Klaanin satama

[spoil]Minä ja Suga teimme tämän yhdessä. Kiitokset hänelle.[/spoil]

Seran, Kapura ja Summerganon astuivat veneeseen, jolla he taittaisivat matkansa. Heitä taisi hieman jännittää, vaikka kolmikko lähtikin matkaan iloisin mielin. Kapura aloitti ohjaajana ja Seran vilkaisi vielä kerran Klaanin rantaa hieman haikeana, mutta tietäen ja uskoen, että hän palaisi. Summerganon näperteli miekkaansa hieman hermostuneesti. Vene lähti matkaan jättäen Klaanin sataman ja saaren taaksen ja pian sumu peittikin sen näkyvistä. Kun sumu lopulta hellitti, olivat he jo hyvässä vauhdissa merellä, vaikka Klaanin rannat yhä näkyivätkin selvästi.

Meri

"No, nyt sitä sitten ollaan matkalla", huikkasi Kapura iloisesti. Hän ohjasi varmoin ottein Seranin ja Summerganonin kyhjöttäessä penkeillä ja katsoen ympärillään levittäytyvää merta.
"Sinä olet siis ollut aiemminkin Kapuran kanssa tehtävässä?", Seran kysäisi Sugalta, joka nyökkäsi ja kertoi jotain vaiheikkaasta matkasta Xialle, jonne Kenraali Killjoy oli heidät johdattanut Nimdan sirun hakuun. Aamu muuttui pikkuhiljaa päiväksi, kun aurinko kohosi yhä korkeammalle ja valo lisääntyi.
"Minä voin ohjata sitten seuraavaksi", Summerganon sanoi ja Kapura nyökkäsi.
"Mihinköhän me matkalla törmäämme?" Mietti Seran ääneen.
"Hyvällä tuurilla muutamaan Rahiin", Summerganon sanoi optimistisesti.

"Hei, mikä tuo o-" Kapura aloitti, mutta ei ehtinyt lopettamaan lausettaan, kun jokin jättimäinen nousi pintaan. Olento näytti orgaaniselta ja oli tummanpunainen.
"Taitaa olla Jättiläismustekala", Summerganon totesi. Mustekala ei näyttänyt liikkuvan.
"Hyökkääkö se?" Seran kysyi huolestuneena ja hieman kauhistuneena jättimäisestä otuksesta.
"En usko. Paina kaasua kuitenkin", Suga sanoi Kapuralle. Kapura ryhtyi kaasuttamaan. Hetkeen Toat eivät sanoneet mitään vaan tuijottivat merirahia hiljaa.

Jättiläismustekala ilmeisesti päätteli että kolmikko sopi syötäväksi ja hyökkäsi. Se kiri veneen kiinni ja töytäisi sitä lujasti.
"Pitäkää kiinni", Kapura mutisi ja painoi kaasua entistä enemmän. Vene nytkähti aavemaisesti ja lähti kiihdyttämään. Mustekala seurasi perässä.
"Se saa kiinni!" Seran huusi. Jättiläismustekala kiihdytti myös vauhtiaan ja kiri venettä kiinni.
"Sinähän olet Raudan Toa! Saatko tätä kulkemaan yhtään lujempaa?" Summerganon tiedusteli Seranilta.

"En kesken ajojahdin", Seran sanoi. "Meidän pitää pysähtyä."
"Selvä on", Kapura sanoi ja hiljensi vauhtia kääntäen venettä niin, että Jättiläismustekala hipaisi vain keulaa.
"Tule!" Summerganon sanoi Kapuralle ja kaksikko hyppäsi veteen. Seran ahersi moottorin kimpussa.

Mutta mustekala ei joko huomannut kahta Toaa tai piti venettä parempana saaliina, kääntyi ympäri ja syöksyi venettä kohti.
"Ei onnistu! Pitää kiinnittää sen huomio jotenkin", Summerganon sanoi. Mustekala töytäisi venettä ja melkein pudotti Seranin veteen.
"Yrittäkää pitää se kiireisenä!" Raudan Toa ähkäisi.

"Tuo mustekala keikuttaa venettä. Aika hankkiutua eroon siitä", Kapura sanoi ja kuumensi vettä mustekalan lähellä. Rahi raivostui ja syöksyi Kapuraa kohti melko nopeasti kokoonsa nähden. Kapura yritti taas kuumentaa vettä, mutta se vain ärsytti Rahia. Jättiläismustekala tönäisi Kapuran veden alle.

"Kapura!" Summerganon huusi. Mustekala kiinnitti nyt huomionsa häneen ja syöksyi Sugaa kohti. Summerganon teki ainoan loogiselta tuntuvan ratkaisun ja hyppäsi otuksen päälle. Kummissaan Rahi kiihdytti vauhtia ja pyöri veneen ympärillä yrittäessään pudottaa Toan alas.

Summerganon teki taktisen tilannekatsauksen. Kapura oli juuri noussut pintaan ja sylki merivettä suustaan. Seran oli kiireinen moottorin kanssa eikä luultavasti kovin hyvä taistelija. Hän itse ratsasti pillastuneella Jättiläismustekalalla.

Menee todella hyvin.

Mt. Ämkoon rinteet

Tuuli ujelsi, ja jäinen, karhea lumi hinkkasi Trozin sääriä. Hänen musta kaapunsa lepatti kovassa tuulessa, samalla kun hän pyyhki lunta jatkuvasti pois kasvoiltaan.

"Oli kyllä viimeinen kerta kun tulen tänne lumen keskelle. Heti palkan saatuani listin sen kirotun matoranin joka minut tänne lähetti", Troz kirosi. Matkaa oli vielä pitkälti, eikä lumipyryssä nähnyt yhtään mitään. Ties vaikka hän olisi kaikki nämä tunnit pyörinyt ympyrää.
Kohta hänen jalkansa kuitenkin kolahti johonkin. Hän alkoi kaivaa lunta, ja sieltä paljastui ruostunut kelkka. Troz käänsi katseensa alas rinteeseen, ja takaisin kelkkaan.

"Ihan sama, minä lähden nyt. Millä todennäköisyydellä muka edes löydän täältä valkoisensävyisen Skakdin. Eikä palkkiokaan ollut edes kovin suuri, nyt kun tarkemmin ajattelee", hän lausahti ja nousi kelkkaan, potkaisi vauhtia, ja lähti laskemaan vuorenrinnettä alas tuhatta ja sataa.

"Eipä tässä pyryssä maisemiakaan oikein pysty katselemaan. Harmin paikka", Troz harmitteli. Mitä alemmas hän kuitenkin meni, sitä harvempaan lunta tuli. Kohta hän näkikin täysin selvästi ympärilleen, ja ihaili maisemia sen pienen hetken, ennen kuin tajusi laskevansa puuta kohti. Jarruttaa siinä vauhdissa ei pystynyt, ja matka pysähtyi kuin seinään. Itse asiassa puuhun.

Troz kirosi kovaan ääneen. "Miten minä voin törmätä koko perhanan rinteen ainoaan puuhun!? ARGH!" Hän nousi lumipenkasta, pudisteli kaapunsa lumesta, ja jatkoi kävellen matkaa.


Viidakko Mt. Ämkoon juurella

Troz käveli viidakossa, päättäväisesti kohti sen Matoranin taloa josta tehtävänsä sai. Jonkun ajan kävelyn jälkeen hän saapui pienen puuhun rakennetun hökkelin luo. Ihmeissään hän katseli tikkaita jotka olivat irrotettu, pirstottu ja heitelty pitkin mäkiä. "Ihmekös tuo. Kyllähän täällä keskellä-ei-mitään vähän mökkihöperöksi tulee", Troz mietti. Hän otti toiseen käteensä puukkonsa ja toiseen miekkansa, ja lähti kiipeämään niiden avulla puunrunkoa ylöspäin. Päästyään mökkiin hän huomasi yllätyksekseen, että se tietty pieni matoran oli hirtetty.

"PERHANA! Joku ehti ensin!" Hän huusi, mutta ennen kuin hän alkoi paiskomaan tavaroita ympäri seiniä, vihertävä, noin Toan kokoinen hahmo potkaisi häntä selkään, ja Troz lensi ikkunasta ulos niskoilleen.

Hahmo hyppäsi alas Trozin perässä. Troz hieroi niskaansa, nousi jaloilleen, ja käänsi katseensa tätä otusta päin. Näytti Toalta, mutta Skakdin kasvonpiirteet ja olemus. "Nonniin, viimeinkin jotain listittävää. Tässä alkoikin käydä aika pitkäksi!" Troz huudahti iloisena, virnuili tyytyväisenä, otti pistoolit käsiinsä ja kohotti ne hahmoa päin.

Bioklaanin satama

Notfun juoksi kohti Yön Timo toista verisenä, ja toinen käsi irronneena. Itseasiassa piraatti piti irronnutta kättään vasemmassa, säilymeessä kädessään. Hän juoksi huohottaen hyttiinsä, otti laatikostaan ilmastointiteippiä, ja teki painesiteen vuotavaan kehoonsa. Jardirt sattui kävelemään hyttiin.

"Norfu- Mitä hittoa sinä nyt olet mennyt tekemään?", Jardirt huudahti

"Älä kysy. Minua. Jahdataan. Yliluonnolliset. Voimat. Mustaa. Miehistö. Kuollut."

"Mitä ihmettä. Olet siis tapattanut itsesi ja miehistön?"

"En. Vain miehistön. Ja sitäpaitsi se ei ollut minä."

"Kukas sitten?"

"En tiedä. Siellä oli pimeää."

"Missä oli mitä häh?"

"Rommikaupassa. Se tappoi kauppiaan, kuusi parasta miestäni ja melkein minut."

"Hmm.. Se varmaankin etsii jotain..", Jardirt sanoi, "Nyt kuitenkin meidän pitää saada kätesi paikalleen. Onko pikaliimaa?"

Notfun katsoi perämiestä syyttävästi.

"No joo. Jos vien sinut sairaalaan", Jardirt korjasi.

Verstaan labra

"... mitä tuo oli?" Matoro kysyi välittömästi oven sukeuduttua. Vähintään samaan aikaan Lumiukko kysyi mitä täällä tehtiin.

"... ei mitään. Syvennytään takaisin siihen kirjoitukseen", Valkovihreä Toa sanoi ja käveli pöytänsä ääreen. vahvan, umpeennaulatun oven alta tuli kylmää ilmavirtaa.

Matoro kääntyi myös ja istahti Kepen vierelle. Pöydän peperien tekstit olivat käännettu matoran-aakkosille. Vain kirjainnten järjestys oli vielä selvittämättä.

"Mitä te kamut teette?" Snowie kysähti ja änki kaksikon väliin katsomaan papereita.
"Selvitämme tätä salakirjoitusta", Kepe aloitti.
"Jaa. Mistä se kertoo?"
"Yhden Makutan tutkimus Nimdasta", Matoro jatkoi.
"Ai Nimdajuttuja. Minulal on huonoja kokemuksia Nimdasta. Se nukke..." Snowie muisteli. Kepe tönäisi häntä ennenkuin Lumiukko ehti alkaa kertomaan elämäntarinaansa.

Kahden Jään Toan teleskooppisilmät ja tavalliset silmät tutukivat papereista jokaisen neliösentin. Nyt pitäisi löytää tekstipätkä, joka kertoisi koodaussysteemin.
"On tosin mahdollista että Makuta ei ole laittanut tähän mitään avainta", Kepe huomautti.
"Mikä tiedemies tekee tutukimuksia ilman että kukaan saa koskaan niitä tietää?" Matoro vastasi.
"Hyvä pointti. Mutta ehkä hän ei ehtinyt julkaista tietojaan ennen kuolemaansa?"
Ennenkuin Matoro ehti vastata, hän huomasi himmeitä merkkejä otsikkotekstin alla. Ne olivat vain muutaman millimetrin kokoisia kirjaimia "Projekti Nimda" -tekstin alla.

"Löytyi", hän sanoi ja suurensi zoomiaan.
Matoro luetteli kirjaimia, jotka vastasivat otsikon kirjaimia. Kepe merkkasi välittömästi muistiin merkit. Pikainen käännös ja loppujen päättely paljasti avoimen tekstin.

Matoro tarttui nopeasti paperiin ja alkoi selata sitä innolla läpi. Tietoa Turagasta, joka kertoi Nimdasta. Tietoja kohtaamisesta, jossa Ity näki Nimdan käytössä. Tiedot saaresta, jossa hänen tutkimansa siru oli, ja jonne hän palautti sen. Lukuisia kokeita Nimdalla. Paljon teorioita sen alkuperästä.

"Kiitos!" Matoro totesi välittömästi ja kiisi ulos. Kepe ja Snowie jäivät ihmettelemään yli-innokkaaksi muuttunutta Toaa.

Hetken hiljaisuuden jälkeen Jään Toa kävi saamansa huonokuntoisen kasetin kimppuun.

Bio-Klaanin linnoitus

Matoro oli mennyt nopeasti Äksän huoneistoon jossa hän oli jo esittelemässä tekstiä. Kansio kertoi saaresta aivan Pohjoisen Mantereen kyljessä, jossa vanhaan temppeliin oli kätketty yksi siru.

Matoro tunsi olevansa taas uuden seikkailun porteilla, taas toiminnassa. Hän tosiaan ei kyennyt elämään ilman toimintaa.

Viidakko

Troz osoitteli pistooleillaan vihertävää hahmoa, joka sitten äkkinäisesti potkaisi nämä hänen käsistään huoneen seinää vasten. "Hitto, refleksini ovat päässeet ruostumaan..." Troz harmitteli, ja otti miekkansa esiin. Hän hyppäsi voltilla taaksepäin, ja ponkaisi kovalla vauhdilla miekka ojossa ja iski miekkansa sen läpi.

Ei mitään. Sille ei tapahtunut mitään. Troz hämmentyi, hyppäsi muutaman metrin taaksepäin ja katsoi miekkaansa. "... Eihän siitä tullut edes verta", hän ihmetteli. Siinä vaiheessa se hahmo katosi kuin tuhka tuuleen. Poof. "Mitä hel-" Troz ehti sanoa, mutta keskeytyi, kun vihreä otus iskikin häntä niskaan.

"Hologrammiteknologia. Niin ihanaa", otus sanoi, jatkaen: "Olen Jask. Se tosin jää viimeiseksi asiaksi minkä kuulet", Jaskiksi itseään kutsuva hahmo sanoi, ja otti ison sapelin esiin. Sitten Jask lähti juoksemaan Trozia päin, miekka olalla, lyömävalmiina, ja polvistuneen Trozin viereen päästyään nosti miekkansa ilmaan ja huitaisi.

Troz ei kuitenkaan enää ollut siinä, vaan hänen takanaan. "Et tiennytkään että osaan teleportata?" Troz sanoi, pitäen Jaskia kurkusta kiinni, ja iski puukkonsa tämän ohimoon. Troz virnuili tyytyväisenä, ja yritti nypätä puukon Jaskin päästä irti, mutta jumissa oli. "...Nojaa, hätä ei lue lakia", Troz hymähti ja viilsi Jaskin pään irti katanalla.

"Irrotan tämän sitten kotona, saanpahan seinälle jotain koristetta tylsään asuntooni", hän päätti, ja lähti tepastelemaan Klaanin suuntaan.

Klaanin linnoitus

Troz oli kävellyt monta tuntia vuoren läheisen viidakon keskeltä Klaania kohden, ja oli viimeinkin saapunut paikalle. Porteille päästyään hän ei mennytkään sisälle, vaan lähti vasemmalle, ja kävelin nurkan taakse, jossa oli selvästi äkkiä väsätty, Toalle sopivan kokoinen hökkeli jossa kelpasi asua ja elää. Troz kopautti puukkoansa seinään, ja Jaskin pää irtosi siitä. "Viimeinkin", Troz tokaisi ja lähti takaisin portille. Hän käveli portista sisään, ja pistäytyi Klaanin kahvioon hakmaan kupposen kahvia. Paikalla ei ollut ketään, ja seuran puutteesse meni kahvikuppi mukanaan Aulaan, toivoen että paikalle tulisi juttuseuraa, tai mahdollisia töitä tarjoavia.

Nazorak-pesät

Hämärä, melko pieni Gaggulabion työhuone sijaitsi Skakdeille pyhitetyssä, pintaa lähellä olevassa Pesän osassa. Rikollispomo johti sieltä käsin palkka-armeijaansa.

Hänellä oli tylsää. Ennen hän oli hoitanut nopeita keikkoja ja tehnyt monia bisneksiä samaan aikaan. Hän muisteli lämmöllä niitä Sisällissodan jälkeisiä vuosia, jolloin aseet ja viina kävivät täydellisesti kaupaksi Zakazilla. Hän ja hänen vortixx-salakuljettajansa, Radak, käärivät suurimmat voitot sodasta.

Gaggulabio ymmärsi, että 001:n valtava palkkio oli kaiken odottamisen arvoinen. Hän ei aikoisi luovuttaa kesken. Oli vain vaarallista odotella pitkään, skakdit eivät saaneet olla rauhassa. Siksipä Labio olikin antanut näille luvan ryöstellä ja tuhota matorankyliä.

Ovi aukesi.

"Kenraali", yksi musta skakdi aloitti puhumisen johtajansa pöydän edessä. Gaggulabion itsevarma hahmo istui jalat pöydällä polttaen paksua sikaria.
"Käskit kertoa tärkeistä pesän tapahtumista. No, se hullu makuta leikkasi yhden laboratorioapulaisen kädet irti. Moottorisahalla"

Kiven Skakdi oli hetken hiljaa.
"Pysykää erossa siitä hullusta", Labio määräsi nopeaan. Hän ei pitänyt lainkaan Abzumosta. Eikä varsinkaan silloin, jos tämä tekisi jotakin Skakdeille.
"Moinen vainoharhainen pahistelija on vain vahingoksi Allians-" hän keskeytti yhtäkkiä. Violetti Makuta käveli oven ohi.

"Kasss päivää. Kessskeytinkö jotakin?", hän sanoi hyytävästi.

Gaggulabio nielaisi.
"Ei, et mitään"

"Hyvä. Sssinä olet aina sssamanlainen, ulkonäöltässsi kakku ja älyltässsi lapio", Abzumo sanoi ja lähti.

Kiven Skakdi istui aivan hiljaa. Hän veti savua paksusta Steltiläisestä sikaristaan.

Bio-Klaani

Projekti Nimda

704 eDv.
Rozumin tukikohta perustetaan.
Saarella asuu matoran-populaatio ja turaga.
Turaga kertoo Nimdasta minulle.

689 eDv.
Matoran-populaatio kuoli makutojen testaamaan Hopearuttoon.
Tukikohta rakennettiin pysyväksi.

688 eDv.
Matkasin Pohjoisen Mantereen rannikolle Turagan kertomaan paikkaan.
Löysin suuren temppelin.
Tapasin siellä vanhan Toan joka näytti Nimdaa minulle.
Siru oli mielensisäinen ase niissä käsissä.
Tämä oli varmaan tilanne, jossa innostuin mielitutkimuksesta.
Sitä ennen olin tutkinut bakteereita.

687 eDv.
Aloitin laajamittaiset Nimda-tutkimukset.
Lainasin sirua tutkimuksiin.
Pelkäsin Makutoiden ottavan sirun minulta.
Tarpeellisten testien jälkeen piiloitin sen takaisin temppeliin.

Muistiinpanoja sirusta

-valkoinen, tunnistamatonta metallia.
-delta-kirjain.
-mitat noin 2,5 - 1 - 1 cm
-massa muutama gramma.
-altistettuna elementaalienergialle aiheuttaa valtavan välähdyksen.
-luokitellaan mielenvoimien elementtiä käyttäväksi.

686 eDv.
Tein testejä eräällä Mielenvoimien matoranilla.
Löysin aivoista sen osan, jonne elementaalienergia säilöytyy.
Kykenin eristämään metalliin Mielenvoimien Matoranin elementtienergiaa.
Aloitin Projekti Nimdan kehittääkseni sirun kaltaisen naamion.

557 eDv.
Sain kehitettyä ensimmäisen Mielen naamion.
Se ei kuitenkaan toiminut odotetusti, joten jatkoin kehittelyä.

556 eDv.
Tutkin koe-Ko-matoranin aivoja ja niiden toimintaa.
Löysin keinon manipuloida muistia lähettämällä sähköimpulsseja hermoihin.

345 eDv.
Aikaa muiden Makutojen kanssa tehtävillä kului paljon.
Mielen naamion toinen koekappale valmistui ja epäonnistui.

247 eDv.
Luulen tulleeni vainoharhaiseksi.
Rakennutin maanalaisen laboratorion.
Eristäydyin.
Olentoja.

17 eDv.
Kolmannen Mielen naamion prototyyppi näyttää lupaavalta.
Naamio heikkomielisen halltsee mieltä täydellisesti oikein käytettynä.
Saarella on jotakin.
Ei.
Vainoharhaa.

0 eDv.
Sain naamion valmiiksi.
Destralilla tapahtui vallankumous.
Kannatin Miserixiä.

20 235 jDv.
Itroz 1 - kuolema 0.

Jään Toa havahtui kovaan, hyytävään nauruun joka tuntui kuuluvan kaikkialta. Hän pudotti kansion ja miltei horjahti tuoliltaan.

Matoron pulssi oli hypännyt korkeuksiin sillä sekunnilla. Hän huohotti penkillä yksinäisessä odotushuoneessa.

Äks tuli valkoisesta ovesta sisään jonkin sortin juoman kanssa.
"Pääsemme kohta tapaamaan Funia", hän sanoi pirteästi.
Matoro ihmetteli mitä oli juuri tapahtunut.

[spoiler=Jotain]eDv ja jDv = ennen Destralin vallankumouksen ja jälkeen Destralin vallankumouksen
[/spoiler]

Meri

"Mitäköhän tässä nyt tekisi", mietti Summerganon kuumeisesti ratsastaessaan mustekalalla. Mustekalalla. Summerganon oli melkein huvittunut, mutta tilanne oli vakava. Summerganon oli vähllä pudota jatkuvasti, mutta sai tiukalla otteella jopa hillittyä Mustekalaa hieman, tai ainakin häirittyä sitä sen verran, ettei se hoksannut pintaan noussutta Kapuraa, joka ei valitettavasti voinut hyödyntää tulivoimiaan.

Summerganon joutui irrottamaan toisen kätensä valtavasta rahista, jonka selässä ei todellakaan ollut mukava istua, varsinkaan kun koko ajan oli olemassa riski, että se huitaisee lonkerollaan Sugan selästään. Suga hapuilu vapautuneella kädellään miekkaa selästään ja sai kuin saikin vedettyä sen esiin ja viillettyä rahia hieman. Rahi alkoi huitoa hurjasti tuskissaan ja Summerganonkin lensi mereen. Kapura ja Suga katsoivat nyt, kuinka valtava peto huitoi heidän edessään. Suga oli onnekseen pudonnut aivan veneen vieraan ja sai heitettyä painavat varusteensa veneeseen.

Sitten kuului Seranin hihkaisu: "Onnistuin!" Toivo syttyi Kapuran ja Sugan sydämiin, ja teräaseita pelkäävä rahikin epäröi hieman. Se oli haavoittunut, muttei vakavasti ja vihainen se totta vie oli. Mutta se myös pelkäsi.

"Nyt on tilaisuus... onko sinulla jotain millä saisit tuon otuksen kanveesiin?", kysyi Kapura Seranilta. Peto alkoi taas lähestyä venettä ja yksi isku riittäisi tekemänä pakomatkasta vain haaveen. "Ota varusteideni seaste veitsi ja heitä sillä tuota!", huikkasi Summerganon peloissaan Seranille.

Seran teki työtä käskettyä ja otti kätevän, Kapuran takoman kevyen heittoveitsen käteensä ja viskasi sillä otusta joka kiisi hurjaa vauhtia venettä sekä vedessä kyhjöttävää kaksikkoa kohti. Veitsi, joka oli itseasiassa irroitettava teräosa Sugan toisesta miekasta, jonka hän oli jättänyt veneeseen, pureutui jättimäisen Mustekalan kasvoihin ja koska se ei ollut kovinkaan paksua tekoa, upposi se tehokkaasti syvälle ja sai pedon pysähtymään ja lysähtämänä hurjien pärskeiden saattelemaan mereen.

"Se tokenee vielä, äkkiä pois!", Seran huusi kauhuissaan.

Kultainen kievari: Kellari

Askeleet loppuivat. Tuli aivan hiljaista kunnes alkoi kuulua ulvontaa. Yksi kerrallaan ylemmässä kerroksessa olevat otukset liittyivät mukaan. Karmaiseva ääni sai kaksikon varuilleen.
Toa ja matoran olivat kumpikin jähmettyneitä paikalleen. Toinen silkasta kauhusta, mutta toinen mielenkiinosta ja jännityksestä. Blezer seisoi selkäsuorana ja katse kohti katossa olevaa reikää. Odottaen, Lekansa varsi tiukasti kädessään.

Sitten ulvonta loppui ja samalla hetkellä portaissa olevat tavarat suorastaan räjähtivät palasiksi. Kaksikko käänsi katseensa meteliä kohti.
Portaita käveli neljä humanoidia. Jokaine niistä identtisiä. Kaikilla oli myrkyn-vihreinä hohtavat silmät ja valtavat hampaat. Ne kävelivät kyyryssä. Saksimaiset kädet napsutellen ne lähestyivät tooaa.
Nyt nuo sanoinkuvaamattoman kamalat otukset kävelitäv kohti kaksikkoa.
Kuului erittäin kova pamahdus. Matoran oli laukaissut aseensa kohti otuksia. Haulit olivat mitä ilmeisemmin tehneet tehtävänsä kun yksikään otuksista ei liikkunut enään.
'' Varo takanas! '' Huudahti jalkapuoli Blezerille ladasetssa tussariaan uudelleen.
Blezerin ote nuijanvarteen kiristyi samalla, kun reijästä hypähti viisi varjoisaa otusta. Jokaisella niistä sakset napsuivat, kun ne lähestyivät toaa. Silkka kauhu sai toan tuntemaan, että koko kellari tärisisi otusten jalkojen alla, mikä taas johti siihen, että hänen olisi miltein mahdoton taistella otuksia vastaan.

Hirvitykset tulivat aina vain lähemmäs eikä Blezer voinut tehdä mitään muuta kuin odottaa.
Jokainen askel jonka hirviöt ottivat sai toan tarttumaan puiseen lekanvarteen aina vain tiukemmin kunnes ne olivat jo aivan vierellä. Nuo rapumiehiksi parhaiten kuvailtavat otukset yksi kerrallaan yrittivät osua Blezeriin saksillaan tämän epätoivoisesti väistellessään ja torjuessaan teräviä saksien iskuja. Eikä kulunut aikaakaan kunnes toa oli jo ajettu seinäävasten.

Matoran yritti kiireisesti ladata tussariaan, mutta prosessi on vain niin kovin hidas.
Toa oli portaiden viereisellä seinällä saarrettuna. Hän yritti epätoivoisesti pitää otuksia loitolla lekanvarren avulla, muttei se auttanut. Hetkessä Blezer oli saksien puristuksissa

Jälleen kerran matoran painoi liipaisinta. Aseen piippu osoitti suoraan kohti hirviöitä. Ja siinä samalla Blezeriä.

Bio-Klaanin linnake

Hans, Plaploo ja Jarp kävelivät jännittyneinä eteenpäin. Klaanin tutut käytävät näyttivät nyt ahdistavilta, suuret ikkunat turvattomilta ja ystävien huoneiden ovet porteilta pimeyteen. Kukaan ei uskaltanut nostaa katsettaan Jarpin mittarista. Se jäljitti mystisen signaalin lähdettä.

Rytmikäs viestitys oli kuitenkin heikosti kuultavaa, ja sähköisen äänen lähdettä mittaavan insinööri-työkalun käyttäminen oli välttämätöntä. Alaan kouluttamattoutumat Hans ja Plaplookin ymmärsivät, kuinka laite toimi: Ruudulla välkkyvä, pieni keltainen neliö vilkkui sitä useammin, mitä likempänä he olivat äänen lähdettä.

"Hans", Plaploo aloitti hermostuneena, ja toivoi tulkitsevansa laitetta väärin.
"Hm?"
"Pahat aavistuksemme taisivat osua oikeaan. Signaalin lähde... Se on Klaanin linnakkeen sisällä!"

Outo tila

Joukot taistelivat edelleen. Yhteenotto ei ollut muuttunut yhtään vähemmän kaoottiseksi. Toia oli jäljellä vielä satoja, ja ristiretkeläisiäkin vähintään puolisataa. Valkoinen lattia ei kuitenkaan ollut enää lähelläkään valkoista.
Dox ja Hopeinen olivat taistelun keskipisteessä. Heitä vastassa oli Toa, joka ilmeisesti ohjasi kaikkia muita. Siitä hyökyi erilainen pahuuden aalto kuin muista. Sen tummankeltainen panssari kiilsi sädeammusten loisteessa. Sen sinisenä liekehtivistä silmistä paistoi viha.

"Nimda."

Dox iski, mutta Toa torjui sen käsivarrellaan. Se huitaisi toisessa kädessä pitämällään terällä Doxia kohti, muttei osunut tämän ollessa liian nopea. Dox perääntyi.
Hopeisen jatkuva tulitus heikensi selvästi Toan puolustusta. Se joutui keskittymään ammusten torjumiseen, eikä pystynyt siksi hyökkäämään täydellä voimallaan.
Dox ei tiennyt kuinka pitkään Hopeisella riittäisi ammuksia. Heidän olisi saatava tämä loppumaan pian.


Verstas

Kepe oli Snowmanin kanssa yhä Verstaan laboratoriossa. Kepe vilkuili hermostuneesti barrikadoidun oven suuntaan, josta edelleen tuntui vetoa. Oli aivan kuin hän olisi odottanut jonkin alkavan jyskyttää sitä toiselta puolelta auki.

Snowie avasi suunsa.

"Tuota..."

Kepe vilkaisi häneen.

"...Saanko (toki saan) kysyä, mitä tuon oven takana on? Ja miten Dox, missä se onkaan, liittyy tähän?"

Kepe huokaisi.

"Luultavasti minun on ennen pitkää kerrottava jollekulle kaikki mitä tiedän tästä paikasta. Voin siis yhtä hyvin tehdä sen nyt."

Hän asteli umpeennaulatulle ovelle ja tarkisti vielä kerran lautojen pitävän.


Klaanin saari muinaisina aikoina ja Kepen kertomus



Olen tätä paikkaa, jonka Verstaaksi nimesin, tutkimalla saanut selville siitä melko paljon. Se on mielenkiintoinen mutta silti samalla kauhistuttava.
Ensinnäkin se on itse Klaanin linnaketta vanhempi. Se siis oli täällä jo Tawan saapuessa. Saattaa olla että hän tietää siitä jotain. Linnake on rakennettu mystisesti suoraan sen päälle, kuin peittämään se.

Aurinko laski horisonttiin. Sitä ei tahtonut nähdä taivaan paksun pilviverhon läpi. Tuuli puhalsi mereltä vielä nimettömän saaren rantakallioille. Kalliolla seisoi yksinäinen, kaapuun verhoutunut hahmo.
Aallot löivät kallioon hänen allaan suolaista vettä pärskyttäen. Lunta satoi taivaalta tasaiseen tahtiin. Saarta koetteli kylmin talvi vuosiin. Maa oli valkoinen. Puut lehdettömiä.

Toiseksi, se ei ole vain sokkelo maan alla. Ei pelkkä kummallisten varastojen labyrintti. Se on oma maailmansa ja oma elämänsä. Minulla on syytä uskoa, että paikoitellen se ei edes ole tässä todellisuudessa, vaan jossain aivan muualla.. Aina kun lähden sen syövereihin löydän jotain uutta ja ennennäkemätöntä.

Tämä se on, hahmo ajatteli. Tätä paikkaa olemme etsineet vuosia. Tätä saarta. Olemme viimeinkin, pitkän työn jälkeen, saavuttamassa päämäärämme. Päämäärän, jota olemme tavoitelleet jo vuosikymmeniä.

Saavuin tänne jo pitkä aika sitten. Tuolloin olin vain kiertelevä tutkija vailla vakinaista tukikohtaa. Tämä vaikutti juuri sopivalta minunlaiselleni henkilölle, silloin.
En kuitenkaan ole varma miten sain tämän paikan vastuulleni. Täällä ei ollut Klaanin olemassaoloaikana kukaan muu käynyt, pääasiassa siksi, että ovi oli lukossa eikä sitä saanut millään muilla keinoin auki. Minä kuitenkin sain avaimen Verstaan Aaveeksi nimeämältäni olennolta. Miksi juuri minä? Ja keneltä? En muista siitä yöstä juuri mitään.

Ehkä jonain päivänä kaukaisessa tulevaisuudessa, hahmo ajatteli, joku pääsisi nauttimaan työmme hedelmistä. Emme ehkä me itse. Joukossamme on liikaa niitä, jotka tavoittelevat vain omaa etuaan. Heitä on aina kaikkialla. Heiltä ei voi välttyä.
Lunta kertyi ohut kerros tumman kaavun päälle. Hän ei välittänyt.

Dox ja Ignika tulivat myös Verstaaseen asumaan. He viettivät syvemmällä käytävissä enemmän aikaa kuin minä, ja olivat joskus kateissa viikkoja. He näkivät asioita joita minä en. Katso mitä heistä on tullut; hattujen perään haikailevia petoja. Eläviä todisteita siitä, miten vaarallinen tämä paikka oikeasti on.

Emme kuitenkaan tunne tutkimuskohdettamme läpikotaisin. Siinä piilee vaarallisia voimia. Se voi aiheuttaa paljon tuhoa ja kärsimystä vääriin käsiin joutuessaan.
Vääriin. Tuo sana jäi hänen mieleensä. Olivatko hänenkään kätensä sen mahtaville voimille oikeat?

Pidän itseäni eräänlaisena portinvartijana. Verstas voi olla Klaanille suurempi uhka kuin mikään nazorakien, makutojen ja skakdien epäpyhä liittouma. Se joka Verstaan joskus loi oli paha. Pahuus itse.
Siksi asetin ikuisen Valvojan tänne. Se on työntänyt aistinsa kaikkialle, ja varoittaa meitä jos jotain mullistavaa tapahtuu.

Entä jos epäonnistumme, hahmo ajatteli. Minkälaisia pimeyden voimia vapautamme kahleistaan? Meillä on käsissämme kyky tuhota maailmoja.
Hän katseli taivaanrantaan hiljaisena huomaamatta pienen, vihreän matoranin askeltamista hänen luokseen.

Silloin tällöin syvältä ryömii tänne haavoittuneita, henkihieverissä olevia olentoraunioita, jollaisista ei löydy muualta mitään tietoa. Mistään lähteistä. En tiedä mitä ne ovat, mutta olen yrittänyt auttaa niitä parhaani mukaan. Ne ovat hyvin monenkirjavia. Osa on pysynyt hiljaa, osa on puhunut tälle maailmalle tuntemattomilla kielillä. Tiesin, että jotain oli tapahtumassa, kun kohtasin taas yhden tehtävämme Ath-Koroon jälkeen.

Matoran aloitti anovasti: "Oi herra, pelasta kylämme. Talvi uhkaa varastojamme. Kylmyys tappaa karjan. Auta, oi herra."
Hahmo nosti nyrkkiin puristetun kätensä ja avasi sen. Pieni, kuin toisesta maailmasta oleva siru katseli häntä ja hän sitä.
"Nimda."

Se oli muita olentoja hermostuneempi ja kykeni kummallisella suullaan sanomaan asian, jonka minäkin ymmärsin ja jota nyt siksi suuresti kammoksun. Tämä asia, josta mekään emme tiedä mitään, yhdistää tämän paikan ulkomaailman vihollisiimmekin.

Olento sanoi:
"Nimda."


Verstas

"Voi olla että viimeinen taistelu käydään näiden seinien sisällä."

Kepe suuntasi ovelle, joka oli tiukasti monella lukolla kiinni. Hän katsahti Snowmaniin kysyvästi kummallinen hymy kasvoillaan.

"Tahdotko nähdä ne?"

[spoil]Tein ylieeppisen postauksen ja heitin reippaasti klapeja teorioitsijoiden uuniin. Päivän hyvä työ tehty.[/spoil]

Kirikori II, muutama kilometri pohjoiseen Zakazin rannikosta



Vähitellen hopeiseen horisonttiin uppoavat ilta-auringot pesivät meren yllä verkkaista tahtia liitävän ilmalaivan virtaviivaista ulkomuotoa. Kirikori II ei vaikuttanut ulkoapäin olevan suuressa kiireessä, mutta sen sisällä kolme hahmoa teki vielä ahkerasti työtään kahden uuden matkalaisen tarkkaillessa.

”Tervetuloa kyytiin”, Keetongun kumea ääni kaikui ketterän aluksen etupäästä. Keltainen jättiläinen kääntyi kevyesti kohti Makuta Nuita ja Guardiania vilauttaakseen hymyänsä, mutta piti kätensä vakaasti ohjaimissa.
Manu päätti rysähtää tuoliin. Guardian istahti myös.
”Nynrahille, Tongue”, Manu yskäisi.
”Sinne olemme menossa”, Tongu vastasi.
”Kuinka sattuikaan”, Guardian sanoi hieroen silmiään.

Skakdit olivat jääneet kauas taakse. Samoin teki pian koko Zakazin saari. He lensivät meren yllä kohti Nynrahia. Matkaa oli jäljellä vielä kolme kertaa enemmän, kuin Klaanista oli ollut Zakazille. Kun Keetongu oli varma, että he olivat tarpeeksi kaukana ollakseen turvassa, hän jätti ohjaamisen Matoraneille ja kääntyi tuolissaan Guardiania ja Makuta Nuita päin. Guardian kuorsasi omassa tuolissaan ja Makuta Nui oli valunut lätäköksi lattialle. Nazorakien palasia lojui tuolilla ja lattialla.
”Ei näytä kovin hyvältä”, Tongu totesi puoliääneen. Hän alkoi etsiskellä astiaa. Hän löysikin lasisen purnukan, johon hän lapioi vihreän mönjän lattialta löytämällään rikkalapiolla.
”Ja kuka on jättänyt alukseen rikkalapion…” hän mutisi työskennellessään. Matoranit olivat, kuin eivät olisi kuulleetkaan. Toinen heistä oli heittämässä heittämässä halkoja tulipesään ja toinen ohjasi alusta Tongun puuhaillessa.

Yön laskeutuessa Guardian heräsi. Hän näki Keetongun istumassa kapteenin penkillä ja ajavan itse. Manu taas kyhjötti lasipurkissa viereisellä pöydällä. Guartsu räpytti silmäänsä ja pyyhki liinalla mekaanisen silmänsä linssiä.
”Et sitten kestänyt Nynrahille asti?” hän murjaisi Manulle. Tämän suunnalta huokui vihamielisiä ajatuksia.

Keetongu käännähti jälleen Guartsuun päin.
”No teillä ei näyttänyt hyvin menevän”, hän sanoi hilpeästi.
”Ei”, Gurtsu myönsi tuskaisesti. ”Minulla on luoti…”
Keetongu katseli odottavasti. ”Niin? Missä?”
”En sano enempää.”
”Aha.”

Hetken he kaikki olivat hiljaa. Matoranit juttelivat keskenään. Sitten Keetongu nousi ylös.
”Näyttäisi siltä, että saavumme pian Xialle.” Guartsu valpastui.
”Meidän ei ole ehkä järkevää laskeutua Xialle. Olisiko lähellä pienempää saarta?”
”Luultavasti”, Tongu vastasi. ”Hei Ternok, onko Xian eteläpuolella sopivia saaria?”
Matoran vilkaisi karttoja, jotka hän oli penkonut laatikoista.
”On tuolla parikin.”
Tongu käveli Ternokin luo ja katseli karttoja itse. Guardiankin meni mukaan katselemaan. Manu ei pitänyt tilanteestaan. Hän ei nähnyt, mistä puhuttiin.

”Jospa menemme tuonne?” Guartsu sanoi osittaen yhtä kartan saarista.
”Kelpaa”, Keetongu sanoi. ”Sinne siis.”
Tahtoo ruumiin.
”Niin minäkin tahtoisin”, Tongu vastasi. Sitten hän istahti takaisin kapteenin pallille, kun alus laskeutui pienehkölle saarelle Xian eteläpuolella.

[spoil]Gurp kirjoitti osan alusta.[/spoil]

Meri

Kapura, Seran ja Summerganon olivat ajaneet pienellä, puisella veneellä jo pari päivää merellä. Matka oli sujunut melko rauhallisesti, sen jälkeen kun Mustekala oli hyökännyt. Mutta kun se oli toennut siitä, että Seran oli heittänyt Sugan miekan päin sen naamaa, se unohti ne ja lähti poispäin. Seran tiesi, ettei tästä tulisi mitään helppoa. Jos hän olisi luullut, että kaikki maailmassa olisi helppoa, hän ei olisi selvinnyt Nynrahin-saaren ulkopuolelle, jolta hänet karkotettiin. Nyt se saari, jolle he seilasivat oli jo näköetäisyydellä. Kun vene ajautui rannalle, kolme hahmoa nousi veneestä ja Seran sitoi veneen maahan.

"No", Kapura sanoi, "Perillä ollaan"

Kolmikko otti aseensa esiin, kaiken varalle ja menivät tutkimaan saarta.

[spoil]Lyhyt, mutta postaan tämän Kapuran käskystä.[/spoil]

Tuntematon saari

Toat katselivat ympärilleen. Mitään erikoista ei näkynyt. Tai no, maa oli epätavallisen täynnä vihreitä juuria, mutta se todennäköisesti oli vain merkki säännöllisen asutuksen puutteesta.
"Aika karu paikka", Seran totesi.
"Älä muuta sano", Summerganon säesti. "Mitäs nyt?"
"Katsotaan hieman ympärillemme", Kapura sanoi.
"Mikä tuo on?" Seran kysyi ja osoitti erästä puuta. Toat käännähtivät katsomaan sitä päin.

Ensisilmäyksellä puu näytti täysin normaalilta. Kuten koko muukin saari, sekin oli outojen juurien peitossa. Tarkempi kataus paljasti, että se kasvoi jonkin puusta tehdyn rakennelman päällä.
"Mennään", Summerganon sanoi. Klaanilaiset lähtivät hiljaisena kohti muodostelmaa. Lähemmäksi tullessaan kolmikko huomasi tarkempia yksityiskohtia: Laudoilta näyttävät puiset kappaleet oli naulattu myöskin puisen kehikon ympärille. Rakennelma oli melko varmasti jonkun entinen asumus. Seinissä oli reikiä, mutta ne eivät olleet talon läpi työntyneen kasvuston aiheuttamia.

"Täällä on asunut joku", Seran sanoi.
"Ja muitakin", Kapura sanoi katsahdettuaan syvemmälle viidakkoon. "Katsokaa!"

Katsoessaan Kapuran osoittamaan suuntaan Summerganon ja Seran näkivät jotain, jotka olivat luultavasti jonkinlaisen kylän jäänteet. Ensisilmäyksellä he erottivat vain kaksi tai kolme ränsistynyttä mökkiä, mutta puut ja vihreät, paksut juuret peittivät monia melkein kokonaan näkyvistä. Maassa näkyi useita kasoja, jotka näyttivät jäänteiltä ison Rahin hyökkäyksestä tai luonnonmullistuksesta. Tämäkin aukion tapainen paikka oli täynnä kasvustoa.

"Näyttää kylältä", Summerganon totesi.
"Tuo on voinut olla nuotiopaikka", Kapura arveli katsoessaan pientä mutta säännöllisen muotoista ränsistynyttä puupenkkimuodostelmaa, jonka keskellä oli sekalaista puusälää.
"Mikä tämän hävityksen on aiheuttanut?" Seran ajatteli ääneen.
"Ehkä Rahin hyökkäys... Tai pyörremyrsky... Kenties tämä on ollut sotatanner?" Summerganon pohti.

Kapura palasi mielessään outoihin uniinsa. Täysi pimeys. Punaista hehkua.

"Metsäpalo", Kapura sanoi hiljaa.

Tuntematon saari

"Metsäpalo?" Seran sanoi mietiskellen ja jatkoi sitten: " Niin sen täytyy olla."
Kolmikko antoi katseensa kiertää surkean näköisessä ympäristössä. Kun he tutkivat hökkelien jäännköksiä tarkemmin, he näkivät selvästi, että liekit olivat niitä nuolleet.

"Mitä luulet, luonnollinen metsäpalo, vai jonkin ilkeämmän voiman aikaansaannos?" kysyi Summerganon hiljaa. Tunnelma oli hieman painostava, aivan kuin jokin tarkkailisi heitä. Mutta se oli vain tunne...
"Jaa-a, kuka tietää", mutisi Seran, mutta Kapura pysytteli hetken aikaa aivan hiljaa ajatuksiinsa vaipuneena. "Ja olen hieman huolestunut. Tämä paikka ei tunnu turvalliselta, vaikka täällä ei näytä olevan ristin sielua", Kapura sanoi.
"Maailma on täynnä syrjäisiä saaria, villejä petoja ja voimia, joita emme ole kohdanneet. Erämaassa on olemassa mahdollisuus, että kohtaamme jotain, joka ylittää vaarallisuudessaan suuretkin viholliskenraalit", puhui Summerganon ja hetken aikaa kolmikko tunsi pienen väristyksen. "Mutta turha meidän on villipetoja pelätä, ne tuskin ovat isokaan tekijä tällä retkellä", kommentoi Seran ja niink olmikko jatkoi tarpomistaan tällä karulla saarella.

Taivas oli ikävän harmaa ja iltapäivä oli ilmeisesti pitkällä. Aurinko näkyi harmaiden pilvien läpi valaisematta kuitenkaan piristävästi matkalaisten tietä; kolmikko oli villissä erämaassa kaukana Klaanista. Kolmikko käveli hiljaa sinne tänne. Rennosti, mutta pitäen kuitenkin aseet käsillä. Kapura johti heitä saarella aivan, kuin jokin olisi vetänyt häntä. "Hassua sinänsä, mutta tässä on oikean seikkailun tunnelmaa", totesi Summerganon iloisesti ja hämmästeli itsekin innostunutta sanavalintaansa. Mutta juuri kun kolmikon epävarmuus oli vaihtumassa hilpeydeksi, rasahti jossain jotakin kovaäänisesti. He pysähtyivä jännittyneenä.

Klaanin sairaala

Notfun istui eräässä huoneessa. Hänelle oli luotu uusi käsi. Se oli mekaaninen, ja siinä oli joitakin hienoja toimintoja, mukaanlukien piraatin suosikki, rommikone, ja kengänkiillotin. Notfun ei ollut yhtä hilpeä kuin yleensä, itseasiassa hän oli hieman vaisu. Hän käveli sairaalan kahvioon, ja käskytti miehiään:

"Noniin, miehet, vaikka minä olenkin toipilas, tämä käsi kurittaa teitä viisimiljoonaakaksikymmentäseitsemän kertaa kovemmin kuin ennen, joten laivaan siitä, hus"

Miehistö lähti kohti Yön Timo toista, ja Notfun myös.

Zyglakien voimalaitos

Punainen, luiseva ja väreilevä Zyglak sivalsi hännällään, Umbraa käteen, joka pudotti iskun voimasta miekkansa maahan. Voiman aura säteili olennon ympärillä, kun korviaraastava mielensisäinen isku vaikutti Umbran herkkään mieleen.

"Olisi kannattanut kuunnella mitä sanoin", ääni Umbran päässä karjui. "Sinä olet minun ja tavoitteeni tiellä, siis Gekon", ääni huusi.

Umbra koki vihlovaa päänsärkyä, rysähtäen maahan punaisen Zyglakin eteen. Zyglak nauroi, kuolan roiskuessa hänen suustaan.

Qewa ampui vihertävää seittiä kohti punaista olentoa, mutta seitti hajosi ilmassa kappaleiksi. Punainen hirvitys nosti painovoimakyvyillään rahin ilmaan, paiskaten olennon päin metallista palkkia, jolloin hopeinen Kanohi Pakari lähti rahin selästä, kolisten lattialle.

Gekko otti Artakhan miekkansa selästään, valmistautuen iskemään kaksosveljeään, kun tämä oli syventynyt Umbran kurittamiseen, mutta Flygel ampui valkoista Toaa zamorpistoolillaan, jonka Zyglak oli ottanut selästään.

Zyglak ampui sinisiä ammuksia kohti Gekkoa, jolloin Toa joutui väistämään ja torjumaan ammuksia miekallaan. Muutama ammus lensi ilmassa, osuen metallikehikoihin joita oli katossa. Sähköiskuja alkoi väreillä katonrajassa.
Gekko otti kaksin käsin miekastaan kiinni, iskien miekallaan Flygeliä, joka torjui suuren prototeräsmiekan omalla luusta tehdyllä terällään. Zyglak sivalsi hännällään Gekkoa jalkaan, jolloin valon Toa kaatui ja Zyglak pääsi niskanpäälle.

”Ei olisi kannattanut haastaa Zyglakia, ei tosiaankaan. Tykkiä ette saa, sen avulla Zyglakien paikka Allianssissa paranee”, Flygel sanoi, ampuen maassa makaavaa Gekkoa nyt tummalla Zamorilla. Kuula lensi ilmassa, osuen aseetonta Toaa rintapanssariin, mennen sen läpi ja halvauttaen osan Gekon elimistöstä.

Gekko oli tottunut kidutuksiin ja kaikkiin raakoihin keinoihin, joilla häntä oli painostettu luovuttamaan. Valon Toa nousi, vasen käsi velttona ja halvaantuneena, Flygelin kauhistukseksi.
”Et uskokaan mitä kaikkea olen kokenut elämäni aikana”, Toa aloitti, luoden murhaavan katseen Zyglakiin. ”Minua on kidutettu, minua on lyöty ja minun elämästäni on tehty yhtä Karzahnia, joten en taivu sinunlaisesi liskon komentoon”, Gekko sanoi uhmakkaana ja päättäväisenä.

Toa nosti Artakhan miekkansa kaksin käsin, paiskaten sen päin kohtaa jossa Flygel seisoi. Miekka iskeytyi voimalla Flygelin eteen, josta Gekko otti tukea ja hyppäsi ilmassa kohti Zyglakia, potkaisten vihreänaamaista liskoa päähän.
Flygel sylki suustaan hampaitaan, kun hän koetti pysytellä pystyssä törmäyksen aiheuttamasta heilahduksesta. Zyglak tarrasi jalkojensa sirppikynsillä lattiaan, pitäen samalla tasapainoaan yllä mustalla ja piikikkäällä hännällään.

”Tämäpä huomaavaista, ulottuvuusmatkustaja”, Flygel sanoi, lähestyen samalla valkoista soturia, jonka toinen käsi roikkui yhä veltohkona muun ruumiin mukana. Flygel otti vyöltään toisen miekkansa, samanlaisen punavalkoisen ja piikikkään terän, jota hän oli jo käyttänyt Gekkoa vastaan.
”Kerrohan minulle, mikä tässä maailmassa meni pieleen että sinusta tuli tässä universumissa tuollainen”, Flygel osoitti miekallaan punaista olentoa, joka piteli Umbraa nyrkillään ilmassa, Matoranin rimpuillessa mielensisäisen iskun ja kuristusotteen tuomasta kivusta.

”Erehtyikö jokin Nui-Rama surisemaan väärässä paikassa, väärään aikaan, vai Matoran hengittämään eri aikaan kuin olisi pitänyt? Niin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Epäilemättä nytkin on muodostunut jo ääretön määrä vaihtoehtoismaailmoita”, Flygel selitti Valon Toalle, samalla iskien tätä punertavalla luumiekallaan.
”En tiedä mistä puhut, Zyglak”, Glatorianking sanoi, torjuen iskun terveessä kädessään pitämällään miekallaan. Raskastekoista miekkaa, jonka legendaarinen Artakha oli luonut, oli hankala pitää yhdessä kädessä, mutta Gekon toinen käsi oli nyt vähän poissa pelistä.

”Millaista siellä sinun maailmassasi oikein oli ja miksi tulit tähän maailmaan, Toa?” Flygel kysyi uteliaisuuttaan, samalla iskien sarjan iskuja kohti Gekkoa. Muutama miekan isku osui Toan panssareihin, mutta suurimman osan suurikokoinen Toa onnistui väistämään.
”En voi kertoa, ainakaan sinulle, hirviö”, Gekko sanoi, lyöden nyrkillään Flygeliä alaleukaan. Iskun voimasta muutama hammas lensi ilmassa, kolisten lattialle.

”Hirviö? Minäkö? Nimeni on Flygel, olen yksi harvoista tieteeseen perehtyneistä Zyglakeista, sinä Toan moukka”, valkomusta olento kertoi, syljeksien verta lattialle. ”Ja nyt saat opetuksen”
Flygel raapaisi kynnellään valkoista soturia mahaan, jolloin kolmen kynnen jäljet jäivät hyvin valkoiseen panssariin. Gekko horjahti kivusta ja iskun voimasta hiukan taaemmas, nähden silmäkulmastaan kuinka hänen paha kaksosensa hakkasi Umbraa päin metallista pilaria.
”Taistele Umbra! Pystyt kyllä voittamaan hänen mielensä jos vain haluat sitä!” Glatorianking huusi, potkaisten samalla Flygeliä mahaan.
Zyglak käännähti, jolloin piiskamainen häntä osui Gekkoa päinnäköä.

Näkökyky alkoi palautua hiljalleen, jolloin Zyglak käytti tilaisuutta hyväkseen ja kamppasi Toan jalallaan.
”Olen voitolla, enkö olekin, Toa?” Flygel sanoi, lipoen huuliaan, jotka olivat veressä, Gekon iskusta otuksen leukaan. Silmälappua kantava Zyglak piteli oikean jalkaansa Gekon rintapanssarin päällä, valmiina iskemään sirppikyntensä Toan panssarin läpi.
”Viimeisiä sanoja, Toa?” velociraptor kysyi, kun Glatorianking ei vastannut. Gekon näkökyky oli alkanut palautua ja hän huomasi kellertävän hahmon Flygelin takaa. Fikou oli alkanut heräillä ja rahi etsi naamiotaan lattialta.

”Kerro minulle, miten sinusta tuli tuollainen, siis tiedemies, ei kultisti kuten sukulaisesi?” Gekko aloitti, ostaen aikaa Qewalle, joka voisi auttaa häntä vapautumaan Zyglakin otteesta. ”Ja olisi muuten kiva tietää missä ulottuvuusporttitykkiä säilytetään”, Toa lisäsi viekkaasti.
”No, tykki on tämän laitoksen päähallintakeskuksessa, lukkojen takana. Tämä tietohan on sinulle yhdentekevää, koska kohta sinä kuolet”, Flygel kertoi. ”Siitä miksi valitsin tieteen hirviöjumala uskonnon sijaan voisin kertoa vaikka kuinka paljon, mutta tiedäthän, aikaa ei ole koskaan tarpeeksi. On sääli tappaa sinut, olisi ollut mielenkiintoista tutkia sinua ja tehdä sinusta muistiinpanoja, ulottuvuusmatkaaja”, Flygel lisäsi, jolloin Gekko näki hänen kasvoillaan pienen pettymyksen ilmeen.

Qewa hiipi Flygelin takana, Glatoriankingin antaessa tälle neuvoja suutaan liikuttamalla. Fikou tajusi että tämä iso valkomusta olento pitäisi nujertaa jotenkin, mutta ainoa keino jolla hän voisi nujertaa Zyglakin olisi älykkyys. Fikou kiipesi läheistä palkkia pitkin katonrajaan, alkaen erittään seittiä, josta muodostuisi pian verkko. Ja verkon voisi aina pudottaa alla olevan vastustajan niskaan.

Fikou katseli kuinka hänen isäntäänsä heitettiin ympäri seiniä. Umbra oli joutunut johonkin outoon transsiin, jonka naruja pelottava,
punertava olento veteli.

Umbran pään sisällä, ajatukset risteilivät ja olivat milloin hänen, milloin punaisen olennon tai muiden huoneessa olijoiden. Gekon paha muoto koetti sekoittaa Umbran hulluuden partaalle, lähettämällä tämän aivoihin mitä sekavampia ajatuksia.

"Miksi edes vaivaudut taistelemaan tämän maailman puolesta? Eikö omassasi ole tarpeeksi ongelmia? Miksi liityt Klaanilaisten sotaan?" punamusta olento iskosti Umbran aivoihin.

"Aluksi halusin vain löytää tieni kotiin, mutta sitten aloin tajuta että oli parempi saada ystäviä ja liittolaisia joiden avulla kotiin pääsy voisi olla mahdollista. Aloin tuntea syyllisyyttä tämän universumin tilasta, vaikken ollutkaan ollut siihen osallisena. Klaanilaisten tuomat menetykset Yö Kauhun aikaan, saivat minut liittymään heidän joukkoihinsa", Umbra vastasi viestiin.

Flygel ja Gekko taistelivat nyrkein toisiaan vastaan, Qewan luodessa seittiä Flygelin yläpuolella. Pieni hämähäkki oli nopeasti saanut aikaan suurehkon verkon, joka voisi vangita Zyglakin.

Gekko katsahti ylöspäin. Hän antoi Qewalle merkin, jolloin pieni hämähäkki pudotti vihreän verkon suuren Zyglakin niskaan. Limainen verkko takertui tiukasti kiinni liskon ruumiiseen, jolloin Zyglak joutui pyristelemään vapaaksi.

Gekko katsahti Umbraa. Matorania pidettiin kurkusta kiinni ja roikotettiin ilmassa lähellä yhtä palkkia, joka oli vääntynyt osumien takia. Punainen olento oli täysin keskittynyt matoranin mielen tuhoamiseen riekaleiksi, eikä huomannut sitä että Gekko lähestyi häntä, heittäen kaikilla fyysisillä voimillaan, raskaan Artakhan miekan päin olennon selkää. Miekka viilsi punaista massaa kuin vetsi voita, kadoten suoraan olennon sisään. Punainen massa kerääntyi miekan ympärille, jättäen vain miekan kahvan törröttämään olennon selästä.

Punainen olento pudotti Umbran maahan, kääntyen kohti Gekkoa. Umbra kärsi suunnattomasta päänsärystä ja hänen oli vaikea hengittää.

"Nyt minä sinut kohtaan, veljeni!" punainen olento huusi, lähestyen Gekkoa, joka oli ilman aseita...

***



Umbra makasi juuri ja juuri tajuissaan mielensisäisen iskunsa jälkeen ja huohotti kuin viimeistä päivää hänen kurittajansa edetessä kohti valkoista toaa.

”Olet ruma jopa makutaksi.”, toa sanoi ja Flygelin arvelu kävi toteen, itseasiassa hänestä tuntui siltä, että voisi hyvin päästä pakenemaan ja jättämään Rujon otuksen kaksikon hoideltavaksi, Flygel esitti tajutonta odottaen sopivaa hetkeä iskeä.

Makuta oli liian keskittynyt taisteluun tajutakseen kaivaa Zyglakin mieltä. Harva olisi tässä tilanteessa pysynyt niin tyynenä kuin toa, harvaa oli myöskään kidutettu ja hakattu koskaan niin pahasti. Aseeton toa pinkaisi kohti Umbraa jonka vieressä aseet olivat, hän nappasi uhrausmikean ja
löi sillä parhaansa mukaan punaista jättiläistä, se toki tuotti vahinkoa, mutta aivan kuin otuksella olisi ollut jälleen jokin varasuunnitelma eikä se siksi tuntunut olevan kovinkaan suutuksissaan nähdessään tipan vihreää nestettä valuvan selästään, tokihan se tällä kertaa kosti. ”Umbra, jos voisit nousta...”, toa sanoi, mutta kuristusote hänen kaulallaan keskeytti hänet ja punainen jättiläinen alkoi
hakkaamaan hänen mieltään vielä kovemmin mitä hän oli Umbralle aiheuttanut. Toa kiemurteli tuskissaan Makutan otteessa kun tämä yhtäkkiä päästi irti hänestä. Umbra nousi seisomaan. Samalla hetkellä Zyglak repi verkon auki ja lähti juoksemaan kohti tykkinsä säilöntä paikkaa. ”Sinähän et minulta karkaa!”, Matoran karjaisi suustaan ja lähti pinkovan Zyglakin perään, Matoran heitti miekkansa Zyglakin kylkeen jääden itse aseettomaksi, mutta kaataen liskon maahan, ”Sinä pieni, pieni matoran.”, Flygel sanoi ivallisesti ja lähti laahustamaan eteenpäin, Umbra seurasi halvaannutettua vastustajaansa ja sai hetken päästä miekkansa jalkaansa, Flygel lähti juoksuun kohti ovea, Fikou kipitti isäntänsä perään niin lujaa kuin pystyi, sillä ovi oli sulkeutumassa, hämähäkki ehti juuri ja juuri ovesta, jättäen Toan ja Makutan kahdestaan huoneeseen taistelemaan siitä kumpi pääsisi ulos hengissä.

”Ystäväsi hylkäsi sinut, sinut petettiin.”, Makuta suolsi suustan loukkaavasti, toa katsoi selviytymismahdollisuuksia jotka tuntuivat olevan pyöreässä nollassa Jättiläisen ilmestyessä hänen kasvojensa eteen.

Toa hyppäsi ilmaan ja iski jälleen selkään suurta oliota kultisteilta varastetulta miekalla ja nappasi samalla omansa takaisin, Makuta päätti pahentaa tilannetta särkemällä lasin, joka esti vettä virtaamasta sisään.

”Mitä Karzahnia sinä oikein yrität!”, Toa huusi vesipatsaan sinkoutuessa naamaansa vasten kun loput paukahtivat jättiläisen eteen, huone täyttyisi nopeasti ja silloin Zyglakia olisi mahdotonta päihittää. ”Sinun pitäisi tietää paremmin, veljeni.”, Olento sanoi äänellä, joka kuulosti siltä kuin se olisikin niin. Vesimassat kasvoivat, ja kaksikko nousi ylöspäin huoneessa, joka alkoi näyttää sen hajotessa aivan muulta kuin laitokselta. Miekka kalahti Zyglakiin kerran jos toisenkin saamatta aikaan kuitenkaan tarpeeksi vahinkoa. Toa kiipesi ylöspäin ja hyppäsi Zyglakin selkään, olento oli edelleen hyvin kokematon taistelija, koska se ei ollut saanut minkäänlaista koulutusta, se oli joutunut opettelemaan kaiken itse. Sitten odottamatta se parkaisi kivusta kun vihreää nesttä näkyi lilluvan vedessä enemmän kuin se terveys olisi sallinut, se lyyhistyi veden alle.

”Se ei voi olla näin helppoa, en usko sitä.”, aivan kuin vastauksena toan lausahduskeen luinen käsi iskeytyi pintaan riuhtiasten toan syvyyksiin, jostain syystä kelluva antidermis painui veden alle ja kuului korvia särkevä parkaisu: ”Voi ei, eiiii!”, ääni hävisi syvyyksiin.


Valkoinen toa nousi vedestä, kiiveten tarmokkaasti ylöspäin, niillä voimilla mitä hänellä enään oli jäljellä.

”Pakoreittini”, Gekko sanoi läähättäen.
Toa oli onnistunut pääsemään seinään josta hakkasi tietään läpi, väsyneenä, riutuneena ja vihaisena se lävisti haurastuneet laitoksen seinät päästen ulos, vihdoin ja viimein, hän ei kuitenkaan jäänyt ihailemaan maisemia, kun yksi seinistä räjähti irti. Umbra ja Quewa olivat ehkä mennyttä. Valkoinen olento käveli metsään, kiihdyttäen tahtiaan päästäkseen pois täältä kamalasta paikasta, välttäen viimeksi sattuneen seurauksena pihkapuut hän oli juosten perillä hyvin nopeasti, koska hänen ei ollut tarvetta odotella Umbraa, joka tuli taas tämän seurauskena hänen mieleensä. Toa kuitenkin jatkoi matkaansa, joka saattaisi viedä aikaa. Sisimässään hän saattoi olla, sekä surullinen, että iloinen Umbran takia, ilman häntä tuo Makuta olisi saattanut päästä rellestämään klaaniin, tosiaan. Klaaniin.[spoil]Umppeli kirjoitti tuon alkuosan, yrittää nyt sitten selviytyä ulos sieltä, ÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄ[/spoil]

Kirikori II

Sulavalinjainen ilma-alus halkoi yötaivasta verkkaiseen tahtiin. Sen viisihenkinen miehistö oli ottanut kuuden tunnin yöunet Xian pohjoispuolella ennen kuin pitkä matka jatkui jälleen. Klaanin laivaston johtaja Keetongu käänteli ja paineli Kirikori II:n ohjaimia, jotka oli selvästi luotu hänen valtavia kämmeniään varten. Keltaisen jättiläisen ainoa silmä oli raukeana puoliummessa.

Toinen laivaston matoraneista heitti lapiollisen hiiliä lentokonetta ilmassa pitävään ja sen matkustajia lämmittävään höyrymoottoriin, kun taas toinen kiristeli ruuveja koneen rungossa. Guardian istui tuolillaan Tongun takana ja nojasi aluksen ikkunaa vasten. Hän katseli maisemia toisesta ikkunasta.
Makuta Nui leijaili tummanvihreänä pilvenä läpinäkyvän purkin sisällä. Itse purkki lojui vakaasti pöytämäisellä tasolla, mutta pahimpien ilmakuoppien iskiessä se kaatui, putosi tasoltaan ja vieri lattialla vauhdikkaasti. Guardian joutui nostamaan Manun purkin lattialta pari kertaa ennen kuin päätti sijoittaa sen Kirikori II:n juomatelineeseen.

Ilmakuoppapommituksen loputtua vauhti muuttui jälleen tasaiseksi. Nyt ikkunasta näkyi vain pilviä. Guartsu vilkaisi koneen takaosaan ja huomasi, että toinen matoraneista nukkui lakisääteisellä tauollaan. Toinen vahti höyrykoneen tulta. Myös purkissa oleva antidermis oli lopettanut telepaattiset lausahduksensa täysin. Jos se oli täysin mahdollista, Makuta Nui nukkui.

"Guartsu", Keetongu sanoi tuttavallisesti.
"Aikapoika", sininen skakdi sanoi virnistäen. Keltainen jättiläinen naurahti tälle kumeasti.
"Mitä luulet, että Nynrahilla tapahtuu?" Keetongu kysyi.

"En tiedä. Voi olla Allianssi. Voi olla jotain täysin meidän toimivaltamme ulkopuolella."

"Voi olla", Tongu vastasi. Hän siirsi kätensä ohjaamon kattoon ja painoi kolmea kytkintä. "Minä silti haluan sen tilaukseni. Ja minähän sen saan."

"Miksi et lähettänyt matoranejasi?" Guartsu kysyi kohottaen kulmaansa. Keetongu oli hetken hiljaa ja kääntyi adminia kohti.
"Miksi lähteä Zakazille yhden kiväärin takia?"

Guardian hymyili. "Niinpä. Me emme kai vain osaa pysyä poissa etulinjoilta."

"En kykene vain istumaan jossain lennonjohtotornissa", Tongu sanoi. "Lentäminen on liian mukavaa."

"Varmasti", Guardian sanoi. Hän vilkaisi ikkunasta ulos. Kirikori II oli noussut pilvikerroksen yläpuolelle. Puolikuun ja tähtien kajastama valo sai pilvet hohtamaan hopeisina. Vartija tuijotti maisemaa vaikuttuneena.
Jossain kauempana lensi muodostelmassa jotain siivekästä. Guardian tarkensi parveen kiikareillaan.
"Lohrakeja", hän lausahti.

Majesteettiset käärmeet syöksyivät öisen ilman läpi räpytellen siipiään hitaasti. Niiden suurten silmien hohto näkyi kauas. Käärmeiden pitkät perät kiemurtelivat öisessä ilmassa sulavasti niiden ratsastaessa tuulella.
Keetongu hymyili. Hän paineli hitaasti erilaisia nappeja Kirikori II:n ohjaimissa. Sitten hän tarttui suureen puiseen kahvaan oikealla puolellaan.
"Pitäkää kiinni", Keetongun kumea ääni kaikui. Hän veti kahvasta. Jotain räjähti.

Kirikori II syöksyi uskomattomiin nopeuksiin ja harvat lentokoneessa nukkuvat hätkähtivät hereille. Kun alus kääntyi hieman vinoon, Manun purkki putosi jälleen lattialle ja pyöri villisti. Sisällä oleva kaasumassa ei ollut huvittunut.
Kirikori II ui läpi kuunvalon hopeaksi värjäämien pilvien ja halkoi niitä siivillään. Pian se kulki Lohrakien joukossa kuin yksi niistä. Lentävät käärmeet eivät näyttäneet edes huomaavaan puista ja teräksistä kanssalentäjäänsä.
Alus kulki Lohrakien imussa useita tunteja. Laivaston matoranit katselivat ikkunoista suuria käärmeitä haltioituneina niin tiiviisti, että ehtivät unohtaa työnsä.

Guardian käveli kohti ilma-aluksen puisella lattialla makaavaa purkkia ja poimi sen käteensä. Purkissa leijuva vihreä nestekaasu sihisi vihaisesti.
"Nautitko lentomatkasta?" Guardian kysyi väsyneenä.
"Tarvitsen uuden ruumiin", purkki kumisi. "Tapetaan joku."
"Rauhoitu."

Tuntematon saari

"...Liikkuiko joku äsken meidän takanamme?" Seran kysyi huolestuneena ja kääntyi ympäri. Ei mitään. Ei Rahia. Seran katsahti turhautuneena ympärilleen. Ei mitään tavallisesta poikkeavaa. Vain kasvusto, pääosin vihreät juuret, oli kasvanut huomattavasti. Mutta eiväthän kasvit päästäneet hiiviskelyn ääniä.
"Ehkä se oli joku Rahi?" Kapura ehdotti vaikka ei nähnyt Raheja missään. "Olisipa minulla jälleen se Rahien käyttäytymisestä kertova kirja mukana. Ehkä se kertoisi Raheista, jotka osaavat kätkeytyä kasvustoon."
"Tai ovat näkymättömiä", Summerganon sanoi hiljaa. Ketään ei miellyttänyt ajatus näkymättömästä Rahista, joka hiiviskeli heidän takanaan.

Vain yksi.

"Sanoitteko te juuri jotain?" Kapura kysyi. Oudot sanat jäivät kaikumaan hänen päähänsä.
"Se ei ilmeisesti ollut mielikuvitustani", Seran sanoi mietteliäänä.
"Vaikuttaa mielensisäiseltä iskulta", Summerganon sanoi. Ketään ei myöskään miellyttänyt ajatus älykkäästä, näkymättömästä Rahista, joka käytti mielenvoimia.
"Vai oliko se Rahi?" Kapura lausui kaikkia polttelevan kysymyksen ääneen. Jälleen jokin rasahti.

Vain yksi.

"Pitäisikö häipyä", Kapura sanoi mutta kuulosti enemmän mietteliäältä kuin pelästyneenä. Matka olikin ollut melko tylsä.
"Kenenkään mieli ei taida olla suojattu?" Seran varmisti. Seurasi hiljaisuus.
"Okei, ehkä meidän pitäisi lähteä. Ei täältä kuitenkaan mitään löy-", Summerganon aloitti.

Aika

"Juostaan!" Kapura huikkasi ja kaatui rähmälleen maahan. Hänen jalkansa olivat sotkeutuneet kasvillisuuteen.
"Miten me kaikki onnistuimme jäämään kiinni näihin juuriin", Summerganon sanoi mietteliäänä auttaessaan Kapuraa ylös. Seran hakkasi hänen jalkansa ympärille kietoutuneita juuria.

Teidän osaltanne se on

"Niinpä. Miten ihmeessä", Kapura sanoi hiljaa. Jokin rasahti jälleen, mutta tällä kertaa ääni kuului selvästi, aivan kuin jokin viidakossa lymyävä ei välittänyt enää piileskellä.
"Hei muuten, näissä mielensisäisissä viesteissä voi olla järkeä", Summerganon sanoi. "Miten nämä nyt menivätkään? Ensin sanottiin 'Vain yksi.'. Sitten-"

Ohi

Maan alta, puiden latvoista, syvältä viidakosta ja muista lukemattomista paikoista syöksähti vihreitä juuria. Mutta nämä eivät vaikuttaneet kasvimaiselta. Ne tönivät toisiaan, aivan kuin kilvoitellen parhaasta paikasta. Ja ne osoittivat tiettyyn pisteeseen. Juuriin sotkeutuneet Seran ja Summerganon näkivät sen. Juuret olisivat nähneet sen jos niillä olisi silmät.

Ne osoittivat Kapuraa.

Verstaan labra

Kepe ja Snowie olivat hiljaa. Kumpikin heistä punnitsi Kepen kertomusta mielessään.

"Tarkoitatko siis...", Snowie aloitti nielaisten. "...Että yksi Nimdan siruista voi olla... Verstaassa? Koko ajan nenämme alla?"

"Näin epäilen", Kepe vastasi. "Ei kuitenkaan aivan nenämme alla, kuten jo kerroin. Emme voi rynnätä noin vain hakemaan sitä; me emme tiedä mikä sitä vartioi." Hän viittasi ovelle, jolta he juuri olivat tulleet.

"Kuinka me sitten saamme sen? Ja entä jos Liiga saa tietää?"

"Luulen että se tietää jo."

"...Mistä niin?"

"Dox ja Valvoja. Valvoja sai tiedon kahdesta tuntemattomasta henkilöstä Verstaan turvalliseksi luokitellulla vyöhykkeellä juuri ennen Doxin katoamista. Se sai myös napattua epäselvän pätkän Doxin niin harvoin kuultua soperrusta. Valvoja?"

Doxin ahdistunut ääni kaikui huoneen joka nurkasta kohinan säestämänä. "Kaksittain" - kohinaa - "kätöset siniset" - lisää kohinaa.

"Meille voi tulla kiire", Kepe sanoi.

"Kai meidän on puhuttava tästä jonkun adminin kanssa?"

"Totta. Lisäksi tahdon nyt tietää mikä on Tawan tietous tästä paikasta. Sitä ennen..."
Kepe asteli takaisin pöydän luokse.
"...tutkimme tämän."
Kepe nosti repaleisen videonauhan pöydältä. Hän valikoi siitä mahdollimman ehjän pätkän; videon alku oli täysin tuhoutunut. Hän kaivoi projektorin hyllystä ja viritti nauhanpätkän siihen.
"Katsotaan mitä tästä tulee."

Metsä

Metsän reuna häämötti toan näköpiirissä, ja linnake näkyi horisontissa, portille astellen, hän näytti korttinsa tunnistimeen ja astui sisään. Klaanin torni kohosi näyttävästi korkeuksiin, mutta toalla ei ollut aikaa ihailla maisemia, hänen piti viedä salaiset dokumentit klaanin omalle laboratoriorotalle.

Verstas

”Pyörii.”,Kepe sanoi, mutta silloin oveen koputettiin ja Snowie avasi oven Kepen salamyhkäisesti painaessa projektorin äkkiä pois päältä.

”Tässä on salaisia asiakirjoja, sinun olisi syytä tutkia ne, voimme päästä Nazorakien niskan päälle. Mistä tämä viima tulee?”, Toa kysäisi. ”Jä-jätä ne siihen pöydälle.”, Kepe vastasi kuin olisi halunnut toan häipyvän salamana ulos huoneesta. ”Täällä vain vetää”, Snowie sanoi tyynenä.

”Ni-iin, katossa on reikä.”, Valkovihreä toa sanoi takelellen.
”Miksi en näe reikää?”, Gekko kysäisi.
”Paikassin sen ja paikka petti ja se peittää aukon kokonaan, joten sieltä tulee ilmaa.”
”...”
”Tuota noin, tutki ne paperit.”,toa lisäsi ja lähti huoneesta laittaen oven kiinni.

”Huoh, se meni.”, Kepe sanoi helpottuneena.