Meri, Gukkolintu

Gukko kohosi jo taivaalle. Jään Toa ei itseasiassa tiennyt mitä tämä outo matoran tahtoi hänestä, mutta oli silti jostakin syystä linnun selässä Le-Matoranin takana.
"Halutko kertoa", Matoro aloitti kun lintu oli vaakalennossa.
"Mitä?" matoran kysyi irroittamatta katsettaan horisontista.
"... jotain. Ihan mitä vain"
"Ai, joo. Tunnet Ämkoon?"

Matoro muisti neljännen Adminin hyvin. Salaperäinen ja omalaatuinen heppu. Jään Toa ei vain muistanut koska olisi nähnyt saati jututtanut tätä viimeksi. Hän oli lähtenyt Klaanista nopeasti jonkin tehtävänsä jälkeen.

"Mitä hänestä?", Matoro kysyi. Hän aavisteli pahinta, sillä jos Mäksä olisi ongelmissa, se vaatisi vastukselta jo jotakin.
"Hän on ongelmissa", Enki vastasi sanomatta muuta.

Lintu lensi hiljaisuuden vallitessa aamutaivaalla. Aurinko oli noussut juuri hetki sitten taivaalle, mutta monet pilvet estivät sen täydellisen näkyvyyden. Meren yllä puhalsi kolea, jäinen tuuli.

"En muuten esittäytynyt. Matoro The Blacksnow. Klaanilainen", Matoro rikkoi hiljaisuuden.
Nimen "The Blacksnow" -käyttäminen tuntui hänestä hetken oudolta. Se sai hänet aian miettimään menneisyyttä, sitä mistä nimi on tullut. Hän ei nimittäin tiennyt sitä.
Nykyään "Blacksnow" vain muistutti kulkuri-Toasta joka oli yksin taistellut Matoranein puolesta eri puolilla Universumia.

"Enki", matoran vastasi. Hän tähysti jatkuvasti eteenpäin, toivoen ettei ole myöhässä.
Hän ei nyt miettinyt mitään muuta kuin Mestariaan.

"Minne olemme menossa?" Matoro kysyi.
"Kutsumme niitä Hautasaariksi", Enki vastasi.

Saari horisontissa oli kallioinen ja synkkä. Matoro muisti kuulleensa joskus noista saarista. Autioita, joissa edes rahit eivät viihtyneet.
Gukko lensi jatkuvasti lähemmäs. Kallioita ja kivikoita, muutamia kitukasvuisia puita. Meren tyrskyt hajosivat rantakallioihin.

"Sano jos näet jonkun!" Enki huusi ja ohjasi lintuaan alaviistoon.
Matoron teleskooppisilmä surisi. Hän sääteli ensin zoomia, mutta tajusi lämpökameran olevan paras vaihtoehto.
Toa katsoi nyt alimman silmänsä läpi sinisenä hehkuvaa saarta. Yksi kohde loisti aivan kirkkaana jossakin saaren sisäosissa. Tämän lähellä näkyi kolme muutakin, huomattavasti himmeämpää kohdetta.
Tulen Toa, Matoro ajatteli. Hän ei pitänyt tulesta.

"Neljä olentoa edessäpäin, saaren sisäosissa", Matoro sanoi.
Gukko lähti huimaan syöksyyn alaspäin.

He näkivät kivikon joukossa muutamia liikuvia hahmoja. Kolme Toamaista hahmoa, jotka lähestyivät neljättä uhkaavasti.

Kultainen kievari.

Blezerin päässä jyskyttää. Toa avaa silmänsä siirtäen visiirin pois silmiltään.
Hän näkee katon. Kyseisessä katossa oli suurinpiirtein toan mentävä reikä.
'' Oe! Sie oot hereil! Kerro kuka sie oot tai pasahtaapi! '' Kuului aivan omituisen piristävä ääni Blezerin vierestä.
'' Öh? Anteeksi?'' Blezeri kääntää päätään ääntäkohti. Siinä oli jalka. Vain yksi ainoa jalka jonka vieressä nökötti puinen tikku pystyssä. Toa kääntää katsettaan ylöspäin. Nyt tuo äänen lähde alkoi hahmottua. Se oli Jalkapuolimatoran jolla oli suurehko tussari kädessä.
Matoran kysyi: '' Oe... Vastaaks sie? ''
'' Kyllä... tuota... ööh... '' Blezer äkisi maassa maaten. Hän ei tietänyt mitä sanoa. Aivan kuin pää olisi ollut tyhjä.
Toa ei kertakaikkiaan muistanut yhtikäs mitään. Muisti oli kadonnut mitä ilmeisemmin putoamisen johdosta.
'' Mitä ta-tapahtui? '' Muistinsa menettänyt toa änkyttää venkoillen itsensä ylös lattialta.

Huone jossa kaksikko majaili oli hämärä ja kostea kellari. Kiviset seinät ja lattia kiilsivät aina sillointällöin kun katsoi oikeasta kulmasta. Kellarista lähti portaat ylös, mutta ne olivat tukitut erilaisilal tavaroilla kuten penkeillä ja pöydillä.
''Sie et vaikuta mitenkään avuttomalta kaverilta. Siust varmaa voipi olla hyötyy puollustus linjalla... '' Omituisen kuuloinen ääni joka tuli matoranin suuvärkistä totesi.
Matoran putsais tussarinsa piippua. '' Ne tuleepi kohta. Ei mee kuule kauaakaan! '' jatkoi tuo hieman koomisen kuuloinen ääni.
'' Mitkä tulevat? Ja mistä? ja ja ja miksi? '' Blezer änkyttää. Hänen visiiiri tippuu taas silmille.
Toa säikähtää hikuan ja rojahtaa päin seinää.
'' Varoppa kaveri. Ei suin miun kaa tartte peljätä. Ei net tule tänne ihan helpolla... Tai no on tuossa tuo reikä minkä sait aikaan... Se pitäsi paikata. Varmaan lankuilla... joo Ja yläpuolelta. Ei sitä täältä alhaalta saa... ja sitten naulat pitäisi hakea yläkerrasta... sinne minä en mene...
en kuuna päivänänä mene sinne. '' Matoanin käppänä selosti toan vieressä. Blezeriä ei tuntunut kiinostavan tuon pikkumiehen puhe. Hän yritti miettiä jotain. Hän oli kuin toisessa mailmassa. Ei muiston muistoa. Ei mitään. Ei edes tiennyt omaa nimeään.
Jokin näkyi liikkuvan ylemmässä kerroksessa. Askeleet kolisivat. Ne olivat epätasaiset ja niissä ei ollut rytmiä. Lattialankkujen välistä tippui vähät väliä pölyä kun se mikä ikinä ylhäällä olikaan eteni kohti alakertaan johtavia portaita.
Blezer vaistomaisesti nappasi hänen taisteluvasaransa, mutta se olikin poikki. Vasaran puinen varsi oli katkennut pudotuksessa. Ei kuitenkaan hänellä taikka matoranilla ollut aikaa miettiä miten se oli mennyt poikki kun he kummatkin huomasivat että askeleet olivat lisääntyneet. Niitä oli arviolta 5 ehkäpä jopa 6. Askelee lähenivät osa Portaita ja osa kerrosten välistä reikää.
'' Nyt myö ollaan pulassa... niitä on ainakin 10 ja ne jakaantuivat!'' Matoran kiljuu käheällä äänellä ladatessa tussariaan.

Hautasaari

Ämkoo oli onnistunut nousemaan pystyyn. Huterin jaloin seisovan Toan näkökenttä sumeni, mutta Ämkoo onnistui silti erottamaan puolijuosten kohti kiitävän Herkan. Epäkuollut Toa kohotti lyömäkoukkuaan ja valmistautui iskemään sen keskelle Ämkoon otsaa.



Herka yllättyi huomatessaan aseeseensa tarttuneen harppuunan. Hieman kauemmas laskeutunut Matoro kiskaisi välineestään lujasti, ja Herka olikin vähällä menettää oman lyömäaseensa. Ämkoo huomasi tilaisuutensa ja pyörähti kauemmas.

"Mitä..?" Tharkon aloitti, mutta keskittyikin sitten väistämään itseään kohti tähdätyn heittotähden. Matoran Enki virnisti ja juoksi sitten Matoron kanssa johtajansa tykö.

"Mitä hittoa sinä täällä teet?" sai Ämkoo kysytyksi katsellessaan mustavalkeaa jään Toaa.
"Ja mitä hittoa sinulle on oikein tapahtunut?" kuului Matoron vastaus. Jään Toa katseli hämillään värivaihdoksen ja amputaation kokenutta adminia, joka näytti olevan pelkkä varjo entisestä mahtipontisesta olemuksestaan.
"Sama se", Ämkoo murahti. "Tilanne on nyt tämä. Punainen ja sininen ovat kuolleita, mutta kuten näkyy, ne tahtovat minut siitä huolimatta hengiltä ja-"
"...mitä?"
"Älä keskeytä. Vihreä elää vielä, ja ohjaa tuota sinistä. Punaisen heikkous taas on naamio, joka pitää mokomaa hengissä. Ja vielä tuo miekka. Minun on saatava se."
"...ookei."

Matoro kiskaisi miekkansa esiin samalla kun Enki kaivoi jostain varustevyönsä kätköistä muutaman uuden heittoaseen. Nämä aseet näyttivät molemmista päistä teroitetuilta nauloilta, ja ne oli selvästikin suunniteltu vastapuolen silmien lävistämiseen. Ämkoo vilkuili matorania hetken anovasti ja sai lopulta itsekin yhden.

"Vielä yksi juttu. En voi käyttää elementtivoimiani", Ämkoo mainitsi.
"No onhan sinulla ne makutavoi-"
"Ei ole."
"Naamiovoima?"
"Ei toimi."
"No aha."

Hautasaari

Matoro oli hetken miettinyt tilanteen outoutta. Hän taisteli matoranin ja puolikuolleen Ämkoon kanssa kahta zombia ja Ilman Toaa vastaan.

Ei tapahtunut ihan joka päivä.

Hyökkääjät olivat vetäytyneet pari askelta kaksikon saavuttua paikalle. Tharkon laskelmoi päässään tilannetta. Matoran ei olisi ongelma, mutta uusi Toa saattaisi vaikeuttaa. Ämkoo ei ollut kovin vaarallinen.



Ilman Toa loi nopealla käden liikkeellä pienen tuulipyörteen kolmikkoa kohti ja syöksyi tämän turvin iskuun. Hän löi salkoaseellaan kohti Matoroa, joka väisti iskun täpärästi, kaatuen tuulen voimasta. Tharkon jatkoi liikesarjaansa, pyöräytti asettaan ja iski uudestaan. Tällä kertaa Matoron valkoinen miekka torjui iskun ja Toa kierähti pystyyn. Kaksi nopeaa miekaniskua tulivat Tharkonin torjumiksi.

Atyan ja Herkan tyhjyyteen tuijottavat hahmot lähtivät taas hyökkäykseen, ne tähtäsivät nyt ensisijaisesti Ämkoohon. He - tai ne - tappaisivat kohteensa vaikka tulisikin viivästyksiä.

Jään Toalle toista Toaa vastaan taisteleminen tuntui oudolta ja tavallista vaikeammalta - Jos Toa-Koodi kieltää kaiken tappamisen ehdottomasti, mitä se sanoo toisen Toan tappamisesta.
Matoro hyppäsi ilmaan ja potkaisi Tharkonia rintaan, ollen vain hieman nopeampi kuin vastustajansa.

Ämkoo väisti nopeasti Atyan hieman kömpelön lyönnin ja heittäytyi sivuun myös toisen zombin iskulta. Hänen olonsa ei ollut vieläkään erityisen voittoisa, vaikka hänellä oli peräti nyt jotakin aseena. Ase ei tosin ollut kättä pidempi, mutta kelpasi.

Matoro ja Tharkon miekkailivat nopeatempoisesti ja intensiivisesti, keskittyneinä liikkeisiinsä. Kumpikin heistä pyrki samalla silmäilemään muita muuttujia ja keksimään keinoa, jolla saisi ylilyönnin vihollisestaan.
Matoro heittäytyi yhtäkkiä taaksepäin monta askelta, ojensi kätensä ja loi kymmeniä kovaa syöksyviä, äärimmäisen teräviä jääteriä. Tharkon loi nopeasti pienen tornadon hänen ja Jään Toan väliin, aiheuttaen sen, että jääterät imeytyivät pyörivään ilmamassaan.
Vihreän Toa hymähti ja alkoi keskittyä Ilman manipulointiin, kuoleman jäätornado lähti syöksyyn kohti Matoroa.

Mustavalkea Toa heittäytyi pitkällä hypyllä sivuun, lähemmäs muuta taistelua. Tharkon nauroi ja keskittyi tornadon ohjaamiseen. Mikä tahansa tornadon sisälle joutuva tulisi jääterien lävistämäksi.

Herkan aalto tulta iskeytyi Matoroa selkään Mäksän väistäessä sen hypyllä. Jään Toa karjaisi kuuman aallon osuessa tähän mutta nousi nopeasti, vain hypätäkseen suojaan tornadolta. Nyt Atyakin hyökkäsi, sillä Jään Toa oli juuri hypännyt tämän ja Mäksän väliin. Matoro torjui nopeasti Veden Toan lyönnin. Kaksi miekkaa hankasivat toisiaan.

Kuolleen Toan silmät näyttivät kauhistuttavilta. Yksi syy, miksi Toat eivät normaalisti käytä Trynaa.
Matoron miekkaan ilmestyi pieni viilto.
Alku olisi vahvempi kuin hänen energiateränsä.

Potku Veden Toan säreen sai tämän horjahtamaan taaksepäin. Matoro hyppäsi taaemmas luonottoman olion luota ja loi silmäyksen taistelukentälle: Herka jahtasi Ämkoota, Tharkon oli hyökkäämässä tornadoineen jälleen, Enki yritti auttaa mestariaan miten parhaiten näki.

Vielä kaksitoista tuntia sitten Matoro oli ollut Rozumin viidakoissa.

Järven läheinen laitos

Aseet osuivat aina pysähtyessään saman laatan päälle, joka kerran ne oli numeroitu, järjestys oli helppo saada siitä, mutta mitkä olisivat ne mitkä pitäisi vääntää?

”Jos kalamies hyvän kalan saa, ei ongella väliä ole siinä laisinkaan” , nämä ovat selkeitä vertauksia, mutta niistä pitäisi saada selvää, tarkoittaako tämä siis sitä minkälainen onki, eli vipu on?”, Toa mietiskeli itsekseen. Umbra vastasi vaivautuneesti: ”Ehkä se tarkoittaa mahdollisiman rujoa tai muuten vain vähäpätöistä”.

”Voinet olla oikeassa, tuolla on yksi joka näyttää kanirahin kaluamalta ja on sen lisäksi aika mitätön. 3 terä osoittaa sen päälle.”, Toa totesi kuin olisi ollut asiasta varma, mutta kuitenkin suuremmin epäröi.

”Leveällä miekalla vain leveyttäsi esittelet.” , ”Hmm... Leveän vastakohta on kapea olen aika varma, että meidän siis etsiä mahdollisimman kapea, ensimmäinen teristä koskee aina siihen.”, Gekko sanoi, koska Umbrasta oli parempi olla sanomatta sanaakaan äskeisen jälkeen tämä pysytteli mahdollisimman hiljaa ja ikään kuin lyöden päätään seinään.

”Jos saat ison ensin niin mihin sinä pientä tarvitset?” , ”Pitääkö näiden vain vaikeutua koko ajan... Otamme siis mahdollisimman suuren vivun luulisin...”, Toa sanoi itsekseen kun Umbra keskeytti hänet: ”Hei, happi alkaa loppua, kiirehtisitkö vähän?”,”Yritän koko ajan.”, kuului mietiskelevä vastaus.

Juuri silloin 4 terä kilahti sen päälle. Gekko kirjoitti asiat muistiin nappaamiinsa papereihin.

”Vortixxin palkka puolita.” , ”Vortixxit eivät saa palkkaa työstään, se on siis pyöreä nolla jaettuna kahtia. Tuolla on nähtävästi sellainen jossaon vivun paikka, mutta ei vipua ja sen tilalla aukko, joka saa sen näyttämään nollalta.”, Toa sanoi ja samalla hetkellä 2:della varustettu terä iskeytyi laatan päälle.

”Se on siis sillä selvä.”



Nyt siis vain käännämme vivut tässä järjestyksessä.

”Ensimmäiseksi Kapein”, toa neuvoi Umbraa.
”Tehty arvon Gekotus”, Matoran vastasi hieman pilkallisesti.

”Sitten laita miekkasi siihen missä ei ole mitään ja väännä”.
”Tehty...”

”Seuraavaksi se kanin kaluama.”

Umbra käänsi vipua.

”Viimeisen vuoro, se oli tämä suuri ja leveä.”

”Teht-”

Huone rupesi tärisemään holtittomasti kun ovi avautui, sen sisältä paljastui ei kerrasaan mitään.

”Mitä Karzahnia tämä meinaa!”, Umbra huudahti raivostuneesti, kaksikko talsi ovesta ja tunsi kuinka koko maillma heittelehti heidän ympärillään... se läsähti kasaan ja todellisuus paljastui, he olivat koko voimalassa olonsa aikana kulkeneet suuressa transissa. Edessänsä kaksikko näki neljä hyvin tuimasti tuijottavaa, Zyglakin silmää.

”Halusin vähän kiusata teitä ja hidastaa matkaamme, nyt te sitten pääsitte läpi kun olimme ratkaisemassa tämän tykin arvoitusta, häipykää te saastat!” Fllygeli karjui, kun takavasemalla valtava luiseva ja punainen Zyglak lähestyi kuin olisi karjunut heille kuolemaa.

Hautasaari

Ämkoo kaatui maahan perässään juoksevan epäkuolleen Toan liekehtivän iskun voimasta. Ilman Toa heitti itsensä ainoalla kädellään ympäri ja näki kalmankankean Herkan kohottavan asettaan viimeistelläkseen vihollisensa.

Herkan naamioon iskeytyi pieni heittoase. Kuollut Toa menetti hetken ajaksi tasapainonsa ja Ämkoo ehti jälleen kerran täpärästi pois hyökkäyksen alta.

"Kiitos", Ämkoo totesi pikaisesti luokseen juosseelle Enkille. Enki nyökkäsi vastaukseksi. Le-matoran valmistautui juoksemaan loitommas, mutta Ämkoo tarttui matorania olkapäästä.

"Kuule."
"No."
"Minulla oli mukana kivi. Missä se on?"
"Öh. Linnun varustelaukussa?"
"Tarvitsen sitä."
"Minulla on kyllä lisää näitä teriä jos sinä-"
"En aseeksi. Hae se."

Enki lähti kipittämään kauempaa tilannetta tarkkailevaa lintua kohti. Tharkon huomasi tämän ja ohjasi Atyan juoksemaan matoranin perään. Ämkoo kirosi.

Matoro väisti jälleen täpärästi Tharkonin luoman tornadon. Jään Toa ampui elementtisäteen ilman Toaa kohti, mutta tämä onnistui väistämään. Matoro ei voinut olla huomaamatta, että Tharkon oli hyvin kokenut taistelija. Taistelu oli hyvin tasaväkinen.

Enki huomasi perässään juoksevan sinisen Toan. Matoran vihelsi linnullensa, hyppäsi tämän kyytiin ja onnistui täpärästi väistämään huipputerävän katanan iskun. Atya tuijotti kuin hämmennyksen vallassa taivaalle kohoavan matoranin perään, kääntyi ja jatkoi sitten matkaansa Ämkoon tykö.

Samaan aikaan Herka teki kaikkensa upottaakseen koukkuaseensa Ämkoon rintakehään. Vihreänmusta Toa väisteli iskuja horjahdellen, ja yritti tuon tuosta iskeä kädellään Herkan naamioon. Naamion irroittaminen saisi epäkuolleen Toan pysähtymään, mutta suunnitelma ei ollut helppo...

"Ämkoo!"

Käsipuoli Toa hyppäsi loitommas Herkasta ja otti kopin. Enki laskeutui ja viskasi rutiininomaisesti jotain terävää Herkaa kohti. Punainen Toa sai jälleen osuman, muttei ollut moksiskaan.

Ämkoo kohotti kiveä käsissään. Toa katseli sitä hetken epäröiden ja vilkaisi sitten Matoron ja Tharkonin suuntaan.

"Mikä tuo on?" kysyi taisteleva kaksikko kuin yhdestä suusta.
"Noniin", tuhahti Ämkoo, otti tukevan asennon ja sanoi:
"Minulla on kivi, enkä pelkää käyttää sitä."



Alkoi tapahtua. Kivi Ämkoon kädessä alkoi hohtaa Toan kohdistaessa siihen kaikki voimanrippeensä. Kuului outoa huminaa, sihinää ja Ämkoon hiljaista muminaa. Toan naamio alkoi hohtaa.

Tharkon katsoi hämmästyneenä Ämkoon alkavaa muutosprosessia. Niin teki myös Matoro, joskin jään Toa ymmärsi varsin pian käyttää tilaisuutta hyväkseen. Matoro hyödynsi aukon Tharkonin puolustuksessa ja syöksi jäätä miekkansa terää pitkin.

Tharkon sai osuman jalkaansa ja karjaisi kaatuessaan maahan. Matoro virnisti tälle, ja keskittyi sitten ihmettelemään Ämkoon tekemisiä.

"Mmmmiiitää siiinää teeeet?"

Herka astui varovasti Ämkoota kohti, mutta vihreänmustan Toan luota noussut voimakas paineaalto heitti tulen Toan usean metrin päähän. Pimeä energia Ämkoon ympärillä tiivistyi, sihahti ja katosi.

Herka nousi seisomaan ja katsoi Ämkoota. Siinäkö kaikki? Toan panssarit olivat hieman tummentuneet ja Ämkoo näytti entistäkin hengästyneemmältä. Herka kohotti asettaan ja lähti juoksuun vihollistaan kohti.

Ämkoo seisoi hiljaa paikallaan. Toan silmät eivät olleet vielä auenneet.

- - -

Sinä. Oletko taas täällä?

Hiljaisuus. Et.

Miksi sitten.

Ah.

Ei sinua ole enää.

Nyt olen vain.

Minä.

- - -

Herkan hyökkäys keskeytyi verenpunaisena leiskuvan energiakäden iskeytyessä tulen Toan kasvoihin. Herka äännähti epämääräisesti ja yritti sitten kaikin keinoin irroittaa Ämkoon otetta kasvoistaan.

Sätkivän Herkan lisäksi kukaan ei liikkunut. Jokainen paikallaolija tuijotti ihmeissään Ämkoon oikean olkapään tienoille ilmestynyttä hehkuvaa punaista raajaa, joka rutisti parasta aikaa Herkan naamiota uuteen uskoon.

"Sinä..."
"Minä."

Ämkoo päästi yllättäen irti. Ilman Toa tarttui kuitenkin pian kiinni toistamiseen. Ilman Toa tarttui kiinni Herkan kädestä, nosti sen tulen Toan otsan paikkeille ja iski sitten tähän kaikin voimin luonnollisessa kädessään koko tämän ajan kantamallaan naulalla. Naulattuaan zombin käden tämän omaan otsaan Ämkoo suoritti äärimmäisen epäreilun kampitusliikkeen ja heitti Herkan nurin.

Ämkoo yskäisi verta, mutta pakottautui pysymään pystyssä. Muodonmuutos oli vaatinut veronsa.

Hautasaari

Matoro oli enstistäkin hämmentyneempi. Mäksälle oli juuri kasvanut ylimääräinen käsi.
Tilanteen voisi selittää pitkäsanaisesti, mutta kaikki varmasti tajuavat mitä on tapahtumassa myös yhdestä repliikistä.

"Mitä", Jään Toa sanoi ääneen ottaessaan juoksuaskelia Gukon ja Mäksän luo.
"Otetaan vähän etäisyyttä noihin", Mäksä sanoi nousten huohottaen pystyyn. Hän hyppäsi takavasemamlla olevan Gukon selkään Enkin kanssa.
"Lähdemmekö me...?" Matoro kysyi änkiessään linnun täpötäyteen selkään.
"Emme, tarvitsen tuon miekan", Mäksä vastasi. Hämmentynyt lintu otti vauhtia ja pyrki nousuun suuressa painolastissa.
"Siirretään taistelua. Aikalisä", Mäksä vastasi. Gukko syöksyi vaivoin ylöspäin ja lähti matalalentona kohti kallioista rannikkoa.

Kolme vainoojaa yllättyivät tästä liikkeestä, ja Tharkon komensi välittömästi kaksi apuriaan kohti rantaa. Hän keskittyi ilman elementtivoiman käyttöön.
Vihreä Toa loi lisää tuulta hiljenevään tornadoon. Hän loi sitä lisää ja lisää ja imi kiviä ja maata tornadoon jään lisäksi.
Hän heitti sen tornadon liikkeelle kohti Gukkoa.

Lintu karjaisi vertahyytävän kimeästi, kun sen vasen siipi osui tornadon sisään. Gukko putosi ja tornado iskeytyi siihen takaapäin, toimien kuin valtava lihamylly. Lintu rääkyi kovaa kolmen matkustajan pudottautuessa alas erään mäen laelle. Pudotus ei ollut pehmeä, mutta taatusti mukavampi kuin kivitornadon sisään jääminen.

Valtava lentävä lihamylly imi ja repi lintua kaiken sen sisässä olevan tavaran voimalla. Tharkon nauroi ja vapautti taas ilmamuodostelman liikkumaan vapaasti.

Matoro nosti itseään käsiensä varaan kivikosta. Pudotus oli tehnyt monia mustelmia ja ruhjeita hänen haarniskaansa, jota ei ole muutenkaan korjattu pitkänä aikaan.
Hän vilkaisi nopeasti ympärilleen. Mäksä nousi vaivalloisesti kivikosta ja Enki näkyi vähän matkan päässä.
"Oletteko kunnossa?" Matoro kysyi nousten polvilleen.
"Jotenkuten...", Ämkoo puhui puoli-itsekseen noustessaan.
"Mikä tuo käsi on?"
"Pitkä juttu"

Meri lainehti kolean aamuauringon väreissä. Tältä kivikukkulalta oli vain yksi alamäki tasanteelle merelle. Pienessä lahdessa saaren sivuosissa näkyi vene.

Tharkon imi itseensä tornadon ilmamassat palauttaakseen energiaansa. Sitten hän hyppäsi ilmaan, loi tuulta ja syöksyi kohti kahta kätyriään.

"Nyt minä tapan sinut!", epäkuollut Toa raivosi juostessaan kömpelösti Atyan kanssa. Herkan naamio oli puristettu epämuodostuneeksi ja hänen kädesään törrötti naula, jonka hän oli repinyt päästään.
Matoro tavallaan sääli tätä Toaa. Hän ei tiennyt näiden olentojen menneisyydestä, mutta Herka oli selvästi kokenut kovia elämässään.
Nyt ainut mikä piti onttoa kuorta elossa oli kostonhimo. Syvä, palava kostonhimo josta virtasi jatkuvasti uutta voimaa. Voimaa kostaa.

Herkan ase iskeytyi kivikkoon aivan Mäksän viereen. Ilman Toa pyörähti vain joutuakseen melkein Veden Toan miekan lävistämäksi. Hän kierähti ylös ja heittäytyi taaksepäin. Herkan ase huitaisi viillon Toan rintapanssariin.
"Nappaa!" Matoro huudahti ja heitti valkoisen Energiateränsä Mäksälle. Tämä nappasi tottuneesti aseen ja vetäytyi pari askelta.

Matoro ojensi kummatkin kätensä eteenpäin ja kutsui elementaalivoimiaan. Vaaleansiniset säikeet kiertivät hänen käsiinsä ja syöksyivät säteinä kohti Tulen Toaa. Herka karjui, silkasta vihasta ja kivusta, jota voima aiheutti Tulen Toassa. Hän - tai se - puski eteenpäin hullun raivolla tavoitellen Ämkoota aseellaan.
Entistä kovemmalla paineella tuleva jää hidasti Tulen Olentoa. Tämä ei edes yrittänyt väistää, käveli vain eteenpäin.

Vihreää metallia oleva terä iskeytyi Matoroa selkään. Toa karjui tuskasta kun ase rikkoi hänen selkäpanssarinsa ja työntyi orgaaniseen kudokseen. Epätoivoinen lyönti kyynerpäällä taakse osui Tharkoniin, mutta se ei vaikuttanut paljoa. Jään ampuminen oli tauonnut, ja Herka käveli hullunkiilto silmissä kohti Mäksään, joka miekkaili jo Atyan kanssa.
Tharkon oli varma onnistumisestaan. Hän hymyili.
Matoro taasen oli varma siitä, että kuolisi jos jotakin ei tapahtuisi.

[spoiler=Gurp ja Manf esittävät:]Hurratkaa! Ja muistakaa nauraa oikeissa kohdissa. Käsky.[/spoiler]

Zakaz
Zaiggeran mökin savuavat jäänteet



Horisontista kaikuva sireenimäinen ujellus toistui jaksoittain vielä kahdesti. Warrek, Guardian, Zaiggera ja Manu olivat astuneet ulos täysin rei'itetystä ja kattonsa menettäneestä mökistä ja kuuntelivat nyt ääntä. Hetken kuuntelun jälkeen nelikko sai paikallistettua äänilähteen. Hälytys kaikui jostain Zakazin suuren keskusjärven suunnalta, mutta huomattavasti lähempää. Järvelle oli vähintään viiden tunnin matka.

"Ilmahälytyssireeni", Zaiggera sanoi puoliksi kuiskaten. "Joku kuuli meidät."

Warrek oli polkemassa yhtä Zaiggeran pihamaan palavista ruohomättäistä sammuttaakseen sen. "Eikä ihme, heh. Sääli vain pihamaatasi. Ja taloasi."
Zaiggera kohautti olkapäitään ja laittoi kiväärinsä nojaamaan jalkaansa siksi aikaa, että sai sidottua harjansa ulospäin repsottavat suortuvat.
"Samantekevää. Ajattelin muutenkin muuttaa."
"Siistiä", Warrek sanoi hilpeästi. "Minne?"

"Teräskalliolle", Zaiggera sanoi osoittaen toisella kädellään jonnekin kauas. "Välittömästi. Siellä on Nektann-torni, jonka kellari saa kelvata suojapaikaksi. Olen käynyt siellä kerran."
"Hei", Warrek sanoi nostalgisena, "eikö se torni räjähtänyt aivan päreiksi?"
Zaiggera keskeytti kenraalinsa tyynesti poimien kiväärin takaisin tiukkaan ja järkkymättömään otteeseensa. "Kuten sanoin, kenraali. Kerran."

Rannikkoon tiiraileva Guardian näytti pohdiskelevalta. Hän kääntyi kohti Zaiggeraa. "Kuinka kaukana tämä kallio on?"
"Kolme kilometriä ja neljäsataa metriä. En tiedä, kuinka kaukana Nektannin joukot ovat, mutta meidän pitää juosta."
Warrek naurahti. "Juosta? Mistä lähtien Zakazin paras tarkka-ampuja on juossut pakoon?"
Zaiggera kääntyi kohti kenraaliaan. "Tuo on ilmahälytys, kenraali. Luodit loppuivat ja zamoreja on kuusi. Kuudes on tyhjä."
Warrek puri huultaan. "Skarrarar. Olet...kai oikeassa."
"Hetkinen", rintakehäänsä pitelevä Makuta Nui sanoi. "Emme me voi paeta suojaan. Meidän pitää olla Nynrahilla pian!"

Zaiggera katsoi Manua arvioivasti. Warrek tuhahti.
”En tiedä sinusta, mutta minä en halua kuolla.” Manu risti kätensä rinnalleen.
”Kukapa tahtoisikaan kuolla. Meidän, minun ja Guartsun, on vain lähdettävä tältä saarelta. Nyt. Lähimpään satamaan, jossa varastamme veneen.”
”Varastamme?” Guartsu sanoi.
”Joo?”
”Miksi?”
”Ei ehdi vuokrata.”
”Eikö tosiaan?”
”Ehkä ehtisi, mutta haluatko maksaa?”
Zaiggera ja tämän kenraali katsoivat kaksikkoa hetken. Sitten nais-Skakdi sanoi:
”Me menemme kalliolle, minä ja Warrek. Menkää te, minne teidän täytyy.”
Warrek näytti ilahtuneelta. Guardian ei.
”Täytyy olla jokin keino, jolla voimme yrittää paeta yhdessä”, hän pohti.
”Luultavasti niitä on satoja”, Manu sanoi. Guardian mulkaisi häntä vihaisesti.
”No, lähdetäänpäs, Zaiggera-kulta”, Warrek sanoi hilpeästi. Liian hilpeästi tilanteen vakavuuteen nähden.
”Keksin kyllä jotain”, Makuta sanoi ja laittoi aivonsa töihin.
Hän alkoi ravata ympyrää. Guardian katseli hieman ympärilleen.
”Ne tulevat pian”, hän sanoi sitten. Kaksi muuta Skakdia nyökyttelivät.
”Nektann ei jätä meitä henkiin”, Warrek sanoi pohdiskelevasti. Sitten Manu yhtäkkiä hypähteli heidän luokseen ja julisti:
”Hih, me juoksemme tuonne kukkulan huipulle! Sitä ne vähiten odottavat.”
Muut katsoivat häntä kuin vajaamielistä.
”Me kuolemme”, Warrek sanoi.
”Ne tulevat lentokoneilla”, Makuta jatkoi. ”Lentokone lentää ja liitää ympäriinsä ja sitten pum räjäyttää meidät.”
Guardian oli hiljaa. Warrek tuhahteli itsekseen. Zaiggera pyöritti silmiään.
”Mutta me emme kuole, jos ne eivät tiedä, minne me menemme. Lentokone lentää korkealla.”

"Manu", Guardian sanoi katse suunnassa, josta ilmahälytyssireeni oli kaikunut. "Minusta tuntuu, että sinun pitäisi ottaa rauhallisemmin."
Makutan silmät liikkuivat villisti kuopissaan.
"Mmmmmiksi, aaarteeni?"
"Koska luulen, että henkäisit aavistuksen sitä kredipselleeniä."
"Ai", Makuta sanoi ymmärtäväisenä. "Jos me nyt kuitenkin. Juoksemme. Pakoon."
Guardian kuunteli hetken aavikon hiljaisen tuulen alta vähitellen erottuvaa matalaa jyskettä. Jotain oli tulossa ja sillä oli selvästi kiire. Sininen skakdi katsoi Zaiggeraa ja Warrekia vuorotellen. "Tiemme ilmeisesti eroavat."

Warrek hymyili hieman haikeana. "No nyt jo. Kylläpä aika kuluu nopeasti."
"Niin", Guardian sanoi. "Kiitos kaikesta. Teille molemmille."
Zaiggera nyökkäsi. "Teillä on sota taisteltavana. Menkää ja voittakaa se." Sen sanottuaan Zaiggera lähti kävelemään jo hitaasti kauas Warrekista.
"Hei, sinä!" Manu huusi heilutellen toista kättään ja osoittaen rintakehänsä ympärillä siteenä toimivaa huivia. "Unohdit riepusi."
Zaiggera pysähtyi vielä hetkeksi. Hän kääntyi ja katsoi makutaa hetken. "Pidä se." Sillä sekunnilla Zaiggeran katseessa oli hetken jotain merkillistä. Pian hän kuitenkin jatkoi matkaa.
"Kenraali, tule", Zaiggera huusi vielä käsi puoliksi kiväärillään.
"Ihan pian, kulta!" Warrek huudahti takaisin pirullinen virne kasvoillaan. Hän katseli hetken jossain kaukana häämöttävän Hopeisen meren suuntaan kuin pohtien jotain. Sitten hän avasi suunsa.
"Tuolla jossain kukkulan takana on joku rupuinen kalastajakaupunki. Se on pienempi kuin se, mihin olimme aiemmin menossa, mutta saa kelvata. Jos muistan oikein, yksi tyyppi on minulle palveluksen velkaa. Viekää siltä vene puolestani. Ai niin, ja jos eksytte, tunnistatte reitin niistä vanhoista tornitykeistä."

Guartsu kohotti kulmaansa. "Olethan varma, että ne ovat miehittämättömiä?"

"En", Warrek vastasi ovelasti. "Mutta minä ja Zaiggera voimme kiinnittää Nektannin pirulaisten huomion. Meillähän on vielä sentään kuusi ammusta."
"Anteeksi, Warrek", Guardian sanoi. "Mutta ei käy." Hän tuijotti jo kauempana kävelevää Zaiggeraa hetken epäröivän näköisenä kuin odottaen. Sitten hän vilkaisi Manua ja kuiskasi tälle jotain.
Manu otti kaapunsa alta esiin toisen käsistään. Nazorak-henkinen kämmen oli puristunut nyrkkiin. Makutan suu vääntyi pirulliseen virneeseen. Hän avasi nyrkkinsä.
Makutan nyrkissä oli kuusi revolverin kokoluokkaan sopivaa zamor-kuulaa. Warrekin silmät laajenivat.
"Zaiggera niin tappaa teidät jos huomaa."
"Entä jos et kerro", Guardian sanoi vaimeasti ottaen kuulat Manun kädestä ja sovittaen niitä Zaiggeran mökistä mukaan ottamansa revolverin sisään.

"Kelpaahan tuo, eversti", Warrek sanoi vilkuillen asetta. "Mutta miksi?"
"Ammun ilmaan ja houkuttelen ne peräämme", Guardian sanoi, vaihtaen äänensävynsä pian huomattavasti synkemmäksi. "Teillä ei olisi mitään mahdollisuutta kokonaista armeijaa vastaan."
"Mitä väliä?" Warrek kysyi tiukasti. "Teitä tarvitaan sodassa, joka saa sisällissodan rähinät näyttämään yhdeltä skarrararin baaritappelulta. Minä olen vain vanha juoppo. Ja lisäksi..."

Warrek oli hetken hiljaa ja poikkeuksellisen vakavana. "Minun tässä pitäisi kiittää teitä. Ilman teitä olisin vielä tuhoamassa päätäni Rukissa. Olen velkaa teille jo kerran."
Warrek näytti alistuneelta. "Antakaa minun skarrarar vieköön maksaa takaisin ystävilleni."

Manu näytti selventäneen päänsä ainakin hetkellisesti. "Tarjoa meille juotavaa joskus. Nyt ei ole aikaa."
Keltainen sähkön skakdi naurahti. "Makutan ketale. Anteeksi ennakkoluuloni. Sinä olet ihan jees."
Jyrinä horisontissa voimistui. Vieläkään ei ollut täysin selvää, minkälaiset joukot Nektann oli lähettänyt perään, mutta armeija ei selvästikään ollut pieni. Sininen skakdi-sotaherra ei ollut liikuttanut joukkojaan hetkeen näin voimakkaasti.
Warrek alkoi astella jo kauemmas Makuta Nuista ja Guardianista, mutta hänen askelissaan oli tietty epävarmuus.
"Pysykää skarrarar vieköön hengissä, kamut."
Manu hymähti. "Ja juokse skarrarar sinä nyt aivan skarrararin nopeasti, että saat hänet skarrarar kiinni."
Warrek naurahti ennen kuin lähti juoksemaan. Guardian näytti Warrekille vielä sotilastervehdykseen ja hymyili haikeasti samalla kun molemmat skakdit alkoivat kadota jonnekin kauas.
Zaiggeran perässä juoksi nyt kauas yksi ainoista henkilöistä, joita Guardian kunnioitti johtajahahmoinaan. Sisällissota oli kuitenkin ollut ohi jo vuosikymmeniä. Veri oli vuodatettu. Menetykset oli kärsitty. Panssarissa roikkuvien tähtien määrällä ei ollut enää väliä.
Zaiggeran perässä ei juossut Guardianin kenraali, vaan myös hänen vanhin ystävänsä.

* * *

Jyrinä voimistui.
"Skarrararararrar", Manu sanoi kuin testiksi.
"Jep", Guartsu sanoi. "Tiedätkö sinä edes, mitä tuo tarkoittaa?"
"En, mutta pidän siitä."
Guardian oli hetken hiljaa.
"Se tarkoittaa sitä osaa Mata Nui -lehmän suol-", Guardian ehti sanoa ennen kuin makuta keskeytti hänet siirtämällä kätensä skakdin suun eteen.
"...minä sanoin pitäväni siitä. Älä pilaa tätä."
"...hyvä on", Guardian sanoi. Kaksikko alkoi astelemaan kohti kukkulaa, jonka takana ilmeisesti odottaisi joukko vanhoja ilmatorjunta-Nektanneja ja pieni kalastajakaupunki. He eivät vielä juosseet, mutta pian olisi aika sille.

"Minulla on kuusi ammusta", Guartsu sanoi. "Kun ammun ensimmäisen, juoksemme."
"Ja sitten ammut aina parinsadan metrin välein?" Manu kysyi.
"Bingo. Koska mehän haluamme tulla huomatuiksi."
"Pidän tästä."
Guardian siirsi pistooliaan vähitellen ylös. Hän epäröi hetken. Sitten liipaisin painui alas ja aseen laukeamisen kajahdus täytti ilman kaikuen kauas. Pian makuta ja skakdi juoksivat strutsimaista vauhtia kohti edessä häämöttävää kukkulaa.

Hetken juostuaan Guartsu ampui uudestaan taivaalle. He jatkoivat kohti kukkulaa. Aavikkoinen maisema vilisi taustalla. Taustalta alkoi kuulua vaimeaa ryminää. Se voimistui koko ajan. Pian sen jälkeen, kun Guardian oli ampunut kolmannen ammuksen taivaalle, Manu teki ikävän havainnon.
”Ggggguuuuaartsu.”
”No?”
”Tuota noin. Niillä on Muakat.” Guardian vilkaisi taakseen. Parisenkymmentä Skakdia ratsasti Muakoiden selässä heidän perässään.
”SKARRARARRARARRAR!”
”Sitä minäkin ajattelin”, Manu sanoi. Guardian ei vaivautunut ampumaan neljättä ammusta taivaalle; hän laukaisi sen suoraan Skakdeja päin. Etummaiset lensivät ratsujensa selästä, ja muut joutuivat hajaantumaan, jotteivät olisi talloneet kumppaneitaan.

Pian he saapuivat kukkulan rinteelle Skakdit kannoillaan. Muakat väsyivät jo ennen rinteen puoltaväliä. Kissapetoja ei ollut kestävyyskuntoa vaativiin metsästyksiin tarkoitettu. Nyt Skakdivihulaislauma joutui jatkamaan jalan. Tästä karkulaiskaksikko oli hyvillään. Seuraavaksi Guartsu ampui viimeisen ammuksen ryhmän etunenässä olevan Skakdin silmään. Tämän pää räjähti radikaalisti. Manu virnisti omalle ajatukselleen: Skakdi ei enää soittaisi suutaan, kun menokin oli niin päätöntä. Sitten Makutan ilme muuttuikin surulliseksi.
Eihän se ollut edes hauska juttu…
Skakdit saavuttivat kaksikkoa uhkaavasti. Hiekkainen kumpare oli hankala nousta. Samalla, kun Manu ja Guardian tarpoivat ylöspäin, he myös potkivat hiekkaa Skakdeja päin. Manun päähän pälkähti idea. Hän jäi hetkeksi seisomaan paikoilleen ja mittailemaan etäisyyksiä. Guartsu huomasi tämän ja pysähtyi itsekin hetkeksi.
”Mitä sinä teet? Juokse!”
”… hiekkamäärän massa… ja tilavuus… Mitä?”
”Vauhtia!”
”Odotas”, Makuta virkkoi ja kyykistyi asettaen kätensä maahan. Skakdien ollessa noin kolmen metrin päässä Makutasta maa heidän allaan romahti. Halkeama oli viedä Makuta Nuinkin mukanaan, mutta Guartsu juoksi auttamaan hänet ylös. Skakdit yrittivät selvittää solmuun menneet ruumiinsa. Manu pyyhki hikeä otsaltaan.
”Taisin arvioida hiekan vakiotiheyden väärin”, hän mutisi. Guartsu tökkäsi häntä olkapäähän ja lähti jälleen juoksemaan kohti kukkulan huippua. Manu seurasi pian perästä.

Skakdit pääsivät kuitenkin nopeasti ylös. He oppivat jotain ja hajaantuivat leveämmälle alalle. Ei kulunut kuin hetki, ja kaksikko oli jo kumpareen huipulla. He olivat tosin arvioineet ”kukkulan” koon hieman väärin. Se oli koholle nousevaa maastoa Zaiggeran mökiltä katsottuna. Se kuitenkin vietti jyrkästi alaspäin suureen kanjoniin. He olivat ehkä sadan metrin korkeudella kanjonin pohjan tasaiselta maaperältä katsottuna.
”Oho”, Manu sanoi.
”Oho”, Guartsu vahvisti. ”Tämä ei tainnut kuulua suunnitelmaasi?”
”Ei”, Manu myönsi, ”mutta äkkiäkös minä tästä laskeskelen.”
Hän mittaili rinnettä katseellaan. Skakdi-sotilaat lähestyivät uhkaavasti.
”Hmm… ehkä noin seitsemänkymmenen asteen kulmassa…”
”Aika loppui”, Guartsu sanoi ja väisti ensimmäisen Skakdin miekaniskun. Manu katsoi taakseen ja näki, että heidät oli piiritetty. Joka suunnasta tuli Skakdeja – paitsi tietysti alhaalta. Makutan mieleen piirtyi kaksiulotteinen kuva rinteestä ja sen laskeutumiskulmista.
”Okei, tuosta voisi päästä alas”, hän sanoi.
”Ai?” Guartsu vastasi.
”Minulla on suunnitelmakin. Tosin, tässä suunnitelmassani on puute.”
”Kuinka niin?”
”Tarvitaan lumilauta.”
”…”
”Eikö vain olekin puute.”
”Me olemme aavikoituneella saarella.”
”No onko sitten olemassa hiekkalauta tai jotain vastaavaa?”
”Ei, enpä usko.”
”Sitähän minäkin.”
Dialogin aikana kaksikko oli väistellyt iskuja ja jakanut sellaisia. Paljain nyrkein vain oli vaikea taistella miekoilla varustautuneita vihollisia vastaan. Manu vahvisti seuraavan nyrkiniskunsa varjoenergialla, ja uhri kaatui kuolleena maahan. Guardian hakkasi pyssynsä lappeella vastustajaansa päähän. Syntyi kalahtava ääni, joka sai Guartsun selän kylmille väreille. Sehän tästä vielä puuttuikin, että hän rikkoisi uuden aseensa. Tosin olihan se kestänyt lukuisia kalautteluja ennenkin.
”Täällä ei ole lautoja”, Guartsu sanoi hengästyneenä.
”No mitä skarrararraria me sitten teemme?” Manu huudahti. Silloin eräs Skakdi sai haavoitettua Guardiania. Tämä kaatui maahan. Manu ampui haavoittajaa varjosäteellä. Guardian perääntyi kohti Manua. Kumpikin oli aivan rinteen reunalla. Skakdit perääntyivät hieman. Yksi, ilmeisesti porukan johtaja, astui esiin.
”Teidät on voitettu. Ainoa mahdollinen tie on alas.”
”Itse asiassa”, Manu sanoi.
”Me olemme menossa sinne”, Guardian jatkoi, kuin yhteisestä sopimuksesta. Skakdi katsoi heitä hieman yllättyneenä.
”Te ette mene mihinkään. Te kuolette. Nyt.” Skakdi heilautti miekkaansa tappavaan liikkeeseen. Manu ei ehtinyt reagoida, kun Guardian vetäisi hänet taaksepäin. He molemmat lensivät rinteeseen. Skakdi ryntäsi reunalle katsomaan, mitä oli tapahtunut.

* * *

Aivan rinteen reunaa lähimpänä seisova skakdi tuijotti näkemäänsä hetken aivan hiljaa. Muitakin palkkasotureita kerääntyi vähitellen reunalle. Osa heistä oli kiivennyt kukkulan jyrkkää rinnettä useiden kalliiden takaa-ajominuuttien ajan ennen kuin oli päässyt rinteen reunalle näkemään jotain täysin mykistävää. Yksikään skakdi ei ollut aivan varma, olisiko tilanteessa pitänyt kiroilla vai nauraa.

Jyrkkää mäkeä alas kiisi jotain vauhdilla. Tämä mäkeä alas kiitävä jokin syöksi perässään ilmaan hiekkaa pilvimäiseksi vanaksi liikkuessaan rinnettä pitkin nopeuksilla, jotka saivat sen näyttämään jonkinlaiselta pölyohjukselta. Moni skakdi, joka ei ollut vielä ymmärtänyt näkemäänsä ensikatsauksesta, liikkui kanjonimaisen jyrkän rinteen tasaisimpia osuuksia alas varovaisesti nähdäkseen paremmin.
Parempi katsaus valaisi, että mäkeä alas liikkui sininen skakdi, joka seisoi mustaan, tummanruskeaan ja erilaisiin punasävyihin verhoutuneen makutan päällä. Toinen skakdin jaloista oli makutan teräväkyntisten jalkojen taipeiden päällä, kun toisella taas se otti tasapainoa makutan selästä. Makuta kiisi täristen mäkeä alas skakdi päällään. Pimeyden olennon jalat menivät mäkeä pitkin edellä, mutta katseensa se piti taaksepäin. Valtaisa hiekkapilvi peitti suurimman osan makutan kasvoista, mutta sen silmien punahehkuinen ja mulkosilmäinen katse erottui kaukaakin.
"Blrblrblrbrlrrrlblrblrbrlrblrbrl..."

Palkkasoturien johtaja ei ollut erityisen sanavalmis yksilö, mutta harva olisi keksinyt tilanteeseen parempaa sanottavaa kuin hän.
"Mitä."



Guardianilla oli täysi työ pitää hallinnassaan ”lauta”. Hän tasapainoili melko taitavasti, mutta vauhti oli selkäpiitä karmiva. Lauta ei myöskään ollut mielissään tapahtumasta.
Minä en ole hiekkalauta!
Manu ei tietenkään pystynyt sanomaan juuri mitään. Hiekkaa meni suuhun. Mäki oli pitkä. Manun näköalaan kuuluivat jyrkänteen reuna, jolta yhä pienemmäksi käyvät Skakdit katselivat hölmistyneinä, hiekkaiset rinteet, jotka täyttivät sivustat sekä – kaktus. Manu olisi pitänyt kiinni haaroistaan, jos olisi voinut.

Hiekka näytti kimmeltävän auringon paahteessa. Kuumuus ei kuitenkaan vaikuttanut ylinopeudella kiitävään kaksikkoon. Guartsu yritti vältellä suuria lohkareita, mutta pienemmät kivet sattuivat Makuta Nuihin aika ikävästi. Pian Manu huomasi jotain: ilmeisesti Muakat oli saatu raahattua ylös, ja nyt muutama Skakdi lähti heidän peräänsä niillä ratsastaen. Oli selvää, että isot eläimet eivät voineet selvitä sellaisessa mäessä juosten, joten ne luhistuivat mahalleen ja Skakdit joutuivat liukumaan niiden avulla eteenpäin.

Hoh, nyt Skakdeillakin on omat lautansa, Manu viestitti Guartsulle. Tällä ei ollut juuri aikaa kiinnittää asiaan huomiota. Guardianin kaikki keskittyminen oli kääntynyt ohjaamisen puoleen. He nimittäin tulivat kanjoniin.
Liike-energia on liian suuri, Manu ajatteli. Me jatkamme yhä. Vaikka enhän minä näe eteeni, kun takapääni kiitää kiihtyneenä suoraan –
POIS PÄÄNI SISÄLTÄ!
Älä huuda.

Skakdit saavuttivat jo kaksikkoa. Niillä oli enemmän massaa ratsuissaan kuin Guardianilla, joten niiden saama nopeuskin oli suurempi. Manu pyöritteli kaavoja päässään, mutta Guardianin onneksi vain juuri omassa päässään. Hän ei kaivannut fysiikkaa sotkemaan ohjausta. He nimittäin saapuivat kohtaan, jossa kallio kapeni tunneliksi. Skakdi-parat törmäsivät kallion seinämiin, ja vain yksi pääsi tunneliin heidän kanssaan. Hänkin tosin löi päänsä yhä mataloituvaan kattoon ja kuoli. Tunneli vei suoraan kallion läpi. Tultuaan ulos tunnelista Guartsu ei voinut muuta, kuin jatkaa suoraan hyppyriin – suuntaa ei ehtinyt muuttaa. Manu kiljaisi heidän lentäessään korkealle ilmaan. He laskeutuivat kuitenkin onnellisesti, tai Manun tapauksessa vähemmän onnellisesti. Hän putosi mahalleen pää menosuuntaan. Guartsu lätkähti hänen selkänsä päälle, ja matka jatkui.

Käännyttyään täysin ympäri Makuta Nui kykeni vihdoin avaamaan suunsa. Ensi töikseen hän sylki suustaan ulos hiekkaa useiden minuuttien ajan. Jos hiekan joukosta erottui välillä yksittäinen sana, se oli todennäköisesti yksi monenlaisista kirosanoista, joita makuta oli opetellut tämän matkan aikana. Syljettyään kaiken hiekan suustaan tämä lautana toimiva makuta karjaisi vihdoin sanoja, joista Guartsu sai jotain selvää.
"Seuraavatkorgh ne meitääääääähh?"
Guardian käänsi päätään. "Pari muakatonta! Ne yrittävät juosta perässä, mutt-"
"PÄÄ ALAS."

Guartsu ei kyseenalaistanut eteen katsovan kulkuneuvonsa komentoa vaan kyykistyi niin alas kuin oli mahdollista ilman, että menetti tasapainonsa. Uuden, lyhyemmän tunnelin katossa roikkuvan terävän monimetrisen stalaktiitin kärki kulki arviolta kymmenen senttimetrin päästä kyykistyneen Guardianin päälaesta. Skakdi odotti joitakin sekunteja kyyryssä.
"Iiih", hän sanoi yksinäinen silmä pyöreänä ja selkä vielä osittain kyyryssä.
"Hyvähyvähyvä", Manu sanoi ääni kasvavassa paniikissa, "mutta HYVÄ JUMALA KATSE TIEHEN."

Guardian teki työtä käskettyä ja huomasi kauhukseen, kuinka tämän tunnelin keskellä oli valtava kivipaasi. Vartija karjaisi ja ohjasi vauhdikkaasti "kulkupelinsä" sivuun jalkaliikkeellä, joka sai Manun sisuskalut kääntymään epämiellyttävästi. Kaksikko väisti kivipaaden juuri ja juuri puolen metrin päästä.
"HYVÄ POIKA", Makuta Nui karjui raivolla, joka muutti hänen lausahduksensa sanomaa aavistuksen verran. "JATKA SAMAAN MALLIIN!"
"Sen te-e-E-E-eeeeen!"
Tunnelin epätasainen pikkukivimaasto vaikeutti kaksikon välisen keskustelun sujuvuutta hieman.

Tunnelin suuaukko ilmestyi kaksikon eteen ja auringonvalo häikäisi pian molempien silmiä. Kanjoniksi muuttunut mäki jyrkkeni ja kaksikon vauhti kiihtyi, mutta skakdipalkkasotureja ei ollut enää näkyvillä.
"Me...me...memememe karistimme ne!" Guartsu huudahti voitokkaana heilauttaen kättään ja melkein horjahti pois Manun päältä.
"Hyvääääääääääääh...." Manu korisi, "mutta mitäh nuo ovat?"
"Mitk...aiiiiii. Nuo."

https://www.youtube.com/watch?v=KiPBDoSo-90

Hieman kauempana oli havaittavissa kaksi suurta metallista tornia. Tornien etäisyys toisistaan oli useita satoja metrejä, mutta massiivisuudestaan johtuen ne erottuivat kauas. Jossain lähempänä rantaa hahmottui vielä yksi torni. Kaikkien terästornien huipulla oli neljän suuren taivasta kohti katsovan kanuunan rykelmä, joka ei ollut uhkaava pelkästään kokonsa takia. Kuten kaikki Nektannin luoma tai hänen toiveestaan luotu, se oli myös täynnä suuria teriä, joiden ainoa järkevä tarkoitus oli saada muuten hyvin askeettinen ulkomuoto näyttämään äärimmäisen tappavalta.
Nektann-ilmatorjuntatykki kiilsi auringonvalossa terineen. Hetken aikaa Guartsu havaitsi yksittäisen skakdin kiipeävän tornin tikkaita pitkin, kun pieni rykelmä muita seisoi tornin alla ja näytti karjuvan toisilleen.
Kun skakdi oli tornin huipulla, se katosi pieneen luukkuun. Valo syttyi ilmatorjuntatykin sisällä.

"Tuo", Manu sylki ulos. "Tuo kääntyy - meitä - kohti."
"Hah!" Guartsu huudahti parhaansa mukaan. "Tuo on hyökkääviä ilmalaivoja vastaan. Ei se edes käänny niin alas, että se voisi osua meihin!"
Jotain vihreää alkoi syttyä vähitellen jokaisen kanuunan sisällä. Guardian oli hiljaa kymmenen sekuntia.

"...toisaalta..." hän köhi, "...ei se tietenkään estä niitä yrittämästä..."

Skakdit olivat valmiina. Joku hyökkäysryhmästä oli ilmoittanut radiopuhelimitse, että vaarallinen kaksikko saapuisi luolastosta pian. Nyt Nektann-tykit olivat valmiina ampumaan Makutan ja petturi-Skakdin seulaksi. Ensimmäiset ammukset lähtivät liikkeelle salamannopeasti. Manun ajatukset pelasivat ainakin jotenkuten, ja hän tökkäsi kädellään vasemmalle sivulle, jolloin kaksikko heilahti oikealle. Ammus osui aivan heidän viereensä, mikä sai Manun lennähtämään ilmaan ja pyörähtämään 540 astetta. Siispä hän lensi selälleen maahan, ja Guartsu sai pysyttyä kyydissä pienen ilmalennon jälkeen. Tornit lähestyivät uhkaavasti. Pari ammusta lensi Guartsun pään yli. Hän katsoi Manun kasvoihin; tämä tuijotti nyt häneen kuluttaessaan selkäänsä maanpintaa vasten.
”Et pystyisi pientä suojakilpeä tekemään?” Guartsu uteli. Vastaukseksi Makuta loi jonkinlaisen pienen energiakentän sinisen Skakdin pään yläpuolelle. Juuri ajoissa torjumaan vihreän räjähdyksen, joka siihen ammuttiin. Ammus kimposi kilvestä suoraan maahan heidän allaan ja teki isonlaisen kraatterin. Seurauksena siitä Manun naamio täyttyi hiekalla ja heidän vauhtinsa hidastui.

He olivat nyt tornien välissä. Skakdit eivät yrittäneetkään enää tähdätä ilmatorjuntatykeillä heitä vaan ottivat esiin kiväärinsä. Luoteja sateli hiekkalautailevan Guartsun niskaan. Suojakilpi rätisi hetken ja katosi.
”Vältä kuolemista”, Manu sanoi. Guartsu horjahti luodin osuessa häntä ja yritti tukea toista jalkaansa maahan, joka vilisi heidän allaan. Niinpä Guardian osui pää edellä maahan ja kierähti Manun kanssa yhdeksi sekavaksi jalkojen ja käsien sotkuksi. Kasa jatkoi yhä matkaansa rinteitä pitkin. Pian se kuitenkin saapui ammusten saattelemana äkkijyrkkään pudotukseen.

Guardian putosi pehmeään kohtaan ja vieri hiekkasärkkää pitkin kalliota päin. Hän oli menettää tajunsa, mutta pään lyöminen kallioon auttoi virkistämään ajatukset. Ensi töikseen hän nousi huojuvasti seisomaan ja antoi rankasti ylen. Hetken kaottuaan paikoillaan hän päätti yrittää nousta uudestaan seisomaan. Maailma pyöri. Hän odotti jonkin aikaa maailman pysähtymistä. Viimein hän sai selvää ympäristöstään: hän oli kymmenisen metriä korkeassa kuilussa. Hetken hän hoiperteli ympäriinsä, mutta löysi sitten kohdan, johon oli pudonnut. Vähän matkan päässä siitä oli ruumiin muotoinen kuoppa. Guartsu katsoi kuoppaan. Siellä makasi kuopan reunojen muotoinen Nazorakin palasista koottu ruho kasvot alaspäin.
”Ei enää koskaan”, hiekan tukahduttama ääni sanoi. Guardian lysähti istumaan siihen paikkaan, jossa sattui olemaan – kovan, kivisen kohdan päälle. Se sattui. Sitten hän tajusi luodin, joka oli iskeytynyt hänet jalkaansa. Irvistäen hän tunsi jälleen kivun aallon. Tunto alkoi palata lihaksiin.

Manu punnersi itsensä vaivalloisesti ylös polvilleen. Sitten hän yritti ravistella hiekkaa pois.
”Skarrar”, hän sanoi lyhyesti. ”Hiekkaa naamion sisällä. Hiekkaa sisäelimissä. Hiekkaa pöksyissä. Elämä kohtelee kaltoin.”
Guartsu hymähti ja hieroi luodin osumakohtaa. Sitten hän vilkuili hieman ympärilleen. Hän ei ollut varma, oliko sittenkin ollut tajuttomana, sillä auringonlasku värjäsi kallion ja hiekan punertavaksi. Siis sen verran, mitä rotkoon valoa tuli. Katsoessaan ylös Guartsu näki valoa, joten hätää ei ollut. Kuilu oli melko matala suurimpiin, jopa sadan metrin syvyisiin kanjoneihin verrattuna.

Manu oli irrottanut naamionsa tyhjentääkseen sen hiekasta. Hänen vihreä antidermiksensä alkoi valua ulos. Hän tökki sitä sormellaan takaisin sisään. Sitten hän laittoi Kraahkaninsa takaisin paikoilleen.
”Pitäisikö meidän lähteä jonnekin?” hän kysyi huokaisten. Guardian nyökkäsi.
”Kumpaan suuntaan?” Makuta jatkoi.
”En tiedä. Suuntavaistoni petti tämän lautailun jäljiltä… Mutta koska aurinko laskee länteen, tuo on lähin suunta, jonne meidän kannattaa lähteä”, Guardian vastasi osoittaen suuntaa, jonne he pian lähtisivät. Kunhan vanha Vartija saisi luodin irti.

Paja

Painettuaan Matoranin Hunan toista silmänreikää ja asteltuaan portaat alas Kapura sytytti Pajan valot. Toisin kuin yleensä, Kapuran salahuoneessa ei näkynyt käytön merkkejä. Keskeneräiset aseet oli ripustettu huolellisesti seinälle, ja rautaromuvarasto oli täysi.

Kapura sille, että kenelläkään Pajan Matoraneista ei ollut mitään aavistusta siitä, mihin kaikki rautaromu hävisi. Eikä siitä, miksi Kapuran tilauslaatikko oli aina tyhjä, vaikka sinne sujautettiin tilauksia lähes joka päivä.

Mutta nyt ei ollut aika tilauksille.

Kapura varmisti vielä, että huoneessa ei ollut ketään muuta, joka oli kyllä turhaa, kun ottaa huomioon, että kukaan muu ei tiennyt huoneesta.

Tulen ja Painovoiman Toa katsahti takomispöydän alle ja painoi pientä nappia.

Seinästä pongahti esiin kassakaappia muistuttava esine, jossa oli kirjainnäppäimiä ja pieni ruutu. Kapura näpytteli salasanan, ja kassakaapin auetessa katsahti jälleen kalleimpaan aarteeseensa.

Kassakaappi oli täynnä naamioita. Eri värisiä. Eri muotoisia. Ja kaikilla naamiovoima, joita Kapuran tietojen mukaan oli olemassa vain muutamia. Naamioita peitti pölykerros.

Kapura mietti itsekseen, mitä naamiota käyttäisi reissulla saarelle. Lopulta hän päätyi tummansiniseen naamioon, jossa oli visiiri.

"Mielensuojauksen naamio", Kapura sanoi itsekseen. Hän ei ollut varma, miksi oli päätynyt tähän naamioon. Tuntui siltä, kuin jokin hänen päässään tietäisi vastauksen.

Kapura kosketti Kanohi Shania vetääkseen naamion irti.

He ̴ei͜vä̷t k͘o̢śk͏aa̕n̴ pala͝nnee͜t ͟jä̴rji͟ssääń.̵..̸ ́Luu͡ĺen̛, e͢t͝tä͝ sy͜väl̴lä͟ vi̧i͝d҉akossa ͞on ̕j̴ota̛in. Tun̶ne͟lm͞a̶ ̷on͟ jo vä̵hä͡n ̀aik̛aa̴ ̨ol̨l͡u͡t͡ ̸k͘ir̢eä͠.̡ H͟e̛ ͡kai̢ ͡s͏uu͞nn̛itt̀e͢l҉e̷vat҉ u̵utta h͏y̢ökkä́y͡st͠ä͠. ͜E̢de̴s͡ ͠To͡at ̧ei͡v̀ä̛t nukkưneet͢ ͡v̢iim̢e ̡yö̡n̵ą̈.̧͠Ùl̕koa ͟k҉uu͘l͢u̸u ͜ään͢

Kapura hikoili.

Hän huomasi makaavansa Pajan lattialla.

Bio Klaanin Linnoitus, Samen toimisto

Monien tuntien ja kauheiden tapahtumien jälkeen, Moderaattori Same viimein pääsi istahtamaan työpöytänsä ääreen ilman valitusta.
Hän huokaisi väsymyksestä ja lupasi itselleen ettei koskaan olisi mukana missään samankaltaisessa ilman pistoolejaan, veitsiään ja kunnon savuketta.
Suuri paperisota oli käynnissä Selakhilaani Moderaattorin edessä, jonka hyökkäyskomentajana toimi hän.
Taistelu oli pitkä ja raivokas, eikä loppua näkynyt. Same merkitsi ja allekirjoitti useita asiapapereita ja raportteja väsymättömästi.
Musteen haju täytti Moderaattorin sieraimet ja papereita oli kaikkialla hänen ympärillään.
Sotaveteraani piteli kynää tiukasti kädessään. Sota vaati uhreja.

"Moderaattori Same, teille on vieraita", Matoralainen sihteeri astui sisään ovesta ja ilmoitti Selakhilaanille.

Tuli taantui.

"Kutsu heidät sisään", Samen käheä ääni kuului.
Viisi Toaa saapui heti toimiston sisälle. Same tunnisti heti ketkä Toat olivat kyseessä.

"Palasimme tehtävästämme", punainen, Hauta kantava tiimin johtaja ilmoitti.
"Palasittepa aika myöhään, Takama ja Angorangerit", Same huomautti työpöytänsä takaa ja nousi seisomaan Toien edessä.
"Niin noh, meillä oli hieman erimielisyyksiä... Ja, noh...", Takama vastasi hieman vaivautuneena.
"Tehtävä epäonnistui", Bokrujuh sanoi hyvin suorasti mutta syyllisyyden tuntuisena.
"Saimme pelastettua suurimman osan kylän asukkaista, mutta pahoin pelkäämme ettei kylästä itse ole enää mitään jäljellä", Maan Toa Kowambra lisäsi.

Same hieroi kasvojaan.
"Kolmas kerta. Miten se voi olla mahdollista?", Same puhutteli masentavasti.
"No jos tiimi olisi kuunnellut minua, tätä ei olisi käynyt. Jos minä sanon, niin kunnia oli-", Painovoiman Toa Pohak sanoi kerskuilevasti, mutta lopetti Bokrujuhin iskiessään tätä olkapäällään.

"Sori", Takama pyysi alakuloisena.
"Pelkkä anteeksi ei tuo sitä kylää takaisin", Same vastasi hyvin ankarasti.
"Ilman sopivaa teemaa ryhmällemme emme pysty taistelemaan yhtä hyvin kuin ennen", tulen Toa selitti.
"Ja kuten on kerran sanottu: “Yhdessä seisomme, jakautuneena me putoamme”", Kowambra lisäsi Takaman perään, "Meidän Yhtenäisyytemme ei pysy kasassa jos emme pysty päättämään yhteisesti teemaa jota käyttäisimme tai saada uutta".

"Niinkö?", Moderaattori sanoi yhtä käheästi, "Jos näin asiat ovat, joudun valitettavasti erottamaan teidät viroistanne kunnes keksitte uuden teeman".
"Selvä, ymmärsimme...", tulen Toa vastasi elottomasti ja hiipui pois Toa-tiiminsä kanssa, "hyvää päivänjatkoa teille".

Moderaattori istui takaisin tuolilleen ja keskittyi paperitöihinsä.
Sotatantere oli yhtä kaaottinen kuin se oli, eikä varmaa voittoa ollut odotettavissa. Mutta ennen kuin Moderaattori valmistautui taisteluasemiin, hän muisti jotain.
Nopeasti hän kaappasi pöydän lokerostaan pienen kommunikaattorin ja puhui.

"Tietotornin Pojat ja Tytöt, kuuluuko?"

"Kyllä kuuluu, päällikkö-Same!"

"Hienoa, minulla olisi tehtävä. Etsikää kaikki Vihreänmustan Adminimme Veljeskunnan opetuksista, tyylistä ja sen sisäisestä taistelulajeista. Lähettäkää tiedot Toa Cendai Angorangereille."

"Selvä, päällikkö-Same!"

Same sulki kommunikaattorin ja palasi takaisin sotatantereelle.

"Taistelukentällä, kekseliäisyys on yhtä tärkeä kuin aseen luoti."


Merellä



Auringot alkoivat laskea ja päivä alkoi hämärtyä pikkuhiljaa. Taivaan kirkkaan sininen väri vaihtui oranssin väri-spektrumin dominoimaksi värimaailmaksi. Veitsivalas veti yhä väsymättä venettä, joten alus jatkoi yhä matkaansa Zakaziin päin.

Aluksen matkustajat eivät puhuneet toisilleen, he pysyivät hiljaa koko matkan aikana.
Jos Domek ei kääntänyt katsettaan veneen takaosaan päin, hän olisi kokonaan unohtanut Matoralaisen olemassaolon.
Valon Toa tunsi oloaan hieman vaivautuneeksi, joten hän päätti keksiä keskusteluaiheen.

”Joten siis, mitä sinä teet työksesi?” Valon Toa päätti kysyä. Kesti hetken ennen kuin Pegghu vastasi Toan kysymykseen.
”Olen kaupungin vartija”, hän vastasi innottomasti, ”Parisen vuotta olen tehnyt samaa työtä jo”.

”Ahaa”, Domek teeskenteli kiinnostunutta mutta ei enää keksinyt mitä sanoisi seuraavaksi.

Hetken hiljaisuus.

”... Olitko paikalla silloin...” Pegghu kysyi, ”silloin kun ”ne” hyökkäsivät?”
Domekin ilme muuttui paljon vakavemmaksi.

”Kyllä, kyllä olin.”

”Mitä sinä teit?” Pegghu jatkoi.

”Miten niin?”

Pegghu ei sanonut mitään.

”Taistelin niitä Olentoja vastaan”, Domek päätti vastata.

”Feterra”

”Mitä?”

”Avhrak Feterra”, Pegghu toisti, ”niiden nimi on Avhrak Feterra”.

”Mistä tämän sait tietää?” Domek kohotti yhden silmäkulmastaan kiinnostuksesta.

”Ne tappoivat hyvän ystäväni”, Pegghu sanoi piittaamatta kysymyksestä.

”... Olen pahoillani”, Domek vastasi kuten kaikkien oli aina tapana vastata, mutta suurimmaksi osaksi siksi koska hän ei tiennyt mikä muu olisi kelvannut vastauksesi.
”Ei tarvitse”, Pegghun ääni hiljeni entisestään, ”se oli minun syytäni. Minun ei olisi pitänyt...”
Matoralainen hiljeni eikä jatkanut.
Toa yritti keksiä jotain mikä voisi lohduttaa matkustajaansa.
”Kuule”, hän aloitti, ”mitä ikinä tapahtuikaan epäilen, että se on sinun syytäsi”.
Pegghu ei vastannut.
Domek päätti lopettaa yrityksensä, koska pelkäsi vain pahentavan tilannetta.

Auringot laskivat horisontissa.

Päivä oli päättymässä. Taivaan kirkkaat oranssit ja punaiset muuttuivat hienovaraisesti ja huomaamattomasti illan tummaksi siniseksi. Kuu valaisi pilvien seassa sinistä merta, joka kimalsi valon alla kuin jalokiviä.
Valon Toa katseli tätä maisemaa ja huokaisi syvään. Hän pysäytti veneen ja antoi veitsivalaan levätä. Aluksen vetäminen on uuvuttanut sitä.

”Hei, onko meillä valokiviä?” Pegghu viimein sanoi jotain ja nousi seisomaan, ”olisi aika sytyttää ne”.
Tietyillä, uskovaisimmilla Matoralaisilla oli tapana aina sytyttää vähintään yhden valokiven iltaisin. Valokivet on sanottu olevan osa Suurta Henkeä ja suojaisi omistajiaan Raheilta ja Makutan katseelta.
Useimmiten tämä on vedenpitävä, mutta useimmat kaupungeissa asuvat Matoralaiset eivät ole yhtä uskovaisia ja eivätkä sytytä valokiviä öisin.
Siksipä Domek yllättyi hieman, että Pegghun kaltainen kaupunkilainen ehdottaisi tätä.

”Kyllä, se on tuon arkun sisällä”, Valon Toa osoitti toista arkkua, joka oli veneen keskiosassa.
Ta-Matoralainen avasi arkun ja näki heti ensimmäiseksi lierihatun muiden tavaroiden päällä.

”Onko tämä hattu sinun?” hän kysyi ottaen valokiven hatun alta ja laittoi sen pieneen jalustaan.
”Kai se teknisesti on”, Toa vastasi lakonisesti.


”Mutta en tiedä, ansaitsenko sitä”.

Destral, vuosituhansia sitten

Itrozin tummanpuhuva hahmo asteli pimeää käytävää kirkkaasti valaistuun laboratorioon. Makuta oli mustaan ja valkeaan haarniskoitunut ja hän kantoi kanohinaan Matatua, telekinesian naamiota.

Makuta loi yleiskatseen huoneeseen. Keskellä olevalla pöydällä makasi köytetty valkoinen Toa. Suoraan leikkauspöydän yllä oli tehokas lamppu ja sivupöydät olivat täynnä erilaista tavaraa.

Makuta Mutran tuli huoneen varjoista esiin kantaen suurta lasisäiliötä. Hän laski sen sille osoitettuun paikkaan mustalle pöydälle ja heitti toisesta kädestään joukon kapeita letkuja samaiselle pöytätasolle.

Toa nimeltään Glatorianking oli ryöstetty Artakhalta. Se oli ollut saaren hallitsijan koe luoda Toa, ja se oli onnistunut. Niinpä Makuta Kojol oli joukkoineen kaapannut Toan ja nyt Valon Toaa oli tarkoitus käyttä eräässä mielenkiintoisessa kokeessa.

Kojol oli kuollut hieman myöhemmin Xialla hämärissä olosuhteissa. Hänen antidermiksestään oli kuitenkin saatu talteen pieni osa, ja Mutran oli avannut sen rakenteen. Hän oli kyennyt kloonaamaan yksittäisiä Antidermis-hiukkasia ja vuosien työn jälkeen hänellä oli niitä säiliöllinen.

Nyt hän ja mieleen erikoistunut Itroz olivat testaamassa mitä tapahtuisi, jos Antidermis siirrettäisiin Toan veren tilalle.

Mutran kytki antidermistankista useamman letkun kiinni Gekon olkapääsä olevaan haavan. Itroz teki saman toiselle puolelle, johtaen valtimoista pulppuavan veren toiseen tankkiin.
Antidermis valui sisään ja veri ulos. Tilanne olisi ollut äärimmäisen kivulias jos koekappale olisi olut elossa. Toiset kutsuvat tätä kidutuksesi tai ihmiskokeiksi, makutat kutsuvat tätä... tieteeksi.

Se oli PAHA GK.

Hautasaari

Valkoinen miekka lensi ilman halki. Matoro nappasi sen nopeasti ja huitaisi taaksepäin, iskien Tharkonia kylkeen. Ilman Toa karjaisi ja otti askeleita taaksepäin, vain saadakseen haavoittuneen Jään Toan potkun polvilumpionsa kohdalle. Tharkon horjui maahan ja Matoro heitti miekan takaisin Ämkoolle, joka taisteli Herkaa ja Atyaa vastaan.

Vihermusta ninja-Toa suoritti nopean iskusarjan joka selätti Atyan nopeudessa. Pian tämän jälkeen hän löi varjoenergialla höystetyn iskun Herkaa päin ja vippasi aseen taas Jään Toalle.



Matoro sai kopin ja iski taas noussutta Tharkonia. Hän liikkui nopeasti taaksepäin lyöden Ilman Toan keihään varren poikki. Tharkon aloitti iskusarjan, joka pysähtyi aaltoon kylmyyttä. Jään Toa heitti aseen taas Ämkoolle, joka tyrmäsi sillä hyökkäävän Herkan. Ilman Toa hyppäsi ilmaan potkaisten zombia kasvoihin, ponnisti ja potkaisi ilmasta Tharkonia. Miekka lensi taas Matorolle, joka iski takaa tulevaa Atyaa. Toa syöksyi matalaksi tulisen aallon lentäessä hänen ylitsensä. Miekka lensi taas ja Mäksä syöksyi Tharkonia kohti huitoen tämän iskusarjalla kauemmas. Neljäs isku osui pahasti Tharkonin aseen lappeeseen, joka sai aseen suistumaan vihreistä käsistä. Se lensi mereen.
Energiakäsi heitti meikan taaksepäin jossa Matoro nappasi sen, torjuen Herkan voimakkaan koukun iskun. Tulen Toan toinen lyönti kuitenkin osui Toaa jalkaan saaden hänet kaatumaan.

Miekka vaihtoi taas omistajaa ja Matoro nousi ylös kuperkeikalla potkaisten Herkaa alhaalta. Mäksällä oleva energiaterä iskeytyi silloin Herkan sydänkiven läpi syvälle punaisen zombin rintaan.

Hetken voitonriemu heräsi Ilman Toassa, mutta silloin Herka yksinkertaisesti repi itseään lähemmäs työntäen miekkaa syvemmälle itseensä. Hänen tavoitteli kynnellä Ilman Toaa, joka oli repinyt miekan ja heitti sen Herkan yli. Matoro nappasi aseen ja sivalsi nopeasti Tulen Toan ranteen poikki asekädestä. Herka ei edes ehtinyt tajuta mitä tapahtui, kun varjokäsi tarttui häntä olkapäästä ja jännitti voimansa. Punainen keho pyörähti ilmassa judoheiton voimasta ja iskeytyi kasvot edellä kivikkoon. Jään Toan potku naamioon sai sen särkymään ja leviämään kivikkoon. Paljon kärsineet kasvot tuijottivat tyhjinä sen alta.

Matoro jatkoi vielä liikesarjaansa ja heitti miekan takavasemmalle. Mäksä kohotti punaisen varjokätensä napatakseen aseen.
Käsi katosi.
"..."
"..."

Valkoinen miekka osui maahan ja pyöri kohti kallion reunaa. Se jäi tasapainoilemaan meren ja kallion välille.
"..."
"..."

Sitten se putosi mereen.
"..."
"..."

"Käsi vähän... pätkii", Mäksä selitti.
"Ongelma", Matoro ilmoitti.

Herkan eloton ruumis makasi verisenä naamionsirpaleiden keskellä. Tharkon tuli yhdestä reunasta ja Atya toisesta. Atya oli ainut kenellä oli ase, eikä se ollut mikä tahansa ase.

Tilanne oli neljä Toaa ja yksi miekka.

Hautasaari



Ämkoo yritti parhaansa mukaan arvioida tilannetta. Herka oli viimein poissa pelistä, mutta niin oli myös Matoron miekka. Sama päti toki myös Tharkonin hetki sitten hajonneeseen salkoaseeseen, mutta vastustajilla oli siitä huolimatta ylivoima aseistuksen suhteen. Alku, toinen Ämkoon tunteman maailman voimakkaimmista miekoista, lähestyi klaanilaiskaksikkoa uhkaavasti.

Vaikka Toa Tharkon olikin aseeton, ei vihreänsekainen kostaja aikonut jättäytyä pois taistelusta. Tharkon kohotti kättään ja pian Ämkoota kohti suunnattu tuulenpuuska lähti matkaan.

Ämkoo huomasi tämän, väisti ja lähti juoksuun. Toa väisti täpärästi Atyan miekaniskun, kierähti maata pitkin lähemmäs Tharkonia ja onnistui noustessaan potkaisemaan tätä rintakehään. Tharkon kaatui maahan, ja Ämkoo hyppäsin tämän päälle tarttuen Toaa kurkusta.

Matoro jäi kaksin kuolleen veden Toan kanssa. Atya syöksyi aseettoman Matoron kimppuun, huitaisi kerran miekallaan ja hyppäsi sitten ilmaan. Uusi isku tähtäytyi jään Toaa kohti yläilmoista käsin, mutta Matoro oli valmiina. Jään Toan mustavalkoisista käsistä sinkoutui elementtisäde, joka osuessaan kohmetti Atyan kädet kiinni toisiinsa. Atyan isku keskeytyi, ja kuollut Toa kompuroikin pian maassa yrittäen saada kätensä vapaiksi. Matoro tarttui kiinni Toan aseeseen ja kiskoi ikimiekan haltuunsa.

Samaan aikaan Ämkoo lensi ilmaan Tharkonin raivokkaan elementti-iskun voimasta. Ämkoo nousi nopeasti pystyyn, vilkaisi voitonriemuisena Matoron suuntaan ja virnisti. Ämkoon riemu kuitenkin loppui lyhyeen Atyan noustessa pystyyn ja tarttuessa vihermustaa Toaa kiinni ranteesta. Atya yritti pyöräyttää Ämkoon alas jyrkänteeltä, mutta Matoron väliintulo keskeytti yrityksen.

Matoro ei ollut koskaan käyttänyt tällaista miekkaa. Terä tuntui suorastaan yliluonnollisen kevyeltä. Jään Toa huomasi myös, kuinka miekan terä upposi syvälle rannan ikivanhaan kivikkoon Atyan väistäessä kokeiluluontoisen iskun viime hetkellä. Veden Toa loikkasi Tharkonin viereen. Sitten viholliskaksikko lähti yhteistuumin matkaan.

Alku vaihtoi vaivihkaa omistajaa. Ämkoo vasen käsi pyörähti, nosti miekan salamannopeasti ilmaan ja tähtäsi lyöntinsä Tharkonia kohti. Toinen Toa väisti, hyppäsi Ämkoon ohi ja tähtäsi harkitun potkun tämän kylkeen. Matoro tarttui kuitenkin kiinni Tharkonin jalasta ja heitti Toan kauemmas.

Atya syöksyi puolestaan Ämkoon kimppuun. Toista elävämpi ei kuitenkaan torjunut hyökkäystä miekalla. Varjokäsi aktivoitui juuri oikealla hetkellä, ja voimakas energianyrkin lyönti heitti Atyan Tharkonin vierelle. Ämkoo tarttui miekasta kaksin käsin ja lähti huutaen juoksuun.

Alku kohosi jälleen ilmaan Ämkoon iskiessä kuolettavan piston Tharkonia kohti. Ämkoon yllätykseksi iskua ei kuitenkaan ottanut vastaan Tharkon, vaan Atya. Maassa makaava ilman Toa virnuili ja heitti Ämkoon kauemmas voimakkaalla puhurilla. Katana irtosi Ämkoon otteesta ja Tharkon tarttui siihen nauraen samalla voitonriemuaan.

Ensimmäisenä Tharkonin lyöntien kohteeksi joutui Matoro. Yksi pitkistä viilloista sohaisi jään Toan rintapanssaria, mutta Toa onnistui kuitenkin pysymään ehjänä. Matoro perääntyi kumppaninsa vierelle.

"Jos hoitelemme tuon vihreän, sininenkin pysähtyy, vai?"
"Kyllä, mutta se onkin helpommin sanottu kui-"

Valtava pyörremyrsky aktivoitui aivan klaanilaisten jalkojen alla. Kaksikko lennähti korkeassa kaaressa jyrkänteen reunamalle. Samalla Tharkon lähti raivoisan taistelutahtonsa vallassa juoksemaan klaanilaisia kohti.

Matoro valmistautui syöksemään jäätä hyökkääjää kohti, mutta Ämkoon käsimerkki pysäytti jään Toan aikeet. Ämkoo astui Matoron eteen, käänsi katseensa kohti juoksevaa tharkonia kohti ja sammutti varjokätensä.

Tharkon ei tiennyt mitä Ämkoo aikoi, muttei myöskään välittänyt. Puhdas viha ajoi ilman Toaa eteenpäin tämän syöksyessä karjuen entistä tiimitoveriaan kohti. Tharkon kohotti katanan kohti taivaita ja löi.

Silloin tapahtui jotain odottamatonta. Myrkyllinen heittoase lensi ilmojen poikki ja osui tarkasti miekkansa juuri kohottaneen ilman Toan kaulaan. Tharkon kakoi henkeä ja horjahti maata kohden. Ratkaisevalla hetkellä taistelun temmellykseen palannut matoran Enki huokaisi helpotuksesta.

Alun tarunhohtoinen terä lähestyi yhä Ämkoon kehoa. Makutavoimien sallimien refleksien turvin käänsi Ämkoo hieman vartaloaan, ja sytytti sitten varjokätensä. Sihisevästä energiasta koostuva punainen koura tarttui juuri oikeaan aikaan Tharkonin miekkaa piteleviin nyrkkeihin.

Matoro ei osannut hahmottaa seuraavaa liikesarjaa. Tharkonin käsiin tarttumisen jälkeen Ämkoo astui lähemmäs vihollistaan, väänsi tämän käsiä ja siirtyi samalla vaivihkaa Toan taakse. Tharkon karjui kaatuessaan maahan, ja miekka siirtyi Ämkoolle.

"Terveisiä Bakmeilta", Ämkoo tuhahti ja sivalsi.



Valtava haava Tharkonin selässä sai Toan huutamaan tuskasta. Kuolevan soturin tumma veri purskahti esiin ja valui maahan tämän pakottautuessa istumaan. Atya ei enää liikkunut, vaan seisoi aavemaisesti paikallaan.

"Haluatko tietää mitä ajattelin taisteltuani Atyaa vastaan?" Ämkoo aloitti ja heilautti miekkaa kerran ilmassa. Tharkon ei vastannut.
"Atya eli oman oikeudentajunsa kautta. Atyan kuoleman jälkeen tein kaikkeni viedäkseni sitä samaa oikeutta eteenpäin."
"Sinä...", Tharkon aloitti, muttei tiennyt mitä sanoa.
"Tiedän vajonneeni alas", jatkoi Ämkoo. "Mutta kun sinä hylkäsit Atyan opit ja lähdit kostamaan, vajosit vähintäänkin yhtä alas kuin minä."

Tharkon yskäisi verta. Sitten Toa kohotti vapisevaa kättään ja viittoi Ämkoota tulemaan lähemmäs.

"Anna se miekka tänne."

Matoron ja Enkin yllätykseksi Ämkoo suostui. Vihermusta Toa pudotti miekan Tharkonin eteen ja otti hieman etäisyyttä. Matoro ja Enki yllättyivät entisestään huomatessaan, että Tharkon ei selvästikään aikonut hyökätä.

Kuului huuto miekan upotessa sulavasti Tharkonin vatsaan. Toa kiskaisi miekkaa hieman ylemmäs, sitten vasemmalle ja repäisi sen lopulta irti kuolevasta ruumiistaan. Veri suihkusi. Sitten oli aivan hiljaista.

Ämkoo harppoi ottamaan Atyan kaatuvan ruumiin vastaan. Ämkoo kohotti Atyan päätä varjokädellään, nosti kuolleen johtajansa ruumiin syliinsä ja lähti sanaakaan sanomatta kantamaan tätä pois. Matoro oli lähdössä kumppaninsa perään, mutta Enki neuvoi tätä odottamaan.

Zakaz, kymmenmetrinen kuilu

Guardian ja Manu olivat ehtineet kulkea rotkon pohjaa myöten ehkä noin minuutin, kun Manu alkoi valittaa:
”Aaaaargh! Minä vuodan!”
Ja niin hän totta tosiaan teki. Makutan ruumis oli kulunut melkein puhki ja täynnä reikiä. Guardian katsoi ympärilleen. Hän etsi muutamia pieniä kiviä ja tukki niillä Makutan reikiä.
”Tämän siitä saa, kun yrittää puhdistaa itsensä hiekasta…” Manu mutisi. Guartsu hymähti. Sitten he lähtivät jatkamaan vaivalloista matkaa.
Hetken taivalluksen jälkeen kaksikon eteen ilmestyi rotkon seinämä. Valtava ja jyrkkä kallioseinämä seisoi edessä esteenä, jonka voisi vain ylittää. Vuosituhansien eroosio oli kuluttanut seinämää niin tasaiseksi, että sen pinnassa ei erottunut paljonkaan ulkonemia jalansijoiksi. Ilman oikeita varusteita seinämän kiipeäminen osoittautuisi suoranaiseksi mahdottomuudeksi.

Tai mahdotonta se ainakin olisi ollut, jos Guardianilla ja Makuta Nuilla ei olisi ollut omia keinojansa. Skakdin terävät kynnet tarttuivat kallion pintaan kevyesti, kun taas makutan Nazorak-kämmenissä ja jaloissa oli miljoonittain seinillä kiipeilyyn soveltuvia huomaamattoman pieniä piikkejä. Seinämän jyrkkyys kuitenkin varmisti, että kaksikon kiipeäminen ei ollut aivan helppoa. Etenkin Manu huomasi joutuvansa ottamaan etenemisen äärimmäisen varovaisesti, sillä hänen sisällään epätoivoisesti roikkuva antidermis oli jatkuvassa vaarassa syöksyä ulos ja kadota kanjonissa puhaltavaan tuuleen. Makutan ilme oli jännittynyt.

Monien tuskallisten minuuttien kiipeilyn jälkeen Guardian sai vihdoin otteen kuilun korkeimmasta kohdasta ja veti itsensä vaivalloisesti huohottaen ylös. Manu seurasi pian perässä. Guardian ojensi makutalle oman kätensä ja auttoi hänet kielekkeelle. Väsynyt vartija istahti maahan lepäämään.
"Sinähän olet kevyt kuin mikä", Guardian sanoi virnistäen. "Kai se on kaasumaisen olemuksen hyviä puolia."
Aivan yhtä väsynyt makuta ei näyttänyt vastaavan. Hän tuijotti jonnekin Guardianin selän taakse ja nosti vähitellen sormensa osoittamaan samaan suuntaan.
Guardian näytti hämmentyneeltä. Hän ymmärsi Manun pointin vasta kun kuuli revolverin iskuvasaran napsahtavan aivan selkänsä takana.
"Älkää liikkuko senttiäkään, jos teitä ei erikseen käsketä."

Guardianin ilme vääntyi ärtyneeksi. Hän tuijotti kiipeilystä rakontäyteistä kämmenpohjaansa ja kuiskasi jotain hampaidensa välistä.
"Tyhmä. Tyhmä, tyhmä, tyhmä."
"Aivan oikein", palkkasoturien johtajan voitokas ääni sanoi. "Olimme ampua teitä jo kun kiipesitte. Mutta kun yrititte niiiiin kovasti."
Jossain takaa räjähti voimakas skakdimainen naurunremakka. Ei kestänyt sekuntiakaan ennen kuin joku tarttui kiinni Guardianin harjasta ja veti hänet maahan selälleen. Kaaduttuaan sininen skakdi löysi zamor-revolverin piipun juuri ainoan silmänsä edestä. Hän päätti pysyä hiljaa ja liikkumatta.
Joku skakdeista käveli Manun taakse ja potkaisi tämän voimalla maahan, jolloin Makutan päälaki kolahti väkivaltaisesti tiheään hiekkaan. Manu nousi hieman maasta ja piteli päästään kiinni molemmin käsin, pitäen silmänsä kiinni. Palkkasoturit nauroivat lisää ja yksi heistä potkaisi Manua kylkeen.

"Tuossako on päitä räjäyttelevä korttihuijarimme?" yksi skakdi kysyi hihittäen. "Tämänkö otuksen pitäisi hallita kaikkia mahdollisia pimeyden voimia?"
Skakdit nauroivat lisää.

Guardian avasi suunsa hitaasti.
"Saanen kysyä, miksi elämme vielä", hän kysyi luonnottoman rumalta ja mulkosilmäiseltä palkkasoturijohtajalta. Tämä naurahti vastaukseksi.
"Kenraali Nektannin mukaan tuosta makutasta saa hyvät rahat elävänä", punainen mulkosilmä vastasi. "Sinut hän taas haluaa tapetuksi. Mieluiten mahdollisimman perusteellisesti."
Joku palkkasotureista naurahti psykoottisesti kauempana. Guardian kuuli samasta suunnasta jonkinlaisen teräaseen teroittamisen ääniä.
Guardian nosti päätään varovaisesti ja vilkaisi Manua. Tämä piteli edelleen päästään kiinni. Joko Makuta Nuin päänsärky oli noussut legendaariselle tasolle tai sitten tämä oli keksinyt jotain.
Guartsu päätti yrittää pelata aikaa.

"Mmm-m", hän äännähti. "Miten ajattelitte tappaa minut?"
Palkkasoturien johtajan ääni muuttui pohdiskelevaksi. "Se onkin erittäin hyvä kysymys! Sinut voi kuitenkin tappaa vain kerran, joten siihen pitää panostaa!"
"Pistetään 'Sätky' sen kimppuun!" jonkun skakdin kumea ääni huudahti. Tätä seurasi uusi psykoottinen naurahdus, joka tuli ilmeisesti 'Sätkyn' suusta.

"Ei, ei!" joku huusi. "Miksi Sätkyn pitäisi saada kaikki hupi? Minusta voisimme sitoa tuon silmäpuolen jokaisesta raajasta eri lehmään ja pelotella ne eri suuntiin!"
Tämä ehdotus sai skakdeissa aikaan useita naurahduksia. Joku taputti. Pian palkkasoturit sylkivät terävien ja harvalukuisten hampaidensa välistä useita uusia ehdotuksia, joista jokainen oli toistaan sadistisempi. Ehdotukset huipentuivat siihen, kun jonkun ehdotuksesta skakdit yhdessä suostuivat käyttämään lähimpänä olevaa ilmatorjunta-Nektannia Guardianin räjäyttämiseen. Muutama skakdi lähti kävelemään kohti tätä tykkitornia. Se vaatisi käynnistämistä ja lämmittämistä ennen kuin toimisi täysin.
"Hehe, pojat innostuvat aina niin kovaa", palkkasoturien johtaja sanoi. "Pääsevät harvoin tappamaan sinunkaltaistasi julkimoa."
Punainen skakdi osoitti Makuta Nuin suuntaan ja tirskui vaimeasti. "Tuo Makuta taas on siitä hyvä, että se ei kuole. Voimme tappaa sen uudestaan!"
Viimeinen sana sai loput palkkasoturit riemastumaan. He toistelivat sitä huutaen. Palkkatappajien lapsekas suhtautuminen sadistiseen tappamiseen ei miellyttänyt kumpaakaan klaanilaisista.

"...ai niin", palkkasoturijohtaja sanoi kyykistyen alas ja tuijottaen Guartsua silmiin, mutta tähdäten tätä yhä aseellaan. "Tiedän, että suunnittelet jotain. Sinulla on sellainen maine. Ymmärrä nyt kuitenkin, vartija, että meillä on tällä kertaa mukana kaksikymmentä miestä, viisi verenhimoista Muakaa, kaksi räkäisymatkan päässä olevaa ilmatorjuntatykkiä, viisi raketinheitintä ja yksi kävelevä tankki. Onko sinun kenraalillasi enää...yhtään mitään?"

Guardian siirsi vähitellen katseensa punaisen skakdin Zamor-revolverista tämän kasvoihin. Hän piti ilmeensä vakavana ja avasi suunsa.
"Tiedätkö mitä. Sinä olet dorka."
Palkkasoturijohtajan hymy hyytyi. Tieto siitä, että Nektann-tornit olisivat pian toimintakunnossa riitti ainoaksi syyksi sille, että hän ei ampunut Guardiania vielä.
Seuraavaksi Guardian teki jotain selviytymisensä kannalta erittäin epäloogista. Hän jatkoi.

"Sinä olet Dorkahk Dorkalax Dorkimus Dorkastein. Dorka-Korosta. Ja niin on veljesikin."
Punainen skakdi muuttui entistä punaisemmaksi. Sen ote revolveristaan kiristyi.
"Ja tiedätkö miksi?" Guardian kysyi. Hän nosti varovaisesti kättään ja osoitti yhdellä teräväkyntisellä sormellaan Makuta Nuita, joka piteli edelleen kiinni päälaestaan päänsärkyisen näköisenä.
"Sinä tiedät aivan hyvin, että tuo makuta on voinut lähettää telepaattista viestiä jo minuuttien ajan. Ja jos jotain tiedän telepatiasta, se on saattanut mennä jo oikeaan osoitteeseen."
Punainen skakdi paljasti hampaansa vihaisen näköisenä. Hän katsoi Makuta Nuita avasi suunsa huutaakseen.
"PYSÄYTTÄKÄÄ SE!"
Makutaa lähimpinä seisovat palkkasoturit hyökkäsivät johtajansa käskystä makutan kimppuun. Ensimmäinen potkaisi tätä päähän, mikä sai Manun pyörähtämään kivuliaasti ympäri. Skakdit jatkoivat makutan potkimista estääkseen tämän keskittymisen parhaansa mukaan. Lisäksi ne pitivät sitä äärimmäisen tyydyttävänä.
Punainen johtajaskakdi kääntyi takaisin kohti Guartsua ja potkaisi tätä raivokkaasti päähän.

"Ihan turhaan se sitä lähetteli!" skakdi karjui. "Ensinnäkin, kukaan ei ole lähistöllä kuulemassa! Toiseksi, tuo skarrararin makuta ei voi kutsua ketä tahansa. Sillä pitäisi olla joku aiemmin luotu mielilinkki! Kolmanneksi, kukaan ei ole kuulemassa!"
Guardian piteli päätään. Hänen näkönsä oli lievästi sumentunut äskeisen iskun jälkeen, mutta se alkoi vähitellen palautua.
"Hmm", hän äännähti hymyillen provosoivasti. "Jos ongelmia ei pitäisi olla, miksiköhän olet sitten noin vihainen?"
Tämä sai skakdi-johtajan kiroilemaan ja potkaisemaan Guardianin päätä uudelleen. Sitten punainen hahmo nousi täyteen mittaansa ja puhui yhdelle alaisistaan.
"Kauanko sen kirotun tornin aktivoimisessa menee vielä?"
"Joitakin minuutteja, herra."
"En jaksa odottaa. Päästetään Sätky asialle."

Kimeä ja psykoottinen nauru toistui jälleen jostain kauempaa. Sätky oli iloinen.

[spoiler=Herp Derp.]Manu kirjoitti taas osan tästä.[/spoiler]

Hautasaari

Enki ja Matoro odottelivat kärsivällisesti jyrkänteellä. Takana aukeni keskipäivän auringon valaisema meri.

Kivikkoisella tasanteella makasi kaksi elotonta ruumista. Taistelu oli yksi erikoisimpia mitä Matoro oli koskaan nähnyt, ja ajattelikin kysellä asioita Ämkoolta matkalla. Kaksi Toaa, jotka kostonhimo oli ajanut vain sankarin raunioiksi. Matoro mietti mikä oli johtanut noin selvään vihaan. Ja mikä voisi johtaa siihen, että Toa tekee itsemurhan.

Ämkoo käveli mäeltä, miekka vyöllään. Admin oli muuttunut paljon Matoron viimenäkemästä; entinen sankari oli poissa. Varjokäsi samalla puistatti että kiinnosti.

"No? Lähdemmekö?" Matoro kysyi.
Ämkoo nyökkäsi.
"Heitetään nämä ruumiit mereen ulapalla. Raahataan veneelle nyt", Mäksä sanoi ja nappasi kiinni Herkan olkapäistä. Tulen Toan ruumis oli runneltu ja näytti kuin se olisi ollut kuolleena kauan. Epäkuoleman naamio ei anna elämää. Se vain pakottaa elämään.

Matoro tarttui kiinni Tharkonin ruumiista. Häntä iljetti kanniskella ruumiita, mutta samalla hän kunnioitti Tharkonia. Tharkon oli ollut periksiantamaton siinä mitä oli yrittänyt tehdä, ja kärsinyt lopulta kuoleman oman käden kautta.

Vaivalloisen kymmenenminuuttisen kuluttua kolmikko oli alhaalla lahden rannalla vihreän moottoriveneen luona. Toa-kaksikko heitti ruumiit veneen takaosaan Enkin tutkiessa ohjaussysteemiä. Moottori pärähti käyntiin onnistuneesti ja pian laite oli lahdella.

"Hei, ajetaan sille kalliolle. Sukeltelen miekkani", Matoro muisti istuessaan ahtaasti paatin takaosassa Veljeskuntalaisten istuessa edessä.
Vanha vihreä moottorivene ajeli hetken rannanmyöteisesti. Kallio oli miltei pystysuora ja alhaalla oli paljon kiviä ja kareja. Jään Toa hyppäsi kannelta veteen, irvistäen ensin kylmän veden osuessa hänen selän haavaansa.

Matoro tähysteli silmillään kivien välejä ja soraista pohjaa. Kolmannella sukelluskerralal hän huomasi aseen kiilautuneen kahden kiven väliin lähelle pintaa. Toa nappasi sen ja kiipesi veneeseen.

Kauempana merellä kaksi ruumista heitettiin mereen.

"Ämkoo. Haluatko ehkä selittää...", Matoro sanoi istuessaan nyt tilavassa takaosassa.
"Selittää mitä?"
"Mitään"

Ämkoo kertoi Matorolle saman tarinan jonka oli kertonut Snowielle sukellusveneessä.

Lopun matkaa veneessä vallitsi hiljaisuus.

Bio-klaani

Seran astui pieneen hotelliin, jossa hän asui. Hotelli ei maksanut paljoa ja se sijaitsi sataman lähellä. Heillä ei ollut varaa isoon asuntoon, joten he hankivat halvimman, jonka he löysivät. Tiskn takana istuva Ta-matoran tervehti hänet vaisusti. Seran ei vastannut Matoranille mitään. Hän vain asteli kolmanteen kerrokseen, jossa hän asui. Irvan tuli tervehtimään hänet.

"Saitko yhtään saalista?", Irvan kysyi.
"En saanut", Fe-matoran vastasi, "Mutta sain jonkun hukkuvan Turagan pelastettua hukkumiselta"
"Mitä teit Turagalle?"
"Jätin hänet satamaan. Hän sanoi, että tahtoi etsiä jotain Toa-kaveriaan"
"Etkö siis saanut yhtään ruokaa?"
"En"

Irvan nyökkäsi ja sanoi:

"Sanoinhan"

...Ja lähti pois. Seran ei myöskään halunnut kertoa Irvanille Toa-kivestä, jonka Turaga oli hänelle antanut.

***

Yöllä, Seran ei pystynyt nukkumaan. Hänen itsetuntonsa piinasi häntä. Hän ei tiennyt, pitäisikkö hänen käyttää Kiveä itseensä. Ehkä olisi parasta jos hän olisi Toa. Mutta jos häneltä ei onnistuisi olemaan Toa, ei olisi paluuta Matoranin elämään. Voisihan hän luovuttaa voimansa jollekkin toiselle Matoranille, mutta sitten hän muuttuisi Turagaksi. Eikä se kovin miellyttänyt häntä. Koko yön aikana hän mietti sitä. Seuraavana aamuna hän myös ajatteli siitä, vaikka ei ollut nukkunut koko yön, eikä ollut syönyt kahteen päivään. Hän yritti olla herättämättä yhtään huomiota, koska ei halunnut Irvanin kysyvän, mikä on hätänä.

***

Parin päivän päästä hän oli onnistunut päästä stressistä ja onnistui nukkumaan pari tuntia. Kuitenkin, kun hän oli syvässä unessa yhden päivän, hänet herätti kova rysäys.

"Mitä helkkaria!?" Seran kuuli Irvanin huutavan.

Seran meni ikkunan luo ja näki, kuinka pari kolme Skakdia ampuivat ja heittivät palavia pulloja päin hotellia. Hän näki, kuinka pullot räjähtyivät, iskeytyessään johonkin.

"Maan tasalle vaan tämä rakennus!", yksi Skakdeista huusi toisille.

Irvan nousi sängystään ja meni ulos huoneestaan. Hän katsoi alas portaikkoon ja näki kuinka alaosa oli kokonaan tulessa.

"Hitto!", Irvan huusi, "Täältä ei ole pakoa!"

Seran katsoi, että ikkunasta hyppääminen johtaisi kuolemaan. Silloin hän päätti, että olisi vain yksi keino pelastaa heidät. Toa-kivi. Turaga Thowron oli neuvonut häntä, miten käyttää sellaisia. Hän ei kuitenkaan tiennyt, mitä tekisi kun hän olisi Toa, mutta hän toivoisi että se auttaisi häntä jotenkin.

[spoiler=Heh kaneja!]Aion kyllä joskus panna nuo Skakdit myöhemmin minun tarinoihini.[/spoiler]

Klaani

Summerganon saapui iltaiselta kävelyretkelään. Klaanissa oli hiljaista; paikka oli vaipunut illan rauhaan ja tuntui nauttivan täysin siemauksin siitä, etteivät sodan pitkät kädet olleet vielä kurottautuneet linnakeen ylle.

Summerganon kömpi huoneistoonsa tapaamatta Klaanin läpi kulkiessaan ristin sielua. Yllätyksekseen häntä odotti kirje. "Tulee ihan Xia-reissun alku mieleen", hän mumisi ja tarttui kirjeeseen.

Summerganon

Minulla on asiaa eräälle Klaanin lähettyvillä sijaitsevalle saarelle. Ajattelin, että maksuksi varusteista voisit lähteä mukaan, siis jos sinulla on aikaa. En tiedä juuri mitään tuosta saaresta, ja ajattelin, että pienellä joukolla olisi parempi lähteä. Toisella kysymistäni Klaanilaisista pitäisi olla vene. Jos hän ei ehdi tai hänellä ei ole venettä niin vuokraamme. Matka kestää noin kolme päivää. Minä pakkasin jo vara-aseita ja muuta tarpeellista. Tule Klaanin satamaan kahdeksalta huomenaamuna jos suostut.

Kapura


Summerganon ei ollut uskoa silmiään. "Tekemistä, kuin tilauksesta", hän sanoi hiljaa. Ja tottavie tekemistä hän olikin kaivannut. Hän katsoi uutta miekkaansa ja sanoi: "Pääset pian tositoimiin." Seurasi hetken hiljaisuus, kun Summerganon tuijotti miekkaansa, jolle hän oli omaksi yllätyksekseen puhunut. Sitten Suga purskahti nauruun ja kävi lepäämään, jotta olisi aamukahdeksalta virkeänä lähtöä varten.

Bio-Klaani

Vihreä moottorivene oli saapunut vähän aikaa sitten Klaanin satamaan ja jättänyt Matoron maihin. Itse Ämkoo oli lähtenyt Enkin kanssa muualle (Veljeskunnan saarelle).

Jään Toa oli viettänyt yhden elämänsä kiintoisimmista aamuista. Ämkoon elämäntarina ja menneisyyden haamut.

Satamassa kellui kymmeniä kauppa-aluksia, lähinnä yksityisten tai muiden saarien. Klaanin omat alukset lensivät.
Myös Notfunin merirosvolaiva seisoi uljaana satama-altaassa.

Matoro käveli hiljaista soratietä rannikolta linnakkeeseen. Hän katsasti samalla satamarakennukseen jättämänsä paperit. Salakoodattu kansio, kasetti ja muistiinpanot olivat poissa. Äks oli luultavasti ottanut ne suojaan.

Iltapäivä oli hieman kylmänpuoleinen Klaanin saarella. Matoraneja puuhasi ympärillä arkisissa askareissa kuten täyttelemässä kaupan näyteikkunaa, ruokkimassa Mahi-vuohia ja neulomassa kankaita.
Useat puurakennukset varjostivat tietä, joka johti Klaanin pääportille. Matoro näytti jäsenkorttinsa vartijoille, jotka kertoivat samalla kiristyneistä turvatoimista.

Linnake oli hiljainen. Vastaanottotiskin edessä teline Klaanilehtiä huusi otsikoitaan: salaperäinen murha, Klaanilaista puukotettu, pieni skakdihyökkäys matorankylään. Pelkää surua ja sotaa.

Matoro mietti asioita kävellessään Klaanin pitkiä käytäviä. Sodassa ei ollut mitään hienoa, mutta omalla tavallaan taistelut ja toiminta kiehtoivat häntä. Hän rakasti sitä adrealiininpursketta jonka vaaralliset tilanteet saavat aikaan. Hän ei osannut elää normaalia, rauhallista elämää.
Kerran soturi, aina soturi.

Matoro huomasi punahopean soturin tulevan vastaan.
"Hei, Äks", Matoro tervehti. "Onko sinulla saaliimme Rozumilta?"
"... missä olet ollut koko aamun?" Äks kysyi ensimmäisenä.
Matoro ei ollut varma saisiko hän laverrella Adminin asioista.
"Pitkä juttu. Mäksä, pari zombia", Matoro ohitti kysymyksen ninjamaisesti.
Äksän ilme ei ollut yhtänä tyytyväisempi.
"Okei, selitän joskus toiste. Onko sinulla Rozumin tavarat?"
"Jees, on. Huoneessani"

Kaksikko käveli portaat - tai itseasiassa hyvin, hyvin monet portaat - ylös. Hissi oli rikki juuri tänään. Äks kaivoi huoneesta 449 paperit ja heitti ne Matorolle.
Jään Toa kiitti ja painui omaan huoneeseensa, mutta sitä ennen hän pujotti Itrozin muistiinpanot Makuta Nuin huoneen postiluukusta terveisten kera. Häntä voisi kiinnostaa.

Matoro astui omaan, pitkään tyhjillään olleeseen huoneeseen. Hän sytytti sinertävän loisteputken ja heitti loput tavaransa pöydälle.
Aivan ensimmäiseksi hän romahti sängylleen. Aamun taistelu oli ollut rankka.

Hetken lepäilyn jälkeen Toa kokeili kasettia videolaitteellaan. Lumisadetta.

Mitä pikimmiten hän istui pöydälleen tutkimaan kryptistä kansiota.

Kansiossa oli otsikkona "Projekti Nimda". Se luki normaalilla matoran-kielellä hieman hapertuneen paperikannen päällä.
Sisällä oli lukuisia papereita. Kaikki oli kirjoitettu oudoilla merkeillä. Lyhyen tutkimisen jälkeen Matoro huomasi, että osa merkeistä näytti kovin matoran-aakkosilta ilman ympyrää.

Hän teki nopeasti muistiinpanoja.
T, Y, I, O, P, K ja X olivat tunnistettavissa.

Matoro pohti ja koitti löytää lisää selviä kirjaimia.

Usean tunnin aivojumpan jälkeen hän ei ollut edistynyt senttiäkään. Lopulta hän antoi periksi, otti kansion ja kasetin, ja lähti Kepen työhuoneelle. Nero saisi auttaa häntä kasetin saamisessa toimintakuntoon sekä kirjoituksessa.

Sijainti: Tuntematon Aika: kauan aikaa sitten

Zairyh huusi.

Tai no, sillä keholla oli hieman vaikea huutaa.

Zairyhin huutoon liittyi useita muita.

Lopulta ne hiljenivät.

Ruumiita.

Niitä oli kaikkialla.

Zairyh nauroi.

Vihdoin.

Lasi pirstoutui.

Viereinen kone piippasi hiljaa.

Zairyh työnsi ulokkeitaan varovasti ulos lasiseinän jäänteistä.

Hän kosketti ruumiita.

Kuolleet.

Zairyh nauroi ja tunki ulokkeitaan joka suuntaan.

Lattialaatat pirstoutuivat Zairyhin tavoitellessa ulospääsyä.

Seiniin tuli useita reikiä ulokkeiden raivatessa tietään ulos.

Ei enää vankeutta.

Vapaa.

Zairyh levittäytyi joka puolelle saarta ja nauroi.

Moottorivene

Enki ohjasi huimalla vauhdilla vettä pitkin kiitävää moottorivenettä kohti Veljeskunnan saarta. Matoran vihelteli yksinkertaista sävelmää ja vilkuili tuon tuosta veneen kintereillä ihmeen hyvin pysyviä merilintuja. Enki piti linnuista, oli aina pitänyt, ja nautti suunnattomasti niiden toimien tarkkailemisesta.

Ämkoo makoili aluksen perällä ja kohotti energiakätensä taivaita kohti. Toa katseli läpikuultavaa punaista raajaa, kokeili yksitellen sen sormia ja mutisi jotain. Käsi ei ollut todellakaan aivan sitä mitä Ämkoo oli muutosprosessilta odottanut, mutta se kelpasi siitä huolimatta kätensä Marionetille menettäneelle Toalle enemmän kuin hyvin.

Käsi sammui. Ämkoo tuhahti ja yritti parhaansa mukaan käynnistää raajaa uudestaan, mutta turhaan. Kyvyn täydellinen hallinta vaati selvästikin vielä paljon harjoitusta.

Toan mielenkiinto siirtyi seuraavaksi tämän vieressä lepäävään miekkaan. Ämkoo nosti Alun vasemmalla kädellään silmiensä tasolle ja katseli sen peilikirkasta terää. Sitten Ämkoo siirsi katseensa miekan kahvaa koristavaan punahehkuiseen jalokiveen. Näytti aivan siltä, kuin jalokivi olisi katsonut takaisin.

"Atya..."

- - -

Rhotuka-kiekko aiheutti valtavan paineaallon osuessaan vihreänkirjavan Toan takana levittäytyvään metalliseinään. Haavoittunut Toa kaatui maahan, kieri pitkän matkan pitkin taistelutantereen sorapohjaa ja loikkasi sitten nopeasti ylös.

Metsästäjä ei antanut Toalle paljoa aikaa iskusta toipumiseen. Paksuun rautaketjuun kiinnitetty pitkä energiaterä lensi ilmojen halki kohti Ämkoota, joka ehti juuri ja juuri torjumaan iskun kolmiteräisellä energiaviikatteellaan. Toa laukaisi kehostaan ilmapyörteen ja onnistui sen turvin hankkimaan hieman etäisyyttä viholliseensa.

Ämkoo huohotti tuijottaessaan häntä kohti juoksevaa hirviötä. Ilman Toa oli tiukan piiritystilanteen aikana joutunut erilleen joukkueestaan, ja väkivahva metsästäjä oli huomannut tilaisuutensa. Epätasaväkisen taistelun voittaja vaikutti selvältä.

Viereisen rakennuksen katolta syöksynyt vesisuihku keskeytti mittelön. Katolta pudottautui kultaisiin panssareihin pukeutunut sininen Toa, joka syöksyi päättäväisesti metsästäjää kohti. Jykevä lihaskimppu karjaisi ja heilautti ketjuaseensa veden Toaa päin.

Metsästäjä oli liian hidas. Hirviön lähelle päästyään Atya vetäisi miekkansa esiin mattamustasta huotrasta, ja pian metsästäjän irronnut pää putosi maahan. Olennon lihaksikas ruumis seisoi hetken paikallaan ja kaatui sitten selälleen.

"K-kiitos", Ämkoo sanoi ja tasasi hengitystään. Atya ei vaivautunut vastaamaan kiitokseen, vaan ilmoitti:
"Tappoivat Keyten. Meitä on enää neljä."
Ämkoo ei tiennyt mitä vastata. Ilman Toa ei ollut koskaan pitänyt tuosta äänen Toasta, mutta tiimitoverin menetys oli sotatilassa vakava asia.
"Sepä... Ikävää", Ämkoo totesi lopulta.

Atya viittoi Ämkoon mukaansa. Kaksikko lähti juoksemaan kauempana tapahtuvan piiritystilanteen suuntaan. Matkaa oli jonkin verran, joten Ämkoo päätti kysyä mieltään pitkään askarruttanutta asiaa.

"Miksi me oikein taistelemme täällä?" Vihreä Toa kysyi johtajaltaan.
"Etkö sinä tiedä?" kuului Atyan tympeä vastaus. Veden Toa pysähtyi ja katsoi Ämkoota suoraan silmiin.
"Oikeuden takia", Atya sanoi. "Tässä kirotussa maailmassa velloo ainoastaan sorto ja kärsimys. En voi olla tekemättä asialle mitään."
Ämkoo ei osannut sanoa sanaakaan, mutta nyökkäsi.
"Siksi kokosin teidät", Atya jatkoi. "En pysty tehtävääni yksin."

Ämkoo ei kestänyt Atyan tiivistä katsetta. Ilman Toa kohotti päätään ja vilkaisi Atyan ohitse. Taistelun äänet saattoi jo kuulla, ja taivaalla leiskui räjähteleviä ammuksia.

"Mennään", veden Toa komensi, kääntyi ääniä kohti ja sanoi vielä:
"Me voitamme tämän sodan."
Ämkoo hymähti ja lähti juoksuaskelin Atyan perään.

- - -

"Ei enää kauaa", Enki ilmoitti aluksen ohjaamosta. Veljeskunnan saari näkyi jo, ja matka taittui nopeasti tyyntä merta pitkin.

Ämkoo nousi istumaan ja tutki katseellaan veneen takaosaa. Silloin hän tajusi, ettei ollut kertaakaan vaivautunut tutkimaan veneen perällä lepääviä säilytyslaatikoita. Toan vihreämustat kädet avasivat toisen laatikon ja tämä kurkisti sisään.

Ämkoo nosti laatikon pohjalla makaavan paksun kansion syliinsä, sulki laatikon ja levitti löytönsä veneen pohjalle. Toan punahehkuiset silmät laajenivat yllätyksestä kun tämä tutki löytämiään papereita.

"No jopas", Ämkoo totesi puoliääneen.

Klaani, hotelli

Seran kaivoi hädissään laukustaan kiven. Ei minkään tavallisen kiven kuitenkaan. Vaan voimakkaan Toa-kiven. Se oli aionoa tapa päästä pakoon palavasta hotellista hänen mielestään. Sitten hänen kätensä osui johonkin kiviseen. Hän nosti sen ja näki käsissään kiven, jossa oli kaiverruksia. Hän muisti, kuinka Turaga Thowron oli neuvonut häntä, miten käyttää Toa-kiviä. Hän paineli joitain kaiverruksia siitä, kunnes ne alkoivat hohtaa sinistä valoa.

"Mitä ihmettä", Irvan ihmetteli, kun huomasi kiven hohtavan.

Parin sekunnin päästä, koko huone oli valon valaisema. Kun valo hälveni, Irvan huomasi että huoneessa makasi joku Toan pituinen hopeavärinen olento.


"Seran?", hän kysyi.

Toa nousi seisomaan. Hän katseli ympäriinsä. Hän yritti kävellä, mutta hänen jalkansa olivat liian pitkiä, joten hän putosi. Hän yritti taas, mutta tällä kertaa vähän hitaammin. Hän onnistui ottamaan pari lyhyttä askelta, vaikka hoiperteli vielä vähän. Hän oli nopea oppimaan erilaisia juttuja.

"Mitä helkkaria, Seran?", Irvan kysyi, "Mitä sinä Toaksi muuntelet itseäsi, kun meidän pitäisi löytää pakotie palavasta hotellista?!"

"Voisin ehkä jotenkin helpottaa tätä Toana", Seran totutteli puhumaan.

Hän hoiperteli ikkunan luo ja katsoi alas. Silloin häneen päähänsä tuli idea.

"Siis... mitä hemmettiä juuri tapahtui? Miten sinä- Mistä sinä sait tuon kiven?"
"En ole varma, tiedätkö, mutta palava, nelikerroksinen hotelli ei ole paras paikka kertomaan tarinoita, siitä mistä sai voimakkaan Toaksi-muuttumisesineen", Seran vastasi.

Hän otti kaksi peittoa, sitoi ne kahdesta päistään. Sitten hän etsi jotakin metallista. Hän otti kaapin kahvan. Hän taivutti sen kaikilla voimillaan koukun muotoon. Myös se fakta, että hän oli raudan kansalainen, se helpotti. Sitten hän sitoi senkin peittoihin. Hän meni ikkunan luo, pyöritti peittoa kaikella voimallaan ja heitti sen ylöspäin. Koukkukahva osui seinään. Hän yritti uudestaan. Sen kerran hän osui yläpuolella olevaan ikkunaan. Hän varmisti että se piti. Sitten hän pyysi Irvania tulemaan hänen luokseen. Kun Ko-Matoran tuli sinne, Seran pyysi hänen kiipeämään alas peitolla. Hän teki niin. Sitten kun Seran tarttui peittoon, hän kiipesi sen sijaan ylöspäin. Hän kiipesi siihe ikkunaan, jonka oli särkenyt koukullaan. Huoneessa oli Ko-Matoran.

"Tule tänne" Seran sanoi paniikissa olevalle Matoranille.

Hän teki käskystä. Sitten Seran sanoi hänen kiipeävän alas. Hän teki niin. Sitten Seran yös meni alas. Sitten hän meni Irvanin luo, katsomaan palavaa hotellia.

***

Seuraavana päivänä, ilman hotellia, Seranilla ja Irvanilla ei ollut paikkaa jossa asua. Irvan ja Seran oli harkinnut hankkia jostain työn, muta se oli vaikeaa, kun ei tietänyt ketään Klaanilaista, paitsi Matoron ja Äksän. Eivätkä he ole nähneet heitä sen jälkeen kun he lähtivät Turkasten sinaappilaivasta. Seran oli ottanut palaneesta hotellista kaksi suurta metallista palasta, ja tehnyt niistä vähän miekkojen näköisiä. Ne näyttivät vähän pitkiltä lihakirveiltä. Mutta hän oli sanonut, että parantelisi niitä, kun olisi aikaa.

***

Parin päivän päästä Seran harjoitteli miekkailua pienellä kukkulalla. Hän oli parin päivän päästä todennut, että se kukkula oli Klaanissa hänen lempipaikkansa. Se oli hiljainen ja monta muuta Klaanilaista ei käynyt siellä. Koska se oli kaupungeista eristyksissä. Hän pystyi keskittymään siellä paremmin ja näin hän oli jo oppinut vähän käyttämään Toa-voimiaan. Ei paljoa kuitenkaan. Hän osasi enimmäkseen vain muotoilla rautaa helpommin kuin muut (paitsi muut raudan Toat). Mutta hänen mielestään, hän oli jo saavuttanut jotakin. Irvan myös istui lähellä. Seran iski leveällään miekallaan kuvitelluun viholliseen vatsaan ja toisella hän iski sen kylkeen. Hän ei osannut monia hyviä tekniikoita, kun hänellä ei ollut opettajaa, mutta hänelle aluksi riitti tavalliset miekkailutaidot. Sitten joku Matoran tuli hänen taakseen. Seran kääntyi.

"Mitä asiaa?", Seran kysyi Matoranilta.
"Anteeksi, oletteko te Toa Seran?", pieni Matoran kysyi.
"Kyllä olen", Seran vastasi.
"Yksi Klaanilaisista, Kapura lähetti sinulle viestin. Ensin yritin viedä sen hotelliin, joka on tässä kirjoitettuna, mutta kun se paloi, joten päätin etsiä sinut käsiini. Sanoi, että on tärkeää"
Postimiesmatoran ojensi kirjekuoren Seranille. Kannessa luki "Toa Seran, Satamahotelli"
"Taidan lähteä nyt", Matoran vastasi, "Hyvästit"
"Moikka"

Matoran lähti poispäin. Seran sen sijaan istuutui puun eteen, joka kasvaa kukkulalla, avasi kuoren ja alkoi lukea.

Seran

Minulla on asiaa eräälle Klaanin lähettyvillä sijaitsevalle saarelle. Ajattelin, että koska tietojeni mukaan olet kohtalaisen nuori Toa niin visiitti tuolle saarelle olisi hyvää Toa-voimien harjoitusta. En tiedä juuri mitään tuosta saaresta, ja ajattelin, että pienellä joukolla olisi parempi lähteä. Sinulla on vene, vai mitä? Mikäli et suostu tai sinulla ei ole venettä niin ilmoita. Jos taas suostut, niin matka kestää noin kolme päivää. Minä pakkasin jo vara-aseita ja muuta tarpeellista. Tule Klaanin satamaan kahdeksalta huomenaamuna jos suostut.

Kapura

Irvan tuli raudan Toan viereen.

"Kuka tuo oli? Mikä tuo on? Miksi minä olen aina jäljessä kaikesta?", hän kysyi.
"Joku Klaanilaisesta... Kapura haluaa että lähtisin hänen kanssaan jollekkin saarelle", Seran vastaa "Sanoo että pitäisi tuoda veneemme mukaan"
"Aiotko lähteä?", Irvan kysyy.
"En kai voisi kieltäytyä. Hän taitaa uskoa minuun"
"Okei"
"Pitää kai lähteä huomenna"