Bio-Klaanin linnoitus

"Päivää", Matoro tervehti pirteästi astuessaan tekniikan ja tavaran peittämään, hyvin valaistuun huoneeseen.
Valkovihreän värinen Toa näperteli hetken tekniikan parissa kunnes nousi ylös katsomaan tulijaa.
"Kas vain, päivää", Kepe sanoi "Mitähän juttua sinulla on?" Kepe huomasi Matoron kainalossa olevan paperinipun.

"Tämä", Matoro osoitti kansiota "on koodattu salakielellä. Tarvitsen siinä apua. Tämä taas", Toa osoitti kasettia "on kasetti, joka ei toimi"
Kepe astui lähemmäs ja nappasi kansion. Merkit olivat erikoisia, eivät lähelläkään matoran-aakkosia. Sivussa oli Matoron lappu, johon hän oli merkannut aikaansaamansa käännökset.

"Tämä ei ole vahvinta alaani, mutta katsotaan..." Kepe kertoi ja kumartui yhden tietokoneenpäätteen äärelle. Hän tutki symboleita, skannasi paperin ja aloitti ohjelman, joka vertasi merkkejä tunnettuihin kieliin.

Ei mitään.

Vertaus järjestöjen käyttämiin tunnettuihin koodikieliin. Ei mitään.

Kepe hieroi otsaansa.

"Mistä tämä on?" hän kysyi.
"Erään Makutan laboratoriosta", Matoro kertoi.
"Mitä tässä pitäisi olla?"
"Tietoa Makuta Itrozin Nimda-tutkimuksista"
"Hmm. Makuta..." Kepe mietti penkoen laatikoitaan. Ne olivat täynnä mitä eriskummallisimpia virityksiä son muita asioita.
Hän nappasi eräästä mapista paperin johon oli törmännyt joskus. Se kertoi Makutan Veljeskunnan käyttämästä salakirjoituksesta.

Kaksikko vertasi kirjoituksia. Kyllä, merkit näyttivät samoilta. Ne näyttivät samoilta mutta silti niin erilaisilta. Kuin pelikuvia.

"Nämä merkit ovat peilikuvia", Matoro totesi yhtäkkiä.
"Se Makuta ei selvästikkään halua, että hänen tutkimuksiaan pengotaan", Kepe totesi ja käänteli koneellaan skannaamansa tiedot ensin peilikuvaksi ja sitten käänsi manuaalisesti Makutakoodia.

Se, mitä paljastui, oli kirjainsotkua. Matoran-aakkosia, mutta aivan epäloogisessa järjestyksessä, tarkoittamatta mitään.

Hetken hiljaisuus.
"Kolminkertainen suojaus", Kepe tuhahti.
Hän ajoi syntyneen tekstin uudestaan erilaisten kääntimien läpi, mutta teksti ei ollut edelleenkään mitään tunnettua koodia tai kieltä.

"... ehkä siirrymme nyt aiheeseen kaksi. Saatko tämän toimimaan?" Matoro kysyi ojentaen kasetin. Kepen näppärät sormet avasivat laitteen kuoren. Sen sisällä oli vanhanaikaista filmiä, joka näytti varsin kärsineeltä.
"Luulen että tämän saa kuntoon. Pitkäaikainen projekti, tosin", Kepe kertoi.

Veljeskunnan saari

Ilta-aurinko sai valkean turagan pitkän naamion kimaltamaan. Turaga Bakmei korjasi parasta aikaa majansa ovea. Vanhuksen kädet toimivat vilkkaasti työn parissa, mutta siitä huolimatta Bakmei tiesi vallan hyvin, että joku lähestyi häntä selkäpuolelta.

"Palasin."
"Huomaan."

Turaga laski työnsä maahan ja kääntyi katsomaan Ämkoota. Vanhuksen kulmakarvat kohosivat hieman tämän mittaillessa entisen ilman Toan olemusta katseellaan. Lopulta turaga virnisti kevyesti ja sanoi:
"Et kuollut."
"Vähällä oli. Tuskin arvaat, ketkä tapasin."

Bakmein katse siirtyi Ämkoon vyötäisillä roikkuvan miekan tykö. Turaga tarttui miekan kahvaan täysin äkkiarvaamatta, kiskoi sen luokseen ja tutkiskeli aseen terää hetken. Sitten Bakmei käänsi katseensa takaisin Ämkoon kasvojen suuntaan.

"Sinä ryöstit haudan!"
"Ja sinä tiedät, että muuta vaihtoehtoa ei ole. Ilman tätä en saa koskaan Äärtä takaisin."

Turaga tuhahti ja päätti vaihtaa aihetta.

"Kätesi on yhä ongelma. Käsipuolena sinusta ei ole miekkailemaan, oli aseesi kuinka vah-"

Whum.

"Ahaa."

Bakmei otti askeleen lähemmäs Ämkoota ja kosketti sitten varovasti energiakättä. Bakmein yllätykseksi käsi tuntui aivan aidolta, vaikkakin siihen koskeminen sai turagan sormet kihelmöimään.

"Se on kenties jopa parempi kuin vanha", Ämkoo sanoi, ja jatkoi: "Testasin sitä hieman tuossa matkalla."
"Vai niin", turaga vastasi tuttuun tuimaan sävyynsä. "Ehkä sinulla on vielä mahdollisuus."
"Niin."

Turaga istahti takaisin työnsä ääreen. Pian tämä tuli kuitenkin toisiin aatoksiin, vilkaisi Ämkoota ja viittoi tämän luokseen.
"Pääsetkin näyttämään mihin uusi kätesi pystyy."
"Ahaa?"
"Rakenna minulle uusi ovi."
"..."

- - -

Ilta koitti, ovi valmistui ja turaga ja Toa vaihtoivat kuulumisensa. Ämkoo kuunteli huvittuneena tarinan Tharkonin palkkaamista vortixx-sotureista, ja Bakmei osoitti suunnatonta halveksuntaa Ämkoon entisten kumppaneiden kostoyritystä kohtaan. Pitkän keskustelun jälkeen kaksikko jatkoi Ämkoon harjoittamista.

Ka-chow.

Ka-cha.

Mäksä tunnusteli mustelman saanutta silmäänsä hetken ajan ja nousi sitten takaisin seisomaan. Turaga nauraa rehotti Toalle ja osoitteli ilkkuen tämän energiakättä.
"Majojen korjaamiseen tuosta saattaa juuri ja juuri olla, mutta taistella et tuolla voi ennen kuin opit hallitsemaan sitä! Meillä on pitkä työ edessämme!"
Ämkoo pakotti energiakäden syttymään jälleen ja virnisti.
"Tosi on."

- - -

Enki asteli pitkin Veljeskunnan päämajan käytäviä. Matoran astui kostealle mullalle tuoksahtavaan pimeään huoneeseen, sytytti öljylampun ja paiskasi sitten Ämkoolta saadun paperinipun pöydälle. Tämän päälle matoran jätti vielä Ämkoon itse kirjoittamat ohjeet. Sitten Enki astui ulos huoneesta, ja komensi käytävän seinällä roikkuvaan hälyttimeen:
"Ohruk, Tuvra, teille tuli töitä."

[spoil]Keetongu esittää: The Narrow Escape.[/spoil]

Saari lähellä Zakazin rannikkoa

Visorakeja oli joka puolella. Ne olivat piirittäneet Keetongun alueen laidalle. Ne olivat vielä joidenkin kymmenien metrien päässä, mutta ne lähestyivät uhkaavasti. Niiden pihtileuat naksuivat ja ne sihisivät sylkien vihreää limaa.

Visorakit muuttuivat Nazorakeiksi. Makuta Nui makasi Keetongun vieressä tajuttomana, Matoro ontui vasenta jalkaansa ja Mahriking yritti pitää torakat kaukana selustassa. Summerganon torjui lähimpiä Nazorakeja väsyneesti keskeltä katkenneella miekallaan. He olivat yksin.

Kanava vaihtui.

Keetongu heräsi puoliuneen. Hän huomasi jonkun pimeän tunkeutuvat mieleensä, mutta ei unenpöpperössä voinut vastustaa sitä. Vieras mieli ei ollut kuitenkaan hyökkäävä. Keetongu oli tuntenut sen ennenkin.

Klaanitoveri lähellä Zakazia

Vankina Zakazilla G:n kanssa

Aiotaan tappaa

Länsirannikon lähellä, autiomaassa, Nektann-aseman lähellä

Vuoriston eteläharjanteilla

Aiotaan tappaa

”Manu?”

Zakaz

Guardian oli köysissä. Palkkionmetsästäjien johtaja oli ottanut hänen kiväärinsä ja skakdit olivat taluttaneet Sätkyn parin metrin etäisyydelle Klaanin administa. Makuta Nuille annettiin vähän väliä kovia iskuja keskittymisen herpaannuttamiseksi. Ainoa asia, joka kiinnitti Guartsun huomion, oli kuitenkin Sätkyn silmät. Niiden hullulla kiillolla olisi voinut valaista vaikka koko Onu-Metrun arkiston.

Yhtäkkiä Guartsun ympärykset olivat tyhjinä Nektannin palkkionmetsästäjistä.

Sitten Sätky päästettiin irti.

Saari lähellä Zakazin rannikkoa

Herätettyään Matoranit Keetongu syöksyi aluksestaan ulos ja repinyt pois Kirikori II:n piilottavat kasvinosat. Matoranit sytyttivät tulen parhailla tervahaloilla tulipesään ja saivat sen pellin hehkumaan oranssina. Pian Kirikori II kohosikin ilmaan suuremmalla nopeudella kuin koskaan aikaisemmin. Molemmat Matoranit lämmittivät uunia, ja Keetongu kävi alusta ohjatessaan läpi Cordak-konekiväärit ja muut tärkeät järjestelmät. Zakazille oli kuitenkin ainakin viidentoista minuutin matka suurimmillakin nopeuksilla. Manun ja G:n pitäisi nyt vain kestää.

Zakaz

Sätky ponkaisi irti köysistään ja syöksyi kita auki ja kieli pitkällä kohti Guartsua. Hullu Skakdi ponkaisi kohti Klaanin adminin naama, joka sai köysistä huolimatta kaadettua itsensä lihaveitsiä vastaavien hampaiden edestä.

Sätky-showhun uppoutuneet Skakdit olivat unohtaneet maassa makaavan Makutan, joka yritti tukkia pahimpia kaasuvuotojaan pienillä kivillä. Manu kuitenkin huomasi G:n huonon tilanteen ja yritti auttaa häntä parhaansa mukaan niillä Makuta-voimilla, mihin raatokeholla pystyi. Sätky ei ilmeisimmin ollut Rahi, mutta Rahien määritelmä oli aina ollut häilyvä, joten Makuta keskittyi Rahienhallintavoimiinsa ja Sätkyn silmien loisteeseen.

Sätky pysähtyi. Se nousi poikkeuksellisen lyhyiden takaraajojensa varaan ja nuuhki ilmaa. Hullun kiilto sameni, sen silmät muuttuivat hyvin epäskakdimaisen harmaaksi. Se uikutti hieman, laskeutui takajaloilleen ja juoksi pois.

Palkkionmetsästäjät olivat sanattomia ja hyvin, hyvin pettyneitä. Johtaja oli raivoissaan. Hän astui maassa makaavan Guardianin luo ja nosti tämän kovakouraisesti pystyyn. Hän vetäisi esiin zamormutkansa ja oli jo ampua Klaanin adminin siihen paikkaan, mutta muisti sitten skakdimaisen kieroutuneen kunniantuntonsa tappaa vihollisensa tyylikkäästi. Hän painoi aseensa Guartsun ohimolle ja sähisi hänelle naama todella punaisena.

”Sinä olen skarrarrarin ovela pirulainen. Olisimme voineet ampua sinut sinne skarrarin kalliolle. Mutta ei, poikien piti saada hupia. Ja nyt Sätky on poissa. Parasta kuunnella skarrarrarrin tarkkaan, Vartija. Minulla on parisenkymmentä miestä, aseesi ja Nektann-torni. Sinulla on mukana vuotava Makutan raato. Meillä on vielä rutkasti aikaa saada sinut kiroamaan se päivä jona synnyit.”

Guardian nosti katseensa ja katsoi johtajan hartian yli länteen zoomaten kiikarisilmällään.
”Aika kliseisesti sanottu, Dorkamimus. Ja sitä paitsi... Linnut ovat jo ilmassa.”

Johtaja sysäsi köytetyn Guartsun maahan ja katsoi taivaalle. Jokin musta lähestyi keski-ilmassa suurella nopeudella. Se ei ollut ainakaan pilvi ja tuskin suuri lintukaan, sillä niitä ei juuri Zakazilla nähty. Johtaja kaivoi aavikkokiikarinsa varustevyöstään ja kiikaroi lähestyvää kohdetta. Hän sylki monet skarrarrit kun tunnisti sen Klaanin alukseksi.

”Pojat, meille saattaa tulla ongelmia. Nyt ne skarrarin Nektannit lämpimiksi. Vangit teloitetaan välittömästi. Sitokaa skarrarin Vartijanpenikka raajoista lähimpään Nekkuun ja räjäyttäkää kappaleiksi kun alus tulee näköetäisyydelle.”

Guartsu kannettiin yhteen Nektann-ilmatorjuntatorniin. Hänet raahattiin tykin leveän piipun alapuolella olevalle huoltotasanteelle ja sidottiin piipun eteen sen ympärillä sojottavista piikeistä. Asento ei jättänyt Guardianille juuri liikkumavaraa.

Kirikori II, väli-ilma, kahden kilometrin päässä Nektann-torneista



Keetongu ohjasi Kirikori II:n huippunopeudella autiomaan halki. Edessä näkyi kaksi valtavaa tykkitornia. Keltainen rahi kaivoi esiin yksilinssisen kaukoputkensa ja katsoi niitä lähempää. Hän näki sinisen hahmon toisen tykin piipun edessä ja zoomaus paljasti sen Guatsuksi. Ilmeisin vaihtoehto olisi tuhota tykin järjestelmät, mutta silloin Kirikori II olisi vapaana maalina toiselle tykille. Lisäksi räjähtävät tykin ruutivarastot olisivat luultavasti kohtalokkaat Klaanin adminille.

Tykin juurella näkyi joitakin Skakdeja, jotka latasivat aseitaan ja tähyilivät aavikkokiikareilla taivaalle. Maassa makasi myös epämääräinen hahmo, jonka Keetongu päätteli Manuksi. Manuhan oli menettänyt fyysisen asunsa sinä kohtalokkaana yönä. Matkaa torneille oli nyt vajaa kilometri.

Skakdit alkoivat ampua alusta zamor- ja plasma-aseillaan. Ne eivät kuitenkaan tehneet merkittävää vahinkoa, sillä suurin osa ammuksista osui aluksen etupanssareihin ja Keetongun yllättävä sivuluisu väisti loput ammuksista. Päästyään sopivalle etäisyydelle Tongu laski sormensa Cordak-konekiväärien liipaisimille ja alkoi syöstä räjähtäviä panoksia kohti palkkionmetsästäjiä.

Skakdikonnat joutuivat kaaoksen valtaan maaston ja tovereidensa räjähdellessä ympärillään. Osa piiloutui kallioiden väliin, mutta suurin osa jätti ampumisen sikseen ja pakeni tykkitornien suojaan. Manu jätettiin vaille vartioita. Hän tukki yhä kolojaan, jottei vuotaisi kuiviin.

”Ternok, laskeudu köysitikkailla ja poimi Makuta Nui alukseen. Hän on tuo ruskea epämääräinen hahmo tuon kallion välissä”, Keetongu sanoi puheputkeen, joka yhdisti ohjaamon ja pannuhuoneen. Hän hidasti Kirikori II:n vauhtia ja vähensi korkeutta Manun yläpuolella. Ternok vapautti ruuman köysitikkaat rullastaan, avasi alaluukun ja laskeutui Manun luo Zakazin pinnalle. Manu hyppäsi tikkaille ja kiipesi Matoranin kanssa alukseen.

Manu astui aluksen ruumaan. Hän oli iloinen siitä, että hänen telepaattinen viestinsä oli mennyt perille, mutta hän vuoti yhä pahasti ja Guartsu oli pahoissa ongelmissa. Hän kompuroi ohjaamoon Keetongu vierelle.

”Päivää. Tuota, Guartsu on tuossa tykissä. Ne taitavat aikoa räjäyttää hänet. Pitäisi varmaan pelastaa hänet. Ja sitten, minä vuodan.”

”Helpommin sanottu kuin tehty”, Keetongu vastasi. ”Jos aiomme pelastaa adminimme, jonkun meistä pitää laskeutua tuon tykin luo. Silloin olisimme helppo kohde.”

Tykkiin sidotulla Guartsulla oli kuitenkin suunnitelma. Kun palkkionmetsästäjät oivat poistuneet, hän leikkasi heikolla silmäplasmasäteillä jalkojen ja käsien köydet poikki ja hyppäsi huoltotasanteelle. Hän halusi kuitenkin saada Vartija-kiväärinsä takaisin ennen pakenemista, sillä sen takia hän oli koko matkalle lähtenyt.

Palkkionmetsästäjät saivat tykin latauksen suoritettua. Johtaja painoi voitonriemuisena punaista laukaisupainiketta. Nektannin palkkio kyllä hyvittäisi kaiken vaivan ja menetetyt miehet, kunhan vain Vartijan saisi hengiltä.

ZAP. Ampumapesäke pimeni.

”Öhh, pomo. Sulake taisi palaa.”

”Sulake? Mitä skarrarrin tunareita te oikein olette?”

”Näillä ei ole ammuttu kolmeenkymmeneen vuoteen, ja aavikkotuulet ja eroosio ovat huomattavan kuluttava voima.”

”NYT TURPA KIINNI! Jos se skararrrarararrrin Vartija ei suostu kuolemaan hienosti, minä hoitelen sen omin käsin!” Hän vetäisi tupesta suuren sahalaitaisen puukon ja kapusi tikkaita pitkin huoltotasanteelle.

Johtaja ei kuitenkaan löytänyt tykkiin sidottua vankiaan. Sen sijaan hänen kimppuunsa hyppäsi kahden jäähdystyputken välistä aseeton, mutta hyvin määrätietoinen sininen Skakdi. Ennen kuin Johtaja ehti skarrarria sanoa, hänet lyötiin napakalla vasurilla kanveesiin. Guartsu nappasi kiväärinsä sekä yhden täyden plasmalippaan johtajan vyöltä.

Tornin juurella olevat Skakdit huomasivat tapahtumat ja alkoivat ampua Guartsua, joka hyppäsi huoltokäytävän seinämän taakse ja vastasi tulitukseen vanhalla kiväärillään. Huomattuaan tapahtumat ilmasta käsin Keetongu kaarsi Kirikori II:n tornia kohti ja hajotti ampuvan Skakdijoukon Cordak-tulituksella.

”Manu, saatko Guartsuun telepaattisen yhteyden? Käske häntä juoksemaan avoimempaan maastoon, jossa voimme napata hänet köysitikkailla. Saan kyllä pidettyä viholliset loitolla,”
Keetongu sanoi Manfredille. Adminin vapautuminen helpotti selvästi tilannetta, mutta häntä olisi mahdotonta poimia tykin vierestä.

Manu nyökkäsi ja keskittyi telepatiavoimiinsa. Kirikori II kaarsi kauemmaksi mutta palasi pian tornin luo. Hän käski Ternokia laskemaan tikkaat uudelleen ja hidasti vauhtia. Kun Guartsu syöksyi juoksuun tykin juurelta, Keetongu ohjasi aluksen hänen yläpuolelleen. Sininen Skakdi tarrautui omituisessa asennossa köysitikkaisiin. Ternok rullasi niitä ylöspäin samalla kun Guartsu kipusi kohti aluksen alaluukkua. Jotkut palkkionmetsästäjät yrittivät vielä ampua karannutta saalistaan, mutta aluksen vauhti oli liian kova. Guartsu astui alukseen huohottaen ja loi viimeisen silmäyksensä Nektannin kätyreihin aluksen takaikkunasta. Täytyisi olla varovaisempi jatkossa.

Klaanin satama

Kapura odotti. Kello oli miltei kahdeksan.

Aamu oli hämärä ja hieman sumuinen. Saarelta Klaaniin johtava virtaus oli voimakas ja helposti havaittava, joten suunnistuksesta ei tulisi ongelmaa. Sumu ei silti helpottanut Kapuran oloa.

"Terve", Suga huikkasi astellessaan esiin sumusta. "Odotammeko vielä jotakuta?"

"Serania", Kapura vastasi. "En tosin ole varma, tuleeko hän."

"Ei kello vielä kahdeksaa ole", Summerganon huomautti.

"Kapura?" kaksikkoa kohti kulkenut Toa kysyi.

"Kyllä olen", Kapura vastasi. "Eli siis... Näytä tie veneellesi, Seran."

"Mikä tarkoitus matkalla on?" Seran kysyi uteliaana. "Kirje ei ollut kovin valaiseva."

"En ole täysin varma, mitä me saarelta löydämme", Kapura sanoi. "Oikeastaan tätä reissua voi pitää vain normaalina tutkimusmatkana. En löytänyt paljonkaan tietoa saaresta, joten voimme auttaa Arkistoa samalla."

"Eli mitään vaarallista ei ole odotettavissa?" Suga kysyi.

"Ei pitäisi", Kapura vastasi. "Painotan vielä, ettemme tiedä saaresta juuri mitään. En kuitenkaan olettaisi, että kohtaamme Makutojen linnoituksia tai mitään. Miten Toa-voimien harjoittelu muuten menee, Seran?"

"Ihan hyvin", Seran vastasi kiitollisena siitä, että pääsi osallistumaan keskusteluun. "En ole pystynyt taistelua harjoittelemaan juuri ollenkaan."

"Luulisin kyllä, että kohtaamme edes jotain raheja", Suga sanoi muistellen Xia-reissun Figgyä.

"No, hyvällä tuurilla kohtaamme vain niitä. Raheista selviytyy helposti", Kapura arveli. "Riippuu tietenkin, mutta en epäile saarella olevan Tahtorakeja tai jotain."

"Tämä se on", Seran keskeytti keskustelun ja osoitti kohti erästä venettä. Vene oli puinen ja ehkä joskus maalattu punaiseksi, mutta maalipinta oli rakoillut sieltä täältä ja väriä oli vaikea erottaa. Vene oli juuri ja juuri sopivan kokoinen kolmelle Toalle. Vaikka vene muuten näytti ränsistyneeltä, moottori oli hyvin hoidettu ja sitä oli ilmeisesti kiillotettu lähiaikoina.

"Voi tulla ahdasta", Suga epäröi. "Varmaankin voisimme hieman levätä matkalla."

"Yhden pitää ohjata joka tapauksessa, joten nukutaan vuorotellen", Seran ehdotti ja katsoi venettä ylpeänä. "Vaikka meillä ei ole paljon rahaa, tätä venettä emme myy. Siihen liittyy paljon muistoja. Olemme yrittäneet pitää sitä hyvin kunnossa, mutta rahaa ei juuri ole..."

"En arvannutkaan, että olet köyhä. No, saat minulta reissun jälkeen pienen palkkion", Kapura lupasi.

"Kiitos!" Seran sanoi iloisesti. "Mitä me odotamme? Lähdetään!"

Bio-Klaanin linnake

Snowie vihelteli kävellessään sinimattoista käytävää pitkin. Hän katsahti heijastustaan suuren ruutuikkunan pinnasta sen ohi tepastellessaan. Näytti siltä, kuin hän olisi ollut lähdössä matkaamaan.

Olalla roikkuva laukku oli täynnä aseistusta. Hän ei kuitenkaan ollut suinkaan matkalla kohti huikeaa seikkailua, vaan Verstasta. Niin ylpeä kuin Snowie olikin Ihmematoran MacRygevv -henkisestä radionkorjausoperaatiostaan, oli se jättänyt suurimman osan hänen varusteistaan täysin käyttökelvottomaan kuntoon. Siksipä hän olikin päättänyt mennä tapaamaan Kepeä. Vaikka ainahan Snowmanista oli hauskaa tavata vanhaa kunnon Rättua, millä tekosyyllä hyvänsä.

Matka-lookia korosti myös lumiukon pään ympäri kietaistu otsanauha. Mutta sitten taas toisaalta kahviosta haettu täytepatonki ei varsinaisesti saanut Snowiesta näyttämään erityisen uskottavalta sankarilta.


Pian Snowman olikin Verstaan ovella. Hetken puntaroituaan hän päätti olla koputtamatta, koska oli aina kivaa yllättää Spinny. Sitten hän kiskaisi oven auki.
"Heei Tults-"

Snowie kuitenkin sulki suunsa huomatessaan Kepen ja yllättäen Matoron ilmeisen keskittyneinä jonkin pienen ja ilmeisen oleellisen ympärillä.

"Keskeytänkö jotain?"

Nazorak-luolasto

006 ei pitänyt tilanteesta laisinkaan. Hän seisoi laboratorionsa ulkopuolella kuuntelemassa, kuinka hullu Makuta turmeli hänen laitteistoaan ja välineistöään. 006 ei olisi halunnut päästää Abzumoa sisään, mutta auktoriteettia ei käynyt uhmaaminen. Tiedemiestorakka huokaisi ja istahti konttorituoliinsa käveltyään toimistoonsa. Hän lajitteli hetken papereitaan, mutta lakkasi lopulta teeskentelemästä itselleen, että asiat olisivat olleet kunnossa. Ne eivät olleet. Hän oli henkilökohtaisesti sitä mieltä, että kenraali teki pahan virheen liittoutuessaan sadistisen Makutan kanssa. 006 oli nähnyt, mitä tämä hirviö oli tehnyt eräälle Matoran-paralle, joka lojui yhä tyrmässä. Hän oli kerran vienyt ruokaa tälle, mutta katunut tekoaan heti, kun oli melkein jäänyt kiinni. Torakoiden luonteeseen ei sopinut sellainen käytös.

Makuta Abzumo oli saanut eteensä kaiken tarvittavan tutkiakseen Nazorakin genomia.
”Tiedätkös, Charlie”, Makuta virkkoi vieressään seisovalle Nazorak-avustajalle, ”te olette puutteellisia.”
”Niin ovat kaikki olemassa olevat olennot”, toinen vastasi nyrpeänä. Makuta vähät välitti vastauksesta.
”Minä tein virheen”, hän mutisi. ”Jos olisin ryhtynyt toimeen yksin – ilman sitä petollista Mukau-lehmänlannan syöjää…”
Nazorak kuunteli puolella korvalla Makutan jupinoita.
”… kyllä. Puutteet. Ne pitää poistaa. Sanohan, Charles” Makuta sanoi yhtäkkiä. ”Mitä puutteita Nazorakeihin luotiin?” Apuri häkeltyi moisesta kysymyksestä.
”Minä… tuota”, hän takelteli. ”Öh, tunteet?” Makutan silmät kiiluivat pelottavasti.
”Tunteitahan te olette ilmeisesti yrittäneet poistaa. Työ on hankala, mutta mahdollinen. Hyvin mahdollinen. Noh, Charlie, muita heikkouksia?”
Nazorak mietti hetken. Sitten hän vastasi:
”Kuolevaisuus. Se on heikkouksista suurin, ja sitä ei voi poistaa. Keneltäkään.”
”Lienet oikeasssssa, ysstävä hyvä”, Makuta naurahti. Hänen äänensä oli kylmä ja vailla iloa. Nazorak ei tiennyt, pitäisikö hänen hymyillä vai pysyä ilmeettömänä. Makuta katseli vielä hetken mikroskoopin avulla soluja, joita oli tutkinut. Sitten hän veti silmänsä irti linssistä ja alkoi hivellä leukaansa mietiskelevänä.
”Kuolevaisuus… mikä meidät tappaa.” Nazorak ei tiennyt, oliko kysymys tarkoitettu hänelle, mikäli se kysymys oli. Hän ei kuitenkaan uskaltanut jättää vastaamatta:
”Verenhukka. Kudosvauriot… tärkeiden elinten toimintojen lakkaaminen.”
”Sinähän olet fiksu poika. Ehkä minä sentään tein jotain oikeinkin”, Abzumo sanoi. Nazorak ei pitänyt äänensävystä, vaikka sen tarkoitus oli ilmeisesti olla ystävällinen.
”Siinä olet oikeassa, että näitä heikkouksia ei poissstamaan pyssssty. Mutta… mikä essstää taistelemassssta, kunnessss kuolee?” Makuta ravasi hetken ympyrää. Sitten hän pysähtyi. Hänen kasvoilleen levisi groteski virnistys. Hän tarttui läheisellä pöydällä olevaan sirkkeliin ja ryntäsi Nazorakin luo. Tämä ei ehtinyt edes yrittää pakoa; Makuta oli liian nopeasti antanut aikeensa ilmi.
”Nyt, Charles”, Makuta sanoi häijysti, ”tämä sattuu.”

Nazorak aloitti kirkumisen, kun Makuta käynnisti sirkkelin. Tämä alkoi sahata poikki Nazorakin kättä. Tämä pyristeli, mutta turhaan. Makuta jatkoi julmaa työtään, kunnes ”Charlie” oli käsipuoli. Tämä tunsi hirvittäviä tuskia, mutta pysyi vielä tajuissaan.
”Miltä nyt tuntuu?” Abzumo sanoi nauraen ilkeää naurua. Nazorak voivotteli ja itki lattialla.
”Olet heikko typerys!” Makuta huusi. ”Sinä tunnet kipua, ja se on kaikista suurin heikkoutesi! Vaan eipä ole tulevilla sukupolvilla!”
Sitten Makuta tarttui jälleen sirkkeliin hullun kiilto silmissään ja sahasi Nazorakin toisenkin käden irti. Tämä vaipui tajuttomuuteen verenhukan vuoksi jo ennen, kuin hänen toinenkin raajansa oli poissa. Makuta potkaisi labran oven auki ja heitti kädettömän Nazorakin vartijoita kohti.
”Viekää se pois, se on täyttänyt… tarkoituksssssensssssssa.”
Vartijat raahasivat tiedotonta, lähes kuollutta Charlie-parkaa pois Makutan hirvittävän naurun kaikuessa tunnelissa.

Outo tila

Dox ei pitänyt lainkaan suunnasta, johon tilanne kehittyi.

Tyhjyydestä materialisoitui kymmeniä ja taas kymmeniä, sitten satoja Toan kopioita. Keltaisten, raskaasti aseistettujen sotureiden rivistöt kasvoivat kasvamistaan. Kaikkien silmissä paloi sininen tuli.

"Nimda."

Toat kohottivat aseensa ja avasivat tulen monimuotoisten olentojen laumaa kohti. Nämä tekivät samoin. Harvaa niistä Toien ampumat säteet vaikuttivat aluksi vahingoittavan, mutta pian muutama lyyhistyi maahan. Niillä oli moninkertainen miesalivoima kloonilaumaan verrattuna.

Mutta ne taistelivat vastaan, jokainen niittäen maahan useita Toia. Dox yritti parhaansa mukaan hakea suojaa. Värikkäitä säteitä, luoteja ja teriä viuhui kaikkialla.

" !" kaikui sotahuuto, kun kaksi suurta, voimakasta mutta tunnetun universumin asukkaille täysin tuntematonta armeijaa otti yhteen tuona päivänä.

Dox näki vilaukselta Hopeisen taistelevan yksin kymmentä vastaan. Se torjui kilvellään Toien iskut, kimmottaen muutaman jopa takaisin. Samalla se pyrki itse löytämään aukkoja vihollisen puolustuksesta ja iskemään niihin.

Dox ei tiennyt mitä tehdä. Hänellä ei ollut kykyä vaikuttaa tilanteeseen suuresti. Hänellä ei ollut kuin puukkonsa. Hattukin oli kadonnut.
Hän huomasi yhden Toista suoraan edessään. Se tähtäsi häntä, mutta apinaa muistuttava orgaaninen olento iski tämän kanveesiin. Doxia lähestyi nyt toinen oikealta; tämän hoiteli eräs metallinen ja sarvikuonoa muistuttava.

Dox tunsi olevansa velkaa tälle joukolle, joka oli pelastanut hänet jo monta kertaa. Hänen ajantajunsa oli jo mennyt sekaisin, mutta hänen saapumisestaan tähän outoon paikkaan ei ollut kuin korkeintaan muutama päivä. Nämä olennot olivat hyväksyneet hänet joukkoonsa.

Hänen täytyi auttaa niitä jotenkin. Hän tarttui Ikuiseen palkkioonsa ja syöksyi lähintä Toaa kohti raivokkaasti huutaen.

Verstaan labra

Snowie oli astelemassa tutkimukseen syventyneiden Kepen ja Matoron luokse, kun jotain tapahtui.

Maa tärähti, ja Verstaan varastoon johtava ovi läimähti auki. Kylmä viima puhalsi oviaukosta heitä kohti. Kylmä, ensimmäiseksi- ja viimeksimainitut ihmettelivät. Miten rakennuksen sisältä saattoi puhaltaa kylmä tuuli, ellei siellä ollut kylmiötä tai reittiä ulos?
Kepeä tämä ei ihmetyttänyt, vaikka kummastunut ilme hänenkin kasvoillaan oli.

"Mi- mikäs tuo oli", Snowie ihmetteli.
"Se-..." Kepe ehti aloittaa, ennen kuin syöksyi ovelle, paiskasi sen kiinni, piteli sitä jalallaan ummessa samalla kun kurotteli nauloja ja vasaraa pöydältä ja toisella kädellään lankkua. Hätäisesti hän alkoi naulata ovea umpeen näyttäen siltä, kuin tarvitsisi kolmannen käden.

"Öhmm..." Snowie avasi suunsa.
Kepe varmisti lankkujen kestävän.
"Ei mitään. Ei yhtikäs mitään. Kumpikaan teistä nähnyt Doxia?"

Outo tila

Taistelu jatkui. Kumpikin osapuoli oli kärsinyt tappioita, mutta mieliala oli yhä korkealla. Dox tunsi verinoron valuvan toista kättään; se ei kuitenkaan ollut hänen omaansa.

Toien ruumiit alkoivat kadota muututtuaan elottomiksi. Hän ei tiennyt, oliko alkuperäinen yhä elossa. Hänen päähänsä pälkähti ajatus siitä, että kloonit olivat ehkä riippuvia alkuperäisestä ja katoaisivat sen tuhoutuessa.
Dox väisti sivulta tulleen Toan ammusta ja otti suojaa suurikokoisen olennon ruhon takaa. Hieman isomman kaliiperin ammus pyyhkäisi siltä pään harteilta.
Kirkkaanvalkoiseen lattiaan oli ilmestynyt punaisia veritahroja. Joistain kohti se oli peräti koomisen vaaleanpunainen.

Dox isku puukollaan äkillisesti ilmestynyttä Toaa, joka tuupertui maahan. Hän huomasi erään olennon olevan pinteessä ja syöksyi apuun perhosveitsellään leikaten. Yhden toista kaatuessa ja toisen menettäessä kätensä kirahvimainen olento katsahti Doxiin kiitollisena.

Dox tunsi sydämensä sykkeen. Se oli outo tunne. Hän koki jotain, jota joku voisi toisenlaisessa tilanteessa kutsua liikunnan iloksi. Mutta ei tässä verilöylyssä. Hän ihmetteli myös omia taistelutaitojaan; mistä ne olivat tulleet?

Hän näki Hopeisen vähän matkan päässä taistelemassa muita selvästi nopeamman ja voimakkaamman Toan kanssa. Sen silmissä paloi myös muita kirkkaampi tuli.
Dox syöksyi apuun.

"Nimda."

VERSTAAN LOKI
...ntena päivänä maaliskuuta Suuren Hengen vuonna...

...eterran panssaria. Viimeisin yritykseni epäonnistui, kuten kaikki aiemmatkin, vaikk...
...panssarin ja eritoten käsien materiaali. Se on kestävää ja joustavaa, enkä ole onnistunut määrittelemään sen koost...
...aikista kummallisinta on kuitenkin keihään tuottama reikä Feterran kyljessä. Se vaikuttaa paikkautuneen.

Itsestään. Sisältä päin.

Tuntematon, kauan sitten



Rankka sade. Vettä tippui ja virtasi pientä vuorta pitkin, jonka lukuisissa onkaloissa yksi Toa lepäsi sen kosteassa lämmössä. Vuoren ympärillä oleva metsä näytti kuin riemuitsisi sateesta.
Toa kuunteli luolan sisältä pisaroiden tipahtelua eikä ajatellut muuta kuin odottaisi sateen loppumista.
Ulkona pilvet peittivät auringon valot ja sai päivän tuntumaan paljon synkemmältä kuin se on.

Toa tunsi kostean ilman vaikuttavan hänen kaulahuiviinsa ja yritti löysätä sitä hieman jottei tuntisi oloaan tukalammaksi. Huivinsa käsiteltyä, hän huomasi edessään käärmeen, joka lähestyi häntä päin.

”Älä liiku, Loiste”

Toa olisi juuri nyt säikähtäneesti perääntynyt pois käärmeeltä, mutta pysyi liikkumatta.

”Älä tee äkinnäisiä liikkeitä. Se hyökkää vain jos kokee sinua uhkana. Älä pelkää sitä.”

Toa makasi lohkareiden päällä jäykistyneenä. Luolan kostea ilma vain pahensi tilannetta entisestään.
Hän ei voinut muuta kuin katsoa käärmettä silmiin.

Käärme tuijotti Toaa takaisin. Sen silmät olivat hyvin uhkaavia ja kylmiä, mutta Toa ei voinut muutakaan.

Käärme liikkui sivummalle, mutta Toa piti katsekontaktinsa kiinni käärmeeseen ja toivoi ettei olento hyökkäisi yhtäkkiä.

Mutta käärme ei tehnyt muuta kuin tuijotti. Vähitellen sen katse kääntyi poispäin ja liukui tiehensä luolan sisään.

Toa huokaisi helpottuneena.

”Hyvä ettei se ollut myrkkykäärme. Suurempi riski”

Juuri nyt Toa halusi sanoa jotain, mutta päätti jättää sanomatta. Hän käänsi päänsä luolan suuaukkoa päin, josta ääni oli tullut ja näki korkean henkilön ruskeanharmaassa, pitkässä takissa. Toa ei nähnyt henkilön kasvoja tarkasti, koska henkilön lierihattunsa varjo peitti hänen kasvonsa.
”Sade on lakannut, meidän pitäisi jatkaa matkaa”.

Toan huomaamatta, auringot paistoivat taas ja pilvet hälvenivät taivaalta. Toan seistessään henkilö kääntyi ja alkoi kävellä poispäin. Hänen punainen kaulaliina liehui tuulen mukana.

Klaanilinnoitus

Notfun ja kuusi hänen miehistään kävelivät pitkin klaanin katuja. Notfun etsi rommikauppaa, kun hän sen löysi, hän käveli sisälle.

"Ottaisin rommia, tyyppi. Kässäätkö?", Notfun sanoi, ja meni kassalle. Kauppias meni takahuoneeseen hakemaan rommia. Sitten takahuoneessa räjähti jotain. Kauppias lensi suoraan Notfunin ja miehistön läpi seinään, ja jotain mustaa syöksyi takahuoneesta hänen mahaansa. Kauppias vuosi verta.

"Paetkaa. Äkkiä. Se on täällä", Kauppias sanoi.

"Mitäs tämä nyt on, rehd- No ei niin rehdit matoranit pyytävät rommia ja kauppias vain makaa seinillä ja kuoleskelee ympäriinsä. Ei minkäänlaisia tapoja", Notfun valitti.

Yhtäkkiä valot sammuivat.

Jotain syöksyi Notfunin vieressä seisovaan matoraniin. Se oli tahmean tervainen piikki. Matoran kaatui maahan. Seuraavaksi ne syöksyivät toiseen matoraniin, kielettömään toaan, ja siamilaisiin skadkeihin. Kaikki olivat kuolleita. Ensimmäistä kertaa koskaan Notfunin valtasi tällainen pakokauhu.

"Olette nyt kahdestaan. Sinä, ja kuolema", kuului kylmä ääni. Se oli kuin haudan takaa puhuttu.

Notfun ei vastannut. Sen sijaan hän kysyi.

"Kuka sinä olet? Mitä haluat?"

Vastausta ei kuulunut. Notfun juoksi ovea kohti. Hän paukutti ovea, mutta jotain mustaa syöksyi hänen takaansa. Piikit muuttuivat matkan aikana kouriksi, jotka nostivat Notfunin ilmaan. Sen jälkeen ne paiskasivat piraatin seinälle, ja piikeiksi muuttuneina katkaisivat Notfunin toisen käden. Matoran tunsi, että nyt pitäisi edes yrittää paeta. Matoran juoksi, minkä jaloistaan pääsi, ja juuri ja juuri onnistui rysähtämään oven läpi. Notfun vuosi verta, ja katsoi kauppaa edessään. Rakennus päästi ensin oudon rasahduksen, ja sen jälkeen räjähti. Notun juoksi erittäin lujaa Yön Timo toista kohti.

14 vuotta sitten, Onu-Koro

"En salli sitä!" Kongu huusi vihaisena.

Xiantos piti Kongun omaa puukkoansa Chocon kaulan edessä. Hän oli valmis painamaan puukon Chocon kurkusta läpi, mutta hän ei pystynyt siihen.

"En voi tehdä tätä", palkkionmetsästäjä totesi.

Xiantos potkaisi raa'asti Toan nurin ja pakeni paikalta. Ilman Toa juoksi märässä luolassa Chocon luokse auttaakseen häntä.

"Voitko hyvin?" Kongu kysyi.
"Selkään sattuu", Choco valitti.

Kongu nosti Toan maasta ja vei häntä tunnelin päähän, joka oli suunnilleen kilometrin päässä. Sinne ei nähnyt kunnolla, koska tunneli oli pimeä ja mutkikas. Luolassa oli salareittejä, jotka Matoranit olivat tehneet.

Bio-Klaanin sairaala

"Olet valmis lähtemään sairaalasta", hoitaja kertoi Kongulle.

Toa poistui lasisesta huoneesta ja lähti kävelemään pitkin sairaalan käytäviä kohti uloskäyntiä. Kun Kongu pääsi ulos, hänen muistiinsa palasi mitä oli tapahtunut.

Klaanin satama

[spoil]Minä ja Suga teimme tämän yhdessä. Kiitokset hänelle.[/spoil]

Seran, Kapura ja Summerganon astuivat veneeseen, jolla he taittaisivat matkansa. Heitä taisi hieman jännittää, vaikka kolmikko lähtikin matkaan iloisin mielin. Kapura aloitti ohjaajana ja Seran vilkaisi vielä kerran Klaanin rantaa hieman haikeana, mutta tietäen ja uskoen, että hän palaisi. Summerganon näperteli miekkaansa hieman hermostuneesti. Vene lähti matkaan jättäen Klaanin sataman ja saaren taaksen ja pian sumu peittikin sen näkyvistä. Kun sumu lopulta hellitti, olivat he jo hyvässä vauhdissa merellä, vaikka Klaanin rannat yhä näkyivätkin selvästi.

Meri

"No, nyt sitä sitten ollaan matkalla", huikkasi Kapura iloisesti. Hän ohjasi varmoin ottein Seranin ja Summerganonin kyhjöttäessä penkeillä ja katsoen ympärillään levittäytyvää merta.
"Sinä olet siis ollut aiemminkin Kapuran kanssa tehtävässä?", Seran kysäisi Sugalta, joka nyökkäsi ja kertoi jotain vaiheikkaasta matkasta Xialle, jonne Kenraali Killjoy oli heidät johdattanut Nimdan sirun hakuun. Aamu muuttui pikkuhiljaa päiväksi, kun aurinko kohosi yhä korkeammalle ja valo lisääntyi.
"Minä voin ohjata sitten seuraavaksi", Summerganon sanoi ja Kapura nyökkäsi.
"Mihinköhän me matkalla törmäämme?" Mietti Seran ääneen.
"Hyvällä tuurilla muutamaan Rahiin", Summerganon sanoi optimistisesti.

"Hei, mikä tuo o-" Kapura aloitti, mutta ei ehtinyt lopettamaan lausettaan, kun jokin jättimäinen nousi pintaan. Olento näytti orgaaniselta ja oli tummanpunainen.
"Taitaa olla Jättiläismustekala", Summerganon totesi. Mustekala ei näyttänyt liikkuvan.
"Hyökkääkö se?" Seran kysyi huolestuneena ja hieman kauhistuneena jättimäisestä otuksesta.
"En usko. Paina kaasua kuitenkin", Suga sanoi Kapuralle. Kapura ryhtyi kaasuttamaan. Hetkeen Toat eivät sanoneet mitään vaan tuijottivat merirahia hiljaa.

Jättiläismustekala ilmeisesti päätteli että kolmikko sopi syötäväksi ja hyökkäsi. Se kiri veneen kiinni ja töytäisi sitä lujasti.
"Pitäkää kiinni", Kapura mutisi ja painoi kaasua entistä enemmän. Vene nytkähti aavemaisesti ja lähti kiihdyttämään. Mustekala seurasi perässä.
"Se saa kiinni!" Seran huusi. Jättiläismustekala kiihdytti myös vauhtiaan ja kiri venettä kiinni.
"Sinähän olet Raudan Toa! Saatko tätä kulkemaan yhtään lujempaa?" Summerganon tiedusteli Seranilta.

"En kesken ajojahdin", Seran sanoi. "Meidän pitää pysähtyä."
"Selvä on", Kapura sanoi ja hiljensi vauhtia kääntäen venettä niin, että Jättiläismustekala hipaisi vain keulaa.
"Tule!" Summerganon sanoi Kapuralle ja kaksikko hyppäsi veteen. Seran ahersi moottorin kimpussa.

Mutta mustekala ei joko huomannut kahta Toaa tai piti venettä parempana saaliina, kääntyi ympäri ja syöksyi venettä kohti.
"Ei onnistu! Pitää kiinnittää sen huomio jotenkin", Summerganon sanoi. Mustekala töytäisi venettä ja melkein pudotti Seranin veteen.
"Yrittäkää pitää se kiireisenä!" Raudan Toa ähkäisi.

"Tuo mustekala keikuttaa venettä. Aika hankkiutua eroon siitä", Kapura sanoi ja kuumensi vettä mustekalan lähellä. Rahi raivostui ja syöksyi Kapuraa kohti melko nopeasti kokoonsa nähden. Kapura yritti taas kuumentaa vettä, mutta se vain ärsytti Rahia. Jättiläismustekala tönäisi Kapuran veden alle.

"Kapura!" Summerganon huusi. Mustekala kiinnitti nyt huomionsa häneen ja syöksyi Sugaa kohti. Summerganon teki ainoan loogiselta tuntuvan ratkaisun ja hyppäsi otuksen päälle. Kummissaan Rahi kiihdytti vauhtia ja pyöri veneen ympärillä yrittäessään pudottaa Toan alas.

Summerganon teki taktisen tilannekatsauksen. Kapura oli juuri noussut pintaan ja sylki merivettä suustaan. Seran oli kiireinen moottorin kanssa eikä luultavasti kovin hyvä taistelija. Hän itse ratsasti pillastuneella Jättiläismustekalalla.

Menee todella hyvin.

Mt. Ämkoon rinteet

Tuuli ujelsi, ja jäinen, karhea lumi hinkkasi Trozin sääriä. Hänen musta kaapunsa lepatti kovassa tuulessa, samalla kun hän pyyhki lunta jatkuvasti pois kasvoiltaan.

"Oli kyllä viimeinen kerta kun tulen tänne lumen keskelle. Heti palkan saatuani listin sen kirotun matoranin joka minut tänne lähetti", Troz kirosi. Matkaa oli vielä pitkälti, eikä lumipyryssä nähnyt yhtään mitään. Ties vaikka hän olisi kaikki nämä tunnit pyörinyt ympyrää.
Kohta hänen jalkansa kuitenkin kolahti johonkin. Hän alkoi kaivaa lunta, ja sieltä paljastui ruostunut kelkka. Troz käänsi katseensa alas rinteeseen, ja takaisin kelkkaan.

"Ihan sama, minä lähden nyt. Millä todennäköisyydellä muka edes löydän täältä valkoisensävyisen Skakdin. Eikä palkkiokaan ollut edes kovin suuri, nyt kun tarkemmin ajattelee", hän lausahti ja nousi kelkkaan, potkaisi vauhtia, ja lähti laskemaan vuorenrinnettä alas tuhatta ja sataa.

"Eipä tässä pyryssä maisemiakaan oikein pysty katselemaan. Harmin paikka", Troz harmitteli. Mitä alemmas hän kuitenkin meni, sitä harvempaan lunta tuli. Kohta hän näkikin täysin selvästi ympärilleen, ja ihaili maisemia sen pienen hetken, ennen kuin tajusi laskevansa puuta kohti. Jarruttaa siinä vauhdissa ei pystynyt, ja matka pysähtyi kuin seinään. Itse asiassa puuhun.

Troz kirosi kovaan ääneen. "Miten minä voin törmätä koko perhanan rinteen ainoaan puuhun!? ARGH!" Hän nousi lumipenkasta, pudisteli kaapunsa lumesta, ja jatkoi kävellen matkaa.


Viidakko Mt. Ämkoon juurella

Troz käveli viidakossa, päättäväisesti kohti sen Matoranin taloa josta tehtävänsä sai. Jonkun ajan kävelyn jälkeen hän saapui pienen puuhun rakennetun hökkelin luo. Ihmeissään hän katseli tikkaita jotka olivat irrotettu, pirstottu ja heitelty pitkin mäkiä. "Ihmekös tuo. Kyllähän täällä keskellä-ei-mitään vähän mökkihöperöksi tulee", Troz mietti. Hän otti toiseen käteensä puukkonsa ja toiseen miekkansa, ja lähti kiipeämään niiden avulla puunrunkoa ylöspäin. Päästyään mökkiin hän huomasi yllätyksekseen, että se tietty pieni matoran oli hirtetty.

"PERHANA! Joku ehti ensin!" Hän huusi, mutta ennen kuin hän alkoi paiskomaan tavaroita ympäri seiniä, vihertävä, noin Toan kokoinen hahmo potkaisi häntä selkään, ja Troz lensi ikkunasta ulos niskoilleen.

Hahmo hyppäsi alas Trozin perässä. Troz hieroi niskaansa, nousi jaloilleen, ja käänsi katseensa tätä otusta päin. Näytti Toalta, mutta Skakdin kasvonpiirteet ja olemus. "Nonniin, viimeinkin jotain listittävää. Tässä alkoikin käydä aika pitkäksi!" Troz huudahti iloisena, virnuili tyytyväisenä, otti pistoolit käsiinsä ja kohotti ne hahmoa päin.

Bioklaanin satama

Notfun juoksi kohti Yön Timo toista verisenä, ja toinen käsi irronneena. Itseasiassa piraatti piti irronnutta kättään vasemmassa, säilymeessä kädessään. Hän juoksi huohottaen hyttiinsä, otti laatikostaan ilmastointiteippiä, ja teki painesiteen vuotavaan kehoonsa. Jardirt sattui kävelemään hyttiin.

"Norfu- Mitä hittoa sinä nyt olet mennyt tekemään?", Jardirt huudahti

"Älä kysy. Minua. Jahdataan. Yliluonnolliset. Voimat. Mustaa. Miehistö. Kuollut."

"Mitä ihmettä. Olet siis tapattanut itsesi ja miehistön?"

"En. Vain miehistön. Ja sitäpaitsi se ei ollut minä."

"Kukas sitten?"

"En tiedä. Siellä oli pimeää."

"Missä oli mitä häh?"

"Rommikaupassa. Se tappoi kauppiaan, kuusi parasta miestäni ja melkein minut."

"Hmm.. Se varmaankin etsii jotain..", Jardirt sanoi, "Nyt kuitenkin meidän pitää saada kätesi paikalleen. Onko pikaliimaa?"

Notfun katsoi perämiestä syyttävästi.

"No joo. Jos vien sinut sairaalaan", Jardirt korjasi.

Verstaan labra

"... mitä tuo oli?" Matoro kysyi välittömästi oven sukeuduttua. Vähintään samaan aikaan Lumiukko kysyi mitä täällä tehtiin.

"... ei mitään. Syvennytään takaisin siihen kirjoitukseen", Valkovihreä Toa sanoi ja käveli pöytänsä ääreen. vahvan, umpeennaulatun oven alta tuli kylmää ilmavirtaa.

Matoro kääntyi myös ja istahti Kepen vierelle. Pöydän peperien tekstit olivat käännettu matoran-aakkosille. Vain kirjainnten järjestys oli vielä selvittämättä.

"Mitä te kamut teette?" Snowie kysähti ja änki kaksikon väliin katsomaan papereita.
"Selvitämme tätä salakirjoitusta", Kepe aloitti.
"Jaa. Mistä se kertoo?"
"Yhden Makutan tutkimus Nimdasta", Matoro jatkoi.
"Ai Nimdajuttuja. Minulal on huonoja kokemuksia Nimdasta. Se nukke..." Snowie muisteli. Kepe tönäisi häntä ennenkuin Lumiukko ehti alkaa kertomaan elämäntarinaansa.

Kahden Jään Toan teleskooppisilmät ja tavalliset silmät tutukivat papereista jokaisen neliösentin. Nyt pitäisi löytää tekstipätkä, joka kertoisi koodaussysteemin.
"On tosin mahdollista että Makuta ei ole laittanut tähän mitään avainta", Kepe huomautti.
"Mikä tiedemies tekee tutukimuksia ilman että kukaan saa koskaan niitä tietää?" Matoro vastasi.
"Hyvä pointti. Mutta ehkä hän ei ehtinyt julkaista tietojaan ennen kuolemaansa?"
Ennenkuin Matoro ehti vastata, hän huomasi himmeitä merkkejä otsikkotekstin alla. Ne olivat vain muutaman millimetrin kokoisia kirjaimia "Projekti Nimda" -tekstin alla.

"Löytyi", hän sanoi ja suurensi zoomiaan.
Matoro luetteli kirjaimia, jotka vastasivat otsikon kirjaimia. Kepe merkkasi välittömästi muistiin merkit. Pikainen käännös ja loppujen päättely paljasti avoimen tekstin.

Matoro tarttui nopeasti paperiin ja alkoi selata sitä innolla läpi. Tietoa Turagasta, joka kertoi Nimdasta. Tietoja kohtaamisesta, jossa Ity näki Nimdan käytössä. Tiedot saaresta, jossa hänen tutkimansa siru oli, ja jonne hän palautti sen. Lukuisia kokeita Nimdalla. Paljon teorioita sen alkuperästä.

"Kiitos!" Matoro totesi välittömästi ja kiisi ulos. Kepe ja Snowie jäivät ihmettelemään yli-innokkaaksi muuttunutta Toaa.

Hetken hiljaisuuden jälkeen Jään Toa kävi saamansa huonokuntoisen kasetin kimppuun.

Bio-Klaanin linnoitus

Matoro oli mennyt nopeasti Äksän huoneistoon jossa hän oli jo esittelemässä tekstiä. Kansio kertoi saaresta aivan Pohjoisen Mantereen kyljessä, jossa vanhaan temppeliin oli kätketty yksi siru.

Matoro tunsi olevansa taas uuden seikkailun porteilla, taas toiminnassa. Hän tosiaan ei kyennyt elämään ilman toimintaa.

Viidakko

Troz osoitteli pistooleillaan vihertävää hahmoa, joka sitten äkkinäisesti potkaisi nämä hänen käsistään huoneen seinää vasten. "Hitto, refleksini ovat päässeet ruostumaan..." Troz harmitteli, ja otti miekkansa esiin. Hän hyppäsi voltilla taaksepäin, ja ponkaisi kovalla vauhdilla miekka ojossa ja iski miekkansa sen läpi.

Ei mitään. Sille ei tapahtunut mitään. Troz hämmentyi, hyppäsi muutaman metrin taaksepäin ja katsoi miekkaansa. "... Eihän siitä tullut edes verta", hän ihmetteli. Siinä vaiheessa se hahmo katosi kuin tuhka tuuleen. Poof. "Mitä hel-" Troz ehti sanoa, mutta keskeytyi, kun vihreä otus iskikin häntä niskaan.

"Hologrammiteknologia. Niin ihanaa", otus sanoi, jatkaen: "Olen Jask. Se tosin jää viimeiseksi asiaksi minkä kuulet", Jaskiksi itseään kutsuva hahmo sanoi, ja otti ison sapelin esiin. Sitten Jask lähti juoksemaan Trozia päin, miekka olalla, lyömävalmiina, ja polvistuneen Trozin viereen päästyään nosti miekkansa ilmaan ja huitaisi.

Troz ei kuitenkaan enää ollut siinä, vaan hänen takanaan. "Et tiennytkään että osaan teleportata?" Troz sanoi, pitäen Jaskia kurkusta kiinni, ja iski puukkonsa tämän ohimoon. Troz virnuili tyytyväisenä, ja yritti nypätä puukon Jaskin päästä irti, mutta jumissa oli. "...Nojaa, hätä ei lue lakia", Troz hymähti ja viilsi Jaskin pään irti katanalla.

"Irrotan tämän sitten kotona, saanpahan seinälle jotain koristetta tylsään asuntooni", hän päätti, ja lähti tepastelemaan Klaanin suuntaan.

Klaanin linnoitus

Troz oli kävellyt monta tuntia vuoren läheisen viidakon keskeltä Klaania kohden, ja oli viimeinkin saapunut paikalle. Porteille päästyään hän ei mennytkään sisälle, vaan lähti vasemmalle, ja kävelin nurkan taakse, jossa oli selvästi äkkiä väsätty, Toalle sopivan kokoinen hökkeli jossa kelpasi asua ja elää. Troz kopautti puukkoansa seinään, ja Jaskin pää irtosi siitä. "Viimeinkin", Troz tokaisi ja lähti takaisin portille. Hän käveli portista sisään, ja pistäytyi Klaanin kahvioon hakmaan kupposen kahvia. Paikalla ei ollut ketään, ja seuran puutteesse meni kahvikuppi mukanaan Aulaan, toivoen että paikalle tulisi juttuseuraa, tai mahdollisia töitä tarjoavia.

Nazorak-pesät

Hämärä, melko pieni Gaggulabion työhuone sijaitsi Skakdeille pyhitetyssä, pintaa lähellä olevassa Pesän osassa. Rikollispomo johti sieltä käsin palkka-armeijaansa.

Hänellä oli tylsää. Ennen hän oli hoitanut nopeita keikkoja ja tehnyt monia bisneksiä samaan aikaan. Hän muisteli lämmöllä niitä Sisällissodan jälkeisiä vuosia, jolloin aseet ja viina kävivät täydellisesti kaupaksi Zakazilla. Hän ja hänen vortixx-salakuljettajansa, Radak, käärivät suurimmat voitot sodasta.

Gaggulabio ymmärsi, että 001:n valtava palkkio oli kaiken odottamisen arvoinen. Hän ei aikoisi luovuttaa kesken. Oli vain vaarallista odotella pitkään, skakdit eivät saaneet olla rauhassa. Siksipä Labio olikin antanut näille luvan ryöstellä ja tuhota matorankyliä.

Ovi aukesi.

"Kenraali", yksi musta skakdi aloitti puhumisen johtajansa pöydän edessä. Gaggulabion itsevarma hahmo istui jalat pöydällä polttaen paksua sikaria.
"Käskit kertoa tärkeistä pesän tapahtumista. No, se hullu makuta leikkasi yhden laboratorioapulaisen kädet irti. Moottorisahalla"

Kiven Skakdi oli hetken hiljaa.
"Pysykää erossa siitä hullusta", Labio määräsi nopeaan. Hän ei pitänyt lainkaan Abzumosta. Eikä varsinkaan silloin, jos tämä tekisi jotakin Skakdeille.
"Moinen vainoharhainen pahistelija on vain vahingoksi Allians-" hän keskeytti yhtäkkiä. Violetti Makuta käveli oven ohi.

"Kasss päivää. Kessskeytinkö jotakin?", hän sanoi hyytävästi.

Gaggulabio nielaisi.
"Ei, et mitään"

"Hyvä. Sssinä olet aina sssamanlainen, ulkonäöltässsi kakku ja älyltässsi lapio", Abzumo sanoi ja lähti.

Kiven Skakdi istui aivan hiljaa. Hän veti savua paksusta Steltiläisestä sikaristaan.

Bio-Klaani

Projekti Nimda

704 eDv.
Rozumin tukikohta perustetaan.
Saarella asuu matoran-populaatio ja turaga.
Turaga kertoo Nimdasta minulle.

689 eDv.
Matoran-populaatio kuoli makutojen testaamaan Hopearuttoon.
Tukikohta rakennettiin pysyväksi.

688 eDv.
Matkasin Pohjoisen Mantereen rannikolle Turagan kertomaan paikkaan.
Löysin suuren temppelin.
Tapasin siellä vanhan Toan joka näytti Nimdaa minulle.
Siru oli mielensisäinen ase niissä käsissä.
Tämä oli varmaan tilanne, jossa innostuin mielitutkimuksesta.
Sitä ennen olin tutkinut bakteereita.

687 eDv.
Aloitin laajamittaiset Nimda-tutkimukset.
Lainasin sirua tutkimuksiin.
Pelkäsin Makutoiden ottavan sirun minulta.
Tarpeellisten testien jälkeen piiloitin sen takaisin temppeliin.

Muistiinpanoja sirusta

-valkoinen, tunnistamatonta metallia.
-delta-kirjain.
-mitat noin 2,5 - 1 - 1 cm
-massa muutama gramma.
-altistettuna elementaalienergialle aiheuttaa valtavan välähdyksen.
-luokitellaan mielenvoimien elementtiä käyttäväksi.

686 eDv.
Tein testejä eräällä Mielenvoimien matoranilla.
Löysin aivoista sen osan, jonne elementaalienergia säilöytyy.
Kykenin eristämään metalliin Mielenvoimien Matoranin elementtienergiaa.
Aloitin Projekti Nimdan kehittääkseni sirun kaltaisen naamion.

557 eDv.
Sain kehitettyä ensimmäisen Mielen naamion.
Se ei kuitenkaan toiminut odotetusti, joten jatkoin kehittelyä.

556 eDv.
Tutkin koe-Ko-matoranin aivoja ja niiden toimintaa.
Löysin keinon manipuloida muistia lähettämällä sähköimpulsseja hermoihin.

345 eDv.
Aikaa muiden Makutojen kanssa tehtävillä kului paljon.
Mielen naamion toinen koekappale valmistui ja epäonnistui.

247 eDv.
Luulen tulleeni vainoharhaiseksi.
Rakennutin maanalaisen laboratorion.
Eristäydyin.
Olentoja.

17 eDv.
Kolmannen Mielen naamion prototyyppi näyttää lupaavalta.
Naamio heikkomielisen halltsee mieltä täydellisesti oikein käytettynä.
Saarella on jotakin.
Ei.
Vainoharhaa.

0 eDv.
Sain naamion valmiiksi.
Destralilla tapahtui vallankumous.
Kannatin Miserixiä.

20 235 jDv.
Itroz 1 - kuolema 0.

Jään Toa havahtui kovaan, hyytävään nauruun joka tuntui kuuluvan kaikkialta. Hän pudotti kansion ja miltei horjahti tuoliltaan.

Matoron pulssi oli hypännyt korkeuksiin sillä sekunnilla. Hän huohotti penkillä yksinäisessä odotushuoneessa.

Äks tuli valkoisesta ovesta sisään jonkin sortin juoman kanssa.
"Pääsemme kohta tapaamaan Funia", hän sanoi pirteästi.
Matoro ihmetteli mitä oli juuri tapahtunut.

[spoiler=Jotain]eDv ja jDv = ennen Destralin vallankumouksen ja jälkeen Destralin vallankumouksen
[/spoiler]

Meri

"Mitäköhän tässä nyt tekisi", mietti Summerganon kuumeisesti ratsastaessaan mustekalalla. Mustekalalla. Summerganon oli melkein huvittunut, mutta tilanne oli vakava. Summerganon oli vähllä pudota jatkuvasti, mutta sai tiukalla otteella jopa hillittyä Mustekalaa hieman, tai ainakin häirittyä sitä sen verran, ettei se hoksannut pintaan noussutta Kapuraa, joka ei valitettavasti voinut hyödyntää tulivoimiaan.

Summerganon joutui irrottamaan toisen kätensä valtavasta rahista, jonka selässä ei todellakaan ollut mukava istua, varsinkaan kun koko ajan oli olemassa riski, että se huitaisee lonkerollaan Sugan selästään. Suga hapuilu vapautuneella kädellään miekkaa selästään ja sai kuin saikin vedettyä sen esiin ja viillettyä rahia hieman. Rahi alkoi huitoa hurjasti tuskissaan ja Summerganonkin lensi mereen. Kapura ja Suga katsoivat nyt, kuinka valtava peto huitoi heidän edessään. Suga oli onnekseen pudonnut aivan veneen vieraan ja sai heitettyä painavat varusteensa veneeseen.

Sitten kuului Seranin hihkaisu: "Onnistuin!" Toivo syttyi Kapuran ja Sugan sydämiin, ja teräaseita pelkäävä rahikin epäröi hieman. Se oli haavoittunut, muttei vakavasti ja vihainen se totta vie oli. Mutta se myös pelkäsi.

"Nyt on tilaisuus... onko sinulla jotain millä saisit tuon otuksen kanveesiin?", kysyi Kapura Seranilta. Peto alkoi taas lähestyä venettä ja yksi isku riittäisi tekemänä pakomatkasta vain haaveen. "Ota varusteideni seaste veitsi ja heitä sillä tuota!", huikkasi Summerganon peloissaan Seranille.

Seran teki työtä käskettyä ja otti kätevän, Kapuran takoman kevyen heittoveitsen käteensä ja viskasi sillä otusta joka kiisi hurjaa vauhtia venettä sekä vedessä kyhjöttävää kaksikkoa kohti. Veitsi, joka oli itseasiassa irroitettava teräosa Sugan toisesta miekasta, jonka hän oli jättänyt veneeseen, pureutui jättimäisen Mustekalan kasvoihin ja koska se ei ollut kovinkaan paksua tekoa, upposi se tehokkaasti syvälle ja sai pedon pysähtymään ja lysähtämänä hurjien pärskeiden saattelemaan mereen.

"Se tokenee vielä, äkkiä pois!", Seran huusi kauhuissaan.

Kultainen kievari: Kellari

Askeleet loppuivat. Tuli aivan hiljaista kunnes alkoi kuulua ulvontaa. Yksi kerrallaan ylemmässä kerroksessa olevat otukset liittyivät mukaan. Karmaiseva ääni sai kaksikon varuilleen.
Toa ja matoran olivat kumpikin jähmettyneitä paikalleen. Toinen silkasta kauhusta, mutta toinen mielenkiinosta ja jännityksestä. Blezer seisoi selkäsuorana ja katse kohti katossa olevaa reikää. Odottaen, Lekansa varsi tiukasti kädessään.

Sitten ulvonta loppui ja samalla hetkellä portaissa olevat tavarat suorastaan räjähtivät palasiksi. Kaksikko käänsi katseensa meteliä kohti.
Portaita käveli neljä humanoidia. Jokaine niistä identtisiä. Kaikilla oli myrkyn-vihreinä hohtavat silmät ja valtavat hampaat. Ne kävelivät kyyryssä. Saksimaiset kädet napsutellen ne lähestyivät tooaa.
Nyt nuo sanoinkuvaamattoman kamalat otukset kävelitäv kohti kaksikkoa.
Kuului erittäin kova pamahdus. Matoran oli laukaissut aseensa kohti otuksia. Haulit olivat mitä ilmeisemmin tehneet tehtävänsä kun yksikään otuksista ei liikkunut enään.
'' Varo takanas! '' Huudahti jalkapuoli Blezerille ladasetssa tussariaan uudelleen.
Blezerin ote nuijanvarteen kiristyi samalla, kun reijästä hypähti viisi varjoisaa otusta. Jokaisella niistä sakset napsuivat, kun ne lähestyivät toaa. Silkka kauhu sai toan tuntemaan, että koko kellari tärisisi otusten jalkojen alla, mikä taas johti siihen, että hänen olisi miltein mahdoton taistella otuksia vastaan.

Hirvitykset tulivat aina vain lähemmäs eikä Blezer voinut tehdä mitään muuta kuin odottaa.
Jokainen askel jonka hirviöt ottivat sai toan tarttumaan puiseen lekanvarteen aina vain tiukemmin kunnes ne olivat jo aivan vierellä. Nuo rapumiehiksi parhaiten kuvailtavat otukset yksi kerrallaan yrittivät osua Blezeriin saksillaan tämän epätoivoisesti väistellessään ja torjuessaan teräviä saksien iskuja. Eikä kulunut aikaakaan kunnes toa oli jo ajettu seinäävasten.

Matoran yritti kiireisesti ladata tussariaan, mutta prosessi on vain niin kovin hidas.
Toa oli portaiden viereisellä seinällä saarrettuna. Hän yritti epätoivoisesti pitää otuksia loitolla lekanvarren avulla, muttei se auttanut. Hetkessä Blezer oli saksien puristuksissa

Jälleen kerran matoran painoi liipaisinta. Aseen piippu osoitti suoraan kohti hirviöitä. Ja siinä samalla Blezeriä.

Bio-Klaanin linnake

Hans, Plaploo ja Jarp kävelivät jännittyneinä eteenpäin. Klaanin tutut käytävät näyttivät nyt ahdistavilta, suuret ikkunat turvattomilta ja ystävien huoneiden ovet porteilta pimeyteen. Kukaan ei uskaltanut nostaa katsettaan Jarpin mittarista. Se jäljitti mystisen signaalin lähdettä.

Rytmikäs viestitys oli kuitenkin heikosti kuultavaa, ja sähköisen äänen lähdettä mittaavan insinööri-työkalun käyttäminen oli välttämätöntä. Alaan kouluttamattoutumat Hans ja Plaplookin ymmärsivät, kuinka laite toimi: Ruudulla välkkyvä, pieni keltainen neliö vilkkui sitä useammin, mitä likempänä he olivat äänen lähdettä.

"Hans", Plaploo aloitti hermostuneena, ja toivoi tulkitsevansa laitetta väärin.
"Hm?"
"Pahat aavistuksemme taisivat osua oikeaan. Signaalin lähde... Se on Klaanin linnakkeen sisällä!"

Outo tila

Joukot taistelivat edelleen. Yhteenotto ei ollut muuttunut yhtään vähemmän kaoottiseksi. Toia oli jäljellä vielä satoja, ja ristiretkeläisiäkin vähintään puolisataa. Valkoinen lattia ei kuitenkaan ollut enää lähelläkään valkoista.
Dox ja Hopeinen olivat taistelun keskipisteessä. Heitä vastassa oli Toa, joka ilmeisesti ohjasi kaikkia muita. Siitä hyökyi erilainen pahuuden aalto kuin muista. Sen tummankeltainen panssari kiilsi sädeammusten loisteessa. Sen sinisenä liekehtivistä silmistä paistoi viha.

"Nimda."

Dox iski, mutta Toa torjui sen käsivarrellaan. Se huitaisi toisessa kädessä pitämällään terällä Doxia kohti, muttei osunut tämän ollessa liian nopea. Dox perääntyi.
Hopeisen jatkuva tulitus heikensi selvästi Toan puolustusta. Se joutui keskittymään ammusten torjumiseen, eikä pystynyt siksi hyökkäämään täydellä voimallaan.
Dox ei tiennyt kuinka pitkään Hopeisella riittäisi ammuksia. Heidän olisi saatava tämä loppumaan pian.


Verstas

Kepe oli Snowmanin kanssa yhä Verstaan laboratoriossa. Kepe vilkuili hermostuneesti barrikadoidun oven suuntaan, josta edelleen tuntui vetoa. Oli aivan kuin hän olisi odottanut jonkin alkavan jyskyttää sitä toiselta puolelta auki.

Snowie avasi suunsa.

"Tuota..."

Kepe vilkaisi häneen.

"...Saanko (toki saan) kysyä, mitä tuon oven takana on? Ja miten Dox, missä se onkaan, liittyy tähän?"

Kepe huokaisi.

"Luultavasti minun on ennen pitkää kerrottava jollekulle kaikki mitä tiedän tästä paikasta. Voin siis yhtä hyvin tehdä sen nyt."

Hän asteli umpeennaulatulle ovelle ja tarkisti vielä kerran lautojen pitävän.


Klaanin saari muinaisina aikoina ja Kepen kertomus



Olen tätä paikkaa, jonka Verstaaksi nimesin, tutkimalla saanut selville siitä melko paljon. Se on mielenkiintoinen mutta silti samalla kauhistuttava.
Ensinnäkin se on itse Klaanin linnaketta vanhempi. Se siis oli täällä jo Tawan saapuessa. Saattaa olla että hän tietää siitä jotain. Linnake on rakennettu mystisesti suoraan sen päälle, kuin peittämään se.

Aurinko laski horisonttiin. Sitä ei tahtonut nähdä taivaan paksun pilviverhon läpi. Tuuli puhalsi mereltä vielä nimettömän saaren rantakallioille. Kalliolla seisoi yksinäinen, kaapuun verhoutunut hahmo.
Aallot löivät kallioon hänen allaan suolaista vettä pärskyttäen. Lunta satoi taivaalta tasaiseen tahtiin. Saarta koetteli kylmin talvi vuosiin. Maa oli valkoinen. Puut lehdettömiä.

Toiseksi, se ei ole vain sokkelo maan alla. Ei pelkkä kummallisten varastojen labyrintti. Se on oma maailmansa ja oma elämänsä. Minulla on syytä uskoa, että paikoitellen se ei edes ole tässä todellisuudessa, vaan jossain aivan muualla.. Aina kun lähden sen syövereihin löydän jotain uutta ja ennennäkemätöntä.

Tämä se on, hahmo ajatteli. Tätä paikkaa olemme etsineet vuosia. Tätä saarta. Olemme viimeinkin, pitkän työn jälkeen, saavuttamassa päämäärämme. Päämäärän, jota olemme tavoitelleet jo vuosikymmeniä.

Saavuin tänne jo pitkä aika sitten. Tuolloin olin vain kiertelevä tutkija vailla vakinaista tukikohtaa. Tämä vaikutti juuri sopivalta minunlaiselleni henkilölle, silloin.
En kuitenkaan ole varma miten sain tämän paikan vastuulleni. Täällä ei ollut Klaanin olemassaoloaikana kukaan muu käynyt, pääasiassa siksi, että ovi oli lukossa eikä sitä saanut millään muilla keinoin auki. Minä kuitenkin sain avaimen Verstaan Aaveeksi nimeämältäni olennolta. Miksi juuri minä? Ja keneltä? En muista siitä yöstä juuri mitään.

Ehkä jonain päivänä kaukaisessa tulevaisuudessa, hahmo ajatteli, joku pääsisi nauttimaan työmme hedelmistä. Emme ehkä me itse. Joukossamme on liikaa niitä, jotka tavoittelevat vain omaa etuaan. Heitä on aina kaikkialla. Heiltä ei voi välttyä.
Lunta kertyi ohut kerros tumman kaavun päälle. Hän ei välittänyt.

Dox ja Ignika tulivat myös Verstaaseen asumaan. He viettivät syvemmällä käytävissä enemmän aikaa kuin minä, ja olivat joskus kateissa viikkoja. He näkivät asioita joita minä en. Katso mitä heistä on tullut; hattujen perään haikailevia petoja. Eläviä todisteita siitä, miten vaarallinen tämä paikka oikeasti on.

Emme kuitenkaan tunne tutkimuskohdettamme läpikotaisin. Siinä piilee vaarallisia voimia. Se voi aiheuttaa paljon tuhoa ja kärsimystä vääriin käsiin joutuessaan.
Vääriin. Tuo sana jäi hänen mieleensä. Olivatko hänenkään kätensä sen mahtaville voimille oikeat?

Pidän itseäni eräänlaisena portinvartijana. Verstas voi olla Klaanille suurempi uhka kuin mikään nazorakien, makutojen ja skakdien epäpyhä liittouma. Se joka Verstaan joskus loi oli paha. Pahuus itse.
Siksi asetin ikuisen Valvojan tänne. Se on työntänyt aistinsa kaikkialle, ja varoittaa meitä jos jotain mullistavaa tapahtuu.

Entä jos epäonnistumme, hahmo ajatteli. Minkälaisia pimeyden voimia vapautamme kahleistaan? Meillä on käsissämme kyky tuhota maailmoja.
Hän katseli taivaanrantaan hiljaisena huomaamatta pienen, vihreän matoranin askeltamista hänen luokseen.

Silloin tällöin syvältä ryömii tänne haavoittuneita, henkihieverissä olevia olentoraunioita, jollaisista ei löydy muualta mitään tietoa. Mistään lähteistä. En tiedä mitä ne ovat, mutta olen yrittänyt auttaa niitä parhaani mukaan. Ne ovat hyvin monenkirjavia. Osa on pysynyt hiljaa, osa on puhunut tälle maailmalle tuntemattomilla kielillä. Tiesin, että jotain oli tapahtumassa, kun kohtasin taas yhden tehtävämme Ath-Koroon jälkeen.

Matoran aloitti anovasti: "Oi herra, pelasta kylämme. Talvi uhkaa varastojamme. Kylmyys tappaa karjan. Auta, oi herra."
Hahmo nosti nyrkkiin puristetun kätensä ja avasi sen. Pieni, kuin toisesta maailmasta oleva siru katseli häntä ja hän sitä.
"Nimda."

Se oli muita olentoja hermostuneempi ja kykeni kummallisella suullaan sanomaan asian, jonka minäkin ymmärsin ja jota nyt siksi suuresti kammoksun. Tämä asia, josta mekään emme tiedä mitään, yhdistää tämän paikan ulkomaailman vihollisiimmekin.

Olento sanoi:
"Nimda."


Verstas

"Voi olla että viimeinen taistelu käydään näiden seinien sisällä."

Kepe suuntasi ovelle, joka oli tiukasti monella lukolla kiinni. Hän katsahti Snowmaniin kysyvästi kummallinen hymy kasvoillaan.

"Tahdotko nähdä ne?"

[spoil]Tein ylieeppisen postauksen ja heitin reippaasti klapeja teorioitsijoiden uuniin. Päivän hyvä työ tehty.[/spoil]