Verstas

Kepe huokaisi.
"Syteen tai saveen."

Kepe painoi pientä sinisenä välkkyvää nappia työpöydällä lojuvan näppäimistön keskellä ja nauha lähti vihdoin pyörimään. Ongelma nauhan kanssa ei vaikuttanut aiemmin olleen se, että sillä ei olisi mitään. Muinainen nauhoite oli päinvastoin täpötäynnä kuvamateriaalia ja ääntä.

Ongelma oli siinä, että siitä ei saanut mitään irti. Sekavasti liikkuvasta värimassasta ja ääniraidan korvia riipivästä kakofoniasta erotti ehkä välillä osia jostain isommasta, mutta nauhan seuraaminen sellaisenaan sai sitä silmäilevät lähinnä voimaan pahoin. Vähitellen verkkaisesti nakuttava ja tulikuumaksi lämpenevä prosessori sai kuitenkin koottua kasaan nauhasta niin paljon kuin vuosisatojen kulutus ja useat naarmut mahdollistivat.
Kepe ja Snowman ohittivat nauhan täysin tuhoutuneen alkuosan. Ensimmäinen minuutti jäi kaksikolta väliin, mutta siitä he eivät ehtineet harmistua. Videokuva oli monta sataa vuotta vanhaksi erittäin terävää, vaikka ruutu sumenikin parin sekunnin välein hieman.

Ruudulla oli turaga. Tämä aavikon väreihin verhoutunut ja mustaa Rau-naamiota käyttävä pieni kylänjohtaja tuijotti suoraan kameraan, joka lojui kuvakulmasta päätellen jonkinlaisella pöydällä. Turaga istui steriilin valkoiseksi maalatulla työtuolilla. Hänen takanaan heijastui steriilin valkoinen sairaalamainen seinämä. Turaga piti käsiään pöydän alla ja puhui jotain, mutta nauhalla hallitsi vain hiljaisuus.
Sitten repesi korvia raastava rätinä, joka sai Snowmanin ja Kepen vetämään kätensä kuuloelimiensä päälle. Se kesti vain pari sekuntia. Pian turagan puheesta sai jopa selvää.

"-des vuosi ja viides kuukausi Suuren Olentojen ajanlaskua. Kahdeskymmenesensimmäinen päivä." Nämä sanat tulivat turagan suusta erittäin virallisesti. Se näytti lukevan niitä papereista, jota piteli käsissään. Paperit eivät näkyneet kameralle, mutta niiden rahina kuului erittäin hyvin. Pian hahmo nosti paperit pöydän alta ja siirsi se sivuun. Se piti katseensa kamerassa ja vilautti merkillisen hymyn.

"Nimeni on Kezen ja olen yksi tämän tutkimuslaitoksen pääintendenttejä", turaga sanoi. "Työskentelen useiden matoran-, steltiläis- ja vortixx-tovereideni kanssa. Työtämme ohj-"
Seuraavaan Kepe ja Snowman eivät olleet varautuneet. Molemmat pomppasivat tuoleillaan ja Kepe meinasi melkein kaatua. Kaiuttimista kuului järkyttävää, voimakasta säröääntä, josta molemmat olivat erottavinaan Kezeniksi kutsutun matoranin ääntä, mutta sanoista ei saanut selvää. Samalla videonauhan kuva sekoittui useaksi sekunniksi. Kaikkiin väreihin sekoittui tummanpunaisia ja mustia sävyjä ja ruudulla oli voimakasta kohinaa. Yksittäisiä hajakuvia nauhan muilta osilta näkyi alle sekunnin ajan ruudulla. Kuva muuttui niin sumeaksi, että Kezen näkyi ruudulla vain aavemaisena, kasvottomana hahmona.

Sitten häiriö loppui ja kuva parani jälleen. Ääni oli tosin kadonnut uudelleen.

"...etkö voisi tehdä tälle jotain", Snowman sanoi hiljaa.
"...taidan laskea äänenvoimakkuutta pari astetta", Kepe vastasi.
"Ihan fiksua, mutta tästä nauhasta oli tarkoitus varmaan kuulla jotain?" Snowie sanoi virnuillen. Ikään kuin vastauksena lumiukolle nauha palautti jälleen äänensä.

"- ja Selecius -säätiö. Rahoittajamme ovat olleet perin anteliaita ja ovat antaneet minulle vastuun dokumentoida kaikki tämän tutkijakunnan saamat tulokset."
Kezen ryhdisti selkänsä. "Tervetuloa seuraamaan läpimurtoa, ystävät", hän sanoi hymyillen leveämmin. "Yhdessä otamme selvää, mitä sijaitsee tämän maailmankaikkeuden parhaassa piilossa!"
Kezen hymyili leveästi ja osoitti sormella otsaansa. "Aivoissa."

Kepe ja Snowman vilkaisivat toisiaan.
"Olenko se vain minä, vai..." Snowie kuiskasi, "...alkaako tässä muodostua jonkinasteinen kaava?"
Kepe hyssytteli Snowieta, sillä Kezen puhui jälleen nauhalla.

"Kuudes vuosi ja viides kuukausi Suurten Olentojen ajanlaskua. Päivä 22."
Turaga näytti hieman väsyneeltä. Syy tähän saattoivat olla vähäiset yöunet.
"Ei merkittäviä edistyksiä tutkimuksissa", Kezen sanoi. "Saamme kuitenkin olla iloisia, sillä johtaja Selecius on luvannut huomattavia uudistuksia toimintaamme. Tämänhetkisen päätutkimusasemamme lisäksi rahoittajamme aikaisemmin lupaamat lisätutkimusasemat on luvattu valmistuviksi viikon sisällä! Nämä kaksi pienempää asemaa sijoitetaan etelään kahdelle eri saarelle. Onnekseni saan itse pysyä tällä asemalla."
Kezen näytti kameralle saarikarttaa, jonka saarien muodoista ei kuitenkaan saanut paljoakaan selvää huonon kuvanlaadun takia. Kolme niitä joka tapauksessa oli.
"Asemat 2 ja 3 on merkitty tälle kartalle punaisella. En pidä kummankaan ilmastosta, mutta eivätköhän ne hoida asiansa."
Ruutu pimeni sekunniksi. Kezen oli kuitenkin taas pian ruudulla.

"Kuudes vuosi ja viides kuukausi Suurten Olentojen ajanlaskua. Päivä 26. Lieviä harppauksia tutkimuksissa. Delek ei suostu uskomaan kantaani. Uskomme molemmat, että sielu kuuluu olennaisesti psyykeeseen, mutta Delekin mukaan sielun voisi poistaa ja ajatukset toimisivat täydellisesti."
Kezen vaikutti hieman harmistuneelta. "Toivon löytäväni tavan todistaa hänelle, että asia ei ole niin", hän sanoi. "Sielu ei ole vain sivutuote, ajatukset ovat sielun työkaluja!"
Tutkijaturaga oli jo sammuttamassa kameraa, kunnes muisti jotain.
"Myöskin. Tänään törmäsimme joihinkin saaren matoraneihin. Minua ei heidän primitiivinen kulttuurinsa kiinnostanut, eikä kyllä Delekiäkään. Valjaiden osastolla toimiva ystävämme tuli kyllä heidän kanssaan toimeen."

Ruutu pimeni. Se tuntui merkitsevän aiemman päiväkirjamerkinnän alkua ja uuden loppua.
"Kuudes vuosi ja viides kuukausi Suurten Olentojen ajanlaskua. Päivä 30."
Kezen vaikutti entistä väsyneemmältä. "Se on käsissämme", hän sanoi voitokkaana. "Siinä kesti vuosia, mutta se on käsissämme. Kaivoimme auki hautoja, otimme haltuumme salaisia asiakirjoja ja turvauduimme jopa alamaailman tietolähteisiin. Siinä kesti vuosia, mutta se on käsissämme."
Kezen hymyili todella leveästi.
"Nyt voin näyttää Delekille. Jos ajatukset ovat sielun työkalut, niin mieli on -"
Kuva muuttui jälleen sotkuiseksi. Tällä kertaa se kesti vain sekunnin. Pian Kezen oli taas ruudulla. Nyt hän näytti hieman pahoinvoivalta. Turaga piteli päästään kiinni.

"Kuudes vuosi ja viides kuukausi Suurten Olentojen ajanlaskua. Päivä 31. Ensimmäinen testi..."
Turaga yskäisi.
"...olisi voinut mennä paremmin. Opimme, että käsiimme saamaamme kohteeseen ei välttämättä kannata kokeilla..."
Turaga kuulosti siltä kuin se olisi halunnut oksentaa.
"...suoraa kontaktia. Kohde sisältää niin paljon puhdasta energiaa, että suosittelen käsittelemään sitä työkaluilla."
Kezen piti pohdiskelevan hiljaisuuden. "Olen kuullut sadut. En ollut ihan varma, että ne voisivat olla totta."
Turaga peitti kasvonsa käsillään.
"Mihinköhän olemme sotkeutuneet."

Sitten nauha räjähti taas sekalaiseen mustan ja punaisen kaaokseen. Äänet katosivat täysin, mutta aavemainen, kasvoton hahmo jäi tuijottamaan ruudulle.
"...ja siinä taisi olla kaikki, joka oli pelastettavissa", Kepe sanoi painaen pysäytysnappia.
Snowman räpytteli silmiään. "Minusta tuntuu, että Matoro ja Tawa haluavat nähdä tämän."

Bio-Klaani

Nimda. Itroz. Cencord.
Mieli. Menneisyys.
Sanojen sirpaleet kelluivat Matoron päässä. Ne lentelivät ympäriinsä törmäillen välillä toisiinsa.
Vanha Toa-tiimi. Kadonneet muistot.
Narunpätkiä, jotka eivät muodostaneet köytä. Sirpaleita, jotka eivät muodostaneet ehjää.

Matoro havahtui Chat-kahvion marmorisen pöydän äärestä. Sairaalasta tultuaan hän oli tilannut kunnon aterian kahviosta. Notfun oli lähtenyt ilmeisen hyväkuntoisena käsiproteeseineen laivalle värväämään mystisesti murhattujen miehiensä tilalle väkeä.

Jään Toa haukkasi pursuavaa patonkiaan. Uuden lastin Turkanen-sinappi oli hieman väkevämpää kuin vanha, hän pani merkille. Ainut paikka maailmalla missä tuota maanmainiota sinappia tuotettiin, sijaitsi kaukana Eteläisillä Saarilla. Kauppasopimus sinapista oli sovittu sadaksi vuodeksi eteenpäin.

Toa naputteli sormiaan kylmää pöytää vasten. Hän mietti olisiko Kepe saanut nauhan toimimaan. Toisaalta korjaus voisi kestää kauan.
Kahvio oli hiljainen tähän aikaan iltapäivästä. Matoro muisteli niitä pitkiä iltoja kahviossa. Tunnelma katossa eikä kukaan halunnut nukkumaan.

Nyt se oli toista se, hän ajatteli. Sota Allianssia vastaan. Jostakin syytä ennen niin leppoisan Klaanin ilmapiiri oli muuttunut peräti painostavaksi. Toki hän halusi auttaa Klaania, mutta tälläisinä aikoina hän nautti matkustamisesta.

Jään Toa nousi pöydästä syötyään ja lähti kohti satamaa, josta hän lähtisi taas matkaan Itrozin kansion tietojen avulla.

Tuntematon saari

Kapura oli hiljaa. Hän oli juuri avaamassa suutaan, mutta sitten uusi mielensisäinen viesti tavoitti kolmikon.

Aiotko kieltäytyä kutsusta?

Osa juurista kääntyi uhkaavasti Summerganonia ja Serania kohti. Muutama kietoutui heidän raajoihinsa ja esti liikkumisen.

Sepä harmi.

Muutama juuri kiertyi Summerganonin kurkun ympärille.
"Tajusin", Kapura sanoi hiljaa ja lähti kävelemään mystisen vaiston ohjaamana. Kasvillisuus tiheni. Juuria näkyi enemmän ja enemmän, ja ne liikahtelivat Kapuran kulkiessa ohi. Raheja ei näkynyt vieläkään. Kapura tajusi tilanteensa toivottumuuden: Hän oli kävelemässä kohti mystistä paikkaa saarella, jolla ei todennäköisesti ollut asutusta. Ja hänen matkakumppaninsa olivat pahimmassa tapauksessa kuolleita.

Jatka.

Kapura havahtui mietteistään. Mielensisäinen viesti tuntui vahvemmalta. Äänensävyäkin erotti hieman: se kuulosti siltä, kuin joku olisi odottanut jotain todella kauan. Itse ääni ei kuulostanut miltään Kapuran tuntemalta lajilta.

Lähellä.

Kapura erotti puiden takana jotain harmaata ja massiivista. Vihreät juuret hänen ympärillään liikahtelivat hieman.

Niin lähellä.

Kapura erotti harmaan kohteen: se näytti olevan jonkinlainen jättiläismäinen halli. Peltikatossa oli useita reikiä, ja seinät olivat revenneet sieltä täältä tarjotessaan kulkureittiä juurille. Kasvillisuutta alueella ei juuri ollet. Hallin takaa Kapura erotti joukon muita rakennuksia, jotka eivät olleet niin ränsistyneitä. Maassa lojui lasinsirpaleita.

Vihdoin.

Kapura asteli hermostuneesti kohti hallia, jonka ovet makasivat maassa ruosteisina. Hän erotti vain pimeyttä oviaukosta.

Sisältä kantautui nauru, joka kuulosti kummalliselta, aivan kuin nauraja ei olisi tästä maailmasta.
"Sisään", kuului oudolla äänellä naurun lomasta. Kapura asteli sisään halliin hermostuneena.
"Kuka sinä olet?" Kapura kysyi. Nauru lakkasi. Johonkin hallin pimeyteen ilmestyi kaksi suurta, punaisena hehkuvaa silmää.
"Minä olen...", kuului lauseen aloitus punaisten silmien kohdalta.

Zairyh.

Valot räpsähtivät päälle. Kapura erotti hallin epätavallista sisustusta: Lattia oli täynnä lasinsiruja ja tyhjiä koeputkia, jotka olivat jo kauan aikaa sitten valuttaneet sisältönsä maahan. Seinissä oli kiinni ilmeisesti toimivia koneita, joista kulki johtoja nurkkaan.

Nurkan perällä oli paljon lasinsiruja ja korokkeen tapainen jalusta. Jalustan päällä oli olento.

Kapura ei pystynyt hillitsemään itseään.

Hän huusi.

Samainen tuntematon saari, kauan aikaa sitten

"...Toa-kanisterit ovat miltei lähtövalmiita, jään kaipaamaan tätä paikkaa", Tapnok julisti iloisesti ja katsoi ulos ikkunasta. Aurinko paistoi kirkkaasti. Tässä säässä oli vaikea kuvitella, miksi Pohtur ja Darek olivat seonneet.
"Minäkin", Kapura totesi unisesti miettien Pohturin ja Darekin mysteeriä, jonka oli jo asianmukaisesti merkinnyt muistiin.
"Kuuntele noita ääniä, laittavat varmaan kanistereita valmiiksi", Tapnok sanoi iloisesti.
"Merkitsen senkin muistiin", Kapura sanoi ja kirjoitti lauseen alun: "Ulkoa kuuluu ään-"

Kapuran kirjoitus keskeytettiin.

Puisen mökin seinät pirstoutuivat.

Raoista syöksyi sisälle monta vihreää, paksua juurta. Kapura katseli kauhistuneena, kun ne kiertyivät Tapnokin kaulan ympärille.

Po-Matoran rimpuili. Hän yritti sanoa jotain. Kapura oli jähmettynyt paikoilleen.

Tuntematon saari, nykyhetki

Kapura katsoi kauhistuneena huoneen nurkkaan.

Olento muistutti hieman kasvia. Paitsi että Kapura ei ollut eläessään nähnyt mitään, joka muistuttaisi vähemmän elävää olentoa. Olentoa peittivät samaiset vihreät juuret, ja se mahdollisesti koostui niistä kokonaan. Silmät (vai olivatko ne vain rakoja juurimassassa) hohtivat epäluonnollisen kirkkaina. Olento ylettyi täsmälleen korokkeelta kattoon. Juuret sen pinnalla liikahtelivat koko ajan.

Zairyh.

Kapura yritti ottaa tukea jostain. Hän ei pystynyt seisomaan, vaan kaatui lattialle kauhistuneena. Lonkeromaiset juuret kiertyivät hänen käsiensä ja jalkojensa ympärille. Kapura ei yrittänyt tehdä vastarintaa. Hän ei voinut. Kapura ajatteli vain yhtä sanaa.

"Morbuzakh."

Zairyh liikahteli levottomasti, ja sanoi: "Ei."

Paljon enemmän.

"Mitä", Kapura sanoi huohottaen saatuaan puhekykynsä takaisin. "Saaren Matoranpopulaation tuhoaja on... huonekasvi?"

Voi. Yrittää esittää rohkeaa.

Minä tiedän.

Kapura tunsi oudon tunteen. Hän näki vilaukselta kuvia, jotka tuntuivat sopivan hänen tarinaansa. Joitain hän ei tuntenut. Ta-Matoran kompastuu Toa-kiveen. Kolme hahmoa ratsastaa Gukko-linnuilla. Avde uhkailee Morbuzakhilla. Ta-Matoran raapustaa mökin seinään kirjoitusta.
"Mmmmitä sinä teet", Kapura mutisi.

Käyn läpi muistosi

Se ei satu

Hihih

Muistojen tulva jatkui. Tummanpunainen Toa sulloutuu Toa-kanisteriin katsellessaan metsäpaloa. Joukko kristallikiipijöitä hyökkää. Musta viittaan kietoutunut hahmo ojentaa kätensä.

Hän

Musta viittaan kietoutunut hahmo ojentaa kätensä.

Se on hän

Kapura avasi silmänsä. Hän nousi huterasti ylös. Zairyh liikahteli levottomasti ja näytti voitonriemuiselta, vaikka juurimassan ilmeitä oli erittäin vaikea tulkita. Kahden silmänreiän alle avautui kolmas reikä.
"MISSÄ HÄN ON"

MISSÄ HÄN ON

Kapura kavahti taakse. Hallin lattiaan tuli halkeamia juurien noustessa maan alta. Zairyh huusi.
"MINÄ KYSYIN SINULTA!" Zairyh karjui.

MISSÄ HÄN ON

Musta viittaan kietoutunut hahmo ojentaa kätensä.

"En tiedä, mistä puhut", Kapura sanoi todenmukaisesti.
"Pakko", Zairyh sanoi hiljaa.

PAKKO

Juurimassa liikahteli. Katosta varisi maahan pölyä. Muutama johto katkesi.

VASTAA

VASTAA

Kapura tunsi kaatuvansa maahan, mutta hän ei tuntenut kipua. Kaikki näytti hidastetulta. Lopulta kaikki muuttui pimeydeksi.

Sinä vaadit tätä

"Mitä", Kapura mutisi. Hänen olonsa oli huono.

Minun on yksinkertaisesti pakko tehdä se.

"Mistä puhut", Kapura sanoi hitaasti.

Heistä.

Pimeys hälveni. Kapura avasi hitaasti silmänsä. Hän erotti muutaman juuren yhdistyvän eräänlaiseksi putkeksi hänen ja Zairyhin välille. Punainen valo Zairyhin silmissä himmeni. Putki alkoi hohtaa punaista valoa.

Pahoittelen.

Kapura näki pelkkää pimeyttä.

PINKKIEN YKSISARVISTEN SATEENKAARIVALTAKUNTA SEITSEMÄNNESSÄ ULOTTUVUUDESSA

Pinkit yksisarviset kokoontuivat. He aikoivat mennä sateenkaariulottuvuusportista bioklaaniin ja tappaa kaikki. niin he tekivät. keijukaisprinsessatkin auttoivat, ja näin tuhoutui bioklaani. yksisarviset joivat sitten sivistyneesti pinkkiä teetä ja söivät berliininmunkkeja keijukaisprisessojen kanssa, lopuksi he meniivät sateenkaaren avulla kultapadan luo, ja tuhosivat kultapadan. Sitten he joivat sinolia sivistyneesti ja pinkisti. Lopuksi he itsemurhasateenkaaripommittivat universumin.

[spoil]Muuten, hyvää aprillipäivää...[/spoil]

Klaani linnake

Raskas matka oli vaatinut veronsa, niinpä Gekko suuntasi kahvioon.

"Ja sitten se roskapönttö tappoi kaikki kun minä olin piilossa seinän takana, se oli siis niin hirveetä!", Ga-Matoran sanoi toiselle, mutta keskeytti kun valkoinen toa meni heidän ohitseen tuima ilme kasvoillaan.

"Olikoha tolla huonoki päivä?",toinen kysyi.
"Varmaan pää täynnä vettä, khi hihi."

Toa ei välittänyt näistä loukkauksista vaan istui tilaten sämpylän, ja söi sitä hartaasti, oli kulunut ikuisuus olennon viime ruokahetkestä.

Siinä samalla hän mietti, pitäisikö hänen kertoa eräästä Makutasta, Umbran kohtalosta ja Flygelistä. Umbraa ei oltu vielä kaivailtu klaaniin, hän odottaisi muutaman päivän ja kertoisi sitten. Ainkaan ei aiheuttasi turhaan paniikkia.

Sämpylä oli syöty.

Toa nousi ylös ja lähti huoneistoaan kohti, hänellä oli aavistus, että asiakirjoista löytyisi jotakin, mikä johtaisi taas tutkimusmatkaan, mitä ilmeisimmin luolastoon. Toisaalta haluaisko hän mennä sinne toistamiseen sen jälkeen mitä oli siellä kokenut uhkarohkealla reissullaan? Seuraavat kysymykset pyörivät toan päässä tämän törmätessä Le-matoran parkaan, joka pudotti kantamuksensa,
"Katsoisit eteesi haahuilija!", Toa murahti vastaukseksi ja Matoran oli hetken hiljaa paikallaan, kunnes keräsi tavaransa mulkoilen toaa.

GK avasi oven ja astui huoneeseensa, siitä oli lohkaistu pala seinää pois ja hän katsoi sitä tyrmistyneenä,

Hän oli monia päiviä sitten rakentanut itselleen uuden huoneiston sen räjähtämisen takia Yönkauhun aikana.
ja vielä tyrmistyneempi oli hänen ilmeensä siihen liimatun lapun jälkeen.

Huoneistosi on suurempi kuin muiden, leikkasimme siitä siis palan pois, onhan se julmaa, mutta tasaarvo sen olla pitää.
-Tuhoisin terveisin, Paaco.

Luola Killjoyn mökin alla

Creedy pyyhki hikeä kasvoiltaan. Luola muuttui hetki hetkeltä tukalammaksi, matoranin kahlatessa edelleen paperipinojen läpi.

Viimeiseen kahteen tuntiin hän ei ollut saanut selville mitään uutta ja hän oli jo luovuttanut etsinnät koskien sopimusta. Muutama päiväkirjanpalanen oli antanut hänen ymmärtää, että sopimus ei ehkä ole fyysinen, vaan kyseessä olisi ehkä jonkinlainen vaihtokauppa. Viestien salaperäisyys kuitenkin hämmensi Creedyä ja hän oli tyytynyt vain jatkamaan paperien lukemista:

Kuudes päivä Xian leirillä (jälleen) – uudet tehtävänannot

Mestarilla oli tänään minulle tänään uutisia. Hänen entinen työntekijänsä Guardian oli jäljitetty vakoojien mukaan Voya Nuille ja aloimme valmistelemaan matkaa sinne. Mestarini kertoi minulle, että hän saattaisi olla Metru Nuin hyökkäyksen takana. Minun ei tarvinnut miettiä kauaa lähtisinkö, nyt olisi maksun päivä. Valitettavasti mestari haluaa hänet elävänä, hoitaakseen tämän kanssa ensin tilit tasan. Tämän jälkeen hän kuitenkin antaisi tämän minulle ja siitä alkaisikin hauska osuus.

Ancient on ollut viimepäivät omituisen skeptinen. Nämä pahat ajatukset tulisi saada kitkettyä ennen lähtöä, sillä minulla ei ole varaa minkään mennä pieleen tällä kertaa. Ennen lähtöä pyysin myös mestariani sulkemaan sen tarvittavan kunnolla, saattaisin nimittäin hieman ”innostua” tällä matkalla, emmekä halua ongelmia tullessamme takaisin.

Tässä vaiheessa Creedy lopetti jälleen lukemisen. Hän hätkähti ja veti esille aiemmin jo luettuja papereita. Hän huomasi saman kaavan sopimuksen kanssa. ”Sen tarvittavan”. Tämä sana toistui useaan kertaan eri viesteissä ja hyvin monessa osassa se käskettiin sulkea johonkin.

Tällä kertaa hän ei kuitenkaan alkaisi tutkimaan asiaa, sillä Creedy oli jo tähän mennessä tajunnut, että Killjoy oli tuhonnut useita arkaluontoisia lukuja. Moni papereista alkoi kuin jonkin keskeltä ja muutamaan paperiin oli tarttunut tuhkaa, aivan kuin sen vieressä olisi poltettu jotain.

Creedy asetteli paperit jälleen sivuun ja käänsi katseensa kattoon. Hän oli ollut täällä suljettuna jo miltei kaksi vuorokautta. Hän ei tiennyt kuinka Killjoylle oli käynyt, oliko tämä edes elossa. Hän kuitenkin oli eniten huolissaan itsestään, sillä hän ei ollut kertaakaan kuullut pihahdustakaan ulkopuolelta.

Matoran pyyhkäisi jälleen hikeä otsaltaan, ihmetellen kuinka luolassa oli niin kuuma. Hän nousi seisomaan ja kakoi henkeään. Aivan kuin luolasta olisi kadonnut kaikki ilma. Ja silloin se iski Creedyyn kuin salama kirkkaalta taivaalta, se oli. Happi oli lopussa. Tällä kertaa kylmän hiki kirposi matoranin otsalle, hänelle tulisi kiire...

Bio-Klaani, satama

Matoro katseli Yön Timo II:n kannelta matoraneja jotka lastasivat paraikaa uutta tavaraa laivaan. Matka alkaisi tänä iltana.
Useat erilaiset olennot raahasivat laatikoita ja tynnyritä pitkin suurta laituria ja siitä nosturilla laivan kannelle.

"Arr. Missäs se paikka siis on?" ärisi Notfun Matoron vieressä. Matoro katsoi lyhyttä matorania suuressa kolmikolkassaan ja kyberneettisessä kädessään.
"Saari aivan Pohjoisen Mantereen itärannikolla. Parisataa kiota Rozumista luoteeseen", Matoro selitti ja luetteli rivin koordinaatteja.
Notfun merkkasi numerot muistiin merikortin nurkkaan.
"Se Nimdajuttu löytyy sitten sieltä?"
"Niin luulen"

Äksäkin näkyi kävleevän lastaajien joukossa Jardirtin kanssa. Kaikki näyttivät olevan paikalla. Laiva lähtisi kohta.

Jonkin ajan kuluttua he olivat jo merillä Klaanin saaren näkyessä takana. Matoro kaivoi mukaansa ottamansa salakirjoitetut kansiot ja käännetyn päiväkirja-osan.
Nyt kun hän tiesi miten koodi purettiin, hän voisi dekoodata muutkin paperit.

Tunteja kului.

Alku

Rozum on täydellinen tukikohta. Se on syrjäinen ja karikkoinen saari. Halusin ehdottomasti tutkimuspaikan Destralin ulkopuolelta. Liian usein Makutoiden seura on painostavaa. Vain Mutran ymmärtää minua tiedemiehenä.

Rozumilla asui parisatahenkinen matoranpopulaatio. Sivistymättömiä olentoja. Minuun verrattuna kärpäsiä.
Heitä voisi käyttää kokeisiin.

Kylän Turagoita johtaa turaga nimeltä Kezen. Hän tuntuu älykkäältä ja tietää paljon erikoisalastani. Hän kertoi minulle vanhasta esineestä jonka uskottiin olevan äärimmäisen voimakas ase. Nimda.
Sain häneltä vanhoista tutkimuksista kertoneen kasetin tutkikohtaani.

Projekti Hopearutto

Minun ja Mutranin viimeinen yhteinen projekti käsitteli biologisia aseita.
Me onnistuimme eristämään Zyglakien levittämän taudin bakteerikantaa ja säilömään sitä. Me myös onnistuimme kehittämään vasta-aineen rutolle.
Luonnolliset aseet ovat kaikista tehokkaimpia. Miksi kuluttaa ikuisuuksia kehittäen jotakin keinotekoista, kun luonto tarjoaa parhaat aseet?
Mieli. Myrkyt. Taudit.

Hopearutto tappoi saaren matoranit kahdessa viikossa.


Matoro heitti kääntämänsä sivun raukeana pienen hyttinsä hyllykköön. Hän asetti myös muistiinpanonsa ja kääntämättömät sivut sinne.
Aurinko oli laskemassa mereen. Hän oli arvioinut heidän olevan perillä kahdessa päivässä.

Bio-Klaani, Verstaan laboratorio

Kepe poimi videokasetin käteensä, ja kastahti Snowmaniin.
"Eli. Käyn näyttämässä tämän Tawalle, ja menen sitten Arkistoihin penkomaan vähän tietoja. Tavataan täällä... Kappas. Kello onkin noin paljon. Jos nähtäisiin huomenna, puolenpäivän aikoihin?"
"Näin tehdään. Tuota, saatko osan noista varusteistani kuntoon huomiseksi?"
"Katson, mitä saan tehtyä."
"Ihanaa, Tultsukka."
"...joo. No, menen nyt, heippa."
"Morjens."

Niine hyvineen Kepe poistui laboratoriostaan, ja jätti Snowien seisomaan yksin kaikkien laitteiden keskelle.

Verstaan lukitun oven suunnalta kuului aavemaisia ääniä.

Lumiukkokin poistui labrasta.

Maken huone



Salamat pauhuvat synkkien pilvien seassa. Sadepisarat piiskaavat maata poikkeuskellisella voimalla. Matoranit juoksevat ympäriinsä pakokauhun vallassa. Moni yrittää auttaa loukkaantuneita. Turhaan. Kaikkialla on tulta. Ja savua. Jopa höyryä. Helvetin liekit höyrystävät pisarat ennen kuin ne ehtivät sammuttaa palavien telojen kattoja. Punainen hahmo seisoo tuhon ja sekasorron keskellä. Se nostaa katseensa pois olemattomiin palavasta maasta. Se tuijottaa oransseilla silmillään poispäin juoksevaa Matorania. Se avaa suunsa. Tulimassa alkaa syöksyä matorania kohti...

Make aukaisi silmänsä. Hän nousi hätkähtäen ylös. Hetken järkytyksen jälkeen hän pyyhkäisi hikeä otsaltaan. Mitä nämä painajasiet merkitsivät? Miksi ne olivat ilmestyneet hänen uniinsa? Miksi... Make näki pian silmissään Snowmanin tyhjän katseen. Tosin eihän se Snowmanin ollut. Riivatun lumiukon suusta tulleet sanat häiritsivät häntä yhä...

Make käveli pimeän Klaanin käytävillä. Oli lähes pimeää. Taivaalla loistava kuu ja muutamat linnakkeen pihan valot valaisivat paikkaa ikkunoiden lävitse. Maken mieli oli tyhjä. Hän ei tiennyt, mihin oli menossa. Lopulta hän erehtyi katsomaan viereiseen oveen; "Kahvio". Make katsoi oven alaosaan. Huoneen puolelta kajasti valoa. Siellä siis oli joku. Make avasi oven. Kirkas lamppu oli päällä. Missään ei kuitenkaan ensisilmäykseltä näkynyt ketään. Pian Make havaitsi valkoisen hahmon istumassa pyöreän pöydän äärellä. Make tunnisti hahmon pian. Snowman. Hän koki oudon väristyksen katsoessaan Snowieta silmiin parasiittitapauksen jäljiltä. Lumiukko veti katseensa pois lukemastaan lehtisestä kääntäen katseensa Makeen.

”Kas, Make. Iltoja. Sinäkin hereillä tähän aikaan, vanha yökyöpeli”, Snowie aloitti hilpeästi, mutta vaihtoi pian äänensävyään huomattuaan Maken ahdistuneen ilmeen. ”Öh, tuota, jokin vialla?”

Make veti naamalleen lievän hymyn ja vilkutti Lumiukolle. Hän katseli ympärilleen. Kahvio oli vielä melkoisessa remppakunnossa. Kukaan ei ilmeisesti ollut juuri käynyt siellä Yö Kauhun jälkeen Pian hän kiinnitti huomionsa Snowmanin edessä olevaan, puoliksi syötyyn leivokseen. "Niitä saa tuolta", Lumiukko viittoi tiskiä kohti. Make käveli tiskin luo. Siellä ei ollut ketään. Ilmeisesti työntekijät olivat vielä hermolomalla ja osa tarjoiltavista ruoista näytti pahasti pilaantuneelta. Make katsahti kohti kasaa outoa, mädäntyneissä väreissä kylpevää mössöä. Hetken hänestä tuntui, kuin se olisi ärissyt hänelle. Pian Make nappasi pienen muffinsin käpäläänsä ja talsi Snowmanin pöydän luo, istuutuen tuolille.

Lumiukko laski oman leivoksensa pöydälle, ja katseli hetken vaitonaisena Maken tämän hotkiessa ahnaasti omaa evästään. Puolirahi moderaattori oli aina ollut Snowiesta vaikeasti arvioitava tyyppi. Päällisin puolin Make vaikutti niin usein tyytyväiseltä, mutta lumiukko tiesi, ettei näin ollut. Täytyi olla rankkaa omata rahin voimakkaat vietit.

”Make?” hän kysyi.

”Mmh?” punainen moderaattori reagoi kysymykseen muffinssia yhä suussaan.

”Onko... Onko sinulla jotain, mitä tahtoisit jakaa minulle?”

Make muuttui hetkessä vaisuksi. Hän veti hitaasti leivoksen jämät suustaan, laskien ne pöydälle. Puhdas ja kiiltävä pöytä tahriintui ikävästi murusista ja kuolasta. Make nielaisi. Muffinin syöty puolikas liukui ruokatorvesta hänen vatsaansa.

"Itse asiassa", Make aloitti vaisusti. Lumiukko osasi aavistaa synkkää asiaa tulevan... Make alkoi kertoa painajaisistaan. Siitä, kuinka hän tunsi vain yhtäkkiä ilmesyneensä tähän maailmaan tyhjästä, ilman päämäärää. Tai mitään tarkoitusta elämälleen... Sellaista ei muistele mielellään. Se tuntui kuitenkin sekä ahdistavalta että helpottavalta. Snowie kuunteli tarkasti Maken kertomuksia. Snowman ei ollut koskenutkaan leivoksensa jämiin, vaan oli täysin keskittynyt kuuntelemaan "korva" tarkkana ystävänsä puheita.

"Tuo kaikki on kuitenkin kaukana siitä kaikesta kamalasta, mitä tein", Make lopetteli kertomustaan vaisusti. "Hennotko kertoa, mitä+", Lumiukko kysähti varovasti. Moderaattorirahi alkoi näyttää selvästi ahdistuneelta. Make hätkähti. Pian se kaikki palasi hänen mieleensä.
Sekasorto. Kauhistuneet Matoranit. Kaaos. Kaikkialla minne hän menikin...

"Ei", Make tokaisi ahdistuneena. Hiki valui hänen otsaltaan. Hän hengitti raskaasti. "En voi. Se on liian kamalaa." Snowman päätti olla utelematta asiasta enempää.

"Se vaikutti minuun suuresti", Make jatkoi, rauhoittuneempana. Yritin peittää sen kaiken päättämällä, että olen, mikä olen..." Make suuntasi katseen käteensä, ja sitä kautta sormiinsa. Hän vetäisi niissä olevat kynnet esiin, puoliksi tahtomattaan. Snowmanin symbiootin vallanneet kasvot palasivat hänen mieleensä. Tyhjät silmät katsoivat häntä pilkkaavasti. Suu virnisti ilkeästi. "..."Yksinkertainen Rahi"..."

Snowie katsoi Maken käsiä. Sitten hän siirsi katseensa ystävänsä silmiin.

”Make. En voi väittää, että ymmärtäisin, miltä sinusta tuntuu” Snowie aloitti Maken hengittäsessä kiihtyneesti. ”Mutta en usko, että olet hirviö.”

”Mutta.. Mutta...” Make tuskaili ”Katso näitä!” Hän heilutteli teräväkyntisiä käpälöitään Snowien edessä.

Lumiukko reagoi tarttumalla Makea käsistä ja odottamalla. Klaanilaiset katsoivat toisiaan silmiin. Make rauhoittui. Pian hän veti kyntensä sisään. Snowie hymyili, ja avasi suunsa.

”Mutta katsopa taas tuotakin. Sinulla on kynnet, kyllä, mutta osaat olla käyttämättä niitä.”
”Siinä se onkin. En tiedä osaanko.”
”Hyvin se kävi nytkin.”
”Sinä autoit minua. Sinä rauhoitit minua. Yksin, se ei ole helppoa. Joskus mietin, onko se mahdollistakaan.”
”Ehkä sen ei tarvitsekaan olla. Turha meidän on määritellä itseämme sen perusteella, keitä olemme. Minusta on paljon parempi määritellä itsemme sen mukaan, kenen kanssa olemme.”

Lumiukko irrotti otteensa Maken käsistä, ja poimi taas leivoksensa. Hän työnsi loput siitä suuhunsa kerralla, ja mutusteli hetken. Sitten Snowie nousi, ja vei lautasensa tiskille pinoon muiden likaisten astioiden kanssa.

Hän kääntyi Makea kohti, ja hymyili.
”No, öitä, minun pitänee tästä painua nukkumaan. Kaikenlaista puuhailtavaa huomenissa.”
”Joo, öitä.”

Make jäi kahden muffinssinsa kanssa, ja jäi miettimään Snowien sanoja. Tällä kertaa kuitenkin oikean Snowien, ystävänsä, sanoja, eikä pahuuden närhen riivaaman Snowien lausumia. Make hymyili hieman.

[spoil]Snowie kirjoitti puolet, kiitokset hänelle.[/spoil]

Merellä

Vesi osui Domekin kasvoihin.

”Blargh, mitä hiivattia?” Domek nousi ylös ärsyyntyneenä. Päivä oli selvästi vielä sen varhaisimmillaan, joten äkillinen herätys kylmällä vedellä sai Toan kärsivällisyyden putoamaan huomattavasti.

Ennen kuin valon Toa pystyi pitämään suurta hälinää, Ta-Matoralainen Pegghu huusi häntä päin.
”... No mitä nyt taas?” Toa vastasi kärsimättömänä ja katsoi Pegghun osoittamaan suuntaan.
Domek unohti kokonaan epätoivotun herätyksensä.

Nazorakien taistelualus oli pelottavan lähellä venettä ja se tulitti heitä päin.

Sisällä Nazorakien aluksessa useat miehistön keskittyivät komentosillan lukuisiin luotaimiin, näyttöihin ja nappeihin, vaikka kohteena olikin vain noin kahden miehittämä vene.
Kapteeni 877:n äänekkäät käskyt kuuluivat jopa aluksen käytäviin saakka.

Toinen tulitus, tällä kertaa se osui pari metriä aluksen vasempaan, aiheuttaen toisen aallon osumaan Domekiin ja Pegghuun päin.


Domek otti heti valaan ohjat takaisin käsiin ja aloitti hetkeäkään menettämättä suuren pakoyrityksensä.

Veitsivalas veti venettä nopeammin kuin koskaan. Taistelualus jatkoi kovaa tulitustaan ja piti raskaaksi metallinkuoreksi yllättävän nopeaa kiriä.
”Pegghu, pidä silmällä tuon laivan tulitusta!” valon Toa käski niellen ja sitten sylki osan kasvoihinsa osunutta vesimäärää.

Matoralainen kääntyi heti kasvonsa päin laivaa.

”PAARPUURI!” Pegghu huusi nähdessään uuden ammuksen lentäessään heitä kohti. Domek käänsi veneen huudettuun suuntaan, väistäen tulen.

”TYYRPUURI” Pegghu huusi taas ja Domek väisti toisen ammuksen.

Sama rata jatkui. Ammuksia osui veneen vasempaan ja oikeaan, osa vaihteli etäisyydeltä mutta yksikään eivät olleet tarpeeksi lähellä aiheuttamaan suurta vahinkoa.

Vettä roiskui ja kasteli veneilijät ja täytti melkein koko veneen vedellä. Pegghu kaavi käsillään vettä pois, pitäen samalla katsekontaktinsa. Matoralainen ei nauttinut tilaanteesta yhtään. Samaten Domek ei nauttinut uudesta märästä huivistaan kaulansa ympärillä, joka liimautui hänen ihoonsa.

”Lähettäkää vesiskootteriryhmä 4, heti!” Kapteeni 877 huusi. Luukku avautui laivan vasemmalla puolella, jolloin sieltä lähti liikkeelle neljä, Nazorakien ohjaamia vesiskoottereita.

Vesiskootterit kiisivät nopealla vauhdilla veneen kiinni. Kaksi Nazorakia ottivat esiin Zamor-rynnäkkökiväärin ja tulittivat veneilijöitä päin.
”Valon Toa! ALAS!” Pegghu huusi.

”Häh, mitä?” Domek vastasi hämmentyneenä, jolloin Pegghu veti hänet heti alas tähtäyksestä. Domekin ohjaushihna veti Veitsivalasta taipumaan ylös päin, joka vastasi tähän huonosti ja käänsi itsensä suoraan vesiskoottereita päin heikentääkseen otetta.
Silloin veitsivalas heitti kovalla voimalla Domekin irti hihnasta. Toa lensi veneestä suoraan päin yhteen vesiskoottereihin, Nazorakin syliin. Valon Toa oli enemmän kuin yllättynyt tästä äkillisestä juonenkäänteestä, puhumattakaan skootteria ohjaavasta Nazorakista.
Domek löi hätkähten heti Nazorakin pois skootterista ja nappasi toisella kädellä nopeasti toisen ohjauksesta estääkseen veteen putoamisen. Skootteri alkoi liikkua suoraan päin toisen käteen pidettyyn suuntaan, mikä vain hankaloitti Domekin yritystä asettua kunnolla skootterin päälle.
Toinen kivääriä kantava Nazorak yritti ampua Toaa, mutta yksikään ammus ei näytä osuvan ympyrää kierivän skootteriin päin.

Samalla Pegghu nappasi heti ohjauksen veneestä ja käänsi veneen Valon Toaan päin.
Silloin muut vesiskootterit kiisivät veneen perään. Skootteria ratsastavat Nazorakit ottivat sapelinsa esiin ja alkoivat huitoa Matoralaista päin.
Pegghu yritti parhaansa mukaan väistellä sapelin iskuja. Alas kumartuessa hän huomasi kannen päällä lojuvan valokiven ja heitti sen yhteen Nazorakin kasvoihin päin.
Nazorak, jonka silmät olivat hyvin heikkoja kovalle valolle, menetti heti tasapainonsa sokaisevan valokiven osuessaan kasvoihinsa ja putosi skootterin päältä.
Heittäessään Pegghun kaatui märältä istuinpaikaltaan vetäen veneen suoraan toisella puolella olevan skootterin eteen, joka osui ja pudotti ratsastajansa.

Samalla Domek sai viimein molemmat kätensä skootterin ohjaustankoihin, mutta vähäisen tottumuksen vuoksi käänsi vahingossa skootterin paapuuriin päin ja ajoi suoraan toisen kivääriä ampuvan Nazorakin skootterin kylkeen ja kaatoi senkin.

”Hahaa”, Domek lausui itselleen katsellessaan kaatanutta skootteria, mutta ei huomannut ajavansa suoraan taistelualuksen vasempaan kylkeä päin, jonka luukku oli vielä auki.
Ennen kuin Domek ehti reagoida, hänen skootterinsa osui laivaan ja lennätti hänet suoraan luukun kautta laivan sisään.

Laivan ankean harmaassa tilassa Domek kaatoi samalla yhden Nazorakin ja itse putosi suoraan torakoiden keskelle.

Nazorakeilla kesti hetki tajuta mitä tapahtui ja ottivat heti sapelinsa esiin. Domek nousi ylös ja näki sapelien terien iskemässä häntä päin. Toa hyppäsi pois sapelien edestä astuen Nazorakien pään kautta joukon taakse.
Yksi Nazorak vartijoista hyökkäsi teräaseellaan Toaa päin, mutta Domek väisti terän, otti torakan asetta pitävästä kädestä ja heitti hänet toista Nazorak vartijaa päin.
Toiset kaksi Nazorak vartijaa hyökkäsivät sapeleilla Toaa päin, joka väisti nopeasti sapelien viillon kyyristymällä ja pyyhkäisi jalallaan torakat maasta, kaataen molemmat.

Muutkin Nazorakit alkoivat hyökätä Domekia päin. Valon Toa otti esiin hilparinsa ja puolusti sillä torakoiden sapelien viiltäviä iskuja. Domek torjui yhden torakan sapelin hyökkäyksen hilparillaan, jolla hän taittoi sapelin pois torakan käsistä ja potkaisi Nazorakin tieltä.
Sen jälkeen Toa pisti hilparinsa takapäällä takaapäin hyökkäävän Nazorakin kylkeen ja iski toisella jalallaan torakan leukaan.
Domek vaihtoi otteensa salkoaseensa loppuosaan ja löi aseensa sivulla useita lähestyviä Nazorakeja, perääntyen samalla luukkua kohti.

Nazorakit alkoivat perääntyä hieman, he odottivat kiväärimiesten saapumista paikalle.

Domek piti taisteluasentonsa ja osoitti hilpariaan torakkajoukkoa päin.

”Kuka sinä luulet olevasi?!” Nazorak vartioston päällikkö huusi häntä päin jotta kuulostaisi paljon kovemmalta kuin on.

Domek alkoikin miettiä hieman ja hymyili ilkikuristesti.

”Olen Aurinkojen Toa!” hän huusi torakoita päin möreämmällä äänellä ja temppuili salkoaseellaan.
”Domek, Valon EDUSTAJA!!” ja hän iski hilparinsa maahan.

”Valon Toa Domek!” Pegghun ääni kuului ulkopuolelta, hänen vene kieri satunnaisesti laivan vieressä.
Siinä samassa Nazorak kiväärimiehet saapuivat paikalle.
”Sulkekaa se portti!” Nazorak vartioston päällikkö käski.
Luukku alkoi sulkeutua ja Nazorakit aloittivat tulittamisen. Domek alkoi juosta sulkeutuvaa luukkua kohti väistellen Zamor-ammuksia.
Valon Toa kiipesi ja hyppäsi portin jättämän rakon kautta ulos, luukun sulkeutuen hänen perässä.

Domek kiipesi veneen päälle ja otti ohjat takaisin käsiin. Hän käänsi veitsivalaan takaisin haluttuun suuntaan.

Mutta Nazorakit eivät luovuttaneet. Taistelualus jatkoi veneen jahtaamista.

”He eivät vain luovuta”, Pegghu sanoi. Taistelualus alkoi taas tähtäämään tykistönsä venettä päin.

”Pegghu, ota sinä ohjat hetkeksi”, Domek nousi ylös ja käveli veneen päätyyn. Pegghu otti hihnoista kiinni ja katseli mitä Valon Toa yritti.

Toa alkoi tehdä erilaisia asentoja käsillään. Pegghu ei ymmärtänyt mitä Toa yrittää.

”Kapteeni, olemme lukinneet kohteen”, yksi Nazorakeista komentosillalla ilmoitti kapteeni 877:lle.

”Tällä kertaa hän ei pääse pakoon”, kapteeni sanoi tyytyväisenä, ”TUL-”

Mutta ennen kuin kapteeni ehti huutaa käskynsä, taistelualuksen eteen ilmestyi yhtäkkiä suunnattoman suuri, loistava kultainen merihirviö.

”AAAUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUGH!!” Kapteeni 877 huusi.
Ruorimestari alkoi hätäisesti kääntää alusta pois hirviön tieltä.

Pegghu viimein ymmärsi mitä Domek aikoi: hän oli luonut kiinteän hologrammin valon voimillaan.
Domek ohjasi luomuksensa lukuisia lonkeroita ja iski niillä taistelualuksen ympäröivään veteen. Hiki valui Domekin otsalla jokaisesta ohjaamasta iskusta.

Nazorakit kaatuilivat laivan sisällä ympäriinsä aaltojen aiheuttaman järistyksen vuoksi. Kapteeni 877 otti ruorit käsiinsä itse ja nousi vähitellen jaloilleen. Mutta ennen kuin kapteeni ehtikään tehdä mitään, yksi hirviön lonkeroista lähestyi aluksen kylkeä päin.

”Äiti”, Kapteeni 877 huusi.

Lonkero iskeytyi taistelualuksen kylkeen ja kaatoi koko aluksen mereen.

Merihirviö katosi ja Domek huojui hieman paikallaan. Hänen kehonsa väri muuttui paljon harmaammaksi.

Taistelualuksen kaatuminen loi huomattavan suuren aallon joka nosti veneen ja kaatoi sen matkustajat.
Vesi roiskui taas heidän vasta päälle veneen tippuessaan aallon päältä.

Domek ja Pegghu makasivat veneen päällä. Sitten he alkoivat naurata helpotuksesta voitonriemusta

”Valon Toa Domek”, Pegghu sanoi naureskellen, ”tuo oli kyllä hienoin asia minkä olen nähnyt”
”Tiedän”, Domek hykersi, ”mutta voisitko lopettaa ”Valon Toa Domekin” kutsumisen. Kutsu vain Domekiksi”
”Selvä on, Domek”, Pegghu vastasi.

Vene jatkoi matkaansa kohti Zakazia.

Klaanin linnake
Toa nousi sängystään, hän ei saanut unta, hän tunsi pakottavaa tarvetta tehdä jotain ja lähti siksi vaeltamaan pilkkopimeille käytäville. Make tuli häntä vastaan. "Öhm...",Punainen olento sanoi yllättyneenä. Gekko kuitenkin käveli rauhassa hänen ohitsensa, ja kun kukaan ei ollut näkemässä hän ryntäsi kahvioon. ja vei lähes kaiken syötäväksi kelpaavan ja käveli autuas ilme kasvoillaan takaisin huoneeseensa. Hän rupesi raapustamaan jotain seinälle, ne näyttivät merkitsevän päiviä, mutta mitä tarkoitusta varten?

Yön Timo II, Meri

Oli yö.

Merenkäynti oli rauhallista. Yön Timo II lipui hitaanpuoleisesti merellä. Yksinäinen kewa lensi kohti horisontissa siintävää pientä saarta. Klaanin saari oli jäänyt taakse kuutisen tuntia sitten.

Jardirt keikkui uneliaana ruorissa hörppien välillä käsien ulottuvilla olevasta rommipullosta. Vain muutama henkilö koko laivalla valvoi.
Myös yksi henkilö kenen ei olisi pitänyt olla laivalla. Hän oli varjostanut laivaa aina Rumisheren satamasta asti ja livahtanut sisään Rozumilla.

Matoro oli ylpeä työstään. Hän oli onnistunut kääntämään uuden sivun muistiinpanoja. Kirkas valokivi hehkui hänen hyttinsä pöydällä. Jään Toa päätti lukevansa ajatuksella aikaansaannoksensa ja menevän sitten nukkumaan.

Nimda

Niin, kuulin Turaga Kezeniltä tästä mystisestä voimasta, Nimdasta. Aloitin omat tutkimukseni löytääkseni yhden sirpaleen tätä myyttistä asetta.
Aloin omistautua Nimdalle yhä enemmän. Kun Rozumin tukikohta rakennettiin pysyväksi, kävin Destralilla entistä harvemmin. Tutkin eirlaisia lähteitä kymmeniä vuosia, ja viimein sain kuulla Athia palvovista munkeista kaukana Mantereiden välisellä merellä.

Kävin tutustumassa trooppisen saaren munkkeihin ja he kertoivat (tai ajatustenluku kertoi) sen, että yksi siruista sijaitsee saarella lähellä Pohjoista mannerta.
Kului vuosia kun tutkin läpikotaisin saaret sieltä ja viimein törmäsin saareen, jossa nämä munkit olivat joskus asuneet.
Heiltä oli jäänyt sinne valtava, maanalainen Deltan temppeli.

Munkit olivat tehneet huolellista työtä. He olivat kaivaneet puolet saaresta auki ja tukeneet kivipaasilla ja tukeilla tunnelinsa. Maanalainen labyrintti oli ansoitettu toistaan eriskummallisimmilla aseilla, äärimmäisen huolellisesti. He päälystivät kiviseinät valkoisella kalkkikivellä Pohjoisen Mantereen kaivoksilta ja rakensivat Athin pyhätön temppelin sisäänkäynnin päälle.

Ansoja oli rakennettu kymmenen ja jokaisen käytävä koristeltu Athin rukouksin. Sanottiin, että vain tosissaan Athiin uskova pääsisi niistä läpi.
Ansojen jälkeen tuli loistelias, jalokivin päälystetty Nimdan palvontasali, joka oli kirjotiettu täyteen rukouksia ja jokainen pinta oli arvokkaita jalokiviä. Nimdaa säilytettiin pyhällä alttarilla keskellä huonetta. Vain korkeimmat munkit (ja ovelimmat tunkeutujat) pääsivät tänne.

Matoro asetti paperin hyllyyn muun kansion sisällön joukkoon ja vajosi pieneen laivasänkyyn ajatuksiinsa uppoutuneena.

Tuntematon saari

Kapura käveli poispäin, eivätkä Summerganon ja Seran voineet tehdä juuri mitään. Juuret pitivät heitä tiukasti otteessaan. Epätoivo valtasi heidät, kun Kapura katosi tiheikköön, eikä hänen askeliensa ääntä enää kuulunut. Mutta juuri kun Summerganon oli sulkemassa silmänsä epätoivon saadessa vallan, hellitti juurten ote. Myös Seran huomasi tämän ja hetken päästä he saivat rimpuiltua itsensä irti.
"Tämä ei ole mikään normaali kasvi tai juuri, tämä tuo mieleeni sen...", Seran sopersi.
"...Morbuzakhin", täydensi Summerganon pelokkaalta kuulostaen. Hän ei kuitenkan tiennyt, miten lähellä totuutta tämä mielenyhtymä oli ja he jättivätkin speklaatiot juurien alkuperästä sikseen. "Jokin kiinnitti sen huomion, kun pääsimme yhtäkkiä irti", Seran totesi ja katseli ympärilleen. "Toivotaan, että Kapura on kunnossa", huokaisi Summerganon huolestuneesti.

Summerganon ja Seran yrittivät seurata Kapuraa, mutta juuret laittoivat hanttiin ja heilahtivat lujaa. Kaksikko paiskautua taaemmas. "Se tai ne, mikä lienee, ei halua meidän seuraavan toveriamme", Summerganon sanoi miettiväisesti. "Se voi olla ansakin", hän jatkoi ja sai heti täydennystä Seranin suusta: "...tai sitten meidän on jätettävä Kapura oman onnenasa nojaan ja antaa hänen tehdä sen, mikä täytyy"

Kaksikko käänsi selkänsä suunnalle, johon Kapura oli mennyt ja käveli hitaasti poispäin, kohti tulosuuntaa. Äänettömästi tehty yhteinen sopimus tuntui pakottavan heidät lähtemään. "Yritetään löytää toinen tie Kapuran luokse, emme voi tehdä nyt muutakaan", Seran sanoi ja alkoi jo kuulostaa vähän pirteämmältä. Summerganon ei ehtinyt vastata, vaan huusi: "VARO!"

Valtava, hyönteismäinen rahi syöksyi jostakin metsiköstä heidän kimpuunsa. Seran ja Summerganon väistivät sen nipin napin. "Miten mikään tuollainen voi elää tällaisessa paikassa?" puhisi Seran noustessaan maasta. Summerganon oli ottanut miekkansa esiin ja noin kaksi kertaa toan pituinen rahipeto katseli miekkaa epäröiden. "Se ei vaikuta kovin hyvinvoivalta", sanoi Summerganon ehkä jopa hieman otusta säälien. Peto oli kuonan ja kuran peitossa ja sen julmasta ulkonäöstä, joka toi etäisesti mieleen Nazorakin, huolimatta sen silmistä paistoi pelko Summerganonin miekkaa kohtaan ja epätoivo: tälläkään kertaa se ei saisi saalista. Se oli kuitenkin luontainen tappaja ja valmistautui murskaamaan molemmat toat, ellei kaksikko tekisi jotain. Niinpä Seran hyökkäsi sitä kohti hämätäkseen ja juuri kun peto valmistautui sivaltamaan terävillä kynsillään Seranin vatsaan ammottavan haavan sai peto tuntea kyljessään Summerganonin miekan terän.

Peto hoiperteli haavoittuneena ja Seran ehti täpärästi sen alta; olennon vasen jalka kuitenkin potkaisi Summerganonin syrjään ja toa vieri kuraista mäkeä alas kohti rantaa, jossa heidän veneensä oli. Rahi oli vihasssaan ja epätoivossaan hurja ja lähti Seranin perään, joka puolestaan oli sännännnyt Summerganonin avuksi. "Jos noita on täällä lisää, tulee vielä tukalat oltavat. Se ei ole mitenkään yliluonnollisen voimakas, mutten ole koskaan nähnyt vastaavaa. En tiedä mitä sille tekisi..." sopersi Summerganon ja Seran nyökkäsi ja sanoi: "Lähdetään siis"

Ja kaksikko hyppäsikin veneeseen ja vedestä erossa pysyttelevä rahi jäi rannalle nuolemaan näppejään. "Mikä tuo oli?" ihmetteli Summerganon veneen lipuessa turvallisen välimatkan päähän. "En tiedä. Tämä saari on mystinen paikka. Aivan kuin meidät olisi haluttu pois", vastasi Seran. "Niin. Mutta jostain syystä se, että jätimme Kapuran ei tunnu läpeensä väärältä" Summerganon pohdiskeli. "Tuntuu oudolta", hän jatkoi.

Summerganon ja Seran vajosivat väsyneinä veneen pohjalle. Saari oli vaikuttanut heihin jollain oudolla tavalla ja tuo rahi, ilmeisesti muinaisen maailman unohtunut peto oli myös heitä uuvuttanut. Summerganonin viitta oli kurainen ja miekka oli tahrautunut mystisen pedon vihertävästä verentapaisesta nesteestä. Kaksikon tietämättä vene lipui pikkuhiljaa yhä kauemmas rannasta ja sumu peitti saaren. Vielä nukahtaessaankin Summerganon ja Seran miettivät unenomaisia kokemuksiaan saarella ja sitä, miksi heidän vastuuton tekonsa tuntui nyt viisaalta. "Ei huolta, emme jätä sinua Kapura", Seran sanoi itsekseen.

Bio-Klaani

Oli yö. Kongun lattia oli jo putsattu verestä. Xiantosta ei oltu vieläkään saatu kiinni.

Kongu katsoi sänkynsä alle, jonne hän oli piilottanut Xiantokselta varastamansa repun. Hän huomasi, että se ei enää ollut siellä. Toa lähti taas pois Bio-Klaanista matkaten kohti Xiantoksen taloa. Respatäti ihmetteli mihin Kongu taas lähtee.

Lehu-metsä

Tällä kertaa metsä oli vähän erilainen. Kongusta tuntui taas, että jokin vaani häntä. Nyt se tutui vain erilaiselta. Siitä huolimatta hän jatkoi matkaa.

"Burnik?"

Burnik hyppäsi pimeästä puskasta Kongua päin. Burnak nuoli Toaa naamiolta, ja se alkoi seurata Kongua.

Jokin tarttui ilman Toaa jalasta kiinni. Kongu ei saanut jalkaansa irti siitä. Se oli limainen ja kostea. Se oli köynnös, ja se tuli puun paksulta oksalta. Köynnös veti Kongun ylös puuhun. Burnik lähti kiipeämään korkeaa puuta oksalle mihin Toa oli vedetty. Rahi juoksi kohti Kongua, mutta se oli niin painava ja hyppi niin lujaa, että heikohko oksa alkoi katkeamaan. Burnak hyppäsi vielä kerran.

"Ei..."

Paksu oksa katkesi ja Kongu tippui Rahinsa kanssa puusta. Oksa tuli heti perässä, joka jätti Kongun ja Burnikin sen alle.

Bio-Klaanin linnake

Kepe kulki käytävällä ylipursuava kansio ja videonauha kädessään. Hän oli näyttänyt sen Tawalle. Muinaisen turaga Kezenin mainitsema "kohde" oli ilmiselvästi yksi Nimdan siruista. Tawa lupasi näyttää kopion nauhasta muillekin admineille heidät nähdessään.

Kepe huokaisi. Nauha ja Verstaan Nimda tulivat klaanilaisten tietoon yllättävän samanaikaisesti.

Hän suuntasi kohti Arkistojen rakennusta. Vaehran, arkistoja ylläpitävä tulen Toa, toivotti hänet tervetulleeksi.

"Huomenta, herrasväki."
"Terve terve. Pidätkö näitä?" Kepe kysäisi sysäten ylitursuavan kansion hölmistyneelle Vaehranille. Kepe syöksyi historiankirjojen hyllylle ja etsi käsiinsä Klaanin saarta koskevan.

"Ho hum. Mitäs nyt on tekeillä?" Vaehran kysyi.
"Tarvitsen kaikki kirjat, joissa puhutaan tästä saaresta ennen Tawan tuloa. Minun pitää tarkistaa yksi juttu."
"Miksei minulle koskaan kerrota mitään?"
"Koska olet näiden seinien sisällä kellon ympäri. Tilanne on se, että olemme saaneet vihjeitä Nimda-siruista, joista toinen saattaa olla Verstaassa ja joista toisen nykyinen sijaintipaikka on sangen tuntematon."
"...Jaa."

Kepe koppasi kainaloonsa pari kirjaa ja tallusteli lukusalin suuntaan.

"Siinä pinossa oli jotain papereita joita pöydälleni on dumpattu. Kävisitkö ne läpi?" Kepe sanoi ja sulki oven.
Vaehran tuijotti paperinippua.

Bio-Klaanin linnake, pimeä käytävä

Yhä leivoksen maun suussaan maistava Snowie pysähtyi. Hän mietti hetken huomista päiväänsä ja äskeistä keskustelua.

Matka tiedossa. Vaarallinen matka, ja olen lähdössä sinne kahdestaan Kepsukan kanssa.

Ahdistunut Make, joka kaipaa tekemistä. Tahtoo tuntea olevansa hyvä ja tekevänsä hyvää.

Lisäksi Make voi tarpeen tullen niin sanotusti vetää pahiksia turpaan.

Hän käännähti ympäri, ja huomasi puolirahin moderaattorin loittonevan selän.
"Maakeee."
"Hm?"

Make huomasi Snowmanin harppovan häntä kohti pimeällä käytävällä.
"Make, toveri. Et sattuisi kaipaamaan tekemistä?"
Moderaattori vastasi kohottamalla hieman kulmiaan.
"No, katsos", Snowie aloitti. "Minä ja Kepe olemme ikään kuin lähdössä reissulle huomenna. Ja suoraan sanottuna, se voi olla vaarallistakin. Jos sinulla ei ole muuta tekemistä, niin voisit olla hyvä lisä joukkioomme. Plus, porukassa on aina hauskempaa, vai mitä?"
Make mietti hetken, ja avasi sitten suunsa.
"Kerro lisää."


Bio-Klaanin linnake

Hans, Plaploo ja Jarp seisoivat kaikki paikallaan. He siirsivät katseensa sähköpulssinjäljittimestä oveen, jonka edessä seisoivat. Sitten taas laitteeseen. Ja sitten oveen.
"Ei tämä voi olla totta..."
"Se, se on. Laitteeni ei valehtele!"
"Mutta että tämän oven takaa. Ei se voi..."
"Sen täytyy."
"Mutta, tämähän on kamalaa. Jos paha on päässyt tuonne..."
"Mitä me voimme tehdä?"
"Nyt oikeasti, haetaan joku paikalle!"
"Ei, tämä saattaa paheta hetki hetkeltä. Nyt mennään sisään!"

Klaanin k�yt�v�t

Aamu alkoi sarastaa kun valkoinen toa k�veli kohti h�nt� l�hinn� olevaa moderaattoria. Umbran todenn�k�inen kuolema ja j�rvimatka pit�isi tulla muidenkin tietoon.

Samen ovi oli edess�, moderaattorin näpertelyn ääni kuului aamuvirkun toan korviin. Gekko koputti voimakkaasti oveen.

Gekko kokeili, josko ovi olisi auki. Se oli. H�n astui sis��n huoneeseen. Gekko harppoi moderaattorin luo, ja taputti t�t� olalle."Krhmhm" Same ��nn�hti, ja nousi pystyyn kuin jousen toimesta. Hetken h�n katseli kiireisen n�k�isen� ymp�rilleen, ja n�ki sitten Gekon

"...ai hei.""No hei."
"Mit� asiaa?" Same kysyi matalalla virka��nell��n.

�Tied�th�n... se j�rvi juttu, emme ensinn�k��n saaneet tykki� ja Umbra on teill� tietym�tt�mill�.", Gekko sanoi varovaisesti Samen olan yli. Same nousi seisomaan. Pitk�t valkeat hahmot olivat kutakuinkin samanpituiset.

Klaanilaiset tuijottivat toisiaan vakavina."...tarkoitatko, ett� h�n katosi reissunne aikana?"

"Kyll�. Viimeinen paikka, jossa n�in h�net, oli t��ll�", Gekko jatkoi, ja k�veli huoneen sein�ll� roikkuvan kartan luo. H�n osoitti sormellaan voimalan sijaintia.

"Katoamisolosuhteet?"

Gekko k�veli Samen ty�p�yd�n toiselle puolen, ja istahti tuoliin. H�n aloitti pitk�n kertomuksen j�rven ja voimalan tapahtumista.[spoil]Snowie rustasi tästä osan.[/spoil]

Veljeskunnan saari, Bakmei

Ämkoo makasi silmät ummistettuna paksun puun juurella. Montaa kohtaa Toan ruumiissa kolotti, mutta siitä huolimatta tämä päätti nukkua. Oksiston läpi erottuva tähtitaivas sai kuitenkin Ämkoon ajatukset harhailemaan, ja hän alkoi miettiä.

Milloin hän palaisi Klaaniin? Bakmein koulutus oli vielä kesken, mutta se ei tulisi kestämään ikuisesti. Mitä sen jälkeen pitäisi tehdä? Vetäytyisikö Ämkoo matoraniensa seuraan? Klaaniin palaaminen olisi vaihtoehto, mutta Ämkoo ei viihtynyt siellä. Rehellisesti sanoen varjoisan menneisyyden omaava Toa ei ollut koskaan juuri pitänyt Klaanista. Tiivis ilmapiiri, ympäriinsä säntäilevä matoran-kansa ja moninaiset Mäksän mielestä täysin turhanpäiväiset johtotehtävät saivat matkaamista ja vapautta yli kaiken rakastavan seikkailijan tuntemaan itsensä ahdistuneeksi.

"Miksi minusta tuli admin?" Ämkoo kysyi itseltään.

- - -

Bio-Klaani, kauan sitten

Yön pimeys peitti matalaan rinteeseen rakennetun mäkilinnoituksen alleen. Puisen linnoituksen useat soihdut valaisivat kuitenkin teitä ja rakennuksia, ja useat paikan asukkaat työskentelivät myöhäisestä kellonajasta huolimatta. Toa Tawa käveli kaiken tämän keskellä, hymyillen ympärillään vallitsevalle hälinälle. Klaani kasvoi.

Tawa pysähtyi erään varastorakennukseksi tarkoitetun majan vierustalle ja istahti paikalla joskus sijainneen kaadetun puun kannon päälle. Keltainen Toa venytteli hieman käsiään ja haukotteli.

Silloin kylmä teräase laskeutui Tawan olkapäälle.

"Helei", Tawa sanoi hyvin mitäänsanomattomaan sävyyn takanaan seisovalle mustanvihreälle viittahahmolle. Ämkoo työnsi miekkansa huotraan ja astui Tawan vierelle.

"Et sitten pelästynyt."
"En."

Oli Ämkoon vuoro vilkuilla hieman loitommalla työskenteleviä Klaanin asukkeja. Useat matoranit kantoivat uutterasti rakennustarpeita jokusen Toan johdolla kohti hyvää vauhtia nousevaa tähystystornia.

"Paikkahan kasvaa oikein silmissä", Ämkoo totesi ja istahti maahan. Tawa nyökkäsi.
"Miksi muuten olet yhä täällä?" keltainen Toa kysyi sitten. Ämkoo virnisti.
"Ajattelin sittenkin jäädä."
"Väitit viimeksi muuta."
"Urr."

Tawa tuijotti Ämkoon kasvoja arvioivasti. Klaanin johtaja ei osannut sanoa mitä mieltä oli tästä oudosta hahmosta. Tawa oli saanut kuulla Toan menneisyydestä tältä itseltään, eikä tarina ollut järin miellyttävä. Toisaalta, Ämkoon motiivit eivät vaikuttaneet uhkaavilta.

"Haluan tuoda tähän maailmaan oikeutta", se oli sanonut. Ämkoo vaikutti myös vahvalta taistelijalta, jollaisia vielä kovin heikon puolustuksen omaava Klaani todellakin tarvitsi. Mutta...

"Sanoit, että sisälläsi elää Makuta", Tawa sanoi hiljaa. Ämkoo kääntyi jälleen tämän puoleen.
"Niin", ilman Toa vastasi. "Onko se ongelma?"
"En tiedä", Tawa pohti. "Voiko se päästä irti?"
"Vain jos päästän sen."
"Hyvä."

Tawa nousi seisomaan ja valmistautui tekemään lähtöä. Nainen kääntyi kuitenkin vielä kerran Ämkoota kohti ja sanoi:
"Pidän sinua kuitenkin silmällä."

Ämkoon kasvoille levisi ilkikurinen ilme.

"Et ole ensimmäinen joka epäilee minua", viittasankari murahti ja nousi itsekin seisomaan. Ämkoo kääntyi ympäri ja valmistautui katoamaan yön varjoihin.
"Koitetaan silti tulla toimeen."
"Koitetaan."

Lehu-Metsä

Peelo palaili mereltä uituaan väsyneenä Lehu-Metsän polkuja pitkin takaisin kohti Klaanin linnoitusta. Hän oli varsin tyytyväinen tuhottuaan Skakdien laivan. Polkuja pitkin kulkiessaan hän huomasi kauempana, polusta vasemmalla ison puunoksan alla jotain, ja lähti katsomaan mikä siellä oli. Viereen päästyään hän katsoi hetken, ja kysyi Kongulta:

"Miten sinä tuohon päädyit?"

"Auta minut tämän alta pois, ja selitän sen sinulle myöhemmin", Kongu vastasi.

Peelo tarttui toimeen, ja työnsi oksan pois heidän päältään. Kongu pudisteli tomua pois yltään, ja Burnik räpisteli tomut ja hiekat pois yltään.

"Olen matkalla Klaaniin, tuletko perässä, vai onko sinulla muuta tekemistä?" Peelo kysyi.

"Olin menossa Xiantoksen talolle, kunnes sitten hauskasti jouduin tuon oksan alle..." Kongu vastasi.

"Haittaako jos tulen mukaan? Eipä tässä paljoa muutakaan tekemistä keksi", Peelo kysäisi.

"Mikäs siinä", Kongu vastasi jokseenkin iloisempana.

Kongu lähti tallustelemaan poispäin. Peelo katsoi perään hetken, löi olaltaan siihen lentäneen pienen kärpäsen pois, ja lähti perään.

Pimeys

Kapura vajosi pimeyteen. Hänen viimeinen muistikuvansa oli Zairyh. Kapura ei tuntenut raajojaan. Eikä muita ruumiinosia. Mitä oli tapahtunut? Oliko hän kuollut? Tuskin. Zairyhin puheesta päätellen hänellä oli käyttöä Kapuralle. Se, että hän ei saanut mielensisäisiä viestejä huolestutti Kapuraa hieman. Entä jos Zairyh oli menettänyt kiinnostuksensa Kapuraan ja jättänyt tämän pimeyteen ikuisiksi ajoiksi?

Tuntematon saari, laboratorio

Zairyh tunnusteli uutta kehoaan. Kiinnostuneena hän yritti liikuttaa uusia raajojaan, mutta ei onnistunut. Toan keho ei reagoinut käskyihin. Mutta se ei Zairyhiä haitannut.

Kapuran entinen keho pullistui ja liikahteli oudosti, kun Zairyhin juuret työnsivät tieltään orgaanisen lihasmassan ja sisäelimet. Ulkoa päin Kapuran keho näytti yhä entiseltä, mutta niin asia ei ollut. Zairyh astui kömpelöt ensiaskeleensa.
"Vihdoin", Zairyh sanoi. Hänen uusi suunsa ei liikkunut, eikä ääni kuulostanut Kapuran ääneltä. Mutta se ei haitannut. Soluttautuminen ei ollut osa suunnitelmaa.

Zairyh ojensi kätensä ja liikutteli sormiaan. Vaikka orgaaninen aines oli työntynyt sivuun alkuperäiseltä paikaltaan, Toan keho pysyi yhä kasassa. Zairyh katseli entistä asuinpaikkaansa uudesta kuvakulmasta ja tajusi vapautensa ensi kerran kunnolla. Vaikka hänen juurensa olivat vaistonvaraisesti imeneet ravinteita muista kasveista ja pitäneet tunkeilijat loitolla, Zairyh ei ollut ikinä nähnyt muuta kuin hallin likaisen nurkan. Vaikka Zairyh ei muistanut, kuinka paljon aikaa hän oli viettänyt vankilassaan, hänestä tuntui, että hän näki sen kunnolla ensi kerran.

Liikkumattoman juurimassan vieressä oleva tietokone piippasi pitkästi.

Zairyh huokaisi. Yllätyshyökkäyksen mahdollisuus oli siis mennyt menojaan.

Mutta se ei ollut välttämätöntä suunnitelman onnistumiseksi. Kunhan Zairyh saisi kasaan tarpeeksi muistoja, jotta voisi päätellä heidän nykyisen olinpaikkansa. Se oli kaikki, mitä tarvittiin. Ei, ensimmäisen vastaantulevan Toan muistoista ei löytynyt mitään liian hyödyllistä. Ei, yllätyshyökkäykseen ei ollut mahdollisuutta. Mutta silti Zairyh oli varma suunnitelmansa onnistumisesta.

Mutta se ei onnistuisi välittömästi. Vielä tarvittiin jotain. Ja sen Zairyh saisi. Hän ei tiennyt, mistä se johtui, mutta jotenkin Zairyh aisti kahden muun Toan lähteneen saarelta. Kenties Toan keho soveltui paremmin mielenvoimien käyttöön. Tai sitten heidän viimeiset suojauksensa olivat pettäneet. Älykkäitä kasveja pelkäävän Toan ilmestyminen saarelle tuntui mahdottomalta onnenpotkulta.

Zairyh asteli kohti ovea ajatukset suunnitelmassa.