Killjoyn mökki

Hoitopöytä nousi vähitellen ja Killjoy liukui varovaisesti siltä alas. Hän oli riisunut panssarinsa kyberneettisiä jalkojaan ja käsiään lukuunottamatta ja hänen harmaassa karrelle palaneessa rintakehässään näkyi nyt pitkä tikattu viilto.

Creedy istui verisen veitsikokoelman vieressä ja naputteli nyt tietokonetta. Killjoy asteli hiljaa hänen taakseen ja hiljaisuus vallitsi hetken. Creedy oli lopettanut naputtelemisen ja istui nyt vain tuijottaen ruutua. Killjoy astui nyt aivan hänen viereensä, muttei kääntänyt kasvojaan kohti istuvaa Matorania.

"Kuinka kauan?"

Creedy selasi murheellisena koneensa näyttöä ja laski katseensa murheellisena taaksepäin.

"Ehkä kuukausi, hyvällä tuurilla puolitoista. Se pettää pian Killjoy, sitä ei ole tehty kestämään tuollaista kehoa."

Killjoy tunnusteli rintakehässään olevia tikkauksia ja lopulta nappasi pöydältä hänen omassa veressään olevat kirurgin välineet ja heitti ne metalliseen kaukaloon huoneen sivulla.

Creedy kääntyi Killjoyyn päin: "Olen pahoillani. Emme voi korvata tärkeitä elintoimintojasi ylläpitäviä laitteita ja vaikka lopettaisit pukusikin käytön, antaisi se sinulle maksimissaan kuukauden lisää elinaikaa. Kivesi hiipuu, emmekä voi tehdä sille mitään..."

Creedy näytti siltä kuin olisi purskahtamassa itkuun tämän sanottuaan, mutta Killjoy ei näyttänyt hätkähtävänkään, tai ei vain näyttänyt sitä. Hän istui rauhallisesti alas ja alkoi manuaalisesti kiinnittää panssariaan.

"Tiesin, että tämä päivä tulee joskus. Minua varoitettiin tästä... koneistoni on raskas ja nämä kivet eivät kestä tällaista virransyöttöä ikuisesti. Näyttää vain siltä, että arvioihin tuli parin kymmenen vuoden laskuvirhe."

Creedy sulki silmänsä ja pudisti päätään: "Ei tämä voi mennä näin, on oltava jokin keino. Niin paljon on vielä kesken."

"Saraji on täällä, tehtävä siirtyy hänen komentoonsa. Hän perii Kenraalin paikan jälkeeni."

Killjoy käveli huoneen päähän ja veti vivusta, joka avasi portaat ylös mökin oleskelutiloihin.

"Minun täytyy vain tehdä minkä ehdin", Killjoy sanoi ja koetti vääntää rujoille kasvoilleen virnistystä. Nähdessään Creedyn reaktion, hän kuitenkin lopetti äkisti ja meni välittömästi laittamaan kypärän päähänsä.

Creedy jäi istumaan huoneeseen tietokoneensa ääreen ja viittoili Killjoyn menemään edeltä. Killjoy hymähti. Vaikka Creedy oli niin erilainen hänen kanssaan, yksi asia heillä oli yhteistä: Tunteensa, he selvittivät yksin ja vain yksin.

"Tunteet johtavat."

Killjoyn mökin edusta

437 seisoi varjoisan metsän suojissa jonkin matkan päässä Killjoyn mökistä. Hän on siis palannut...

Ison metallilevyn suojissa, joidenkin metrien päässä Matoron pysäyttämästä pommista

Kaksi Nazorakia istui seinää vasten aseensa pudotettuina maahan. Kolmas odotti pommin räjähtämistä maltillisena. Hänen kahdella kolleegallaan alkoi olla pikku hiljaa tylsää.

[spoil]Tämä on erikoislyhyt viesti. [/spoil]

Yön Timo, keskellä merta

Notfun väänsi ruoria minkä pystyi. Tätä toki haittasi räjähtelevät kumiankat ja rommipullot ympäri kantta.

Silloin tällöin hän karjui miehistölle lyhyitä lauseita kuten:

"LAUKAISKAA NE TYKIT JUMANKAUTA",
"TUO SE ASEVYÖ NYT VÄHÄNKÖ ÄKKIÄ TAI MUUTEN KUOLET", "KUOLINPÄIVÄ SE VASTA ON ELÄMISEN ARVOINEN",
tai mitä hän useimmiten tämän viidentoista minuutin kuluessa oli huutanut: "ROMMI ON LOPPU. TUOKAA ROMMIARGH".

Nyt oli kuitenkin asevyö tuotu, rommi juotu, ja laiva oli oikeassa kulmassa. Notfunin piti vain pitää se siinä niin kauan, että miehistö laukaisisi tykit.

"LAUKAISKAA NE NYT", Notfun karjui metelissä. Tykit laukesivat sekunnin välein, ja osuivat toiseen laivaan.

"HERRAT", Notfun karjui,
"ONNISTUIMME. NYT KAARRAN PAARPUURIIN JA TEEMME SEN UUDELLEEN", Notfun karjui kannelta ja käänsi ruoria.

"TUOKAA SITÄ ROMMIA JA NIIN NOPEASTI KUIN PYSTYTTE!"

Merellä: Klaanin saaresta lounaaseen.

'' Maata näkyvissä! '' Kuului maston päästä.
'' Maata? MAATA? Kuinka? Kartassa ei näy mitään!? '' Vastaa Blezer istuessaan navigaatorin paikalla kartta käsissään.
Ääni mastosta huutaa takaisin: '' No tuossa nyt on kuitenkin tuollainen maa pläntti! '' Blezer kävelee laivan nokkaan tutkien karttaa. Hän jää tuijottamaan silmät ammollaan eteensä. Siinä se oli. Saari jota ei kartassa näy. Minkälaisen löydön hän olikaan tehnyt!

Ei mennyt kauaakaan kun Blezerin miehisö rantautui pienemmillä veneillä. '' Varautukaa kaikkeen soturit. Täällä voi olla ihan mitä tahansa.
'' Toan jalat painuivat hiekkaan. Hän ja sotilaat etenivät saarella. Pian hiekka vaihtui Metsäksi.
'' Pysykää ryhmässä. Älkää lähtekö hortoilemaan. Kuten jo sanoin täälä voi olla vaikka mitä '' Juuri Blezerin lopetettua jokin hyppää sotilaiden kimppuun. Silmittömän kokoinen Muaka. Tuo tiikerimäinen otus repi kappaleiksi sotilaita hampaillaan ja kynsillään. Peto oli ehtinyt murskaamaan yli puolet joukoista ennenkuin Kukaan ehti toipua säikähdyksestä. Kaaos levisi ympäriinsä. Hengissä selvinneet soturit juoksivat takaisin veneille ja lähtivät takaisin.

Blezer yritti juosta pakoon petoa, Mutta se oli aivan liian nopea. Hän käätyi kohti sitä. Se laukkasi häntä koti. Toa avasi kirjan joka roikkui ketjulla hänen vyöstäänn ja hän lausui kirjan sivulla olevat sanat '' Arozhn anaro. '' Muakan vauhti hiljentyi aiva vain enemmän kunnes se jäätyi kokonaan paikalleen. Blezer käveli otuksen luo avaten kämmenensä sitä kohti '' Lepää rauhassa peto. '' Hän sulki kämmenensä ja tarttui nujaansa. Blezer otti askeleen taaksepäin ja murskasi Muakan kallon. Heti tämän tehtyään toa huojuen taapertaa puun juurelle luhistuen. Loitsu oli vienyt häneltä paljon voimaa.

Bio-Klaanin linnoitus

Toa juoksi kirjastoon hengästyneenä. Toa oli aivan poikki, koska hän oli juossut vuorelta linnoitukseen asti. Hän kysyi kirjaa, joka kertoisi mysteerisistä olennoista. Kirjostonhoitaja ei löytänyt Toalle kirjaa, joten hän neuvoi hänet Bioarkistoihin.

Metsä

Konguboss istui Burnakinsa selässä ja matkasi kohti arkistoja. Kaksikko saapui joelle, josta he löysivät Matoranin, jolla oli kanootti. Vihertävä Matoran tarjosi kyydin Toalle, mutta Burnak oli liian painava. Toa ja Matoran istuituivat kanoottiin ja Burnak ui heidän perässänsä. He saapuivat joen toiselle puolelle, jossa he hyvästelivät Matoranin.

Konguboss oli saapunut Bioarkistoihin.

Bioarkistot

Faxadosq meni heti Bioarkistoihin etsimään tietoa. Hän etsi sukunsa historiaa. Unessa ollut käsi näytti tutulta. Dax oli joskus kertonut tuollaisesta äänestä. Faxadosq päätti etsiä unen syyn.

"Mitä teet täällä?" kuului ääni.

Toa kääntyi taaksepäin ja näki Turagan.

"Et kuulu tänne. Et saisi olla täällä. Etsit vain tietoa, jotta tulisit vahvemmaksi!"

"En minä..." Faxadosq aloitti.

"Loukkaus!" Turaga huusi ja muutti muotoaan. Hän kasvoi ja panssareihin tuli piikkejä. Hänen suunsa aukeni ja sieltä näkyi karmivat hampaat. Hänen naamio kasvoi ja muuttui eriväriseksi. Se huusi vain jotain pyhimykestä ja loukkauksesta.

Faxadosq näki Kongubossin ja Burnakin kauempana ja päätti suojella Toaa ja Rahia niitten tietämättä.

"Kivä. Tulee sitten tälläinen päivä," Faxadosq ajatteli.

Eteläinen saari

Valtava jyrähdys täräytti koko kivilinnoitusta. Se hajoitti laseja ja puisia huonekaluja sekä kaatoi hyllyjä. Toinen jyrähdys seurasi heti perään.

"HYÖKKÄYS!", oranssi vartijamatoran huusi yläparvelta. "HYÖKKÄÄÄÄYYYYYS!", Caps-niminen ta-matoran jatkoi kiljumistaan. Tukikohta alkoi heräillä. Kukaan ei ollut pystynyt nukkumaan Capsin antaessa ilmoituksen.



Paksu kiviseinä romahti sisäänpäin kolmen Visorakien muurinmuurtajan taottua sitä. Valtavat määrät nelijalkaisia "elämän viejiä" ryntäsi sisään.
Matoro katsoi ylätasanteelta valtavaa visorak-armeijaa. Matoranit eivät selvitytyisi tästä mitenkään. Ei edes toien avulla. Hänen sisäinen sankarinsa valitti jotakin Matoron lähtiessä juoksemaan kohti sairasosastoa ja omaa huonettaan. Hän nappaisi kansiot ja Xxonnin mukaansa ja livahtaisi saarelta. Olisi hyödytöntä kuolla sankarillisesti kaukaisella saarella.

Matoro väänsi parvelta lähtevän oven kahvaa nopeasti ja veti puuoven auki. Yhtäkkiä rhotuka osui häntä jalkaan ja heitti paineaallolla hänet päin kaidetta. Toa nappasi nopeasti käsillään kaiteesta. Puinen vanha kaide notkui herkästi, ja juuri kun Toa ajatteli selviytyneensä, kaide romahti.

Matoron selkä osui kovaa johonkin kylmään. Hän kierähti osuman voimasta ja lensi kyljelleen kylmään maahan. Visorak hyppäsi hänen ylitseen. Hän oli pudonnut alas asti taistelun keskelle. Miekanisku piti kauempanan hyökänneen hämähäkin. Toa mietti pakokeinoa tilanteesta. Lattia oli täynnä erivärisiä hämähäkkejä, joiden huomio alkoi kiinnittyä toaan.

Toa mietti hetken ja ampui harppuunansa kattoon, väistäen juuri ja juuri yhden Vohtarakin sakset. Matoro kelasi itseään nopeasti ylöspäin, tavoitteenaan heilauttaa hänet takaisin yläparvelle. Silloin harppuuna irtosi ilmeisen lahosta puisesta välikatosta ja toa lähti taas putoamaan. Hän osui valloittajien muurinmuurtajan kattoon ja iski olkapäänsä siniseen kaiteeseen.
"Auts.", Toa totesi lakonisesti usean tiputuksen jälkeen. Hän potkaisi nopeasti muurinmurtajan päällä olleen visorakin alas.

"Mitähän tässä sitten kannattaisi tehdä.", hän mietti. Edessä avautui taistelu, tai pikemminkin visorakien suorittama teurastus. Hän seisoi yhden katapultin katolla katapultin vieressä. Sinisiä, hämähäkkien vetämiä vaunuja kulki yhteensä kolme aurassa.

Jokunen hämähäkki oli huomannut tunkeilijan ja kiipesi vaunun reunoja pitkin ylöspäin.

Matoro keksi pakosuunnitelman puolessa minuutissa. Katapultin mekanismin harjoitteluun kului sama määrä. Hän amui itsensä suurella katapultilla parvelle, pakoon visorakeilta. Sitten hän syöksyi ovesta sisemmälle tukikohtaan.
Matoro haki syliinsä kansiot huoneestaan ja eteni Äksän huoneeseen. Koko rakennus oli kaaoksessa ja hyökkääjät tunkeutuivat pohjakerroksessa jatkuvasti eteenpäin.

Avomerellä



"Hii-op!" Domek piteli ohjia käsissä. Veitsivalas oli hyvin vahva rahi ja veti venettä yllättävällä nopeudella.

Pegghu oli alkanut vähitellen tottumaan huonoon oloonsa ja katseli ympäröivää mereä. Harvoin hänen kaltaisensa kaupunkilainen Ta-Matoralainen olisi koskaan nähnyt tuota kirkasta, sinistä vesiallasta mikä peitti valtaosan heidän maailmaansa.
Auringot paistoivat kimaltelevan veden yläpuolella ja lämmitti veneilijöitä, joita viileä merituuli puhalsi.
Usein tielle osuneet isot aallokot kastelivat veneilijöitä vesipisaroihin.

Pegghu tunsi olonsa hyvin virkistäväksi merisairaudestaan huolimatta, mutta hän ei siltikään unohtanut sitä päivää.
Se päivä, jolloin Metalliolennot tappoivat Frottikin.

Domek yritti keskittyä veneen ohjaamiseen eikä ajatellut mitään muuta. Jos hän ei olisi vilkaissut veneen taakse, Valon Toa ei olisi edes muistanut Matoralaisen olemasaoloa.
Domek vilkaisi hetken kompassiaan ja karttaa uudestaan. Hän alkoi kääntämänä suuntaa hieman itään päin.

Molemmat veneilijät eivät sanoneet mitään.

Bio Klaanin Tyrmä

Koputusta kuului Sheelikan sellille. Ääni tuli hänen viereisestä sellistä. Se oli hiljainen, mutta kuului tarpeeksi herättääkseen nais-Toan huomion.

Aluksi koputuksella näytti olevan jonkinlainen rytmi, mutta vähitellen se rytmi katosi ja koputus oli pelkän satunnaisuuden varassa.

Jostain syystä, Sheelika muisti Arsteinin. Silloin koputuksen rytmi vaihtui. Se muistuttutti häntä erästä musiikkikappaletta, mitä Arstein soitti hänen kosketinsoittimellaan.
Sheelika muisti kuinka yllättynyt hän oli kuullessaan Arsteinin soittamista. Vaikka hän olikin Skakdi, hän oli selvästi lahjakas musiikissa.
Kappale oli hyvin intensiivinen, mutta samalla hienostunut ja omalla tavallaan kaunis.

Sheelika mietti nykyistä tilannettaan.
"Tähänkö kaikki on päätynyt? Miten hän päätyi tänne?" Nais-Toa mietti.
Pääsisikö hän koskaan ulos täältä? Sheelika on jo istunut sellissä enemmän kuin hän pystyi kestämään.
Arstein tiesi tämän, mutta miksei hän tullut takaisin hakemaan häntä?
Mitä jos Arstein ei koskaan palaakaan? Mitä jos hän ei koskaan pääsisi pois täältä? Mitä jos hän joutuu istumaan tässä sellissä ikiajoiksi?

Viereltä tuleva koputus taantui. Matala hykerrys kuului sen sijaan.

Tuntematon



Hiljaisuus.
Metalliolennot olivat transsissa. Mikään ei liikkunut.
Himmeät, vihreät valot olivat ainoita valonlähteitä koko huoneen sisällä. Metalliolentojen silmät olivat pimeitä ja niiden mieli tyhjä.
Lukuisia Metalliolentoja olivat rivissä huoneen keskellä, useita johtoja kiinitettynä. Kennomaiset koneet oli sijoitettu Metalliolentojen keskelle, mikä erotti ne toisistaan.


Juuri silloin, yksi Metalliolento alkoi liikkua hieman. Sen ristiin laitetut kädet liikahtivat. Sen sormet ja kaula taipuivat.
Olento ei ollut transsissa. Sen mielensä alkoi liikkua. Vähitellen sen silmät valaisivat.

Se ajatteli.

Se huusi.


[spoiler=Hörr]Kuten edellinen viestinikin, tämä tapahtuu vähän jälkeen edellistä mutta samaan aikaan tai ennen muiden ropeviestejä. Liikkuu siis kokonaan omassa ajassa.[/spoiler]

Eteläinen saari

"Haluat siis paeta?", Xxonn kysyi Matorolta. He olivat etsimässä uloskäyntiä Matoranien linnoituksesta, joka ei ollut Visorakkien takia tukossa.

"Mitä muuta tekisimme?", Matoro vastasi.

"Ehkei paljon mitään. Mutta jos selviydymme rannalle, niin miten me pääsemme Klaaniin takaisin? Uimalla, vai?"

"Keksimme kyllä jotain"

Sitten Matoro huomasi Po-matoranin etsimässä jotain. Hän ei taistellut, niin kuin muut Matoranit. Hän tunnisti Matoranin Irvaniksi. Jään Toa tönäisi Äksää, katsomaan. Irvan ei tainnut huomata kaksikkoa. Hän oli liian keskittynyt etsimiseen. Silloin hän taisi löytää etsimänsä.

"Toivoin, etten ikinä joutuisi tekemään tämän", Irvan kuiskasi itselleen.

Hän otti kivestä kovaa kiinni ja veti sitä todella kovaa alas. Silloin kahden metrin leveä seinä nousi ylös ja Irvan kävei sisään. Huone oli pienehkö, jonka keskellä oli hieman Äksän pienemi vene, karttoja ja siellä myös seisoi Hau:ta kantava fe-matoran.

Matoro katsoi Irvanin vetämää kiveä tarkemmin. Se oli, kuin olikin vipu.

Irvan ja Fe-matoran keskustelivat jostain asiasta.

"Mitä te teette?", Matoro keskeytti.

Po- ja Fe-matoranit pelästyivät, kun he huomasivat Xxonnin ja Matoron.

Irvan yritti keksiä jotain, mutta päättikin kertoa totuuden.

"Jo kymmenen vuotta olin taistellut tolkuttomasti nelijalkaisia, haisevia hämähäkkejä vastaan. Joka kerta monia sotilaista kuoli. Joka kerta pelkäsin, että minä olisin seuraava. Ja nyt, minä ole positiivisen varma siitä. Joten ei olisi järkeä kuolla tänne muitten mukana. Haluaisin nähdä maailman, tämän aavikkosaaren ulkopuolelta."

"Ottaisitteko meidät mukaan?", Matoro kysyi.

"No, emme tiedä muuta paikkaa, minne mennä. Joten jos ohjaatte meidät Klaaniin, josta kerrot, niin kyllä."

"Hyvä on, mutta meidän pitäisi vielä käväistä Destralilla."

"Hyvä on. Voitteko auttaa minua tämän työntämisessä? Lähdetään, ennen kuin tämä paikka täyttyy Vissorakeilla."

Irvan lähti huoneen toisen päähän, veti toisesta vivusta, jolloin seinä avautui suoraan rannalle. Xxonn, Matoro ja Irvan alkoivat työntää venettä ja Seran-niminen Hau:ta kantava Matoran istui ratin edessä. Kun vene oli vedessä, Po-matoran, Jään toa ja Äksä hyppäsivät veneeseen, ennen kuin se lähti liikkeelle.

Kun vene oli vähän kauempana, Irvan katseli surullisena, kun Visorakit peittivät tukikohdan. Hän erotti, kuinka harvat Matoranit pötkivat pakoon aavikkoon.

"Haluan kysyä", Matoro sanoi, "Jos olisit voinut paeta tällä tavalla jo alusta asti, niin mikset tehnyt niin?"

"Suoraan sanottuna, en oikeastaan halunnut luopua siitä saaresta. Halusin puolustaa sitä, kuin omaa kotiani. Mutta nyt, minä tajusin, etten voisi jäädä sinne puolustamaan sitä ja jäädä eloon, yhtä aikaa."

Matoro nyökkäsi. Hieman pitkän ajan päästä, hän väsyi, meni makuulle ja nukahti.

Mt. Ämkoo

Xiantos muisteli menneitä kovalla sängyllänsä. Menneitä, kuinka hän oli löytänyt tiensä Makutan luokse. Makuta oli houkutellut hänet pahalle puolelle. Hän saisi paljon krediittejä, jos tappaisi erään Toan. Palkkionmetsästäjä mietti tekeekö hän oikein.

Xiantos käveli ovestansa ulos katsomaan auringonlaskua. Lääkääri tuli hänen luokseen.

"Voitko hyvin?"
Vastausta ei kuulunut.
"Olen ollut ystäväsi jo vuosia, emmekö me voisi vain jutella?"

Lehu-metsä

Xiantos lähti kävelemään asuntosa rappusista alas kohti Lehu-metsää.
Hän käveli rannalle, jossa hän sai tällin päähänsä ja pyörtyi.

"Maksan sinulle hyvin rahaa, jos tapat erään Toan"
"Sopii", Xiantos vastasi, "Kerro nimi"
"Hänen nimensä on Choco"

Xiantos heräsi minuutin kuluttua ja lähti kävelemään pitkin rantaa.

"Se tälli ei ollut ainakaan kova"

Yön Timo, Notfunin hytti

Notfun ja Jardirt istuivat hytissä. Notfun oli käskenyt erään miehistön jäsenen ruoriin, ja kutsunut perämiehensä hyttiin.
"Jardirt. Me emme selviä tästä. Tai no, me selviämme, mutta ne eivät selviä. Miehistömme siis. Me pakenemme", Notfun sanoi, otti kartat, hattunsa ja vyönsä. Sen jälkeen hän ja Jardirt poistuivat hytistä. He kävelivät ruumaan, jossa oli kankaan alla höyryvoimalla toimiva koneisto, joka piti veden ulkona. Sen vieressä oli orgaanisen näköinen vesieläin, jonka Jardirt tunnisti manaatiksi. Molemmat astuivat tämän jalon eläimen selkään ja lähtivät liikkeelle. Höyryä alkoi tulvia pumpuista heidän paetessaan.

Notfun mietti vielä. Oliko tämä oikein. Jättää miehistö kuolemaan, ja rakas laiva heitteille. Tämä manaatti ei kestäisi kauan. Sitten hän sanoi perämiehelleen: "Jardirt. Oletko koskaan miettinyt, jos olisimmekin ottaneet sen steampunk-sukellusveneen joka oli tämän manaatin vieressä? Luulen, että olisimme päässeet pakoon hieman.. No, kätevämmin.."
"No, minkäs voi kun se älyvapaa Ko-Matoran korvasi sukellusveneen manaatilla.", Jardirt vastasi kapteeniaan myötäillen.

Notfun katseli apeana kuinka Yön Timoa tulitettiin kahdesta suunnasta. Yksi hyökkääjälaiva sentään oli upotettu. Hänen ja Jardirtin uiva manaatti eteni hyvää vauhtia alloissa kohti kaukana siintävää Klaanin rantaa.
Silloin manaatti räjähti.

"Minnes te yritätte, Kapteeni?", ikävän näköinen skakdi kysyi halveksivasti toisesta soutuveneestä. Vene oli uponneen Skakdilaivan pelastusveneitä. Veneen takaosassa istuskeleva tummanpuhuva, robottikäsinen hahmo myhäili. Sen toinen käsi oli valtava kranaatinheitin. Amazua vaihtoi kätensä normaaliin. Pian kaksikko oli köytettynä veneen perällä, ja heitä vietiin Gaggulabion lippulaivalle Akbsklsdflsfldaxille.

Akbsklsdflsfldax


Keltamusta skakdi myhäili itsekseen. Notfun istui takamaston juurta vasten, täysin köytettynä. Jardirt makasi tämän vieressä.

"Päivää, kapteeni.", Gaggulabio tervehti. Hänellä oli päässään suuri kaksikolkka. Väliaikainen meritehtävä oli antanut hänelle syyn retostella Kapteenina. Amazua seisoi takavasemmalla seuraamassa tilannetta. Hän oli hankkinut Notfunin tänne ja saisi palkkion.

Notfunin laukku makasi pengottuna nurkassa. Vihreä skakdi käänteli epämääräisesti ruoria. Akbsklsdflsfldax ja toinen skakdien laiva kuitenkin jatkoivat sivutoimena toisen laivan tulistusta.

Skakdi iski kädellään matorania tämän kanohiin.
"Missä se on?!", skakdijohtaja huusi Notfunille hyvin läheltä.
"... ai mikä?", Notfun kysyi esittäen tyhmää. Se oli monesti toiminut.
"Tiedät kyllä.", Gaggulabio raivosi.
"Se virus, jonka ryöstit seitsemänkymmentä vuotta sitten. Haluan sen."
"Kamoon, siitä on kauan aikaa. Unohdetaan menneet.", Notfun yritti.
"Se ei ollut laukussasi. Missä se on?"

"Mitä jos sanon että se on laivallani?", Notfun kysyi, hymyillen ikävästi.
"Pakenit laivalta. Olit kuljettamassa sitä pois, eikö niin?"
"Tai sitten käytän sinuun käänteispsykologiaa. Uskottelen, että en olisi ottanut pulloa laivaltani, jolloin sinä ajattelet että otin."
"Tai sitten käytät tuplakäänteispsykologiaa; sinä uskottelet minulle että pullo on laivassa koska uskottelet että se on laivassa ja luulen sen olevan sinulla.", Gaggulabio selitti. Hän ei ollut itsekkään tajunnut puoliakaan sanoistaan, mutta pitihän hänen näyttää älykkäämmältä kuin pahaisen matoranin.

"Tai sitten käännettyä tuplakäänt-", Notfun aloitti, mutta sai suunsa eteen kiven skakdin käden.
"Ole nyt jo hiljaa. Kerro missä se on!", Gaggulabio huusi raivoissaan.

"Pomo. Se oli kätkenyt pullon pistooliinsa.", takana oleva veden Skakdi kertoi tutkiessaan Notfunin varusteita. Matorankapteenin ilme muuttui toivottomaksi.
Gaggulabio otti pienen vihreän pullon käsiinsä ja katseli sitä.

"Vihdoinkin..."

"Hei, kerrotko minulle mitä tuossa itseasiassa on? Minulle ei koskaan selvinnyt muuta kuin se, että sinä halusit sen.", Notfun papatti.

"Hyvä on. Kerron.", Gaggulabio sanoi ja otti luentoäänensä.
"Tunnetko makutan nimeltä Spiriah?", hän aloitti.
"Makuta joka teki Skakdeilla kokeitaan. Loi meille elementaalivoimat. Käytti siinä Makuta-Viruksia niin kuin kaikki makutat.", Gaggulabio kertoi ja hiveli vihreää koeputkea.
"Tätä virusta käytettiin voimien tuomiseen. Sillä saa luotua olennoille, kuten Skakdeilla kokonaan uusia voimia."

"Alan tajuta pirullisen ovelaa suunnitelmaasi. Aiot käyttää ainetta Klaanin saaren lehmien muuttamiseen omiksi supervoimakkaiksi kätyreiksisis, joilla valloitat universumin! Olet todella paha, paha mies.", Notfun selitti.

"Kuuntelitko sinä minua yhtään.", Gaggulabio kysyi turhautuneena. Hän kääntyi hetkeksi ruoriin päin, tiedustellen perämieheltä lankusta.
Silloin Notfun tempaisi pystyyn köysistä ja kaappasi koputken Skakdin kämmenestä. Jardit oli saanut kaikessa hiljaisuudessa kaiverrettua köyden rikki taskussa maannella rommipullon sirpaleella.

Gaggulabio kääntyi nopeasti ja veti miekkansa. Notfun kaatui aseen lappeen iskusta puisille laudoille komentosillan kaidetta vasten.

"Sinulla on vahva mieli, pentu. Haluatko jälleen kipua?"
Amazua lähestyi tummanpuhuvana matorania, mutta Skakdijohtaja viittoi tämän pois nähdessään tilanteen.

"Mietihän hetki ennen kuin uhkailet sen hommelisi kanssa", Notfun aloitti. Hän piti koeputkea laidan yllä, valmiina pudottamaan sen mereen.
Gaggulabio kalpeni yhdessä muutaman muun aseistautuneen skakdin kanssa.

"Nyt voinemme keskustella tasaväkisesti", Notfun aloitti. "Minulla on omia vaatimuksiani."

* * * "Me uppoamme! Missä kapteeni on?", matoran huusi paniikissa Yön Timon kannella. Silloin suuri räjähdys kaatoi maston ja laiva oli jo kallistunut uhkaavaasti. Koko alus oli kaaoksessa. Pelastusmanaattikin oli poissa. Kun tuli selväksi että kapteeni oli lähtenyt, syntyi pakokauhu. Pian laiva oli syvällä meren alla.

"Huomasin juuri että kärsin laivapulasta. Jos saan toisen laivoistasi, mukavan määrän rommia ja vakuudet siitä, että voin purjehtia rauhassa pois, saat pullon. Jokaisessa muussa tapauksessa pudotan tämän korkki auki mereen.", Notfun kiristi. Hän tunsi saaneensa niskalenkin Gaggulabioon.
Voimaton viha kasvoi skakdin sisällä. Hän ei voisi muuta kuin suostua.

Amazua alkoi mielessään jo arvostaa hieman tätä matorania. Uhkailisi suoraa ja törkeästi kuuluisaa sotalordia.

"Ärh, olkoon. Minä suostun.", Gaggulabio totesi ärtyneenä laskettuaan aineen arvon sekä laivan arvon päässään.
Notfunin valtasi onnistumisen ilo. Enää puuttui vain rommia.

Akbsklsdflsfldax purhjehti toisen skakdilaivan rinnalle. Gaggulabio komenteli vihaisena merisotilaansa sieltä pois. Notfun piti pulloa edelleen laidan yli.
Jardirt ohjasi merellä olevia pelastusveneitä, Yön Timon miehistöä, laivaan.

"Nyt se puteli.", Gaggulabio sanoi vihaisena.
"Aivan, toki. Olen sanani mittainen mies.", Notfun vakuutteli ja ojensi pullon Gaggulabiolle. "Ei olla vihamiehiä enää", piraatti ehdotti.

Silloin Amazua nappasi matorania olkapäistä je veti säkin tämän pään ympärille. Gaggulabion Akbsklsdflsfldax lähti täyteen vauhtiinsa avomerellä. Amazua vei kiljuvan piraatin hämärään ruumaan. Se kiljui petoksesta ja sioista.


[spoiler=Spoilinkia.]Jake teki alkupätkän.
Ja Woaah. Kahdestuhannes posti.[/spoiler]

Bio-Klaanin saaren ranta

Moggel-niminen Skakdi saapui Bio-Klaanin saaren rantaan. Hänen olisi pitänyt mennä Gaggulabion kanssa Akbsklsdflsfldaxille, mutta hän päätti kokeilla hyökkäystä. Hän päätti olla Makutojen puolella, eikä minkään Gaggulabion. Jos hän pääsisi Bioarkistoihin, hänen kaikki ongelmansa katoaisivat.

"Mihin matka?" eräs Steltiläinen kysyi.

Moggel kääntyi taaksepäin ja huomasi Sidorakin lajiin kuuluvan henkilön ja toisen Skakdin, joka oli mutatisoitunut.

Hän ampui plasmaa kaksikkoon, mutta toinen Skakdi torjui sen ja ampui silmistään Lämpösäteitä, mikä osui Moggeliin.

"Minä hyökkään. Olette mukana tai ette."

"Olen Steltiläinen, ja haluan maksun, tai saat maistaa kirvestäni."

Skakdi katsoi ihmeissääm Steltiläistä ja ampui jälleen Lämpösäteitä Moggeliin.

"Tuo alkaa ärsyttää!"

"Minä olen Gilwecniec ja tuon Skakdin nimeä en tiedä, mutta työskentelemme Makutain veljeskunnalle. Joten häivy täältä, ennen kuin kutsun Rahkshi-armejiamme."

Moggel huomasi saaneensa liittolaisia. Pian taivaalta lensi jotain. Se oli tummanpunainen ja musta kyborgi-Toa, jolla oli Hau Nuva ja miekka. Hän lensi suoraan Moggelin eteen.

"Toia vai? Tiedän paikan, missä on yksi Toa. Tämän voisi lähettää sinne," Gilwecniec sanoi.

"Olipa terävä koukku," Faxadosq mumisi ja näki Gilwecniecin ja Moggelin.

Hän ampui Valoa Steltiläiseen, heitti Skakdin mereen ja löi Moggelia.

"Tervetuloa ja hyvästi," Toa sanoi.

Moggeli lensi myös mereen ja toisen Skakdin söi hyvin nopeaa lohikäärme.

"Duogro! Hyvä poika," Fax sanoi. Steltiläinen otti veneensä, millä oli tullutkin ja lähti. Moggel, veden Skakdina, ui perässä Destralille.

"Mennään perään, Duogro," Fax sanoi ja kaksikko lähti Destralille.

Meri



Vene oli muutaman metrin pituinen vanha puuvene. Se oli värjätty kuluneella tummanvihreällä maalilla joka oli rakoillut monesti. Laitteen puolivälissä oli pieni pressu joka vastasi aluksen "sisätiloja".
Kevyt polttomoottori hurisi veneen takaosassa kiidättäen venettä hitaasti mutta varmasti. Sen kylkeen oli kirjailtu laitteen nimi, Seilaava Manaatti.

Kaukaa aavikkosaarelta hehkui punaista valoa. Tukikohta paloi.
Irvan katseli ajatuksiinsa uppoutuneena saarta sen kadotessa hitaasti savuun ja yöhön. Fe-Matoran Seran käänteli peräsintä istuen sivuttain takaosan penkillä. Matoro loikoili veneen kärjessä ja Äksä istui keskipenkeillä.

Tunnelma oli kaikin puolin raukea.

Taivaanrannassa jyrähti. Linnoitus oli ilmeisesti sortunut kokonaan kasaan.
Irvan, vanha veteraani, tunsi menettäneensä jotakin tärkeää. Jotakin minkä vuoksi hän oli elänyt ja melkein kuollut.
Vanhaan elämään ei nyt ollut paluuta.

Seran ohjaili venettä hiljaa. Hänkin oli täynnä ajatuksia. Jo toinen suuri elämän muutos jonka hän kokisi. Hänet nimittäin oli karkoitettu Nynrahin Haamujen joukosta sillä hän ei pitänyt metallitöistä. Hän halusi gukkopilotiksi. Sittemmin hän oli harhailtuaan joutunut tänne saarelle, jossa Irvan oli auttanut eksynyttä.

Äks mietti kuinka pitkä matka Klaaniin oli. He olivat aika täydellisesti eksyneet Destralin matkallaan. Ei sillä, että hän haluaisi takaisin Destralille.
Häntä häiritsi hieman että he olivat suoraan paenneet saareta, vaikka he eivät olisikaan voineet auttaa matoraneja kunnolla.

Seran kumartui ja tutkaili kanohi Haunsa läpi pressun alla olevaa laatikkoa. Hän nosti sieltä kompassin ja kartan.
Sitten Fe-Matoran alkoi selvittää heidän sijaintiaan ja seuraavaa saarta.
Saari paljastui toiseksi, miltei tuntemattomaksi aavikkosaareksi pohjoisessa. Sieltä tunnettiin vain pieni matorankylä rannikolta. Matkaa sinne olisi muutamia tunteja.

Metsä klaanin saaren lounaisella puolella.

Blezer nousi seisomaan puunjuuresta. Hän oli levännyt jo pitkään. Blezer tiesi, että miehistönsä olisi jo tullut etsimään häntä elleivät he olisi lähteneet. Hänen hopeinen panssarinsa kimalsi puiden välistä tulevasta valosta. Valonsäteet houkuttelevat jotain esiin pusikosta. Se oli pienen pieni Muakan poikanen. Blezer tuijotti sitä ihmeissään kunnes älyää, että tämä kyseinen pentu on mitä varmemmin hänen tappamansa pedon poikanen.

Blezer lähestyy pentua. Hänen panssarinsa kimmeltää edelleen. Pentu seuraa yhtä valonsäteistä ja on liian keskittynyt huomaamaan toaa kunnes tämä astuu varjoon ja valon säteet katoaa. Sillä sekunnilla pentu kääntyy katsomaan tuota hopeista jättliäistä. Pentu alkaa murista Blezerille, mutta hän vain jatkaa etenemistään pentua kohti lopulta kurottaen sitä kädellään. Pienokainen ärähtää ja puraisee toaa kädestä. Puruvoima oli erittäin suuri verrattuna otuksen kokoon. '' AAH! Piruvie sinä puret kovaa! '' Blezer yritti irroittaa poikasta kädestään heiluttamalla sitä, mutta epäonnistuen. Hän tiputtaa aseensa maahan ja nappaa pentua niskasta oikean puolimmaisella kädellään. Pienoinen alkaa vikistä ja vinkua päästäen samalla irti Blezerin kädestä. '' Rauhassa nyt pienoinen. Minä pidän sinusta huolta. ''

'Kaksikko' jatkaa matkaansa syvemmälle metsään. Muakan poikanen oli jo ehtinyt nukahtaa enemmän ja vähemmän vapaaehtoisesti. Blezer oli laittanut vasemman kätensä jäiseen pakettiin jotta pureman kipu helpottaisi. Hän kantoi muakan poikasta olkapäällään raahaten nuijaansa perässään. He olivat ehtineet kulkea jo kilometrejä ilman elonmerkkejä. Toa ja muaka olivat nyt eksyksissä keskekkä metsää jonka paikalliset tuntevat nimellä: Lehu-metsä. Blezer lysähtää polvilleen. Hänen voimat ovat aivan lopussa. Toa ottaa pennun ja laskee sen mättäälle viereensä ja lösähtää makuulle.

Toisen saaren satama

Seilaava Manaatti ajoi puisen laiturin viereen. Irvan nousi ja köytti veneen laiturille. Kun köysi oli tiukasti kiinni laiturissa ja veneessä, muut veneessä olijat nousivat myös. Saari oli pieni aavikkosaari, jossa oli puu- ja kivitaloja. Erilaiset matoranit kävelivät ympäriinsä. He näkivät, kun kauempana satamasta, jotkut möivät Maheja ja muita eläimiä. Tämä saari näytti hieman viihtyisämmältä, kuin Iganata.

"Toivottovasti tämän saaren asukit eivät ole murhanhimoisia Matoraneja, jotka eivät ole ikinä nähneet itseään suurempia olentoja", Matoro sanoi.

Nelikko alkoi kävelemään ympäri, katselemaan, mistä saisivat karttoja, tai muuta, jota he tarvitsisivat.

"Etsitään siis joku, joka myisi karttoja, jotta saisimme tiedon, mistä saisimme tiedon, missä Destral on, hieman ruokaa", Matoro sanoi, "Ja ehkä voisimme yöpyä jossain hotellissa yhden yön."

Sitten Matoro, Xxonn, Irvan ja Seran alkoivat etsiä Matorania, joka voisi auttaa heitä.

[spoil]Melko lyhyttä tekstiä. Tiedän. En keksinyt paljoa. Mutta Matoro voisi sitten jatkaa tästä.[/spoil]

Aavikkosaari #2, satama

Ränsistynyt satama sijaitsi kukkuloiden ympäröimän lahden rannoilla. Kukkulat samalla suojasivat että haittasivat sataman asukkaita; ne pitivät ulkosaaren rahit kaukana mutta torjuivat sadepilvet tai keräävät niitä, tehden monsuuni-ilmaston.

Juuri nyt kuivuus jatkui toista kuukautta.

Neljä henkilöä käveli yön pimeydessä kadulla. He silmäilivät kadun varrella olevia rakennuksia, yrittäen löytää majatalon.
Pian he näkevät vanhan puurakennuksen jonka oven yllä lukee "Inn".
He astuvat sisälle.

Kynttilät paloivat puutolpissa. Hämyisen huoneen perillä vihreä matoran nuokkui puisen tiskin takana. Matoran haukotteli ja luki epämääräistä lehteä ennenkuin huomasi joukkion.

"Päivää", Irvan tervehti tekopirteästi.
Le-matoran huokaisi. Taas näitä älypäitä.
Tervehtinyt matoran tajusi että "päivää" ei kuulosta järin järkevältä aamuyöllä.
"Niin... Me haluaisimme huoneen. Neljälle.", Seran tuli esiin.
Le-Matoran vilkaisi seinän lappusia ja sitten joukkoa. Kaksi toalta näyttävää henkilöä.

"Meillä on vapaana kaksi huonetta. Kolmen ja kahden.", matoran kertoi.

Nelikko kääntyi hetkeksi toistensa puoleen. Lyhyt keskustelu.
"Otamme molemmat.", Irvan ilmoitti.
"Maksatte sitten viidestä paikasta!", Le-matoran vaati tiukasti.
"Selvä selvä", Irvan sanoi tylsästi, ollen haluton tinkimään aamuyöllä.
Nelikko raahasi itsensä hetken kuluttua portaita ylös.


Huone oli pieni ja puinen. Pieni ikkuna oli likainen ja puulattialla oli pölyjä. Yksinäinen lyhty valaisi kolmen hengen huonetta katossa.
Matoro tutki nopeasti sängyt ja romahti siihen. Hän heitti kansion kainalostaan pienelle yöpöydälle. Xxonn käveli perässä ja yritti ahtautua matoranien sänkyyn. Pian pitkä Axonnin lajilainen oli raahannut kaksi sänkyä vierekkäin.

He alkoivat nukkua.

Gaggulabion toinen laiva, ruuma, perunasäkki

Notfun oli perunasäkissä ja valitti kantajilleen. Amazua ja Gaggulabio kuulivat välillä erinlaisia fraaseja piraatin suusta, kuten:

"Älä kolhi minua, rommi menee pitkin säkkiä"
"Ollaanko jo perillä? Ollaanko, ollaanko?"
"Näin kerran miehen, jolla oli kaksi puujalkaa"

Ja paljon muuta.

Lopulta Notfun kuitenkin laskettiin säkissään alas, tai oikeastaan tiputettiin ruumaan. Notfun näki edessään Amazuan ja keltaisen Skadkin, Gaggulabion.

"Mitäs tämä nyt on? Teimme reilun kaupan, ja te hullut pistätte minut perunasäkkiin. Kaiken lisäksi, en voinut syödä niitä perunoita. Ne olivat homeessa", Notfun valitti.

"Sinähän olet merirosvo, kapteeni", Gaggulabio aloitti sarkastisella äänensävyllä, "Et itsekään taida olla kovin reilu, ja muutenkin, ne perunat olivat tuoreita, poimittu Zakazilta kymmenen vuotta sitten".

Notfun nousi seisomaan, käveli tuolin luokse, veti sen alleen, ja istahti sille. Hän katsahti sieppaajiinsa ärsyyntyneenä, mutta hänen ilmeensä muuttui ärtyneestä hyväntuulisen hermostuneeksi hetkessä. Hän aikoi alkaa selittää jotain perätöntä. Sillä hän oli ennenkin selvinnyt.

"Herrat", Notfun aloitti, "Olen nähnyt elämäni aikana monia, ja kun sanon monia, tarkoitan kahta asiaa, jotka ovat olleet erittäin outoja. Toinen oli se, kun jätin pihvini erään baarin savupiipun päälle".

"Ja mitä sen jälkeen tapahtui?", Amazua kysyi.

"Linnut veivät sen, söivät sen, ja kun palasin takaisin, laatikko oli palanut", Notfun kertoi, "Haluatteko kuulla toisen oudon asian?"

Skadki vastasi myöntävästi.

"Hyvät viholliseni", Notfun aloitti, ja nosti jalkansa ruumaan vievän köysiviritelmän puuosan päälle, "Te, jotka olette minut siepanneet, tulette muistamaan tämän päivänä, jona melkein saitte kiinni kapteeni Notfunin", Notfun selitti, otti aseen taskustaan, ja pamautti köyteen, jolloin puuosa nousi ylös mastoon, Notfun hyppäsi kannelle, sulki ruuman kannet, otti pelastusmanaatin ja lähti kohti entistä Akbsklsdflsfldax-laivaa, jonka hän aikoi ristiä Yön Timo II:ksi.

Outo tila, josta lienee jo käyneen selväksi, ettei se ole Verstas

Dox seurasi hopeista olentoa ja muita olentoja halki laukeuksien. Aikaa tuntui kuluneen ikuisuus. Häntä alkoi pikkuhiljaa väsyttää. Olennot kuitenkin jatkoivat matkaansa väsymättä, edes tahtiaan hidastamatta.

Jotain alkoi kuitenkin pikkuhiljaa tapahtua. Tai oikeastaan mitään ei tapahtunut. Ympäristö vain muuttui. Ensin Dox vain huomasi jalkapohjiensa kylmenevän. Sitten hän alkoi kuulla joka askeleella lätinää. Jonkin ajan kuluttua hän tajusi seisovansa vedessä kantapäätään myöten.

Vettä oli ilmestynyt jostain. Hän päätteli, että joko sen pinta nousi koko ajan, pikkuhiljaa, tai sitten maanpinta oli huomaamattoman pienen asteluvun verran vinossa ja he kulkivat jonkinlaista järveä tai merta kohti.

Hän ei tiennyt lainkaan mitä ajatella.

"  "

Hän huomasi jäävänsä hieman jälkeen ja kiihdytti askeliaan. Lätinän tempo nousi.

"Nimda."

Toinen aavikkosaari, majatalo

Seuraavana aamuna, Matoro heräsi kovaan rysäykseen ja Xxonnin rajuun kiroiluun.

Hän aukaisi silmänsä ja katsoi, mitä oli tapahtumassa. Siinä hän näki Äksän seisovan sängyn vieressä, jonka yksi jaloista oli mennyt rikki.

"Mitä tapahtui, Äks?", hän kysyi.

Äksä kirosi.

"Minä vain nukuin, kunnes vierin enemmän vasemman sängyn puoleen. Selvisikin, että tälläiset Matoran-sängyt eivät sitten kestä minua. Rasismia-minä sanon!"

Matoro voihkaisi.

"Mielummin nukkuisin Seilaavassa Manaatissa"

"Mmm... Manaattia...", Matoro sanoi unessa.

Äks murisi ja ajatteli, millä voisi paikata jalan, etteivät majanomistajat huomaisi sitä.

Vajaan tunnin päästä, Matoro heräsi. Äks selasi kirjoja kirjahyllystä.

"Tule, Äks", hän sanoi, "mennään syömään aamiaista"

He menivät hakemaan Irvanin ja Searnin toisesta huoneesta. Irvan oli innoissaan sängystä, jossa oli patja. Tukikikohdassa kun oli pelkkiä kivisiä sänkyjä.

Alakerrassa oli ruokailuhuone, jossa oli pari Matorania syömässä jotain.

"Kun saadaan ruokaa, mennään sitten hankkimaan karttaa", Jään Toa sanoi.

Matoro ja kaksi Matorania istuutuivat pyöreän pöydän ympärille, mutta Xxonn oli liian iso sellaiseen tuoliin. Joten hän istuutui lattialle.

"Mitä poijille saisi olle?", tarjoilijamatoran kysyi.

"Anteeksi", Xxonn sanoi, "Olisiko täällä hieman... isompaa tuolia?"

"Valitan, muru, mutta täällä on astioita/huonekaluja vain normi-ihmisille", tarjoilija vastasi tylysti.

"Näetkö, Matoro- rasismia!", Äks kuiskasi Matorolle.

"Mitä täällä saisi?", Matoro kysyi.

"Ruokaa, idiootti", Matoran vastasi.

Irvan nauroi tekonaurua.

"Millaista ruokaa?", Matoro yritti kuulostaa kohteliaalta.

"Päivän erikoinen olisi Mahipaistos. Saisiko olla?"

"Anna tulla vain.", Matoro vastasi.

Hetken päästä, tarjoilija toi neljä lautasta, jossa oli Mahinlihasta tehtyjä pihvejä.

"Päivän erikoinen. Pyh!", Irvan sanoi, "Se on varmaan lojunut varastossa vuosia!"

Kun he olivat syöneet pihvit, he menivät huoneisiinsa, ottivat tavarat, jotka he eivät olleet jättäneet Seilaavaan Manaattiin ja lähtivät kiertelemään satamakaupunkia.

"Päivää", Irvan sanoi Matoranille, "tietäisittekö, missä myytäisiin karttoja?"

Punainen Matoran osoitti pientä kojua.

"Kiitoksia", Matoro vastasi.

Kojun yläpuolella oli laatta, jossa luki "KARTTOJA". Kojun takana istui Po-matoran.

"Päivää", Irvan sanoi Matoranille.

"Kas", Matoran sanoi, "Asiakkaita!"

"Mitä saisi olla?"

"Etsimme karttaa", Matoro vastasi.

"Karttaa. Tulitte oikeaan paikkaan!"

"Kiva tietää", Irvan vastasi tylysti.

"Millaista karttaa etsitte?"

"Sellaisen, jossa olisi naapurisaaria ja tietoja niistä", Matoro vastasi, "Ja sitten kartan koko maailmasta"

Myyjä ojensi Irvanille kartan ja Irvan ojensi myyjälle rahat.

"Kartan koko maailmasta? Minne matka?"

"Ei minnekkään kauas. Vain Destralille", Matoro vastasi.

"Destralille? Miten luulette pääsevänne sinne? Lentämällä lentävälla manaatilla?"

"Ei nyt lentävällä, mutta samantapaisella", Äks vastasi.

"Kyllä me keksitään jotakin", Matoro sanoi, samalla kun alkoi katsomaan karttaa, "Kunhan vain- Mitä hemmettiä??!!"

Hän huudahti, kun näki, miten pitkällä Destral oli heidän olinpaikastaan.

"Klaanista, Destralille on tähän verrattuna vain kivenheiton matka!!", Matoro huudahti, "Emme pääse Seilaavalla Manaatilla sinne asti"

"Mitäs minä sanoin", kauppias vastasi.

"Hyvä on. Myydäänkö täällä veneitä?", Matoro kysyi.

"Mitä luulisit, idiootti? Jos meillä olisi hyviä veneitä, olisimme häipyneet läältä roskasaarelta jo aikoja sitten!"

"Hyvä on", Matoro sanoi ja lähti.

He menivät tavernaan, jossa he voisivat syödä ja suunnitella lähtöään.

Meri, Yön Timo II:sen vieressä

Eräs manaatti kulki vettä pitkin, valon nopeutta kulki tämä manaatti, tai siltä se ainakin näytti. Ehkä. Mutta kukaan ei ole varma tästä.
Jos katsoi tarkkaan, erotti että sen selässä oli joku. Se oli Notfun. Jardirt katsoi kaukoputkella kannelta, ja tajusi kapteeninsa olevan pelastusmanaatin selässä. Jardirt jhaki äkkiä köyden ja heitti sen mereen.

"Jardirt, heitä köysi mer- Jaa, heititkin jo. Hienoa työtä", huusi Notfun manaatista, ja nousi köyttä ylös. Jardirt odotti kannella.

"Miten pääsit niiden kynsistä, kapteeni?", matoran kysyi.

"Se on pitkä tarina. En jaksa kertoa siitä muuta kuin, että paluumatkalla kävimme manaattini kanssa eräällä saarella, jolla asui eräs peikko. Se nimitti saarta banaanisaareksi, ja siellä ei edes ollut banaaneja..", Notfun kertoi ja otti hattunsa Jardirtin päästä, "Se peikko sanoi outoja asioita. Oletko itse kuullut koskaan peikon sanovan: Ota chillisti, rahita villisti?"

"Itseasiassa en", Jardirt vastasi.

"Sitä minäkin ajattelin, se peikko oli kuulemma joskus käynyt siellä linnakkeessa, mistä tulin viikko sitten", Notfun kertoi, "Jardirt, pysy ruorissa, menen avaamaan ruuman, jotta manaatti voi uida tänne".

Jardirt ihmetteli. Miksi ihmeessä Skadkit olivat ostaneet pelastusmanaatin myös. Toki oli mahdollista, että ne olivat ostaneet omansa samalta kauppiaalta, mutta ei siellä ollut muita kuin erikoisen isohampainen, keltainen matora-, Jardirt tajusi, että se oli ollut Gaggulabio. Samalla perämies tajusi myös, että Labio oli tyhmin elämänmuoto mitä hän oli ikinä nähnyt..