Bio-Klaanin hotelli

Xiantos sulki oven. Hän näytti surulliselta.

"Hän on poissa", Xiantos kertoi.
"Mitä ihmettä sinä höpäjät?"

Xiantos veti pienen veitsen esiin ja puukotti Kongua. Toa kaatui maahan. Hän pystyi liikkumaan aivan vähän. Hän oli aivan avuttomana maassa. Hän tarvitsi apua.

"Tappaminen saa minut hyvälle tuulelle", Xiantos virnisti.
"Apua..."

Xiantos hyppäsi ulos Kongubossin ikkunasta ja tippui keskelle katua. Hän katosi.

***

Konguboss muisti huoneessaan olevan puhelimen. Hän yritti päästä se luokse. Toa sai kiinni puhelimesta ja näppäili hätänumeron. Soitto.

"Täällä hätäkeskus", joku vastasi ja kysyi, "Tarvitsetteko apua?
"Minua on puukotettu", Kongu vastasi.
"Pysykää rauhallisena", puhelimesta kuului, "Mikä on sijaintinne?"
"Huone 169, Bio-Klaa...", Kongun ääni loppui.
"Haloo? Lähetän sinne ensiapua. Oletan, että sijaintinne on Bio-Klaanin hotelli."

***

Asemalta lähetettiin Bio-Klaaniin ambulanssi, joka saapui Bio-Klaanin hotelliin. Pakua oli soittanut moden paikalle. Mode, nimeltä BladeVezon huomasi, että hoitajat saapuivat.

"Onko joku loukkaantunut?"
"Huone 169"
"Eräs henkilö pakotti minut aseella kertomaan Kongubossin sijainnin ja kerroin sen olevan huone 169", respatäti huomautti.
"Mennään!" BladeVezon huusi.

BladeVezon potkaisi oven auki ja huomasi Kongun lattilla.

"Lääkintämiehet!"

Lääkintämiehet nostivat Toan paareille ja veivät hänet ambulanssiin kiiruhtaen. BladeVezon huomasi aukinaisen ikkunan.

"Epäilty on luultavasti karannut ikkunasta", BladeVezon kuulutti moderadioon.

Rozumin karikot, Yön Timo II

Notfun kierteli laivaa. Hän käskytti miehistöään ympärillään.

"Pojat, nyt laitatte sen nuotion pois ja suolaatte Turskan äkkiä. Jardirt, hae vieraamme, ja vie heidät manaattisäil- Anteeksi ruumaan. Kaksoset, ottakaa Mursunlihat. Toa, jaa nämä piilukkopistoolit miehistölle ja vie tämä kolmikolkka Jardirtille. Minä pidän toisen kaiken varalta, niin että jos omani menee hukkaan, niin saan uuden tilalle. Toinen vaihtoehto o tietenkin, että jos joku kaappaa vallan, jota ei tietenkään tapahdu, niin hän saa tämän", Notfun puheskeli, ja käveli alas ruumaansa.

Ruumassa oli kolme manaattia ja kaksi Mursua. Mursut olivat tarkoitetut kantamaan mursunlihat ja vieraat. Manaatit olivat miehistölle.

"Noniin, miehet. Avaan nyt höyryluukun, ja menette nopeasti kohti Rotsummia. Vieraat menevät mursunlihaa kuljettavan mursun selkään, ja minä menen sen toisen selkään. Lähtekäämme", Notfun ilmoitti, avasi luukun, ja he lähtivät.

Samoihin aikoihin klaanissa

Eräs Toa juoksi kohti adminsiipeä päin. Kun hän tuli portille, hänet ohjattiin moderaattoreiden siipeen, koska kukaan admineista ei juuri nyt ollut paikalla. Toa juoksi modesiiven portille. Hän näppäili adminsiivestä saamansa koodin lukkoon, ja käveli sisään. Portit sulkeutuivat hänen takanaan.

Hän katsoi seinässä olevaan näyttöön. Ainakin Bladevezon näytti olevan paikalla. Hän kutsui kyseisen moderaattorin. Kohta tämä astuikin hissistä ulos.

"Herra, löysin matoranin murhattuna huoneestaan", Toa kertoi.

"Hhhhmmm. Kiintoisaa. Millä tavalla tuo oli murhattu?", Bladevezon uteli.

"Erittäin raa'asti. En osaa sanoa miten tuollaista jälkeä voi syntyä. Hänen päänsä oli raadeltu sisältältäpäin, ilmeisesti suun kautta, ja matoranin ruumis ei ollut tunnistettavissa. Huoneen numero on 982", Toa kertoi.

"982..", Bladevezon mutisi ja meni seinässä olevan näytön luo. Hän näppäili hakuikkunaan numeron, ja katsoi huoneen tiedot, "Huoneessa asui matoran nimeltä Keja. Ta-matoran, liittynyt klaaniin kolme vuotta sitten. Mene ilmoittamaan matoranin omaisille. Pistän tietoa eteenpäin. Kiitos", Bladevezon kuittasi, ja lähetti toan matkaan.

Veljeskunnan saari

Norsupäästäinen torkkui ääneti bambumetsän katveessa. Välillä taistelun äänet kuitenkin herättivät massiivisen olennon, jolloin se käänsi valtavat silmänsä metsikköä kohti yrittäen erottaa jossain kauempana tapahtuvan taistelun.

Ämkoo paiskautui maahan sankan tomupilven saattelemana. Käsipuoli Toa loikkasi nopeasti takaisin seisomaan, muttei ehtinyt torjua vastustajansa nopeaa lyöntiä. Ilman Toa perääntyi kasvoihinsa iskeytyneen nyrkin voimasta, yritti puolestaan itse lyödä vihollistaan ja huomasi jälleen iskeneensä ohi.

Turaga Bakmei nauroi. Valkomustan turagan viikset heiluivat tuulessa tämän tarkkaillessa oppilaansa epätoivoista kompurointia. Ämkoo oli aikoinaan selvinnyt turagan koulutuksesta kunnialla, muttei nykyisessä tilassaan pärjännyt opettajalleen alkuunkaan.

Turaga asteli harjoituskentän laitaan, poimi sieltä keihään ja heitti sen vihreämustalle Toalle. Sitten turaga tarttui omaan turaga-sauvaansa ja jäi odottamaan Ämkoon siirtoa.

Norsupäästäinen oli torkkunut tarpeeksi. Se kipitti bambujen läpi taistelukentän laidalle ja ennätti juuri sopivasti todistamaan Ämkoon täydellistä epäonnistumista. Toasta ei yksinkertaisesti ollut lainkaan vastusta väkivahvalle turagalle.

Bakmei naurahti jälleen ja heilautti viiksiään vasemmalla kädellään. Ämkoon yllätykseksi Bakmei ei kuitenkaan sen jälkeen tarjonnut uutta asetta vaan istahti alas. Sitten turaga aloitti keskustelun.

"Tästä ei ole sinulle hyötyä. Et ikinä opi taistelemaan ilman toista kättäsi", Turaga totesi ja tuijotti Ämkoota naamionsa takaa. Toa huokaisi, istahti turagan eteen ja uskaltautui katsomaan tätä suoraan silmiin.
"Pakko kuitenkin yrittää, eikö?"

Turaga tuhahti ja katseli edessään istuvaa Toaa hieman tarkemmin. Ämkoon panssarointi oli muuttunut jo viikon kestäneen harjoittelun aikana reippaasti tummemmaksi, mutta sen alta paistoi silti vihreä Toa-keho. Tästä huolimatta Ämkoo ei kyennyt hallitsemaan elementtivoimiaan, saati sitten Makutalta ryöstämiään varjokykyjä. Ämkoo oli kuin varjo entisestä voimallisesta olemuksestaan.

"Annoit Äären viholliselle", Bakmei sanoi. "Se on ainut syy, miksi edes vaivaudun auttamaan sinua."
"Ja se riittää minulle", vastasi Ämkoo. Toa nousi seisomaan, väänteli hetken ajan niskaansa ja kysyi sitten:
"Jatketaanko?"

Turaga ei voinut olla panematta merkille sitä, että sinnikkyyttä Ämkoolta ainakin löytyi.

- - -

Jossain kylmässä paikassa

Haukkapartio pudottautui lähemmäs lumista maastoa ja valmistautui pudottamaan suksin varustautuneet vihreät matoranit kyydistään. Kuului vaimea tömähdys kun le-matoranit tipahtivat lintujen kynsistä kulahtaneen havumetsikön sekaan.

Enki tutki lyhyen hetken ajan johtajan piirtämää karttaa, tarkkaili sitten hetken ympäröivää maastoa ja viittoi kumppaninsa seuraamaan. Matoranit laskettelivat sulavasti pitkin mäkistä metsikköä, kunnes saapuivat lopulta avoimeen maastoon.

Enki pysähtyi maasta kohoavan kallion juurelle. Muut veljeskuntalaiset seurasivat perässä, riisuivat suksensa ja alkoivat sitten yhteisvoimin tutkia jäistä kiveä. Löytämiensä merkkien perusteella matoranit olettivat olevansa oikeassa paikassa.

Sitten he alkoivat kaivaa. Routaisen maan tonkiminen oli kaikkea muuta kuin helppoa, mutta veljeskunnan matoranit olivat selvinneet vaikeammistakin toimenpiteistä.

- - -

Harjoituskentän laidalla

"Miten luulet edes taistelevasi Äärellä aseistautunutta vihollista vastaan?", tivasi Bakmei jälleen kerran maahan iskemältään Ämkoolta. Turaga ei edes vaivautunut odottamaan vastausta vaan jatkoi:
"Sitä vahvempaa miekkaa ei olekaan. Et taatusti löydä mistään tehtävään sopivaa asetta!"

Oli Ämkoon vuoro naurahtaa. Toa pyyhkäisi veret suupielestään, nousi seisomaan täyteen mittaansa ja puhui.
"Älä siitä huolehdi. Minulla on suunnitelma."

- - -

Kylmässä paikassa jälleen

Yksi vihreistä matoraneista huudahti ja viittoi muut katsomaan. Enki tarttui matoranin löytämään avaimeen ja kohotti sen kaikkien nähtäväksi.

"Tehtävä suoritettu. Palataan tukikohtaan", Enki komensi. Sitten matoran vihelsi taivaalla partioivat linnut luokseen ja pian joukkio olikin jo matkalla kohti veljeskunnan saarta.


[spoil]Bläblälbälbä. En jaksa lukea tätä läpi. Pahoittelen kuitenkin mahdollisia kielioppisolmuja ja kirjoitusvirheitä.[/spoil]

Bio-Klaanin linnake

Hans ja Plaploo tuijottivat Bladiksen ovea pettyneinä. Kukaan ei avannut koputukseen täälläkään, aivan kuin kukaan modeista ei olisi tavoitettavissa.

"Mitä me nyt teemme?" Plaploo kysyi oranssilta toveriltaan hädissään.
"En... En tiedä. Kyllä meidän on jotain keksittävä."
"Voisiko tämä liittyä jotenkin sotatilaan? Tämähän... tämähän voi olla vakavaa!"
"Siinä tapauksessa" Hans aloitti, ja piti lyhyen dramaattisen paussin "meidän on tehtävä asialle jotain."


Matoralaiset näyttivät hetken liki uhmakkaan päättäväisiltä, mutta pian he taas tuijottivat toisiaan hiljaa.

"Eli... Mitä me käytännössä tehdään?"
"Öööh. Kerrotaan jollekulle?"

Bioklaani, huone 918

Bladis avasi huoneen oven. Hän näki matoranin ruumiin, joka oli täysin raadeltu, ja tunnistamattomissa. Se oli Keja, murhaajan ensimmäinen uhri. Moderaattori yritti löytää todisteita, mutta parin tunnin pitkällisten tutkimusten tuloksena hän ei ollut löytänyt yhtään DNA:ta. Bladevezon oli epätoivoinen. Hänestä, kuten monesta muustakin tuntui, että klaanille oli koittamassa vielä synkemmät ajat. Noin viikko sitten tapahtunut yö kauhu oli laukaissut karmivan tapahtumaketjun.

Veljeskunnan saari

Ämkoo haukotteli äänekkäästi, oikoi ainutta kättään ja siirtyi ulkosalle nukkumapaikkanaan toimineesta epämääräisestä bambumajasta. Toa ei yllättynyt huomatessaan, että turaga Bakmei oli jo hereillä. Valkea turaga meditoi hiljaa korkeahkon kivimonumentin juurella, mutta lopetti toimensa huomatessaan vihreänmustan oppilaansa lähestyvän.

"Aloitammeko heti?", Ämkoo kysyi turagalta kumarrettuaan ensin syvään.
"Emme", Bakmei vastasi.

Ämkoo tuijotti opettajaansa kysyvän näköisenä. Turaga ei edes vilkaissut Ämkoon suuntaan vaan käveli tämän ohitse. Vanhus astui sisään Ämkoon nukkumapaikan vieressä kohoavaan majaan. Majan ovella Bakmei kuitenkin kääntyi ympäri ja komensi:
"Etsin sinulle jotain. Harjoittele itseksesi sen aikaa."

Mäksä totteli. Ilman Toa siirtyi harjoittelukentälle ja alkoi toistaa rutiiniksi muodostuneita liikesarjoja.

- - -

Askel vasemmalle. Kyykistys. Kierrepotku. Vasen käsi alas. Oikea suojaamaan kasvoja. Valepotku. Nyrkki eteen...

Ämkoon jokaista lihasta särki, mutta hän ei kehdannut valittaa. Turaga Bakmein kova koulu oli jo kauan sitten tullut Toalle oikein tutuksi, ja Ämkoo tiesi vallan hyvin tämän olevan vielä pientä. Bakmei oli julma opettaja, mutta samalla myös paras lajissaan.

Vihlaisu Ämkoon vasemmassa polvessa sai Toan kaatumaan. Ämkoo irvisti tutkiessaan polveen eilisiltana saamaansa haavaumaa. Pitkän lyömämiekan aiheuttama viilto oli loistava esimerkki Bakmein opetustekniikasta. Opettaessaan turaga taisteli tosissaan.

Ilman Toa pakottautui seisomaan ja jatkoi liikesarjaansa. Olisiko tästä edes mitään hyötyä? Turagakin oli laittanut merkille sen, että käsipuolena Ämkoo tuskin tulisi pärjäämään olennolle, jolta sai jo aikaisemmin selkäänsä. Tästä huolimatta Toa tahtoi yrittää. Marionetti ei ollut nimittäin ainoastaan päihittänyt Toaa, vaan vienyt tämän miekan.

Joku toinen miekkamies taotuttaisi tällaisessa tilanteessa uuden, mutta se ei tullut Ämkoon tilanteessa kysymykseenkään. Vaikka Toa etsisi maailmojen ääristä universumin parhaan miekkasepän, ei yksikään kykenisi tuottamaan Äären kaltaista mestariteosta. Miekka oli yliluonnollinen. Lisäksi se...

Ämkoo pysähtyi hetkeksi ja katsahti haikeana kohti taivasta. Yksi ainoa sana pakeni hiljaa Toan huulten välistä.

"Atya..."

- - -

Turaga kaiveli majansa sisustaa ärhäkästi yrittäen löytää etsimäänsä. Lopulta Bakmein valkoinen käsi tarttuikin kovaan ja kylmään murikkaan. Turaga kiskoi pitkän kiviesineen lähemmäs, nosti sen ja lähti sitten ulos majasta.

Pian Bakmei ilmestyikin harjoituskentän laidalle. Ämkoo kumarsi vähäeleisesti ja saapui Bakmein tykö.

"Mikä se on?", Toa kysyi epäilevällä äänensävyllä ja katsoi Bakmein pitelemää esinettä.
"Tämä tässä...", Bakmei aloitti, mutta keskeytti lauseen heilauttaakseen viiksiään.

"...on kivi."


[spoil]DUN DUN DUUUUUUUUN.[/spoil]

Killjoyn mökin(taimitäsiitäonjäljellä) edusta

Suuria hiiltyneitä puukappaleita oli levinnyt kaikkialle ympäristöön. Suuri kasa puuta paloi laajana ja kirkkaana roviona. Suuri savupatsas kohosi ylöspäin. Viimeisetin tuhoutuneen savupiipun tiilenpalat tipahtivat maahan. Kaikkialla ilmassa leijui tuhkaa ja palanutta papperia. Pitkin maata lojui pieniä, jopa osittain sulaneita lasinsirpaleita. Killjoy makasi polvillaan suuren liekkimeren edessä, kätensä kurotettuna kohti maanpäällistä helvettiä. "..Creedy." Tuo Matoran oli jäänyt mökin sisälle, vielä Killjoyn käskemänä. Nyt mökki sisältöineen roihusi tuhkana. Killjoy ei ollut eläessään kokenut pahempaa. Hän oli uskonut pystyvänsä suojelemaan tätä oman kotinsa sisällä, nyt kuitenkin tuojottaen ystävänsä tulista hautaa.

"Suojelet", Nazorak kysähti erittäin ivailevaan sävyyn. Hän suuresti nautti tilanteesta. "Läheisten suojelusta on vain harmia. Se tekee sinusta heikon." Killjoy havahtui. Pian hän muisti tilanteen. Ja sen, kuka hänen kotinsa, ja ystävänsä, oli juuri tuhonnut. Killjoy kääntyi Nazorakia kohti. Hän kiehui raivosta. Ja Nazorak piti siitä. Killjoy tarttui katanaansa. Takaisinmaksun aika...

Killjoy nousi seisomaan. Hänen jalkansa vapisivat kivusta. Mutta Killjoy ei välittänyt. Raivo ja viha olivat ainoat tuntemukset hänessä juuri nyt. Killjoy lähti syöksyyn, katana ojossa, iskeäkseen sen Nazorakin lävitse. 437:lla oli kuitenkin muuta mielessä. Killjoyn lähestyessä hän nosti metallisen kätensä ylös, iskien Killjoytä, kaataen tämän maahan jalkojensa juureen. Ennen kuin Killjoy ehti reagoida, hänen päätään painettiin tiukasti maata vasten, metallisella jalalla. Nazorak kumartui lähemmäs häntä, alkaen jälleen puhua; "Suututtaako? Hyvä niin. Kerää vihasi ja raivosi. Varastoi sitä. Käytä sitä. Anna minulle se vastus mitä olen pitkään kaivannut." Killjoy puristi kätensä nyrkkiin. Nazorakeversti piti sitä hyvänä merkkinä. Killjoy ei osannut kuvitellakaan, että heillä kahdella oli jotain yhteistä.

437 makasi pöydällä. Suuri valo loisti hänen yläpuolellaan. Hänelle tämä oli erittäin epämiellyttävää. Kipu oli sietämätöntä. Mieluummin hän makaisi paistunena laavavirran pohjalla kuin operointipöydällä väkisin elvytettynä. Pöytä nostetettiin hitaasti pystyyn, raajositaan siihen sidotun Nazorakin pysyessä tiukasti paikallaan. Hänen ympäriltään alkoi kuulua ääniä.

"437, kuuletko minua", tunnistettava ääni puhui, "avaa silmäsi".

437 totteli. Hänen vasen silmänsä aukeni. Toinen taas käynnistyi hitaasti. Nazorak huomasi olevansa pienessä hoitohuoneessa, muutaman valkotakkisen Nazorakin ympäröimänä. Näiden kädet olivat lähes kokonaan vihreähkön nesteen peitossa. 003 seisoi läheisen ikkunan takana. Hänen edessään oli mikrofoni. "Hyvä tietää että selvisit", kenraaliluutnantti sanoi mieltyneenä.

"Mitä. Olette. Tehneet. Minulle?", 437 kysyi vakavana. Osassa hänen kehotaan ei ollut tuntoa.

"Pelastimme sinut viime tipassa", 003 lausui mikrofoniinsa, "Olisi sääli päästää sinunkaltaistasi soturia menemään. Ole iloinen". "Miksi", 437 kysyi suivaantuneena. 437 alkoi taivuttaa mekaanisen kätensä sormia nyrkkiin. Selviytyminen moisesta tappiosta oli Nazorakille pahempaa kuin kuolema.

"Miksette voineet antaa minun levätä? Levätä rauhassa?" 437 liikautti hieman mekaanista kättään, saaden sitä pitelevän sidoksen ponnahtamaan irti, suoraan viereisen tiedemiesNazorakin otsan läpi, repien pian irti sidokset toisestakin kädestään. Hätäinen viereinen Nazorak irrotti sidoksen hänen jaloistaan. Hänen uusi, mekaaninen jalkansa teki kovan kolahduksen osuessaan metalliseen lattiaan.

Kyborginen Nazoraksoturi seisoi velttona. Mutta sitä ei kestänyt pitkään. Hän nosti mekaanisen kätensä. Pian käsi kuitenkin muuttui tappavaksi laserkanuunaksi. 437 alkoi ammuskella ympäriinsä. Ammukset hajottivat huipputekniset laitteet hetkessä romumetalliksi. Räjähdykset seurasivat toisiaan, epäonnisten tiedemiesten jäädessä niiden uhreiksi. 003 seurasi tilannetta tyytyväisenä lasi-ikkunan takaa. Lasiin roiskunut neste lisäsi nautintoa. Pian huoneessa oleva savu hälveni. 437 seisoi yksinäisenä huoneen raunioiden keskellä. Hän vetäisi syvään henkeä, kohdisti kasvonsa ylöspäin, huutaen; "MIIIIIIIIIKSIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!?"

"Olisi tylsää päättää tämä tähän", Nazorak puhui hiljaa maassa makaavalle vastustajalleen, "Tulemme kohtaamaan vielä. Ja voin taata, että ainakin minä tulen kovasti nauttimaan siitä." Nazorak nosti jalkansa Killjoyn päältä. Tällä ei ollut kylliksi energiaa nousta ylös. Nazorak perääntyi, käynnistäen suihkumoottorinsa. "Heipparallaa!". Pian Nazorak oli noussut korkealle ilmaan, lentäen poispäin.

Killjoy makasi maassa lohduttomana. Hän puristi otteensa katanastaan tiukimmilleen. Hän oli keksinyt tavoitteen viimeisille elinpäivilleen...

[spoil]Sisältää viittaukseen yhteen hitsin hyvään leffaan.[/spoil]

Ison metallilevyn suojassa, muutaman metrin päässä Matoron pysäyttämästä pommista

Yksi Nazorak odotti kärsivällisesti räjädystä. Kaksi hänen kolleegaansa kuluttivat aikaansa keskustelemalla manaateista.

Killjoyn romukasan edusta

Killjoy makasi nyt maassa, yksin, vain tulen rätinän kuuluessa taustalla. Taisteluhurmos oli kadonnut ja kipu alkoi palata Killjoyn jäseniin ja vartaloon. Hän koetti tinnustella suutaan. Se oli haljennut sivuilta ja vuoti nyt pahasti kypäränsä sisään. Killjoy tunsi, kun tajuttomuus lähestyi häntä, hän ei voisi sille mitään. Hän kokisi pian saman kohtalon, kuin ystävänsä.

Metsästäjä yskäisi, hänen silmissään sumeni jo. Raajojen liikutusyritykset olivat turhia. Lopulta kaikki sumeni ja Killjoy menetti tajuntansa.

...löysimme hänet, tuoka paarit välittömästi.

...kuljettakaa hänet tuvalle, hän vuotaa kuiviin.

...katsokaa tuota taloa, mitä täällä oikein on tapahtunut?

...menetämme hänet!

...virtarepulsorit, tämä tyyppi on mekaaninen, äkkiä!

...tila vakaant-


Klaanin asuntolat, pari tuntia myöhemmin

"Eli ette vieläkään tiedä mitä siellä on tapahtunut?"

Saraji nojaili huoneensa oveen, keskustellen samalla ohikulkeneen Paacon kanssa. Killjoy oli viety hoidettavaksi tämän ikuisuuksia tyhjänä olleeseen asuntolahuoneeseen, jossa hoitaja piti tätä silmällä koko ajan.

"Tiimi kävi läpi koko romun, eikä sieltä löytynyt ainuttakaan merkkiä räjähteistä tai ulkopuolisista aseista. Ainut asia, jonka saimme kaivettua ylös, olivat ne kaksi haarniskaa. Kaikki muu oli täysin tuhoutunut. Killjoy saanee itse kertoa kaiken, kun herää."

Pienen jutustelun jälkeen Paaco jatkoi matkaansa, jättäen Sarajin mietiskelemään ovellensa. Hänen taskustaan kuului jonkinmoista vaikerrusta.

"Älä huoli, Klaanin porukka saa hänet kuntoon. On hän kokenut pahempaakin." Inahdus vaikeni ja taustalta kuului nyt vain viereisestä asunnosta kuuluva basson jumputus. Saraji pudisteli päätään.

"Tuo oli ilmiselvä hyökkäys ja tuli se miltä taholta tahansa, se tuli selkeästi Klaanin valta-alueen sisäpuolelle. Vihollinen alkaa käydä röyhkeäksi..." Sarajin taskusta kuului hyväksyvä inahdus. Ovi sulkeutui hänen perässään ja käytävä oli taas autio.


Killjoyn huone, Klaani

Killjoy oli käynyt siinä huoneessa vain kerran aikaisemmin. Nyt tuo huone oli täysin pimeä, verhot oli suljettu ja Killjoy makasi vuoteessa nyt yksin, suu tikattuna molemmilta sivuilta. Hän oli tajuissaan, mutta hän ei jaksanut liikkua. Hoitajamatoran oli poistunut hetkeksi. Hän ei tiennyt Killjoyn olevan hereillä.

Killjoy katsoi taas valkoista kattoa. Hän näki sivusilmällään työpöydän, jolle oli laitettu kynttilä lasipurkkiin. Mukana oli myös kortti, Killjoy ei kuitenkaan nähnyt keneltä se oli, eikä häntä toisaalta kiinnostanutkaan. Huone oli kolkko ja niin oli kaikki sen sisälläkin.


Samainen huone, vuosia sitten

"Sinä et ole tosissasi."

Killjoy seisoi keskellä huonetta, katsellen ympärilleen. Visokki louskutteli leukojaan hänen vieressään.

"Etkö pidä siitä?"

Killjoy murahti, hän istuutui huoneen lattialle. Hän vilkaisi vieressään seisovaa Visorakia. Hän oli jo tottunut tämän mielenkiintoiseen tapaan kommunikoida.

"Minusta ei pidetä täällä. Ymmärrettävää toki, mutta en haluaisi asua täällä muiden keskellä. Sinä näit ne katseet."

Visokki teki eleen, joka selkeästi merkitsi nyökkäystä.

"Eikö täällä ole mitään paikkaa, jossa saisi olla yksin? Minä lupaan tehdä töitä, korvaan minkä pystyn."

Visokki oli hiljaa hetken: "Osaatko taittaa lehteä?"

Killjoy loi merkitevän katseen Visokkiin, "Metru Nuilla, painoin kyllä mainoslehtisiä. Miten vanhoja koneet ovat?"

"Noin parisataa vuotta. Toimineet hyvin tähän asti, mutta lehtemme entinen taittaja sai surmansa muutama kuukausi sitten. Koneet ovat laavavyöhykkellä varastossa."

Killjoy mietti hetken ja nousi sitten ylös. "Saako Klaanista rakennuslupia?"


Rakennuksessa ei kestänyt kauaa. Muutaman Matoranin avulla rakenteet saatiin pystyyn parissa päivässä, jonka jälkeen Killjoy oli rakentanut talonsa itse. Nyt se oli kuitenkin kadonnut, antaen samalla haudan vanhalle ystävälle.

Miksi minä epäonnistun aina...


Killjoyn mökin alla oleva luola

Silmät rävähtivät auki, hänen naamaansa kutitti.

Rozum

Kolme manaattia ja kaksi mursua aapuivat Rozmin saaren rannalle. Elukoitten päältä tulivat monta piraattia, Jään Toa Matoro, Xxonn ja laivaston kapteeni, Notfun.

"Yarr", karjaisi kapteeni, "Nyt etsimään sitä aaretta, niin päästään sitten syömään sitä Turskaa"

Piraatit olivat innostuneina siitä.

"Muuten. Sammuttivatko ne sen nuotion?", Notfun kysyi Perämies-Jarditilta.

"En ole varma", Jardit vastasi, "Minä en katsonut, sen jälkeen kun sanoit sen heille. Me lähdettiin, ilman että vilkaistiin taakse"

"No, ei se mitään. Jos he jättivät sen, niin sammutetaan se kun palataan"

Kun piraatit olivat lähtemässä eteenpäin, Äksä huomasi, että Matoro seisoi paikallaan rannalla. Hän meni puhumaan Toalle.

"Mitä sinä siinä seisot?"

"Minäkö? Minä... vain ajattelen"

"Ajattelet mistä?"

"Eeeikö olisi parempaa, että annettaisii piraattien etsiä Nimdaa? He näyttävät nauttivan siitä"

"En voi uskoa tätä. Sinä pelkäät!"

"Mitä? Minäkö? Höpsis!"

"Matoro. Me tultiin Bio-Klaanista asti Destralille. Meidät teleportattiin meidät sieltä aavikkosaarelle, jossa oli Matoranien ja Visorakkien välinen sota. Me paettiin sieltä, toiselle aavikkosaarelle, jossa piraatit kaappasivat meidät, joilta me paettiin lentävillä manaateilla. Sitten meidät pelasti sinaappikuljetus juuri viimeisellä hetkellä. Aiotko luovuttaa nyt? Kun ollaan päästy jo näin kauas?

"Et tajua", Matoro vastaa pelottuneena Äksälle, "Ensimmäisen kerran, kun minä aloin kuulla outoja asioita naamiosta, oli kun minä kävin juuri tältä näyttävällä saarella"

"Mitä siitä? Luuletko, että juuri sen, takia jättiläisrahi tulee ja syö sinut?"

"Ei sitä. Mutta tunnen, että jotain pahaa tapahtuu."

"Sinä vain pelkäät", Äks vastasi tylysti Matorolle.

"Noh. Tuletteko?", Notfun kysyi kaksikolta.

"Tule nyt", Äks rohkaisi Matoroa, ja kun Matoro tunsi itseensä kohtaan sääliä, hän lähti eteenpäin. Piraatit alkoivat seurata häntä. Matoro otti kartan käteensä ja osoitti merkittyä kohtaa siinä.

"Joku on merkinnyt tuonne jotakin", hän aloitti, vaikka vielä pelkäsi hieman, "uskon, että laboratorio on siellä"

"Kurssi sinneppäin, siis", kapteeni vastasi.

Piraatit menivät sinne, innoissaan niin kutsutusta aarteesta. Matkan aikana, pari pikkurahia oli hyökännyt miehistöön kimppuun tai pari kertaa oli pieni osa maata pettänyt heidän jalkojensa alta, mutta he olivat kaikki säästyneet putoamiselta.

"Yarr", Notfun huudahti parin tunnin päästä, "Vielä vajaat pari kilometriä"

Muut pirsstit innostuivat tästä ja alkoivat juosta eteenpäin, vaikka moni heistä oli väsynyt. He yhtäkkiä pysähtyivät, kun kuulivat kovan tömäyksen vähän matkan päästä. He käänsivät päänsä hitaasti ja pelästyneinä. Kuului toinen tömäys. Sitten isi rahi ryntäsi viidakosta heitä päin. Piraatit alkoivat huutaa apua ja juoskennella ympäriinsä. Rahi oli suurempi, kuin Kane-ra-tiikeri, punainen ja iso kita sillä oli. Ja se oli nälkäinen.

Miten sankarimme selviytyvät tästä? Pelastaako Matoron koukku heidät taas? Vai tapahtuuko jotain muuta? Jos he he selviytyvät. Se selviää TBS:n/Jaken ensi viestistä.

Rozum

Metsäauko oli kaaoksessa. Valtava, tuntematon rahi oli hyökännyt metsiköstä joukon kimppuun.

Matoro makasi selällään saniaisten ja aluskasvillisuuden joukossa. Hän tarkensi katsettaan nopeasti liikkuvaan olentoon. Hän kaiveli päästään tietojaan raheista.
Pitkä häntä. Neljä raajaa. Korkea pää. Matelijamainen olemus.

Protocairn, hän muisti. Lohikäärmerahi, joka oli tarujen mukaan syntynyt puhtaasta energiasta. Olento oli väkivahva ja agressiivinen. Hyökkäsi äärimmäisen helposti.
Niihin tepsii kylmyys.

Matoro loi silmäyksen taistelukentälle. Protocairn juoksi ympäriinsä sekopäisenä, syösten välillä erinäisiä lieskoja suustaan. Piraatit ja Klaanilaiskumppani olivat joko maassa tai juoksivat ympäriinsä aukiota.
Monet piraatit olivat yrittäneet ampua tai tehdä muuta vastaavaa rahille. Joku oli peräti heittänyt sitä polttopullolla.
Tulirahia polttopullolla. Äly hoi, Matoro ajatteli. Hän tiesi että moista rahia ei voitettaisi niin vain. Se joko eksytettäisiin tai siltä paettaisiin.

Toa näki Äksän nousevan kasvien joukosta ylös. Hän pyrähti Klaanilaisen luo.
"Martti, tuohon ei tehoa edes tämä hehtaaripyssy. Mikä se on?", Äks kysyi heti.
"Protocairn. Sen panssaria on turha yrittää murtaa tällä kalustolla. Yritetään harhauttaa se", Matoro aloitti. "Auta kiinnittämään sen huomio!"

Hetken oudon viittelöinnin ja huudon jälkeen agressiivinen lohikäärme oli huomannut parivaljakon. Se kääntyi kuopien maata ja lähti syöksymään kohti uusia saaliitaan.
Matoro ja Äks pyrähtivät juoksuun kohti tiheämpää puustoa. Korkeat puut hidastivat lohikäärmettä hieman, mutta se oli silti äärimmäisen nopea.
"Pyritään tarpeeksi kauas!", Matoro puhui huohotukseltaan. "Muistatko sen suuren rotkon jonka ohitimme?"
Äks näytti nyökkäävän.

Protocairnin pitkät, piikikkäät kädet tavoittelivat juoksijoita. Matoro keskittyi elementtivoimaansa, ja alkoi luoda jäätä maahan.
Pian jään ilmestyttyä jokainen heistä menetti liikkeidensä hallinnan ja liukui pitkin Matoron kokoajan luomaa jäätä. Jurkänne alkoi olla edessä.
"Äks! Lähemmäs! Harppuunoin tuon puun!", Matoro huusi. Aalto tulta tasapainonsa menettäneeltä Protocairnilta poltteli hänen selkään.

Jää oli loppunut, mutta alamäki ennen jyrkännettä alkanut. Hiekka antoi periksi eikä siitä saanut otetta millään.
Jään Toa ojensi mustan kätensä. Kuului naksaus.

Sitten kaksi Klaanilaista ja valtava rahi tunsivat lentävänsä painottomana kohti valtavan rotkon pohjaa.
Matoron ilme oli tyrmistynyt. Harppuunatemppu oli epäonnistunut. Mitä?
Hän takoi kämmenessään olevaa harppuunanäppäintä. Sillä silmänräpäyksellä laitteen moottori lähti käyntiin ja ampui terän satunnaisesti. Hiekkaa pöllähti koneen sisuksista.

Matoron kädessä tuntui, kun hänen ampumansa haka sai otteen. Hänestä tuntui sekunnin siltä, että hänen oikea kätensä irtoasi. Sitten hän oli hetken paikallaan ilmassa ja syöksyi väkisin ylöspäin, osuen ensin jyrkänteen kiviseen reunaan. Hän pysäytti välittömästi kelauksen ja katsoi alas.
Hän ei nähnyt Äksään tai rahia. Vain kylmänsinisen merenvuonon.

Ylhäältä kuului piraattien huutoja.

... mutta tunnen, että jotain pahaa tapahtuu...

Sitten hän huomasi jonkun nousevan pintaan vedestä.
Helpottunut huokaus.

Kesti pitkä tovi ennenkuin kumpikin heistä oli taas ylhäällä.
Piraatit olivat tehneet leirinuotion ja grillasivat siinä metsästämäänsä Brakas-apinaa.
Joku matoran hoilasi juopuneena laulujaan.
"Ennen oli miehet rautaa ja laivat... laivantekoainettaa!"
"Laivat tehdään puusta, mäntti!"
"Ei kaikki. Olen nähnyt rautaisia."
"Niin, unissasi. Eihän rauta kellu."
"Missä tynnyrissä sinä olet elänyt?"
"Rommitynnyrissä, kiitos kysymästä."
"..."


"Mitä minä sanoin. Harpuunassani oli hiekkaa. Se on äärettömän huono merkki", Matoro selitti istuen kannolla.
"Eikö harppuuna ole se juttu, jolla ammutaan valaisiin jotain, jolla voi räjäyttää ne?", Notfun selitti itsekseen.

"Martti, ei se harppuunatemppukaan voi onnistua joka kerta. Se on tosiasia!", Äks vastasi.
"Muttakun minun harppuunatemppuni onnistuu joka kerta", Matoro vastasi. "Se on yksi niitä asioita maailmassa, joka ei muutu... paitsi nyt."

"Keskeytän teidän juttunne ja kysyn että missäs se laboratorio niinkun on?", Notfun tuli väliin.
"Emme tiedä kunnolla", Matoro aloitti. "Mutta saari ei ole kovin iso. Luulen että kannattaa pyrkiä saaren korkeimmalle paikalle, mistä näkee helposti rakennukset."

"Ja sieltä löydämme aarrekartan", Notfun jatkoi kullankiilto silmissä.
"Luulen niin", Matoro vastasi.
"Hei. Kannattaisikohan meidän leiriytyä nyt kun yökin tulee kohta?", Äks keskeytti.
Matoroa puistatti ajatus nukkumisesta. Hän oli pitänyt nytkin melkein kokoajan yllä mielensuojausta. Nukkuessa olennon mieli on avoin kaikelle.

"Jatketaan kuitenkin matkaa syvemmälle saareen", Martti ehdotti.
Taustalta kuului epävireistä JOU HOU ME OLLAAN ROSVOI- laulua.
Aurinko alkoi olla jo lännessä. Saarelle laskeutuisi pimeys muutamassa tunnissa.

Yön Timo II

Musta purjevene lipui ankkuroidun laivan viereen.
Joku hahmo selvästi kiipesi jotenkin puista laivan kylkeä pitkin ylös. Hetken kuluttua vene vajosi veteen.
Hahmo hyppäsi yhden normaalin pelastusveneen pressun alle piiloon.

Veljeskunnan saari, Bakmein luona

"Onhan tämä hieno kivi", Ämkoo mutisi käännellen turagan tarjoamaa esinettä kädessään. Kivi oli pitkä ja sileä. Sen pinnalla saattoi erottaa monimutkaisia koristekuvioita, jotka muistuttivat Ämkoon mielestä kovin paljon vanhaa riimukirjoitusta. Siitä huolimatta kivi oli vain kivi, eikä Toa ymmärtänyt hyötyvänsä murikasta millään tavalla.

"Sisälläsi vellova Makuta-henki estää Toa-voimiesi käytön, eikö vain?" Bakmei kysyi ja istahti vieressään kököttävän kannon päälle.
"Samalla Toa-olemuksesi estää sinua käyttämästä Makutan sinulle sallimia voimia. Olet pelkkä heikko välimuoto."

Ämkoo mulkaisi turagaa, muttei osannut sanoa mitään. Bakmei oli oikeassa. Kanohi-haarniskan menetettyään Ämkoo kykeni hetkellisesti käyttämään elementtivoimiaan, mutta samalla Toa menetti kaiken kontrollin Makutan suomiin varjovoimiin. Mikä pahinta, elementtitekniikoiden käyttö muuttui päivä päivältä vaikeammaksi, eikä Ämkoo enää taitanut edes naamionsa käyttöä. Toan sisäiset energiat sotivat toisiaan vastaan, eikä kumpikaan elementti ottanut toimiakseen.

"Minulla saattaa olla ratkaisu", Bakmei sanoi ja kohotti sauvaansa. Turaga läimäisi sauvansa kärjellä Ämkoon rintakehää ja jatkoi:
"Jos sisäiset voimasi eivät enää kykene yhteiseloon, otetaan toinen niistä pois."

Ämkoo otti vaistomaisesti askeleen taaksepäin. Toa ei ymmärtänyt täysin Bakmein ideaa, kunnes sattui katsahtamaan uudestaan pitelemäänsä kiviesineeseen.

"Hetkinen."
"Kyllä."
"Tarkoitatko sinä, että..?"
"Se voisi toimia."
"Mutta mitä jos ei..?"
"Harva tietää."

Ämkoo irvisti turagalle ja vilkuili pitelemäänsä kiveä epäilevän oloisesti. Bakmein ehdotus oli erittäin riskialtis. Jos Ämkoo luopuisi Toa-energiastaan, mitä jäisi jäljelle? Normaalitilanteessa Toa muuttuisi turagaksi, mutta...

"Jäljelle jäisi vain varjo", Bakmei sanoi tarkkailtuaan hetken ajan Ämkoon mietteliäitä kasvoja. "En usko, että siitä seuraisi sitä mitä pelkäät."
"Mutta..." Ämkoo aloitti, mutta mietti hetken sanomisiaan. "Mikä minusta sitten tulee? Makuta?"
"Ota selvää", Bakmei totesi kylmästi, nousi seisomaan ja lähti tallustamaan majaansa kohti. Oli turagan ruoka-aika.

Ämkoo tuijotti vuoroin Bakmein etääntyvää selkää ja pitelemäänsä potentiaalista Toa-kiveä. Ilman Toa oli kaikin puolin hämillään.

Toan hämmennyksen keskeytti kuitenkin taivaalta kuuluva vihellys. Pian matoran Enki pudottautuikin haukkarahin selästä johtajansa viereen. Enki irroitti vyölleen sitomansa raskaan rauta-avaimen ja ojensi sen Ämkoolle.

"Kiitos", Ämkoo sanoi hiljaa ja tutkiskeli avainta. Esineen varteen kaiverretut kuviot kertoivat Toalle oitis sen, että kyseessä oli juuri se avain, jota Ämkoo oli komentanut alamaisensa noutamaan.

"Lähdemmekö matkaan heti?" Enki kysyi samalla kun ratsastajaa vailla oleva haukka laskeutui Ämkoon vierelle.
"Lähdemme. Meidän täytyy tosin pitää kiirettä, sillä en halua turagan..."

Ilmojen halki kiitävä heittoveitsi katkaisi Ämkoon lauseen. Ilman Toa loikkasi nopeasti ratsunsa kyytiin ja kohosi sitten Enkin kanssa taivaalle. Turaga Bakmei viskeli kaksikon perään ikivanhoja kirosanoja puiden samalla nyrkkiään.

"Minä palaan pian!" Ämkoo huusi turagalle kohottuaan bambumetsikön yläpuolelle. Ämkoo vilkaisi vielä kerran avaimeen kirjailtuja kirjaimia, ja lausui sitten puoliääneen:

"Atya."

[spoiler=SnorpGurp-Allianssi tiedottaa:]
Teimme tämän käytännössä puoliksi.[/spoiler]

Admin-siiven kokoustila



"OTTAKAA SE POIS!"

Vertahyytävä kiljaisu tuli Kepen suusta. Kyseinen suu oli kiljuntahetkellä osittain jonkin mustan ja muodottoman peitossa. Groteskin loisen lähdettyä lentoon kokoustilassa oli räjähtänyt pienimuotoinen kaaos. Lintumainen pimeyden olento oli tähdännyt alkuperäisen suunnitelmansa mukaan Tawaan, mutta akrobaattinen sähkön Toa oli ollut liian nopea loiselle. Nyt parasiitti roikkui Kepen kasvoilla pidellen tästä kiinni pitkien linnunjalkojensa terävillä kynsillä ja tunkien päätään Kepen naamion suuaukosta sisään. Kepe sinkoili ympäri huonetta yrittäen epätoivoisesti repiä hirviömäistä lintua kasvoiltaan.

Loisen alkuperäinen isäntä, Snowman, makasi vielä sängyllään liikkumattomana ja silmät kiinni. Kaiken kaaoksen keskellä valkosinipunainen lääkintä-Toa Kupe tutki Snowien elintoimintoja ja sai huojennuksekseen huomata, että lumiukko oli vielä elossa. Hoitaja-matoran puolestaan suojautui parhaansa mukaan Kupen taakse ja vaikeroi hiljaa.

Make suoritti valtaisan loikan kohti villisti pyörivää Kepeä, ja huitaisi väkivaltaisesti kädellään parasiittia. Se irrotti otteensa tiedemiestoasta, ja lennähti huoneen kattoon. Lintumainen iljetys liiteli ympäri huonetta, tiputellen välillä sysimustia sulkia. Ne kuitenkin liukenivat tummaksi mönjäksi maahan osuessaan.

Tawa sinkautti kädestään sähkönpurkauksen, joka ei kuitenkaan osunut nopeaan kohteeseensa. Huoneen kattoon kärventyi pieni reikä sähkön voimasta, ja Klaanilaiset heittivät itse kukin omia elementaalihyökkäyksiään kohti parasiittia. Musta lintu liikkui kuitenkin aivan liian nopeasti, ja sekasortoisessa tilanteessa se teki äkkinäisen käännöksen kohti Tawaa.

Keltainen Toa sukelsi ketterästi sivuun, ja käännähti juuri parahiksi kohti parasiittia kierähtääkseen pois uuden hyökkäyksen alta. Tällä kertaa tilannetta tyynesti tarkkaillut Same syöksähti tuulen lailla eteenpäin, ja heilautti viikatettaan. Kukaan ei nähnyt osumaa, mutta kaikki Klaanilaiset näkivät linnun mustan muodon viipaloituvan kahtia.

Toinen palasista kieri Kepen jalkoihin. Hän poimi sen käteensä, ja huomasi olevansa kolmen punaisen silmän tuijotuksen kohteena.
”Öh. Tämä taitaa olla sen siipi.”

Tawa ja moderaattorit kokoontuivat toisen palan ympärille. Se oli yksisiipinen ja liikkumaton närhi, jonka kuvottavat jalat sojottivat kattoon. Luonnottoman linnun pitkien ja laihojen jalkojen päissä seisovat terävät kynnet olivat puristuneet tiukasti yhteen sen viimeisellä hetkellä. Moderaattorit ja Tawa kumartuivat yksi kerrallaan katsomaan olentoa lähempää. Vielä kasvojaan yhdellä kädellä pitelevä Kepe lähestyi närhen putoamiskohtaa huomattavasti varovaisemmin kuin piiloutuen huomaamattaan moderaattorien selän taakse.
"Elääkö se?" Kepe kysyi. Make oli jo tökkäämässä testiksi parasiittia rahimaisella sormenkynnellään, mutta Samen suuri valkoinen koura pysäytti hänet.
"Älä. Se voi huijata."

Make vilkuili lintua epäluuloisena. "Miksiköhän se näyttää ihan nä..."
"Älä", Tawa keskeytti.
"...älä mitä?"
"Älä sano sitä sanaa."
Same kääntyi Tawaa kohti. "Mitä sanaa?"
"N-sanaa", Tawa kuiskasi.
"Miksen?" Make kysyi hämmentyneenä.
"Koska se on typerä", Tawa sanoi tympeänä.
Make nyökkäsi hitaasti. Tawa nousi ylös ja otti muutaman askeleen kohti sänkyä, jolla vähitellen heräilevä Snowman makasi. Make, Same ja Kepe kuitenkin vahtivat liikkumatonta parasiittia tiiviisti. Tawa nappasi metallisen elintoimintoskannerin Kupen kädestä ja asteli takaisin parasiitin luo. Hän ojensi näytöllisen laitteen kyljessä olevan johdon Samelle, mutta piteli itse skanneria kädessään, nollaten parilla napinpainalluksella sen Snowmanista saamat lukemat.
Same avasi johdon päässä olevat pihdit ja kytki ne kirurgisen varovaisesti kiinni parasiitin kaulaan. Tawa painoi nappia ja skannaus käynnistyi.

Napinpainallusta seurasi pitkä hiljaisuus. Lääkintäskanneri piipitti tasaisesti ja Tawa ja hänen taaksensa kerääntyneet Kepe, Kupe ja lääkintämatoran katsoivat lukemia Tawan olan yli. Same ja Make halusivat kääntyä katsomaan, mikä lukemissa kiinnosti, mutta tiesivät Tawan käskeneen heidät pysymään vartiossa.
Pian Tawan katse laajeni. Hänen silmänsä olivat suorastaan jäätyneet skannerin näyttöön. Pian Kepe, Kupe ja hoitaja-matoran huomasivat samat tulokset. Kaikista voimakkaimmin viestiin reagoi hoitaja-matoran, joka näytti päättäneen vaihtavansa alaa.
Make huomasi reaktiot ja hätääntyi hieman.
"Mitä? Mitä nyt?"



Tawa ei vastannut. Hän laski skannerin käsistään ja katsoi välillä parasiittia. Sitten hän katsoi näyttöä.
Siinä kohtaa, missä näytöllä olisi pitänyt olla lukemia loisen elintoiminnoista, toistui yksi ja sama viisikirjaiminen sana uudelleen ja uudelleen.
KUOLE

"Tiedättekö", Kepe sanoi puoliksi itselleen, "minä korjasin tuon laitteen viat toissapäivänä. Sen eiii pitäisi tehdä tuota."
"Sinunmmmmf vikashiiii", Snowien puudutusaineiden turruttama ääni sanoi refleksinomaisesti. Kepe oli jo vastaamassa tähän, mutta ymmärsi, että puoliksi koomassa oleva väittelytoveri ei olisi kovin haastava vastustaja.
Tawa sammutti skannerin ja laski sen lattialle. Hän kyyristyi lähemmäs parasiittia ja nielaisi. Tawa avasi suunsa ja mietti hetken. Hän aikoisi tehdä jotain, joka tuntuisi monelle äärimmäisen epäloogiselta tavalta suhtautua tilanteeseen.
Hän yrittäisi neuvotella.

"Helei", Tawa sanoi niin rauhallisesti kuin vain pystyi, "kuka sitten oletkaan, kuulet varmaan."
Tawa luuli jo sammuttaneensa elintoimintoskannerin, mutta huomasi olleensa väärässä, kun kone päästi piipittävän sydänkäyrä-äänensä kuudesti. Kirjaimia ilmestyi taas ruudulle.

KUULEN

unesi

Make huomasi olennon vasemman jalan nytkähtävän hieman. Tawa ei kiinnittänyt huomiota liikkeeseen vaan yritti etsiä sanoja suuhunsa.
"Onko sinulla nimi? Voinko...kutsua sinua joksikin?"

ei

enää

Tawa nyökkäsi. Hän yritti vaikuttaa mahdollisimman ymmärtäväiseltä, vaikka vaistot sanoivat muuta.
"Voimme jättää sinut henkiin. Pyydän, kerro vain, mitä sinut käskettiin tekemään."

Koneen piipitys jatkui. Tällä kertaa Kepe huomasi laskea sen tahdin sormillaan ja jäätyi hetkeksi huomatessaan jotain. Kepen mielessä oli kysymys, jonka hän olisi halunnut kysyä, mutta nyt ei ollut oikea hetki.
Piipitys lakkasi.
Neiti ei tiedä
Valkoinen Kuningatar ei tiedä
ei tiedä eikä ymmärrä


Tawa veti pitkään henkeä. "Myönnän, että olet oikeassa. Siksi kysynkin. Pyydän, puhu meille."

Käsky.
noudatan

"Syö kuningatar."

"Miksi herrasi haluaa tappaa minut?" Tawa kysyi aavistuksen hiljempaa.
Piipitys tiivisti tahtiaan.
Ei enkeli tappamisesta puhunut

neutraloiminenkin on vaihtoehto
niin Lähetille tehtiin

"Kuka 'lähetti'?" Make kuiskasi. Tawa ei vastannut vaan näytti keskittyneen ruudun viestiin täysin. Same siirtyi Maken pään viereen ja puhui niin hiljaa kuin pystyi.
"Näitkö Ämkoon käden?"

mutta
ei enkeli myöskään kieltänyt
kuole

Sana "kuole" alkoi jälleen toistua ruudulla. Parasiitin jalka nytkähti taas.
"Sinä et tapa enää ketään", Tawa sanoi vankasti. Yksisiipisen pikkulinnun uhkauksiin oli vaikea uskoa.

Ehkä en
enkeli sanoi, että joku muu haluaa sen kunnian

tiedät kuka
Tawa hiljeni. Hän katsoi poispäin laitteen näytöstä ja uppoutui hetkeksi ajatuksiinsa.
Tämän kymmenien sekuntien hiljaisen hetken keskeytti Kepe, jolla oli selvästi jotain tärkeää kysyttävää.
"...anteeksi, mutta tämä jäi vaivaamaan minua pahasti. Miksi närhi?"
Tawa katsoi adminin suoraa käskyä rikkonutta teknikko-Toaa hieman tympeänä. Hän kuitenkin kääntyi takaisin kohti parasiittia, kun sydänkäyräskanneri puhui jälleen mekaanisella kielellään.
Tarvittiin jotain
jotain, jonka hän vastaanottaisi alitajuisesti ilman että ymmärtäisi sen ulkopuoliseksi

"...närhi", Make sanoi ääneen kuin maistellen sanaa.
"Närhi", Same toisti kuin vastauksena Makelle.

valkoinen ystävänne tykkää linnuista

Tarvittiin jotain, jonka hän luulisi omaksi ajatuksekseen

Tokkurainen Snowman nousi sängyssään hieman pystympään asentoon.
"Mmitä shiiiiielä tapahtmmmf?"
"Todistamme juuri, kuinka sinun mieleesi voi istuttaa valtavan demoninärhen, etkä sinä huomaa mitään", Kepe palautti siirtämättä kuitenkaan katsettaan parasiitin mustasta olemuksesta.

Kupe kuitenkin painoi Snowien takaisin makuuasentoon, katsoen lumiukkoa tuimasti ja nyökäten hänen avonaista rintakehäänsä kohti.
"Ihamm pikhu juttmmf" valkea Klaanilainen aloitti, mutta vaikeni Kupen uuden, entistäkin äkäisemmän katseen alla.

Tawa kumartui varovasti vielä hieman lähemmäs mustaa lintua.
"Pyydän, kerro meille. Missä Visokki on?"

Älä huoli

Nauru pitää hänestä

hyvää huolta

"Tawa", Same puhutteli johtajaansa. "Pidä pää kylmänä. Se yrittää provosoida. Älä tee mitään tyhmää."

Huomaako neiti edes

kuinka sen kädet puristuvat nyrkkiin

Make tarttui Tawaa olkapäästä, ja sanoi rauhoittavimmalla äänellään: "Tawa, ota iisisti."

Vai onko kysymys siitä

että neiti ei välitä

"Mmmftä siellä tapahtmhtuu?"

Onhan se toki ymmärrettävää

kun paras ystävä

ei ole enää paras ystävä

Tawa kumartui entistä likemmäs kohti yönmustaa parasiittia. "Mitä teit Visokille?"

hih hih hih

Keltaisen Adminin kasvojen ja demonisen närhen ruumiin välinen matka pieneni hetki hetkeltä.
"Nyt, viimeisen kerran. Missä. Viso-"
"SKRIÄÄÄÄÄÄÄH!"
Yhtenä mustana pyörteenä musta parasiitti syöksähti Tawan kasvoille. Admin lennähti syöksyn voimasta taaksepäin, ja kompastui selälleen lattialle. Hänen käsistään sinkoamat salamat eivät keskeyttäneet närhen kirkunan ja naurun sekaista huutoa.

Ilman halki suhahtava ja mustaan hirviöön osuva viikate sen sijaan lopetti naurun. Se lopetti myös närhen liikehdinnän, ja irrotti sen Tawan kasvoilta.

Same katsoi työnsä tuloksia: maassa retkottavat närhenpuolikkaat koettivat vielä hieman sätkiä, mutta pääosin ne näyttivät kovin toimintakyvyttömiltä.

Tawa tarttui Maken tarjoamaan käteen, ja nousi jaloilleen.
"Kiitos. Minä.."
Maken kasvojen pieni hymy riitti hyvin vastaamaan Tawan häkeltyneeseen katseeseen. Pian Klaanin johtajan ilme kuitenkin palautui peruslukemille, ja hän asteli mustan linnun osasten luo. Moderaattorit, Tawa ja Kepe kokoontuivat parasiitinpalasten ympärille. Snowie koetti vielä hieman kurkotella, mutta lopetti taas tuntiessaan Kupen käden olkapäällään. Hoitajamatorankin uskaltautui esiin vuoteen takaa.
"Se... Se on nyt... Kuollut?"

Same työnsi hitaasti viikatettaan kohti loisen kahta irtonaista osaa, kun muut pysyivät hieman kauempana, mutta aivan yhtä valmiina toiminaan. Valkoinen moderaattori pisti hirviömäisen linnun molempia kappaleita vuorotellen viikatteensa terällä. Musta massa höllyi kuvottavasti maata vasten, mutta pysyi paikallaan. Olennon useat verenpunaiset silmät olivat nauliutuneet auki ja tuijottivat eri suuntiin.
Make astui lähemmäs olentoa. "O...onhan se kuollut? Oikeasti tällä kertaa?"

Kepe kohautti olkapäitään ja katsoi huoneen keskellä lattialla makaavaa näytöllistä laitetta. "Voisimme tietty kokeilla elintoimintoskanneria. Jos Same ei olisi juuri rikkonut sitä...skanneriosaa."
Seuraavaan tapahtumaan Kepe ei ollut varautunut.
Skanneri piippasi jälleen kuudesti, tällä kertaa hitaammin. Kupen silmät laajenivat ja hän kääntyi katsomaan.
"Ette ole tosissanne."

Moderaattorit, Kepe ja Tawa seisoivat paikoillaan. Laitteen ääni kuului kaikkien korviin, mutta kukaan ei aluksi uskaltanut ottaa ratkaisevaa askelta sitä kohti. Lopulta Kepe ymmärsi velvollisuutensa ja asteli laitteen luo. Hän kyykistyi ja otti laitteen käsiinsä. Näyttöä sotkeva lumisade häiritsi viestin näkemistä, mutta ruudulla oli jälleen tekstiä.
Tawa hätkähti hetken hiljaisuuden jälkeen omista ajatuksistaan. "Mitä se viestii?" hän sanoi Kepelle, pitäen katseensa silti entisen loisen kuvottavissa palasissa.
Kepe luki ruudun tekstiä itsekseen. Sumean näytön lukeminen osoittautui yllättävän vaikeaksi, mutta Toa kaivoi haarniskastaan pienen muistilehtiön ja kynän ja yritti tulkita tekstiä parhaansa mukaan.

Keskellä mielen pimeyden
Vain yksi näkee totuuden

tuo Mies Punainen

Kepen ilme oli merkillinen.
Piipityksen päätyttyä laitteen näyttö sammui lopullisesti. Melkein samalla hetkellä loisen kaikki kolme groteskia monisilmäistä kappaletta nytkähtivät epäluonnollisesti. Kepen lattialle pudottama siipi aukeili ja sulkeutui vauhdikkaasti ja loput sen ruumiista yritti epätoivoisesti kasata itseään. Olento päästi nokastaan lintumaisia ääniä. Äänet tosin kuulostivat kuuluvan vähintään neljälle eri linnulle eivätkä ne olleet selvästi päättäneet, kenen vuoro oli huutaa milloinkin.
Sätkiminen voimistui. Loisen niljakas iho alkoi muuttua entistä nestemäisemmäksi, kunnes musta olento oli muuttunut käytännössä kolmeksi lätäköksi varjomaista nestettä, jossa uiskenteli useita silmiä. Vähitellen silmät sulkeutuivat kokonaan.

Lintumaiset kiljahdukset olivat loppuneet. Lattiatasolla oli kuitenkin vielä havaittavissa hiljainen ääni. Joku olisi voinut kutsua sitä nauruksi. Vähitellen viimeisetkin äänet katosivat jonnekin tyhjyyteen.

Hetken oli hiljaista. Huoneessaolijat katselivat kolmea lätäkköä. He huomasivat kaikki yksitellen, että ne alkoivat selvästi pienentyä.

"...no..." Make sanoi puoliksi huojentuneena ja puoliksi oikeasti peloissaan, "se oli aika outoa."
"Samaaah mmmffieltä."

Pohjoismantereen ilmatila

Oli Keetongun toisen matkapäivän aamu. Keetongu oli seurannut Laivaston Matoranien juhlintaa radion kautta ohjauksen lomassa eilisen illan. Nyt oli kuitenkin aika palata arkeen, sillä Nynrah oli vielä kaukana.

Matka oli sujunut rauhallisesti. Ainoat huomattavat elonmerkit olivat olleet muutama Kahu-lintu ja alapuolella uinut Viiltovalasparvi. Kirikori II:n peräsin oli kuitenkin vaurioitunut pahoin Nazorakein tulituksessa ja se haittasi aluksen ohjaamista varsinkin jyrkissä käännöksissä. Keetongu suunnitteli laskeutumista seuraavan Matoran-kaupungin kohdalla. Onneksi Pohjoismanner oli suhteellisen sivistynyt paikka.

Hansikaslokerosta löytyneen kartan mukaan seuraava suurehko kaupunki oli parinkymmenen kilometrin päällä mantereen pohjoisrannikolle virtaavan joen suistolla. Keetongu kaivoi esiin yksilinssisen kiikarinsa. Kaupunki näkyi hyvin ylhäältä käsin. Se oli jonkin verran suurempi kuin Klaania ympäröivä Matoran-kylä ja vaikutti suunnilleen yhtä teollistuneelta.

Keetongu laski aluksensa kaupungin laidalla sijaitsevaan ilma-alusten hangaariin. Hän antoi korjaaja-Matoranille muutaman mutterin ja käski tämän korjaamaan aluksen peräsimen Ternokin ja Ontorin kanssa. Siinä kestäisi aikansa, joten Keetongu päätti kierrellä kaupungilla ennen lähtöä. Hän hyppäsi jonkinlaisen kiskobussin kyytiin (se toimi pahalta haisevalla ja hyvin äänekkäällä moottorilla) ja suuntasi keskustaan.

Kulkupeli pysähtyi kymmenen minuutin kuluttua kaupungin keskusaukion liepeille. Siellä oli suihkulähde, joka esitti kolmea Toaa jonkilaisen katoksen alla. Jalustassa oli kuparilaatta, johon oli painettu Matoran-aakkosin:

GENDOPOLIKSEN SUURET TOA-SANKARIT
TOA ARESTON TOA KONDUK TOA XOPPOS
Lähtivät puolustamaan oikeutta Metru Nuille

Vesi suihkusi murheellisesti rapistuneiden kivitoien käsistä.

Keskusaukion ympärillä oli normaaleja kaupunkiasioita. Nuhruinen baari, Rahiliike, majatalo, tekniikkapuoti (Sisällissodan aikaiset Ehlek Kombi-mikroaltouunit puoleen hintaan!) ja sekatavarakauppa, joka näytti jatkuvan pitkälle maan alle.

Keetongu astui sekatavarakauppaan. Hän ei ollut nähnyt semmoista tavaranpaljoutta edes Klaanin syysmarkkinoilla. Mahin kallosta tehty lyömasoitin, Kanohi Mahikilla toimiva televisio ja valtava teleskooppikäsi olivat vain muutamia tavaroita, jotka kiinnittivät Keetongun huomion. Tiskin takana istui Akakua kantava Po-Matoran, jonka vasemman silmän päälle oli pistetty neliluuppinen kiikari. Seitsemänsilmäisen Matoranin vaikutelma oli kerrassaan psykoottinen. Matoran tutki jotain suurta varpaankynneltä näyttävää eikä huomannut Keetongua.

"Öhh. Huomenta?" Keetongu kysyi.

Parinkymmenen sekunnin kuluttua Matoran irrotti katseensa esineestään ja vilkaisia Tongua.

"Huomenta huomenta! Mitä saisi olla? Ostatko halpoja postikortteja!"

"Ehh, kunhan katselen. Mutta tuota... Onko sinulla yhtään Nimdaa myytävänä?"

Matoran mietti hetken. Sitten hän johdatti Keetongun alakertaan ja siellä olevaan syvennykseen, jonka edessä oli helmiverho. Syvennyksessä oli korkeita hyllyjä täynnä erilaisia tavaroita, joista Keetongu tunnisti muutaman soittimiksi. Myyjä kiipesi korkeille tikapuille ja otti eräältä hyllyltä kumman vekottimen. Se oli koottu ontoksi kaiverretusta Kikanalon sarvesta, kahdesta nahkapussista ja suuttimesta.

"Tämä", myyjä sanoi nostaen laitteen päänsä korkeudelle, "on Nimba. Eteläisten Matoran-heimojen soitin, jota käytetään paimenessa tuhkakarhujen karkoittamiseen. Kahdeksantoista mutteria, kymmenen paketoituna."

Keetongun ilme oli sanoinkuvaamaton.

Puolen tunnin päästä hän oli jo koneessaan matkalla kohti Nynrahia. Myyjämatoran tutki varpaankynnen riimukirjoituksia.

Rozum

Metsästä kuului salaperäisiä ääniä. Siritystä, havinaa.
Normaaleja viidakko-ääniä.

Kolme telttaa seisoivat pystyssä miltei pystysuoran kalliorotkon reunamilla. Sammutettu nuotio savusi vielä hieman. Teltat olivat juuri pimentyneet.

Matoro koitti rentoutua. Tämä saari karmi hänen selkäpiitään. Täällä hänen naamionsa aloitti oikkuilun. Täällä hänen harppuunatemppunsa miltei epäonnistui. Piraatit olivat päättäneet leiriytyä, joten niin piti heidänkin.

Saari oli suurempi miltä se aluksi vaikutti. Täällä saattaisi kulua useampikin päivä, ajatteli Matoro. Metsässä rasahti jotakin. Jään Toan päässä vallitsi ristiriitaiset tunteet. Ruumis halusi nukkua. Hän ei ollut nukkunut kunnolla pitkään aikaan. Pää ei pystynyt nukkumaan. Saarella oli jotakin, joka painosti Matoron mieltä. Jotakin tuntematonta ja pelottavaa. Unessa mieli oli täydellisen haavoittuvainen iskuille, Martti tiesi.
Äks kuorsasi kasvot teltan seinään päin. Matoron silmät - tai oikeammin silmä - painuivat välillä väkisin kiinni. Hänen päänsä oli täynnä ajatuksia.
Lopulta hän veti naamionsa irti kasvoiltaan ja asetti sen viereensä.

Matoro nukahti.




Oli pimeää. Jono toia astelivat pimeää luolaa pitkin eteenpäin.
Joku heistä kuiskasi jotakin. Toinen nyökkäsi. Matoro hiippaili tiiminsä - tai pikemminkin "tiimin, jonka osa hän oli", hänhän ei ollut sen johtaja - kanssa näissä pimeissä luolissa. He olivat matkalla kohti erään Xialaisen salakuljettajan piilopaikkaa samaisen teollisuussaaren viemäreissä. Radak saisi maksaa tekosistaan pohjoisella matoran-saarella.

Maan Toa kiipesi nopeasti tikkaita ylöspäin. Hän iski nyrkkinsä läpi ylläolevasta luukusta ja hyppäsi ylös huoneistoon. Karax vetäisi järeän poransa esiin ja osoitti sillä punamustaa vortixxia.

Muut Toat kiipesivät ylös. Heitä oli yhteensä kuusi. Johtajana toimi itsevarma Salaman Toa Rali. Hänen temperamenttinsä oli yhtä sähköinen kuin elementtinsä. Matoro oli tuolloin vielä valkoinen keholtaan, kuin normaali Jään Toa. Hän oli vielä suhteellisen kokematon soturi. Karax oli kokenut ja uhkarohkea Maan Toa, joka oli paljon normaalia Maan Toaa agressiivisempi ja väkivaltaa ihannoivampi. Nike oli tiimin toinen Maan Toa. Hän oli pirteä ja ystävällinen, ehkä hieman höpsö. Magan taasen oli Magnetismin Toa joka oli äärimmäisen innostunut tähtitieteestä. Kuudes oli...

Matoro heräsi nopeasti. Hänen unensa oli katkennut kuin seinään.
Hän muisti kirkkaasti tiimin kuusi toaa. Hän tajusi silloin että muisti vain viisi tiimiläistä. Hän ei myöskään muistanut miksi hänen haarniskansa oli muuttanut väriä.
Jään Toa kelasi hämmentyneenä muistojaan yön pimeydessä. Kaikki oli kristallinkirkasta aluksi. Pimeydenmetsätäjäsodan jälkeen hänen muistonsa hämärtyivät, tuli kuin lävitsepääsemätön usva. Seuraava muistikuva oli kuva hänestä mustahaarnikaisena soturina.

* * *

Retkue oli ollut liikkeellä jo useamman tunnin. Aurinko porotti viidakon yllä armottomasti, mutta onneksi suuret puut tarjosivat viilennystä varjoina. Matka jatkui vääjäämättömästi syvemmälle saaren sisuksiin. Maasto oli jo alkanut nousta, ja laivalta tähystetty kukkula alkoi olla lähellä. Sieltä näkisi helposti laboratorion sijainnin.

Matoro mietti yöllä tajuamiaan asioita. Aivan kuin hänen muististaan puuttuisi osia. Tai ehkä tämä oli vain normaalia huonomuistisuutta.
Matkalla joukko oli löytänyt yhden sudenkuopan, jonne kaksi piraattia oli pudonnut. Oli kulunut pitkä tovi ennenkuin kaksikko oli saatu ylös.
Se oli ollut jonkun tekemä ansa.

Notfun pyyhki hikeä naamioltaan. Hänen kolmikolkkansa alta roikkui valkoinen harso jonka tarkoitus oli viilentä häntä. Jokeen kasteltu kangas kuitenkin oli pian ilman lämpöinen. Trooppiset itikat surrasivat kiinnostuneina matkalaisten ympärillä.

"Tämä on kehnoin kehnoista saarista joille olen kehnosti joutunut", Notfun valitteli kahdelle Klaanilaiselle vähän hänen takanaan.
"Olen aivan samaa mieltä", Matoro valitti.
"Tyypit, vähän positiivisuutta!", Äks ilmoitti väliin.
Matoro mietti. Koska joku oli käskenyt häntä olemaan positiivinen? Yleensä hän sanoi noin.

Silloin yksi piraatti kaatui huutaen maahan. Matoran oli kiitänyt muiden edellä ja nyt makasi maassa tajuttomana.
Mitään erikoista ei näkynyt.

"... mitä?", Äks kysyi.
"Älä minulta kysy", Martti vastasi ja lähti kohti pyörtynyttä.

Silloin hän tunsi sen taas.
Sana "Nimda"- tunkeutui hänen mieleensä valtavina aaltoina. Toa kompastui ja yritti ylläpitää mielensä suojausta. Hän muisti tämän tilanteen. Näin oli käynyt ennen hänen naamionsa ensimmäistä äksyilyä.
Jään Toa iskeytyi multaan naama edellä. Hän piteli päätään ja keskittyi suojaamiseen.
Sekalaiset sanat kuten "Itroz", "Mieli" ja "Makuta" iskeytyivät kohti hänen mielensä muuria Nimdojen saattelemana.
Toa koitti saada liikutettua jäseninään. Hän nousi ylös ja otti askeleita taaemmas.

Pommitus katosi.

Notfun, Äks ja merirosvot katselivat ihmeissään tapahtunutta.
"... mit", Äks aloitti.
"Mielensisäinen hyökkäys", Jään Toa vastasi vakavana.
"Mistä se tuli", toinen Klaanilainen kysyi.

"En tiedä", Matoro vastasi.
Notfun näytti siltä kuin hän olisi täysin ulalla tapahtumista. Niin hän tosin olikin.

Matoro yritti aktivoida naamiotaan. Cencord aktivoitui hitaasti. Toa sulki silmänsä ja keskittyi. Naamio loi näkyviin muiden mieliä. Hän yritti tutkia mikä oli hyökännyt.
Toan suljettujen silmien sisään muodostui kuva maastosta, jossa mielet hehkuivat sinisinä aaveina. Se oli vain yksi tapa miten kanohia käytettiin. Sillä voi myös suojata mielen sekä lukea ajatuksia. Ja varmasti muutaki, mitä Matoro ei ole ikinä kokeillut.
Hän suuntasi tutkimuksensa kohti paikkaa, jossa kaikki oli tapahtunut. Hän ei havainnut kuin toveriensa mielet lähistöllä.

"Minä luulen että olemme lähellä laboratoriota", Matoro sanoi hiljaa.

Bakmei



Valkomusta vanhus nautti olematonta ateriaansa majansa perukoilla. Turagan pitkät viikset heiluivat tämän nostellessa tasaiseen tahtiin piskuisia makupaloja nälkäisenä odottavaan suuhunsa valmistamillaan syömäpuikoilla.

Samaan aikaan majan pihamaalle ilmestyi kolme miespuolista hahmoa. Miehistä kaksi jäi odottamaan ulkosalle kun kolmas asteli majan tykö, potkaisi oven kappaleiksi ja astui peremmälle.

Turaga Bakmei laski syömäpuikot puiselle pöydälle ja kääntyi katsomaan tulijaa mitä rauhallisin ilme kasvoillaan. Turaga kohotti hieman kasvojaan nähdäkseen paremmin edessään seisovan olennon liskomaisen pään.

"Ämkoo?" olio kysyi.
Turaga ei vastannut.

Kaksi muuta vortixxia asteli pitkin pihaa ja tarkkaili ympäristöä. Lopulta toinen avasi suunsa.
"Sse ei taida olla tuolla."
"Ei."
"Mikä Ridhukkilla kesstää?"
"Sse taitaa kuulustella. On aina ollut hyvä ssiinä."

Vortixx Ridhukk oli elämänsä aikana päässyt seuraamaan politiikkaa. Ridhukk oli aikoinaan oppinut, että ensin kannatti pyytää kiltisti.
"Missä sse on?" vortixx kysyi ja odotti turagan vastausta.
Vastausta ei kuulunut.
Riddhuk vaihtoi suunnitelmaa ja potkaisi pöydän nurin. Bakmein ateria levisi majan savilattialle.
"Misssä se on?"

Bakmei tapitti lattialla kierivää riisikulhoa.

Ulkosalla odotellut kaksikko otti vaistomaisesti askeleen taaemmas kun Ridhukk juoksi karjuen ulos majasta. Samaan aikaan Bakmei nosti kulhon lattialta, laski syömäpuikoilla lävistetyn silmän huolellisesti kulhoon ja nousi sitten seisomaan.

Kukaan ei ollut koskaan ennen uskaltanut häiritä turaga Bakmein ruokailua.

Zakaz, erämaa



Kaksi Muakaa läähätti keskellä autiomaata. Manu huomasi erään hänen vieressään seisovan kaktuksen muuttuvan tuhkaksi. Hän hieroi hetken silmiään. Ehkä se oli kangastus. Guardian ja Warrek ratsastivat hänen vieressään aivan yhtä läkähtyneinä kuin hänkin. Pian heidän täytyi pysähtyä jälleen juottamaan ratsuille vettä. Viimeisetkin pisarat katosivat niiden kitoihin. Guardian kirosi hänen ja Warrekin ratsua, joka imi enemmän vettä kuin Makutan ratsu. Asialle ei kuitenkaan voinut mitään.

Pian he olivat taas matkalla. Ehkä tunnin he olivat jo matkanneet, kun Guardian sanoi:
”Tuolla se on.” Kaikki katsoivat seuraavan dyynin takana erottuvaa hökkeliä. Se näytti vanhalta ja oli melko kaukana. Manu kannusti ratsunsa nopeampaan käyntiin. Muut kiristivät tahtia hänen mukanaan.

Kun heidän ja pienen mökin välillä oli enää muutama sata metriä, Manu pystyi jo erottamaan joitain yksityiskohtia. Mökki oli rakennettu puusta, sillä oli musta peltikatto ja ikkunat oli naulattu umpeen. Ainoa elämästä kertova merkki oli pyykkinaru, joka oli kahden kepin varassa pystytetty mökin vierelle. Sillä roikkui musta vaate, jonka muotoa ei saanut selville.

Sitten, yhtäkkiä, jostain ammuttiin. Guardianin ja Warrekin ratsuun osui. Muaka kaatui kuolleena maahan. Kaksikko lennähti kyydistä kivuliaan näköisesti. Kumpikin raapi maata, Guardian menetti tajuntansa ja Warrek upposi kaulaansa myöten hiekkaan. Makuta Nui kääntyi katsomaan, mitä oli tapahtunut. Sitä hänen ei olisi pitänyt tehdä, sillä vauhkoontunut Muaka nousi takajaloilleen nähdessään viiden Skakdin lähestyvän sitä. Yksi hyökkääjistä ampui Muakaa mahaan, minkä seurauksena tämä kaatui Manun jäädessä valtavan eläimen alle. Makuta ehti vain parkaista ennen kuin jäi puristuksiin.

Viisi mustaa Skakdia lähestyi nyt Warrekia, joka oli saanut päänsä pois hiekasta. Nyt hän sylki suustaan hiekkaa ja ravisteli sitä ympäriinsä. Hyökkääjät katselivat esitystä huvittuneena. Yksi heistä meni Guardianin luo ja tökkäsi tätä kiväärillään. Kaksi niistä otti esiin köyttä ja alkoi sitoa Warrekia, joka kiroili ja räyhäsi heille. Loput kaksi menivät Manun Muakan luokse ja alkoivat nostaa Rahia. Kun tiikeriä oli saatu ylös muutaman kymmenen senttimetrin verran, sen alta syöksyi varjoenergian aalto. Kummaltakin Skakdilta lensi jalat alta. Tästä seurasi, että Muaka putosi takaisin Manun päälle. Hän ei pitänyt tilanteesta.

Guardian alkoi virota. Warrekin suu oli tukittu. Manu oli Muakan alla. Viisi hyökkääjä-Skakdia tähtäsi aseillaan Guartsuun. Tämä piteli oikealla kädellään päätään ja nojasi vasemmalla maahan. Avatessaan silmänsä hän huomasi tilanteen ja nosti kätensä ilmaan. Yksi Skakdeista, ilmeisesti johtaja, vilkaisi toisia ja hymyili. Sitten hän sanoi:
”Ylös.”
Guardian totteli. Hänet tutkittiin läpikotaisin. Sama oli jo tehty Warrekille, minkä jälkeen tämä oli tainnutettu väkivaltaisesti nuijanukutusta käyttäen. Vaimeaa muminaa kuului Makuta Nuin Muakan alta. Guardiankin sidottiin. Ja tiukasti hänet sidottiinkin. Hän tunsi nimittäin pulssin käsissään. Se ei voinut olla hyvä asia.
”No niin, Guardian”, sanoi mustien Skakdien johtaja yhä hymyillen. Sinun on aika tehdä tiliä Nektannille. Warrekin päästä hän voisi myös olla tyytyväinen. Makutaa emme uskalla vielä päästää ulos tuolta, mutta eiköhän iso kiho jotain hänellekin keksi.

Sillä välin Manu oli huomannut, että olo kävi tukalaksi. Ehkä hänen pitäisi ikään kuin murtaa vastustajat sisältäpäin. Hän kurotti mieltään kohti Skakdeja, mutta huomasi, että näiden mielien ympärillä oli jonkinlainen muuri. Johtaja-Skakdi hymyili.
”Ystävänne yrittää tutkia päidemme sisustoja. Hän ei valitettavasti onnis-” Skakdi keskeytti puheensa ja tarttui päähänsä. Manu tunsi voitonriemua – hetken. Kaksi hänen lähellään ollutta Skakdia oli nostanut Muakan ruumista uudelleen ja pudottanut sen alas noin metrin korkeudelta. Se sattui.

Johtaja nousi ylös maasta.
”Pirullinen Makuta”, hän ärisi. ”Kirottuja olkoot kaikki Makutat ikuisesti.” Guardian ei voinut estää hienoista hymyä. Tästä hyvästä hän sai iskun kasvoilleen.
”Virnuile sinä vain, Vartija. Pian saan nähdä, kuinka sinut teloitetaan. Minä nautin siitä, Guardian.”
Warrek mulkoili hyökkääjiä vihaisesti. Guardian taas keskittyi mökkiin. Hän zoomasi kiikarisilmällään sitä kohti.
”Lämpökamera”, hän mutisi. Musta Skakdi käänsi katseensa häneen.
”Et sinä piru parka mitään löydä”, hän sanoi välinpitämättömästi. ”Zaiggera ei ole asunut tuossa läävässä vuosiin.”
Skakdin pään lävisti luoti. Guardian virnisti.
”Ei tosiaankaan.”

Muut Skakdit katsoivat nopeasti taloa. Ikkunasta oli työntynyt esiin kiväärin piippu. Pian Manua vartioivat Skakdit saivat maistaa luotia. Kaksi viimeistä yritti paeta, mutta hekin saivat kohdata kohtalonsa. Makutan onnistui ryömiä pois häntä musertavan taakan alta. Hän vilkuili mökkiä kohti. Tämä Zaiggera lienee hyvä ampuja, kun osuu tuolta, Manu ajatteli. Sitten hän käveli Guardianin ja Warrekin luokse ja katkoi näitä sitovat köydet.

Mökin ovi oli avautunut. Sitten he kuulivat äänen, kuin kuiskauksen, mutta kuitenkin se kantoi heidän korviinsa asti.
”Tulkaa sisään. Nopeasti. Niitä saattaa olla lisää.”

Killjoyn mökin alla oleva luola

Creedy pompahti refleksinomaisesti pystyyn, tajutessaan olevansa hereillä. Äkkinäinen pompahdus aiheutti kuitenkin sen, että Creedyn pää kolahti rajusti hänen päälleen rojahtaneen tunnelin kattoon, jonka seurauksena hän menetti välittömästi tajuntansa.

15 minuuttia myöhemmin...

Creedyn silmät rävähtivät auki, hänen päätään jomotti. Tällä kertaa hän oli varovainen ja hitaasti nousi istumaan matalakattoisessa tilassaan.

Hän katseli ympärilleen ja tajusi mitä oli tapahtunut. Räjähdyksen osuttua mökkiin, Creedy oli ollut alakerrassa piilossa. Räjähdys oli tuhonnut mökin tukipilarit ja koko alakerta oli tippunut maan läpi, suoraan mökin alapuolella sijaitsevaan luolaan. Nyt jo valmiiksi pieni luola, oli täynnä romua, Killjoyn tavaroita sekä työkaluja.

Saatuaan haalittua kasaan taskulampun ja paristoja, Creedy alkoi välittömästi etsimään tietä ulos, mutta tajutessaan seinien olevan umpikalliota, hän tajusi ainoan tien olevan suoraan ylöspäin. Creedy kuitenkin riemastui huomatessaan yhden Killjoyn kirveistä tipahtaneen romukasaan luolan nurkassa. Alkoi valtava hakkuu-urakka, jossa Creedy moukaroi puuhaketta katosta, saaden muutaman kerran lohkareen ilkeästi päähänsä. Creedyn kallo onneksi kesti verrattaen kovaakin menoa, se kun aina on ollut ulkopuolisten silmissä oudon petomainen ja paksu. Siksi Creedy oli aina nauttinut Klaanista. Porukka oli muutenkin niin monipuolista, ettei hänen ulkonäköönsä ole kertaakaan puututtu.

Minuuttien moukaroinnin jälkeen Creedy lysähti maahan uupuneena. Mistä hän ikinä hakkasi, tuli hänellä pian vastaan paksu ja painava metallikerros, jota ei edes pitänyt olla olemassa. Creedy koetti pähkäillä, mistä tämä oli ilmestynyt, mutta tajusi, ettei hän saavuttaisi mitään miettimisellä. Creedyn ainoa toivo lepäsi sen varassa, että häntä etsittäisiin...

Kolme tuntia myöhemmin.

Odottava aika oli pitkä, tai niin Creedy ainakin ajatteli. Hän ei ollut varma, kuinka kauan hän oli alunperin ollut tajuttomana, mutta hän arveli olevan yö. Häntä ei luultavasti löydettäisi ennen aamua...

Creedy päätti alkaa tutkimaan mitä kaikkea luolaan oli hänen mukanaan tippunut, jos jossain sattuisi olemaan vielä toimiva radio. Tuloksettoman etsinnän jälkeen, hän huomasi papereita, jotka lojuivat yhden Killjoyn arkun vieressä. Pudotus oli tehnyt siihen ammottavan reiän ja nyt sen sisältö oli levinnyt ulos. Creedy koetti vastustaa kiusausta, mutta muistettuaan olevansa yksin, hän otti pinon päällimmäisen paperin ja alkoi lukea.

Metsästäjän matka

Ensimmäinen päivä - Metsästäjien leiri, Xia.

Tänään sain ensimmäisen toimeksiantoni. Kolme toaa kuoli käsiini illalla...

Kehno Rozum, jonne nämä kehnosti päätyivät

"Miehet oli rautaa, ja laivat oli laivantekoainetta ja naiset mantelimassasta...", Lauloi Notfun väsynyttä, kohta hulluuden partaalla olevaa laulua, "Tämä saari on kuuma paikka. Hankitaan viileyttä. Minun nuoruudessani viileyttä myytiin pieninä lipukkeina. Viilipukeiksi niitä sanottiin..."

Matoro ja Äksä katsoivat Notfunia kummissaan. He tajusivat, että kapteeni oli tulossa hulluksi.

"Pelimerkkejärgh. Antakaa peliergkkäsgh.. Katsokaa, pinkkejä norsuja, laumoittain.. Hehehahahaihhuhhehhöhähähehh..", Notfun horisi, ja kaatui kasvot edellä suoraan maahan.

"Notfun hei, täällä on rommia. Paljon on rommia", Jardirt huudahti, ja kapteeni nousi ylös kuin salamana. Notfunin tajuttua, että rommia ei ollut, hän kaatui takaisin maahan, juuri samalla tavalla.

Matoro katsoi maahan. Siinä oli laatoitusta, jokaisessa laatassa kirjain. Kun Matoro seurasi kirjaimia, hän tuli lattialuukulle.

"Notfun, olemme lähellä."

Meren pohja

Oli hiljaista. Ja pimeää. Meren pohjaan ei valo pääse. Samolin naamari oli alkanut jo lahoamaan. Kuin ihmeen kaupalla hän ei ole hukkunut, vaikka on viettänyt veden alla jo pitkän ajan...

"Urmph! Ummph!" Samol tuli tajuihinsa. Hän lähti heti uimaan pinnalle. Pinnalla ei näkynyt mitään muuta kuin vettä. Pelkkää vettä silmänkantamattomiin. Samol ryhdistäytyi ja lähti uimaan suuntaan, joka vaikutti parhaalta.

Tuntien päästä hän näki saaren. Kauniin saaren. Samol ui saarelle.

"Okei, kalmari hyökkäsi, minä ja Thowron ajuduimme erilleen, mutta kuinka kauan siitä on?" Ajatteli Samol päässään. Hän ei halunnut ajatella että se vanha äijä olisi kuollut. Hän ei voinut ajatella niin. Samol lähti sisäosiin päin, toivoen löytävänsä ruokaa. Hetken käveltyään hän törmäsi puuhun. Auts. Mutta puussa oli kookoksia.

Samol inhoaa kookoksia, mutta parempaakaan ei ole saatavilla. Hän hakkasi kookokset rikki päällään, ja lähti syvemmälle saaren sisäosiin. Hetken päästä Samol kirjaimellisesti törmäsi toteemipaaluun. Miten Samol selvisi? Mikä saari tämä on? Mikä on elämän tarkoitus? Pysykää kanavalla...

Bio-Klaanin kadut

Xiantos juoksi hädissään karkuun, jos modeja tulisi lisää. Hänen takkinsa oli osittain Kongun veren peitossa. Pian hän saapui kadun päähän, josta hän löysi halkeaman muurista. Xiantos hyppäsi siitä yli. Pimeyden metsästäjä, kyllä hän paljastui juuri äsken, teki katoamis temppunsa. Yhtäkkiä hän oli taas mökillänsä.

Sairaala

"Pulssi nousee!"

Konguboss heräsi 18 minuutin kuluttua huudahduksesta. Hänen viimeisin muistonsa oli se, kun Xiantos sanoi hänen huoneessaan, että joku oli kuollut. Seuraavaksi hän oli sairaalassa. Siellä oli kirkasta ja valkoista. Hänen oli päästävä pois ottamaan se kuka ikinä puukotti häntä kiinni.

"Hän on hereillä", Bladis näki lasiseinästä.

Sairaanhoitajat tulivat huoneeseen ja kertoivat, että hänen oli pysyttävä siellä päivä.

Xiantoksen koti

Xiantos istui rikkinäisessä kodissansa tuolilla. Hän mietti miksi oli puukottanut Kongua ja miksi se teki hänet hyvälle tuulelle. Hänen oli pestävä takkinsa, ettei kukaan epäilisi häntä kummemmin. Hän käveli luolaan, jossa oli vieläkin tohtorin ruumis. Xiantos siirsi ruumista, että pääsisi tohtorin huoneeseen pesemään takkinsa. Yhtäkkiä alkoi kuulua surinaa ja louhintaääniä.

Nazorak-parvi lähestyi pimeyden metsästäjää.

"Ei kai taas", Xiantos ajatteli mielessään ja samalla otti pöydältä tohtorin moottorisahan. "Ette varmasti tienneet, että tohtorilla oli moottorisaha!"

Lierihattupäinen tyyppi käynnisti moottorisahan ja alkoi nauramaan ilkeästi. Hän lävisti julmasti Nazorakkeja, kunnes viimeinen selvisi ja iski häntä hakulla.