Kuori FeFix ( Bio-Klaani mod ) Suunnitellut: Zeus00, IF Skin Zone, Don.

zIFBoards - Free Forum Hosting
zIFBoards gives you all the tools to create a successful discussion community.

Learn More · Sign-up for Free
Bio-Klaanin foorumi osoitteessa http://bioklaani.fi on huoltokatkolla. Olemme ottaneet vanhan foorumin väliaikaisesti käyttöön.

Name:   Password:

=> [ CHATTI.ARKKU.NET/CHAT ]

Pages: (66) « First ... 3 4 5 6 ... Last » ( Go to first unread post )

 Klaanon Roolipeli: Osa I, By Makuta Nui
Matoro TBS
Posted: Sep 25 2010, 01:31 PM


Sinä postaat aivan liikaa,tiesitkö?


Group: Mafia
Posts: 2,602
Member No.: 10
Joined: 6-February 07



Sama mettä edelleen.

Matoro lähtee epäluuloisena seuraamaan pitkää Makutahahmoa. Normaalioloissa hän ei olisi näin hyväuskoinen Makutoille, muttakun kyseessä on Klaanilainen niin tuskin mitään pelättävää on. Kaksikko etenee metsässä edelleen pitemmälle.


"Kuolleita torakoita", Metorakk murisee.
"Nämä ovat kuolleet elementti-iskuihin. Se energiaräjähdys tuli varmasti täältä.", joku riviskakdi sanoo.
Metorakk on pitkä, tummanharmaan ja sininsen väriseen panssariin pukeutunut Skakdi- sotalordi. Hänellä on vyössä ikävän näköinen tikari sekä piikkimoukari. Itsevarmat silmät tutkailevat ympäristöä. Yhdessä kohtaa pusikkoja näkyy kävelyjäljet. Siitä on menty juuri vähän aikaa sitten.
Metorakk komentaa kuusi Skakdi-soturia mukaansa ja he lähtevät kohti synkempää metsää.



--------------------

"Tulen ääressä istun ja mietin nyt
miten käy tämän maailman
kun en talven tultua enää
näe kevään tulevan
"

user posted image

Top
Guardian
Posted: Sep 25 2010, 04:16 PM


Tuomari
Group Icon

Group: Admin
Posts: 8,388,607
Member No.: 5
Joined: 5-February 07



Eteläinen saari, metsä

Guardian nojasi takanaan olevaa kylmää puunrunkoa vasten skannaten katseellaan rauhallisesti noita kuutta kaapuun verhoutunutta hahmoa. Häntä osoitettiin keihäillä. Niiden teräksiset kärjet olivat jäisessä huurussa.
Nuo kuusi hahmoa tarkkailivat Guardiania kaapujensa pimeydestä täysin värähtämättä.

"Hyvää iltaa, herrasväki", Guardian sanoi naama peruslukemilla siirtäen samalla kättään vähitellen kohti selkänsä taakse piilotettua Zamor-pistoolia. Nämä olivat luultavasti vain matoraneja, Guardian ajatteli. Pari nopeaa osumaa riittäisi neutraloimaan uhan. Ei olisi minkäänlaista tarvetta käyttää tappavaa voimaa.
Guardian yritti pitää tiukan katsekontaktin suoraan edessään olevan Matoranin kanssa. Oli pidettävä huomio mahdollisimman kaukana aseesta.

"Älä yritä mitään", yksi matoraneista sanoi tiukasti kaapunsa pohjalta. "Nämä eivät ole ihan perinteisiä keihäitä."

Guardian pysähtyi täysin. Ne olivat huomanneet pistoolin. Oli keksittävä jotain muuta.
"Näen kyllä, että kärkiä ei ainakaan kannata nuolaista", Guardian sanoi tuijottaen hyytävän kylmää metallia.

Joku Matoraneista naurahti kuivasti. "Vitsiniekka", se sanoi.
Guardian oli hiljaa. Hän mietti kuumeisesti, huomaisivatko Matoranit heittoveitsiä hänen panssarinsa sisällä.

"Nämä keihäät ovat karzahnilaista tuotantoa, Piraka", keskimmäinen Matoran sanoi. Guardian olisi halunnut heittää jotain takaisin Matoranille Piraka-sanan käyttämisestä, mutta tiesi, että se ei olisi tässä tilanteessa kovin älykästä. Nämä olivat ehkä vain matoraneja, mutta niillä oli aikuisten lelut.
"Nämä ovat pitkän matkan keihäitä", keskimmäinen matoran sanoi. "Yksi ammus ja happoryöppy syövyttää kasvosi muistuttamaan erittäin rumaa savipatsasta."
Tämä aloitti pienen esittelykierroksen, jossa Matoranit pyrkivät näyttämään omistavansa kaikin puolin paremmat aseet.
"Minun keihääni lähettää kimppuusi parven tappavan myrkyllisiä hyönteisiä."
"Minun keihääni luo pienikokoisen singulariteetin sisällesi."
"Minun keihääni sekoittaa molekyylirakenteesi erilaiseksi."
"Minun keihääni nostaa kaikki aistisi niin voimakkaiksi, että tunnet, näet ja kuulet kaiken. Se on erittäin nopea tapa tulla hulluksi."

Guardian katseli Matoraneja ja näiden aseistusta kasvoillaan ilme, joka viestitytti suurta happamuutta ja osittaista kunnioitusta.
"Entä sinä?" Guardian kysyi viimeiseltä Matoranilta teeskennellen kiinnostunutta.

Viimeinen Matoran oli hiljaa pitkään. Se katsoi ensiksi keihästään ja sitten Guardiania. Seurasi toinen hiljaisuus.
"Minun keihääni aiheuttaa epämiellyttävää syyhyä joka puolella kehoasi", Matoran sanoi epävarmasti.

Guardian oli täysin hiljaa.

Hän päätti vain nostaa kätensä ylös.

"Viekää minut johtajanne luo, pikkumiehet", Guardian sanoi. Onnistuihan tehtävä näinkin.
Top
Mr.Killjoy
Posted: Sep 25 2010, 04:55 PM


Mestari


Group: Mafia
Posts: 1,382
Member No.: 326
Joined: 10-March 09



Tuntematon saari etelässä, Ranta

Punainen metsästäjä istui edelleen leirissään, vajonneena mietteisiinsä. Hiljaisuus rannalla oli rikkumaton. Pian Killjoyn huomio kiinnittyi taivaalle, kun taivaanrannassa alkoi siintää jotain. Killjoy nousi ylös ja seurasi kohteen lähestymistä. Lopulta Killjoyn Gukko, GS lensi hänen ylitseen ja tiputti pienen ruskean nyytin metsästäjän jalkoihin.

Killjoy avasi nyytin ja kääri sen sisälle käärityn kääreen auki. Sotkuinen käsinkirjoitettu numerosarja siirtyi nopeasti paperilta metsästäjän kämmentietokoneeseen. Valot Killjoyn kypärän sisällä alkoivat välkkymään ja pian yhteys Klaaniin oli muodostettu. Tuttu ääni ilmestyi Killjoyn korviin.

"Pitkästä aikaa, Killjoy. Toivottavasti en keskeyttänyt mitään."

Ääni kuului Visokille. Killjoy hymähti.

"En ole lomailemassa. Kartta olisi hyödyllinen."

"Hetki vain", Visokki vastasi ja pian Killjoyn Hudille ponkaisi jo tutkan muodostama karkea kuva Killjoyn ympäristöstä.

"Kiitän, mutta nyt, mistä löydän Guardianin?", Killjoy mutisi ja katseli ympärilleen.

Naisääni toisessa päässä naurahti: "Heh, uusi koordinaattorisi kertokoon sen."

Metsästäjä ei ehtinyt kyseenalaistamaan visorakin ilmoitusta, kun uusi ääni oli jo ilmestynyt Killjoyn korviin.

"Miten menee, Killjoy?"

Ääni kuului Creedylle.
Top
The Snowman
Posted: Sep 25 2010, 08:00 PM


Ansaitsin tämän


Group: Jäsenet
Posts: 1,782
Member No.: 60
Joined: 29-May 07



Kivinen luoto, aina vain pienempänä

Snowman ja Kepe nostivat molemmat kaikin voimin veneen rungon kummastakin päästä. Yhteistuumin he saivat heivattua sen Kepen jäävoimilla kyhäämän jäälautan päälle, ja istuivat sille pienelle osalle luotoa, joka vielä oli veden pinnan yläpuolella lepäämään. Vene oli vielä insinööri-toan järjestelmällisen pengonnan jälkeen hieman palasina, ja he laskelmoivat sen kasaamiseen menevän niin kauan, että nousuvesi huuhtoisi heidät jo tiehensä.
”Okei, mutta tuo on vain tilapäisratkaisu. Pois pitäisi silti päästä, enkä usko jään pitävän kovin kauaa, tuo paattisi on aika painava” Kepe sanoi. Toistaiseksi paras pakosuunnitelma oli huitoa villisti ja toivoa pelastamista. Sikäli he siis olivat vielä melkoisissa vaikeuksissa, kenenkään ei tiedetty seilaavan näitä vesiä säännöllisesti.
”Missä, missä on Paacs kun häntä todella tarvittaisiin?” Snowman valitteli ääneen. ”Hän hallitsee biomekaniikkaa, kai hän tämän saisi kuntoon.”
”Loistoajatus, eli mitä, otamme häneen telepaattisen yhteyden?” Kepe vastasi.
”Sinunhan se fiksu piti olla.”
”Ja sinulla piti olla se ”johdatuksen naamio”.”
”...”
”..”


Aikaa kului, ja hekin siirtyivät jäälautalle. Veneen he saivat kasattua ongelmitta, mutta moottori oli yhä epäkunnossa. Luoto ei kohonnut enää lainkaan merenpinnan yläpuolelle. Jäinen pikku lautta kelluskeli laineiden mukana, sulaen kiihtyvällä vauhdilla kohti olemattomuutta. Kun se oli aivan viimeisillään, Snowman ja Kepe kapusivat veneeseen istua nököttämään. Ja miettimään, kuinka ihmeessä he pääsisivät liikkeelle.


--------------------
"gangster: shdgshhdujey7ty673t64732"
user posted image

user posted image
Top
Kerosiinipelle
Posted: Sep 25 2010, 08:02 PM


Sinä postaat aivan liikaa,tiesitkö?
Group Icon

Group: Moderaattorit
Posts: 2,791
Member No.: 57
Joined: 24-May 07



Vene seilasi keskellä ääretöntä merta. Merivirta oli saanut siitä otteen, ja kuljetti sitä kohti tuntematonta määränpäätä. Etanan vauhdilla, kuitenkin.
"Tarvitsemme lisää työntövoimaa", Kepe sanoi.
"Mutta mistä me sitä saamme?" Snowman kysyi.
Juuri silloin tuuli alkoi nousta. Kumpikin heistä sai ideanpuolikkaan, joista sai muodostettua yhden kokonaisen.

Kepe rakensi jäästä kaksi mastoa veneen kummallekin reunalle. Kiitos hänen eriskummallisten voimiensa, Snowman-niminen improvisoitu purje sidottiin niiden välille merilevällä, jonka Kepe oli rajallisilla kasvillisuusvoimillaan manannut merestä.
"Kiristäkää purjeet!" Kepe huusi. Snowman näytti siltä, kuin olisi toivonut roolien olevan toisinpäin.

Kepe viritti hieman naamionsa skooppia, joka oli tarkoitettu lähinnä kenttämikroskoopiksi. Se kävi kelvollisesti kuitenkin myös teatterikiikareista.
"Hei, onko tuo musta juttu tuolla saari?"
"Taitaapi olla. Ja näymme olevan matkalla suoraan sitä kohti."

Kotitekoinen purjevene ratsasti kohti kirkkaanoranssia auringonlaskua.


--------------------

Top
Guardian
Posted: Sep 25 2010, 10:03 PM


Tuomari
Group Icon

Group: Admin
Posts: 8,388,607
Member No.: 5
Joined: 5-February 07



Eteläinen saari

Guardian asteli hangessa. Kuusi huppupäistä Matorania kävelivät hänen perässään osoittaen häntä keihäillään ja tarkkaillen hänen jokaista liikettään.
Guardian ei ollut ihan varma, kenen olisi pitänyt olla hermostunut tässä tilanteessa. Hän päätti rikkoa hiljaisuuden viheltelemällä päässään soivaa erittäin tarttuvaa kappaletta.

"Tin-titidin tintin tintin. Tin-titidin tintin tin. Tin-titidin tintin tintin, tin, titi-"
Vihreä happoryöppy syöksähti hänen olkapäänsä yli. Se osui yhteen jäisistä puista ja sai sen sihisemään ja porisemaan kuin paistettuna.
"Vanki ei hyräile", yksi Matoraneista sanoi.

Tämä on täysin typerää, Guartsu ajatteli. Ei näin pienille olennoille ole järkevää antaa näin raskasta aseistusta. Se on nöyryyttävää.

Seitsemän hahmon joukko jatkoi matkaansa metsässä täysin äänettömästi.
"Päädymmekö johtajanne luolaan joskus pian, muksut?" Guardian kysyi vaitonaisesti. "Vai aiotteko vain lenkkeilyttää minua loppupäivän?"

Yhtäkkiä takaa kuului naurua. Aluksi vain yksi Matoran nauroi, mutta vähitellen ääniä kuului enemmän. Lopulta kaikki kuusi nauroivat kovaäänisesti ja halveksuvasti.
"Muksut?" happokeihästä kantava Matoran kysyi pidätellen nauruaan. "Muksut? Sotamies luulee, että sota tekee sotamiehestä viisaamman. Sotamies ei oikeasti tiedä, että siinä vaiheessa kun sotamies oli vain joukko molekyylejä, joista Suuret Olennot alkoivat luoda, me Matoranit olimme jo olemassa. Kävelimme tässä maailmassa kauan ennen sinua."
Guardian hiljeni ja lopetti kävelyn. Hän kääntyi kohti matoraneja ja katsoi vakavalla naamalla.
"Minä en nauttinut siitä sodasta", Guardian sanoi vakaasti. "Tein siellä asioita, joita en tule antamaan anteeksi itselleni, mutta luulen, että..."
Hän hiljeni hetkeksi ja nosti kätensä. Matoranit ottivat vankemman otteen keihäistään ennen kuin tajusivat, että hän nosti kättään kohti kiikarisilmäänsä.
Guardian tarttui kiikarisilmäänsä. Hän painoi sen kyljessä olevaa nappia ja pieni loksahdus ilmaisi, että hän avasi lukituksen. Sitten Guardian veti kiikarin irti.

Matoranit vavahtivat nähdessään, että siinä kohtaa, missä Guardianin vasemman silmän olisi pitänyt olla, oli vain musta, palanut kuoppa.
"Luulen", Guardian jatkoi. "Luulen, että olen saanut rangaistukseni."

Guardian kytki mekaanisen kiikarisilmän takaisin. Maailma näytti heti kolmiulotteisemmalta.
Se ei silti koskaan näyttäisi enää samalta kuin ennen sisällissotaa.

"Sinä olet viimeinen Vartija, etkö olekin?" happokeihästä kantava Matoran kysyi. Guardian ei yrittänyt kieltää. Matoran hihkaisi voitonriemusta.
"Vartija!" Matoran huusi iloisesti. "Olen kuullut sinusta. Johtaja tulee olemaan todella tyytyväinen, kun näkee sinut. Luulimme sinua vain yhdeksi Metsästäjistä tai jotain yhtä saastaista. Aito Vartija ei ansaitse tällaista kohtelua. Mutta sanopa...oletko tekemisissä Klaanin kanssa?"

Matoran oli hyvä arvailemaan. Guardian ei tiennyt, oliko muuta tehtävissä kuin totuuden kertominen.
"Olen", hän sanoi vaiteliaasti. Guardian ei ollut varma, oliko vastaus Matoranien näkökulmasta oikea vai väärä. Jos se oli oikea, tehtävästä tulisi helppo. Jos se oli väärä, Guardian voisi teoriassa sytyttää Matoranien kaavut tuleen ja toivoa, että se ostaisi hänelle tarpeeksi aikaa.
Hän voisi myös toivoa, että Killjoy ilmestyisi paikalle pelastamaan päivän juuri oikealla hetkellä, mutta kaikki tiesivät, että niin tapahtui vain tosi hupsuissa jatkotarinoissa.

Happokeihästä kantava Matoran mietiskeli hetken aikaa hiljaisuudessa. Hän jakoi katseita muiden Matoranien kanssa. Hiljaisuus oli piinaava.
Sitten koko joukko päätti yhtäkkiä laskea huppunsa. Guardian näki vihdoin Matoranien naamiot. Naamiot olivat muuten aivan perinteisiä jaloja naamioita, mutta niihin oli maalattu punaisella kuvioita, jotka muistuttivat jonkinlaista vanhaa kirjoitusmenetelmää.
Matoranit hymyilivät hänelle. He osoittivat keihäänsä poispäin.

"Klaanilainen, ystävä, tervetuloa Ath-Koroon!" happokeihästä kantava mustaa Hauta käyttävä Matoran sanoi innokkaasti. "Tämä oli vain hämäystä, emme halua vihollisia saarellemme. Minä olen johtaja, ylipappi Gunei ja me olemme Ath-Koron soturimunkit."

Gunei nosti pienen mustan kätensä kohti Guardiania. Guardian tarttui siihen isolla kourallaan. He kättelivät.

"Minä olen Guardian", Guardian sanoi. "Edustan Klaania. Olen yksi sen johtajista."
Gunein ja hänen toveriensa silmiin nousi kunnioitusta. "On kunnia saada näin korkea-arvoinen klaanilainen joukkoomme!" Gunei sanoi. "Seuraa meitä, viemme sinut kylään!"

Matoranit lähtivät juoksemaan innokkaasti aivan eri suuntaan.
Guardian tunsi itsensä todella helpottuneeksi, mutta jokin tässä tuntui oudolta. Tämä äkillinen vieraanvaraisuus epäilytti häntä.

Guardian päätti pitää varansa. Hän lähti kävelemään Matoran-joukon perään, kohti kylää.
Top
The Snowman
Posted: Sep 25 2010, 10:59 PM


Ansaitsin tämän


Group: Jäsenet
Posts: 1,782
Member No.: 60
Joined: 29-May 07



Pieni asutettu saari

”Ei onnistu, senkin pullukka!”
”Pätkä, älä ala tähän leikkiin kanssani!”
Kepe seurasi sivusta Snowmanin ja pienen oranssin matoranin kiivasta sanaisten säilöjen mittelöä. Kepe itse oli niin lukemattomat kerrat väitellyt Snowmanin kanssa oikeastaan kaikesta mieleen tulevasta, ettei hän oikein osannut ottaa Lumiukkoa todesta. Mutta pakko hänen oli silti ihailla ystävänsä sitkeää inttämistä, Snowmanilla oli kyky vääntää joka asiasta suorastaan loputtoman pitkä kiista.

Mutta nyt hän tuntui löytäneen vertaisensa. Tämä pieni matoran jaksoi tosiaan väittää vastaan Lumiukolle ilmeisen loputtoman pitkän ajan. Keskustelu oli lähtenyt siitä, kun Snowman oli kysynyt ilmaista korjausta veneen moottoriin, ja siitä se oli siirtynyt moraalin, yksilönvapauksien ja yleisen filosofian kautta inttämiseen ja ilmeisesti nyt myös nimittelyyn. Kepe alkoi saada tarpeekseen tästä saarenrääpäleestä, jonne he olivat kotikutoisella purjeveneellään päässeet, ja kiskaisi Snowmanin sivummalle.
”Hei, mitä nyt, tuo heppu oli selvästi suostumassa korjaukseen! Sitä paitsi...” Snowman aloitti, mutta Kepe keskeytti nopeasti: ”Ei, eikä ollut. Tuolla et saa mitään aikaiseksi. Tarvitsemme uuden lähestymistavan.”
”Hmm, ehkä. Mutta ei veneessä ole mitään, mikä olisi minkään arvoista. Kaupankäynti ei onnistu.”
”Kieltämättä on ikävää, kun emme saaneet mukaan varusteita. Vähän käteistä, ja tätäkään ongelmaa emme kohtaisi.”
”Kysyn pikkukaverilta, josko hän keksisi jotain vaihtamisen arvoista.”
Snowman oli jo kääntynyt kannoillaan, mutta Kepe pysäytti hänet: ”Kenties on parempi, jos minä kysyn?”

Kuitenkaan Kepen kohtelias tiedustelukaan ei tuottanut toivottua tulosta, heillä ei ollut mitään, mitä matoran olisi kaivannut. Kepe käveli hermostuksissaan laiturilla, johon he olivat veneen kiinnittäneet.
”Tästä ei tule mitään” hän aloitti ”Tiedät, etten yleensä lannistu vähästä, mutta tämä on jo hieman epätoivoista.”
”Hei, älä nyt. Okei, on meillä ollut matkalla pikku pulmia, ja joo, tilanne on nyt hieman kiusallinen, mutta on meillä ollut hyvääkin onnea matkassa. Pääsimme kuitenkin saareen, ja täällä on sentään huoltoasema, mitä nyt pitäjä on hieman pihi.”
Lyhyt hiljaisuus, jonka jälkeen Snowman jatkoi:
”Pakko kysyä, mitä tapahtui matoraneille, jotka kunnioittivat toia?”
”He ryhtyivät liikealalle?”
Hetken hiljaisuuden jälkeen kahden Klaanilaisen kasvoille levisi väsynyt hymy, ja molempien olo vapautui hieman. Snowman alkoi lauleskella itsekseen, ja Kepe meni vielä kerran sörkkimään moottoria.

Muutaman hetken kuluttua Kepe kuuli pienen matoranin huoltoaseman suunnalta musiikkia. Hän kertoi havainnostaan Snowmanille, ja he lähtivät tallustamaan kohti rakennusta. Nurkan taa päästyään he huomasivat jotain samanaikaisesti todella viihdyttävää, ja todella häiritsevää. Joukko paikallisia matoraneja soitti iloista musiikkia, ja joku lauloi lavalla. Ei siinä vielä sinänsä mitään, mutta lavan vieressä oli kangas, jossa luki ”laulukilpailu”. Palkinnoksi se lupasi kasan käteistä. Riittävän ison kasan. Snowman loi Kepeen merkitsevän katseen.
”Älä, Snowman, älä. Tiedät, ettet ole niin hyvä laulaja.”
”Jos se tulee sydämmestä, se ei voi olla väärin.”
”Niin, mutta...”
Kepe luovutti suosiolla, hän tiesi, että Lumiukko aikoisi yrittää. Ja ehkä niin olikin hyvä, jotain täytyi kokeilla. Lyhyen ilmoittautumisprosessin jälkeen Snowman sai luvan nousta lavalle kilpailemaan palkinnosta. Kepe katsoi hieman huolissaan sivusta, tämä ei luultavasti päättyisi kovin hyvin.

Sitten, aivan yllättäen, hän sai idean. Se ei välttämättä ollut aivan parhaasta päästä ideoiden historiassa, mutta se saattaisi toimia. Juuri kun Snowman oli aloittamassa performanssinsa, Kepe kapusi lavalle, ja kuiskasi jotain toverilleen. Snowman nyökkäsi kylmän rauhallisesti, ja Kepe loikkasi pois estradilta. Hän kirmasi sisään huoltoaseman myymälään. Kuten hän oli olettanutkin, se itsepäinen pieni matoran ei ollut paikalla.

Kepen suunnitelma oli yksinkertainen, ja saattaisi jopa toimia, Snowman ajatteli. Ainakin rooli oli Lumiukolle sopiva. Hänen piti vain ”nostaa show uudelle tasolle” ja toivoa, että se pieni ärsyttävä matoran pistäisi jonkun tuuraamaan itseään myymälään samalla, kun itse tulisi katsomaan, että mitä kummaa pihalla oikein tapahtui. Se perustui siihen karuun faktaan, että hommat delegoitiin työnantajalta työntekijälle aina, kun jotain tekemistä kiinostavampaa ilmaantui. Joten ehkäpä pieni oranssi matoran, joka ilmeisesti johti puljua, lähettäisi jonkun yhteistyöhaluisemman työntekijän palvelemaan Kepeä.

Sillä välin myymälän puolella Kerosiinipelle kilkutti nappulaa tiskillä, toivoen saavansa asiakaspalvelua joltakulta muulta kuin pieneltä oranssilta matoranilta. Hänen onnekseen nurkan takaa tiskin toiselle puolelle ilmaantui vihreä Kakamaa kantava matoran, joka näytti olevan hieman harmissaan siitä, että missasi Snowmanin esityksen. Äänestä päätellen Lumiukko pisti parastaan.

Hetken kuluttua, kun esitys oli päättynyt, Snowman käveli toiveikkaana satamaan, Kepen luokse. ”No?” Lumiukko kysyi ”Saitko ilmaisen mootorinkorjauksen?”
”Kylläpä vain, vaikka parastani piti pistää. Jouduin oikein tosissaan kuvailemaan tehtäväämme eeppisenä taisteluna pahaa vastaan.”
”Niinhän se onkin.”
”Luulin Guartsun valinneen sinut hakemaan hänet, koska olet ainoa, joka jaksaa odotella jollain kalliopahasella täysin virikkeettä tuntemattoman pitkän ajan.”
”Kuka näitä tietää, maailma on täynnä mysteerejä.”
”...”
”Mitä muuten pidit laulustani?”
”Aika kamalaa, mutta hyvänä harhautuksena se toimi.”
”No, jos se tulee sydämmestä, se ei voi olla väärin.”
”...”


--------------------
"gangster: shdgshhdujey7ty673t64732"
user posted image

user posted image
Top
Guardian
Posted: Sep 26 2010, 02:08 AM


Tuomari
Group Icon

Group: Admin
Posts: 8,388,607
Member No.: 5
Joined: 5-February 07



Keskustelukammio

Hänen nimensä oli Kenraali 001 ja hän oli ensimmäinen. Kukaan ei seisoisi hänen tiellään.
Torakkaimperiumin ensimmäinen mies tutkiskeli kammion keskellä olevan pöydän päällä lojuvia karttoja. Kartat olivat vanhoja ja pölyisiä, mutta niistä sai tarpeeksi hyvän kuvan Klaanin linnakkeen kokoonpanosta.

"Täytyy olla jokin aukko", kenraali mutisi itsekseen. "Puolustus täytyy murtaa, jotenkin."
Kenraalin ajatukset harhailivat. Hän mietti kaikkia mahdollisia toimintatapoja ja kaikkia mahdollisia strategioita ja vertaili niitä toisiinsa päänsä sisällä. Hän kykeni näkemään omin silmin pienten sotilaiden juoksevan ja lentävän erilaisissa muodostelmissa sisään. Hän pystyi päättelemään potentiaaliset vaarapaikat ja otti ne huomioon.
Kenraalin kasvoilla ei ollut minkäänlaista liikettä, mutta hänen päässään oli sota.

Kun kenraali sulki silmänsä ja keskittyi sisimpäänsä, hän kykeni kuulemaan tykkien pauketta. Hänen sotilaansa huusivat raivokkaasti. Vihollinen karjui tuskissaan.

Kenraalin tavallisesti tyynet kasvot muodostivat hetkeksi onnellisen hymyn.


Avden ääni keskeytti kenraalin hetken.
"Voinko tulla sisään, ystäväiseni?" matoran-hahmoinen olento kysyi. "Vai onko sinulla jotain kesken?"
Kenraali avasi silmänsä ja kääntyi. Avde seisoi oviaukossa, mutta hänen varjonsa ei poikkeuksellisesti yrittänyt tappaa pieniä eläimiä.

"Ei", kenraali sanoi yrittämättä edes piilottaa halveksumistaan. "Onko sinulla asiaa?"

"Vain se, että pyydän sinulta apua, ystävä hyvä", Avde sanoi maireasti. "Tarvitsen sotilaitasi."
Kenraali näytti epäuskoiselta.
"Mihin?"
"Olen menossa eteläiselle mantereelle", Avde sanoi. "Erääseen pieneen kauppasatamaan rannikolla. Olen kuullut, että siellä on jotain, joka..."
Avde hiljeni. Kenraali nautti saamastaan parin sekunnin hiljaisuudesta täysin rinnoin.
"...kiinnostaa minua", Avde jatkoi. "Jotain, joka voi auttaa meitä vihollistemme murskaamisessa. Teen vain pientä kenttätyötä sillä aikaa kun sinä... meditoit täällä."

Kenraali kääntyi ympäri ärtyneen näköisenä.
"Miksi tarvitset siihen Nazorakeja?"
"Tarvitsen henkivartijoita", Avde vastasi. "Sinun joukkosi saavat riittää."

"Miksi sinä muka tarvitset henkivartijoita?" kenraali kysyi skeptisesti.
"Älä kysele liikaa, ystäväiseni", Avde vastasi. "Tee vain pieni palvelus. Voin jopa järjestää asiaankuuluvan maksun, jos asia on siitä kiinni."

"Hyvä on. Saat kolme. Sen luulisi riittävän."

Avde nosti vasemmasta kädestään kaksi sormea pystyyn.
"Kaksi vain."
Kenraali oli pöllämystyneen näköinen. "No, jos se on noin tarkkaa. Ota pari eliittiä."

"Kiitos, ystävä", Avde sanoi poikkeuksellisen pirteästi ennen poistumistaan. "Yritän tuoda heistä takaisin mahdollisimman paljon."

Ovi sulkeutui. Oli taas hiljaista, mutta kenraali ei pystynyt enää keskittymään. Hän katsoi karttoja, mutta ei pystynyt jättämään huomiotta huoneen pimeää nurkkaa.
Kenraali katsoi nurkkaa. Liikettä ei näkynyt, mutta hän ei tuntenut oloaan enää yksinäiseksi.

Pöydän päällä oleva lyhty heijasti kenraalin varjon seinälle. Hän katsoi sitä hetken.
Hän otti kommunikaatiovälineen vyöltään ja painoi puhenappia.

"Luutnantti", hän sanoi virallisesti mikrofoniin. "Tarvitsen lisää valoja huoneeseen."

"Kuinka paljon, herra kenraali?" torakkamainen ääni kysyi toisessa päässä.
Kenraali tuijotti pimeää nurkkaa.
"Niin paljon, että täällä ei ole varjon varjoa", hän sanoi korottaen ääntään huomaamatta sitä itse.

Kenraali sulki yhteyden. Hän istui pöydälle ja katsoi lattiaan. Sitten hän katsoi takaisin varjoihin. Ja nyt takaisin lattiaan.

"Polvenkorkuinen saasta", hän sanoi rotunsa kielellä.
Top
The Snowman
Posted: Sep 26 2010, 03:14 AM


Ansaitsin tämän


Group: Jäsenet
Posts: 1,782
Member No.: 60
Joined: 29-May 07



Ilmeisen loputon meri

”Tässähän on meininkiä” Snowman kommentoi päivtettyä moottoriaan veneen kiitäessä tasaisesti halki merenpinnan. ”Vaikka vanhasta pidinkin, niin onhan tämä meno sulavampaa. Ja matka taittuu hieman nopeammin.” Kepekin oli tyytyväinen, vaikka moottorissa olikin kuulemma muutamia ”epäammattimaisuuksia” tieteellisestä näkökulmasta katsottuna. Vaikka he olivatkin matkalla ilman varusteita ja tuntemattomilla merillä, olivat he matkantekoonsa tyytyväisiä.

Sää näytti huononevan. Suurimman osan matkasta he olivat saaneet painaltaa varsin kauniiden kelien vallitessa, mutta nyt tuuli tuntui yltyvän ja pilviverho synkkenevän. Vettäkin rupesi satamaan. Pitää varmaan ajaa jonnekin saareen suojaan, jos sää tästä vielä pahenee, Snowman ajatteli. On sitä kurjemmassakin säässä ajettu, mutta turhaan sitä luonnonvoimia uhmaamaan.
”Kepsukka!” hän huusi ”Missä päin on lähin saari?”
Kepe kaivoi tuolinsa alta vanhan karttakirjantapaisen, ja aloitti selaamisen.
”Paha sanoa, nämä kartat eivät ole aivan ajan tasalla. Eikö löydy uudempia?”
Snowmanin oli vaikea kuulla Kepeä alkavan myrskyn melun yli.
”Mitä? Kuuluvuus on vähän huono!”
Vastauksesta Snowman ei enää saanut mitään selvää, ja sade alkoi jo haitata ajamista. Hän viittoi Kepeä tulemaan luokseen veneen takaosaan, jotta he kuulisivat toisensa. Jään ja kasvillisuuden toa nousi, ja lähti voimakkaasti keikkuvassa veneessä lähestymään Lumiukkoa. Kepe tarttui veneen laidasta, ja kumartui Snowmanin puoleen:
”Mitä sanoit?”
”Ei, mitä sinä sanoit?”
”Mitä?”
”Niin juuri!”
”Täh?”
”Ai täh mitä?”

Tässä vaiheessa vene pompahti aallokossa niin paljon, että Kepe kaatui veneen lattialle, ja onnistui pitämään karttakokoelman vain niukin naukin kädessään. Hän yritti märältä lattialta käsin saada selvää heidän sijainnistaan, ja selasi karttoja kuumeisesti.

Snowman katsasti horisonttia etsien jonkinlaisia maamerkkejä. Sateen vuoksi oli vaikeaa nähdä kunnolla eteensä, ja tuuli vain ulisi korvissa. Hän katsahti viereensä veneen lattialle, ja näki Kepen huitovan villisti, ja osoittaen kello yhteentoista. Snowman ei nähnyt siellä päin mitään muuta kuin aallokkoa ja sadetta, mutta samaa se oli joka suunnassa. Toveriinsa luottaen hän käänsi veneen kokkaa muutaman asteen vasempaan, ja laittoi täyden nopeuden päälle.


--------------------
"gangster: shdgshhdujey7ty673t64732"
user posted image

user posted image
Top
Makuta Nui
Posted: Sep 26 2010, 03:32 AM


Mestari


Group: Mafia
Posts: 1,780
Member No.: 367
Joined: 21-July 09



Nyt tästä vasta pitkä tulikin. Hupsista. Ja anteeksi, että liikutin sinua näin paljon, Matoro, mutta se oli vähän pakko, kun tulit mukaani.

Metsä ei niin lähellä Klaania

Makuta Nui kulki tiheässä kasvillisuudessa erittäin nopeasti. Matoron oli hankala pysytellä mukana. Makuta oli sulauttanut siipensä pois, hän oli muuttunut muotoon, jossa hänen oli helppo kulkea aluskasvillisuudessa. Viidakosta kuului ääniä; rahit ääntelivät melko paljon. Sen huomasi, kun keskittyi kuuntelemaan. Välillä puiden välistä saattoi vilahtaa eläimiä, välillä jokin saattoi jopa juosta Matoron edestä. He tarpoivat metsässä varmaankin tuntikausia, tai siltä se ainakin Matoron mielestä tuntui. Hän ihmetteli, minne Makuta mahtoi johdattaa häntä. Tämä tuntui vain kiihdyttävän vauhtiaan.

Pitkältä tuntuneen ajan kuluttua jotain tapahtui: metsästä syöksyi rahi Matoron kimppuun. Matoro kaatui maahan eläimen painosta. Liian myöhään hän huomasi, että se oli Tuhon kyy. Kuusipäinen käärme sihisi ja katsoi Toaa julmasti. Makuta näytti jo kadonneen lehvästöön. Matoro oli kauhuissaan, olihan tämän rahin hengitys tappava. Matoro huomasi Makutojen sadistisen luonteen tässä asiassa. Millainen henkilö loisi rahin, jonka hengitys voi tappaa minkä tahansa eläimen tai kasvin? Käärme laski yhden päistään kohti Matoroa. Matoro yritti välttää sen suuta. Se sihisi hänelle. Suurin osa päistä kääntyi nyt hänen suuntaansa. Se valmistautui tappamaan.

Juuri silloin viidakosta syöksyi jotain. Se jokin iski pitkällä miekalla ja sivalsi käärmeen kaikki päät irti. Ruumis retkahti rennoksi Matoron päälle. Hän työnsi sen inhoten pois päältään. Makuta Nui seisoi hänen vierellään laittaen miekan pois.
”Vältä kuolemista”, Makuta lausui.
”Minne itse katosit, kun tarvitsin apua?” Matoro ärisi.
”Minähän autoin sinut taas pulasta.”
Matoro ei keksinyt tähän vastausta. Kaikki hänen mielessään olevat vastaukset tuntuivat liian turhilta. Makuta harppoi jo viidakkoon. Matoro seurasi kiireesti.

Taas erittäin pitkältä tuntuvan ajan jälkeen he saapuivat vesiputoukselle. Matoro arvasi jo, että he menisivät sen taakse. Se tuntui niin itsestään selvältä. Hänen uskomuksensa hieman horjui, kun vesiputouksen takana ei näyttänyt olevan minkäänlaista oviaukkoa, mutta kun Makuta Nui painoi jotain salaista kytkintä, seinään avautui mustana ammottava aukko. He menivät sisään. Käytävä oli aivan pimeä. Pian Makuta Nui kuitenkin sytytti jonkinlaisen sähköä säilövän lampun salamavoimillaan. Matoro huomasi, että he olivat jonkinlaisessa risteyskohdassa. Lamppu oli keskellä avaraa tilaa. Joka suuntaan lähti käytäviä. Lamppu valaisi melko kauas käytäviin. Makuta mietti hetken, ennen kuin lähti johdattamaan heitä syvemmälle. Matorolle alkoi jo tulla melkoisen kuuma.

Matka kesti vieläkin. Matoro arveli, että he olivat nyt jo meren pinnan alapuolella. Ja vielä matka jatkui yhä syvemmälle. Käytävä vietti hieman alaspäin, ja koko ajan tuli pimeämpää. Ei mennyt kuitenkaan enää kauan, kun he jo tulivat uudelle ovelle. Ovessa oli ilmeisesti jonkinlainen koodilukko; Makuta syötti koodin, ja ovi aukesi. He menivät sisään.

Matoro katseli hämmentyneenä ympärilleen. He olivat ilmeisesti syvemmällä, kuin Matoro oli osannut arvioida. Kutakuinkin valtaisan salin keskellä oli suuri laava-allas, johon valui laavaa suurena virtana katossa olevasta reiästä. Ilmeisesti tämä oli maanalainen laavavirtaus, eli he olivat erittäin syvällä maan alla. Altaasta laava valui pieninä ”puroina” uusiin luoliin seinissä olevista aukoista. Luolan seinät olivat hiekanharmaat ja täynnä kaiverruksia, seinämaalauksia ja kirjoitusta. Myös muutama raskas, kivinen ovi oli näkyvissä, mutta jokainen oli suljettu. Huoneessa oli myös suuri määrä ylellisiä huonekaluja: sohvia, nojatuoleja ja pöytiä oli yhdessä kohtaa huonetta, suurimmalla laavavirtojen erottamalla maakappaleella. Makuta istua rojahti yhteen tuoleista.
”Ole kuin kotonasi”, hän tokaisi. Matoro katseli yhä ällistyneenä paikkaa. Hän istahti sohvalle vastapäätä Makutaa.
”Mikä tämä paikka on?” hän kysyi.
”Hmm… Voisinkohan kutsua tätä pesäkseni?” Makuta Nui vastasi. ”Olen tehnyt täällä pieniä valmisteluja tällaista hetkeä varten jo hyvinkin pitkän ajan.”
”Mitä valmisteluja?”
”Ensinnäkin: aseita. Voit löytää yhdestä huoneesta kokonaisen asevaraston. Toiseksi: luolastostani löytyy huone, jossa sijaitsevat kaikki jähmetysputkeni. Olen sullonut luomuksiani niihin. Niitäkin on tässä ajan mittaan kertynyt jonkin verran. Kolmanneksi: tietoa. Olen arkistoinut tärkeätä tietoa vihollisistani ja ystävistänikin. Kääröistä löytyy tietoa myös omasta elämästäni, kohtaamistani ja luomistani raheista sekä Bioklaanista.”
”Tämä… on uskomatonta”, Matoro sanoi. Hän mietti tätä kaikkea.
”Keitä tarkoitat ’vihollisillasi’?”
Makutan kasvoille oli levinnyt vastenmielinen hymy.


Viidakossa Metorakk Skakdeineen oli tullut vesiputouksille. Vesi oli hukuttanut kaikki jäljet. Metorakk kirosi huonoa tuuriaan.


--------------------
Top
Matoro TBS
Posted: Sep 26 2010, 09:28 AM


Sinä postaat aivan liikaa,tiesitkö?


Group: Mafia
Posts: 2,602
Member No.: 10
Joined: 6-February 07



Makuta Nuin luola

Matoro tutkailee ympärilleen.
Hän astelee koehuoneeseen. Paljon erilaisia aineita lasisesta ptorodermiksestä tehdyissä laseissa. Elämän aineita, näillä luodaan Raheja. Matoro muistelee että hänenkin naamionsa, mielen naamio, syntyi erään Makutan kokeessa.
Hän jatkaa kiertelyään. Hyllyköllä on runsaasti rulalle kierrettyjä papereita kategorioituna. Asevarastossa on lähes kaikkea mitä vaan aseena voi käyttää. Täydellinen kokoelma.

"No, tässä on varmaankin hyvä hetki kysäistä pari kysymystä. Mitä tarkoitat 'tällaisella hetkellä' ja miten ylipäätään sait ne torakat kimppuusi?", jään Toa utelee Makutalta.

Vesiputous lähellä luolaa

Metorakk on pistänyt joukkonsa tutkimaan kaiken mahdollisen mistä Klaanilaiset olisivat voineet mennä. Hän murisee voimattamossa vihassaan ja raportoi asiasta Gaggulabiolle. Joukko tekee lähtöään.



--------------------

"Tulen ääressä istun ja mietin nyt
miten käy tämän maailman
kun en talven tultua enää
näe kevään tulevan
"

user posted image

Top
Toa Kapura
Posted: Sep 26 2010, 09:56 AM


Mestari


Group: Jäsenet
Posts: 1,939
Member No.: 338
Joined: 22-April 09



Klaanilinnake

Kapura meni ulos k�velem��n, ja p��tti menn� Matorankyl�lle. Perill� h�n n�ki muutaman Zyglakin hajottamassa Matoranien asumuksia.

'En p�rj�� niille yksin, mutta ehk� voin houkutella ne muualle' Kapura ajatteli.

"Hei Zyglakit!" Kapura huusi ja ampui hieman tulta. Luonnollisesti, elementtivoimat eiv�t tehoa Zyglakeihin, mutta Kapura sai houkuteltua ne per��ns�.
Top
Mr.Killjoy
Posted: Sep 26 2010, 10:18 AM


Mestari


Group: Mafia
Posts: 1,382
Member No.: 326
Joined: 10-March 09



Tuntematon saari etelässä, metsän reuna

"Millä eväillä sinut päästettiin koordinaattorin puikkoihin?", ihmetteli Killjoy, joka edelleen tutkiskeli ympäristöään karttansa avulla.

"Käyntisi jälkeen päätin mennä vierailemaan Klaanissa. Käytävällä kuitenkin kuulin, että olit jo lähtenyt ja menin välittömästi Tawan puheille, jos saisin olla jotenkin avuksi, joten hän keksi tämän pikku idean."

"Lopeta höpinät Creedy ja mene asiaan. Mistä löydän Guardianin?", Killjoy tivasi.

"Ah, tosiaan. Takanasi pitäisi näkyä kaksi polkua, joista tuoreemmat lämpöjäljet ovat oikeanpuolimmaisella. Hahmo on ollut suurinpiirtein sinun kokoasi, joten on syytä epäillä, että Guardian on kulkenut tästä muutamia tunteja sitten."

"Tunteja? Hmph, tästä tulee siis pitkä reissu."

"Onneksesi voin kuitenkin sanoa, että analyysi kertoi alueen ainakin toistaiseksi olevan hyvin kuivaa, joten tuli-tyypin iskut tehoaneevat täällä hyvin... jos siis joudut hankaluuksiin.", Creedy selitti samalla, kun toistuva näppäimistön nakutus kaikui Killjoyn kuulokkeissa.

Killjoy lähti matkaan reippain askelin, pitäen koko ajan ympäristönsä tarkkailussa. Creedy ohjeisti häntä mutkien ja risteysten tullessa eteen. Metsä oli rauhallinen, liiankin rauhallinen. Killjoy piti miekkansa koko ajan käsillään, valmiina vetämään ne esiin vaaran uhatessa. Mutta mikään ei häntä nyt uhkaisi, ei tällä kertaa...
Top
The Snowman
Posted: Sep 26 2010, 01:06 PM


Ansaitsin tämän


Group: Jäsenet
Posts: 1,782
Member No.: 60
Joined: 29-May 07



Meri

Aallokko ei enää kasvanut, mutta oli silti huolestuttavan korkea. Rankkasadekaan ei ollut hellittänyt lainkaan. Jonkin sorttinen saari oli kuitenkin jo tullut näkyviin, ja Snowman arveli heidän pääsevän sinne ennen, kuin veneelle kävisi mitään vakavaa.

Kepen ajatukset pyörivät jossain huonon olon ja märkyyden välimaastossa. Ei hänellä mitään pikku merimatkaa vastaan ollut, mutta liika on aina liikaa. Kirottu sää.

Vene hyppi aaltojen mukana melkoisesti. Toivotaan, että sen oranssin pikku matoranin kaupasta ostettu moottori on lujaa tekoa, Snowman pohti. Uusi moottorivika tästä vielä puuttuisikin. Niin paljon kuin pikkukaveri oli häntä ärsyttänytkin, niin pätevän puodin hän kuitenkin tuntui omistavan. Tuskin tässä mitään hätää on, Snowman uskoi. Tai ainakin halusi uskoa.


Valtava hahmo istui pienessä mökissä, ja luki hyvää kirjaa. Nuotio rätisi kotoisasti huoneen nurkassa, ja seinäkello raksutti turvalliseen, verkkaiseen rytmiinsä. Kirja toi hänen mieleensä muistoja ajoilta, jolloin hänen elämänsä ei ollut aivan yhtä onnellista. Ajoilta, jolloin hän oli työskennellyt orjana Steltillä. Jatkuvaa uurastamista ylemmän kastiluokan hyväksi. Hän oli kuitenkin ystäviensä avulla onnistunut pakenemaan sieltä ilmalaivan kyydissä, maannut päiviä paikallaan tavaratilassa. Mutta nyt hän asui erakkona pienellä saarella, ja vietti mieluisaa, rauhallista elämää.

Kohottaessaan katseensa hän huomasi ikkunansa takaa veneen. Veneen, joka näytti tulevan kohti hänen saartaan.


--------------------
"gangster: shdgshhdujey7ty673t64732"
user posted image

user posted image
Top
Makuta Nui
Posted: Sep 26 2010, 01:13 PM


Mestari


Group: Mafia
Posts: 1,780
Member No.: 367
Joined: 21-July 09



Makuta Nuin luola

Makuta oli aivan hiljaa. Hän käveli ympäri huonetta. Lopulta hän puhui:
"Tällainen hetki. Oletko miettinyt sitä?"
"Mitä...?"
"Ajattelitko, että Nazorakien ja Skakdien samanaikainen hyökkäys olisi sattumaa?"
"Minä... tuota..."
"Aivan. Ja epäilen havaintojeni perusteella vahvasti, että samaan aikaan saarelle aikoo hyökätä myös Zyglakeja. Ajattele, mitä tapahtuisi, jos nämä kolme osapuolta liittoutuisivat."
"Kuulostaa pahalta."
"Sitä se onkin. Ja pahenee koko ajan. Oletko ihmetelly, missä Guardian on?" Makuta sanoi.
"Toki. Kaikkihan sitä miettivät. Hän vaikuttaa kadonneen kuin tuhka tuuleen."
"Ilmeisesti tämä 'katoaminen' liittyy tähän ongelmaamme. En voi sanoa mitään varmaa, mutta minulla on epäilyksiä."
Hetken aikaa oli aivan hiljaista. Sitten Matoro rikkoi hiljaisuuden:
"Miten sait torakat perääsi?"
"Ah, se vasta onkin mielenkiintoinen tarina", Makuta Nui sanoi maireasti. "Kerronpa sen sinulle, jotta mitään ei jäisi epäselväksi."
Makuta aloitti tarinansa.

"Puhuin sinulle aiemmin metsästysretkestäni. Satuin olemaan metsässä juuri silloin, koska olin havainnut Skakdien hiiviskelevän Klaanin ympärillä. Kun sitten lähdin seuraamaan eräitä niistä, huomasin, kuinka ne melkein vangitsivat teidät kaikki. Mutta sitten hämäsit niitä ja vain sinä jäit vangiksi. Siinä vaiheessa, kun he aikoivat tappaa sinut, minun oli puututtava asioiden kulkuun.

Kun olimme saapuneet turvallisesti Klaaniin, yritin etsiä herra Ilonpilaajaa. Hän on ilmeisesti lähtenyt kuten Guartsukin. En ehtinyt saada häntä käsiini. Niinpä menin tapaamaan Kerosiinipelleä. Ja tietysti hänkin oli poissa. Yritin löytää Summerganonin, hänellä saattaisi olla tietoja. Mutta ei. Hän oli vieläkin etsimässä teitä suolta. Lieneekö vieläkään palannut.

No, jouduin lähtemään uudelle metsästysretkelle ilman seuraa. Näistä mainitsemistani henkilöistä olisi syntynyt loistava tiimi; heihin luotan eniten. Klaanilaisista en tunne muita niin hyvin. Sinut opin kyllä tuntemaan." Makuta myhäili salaperäisesti.

"Siispä", hän jatkoi, "lähdin matkalleni. Pian sain huomata, että Skakdeja ei enää liikkunut paikalla. Kun olin tappanut niitä kaksi kappaletta, ne ilmeisesti varoivat nähdyksi tulemista hieman enemmän. Kiertelin ympäri saarta. Lopulta väsyin ja jäin rantakalliolle lepäämään hetkeksi. Silloin näin sen. Nazorakien laiva purjehti saaren ohi. Menin sitten veteen. Uiskentelin siinä laivan vieressä ja kuuntelin keskusteluja. En kuullut sinne alas paljon mitään, joten päätin nousta ylös laivaan. Niin hiljaa kuin pystyin hiippailin veneeseen.

Kuuntelin jonkin aikaa Nazorkaien puhetta. En ymmärrä niiden matoranin-sekaista kieltään tarpeeksi hyvin, että olisin voinut tajuta kaiken, mutta sain selville tarpeeksi. He puhuivat jotain Klaaniin hyökkäämisestä. Tietysti jostain saapui joku rivitorakka ja huomasi hiljaisen läsnäoloni. Pako oli täpärällä; niitä oli paljon. Ne lähtivät perääni. Ne eivät ole kovin hyviä lentäjiä, mutta tarpeeksi nopeita, jotta voisivat ajaa minua takaa."

Hetken aikaa oli taas hiljaista.
"Ja sinä tiedätkin loput", Makuta sanoi.

"Ovatko Nazorakit siis niitä 'vihollisiasi', joista puhuit?" Matoro uteli. Makuta Nui hymyili.
"Eivät oikeastaan. Ne ovat yhteisiä vihollisiamme. Mutta minulla on ollut muitakin vihollisia elämäni aikana, ja pelkään, että yksi heistä on tulossa saarellemme. Hän on Makuta, kuten minä. Ja hänen nimensä on Abzumo."


--------------------
Top
Matoro TBS
Posted: Sep 26 2010, 01:57 PM


Sinä postaat aivan liikaa,tiesitkö?


Group: Mafia
Posts: 2,602
Member No.: 10
Joined: 6-February 07



Vesiputous

Matorakk painaa korvansa putouksen takana olevaa kiviseinää vasten. Veden kohinalta on vaikea erottaa ääniä.
"Onko Nazorakien käytäviä lähellä putousta", hän puhuu pieneen radioonsa. Alhaalta vastataan myöntävästi.
Hienoa., siniharmaa Skakdijohtaja myhäilee.
"Tulemme sinne. Epäilen vahvasti, että heti putouksen takana on käytävä."

Skakdijoukko menee alas Torakkojen lähimmästä käytävästä.

Joku luola

"Sir, tämä kohta on vasta rakennuksessa. Sortumisvaara on suuri. Emme ole kartoitatneet tätä aluetta.", työnjohtajatorakka inisee.
"Kuinka kauan menee vielä? Johtaja Gaggulabio haluaa välittömästi tunnelin kyseisen vesiputouksen alle.", Metorakk melkein huutaa.
"Kylläkyllä, me teemme sen minkä voim-", torakka vakuuttelee.
"Ja enemmän.", lopettaa Metorakk.

Joukko torakoita koventaa kaivuuvauhtiaan. Maata kärrätään pois ja toiset asettelevat valokiviä sopivin välimatkoin. Jotkut vahvistavat seinämiä.

Seinä puhkeaa, ja huomataan että putouksen takana on tunneli.
Metorakk Skakdeineen menee sisään ja lähtee pimeää tunnelia alemmas. Joukko Nazorakeja jää viimeistelemään kaivuu-urakkaansa.


--------------------

"Tulen ääressä istun ja mietin nyt
miten käy tämän maailman
kun en talven tultua enää
näe kevään tulevan
"

user posted image

Top
The Snowman
Posted: Sep 26 2010, 02:20 PM


Ansaitsin tämän


Group: Jäsenet
Posts: 1,782
Member No.: 60
Joined: 29-May 07



Pienehkö saari

Snowman ohjasti veneensä laituriin, ja nousi Kepen kanssa maihin. Saari oli pieni, ja sitä hallitsi jyrkkärinteinen kukkula. Hieman rannasta sisämaahan oli puinen mökki, jonka savupiipusta kiemurteli savuvana. Snowman sanoi iloisesti: ”Mennään kysymään, josko kaksi Toaa saisivat lepopaikan, jossa odotella myrskyn laantumista.”

Suuri hahmo katsoi ikkunastaan ulos sateeseen. Myrskystä lähestyi kaksi hahmoa, jotka eivät olleet mitään matoraneja. Hahmo huolestui. Kukaan ei käynyt hänen mökillään, paitsi postin tuova matoran. Hän nousi tuolistaan, asteli raskaasti kaapilleen, ja kaivoi sieltä vanhanaikaisen mutta silti hyvin toimivan Cordak-laukaisimensa.

”Tai siis, mikä voisi mennä pieleen, kuka nyt ei haluaisi tämmöistä kahta hilpeää kaveria vieraakseen pitämään vähän sadetta?” Snowman puheli tarpoessaan polkua mökille.

Hahmo latasi asettaan, ja vilkuili ikkunasta ulos. Viimeksi, kun jotain tällaista oli käynyt, oli ovella ollut Steltiläinen sotilas hakemassa karkuria takaisin.

”Olemme ihan harmittomia. Plussaa myös siitä, että minulla on näin kaunis hymy” Snowman jatkoi monologiaan.

Mökin asukki pysähtyi ulko-ovelle. Hän antaisi vieraiden koputtaa ensin.

”Sitä paitsi, mitä muutakaan voimme?” Snowman tokaisi, ja koputti oveen kolme kertaa. Oven avasi suuri, roteva ja oikeastaan melko groteski hahmo, joka osoitti heitä pirun isolla tykillä suoraan naamaan.
”Öh, tässä on nyt varmaan sattunut pieni väärinkäsitys” Snowman aloitti, mutta hahmo ei näyttänyt kuuntelevan, vaan laukaisi aseensa. Molemmat Klaanilaiset onnistuivat heittäytymään sivuun, ja kaksikosta nopeampana Kepe pääsi ensin jaloilleen. Hän jäädytti Cordak-laukaisimen tilapäisesti, ja jäi odottamaan körilään seuraavaa siirtoa. Hyökkääjä heitti Kepeä aseellaan, mutta tämä väisti täpärästi. Hahmo rynnisti Kepen kimppuun, vain saadakseen Snowmanin hyppäämään selkäänsä. Lumiukko tuli kuitenkin melko vaivatta heitetyksi pois selästä, vaikka painava olikin.

Kepe yritti tapansa mukaan keksiä nokkelaa ratkaisua tilanteeseen. Toistaiseksi fiksuimmalta tuntui kuitenkin potkaista möhkälettä naamaan ja kiinnittää huomio pois maassa retkottavasta Snowmanista. Hahmo ei kuitenkaan ollut potkusta moksiskaan, vaan tarttui Kepeä nilkasta, ja nosti roikotettavaksi. Saman hän teki Snowmanille.

Siinä kaksi Klaanilaista nyt sittten roikkuivat, valtavan hahmon kourissa.

Hetken hiljaisuuden jälkeen saaren asukki avasi suunsa: ”Mutta tehän olette toia!” Sitten hän laski kaksikon maahan, ja ojensi kätensä Kepelle ja Snowmanille: ”Minun nimeni on Kapher.”

Klaanilaiset tuijottivat hahmoa epäuskoisesti, mutta pian Snowman vastasi: ”Olen Snowman, ja tuo tuossa on hyvä ystäväni Kerosiinipelle, kavereiden kesken Kepe, minä kutsun häntä kyllä välillä myös Spinnyksi tai Rätsieksi.”


Hetken kuluttua kolmikko istukin jo mökissä selvittelemässä väärinkäsitystä lämpimän kupposen äärellä.
”Juu, pahoittelen äskeistä” Kapher sanoi, ja selitti, miksi oli niin epäluuloinen muukalaisia kohtaan. Snowman ja Kepe hyväksyivät selityksen, niin humaaneja kun olivat. Siitä eteenpäin jutustelu siirtyikin leppoisampaan sävyyn, ja äskeiselle pikku nahinalle/päänräjäyttämisyritykselle naureskeltiin jo.


--------------------
"gangster: shdgshhdujey7ty673t64732"
user posted image

user posted image
Top
Kerosiinipelle
Posted: Sep 26 2010, 10:32 PM


Sinä postaat aivan liikaa,tiesitkö?
Group Icon

Group: Moderaattorit
Posts: 2,791
Member No.: 57
Joined: 24-May 07



Sama pienehkö saari

Kepe ja Snowman pysyivät saarella Kapherin vieraina jonkin aikaa, sillä myrsky kesti yllättävän pitkään. Kapher oli mielissään siitä, että sai juttuseuraa. Hän kertoi kaksikollemme jopa puhelleensa "näkymättömälle ystävälleen" pahimpina aikoina. Ihmisiä, joiden kanssa keskustella, hän näki varsin harvoin, kun postinkantajamatorankin jätti viikon lehden yleensä laiturille.

Ennen pitkää myrsky alkoi laantua, ja Kepe ja Snowman päättivät jatkaa matkaa. Myrsky oli kuitenkin napannut veneeseen unohtuneet kartat ja viskonut ne ympäri saarta. Niiden keräämiseen kului taas aikaa, ja Kepe alkoikin jo miettiä itsekseen, miten paljon aikataulusta jo jäljessä oltiin.

Kun he nousivat veneeseen, Kapher kiiruhti vielä rantaan, sillä hänellä oli vielä jotain tärkeää asiaa.


Klaanilinnake, Kepen verstas

Kepen varasto oli pilkkopimeä. Pahvilaatikoilla täytettyjen hyllyrivien viidakon keskeltä kuitenkin paistoi yksinäinen, keltainen valo. Valo oli peräisin lyhdystä, jota kantoi sangen kummallinen otus. Joku olisi sanonut sen olevan hirviö tuhannen jalan syvyydestä meren pohjasta, jonkun toisen mielestä se taas näytti ylikasvaneelta lelufiguurilta. Tämän otuksen nimi oli Dox.

Dox asteli varovaisesti äänettömässä pimeydessä. Hän kurkisti joka nurkan taakse varmistaakseen, ettei siellä ollut ketään. Pari kertaa hän hätkähti oman lyhtynsä luomaa varjoa. Hän vannoi mielessään, ettei Verstaan Vaanija saisi häntä kiinni.

Eräällä hyllyllä oli taas lupaavan näköinen laatikko. Hän nosti sen alas, ja huomasi, että se oli avattu vastikään. Pölyssä oli muutamia tunnistamattomia sormenjälkiä. Hän aukaisi kannen ja manasi mielessään. Sisältö oli jo viety, vain pakkauspehmusteet olivat jäljellä. Hän jatkoi turhautuneena matkaansa.

Pian hän saapui varaston seinustalle. Sivuhuoneeseen vievässä ovessa oli lupaavan näköinen kyltti. Hän tarttui kahvaan ja käänsi. Ovi aukesi kivuliaasti naristen.

Hän astui huoneeseen. Siellä leijui tuoksu. Hänen voittonsa, saaliinsa tuoksu. Hän huomasi laatikon hyllyllä, otti sen, ja laski lattialle. Hän avasi sen, ja huomasi, ettei vaivannäkö ollut turhaa. Hän nosti esineen ja ihaili sitä hetken. Mikä muotojen harmonia, mitkä värit, mikä kulttuurillinen rikkaus.
Juuri silloin pimeästä kantautui selkäpiitä karmiva, syvä karjaus. Hän nousi salamannopeasti ja kääntyi etsimään sen lähdettä. Hänen sydämensä miltei pysähtyi, kun lyhdyn valaiseman alueen reunalle laahusti pimeästä karmaiseva ja nälkäinen hahmo.
"Hattuuu..." vaikersi Ignika.


--------------------

Top
Guardian
Posted: Sep 26 2010, 11:33 PM


Tuomari
Group Icon

Group: Admin
Posts: 8,388,607
Member No.: 5
Joined: 5-February 07



Ath-Koro

Kylässä oli paljon lämpimämpää kuin muulla saarella. Se ei silti tarkoittanut, että siellä olisi ollut lämmintä.
Guardian seurasi Ath-Koron kylän läpi marssivaa Guneita ja tämän perässä seuraavia soturimunkkeja. Kylä ei ollut suuri, mutta Matoraneja oli paljon.
Monenväriset ja monenkokoiset Matoranit joko hakkasivat puolijäisiä puuklapeja osiin, syöttivät puolijäisiä puuklapeja suuriin nuotioihin tai istuivat mahdollisimman lähellä suuria nuotioita nautiskellen ruokahetkestä. Kylän pienten puumökkien sisällä työskenneltiin ahkerasti.

Kylän keskellä oli suuri, valkoinen teräsrakennus, jonka sisäänkäyntiä koristivat suuret kivipylväät. Oli sanomattakin selvää, että rakennus ei näyttänyt sopivan muuhun kylään.
Rakennuksen valkoisille seinille oli maalattu kuvioita punaisella värillä. Kuviot olivat samoja kuin Gunein ja soturimunkkien naamioissa.

"En tunnista kirjakieltänne", Guardian sanoi varovaisesti. "Luulin ensiksi, että käyttäisitte Voya Nuin kirjoitustyyliä, mutta kun yritän lukea sitä, saan pelkää sanasotkua."

Gunei hymähti. "Kielemme on vanhaa", hän sanoi. "Se, mitä näet Suuren Temppelimme seinillä, on ollut olemassa kauemman aikaa kuin sinä tai lajisi."

"Ymmärrän", Guardian sanoi. "mutta mitä temppelissänne lukee?"

Gunei pysähtyi ja näytti tulkitsevan kieltä mielessään ennen kuin vastasi.
"Minä olen Ath, rakastava isäsi", hän sanoi kunnioittavalla äänensävyllä. "Työskentelevä Matoran on onnellinen Matoran."

Guardian tutki temppeliä katseellaan. Se ei ollut millään tapaa samanlainen kuin yksikään temppeli, jossa hän oli ollut elämänsä aikana. Sen kliininen valkoisuus sai hänet epäilemään, että rakennus ei ollut aina ollut temppeli. Rakennus muistutti enemmänkin jonkinlaista tehdasta tai tutkimusasemaa.

"Ath", Guardian sanoi ääneen kuin olisi maistellut sanaa. Suuri joukko kylässä työskenteleviä Matoraneja kääntyi häntä kohti. "Minä jo luulin, että kaikki Matoranit pitivät Mata Nuita Suurena Henkenä."

"Me emme palvo kuolleita jumalia", Gunei sanoi hiljaa.

Guardian päätti olla vastaamatta ja seurasi kulkuetta. Raskaasti aseistetun ja taisteluun koulutetun soturimunkkijoukon uskonaiheen pilkkaaminen ei olisi erityisen loistelias idea.

Lopulta he saapuivat valkoisen temppelin juurelle. Sen suuren oviaukon edessä seisoi kuusi kaapuihin verhoutunutta hahmoa, jotka olivat tarkalleen Toan kokoisia. Hahmot eivät vaikuttaneet liikkuvan ollenkaan, vaan seisoivat kuin jäätyneinä. Ainoa merkki siitä, että ne olivat eläviä oli höyrystynyt hengitys, jota tuli ulos kaapujen sisältä.

Miksi niitä on aina kuusi, Guardian mietti katsoessaan Toamaisia hahmoja. Hahmot eivät liikkuneet temppelin suuaukolta ennen kuin Gunei käski.

Jos mahdollista, temppelissä oli vielä valkoisempaa kuin ulkopuolella, mutta ennen kaikkea siellä oli lämmintä. Soturimunkkeja oli kymmeniä. Jotkut heistä rukoilivat ja jotkut taistelivat keskenään harjoituksenomaisesti.
Gunei kääntyi.
"Ystävä, klaanilainen", hän aloitti. "Nyt, kun emme enää ole metsässä, jossa kaikella on korvat tai kylässä, jossa työväki voi kuulla asioista, joilla sen ei pitäisi päätään vaivata...kerro asiasi."
Guardian ei vastannut. Hän käänsi katsettaan ja tarkkaili ympärillään olevaa temppeliä.
Röntgen. Päälle
Kiikarisilmän valo muuttui valkoiseksi ja Guardian sulki jäljelle jääneen silmänsä. Hän päätti skannata temppelin täysin nähdäkseen potentiaaliset salakuuntelijat, mutta tajusi hämmästyksekseen, että katse ei läpäissyt seiniä.
Röntgen. Pois. Skanneri. Päälle.
Skanneri sai tietoa vain Matoraneista. Sen keskittäminen kohti seiniä ei antanut mitään. Kyseessä ei ollut edelleenkään tavallinen temppeli.
Skanneri. Pois.

Guardian katsoi Guneita silmiin.
"Voisimmeko käydä tämän keskustelun kahden kesken?" hän sanoi. "Jossain, jossa seinilläkään ei ole korvia."



Klaanin linnake, komentohuone


Tawan takana oli tuoli, mutta hän ei istunut. Klaanin johtajan, tuon naispuolisen sähkön Toan sinisten silmien edessä oli suuri joukko näyttöjä, joista linnakkeen tapahtumia kykeni tarkkailemaan, mutta hän ei keskittynyt niihin.
Tawan kädessä oli kommunikaatioväline. Se oli pieni ja metallinen, ja sen voimanlähteenä toimi pieni sininen kristalli.

"G", hän sanoi laitteeseen. "Kuuletko minua?"

Vastausta ei tullut. Joko Guardianin kommunikaatiolaite oli rikki tai hän oli paikassa, joka esti signaalin kulkua.
Tawa heitti laitteen turhautuneena maahan ja kirosi vaimeasti.

"Sinun pitäisi oikeasti pitää tauko", telepaattinen naisääni sanoi. Tawa kääntyi.
Punainen Visorak katsoi ovenraosta komentohuoneeseen.

"Visokki, pärjään kyllä ihan hyvin", Tawa sanoi vanhalle ystävälleen hymyillen. Visokki osasi Matorania paremmin kuin yksikään toinen nelijalkainen, mutta kaikki ymmärsivät, että sanan "Bio-Klaani" lausuminen Visorak-suulla kuulostaisi uhkaukselta tappaa joku sirkkelillä.

"Hyvä kuulla", Visokki sanoi. "Mutta vaikka Guartsuun ei saisi yhteyttä, en usko että hänen tapauksessaan kannattaa olla kovin huolissaan..."

Pieni hopeinen Ussal-rapu käveli Visokin jalkojen alta. Visokki nosti sen selkäänsä. Se vihelsi innostuneesti.

"Tulisitko pienelle kävelylle?" Visokki kysyi Tawalta. Tawa nyökkäsi ja lähti seuraamaan Visorakia.

He kävelivät pitkin käytäviä.

"Tawa?" Visokin telepaattinen ääni sanoi Tawan pään sisällä. "Pidetään tämä keskustelu päässäsi, eikö? Se olisi turvallisinta."
"Onko se pakollista?"

"En tiedä, mutta se on turvallisinta. Minusta tuntuu, että joku tarkkailee meitä. Olen Rahi, me tunnemme nämä asiat."
"Minuakin epäilyttää tämä koko juttu. Torakoita, Zyglakeja, Skakdeja. Ei voi olla sattumaa."

"Kyllä, mutta jokin osa minussa aistii jotain suurempaa. Taustalla on liikkeellä voimia, jotka ovat liian suuria meille. Tunnen jotain..."
Visokin ajatus katkesi. Sekä Tawa että Visokki pysähtyivät ja katsoivat toisiinsa. Molempien alitajunnassa oli hetkellinen hiljaisuus.
"Jotain alkukantaista", Visokin ääni sanoi telepaattisesti. "Jotain pimeydestä."

Tawa katsoi parasta ystäväänsä pitkään. Hän ei ymmärtänyt, mitä Visokki tarkoitti, mutta kykeni tuntemaan sen päänsä sisällä, koska heidän mielensä olivat yhteydessä.

"Et nyt ajattele pimeyttä", Tawa ajatteli. "Mielessäsi on ajatus, joka on paljon pelottavampi. Paljon lopullisempi."
Tawa ja Visokki katsoivat suoraan eteenpäin vavahtamatta. Sillä hetkellä molempien mielissä oli yksi ja ainoa sana. Kun he ajattelivat sitä, he kykenivät hetkellisesti kuulemaan mielissään matalan sydämentykytyksen.

"Tyhjyys."


--------------------

user posted imageuser posted image
Top
Nöpö
Posted: Sep 26 2010, 11:36 PM


Virallinen maskotti
Group Icon

Group: Admin
Posts: 17
Member No.: 90
Joined: 30-July 07



Visokin selkä


Myös Nöpö ajatteli vain yhtä sanaa.


"Nälkä."


--------------------
"Kuka vartioi vartijoita?"
-Plato

"Minä, senkin idiootti."
-Nöpö
Top
1 User(s) are reading this topic (0 Guests and 0 Anonymous Users)
1 Members: Nenya
zIFBoards - Free Forum Hosting
Join the millions that use us for their forum communities. Create your own forum today.
Learn More · Register for Free

Topic OptionsPages: (66) « First ... 3 4 5 6 ... Last »



Hosted for free by zIFBoards* (Terms of Use: Updated 2/10/2010) | Powered by Invision Power Board v1.3 Final © 2003 IPS, Inc.
Page creation time: 0.1032 seconds | Archive