Lehu-metsä.

Blezer oli ollut harvinaisen epäonnekas. Hän oli pyörinyt ympyrää lehu-metsässä jo useita päiviä ilman, että kukaan olisi törmännyt häneen.

Muakan poikanen ei enään vastustellut toaa vaan seurasi tätä kiltisti.
Aina silloin tällöin se juoksi kauemmas isännästään jolloin Blezer joutui etsimään tätä. Pienoinen piti sitä jonkin sortin leikkinä mutta toaa taas alkoi kyllästyttämään moinen. '' Jos sinä aijot juoksennella ympäriinsä metsää vositko edes hieman hidastaa tahtia? '' Blezer sanoo pikku muakalle joka vain kallistaa päätään ja katsoo uutta isäntäänsä.

Blezer jatkoi matkaansa. Hän käveli ja käveli. Kunnes... Hänen edessään oli polku. Selvä pikkuruinen polku. Blezer oli sanoinkuvaamattoman iloinen nähdessään tuon hiekkaisen pienen reitin joka johtaisi hänet sivistykseen.

Toa kutsui uutta lemmikkiään kisuttelemalla. Hän oli huomannut että pienoinen pitää siitä ja etsii äänen luo. Pian muaka tulikin hänen Blezerin luo. '' Tule... Mennään. '' Hän toteaa ja alkaa kävellä polkua. Pentu seurasi isäntäänsä aina silloin tällöin poiketen polulta.

Meri

Matoro oli käyttänyt viimeiset elementtivoimansa pienen jäälautan tekemiseen. Nelikko roikkui lautassa kovien aaltojen riepottelemana. Meri vei heitä johonkin suuntaan, mutta heillä ei ollut mitään tietoa sijainnistaan saatika sitten suunnastaan.

Jään Toa tähyili jatkuvasti ympärilleen kiikarisilmällä. Hän yritti paikantaa maata, laivan, mitä vain.
"Ei mitään", hän totesi hiljaa muille.
Hän ei ollut aivan varma kuulivatko muut sitä meren ääniltä.

Aikaa kului.

"Hei! Laiva!", jäävuoren päällä roikkuva Matoro alkoi kiljua. Kolmen muun matkalaisen ilmeet kirkastuivat nopeasti ja he käänsivät katseensa kohti alusta.
Se oli keskikokoinen, ränsistyneen näköinen rahtilaiva jonka savuopiippu puski mustaa savua taivaalle. Nelikko alkoi huutaa ja huitoa jotta laiva huomaisi heidät.
Äks ampui käsitykillään ilmaan useasti.

"Kapteeni, joku hullu ammuskelee jäälautalla", eräs merimies-matoran totesi katsottuaan kiikareillaan haaksirikkoisia.
"Montako niitä on?", kapteeni kysäisi.
"Kaksi toan näköistä. Kaksi matorania. Näyttävät haaksirikkoisilta", merimies selitti.
"Nappaa kyytiin, saavat kuurata kantta. Ja toille on aina käyttöä seudulla jossa on merirosvoja", kapteeni sanoi. Rahtilaiva muutti kurssinsa kohti jäälauttaa.

"Mahtavaa! Ne huomasivat meidät!"

Joukko poimittiin kannelle.
Sitten heidät pisttettiin kuuraamaan kantta.

"Paremminkin olisi voinut mennä...", Äks marisi.
"Älä aina valita, saimmepahan kyydin", Matoro vastasi harjaten pitkällä siivousvälineellä puukantta.
"Mutta minne?", Äks jatkoi.
"... niin. Voisimme kysäistä kapteenilta minne tämä alus on menossa", Matoro puheli puoliksi itsekseen. Hänen Itroz-kansionsa oli kieritetty rullaksi vyöhön. Se oli kastunut.
Jään Toa heitti mopin toiselle Klaanilaiselle ja vilkaisi ympärilleen. Hän kiipesi metalliset, kapeat portaat yläkannelle, jossa kapteeni seisoskeli kaidetta vasten.
"Saanko kysyä minne olemme matkalla?", hän kysyi kohteliaalla äänensävyllä violetilta matoranilta.
"Kuljetamme sinappilastia Bio-Klaani -nimiseen paikkaan", painovoiman matoran vastasi.
Matoro ei ollut uskoa korviaan.

Tämä oli maineikkaan Turkanen-sinapin kuljetusalus.
"Minä ja Xxonn olemme Bio-Klaanista", Matoro kertoi nopeasti.
"... haluatko kertoa mitä teille oli tapahtunut?", kapteeni kysyi.
"Tuota, se on aika pitkä tarina. Meidän pitää kuitenkin poiketa Destralilla hakemassa yksi ystävämme", Matoro kertoi.

"Destral? Se makutapaikka?", kapteeni kysyi.
"Juuri se... onnistuuko se?", Matoro kysyi. "Voin antaa sijainnin jos on ongelmia saaren löytämisen kanssa."
"Eihän kukaan täysjärkinen mene sille saarelle vapaaehtoisesti", Kapteeni selitti tyrmistyneenä.
"No mitä jos ajatte sinne melko lähelle ja minä ja Äks käväisemme siellä rannalla pelastusveneellä?"
"Tuohon voin suostua."
"Mainiota."

Järvilinnoitus



Umbra ja Glatorianking hiipivät puisten kotarakennelmien lomitse, etsien kuumeisesti aseitaan ja naamioitaan. Glatorianking piteli olkapäällään Qewaa, joka pyöritteli kuumeisesti eturaajojaan ympäriämpäri. Fikou oli selvästi hermostunut uhkaavasta hukkumiskuolemasta. Kaksikko katseli kuinka kaksi vihreää, kaapuihin pukeutunutta Zyglakia liikkui sulavasti veden alla, pidellen käsissään epämääräistä myttyä, josta pilkotti jotain tuttua. Heidän aseensa!

Lähellä Gekkoa ja Umbraa oli roskapönttöön tungettuna heidän naamionsa, jotka Qewa löysi etsiessään ruokaa. Fikou toi naamiot kaksikolle kun nämä kuuntelivat Zyglakeita.

"Uhraamme nämä aseet, jotka tulivat pinnalta, Rhak'elakkille", toinen Zyglak sanoi, lipoen huuliaan. Hän sai aina kiksejä uhrausseremonioista.

"Tästä seremoniasta tulee suurenmoinen", toinen sanoi, hihittäen outoa nauruaan, jolloin veden täytti ilmakuplaparvi, joka tuli Zyglakin pitkästä ja hammasrivien täyttämästä kidasta.

Joukkio kuunteli kotarakennelmien kätköistä, mitä Zyglakit puhelivat. Ympäristön täytti outo ja aavemainen hehku, jota tuli meduusoista, jotka toimivat lamppuina. Tämän jälkeen Zyglakit lähtivät kävelemään kohti suurinta kotaa, kotaa jossa oli jopa iso ja koristellulla lasilla varustettu ikkuna. Ikkunassa oli Rhak'elakk hirviöjumalan symboli, kolmio, jonka kärjissä kolmet kynnet, ja kaikkinäkevä silmä jonka yläpuolella kukan nuppu.

Seuraten kotarakennelmien takana pysytellen kaksikon kulkua suuren kodan syövereihin, kaksikko tai siis kolmikko, koetti pysytellä kultistien vanavedessä. Zyglakien seuraaminen osoittautui hankalaksi, kun nämä liikkuivat niin sulavasti vedessä ja Umbra joutui säätelemään potkuriensa voimaa ja ääntä, ettei kiinnittäisi kenenkään huomiota.

Hiipimisoperaatio melkein loppui heti alkuunsa, kun toinen Zyglakeista kääntyi katsomaan taakseen, jolloin Glatorianking työnsi Umbran läheiseen saviruukkuun ja syöksyi itse Qewa sylissään läheisen kodan taakse. Zyglakit jatkoivat matkaansa rupatellen uhrausmenoista ja kuinka jännää se olisikaan, vihkiytyä Rhakk’elakk munkiksi. Tulevassa seremoniassa heidät olisi määrä korottaa oppilaista munkeiksi, olivathan he opiskelleet Rhak’elakkismia jo vuosien ajan.

Umbra ja Glatorianking katselivat kauempaa, kuinka Zyglakit menivät kaavut kasvojensa suojana sisään kotaan, näyttämällä kolmio-amulettia, jonka keskellä oli pyörivät punainen kivi. Kivi teki säteen oveen, jolloin muodostui portaali, jonne kaksikko astui sisään.

”Miten pääsemme tuonne jättikotaan?” Umbra kysyi Glatoriankingiltä. ”Meidät tapettaisiin heti jos astuisimme portaalista sisään Zyglakien vanavedessä”, Umbra jatkoi. Hän mietti kuumeisesti suunnitelmaa muttei saanut mitään järkevää aikaiseksi.
Glatorianking mietti myös suunnitelmaa, ja huomasi kuinka Qewan tekemään seittiin tarttui kasvinosia ja merilevää, jolloin hämähäkki alkoi muistuttaa elävää pensasta.
”Keksin juuri suunnitelman”, Glatorianking sanoi, alkaen kerätä Qewan selässä olevaa kariketta ja muuta. Fikou alkoi erittämään enemmän seittiä kaksikon kehoituksesta ja Umbra lähti etsimään lisää vesikasveja.
*******
”Tästä tulee hienoin idea ikinä”, Gekko myhäili kun Umbra saapui kasvien kanssa. Umbra oli haravoinut pitkin aluetta ja löytänyt kukkurallisen limaisia vesikasveja, jotka hän antoi Gekolle.

Valkoinen soturi laittoi vauhtia tekemisiinsä ja kaatoi tekemänsä seittivesikasviklöntin Umbran päälle.

”Miksi sinä näin teet?” Umbra huusi, mutta Gekko laittoi kätensä Umbran suun eteen. ”Ei huutoa. Selitän sinulle suunnitelman”

”Ensin me huijaamme paria kaapua kantavaa Zyglakia tällä ”puhuvalla kasvihirviöllä”, eli sinulla U”, Gekko aloitti. ”Sitten vangitsemme Zyglakit Qewan verkkoihin ja viemme heidät jonnekin säilöön ja sitten menemme heidän kaavuissaan sisään palvomaan hirviöjumalaa”, Gekko kertoi.
”Ookkei…” Umbra ihmetteli. Tämä oli niin älyvapaa idea että se voisi toimiakin. Ja oli hyvä että Gekko teki jotain reissun hyväksi.

Glatorianking lisäili kaikenlaisia kasveja Umbran päälle, ja pian Umbra muistutti kävelevää pensas-matoran-hybridiä. Umbran panssarit olivat täynnä vihertäviä kasveja ja muuta mukavaa, simpukankuoria ja näkinkenkiä. Tämän uuden ulkoasun avulla heidän olisi siis saatava aseensa…

Glatorianking nauroi ja tirskui Umbralle kun tämä uusi ulkoasu oli valmis. Fikoukin hyppi Umbran ympärillä, nauraen omalla rahimaisella tavallaan.
”Lopettakaa jo, Zyglakeja on tulossa”, Umbra kuiskasi ja lähti paikoilleen. Nämä Zyglakit olivat tosiaankin taikauskoisia, tai toivottavasti olivat, Umbra ajatteli, kun Zyglakit lähestyivät pensasmaista röykkiötä.

Kaksi harmaisiin kaapuihin pukeutunutta Zyglakia lipui Umbran ohitse kohti jättikotaa. Kun liskot olivat oikealla kohdalla, rupesi Umbra puhumaan.

”Täällä puhuu Jumalanne, Rhak’elakk”, Umbra aloitti möreällä äänellään.Hän piti toista silmäänsä kiinni jolloin syntyi kuva yksisilmäisestä pensaasta. Punainen valo välkehti Umbran silmässä kun huojuva pensasmatoran puhui.

Zyglakit kääntyivät katsomaan Umbraa, tai siis kasvihirviötä. Liskot olivat aluksi epävarmoja mutta pensas jatkoi.

”Osoittakaa uskollisuuteni minulle, Rhak’elakkille, ottakaa taskuissanne olevat myrkkykapselit”, pensas mörisi.

”Oi kyllä suuri johtaja, kyllä suuri johtaja”, Zyglakit sanoivat peloissaan ja ottivat taskuistaan myrkkykapselit, jotka heittivät kitoihinsa. Zyglakien suusta alkoi valua vaahtoa ja silmät alkoivat vilkkua villinä päässä ja kaksikko kaatui kuolleina maahan.

Umbra hätääntyi. Mistä karzahnista nuo kapselit olivat oikein tulleet? Jotkut asiat on tosin hyvä jättää mysteereiksi, hän ajatteli.
Gekko heitti Zyglakien raatojen päälle Fikoun verkon, ja kolmikko alkoi viedä Zyglakeja pois. He löysivät nopeasti roskapöntön, jonne tunkivat kultistien ruumiit.
”Oli ovelaa aiheuttaa noiden tyyppien itsemurha”, Gekko sanoi. ”Mistä sait kapselit?” hän kysyi.
”Itse asiassa, en minäkään tiedä mistä nuo kapselit ilmestyivät”, Umbra sanoi, heitellen vesikasveja panssaristaan. Tämän jälkeen hän kiskoi päälleen harmaan kaavun. Kaavun reunoihin oli laitettu pienoisia simpukoita, ettei se hulmuaisi vedessä.
Glatorianking puki myös kaavun päälleen, ja kaivoi taskusta Rhak’elakk symbolilla varustetun medaljongin. Kultasininen kolmio, jonka keskuksessa oli punainen pyörivä kivi.
”Tästä tulee jännä operaatio”, Gekko sanoi, kun hän katseli symbolia. Se toi hänelle mieleen etäisesti tarinat eräistä matoran-munkeista jotka palvoivat kaikkinäkevää, yksisilmäistä jumalaa.
”Tule Gekko, meidän tulee kiirehtiä. Haluammehan saada aseemme takaisin, eikö niin?” Umbra huikkasi, lähtien talsimaan kohti jättikotaa.


Kodalle pääsy ei tuottanut ongelmia, vaikka vastaan tuli useita Zyglakeja jotka kiiruhtivat eri asioille, hakemaan uhreja Rhak’elakkille tai etsimään pyhiä kivitaulutekstejä. Jotkut Zyglakit kantoivat mukanaan urkujen puhdistusvälineitä.
Kävellen rauhallisesti ovelle, Gekko otti kaulallaan olleen riipuksen, ja osoitti sillä seinää. Punainen valonsäde lähti riipuksesta, luoden portin kodan sisätiloihin. Sankarimme hyppäsivät empimättä sisään.

Kota oli sisältä huomattavasti suurempi kuin ulkoa näytti. Sen sisällä oli maalattu kupolikatto, joka kertoi Zyglakien tarinaa, merenkulkijoista aina näihin päiviin. Yhdellä seinällä oli suuret kalmankalpeat urut, joiden ääressä vanha silmälaseja käyttävä Zyglak koetti harjoitella päivän seremonioiden kappaleita, vaikka hänen toverinsa olikin puhdistamassa urkujen piippuja. Tuloksena moskaa lensi ylös piipusta suoraan puhdistajan kasvoille.
Tämä kota oli täysin vesitiivis, eikä kosteudesta ollut juuri tietoakaan. Umbra huomasi sen nopeasti kun hänen varahappisäiliönsä happi loppui.
Umbra katseli mielenkiinnolla, kuinka kymmenet, ellei sata Zyglakia hääri ympäri alttaria. Alttarin keskipiste oli Rhak’elakk-patsas, jonka eri osaset pyörivät hiljaa ja ääneti eri suuntiin. Patsasta koristivat kaksi rubiinia, jotka toimivat patsaan pään silminä, jolloin yksi silmä osoitti aina kultisteja. Patsaan edessä oli uhripaasi, laakea harmaa kivi, jossa oli paljon uurteita ja veriläiskiä. Hirviöjumala oli varmaan todella verenhimoinen, Umbra ajatteli.

Alttarin läheisyydessä oli pääpapin koroke ja hiukan siitä vasemmalle oli tutunoloinen käärö, josta pilkotti Umbran musta miekka ja Gekon kivääri.
”Aseemme ovat tuolla”, Gekko kuiskasi Umbralle hiljaa. Umbra katsoi ja näki aseet ja nyökkäsi.

”Meidän pitää keksiä tapa päästä alttarille”, Umbra kuiskasi, kun suurten rumpujen pauke alkoi kuulua, jolloin kaikki huppupäiset menivät paikoilleen laajalle lattialle ja alkoivat kumartaa pääpappia, joka käveli verenpunaista mattoa pitkin alttarille, kädessään Matoranin päästä tehty sauva, jossa oli punainen rubiini kaiverrettuna kolmanneksi silmäksi.
Pappi asteli kumarassa asennossa korokkeelle, nostaen luisevat kätensä ilmaan.
”Zyglakit! Tähdet ovat suotuisassa asennossa. Pian on aika Rhak’elakkin, nousta merestä ja tuoda täysi VALTA Meille!” vanhus huusi, punaisen auran nostaessa hänet ilmaan. Pappi oli joutunut transsiin.
Zyglak soperteli manauksia ja kaikenlaista outoa Zyglakiksi, alttarilla olleiden liekkien lepattaessa. Polvistuneet Zyglakit kuuntelivat heidän hengellisen johtajansa mesoamista alttarilla.
Joukko munkkikokelaita seisoi rivissä lähellä alttaria. Heidät olisi tarkoitus vihkiä Rhak’elakkin palvelijoiksi loppuiäkseen, tämä olisi heidän seremoniansa. Nuorehkot Zyglakit seurasivat lumoutuneina pääpapin puhetta ja saarnaa, kun tämä osoitti kuuntelijoihin.
”Joukossamme on vääräuskoisia!” Zyglak kailotti, osoittaen koukkusormellaan väkijoukkoon. Syyttävä sormi osui juuri siihen kohtaan missä Umbra ja Gekko olivat, piilossa, kumartuneina kaavut päällään.
Väkijoukko alkoi riuhtoa Gekkoa ja Umbraa kohti alttaria, kaksikon koettaessa pitää itsensä piilossa kaapujen alla. Nyrkit viuhuivat kun kaksikko koetti estää väistämätöntä.
Zyglakeja tuli yhä enemmän ja enemmän. Liskomaiset kultistit repivät kaavut kaksikon yltä, ja sitoivat heidät luuköysillä etteivät he pääsisi pakoon.
”Rhak’elakk haluaa veriuhreja näiden uusien munkkiensa vihkimiseen!” Pääpappi huusi, punaisen rubiinin kimaltaessa hänen päähineessään.
Muut Rhak’elakkin palvojat lähtivät paikalleen kuulemaan toimitusta ja jättivät vangitut vääräuskoiset ja köytetyt sankarimme odottamaan veriuhriseremoniaa.
”Tuokaa Matoran minulle”, vanhus sanoi, osoittaen sormellaan kahta kirvestä kantavaa kyöpeliä, jotka olivat erikoistuneet veriuhrien kiduttamiseen ja etsimiseen. Kaksikko tarttui Umbraa käsistä kiinni ja lähti raahaamaan häntä kohti kivipaatea, joka toimi uhrialttarina.
Umbra katseli kauhuissaan kuinka Zyglakit sohivat Qewaa palavilla soihduillaan, kuinka Pääpappi ylisti hirviöjumalaa tästä veriuhrista ja sai aikaan transsintunteen kuuntelijoissa. Kaiken tämän kauheudenkin jälkeen, Umbra huomasi jotain positiivista tässäkin hetkessä. Hänellä oli nyt naamionsa ja hän olisi lähempänä miekkaansa, jonka avulla hän voisi pelastaa Gekon, joka hieroi polveaan, johon oli lyöty kirveen varrella.
Pääpappi messusi uskolliselle kuulijakunnalleen, kauan kauan… Umbra tiesi että jossain vaiheessa tämäkin tulisi loppumaan ja ei olisi kiva olla ensimmäinen klaanilainen Zyglakien veriuhri. Jotenkin se ei vain ollut järin houkuttelevaa. Mutta mitä muuta hän voisi ajatella? Pakenemiskeinoa? Ehkäpä. Umbra koetti liikuttaa käsiään, jotka oli sidottu paaden reunohin. Hänen jalkansakin olivat sidotut ja hän muistutti nyt aivan Elämän naamion symbolia.

Umbra näki silmäkulmastaan miekkansa, joka oli luisella hyllyllä Gekon aseiden kanssa. Nämäkin aiottiin kuulemma uhrata, sen Umbra oli tajunnut Zyglakin saarnasta.

Umbran mietinnän katkaisi yhtäkkiä pahaenteinen hiljaisuus, jonka aikana soihdut sammuivat. Tämän jälkeen oli pimeää jonkin aikaa, kunnes soihdut syttyivät itsestään ja alkoivat valaista kappelia.

Zyglakit olivat kumarassa, päät painuneena maahan. Muut paitsi pääpappi olivat kovassa transsissa ja uskonnollisessa hurmoksessa.

Sankarimme näki kauhukseen, kuinka vääntyneet, vanhat ja hauraat liskon kasvot katsoivat häntä punaisilla, tulta ja hulluutta uhkuvilla silmillään, ja kuinka vanhus liikutti Rhak’elakkin symbolilla varustettua miekkaa kohti Umbran sydänkiveä.

”Rhak’elakk zumb aler a’kla”, vanhus sanoi, iskien miekalla kohti Umbraa.

Umbra käytti tahdonvoimansa painovoima-aaltoon, jonka hän ampui sormestaan päin pappia. Miekka uursi jälkeä Umbran panssariin, jättäen kuitenkin elintärkeät elimet vahingoittumattomiksi. Samalla miekan onnistui myös katkaista Umbran vasemman käden köysi, jolloin hänen olisi helpompi paeta.

Pappi ei pitänyt siitä kuinka niskoitteleva kiitosuhri hänelle oli tuotu. Hän otti miekkansa maasta, syöksyen voimalla kohti Umbraa.

"Nyt sinä kuolet!" raivostunut pappi huusi, sohien miekallaan Umbraa, joka koetti pyristellä pois köysistään. Hän joutui torjumaan miekan iskuja kädellään, jolloin panssaria meni rikki.

"Minun on pakko saada miekkani", Umbra ajatteli, riuhtoen itseään vapaaksi. Köydet alkoivat pettää ja Umbra nousi paadelle, potkaisten timantein koristellun miekan papin kädestä.

"Osat taisivat vaihtua, Zyglak", Umbra sanoi häijysti, osoittaen miekalla kohti papin rintaa. Umbra piti katseensa tiukasti Zyglakissa, mutta syöksyikin yhtäkkiä luuhyllylle, ottaen Gekon ja hänen oman miekkansa.

Repien raivokkaasti kääreitä aseiden päältä, Umbran onnistui saada Artakhan miekka, oma miekkansa ja Gekon plasmapistoolihökötys revittyä ulos kääreistä. Umbra juoksi aseet käsissään vanhuksen vierestä Gekon ja Qewan luokse, samalla kaataen muutaman soihdun, jotka sytyttivät alttarilla olevat kankaat tuleen.

Umbra sivalsi miekallaan Gekon köysiä, jolloin tämä putosi lattialle. Gekko alkoi heräillä savun hajuun ja Qewa ilmaisi rääkynällään haluavansa myös vapaaksi. Umbra päästi myös Fikoun vapaaksi.

Valitettavasti tulipalo sai aikaan myös sen että uskonnollisessa transsissa olleet Zyglak-kultistit alkoivat heräillä ja pääpappi usutti Zyglakeja Umbran ja Gekon kimppuun.

Umbra käytti tätä uutta, kevyttä ja hopeista timantein koristeltua miekkaansa ja omaa mustaa miekkaansa, sivaltaen Zyglakien orgaanista kudosta kappaleiksi, jolloin Umbran panssari värjäytyi Zyglakin verestä. Taistellen urheasti ylivoimaista vihollista vastaan, kolmikon onnistui paeta kohti ulospääsytietä, mutta Gekon onnistui hukata hänen plasmapistoolinsa Zyglakeille. Osa Zyglakeista oli alkanut sammuttaa tulta puhaltamalla siihen, mutta tyhmäkin tietää ettei puhaltaminen sammuta tulipaloa.

Miekat viuhuivat ilmassa kun liskomaisia olentoja kaatui maahan kaksikon käsittelyssä. Umbran oli onnistunut päästä oviaukolle.

Kanavoiden painvoimaiskun oveen, Umbra rikkoi sen kappaleiksi, jolloin vettä alkoi syöksyä liekehtivään kappeliin.

"Tule Gekko, nyt lähdetään pintaan!" Umbra huusi, ottaen Qewan syliinsä ja käynnisti pukunsa moottorit, jotka alkoivat kuljettaa Umbraa kohti pintaa. Ennen kodan lopullista jättämistä, Umbra kanavoi sormestaan lasersäteen suureen, koristeltuun ja värikkääseen ikkunaan, joka särkyi vedenpaineen voimasta, saaden aikaan tulvan Zyglakien kappeliin.

"Olet sinä Umbra aikamoinen pahis", Gekko mutisi kun he uivat kohti pintaa, muutamien Zyglakien uidessa heidän perässään.

Jossakinpäin Lehu-metsää

"... tästä suuttuneena hän heitti Makutojen laivan ympäri ja puhalsi rahkshi-armeijan takaisin mereen! Äijärakk hyppäsi sitten mereen ja ui Destralille, jossa hän taisteli yksin tuhatpäistä makutalaumaa vastaan, voittaen saastaiset viholliset silkalla skakdien sisulla. Äijärakk löylytti makutat niin perusteellisesti että kukaan heistä ei enää uskaltanut tulla Zakazille! Sitten sankari ui takaisin kotisaarelleen jossa hän juhli eri kapakoissa vuosia! Äijärakkin nimi herättää vieläkin pelkoa makutojen keskuudessa! Olkaamme ylpeitä suuresta sankarista! Meissä jokaisessa on pieni pala Äijärakkia sisässämme! Näyttäkää se maailmalle!", vanhan oloinen skakdi pauhasi leiritulen edessä.
Parinkymmenen skakdisoturin rinki kuunteli hurmoksessa vanhan ja viisaan skakdin kertomuksia Äijärakkin urotöistä aikana ennen aikaa.

Abzumo oli kieltänyt jokin aika sitten tarinat Äijärakkista, koska ne kuulemma pilkkasivat Makutoja. Skakdit kertoilivat silti samoja tarinoita edelleen lukuisissa leireissä ja vartioasemilla ympäri saarta.

Gaggulabio oli organisoinut armeijansa uudelleen taannoisen laivaston tuhon jälkeen. Hän oli menettänyt kaksi laivaa mutta saanut kauan himoitsemansa makuta-viruksen.
Suurin osa skakdeista oli jaettu alakomentajien johtamiin leireihin ja vartioasemiin kaikkialle saarelle. Noin kolmasosa joukoista, eliittiyksiköt, elivät Nazorak-tukikohdassa Skakdijohtajiston kanssa. Labio aikoi muutella makuta-viruksella eliittiskakdeillekkin runsaasti voimia, jolloin näiden tappavuus vain korostuisi.

Rlorzedt on ylennetty Skakdien kakkosmieheksi Metorakkin paikalle. Tämä ylimielinen kyborgiskakdi saa miehensä pelkäämään itseään sekä on suhteellisen hyvä soturi. Psykologinen vaikutin on suuri, sillä jotkin sotilaat ovat luonnehtineet Rlorzedtia jonkin verran Irnakkmaiseksi ulkonäöltään. Skakdi näytti tosiaan siltä kuin siinä yhdistyisi skakdien ja Steltin aristokraattien rumat puolet.

Gaggulabio on antanut etsintäkuulutuksen Kapteeni Notfunista. Palkkio on 25 000 kappaletta muttereita.
Skakdijohtaja sanoi itse ettei lepää ennenkuin "se petollinen roskakapteeni" on saatu kiinni ja tapettu mahdollisimman piinallisesti.

Amazua sai Gaggulabiolta palkkansa viruksen hankkimisesta ja on nyt vapaana palveluksesta.

Tämän kirjoitettuaan kiven skakdin henkilökohtainen elämänkerturi pisti suuren kirjan kiinni ja alkoi nukkua.

Merellä Yön Timo 2 on, se on aivan verraton.

Notfun katsoi merelle. Oli rauhallista. Hän oli heittänyt Hunansa mereen, ja vaihtanut takaisin vanhaan maskiinsa. Oli niin rauhaisaa, ja kaikki oli kerrankin hyv- RÄSKS

"Mikä tämä on?", Notfun ärisi. Hänen naamaansa oli lentänyt etsintäkuulutus, "Kapteeni Notfun, elävänä tai kuolleena. Palkkio 25 000 widgettiä. Etsintäkuulutuksen teille tuo Roteleks-yhtiöt..."

Jardirt juoksi kannelle, hän oli kuullut Notfunin ärisevän.

"Mikä tuo on, Notfun?", Kysyi perämies.

"Tuo on hyvä kysymys. Itseasiassa minusta on tehty etsintäkuulutus", Notfun vastasi ja käveli hyttiinsä huutaen samalla: "Jardirt, mene ruoriin. Kohti tuota saarta, sinne olen kätkenyt yhden kultaisista maskeista, jotka ryöstin eräällä reissullani kerran jossain joskus."


Pääsevätkö merirosvot saarelle? Miten Notfun alunperin sai vihreän kemikaalin käsiinsä? Onko rommi loppu? Kaikki tämä ja paljon muuta selviää Jaken seuraavassa ropepostissa. Muista lukea!

Luola

"Kongu, kävi tuuri, että pelastin sinut", Xiantoksen ääni kuului.
"Mitä?" Konguboss kyseli hermostuneena "Missä minä olen?"
"Älä pelkää", jostakin kuului tohtorin ääni, "emme tee sinulle mitään pahaa"
"Miten voisin luottaa teihin?" Konguboss hermostui enemmän "Yrititte tappaa Chocon!"

Yhtäkkiä oli hiljaista. Toa nousi pehmeältä sängyltä. Hän lähti kävelemään kohti luolan uloskäyntiä, josta hän huomasi puisen talon. Hän käveli sen luokse ja löysi sieltä asekynnet ja repun. Konguboss ryösti molemmat ja häipyi paikalta rappusia alas, jotka olivat talon vieressä.

Lehu-metsä

Ilman Toa saapui Lehu-metsään. Puiden välistä kuului surinaa, jokin tuli häntä kohti. Agressiivinen Nazorak hyökkäsi Kongua kohti.

"Ajattele nopeasti"

Xiantos lävisti katanalla Nazorakin kahtia. Kongu oli nähnyt aivan samanlaisen katanan Lewalla.

"Mistä sait tuon?"
"Sinun ei pitäisi olla täällä", Xiantos neuvoi, "Lähde niin saat vielä elää. Niitä tulee muutenkin kohta lisää. Juokse."
"Miksi autat minua?" Konguboss kysyi, mutta Xiantos oli jo ehtinyt häipyä, "Nopea kaveri"

Toa tunsi reitin. Ei niin tiheähkö polku ja johtaa Bio-Klaaniin. Hän lähti kävelemään sinne päin. Joka kerta hänelle muistuu se, kun Werekk hyökkäsi pieneen Matoran-kylään puiden latvoissa. Hän saapui taas Klaanin portille.

Järvi



Koko homma tuntui kuin kilpajuoksulta aikaa vastaan. Jos he nyt pysähtyisivät zyglakit repisivät heidät kappaleiksi armotta.

GK oli jäämässä jälkeen koska hänen jalkavoimansa ei riittänyt nopeaan liikkumiseen, koko haarniska oli niin raskas, hän yritti parhaansa mukaan estää Zyglakien etenemisen Umbran ja Fikoun kadotessa ylöspäin. Saatuaan Fikounsa pinnalle Umbra saapui takaisin syvyyksiin auttamaan ahdistetun Gekon Zyglakien keskeltä, painovoimavoimiensa avulla. Juuri ja juuri kaksikko selviytyi pinnalle, nyt Toa pääsisi voitolle.

Quewa läsähti uupuneena rannalle ja lähti kipittämään piiloon.
Glatorianking otti miekkansa tyytyväisenä esiin ja alkoi halkoa Zyglakien sumaa yhdessä Umbran kanssa kohti järveä. Zyglakien perääntyessä yksi näistä sivalsi Gekon haarniskan putken auki. Ilma lähti ulos kehosta ja veteen joutuminen tietäisi lähes välitöntä kuolemaa.

"Umbra, kokeiles tällä.", Gekko sanoi noustessaan ja heitti Miekkansa Zyglakin ruhoon, jonka parkaisun jälkeen Umbra otti, miekan, käyttäen voimiaan hän heitti miekat eteenpäin kuin ne putoaisivat ja sitten takaisin käsiinsä muutama Zyglak oli päätä lyhyempi.

Sitten he huomasivat erään seikan, Zyglakeja nousi vain lisää järvestä, jatkuvalla syötöllä.

"Näetkö tuon rakennuksen", Umbra osoitti rakennusta kukkulallla, "Voisimme päästä sinne pakoon.", Ei hullumpi idea, pakkohan tässä on jotain tehdä.

Kaksikko kiipeesi ylös ja näki oven, se oli lukossa.

"Mennäänkö katon kautta?", GK ehdotti. Kaksikon kiivetessä Fikou ryömi ulos kolostaan ja koitti hidastaa Zyglakeja seitillään, mutta nämä puskevat siitä läpi raivolla. Kaksikon ja Quewan auttaessa seitillän nämä pääsivät nopeasti katolle. Rappautunut Nazorakien logo näkyi seinällä, ja Zyglakien kiivetessä pitkin seittiä, Quewa katkaisi sen. Silloin yksi Zyglak ilmestyi kuin tyhjästä ja kolmikko räsähti katon läpi, Zyglakin litistyessä toan ja Matoranin painon alle.

Kaksikko lysähti keskelle sokkelomaista keskusta, sähköpaneeleja ja ties mitä oli heidän tiellään. Sitten koko laitoksen läpi kaikui:

He ovat täällä...

Sinappilaiva, meri



Meren aaltoilu kuului puisen seinämän läpi Matoron huoneeseen. Hän istui pöydän ääressä ruuman huoneessa, Itrozin kansio pöydällä.
Öljylamppu loi aavemaista valoa huoneeseen.

Nyt tämä kansio pitäisi tutkia perin pohjin..., Matoro ajatteli.
Ensimmäisissä lehtiöissä makutojen historiasta ei löytynyt mitään Itrozista. Yleistietoa makutoista.

Itrozin omakuva hämmensi Matoroa. Makutalla ei ollut päässään kanohi Cencordia, joka kuitenkin oli tämän paikalla Epäonnistuineden Makutojen Seinällä. Sensijaan naamiona toimi jokin Matatun näköinen naamio (EN puhu Matatusta, vaan siitä Nujun naamiosta).
Itse makuta näytti siltä miltä suurin osa heitä; tummanpuhuva hahmo, lepakonsiivet ja punaiset silmät.

Seuraavat rahipiirrokset Matoro vain selasi läpi. Paljon erilaisia raheja. Itroz oli ilmeisesti keskittynyt älykkäisiin raheihin. Erikoistunut mieleen.
Toa nappasi käsiinsä Nimdan nimellä kulkevan alakansion. Hän nosti sen varovaisesti suuremman kansion välistä ja avasi sen.
Kuvia Nimdasta.
Tämä sivu näyttää ikivanhalta. Paperi on erilaista mitä muu kansio ja tekstistä ei saa selvää, Matoro ajatteli tunnustellessaan hapertunutta, hieman ruskeahtavaa paperia.
Tekstin tulkkaus vaatisi kanohi Rauta

"Tutkimus myyttisistä artekrafteista", Matoro luki otsikon.
Hän selasi monisivuista esseetä erilaisista "myyttisistä artekrafteista".
Nimda, Makoki-kivet, Vahi, Ignika, Avohkii, Artakhan sauva, Avainkivet... Ne ovat kaikki täällä.
Itroz vaikutti myös innokkaalta arkeologilta.

Matoro luki ajatuksella koko esitelmän läpi. Se ei juurikaan kartuttanut hänen tietojaan Nimdasta, mutta avasi uutta tietoa muutamasta muusta asiasta.
Lähdeluettelo. Tämäpä kiintoisaa, Matoro ajatteli ja oli jo valmis kääntämään seuraavan sivun, kunnes jokin hänen päässään käski lukea lähteet.

Makutojen arkistot #74, Destral
Makutojen arkistot #87, Destral
Makutojen arkistot #91, Destral
Suuret Arkistot #764, Onu-Metru
Suuret Arkistot #954, Onu-Metru
Henkilökohtaiset arkistot, Rozum

"Rozum? Mikä paikka se on?", Matoro mietti väkisin. Hän oli tainnut löytää laboratoriosaaren nimen.
Enää olisi yksi ongelma.
Missä se on.

Matoro kirjoitti nimen erilliselle paperille ja jatkoi kansion selaamista.
Seuraava paperinippu oli otsikoitu "Projekti Nimda".

Projektinimike: Nimda I
Tavoite: luoda täydellinen ase, hyödyntää mielenvoimia
Status: ase ei tarpeeksi suuritehoinen

Projektinimike: Nimda II
Tavoite: luoda täydellinen ase, hyödyntää mielenvoimia
Status: räjähti käytössä

Projektinimike: Nimda III
Tavoite: luoda täydellinen ase, toimii yksin mielenvoimilla
Status: keskeneräinen


Matoro mietti. Onko Itroz Nimdan luoja? Vai onko koko projekti Nimda nimenomaan kanohi Cencordin luominen? Jos projekti Nimdan piti luoda Mielen Naamio, sen pitäisi olla jäänyt keskeneräiseksi näiden tietojen mukaan.
Matoro ei ollut enää lainkaan varma mistään Itroziin liittyvästä.
Hän käänsi sivua.

Hänen silmiensä eteen tuli puolikas sivu, jonka puolitettu kohta oli palanut.
Yläosassa näkyi kuvia Nimdan siruista, jostakin sauvasta, erikokoisista kiteistä, kanoka-kiekoista... Oliko tässä ollut jonkinlainen resepti?
Miksi siitä puuttui puolet, sitä Matoro mietti eniten.

Tämän jälkeen tuli sivu, jossa luki vain "Projekti epäonnistunut".
Itroz ei siis saanut koskaan projektiaan valmiiksi?
Eli voisiko projekti ollakaan kanohi Cencord? Lisäksi näytti siltä että Nimda olisi ollut projektin esikuva, ei tuote.
Itroz yritti siis jäljitellä Nimdan voimaa.
Koko muistiinpanoissa ei oltu mainittu, tai edes näytetty, kanohi Cencordia. Silti naamiossa luki "Makuta Itroz: Projekti Nimda".

Matoro selvensi ajatuksensa ja heitti alakansion pöydälle.
Hän jaktoi tutkimustyötään.
Seuraavaksi tuli pitkä teksti otsikolla "Henkilökuva". Matoro luki sen, ja sai käsityksen siitä että kyseinen makuta olisi ollut sulkeutunut mielispesialisti, jota muut makutat lähinnä pilkkasivat. Hän ei pitänyt seurasta ja tekikin suurimman osan kokeistaan omalla tukikohtasaarellaan.
Toa vilkaisi lappua. Tukikohtasaari oli mitä luultavimmin se "Rozum".

Viimeinen sivu kansiosta on omistettu tekstille, joka kertoo että Itroz teloitettiin tärkeässä projektissa epäonnistumisessa. Matoro katsoi päiväystä.
Se osui kohdakkain Metru Nuin Makutan Vallankaappauksen kanssa.
Olisiko Itroz ollut Miserixin kannattaja ja kuollut siksi?
Ehkä.

Matoron päässä oli nyt paljon enemmän kysymyksiä kuin ennen kansion avaamista. Hän pakkasi kansion kunnolla ja lähti huoneesta, jättäen vain öljylampun liekin hohkaamaan yksinäistä valoaan.

"Hei! Onko karttaa?", Matoro huusi kauempaa. Äksä ja useita matoraneja istuskeli laivan yläkannella, myös kapteenimatoran.

Yksi matoraneista hyppäsi ylös penkiltä ja lähti Toan luo.
"Näytän navigointihuoneen", ga-matoran sanoi ja lähti melkein juoksemaan kohti yhtä ovea.

Pian Matoro ja tämä sininen matoran saapuivat suureen huoneeseen, joka oli täynnä karttoja sekä navigointivälineitä. Olipa huoneen keskellä suuri kompassikin.

"Tunnetko paikkaa nimeltä Rozum?", Matoro kysyi muina miehinä tutkiessaan suurta karttaa.
Matoran oli hetken hiljaa.
"S-se tarujen Rozum vai?", matoran kysyi hämmentyneenä.
"Mitä?"
"Etkö tunne legendaa Rozumin kuolonsaaresta?"
"... en ole perehtynyt teidän merilegendoihin, mutta kerro"
"Rozum on saari Pohjoisen Mantereen edustalla. Saaren ympärillä on suuri määrä karikoita ja sitä ympäröivää merta vartioi merikäärme joka voi upottaa laivoja syöksymällä niiden läpi! Sinne ei ole yksikään laiva päässyt, ikinä. Saari on täysin tavoittamattomissa!", Matoran pauhasi.
Matoron ilme ei ollut vakuuttunut.
"Kai sieltä löytyy myös hirviömustekala ja tulivuori?", Jään Toa kysyi ivallisesti.
"Olin juuri pääsemässä vaiheeseen, jossa massiivinen msutekala vetää laivat pohjattomiin syvyyksiin, ja vaikka saaren pinnalle pääsisikin, laavavirrat tuhoavat kaiken tieltään ja tulisade murskaa rantautujat!"

Hetken hiljaisuus.
"Jaha, ei kuulosta pahalta. Olen ollut pahemmissakin paikoissa", Matoro totesi nopeasti. Hänestä näki että hän ei ollut uskonut sanaakaan.
"En kaipaa esitelmää saaren luonnontieteestä. Haluan sen koordinaatit", hän jatkoi.
Matoran näytti Pohjoisen Mantereen lähivesien kartan vastahakoisesti. Siellä oli ympäröity punaisella koko pelätty alue.
"Tuo saari tuossa on Rozum", Matoran osoitti sinisellä sormellaan karttaa "Mutta et saa ketään merenkävijää tulemaan mukaasi. Kukaan ei ole niin hullu"
Matoron piti kysyä jotakin ivallista hulluudesta mutta katsoi asiallisemmaksi ottaa kartan ja nousta kannelle.

"Äks, löysin laboratoriosaaren sijainnin", Matoro huudahti iloissaan. Toinen Klaanilainen tuli Matoron luo ja katsoi karttaa.
"Hienoa. Saavumme Destralille parissa tunnissa, sitten voimme jatkaa tuonne"
"Näillä on jotain ihme legendoja tuosta paikasta. Kukaan matoran ei kuulemma uskalla purjehtia saarelle. Rehellisesti sanottuna, minä en usko pätkääkään huhupuheista", Matoro kertoi.
"En väitä että uskoisin jokaisen legendan", Äks aloitti. "Mutta aika usein niillä on jotakin todellisuuspohjaa"
"Mitään todellisuuspohjaa. Kun tulemme Klaaniin, hankitaan joku tarpeeksi hullu laivuri viemään meidät sinne. Voimme tarvittaessa vaikka lentää jos pelottaa", Matoro kertoi itsevarmana.

Samaan aikaan joku hykerteli Matoron pään sisässä.

[spoil]Se kuka keksii mistä nimi "Rozum" tulee, saa keksin.[/spoil]

SUUREN YLIMURSUTTAJAN SALI, MAANALAINEN MURSUKOHTA

"Jake, mies joka saavuit taivaista, viemme sinut nyt SUUREN YLIMURSUTTAJAN puheille. Hän lyö sinut taistelumursuksi", Mursu sanoi, ja vei Jaken SUUREN YLIMURSUTTAJAN puheille.

Eräs saari Destralin vieressä

Yön Timo II oli rantautunut. Notfun, ja miehistö poistuivat laivasta. Kapteenillamme oli ennen aarteenetsintää kuitenkin muuta tekemistä. Hänen piti tehdä kyltti, jossa luki, että laivaa ei saa polttaa, varastaa, siinä ei saa pitää juhlia, tai sillä ei saa lyödä manaatteja, tapiireja, tai mursuja.

"Noin. Se on valmis. Jardirt, huolehdi näistä merirosvoista. Menen hakemaan aarteeni", Notfun komensi, ja käveli luolaan lapionsa kanssa.

Luola

Notfun kaivoi maata, maassa oli ollut äsken rasti. Lopulta Notfunin lapio osui arkkuun, ja hän nosti sen. Notfunilla oli avain. Hän avasi arkun, ja sieltä paljastui kultainen Pakari. Notfun heitti edellisen maskinsa pois, laittoi sen arkkuun, ja pisti Pakarin kasvoilleen.

Gaggulabion työhuone

"Amazua, hoidit tehtäväsi mainiosti. Haluat varmasti jäädä leipiini? Noin upeita sotureita näkee harvoin", Gaggulabio pauhasi työpöytänsä takaa mustalle mystiselle hahmolle.
Amazua kuunteli ilmeenkään värähtämättä. Hän otti Gaggulabion pöydältä säkin rahaa, palkkionsa.
"Lähden nyt", hän sanoi hiljaa, ilmeettömänä.
Musta hahmo nousi ja kääntyi ovelle.

Kolme pitkää, lihaksikasta skakdia syöksyivät oven eteen aseet tanassa.
Toiset vartijaskakdit piirittivät Amazuan ja osoittivat aseillaan palkkasoturia.

Gaggulabio hymyili. Hän nosti jalkansa pöydälleen, nojasi taaksepäin ja venytteli käsiään.
"Kuulehan, Amazua", hän aloitti.
"Asia on niin, että kun tarjoan sinulle töitä, niistä ei kieltäydytä"

"Nyt. Sinä joko jäät vakituisesti töihin minulle tai päädyt Zakazlaisen teräkasvin ruoaksi. Saat päättää itse", Gaggulabio puheli. Hän oli ennen rakastanut kiristystä ja sitä, kuinka hän näki uhrinsa toivottomana. Nyt sana "kiristys" toi hänelle mieleen vain yhden asian.

Notfunin, sen rommia täyteen pumpatun matoranin omahyväisen ilmeen.

Amazua laskemoi päässään vaihtoehtojaan. Hyvällä tuurilla hän kykenisi selättämään vartijat ja pakenemaan huoneesta, mutta hän oli syvällä Nazorakien tukikohdan uumenissa.
Gaggulabio hälyttäisi varmasti nazorakitkin vangitsemaan hänet. Olisi liian riskialtista paeta.

"Palkka juoksee taatusti, aivan kuten ennenkin", Labio taivutteli. Hän tosiaan halusi tämän erinomaisen soturin joukkoihinsa.

Amazua mietti. Hän tajusi että hänellä ei ole juurikaan vaihtoehtoja.

"Otan työn", hän sanoi päättävisesti.

Gaggulabio hymyili. Hän sai taas kerran tahtonsa läpi.
"Teit viisaan päätöksen, Amazua", skakdi hymyili. "Haluatko kuulla tehtäväsi nyt heti?"

Amazua nyökkäsi. Tällä välin vartijaskakdit olivat jo siirtyneet takaisin huoneen kulmille.

"Klaani etsii jotakin 'Nimdaa', kuten myös Abzumo, Metsästäjät ja varmasti moni muukin. Emme tiedä mikä se on, mutta tiedämme että se on äärimmäisen arvokas", Gaggulabio kertoi, painottaen viimeisiä sanoja.
"Maksan ruhtinaallisesti jos toimitat tämän Nimdan minulle"

"Paljonko?"

"En sanoisi tarkkoja summia, mutta sanon, että Notfunista luvattu palkkio on pikkurahoja siihen verrattuna."

Xiantoksen talo ja tunneli

Niitä tuli vain, ja lisää. Xiantos oli uupunut Nazorakien hyökkäykselle. Hän ihmetteli miksi ne hyökkäsivät hänen kauniille puiselle talolle. Nazorakeja oli enää jäljellä 13. Xiantos otti pienen pistoolin taskustansa ja alkoi ampua katana toisessa kädessä. Hän tajusi, että ei jaksaisi pidellä niitä kauaan, joten hän perääntyi taloonsa. Hän etsi kynsiä repustansa. Reppu oli kadonnut.

"Kongu..."

Xiantos heitti katanan nurkkaan ja, kun Nazorakit mursivat oven hän alkoi ampua talossa olevalla konekiväärillä.

"HEHEHEHE!"

Zamorkuulat lentelelivät ympäriinsä. Nazorakeilla oli samanlaiset konekiväärit. Xiantos juoksi rappusia alas luoliin, johon neljä Nazorakia seurasivat häntä. Ne olivat ainoat selviytyjät siitä joukosta. Kaikilla oli konekiväärit. Nyt oli torakoiden vuoro tulittaa. Xiantos lähti juoksemaan eteenpäin, syvemmälle tunnelia. Tohtori käveli ulos tunnelissa olevasta huoneesta.

"Mitä tää...", kuului tohtorin viimeiset sanat.
"EII!"

Tohtori makasi maassa kuolleena. Xiantos otti vihaisena pistoolinsa esille ja alkoi ampua. Pian kaikki neljä Nazorakia oli maassa.

Lehu-metsän raja. Joki.



Hopeinen toa oli uupunut. Hänen perässään pyöri energinen muakan poikanen. Sillä vain riitti energiaa. Blezer huokaa. '' Kuules pikkuinen... Minä en jaksa tätä enään kauaa... '' Toan sanat kuulostivat erittäin raskailta kuin kivet.

Joki pauhasi aivan polun vieressä. Sen virta ei ollut suuri, mutta jonkinmatkan päästä se yltyi.

Blezer pysähtyi katsomaan tuota virtaavaa vesivanaa. '' Joki virtaa aina mereen taikka järveen... '' hän sanoo pennulle joka juoksee ympäriinsä mistään välittämättä.

Jonkin matkaa rannikkoa kohti

Polku oli muuttunut suhteelisen leveäksi tieksi. Se oli hyvässä kunnossa.
Pian toan edessä oli risteys. Risteyksessä oli tienviitta. Tuossa kyseisessä viitassa luki erittäin hienolla käsialalla kaiverretut sanat. Kultainen Kievari.

'' Kultainen Kievari... Vihdoinkin sivitsystä '' Blezer toteaa pennulle joka edelleen ravaa ympäriinsä.

Toa alkaa kävellä tienviitan osoittamaan suuntaan. Aivan silkka ajatuskin levosta ja ruoasta sai hänet iloiseksi.



Tien varressa oli lamppuja. Toisaalta mikään niistä ei palanut. ympäröivät puut kävivät tiheämmiksi jälleen ja joen solina jäi taakse.

Tien päässä alkoi häämöttää rakennus. Se ei ollut hääppöinen. Puusta tehty pieni koppero jonka ikkunoista ei paistanut valo. Se näytti autiolta. Suorastaan karmaisevan autiolta. Eikä tuossa rakennuksessa ollut mitään houkuttelevaa, mutta Blezer ei ollut saanut lepoa niin pitkään aikaan, että karhunluolakin olisi näyttänyt huokuttelevalta nukkumapaikalta.

Ei kulunut kauaakaan kun toa ja pentu olivat ehtineet talon ovelle.
Blezer koputti oveen. Tuulenpuuska vetäsi oven auki. Toa katsois sisälle. Kievari näytti paljon isommalta siältä kuin se oli ulkopuolelta.

Toinen tuulenpuuska tulee sisältäpäin. Se oli aivan kuin kuiskaus, mutta siitä ei ottanut selvää. Joko se oli jotain omituista kieltä. Tai sitten se oli vain tuulahdus.

Yhtäkkiä sisältä kuuluu rapinaa. Blezer kaatuu selälleen kun jokin tempaisee häneltä jalat alta. Muakan poikanen oli juossut hänen jalkojensa välistä kaataen hänet selälteen.

'' Odota! Älä mene! '' Blezer huokaa '' Toivottavasti se ei sotke paikkoja.

Lattia narahtaa kun Blezer astuu sisälle ovesta. Hän katsoi ympärilleen. Siällä ei ollut ketään. Takassa kyti pieni hiilos joka valaisi vain hieman.
Jostain syystä ikkunoista ei tullut sisälle valoa.

Jälleen kerran talossa kulkee tuulenpuuska. Ovi pamahtaa kiinni Blezerin takana.

Bioklaanin päärakennus, huone 982

Eräs Matoran nimeltä Keja istui kirjoituspöytänsä edessä. Hän luki lempikirjaansa, Miten kasvatat pinkit mursusi. Ilta oli ollut rauhallinen. Yhtäkkiä puhelin soi.

"Hei. Haluatko tulla huomenna meille?", puhelimesta kuului ääni.

"Kyllähän min-", Keja vastasi, mutta keskeytti. Koko huone oli pimennyt ja puhelu katkennut. Matoran katsoi huoneen perälle. Siellä ei näkynyt mitään.

Keja sulki silmänsä hetkeksi, ja avasi ne. Huoneen perälle oli ilmestynyt kultainen hau.

"Kuka sinä olet? Mitä teet täällä?", Matoran kysyi.

Olento ei vastannut.

"Kerro het-", Kejan puhe keskeytyi, kun huoneen perältä syöksyi kaksi mustaa tervamaista piikkiä. Ne tulivat siitä, missä olennon käsien kuuluisi olla. Ne syöksyivät salamannopeasti Kejan suuhun, ja tulivat tämän silmistä ulos pirstoten tämän maskin. Sitten ne syöksyivät takaisin olennon sisälle. Matoranin kasvot olivat tuohutuneet, ja ne vuosivat verta. Sitten samat tervamaiset piikit syöksyivät takaisin, ja lävistivät tämän mahan.

"Voit kutsua minua kuolemaksi", hahmo sanoi kylmästi, ja kultainen hau huoneen perältä oli kadonnut. Samoin olento.

Zakaz, puoliaro

"Pystyt nopeampaan, senkin ruma karvakasa!"
"Manu."
"Olen nähnyt sinun kaltaisesi pyörivän unissaan nopeammin!"
"Manu."
"Miksi tällä yhdentekevällä lattiamatolla ei ole kaasupoljinta? Minkälainen makuta luo rahin, jossa ei ole-"
"Manu", Guartsu keskeytti. "Se voisi varmaan hengittää paremmin, jos pitäisit noita valjaita oikein."
"Vaiti."

Sade oli ohi.
Tiikerimäiset ratsut jatkoivat epätasaista matkaansa. Kaikista paikoista märät matkalaiset kuivattelivat itseään paahtavassa auringonpaisteessa. Välillä Guardian ja Warrek heiluttelivat harjojaan ravistaakseen pois viimeisetkin vedet. Omalla muakallaan ratsastava Makuta Nui otti inhoten etäisyyttä vettä ympäriinsä sinkoavaan skakdikaksikkoon aina kun se tapahtui.

"...onko teidän aivan pakko."
Guardian nyökkäsi hymyillen omahyväisesti. Vastaukseksi Manu vetäytyi syvemmälle kaapuunsa. Makuta piti mykkäkoulua joitakin minuutteja, mutta sitten se kysyi jotain:
"Seuraako joku meitä?"

Guardian kääntyi ympäri ja ojensi muakan valjaat Warrekille. Hän sulki oikean silmänsä ja näytti äärimmäisen keskittyneeltä. Mekaaninen vasen silmä kohdistui, tarkensi ja vaihtoi väriään siristen kuin heinäsirkka. Kaiken läpäisevällä katseellaan Guardian tutki ympäristöä jonkin aikaa ennen kuin silmävalon väri vaihtui lopulta tutun punaiseksi.
Guardian kääntyi kohti Manua ja kohautti olkapäitään. "Jaa-a."
Manu tuhahti vääntäen hupun sisältä hehkuvan punasilmäisen katseensa merkilliseen kurtistukseen. "Miten niin 'jaa-a'?"
"En nähnyt ketään", Guardian vastasi, "mutta lämpöskanneri nappasi jotain punertavia läikkiä."
Manu heilautti valjaita vauhdikkaasti kehottaakseen muakansa nostamaan vauhtia. "Ehkä ne olivat aavikkoraheja."
"Toivotaan", Guartsu sanoi vilkuillen vesihöyryntäyteistä märkähiekkaista aromaisemaa. Alueen harva kasvillisuus näytti menestyvän paremmin kuin aikoihin.
Joskus harvoin luontoäiti palkitsi jopa aavikkoa.

Matka kiihtyi pääasiassa sen takia, että nyt ratsun valjaista kiinni pitävä ja krapulastaan epäinhimillisellä nopeudella toipunut Warrek innostui kisailemaan Manun kanssa muaka-ratsastuksen mestaruudesta. Guardian katui välittömästi, että oli antanut valjaat Warrekille. Hän piti kuitenkin erittäin hienona sitä, että Warrek ja Manu tulivat toimeen keskenään.
Pian kahden muakan selässä istuvat kolme ratsastajaa näkivät horisontissa pilkottavan kalastuskaupungin. Takaisin muakan valjaihin siirtynyt Guartsu kuitenkin viittoi ratsastajia aivan toiseen suuntaan, mikä sai useita kysymyksiä heräämään Manun päässä.
"Hei", makuta ärähti, "veneitä saa aivan toisesta suunnasta."
"Tiedän."
"Ja emme ole menossa sinne."
"Jep."
"Mitä olet vailla?"

Sekunnin päästä Guardianilla oli käsissään jotain mustaa ja etäisesti kiväärin muotoista. Warrek ja Makuta Nui eivät olleet täysin varmoja, missä Guardian oli säilyttänyt entistä kivääriä.
Sininen skakdi heitti kiväärin Manua kohti rennosti. Makuta piti eripariset Nazorak-kätensä tiukasti valjaissa, mutta sen kaavun alla olevasta rintakehästä syöksähti tummanpuhuva, aavemainen kolmas käsi, joka tarttui kivääriin tiukasti. Manu tuijotti tummaksi palanutta ja keskeltä epätoivoisesti kiinni hitsattua tuliasetta hetken.
"Vau," Makuta sanoi lievästi sarkastinen sävy äänessään. "Mikset vain suoraan hanki uutta?" Tämän sanottuaan Makuta heitti kiväärin takaisin kohti Guardiania, mutta aseen ottikin kiinni Warrek. Myös keltamusta sähkön skakdi tutki vuorostaan Guardianin entistä Vartija-kivääriä.
"Aijai", hän äännähti. "Ongelmana on se, että tämä taitaa olla...viimeinen 'Vartija'. Nektann teetti muista kuokkia ja lapioita."
"Ah", Manu vastasi, kiinnittäen hetkeksi huomiota siihen, kuinka hiljaiseksi Guartsu oli mennyt. "En kyllä näe tuossa paljoa korjattavaa."
Warrek tuhahti. "No en kyllä minäkään."

Guardian tarttui tummanpuhuvaan kivääriin ja veti sen vikkelästi Warrekin käsistä, mutta piti katseensa yhä eteenpäin. "Te ette olekaan mekaanikkoja."
"No...en", Manu vastasi. "Mutta olimme muutenkin menossa Nynrahille. Eikö tuliluikkusi voisi korjauttaa siellä?"
Guardian pudisti päätään. "Ei tarpeeksi hyvä."
"...mitä", Manu sanoi. "Ne osaavat tehdä Makuta-haarniskoja. Eikö se riitä?"
"Ei", Guardian toisti. "Minun mekaanikkoni on parempi."

Warrek oli hetken hiljaa mietiskelevän näköisenä. "Hei, eversti. Tiedänhän, kenestä on puhe?"
"Jos nyt et ole päätäsi aivan tyhjäksi juonut."
Warrekin kasvoille vääntyi innostunut virne. "O-ho-ho. En minä häntä koskaan unohtaisi."

Manu tiiraili Warrekin ja Guardianin keskustelua hämmentyneenä. Hän kuitenkin tiesi sisimmässään, että pääsisi piakkoin tutustumaan jälleen yhteen uuteen ihastuttavaan skakdi-tuttavuuteen ja tämän nopeaan asekäteen. Manu ei suorastaan malttanut odottaa.

Kauempana

Musta skakdi istui märän ja nahkealehtisen pensaan takana. Olennon kaulalla roikkui vesipullo, josta skakdi otti välillä kulauksen. Käsissään skakdi piti kiikareita, jotka se välillä siirsi silmiensä eteen ja tarkensi parhaansa mukaan.

Skakdin takana hiekkaisella maaperällä makasi neljä muuta skakdia, jotka vilkuilivat toisiaan ja viestivät käsimerkein. Yksi teroitti suurta veistään tummalla kivellä, toinen taas puhdisti sisällissodanaikaista tarkkuuskivääriään osa osalta harjalla ja liinalla. Yksikään ei avannut suutaan sanoakseen sanaakaan. Kaikki odottivat merkkiä pensaan takana istuvalta tarkkailijalta.
Lopulta musta skakdi siirsi toisen kätensä hitaasti pois kiikareilta ja näytti tovereilleen kolmea sormea. Vähitellen sormet puristuivat nyrkkiin yksi kerrallaan. Viimeisen sormen heilahdettua alas koko skakdi-joukko nousi hiljaa ylös maastosta.

Aavikko

Kolmikko oli pysähtynyt hetkeksi juottamaan ratsujaan ja he pystyivät nyt kauhukseen huomaamaan, kuinka paljon vettä yksi Muaka kykeni tuhlaamaan heidän säiliöistään. Ratsastajille ei tulisi jäämään paljoa.
"Hei", Manu sanoi yhtäkkiä, kääntyen taaksepäin.

"Mitä?" Guartsu kysyi pidellen vesitynnyriä Muakan kuonon edessä. Vettä pärskyi joka suuntaan ja se kasteli Guardianin haarniskan.

"...en tiedä. Luulen kuulleeni jotain."

"...kuten?"

"Öh. Saattoi olla vain minä."

Guartsu katsoi Manua hetken ihmeissään ennen kuin päätti vain unohtaa koko jutun. Kääntyessään takaisin Muakaa kohti hän havaitsi, että kissaeläin oli onnistunut jo litkimään koko tynnyrin kuivaksi.
Guardianin ilme muuttui happamaksi.
"...senkin ahne lihakasa."
Tähän vastaukseksi muaka lipoi kieltään pirullisena. Guardian kohautti olkapäitään ja nousi takaisin sen selkään.

"Hei muuten", Warrek sanoi äkkinäisesti. "Nynrah. Mitä skarrararia te Nynrahilla teette?"

Makuta Nui veti kaapuaan pois päältään ja osoitti rujoa tilkkutäkkimäisesti kasaan karsittua kehoaan. "Uusi haarniska olisi kiva."
Warrek kohotti kulmaansa. "Hmh. Niinkö saita sinä olet, että ei voinut tilata paikan päälle?"
Manu naurahti. "Ei, vaan-"
"Kyllä on", Guartsu keskeytti virnuillen.
"...vaan Nynrahin mörökölleihin ei ole saatu yhteyttä."

"Vai...niin", Warrek sanoi hitaasti laskevalla äänensävyllä. "Ymmärrän, eversti. Ymmärrän, makuta. Asia on vain niin, että..."

Guardianin kasvoilta katosi virne. Hän vakavoitui ja laskeutui ratsultaan alas.
"Mitä?"
Warrek katsoi aurinkoon hetken. Sitten hän vilkaisi Manua ja Guartsua.
"Minulla ei ole ollut vuosiin näin hauskaa", skakdi sanoi hymyillen alakuloisesti. "Ja sitten te lähdette. Niin kaikki tekevät."

Guardian oli hetken hiljaa. Hän taputti Warrekia selkään.
"Hei. Kamu. Älä viitsi. Tässä me vielä olemme."
Warrek nyökkäsi hitaasti pitäen ilmeensä samanlaisena. "No, lähdetäänpäs sitten matkaan."

Hetken hiljaa ollut Manu päätti yhtäkkiä korottaa ääntänsä. Hän pyrki kuitenkin tekemään sen niin kohteliaasti kuin vain pystyi.
"Hei, ketä me edes olemme menossa tapaamaan?"

"En usko, että tunnet häntä", Guardian vastasi tyynesti.

"No...nimi edes."

Warrekin kasvoille vääntyi leveämpi hymy. "Hän on 'Zaiggera', 'Aavikon kukka'. 'Hiljainen kuolema'. Ja toivon, että en ole hänelle enää velkaa."

Destral

Turkasten sinappilasti saapui lähelle Destralin rantaa.

"Kiitoksia kyydistä", Matoro kiitti kapteenia, "Ja sen, että viette Matoranit Bio-Klaaniin"

"Ei tarvitse kiittää", kapteen vastaa, "Ette ole ensimmäisiä liftaajia"

"Hyvä on. Nähdään siis."

Sen jälkeen, Äksä ja Matoro hyppäsivät laidan yli veteen ja uivat Destralille. Koska laiva ei pysähtynyt kovin kauas saarta, joten he pääsivät sinne nopeasti.

"Okei. Otetaan vain sinun veneesi ja KGB ja häivytään täältä"

"Tehdään niin", Xxonn vastasi.

Hieman kauempana, he huomasivat jotain sinistä. Äksän vene se oli. He tulivat lähemmäs ja huomasivat, kun KGB nukkui siellä.

"Herätys!", Matoro huudahti.

KGBio hätkähti hereille.

"Mistä ihmeestä te tulitte?", hän kysyi.

"Pitkä tarina. Ei ole aikaa"

"Tultiin vain hakemaan veneemme", Xxonn vastaa, "Lähdemme nyt pois"

"Kivaa! Pääsen kohta Klaanin. Ei tarvitse nukkua tässä epämukavassa veneessä"

"Me emme mene Klaaniin", Jään Toa keskeytti hänet. "Menemme toiselle saarelle. Nimi on Rozum"

"Onko se parempi, kuin Destral?"

"Legendan mukaan, se suoraan sanottuna, se on paljon kauheampi, kuin Destral", Matoro vastaa, "Siellä on tulivuoria, tuntemattomia, kauheita raheja ja paljon muuta"

KGB melkein pyörtyi, kun kuuli sen.

"Ei tarvitsee pelätä", Matoro sanoi, sillä välin kun Xxonn pani veneensä moottorin päälle ja lähti matkaan.

[spoil]Erikoislyhyt numero.[/spoil]

Xiantoksen koti

Xiantos istui surullisena tohtorin vieressä ja sulki hänen silmänsä. Xiantoksen talon ja luola olivat pahasti vaurioituneet. Hän otti tohtorilta lääkesalkun. Siinä hän oli aina pitänyt kaikkea, millä selviytyä. Se ei ollut ihan selviytymispakkaus, vaan enemmän. Xiantos poistui talostansa hyppäämällä alas rikkinäisien portaiten kohdalta. Hän lähti kävelemään kohti Bio-Klaania.

Lehu-metsä

Xiantos piti pistooliansa asevyössään, joka oli hänen takkinsa alla. Selässä hänellä oli kivääri ja katana. Kun palkkionmetsästäjä saapui Bio-Klaaniin, hän uhkasi Pakuaa pistoolilla, että pääsisi tapamaan Kongubossia.

Bio-Klaani

"Älä ammu!"
"Missä Kongu on?"
"Okei. Okei. Päästän sinut ohi. Kysy respatädiltä."

Xiantos käveli hotellin sisälle ja kysyi respatädiltä missä on Kongubossin huone. Hän osoitti taas aseella. Xiantos näytti sillä hetkellä jotenkin surulliselta. Hän ei aikonut tappaa ketään.

"Huone 169...", respatäti vastasi vapisten pelosta.

Xiantos lähti juoksemaan rappusia ylös huoneeseen 169. Hän koputti oveen ja Toa avasi oven.

"Tulin etsimään juttuseuraa", Xiantos sanoi surullisena.

Meri, lähellä Destralia

Kolmikon punainen moottorivene kiisi merta pitkin, kohti kartan osoittamaa Rozumin saarta.
"Kunhan pelottelin. Merimiestarut kertovat paikan olevan kovinkin kamala, mutta luulen että se on ihan tavallinen saari", Matoro selitti Koogeebeelle kaksikon istuskellessa laivan takaosassa.
"Jaa. Ei siis mitään vakavaa", tummanpuhuva Klaanilainen vastasi. KGBio oli saanut tarpeekseen Destralista sinä aikana kun hän odotteli saaren rantamilla. Saaren tukikohta-osat olivat jotenkuten siedettävät, mutta tukikohdaton, luonnontilainen kallio oli suoraan sanottuna sairasta. Se ei noudattanut mitään luonnon- eikä fysiikan lakeja.

"Rozum on tämän Makuta Itrozin laboratoriosaari. Uskon, että löydämme tietoa Nimdasta sieltä. Haluan vähintäänkin tietoa naamiostani", Matoro kertoi.
Jään toa zoomaili kiikarisilmällään ulappaa aikansa kuluksi.
"Tota. Tuolla saarella on laiva", hän mainitsi. Hän todellakin näki suuren purjelaivan trooppisehkolta näyttävän saaren rannalla.

Laiva oli lähtenyt juuri liikkeelle. Matoro yritti tähytä lippua, jotta tunnistaisi miltä saarelta se on.
"... siinä ei ole lippua.", Matoro sanoi.
"Piraatteja?", Äksä sanoi kysyvästi.
"Pahoin pelkään. Pois täältä!", Matoro käski. Äks painoi kaasun pohjaan ja vene lähti kiitoon.

Laiva oli ilmeisesti huomannut punaisen moottoriveneen. Vaikka vene oli Klaanin nopein, se ei vetänyt vertoja suurelle purjelaivalla kun tuuli oli myötäinen.

"Arrrr! Pysäyttäkää vene tai ammumme sen tohjoksi!", joku huusi laivasta. Tykinkuula lensi veteen veneen viereen. Kova pärkähdys heitti vettä veneen tuulilasille.
"Mitäs nyt tehdään?", Äks kysyi.

Meri, lähellä Destralia

Yön Timon kapteeni Notfun, yllään kultainen Pakari, huusi Matoron ja Xxonnin veneeseen. "

"Pysäyttäkää laiva. Muuten heitämme nämä viime taistelun kumiankat päällenne. PELJÄTKÄÄ!", Notfun ärisi.

"Kuka sinä oikein luulet olevasi, pikkumies?", Matoro huusi laivasta takaisin. Xxonn naurahti vieressä, kun näki vihaisen piraatin hyppimässä tasajalkaa.

"Eikun nyt te kuulkaas pysäytätte paattinne, ja me tulemme sinne", Notfun huusi närkästyneenä, ampui erään tykinkuulan veneeseen, tuloksetta, koska se oli tehty alumiinista, ja syöksyi köydellä veneeseen.

"Heeeettkinennnn.. Sinähän olet biokraamista, sieltä rupukylästä", Notfun huudahti hämmentyneenä veneeseen saapuessaan, "Ehkä te voitte tulla meidän laivaamme. Voimme hinata tätä surkeaa paattia perässämme".

"Kuules, miksi sinä ryöstelet meidän veneitämme, mehän olemme samalla puolella?", Xxonn kysyi.

"Teillä ei ollut logoanne purjeess-", Notfun keskeytyi. Hänen leukansa loksahti lattiaan. Tai no ei ihan, mutta silti. Hän näki purjeessa suuren kyltin, jossa oli bioklaanin logo, ja viisi nuolta, jotka osoittivat siihen.

"No selitäs, miksi ryöstit meidät?", Matoro kuulusteli.

"Tuo on hyvä kysymys.. Tulkaas laivaan", Notfun kiersi kysymyksen, ja kiinnitti hinausköyden veneeseen.

Yön Timo II, meri

"Arr. Mitäs te Klaaniheput teitte täällä merellä?", Notfun kysyi kaivaen rommipulloa pöytänsä laatikostosta. Hän korkaasi ruskean pullon ja joi sen kerralla tyhjäksi.

Matoro ihmetteli hetken tämän matoranin viinapäätä. Tämän matoranin kapteeninhytti oli sotkuinen paikka, jossa oli suuren päydän ympärillä valtavasti roinaa.
Toa mietti mistä naruista kannattaisi vedellä, että tämä piraatti suostuisi yhteistyöhön.
Hän veti yhtä tuolia huoneen reunasta itselleen ja alkoi puhua.
"Oletko kuullut Nimdasta?"
Notfun mietti hetken.
"Jos se ei liity aarteisiin tai rommiin, en välitäkkään tietää.", matoran vastsi ja jupisi jotakin siitä miksi hän joi viimeisen rommipullon.

"Nimdasta ei tiedetä paljoa, mutta se on äärettömän arvokas. Klaani haluaa sen. Allianssi haluaa sen. Metsästäjät haluavat sen", Matoro aloitti. Kapteenin mielenkiinto heräsi. Kyseessä olisi jotakin hyvin arvokasta.
"Luulen, että Klaani tarjoaa sinulle suuren palkkion jos auttaisit sen hankkimisessa"

Notfun raapi leukaansa. Hän näytti miettivän.
"Onko sinulla rommia?", hän kysyi.
Matoron ilme näytti toivottomalta.
"Puhuin Nimdasta"
"Ai, joo. En pysty keskittymään ilman rommia"
"Autatko meitä sen etsimisessä?"
"Hmm. Näillä merillä ei ole paljoa ryöstettävää ja tämä tuntuu helposlta keikalta... joo, voin auttaa", Notfun mumisi ääneen. Sitten hän huusi "JARDIRT! TUO ROMMIA!"
"Se on loppu taas!"
"MIKSI ROMMI ON LOPPU!"

Matoro katseli mietteliäänä outoa matorania. Alkoholiriippuvainen, mielenvikainen, suuriluuloinen, ahne, hän kelasi ominaisuuksia joita näki.

"Tunnetko paikan nimeltä Rozum?", Matoro kysyi. Notfun heitti paperieta pöydältään ja otti kartan.
"Joo, se on se saari lähellä Pohjoista Mannerta. Kovin karikkoinen paikka. Jotkut puhuvat merikäärmeistä, jättiläismustekaloista, tulisateista ja laavavirroista", Notfun luennoi.
"... ethän sinä usko noihin?"
"Karikot ovat fakta. Muuta en tiedä.", Notfun kertoi. Hän veti kolmikolkkaa syvemmälle päähänsä, aivan kuin korostaen kapteeniuttaan.

"Asia on niin että Rozumin saarelta löytyy vihje tämän Nimdan olinpaikasta. Meidän pitäisi käydä tutkimassa saari", Matoro selitti.
"Selvä... Suunnitelma on se, että käymme ensin Rumisheren satamssa täyttämässä rommivarastot. Sitten jatkamme purjehtimista pohjoiseen, kierrämme tuon luodon kolmesti, väistämme tuota manaattia, ammumme tuon tursaan ja ankkuroimme sen saaren lähelle. Sieltä menemme veneillä karien yli maihin.", Notfun kertasi.
Sunnitelmassa oli asioita joista Matoro olisi halunnut kysyä jotakin. Hän kuitenkin ymmärsi ettei ymmärtäisi Notfunin selityksiä enempää.

Klaanin asuintilat, Sarajin huone

Saraji yskäisi kuuluvasti. Hän tuijotti pöydällään lepäävää valkosinistä hehkuvaa palloa ja ryki kurkkuaan, aivan kuin olisi odottanut pallon tekevän jotain.

Vähän ajan kuluttua Saraji kuitenkin kääntyi ja avasi television, istahtaen samalla nojatuoliinsa.

"Ole sitten hiljaa..."

Klaanin televisio näytti vain uusintaa parin päivän takaisesta kohlii-ottelusta. Hänen oli ollut tarkoitus mennä sinne Killjoyn kanssa, mutta kuten Saraji oli jo arvellut, Killjoylla oli tullut "äärimmäisen kiireellistä tekemistä".

Nyt Saraji homehtui uudessa asunnossaan, vailla kunnollista tekemistä. Toki tämä voitti Xialaisen lataamon, mutta viimeaikaisten tapahtumien jälkeen, hän janosi päästä tekemään jotain hyödyllistä, varsinkin sen jälkeen, miten hyvin hänet oli otettu vastaan Klaanissa. Erityisesti aulassa työskentelevä hehkeä toa hymyili hänelle usein. Sarajia kuitenkin hieman hirvitti ajatus, että hänet oli kiskottu töihin vain edellisen kuoleman takia... Klaanilla oli selkeästi omat haamunsa ja valitettavan usein Klaanin käytävillä harhaillessaan, Saraji oli törmännyt alakuloisiin matoraneihin, löytäen kerran yhden itkemästä siivouskaapissa. Hän oli vain sopertanut jotain ystävänsä kuolemasta ja hätäisistä kyselyistä, tulisivatko kaikki pian kokemaan saman kohtalon.

Siinä oli syy, miksi Saraji halusi auttaa. Hän näki paikan olevan hyvällä asialla, mutta pahuus ei voinut jättää tätäkään paikkaa rauhaan... aivan, kuten Metru Nuillakaan.

Saraji tökkäsi televisionsa kiinni ja asteli alakertaan kohti kahviota. Mennessään hän nappasi pallon mukaansa ja tunki sen tarvikelokeroonsa. Tämän tehdessään pallosta kuului kuin pieni inahdus. Inahdus kuitenkin kuulosti siltä, kuin se olisi tullut jostain hyvin kaukaa, kuin syvän kaivon pohjalta.

Saraji pudisteli päätään ja vetäisi pallon takaisin esille.

"Minä tiedän, että siellä on pimeää, mutta tiedät, että sinun täytyy pysyä piilossa. En halua hankalia kysymyksiä."

Silloin pallosta kuului alistuneen kuuloista vaikerrusta. Saraji laittoi sen takaisin lokeroonsa ja astui ovesta ulos.

"Olet sinäkin outo. Kotona et puhu mitään ja ulos mentäessä alkaa hirmuinen vikinä." Tarvikelokerosta kuului muminaa ja Saraji napsautti sitä napakasti, jolloin ääni loppui kuin seinään.

Saraji pudisti päätään ja astui kahvioon. Hän käveli tiskille, heitti pari kolikkoa pöytään ja tokaisi:

"Limonaadi akkunesteellä kiitos. Ja sekoita se, älä ravista."