Kaukainen tuntematon saari

Matoro ja Xxonn seisoivat tuntemattoman saaren hiekkaisella, Matoranien ja Visorakkien välisessä taistelukentällä. Krika oli juuri siirtänyt heidät Destralilta saarelle.

He eivät ehtineet ajatella kovin kauan aikaa, kunnes iso Rhotuka lensi heitä päin. Jään Toa ja Äksä hyppäsivät pois tieltä. Koska ei ollut paljon järkeä lojua maalla ja odotella kuolemaa, he päättivät taistella. He päättivät auttaa Matoraneja, koska jos auttaisi Visorakeja, saisi palkinnoksi erikoiskutsun heidän illallsipöydän tarjottimelle. Xxonn otti kuolleen Makutakenraalin tykin ja alkoi ampua Visorakeja. Matoro taas ampui energialla miekastaan.

Xxonn huomasi kaukaisuudessa, kuinka pari Visorakkia ympäröi yhden Matoranin, ja kun he lähtivät pois, ainoa, mikä jäi jäljelle Matoranista oli hänen vahvoilla leuoilla pureskeltu ruumis. Äksä olisi halunnut auttaa häntä, muttei voinut, kun hän oli liian kaukana. Kukaan ei voinut olla näkemättä, kun iso Rahi hyökkäsi Zivonin kimppuun, mutta iso Visorak vain tarttui sitä, piteli sitä paikoillaan ja pisteli sitä kuoliaaksi hännällään. Matoro näki, kun 7 Visorakkia hyökkäsi Äksän kimppuun, joten hän riensi apuun. Matoro onnistui käristämään niistä suurimman osan ja Xxonnilla oli voimaa vielä tappaa loput. Äksä ja Matoro lähtivät auttamaan Matoraneja, joitten kimpussa oli kymmeniä Visorakkeja. He tappoivat monia Visokkeja, kunnes yksi niistä pisti Matoroa takaa. Hän karjaisi. Xxonn kääntyi ja katsoi, mitä oli tekeillä. Hän halusi mennä apuun, mutta hänen piti puolustaa itseään. Matoro taas jäi makaamaan maahan. Hän ei pystynyt nousta.

Hänellä vain sumeni näkö.....

***

Matoro yritti avata silmiään.

Hän makasi jollakin, katse ylöspäin. Hän näki kivisen katon.

"Varovasti nyt", joku sanoi, "pyörryit, kun sinut puraisi tuo ilkeä Visokki"

Jään Toa voihkaisi.

"Joo. Yleensä se sattuu"

Matoro käänsi katsettaan ja näki ruskean Matoranin.

"Missä minä olen?", Toa kysyi.

"Olet turvassa", Matoran vastasi.

"Mikä paikka tämä on?", Matoro kysyi voihkaisten, "mikä saari?"

"Tämä saari on Iganata", Matoran vastasi, "Tai ainakin kutsumme sitä sillä nimellä."

"Missä me olemme juuri nyt?"

"Tämä on tukikohtamme. Ainoa piilopaikkamme Visorakeilta. Mutta joskus tulee aika, kun meidän aikamme tulee. Kun ne pääsevät tänne, ja me kaikki kuolemme"

"Miksi minä en ole kuollut?", Matoro kysyi.

"Me nähtiin, kuinka sinä taistelit. Emme voineet jättää sinut kuolemaan. Joten toimme sinut tänne, kun saimme mahdollisuuden. Ajattelimme, että voisit auttaa meitä. Mutta jos haluat lähteä, lähde vain. Luulisimme, että voisit suostua auttaa meitä. Mutta lähteminen ei ole helppoa. Visorakkeja on kaikkialla ympärillä."

Sitten Matoro muisti Xxonnin.

"Muuten, oletteko nähneet sellaista isoa tyyppiä? Sellaisen punaisen, jolla on robottisilmä ja tykki toisessa kädessä."

"Ai, hänet", Matoran aloitti, "Joo. Näimme hänet. Hän taisteli hyvin..."

"Kuoliko hän?"

"Ei. Mutta hän haavoittui todella pahasti. Hän on nyt nukkumassa toisessa kammiossa"

"Voinko nähdä hänet?"

"Riippuu. Pystytkö kävelemään?"

Matoro yritti nousta. Se sattui aluksi ja tuntui epämukavalta, mutta hän pysyi pystyssä.

"Muuten", Matoran sanoi, "En vielä ole esittäytynyt. Nimeni on Irvan"

"Matoro the Blacksnow", Matoro vastasi.

"Mukavaa tavata, Matoro", Irvan sanoi.

"Voitko nyt viedä minut hänen luo?"

Irvan lähti kammiosta. Matoro seurasi häntä. Hän huomasi, että koko huone oli kiveä, paitsi maassa oli hiekkaa. Kun hän lähti kammiosta, hän huomasi, että he olivat maanalaisessa kivisessä tunnelissa. Irvan vei hänet toiseen kammioon. Kammiossa, Xxonn lojui kivisellä "sängyllä". Oikea jalka näytti veltolta ja käsitykki näytti toimimattomalta.

"Jalka on vähän havoittunut", Irvan sanoi.

"Voimme ehkä parantaa sen", hän jatkoi."Pystymme ehkä paikkaamaan luun, jos se johtuu siitä"

"Ettekö siis tiedä, mistä se johtuu?", Matoro kysyi.

"Emme ole vielä tutkineet häntä, mutta ehkä olisi viisainta tehdä se, kun hän nukkuu."

Siinä samassa hän kutsui paikalle kaksi lääkintämisetä. Hän sanoi niille jotain ja he alkoivat sorkkia Äksän jalkaa jollakin välineellä.

"Ehkä heille pitää antaa hieman yksityisyyttä", Irvan sanoi ja ohjasi Matoron pois kammiosta.

Sitten Matoro huomasi, ettei hänen vyöllään ollut Itrozin kansiota Destralilta.

"Kansioni!", hän huudahti.

"Anteeksi?", Irvan sanoi.

"Minun vyölläni oli kansio. Oletko nähnyt sitä?"

"Ai. Sitä. Panimme sen talteen. Haluatko, että esittelen kansani ensin? Silloin voisin viedä sinut kansiosi luo."

"Hyvä on..."

Irvan esitteli paikkoja Matorolle. Tukikohta näytti isolta kiviseltä muurahaispesältä. Hän myös kertoi, kun tappajahimoinen Makuta, nimeltä Iredax tunkeutui saarelle ja alkoi luomaan Visorakkeja, Protodermisluolasta, joka oli saarella. Aluksi he halusivat puolustaa kotimaataan. Kun monet heistä olivat kuolleet, he päättivät hylätä saaren ja paeta. Se ei kuitenkaan onnistunut, kun Visorakit olivat kaikkialla ja tappoivat kaikki, ketkä lähtivät pois. Myöhemmin, he loivat ryhmän, jota kutsuttiin Iganatan Puolustusryhmäksi.

Irvan myös esitteli Matorolle tukikohdan asukkaista.

"Hienoa", Matoro sanoi, "visitko nyt viedä minut kansion luo?"

"Hyvä on", Irvan vastasi ja vei Matoron tunnelia pitkin toiseen kammioon, joka oli vahvasti vartioitui.

"Tuossa se on" hän osoitti.

Matoro näki paksun kansion, ison mustan tykin vierellä. Hän otti sen ja alkoi lukea sitä heti paikalla.

Kaukainen saari, Matoran-tukikohta

Matoro tunsi olonsa huojentuneeksi. Destralilta hankittu Itrozin kansio oli edelleen tallessa.
Vain kaikki muu oli pielessä. Se oli pieni haitta se.

Matoro käveli hetken yksin kivikäytävillä. Tukikohta oli ankea kivikolossi. Se oli ainut paikka jossa Matoranit elivät. Matoron tunteet käski tekemään jotakin näiden matoranein hyväksi. Järki sanoi toisin.
Lisäksi jokin outo asia tunteiden ja järjen rajamailta käski hankkia Nimdan.

Toa asetteli asioita päässään tärkeysjärjestykseen. Ensinnäkin hän halusi syötävää.
Toisena hän tutkisi dokumentit ja hankkisi Äksän kuntoon. Sitten he tutkisivat missä ovat.

Matoro tuli kiviseen sairashuoneeseen. Eräs hopea matoran lähti samalla huoneesta.
Äksä istui sängyllään jalka sidottuna. Hän selvästi voi jo paremmin.

"Päivää. Mikä on olo?", Matoro kysyi tuttavallisesti.
"Mikäs tässä. En saa rasittaa jalkaani pariin päivään.", Äks vastasi.
Matoro näytti miettivän.
"Hei, lepää sinäkin. Et ole kunnossa.", Xxonn sanoi rennosti Matorollle.
"En osaa levätä tälläisellä hetkellä.", Matoro aloitti.
"Pitäisikö sinusta meidän auttaa näitä matoraneja?", hän kysyi.

"Öööh. Kyllä minusta.", toipilas vastasi sängyltä.
"Noh, katsotaan lisää jossain välissä. Menen tutkimaan sijaintimme ja tämän kansion.", Matoro kertoi ja lähti huoneesta.

Pian matoranit opastivat hänet Irvanin luo sotkusieen huoneeseen, joka oli täynnä karttoja, aseita, kirjeitä ja muuta epämääräistä. Kaiken keskellä saaren kovia kokenut johtajamatoran mietti tulevaa. Irvanilla oli ruskea haarniska sekä kanohi Miru, josta puuttui pieni pala poskesta. Se myös näytti kovin kuluneelta.

Hän havahtui vieraan tullessa huoneeseen.

"Eh, päivää.", Matoro tervehti. "Onko täällä karttaa tästä ja lähisaarista?"

Irvan kaiveli paperietaan ja heitti kellastuneen kartan Toan eteen pöydälle. Vanhaan karttaan oli piirretty Iganatan saari sekä muutamia saaria sen pohjoispuolella. Etelässä oli kerrottu olevan pelkkää merta.

"Nämä pohjoisessa olevat saaret ovat asumattomia?", Matoro kysyi.
"Emme tiedä mitä niistä on jäljellä visorakien jäljiltä.", Irvan kertoi apeana.
"Missähän suunnassa olisi Metru Nui täältä katsottuna?", Matoro kyseli, aloittaen mielestään tunnetuimmasta maamerkistä.
"Voi, se on kaukana kaukana. Sinne matka kestää ikuisuuksia ja taas ikuisuuksia."
"Ööh. Entäs Eteläinen Manner? Haen ilmansuuntaa."
"Eteläinen Manner - ironista kyllä - on kaukana pohjoisessa.", Irvan kertoi.
Matoro alkoi hahmottaa missä he olivat. Eteläisillä saariketjuilla.

Jään Toa lähti huoneesta pois ja jäi hänelle ja Xxonnille annettuun pieneen puukalusteilla sisustettuun huoneeseen. Hän heitti Destralilta ottamansa kansion pöydälle ja istuutui.

Kannessa luki suurella "Makuta Itroz".
Toa avasi tummanruskean kansion ja mursi Veljeskunnan sinetin. Sen sisällä makasi useita vanhoja paperidokumentteja.

Ensimmäisessä kerrottiin sitä samaa mitä Manu oli kertonut, Makutojen - tai Itrozin esihistoriaa. Matoro mietti olivatko kaikki Makutat eläneet alunperin täysin samalla tavalla.

Sitten tuli useita piirroksia, ensin Makutasta ja sitten tämän raheista. Niissä oli oudointa se, että Itrozilla ei ollut päässään kanohi Cencordia, joka hänen paikallaan kuitenkin oli seinällä. Toa skippasi ne tylysti ja jatkoi penkomistaan.
Sitten hän löysi jotakin kiintoisaa.
Sisäansio nimeltä "Projekti Nimda".

Matoro avasi sen nopeasti. Siinä oli ensin kuvia Nimdan sirpaleista sekä hapertunutta tekstiä niiden alla. Siitä ei saanut mitään selvää.
Sitten tuli pitkä tekstipätkä aiheesta "Tutkimus myyttisitä artekrafteista". Siitä ei paljastunut juurikaan mitään mielenkiintoista.

Sitten tuli tekstiä projektista, jossa pyrittiin luomaan ase joka hyödynsi Nimdan voimaa.
Paperi oli revitty puolivälistä sivua.
Seuraavassa paperissa luki vain "Projekti epäonnistunut" punaisella.

Matoro siirsi alakansion pöydälle ja kävi taas dokumenttien kimppuun. Henkilökuva Makutasta. Lista luoduista Raheista. Teloitussyy.

Matoro avasi viimeisen ja luki sen.
"Teloitettu epäonnistumisessa uskotussa tehtävässä sekä Makutain velvollisuuksien laiminlyönnistä."

Sitten kansio loppui.

Matoro tuijotti tyhjyyteen hetken. Sitten hän ryhdistäyti ja otti kansion uudestaan käsiinsä. Jokainen tavu olisi luettava kaikkien mahdollisten mainintojen löytämiseksi

Meri



Tuuli puhalsi ulapalla, nostattaen korkeita aaltoja. Keltamusta skakdi seisoi rauhassa perämies-skakdin vieressä laivan puisella komentosillalla.

Gaggulabio seisoi lippulaivansa, Akbsklsdflsfldaxin komentosillalla. Hän oli saanut juuri tiedon siitä että Notfun oli lähtenyt satamasta. Hän oli pistänyt Skakdien koko laivaston, kolme alusta, liikkeelle. Laivat eivät olleet kovin hääppöisä, mutta ne riittäisivät Notfunin piraattilaivan tuhoamiseen. Gaggulabio halusi takaisin sen, mitä Notfun oli tältä anastanut.

Kärkimmäinen skakdien puulaivoista oli jo ampumaetäisyydellä Notfunin joukkojen laivasta. Operaatio Kumiankka oli aloitettu.
Joku skakdi oli kysnyt Gaggulabiolta hetki sitten operaation nimen alkuperää. Sama Skakdi oli nyt ladattu tykkiin.

Kumiankkoja satoi Notfunin laivan kannelle. Kapteenimatoran nauroi röhönaurua nähdessään "vaaralliset" ammukset.

Sitten ne alkoivat räjähdellä. Laivan miehistö juoksi ympäriinsä puolipaniikissa. Sitten alkoi sataa kuulia. Eräs huono-onninen skakdi ammuttiin tykillä purjeeseen.

"EI EI EI EI EI!", Notfun huusi täysillä kaivaen pistooliaan. Kaksi laivaa tulittivat hänen alustaan molemmilta sivuilta ja kolmeas kulki takavasemmalla. Hän tiesi niiden kuuluvan Gaggulabiolle joka halusi häneltä vihreää mönjää.

"Kapteeni! Mitä me teemme!", Jardirt huusi komentosillalle.
Silloin Notfun tarttui ruoriin ja alkoi kääntä äsitä täysiympyröitä. Skakdien sotalaivassa jokainen ihmetteli. Notfunin sotalaivassa jokainen ihmetteli.

Yön Timo muutti hitaasti kurssiaan törmäyskurssille yhden laivan kanssa.

Silloin Matoranien suuremman laivan kylki iskeytyi Skakdilaivan keulaan tuhoisin seurauksin. Matelijamaisen miehistön laiva iskeytyi ensin hieman taaksepäin ja sai sitten täyslaidallisen
Yön Timon tykeisetä. Notfunin laivan keula oli kärsinyt tuhoja mutta mielipuolinen kapteeni jatkoi laivan manoveerusta Gaggulabion lippulaiva Akbsklsdflsfldax pääsi tulitusetäisyydelle, ja huono-onninen kurssiltaan puskettu laiva jäi sekä Skakdien että Notfunin laivojen tulitukseen.

"Arrr! Tuhotkaa ne liskoörvelit!", Notfun karjui komentosillalla, ruori toisessa kädessä, rommipullo toisessa. Hän pyöritteli ruoria satunnaisesti eri suuntiin. Joka suunnassa räjähteli kuulien iskeytyessä puisiin kylkiin. Joitakin räjähtäviä kumiankkoja vielä lenteli taivaalla.

Bio-Klaanin linnoitus

Konguboss heräsi.

"Olipas jännä uni"

Aamu oli koittanut ja aurinko paistoi. Hän otti kylmiöstään vihreää poreilevaa juotavaa. Se oli erittäin raikasta ja virkistävää. Hän avasi oven ja lähti kävelemään kohti rappusia, jossa hän kompastui ja lensi rappuset alas.

"WHEEEE HEEEE!"
"Mitä ihmettä sinä riehut?" ohi kävelevä Toa kysyi.

Ilman Toa astui hotellin pääovesta ulos ja lähti kävelemään kohti Lehu-metsää. Taas.

Lehu-metsä

Hän kiipesi puuhun lepäämään. Ilma Burnak kiipesi samaan puuhun. Toa nukkui ylhäällä. Rahi alkoi nuolemaan Toan naamiota. Hän heräsi.

"WHEEEE!"

Konguboss istuutui Burnakin viereen. Hän hyppäsi puusta alas, hidastaen vauhtia Mirulla, mutta Burnak seurasi häntä.

"Okei", Konguboss mietiskeli, "tiedän että et ymmärrä minua, mutta miksi seuraaat?"

Rahi hankasi päätänsä Toan jalkaan. Hän ajatteli, että ei olisi pahitteeksi, jos hän ottaisi Burnakin omakseen. Toa nimesi sen Burnikiksi, joka muistuttaa vähän nimeä Burnak.

Zyglakien historiikki, tekijänä: Flygel

Olet varmaan kuullut monesti tarinoita petollisista Zyglakeista, jotka seilaavat merirokkojen peittämillä aluksilla, ryöstelevät rannikkokaupunkeja ja tappavat niin Toat, Matoranit kuin monet muutkin olennot räjähtävillä keihäillään ja raa’alla voimallaan. Olet myös voinut kuulla siitä kuinka Suuret olennot kirosivat Zyglakit, vahinkolapsinaan. Aina kaikki ei ole ollut näin. Tämä on katsaus Zyglakien historiaan.

Zyglakien tarina alkoi kauan ennen universumin syntymää, kun suuret jumalat, Suuret olennot loivat uusia elämänmuotoja. Heidän epäonnekseen, osasta materiaa muodostui petomaisia Zyglakeja.
Suuret olennot eivät pitäneet Zyglakien ulkonäöstä ja olemuksesta ja asettivat lajille kirouksen, joka tulisi vaikuttamaan Zyglakeihin koko universumissa. Zyglakit pakenivat Matoranien universumiin, ja alkoivat asuttamaan alueita jonne ehtivät ensin asettua. Kaikki meni hyvin jonkin aikaa, ja Zyglakeista tuli hallitseva merimahti nuoressa universumissa. Zyglakien suuret lippulaivat partioivat hopeisen meren ulapoita ja Zyglakien rantakaupungit loistivat ylväinä rannikoilla. Tämä kaikki kuitenkin loppui kun Suurten olentojen suosima laji, Matoranit asettuivat universumiin.
Ensitöikseen nämä jumalten lellikit alkoivat vaatimaan monien muiden lajien asuinalueita itselleen, perusteena oli Mata Nuin tahto. Näissä vainoissa Zyglakit menettivät monta dynastiaansa, ja alkoivat asuttamaan universumin kolkkia joissa moni ei tahtonut elää.

Tällöin Zyglakit keksivät myös perustaa kaupunkeja veden alle ja rakentaa kelluvia saaria.
Zyglakit alkoivat vaatia alueita itselleen, kun oli kulunut jonkin aikaa ja katkerat Zyglak-sukupolvet halusivat oikaista vääryyden jota Matoranit olivat heitä vastaan tehneet. Matoranit vielä kutsuivat Zyglakeja raheiksi ja säilyttivät joitain kaapattuja Zyglakeita Metru Nuin kaupungin Arkistoissa.
Tämä johti siihen että Zyglakit alkoivat toden teolla vihata Matoraneja, ja perustivat tukikohtia Eteläisille saarille, joilla Matoranien tarujen mukaan ei asunut Raheja älykkäämpiä olentoja. Zyglakit saivat asuttaa saaria melko vapaasti, kunnes Kuuden kuningaskunnan liiga nousi valtaan, tuhoten näitä Zyglakien linnoituksia. Zyglakit regeneroituivat ja alkoivat asumaan merenalaisissa kaupungeissaan, samalla palvoen Skakdien Irnakk-tarusta inspiraatiota saanutta Rhak’elakk hirviöjumalaa, joka Zyglakien tarujen mukaan tulee Demoninsa kanssa maan päälle, syöden valon ja varjon, jolloin jää vain tyhjiö, jota Zyglakit hallitsevat. Hirviöjumalan todenperäisyyttä ei ole koskaan todistettu, ja monet suhtautuvat siihen skeptisesti.


Loppu Flygelin muistiinpanosta oli revennyt irti, jättäen jälkeensä ikäviä riekaleita pöytälaatikon pohjalle.

Järvi


Glatorianking ja Umbra sekä Qewa olivat valkoisessa, luista tehdyssä häkissä veden alla, Zyglakien eräässä kodassa. Häkki oli pyöreähkö ja todella ahdas, jolloin Gekko ei voinut edes istua suorassa. Kodan lattialla oli rikkoutuneita Kanohi-naamioita ja erilaisia osia jotka olivat joskus kauan sitten kuuluneet Matoraneille tai Ortoneille. Zyglakit olivat vanginneet kolmikon muutamia tunteja aiemmin, vieneet heidän aseensa ja happilaitteensa ja jättäneet heidät ilman naamioita tänne häkkiin kuolemaan. Zyglak-joukko oli uhannut uhrata heidät hirviöjumalalleen, Rhak’elakkille tulevien päivien seremonioiden aikana.

Umbra mietti kuumeisesti mitä tekisi tässä tilanteessa. Tykki oli nyt Glatoriankingin oudon kaksosen ja hullun Zyglak-tiedemies Flygelin käsissä. Kaksikko olisi vaarallinen yhdessä toimiessaan, mutta Umbra oli saanut kuulla kaksikon vanginneilta Zyglakeilta että nämä eivät tienneet mitään tykistä. Se että muut kuin Flygel eivät tykistä tiedä, voisi tulla Umbralle ja Glatoriankingille arvokkaaksi tiedoksi ja he voisivat käyttää sitä Flygeliä vastaan. Nyt kuitenkin piti keskittyä siihen miten päästä pois täältä vankilasta.

Umbra kokeili ties kuinka monetta kertaa voimiaan. Hän keskitti kaiken energiansa ruumiinsa violetin muuttamiseksi kellertäväksi. Umbran ruumis alkoi hohtaa kellertävää valoa kun isohko Matoran otti yhteyden muinaisiin elementaalivoimiinsa. Laittaen silmät kiinni ja istahtaen lootusasentoon, Umbra heilautti etusormellaan kohti rautalukkoa.
Glatorianking katseli kuinka Umbra koetti ottaa yhteyden elementaalivoimiinsa. Umbra mutisi jotain itsekseen, koettaen samalla tehdä outoja liikkeitä sormellaan. Etusormi liikkui ilmassa, tehden kryptisiä kuvioita veteen.

”Mitä oikein yrität?” Glatorianking kysyi, kun Umbra loi veteen äärettömän lukua. Tämän jälkeen Umbra heilautti kätensä kohti lukkoa.

”Yritän ottaa yhteyden elementaalivoimiini, mutta se on todella vaikeaa ilman Kanohi-naamiota. Olen tulossa heikoksi ilman Pakariani”, Umbra kertoi. ”Toivon todella etten vaivu koomaan naamion puuttumisen takia”, Umbra kertoi.

”Älä vaivu pessimismiin, ystävä”, Glatorianking sanoi, lyöden nyrkillä rautalukkoa. Mitään ei tapahtunut.

Gekko alkoi hakata lukkoa toden teolla, mutta se ei tehnyt paljoa eroa mihinkään.

”Nazorakien tekemiä lukkoja”, Glatorianking sanoi. ”Näitä on perin vaikea murtaa tai tiirikoida”, hän kertoi murheellisena.

Koko vangitsemisaikansa ajan, Fikou Qewa oli kerännyt verkkoihinsa vapaana olevia ilmakuplia, joita oli ympäri häkkiä ja pyydystänyt kodassa olevia ilmataskuja verkkoihinsa. Hämähäkki piti yllä kolmikon happivarantoja pyytämällä lisää ilmaa seiteillään kalterien välistä.
”Olet hyvä lemmikki”, Umbra sanoi Qewalle, joka lassosi juuri uutta ilmakuplaa kodan seinältä. Lasso osui keppiin, joka kaatui kolisten lattialle.
Idea alkoi hahmottua Umbran aivoissa, kun hän tajusi jotain. Hän voisi kyllä lainata Qewan selässä olevaa Kanohi-naamiota ja saada voimansa käyttöönsä, mutta hän tajusi paremman idean vapautumiseen.

”Qewa, lassoa tuo seinällä oleva keihäs!” Umbra huusi, ilmakuplien lentäessä hänen suustaan, kun hän puhui. Glatorianking koetti vetää luukaltereita irti paikoiltaan, mutta huomasi nopeasti että ne olivat liian vahvaa materiaalia. Näissä luissa oli myös jotain tuttua.

”Umbra, tiedätkö mitä luuta nämä kalterit on?” Gekko kysyi ohimennen.

”En, miten niin?” Umbra kysyi, katsellen samalla kuinka Qewa ampui seittiä päin keihästä. Ensimmäinen meni ohi, toinen osui Matoranin raatoon ja katkesi, mutta kolmas kerta onnistui. Vihreä seitti osui Zyglakien räjähtävän keihään varteen, jolloin Umbra ja Qewa alkoivat vetää sitä kohti häkkiä.
”Nämä luut muistuttavat erehdyttävästi Matoranien ja Ortonien luita”, Glatorianking sanoi. Yhdestä luusta saattoi erottaa muutamia lihastenriekaleita, ja monissa luissa oli teräaseiden ja hampaiden jättämiä uurteita.

”Zyglakeilla tosiaan on karmaiseva tyylitaju”, Glatorianking puheli itsekseen, kun Umbra ja Qewa saivat kiskottua keihään lähelle häkkiä.

”Nyt pitää saada vain tuo kärki osumaan häkkiin”, Umbra sanoi, ottaen Qewan selässä olevan Pakarin. Vaikka Rahi rimpuilikin ja pani vastaan naamion lainaamista, Umbra asetteli hopeisen naamion päähänsä, saaden voimansa käyttöönsä. Nopeasti hän otti yhteyden painovoimaan ja muutti keihään painovoimaa sitten että keihään kärki olisi raskaampi kuin muu keihäs. Heilauttaen sormeaan, Umbra sai keihään nousemaan ylös vaakatasossa. Hän liikutteli keihästä kohti häkkiä, muuttaen keihään painovoimaa äkisti, jolloin keihäs iskeytyi voimalla häkin kattoon.
KRAPUUUM! ääni kuului kun keihään kärki räjähti, särkien häkin katon. Luupölyä levisi veteen ja kolmikko paiskautui häkin ovenpuoleiseen seinään.

”Aika lähteä täältä”, Umbra sanoi, alkaen uimaa Qewan keräämien happikuplien vapautuessa ympäröivään veteen. ”Ai niin”, Umbra sanoi, ”Tässä Qewa”, hän lisäsi, asetellen naamion Fikoun selkään.

Kolmikko lähti etsimään piilotettuja aseitaan ja naamioitaan Zyglakien linnoituksen sokkeloista.

Järvi, Flygelin mökki

Flygel oli vienyt tämän oudon muukalaisen kotiinsa katsomaan ulottuvuusporttitykkiä, koska ajatteli tämän voivan korjata tykin. Flygel oli saanut sen kuvan muukalaisesta, että kaikki ei ollut aivan kohdillaan olennon mielessä. Flygel aisti pahan tahdon ja suuren voiman ison soturin olemuksesta ja aisti kuinka jättiläismäistä Zyglakia muistuttava olento tutki koko ajan hänen hullua mieltään, joka oli täynnä sokkeloita ja labyrintteja.

Flygelin epäilykset olennon olomuotoa kohtaan nousivat entisestään, kun jättiläinen vastaili Flygelin kysymyksiin ennen kuin hän oli edes kysynyt niitä, ja kuinka jättiläinen tutki innokkaasti tykkiä, painellen sitä tietämättömänä.

"Ehkä on parempi että minä pidän tykkiä", Flygel sanoi, kun köriläs loi ulottuvuusportin lattialle. Flygel painoi tykin nappia ja portti sulkeutui.

"Pidäkin se tallessa, veljeni ei saa saada tykkiä", olento örisi.

"Veli, oliko se valkoinen tämän olennon veli?" Flygel mietti itsekseen, kun olento mulkoili häntä uhkaavasti. Penkki jolla köriläs istui oli alkanut rutistua kasaan, sillä eiväthän Ortonien luut nyt kaikkea kestä, karzahnin nimeen!

"Kyllä, veljeni Glatorianking haluaa tämän tykkisi päästäkseen omaan maailmaansa", punainen köriläs murahti vastaukseksi kysymykseen jota ei oltu edes esitetty vielä. "Ajatusten luenta on hieno voima, tiesitkös?"

Flygeliä karmi tämä hänen uusi liittolaisensa, mutta tuon oudon painovoimatyypin ja valkoisen soturin voittaminen vaatisi kaiken avun.

Flygel jäi kaksin punaisen jättiläisen kanssa tutkimaan tykkiä ja keskustelemaan jatkosta...

[spoiler=Krhm.]Kyllä niin aivan, G on tässä vähintäänkin yhtä paljon kirjoittajana kuin minä.[/spoiler]

Admin-siiven kokoushuone

Make sulki oven perässään, ja ja kääntyi voitokkaana kohti huoneen klaanilaisia. Nyrkissään hänellä oli Nimdan siru.
”Tilauksenne” hän hymähti ojentaessaan pienen metalliesineen Tawalle.
”Kiitos” keltainen Toa vastasi, ja kääntyi kohti parasiitin riivaamaa Snowmania. ”Viimeksi kun Snowie koski tätä sirua, hän sai yhteyden Visokkiin. Miten tällä kertaa?”

Hän nosti Snowmanin kättä, ja asetti sirun sen keskelle. Tawa puristi lumiukon käden nyrkkiin. Kaikki huoneessa katsoivat keskittyneinä sairasvuoteella makaavaa klaanilaista ja odottivat.



Snowmanin kasvojen tekohymy hyytyi hieman. Lumiukon sisällä olevan hahmon äänensävy kuitenkin pysyi samana. Snowmanin ja parasiitin äänen epäpyhä yhteensulautuma nauroi ivallisesti.
"Hihii. Vai niin. Mitä luulette saavuttavanne?"

Tawa ei vastannut loiselle. Muut huoneessa olijat tuntuivat ottavan tämän ikään kuin käskynä olla hiljaa. Snowmanin pää kääntyi klaanilaisesta toiseen löysin liikkein, mutta kaikki tuntuivat välttävän katsekontaktia.
"Hämähäkki pääsi tänne aiemmin juuri ja juuri", loinen sanoi. "Ja se pieni pää melkein käristyi sisältäpäin siinä kontaktissa. Miksi se pystyisi parempaan ny-"
Loisen puhe keskeytyi. Snowmanin kasvot menivät täysin tunteettomaksi.
Same osoitti lumiukon kättä sormellaan. Muut kääntyivät katsomaan. Kämmen puristi Nimdaa tiukasti ja voimakkaasti. Siru hohti sinistä, aavemaista valoa. Vähitellen valo alkoi toistua myös lumiukon silmissä.

"...hei, tyypit?" Snowmanin ääni ehti sanoa, kunnes toinen ääni peitti sen alleen. Snowmanin suulla huudettiin, mutta huutaja oli parasiitti. Se karjui petomaisesti usealla äänellä, mikä sai monet huoneessaolijat peittämään korvansa ja etenkin puolirahi Make näytti erityisen ahdistuneelta. Oli kuin hän olisi kuullut jotain, mitä muut eivät. Epäinhimillistä, sielua riipivää karjumista kesti aivan liian pitkään. Karjunnan alta kuului häiritsevää rikkinäistä radiota muistuttavaa kohinaa, joka pureutui hiljattain Tawan ja moderaattorien päihin.

Pian huuto lakkasi, mutta riipivä kohina jäi häiritsemään kaikkien huoneessaolevien ajatuksia. Yhä pöydällä makaava Snowman räpytteli nyt silmiään ja tiiraili ympäristöänsä. Lumiukko ei näyttänyt tietävän, missä oli, mutta Toan vilpittömästä katseesta kuitenkin näki, että hän oli paikalla. Hän ei ollut enää joku muu.
Tawa katsoi lumiukon kasvoja helpottuneena, mutta helpotuksessa oli pieni ripe epäröintiä. Admin lähestyi vuodetta hitaasti.
”Snowie?”
Lumiukko katseli ympärilleen, huomaten olevansa tuttujen kasvojen ympäröimä.
”Kaverit? Mitä... Mitä tapahtuu?”
”Yritämme selvittää, mitä pääsi sisällä tapahtuu” Kepe vastasi virnistäen. ”Vaikka minusta moinen tutkimus olisi pitänyt aloittaa jo vuosia sitten.”
Lumiukko hymyili takaisin. ”Sinä tiedät, mitä minä sinun mielipitäistäsi ajattelen.”
”Rationaalisia ja tieteellisen näkökulman antavia?”
”Uskottele sinä vain itsellesi noin.”
”...”
”...”

Kupe tarttui Snowien kädestä, ja katsoi tämän ranteeseen kiinnitetyn piippaavan laitteen mittareita.
”En millään tahtoisi keskeyttää rakentavaa juttutuokiotanne..” lääkintätoa aloitti ”...mutta tämä ei oikein lupaa hyvää.”

Kepe ja Snowman kääntyivät katsomaan. Kupe käänsi elintoimintoja skannaavan koneen näyttöä hieman. Snowmanin ruumiinlämpö oli vaarallisen korkealla ja elintoiminnot poukkoilivat hallitsemattomasti.
Lumiukko nielaisi hiljaa. "Ööööh. En ole mikään ekspertti näissä. Voisitteko...selittää?"

Kupe pudisti päätään. Hän nosti kättään varovaisesti ja osoitti sormellaan Snowien käden suuntaan. Kaikki kääntyivät katsomaan.
Snowmanin nyrkki oli puristunut yhä tiukemmin sokaisevan sinisenä hohtavan Nimda-sirun ympärille. Käsi tärisi halllitsemattomasti, vaikka Snowman oli muuten täysin rauhallinen.
"Ööööh."

Sitten tapahtui jotain muutakin. Sänkyyn kiinnitetyn näytön lukemat välkkyivät hetken, ja alkoivat sitten järjestäytyä uudelleen. Kupe, hoitajamatoran ja Kepe syöksähtivät varmistamaan johtojen liitoksia, mutta missään ei tuntunut olevan vikaa. Kupe kääntyi Snowien puoleen, joka vaikutti holtitonta kättään lukuun ottamatta aivan normaalilta.
”Mitä tapahtuu?” Make ihmetteli hieman hätääntynyt ilme kasvoillaan. ”Onko kaikki okei?”

Juuri kun Kupe oli vastaamassa, monitori rauhoittui. Lukemat palasivat mittaamaan lumiukon elintoimintoja, kaikki paitsi yksi.
”A-aivotoimintoja mittaava käyrä...” hoitajamatoran aloitti. ”Miksi se... pysähtyi?”
"Hehe", rehellisyyden nimissä erittäin huolestunut Kepe kuiskasi katsoen Snowieta silmiin. "Minä en ainakaan huomaa mitään ero-"
Kepen puhe keskeytyi, kun Samen valkoinen käsi peitti hänen virnuilevan suunsa. Kaikki tuijottivat mittareita ja havaitsivat kauhukseen Snowien ruumiin kaikkien elintoimintojen hidastuvan. Aivotoimintokäyrä oli jo täysin pimeänä.

"Snowman", Kupe sanoi katsoen elintoimintomittaria huolissaan.
"Niin?", vielä typertyneenä hymyilevä lumiukko kysyi.
"Olethan tosi rauhassa juuri nyt?"
"...ainakin yritän."
"Okei, tosi hyvä että olet rauhassa. Tämä seuraava lause on nimittäin vähän pelottava."
"Antaa palaa."
"Sinun elintoimintosi ovat pysähtymässä."

Snowmanin hymy hyytyi lopullisesti. Hän sanoi "apua", mutta niin hiljaa, että se oli vain luettavissa lumiukon huulilta.

"Mutta..." Tawa aloitti. "Miksi Visokki ei tee mitään?"

"Ehkä hän ei pysty", Snowman sanoi. Kaikki kuitenkin huomasivat, että nyt suusta tulevat sanat eivät olleet lumiukon omia. Lohduttomien äänten kuoro puhui jälleen.
"Hi hi. Ehkä täällä ei ole tarpeeksi tilaa. Hyvä yritys, hämähäkki."

Snowman räpytteli silmiään. Hän avasi suunsa puhuakseen taas, mutta nyt kuului vain hänen oma äänensä.
"Aaaah! Kuka tuo oli? Puhuinko minä juuri?"

Sitten yhdessä silmänräpäyksessä lumiukon ilme muuttui jälleen tyhjäksi ja ääni vaihtui.
"Hiii. En olekaan kokeillut näitä osia hänen päästään aiemmin. Saisinkohan sydämen pysäytettyä jostain kokonaan..."
Ruumiin ohjaus vaihtui välittömästi takaisin Snowmaniksi. Hän ei vaikuttanut kovin iloiselta sanomastaan ja kuulemastaan.

Kupe nielaisi. Hän nyökkäsi lääkintämatoranille ja osoitti laukkua, jossa leikkaustarvikkeet olisivat.
"Same ja Make! Voisitteko pidellä Snowmania paikallaan?"
Moderaattorit tarttuivat tuumasta toimeen äärimmäisen epävarmoina, kun Kupe ja lääkintämatoran valmistelivat leikkausvälineitä.

Loisen ääni hihitti jostain Snowmanin sisältä. Lumiukko itse näytti poikkeuksellisen ahdistuneelta. Lääkintäskannerin hiljenevä piippaus ei auttanut tilannetta yhtään.

"Naiset ja herrat", loinen sanoi lumiukosta, "tänään teemme tieteelliseen kokeen: Voikohan pelkoon kuolla?"

Tawa ja Kepe jäivät ainoina tuijottamaan lääkintäskannerin ruutua.
"Onkohan tämä ihan turvallista?" Kepe kysyi epäröivänä katsellen leikkausoperaation valmistelua. "Parasiitti on kuitenkin vielä täysin kunnossa, entä jos se-"
Kepe vaiennettiin tänään jo toista kertaa. Tällä kertaa käsi kuului Tawalle. "Mmmph rmmmgh?"
Tawa katsoi tarkkaan lääkintäskannerin ruutua. Hän ei ymmärtänyt näkemäänsä aluksi, mutta sitten se valkeni.

Näytölle muodostui sanoja.

Älkää.

Leikatko.

Parasiitti.

Vahva.

”Kaverit? Miksi te hiljenitte?” Snowman oli hämillään, ja huolestuneen näköinen. Sanat jatkoivat ilmestymistään monitorin ruudulle.

Snowman.

Kuolee.

”Heeeei. Mitä tapahtuu?”

Same lois Snowmaniin tylyn katseen, ja lumiukko tajusi vaieta.
”Visokki?” Tawa kysyi hiljaa, pitäen katseensa monitorissa.

Minä.

Oma.

Elegantti.

Itseni.

”Jos emme voi leikata parasiittia isti Snowmanista, niin mitä voimme tehdä?”

Voisitte.

Kuunnella.

Kohinaa.

Klaanilaiset katsoivat toisiaan yllättyneinä, eivätkä oikein tienneet, mitä tehdä. Kaikki koettivat olla hiljaa, ja kuunnella, mutta parasiitti piti huolen, ettei se ollut helppoa.
”Hih. Tein juuri kiintoisan havainnon. Ilmeisesti pelkojen syntymiseen vaadittavia ärsykkeitä voi muovata melko vapaasti.”

Kuunnelkaa.

Kohinaa.

”Mutta mitä tapahtuu” parasiitti jatkoi ”jos niitä ärsykkeitä keksii lisää. Ja lisää. Ja lisää.”

Kohina.

Same sulki silmänsä ja mielensä, koettaen keskittyä aivoissaan kuuluvaan taustameluun. Visokki yritti ottaa heihin yhteyttä, ja parasiitti teki parhaansa estääkseen sen.

Snowmanin hengitys kiihtyi, ja kuulosti kaikin puolin ahdistuneemmalta. Lisäksi hänen katseessaan tapahtui jotain. Asteittan, mutta selkeästi lumiukon silmissä näkyi kauhu.
”Snowman?” Kepe kiinnitti huomionsa vuoteella makaavassa klaanilaisessa tapahtuviin muutoksiin.
”Same! Make!” Tawa korotti ääntään huomattavasti. ”Tiukentakaa otteitanne.”
”Mitä te... Mitä täällä tapahtuu? Miksi-” Snowmanin ääni säröili hieman hänen katseensa harhaillessa ympäri huonetta äkkinäisin liikkein.
”Hän on menossa paniikinomaiseen tilaan” Kupe ilmoitti kohotettuaan katseensa mittareista. ”Parasiitti ei pelleile. Hän näyttää pelkäävän... kaikkea.”

Parasiitti aloitti naurunsa. Se ei kuitenkaan jäänyt vaimeaksi hihittelyksi, vaan siihen tuli lisää ääniä mukaan. Ei kestänyt kauaa, kun hohottamassa oli jo kokonainen kuoro ääniä, jotka eivät kaikessa monipuolisuudessaan kuulostaneet siltä, kuin olisivat voineet lähteä samasta eliöstä. Make ja Same painoivat tosissaan vastaan Snowmanin aloittaessa hätäisen rimpuilun, vaikka Mahrikingin kasvoista näki, että äänet aiheuttivatkin hänessä pahoinvointia. Hoitajamatoran kääntyi selin sairasvuoteeseen ja peitti korvansa koettaen sulkea naurun päänsä ulkopuolelle. Kupe tuijotti silmä kovana näyttöä, ytittäen saada tilanteeseen jotain järkeä.

”Tawa!” Same huusi nauravan kuoron yli. ”Sulje mielesi, meillä on jo yhteys Visokkiin! Se on heikko, mutta on kumminkin.”
Sähkön Toa noudatti vinkkiä parhaansa mukaan. Hän yritti olla keskittymättä nauruun, olla keskittymättä holtittomasti rimpuilevaan klaanilaiseen, tai hiljaa nyyhkyttävään matoraniin. Hän sulki silmänsä, ja painoi päänsä alas. Ja kuuli yhä demonisen kuoron, kuuli hädässä olevat klaanilaiset.

Tawa istuutui lattialle, ja laittoi jalkansa ristiin. Visokki, nyt olisi hyvä hetki, hän sanoi mielessään. Olet hyvä tässä. Klaanin paras. Nyt, tee taikasi, ja sano minulle jotain.

Kohina oli silti liian vaimeaa verrattuna huoneen muihin ääniin. Parasiitti lopetti naurunsa hetkeksi, vain aloittaakseen puheensa.
”Tämähän paljastui oikeaksi pelkuriksi. Ei minun tarvinnut kuin vain vähän nostaa muutamia tunteita pintaan, ja heti tämä meni aivan hysteeriseksi. Miten käykään vihan kanssa?”
”Huono kohde” Kepe vastasi ”Snowie ei ole niinkään kova ärsyyntymään kuin ärsyttämään. En edes muista, milloin olisin nähnyt hänet oikeasti vihaisena.”
”Hih. Kuulehan tiedemies. Sinun lienee parasta pysytellä koneiden parissa jatkossakin, mielen toiminnasta et ymmärrä pätkääkään. Kiltit ja rauhalliset, heitä vasta täytyykin varoa. Mutta ei sinua voi syyttääkään, tiedemies. Eihän sinulla ole kunnollista kontaktia muihin, käytät kaiken aikasi yksin pimeydessä, koneiden parissa.”

Sitten parasiitti vaihtoi taas omaan 'naurava piinallinen kuoro' -repertuaariinsa, ja jätti Kepen tuijottamaan melko mitäänsanomattomana takaisin. Kupen oli pakko kääntyä hoitajamatoranin puoleen, jottei tämä olisi täysin vaipunut epätoivoon. Kaoottisessa tilanteessa moderaattorit saattoivat vain keskittyä rimpuilevan Snowmanin pitämiseen vuoteessa.

Tawa istuutuii huoneen keskelle ja risti jalkansa, koettaen keskittyä telepaattiseen yhteyteen vanhan ystävänsä kanssa. Visokki. Kerää voimasi. Olen kuulolla.

”Kas kas kas” parasiitti puheli. ”Hänellä on kyllä kärsivällisyyttä, myönnetään. Tai ehkä vain vertaan sitä hänen urheuteensa, joka loppui huomattavasti nopeammin kesken.”

Kupe vilkaisi olkansa yli lumiukon elintoimintoja kuvaavia mittareita. Hän ei pitänyt näkemästään.
”Tyypit... Snowien ruumiinlämpö huolettaa minua. Se kohoaa. Nopeasti.”

Tawa koetti olla välittämättä kaikesta ympärillään. Keskittyä vain kohinaan. Keskittyä vain yhteyteen.

Tawa.
Visokki?
Mata Nuin kiitos, luulin ettei tämä ikinä onnistuisi. Nyt, kuuntele tarkkaan. Saatan tietää, miten saamme Avden parasiitin pois Snowmanin ruumiista.
Tawa nielaisi.
Antaa kuulua.
Snowman rimpuili moderaattorien otteessa, mutta silti Make ja Same näyttivät keskittyvän sisimpäänsä mahdollisimman hyvin. Kepekin näytti keskittyneemmältä kuin aikoihin.
Se ei kuule meitä nyt, Visokin ääni sanoi. Siksi tarvitsin tämän yhteyden. Tähän asti se on kuunnellut teitä. Se lukee teitä ja käyttää reaktioitanne hyväksi.
Mutta tämä yhteys on sitten turvallinen? Same ajatteli.
On. Olen tarkkaillut sitä. Ja en usko sen edes yrittävän tappaa Snowmania.

...mitä tarkoitat? Tawa pohti.

Miettikääpäs. Miksi tuo otus haluaisi tappaa Snowmanin? Mikä taktinen hyöty siitä olisi Allianssille ja Avdelle?

Tuossa on järkeä, Tawa pohti. Jostain kaukaa kuitenkin kaikui yksi Kepen ajatuksista, joka oli harvinaisen pysäyttävä:
Entä jos...se on vain sen mielestä kivaa?

Kaikki katsoivat hetken Snowmania, jonka sisällä hihitti jokin.
Niin, Visokki ajatteli. En ole ollenkaan varma tästä, mutta jotain on tehtävä! Tawa, luulen, että Snowman ei ole sen oikea kohde.

Tawa pysähtyi hetkeksi pohtimaan. Se...haluaako se minut?

Visokki oli hiljaa hetken. En tiedä. Siinä olisi järkeä. Välillä kuulen, kuinka Avde ja Se puhuvat. Ne...ne haluavat 'syödä valkoisen kuningattaren'.

Tawa ja moderaattorit katselivat toisiaan epäroivinä.
Me olemme siis siirtämässä sitä minuun. Nättiä.

Täytyy edes yrittää, Visokki sanoi, mutta olkaa valmiina. Se vaihtaa kohdetta heti kun sinä...avaudut.

...?

Se pääsi Snowien sisään, kun Snowie nukkui, Visokki sanoi. Mielen täytyy olla avoin. Pahaa-aavistamaton. Sinun pitää näyttää pelokkaalta ja anovalta.
Tawa nyökkäsi ja katsoi muita ajatusyhteydessä olevia. He näyttivät ymmärtäneen asian täysin.

Olkaa valmiina, Visokki viesti. Huomaatte kyllä, jos se on tulossa ulos. Mutta teidän pitää olla tosi nopeita.

Entä jos emme ole?, Kepe kysyi, ja sai vastauksensa kirjaimellisesti ajatuksen nopeudella: Sitten se saa Tawan.

Hyvä on, Tawa sanoi. Ei tässä muutakaan voi. Kaikki, olkaa valmiina nappaamaan se heti kun Visokki antaa merkin.

Visokki puhui taas, mutta hämähäkin ääni oli nyt suorastaan epävarma. Anteeksi, Tawa, mutta se ei toimi. Heti kun parasiitin ote Snowmanista ja Nimdasta herpaantuu, en voi puhua teille enää.

Kepe ei pitänyt kuulemastaan. Eli...nappaamme sen fiilispohjalla? Ehhhh.

Tawa kurtisti kulmiaan. Visokki. Ennen kuin katoat lopullisesti, kerro edes missä olet.

En voi. Anteeksi.

Miksi et? Pyydän, kerro!

Visokki tuntui väistävän kysymystä. Hän sanoi vielä vain jotain pientä:
Napatkaa se.

Kohina kaikkien mielissä vaimeni. Nyt oli jäljellä enää vain epätoivoisesti rimpuileva Snowman, parasiitin riipivä nauru ja seinäkellon jätättävä ääni.
Tawa nielaisi. Hänen täytyisi olla uskottava. Hänen täytyisi näyttää oikeasti pelokkaalta.
Klaanin pääadmin sulki silmänsä ja keskittyi. Hän kulki ajatuksissaan jonnekin kauas menneisyyteen ja kaivoi esiin sanoja, jotka hän luuli jo unohtaneensa.

Sinä olet turha.
Sinä olet hyödytön.
Sinä olet tyhjä.

Minä voin tehdä sinusta täyden.

Kylmä hiki nousi pintaan. Jotkin asiat oli tarkoitettu unohdettaviksi. Niiden kaivaminen esiin toi myös ylös tuntemuksia, jotka oli haudattu jonnekin syvälle.

Et voi tuhota minua. Minä olen itse tuho.
Sinä? Et mitään.

Tawa avasi silmänsä ja katsoi Snowmania silmiin. Klaanin pääadminin kasvoilla oli jotain, jota kukaan ei ollut nähnyt niillä koskaan aikaisemmin. Se oli pelkoa.
"Pyydän. Jätä hänet rauhaan. Ota...ota minut."

Snowmanin kasvot vääntyivät virneeseen, jossa oli jotain tyhjää. Loinen katsoi sähkön Toan kasvoja.
"Kyllä, neiti", se sanoi, pitäen tyhjän katseensa Tawassa. "Sinä olet parempi, neiti. Sinut haluamme, neiti."

Sitten Snowmanin pää retkahti veltosti taaksepäin, ja oli aivan hiljaista. Tawa, Same, Make, Kupe, hoitajamatoran ja Kepe tuijottivat kaikki ääneti vuoteella makaavaa hahmoa.

Yllättäen lumiukko aloitti hillittömän vapisemisen. Moderaattorikaksikko syöksyi äkkiä paikoilleen pitelemään valkoista hahmoa aloillaan, kun Snowien heiluminen muuttui täysin hysteeriseksi, ja hän alkoi yskiä ja kakoa. Muutkin vuoteen vierellä auttoivat lumiukon paikallaan pitämisessä, ja elintoimintoja tarkkailevat monitorit heittäytyivät aivan villeiksi.

Äkkiseltään se kuitenkin loppui. Snowie jähmettyi paikalleen merkilliseen asentoon, rintakehä eteenpäin työntyneenä. Klaanilaiset irrottivat otteensa hänestä.

Lumiukon vartalo nyki muutaman kerran luonnottoman oloisesti, ja valkoisen rintakehän läpi työntyi jotain mustaa.

Ja mustaa se oli. Lumiukon elastisesta rintakehästä ulos tiensä raapiva olento oli musta kuin pimeys tähtien välissä. Se liikkui letkeästi kuin ilman luiden tai ulkoisen tukirangan tuomaa rajoitetta. Kun tarpeeksi sen mustasta ruumiista oli tullut ulos Snowmanin kehosta, se avasi kaksi verestävän punaista silmää, jotka sijaitsivat pikimustan pään vastakkaisilla puolilla. Ne katselivat ympärillä olevia klaanilaisia liikkuen kuopissaan villisti.
Pian olennon koko pää tuli ulos. Paksu kaula työnsi sen pientä ja pyöreää päätä ulos lumiukon rintakehästä. Keskellä päätä olennon silmien välissä ulkoni terävä nokka, joka napsahteli saksimaisesti auki ja kiinni. Pitkä, pieniä punaisia silmiä täynnä oleva kieli höllyi nokan sisällä.

Klaanilaiset katsoivat vähitellen ulos tunkeutuvaa olentoa epäuskoisina ja hieman kauhuissaan. Kukaan ei tiennyt tarkalleen, miksi olentoa olisi pitänyt kutsua. Kaikille tuli mieleen yksi äärimmäisen sopiva sana, mutta sen käyttäminen olisi liian absurdia.
Olento nousi Snowmanin rintakehään kaivamastaan kuopasta kokonaan. Pyöreän pään alla oli isompi pyöreä vartalo, jossa oli terävä pyrstö. Olentoa kannattelivat pitkät ja laihat jalat, jotka olivat vielä osittain Snowmanin sisällä. Olento käänteli nyt pyöreää ja terävänokkaista päätään ympäri luonnottomasti, tarkkaillen ympäröiviä klaanilaisia.

Lääkintämatoran oli kohdannut tänään jo monenlaisia asioita. Pelottavuudessaan ja absurdiudessaan tämä kuitenkin ylitti kaiken.
"Mi-mi-mi-mik..." matoran aloitti. Hänet kuitenkin keskeytettiin.
Musta ja groteski loinen avasi terävän nokkansa ja puhui kirkkaalla ja pirullisella äänellään. Ääni sai huoneen lasiesineet resonoimaan voimakkaasti.
"Mi-mi-mikä se oooooon", hirviö kirkui pilkallisesti. Sitten sen ruumiissa avautui jotain.

Olento paljasti siipensä. Se avasi ne täyteen mittaansa. Siivet olivat hyvin lintumaiset, mutta niiden molempien sisällä oli kolme verenpunaista silmää, jotka tarkkailivat ympäristöä nykien. Siipien kärjissä oli myös vähän sinistä hohtoa. Se oli ainoa kohta hirviön ruumiissa, joka ei ollut musta tai punainen.

Yönmusta olento kääntyi kohti Tawaa ja räpytteli siipiään kuin valmistautuen lentoon. Se nauroi.
Infernaalisen närhen nauru täytti koko huoneen.

Eteläinen saari, Matoran-linnoitus

Matoro istui hämärässä huoneessa tutkien vanhoja papereita. Lamppu sädehti pödälle himmeää valoa. Pienestä ikkunasta, joka oli ulkomuodoltaan lähempänä ampuma-aukkoa, kuului öisiä rahien ääniä. Yöllä kukaan ei poistuisi linnoituksesta, ainakaan vapaaehtoisesti.

Hän oli onnellisen tietämätön Klaanin tapahtumista.

Toa raapi päätään. Laboratoriosaaren sijainnista hän ei ollut löytänyt mitään tietoja. Ainut sitä lähelläkään oleva tieto koski Itrozin "valvontasaarta".
Jokaiselle makutalle oli joskus määritelty alue, josta nämä olivat vastuussa ja jonka asioista nämä huolehtisivat. Itrozilla se oli Pohjoisen Mantereen itärannikko. Sijaitsisiko saari sen lähettyvillä?
Matoro oli siirtänyt Nimdasta kertoneen dokumentin pöydän sivuun. Se oli revitty ja sen alaosa puuttui. Joko makuta itse oli melkoisen vainoharhainen tai sitten jotakin muuta oli tapahtunut.

Vainoharhaisuus, paranoia, Matoro mietti. Hänen ajatuksensa harhailivat. Se johtui varmaankin vähästä unesta.

"Ei tästä tule mitään", Matoro totesi ja meni nukkumaan. Suurin osa kaikista tukikohdassa nukkui. Vain pari vartijamatorania valvoi.

[spoil]Lyhyt oli. Minulla on sille toki syynsä. Ensinnäkin, minulla oli veilä vähän kuumettä tätä tekiessäni. Toiseksi, olin liian innostunut tuosta edellisestä viestistä. [/spoil]

Järvi, zyglakien linnoituksen sellit

"Se mitä Quewa nyt tekee on suureksi avuksi, aliarvioin sen turhan ankarasti", Glatorianking sanoi nolona. Quewa hymyili hänelle, ehkä näiden kahden välit alkoivat
Parantua. Hetken kuitenkin keskeytti Umbran huuto:"Hei, meiltä loppuu pian happi.", Violetti Matoran oli oikeassa, heille alkaisi pian tulla kiire ja he hukkkuisivat
Järveen mistä kukaan ei heitä osaisi etsiä. Gekolla oli puku joka tuotti hänelle sen verran energiaa, että hän ei tarvinnnut naamiota, Umbralla sen sijaan olisi isoja
vaikeuksia. Kaksikon hiipiessä epämääräisen seinän takana, nämä löysivät itsensä Zyglakien kätköstä, siellä oli kaikenlaista rompetta ja roinaa, harmiksi jok'ikinen
Kanohi oli rikki tai vain käyttökelvottomassa kunnossa. Kaksikko kaivoi kuumeisesti kasaa löytääkseen varusteensa, mutta tuloksetta, ainut mitä he löysivät oli
muutamia teräaseita, tällä hetkellä parhain aseistus taisi olla Fikoun seitti. "Ei tässä kai voi muutakaan, ounastelen, että ne on tungettu johonkin syvemmälle
linnoitukseen", Gekko koitti puhua viisaasti. "Meillä tulee joka tapauksessa kiirettä, vähintään nyt-", Umbra keskeytti ja pinkaisi vauhdilla poispäin lähestyvistä
Zyglakeista jotka olivat selvästi valmiita saamaan nämä kiinni keinolla millä hyvänsä. "Pukuni ei pysty korjaamaan välttämättä tulevia vaurioita jos sen pitää tuottaa itsessään pelkkää energiaa.",
GK sanoi nähdessään nämä otukset, otti Fikoun olalleen ja ryntäsi eteenpäin. Zyglakit vaanivat nopeasti kintereillä, kahdella hyvin erikokoisella soturilla oli vain pienet miekat vyöllään.
Gekko aikoi käyttää omansa edes johonkin hyvään tarkoitukseen. Olettaen puun ja muun rakennusaineen olevan heikkoa ja mätäää, hän yritti sorruttaa sitä vastustajiensa päälle, vieressä sattui sopivasti olemaan pieni mökki.

Mökki
Vanhus oli juuri haukkaamassa palan ortonista, kun yhtääkkiä talo rupesi vaappumaan, tavarat rojahtivat hänen häntänsä päälle ja papparainen karjaisi katon iskeytyessä hänen päähänsä, vaivalloisesti tämä selvitti tiensä läpi romujen seasta.
Hän jäi ilman päivällistä ja kaksi zyglakia päättivät elämänsä raunioiden alle.

GK hymyili hetkisen, ja lähti Fikoun kanssa Umbran luo.

Meri, suuri pyörre keskellä ei mitään, Yön Timo

Notfun katsoi ylös. Hän näki kumiankkojen putoilevan alas. Kaikki hidastui hetkeksi, mutta vain Notfunin mielessä. Hän mietti. Mitä ne etsivät? Miksi ne etsivät? Ja ennenkaikkea, keitä ne olivat?
Notfun pudisti päätään. Hän käveli Jardirtin luo ruorille. "Jardirt, hattuni", Hän komensi, ja perämies antoi hänelle hatun. "Kuuntele tarkasti, poika. Ensinnäkin, päästä minut ruoriin. Toiseksi, tuo asevyöni. Sen jälkeen käännän laivaa. Kun se on tuota laivaa vastapäätä, laukaiskaa kaikki tykit, eikä vastaväitteitä. Jos kuolemme, teemme sen kunnialla", Notfun karjui metelissä, ja käänteli ruoria. Jardirt lähti matkaan..

[spoiler=Tämä osio on vähän blurrgh]
Samaan aikaan bioklaanin alla

Jake katsoi eteensä. Hän näki punasilmäisen orgaanisen olennon, joka katsoi Jakea. "Kuka olet, mekaaninen pyörätuolimies?", olento kysyi Jakelta. "Minä olen Jake. Ketäs te olette?", Jake kysyi ja vastasi. "Olemme maanalaisia taistelumursuja. Olemme hyvin jalo kansa, olemme harjoittaneet Kung Fun jaloa taitoa ja vuosisatoja tämän saaren alla", Mursu vastasi Jakelle..[/spoiler]

Pimeys. Sitten Faxadosq näki henkilön. Tai oikeastaan hänen käden. Muut ruumiinosat olivat pimeydessä.

Vaputa se.

Sitten hän näki itsensä sodassa. Hän teki jättimäisen varjoräjähdyksen ja huusi. Sitten oli pimeää, ja hän näki vain tuhoutuneen kaupungin jäännökset. Hän oli tuhonnut planeetan ja tappanut miljoonia viattomia henkilöitä.

"Ei!!!"

Mt. Ämkoo

Sitten hän heräsi. Uni oli painajainen. Mutta se näytti enneunelta. Tuota ei voisi käydä. Ei koskaan. Hän nousi ja katsoi Bio-klaanin saarta. Oliko hän tuhonnut Matoran-universumin unessaan?

Hän lähti rinteestä. Hän päätti selvittää unen tarkoituksen, vaikka mikä olisi.

Paikka tuntematon

Hän odottaa meitä. Hän tulee, kuten Daxkin. Hän tulee.

Mt. Ämkoo

Toa käveli Burnikin johdattamana Mt. Ämkoota kohti. Toa tiesi, että jotain siellä vuorella oli.

Konguboss ja Burnik saapuivat pian Mt. Ämkoolta löytyvälle polulle. He löysivät sieltä eräänlaisia jalanjälkiä. Ilman Toa muistaa nähneensä samanlaisia pelastaessaa Troopperia.

"Hän on täällä"

Burnak vapisi peloissaan ja meni Toan taakse. Edessä oli terävä kivi, jossa oli kankaan palanen. Se oli samanlainen kuin luolastossa tapaamalla olennolla. Pian Konguboss katsoi ylöspäin kielekkeellä hän näki siellä tumman hahmon, jolla oli fedora päässään. Hahmo lähti juoksemaan pakoon. Toa hyppäsi Burnakin selkään ja lähti laukkaamaan hahmoa kiinni. Rahi sai kampattua mysteerisen hahmon kumoon.

"Kuka sinä olet?"
"Minä olen Xiantos", hahmo jatkoi, "maailman ovelin palkkionmetsästäjä"

Hetken kuluttua palkkionmetsästäjä heitti jonkinlaisen esineen maahan, joka räjähti savuksi. Burnik ja Konguboss alkoivat yskiä. Liian myöhäistä palkkionmetsästäjä oli jo kadonnut.

"Parasta palata Klaaniin ja kysyä apua"

Killjoyn mökki

Hoitopöytä nousi vähitellen ja Killjoy liukui varovaisesti siltä alas. Hän oli riisunut panssarinsa kyberneettisiä jalkojaan ja käsiään lukuunottamatta ja hänen harmaassa karrelle palaneessa rintakehässään näkyi nyt pitkä tikattu viilto.

Creedy istui verisen veitsikokoelman vieressä ja naputteli nyt tietokonetta. Killjoy asteli hiljaa hänen taakseen ja hiljaisuus vallitsi hetken. Creedy oli lopettanut naputtelemisen ja istui nyt vain tuijottaen ruutua. Killjoy astui nyt aivan hänen viereensä, muttei kääntänyt kasvojaan kohti istuvaa Matorania.

"Kuinka kauan?"

Creedy selasi murheellisena koneensa näyttöä ja laski katseensa murheellisena taaksepäin.

"Ehkä kuukausi, hyvällä tuurilla puolitoista. Se pettää pian Killjoy, sitä ei ole tehty kestämään tuollaista kehoa."

Killjoy tunnusteli rintakehässään olevia tikkauksia ja lopulta nappasi pöydältä hänen omassa veressään olevat kirurgin välineet ja heitti ne metalliseen kaukaloon huoneen sivulla.

Creedy kääntyi Killjoyyn päin: "Olen pahoillani. Emme voi korvata tärkeitä elintoimintojasi ylläpitäviä laitteita ja vaikka lopettaisit pukusikin käytön, antaisi se sinulle maksimissaan kuukauden lisää elinaikaa. Kivesi hiipuu, emmekä voi tehdä sille mitään..."

Creedy näytti siltä kuin olisi purskahtamassa itkuun tämän sanottuaan, mutta Killjoy ei näyttänyt hätkähtävänkään, tai ei vain näyttänyt sitä. Hän istui rauhallisesti alas ja alkoi manuaalisesti kiinnittää panssariaan.

"Tiesin, että tämä päivä tulee joskus. Minua varoitettiin tästä... koneistoni on raskas ja nämä kivet eivät kestä tällaista virransyöttöä ikuisesti. Näyttää vain siltä, että arvioihin tuli parin kymmenen vuoden laskuvirhe."

Creedy sulki silmänsä ja pudisti päätään: "Ei tämä voi mennä näin, on oltava jokin keino. Niin paljon on vielä kesken."

"Saraji on täällä, tehtävä siirtyy hänen komentoonsa. Hän perii Kenraalin paikan jälkeeni."

Killjoy käveli huoneen päähän ja veti vivusta, joka avasi portaat ylös mökin oleskelutiloihin.

"Minun täytyy vain tehdä minkä ehdin", Killjoy sanoi ja koetti vääntää rujoille kasvoilleen virnistystä. Nähdessään Creedyn reaktion, hän kuitenkin lopetti äkisti ja meni välittömästi laittamaan kypärän päähänsä.

Creedy jäi istumaan huoneeseen tietokoneensa ääreen ja viittoili Killjoyn menemään edeltä. Killjoy hymähti. Vaikka Creedy oli niin erilainen hänen kanssaan, yksi asia heillä oli yhteistä: Tunteensa, he selvittivät yksin ja vain yksin.

"Tunteet johtavat."

Killjoyn mökin edusta

437 seisoi varjoisan metsän suojissa jonkin matkan päässä Killjoyn mökistä. Hän on siis palannut...

Ison metallilevyn suojissa, joidenkin metrien päässä Matoron pysäyttämästä pommista

Kaksi Nazorakia istui seinää vasten aseensa pudotettuina maahan. Kolmas odotti pommin räjähtämistä maltillisena. Hänen kahdella kolleegallaan alkoi olla pikku hiljaa tylsää.

[spoil]Tämä on erikoislyhyt viesti. [/spoil]

Yön Timo, keskellä merta

Notfun väänsi ruoria minkä pystyi. Tätä toki haittasi räjähtelevät kumiankat ja rommipullot ympäri kantta.

Silloin tällöin hän karjui miehistölle lyhyitä lauseita kuten:

"LAUKAISKAA NE TYKIT JUMANKAUTA",
"TUO SE ASEVYÖ NYT VÄHÄNKÖ ÄKKIÄ TAI MUUTEN KUOLET", "KUOLINPÄIVÄ SE VASTA ON ELÄMISEN ARVOINEN",
tai mitä hän useimmiten tämän viidentoista minuutin kuluessa oli huutanut: "ROMMI ON LOPPU. TUOKAA ROMMIARGH".

Nyt oli kuitenkin asevyö tuotu, rommi juotu, ja laiva oli oikeassa kulmassa. Notfunin piti vain pitää se siinä niin kauan, että miehistö laukaisisi tykit.

"LAUKAISKAA NE NYT", Notfun karjui metelissä. Tykit laukesivat sekunnin välein, ja osuivat toiseen laivaan.

"HERRAT", Notfun karjui,
"ONNISTUIMME. NYT KAARRAN PAARPUURIIN JA TEEMME SEN UUDELLEEN", Notfun karjui kannelta ja käänsi ruoria.

"TUOKAA SITÄ ROMMIA JA NIIN NOPEASTI KUIN PYSTYTTE!"

Merellä: Klaanin saaresta lounaaseen.

'' Maata näkyvissä! '' Kuului maston päästä.
'' Maata? MAATA? Kuinka? Kartassa ei näy mitään!? '' Vastaa Blezer istuessaan navigaatorin paikalla kartta käsissään.
Ääni mastosta huutaa takaisin: '' No tuossa nyt on kuitenkin tuollainen maa pläntti! '' Blezer kävelee laivan nokkaan tutkien karttaa. Hän jää tuijottamaan silmät ammollaan eteensä. Siinä se oli. Saari jota ei kartassa näy. Minkälaisen löydön hän olikaan tehnyt!

Ei mennyt kauaakaan kun Blezerin miehisö rantautui pienemmillä veneillä. '' Varautukaa kaikkeen soturit. Täällä voi olla ihan mitä tahansa.
'' Toan jalat painuivat hiekkaan. Hän ja sotilaat etenivät saarella. Pian hiekka vaihtui Metsäksi.
'' Pysykää ryhmässä. Älkää lähtekö hortoilemaan. Kuten jo sanoin täälä voi olla vaikka mitä '' Juuri Blezerin lopetettua jokin hyppää sotilaiden kimppuun. Silmittömän kokoinen Muaka. Tuo tiikerimäinen otus repi kappaleiksi sotilaita hampaillaan ja kynsillään. Peto oli ehtinyt murskaamaan yli puolet joukoista ennenkuin Kukaan ehti toipua säikähdyksestä. Kaaos levisi ympäriinsä. Hengissä selvinneet soturit juoksivat takaisin veneille ja lähtivät takaisin.

Blezer yritti juosta pakoon petoa, Mutta se oli aivan liian nopea. Hän käätyi kohti sitä. Se laukkasi häntä koti. Toa avasi kirjan joka roikkui ketjulla hänen vyöstäänn ja hän lausui kirjan sivulla olevat sanat '' Arozhn anaro. '' Muakan vauhti hiljentyi aiva vain enemmän kunnes se jäätyi kokonaan paikalleen. Blezer käveli otuksen luo avaten kämmenensä sitä kohti '' Lepää rauhassa peto. '' Hän sulki kämmenensä ja tarttui nujaansa. Blezer otti askeleen taaksepäin ja murskasi Muakan kallon. Heti tämän tehtyään toa huojuen taapertaa puun juurelle luhistuen. Loitsu oli vienyt häneltä paljon voimaa.

Bio-Klaanin linnoitus

Toa juoksi kirjastoon hengästyneenä. Toa oli aivan poikki, koska hän oli juossut vuorelta linnoitukseen asti. Hän kysyi kirjaa, joka kertoisi mysteerisistä olennoista. Kirjostonhoitaja ei löytänyt Toalle kirjaa, joten hän neuvoi hänet Bioarkistoihin.

Metsä

Konguboss istui Burnakinsa selässä ja matkasi kohti arkistoja. Kaksikko saapui joelle, josta he löysivät Matoranin, jolla oli kanootti. Vihertävä Matoran tarjosi kyydin Toalle, mutta Burnak oli liian painava. Toa ja Matoran istuituivat kanoottiin ja Burnak ui heidän perässänsä. He saapuivat joen toiselle puolelle, jossa he hyvästelivät Matoranin.

Konguboss oli saapunut Bioarkistoihin.

Bioarkistot

Faxadosq meni heti Bioarkistoihin etsimään tietoa. Hän etsi sukunsa historiaa. Unessa ollut käsi näytti tutulta. Dax oli joskus kertonut tuollaisesta äänestä. Faxadosq päätti etsiä unen syyn.

"Mitä teet täällä?" kuului ääni.

Toa kääntyi taaksepäin ja näki Turagan.

"Et kuulu tänne. Et saisi olla täällä. Etsit vain tietoa, jotta tulisit vahvemmaksi!"

"En minä..." Faxadosq aloitti.

"Loukkaus!" Turaga huusi ja muutti muotoaan. Hän kasvoi ja panssareihin tuli piikkejä. Hänen suunsa aukeni ja sieltä näkyi karmivat hampaat. Hänen naamio kasvoi ja muuttui eriväriseksi. Se huusi vain jotain pyhimykestä ja loukkauksesta.

Faxadosq näki Kongubossin ja Burnakin kauempana ja päätti suojella Toaa ja Rahia niitten tietämättä.

"Kivä. Tulee sitten tälläinen päivä," Faxadosq ajatteli.

Eteläinen saari

Valtava jyrähdys täräytti koko kivilinnoitusta. Se hajoitti laseja ja puisia huonekaluja sekä kaatoi hyllyjä. Toinen jyrähdys seurasi heti perään.

"HYÖKKÄYS!", oranssi vartijamatoran huusi yläparvelta. "HYÖKKÄÄÄÄYYYYYS!", Caps-niminen ta-matoran jatkoi kiljumistaan. Tukikohta alkoi heräillä. Kukaan ei ollut pystynyt nukkumaan Capsin antaessa ilmoituksen.



Paksu kiviseinä romahti sisäänpäin kolmen Visorakien muurinmuurtajan taottua sitä. Valtavat määrät nelijalkaisia "elämän viejiä" ryntäsi sisään.
Matoro katsoi ylätasanteelta valtavaa visorak-armeijaa. Matoranit eivät selvitytyisi tästä mitenkään. Ei edes toien avulla. Hänen sisäinen sankarinsa valitti jotakin Matoron lähtiessä juoksemaan kohti sairasosastoa ja omaa huonettaan. Hän nappaisi kansiot ja Xxonnin mukaansa ja livahtaisi saarelta. Olisi hyödytöntä kuolla sankarillisesti kaukaisella saarella.

Matoro väänsi parvelta lähtevän oven kahvaa nopeasti ja veti puuoven auki. Yhtäkkiä rhotuka osui häntä jalkaan ja heitti paineaallolla hänet päin kaidetta. Toa nappasi nopeasti käsillään kaiteesta. Puinen vanha kaide notkui herkästi, ja juuri kun Toa ajatteli selviytyneensä, kaide romahti.

Matoron selkä osui kovaa johonkin kylmään. Hän kierähti osuman voimasta ja lensi kyljelleen kylmään maahan. Visorak hyppäsi hänen ylitseen. Hän oli pudonnut alas asti taistelun keskelle. Miekanisku piti kauempanan hyökänneen hämähäkin. Toa mietti pakokeinoa tilanteesta. Lattia oli täynnä erivärisiä hämähäkkejä, joiden huomio alkoi kiinnittyä toaan.

Toa mietti hetken ja ampui harppuunansa kattoon, väistäen juuri ja juuri yhden Vohtarakin sakset. Matoro kelasi itseään nopeasti ylöspäin, tavoitteenaan heilauttaa hänet takaisin yläparvelle. Silloin harppuuna irtosi ilmeisen lahosta puisesta välikatosta ja toa lähti taas putoamaan. Hän osui valloittajien muurinmuurtajan kattoon ja iski olkapäänsä siniseen kaiteeseen.
"Auts.", Toa totesi lakonisesti usean tiputuksen jälkeen. Hän potkaisi nopeasti muurinmurtajan päällä olleen visorakin alas.

"Mitähän tässä sitten kannattaisi tehdä.", hän mietti. Edessä avautui taistelu, tai pikemminkin visorakien suorittama teurastus. Hän seisoi yhden katapultin katolla katapultin vieressä. Sinisiä, hämähäkkien vetämiä vaunuja kulki yhteensä kolme aurassa.

Jokunen hämähäkki oli huomannut tunkeilijan ja kiipesi vaunun reunoja pitkin ylöspäin.

Matoro keksi pakosuunnitelman puolessa minuutissa. Katapultin mekanismin harjoitteluun kului sama määrä. Hän amui itsensä suurella katapultilla parvelle, pakoon visorakeilta. Sitten hän syöksyi ovesta sisemmälle tukikohtaan.
Matoro haki syliinsä kansiot huoneestaan ja eteni Äksän huoneeseen. Koko rakennus oli kaaoksessa ja hyökkääjät tunkeutuivat pohjakerroksessa jatkuvasti eteenpäin.

Avomerellä



"Hii-op!" Domek piteli ohjia käsissä. Veitsivalas oli hyvin vahva rahi ja veti venettä yllättävällä nopeudella.

Pegghu oli alkanut vähitellen tottumaan huonoon oloonsa ja katseli ympäröivää mereä. Harvoin hänen kaltaisensa kaupunkilainen Ta-Matoralainen olisi koskaan nähnyt tuota kirkasta, sinistä vesiallasta mikä peitti valtaosan heidän maailmaansa.
Auringot paistoivat kimaltelevan veden yläpuolella ja lämmitti veneilijöitä, joita viileä merituuli puhalsi.
Usein tielle osuneet isot aallokot kastelivat veneilijöitä vesipisaroihin.

Pegghu tunsi olonsa hyvin virkistäväksi merisairaudestaan huolimatta, mutta hän ei siltikään unohtanut sitä päivää.
Se päivä, jolloin Metalliolennot tappoivat Frottikin.

Domek yritti keskittyä veneen ohjaamiseen eikä ajatellut mitään muuta. Jos hän ei olisi vilkaissut veneen taakse, Valon Toa ei olisi edes muistanut Matoralaisen olemasaoloa.
Domek vilkaisi hetken kompassiaan ja karttaa uudestaan. Hän alkoi kääntämänä suuntaa hieman itään päin.

Molemmat veneilijät eivät sanoneet mitään.

Bio Klaanin Tyrmä

Koputusta kuului Sheelikan sellille. Ääni tuli hänen viereisestä sellistä. Se oli hiljainen, mutta kuului tarpeeksi herättääkseen nais-Toan huomion.

Aluksi koputuksella näytti olevan jonkinlainen rytmi, mutta vähitellen se rytmi katosi ja koputus oli pelkän satunnaisuuden varassa.

Jostain syystä, Sheelika muisti Arsteinin. Silloin koputuksen rytmi vaihtui. Se muistuttutti häntä erästä musiikkikappaletta, mitä Arstein soitti hänen kosketinsoittimellaan.
Sheelika muisti kuinka yllättynyt hän oli kuullessaan Arsteinin soittamista. Vaikka hän olikin Skakdi, hän oli selvästi lahjakas musiikissa.
Kappale oli hyvin intensiivinen, mutta samalla hienostunut ja omalla tavallaan kaunis.

Sheelika mietti nykyistä tilannettaan.
"Tähänkö kaikki on päätynyt? Miten hän päätyi tänne?" Nais-Toa mietti.
Pääsisikö hän koskaan ulos täältä? Sheelika on jo istunut sellissä enemmän kuin hän pystyi kestämään.
Arstein tiesi tämän, mutta miksei hän tullut takaisin hakemaan häntä?
Mitä jos Arstein ei koskaan palaakaan? Mitä jos hän ei koskaan pääsisi pois täältä? Mitä jos hän joutuu istumaan tässä sellissä ikiajoiksi?

Viereltä tuleva koputus taantui. Matala hykerrys kuului sen sijaan.

Tuntematon



Hiljaisuus.
Metalliolennot olivat transsissa. Mikään ei liikkunut.
Himmeät, vihreät valot olivat ainoita valonlähteitä koko huoneen sisällä. Metalliolentojen silmät olivat pimeitä ja niiden mieli tyhjä.
Lukuisia Metalliolentoja olivat rivissä huoneen keskellä, useita johtoja kiinitettynä. Kennomaiset koneet oli sijoitettu Metalliolentojen keskelle, mikä erotti ne toisistaan.


Juuri silloin, yksi Metalliolento alkoi liikkua hieman. Sen ristiin laitetut kädet liikahtivat. Sen sormet ja kaula taipuivat.
Olento ei ollut transsissa. Sen mielensä alkoi liikkua. Vähitellen sen silmät valaisivat.

Se ajatteli.

Se huusi.


[spoiler=Hörr]Kuten edellinen viestinikin, tämä tapahtuu vähän jälkeen edellistä mutta samaan aikaan tai ennen muiden ropeviestejä. Liikkuu siis kokonaan omassa ajassa.[/spoiler]

Eteläinen saari

"Haluat siis paeta?", Xxonn kysyi Matorolta. He olivat etsimässä uloskäyntiä Matoranien linnoituksesta, joka ei ollut Visorakkien takia tukossa.

"Mitä muuta tekisimme?", Matoro vastasi.

"Ehkei paljon mitään. Mutta jos selviydymme rannalle, niin miten me pääsemme Klaaniin takaisin? Uimalla, vai?"

"Keksimme kyllä jotain"

Sitten Matoro huomasi Po-matoranin etsimässä jotain. Hän ei taistellut, niin kuin muut Matoranit. Hän tunnisti Matoranin Irvaniksi. Jään Toa tönäisi Äksää, katsomaan. Irvan ei tainnut huomata kaksikkoa. Hän oli liian keskittynyt etsimiseen. Silloin hän taisi löytää etsimänsä.

"Toivoin, etten ikinä joutuisi tekemään tämän", Irvan kuiskasi itselleen.

Hän otti kivestä kovaa kiinni ja veti sitä todella kovaa alas. Silloin kahden metrin leveä seinä nousi ylös ja Irvan kävei sisään. Huone oli pienehkö, jonka keskellä oli hieman Äksän pienemi vene, karttoja ja siellä myös seisoi Hau:ta kantava fe-matoran.

Matoro katsoi Irvanin vetämää kiveä tarkemmin. Se oli, kuin olikin vipu.

Irvan ja Fe-matoran keskustelivat jostain asiasta.

"Mitä te teette?", Matoro keskeytti.

Po- ja Fe-matoranit pelästyivät, kun he huomasivat Xxonnin ja Matoron.

Irvan yritti keksiä jotain, mutta päättikin kertoa totuuden.

"Jo kymmenen vuotta olin taistellut tolkuttomasti nelijalkaisia, haisevia hämähäkkejä vastaan. Joka kerta monia sotilaista kuoli. Joka kerta pelkäsin, että minä olisin seuraava. Ja nyt, minä ole positiivisen varma siitä. Joten ei olisi järkeä kuolla tänne muitten mukana. Haluaisin nähdä maailman, tämän aavikkosaaren ulkopuolelta."

"Ottaisitteko meidät mukaan?", Matoro kysyi.

"No, emme tiedä muuta paikkaa, minne mennä. Joten jos ohjaatte meidät Klaaniin, josta kerrot, niin kyllä."

"Hyvä on, mutta meidän pitäisi vielä käväistä Destralilla."

"Hyvä on. Voitteko auttaa minua tämän työntämisessä? Lähdetään, ennen kuin tämä paikka täyttyy Vissorakeilla."

Irvan lähti huoneen toisen päähän, veti toisesta vivusta, jolloin seinä avautui suoraan rannalle. Xxonn, Matoro ja Irvan alkoivat työntää venettä ja Seran-niminen Hau:ta kantava Matoran istui ratin edessä. Kun vene oli vedessä, Po-matoran, Jään toa ja Äksä hyppäsivät veneeseen, ennen kuin se lähti liikkeelle.

Kun vene oli vähän kauempana, Irvan katseli surullisena, kun Visorakit peittivät tukikohdan. Hän erotti, kuinka harvat Matoranit pötkivat pakoon aavikkoon.

"Haluan kysyä", Matoro sanoi, "Jos olisit voinut paeta tällä tavalla jo alusta asti, niin mikset tehnyt niin?"

"Suoraan sanottuna, en oikeastaan halunnut luopua siitä saaresta. Halusin puolustaa sitä, kuin omaa kotiani. Mutta nyt, minä tajusin, etten voisi jäädä sinne puolustamaan sitä ja jäädä eloon, yhtä aikaa."

Matoro nyökkäsi. Hieman pitkän ajan päästä, hän väsyi, meni makuulle ja nukahti.

Mt. Ämkoo

Xiantos muisteli menneitä kovalla sängyllänsä. Menneitä, kuinka hän oli löytänyt tiensä Makutan luokse. Makuta oli houkutellut hänet pahalle puolelle. Hän saisi paljon krediittejä, jos tappaisi erään Toan. Palkkionmetsästäjä mietti tekeekö hän oikein.

Xiantos käveli ovestansa ulos katsomaan auringonlaskua. Lääkääri tuli hänen luokseen.

"Voitko hyvin?"
Vastausta ei kuulunut.
"Olen ollut ystäväsi jo vuosia, emmekö me voisi vain jutella?"

Lehu-metsä

Xiantos lähti kävelemään asuntosa rappusista alas kohti Lehu-metsää.
Hän käveli rannalle, jossa hän sai tällin päähänsä ja pyörtyi.

"Maksan sinulle hyvin rahaa, jos tapat erään Toan"
"Sopii", Xiantos vastasi, "Kerro nimi"
"Hänen nimensä on Choco"

Xiantos heräsi minuutin kuluttua ja lähti kävelemään pitkin rantaa.

"Se tälli ei ollut ainakaan kova"