän ikkunasta. Hänestä muutaman sentin päässä seisovat Matoranit hätkähtivät. Make alkoi pian kävellä kohti Klaanin holvia, jonne Nimdan siru oli piilotettu. Pian käytävän täyttävä teräsovi oli hänen edessään. "Mitäs asiaa", vartiaMatoran kysyi. Make irvisti, päästäen kumman karjaisua muistuttavan äänen. Nyt ei ole aikaa vitkasteluun. Matoran hätkähti ja astui sivuun. Make asetti kätensä skannerinäytölle.
Skannaus: valmis. Sisäänpääsy: sallittu.
Suuri teräsovi aukesi. Se oli ainakin puolen metrin paksuinen. Hänen eteensä aukesi suuri huone. Huoneen keskellä kökötti jalusta, jonka päällä oli pieni kangaspussi. Make käveli huoneen poikki, napaten pussin ja rynnäten ulos. Hän käveli ikkunan luo, hyppäsi alas, avasi siipensä ja lensi takaisin kohti kokoushuonetta. Symbiootin hänelle lausumat sana pyörivät jatkuvasti hänen mielessään...

[spoil]Snowman pyysi kirjoittamaan nopean Nimdanoutoviestin.[/spoil]

Bio-Klaani

Matoro oli hetken mietinnän kuluttua todennut, että paras tapa ratkaista naamion arvoitus olisi mennä tutkimaan Destralilta tietoja Itrozista. Samalla saattaisi paljastua jotakin Klaaniakin hyödyttävää tietoa Nimdasta.
Makutojen tukikohtaan meno suoraan olisi kuitenkin itsemurha, Matoro tiesi. Tehtävä piti hoitaa kaikessa hiljaisuudessa. Sitä varten olisi hyvä hankkia Volitak, Huna tai jokin muu vastaava naamio.
Hän siis tarvitsisi ensinnäkin hyvin Destralin tuntevan henkilön sekä mahdollisesti jonkin ajoneuvon. Uiminen ei huvittanut.
Toa lähti huoneestaan.

"Hei, terve Matoro!", Xxonn tervehti pirteästi käytävällä Jään Toaa.
Tervehditty pysähtyi, katsoi lihaksikasta hahmoa ja muisti tämän veneen.

"Hei, kiinnostaisiko lähteä eräälle matkalle?", Matoro kysyi, tietäen tämän Klaanilaisen suostuen. Hän oli ollut lievästi sanottuna innostunut edellisellä tehtävällä.
"Tottakai! Koska lähdemme?", Äksä innostui. Kaksikko lähti kohti satamaa.

Kaksikko oli kohta Klaanin hämärässä satamassa. Muutamat matoranit liikkuivat yössä rakennusten lomissa. Useita vettä pitkin kulkevia ajoneuvoja kellui satama-altaassa. "vettä pitkin kulkevia ajoneuvoja" siksi että sana "vene" ei tee oikeutta eräälle jättiläismanaatille joka kelluskeli rauhassa merivedessä.

"... menemme siis Destralille tutkimaan Makutojen tietoja. Saaren sijaintia ei tiedetä tarkkaan, joten tarvitsemme jonkun kuka osaa sinne.", Matoro selitti, kuten oli selittänyt koko matkan.

Musta hahmo varastossa havahti. Joku mainitsi Destralin.
KooGeeBee nousi säkkikasasta ja vilkuili ikkunasta laiturilla olevaa kaksikkoa.
Hän mietti hetken jatkaako uniaan, mutta hän halusi tietää mistä puhuttiin. Makutojen tukikohtasaaresta ei puhuttu muina miehinä.
Sitten hahmo syöksyi ulos.

"Anteeksi, mitä puhuitte Destralista?", hän kysyi yllättävän kohteliaasti. Kaksi klaanilaista ihmettelivät ensin mustaa toamaista hahmoa, mutta sitten Matoro kysyi "Tunnetko tien Destralille?"

"Kyllä, mutten mieluusti palaisi sinne. Minulla on ikäviä muistoja paikasta.", KooGeeBee selitti.
"Tuota. Tarvitsismme jonkun tiennäyttäjäksi.", Jään Toa selvensi.
"Hei, oletko uusi? En ole ennen nähnyt sinua.", Xxonn kysäisi hahmolta.
"Eh, olen uusi. Nimeni on KooGeeBee.", hän vastasi.
"Uusia Klaanilaisia onkin tullut mukavasti viime aikoina.", Matoro myhäili, mutta sitten vakavoitti ilmeensä.

"Olen Matoro ja tämä tässä Xxonn. Tuletko oppaaksi Destralille?"
"Öööh. Eikö sinne mano ole itsemurha?", KooGeeBee kysyi.
"Tottakai on, jos meidät huomataan. Meitä ei huomata.", Matoro vastasi.
"Noh, mikäpä siinä.", KBG vastasi miettien mihin hän oli taas menossa.

Hetken kuluttua joukko oli Xxonnin punaisen moottoriveneen kyydissä, kiitämässä pitkin öistä merta.