Klaanin linnake
Toa nousi sängystään, hän ei saanut unta, hän tunsi pakottavaa tarvetta tehdä jotain ja lähti siksi vaeltamaan pilkkopimeille käytäville. Make tuli häntä vastaan. "Öhm...",Punainen olento sanoi yllättyneenä. Gekko kuitenkin käveli rauhassa hänen ohitsensa, ja kun kukaan ei ollut näkemässä hän ryntäsi kahvioon. ja vei lähes kaiken syötäväksi kelpaavan ja käveli autuas ilme kasvoillaan takaisin huoneeseensa. Hän rupesi raapustamaan jotain seinälle, ne näyttivät merkitsevän päiviä, mutta mitä tarkoitusta varten?

Yön Timo II, Meri

Oli yö.

Merenkäynti oli rauhallista. Yön Timo II lipui hitaanpuoleisesti merellä. Yksinäinen kewa lensi kohti horisontissa siintävää pientä saarta. Klaanin saari oli jäänyt taakse kuutisen tuntia sitten.

Jardirt keikkui uneliaana ruorissa hörppien välillä käsien ulottuvilla olevasta rommipullosta. Vain muutama henkilö koko laivalla valvoi.
Myös yksi henkilö kenen ei olisi pitänyt olla laivalla. Hän oli varjostanut laivaa aina Rumisheren satamasta asti ja livahtanut sisään Rozumilla.

Matoro oli ylpeä työstään. Hän oli onnistunut kääntämään uuden sivun muistiinpanoja. Kirkas valokivi hehkui hänen hyttinsä pöydällä. Jään Toa päätti lukevansa ajatuksella aikaansaannoksensa ja menevän sitten nukkumaan.

Nimda

Niin, kuulin Turaga Kezeniltä tästä mystisestä voimasta, Nimdasta. Aloitin omat tutkimukseni löytääkseni yhden sirpaleen tätä myyttistä asetta.
Aloin omistautua Nimdalle yhä enemmän. Kun Rozumin tukikohta rakennettiin pysyväksi, kävin Destralilla entistä harvemmin. Tutkin eirlaisia lähteitä kymmeniä vuosia, ja viimein sain kuulla Athia palvovista munkeista kaukana Mantereiden välisellä merellä.

Kävin tutustumassa trooppisen saaren munkkeihin ja he kertoivat (tai ajatustenluku kertoi) sen, että yksi siruista sijaitsee saarella lähellä Pohjoista mannerta.
Kului vuosia kun tutkin läpikotaisin saaret sieltä ja viimein törmäsin saareen, jossa nämä munkit olivat joskus asuneet.
Heiltä oli jäänyt sinne valtava, maanalainen Deltan temppeli.

Munkit olivat tehneet huolellista työtä. He olivat kaivaneet puolet saaresta auki ja tukeneet kivipaasilla ja tukeilla tunnelinsa. Maanalainen labyrintti oli ansoitettu toistaan eriskummallisimmilla aseilla, äärimmäisen huolellisesti. He päälystivät kiviseinät valkoisella kalkkikivellä Pohjoisen Mantereen kaivoksilta ja rakensivat Athin pyhätön temppelin sisäänkäynnin päälle.

Ansoja oli rakennettu kymmenen ja jokaisen käytävä koristeltu Athin rukouksin. Sanottiin, että vain tosissaan Athiin uskova pääsisi niistä läpi.
Ansojen jälkeen tuli loistelias, jalokivin päälystetty Nimdan palvontasali, joka oli kirjotiettu täyteen rukouksia ja jokainen pinta oli arvokkaita jalokiviä. Nimdaa säilytettiin pyhällä alttarilla keskellä huonetta. Vain korkeimmat munkit (ja ovelimmat tunkeutujat) pääsivät tänne.

Matoro asetti paperin hyllyyn muun kansion sisällön joukkoon ja vajosi pieneen laivasänkyyn ajatuksiinsa uppoutuneena.

Tuntematon saari

Kapura käveli poispäin, eivätkä Summerganon ja Seran voineet tehdä juuri mitään. Juuret pitivät heitä tiukasti otteessaan. Epätoivo valtasi heidät, kun Kapura katosi tiheikköön, eikä hänen askeliensa ääntä enää kuulunut. Mutta juuri kun Summerganon oli sulkemassa silmänsä epätoivon saadessa vallan, hellitti juurten ote. Myös Seran huomasi tämän ja hetken päästä he saivat rimpuiltua itsensä irti.
"Tämä ei ole mikään normaali kasvi tai juuri, tämä tuo mieleeni sen...", Seran sopersi.
"...Morbuzakhin", täydensi Summerganon pelokkaalta kuulostaen. Hän ei kuitenkan tiennyt, miten lähellä totuutta tämä mielenyhtymä oli ja he jättivätkin speklaatiot juurien alkuperästä sikseen. "Jokin kiinnitti sen huomion, kun pääsimme yhtäkkiä irti", Seran totesi ja katseli ympärilleen. "Toivotaan, että Kapura on kunnossa", huokaisi Summerganon huolestuneesti.

Summerganon ja Seran yrittivät seurata Kapuraa, mutta juuret laittoivat hanttiin ja heilahtivat lujaa. Kaksikko paiskautua taaemmas. "Se tai ne, mikä lienee, ei halua meidän seuraavan toveriamme", Summerganon sanoi miettiväisesti. "Se voi olla ansakin", hän jatkoi ja sai heti täydennystä Seranin suusta: "...tai sitten meidän on jätettävä Kapura oman onnenasa nojaan ja antaa hänen tehdä sen, mikä täytyy"

Kaksikko käänsi selkänsä suunnalle, johon Kapura oli mennyt ja käveli hitaasti poispäin, kohti tulosuuntaa. Äänettömästi tehty yhteinen sopimus tuntui pakottavan heidät lähtemään. "Yritetään löytää toinen tie Kapuran luokse, emme voi tehdä nyt muutakaan", Seran sanoi ja alkoi jo kuulostaa vähän pirteämmältä. Summerganon ei ehtinyt vastata, vaan huusi: "VARO!"

Valtava, hyönteismäinen rahi syöksyi jostakin metsiköstä heidän kimpuunsa. Seran ja Summerganon väistivät sen nipin napin. "Miten mikään tuollainen voi elää tällaisessa paikassa?" puhisi Seran noustessaan maasta. Summerganon oli ottanut miekkansa esiin ja noin kaksi kertaa toan pituinen rahipeto katseli miekkaa epäröiden. "Se ei vaikuta kovin hyvinvoivalta", sanoi Summerganon ehkä jopa hieman otusta säälien. Peto oli kuonan ja kuran peitossa ja sen julmasta ulkonäöstä, joka toi etäisesti mieleen Nazorakin, huolimatta sen silmistä paistoi pelko Summerganonin miekkaa kohtaan ja epätoivo: tälläkään kertaa se ei saisi saalista. Se oli kuitenkin luontainen tappaja ja valmistautui murskaamaan molemmat toat, ellei kaksikko tekisi jotain. Niinpä Seran hyökkäsi sitä kohti hämätäkseen ja juuri kun peto valmistautui sivaltamaan terävillä kynsillään Seranin vatsaan ammottavan haavan sai peto tuntea kyljessään Summerganonin miekan terän.

Peto hoiperteli haavoittuneena ja Seran ehti täpärästi sen alta; olennon vasen jalka kuitenkin potkaisi Summerganonin syrjään ja toa vieri kuraista mäkeä alas kohti rantaa, jossa heidän veneensä oli. Rahi oli vihasssaan ja epätoivossaan hurja ja lähti Seranin perään, joka puolestaan oli sännännnyt Summerganonin avuksi. "Jos noita on täällä lisää, tulee vielä tukalat oltavat. Se ei ole mitenkään yliluonnollisen voimakas, mutten ole koskaan nähnyt vastaavaa. En tiedä mitä sille tekisi..." sopersi Summerganon ja Seran nyökkäsi ja sanoi: "Lähdetään siis"

Ja kaksikko hyppäsikin veneeseen ja vedestä erossa pysyttelevä rahi jäi rannalle nuolemaan näppejään. "Mikä tuo oli?" ihmetteli Summerganon veneen lipuessa turvallisen välimatkan päähän. "En tiedä. Tämä saari on mystinen paikka. Aivan kuin meidät olisi haluttu pois", vastasi Seran. "Niin. Mutta jostain syystä se, että jätimme Kapuran ei tunnu läpeensä väärältä" Summerganon pohdiskeli. "Tuntuu oudolta", hän jatkoi.

Summerganon ja Seran vajosivat väsyneinä veneen pohjalle. Saari oli vaikuttanut heihin jollain oudolla tavalla ja tuo rahi, ilmeisesti muinaisen maailman unohtunut peto oli myös heitä uuvuttanut. Summerganonin viitta oli kurainen ja miekka oli tahrautunut mystisen pedon vihertävästä verentapaisesta nesteestä. Kaksikon tietämättä vene lipui pikkuhiljaa yhä kauemmas rannasta ja sumu peitti saaren. Vielä nukahtaessaankin Summerganon ja Seran miettivät unenomaisia kokemuksiaan saarella ja sitä, miksi heidän vastuuton tekonsa tuntui nyt viisaalta. "Ei huolta, emme jätä sinua Kapura", Seran sanoi itsekseen.

Bio-Klaani

Oli yö. Kongun lattia oli jo putsattu verestä. Xiantosta ei oltu vieläkään saatu kiinni.

Kongu katsoi sänkynsä alle, jonne hän oli piilottanut Xiantokselta varastamansa repun. Hän huomasi, että se ei enää ollut siellä. Toa lähti taas pois Bio-Klaanista matkaten kohti Xiantoksen taloa. Respatäti ihmetteli mihin Kongu taas lähtee.

Lehu-metsä

Tällä kertaa metsä oli vähän erilainen. Kongusta tuntui taas, että jokin vaani häntä. Nyt se tutui vain erilaiselta. Siitä huolimatta hän jatkoi matkaa.

"Burnik?"

Burnik hyppäsi pimeästä puskasta Kongua päin. Burnak nuoli Toaa naamiolta, ja se alkoi seurata Kongua.

Jokin tarttui ilman Toaa jalasta kiinni. Kongu ei saanut jalkaansa irti siitä. Se oli limainen ja kostea. Se oli köynnös, ja se tuli puun paksulta oksalta. Köynnös veti Kongun ylös puuhun. Burnik lähti kiipeämään korkeaa puuta oksalle mihin Toa oli vedetty. Rahi juoksi kohti Kongua, mutta se oli niin painava ja hyppi niin lujaa, että heikohko oksa alkoi katkeamaan. Burnak hyppäsi vielä kerran.

"Ei..."

Paksu oksa katkesi ja Kongu tippui Rahinsa kanssa puusta. Oksa tuli heti perässä, joka jätti Kongun ja Burnikin sen alle.

Bio-Klaanin linnake

Kepe kulki käytävällä ylipursuava kansio ja videonauha kädessään. Hän oli näyttänyt sen Tawalle. Muinaisen turaga Kezenin mainitsema "kohde" oli ilmiselvästi yksi Nimdan siruista. Tawa lupasi näyttää kopion nauhasta muillekin admineille heidät nähdessään.

Kepe huokaisi. Nauha ja Verstaan Nimda tulivat klaanilaisten tietoon yllättävän samanaikaisesti.

Hän suuntasi kohti Arkistojen rakennusta. Vaehran, arkistoja ylläpitävä tulen Toa, toivotti hänet tervetulleeksi.

"Huomenta, herrasväki."
"Terve terve. Pidätkö näitä?" Kepe kysäisi sysäten ylitursuavan kansion hölmistyneelle Vaehranille. Kepe syöksyi historiankirjojen hyllylle ja etsi käsiinsä Klaanin saarta koskevan.

"Ho hum. Mitäs nyt on tekeillä?" Vaehran kysyi.
"Tarvitsen kaikki kirjat, joissa puhutaan tästä saaresta ennen Tawan tuloa. Minun pitää tarkistaa yksi juttu."
"Miksei minulle koskaan kerrota mitään?"
"Koska olet näiden seinien sisällä kellon ympäri. Tilanne on se, että olemme saaneet vihjeitä Nimda-siruista, joista toinen saattaa olla Verstaassa ja joista toisen nykyinen sijaintipaikka on sangen tuntematon."
"...Jaa."

Kepe koppasi kainaloonsa pari kirjaa ja tallusteli lukusalin suuntaan.

"Siinä pinossa oli jotain papereita joita pöydälleni on dumpattu. Kävisitkö ne läpi?" Kepe sanoi ja sulki oven.
Vaehran tuijotti paperinippua.

Bio-Klaanin linnake, pimeä käytävä

Yhä leivoksen maun suussaan maistava Snowie pysähtyi. Hän mietti hetken huomista päiväänsä ja äskeistä keskustelua.

Matka tiedossa. Vaarallinen matka, ja olen lähdössä sinne kahdestaan Kepsukan kanssa.

Ahdistunut Make, joka kaipaa tekemistä. Tahtoo tuntea olevansa hyvä ja tekevänsä hyvää.

Lisäksi Make voi tarpeen tullen niin sanotusti vetää pahiksia turpaan.

Hän käännähti ympäri, ja huomasi puolirahin moderaattorin loittonevan selän.
"Maakeee."
"Hm?"

Make huomasi Snowmanin harppovan häntä kohti pimeällä käytävällä.
"Make, toveri. Et sattuisi kaipaamaan tekemistä?"
Moderaattori vastasi kohottamalla hieman kulmiaan.
"No, katsos", Snowie aloitti. "Minä ja Kepe olemme ikään kuin lähdössä reissulle huomenna. Ja suoraan sanottuna, se voi olla vaarallistakin. Jos sinulla ei ole muuta tekemistä, niin voisit olla hyvä lisä joukkioomme. Plus, porukassa on aina hauskempaa, vai mitä?"
Make mietti hetken, ja avasi sitten suunsa.
"Kerro lisää."


Bio-Klaanin linnake

Hans, Plaploo ja Jarp seisoivat kaikki paikallaan. He siirsivät katseensa sähköpulssinjäljittimestä oveen, jonka edessä seisoivat. Sitten taas laitteeseen. Ja sitten oveen.
"Ei tämä voi olla totta..."
"Se, se on. Laitteeni ei valehtele!"
"Mutta että tämän oven takaa. Ei se voi..."
"Sen täytyy."
"Mutta, tämähän on kamalaa. Jos paha on päässyt tuonne..."
"Mitä me voimme tehdä?"
"Nyt oikeasti, haetaan joku paikalle!"
"Ei, tämä saattaa paheta hetki hetkeltä. Nyt mennään sisään!"

Klaanin k�yt�v�t

Aamu alkoi sarastaa kun valkoinen toa k�veli kohti h�nt� l�hinn� olevaa moderaattoria. Umbran todenn�k�inen kuolema ja j�rvimatka pit�isi tulla muidenkin tietoon.

Samen ovi oli edess�, moderaattorin näpertelyn ääni kuului aamuvirkun toan korviin. Gekko koputti voimakkaasti oveen.

Gekko kokeili, josko ovi olisi auki. Se oli. H�n astui sis��n huoneeseen. Gekko harppoi moderaattorin luo, ja taputti t�t� olalle."Krhmhm" Same ��nn�hti, ja nousi pystyyn kuin jousen toimesta. Hetken h�n katseli kiireisen n�k�isen� ymp�rilleen, ja n�ki sitten Gekon

"...ai hei.""No hei."
"Mit� asiaa?" Same kysyi matalalla virka��nell��n.

�Tied�th�n... se j�rvi juttu, emme ensinn�k��n saaneet tykki� ja Umbra on teill� tietym�tt�mill�.", Gekko sanoi varovaisesti Samen olan yli. Same nousi seisomaan. Pitk�t valkeat hahmot olivat kutakuinkin samanpituiset.

Klaanilaiset tuijottivat toisiaan vakavina."...tarkoitatko, ett� h�n katosi reissunne aikana?"

"Kyll�. Viimeinen paikka, jossa n�in h�net, oli t��ll�", Gekko jatkoi, ja k�veli huoneen sein�ll� roikkuvan kartan luo. H�n osoitti sormellaan voimalan sijaintia.

"Katoamisolosuhteet?"

Gekko k�veli Samen ty�p�yd�n toiselle puolen, ja istahti tuoliin. H�n aloitti pitk�n kertomuksen j�rven ja voimalan tapahtumista.[spoil]Snowie rustasi tästä osan.[/spoil]

Veljeskunnan saari, Bakmei

Ämkoo makasi silmät ummistettuna paksun puun juurella. Montaa kohtaa Toan ruumiissa kolotti, mutta siitä huolimatta tämä päätti nukkua. Oksiston läpi erottuva tähtitaivas sai kuitenkin Ämkoon ajatukset harhailemaan, ja hän alkoi miettiä.

Milloin hän palaisi Klaaniin? Bakmein koulutus oli vielä kesken, mutta se ei tulisi kestämään ikuisesti. Mitä sen jälkeen pitäisi tehdä? Vetäytyisikö Ämkoo matoraniensa seuraan? Klaaniin palaaminen olisi vaihtoehto, mutta Ämkoo ei viihtynyt siellä. Rehellisesti sanoen varjoisan menneisyyden omaava Toa ei ollut koskaan juuri pitänyt Klaanista. Tiivis ilmapiiri, ympäriinsä säntäilevä matoran-kansa ja moninaiset Mäksän mielestä täysin turhanpäiväiset johtotehtävät saivat matkaamista ja vapautta yli kaiken rakastavan seikkailijan tuntemaan itsensä ahdistuneeksi.

"Miksi minusta tuli admin?" Ämkoo kysyi itseltään.

- - -

Bio-Klaani, kauan sitten

Yön pimeys peitti matalaan rinteeseen rakennetun mäkilinnoituksen alleen. Puisen linnoituksen useat soihdut valaisivat kuitenkin teitä ja rakennuksia, ja useat paikan asukkaat työskentelivät myöhäisestä kellonajasta huolimatta. Toa Tawa käveli kaiken tämän keskellä, hymyillen ympärillään vallitsevalle hälinälle. Klaani kasvoi.

Tawa pysähtyi erään varastorakennukseksi tarkoitetun majan vierustalle ja istahti paikalla joskus sijainneen kaadetun puun kannon päälle. Keltainen Toa venytteli hieman käsiään ja haukotteli.

Silloin kylmä teräase laskeutui Tawan olkapäälle.

"Helei", Tawa sanoi hyvin mitäänsanomattomaan sävyyn takanaan seisovalle mustanvihreälle viittahahmolle. Ämkoo työnsi miekkansa huotraan ja astui Tawan vierelle.

"Et sitten pelästynyt."
"En."

Oli Ämkoon vuoro vilkuilla hieman loitommalla työskenteleviä Klaanin asukkeja. Useat matoranit kantoivat uutterasti rakennustarpeita jokusen Toan johdolla kohti hyvää vauhtia nousevaa tähystystornia.

"Paikkahan kasvaa oikein silmissä", Ämkoo totesi ja istahti maahan. Tawa nyökkäsi.
"Miksi muuten olet yhä täällä?" keltainen Toa kysyi sitten. Ämkoo virnisti.
"Ajattelin sittenkin jäädä."
"Väitit viimeksi muuta."
"Urr."

Tawa tuijotti Ämkoon kasvoja arvioivasti. Klaanin johtaja ei osannut sanoa mitä mieltä oli tästä oudosta hahmosta. Tawa oli saanut kuulla Toan menneisyydestä tältä itseltään, eikä tarina ollut järin miellyttävä. Toisaalta, Ämkoon motiivit eivät vaikuttaneet uhkaavilta.

"Haluan tuoda tähän maailmaan oikeutta", se oli sanonut. Ämkoo vaikutti myös vahvalta taistelijalta, jollaisia vielä kovin heikon puolustuksen omaava Klaani todellakin tarvitsi. Mutta...

"Sanoit, että sisälläsi elää Makuta", Tawa sanoi hiljaa. Ämkoo kääntyi jälleen tämän puoleen.
"Niin", ilman Toa vastasi. "Onko se ongelma?"
"En tiedä", Tawa pohti. "Voiko se päästä irti?"
"Vain jos päästän sen."
"Hyvä."

Tawa nousi seisomaan ja valmistautui tekemään lähtöä. Nainen kääntyi kuitenkin vielä kerran Ämkoota kohti ja sanoi:
"Pidän sinua kuitenkin silmällä."

Ämkoon kasvoille levisi ilkikurinen ilme.

"Et ole ensimmäinen joka epäilee minua", viittasankari murahti ja nousi itsekin seisomaan. Ämkoo kääntyi ympäri ja valmistautui katoamaan yön varjoihin.
"Koitetaan silti tulla toimeen."
"Koitetaan."

Lehu-Metsä

Peelo palaili mereltä uituaan väsyneenä Lehu-Metsän polkuja pitkin takaisin kohti Klaanin linnoitusta. Hän oli varsin tyytyväinen tuhottuaan Skakdien laivan. Polkuja pitkin kulkiessaan hän huomasi kauempana, polusta vasemmalla ison puunoksan alla jotain, ja lähti katsomaan mikä siellä oli. Viereen päästyään hän katsoi hetken, ja kysyi Kongulta:

"Miten sinä tuohon päädyit?"

"Auta minut tämän alta pois, ja selitän sen sinulle myöhemmin", Kongu vastasi.

Peelo tarttui toimeen, ja työnsi oksan pois heidän päältään. Kongu pudisteli tomua pois yltään, ja Burnik räpisteli tomut ja hiekat pois yltään.

"Olen matkalla Klaaniin, tuletko perässä, vai onko sinulla muuta tekemistä?" Peelo kysyi.

"Olin menossa Xiantoksen talolle, kunnes sitten hauskasti jouduin tuon oksan alle..." Kongu vastasi.

"Haittaako jos tulen mukaan? Eipä tässä paljoa muutakaan tekemistä keksi", Peelo kysäisi.

"Mikäs siinä", Kongu vastasi jokseenkin iloisempana.

Kongu lähti tallustelemaan poispäin. Peelo katsoi perään hetken, löi olaltaan siihen lentäneen pienen kärpäsen pois, ja lähti perään.

Pimeys

Kapura vajosi pimeyteen. Hänen viimeinen muistikuvansa oli Zairyh. Kapura ei tuntenut raajojaan. Eikä muita ruumiinosia. Mitä oli tapahtunut? Oliko hän kuollut? Tuskin. Zairyhin puheesta päätellen hänellä oli käyttöä Kapuralle. Se, että hän ei saanut mielensisäisiä viestejä huolestutti Kapuraa hieman. Entä jos Zairyh oli menettänyt kiinnostuksensa Kapuraan ja jättänyt tämän pimeyteen ikuisiksi ajoiksi?

Tuntematon saari, laboratorio

Zairyh tunnusteli uutta kehoaan. Kiinnostuneena hän yritti liikuttaa uusia raajojaan, mutta ei onnistunut. Toan keho ei reagoinut käskyihin. Mutta se ei Zairyhiä haitannut.

Kapuran entinen keho pullistui ja liikahteli oudosti, kun Zairyhin juuret työnsivät tieltään orgaanisen lihasmassan ja sisäelimet. Ulkoa päin Kapuran keho näytti yhä entiseltä, mutta niin asia ei ollut. Zairyh astui kömpelöt ensiaskeleensa.
"Vihdoin", Zairyh sanoi. Hänen uusi suunsa ei liikkunut, eikä ääni kuulostanut Kapuran ääneltä. Mutta se ei haitannut. Soluttautuminen ei ollut osa suunnitelmaa.

Zairyh ojensi kätensä ja liikutteli sormiaan. Vaikka orgaaninen aines oli työntynyt sivuun alkuperäiseltä paikaltaan, Toan keho pysyi yhä kasassa. Zairyh katseli entistä asuinpaikkaansa uudesta kuvakulmasta ja tajusi vapautensa ensi kerran kunnolla. Vaikka hänen juurensa olivat vaistonvaraisesti imeneet ravinteita muista kasveista ja pitäneet tunkeilijat loitolla, Zairyh ei ollut ikinä nähnyt muuta kuin hallin likaisen nurkan. Vaikka Zairyh ei muistanut, kuinka paljon aikaa hän oli viettänyt vankilassaan, hänestä tuntui, että hän näki sen kunnolla ensi kerran.

Liikkumattoman juurimassan vieressä oleva tietokone piippasi pitkästi.

Zairyh huokaisi. Yllätyshyökkäyksen mahdollisuus oli siis mennyt menojaan.

Mutta se ei ollut välttämätöntä suunnitelman onnistumiseksi. Kunhan Zairyh saisi kasaan tarpeeksi muistoja, jotta voisi päätellä heidän nykyisen olinpaikkansa. Se oli kaikki, mitä tarvittiin. Ei, ensimmäisen vastaantulevan Toan muistoista ei löytynyt mitään liian hyödyllistä. Ei, yllätyshyökkäykseen ei ollut mahdollisuutta. Mutta silti Zairyh oli varma suunnitelmansa onnistumisesta.

Mutta se ei onnistuisi välittömästi. Vielä tarvittiin jotain. Ja sen Zairyh saisi. Hän ei tiennyt, mistä se johtui, mutta jotenkin Zairyh aisti kahden muun Toan lähteneen saarelta. Kenties Toan keho soveltui paremmin mielenvoimien käyttöön. Tai sitten heidän viimeiset suojauksensa olivat pettäneet. Älykkäitä kasveja pelkäävän Toan ilmestyminen saarelle tuntui mahdottomalta onnenpotkulta.

Zairyh asteli kohti ovea ajatukset suunnitelmassa.

Xiantoksen koti

Kongu ja Peelo kävelivät Xiantoksen mökin korjattuja rappuja pitkin sisälle. Xiantos istui nurkassansa vapisten ja hihittäen. Hänellä oli myös reppu sylissä, josta hän piti lujan otteen.

"Mikä ihme häntä vaivaa?" Peelo kysyi ihmetellen.
"En ole yhtään varma", Kongu vastasi.
"Nazorakeja...", Xiantos kertoi vapisten, "Tunnelissa... Ne rikkoivat seinäni."

Toa ja androidi katsoivat alas.

"Eihän täällä mitään ole", Kongu totesi.
"Ei tämä seinä edes rikki ole", Peelo jatkoi.
"NE OVAT SIELLÄ!", palkkoinmetsästäjä huusi saadakseen sanan selväksi, "MINÄ OLEN AIVAN VARMA! KATSOKAA EDESSÄNI!"
"Mitä hiivattia?" Peelo kysi.
"Hän on aivan tolaltaan", Kongu jatkoi toteilemista.

Toa katsoi aukinaiseen reppuun mitä Xiantos piti tiukasti kiinni. Siellä oli vieläkin kynnet, mutta pohjalla kiilsi jokin. Jokin mistä Kongu ei ollut varma. Hän otti sen. Se oli jonkinlainen kortti, kiintolevy tai jotakin.

"Mikä tuo on?" Peelo uteli.
"Jokin kortti", Kongu arveli.
"Mikä tuo ääni on?" Pikimusta hahmo kysyi ja otti ranneteränsä esiin.
"Tämä laite pitää jonkinlaista ääntä", Kongu vastasi epävarmana ja kysi perään "Mitä teemme Xiantoksen suhteen?"
"En ole varma", kyborgi sanoi, "mutta hänellä on hieno hattu."
"Jep."
"Miten muuten siedät vielä tuota palkkionmetsästäjää, kun hän puukotti sinua vatsaan?" Peelo kysyi, mutta Kongu vaikeni.

Kongu otti repun ja pisti sen selkäänsä kirveen eteen. Mukana oli repussa kynnet ja kortti. Toa käveli tunnelia kohti ja Peelo seurasi perässä. Kongu aavisti, että hän löytäisi sieltä jotakin. Hän myös löysi. Tohtorin huoneessa oli aivan samanlainen kortti kuin repun pohjalla.

"Tämä menee jo pelottavaksi", Kongu sanoi.
"Pelottavaa et ole nähnyt tai kuullutkaan", Peelo totesi pelottomana.

Klaani, Samen huone

Toa kaiveli muististaan viime viikkojen tapahtumia mielestään.

”Umbra oli saanut vihiä, että tykki olisi zyglakien käsissä, minäkin tarvitsin sitä ja menimme hakemaan sitä. Samoihin aikoihin jokin makuta ”käynnistyi”, se oli tämän maailman minä. Kohtasimme sen lopulta metsässä ja voitimme sen, se oli selkeästi kokematon ja leveili liikaa, se ei siis ollut saanut minkäänlaista koulutusta. Päädyimme järvelle ja huomasimme, että makuta ystävämme oli hankkinut uuden kehon, luisen jättimäisen zyglakin, se ilmeisesti lyöttäytyi yhteen Flygelin kanssa. Pääsimme pois järvestä zyglakien sähkövoimalalle jossa meitä odotti kasa kaikenlaisia ansoja jotka olivatkin vain makutan luomaa illuusiota. Päädyimme näiden kahden Zyglakin luo ja jouduimme erillemme voimalassa, jouduin vastakkain pahan itseni kanssa, kun Umbra sulkeutui toisaalle Fikounsa ja Flygelin kanssa. Kehkeytyi taistelu, joka johti siihen, että vesi alkoi tulvia sisään, kun olin päässyt otuksen niskan päälle se veti minut syvyyksiin ja päähäni sattui todenteolla. Pääsin lopulta voitokkaasti ulos voimalasta ja juoksin klaaniin”

Same mietti toan kertomusta, sitten jokin vinksahti hänen mielessään: ”Minun pitänee ilmoittaa Tawalle, tässä on jotain muutakin mätää kuin Umbra. Sinuna alkaisin juosta.”, Same sanoi Gekolle

”Eh, et ole tosissasi”, Gekko sanoi ja taputti modea selkään.
”En varmaan olekkaan, en ole nukkunut yhtään tämän kasan takia. Minun pitää muuten jatkaa tätä”

”Muistaisipa kertoa Umbrasta eteenpäin edes...”, Gekko mietti kävellesään moderaattorin huoneesta.

Yön Timo II, Meri

Matoro käveli - tai hiippaili - hiljaa öisen laivan kannella. Hän ei saanut millään unta ajatuksiltaan vaikka ei ollutkaan nukkunut kunnolla vähään aikaan.
Oli tapahtunut liikaa liian lyhyessä ajassa. Destralin vierailu, Mäksän kaverit, Rozum.

Oli sysimusta yö. Laiha kuunsirppi heijastui hieman synkkien pilvien läpi. Tähtiä ei näkynyt.
Merenkäynti oli tasaista ja yöllinen merituuli puhalsi oikeaan suuntaan. Aurinko nousisi jokusen tunnin kuluttua.

Jään Toa kiipesi jyrkkiä portaita komentosillalle, jossa nyt Notfun ohjasi väsyneen näköisenä. Matoro tervehti häntä laiskasti ja jäi nojaamaan laitaa vasten, katse kaukana merellä.

"Onko sinulla mitään tietoa määränpäästämme?" Notfun kysyi.
"Saarella sijaitsee jonkin sortin... temppeli", Matoro aloitti.
"... jotain hippejäkö siellä on?"
"Ath-jumalaa palvovat munkit rakensivat sen. Joku Nimda-kultti"
"Eli hippejä"
"Ihan miten vain. Paikka on kuin aarteenmetsästyselokuvasta: maanalainen labyrintti ja ansoja"
"Ja niitä hippejä"
"Anna nyt jo niiden hippejesi olla. Ne munkit ovat todennäköisesti kuolleet aikoja sitten!"
"..."


Hiljaisuus.


"Tehän näytätte tulevan hyvin toimeen", Matoron ja Notfunin takaa kuului ivallinen laushadus. Harmikseen Notfun tunnisti äänen. Hän ja Jään Toa kääntyivät äänen suuntaan. Synkkä, tumma hahmo seisoi ohjaushytin katon laella. Hahmon kasvomaskin silmäraon ja pienen sydänkiven punainen hehku valaisi hahmon synkkää haarniskaa.

"Ssinä taass", Notfun huudahti oudolla, sihisevällä äänellä.
"Tunnetteko te", Matoro kysähti piraattikapteenilta.
"Ikävä kyllä. Tuo örvelö jahtasi minua vaivaisen putelin takia, petti lupauksensa tunkien pääni homeiseen perunasäkkiin. Se käyttää itsestään nimitystä Amazua."
"Hyvin epäkohteliasta", Amazua huudahti hytin katolta omahyväisellä, synkällä äänellään. Hän oli selvästi loukkaantunut, "Tämäkö on kiitos aluksesta? Ei ilemisest iriittänyt että pääsi sullottiin parhaaseen mahdolliseen säkkiin joka silloin oli saatavilla. Olisimme myöntäneet sinulle viimeisen toiveenkin."
"RIITTÄÄ JO TUO RÄPLÄYS, ALAS SIELTÄ", Notfun äksyili katolle päin.

Amazua hyppäsi alas katolta. Tuulenvire riitti hänen mustan viittansa liehuttamiseen. Puu kolisi hahmon laskeuduttua puiselle kannelle. Matoro ei nähnyt hahmoa kunnolla tämän kehon piilotellen viitan varjoissa.

"Mitä sinä meistä haluat", Matoro kysyi hieman epävarmasti.
"En itse asiassa mitään", Amazua vastasi. Hän näki Jään Toan hermostuneisuuden. "Sain jo tarvitsemani tiedon. Voisin tehdä teille pahimpani, mutta olen liian mielissäni tästä tehtävänannosta. Poistutteko rauhassa?" Amazua viittoi kannen laitaa päin. Tämä sai sekä Toan että Matoranpiraatin tuohduksiin.
"Älä uhkaile meitä", Matoro huusi uhkaavana, "Meillä on ylivoima!"
"Ihanko tosi", Amazua kysähti ivailevaan sävyynsä.

Matoroa hermostutti tapahtumien uusi käänne. Hän mittaili outoa ”Amazuaa” jaloista kasvoihin. Viitta peitti suurimman osan mustaa hahmoa, mutta selviten erottui Pakarin näköinen kasvomaski punaisella visiirillä. Hahmo vaikutti suurikokoiselta mutta Matoro uskoi päihittävänsä tämän, ja olihan laiva täynnä piraatteja.

Oli kaksi keinoa. Vastustajan voittaminen taisteluitse tai puhuminen.
Silloin Jään Toa kierähti ja huitaisi kovaa miekkansa terällä Amazuaa. Mustanpuhuvan olento sai iskun joka repi hänen viittansa irti, vahingoittamatta panssaria. Iskusarja jatkui Matoron hyppypotkulla ja miekaniskulla niskaan, mutta Ama onnistui tarttumaan Matoroa jalasta ja heitti tämän kovaa kaidetta vasten. Musta hirviö tarttui pihtikädellään Matoroa kurkusta ja nosti tätä.
”Odotin sinulta paljon enemmän. Viimeisiä sanoja” hän sanoi kylmästi.
”On aivan sama mitä sanon, ne eivät jää viimeisekseni”

Amazua irrotti otteensa ja Matoro putosi kohti merta.

”Nyt. Sinä. Luovutat laivan kapteeniuden minulle jotta saat elää, eikö niin” Ama kääntyi matoranin puoleen.
Notfun oli hiljaa. Hän mietti tilannetta.
Amazua vaihtoi painetykkiproteesinsa ja tähtäsi.
Silloin alkoi tapahtua. Paineammus sähähti kovaa taivaalle energia-aallon kaataessa Amazuan kannelle. Ennnekuin hän ehti nousta, mustavalkea hahmo syöksyi mastoon ammutun harppuunan voimalla kohti vihollistaan valkoinen miekka hehkuen. Amazua yritti nousta, mutta Matoro oli nopeampi ja potkaisi vihollisensa paria tynnyriä päin. Amazua nousi ja iski Lävistimellään, Matoro torjui iskun taitavasti. Jään Toa pyörähti ja löi Amazuaa olkapäähän energiaterällä, ja jätti selvästi viillon. Jään Toa iski voitonriemuisasti kohdettaan jalkaan, mutta kaatuessaan Amazua nappasi toisen käden pihdeillään Matoroa kurkusta. Toa yritti pyristellä vastaan mutta sai osuman Amazuan punaisesta kipusäteestä. Matoroa alkoi yhtäkkiä huimata ja hän alkoi tuntea alati voimistuvaa kipua. Sitten musta hahmo nousi ja löi nyrkillään Toaa kasvoihin. Matoro sylkäisi verta ja hoippui taaksepäin, vain saadakseen osuman painetykistä. Hän syöksyi kovaa takaseinän läpi pelastusveneiden luo. Musta olento ei vaivautunut lähtemään perään vaan muutti toisen kätensä kranaatinheittimeksi. Laukaus ja koko takaseinä kaatui pelastuslauttoineen mereen.

Taistelu oli herättänyt suuren osan laivan miehistöstä, myös Äksän. Notfun oli livahtanut alas kannelle käskemään joukkonsa aseisiin. He odottivat muodostelmassa kannella.

Amazua ilmestyi portaita alas. Pistoolit ja kiväärit alkoivat soida.
Seuraavat minuutit olivat piraateille kaaoksenomaisia. Musta olento vaikutti haavoittumattomalta. Se syöksyi kuin musta tornado läpi kannen pyyhkien kaiken tieltään. Ensimmäinen huomattava vahinko aiheutui Äksän ampuessa tykillään Amazuaa kylkeen. Palkkionmetsästäjä kuitenkin selätti kokemattoman Klaanilaisen raivoisalla lähitaisteluhyökkäyksellä ja judoheitolla mereen.

Amazua käännähti pian itsensä kasvotusten mustaa jaloa Hunaa käyttävän piraattimatoranin kanssa. Matoran oli mielissään. Notfun ei turhaan ollut nimittänyt häntä "Nopeimmaksi asemieheksi". Zamorpistooli osoitti Amazuan otsaan. Matoran painoi liipaisinta.

*TZOINK*

Matoran oli hetkessä hämillään. Vastustajan kasvomaski oli täysin kunnossa. Sen sijaan Matoran kuuli kauhukseen taustaltaan kollegansa tuskanhuudot. Hetkellistä useiden desibelien äänivyöryä seurasi äänekäs loiskahdus.

Viidessätoista minuutissa kaikki oli ohi. Notfun, Jardirt, Klaanilaiset ja osa merirosvoista oli heivattu yli laidan irronneen puutavaran joukkoon ja Ama oli ottanut laivan komentoonsa.

"Kohteena Nimdan saari! Missä on perämeihenne", Amazua huudahti.
"Öh, heititte hänet laidan yli", eräs Matoran huomautti varovasti.
"..."
"..."
"Kuitenkin, joku astukoon ruoriin ja ohjatkoon aluksen näihin koordinaatteihin!" Amazua ojensi oheisen paperilapun äsken puhuneelle Matoranille. Hän asetti kätensä selkäänsä, vetäisten pian esiin valtavan, terävän koukun. Hän kohotti käden eteenpäin. "Noniin, kohti NIMDAA!"

...

Hiljaisuus iski. Amazua katseli Matoranjoukkojaan. Ne eivät tehneet mitään. Ne vain seisoivat. Ihan kuin olisivat odottaneet jotain. Mutta mitä? Suora käsky oli annettu, eivätkä Matoranit olleet moksiskaan. Hän karjui juuri käskynsä ilmoille, mitä muuta näiden pipanoiden liikkeellesaantiin tarvittiin? Voisiko olla... Amazuasta se tuntui melko ärsyttävältä, mutta ilmeisesti muuta vaihtoehtoa ei ollut... hän päästi ilmoille kuuluvan karjaisun: "YARRRRRR!!"

Hetkessä aluksen kansi töyttyi suosuonosoituksista ja aplodeista. Hetkessä vene kiisi täyttä vauhtia eteenpäin. Nimdaa kohti...

[spoil]Matoro kirjoitti tästäkin sitten osan.[/spoil]

Tuntematon saari

Zairyh käveli kohti rantaa. Toat ilmeisesti olivat vielä saarella. Mutta Kapuraa he eivät löytäisi mistään. Ja lavastuksesta oli huolehdittu.

Kävellessään Zairyh kävi läpi Toan muistoja. Kun ruumis oli täysin hänen hallussaan, muistojen läpikäyminen oli helppoa. Mutta jokin huolestutti Zairyhiä. Toan muistoja oli käpälöity. Zairyh tunnisti heidän kädenjälkensä.

Ainakin yksi heistä oli siis elossa. Mutta miksi selviytyjä oli käpälöinyt Tulen Toan muistoja? Oli tarkoitus mikä tahansa, se oli epäonnistunut. Ja Toa ei tuntunut tietävän mitään heistä. Mutta kuitenkin Zairyh oli varma heidän osuudestaan asiassa.

Viittaan kietoutunut hahmo Kapuran muistissa. Zairyh oli yrittänyt palauttaa muistin ennalleen, mutta tuloksetta. Mitä jos muistia peukaloinut henkilö oli joku muu kuin yksi heistä? Siinä tapauksessa Zairyhillä oli vihollinen tai ystävä, joka tiesi jotain heistä.

Tieto. Asia, jota ei löytyisi tältä saarelta. Mutta Toan muistin läpikäyminen oli paljastanut yhden mahdollisen paikan tiedon etsimiseen.

Zairyh oli saapunut rantaan. Hän vilkaisi viimeisen kerran kohti saarta, jota vihasi. Kenties se oli joskus ollut kukoistava kaupankäynnin keskus. Mutta se oli ennen heitä. Se, miten he olivat tuhonneet koko saaren ilman surun häivää saadakseen sen omaan käyttöönsä paljasti, miten vaarallinen vihollinen Zairyhillä oli perässään. Tähän mennessä kumpikin osapuoli oli vain hankkinut tietoa toisesta ja hyökännyt lähinnä välikäsien avullam kuten Tulen Toa, jonka muistia he olivat todennäköisesti muutelleet ja jonka kehoa Zairyh nyt käyttäisi.

Mutta kohtaamisen aika tulisi vielä. Zairyh tiesi sen. Ja he tiesivät sen. Siis jos heitä oli useampia elossa.

Zairyh havahtui ajatuksistaan. Toa-kehon jalanpohjan panssarointi halkesi paksun juuren työntyessä ulos. Samoin kävi toiselle jalanpohjalle. Juuret puristivat muutaman ympärillä kasvavan puun irti jättäen jälkeensä vain kannon. Hetken kuluttua Zairyhin vieressä makasi yhdeksän puunrunkoa siistissä rivissä. Zairyhin lonkeromaiset juuret kiertyivät puiden ympärille kuin narut. Hetken kuluttua lautan tapainen kulkuneuvo oli valmis.

Zairyh astui lautan päälle ja työnsi sen veteen juuriensa kanssa. Kapuran matkakumppanit etsivät ilmeisesti Kapuraa. Mutta kuinka kauan?

Zairyh työnsi lisää juuria Toan jalkapohjien läpi kauhomaan vauhtia kiitollisena siitä, että ne eivät väsyneet kunhan ravintoa riitti. Juurten liikkuessa refleksinomaisesti Zairyh keskittyi määränpäähänsä.

Bio-Klaanin arkisto

ZMA



Käytävillä kaikui musiikki. Pianon kumea ääni täytti punahehkuisen tukikohtarakennelman.
Sinistä pakaria kantava punainen matoran käveli kohti teräksistä ovea. Se oli poikkeuksellisesti auki. Matoranin perässä kuului hiljaisia askelia, jotka kuuluivat isommalle hahmolle. Hahmo ei kuulostanut hengittävän.
Pian kaksikko astui suureen huoneeseen. Huoneen katonrajassa oli joukko suuria lamppuja, jotka sinihehkuisella kajastuksellaan valaisivat kaiken. Voimakkainta valaistus oli huoneen keskipisteessä, jossa oli suuri piano. Tummaa takkia olkapäillään kantava skakdi seisoi pianon edessä ja iski pitkät sormensa sen näppäimiin uudelleen ja uudelleen. Skakdi näytti eläytyvän tekemäänsä täysin. Se avasi terävähampaisen suunsa ja karjahti.
"Agitato!"

Huoneen seinänrajoilla oli pöytiä ja lipastoja. Seinillä roikkui monenlaisia soittimia. Osa niistä oli merkitty kolmikirjaimisella ZMA-tunnuksella. Muusta tukikohdasta poiketen tila muistutti suuresti jonkinlaista taidehuonetta.
Musiikki räjähti liekehtivään, mutta harmoniseen raivoon. Zorak hymyili leveästi.
"Con fuoco", hän sanoi kuin kuiskaten, mutta erittäin kovaäänisesti. Samalla hänen silmänsä kävi huoneen oviaukon luona. "Tervehdys, Avde."

Sinipunainen matoran hymyili viekkaasti. "Arstein. Soittelemassa tällaisella hetkellä?"

Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen takin helmat liehuivat musiikin tahtiin. Hän vetäisi yhden merkillisiä nuotteja täynnä olevan sivun pois pianonsa telineeltä oikealla kädellään ja siirsi katseensa uuteen sivuun. Hän teki tämän pelkästään tottumuksesta, sillä musiikin hän muisti ulkoa.
"Kunpa vain ymmärtäisit tämän arvon, rakas Avde", Arstein naurahti. "Havaitsen, että toit käsinukkesikin."

Marionetti seisoi liikkumattomana mestarinsa takana. Se olisi tuijottanut Arsteinia, jos olisi omistanut silmät. Nukke ei edes sätkinyt holtittomasti, vaan seisoi paikallaan kuin patsas.
"Hän seuraa aina narujaan", Avde sanoi. "Hän löytää aina kaikki. Minutkin."

"Lievästi karmiva design, saanen sanoa", Zorak sanoi värähtäen hienovaraisesti. "Allegro. Jos antaisit minun katsoa hänen sisälleen..."
Avde hymähti. "Hän ei ole yksi koneistasi", hän sanoi. "Hän osaa jotain, mihin yksikään kone ei koskaan pystyisi."

"Ahahah. Mitä siis, ystäväiseni?"

Avde katsoi Marionettia hetken. Hän ei sanonut tälle mitään, mutta laiha valkoinen hahmo näytti silti ymmärtävän jotain. Se kääntyi vähitellen ympäri ja käveli huoneen ovea kohti laihojen jalkojensa kantamana. Ei kestänyt edes kymmentä sekuntia ennen kuin aavemainen nukke oli kadonnut täysin näkyvistä. Pian se arvatenkin taas astelisi aaltoja pitkin läpi hyytävän kylmän merituulen. Sillä oli tehtävää. Tehtävää löytyi aina.
"Uskollisuus", Avde sanoi vienosti."Osaatko ohjelmoida uskollisuutta?"
ZMA naurahti pitäen kätensä kuitenkin tiiviisti pianon koskettimilla. "En tiedä. Mistä tiedät sen olevan mahdotonta?"

Punainen Mies tuntui ikään kuin sivuuttavan tämän kysymyksen. "Olet taitava koneiden kanssa, Arstein. Mutta koneet ovat vain koneita."
"Ne eivät ole koneita", Arstein sanoi enemmänkin itselleen kuin Avdelle. "Ne ovat kaunokaisiani."

Avde käveleskeli huoneen seinämiä pitkin. Hän tutki monenlaisia nuottinippuja ja soittimia, joita Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:n allekirjoitus koristi. Zorak paineli koskettimia nyt hieman rauhallisemmin.
"Adagietto. Minun täytynee kiittää sinua, ystäväiseni."
"Mistä niin, Arstein?" Avde sanoi hymyillen. Hänen kädessään oli kaikella todennäköisyydellä Zorakin suunnittelema puhallinsoitin.
"Resurssit. Autoit minua pääsemään niihin käsiksi."
"Ah, mukavaa", Avde sanoi. "Toivottavasti saat armeijasi kokoa kasvatettua."

"Armeijan, Avde hyvä?" Zorak sanoi kysyvästi. Hän keskittyi jälleen hetkeksi pelkästään soittamiseen. "Sotiminen on barbaarimaista. Tiedät hyvin, että en ole sotilaskomentaja. Minä olen...taiteilija."

Avde käveli lähelle Zorakia ja katsoi tätä silmiin. "Kyllä, ymmärrettävää", hän sanoi. "Sisällissota ei tainnut kohdella sinua hyvin, ystävä?"
Zorak ei vastannut hetkeen mitään.
"Avde hyvä", hän sanoi tunteettomasti katsomatta yhteistyökumppaniinsa. "Ihailen kyllä historian ja psykologian tuntemustasi."
"Voi, kiitos", Avde sanoi hymyillen leveämmin. Hän lähti kävelemään pois huoneesta sanomatta sanaakaan. Ennen ovesta astumista matorania muistuttava hahmo kuitenkin avasi vielä suunsa hetkellisesti.

"Huominen on suuri päiväsi, Zorak", Avde sanoi ystävällisesti. "Toivotan onnea."
"Kuten myös, Avde. Kuten myös. Crescendo."


* * *

Nynrah
Paja

Oli keskiyö. Tummansininen, vaaleansinistä Calixia kantava matoran-nainen makasi pöydän alla. Hän yritti olla hengittämättä.
Huoneen ovi aukeni hitaasti. Pöydän alla oleva matoran käänsi katsettaan hitaasti ovea kohti. Joku tuli oviaukosta sisään, mutta yksikään jalka ei astellut puisella lattialla. Suuri hahmo liikehti pajassa miltei äänettömästi.
Matoran ei uskaltanut edes räpsäyttää silmiään. Sen hengityskin oli salpautunut. Matoranin ainoa toivo oli, että hätäviesti olisi mennyt perille.

Ensimmäistä kertaa vuosiin matoran sulki silmänsä ja rukoili.

* * *

[spoiler=. . .]Kiitos avusta, Domek[/spoiler]

Kirikori II, Xian pohjoispuoli

Höyrytoiminen ilma-alus lensi rauhallisesti Hopeisen meren yössä. Maata ei ollut juuri näkyvissä. Guardian ja Keetongu olivat päättäneet kiertää Xian pohjoiskautta, sillä kumpikaan ei halunnut altistaa operaatota Xialaisten arvaamattomalle tykkitulelle. Keetongu napsutteli kojelaudan koordinaattilaskinta.

"Laskelmieni mukaan pääsemme saavutamme Maailman Itämuurin ylihuomen aamulla", Keetongu sanoi katsoen koelautaa, "Hyvällä tuurilla ja selkeällä säällä löydämme Koilisväylän saman päivän iltapäivällä. Meri Xian ja Odinan välissä ei ole kaikista rauhallisinta aluetta, joten olisi enemmän kuin hyvä päästä Hopeisen Meren kapeimmasta kohdasta nopeasti."

"Entä muonavarat? Et varmaankaan varannut ruokaa parille lisämatkustajalle?" Guartsu kysyi ja nousi katsomaan koordinaattorilaskimen näyttöä.

Onko sinulla nälkä? Et vain haluaisi tappaa jotakuta?

"Me emme tapa ketään", Guartsu sanoi Manulle. "Ja sinä olet kaasua. Et sinä tarvitse ruokaa."

En tarkoittanutkaan ruokaa, Guartsu hyvä.

"Meidän on tosiaan pienennettävä päiväannoksia", Keetongu vastasi välittämättä Manfredin telepaattisesta viestinnästä, "Emmekä saa lisää ruokaa ennen kun pääsimme läpi Koilisväylästä. Nämä Xian lähisaaret ovat kuulemani mukaan aika pitkälti miinoitettuja. Guartsulla lienee sodanaikaista kokemusta Xialaisten miinoista?"

"Joo, onhan minulla", Guartsu vastasi ja virnisti purkille.

"Karttojen mukaan väylän takana on muutama rauhallisempi saari. Siellä meidän pitää hankkia lisää muonavaroja ja varmaankin tappaa jotain, ellemme halua selvitä kasviravinnolla. Jos Nynrahin tilanne on pahempi, meidän on parasta olla paremmissa ruumiin voimissa. Milloin söitte viimeksi?"

"Muistan juoneeni teetä. Muuten, taisit mainita viestintälaitteistosta. Onko mahdollista viestittää Klaaniin tilanteestamme?"

"Jep, minulla on suora yhteys Laivaston tukikohtaan, ja se on toiminut hyvin ainakin tänne asti", Keetongu vastasi ja otti luurin kojelaudan lokerosta suuren luurin. Hän paineli laivaston koodin lähettimeen ja nosti luurin korvalleen.

"Terve, Tehmut. Joo, ihan hyvin on sujunut. Tuota, joo, soitin, koska tarvitsisin palveluksen. Lähetä joku pojista viemään viesti Tawalle. Kyllä, suoraan Tawalle. Ei hän teitä syö. Nappasimme Guardianin ja Manun Zakazilta. Jep, Admin-Guardianin juuri. He ovat kunnossa. Ai niin. Yritä hankkia jostain lisää Cordak-panoksia. Niitä kuluu paljon."

Xiantoksen koti

Kongu huomasi, että Xiantoksen pöydällä oli viesti:

Xiantoksen nimellä viitataan Xia-saareen, ja hän asui siellä. Hänestä tuli myöhemmin palkkionmetsästäjä ja Pimeyden metsästäjä, josta ei tiedetä paljoa mitään miten hänestä tuli sellainen.

Xiantos asui myös vähän aikaa Mata Nuilla, jossa hän ärsytti Kongua tappamalla hänen ystäviä. Myöhemmin hän ilmestyi ärsyttämään taas Kongua Bio-Klaanin saarelle. Ehkä hänelle maksettiin taas.

Kun Xiantos onnistui tappamaan joitakin, hän otti heiltä aina esineen. Eräs makuta myös maksoi hänelle tapoista isoja summia. Hänellä alkoi ilmetä ihmeellisiä oireita tapoista. Ne eivät kuitenkaan ollut kaikkiaikaisia, vaan katosivat välillä.

Xiantos sai samalta makuutalta lierihaatun, ja joltakin tyypiltä pitkälahkeisen trenssin. Joltakin hän otti konepistoolin ja joltakin katanan sekä kynnet. Ketkään muut kuin murhatut ovat nähneet Xiantoksen naaman tai muilla vaatteilla kuin nykyisillä. Ainoat tuntomerkit ovat Xiantoksesta ryöstetyt tavarat ja punaiset silmät.

Xiantos on rakentanut Mt. Ämkoon juurelle mökin, ja siihen liittyvän tunnelin. Hän tuli "tohtorin" kanssa saarelle suunnilleen kaksi vuotta sitten. Tohtori oli tukihenkilö, joka kertoi Xiantokselle hänen oireistaan mitä hänellä oli ja antoi lääkkeitä. Nykyään tohtori on kuollut, eikä palkkionmetsästäjän uusista oireista tiedetä

"Hän luultavasti näkee hallusinaatioita", Kongu mietiskeli.
"Eh", Peelo sanoi jännästi, "Se on aika selvää."
"MINUN VATSAAN ISKETTIIN HAKULLA!" Xiantos alkoi taas huutamaan.
"Jätetään se tänne", Peelo halusi, että niin tehdään.
"Minulle on ihan sama", Kongu mielisteli, "Olen vain huolissani hänestä."
"Miten sinä voit olla huolissasi henkilöstä, joka yritti murhata ystäväsi?" Peelo toisti kysymyksensä.
"Oikeastaan", Kongu mutisi, "Muutama ystäväni tapettiin."
"Sinä olet oudompi kuin Xiantos", Peelo väitti, "Erittäin naiivia."

Kongu hiljeni taas.

[spoiler=Paha juttu]Tiedän. Ei niin tarinallista.[/spoiler]

Xiantoksen Koti

Peelo ihmetteli Kongun positiivista asennetta Xiantokseen. Melkeinpä halveksui. Ennen kuin Kongu ehti aukaista suutaan, Peelo jatkoi:

"Lähden nyt Klaaniin, jos haluat apuani näissä ihmejutuissasi, tai muuten vaan kaipaat minua, tule ihmeessä Kahvioon", Peelo myhäili omahyväisesti, ja käveli ovesta ulos, potkaisten sen keveästi kiinni.

Metsää pitkin kävellessään Peelo katseli ympärilleen. Hartaasti. Jokin oli vialla. Nimittäin pari askelta häntä edessäpäin oli ansakuoppa, jonka pohjalla oli isoja rautapiikkejä. Peelo ei sinne kuitenkaan pudonnut, sillä ennen kuin hän ehti osua piikkeihin, hän levitti kätensä ja jalkansa ja painoi ne tiukasti kuopan reunoille jottei putoaisi.

Pian ylhtäältä kuului vaimeaa puhetta, ja askelia. Ne lähestyivät, ja kuopan yläpäähän ilmestyi kolme pettyneen näköistä Nazorakia. Yksi niistä yritti pökätä Peelon keihäällään alas kuopan pohjalle, mutta Peelo otti keihäästä kädellään kiinni, ja heilautti itsensä sen avulla ylös potkaisten Nazorakia sen kasvoille.

Pian Kongu ilmaantuikin paikalle ja näki kolme hakattua Nazorakia maassa.

"Tulithan sinäkin", peelo huikkasi alas puun oksalta, säikäyttäen Kongun.

Peelo hyppäsi oksalta alas, ja kysyi heti: "Raahasit tuon Xiantoksen sekopäänkin mukana. No, ehkä kahvi selventää hänen päätään", Peelo sanoi, osoitti Kongulle ja Xiantokselle tietä, ja seurasi perästä.

Hopeinen meri

Ilma-alus laskeutui pienelle saarelle. Saari oli niin pieni, että puolet siitä jäi aluksen leveyden alle. Siinä olisi vain pieni kiitorata seuraavalle päivälle. Saari oli trooppinen; palmut varjostivat pieniä patsaita, joita makasi ympäriinsä pikkuisella maanläntillä. Keetongu hyppäsi ulos aluksen ovesta ja katseli ympärilleen.
”Tänne jäämme yöksi”, hän julisti. ”Olipa onni, että löysimme tämän. Tämä on niin pieni, ettei täällä varmasti ole miinoja. Ei tosin ruokaakaan...” Guartsu tuli myös ulos kantaen Manun purkkia.
”Okei”, Skakdi sanoi. ”Milloin on lähtö?”
”Aamulla.”
”Niin, tietysti, mutta…”
”Niin?”
”Kellonaika?”
”En tiedä. Sitten kun herään.”
”Aha.”
Guartsu laski Manun maahan ja istahti itsekin hiekkaiselle rannalle.
”Tyypillinen hiekkasaari, jossa kasvaa vain kookospalmuja…” hän mutisi.
Voithan sinä syödä kookospähkinöitä, jos haluat.
”Tosiaan”, Guartsu vastasi Manun ajatukseen. Sitten hän huusi Tongulle: ”Hei, otetaan mukaan muutama kookospähkinä. Niistä saa sentään jonkin verran ravintoa.”

Tongu ja Matoranit hankkivat parikymmentä pähkinää alas palmuista. Hetken kuluttua, kun he olivat päättäneet työnsä Guartsun istuskellessa hiekalla, Tongu sanoi:
”Taidan mennä sisälle nukkumaan. Muistakaa tekin mennä ajoissa, ettei aamulla väsytä liikaa.”
”…” Guartsu vastasi.
Gurvana ei pidä siitä, että joku muu kuin Tawa käskee häntä kuin pikkulasta, Manu sanoi.
”Purkki on hiljaa”, Guardian murahti.



Tähdet alkoivat näkyä pilvien takaa. Guartsu makasi selällään katsoen niiden kimallusta.
Tähdet, Makuta Nuin ääni kuiskasi Guardianin päässä. Niin kauniita.
Guardian käänsi katseensa kohti Manun lasipurkkia. Vihreä nestekaasu pyöri purkissa hitaasti.
Koko elämämme ajan meitä Makutoja ovat kiinnostaneet maailmankaikkeus ja sen synty.
Pilviä ei enää näkynyt juuri ollenkaan.
Tämän maailmankaikkeuden salat… elämän tarkoitus… kaikki, Makuta jatkoi. Mikä olisikaan sen mielenkiintoisempaa, kuin saada selville, mihin tämä kaikki pyrkii. Eikö olisi mahtavaa, jos pystyisi tietämään kaiken? Kuka tahansa Makuta antaisi siitä vaikka oikean kätensä… ja kasvattaisi sen jälkeen uuden. He eivät todella ymmärrä, mikä merkitys tällä kaikella on.
Makuta oli hetken hiljaa. Guardian käänsi katseensa takaisin tähtiin.

Jos minä johtaisin Makutain vejeskuntaa, olisimme valinneet aivan toisenlaisen suunnan. Tutkimustyöhön panostettaisiin enemmän. Me selvittäisimme tämän maailman salaisuudet sen sijaan, että vainoaisimme Universumin kansaa kateuden sokaisemina.
Kauniit, sokaisevat tähdet.
Voi, me emme tiedä yhtikäs mitään. Me loimme vain itse sellaista tietoa, mitä tarvitsimme. Ja ”Suuri Henkemme” loi meille tietoa. Mutta minä en usko. En usko enää mihinkään. En ainakaan, ennen kuin löydän tarkoituksen. Abzumo oli toinen mielenkiintoinen persoona. Mutta hänen tiedonjanonsa ei ollut todellista. Hän haluaa vain hallita ja tuhota.
Guartsulle tuli sellainen tunne, että Manu olisi huokaissut, jos olisi voinut.
Millainen maailma voisikaan olla, jos tuhoa ja hävitystä ei olisi. Jos minä en olisi tehnyt menneisyyteni virheitä, olisiko Klaanissa nyt rauha?
”Zyglakit…” Guartsu mutisi.
Eivät pystyisi yksin juuri mihinkään. Nazorakeja on hyvin monta.
”Kuinka monta?”
Epäilen, että useampi tuhat. Guardian hätkähti.
”Se on paljon.”
Valitettavasti. Jokainen tekee virheitä. Mutta mitä vaikutusvaltaisempi ja viisaampi henkilö on, sitä pahemmat seuraukset virheillä on. Tämän olen oppinut.
Guardian nyökäytti päätään hiekassa.
”Minullakin on siitä hieman kokemusta”, hän sanoi hiljaa.
Me olemme sokeita protodiitteja maan tomun seassa, Manu kuiskasi. Kenelläkään meistä ei ole todellista voimaa. Millä hetkellä tahansa meidänkin päällemme voisi pudota taivaalta suuri kivinen kappale, joka murskaisi koko tämän pienen saaren. Toisaalta aivan yhtä todennäköistä olisi, että Nazorakien asevarasto räjähtäisi ja koko heidän tukikohtansa palaisi maan tasalle. Tai, Manu naurahti, ehkä he eivät pääsisi pinnalle, vaikka kuinka palaisivat. Jos minä päättäisin, he palaisivat ikuisesti jossakin hyvin ikävässä paikassa.
”Hmm…” Guardian hymisi katsellen yhä tähtiä. Ne eivät juuri liikkuneet. Vain yksi tähdenlento pyyhälsi hänen näkökenttänsä ohi. Guardianin kasvoille nousi hymy.
”Mikä on elämän tarkoitus?”
Manu oli hetken hiljaa.
Odottamaton kysymys. Minä olen etsinyt vastausta siihen koko ikäni. Ehkäpä on niin, että jokainen määrää itse oman tarkoituksensa. Tai sitten sen päättää kohtalo. Niin tai näin, meidän ei ole järkevää ajatella, ettei meillä olisi vapaata tahtoa. Jos jokin on määrännyt ennalta kaiken tapahtuvan ja tiedämme sen, elämästä menee maku, eikö totta. Mikäli asia näin on, en halua tietää elämän tarkoitusta.
Guardian sulki silmänsä. Manun purkista huokui kyynisyyden tunnetta hänen viestittäessään:
Eikö olisi oikein sopivaa, jos me olisimme vain työläisiä, jotka pitävät elossa jotakin siivoojarobottia? Kuin soluja. Olisimme osa isompaa tarkoitusta – joka olisi siivota planeetta. Ja ehkäpä koota palapelejä…
”Mistä saat päähäsi noita sekopäisiä ideoita?”
En ole varma. Ehkä ne tulevat alitajunnasta.
”Olet oikeastaan melko mielenkiintoinen tyyppi, jos näin voidaan sanoa.”
Otan tuon kohteliaisuutena.
”Ota.”

Sitten Guardian nousi, poimi Manun hiekasta ja käveli sisään ilma-alukseen rauhallisin mielin. Tähdet jatkoivat kimalteluaan kirkkaalla taivaalla muutaman ohuen pilvenhattaran välillä leijaillessa niiden edestä. Palmut huojuivat hienoisen tuulen vaikutuksesta. Tuntui, kuin koko maailmankaikkeus olisi saanut hetken hengähtää.

Arkistot ja Klaanin saari muinaisina aikoina



Kepe kahlasi läpi korkean kirjapinon. Verstas mainittiin vain harvoissa teksteissä ja niissäkin tuolla nimellä. Ne oli siis kirjoitettu vasta hänen tulonsa jälkeen. Niistä ei ollut apua.

Narskahteleva ääni säesti kaapuun verhoutuneen hahmon askeleita, kun tämä kulki kohti kylää anovan, mutta samalla luottavaisen näköinen matoran perässään halki lumisen rannikon ja metsän.

Hän ja Snowie eivät voineet rynnätä suoraan Verstaan syövereihin Nimdaa etsimään. Se olisi liian vaarallista. Täytyi olla jonkinlainen suojakeino. Aika kävi kuitenkin vähiin, jos Allianssi oli jo päässyt sisään. Mutta miten? Doxin avullako? Allianssi ei heti voisi mitenkään päästä Nimdan luokse, missä se olikaan, mutta se saattaisi saada merkittävän etumatkan.

Miten teen sen? hahmo kysyi mielessään. Kuinka minä voin auttaa tätä kansaa? Ja miksi minä sen edes tekisin?
Hänen mieleensä kaivertui kuva, joka syöksi hänen tietoisuuteensa ohjeita ja tietoja, joita harva kuolevainen koskaan sai nähdä.

Lisäksi videonauha oli tuonut heidän tietoonsa vielä yhden sirun. Tawa kuitenkin otti asian hoitaakseen; Kepe ja Snowie voisivat keskittyä Verstaaseen.

Matoran ja hahmo saapuivat lumen peittämään koroon. Kymmenien mökkien katot olivat sortuneet lumen painosta. Ruokavarastot olivat tuulen armoilla ja umpijäässä. Sekä karjarahit että matoranit hytisivät jäätävässä kylmyydessä.
"Auta, oi herra", yksi kyläläisistä sopersi polvilleen vajoten.

Viimein hän löysi etsimänsä. Muuannen tutkija oli tehnyt tutkimusta Klaanin saaren matoranyhteisöjen historiasta. Tawan tuloa edeltäneellä ajalla saaren matoranheimot olivat olleet hyvin primitiivisiä... Kunnes yhdessä pisteessä aikajanalla heidän kehitystasonsa oli kohonnut spontaanisti.

Mitä toverini ajattelevat tästä? Hyväksyvätkö he sen, että käytän haltuuni uskotun artifaktin voimaa tarkoituksiin, joihin he eivät sitä tuhlaisi? Mutta eikö ole oikein, että nämä luonnon armoilla olevat parat saavat joskus apua ja oikeutta?

Miten teen sen?

Ja tämä tapahtui jo kauan ennen kuin Tawa saapui. Ajalla, jolloin saarella ei tiedetty kenenkään käyneen.

Hänen mieleensä poltettiin yhä terävämpi kuva. Se teki miltei kipeää.
Hän kohotti kätensä ja kanavoi elementaalienergiansa sen kautta. Jumalaisilla voimilla kyllästetty siru oli yhä hänen nyrkissään. Hän käyttäisi uusia kykyjään vain hieman, riittävästi parantamaan kylän oloja vähäksi aikaa.

Kepe ja Snowie tulisivat selvittämään tämän. Mikä oli vaikuttanut sivilisaation kehitykseen näin äkkinäisesti? Se voisi myös tuoda selityksen Verstaalle. Viimeinkin he saisivat selville sen alkuperän.

Kun hän avasi silmänsä, hän tajusi epäonnistuneensa.

Kylää ei enää ollut.