Veljeskunnan saari, Bakmein luona

"Onhan tämä hieno kivi", Ämkoo mutisi käännellen turagan tarjoamaa esinettä kädessään. Kivi oli pitkä ja sileä. Sen pinnalla saattoi erottaa monimutkaisia koristekuvioita, jotka muistuttivat Ämkoon mielestä kovin paljon vanhaa riimukirjoitusta. Siitä huolimatta kivi oli vain kivi, eikä Toa ymmärtänyt hyötyvänsä murikasta millään tavalla.

"Sisälläsi vellova Makuta-henki estää Toa-voimiesi käytön, eikö vain?" Bakmei kysyi ja istahti vieressään kököttävän kannon päälle.
"Samalla Toa-olemuksesi estää sinua käyttämästä Makutan sinulle sallimia voimia. Olet pelkkä heikko välimuoto."

Ämkoo mulkaisi turagaa, muttei osannut sanoa mitään. Bakmei oli oikeassa. Kanohi-haarniskan menetettyään Ämkoo kykeni hetkellisesti käyttämään elementtivoimiaan, mutta samalla Toa menetti kaiken kontrollin Makutan suomiin varjovoimiin. Mikä pahinta, elementtitekniikoiden käyttö muuttui päivä päivältä vaikeammaksi, eikä Ämkoo enää taitanut edes naamionsa käyttöä. Toan sisäiset energiat sotivat toisiaan vastaan, eikä kumpikaan elementti ottanut toimiakseen.

"Minulla saattaa olla ratkaisu", Bakmei sanoi ja kohotti sauvaansa. Turaga läimäisi sauvansa kärjellä Ämkoon rintakehää ja jatkoi:
"Jos sisäiset voimasi eivät enää kykene yhteiseloon, otetaan toinen niistä pois."

Ämkoo otti vaistomaisesti askeleen taaksepäin. Toa ei ymmärtänyt täysin Bakmein ideaa, kunnes sattui katsahtamaan uudestaan pitelemäänsä kiviesineeseen.

"Hetkinen."
"Kyllä."
"Tarkoitatko sinä, että..?"
"Se voisi toimia."
"Mutta mitä jos ei..?"
"Harva tietää."

Ämkoo irvisti turagalle ja vilkuili pitelemäänsä kiveä epäilevän oloisesti. Bakmein ehdotus oli erittäin riskialtis. Jos Ämkoo luopuisi Toa-energiastaan, mitä jäisi jäljelle? Normaalitilanteessa Toa muuttuisi turagaksi, mutta...

"Jäljelle jäisi vain varjo", Bakmei sanoi tarkkailtuaan hetken ajan Ämkoon mietteliäitä kasvoja. "En usko, että siitä seuraisi sitä mitä pelkäät."
"Mutta..." Ämkoo aloitti, mutta mietti hetken sanomisiaan. "Mikä minusta sitten tulee? Makuta?"
"Ota selvää", Bakmei totesi kylmästi, nousi seisomaan ja lähti tallustamaan majaansa kohti. Oli turagan ruoka-aika.

Ämkoo tuijotti vuoroin Bakmein etääntyvää selkää ja pitelemäänsä potentiaalista Toa-kiveä. Ilman Toa oli kaikin puolin hämillään.

Toan hämmennyksen keskeytti kuitenkin taivaalta kuuluva vihellys. Pian matoran Enki pudottautuikin haukkarahin selästä johtajansa viereen. Enki irroitti vyölleen sitomansa raskaan rauta-avaimen ja ojensi sen Ämkoolle.

"Kiitos", Ämkoo sanoi hiljaa ja tutkiskeli avainta. Esineen varteen kaiverretut kuviot kertoivat Toalle oitis sen, että kyseessä oli juuri se avain, jota Ämkoo oli komentanut alamaisensa noutamaan.

"Lähdemmekö matkaan heti?" Enki kysyi samalla kun ratsastajaa vailla oleva haukka laskeutui Ämkoon vierelle.
"Lähdemme. Meidän täytyy tosin pitää kiirettä, sillä en halua turagan..."

Ilmojen halki kiitävä heittoveitsi katkaisi Ämkoon lauseen. Ilman Toa loikkasi nopeasti ratsunsa kyytiin ja kohosi sitten Enkin kanssa taivaalle. Turaga Bakmei viskeli kaksikon perään ikivanhoja kirosanoja puiden samalla nyrkkiään.

"Minä palaan pian!" Ämkoo huusi turagalle kohottuaan bambumetsikön yläpuolelle. Ämkoo vilkaisi vielä kerran avaimeen kirjailtuja kirjaimia, ja lausui sitten puoliääneen:

"Atya."

[spoiler=SnorpGurp-Allianssi tiedottaa:]
Teimme tämän käytännössä puoliksi.[/spoiler]

Admin-siiven kokoustila



"OTTAKAA SE POIS!"

Vertahyytävä kiljaisu tuli Kepen suusta. Kyseinen suu oli kiljuntahetkellä osittain jonkin mustan ja muodottoman peitossa. Groteskin loisen lähdettyä lentoon kokoustilassa oli räjähtänyt pienimuotoinen kaaos. Lintumainen pimeyden olento oli tähdännyt alkuperäisen suunnitelmansa mukaan Tawaan, mutta akrobaattinen sähkön Toa oli ollut liian nopea loiselle. Nyt parasiitti roikkui Kepen kasvoilla pidellen tästä kiinni pitkien linnunjalkojensa terävillä kynsillä ja tunkien päätään Kepen naamion suuaukosta sisään. Kepe sinkoili ympäri huonetta yrittäen epätoivoisesti repiä hirviömäistä lintua kasvoiltaan.

Loisen alkuperäinen isäntä, Snowman, makasi vielä sängyllään liikkumattomana ja silmät kiinni. Kaiken kaaoksen keskellä valkosinipunainen lääkintä-Toa Kupe tutki Snowien elintoimintoja ja sai huojennuksekseen huomata, että lumiukko oli vielä elossa. Hoitaja-matoran puolestaan suojautui parhaansa mukaan Kupen taakse ja vaikeroi hiljaa.

Make suoritti valtaisan loikan kohti villisti pyörivää Kepeä, ja huitaisi väkivaltaisesti kädellään parasiittia. Se irrotti otteensa tiedemiestoasta, ja lennähti huoneen kattoon. Lintumainen iljetys liiteli ympäri huonetta, tiputellen välillä sysimustia sulkia. Ne kuitenkin liukenivat tummaksi mönjäksi maahan osuessaan.

Tawa sinkautti kädestään sähkönpurkauksen, joka ei kuitenkaan osunut nopeaan kohteeseensa. Huoneen kattoon kärventyi pieni reikä sähkön voimasta, ja Klaanilaiset heittivät itse kukin omia elementaalihyökkäyksiään kohti parasiittia. Musta lintu liikkui kuitenkin aivan liian nopeasti, ja sekasortoisessa tilanteessa se teki äkkinäisen käännöksen kohti Tawaa.

Keltainen Toa sukelsi ketterästi sivuun, ja käännähti juuri parahiksi kohti parasiittia kierähtääkseen pois uuden hyökkäyksen alta. Tällä kertaa tilannetta tyynesti tarkkaillut Same syöksähti tuulen lailla eteenpäin, ja heilautti viikatettaan. Kukaan ei nähnyt osumaa, mutta kaikki Klaanilaiset näkivät linnun mustan muodon viipaloituvan kahtia.

Toinen palasista kieri Kepen jalkoihin. Hän poimi sen käteensä, ja huomasi olevansa kolmen punaisen silmän tuijotuksen kohteena.
”Öh. Tämä taitaa olla sen siipi.”

Tawa ja moderaattorit kokoontuivat toisen palan ympärille. Se oli yksisiipinen ja liikkumaton närhi, jonka kuvottavat jalat sojottivat kattoon. Luonnottoman linnun pitkien ja laihojen jalkojen päissä seisovat terävät kynnet olivat puristuneet tiukasti yhteen sen viimeisellä hetkellä. Moderaattorit ja Tawa kumartuivat yksi kerrallaan katsomaan olentoa lähempää. Vielä kasvojaan yhdellä kädellä pitelevä Kepe lähestyi närhen putoamiskohtaa huomattavasti varovaisemmin kuin piiloutuen huomaamattaan moderaattorien selän taakse.
"Elääkö se?" Kepe kysyi. Make oli jo tökkäämässä testiksi parasiittia rahimaisella sormenkynnellään, mutta Samen suuri valkoinen koura pysäytti hänet.
"Älä. Se voi huijata."

Make vilkuili lintua epäluuloisena. "Miksiköhän se näyttää ihan nä..."
"Älä", Tawa keskeytti.
"...älä mitä?"
"Älä sano sitä sanaa."
Same kääntyi Tawaa kohti. "Mitä sanaa?"
"N-sanaa", Tawa kuiskasi.
"Miksen?" Make kysyi hämmentyneenä.
"Koska se on typerä", Tawa sanoi tympeänä.
Make nyökkäsi hitaasti. Tawa nousi ylös ja otti muutaman askeleen kohti sänkyä, jolla vähitellen heräilevä Snowman makasi. Make, Same ja Kepe kuitenkin vahtivat liikkumatonta parasiittia tiiviisti. Tawa nappasi metallisen elintoimintoskannerin Kupen kädestä ja asteli takaisin parasiitin luo. Hän ojensi näytöllisen laitteen kyljessä olevan johdon Samelle, mutta piteli itse skanneria kädessään, nollaten parilla napinpainalluksella sen Snowmanista saamat lukemat.
Same avasi johdon päässä olevat pihdit ja kytki ne kirurgisen varovaisesti kiinni parasiitin kaulaan. Tawa painoi nappia ja skannaus käynnistyi.

Napinpainallusta seurasi pitkä hiljaisuus. Lääkintäskanneri piipitti tasaisesti ja Tawa ja hänen taaksensa kerääntyneet Kepe, Kupe ja lääkintämatoran katsoivat lukemia Tawan olan yli. Same ja Make halusivat kääntyä katsomaan, mikä lukemissa kiinnosti, mutta tiesivät Tawan käskeneen heidät pysymään vartiossa.
Pian Tawan katse laajeni. Hänen silmänsä olivat suorastaan jäätyneet skannerin näyttöön. Pian Kepe, Kupe ja hoitaja-matoran huomasivat samat tulokset. Kaikista voimakkaimmin viestiin reagoi hoitaja-matoran, joka näytti päättäneen vaihtavansa alaa.
Make huomasi reaktiot ja hätääntyi hieman.
"Mitä? Mitä nyt?"



Tawa ei vastannut. Hän laski skannerin käsistään ja katsoi välillä parasiittia. Sitten hän katsoi näyttöä.
Siinä kohtaa, missä näytöllä olisi pitänyt olla lukemia loisen elintoiminnoista, toistui yksi ja sama viisikirjaiminen sana uudelleen ja uudelleen.
KUOLE

"Tiedättekö", Kepe sanoi puoliksi itselleen, "minä korjasin tuon laitteen viat toissapäivänä. Sen eiii pitäisi tehdä tuota."
"Sinunmmmmf vikashiiii", Snowien puudutusaineiden turruttama ääni sanoi refleksinomaisesti. Kepe oli jo vastaamassa tähän, mutta ymmärsi, että puoliksi koomassa oleva väittelytoveri ei olisi kovin haastava vastustaja.
Tawa sammutti skannerin ja laski sen lattialle. Hän kyyristyi lähemmäs parasiittia ja nielaisi. Tawa avasi suunsa ja mietti hetken. Hän aikoisi tehdä jotain, joka tuntuisi monelle äärimmäisen epäloogiselta tavalta suhtautua tilanteeseen.
Hän yrittäisi neuvotella.

"Helei", Tawa sanoi niin rauhallisesti kuin vain pystyi, "kuka sitten oletkaan, kuulet varmaan."
Tawa luuli jo sammuttaneensa elintoimintoskannerin, mutta huomasi olleensa väärässä, kun kone päästi piipittävän sydänkäyrä-äänensä kuudesti. Kirjaimia ilmestyi taas ruudulle.

KUULEN

unesi

Make huomasi olennon vasemman jalan nytkähtävän hieman. Tawa ei kiinnittänyt huomiota liikkeeseen vaan yritti etsiä sanoja suuhunsa.
"Onko sinulla nimi? Voinko...kutsua sinua joksikin?"

ei

enää

Tawa nyökkäsi. Hän yritti vaikuttaa mahdollisimman ymmärtäväiseltä, vaikka vaistot sanoivat muuta.
"Voimme jättää sinut henkiin. Pyydän, kerro vain, mitä sinut käskettiin tekemään."

Koneen piipitys jatkui. Tällä kertaa Kepe huomasi laskea sen tahdin sormillaan ja jäätyi hetkeksi huomatessaan jotain. Kepen mielessä oli kysymys, jonka hän olisi halunnut kysyä, mutta nyt ei ollut oikea hetki.
Piipitys lakkasi.
Neiti ei tiedä
Valkoinen Kuningatar ei tiedä
ei tiedä eikä ymmärrä


Tawa veti pitkään henkeä. "Myönnän, että olet oikeassa. Siksi kysynkin. Pyydän, puhu meille."

Käsky.
noudatan

"Syö kuningatar."

"Miksi herrasi haluaa tappaa minut?" Tawa kysyi aavistuksen hiljempaa.
Piipitys tiivisti tahtiaan.
Ei enkeli tappamisesta puhunut

neutraloiminenkin on vaihtoehto
niin Lähetille tehtiin

"Kuka 'lähetti'?" Make kuiskasi. Tawa ei vastannut vaan näytti keskittyneen ruudun viestiin täysin. Same siirtyi Maken pään viereen ja puhui niin hiljaa kuin pystyi.
"Näitkö Ämkoon käden?"

mutta
ei enkeli myöskään kieltänyt
kuole

Sana "kuole" alkoi jälleen toistua ruudulla. Parasiitin jalka nytkähti taas.
"Sinä et tapa enää ketään", Tawa sanoi vankasti. Yksisiipisen pikkulinnun uhkauksiin oli vaikea uskoa.

Ehkä en
enkeli sanoi, että joku muu haluaa sen kunnian

tiedät kuka
Tawa hiljeni. Hän katsoi poispäin laitteen näytöstä ja uppoutui hetkeksi ajatuksiinsa.
Tämän kymmenien sekuntien hiljaisen hetken keskeytti Kepe, jolla oli selvästi jotain tärkeää kysyttävää.
"...anteeksi, mutta tämä jäi vaivaamaan minua pahasti. Miksi närhi?"
Tawa katsoi adminin suoraa käskyä rikkonutta teknikko-Toaa hieman tympeänä. Hän kuitenkin kääntyi takaisin kohti parasiittia, kun sydänkäyräskanneri puhui jälleen mekaanisella kielellään.
Tarvittiin jotain
jotain, jonka hän vastaanottaisi alitajuisesti ilman että ymmärtäisi sen ulkopuoliseksi

"...närhi", Make sanoi ääneen kuin maistellen sanaa.
"Närhi", Same toisti kuin vastauksena Makelle.

valkoinen ystävänne tykkää linnuista

Tarvittiin jotain, jonka hän luulisi omaksi ajatuksekseen

Tokkurainen Snowman nousi sängyssään hieman pystympään asentoon.
"Mmitä shiiiiielä tapahtmmmf?"
"Todistamme juuri, kuinka sinun mieleesi voi istuttaa valtavan demoninärhen, etkä sinä huomaa mitään", Kepe palautti siirtämättä kuitenkaan katsettaan parasiitin mustasta olemuksesta.

Kupe kuitenkin painoi Snowien takaisin makuuasentoon, katsoen lumiukkoa tuimasti ja nyökäten hänen avonaista rintakehäänsä kohti.
"Ihamm pikhu juttmmf" valkea Klaanilainen aloitti, mutta vaikeni Kupen uuden, entistäkin äkäisemmän katseen alla.

Tawa kumartui varovasti vielä hieman lähemmäs mustaa lintua.
"Pyydän, kerro meille. Missä Visokki on?"

Älä huoli

Nauru pitää hänestä

hyvää huolta

"Tawa", Same puhutteli johtajaansa. "Pidä pää kylmänä. Se yrittää provosoida. Älä tee mitään tyhmää."

Huomaako neiti edes

kuinka sen kädet puristuvat nyrkkiin

Make tarttui Tawaa olkapäästä, ja sanoi rauhoittavimmalla äänellään: "Tawa, ota iisisti."

Vai onko kysymys siitä

että neiti ei välitä

"Mmmftä siellä tapahtmhtuu?"

Onhan se toki ymmärrettävää

kun paras ystävä

ei ole enää paras ystävä

Tawa kumartui entistä likemmäs kohti yönmustaa parasiittia. "Mitä teit Visokille?"

hih hih hih

Keltaisen Adminin kasvojen ja demonisen närhen ruumiin välinen matka pieneni hetki hetkeltä.
"Nyt, viimeisen kerran. Missä. Viso-"
"SKRIÄÄÄÄÄÄÄH!"
Yhtenä mustana pyörteenä musta parasiitti syöksähti Tawan kasvoille. Admin lennähti syöksyn voimasta taaksepäin, ja kompastui selälleen lattialle. Hänen käsistään sinkoamat salamat eivät keskeyttäneet närhen kirkunan ja naurun sekaista huutoa.

Ilman halki suhahtava ja mustaan hirviöön osuva viikate sen sijaan lopetti naurun. Se lopetti myös närhen liikehdinnän, ja irrotti sen Tawan kasvoilta.

Same katsoi työnsä tuloksia: maassa retkottavat närhenpuolikkaat koettivat vielä hieman sätkiä, mutta pääosin ne näyttivät kovin toimintakyvyttömiltä.

Tawa tarttui Maken tarjoamaan käteen, ja nousi jaloilleen.
"Kiitos. Minä.."
Maken kasvojen pieni hymy riitti hyvin vastaamaan Tawan häkeltyneeseen katseeseen. Pian Klaanin johtajan ilme kuitenkin palautui peruslukemille, ja hän asteli mustan linnun osasten luo. Moderaattorit, Tawa ja Kepe kokoontuivat parasiitinpalasten ympärille. Snowie koetti vielä hieman kurkotella, mutta lopetti taas tuntiessaan Kupen käden olkapäällään. Hoitajamatorankin uskaltautui esiin vuoteen takaa.
"Se... Se on nyt... Kuollut?"

Same työnsi hitaasti viikatettaan kohti loisen kahta irtonaista osaa, kun muut pysyivät hieman kauempana, mutta aivan yhtä valmiina toiminaan. Valkoinen moderaattori pisti hirviömäisen linnun molempia kappaleita vuorotellen viikatteensa terällä. Musta massa höllyi kuvottavasti maata vasten, mutta pysyi paikallaan. Olennon useat verenpunaiset silmät olivat nauliutuneet auki ja tuijottivat eri suuntiin.
Make astui lähemmäs olentoa. "O...onhan se kuollut? Oikeasti tällä kertaa?"

Kepe kohautti olkapäitään ja katsoi huoneen keskellä lattialla makaavaa näytöllistä laitetta. "Voisimme tietty kokeilla elintoimintoskanneria. Jos Same ei olisi juuri rikkonut sitä...skanneriosaa."
Seuraavaan tapahtumaan Kepe ei ollut varautunut.
Skanneri piippasi jälleen kuudesti, tällä kertaa hitaammin. Kupen silmät laajenivat ja hän kääntyi katsomaan.
"Ette ole tosissanne."

Moderaattorit, Kepe ja Tawa seisoivat paikoillaan. Laitteen ääni kuului kaikkien korviin, mutta kukaan ei aluksi uskaltanut ottaa ratkaisevaa askelta sitä kohti. Lopulta Kepe ymmärsi velvollisuutensa ja asteli laitteen luo. Hän kyykistyi ja otti laitteen käsiinsä. Näyttöä sotkeva lumisade häiritsi viestin näkemistä, mutta ruudulla oli jälleen tekstiä.
Tawa hätkähti hetken hiljaisuuden jälkeen omista ajatuksistaan. "Mitä se viestii?" hän sanoi Kepelle, pitäen katseensa silti entisen loisen kuvottavissa palasissa.
Kepe luki ruudun tekstiä itsekseen. Sumean näytön lukeminen osoittautui yllättävän vaikeaksi, mutta Toa kaivoi haarniskastaan pienen muistilehtiön ja kynän ja yritti tulkita tekstiä parhaansa mukaan.

Keskellä mielen pimeyden
Vain yksi näkee totuuden

tuo Mies Punainen

Kepen ilme oli merkillinen.
Piipityksen päätyttyä laitteen näyttö sammui lopullisesti. Melkein samalla hetkellä loisen kaikki kolme groteskia monisilmäistä kappaletta nytkähtivät epäluonnollisesti. Kepen lattialle pudottama siipi aukeili ja sulkeutui vauhdikkaasti ja loput sen ruumiista yritti epätoivoisesti kasata itseään. Olento päästi nokastaan lintumaisia ääniä. Äänet tosin kuulostivat kuuluvan vähintään neljälle eri linnulle eivätkä ne olleet selvästi päättäneet, kenen vuoro oli huutaa milloinkin.
Sätkiminen voimistui. Loisen niljakas iho alkoi muuttua entistä nestemäisemmäksi, kunnes musta olento oli muuttunut käytännössä kolmeksi lätäköksi varjomaista nestettä, jossa uiskenteli useita silmiä. Vähitellen silmät sulkeutuivat kokonaan.

Lintumaiset kiljahdukset olivat loppuneet. Lattiatasolla oli kuitenkin vielä havaittavissa hiljainen ääni. Joku olisi voinut kutsua sitä nauruksi. Vähitellen viimeisetkin äänet katosivat jonnekin tyhjyyteen.

Hetken oli hiljaista. Huoneessaolijat katselivat kolmea lätäkköä. He huomasivat kaikki yksitellen, että ne alkoivat selvästi pienentyä.

"...no..." Make sanoi puoliksi huojentuneena ja puoliksi oikeasti peloissaan, "se oli aika outoa."
"Samaaah mmmffieltä."

Pohjoismantereen ilmatila

Oli Keetongun toisen matkapäivän aamu. Keetongu oli seurannut Laivaston Matoranien juhlintaa radion kautta ohjauksen lomassa eilisen illan. Nyt oli kuitenkin aika palata arkeen, sillä Nynrah oli vielä kaukana.

Matka oli sujunut rauhallisesti. Ainoat huomattavat elonmerkit olivat olleet muutama Kahu-lintu ja alapuolella uinut Viiltovalasparvi. Kirikori II:n peräsin oli kuitenkin vaurioitunut pahoin Nazorakein tulituksessa ja se haittasi aluksen ohjaamista varsinkin jyrkissä käännöksissä. Keetongu suunnitteli laskeutumista seuraavan Matoran-kaupungin kohdalla. Onneksi Pohjoismanner oli suhteellisen sivistynyt paikka.

Hansikaslokerosta löytyneen kartan mukaan seuraava suurehko kaupunki oli parinkymmenen kilometrin päällä mantereen pohjoisrannikolle virtaavan joen suistolla. Keetongu kaivoi esiin yksilinssisen kiikarinsa. Kaupunki näkyi hyvin ylhäältä käsin. Se oli jonkin verran suurempi kuin Klaania ympäröivä Matoran-kylä ja vaikutti suunnilleen yhtä teollistuneelta.

Keetongu laski aluksensa kaupungin laidalla sijaitsevaan ilma-alusten hangaariin. Hän antoi korjaaja-Matoranille muutaman mutterin ja käski tämän korjaamaan aluksen peräsimen Ternokin ja Ontorin kanssa. Siinä kestäisi aikansa, joten Keetongu päätti kierrellä kaupungilla ennen lähtöä. Hän hyppäsi jonkinlaisen kiskobussin kyytiin (se toimi pahalta haisevalla ja hyvin äänekkäällä moottorilla) ja suuntasi keskustaan.

Kulkupeli pysähtyi kymmenen minuutin kuluttua kaupungin keskusaukion liepeille. Siellä oli suihkulähde, joka esitti kolmea Toaa jonkilaisen katoksen alla. Jalustassa oli kuparilaatta, johon oli painettu Matoran-aakkosin:

GENDOPOLIKSEN SUURET TOA-SANKARIT
TOA ARESTON TOA KONDUK TOA XOPPOS
Lähtivät puolustamaan oikeutta Metru Nuille

Vesi suihkusi murheellisesti rapistuneiden kivitoien käsistä.

Keskusaukion ympärillä oli normaaleja kaupunkiasioita. Nuhruinen baari, Rahiliike, majatalo, tekniikkapuoti (Sisällissodan aikaiset Ehlek Kombi-mikroaltouunit puoleen hintaan!) ja sekatavarakauppa, joka näytti jatkuvan pitkälle maan alle.

Keetongu astui sekatavarakauppaan. Hän ei ollut nähnyt semmoista tavaranpaljoutta edes Klaanin syysmarkkinoilla. Mahin kallosta tehty lyömasoitin, Kanohi Mahikilla toimiva televisio ja valtava teleskooppikäsi olivat vain muutamia tavaroita, jotka kiinnittivät Keetongun huomion. Tiskin takana istui Akakua kantava Po-Matoran, jonka vasemman silmän päälle oli pistetty neliluuppinen kiikari. Seitsemänsilmäisen Matoranin vaikutelma oli kerrassaan psykoottinen. Matoran tutki jotain suurta varpaankynneltä näyttävää eikä huomannut Keetongua.

"Öhh. Huomenta?" Keetongu kysyi.

Parinkymmenen sekunnin kuluttua Matoran irrotti katseensa esineestään ja vilkaisia Tongua.

"Huomenta huomenta! Mitä saisi olla? Ostatko halpoja postikortteja!"

"Ehh, kunhan katselen. Mutta tuota... Onko sinulla yhtään Nimdaa myytävänä?"

Matoran mietti hetken. Sitten hän johdatti Keetongun alakertaan ja siellä olevaan syvennykseen, jonka edessä oli helmiverho. Syvennyksessä oli korkeita hyllyjä täynnä erilaisia tavaroita, joista Keetongu tunnisti muutaman soittimiksi. Myyjä kiipesi korkeille tikapuille ja otti eräältä hyllyltä kumman vekottimen. Se oli koottu ontoksi kaiverretusta Kikanalon sarvesta, kahdesta nahkapussista ja suuttimesta.

"Tämä", myyjä sanoi nostaen laitteen päänsä korkeudelle, "on Nimba. Eteläisten Matoran-heimojen soitin, jota käytetään paimenessa tuhkakarhujen karkoittamiseen. Kahdeksantoista mutteria, kymmenen paketoituna."

Keetongun ilme oli sanoinkuvaamaton.

Puolen tunnin päästä hän oli jo koneessaan matkalla kohti Nynrahia. Myyjämatoran tutki varpaankynnen riimukirjoituksia.

Rozum

Metsästä kuului salaperäisiä ääniä. Siritystä, havinaa.
Normaaleja viidakko-ääniä.

Kolme telttaa seisoivat pystyssä miltei pystysuoran kalliorotkon reunamilla. Sammutettu nuotio savusi vielä hieman. Teltat olivat juuri pimentyneet.

Matoro koitti rentoutua. Tämä saari karmi hänen selkäpiitään. Täällä hänen naamionsa aloitti oikkuilun. Täällä hänen harppuunatemppunsa miltei epäonnistui. Piraatit olivat päättäneet leiriytyä, joten niin piti heidänkin.

Saari oli suurempi miltä se aluksi vaikutti. Täällä saattaisi kulua useampikin päivä, ajatteli Matoro. Metsässä rasahti jotakin. Jään Toan päässä vallitsi ristiriitaiset tunteet. Ruumis halusi nukkua. Hän ei ollut nukkunut kunnolla pitkään aikaan. Pää ei pystynyt nukkumaan. Saarella oli jotakin, joka painosti Matoron mieltä. Jotakin tuntematonta ja pelottavaa. Unessa mieli oli täydellisen haavoittuvainen iskuille, Martti tiesi.
Äks kuorsasi kasvot teltan seinään päin. Matoron silmät - tai oikeammin silmä - painuivat välillä väkisin kiinni. Hänen päänsä oli täynnä ajatuksia.
Lopulta hän veti naamionsa irti kasvoiltaan ja asetti sen viereensä.

Matoro nukahti.




Oli pimeää. Jono toia astelivat pimeää luolaa pitkin eteenpäin.
Joku heistä kuiskasi jotakin. Toinen nyökkäsi. Matoro hiippaili tiiminsä - tai pikemminkin "tiimin, jonka osa hän oli", hänhän ei ollut sen johtaja - kanssa näissä pimeissä luolissa. He olivat matkalla kohti erään Xialaisen salakuljettajan piilopaikkaa samaisen teollisuussaaren viemäreissä. Radak saisi maksaa tekosistaan pohjoisella matoran-saarella.

Maan Toa kiipesi nopeasti tikkaita ylöspäin. Hän iski nyrkkinsä läpi ylläolevasta luukusta ja hyppäsi ylös huoneistoon. Karax vetäisi järeän poransa esiin ja osoitti sillä punamustaa vortixxia.

Muut Toat kiipesivät ylös. Heitä oli yhteensä kuusi. Johtajana toimi itsevarma Salaman Toa Rali. Hänen temperamenttinsä oli yhtä sähköinen kuin elementtinsä. Matoro oli tuolloin vielä valkoinen keholtaan, kuin normaali Jään Toa. Hän oli vielä suhteellisen kokematon soturi. Karax oli kokenut ja uhkarohkea Maan Toa, joka oli paljon normaalia Maan Toaa agressiivisempi ja väkivaltaa ihannoivampi. Nike oli tiimin toinen Maan Toa. Hän oli pirteä ja ystävällinen, ehkä hieman höpsö. Magan taasen oli Magnetismin Toa joka oli äärimmäisen innostunut tähtitieteestä. Kuudes oli...

Matoro heräsi nopeasti. Hänen unensa oli katkennut kuin seinään.
Hän muisti kirkkaasti tiimin kuusi toaa. Hän tajusi silloin että muisti vain viisi tiimiläistä. Hän ei myöskään muistanut miksi hänen haarniskansa oli muuttanut väriä.
Jään Toa kelasi hämmentyneenä muistojaan yön pimeydessä. Kaikki oli kristallinkirkasta aluksi. Pimeydenmetsätäjäsodan jälkeen hänen muistonsa hämärtyivät, tuli kuin lävitsepääsemätön usva. Seuraava muistikuva oli kuva hänestä mustahaarnikaisena soturina.

* * *

Retkue oli ollut liikkeellä jo useamman tunnin. Aurinko porotti viidakon yllä armottomasti, mutta onneksi suuret puut tarjosivat viilennystä varjoina. Matka jatkui vääjäämättömästi syvemmälle saaren sisuksiin. Maasto oli jo alkanut nousta, ja laivalta tähystetty kukkula alkoi olla lähellä. Sieltä näkisi helposti laboratorion sijainnin.

Matoro mietti yöllä tajuamiaan asioita. Aivan kuin hänen muististaan puuttuisi osia. Tai ehkä tämä oli vain normaalia huonomuistisuutta.
Matkalla joukko oli löytänyt yhden sudenkuopan, jonne kaksi piraattia oli pudonnut. Oli kulunut pitkä tovi ennenkuin kaksikko oli saatu ylös.
Se oli ollut jonkun tekemä ansa.

Notfun pyyhki hikeä naamioltaan. Hänen kolmikolkkansa alta roikkui valkoinen harso jonka tarkoitus oli viilentä häntä. Jokeen kasteltu kangas kuitenkin oli pian ilman lämpöinen. Trooppiset itikat surrasivat kiinnostuneina matkalaisten ympärillä.

"Tämä on kehnoin kehnoista saarista joille olen kehnosti joutunut", Notfun valitteli kahdelle Klaanilaiselle vähän hänen takanaan.
"Olen aivan samaa mieltä", Matoro valitti.
"Tyypit, vähän positiivisuutta!", Äks ilmoitti väliin.
Matoro mietti. Koska joku oli käskenyt häntä olemaan positiivinen? Yleensä hän sanoi noin.

Silloin yksi piraatti kaatui huutaen maahan. Matoran oli kiitänyt muiden edellä ja nyt makasi maassa tajuttomana.
Mitään erikoista ei näkynyt.

"... mitä?", Äks kysyi.
"Älä minulta kysy", Martti vastasi ja lähti kohti pyörtynyttä.

Silloin hän tunsi sen taas.
Sana "Nimda"- tunkeutui hänen mieleensä valtavina aaltoina. Toa kompastui ja yritti ylläpitää mielensä suojausta. Hän muisti tämän tilanteen. Näin oli käynyt ennen hänen naamionsa ensimmäistä äksyilyä.
Jään Toa iskeytyi multaan naama edellä. Hän piteli päätään ja keskittyi suojaamiseen.
Sekalaiset sanat kuten "Itroz", "Mieli" ja "Makuta" iskeytyivät kohti hänen mielensä muuria Nimdojen saattelemana.
Toa koitti saada liikutettua jäseninään. Hän nousi ylös ja otti askeleita taaemmas.

Pommitus katosi.

Notfun, Äks ja merirosvot katselivat ihmeissään tapahtunutta.
"... mit", Äks aloitti.
"Mielensisäinen hyökkäys", Jään Toa vastasi vakavana.
"Mistä se tuli", toinen Klaanilainen kysyi.

"En tiedä", Matoro vastasi.
Notfun näytti siltä kuin hän olisi täysin ulalla tapahtumista. Niin hän tosin olikin.

Matoro yritti aktivoida naamiotaan. Cencord aktivoitui hitaasti. Toa sulki silmänsä ja keskittyi. Naamio loi näkyviin muiden mieliä. Hän yritti tutkia mikä oli hyökännyt.
Toan suljettujen silmien sisään muodostui kuva maastosta, jossa mielet hehkuivat sinisinä aaveina. Se oli vain yksi tapa miten kanohia käytettiin. Sillä voi myös suojata mielen sekä lukea ajatuksia. Ja varmasti muutaki, mitä Matoro ei ole ikinä kokeillut.
Hän suuntasi tutkimuksensa kohti paikkaa, jossa kaikki oli tapahtunut. Hän ei havainnut kuin toveriensa mielet lähistöllä.

"Minä luulen että olemme lähellä laboratoriota", Matoro sanoi hiljaa.

Bakmei



Valkomusta vanhus nautti olematonta ateriaansa majansa perukoilla. Turagan pitkät viikset heiluivat tämän nostellessa tasaiseen tahtiin piskuisia makupaloja nälkäisenä odottavaan suuhunsa valmistamillaan syömäpuikoilla.

Samaan aikaan majan pihamaalle ilmestyi kolme miespuolista hahmoa. Miehistä kaksi jäi odottamaan ulkosalle kun kolmas asteli majan tykö, potkaisi oven kappaleiksi ja astui peremmälle.

Turaga Bakmei laski syömäpuikot puiselle pöydälle ja kääntyi katsomaan tulijaa mitä rauhallisin ilme kasvoillaan. Turaga kohotti hieman kasvojaan nähdäkseen paremmin edessään seisovan olennon liskomaisen pään.

"Ämkoo?" olio kysyi.
Turaga ei vastannut.

Kaksi muuta vortixxia asteli pitkin pihaa ja tarkkaili ympäristöä. Lopulta toinen avasi suunsa.
"Sse ei taida olla tuolla."
"Ei."
"Mikä Ridhukkilla kesstää?"
"Sse taitaa kuulustella. On aina ollut hyvä ssiinä."

Vortixx Ridhukk oli elämänsä aikana päässyt seuraamaan politiikkaa. Ridhukk oli aikoinaan oppinut, että ensin kannatti pyytää kiltisti.
"Missä sse on?" vortixx kysyi ja odotti turagan vastausta.
Vastausta ei kuulunut.
Riddhuk vaihtoi suunnitelmaa ja potkaisi pöydän nurin. Bakmein ateria levisi majan savilattialle.
"Misssä se on?"

Bakmei tapitti lattialla kierivää riisikulhoa.

Ulkosalla odotellut kaksikko otti vaistomaisesti askeleen taaemmas kun Ridhukk juoksi karjuen ulos majasta. Samaan aikaan Bakmei nosti kulhon lattialta, laski syömäpuikoilla lävistetyn silmän huolellisesti kulhoon ja nousi sitten seisomaan.

Kukaan ei ollut koskaan ennen uskaltanut häiritä turaga Bakmein ruokailua.

Zakaz, erämaa



Kaksi Muakaa läähätti keskellä autiomaata. Manu huomasi erään hänen vieressään seisovan kaktuksen muuttuvan tuhkaksi. Hän hieroi hetken silmiään. Ehkä se oli kangastus. Guardian ja Warrek ratsastivat hänen vieressään aivan yhtä läkähtyneinä kuin hänkin. Pian heidän täytyi pysähtyä jälleen juottamaan ratsuille vettä. Viimeisetkin pisarat katosivat niiden kitoihin. Guardian kirosi hänen ja Warrekin ratsua, joka imi enemmän vettä kuin Makutan ratsu. Asialle ei kuitenkaan voinut mitään.

Pian he olivat taas matkalla. Ehkä tunnin he olivat jo matkanneet, kun Guardian sanoi:
”Tuolla se on.” Kaikki katsoivat seuraavan dyynin takana erottuvaa hökkeliä. Se näytti vanhalta ja oli melko kaukana. Manu kannusti ratsunsa nopeampaan käyntiin. Muut kiristivät tahtia hänen mukanaan.

Kun heidän ja pienen mökin välillä oli enää muutama sata metriä, Manu pystyi jo erottamaan joitain yksityiskohtia. Mökki oli rakennettu puusta, sillä oli musta peltikatto ja ikkunat oli naulattu umpeen. Ainoa elämästä kertova merkki oli pyykkinaru, joka oli kahden kepin varassa pystytetty mökin vierelle. Sillä roikkui musta vaate, jonka muotoa ei saanut selville.

Sitten, yhtäkkiä, jostain ammuttiin. Guardianin ja Warrekin ratsuun osui. Muaka kaatui kuolleena maahan. Kaksikko lennähti kyydistä kivuliaan näköisesti. Kumpikin raapi maata, Guardian menetti tajuntansa ja Warrek upposi kaulaansa myöten hiekkaan. Makuta Nui kääntyi katsomaan, mitä oli tapahtunut. Sitä hänen ei olisi pitänyt tehdä, sillä vauhkoontunut Muaka nousi takajaloilleen nähdessään viiden Skakdin lähestyvän sitä. Yksi hyökkääjistä ampui Muakaa mahaan, minkä seurauksena tämä kaatui Manun jäädessä valtavan eläimen alle. Makuta ehti vain parkaista ennen kuin jäi puristuksiin.

Viisi mustaa Skakdia lähestyi nyt Warrekia, joka oli saanut päänsä pois hiekasta. Nyt hän sylki suustaan hiekkaa ja ravisteli sitä ympäriinsä. Hyökkääjät katselivat esitystä huvittuneena. Yksi heistä meni Guardianin luo ja tökkäsi tätä kiväärillään. Kaksi niistä otti esiin köyttä ja alkoi sitoa Warrekia, joka kiroili ja räyhäsi heille. Loput kaksi menivät Manun Muakan luokse ja alkoivat nostaa Rahia. Kun tiikeriä oli saatu ylös muutaman kymmenen senttimetrin verran, sen alta syöksyi varjoenergian aalto. Kummaltakin Skakdilta lensi jalat alta. Tästä seurasi, että Muaka putosi takaisin Manun päälle. Hän ei pitänyt tilanteesta.

Guardian alkoi virota. Warrekin suu oli tukittu. Manu oli Muakan alla. Viisi hyökkääjä-Skakdia tähtäsi aseillaan Guartsuun. Tämä piteli oikealla kädellään päätään ja nojasi vasemmalla maahan. Avatessaan silmänsä hän huomasi tilanteen ja nosti kätensä ilmaan. Yksi Skakdeista, ilmeisesti johtaja, vilkaisi toisia ja hymyili. Sitten hän sanoi:
”Ylös.”
Guardian totteli. Hänet tutkittiin läpikotaisin. Sama oli jo tehty Warrekille, minkä jälkeen tämä oli tainnutettu väkivaltaisesti nuijanukutusta käyttäen. Vaimeaa muminaa kuului Makuta Nuin Muakan alta. Guardiankin sidottiin. Ja tiukasti hänet sidottiinkin. Hän tunsi nimittäin pulssin käsissään. Se ei voinut olla hyvä asia.
”No niin, Guardian”, sanoi mustien Skakdien johtaja yhä hymyillen. Sinun on aika tehdä tiliä Nektannille. Warrekin päästä hän voisi myös olla tyytyväinen. Makutaa emme uskalla vielä päästää ulos tuolta, mutta eiköhän iso kiho jotain hänellekin keksi.

Sillä välin Manu oli huomannut, että olo kävi tukalaksi. Ehkä hänen pitäisi ikään kuin murtaa vastustajat sisältäpäin. Hän kurotti mieltään kohti Skakdeja, mutta huomasi, että näiden mielien ympärillä oli jonkinlainen muuri. Johtaja-Skakdi hymyili.
”Ystävänne yrittää tutkia päidemme sisustoja. Hän ei valitettavasti onnis-” Skakdi keskeytti puheensa ja tarttui päähänsä. Manu tunsi voitonriemua – hetken. Kaksi hänen lähellään ollutta Skakdia oli nostanut Muakan ruumista uudelleen ja pudottanut sen alas noin metrin korkeudelta. Se sattui.

Johtaja nousi ylös maasta.
”Pirullinen Makuta”, hän ärisi. ”Kirottuja olkoot kaikki Makutat ikuisesti.” Guardian ei voinut estää hienoista hymyä. Tästä hyvästä hän sai iskun kasvoilleen.
”Virnuile sinä vain, Vartija. Pian saan nähdä, kuinka sinut teloitetaan. Minä nautin siitä, Guardian.”
Warrek mulkoili hyökkääjiä vihaisesti. Guardian taas keskittyi mökkiin. Hän zoomasi kiikarisilmällään sitä kohti.
”Lämpökamera”, hän mutisi. Musta Skakdi käänsi katseensa häneen.
”Et sinä piru parka mitään löydä”, hän sanoi välinpitämättömästi. ”Zaiggera ei ole asunut tuossa läävässä vuosiin.”
Skakdin pään lävisti luoti. Guardian virnisti.
”Ei tosiaankaan.”

Muut Skakdit katsoivat nopeasti taloa. Ikkunasta oli työntynyt esiin kiväärin piippu. Pian Manua vartioivat Skakdit saivat maistaa luotia. Kaksi viimeistä yritti paeta, mutta hekin saivat kohdata kohtalonsa. Makutan onnistui ryömiä pois häntä musertavan taakan alta. Hän vilkuili mökkiä kohti. Tämä Zaiggera lienee hyvä ampuja, kun osuu tuolta, Manu ajatteli. Sitten hän käveli Guardianin ja Warrekin luokse ja katkoi näitä sitovat köydet.

Mökin ovi oli avautunut. Sitten he kuulivat äänen, kuin kuiskauksen, mutta kuitenkin se kantoi heidän korviinsa asti.
”Tulkaa sisään. Nopeasti. Niitä saattaa olla lisää.”

Killjoyn mökin alla oleva luola

Creedy pompahti refleksinomaisesti pystyyn, tajutessaan olevansa hereillä. Äkkinäinen pompahdus aiheutti kuitenkin sen, että Creedyn pää kolahti rajusti hänen päälleen rojahtaneen tunnelin kattoon, jonka seurauksena hän menetti välittömästi tajuntansa.

15 minuuttia myöhemmin...

Creedyn silmät rävähtivät auki, hänen päätään jomotti. Tällä kertaa hän oli varovainen ja hitaasti nousi istumaan matalakattoisessa tilassaan.

Hän katseli ympärilleen ja tajusi mitä oli tapahtunut. Räjähdyksen osuttua mökkiin, Creedy oli ollut alakerrassa piilossa. Räjähdys oli tuhonnut mökin tukipilarit ja koko alakerta oli tippunut maan läpi, suoraan mökin alapuolella sijaitsevaan luolaan. Nyt jo valmiiksi pieni luola, oli täynnä romua, Killjoyn tavaroita sekä työkaluja.

Saatuaan haalittua kasaan taskulampun ja paristoja, Creedy alkoi välittömästi etsimään tietä ulos, mutta tajutessaan seinien olevan umpikalliota, hän tajusi ainoan tien olevan suoraan ylöspäin. Creedy kuitenkin riemastui huomatessaan yhden Killjoyn kirveistä tipahtaneen romukasaan luolan nurkassa. Alkoi valtava hakkuu-urakka, jossa Creedy moukaroi puuhaketta katosta, saaden muutaman kerran lohkareen ilkeästi päähänsä. Creedyn kallo onneksi kesti verrattaen kovaakin menoa, se kun aina on ollut ulkopuolisten silmissä oudon petomainen ja paksu. Siksi Creedy oli aina nauttinut Klaanista. Porukka oli muutenkin niin monipuolista, ettei hänen ulkonäköönsä ole kertaakaan puututtu.

Minuuttien moukaroinnin jälkeen Creedy lysähti maahan uupuneena. Mistä hän ikinä hakkasi, tuli hänellä pian vastaan paksu ja painava metallikerros, jota ei edes pitänyt olla olemassa. Creedy koetti pähkäillä, mistä tämä oli ilmestynyt, mutta tajusi, ettei hän saavuttaisi mitään miettimisellä. Creedyn ainoa toivo lepäsi sen varassa, että häntä etsittäisiin...

Kolme tuntia myöhemmin.

Odottava aika oli pitkä, tai niin Creedy ainakin ajatteli. Hän ei ollut varma, kuinka kauan hän oli alunperin ollut tajuttomana, mutta hän arveli olevan yö. Häntä ei luultavasti löydettäisi ennen aamua...

Creedy päätti alkaa tutkimaan mitä kaikkea luolaan oli hänen mukanaan tippunut, jos jossain sattuisi olemaan vielä toimiva radio. Tuloksettoman etsinnän jälkeen, hän huomasi papereita, jotka lojuivat yhden Killjoyn arkun vieressä. Pudotus oli tehnyt siihen ammottavan reiän ja nyt sen sisältö oli levinnyt ulos. Creedy koetti vastustaa kiusausta, mutta muistettuaan olevansa yksin, hän otti pinon päällimmäisen paperin ja alkoi lukea.

Metsästäjän matka

Ensimmäinen päivä - Metsästäjien leiri, Xia.

Tänään sain ensimmäisen toimeksiantoni. Kolme toaa kuoli käsiini illalla...

Kehno Rozum, jonne nämä kehnosti päätyivät

"Miehet oli rautaa, ja laivat oli laivantekoainetta ja naiset mantelimassasta...", Lauloi Notfun väsynyttä, kohta hulluuden partaalla olevaa laulua, "Tämä saari on kuuma paikka. Hankitaan viileyttä. Minun nuoruudessani viileyttä myytiin pieninä lipukkeina. Viilipukeiksi niitä sanottiin..."

Matoro ja Äksä katsoivat Notfunia kummissaan. He tajusivat, että kapteeni oli tulossa hulluksi.

"Pelimerkkejärgh. Antakaa peliergkkäsgh.. Katsokaa, pinkkejä norsuja, laumoittain.. Hehehahahaihhuhhehhöhähähehh..", Notfun horisi, ja kaatui kasvot edellä suoraan maahan.

"Notfun hei, täällä on rommia. Paljon on rommia", Jardirt huudahti, ja kapteeni nousi ylös kuin salamana. Notfunin tajuttua, että rommia ei ollut, hän kaatui takaisin maahan, juuri samalla tavalla.

Matoro katsoi maahan. Siinä oli laatoitusta, jokaisessa laatassa kirjain. Kun Matoro seurasi kirjaimia, hän tuli lattialuukulle.

"Notfun, olemme lähellä."

Meren pohja

Oli hiljaista. Ja pimeää. Meren pohjaan ei valo pääse. Samolin naamari oli alkanut jo lahoamaan. Kuin ihmeen kaupalla hän ei ole hukkunut, vaikka on viettänyt veden alla jo pitkän ajan...

"Urmph! Ummph!" Samol tuli tajuihinsa. Hän lähti heti uimaan pinnalle. Pinnalla ei näkynyt mitään muuta kuin vettä. Pelkkää vettä silmänkantamattomiin. Samol ryhdistäytyi ja lähti uimaan suuntaan, joka vaikutti parhaalta.

Tuntien päästä hän näki saaren. Kauniin saaren. Samol ui saarelle.

"Okei, kalmari hyökkäsi, minä ja Thowron ajuduimme erilleen, mutta kuinka kauan siitä on?" Ajatteli Samol päässään. Hän ei halunnut ajatella että se vanha äijä olisi kuollut. Hän ei voinut ajatella niin. Samol lähti sisäosiin päin, toivoen löytävänsä ruokaa. Hetken käveltyään hän törmäsi puuhun. Auts. Mutta puussa oli kookoksia.

Samol inhoaa kookoksia, mutta parempaakaan ei ole saatavilla. Hän hakkasi kookokset rikki päällään, ja lähti syvemmälle saaren sisäosiin. Hetken päästä Samol kirjaimellisesti törmäsi toteemipaaluun. Miten Samol selvisi? Mikä saari tämä on? Mikä on elämän tarkoitus? Pysykää kanavalla...

Bio-Klaanin kadut

Xiantos juoksi hädissään karkuun, jos modeja tulisi lisää. Hänen takkinsa oli osittain Kongun veren peitossa. Pian hän saapui kadun päähän, josta hän löysi halkeaman muurista. Xiantos hyppäsi siitä yli. Pimeyden metsästäjä, kyllä hän paljastui juuri äsken, teki katoamis temppunsa. Yhtäkkiä hän oli taas mökillänsä.

Sairaala

"Pulssi nousee!"

Konguboss heräsi 18 minuutin kuluttua huudahduksesta. Hänen viimeisin muistonsa oli se, kun Xiantos sanoi hänen huoneessaan, että joku oli kuollut. Seuraavaksi hän oli sairaalassa. Siellä oli kirkasta ja valkoista. Hänen oli päästävä pois ottamaan se kuka ikinä puukotti häntä kiinni.

"Hän on hereillä", Bladis näki lasiseinästä.

Sairaanhoitajat tulivat huoneeseen ja kertoivat, että hänen oli pysyttävä siellä päivä.

Xiantoksen koti

Xiantos istui rikkinäisessä kodissansa tuolilla. Hän mietti miksi oli puukottanut Kongua ja miksi se teki hänet hyvälle tuulelle. Hänen oli pestävä takkinsa, ettei kukaan epäilisi häntä kummemmin. Hän käveli luolaan, jossa oli vieläkin tohtorin ruumis. Xiantos siirsi ruumista, että pääsisi tohtorin huoneeseen pesemään takkinsa. Yhtäkkiä alkoi kuulua surinaa ja louhintaääniä.

Nazorak-parvi lähestyi pimeyden metsästäjää.

"Ei kai taas", Xiantos ajatteli mielessään ja samalla otti pöydältä tohtorin moottorisahan. "Ette varmasti tienneet, että tohtorilla oli moottorisaha!"

Lierihattupäinen tyyppi käynnisti moottorisahan ja alkoi nauramaan ilkeästi. Hän lävisti julmasti Nazorakkeja, kunnes viimeinen selvisi ja iski häntä hakulla.

Järven läheinen laitos


Heti kun ääni oli kantautunut heidän korviinsa kuului humahdus ja paneelit seinissä ja mut laitteet lattioilla rupesivat rätisemään sähköä. Umbra tuskin ehti väistää purkausta hänen vieressään Gekon vetäistessä tämän pois tieltä.

”Nyt siis, mitä me oikein teemme?”, hän kysyi Umbran huohottaessa.
”Etenemme, varovaisesti. Yritämme sammuttaa tämän aparaatin”, Umbra vastasi.

Pienen hämähäkin hyppiessä seinän paljaita kohtia pitkin kaksikko eteni varovaisesti sähköisessä ympäristössään, Gekon suurin ongelma oli hänen märkä viittansa jota parhaillaan yritti kuivata. Silloin seinä heidän takanaan räsähti kiinni. ”Mikä naurutalo tämä on olevinaan?”, Umbra kummasteli.

Sitten pahin tapahtui. ”Mitä tuo lotina on”, Gekko kysäisi. ”Nyt. Juokse!”, Umbra huusi nähdessään vesivanan perässään. Fikou hyppäsi huonoja sattumuksia kohtaavan isäntänsä olalle. Sitten sähköt sammuivat ja tuli pilkkopimeää. Seinä heidän edessään sulkeutui jaVesimassa alkoi nousta.

”Ne koettelevat meitä”,Umbra sanoi hädissään pelon ja ihmetyksen välimuoto kasvoillaan.

Kaksikko nousi putkimaista rakennelmaa pitkin henkeään pidättäen ylöspäin. He tulivat uuteen huoneeseen, mutta vesi vain jatkoi nousuaan vääjäämättä, tila oli umpikuja, kaikki ulospääsy tiet sulkeutuivat. Quewa keräsi happea ja piti näin ystäviensä tajunnan toien mennessä hakkamaan seinää palasiksi, se petti ja edess odotti valtavan syvä putous suoraan alaspäin, jonka pohjaa ei näkynyt. Umbra oli saanut otteen jostain Gekon huuhtoutuessa suoraan alaspäin, toa tarrasi urhean matoranin jalkaan veden valuessa suoraan heidän päällensä.

”Kestä vielä hetki!”, Gekko huusi kun vesimassa oli repimässä matoranin otetta. Vesi massan mentyä Umbra nosti toan ylös painovoimavoimillaan. Edessä oli kuilu ja sen takana taas maata. Kaksikko hyppäsi sen yli Umbran juuri ja juuri yltäessä kaiteeseen. Josta valkoinen toa tämän nosti ylös.

”Nyt tämä pelleily saisi jo riittää.”, Gekko sanoi äreänä katsoen uuden käytävän päähän.

Kaksikko jatkoi matkaansa suureen saliin, se oli täynnä kahvoja ja vipuja. Edessä odotti lukittu ovi.

”Tämä alkaa tosissaan sapettamaan...”, Umbra olisi halunnut karjua tämän, mutta ei tehnyt sitä koska se olisi voinut laukaista ties mitä.

Bakmein mökin edustalla tapahtuva kaikkea muuta kuin tasaväkinen verilöyly



Vortixx-soturi huusi kuin teurassika lentäessään korkeassa kaaressa bambumetsän kätköihin. Samaan aikaan silmänsä menettänyt Ridhukk juoksi panikoiden ympyrää ainoastaan tullakseen raivoisan turagan hyppypotkun kaatamaksi.

Bakmei laskeutui ripeästi jaloilleen, kääntyi ympäri ja syöksyi silmät leiskuen seuraavan vortixxin kimppuun. Reptiliaani kiskoi tärisevin käsin esiin vyöllään roikkuneen tikarin ja iski sen vanhusta kohti. Bakmei suoritti kuitenkin vanhuksille hyvin epäominaisen liikesarjan, ilmestyi vortixxin taakse ja pian lisko-olio saikin huomata polvensa taittuvan aivan väärään suuntaan.

Bambujen sekaan lentänyt vortixx ilmestyi takaisin taistelutantereen laidalle ja kiskoi vuorostaan aseensa esiin. Vortixx heilautti massiivisella painolla varustettua ketjua muutaman kerran päänsä yläpuolella ja heitti sen sitten turagaa kohti.

Se oli huono idea. Bakmei karjaisi, tarttui kiinni ilmojen halki kiitävästä painosta ja lähti juoksuun. Kaikin puolin virheettömän kierrepotkun päätteeksi turaga kietaisi ketjun muutaman kerran vortixxin kaulan ympäri ja alkoi kuristaa.

Kuului muutama korahdus. Vain muutama.

Tikarin kera hyökännyt vortixx oli kuin ihmeen kaupalla onnistunut vääntämään jalkansa edes jossain määrin luonnolliseen asentoon, ja liskomies olikin valmis uuteen epäonnistumiseen. Bakmei oli tästä hyvin tietoinen, eikä aikaakaan kun vanhus pieksi itseään monta kertaa pidempää mustaa olentoa mitä mielikuvituksellisimmilla liikesarjoilla. Lopulta vortixxin lihakset pettivät ja olio rojahti maahan.

Turaga Bakmei nauroi ja heilautti viiksiään.

[spoil]JOKA PELÄTYN KUNG FU:N TAITAAAAAAAAAAA...[/spoil]

Bio-Klaanin linnake

Pitkä käytävä tuntui lohduttomalta pelon vallassa oleville Matoralaisille. Hans ja Plaploo kuulivat kaiuttimien oudon äänen yhä selkeämmin. Mutta missään ei tuntunut olevan ketään, jolle lyhyt kaksikko olisi voinut valittaa asiasta.

Plaploo oli kuitenkin saanyt älynväläyksen. Hän oli hakenut sähköinsinööriystävänsä Jarpin auttamaan lähetyksen alkuperän selvittämisessä. Nyt tämä painovoiman Matoralainen kykki seinässä olevan avatun luukun vieressä, ja tökki sitä työkaluillaan.

Hermostuneina ympärilleen katselevat Hans ja Plaploo spekuloivat äänen lähdettä odotellessaan toverinsa työntekoa.
"Siinä on selvä rytmi. Mitä se merkitsee?"
"En tiedä. Kenties se on jonkinlainen Nazorakien koodi?"
"...mutta, silloinhan ne olisivat jo päässeet käsiksi viestintälaitteistoomme!"
"Kamalaa! Mutta, mitä muutakaan tuollainen rytmi voisi merkitä?"


Bio-Klaanin linnake, sairasosasto

Snowie makasi vuoteessa jo toista päivää ja rummutteli sormillaan lakanaa. Kupe oli vaatinut häntä vuodelepoon parasiitin revittyä hänen rintakehänsä auki. Omituisen anatomiansa vuoksi Snowie oli melkoisen hyvässä kunnossa, mutta lepo teki kieltämättä hyvää. Eikä aikakaan ollut käynyt pitkäksi: Tawa oli käynyt kuuntelemassa tarkan selostuksen matkan kulusta, ja Kepe oli ollut pitämässä seuraa. Lisäksi Snowie oli saanut viettää aikaa lemmikkinsä Napon kanssa. Ja olihan niitä vierailijoita muutenkin käynyt.

Nyt lumiukko kuitenkin nautiskeli omasta rauhasta, ja pötkötteli vuoteessa. Ja odotteli tilaamaansa voileipää, rentoutuminen teki nälkäiseksi.

Rozum

Pitkän ajan päästä Klaanilaiset ja piraatit huomasivat jotain kaukaisuudassa. Se näytti pieneltä metalliselta vajalta. Matoro ja Äks toivoivat, että se oli Itrozin laboratorio, sillä he olivat saanet tarpeekseen Notfunin jaaritteluista, hänen vanhasta kaveristaan, Kolmisilmä-Petestä, jolla oli puukädet ja koukkujalat. He juoksivat nopeasti vajalle.

"Sanoinko muuten, että sillä oli karits- Onko se aarre?", Notfun kysyi, kun huomasi, että kaikki alkoivat juosta.

Klaanilaiset tulivat ensimmäisinä pieneen metalliseen vajaan. Vajasta oli vain yksi sinä pystyssä. Vajassa oli yksi metallinen pöytä, jossa oli vähän papereita ja kansioita. Oli myös 2 kaadettua kaappia ja yksi pystyssä. Xxonn ja Matoro alkoivat kiivaasti käydä läpi kaikkia kaappeja ja kansioita ja lukivat kaikki paperit.

"Tässä ei ole mitään Nimdasta", Matoro sanoi huolestueena, etsimisen jälkeen, "Ei yhtään mitään!"

Äksä potkaisi pystyssä olevan kaapin nurin, turhautuneena.

"Onko siellä aarretta?", joku piraateista sanoi.

"Kultaa?"

"Rahaa?"

"Rommia?"

"Ei mitään! Täällä ei ole yhtään mitään", Matoro sanooi piraateille huolestuneena. Hän oli huolestunut osittain siksi, että piraatit varmaan tappaisivat heidät ja siksi, koska he olivat raahanneet itsensä moniatuhansia kilometrejä, turhan takia.

"Yarr! Eikö aarretta?", joku piraateista huudahti raivostuneena.

"He huijasivat! Tapetaan heidät!"

Piraatit alkoivat saartaa kahta Klaanilaista, uhkaavan näköisinä.

"Odottakaa vähän. Kylä me se aarre löydetään", Matoro sanoi.

Xxonn oli aikomassa ampua piraatteja tykillään.

"Äks!", Matoro kuiskasi hänelle.

"Mitä muuta ehdotat?", Xxonn kysyy vihaisesti.

"Suostutetaan vain nämä brutaalit pir-",Matoro ei saanut lausettaan loppuun, kun hänen takaraivoonsa osui jokin ja hän putosi maahan.

"Hemmetti", Matoro kuiskasi. Hänet oli melkein lyöty tajuttomaksi ja hän oli osunut johonkin kovaan.

"Odottakaa!", Jään Toa huusi, ennenkuin hänet ehdittiin taas lyödä teräslapiolla, "Me löydetään se aarre kohta. Kunhan ette tapa meitä, okei?"

"Okei", Notfun sanoi, "Annamme teille pari kuukautta etsintä-aikaa. Ei enempää!"

Piraatit lähtivät kauemmas Klaanilaisista.

"Mitä hemmettiä?", hän ihmetteli, mihin hän oli otsaansa kolauttanut. Hän näki jotakin metallista. Hän ravisti pois hiekan. Se näytti joltain kahvalta, joka tuli maasta. Xxonn tuli lähemmäs.

"Sattuiko sinuun?", hän kysyi ja nosti Toan.

"Vähän", Matoro vastasi. Äksä huomasi, kuinka hän veti jostain metallisesta kahvasta.

"Annas kuin minä autan", Äks sanoi ja tarttui kahvasta ja alkoi vetää. Kun he saivat melko painavan puuneliön ylös, he näkivät, että siellä oli portaita, jotka johtivat maan alle.

"Mitä siellä on?", Notfun kysyi, kun huomasi Klaanilaiset, "Rommiako?"

Piraatit tulivat lähemmäs.

"Mitä siellä on?", piraatit kysyivät.

Kaksi Klaanilaista menivät alas. Alhaalla oli sitten ovi. Matoro aukaisi oven.

"Näyttää olevan Makuta Itrozin laboratorio", hän vastasi, "oikea Makuta Itrozin laboratorio"

Veljeskunnan saari, Bakmei

Valkea vanhus istahti seesteisesti pöytänsä ääreen, kaatoi itselleen uuden kulhon riisiä ja jatkoi ateriointia oikein tyytyväisenä. Yksi liskopiruista oli päässyt pakoon, mutta saipahan mokoma opetuksen.

- - -

Ridhukk juoksi lujaa. Vortixxin pitkät kintut mahdollistivat todella ripeän etenemisen saaren vehreässä viidakossa, joskin ajoittain juurikin tiheä kasvillisuus tuotti pienoisia ongelmia. Pitkän tovin juostuaan Ridhukk pääsi kuitenkin rannalle.

Rannalla Vortixxia odotti vanha, joskin jykevä, moottorivene. Mustan olennon yllätykseksi veneen luona oli väkeä.

"Mikssi olette täällä?", Ridhukk kysyi astellen uupunein askelin veneen luona odottavan kahden hahmon tykö. Näistä toinen, vihreä Toa, vastasi:
"Sillä ei ole merkitystä. Missä kumppanisi ovat?"
"He... Ssaivat ssurmansa."
"Te siis löysitte..?""
"...emme."

Ilman Toa tuijotti Ridhukkia tuimasti.

"Minähän varoitin vanhuksesta."
"Sse ei ollut mikään turaga. Sse oli hirviö!"
"Typerys."

Vortixx ei pitänyt Toan ylimielisestä asenteesta. Ridhukk oli kuitenkin elämänsä aikana oppinut, että ruokkivaa kättä ei tullut purra. Tästä johtuen liskomies päätti pysyä vaiti.

Iltahämärä oli jo pitkän aikaa laskeutunut saaren ylle ja tähdet alkoivat tuikkia taivaalla. Vihreä Toa ja tämän toveri katselivat taivasta hieman huolestuneen oloisina.

"Toden totta", Toa sanoi, muttei selvästikään Ridhukkille. "Se on liikkunut."
"Ja huomaatkos minne", vastasi toinen hahmo, joka paljastui hetken kestäneen tarkastelun jälkeen myös Toaksi. Ridhukk ei voinut olla huomaamatta, että Toan raskaassa äänessä ja pohjattomissa silmissä oli jotain varsin väärää.

Toa-kaksikko hyppäsi moottoriveneeseen ja pian ilman Toa käynnisti sen moottorin. Ridhukk seurasi tilannetta hetken hölmistyneenä, kunnes avasi suunsa.
"H-hei! Mitä te..!?! Vene! Sse on minun! Ja entäss makssu?!?"

Ilman Toan kädestä singahtanut elementti-isku heitti silmäpuolen vortixxin kumoon samalla kun moottorivene lähti matkaamaan pitkin pimeää merta.

Bio-Klaanin linnakkeen pihamaa

Maa rapisi Snowien jalkojen alla. Ilma oli harmaa ja navakka tuuli puhalsi meren suunnasta. Jo muutama päivä oli kulunut siitä, kun hän oli päässyt sairasosastolta. Nyt hän oli tullut kävelylle rakkaalle Klaanin pihamaalle, ja seurasi hiekkatietä kohti muurissa olevaa porttia.

Lumiukon vierellä kulki pieni tumma sammakkorahi, Napo. Se viipelsi valkoisen isäntänsä rennon letkeään askellukseen verrattuna suorastaan hyperaktiivisesti, loikkien suuntaan ja toiseen ja nuuhkien jatkuvasti ympäriinsä.

Snowman oli tuntenut mielensä harvinaisen kevyeksi muutaman päivän parasiitin poistumisen jälkeen. Ja vaikka hän olikin taas oma positiivinen itsensä, sai sotatila hänetkin hieman tavallista synkemmäksi. Oli vaikea ymmärtää, kuinka muutama kahvion vakioasiakas ei enää viettänytkään aikaansa lämpimän kupposen ja hyvien juttujen parissa, vaan mullan alla. Snowie ei ollut Klaanissa hautajaisten aikaan, ja häneltä oli kestänyt aikansa oppia, kuinka moni Klaanin asukas olikaan menettänyt henkensä "Kuoleman Rautaisen Pataljoonan" nimityksen saaneiden metalliolentojen hyökkäyksessä.

Portille saapuessaan Snowie otti ottanut Napon syliinsä. Tiukennetut turvatoimet saivat muurin vartioasemalla toimivat Matoralaiset hermostuneiksi, eikä lumiukko tahtonut tehdä heidän työtään enää yhtään vaikeammaksi villisti ryntäilevällä lemmikillään.
"Moi tyypit", Snowman tervehti tuntemiaan Matoralaisia, jotka isuivat muuriin kiinnitetyssä kopissa.
"Sinun täytyy näyttää jäsenkorttisi", vastasi oudon jännittyneen kuuloinen vartijamatoran.
"Hm? Kyllähän sinä minut tunnet. Sitä paitsi olen vain menossa kävelylle, et kai sinä sitä varten-"
"Uusi protokolla. Meidän täytyy pitää kirjaa menijöistä ja tulijoista."
"Jaa, no, öh. Kait tuo kuulostaa ihan fiksulta", Snowie totesi, ja näytti pientä korttia virkailijalle.
"Kiitos."

Lumiukko jatkoi kulkuaan lievästi menosuuntaan viettävää hiekkatietä pitkin, ja kumartui laskemaan lemmikkinsä maahan. Snowie ja Napo lähtivät talsimaan kohti metsää.

Kyseinen Snowmanin mieluisin kävelyreitti alkoi Klaanin pihamaalta, jatkui portti neljän kautta koukaten metsään ja lopulta päättyi linnakkeen yhteydessä olevan Matoran-asutuskeskuksen satamaan.

Snowie oli kulkenut polun lukemattomia kertoja läpi, ja tunsi sen kuin omat taskunsa. Tällä kertaa häntä kuitenkin odotti suuremman luokan yllätys, kun hän askelsi puiden katveesta kivikadulle metsäetapin loputtua.

Rauhaisan lahden laituripaikat olivat kaikki täynnä, ja meressä kellui laivoja pilvin pimein. Kadut olivat tungokseksi asti täynnä kiiresiä Matoralaisia, Toia ja jopa Vortixxeja ja Steltiläisiäkin. Lisäksi melkein kaikki kadunkulkijat olivat aseistautuneita, mikä oli noin sadan prosentin lisäys aseistautuneespitoisuudessa normaaliolosuhteisiin verrattuna.

Hämmentynyt Snowman pysäytti ensimmäisen ohikulkevan Matoralaisen.
"Eh, miksi täällä on näin paljon ja hampaisiin asti aseistautunutta porukkaa?"
Punainen, silkkiseen kaapuun pukeutunut hahmo katsahti yllättyneenä Snowieta kohti kantamansa tavaralastin takaa.
"Hm? Tällaistahan tämä on ollut jo varmaan viikon. Bio-Klaanin sakki on ruvennyt satsaamaan aseisiin varmaan kuusinkertaisesti edelliseen verrattuna. Lisäksi lääkintätarpeiden, panssareiden ja jopa palkkasotureiden kysyntä on kasvanut melkoisesti, joten luonnollisesti me asiamme osaavat kauppamiehet tuomme tuotteemme tänne tarjolle. Olen itse toiminut täällä Kanoka-kauppiaana jo kaksi viikkoa putkeen, ja voin kertoa, voittoa pukkaa. Eipä huvittaisi kuulua tuohon Klaanin lössiin, taitaa tulla raukoille köyhät ajat, kun kaikki tämä valuutta virtaa taskuihimme."
Snowman oli jo nostanut sormensa valmiiseen keskeyttämisasentoon, mutta Matoralainen jatkoi madaltaen ääntään.
"Ja mitä tähän aseistukseen tulee, niin sana kiertää. Skakdien, Zyglakien ja Nazorakien aluksia kaikkialla. Joku väittä nähneensä Makutan kaleerin! Ei tarvitse olla kartanon terävin pihvi ymmärtääkseen, että taisteluita syttyy. Pian. Meidän kauppiaiden täytyy olla varmoja, että pääsemmä turvallisesti pois, kun mähinä alkaa."
Snowie ei ollut oikein samoilla linjoilla lipevän Matoralaisen kanssa, mutta kiitti kuitenkin tiedoista, ja jatkoi kävelylenkkiään.

Rozum, maanalainen laboratorio

Metalliset portaat kumisivat etummaisena kulkevan Jään Toan alla. Hän tähyili eteenpäin yökamerallaan. Luukusta tuleva valo ei valaissut paljoa.

Paikka oli aivan makutamainen. Matoro tunnisti sieltä samoja laitteita mitä oli nähnyt Manun käytössä. Monensorttisia jähmetysputkia, kemikaaleja, outoja tutkimusvälineitä. Matoron silmät osuivat öljylamppuun pöydällä.
"Onko teillä tulta?" Matoro kysyi. Ääni oli häiritsevän kova pimeässä paikassa.
Jardirt heitti tulitikkuaskin.
Lamppu syttyi kahden yrityksen ja palaneiden näppien jälkeen. Pian lepattava valo näytti monia muitakin öljylamppuja, joita alettiin sytyttää.

Klaanilaiset katselivat laboratoriota mielenkiinnolla. Ensimmäinen huone näytti varsin tavalliselta laboratoriolta, sellaiselta missä luotiin raheja. Pitkillä pölyttyneen valkoisillä pöydillä oli riveittäin erilaisia pulloja kirkkaine aineineen.
Äks huomasi sivuoven ja koitti avata sitä. Lukittu avi oli pian maassa vahvan Klaanilaisen potkaistua sen auki.

Kun Martti astui seuraavaan huoneeseen, ensinäky oli erikoinen. Vähempään tottunut Äks oli kauhistunut.

Suuressa, läpinäkyvää nestettä täynnä olevassa lasipurkissa leijui sinikultainen Matoran ilman naamiota. Matoranin otsa oli auki ja aivot näkyivät selvästi.
Jokin johto kulki päästä aparaattiin säiliön vieressä.

"Pidin Itrozia vielä vähän aikaa sitten sivistyneenä", Matoro sanoi hiljaisuuden jälkeen.

Joku merirosvoista löysi kaapista 90-prosenttista alkoholia.

Äks asteli eteenpäin hieman järkyttyneenä, pidellen öljylamppua korkealla päänsä yläpuolella. Hän pyrki välttämään matoraniin katsomista.

Toinen huone oli selvästi enemmän erikoistuneelle tieteelle. Seinillä roikkui kuvia aivoista ja hermoista ja useita aivoja näkyi säilöttynä lasipurkkeihin. Toisaalla oli erikoisia käyriä ja monituisia laitteita, joiden toiminta oli lakannut aikaa sitten.

Matoro penkoi yhden pöydän laatikostoja. Hän löysi lukuisia tutkimuksia mielestä, unista, muistista, tunteista ja ajattelusta yleisesti.
"Todella mielenkiintoisia tutkimuksia", hän puhui itsekseen. Viimein hänen silmiinsä osui papereita otsikoituna "mielensisäiset iskut".
Hän napapsi koko nipun pöydälle.
"Äks, täällä on jotakin", Matoro ilmoitti. Punahopea Klaanilainen tuli nopeasti selkäpiitä karmivien koeputkien luota. Hänkin alkoi selata paperia.

"Tässä on jotain Nimdasta", Äks kertoi. Hän veti paperin Matorolle.
Matoro katsoi.

Pitkän tutkimuksen jälkeen mitään Nimdan sijainnista ei ollut löydetty.
"Eihän tämä ole mahdollista", Matoro valitti iskien paperinipun pöytään.

"Tyypit, unohtakaa se litku! Täällä on ysikasia!" joku piraateista huuteli löydettyään yhdestä kaapista vielä väkevämpää alkoholia.

"... hei, olettehan tietoisia että laboratoriossa käytetty alkoholi ei ole tarkoitettu juotavaksi?" Matoro hihkaisi naapurihuoneesta.

Hiljaisuus.

Yhtäkkiä laboratorion katossa olevasta kaiuttimesta alkoi kuulua kohinaa. Aavemaista, syvää kohinaa.
Paikassa jossa ei ollut sähköjä.

"Te etsitte ratkaisuja itseänne suurempiin asioihin", kuului ääni kaiuttimesta.
Kuuntelijat olivat lievästi sanottuna hämmästyneitä.
"Minä tuhlasin niihin koko elämäni. Te ette saa lopullista salaisuutta selville"
Tässä kohtaa Matoro tajusi olennon Itroziksi.
Miten ajat sitten kuollut Makuta puhui nyt kovaäänisistä ilman sähköä.
"Te ette ymmärrä mitään todellisesta voimasta. Todellinen voima ei ole elementissä tai miekassa..."

"Sillä mieli itsessään on tämän maailman vaarallisin ase"

Nuo sanat kaikuivat metallirakenteisessa kellarissa pitkään kahinan tauottua.

Zakaz
Mökin etupiha

"Skanneri. Päälle."
Muakojen elintoiminnot olivat pysähtyneet. Jotain positiivista oli kuitenkin siinä, että ne eivät olleet kärsineet kovin kauaa.
"Skanneri. Pois."
Guardian kyykistyi maassa makaavien kissaeläinten tasolle ja sulki niiden suuret silmät käsillään. Se oli vähintä, mitä hän pystyi tekemään. Sininen skakdi nousi seisomaan ja kääntyi kohti pientä puuhökkeliä. Noustessaan pystyyn vauhdikkaasti Guardian koki päänsärkynsä voimistuvan sietämättömäksi. Vielä vähän raukeana kaatuessaan saamastaan tällistä vartija hieroi otsaansa voimakkaasti vähentääkseen kipua.
Guartsun, Warrekin ja Manun kolmikko lähti astelemaan kohti puumökkiä, jonka ovi oli juuri auennut nähtävästi itsestään. Aavikon hiekkadyynit alkoivat loppua ja maasto muuttui kuivaksi aroksi, jolla kasvoi muutama nyivettynyt ruohomätäs.
Vuosikymmenten syömä puumökki seisoi kuivalla maaperällä huteran näköisenä. Jos mökin puisilla seinillä oli joskus ollut pienikin kerros maalia, ajoittaiset hiekkamyrskyt olivat tehneet siitä selvää. Tummanruskeat, epävalmiit puulaudat näyttivät siltä kuin rakennus olisi selviytynyt vähintään yhdestä tulipalosta.

Puumökin avonaiseen oviaukkoon käveli hahmo. Hahmo oli skakdi, mutta se oli hieman hoikempi kuin yksikään Manun matkalla näkemistä skakdeista. Skakdin astuessa polttavaan auringonvaloon oli nähtävissä, että se oli naispuolinen. Tämä skakdi oli väriltään jonkinlainen harmoninen sekoitus ruskeaa ja oranssia, mutta sen pitkä harja oli kokonaan punertavampaa oranssia. Skakdin kaulan ympärillä oli punainen huivi ja hänen leuassaan oli pieni taisteluarpi. Käsissään naispuolinen skakdi piti jykevää harmaata ja pitkäpiippuista sisällissodan kivääriä.
"Warrek", Zaiggera sanoi happamasti ilme mahdollisimman neutraalina.

"Luutnantti!" Warrek sanoi hymyillen leveästi koko hammasrivistölläni. "Näytät yhä yhtä ihastuttavalta kuin aina!"
Jykevä aseen laukeamisen ääni täytti ilman. Kukaan ei ollut ehtinyt edes huomata Zaiggeran painaneen kiväärin liipaisinta, mutta aseen piipusta leijaileva savu viesti muuta.
Luoti oli osunut täsmälleen millimetrin tarkkuudella Warrekin oikean jalan varpaiden välissä olevaan aukkoon. Se oli heittänyt kuivaa, savuavaa maa-ainesta useampaan suuntaan ja teki Warrekin varpaiden välissä olevaan kuivaan maahan huomattavan reiän. Kellertävä skakdikenraali ei ollut liikahtanut mihinkään suuntaan, mutta ei ollut helppo sanoa, oliko hän kangistunut kauhusta vai jättänyt koko ammuksen kokonaan huomioimatta. Warrekin kasvoilla oli edelleen sama typerä hymy kuin ennen osumaa.
"Äbbäbäb", Warrek sanoi.

"Olet minulle velkaa, kenraali", Zaiggera sanoi tyynesti, "nyt jo toisen kerran."
"Äbbäb. Kiitos, kulta."
"Kappas", Zaiggera sanoi kääntäen päänsä kohti Guartsua ja kävellen kohti kolmikkoa. "Kukas se siinä." Zaiggera sanoi tämän enemmänkin hämmästyksestä kuin ilosta.

"Hei, Zaiggera", Guardian sanoi ja väänsi kasvoilleen pienen hymyn. "Kiva nähdä pitkästä aikaa."
Zaiggera nyökkäsi hitaasti ja avasi suunsa. "Tuhlasin kolme luotia takianne säälittäviin palkkatappajiin."
"Tiedän", Guardian sanoi vaatimattomasti. "Kiitos."

"Hetkinen", Manu sanoi äkkiä. Ruskeanoranssi skakdi ei vaikuttanut nauttivan kaapua käyttävän muukalaisen keskeytyksestä, mutta antoi tämän puhua loppuun. "Kolme", Manu sanoi toistaen Zaiggeran sanoja. "Noita raatoja on viisi. Laskit varmaan-"
Zaiggera päätti keskeyttää makutamaisen olennon tällä kertaa. "Kolme luotia."
Manun silmät laajenivat ja hän vilkaisi liikkumattomana hiekassa lojuvaa ruumiskasaa äärimmäisen hitaasti vielä kerran. Makutan kunnioitus skakdiluutnanttia kohtaan nousi huomattavasti.

Zaiggera kääntyi kohti mökkiänsä pitäen kivääriään silti uhkaavassa valmiusasennossa. "Tulkaa sisälle", hän sanoi vaiteliaasti. Makuta Nuin, Guartsun ja Warrekin muodostama kolmikko epäröi hetken ennen kuin he astelivat yksi kerrallaan Zaiggeran perässä. Warrek käveli innokkaimpana ensimmäisenä.

* * *

Puuhökkeli oli sisältä jopa ankeampi kuin ulkoa. Minkäänlaisia väliseiniä ei ollut ja kaikki oli käytännössä osa samaa tilaa. Pieni pöytä täytti tilan keskiosan ja sen ympärillä oli huteria jakkaroita. Huoneen perällä oli tiskiallas, jossa oli sameaa vettä ja heikosti vaappuva kasa likaisia lautasia ja juomakuppeja. Muutama likainen ja säröinen juomalasi houkutteli kärpäsiä. Tiskialtaan vieressä oli aukko huoneen katossa, josta roikkui alas pienet köysitikkaat mökin yläkerrokseen.
Huoneen toisessa päässä oli pieni pedattu sänky. Sängyn vieressä oli vanha lipasto, josta pullotti erilaisia papereita ja vaatteita. Zaiggeran sängyn alla vaikutti olevan jotain kättä pidempää ja pieni pahvilaatikko, jossa oli kiloittain luoteja ja zamoreja.

Warrek, Manu ja Guardian istuivat pöydän ympärillä hiljaisina katsellen vaatimatonta asuntoa. Zaiggera seisoi hiljaa tiskipöydän edessä ja etsi sen kaapeista jotain.
"Otatteko teetä?" hän sanoi melkein kuiskaten.

"Öhm?" Guardian sanoi. Hän oli keskittynyt hetkeksi tarkkailemaan pöydällä olevaa mustavalkovalokuvaa, jossa Zaiggera seisoi sotilasrivissä toisen, tuntemattoman skakdiluutnantin kanssa. "Joo. Kiitos, otan kyllä."
Zaiggera kääntyi ympäri ja yritti näyttää kiinnostuneelta. "Kenraali, entä sinä?"
Edelleen typerästi hymyilevä Warrek havahtui hetkeksi. "Ei missään nimessä. Onko sinulla viskiä?"
Zaiggera huokaisi ja pyöritti silmiään. "Sinä senkin vanha juoppo."
"Minusta sinäkin olet ihana", Warrek sanoi hekotellen itsekseen. Zaiggera vaihtoi taas aihetta välittömästi ja puhutteli nyt Manua ensimmäistä kertaa.
"Muukalainen, kelpaako tee?"
"Kyllä, tietenkin!", makuta sanoi osittain yllättyneenä. Guartsu kääntyi kohti Manua ja näytti hämmentyneeltä.

"Sinä olet makuta, joka suostui teekutsuille", Guardian sanoi epäuskoisena painottaen jokaista sanaa aivan yhtä voimakkaasti.
"Hei", Manu sanoi puolustavalla äänensävyllä. "Tee on hyvää."
"Niinpä...kai", Guartsu sanoi hitaasti. Warrekilla ei ollut näemmä tähän lisättävää eikä hän edes näyttänyt huomanneen Manun ja Guartsun puhetta. Hymy ei ollut poistunut skakdikenraalin kasvoilta. Hän nautti tämänhetkisestä olinpaikastaan suunnattomasti. Kaunis, terävähampainen nainen. Huomattavasti erilaisia ampuma-aseita.
Jos jossain kaapissa olisi ollut vielä viskiä, Warrek olisi löytänyt jo henkilökohtaisen taivaansa.

Zaiggera käveli hetken päästä pöydän luo kädessään kaksi teekuppia ja pieni lasillinen vettä, jonka hän ojensi Warrekille. Kenraali ei viitsinyt valittaa vaan joi vetensä yhdellä hörpyllä. Zaiggera istui pöydän päähän ja katseli hiljaisena, kun Manu ja Guartsu joivat teetään hitaasti. Hiljaisuus oli jokseenkin piinaava ja kävi selväksi, että Zaiggeralla ei ollut usein vieraita. Guardian yriti herättää keskustelua epätoivoisesti.
"Ai joo, voisin esitellä teidät kaksi", hän sanoi osoittaen Manua ja Zaiggeraa. "Luutnantti Zaiggera, Makuta Nui." Naispuolinen skakdi vilkaisi Manua hetkellisesti ja kohotti kulmaansa.
"Päivää vain", Manu sanoi teekuppi suulla ja heilautti kättään.
"Kappas", Zaiggera sanoi. "Et ollut vain tosi ruma Toa. Huhut olivat näemmä totta. Oikea makuta."
Zaiggera pyöritteli pientä luotia pöydällä sormellaan. "Olen kuunnellut huhuja. Nektann kuulemma haluaa kiinnittää 'sen skarrararin juopon', 'viimeisen vartijan' ja 'klaanilaismakutan' päät seinälleen. Kuuli teistä joltain baarikärpäseltä, joka oli menettänyt puolet hampaistaan."

"Vau", Warrek sanoi ylpeällä äänensävyllä. "Uutiset liikkuvat vauhdilla."
"Niinpä niin", Zaiggera sanoi. "Tuo äskeinen aavikkorottalauma ei ollut mitään. Niitä on tulossa kuulemma paljon enemmän."
"Minkälaisista luvuista olet kuullut?" Guartsu kysyi vanhalta sotatoveriltaan.
Naispuolinen skakdi oli hetken hiljaa ja tuijotti laudoilla peitetystä ikkunasta ulos. "Puhuivat pataljoonasta. Nektann on oikeasti vihainen."
Warrek naurahti, mutta hänen ilmeessäni oli pieni hiven vihaa. "Se pätkä ja sen armeijat. Antaa tulla vain."

Zaiggera silmäili entistä kenraaliaan pitkään. "Kenraali. Teidän täytyy oikeasti kadota maasta."
"Miksi haluaisin poistua täältä?" Warrek kysyi kiilto silmissään ja hymy suullaan.
"Kenraali, kaikella kunnioituksella. Ammun sinut, jos et ajattele omaa turvallisuuttasi."
Warrekin hymy pieneni. Zaiggeran logiikka oli jälleen pettämätöntä.

"Zaiggera", Guardian sanoi väliin. "Ongelma on se, että minulla oli oikeatakin asiaa sinulle. Tämä on pakko tehdä nyt."
"Mikä?" Zaiggeran kysymys sai melkein välittömästi vastauksen, kun Guardian laski hiiltyneen ja rikkinäisen Vartija-kiväärin puiselle pöydälle. Tärähdys heilautti epätasaisella pohjalla olevaa pöytää ja sai teekupit melkein putoamaan reunoilta alas. Zaiggera katsoi Feterran plasman runtelemaa kivääriä pitkään.
"Näitä on vain yksi", naispuolinen skakdi sanoi tyytymättömänä. "Mitä skarrararria sinä olet mennyt tekemään?"

Manu ja Guartsu katselivat toisiaan hetken pohtien yhdessä, kuinka paljon heillä olisi Klaanin nimissä lupa kertoa. Manu ehti avata suunsa ensiksi.
"Vähän pitkä juttu."
Guardianin suu oli ammollaan, mutta hän ei keksinyt mitään sanottavaa. "Niin. Kuitenkin. Sinähän osaat korjata noita."
Zaiggera kohautti olkapäitään. "Yleensä pitäisi olla jotain korjattavaa", hän sanoi kylmästi. "Tästä ei ole paljoa jäljellä."
"Onhan sinulla edes varaosia?" Guartsu kysyi hiljaa, toivoen parasta.
"On, mutta olisi tehokkaampaa rakentaa kokonaan uusi", Zaiggera sanoi koputtaen rikkinäistä kivääriä. "Entä jos minä vain sulatan tämän."

Guardian nousi pystyyn niin nopeasti, että hänen jakkaransa kaatui. "Et." Sinisen skakdin kasvoilla oli poikkeuksellinen määrä ärtymystä. Zaiggera suorastaan yllättyi.
"Vartija", hän sanoi. "Tiedän, että kivääri on sinulle kunnia-asia, mutta ymmärrä, että se on vain metal-"
Guardian keskeytti Zaiggeran pamauttamalla nyrkkinsä pöytää vasten. Warrek hätkähti ja Manu tarttui vauhdikkaasti teekuppiinsa, että se ei olisi pudonnut. Zaiggeran silmät laajenivat. Guardian hengitti raskaasti.
"Se ei ole metallia. Se on Roqcen kivääri."

Zaiggera vaikeni. Warrek vaikeni. Manu oli entistä hämmentyneempi, mutta joi teensä. Zaiggera nosti kivääriä varovaisesti ja katsoi sitä merkillisesti. Sitten hän katsoi Guardiania pitkään silmiin. Sinisen skakdin silmissä oli jotain, jota kukaan ei ollut nähnyt niissä sitten sodan.
Zaiggera avasi suunsa, mutta epäröi sanavalintansa kanssa hetken. Sitten hän ymmärsi.
"Siinä kestää kaksi tuntia", Zaiggera sanoi vaimeasti ja antautuvasti. "Makuta, tule ylös. Saat auttaa."
Manu nyökkäsi. "No, miksei." Hän nousi tuoliltaan ja vilkaisi hetkellisesti Guartsun silmissä vellovaa raivoa ja epätoivoa ennen kuin seurasi Zaiggeran hitaita askelia kohti köysitikkaita, jotka veivät pienen mökin yläkerrokseen.

Guardian hengitti yhä raskaasti. Vähäinen viha alkoi väistyä hänen kasvoiltaan ja hän laskeutui takaisin tuolilleen. Sininen skakdi nojasi kyynärpäillään pöytään pitäen kiinni päästään käsillään. Hän tuijotti pöydän pintaa ja oli hiljaa.
Warrek istui Guardianin vieressä ja tuijotti valokuvaa Zaiggeran pöydällä, mutta ei varsinaisesti keskittynyt siihen.
"Sinä siis pidit sen, eversti", hän sanoi. "Kaikki se puhe siitä, että tuo pyssy on 'toiseksi vanhin ystäväsi'. Heh." Warrekin kasvoilla kävi pieni alakuloinen hymy.

Vahtikoira. Hymyä huuleen.

"Minä lupasin hänelle", Guardian sanoi käsiensä välistä. "Lupasin hänelle, että vahtisin hänen selustaansa."

Warrek ei keksinyt vastausta. Hän päätti siis vain kuunnella.

"Koko Zakaz on vain yksi hemmetin peili", Guardian kuiskasi puoliksi itselleen. "Peili, josta näen kasvot, joita en halua katsoa."

"Eversti", Warrek sanoi tiukasti. "Nosta pääsi. Olin väärässä suhteesi. Sinä et ole kadottanut juuriasi, sinähän skarrarar vieköön kannat niitä mukanasi. Et sinä ole heikko."
Warrek henkäisi syvään. "Sinä katsot menneisyyttäsi silmiin joka päivä. Sinä haluat unohtaa, mutta et unohda. Sinä et vain kävele tavernaan, tilaa tuoppia ja unohda maailmaa. Sinä muistat, eversti, ja se on tärkeää."

Warrek katsoi pöydällä olevaa valokuvaa hetken. Hän tiesi, kuka Zaiggeran vieressä seisoi, mutta muistot sumenivat joka päivä. Oli liian vaikeaa ajatella. Liian tuskaisaa.
"Olisinpa minä yhtä rohkea. Muistamaan."

Bio-Klaanin linnoitus

Ne unet alkoivat vähän aikaa Xia-reissun jälkeen.

Aluksi ne kävivät normaaleista painajaisista. Kuten joka ilta, Kapura sinäkin iltana raahautui sänkyynsä vietettyään aikaa Klaanin kirjastossa käyden sivistyneitä väittelyjä kahviossa. Mutta se kerta oli erilainen.

Vaikka hän ei viime aikoina ollut nukkunut kovin hyvin, Kapura muisti unistaan yhden asian: Ne eivät olleet tällaisia.

Kapura ei nähnyt mitään. Vain pelkkää pimeyttä Se tosin saattoi olla luonnollista unelle, eikä hän kiinnittänytkään siihen juuri mitään huomiota. Muutama painajainen kai kuuluisi asiaan traumaattisten Yö Kauhun ja Xia-reissun jälkeen, eikö vain? Mutta kun aamu läheni, uni yhtäkkiä muuttui.

Vieläkään Kapura ei erottanut mitään, mutta tuttu ja turvallisen oloinen pimeys rakoili. Sieltä täältä erottui hetken verran häivähdys punaisen tai oranssin sävyä. Mutta Kapura ei välittänyt, ja huomasi aamulla herätessään, että vaikka unet eivät varsinaisesti olleet rentouttavia, hänestä tuntui kuitenkin mukavan levänneeltä.

Seuraavana yönä uni oli taas erilainen. Kapura näki tutun pimeyden ja säännölliset punaisen ja oranssin välähdykset. Mutta jokin oli erilailla.

Jostain selittämättömästä syystä Kapura tunsi suunnatonta pakokauhua ja myöhästymisen tunnetta. Kapura pinnisti muistiaan, mutta ei yhdistänyt kumpaakaan tuntemusta mihinkään unta muistuttavaan tapahtumaan. Toki Yö Kauhu ja Xia-retki tarjosivat ison annoksen pakokauhua, mutta uni tuntui erilaiselta.

Yön jatkuessa myöhästymisen tunne tuli yhä suuremmaksi. Kapura hieman muisteltuaan ei muistanut mitään vastaavaa koko elämästään. Silti tuntui, kuin jokin iso ja karvainen, jonka Kapura luuli jo kauan sitten nujertaneensa päättikin äkkiä huomauttaa olemassaolostaan jossain muualla.

Kuten edellisenä yönä, tänäkin yönä uni muuttui aamua kohti mentäessä. Nytkään Kapura ei nähnyt juuri mitään, mutta tunsi kuin olisi ollut jonkin vedessä kulkevan päällä. Oliko se vene? Kapura yritti muistella, missä oli viimeksi matkustanut veneellä. Jokin Kapurassa tiesi, että kyseessä ei ollut vene. Ja virtaus. Kapura tunsi erittäin vahvan virtauksen. Sitten Kapura heräsi, mutta hänen olonsa oli kaikkea muuta kuin rentoutunut.

Tälläkin kertaa Kapura vietti suurimman osan päivästä kirjastossa. Mutta sen sijaan, että olisi lukenut häntä kiinnostavista tai luultavasti hyödyllisistä asioista, Kapura etsi käsiinsä Klaanin lähialueiden vuorovesikaavion. Jokin hänen päässään vihjasi:

"Etsi läheltä... Vahva virtaus..."

Kapura hätääntyi hieman. Oliko hänen päässää joku tai jokin? Mutta hetken mietittyään Kapura oli lähes vuorenvarma siitä, että kummalliset unet johtuivat todennäköisesti siitä, että Kapura muisti yhtäkkiä jotain, mutta ajatukset eivät pysyneet kokonaisina. Tarkemmin muistellen Kapura huomasi, että ei ollut mitenkään varma siitä, oliko hänen muistiaan muuteltu joskus vai ei.

Tulen ja Painovoiman Toa katsahti jälleen vuorovesikaavioon. Klaanin lähellä oli erittäin voimakas virtaus, joka toi eksoottisen näköisiä kiviä rannoille joltain kaukaiselta saarelta.

Kapura seurasi virtausta sormellaan, mutta huomasi harmikseen, että kartta oli joskus revennyt siitä kohtaa, missä virtauksen vierellä mutkitteli useita muita merivirtoja. Kapura tarkensi katsettaan ja huomasi erottavansa jotain saaren ääriviivojen tyylistä kartan reunassa.

Jokin hänen päässään tuntui yhtäkkiä painavemmalta.

[spoiler=Krhm.]
En ole täysin palannut Ropeen, postailen vain muutamia viestejä tässä välissä.
[/spoiler]

Rozum, maanalainen laboratorio



Kaksi sekuntia sitten laboratorion luukku oli paiskautunut kiinni. Sekunti sitten öljylamput olivat sammuneet.

Laboratorio avautui vihreänä Jään Toan yökiikarin läpi. Hän tähyili huonetta ja kaikkea, mikä olisi voinut aiheuttaa äsköisen. Hän tiesi että mitään ei löytyisi.

Toalla oli mukana suuri nippu mitä mielenkiintoisimpia muistiinpanoja pienessä Notfunilta saamassaan laukussa. Manu voisi ilahtua näistä tiedoista.

"Ei aukea!" kuului Notfunin ääni. Hän yritti työntää luukkua auki Jardirtin kanssa.
Matoro ei ollut uskoa tilannetta. Hän otti pari harppausta väistäen muita merirosvoja ja kokeili luukkua metalliportaiden päässä. Hän oli ainut kuka pystyi täällä liikkumaan tai näkemään, kiitos yökiikarin. Liian moni heistä voi lähinnä vain arvailla asioiden suuntia.

Matoro löi voimakkaasti metallia. Se kumahti muttei auennut.
Jään Toa iski kätensä otsalleen. Upea tilanne.
"Onko tulitikkuja? Saatteko lamppuja uudestaan palamaan?" Matoron kysymys halkoi pimeyttä. Kuului tulitikun raapaisu, pieni liekki mutta lamppu ei syttynyt.

Äksän silmät alkoivat tottua pimeyteen, jonka ainoat valot tulivat huoneessa olijoiden sydänkivistä. Hän tunnusteli hetken pöytiä ja koeputkia jotta sai hieman tietoja sijainnistaan.
Suurikokoinen olento asteli varovasti kohti Matoroa ja ovea. Yhtäkkiä hän kuitenkin kompastui kovalla ryminällä maahan vatsalleen.

"Aih...", hän ensin vaikeroi. Sitten hän oli näkevinään kassakaapin lukon näköisen kohouman edessään.
"Hei. Tämä näyttää ihan kassakaapin avainsysteemijutulta...", hän sanoi.
Matoro kiinnostui. Hän syöksyi ketterästi matoranien lävitse ja kumartui pöydän alle. Hän tosiaan näki kassakaapin kierrelukkoineen.
"Sitä sanotaan kierrelukoksi, valopää", Matoro ilmoitti ja tönäisi Äksää kyynerpäällään. Hän tutki lukkoa ja mietti mikä olisi järkevintä tehdä.

Äks otti kaapin reunoista kiinni, veti sen avoimelle lattialle ja käänsi kansi ylöspäin.
"Ei kannata hankkia niveltulehdusta, höhlä", Äks kosti.

"Notfun, kokemusta kassakaapeista", Matoro kysäisi.
"Ne saa räjäyttämällä auki", kuului vastaus.
"..."
"Eikö kelpaa?"
"En halua tuhota sisältöä"
"Timantit ovat ikuisia"
"Luulen että siellä on jotain herkempää"
"..."

Toa painoi pääsä vasten kassakaappia. Avauskoodin arvaileminen olisi ajanhukkaa ja pimeys vaikutti toimimista. Matoro nappasi Energiateränsä vyöltään ja ohjasi elementaalivoimaa miekkaansa. Valkoinen miekka alkoi hohtaa kellertävän kirkkaana energiasta.

Terä kosketti herkästi metallisen kaapin oven reunoja. Se poltti lukkolevyt väleistä rikki elementaalienergiallaan. Matoro kuitenkin varoi tarkasti sytyttämättä kaapin sisältöä tuleen.
Pian ovi putosi muutaman millin. Lukko aukesi.
Äks tarttui pienene kahvaan ja tempaisi paksun kannen auki. Sillä sekunnilla kymmeniä lonkeroita lensi kaapista ulos päin Toan kasvoja ja rintakehää.
Punahopean sankarin pulssi hyppäsi korkeuksiin yllätyksestä. Hän tarttui vahvoilla käsillään lonkeroista jotka hakeutuivat hänen kaulalleen. Heti silloin Matoron Energiaterä viuhahti aivan Klaanilaisen Haun edestä katkaisten monta lonkeroa.

Musta otus hyppäsi metallisesta pesästään korkealle ilmaan ja sivalsi Jään Toaa lonkerolla kasvoihin. Pian olento hyppeli ympäriinsä saaden piraatit kaaoksen valtaan.
Notfun vetäisi piilukkopistoolinsa esiin ja yritti ampua satunnaisesti äänen suuntaan. Pimeydessä vilahti olento, ja metallikuula lähti lentoon.

Kuului vingahdus ja mörkö jatkoi sekopäistä hyppelyään kirkuen kovaa. Äks yritti pysyä sen liikkeissä mukana - joka ei ollut helppoa pimeässä. Onneksi hänen silmänsä olivat yhä tottuneemmat jatkuvaan pimeyteen.

Laukaus. Äksän tykin suuliekki valaisi huoneen sekunneiksi. Lonkero-olento vingahti ja lensi kovaa seinään ammuksen kera.
Pieni räjähdys.
Pöydällä olevat paperit syttyivät ilmiliekkeihin.

"Karzahni", Äks kirosi itsekseen ja ampui suoraan kohti aukkoa, josta he tulivat. Täräys Notfunin pään yläpuolella heitti luukun irti ja valo alkoi paistaa sisään. Piraatteja alkoi virrata ulos paikasta, kun Matoro polvistui tutkimaan kassakaappia.

Jokin vahna kasetti. Kansio jonka kannessa lukee "Projekti Nimda". Toivonkipinä heräsi Toan päässä.
Hän nappasi kansion ja kasetin nopeasti ja syöksyi ulos. Kuiva paperi lietsoi liekkejä vain enemmän ja enemmän ja pian koko toinen huone oli liekeissä. Kemikaalit sihisivät ikävästi.

"Martti! Tule jo!", Äks huusi portaikosta. Matoro syöksyi tavarat kainalossaan läpi kuuman ilman ja kiipesi yskien pinnalle. Sankka savu nousi aukosta.