Pienehkö saari, laituri

"En voinut olla huomaamatta, kuinka vähin varustein olette matkalla. Sallikaa minun antaa teille tämä, nämä ovat vaarallisia vesiä" Kapher sanoi, ja kaivoi esiin vanhan Cordak-laukaisimensa. Siinä oli uuden mallin sijasta vain neljä piippua, ja siinä oli pitkä, puusta tehty perä. Piippu oli koristeltu kiemuraisin kuvioin. Kepe otti aseen vastaan kiittäen, ja katsoi suurta hahmoa silmiin. Kapherin katseessa ei näkynyt tippaakaan epärehellisyyttä, pienten silmien takaa loisti pyyteettömyys.

Klaanilaiset hyvästelivät uuden ystävänsä vielä kerran kavutessaan veneeseen, ja Snowman työnsi kaasuvipua. Rannan jäädessä taakse hän hymyili tyytyväisenä.
"Nyt meillä on sentään molemmille aseistusta, jos joudumme vaikeuksiin."
"Niin" Kepe myönsi, ja samalla hänen mieleensä nousi kysymys, joka hänen oli pitänyt esittää jo aiemmin: "Se meidän toinen aseemme, toisin sanoen vanha painetykkisi, miksemme pyytäneet sitä matorania korjauttamaan sitäkin? Se on vanha, eikä sitä ole käyetty aikoihin, pieni virittäminen olisi voinut tehdä hyvää."
"Samasta syystä kuin pidän sitä visusti katseilta piilossa täällä veneessä, runkoon kätkettynä. Se ei ole ainoastaan äärimmäisen laiton, vaan se yhdistetään erääseen pahamaineiseen skakdi-ryhmään, joka murhasi puoli saarellista matoraneja."
"Miksi ihmeessä sitten pidät moista mukanasi?" Kepe oli hämillään.
"Sain sen eräältä vanhimmista ystävistäni. Hän oli käyttänyt kahta tuollaista pelastaakseen henkensä kyseisiltä konnilta. Minä sain varakappaleen, ja pelastin sillä henkeni. Oikeastaan pidän sitä muistutuksena siitä, että apu harvoin tulee siltä taholta, mistä sitä odottaa. Tunnettuna murha-aseena pidetty tykki saattaa auttaa pelastamaan kokonaisen saaren populaation omien, symbolisten toa-aseiden sijasta. Samoin kiero mutanttiskakdi saattaa pelastaa kylällisen väkeä, ja toa kavaltaa ystäviensä hengen vallan tähden."

Kepe tiesi, että kun Snowman puhui noinkin henkeviä, kannatti yleensä antaa hänen puhua keskeytyksettä. Aallot löivät veneen keulaa vasten sen kiitäen tasaisesti etelään.

Tuntematon saari etelässä, metsä

Killjoyn askeleet olivat ainoa ääni, joka metsässä kaikui. Puiden oksatkaan eivät liikkuneet, ilma oli niin tyyni.
Killjoyn päässä ei ollut niinkään hiljaista, Creedy oli nukahtanut valvomonsa ääreen ja Killjoyn korvissa kuului koko ajan ärsyttävä kuorsaus.

Killjoy pyähtyi ja karjaisi: "Creedy, herää! Tuo kuorsaaminen ottaa hermoille!"

Toisesta päästä kuului ihmeellistä meteliä, kuin tavaroita olisi tippunut lattialle.

"Äh mitäh? Ai anteeksi, torkahdin. Missä mennään?"

"Olen kohta metsän isolla aukeamalla. Minne minun tulee jatkaa?"

Creedy alkoi naputtelemaan päätteellään. "Hetki vain, minä tarkistan viimeisimmät lämpöjäljet."

Killjoy pysähtyi, kun yhtäkkiä hän kuuli pienen piippauksen kypärästään ja salamannopeasti metsästäjä heittäytyi maahan, kun musta suuri pallo viuhahti hänen päänsä ylitse, tuhoten läheisen puun kappaleiksi.
Killjoy nousi seisomaan miekat esillä, katsoen kuka hyökkääjä oli.
Hän näki edessään mustanpuhuvan, hyvin itsensä kaltaisen, mutta pitkäraajaisemman olennon, joka osoitti Killjoyta kädessään olevalla tykillään.

"Killjoy, Killjoy, Killjoy... niin varomaton kuten aina. Laske aseesi tai posautan mukavan reiän kallisarvoiseen haarniskaasi."

Killjoy seisoi suorana tykin edessä, mutta salaa latasi käteensä suurta magmalatausta. Salamannopeasti Killjoy laukaisi sen vahingoittaen hahmon kättä, saaden tykin epäkuntoon.

"Pitkästä aikaa Purifier", Killjoy sanoi ja nosti miekkansa valmiusasentoon leveä virne kypäränsä takana.

Klaanilinnake

yhtääkkkiä kylän keskelle tipahti jotain, kuin tyhjästä, räsyisen näköinen toa, repaleisessa viitassa, Nyrkkiraudan ja miekan kanssa. Matoranit ja Kapura menivät katsomaan lähempää, samaan aikaan, kun Zyglakit perääntyivät kauemmas. Toa, mikä se ilmeisesti oli, nousi seisomaan, haavoittuneena räsyisenä ja murjotun näköisenä, mutta kuitenkin hengissä, ja hän sanoi: "Ei voi olla totta, laskeudun johonkin kivikasaan, kun minun pitäisi olla jossain muaalla tärkeämmissä hommissa!" Sitten toa pyörtyi.

Valkoisen temppelin rukouskammio

Gunei sulki ovet. Vain hän ja Guardian olivat huoneessa.
Huone oli tiivis ja turvallinen. Ilma-aukkoja tai ikkunoita ei ollut ollenkaan. Nurkassa oli pieni pöytä, jonka päällä oli useita pieniä lyhtyjä ja laatta, johon oli kaiverrettu jotain samalla tuntemattomalla kirjaintyylillä.

"Vannon, että kukaan ei kuuntele, Vartija", Gunei sanoi nyökäten. "Nyt, kerro asiasi."

Guardian katseli ympäristöään. Hän ei pitänyt itseään vainoharhaisena, mutta asia, jota hän aikoisi käsitellä oli yksinkertaisesti vaarallista.
Guardian otti vyötäröltään pienen nahkapussin. Hän avasi sen ja veti ulos metallisen sirun.
Hän näytti sitä Guneille lyhdyn valossa. Siru oli täysin valkoinen, mutta käännettäessä se vaihtoi väriään. Sirun keskellä oli aukko, joka oli juuri ja juuri silmän kokoinen.

"Tiedätkö, mitä pidän kädessäni?" Guardian kysyi.
Gunei katsoi haltioituneena. Hän juoksi äkkiä kohti nurkkapöytää ja tarttui sen päällä olevaan laattaan.
Hän käänsi laatan ympäri ja avasi pienen luukun sen kääntöpuolella.

Sisällä oli toinen samanlainen metallinsiru.

"Arvelinkin", Guardian sanoi. "Arvelinkin, että teillä olisi yksi niistä. On eräitä osapuolia, jotka haluavat käsiinsä kaikki siruista. Osapuolia, jotka tappaisivat saadakseen nämä."

Gunei ei näyttänyt kuuntelevan. Hän katsoi kiiltävää sirua kädessään ja vertasi sitä Guardianin omaan. Hänen Matoran-kasvoillaan kiilsi pelkkä puhdas ilo.

"Nimda", hän sanoi haltioituneena. "Ath ko relthe Nimda. Nimda."

Guardian oli pöllämystyneen näköinen.
"En tiedä, mitä puhut, mutta kuulostaa hyvältä", hän sanoi. "Asia on kuitenkin niin, että aiomme kerätä nämä kaikki, kuinka paljon niitä sitten onkaan-"
Gunei keskeytti Guardianin innokkaasti.
"Kuusi!" hän huudahti virne kasvoillaan. "Kaikki kuusi! Kaikki kuusi! Pyhä Nimda! Isä Athin rakkauden merkki!"

Guardianin katse oli epäuskoinen. Hän rypisti otsaansa.
Miksi niitä on aina kuusi, Guardian mietti.
Hän päätti palata aiheeseen.

"Gunei", hän sanoi riemukkaasti tanssahtelevalle Matoran-papille. "Kuuntele minua. Ymmärrän, että tällä osalla on suurta tunnearvoa sinulle ja kyläläisillesi, mutta et tajua vaaraa. Jos joku, kuten vaikka esimerkiksi Pimeyden metsästäjät tai Makutain veljeskunta saisivat tietää, että piilottelette yhtä osista, he eivät säästäisi ketään. Ajattele kansaasi."

"Nimdaaaa..."

"Gunei", Guardian yritti vielä kerran. "Anna osa meille. Me tuomme joukon vahvimpia klaanilaisia suojelemaan kyläänne ja auttamaan teitä pääsemään paremmin jaloillenne. Kansasi ja koko maailmamme on parempi ilman tätä kirottua esinettä. Me keräämme kaikki osat ja tuhoamme ne tulivuoressa."

Se ei ollut järkevin sanavalinta, jota Guardian olisi voinut käyttää.
Gunein lämmin hymy viileni äkkiä. Sitten tapahtui jotain, johon Guardian ei ollut missään nimessä varautunut.

Kovaäänisen "Nimda"-kirkaisun säestämänä Gunei hyppäsi kohti seinää kuin tykistä ammuttuna ja ponkaisi seinästä salamannopeasti Guardianin naamaan.
Matoran-jalat eivät ole isoja, mutta kovaa lentävän ja hyvin koulutetun Matoran-soturimunkin potku päin kasvoja ei ollut mukavimpia kokemuksia Guardianin pitkässä elämässä.
Hetken aikaa oli sumeaa, mutta Guardianin muut aistit toimivat. Ennen kun hän huomasikaan oli valkoinen siru kadonnut hänen kädestään.

Näkönsä selventyessä Guardian näki innokkaan Gunein pitelevän kahta osaa molemmissa käsissään. Hän katsoi niitä haltioituneena ja palvovana.
Sitten hän siirsi niitä toisiaan kohti. Gunei käänteli osia löytääkseen oikean yhdistelmän. Osien reunojen välille iskeytyi sähköinen juova, joka sihisi voimakkaasti. Gunein kasvoilla oli puhdasta iloa.

"Ne haluavat yhteen", hän sanoi. "Ne kuuluvat yhteen. Isä Ath tulee olemaan tyytyväinen ja kansamme ei tarvitse enää koskaan, koskaan nähdä nälkää. Ne kuuluvat yhteen. Ne haluavat yhteen."

Guardian juoksi Guneita kohti niin nopeasti kuin pystyi. Hän oli valmiina tarttumaan osiin ja vetämään ne mahdollisimman kauas toisistaan.
Juuri silloin, kun Guardian tarttui toisesta osasta kiinni, Gunei onnistui iskemään ne yhteen.

Hetken aikaa oli hiljaista. Oli kuin aika olisi pysähtynyt. Guardian piti kiinni osista, mutta kun hän yritti käskeä käsiään repimään ne toisistaan irti, mitään ei tapahtunut. Gunei katsoi osia kuin jäätyneenä.
Sekunnin ajan Guardian kykeni kuulemaan voimakkaan sydämenlyönnin. Sitten räjähti.

Sininen aalto heitti sekä Gunein että Guardianin päin huoneen seiniä voimakkaalla vauhdilla. Guardian olisi halunnut huutaa kivusta, mutta tilanne oli niin nopeasti ohi, että hän ei ehtinyt. Kova teräksen repeämisen ääni täytti huoneen.

Guardian makasi lattialla. Hän näki vain sinisen valon. Sokaisevan kirkas valo täytti huoneen ja teki näkemisen mahdottomaksi. Sinisen valon alkulähde vaikutti olevan se kohta huoneesta, jossa osat oli yhdistetty.
Guardian sulki jäljelle jääneen silmänsä. Hän ei halunnut tulla täysin sokeaksi.

Lämpö. Päälle.
Lämpöskanneri oli hyödytön. Guardian näki pelkkää punaista. Lämpimin kohta vaikutti olevan edelleen osien yhdistämispiste.
Skanneri. Päälle.
Skannerikaan ei auttanut. Se sai analysoitua valoa ja ilmaa, mutta viestit olivat kirjainsotkua, jossa ei ollut järkeä.
Guardian nousi istumaan ja mietti. Yökatse ei auttaisi. Kiikari ei olisi kovin järkevä vaihtoehto. Plasma olisi huonoin mahdollinen.
Jäljellä oli vain yksi vaihtoehto.
Röntgen. Päälle.

Maailma muuttui mustavalkoiseksi, mutta vihdoin Guardian näki. Hän näki yhdistettyjen palojen leijuvan ilmassa edessään. Ne tanssivat ilmassa epäluonnollista tangoaan ja rikkoivat kaikkia mahdollisia fysiikan lakeja.
Gunei makasi maassa. Guardian lähestyi häntä ja huomasi helpotuksekseen, että ylipapilla oli vielä elonmerkkejä.

Skannattuaan läpi muun temppelin Guardian huomasi, että kaikki soturimunkit olivat maassa tajuttomina. Aalto ei kuitenkaan ollut levinnyt rakennuksen ulkopuolelle. Lisäksi puisen pääoven läpi näkyi, että portin Toankokoiset vartijat olivat vielä tajuissaan. Kyläläisetkin vaikuttivat olevan kunnossa.
Guardian kääntyi. Hän ei ollut täysin varma, mitä oli tapahtunut, mutta yhdistetyt osat piti ainakin piilottaa.
Hän tarttui levitoivaan metallinpalaan ja laittoi sen nahkapussiin tarvikevyössään. Se osoittaui yllättävän vaikeaksi, kun palat tuntuivat noudattavan omaa painovoimaansa.

Nyt, ulos täältä, Guardian ajatteli.


Ath-Koro


Kylässä oli levotonta. Kaikki Matoranit olivat huomanneet sokaisevan sinisen valon ja korviaraastavan äänen Suuren temppelin suunnalta ja nyt kaikki miettivät yhdessä, mitä oli tapahtunut.
Temppelinvartijat eivät tapansa mukaan vastanneet. Matoranit olivat hämillään ja paniikissa. Kukaan ei tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä.

Yhtäkkiä jokaisen Matoranin päässä syntyi samanaikaisesti sama ajatus. Matoranit katsoivat kaikki kohti temppeliä mielessään sama asia. Asia, jonka jokin ulkopuolinen voima oli asettanut heidän mieleensä.

"Nimda", yksi Matoraneista sanoi robottimaisesti.

"Nimda", joku muu jatkoi aivan yhtä tunteettomasti.

"Nimda", ensimmäinen Matoran sanoi uudelleen.

Pian koko kylä toisteli samaa sanaa uudelleen ja uudelleen. Matoranit alkoivat marssia kohti temppeliä. Heidän silmänsä hohtivat sinisempinä kuin taivaan tähdet.

Joka ikisessä pienessä mielessä oli sama ajatus. Nimda. Jokainen pieni mieli tiesi, minne piti mennä.
Joka ikisessä pienessä mielessä kuului raskas sydämentykytys.

"Nimda", Matoranit sanoivat yhteen ääneen marssien.

Metsä Ath-Koron reunamilla

Killjoy hyökkäsi. Purifierin tuntien Killjoy osasi väistää vaarallisesti heiluvia luurankomaisia käsiä. Nopein sivalluksin Killjoyn miekka viilsi Purifierin panssaria.
Purifier yritti käristää Killjoyn liekinheittimillään, mutta Killjoyn täysin tulenkestävä panssari imi kaiken tulen ja Killjoy laukaisi sen energian kämmenistään kaataen Purifierin maahan.

"Purifier, milloin sinä opit, että minun kanssani ei pelleillä. Kiusaat minua viimeistä kertaa", Killjoy karjahti ja heilautti miekkaansa valmiina viimeiseen iskuun.

Juuri sillä hetkellä sininen valo huokui metsän siimeksestä. Valo sokaisi Killjoyn ja hän kaatui maahan sen lamauttaessa hänen haarniskansa järjestelmät.

Purifier ei kuitenkaan käyttänyt tilaisuutta hyväkseen, vaan lähti juoksuun kohti siintävää valoa, jättäen Killjoyn makaamaan maahan puoliksi tiedottomana.

"Killjoy? Killjoy? äsh... Tawa älä häsellä tiedän kyllä mitä teen. Uudelleenkäynnistys... noin!"

Killjoy näki taas ja tunsi taas. Kokeillen niveltensä toimintaa, hän varovaisesti nousi ylös. Hänen kuulokkeestaan kuului puhetta enemmän kuin Killjoy ehti seurata. Hän kuitenkin erotti Tawan äänen sorinan keskeltä: "Killjoy, raportoi!"

"Olen kunnossa, olen kunnossa. Törmäsin tuttuihin. Mikä se valo oli?"

Tawa hiljeni mystisesti. Hälinä taustalta oli kadonnut. Creedy puhkesi puhumaan.

"En tiedä, kaikki skannauslaitteet pimenivät kun se ilmestyi. Vaikuttaa siltä, että se kajastaa edelleen, mutta sain säädettyä näkökenttäsi jättämään sen huomiotta."

Killjoy lähti juoksuun kohti paikkaa, josta valo oli kajastanut. Hänen täytyisi löytää Purifier. Hän ei päästäisi tätä karkuun, ei tällä kertaa.

Lopulta Killjoy saapui kylään täynnä matoraneja. Kaikki ei kuitenkaan ollut kunnossa. Oikeastaan, mikään ei ollut kunnossa.

Matoranit kävelivät kuin zombiet ja hokivat yhtä sanaa: "Nimda."

Suodattimista huolimatta Killjoy näki jälleen valon. Se tuli suuresta temppelistä kylän keskustassa. Juuri, kun Killjoy alkoi kulkemaan sitä kohti, valo katosi ja samalla hän huomasi sinisen Skakdin ryntäävän yhdestä temppelin ovesta ulos, vain joutuakseen kulman takana vaanineen Purifierin yllättämiseksi.

Kaaos otti vallan kylästä.

"...ja niin, ainahan se on niin että..."
"..."

Snowmanin monologi jatkui jo toista tuntia. Kepe ei enää kiinnittänyt siihen paljoa huomiota, mutta oli huomannut muutamaan otteeseen Snowmanin puhetavan aalloittaisen vaihtelun. Vaikka sisällöltään tämän puheesta ei käsittänyt pääasiassa mitään, välillä tämän itsevarmuus tuntui kohoavan jopa ylimieliselle tasolle ja välillä vajoavan jopa surkeaan itsesääliin. Hänen laskujensa mukaan kumpikin ääripää oli saavutettu tähän mennessä jo kolmesti.

Paatti jatkoi tasaista vauhtiaan eteenpäin, eikä mitään keskeytyksiä ilmennyt. Kepe oli tämän reissun aikana jo kokenut paljon vastoinkäymisiä ja toivoi loppumatkan sujuvan rauhallisesti. Vai toivoiko? Miksi hän ylipäätään lähtenyt matkalle mukaan? Snowmanin ylivertaisten suostuttelutaitojen (jotka pahimmillaan olivat karusti töksäytetty "ystävänpalvelus" päin naamaa) ansiosta vai jostain muusta syystä? Seikkailuja kokemaan, pitkästä aikaa? Laastaroidakseen oudon jotain tärkeää on vielä tekemättä -tunteen?

Tämän tunteen ajattelu toi mieleen toisen tunteen. Nyt olen unohtanut jotain tärkeää -tunteen. Hän kuitenkin huojentui muistaessaan ettei se ollut mitään sen vakavampaa, kuin että hän oli epähuomiossa lukinnut lähtiessään Doxin ja Ignikan varastoonsa. Eivätköhän he siellä selviäisi sulassa sovussa vähän aikaa. Kunhan eivät vain rikkoisi mitään.

Kepe siristeli silmiään. Oliko tuo musta piste taivaalla auringon vieressä lintu vai jokin muu?

Hänelle tuli nyt on jotain pahasti pielessä -tunne.

Makuta Nuin luola

”Abzumo”, Matoro toisti epäuskoisesti.
”Kyllä”, Makuta vakuutteli. Matoron mielestä nimi kuulosti typerältä, mutta eipä ollut hänen asiansa, miten Suuri Henki nimesi Makutansa ennen kuin nämä pettivät hänet.

Hetken aikaa oli taas hiljaista. Makuta istui hiljaa tuolissaan. Hänen silmänsä näyttivät sammuneen. Matoro katsoi vielä kerran paikkoja. Hän käveli Makutan näön ulottumattomille tuolin takaista huonetta kohti. Sitten Makuta yhtäkkiä puhui:
”Minulla on sinulle pyyntö.” Matoro hätkähti.
”Niin?”
”Minä suunnittelen erästä retkeä.” Matoro katsoi Makuta Nuin tuolin selkänojaan.
”Ja miten se liittyy minuun?” Matoro kysyi kummastuneena. Makuta huokaisi.
”Ajattelin, että voisin tarvita ’tiimin’, kuten te Toat sanotte. Parhaiten tuntemani klaanilaiset ovat poissa, joten ehkä sinä voisit kerätä meille kuuden hengen ryhmän.”
Matoro seisoi hetken hiljaa.

”Miksi aina kuusi…” hän mutisi.
”Anteeksi…?” Makuta rykäisi.
”Kyllä, suostun pyyntöösi”, Matoro sanoi hymyillen leveästi.

Luolasto

Metorakk sotilaineen hiiviskeli käytävissä. Skakdit olivat koko ajan varuillaan; he olivat vihollisen maaperällä. He tulivat ensimmäiseen risteykseen.
”Mihin suuntaan?” joku Skakdeista kysyi. Metorakk pysähtyi kuuntelemaan. Kaikki käytävät näyttivät samanlaisilta. Lopulta he joutuivat valitsemaan yhden.

Aika kului. He kävelivät käytävää pitkin. Se tuntui yhä vain menevän syvemmälle ja syvemmälle. Lopulta he saavuttivat käytävän pään. Metorakk oli aivan pöllämystynyt, sillä tunneli päättyi seinään. Se oli umpikuja. Sitten tapahtui jotain vielä arvaamattomampaa: lattia sortui. He putosivat entistä syvemmälle. Pudotus oli hyvin korkea. Kesken pudotuksen lämpötila alkoi nousta huimasti. Metorakk katsoi alaspäin ja näki – laavaa. Hän melkein hätääntyi, mutta sai säilytettyä itsehillintänsä. Hän tarkasteli ympäristöä. Hän sai tartuttua kiinni seinässä olevasta halkeamasta. Muutama Skakdi putosi sulaan laavaan ja paloi hengiltä. Loput selvisivät Metorakkin tavoin. Hitaasti he lähtivät kiipeämään takaisin ylös.

Keskustelukammio

”Kenraali, kutsuitte?”
Nazorakien johtaja kääntyi oviaukolle, josta kylmä ääni oli kuulunut.
”Aivan oikein. Pyysin sinut tänne aivan erityisestä syystä.”
Oviaukolle saapunut hahmo asteli verkkaisesti johtajansa luokse. Kenraali oli huoneeseen saapunutta torakkaa lähes kaksi päätä lyhyempi, mutta kaikesta näki, että Kenraali oli silti se ylempi auktoriteetti. Tulija oli epätavallisen harmaa nazorakiksi, ja hänen ulkokuorensa oli tavanomaista rakeisempi.

Kenraali pyysi tulijaa huonen nurkassa olevan pienen näytön luo, ja painoi sen vieressä olevaa nappia. Kuvaruutu heräsi eloon, ja näytti sumeaa kuvaa merestä. Molemmat torakat tuijottivat silmä kovana näyttöä, ja siitä erottui pieni piste kiitämässä veden halki. Tarkemmin tutkailtuna pitkä torakka tunnisti sen veneeksi, jonka kyydissä oli kaksi hahmoa.
”Tämä tallenne on kahden päivän takaa, mereltä hieman Klaanista etelään.” kenraali valaisi.

Pitkä torakka tunsi hyvin nazorakien suunnitelman lähettää kauko-ohjattavia vakoojakameroita etsimään Klaanista ilmeisesti kadonnutta johtohahmoa, Guardianiksi kutsuttua skakdia. Torakka jopa tiesi tämän etsinnän tarkoituksen, ja sitä tietoa ei monille oltu uskottu. Nyt hänessä jo heräili toivo siitä, mikä hänen roolinsa tässä kaikessa olisi.

Kenraali jatkoi: ”Nuo kaksi hahmoa veneessä eivät selvästikään kumpikaan ole Guardian, edes valeasussa. Kuitenkin he ovat paras johtolankamme: he lähtivät jopa muilta Klaanilaisilta salassa, joten he saattavat hyvinkin olla osana jossain salaisessa tehtävässä. Sellaiselle oletamme Guardianin kadonneen.”

Nyt pitkää nazorakia jo suorastaan kihelmöi. Tämä vaikutti todella lupaavalta.

”Myrskyjen takia olemme kuitenkin menettäneet yhteyden kameraan. Tarvitsemme jonkun jäljittämään noita kahta, selvittämään heidän matkansa tarkoituksen, ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan...” Kenraali piti tauon. ”Vangitsemaan Guardianin, jat tuomaan hänet minulle. Päätin lähettää tehtävään parhaiten soveltuvan miehen asialle, joten päädyin sinuun, yliluutnantti 955.”
Luonnollisesti, pitkä torakka ajatteli. Jotakin hänestä kertoi jo se, että Kenraali oli lähettämässä häntä tälle tehtävälle yksin.



Jossain päin merta. Edelleen.

Kepe tarkensi naamionsa vasemman puolen silmän linssejä. Snowmanin taivaalta alas ampuma, savuava möhkäle ei ollut enää aivan huippukunnossa, mutta melko paljon hän siitä silti uskoi saavansa selville.
”Öh” hän aloitti vakuuttavasti ”Tämä on selvästi jonkinlainen kamera. Ja näyttää siltä, että se olisi seurannut meitä pidempäänkin, ainakin koordinaattilevykkeen tietojen mukaan. Kuitenkin tämän signaalin lähettimen virtalähde näyttää olevan oikosulussa...”
”Hei, Rätsie” Snowman keskeytti. ”Tiedät, että minulle puheen solina on musiikkia parhaasta päästä, huomaahan sen jo siitä, etten osaa pitää naamaani kiinni, mutta haluat kenties hieman padota tuota tiedehöpinää, se kuuluu vain ymmärtämättömille korville.”
”Olkoon. Varmana voisin tästä laitteesta sanoa lähinnä sen, että se on vakoillut meitä jo pidemmän aikaa, onnistumatta kuitenkaan lähettämään pariin päivään mitään dataa.”
”Isoveli valvoo?”
”Tavallaan.”
”Ahdistavaa.”
”Eikö vain olekin.”



Nazorakien asevarasto, se tarkimmin vartioitu osasto

Yliluutnantti 955 tunsi outoa mielihyvää katsellessaan edessään olevan haarniskan ranteesta lähteviä teriä, niiden sulavia, tappavia sivalluspintoja. Ja se muodon harmonia, jonka puvun toisen käden brutaalit tykit muodostivat. Hän tuijotti nazorakien prototyyppivoimahaarniskan kypärän elottomiin silmiin, ja tuli suorastaan iloiseksi.

”Siinä on kaikki edellytykset tehtävääsi varten” Kenraali selitti. ”Se mahdollistaa nopean liikkumisen niin maalla, merellä kuin ilmassakin, ja kykenee uskomattoman nopeaan informaation analysointiin jäljitystä varten. Luonnollisesti se myös tehostaa kykyjäsi tappajana uskomattomamissa määrin, panssari on kevyttä mutta äärimmäisen vahvaa. Puku on suunniteltu imemään siihen kohdistuvat elementaalihyökkäykset, joten toista ei pitäisi olla liiemmälti vaivaa. Jopa makutat on otettu huomioon, varsinkin, kun yksi työskentelee Klaanille. Jos se kourankuvatus tarttuu sinuun, pystyt hetkessä irrottamaan osan, johon käsi on iskeytynyt, ja vältät imaistuksi tulemisen.”

Yliluutnantti 955 nyökkäsi vastaukseksi. Hän tiesi vallan mainosti, miksi Kenraali oli valinnut hänet tehtävää varten. Se ei johtunut hänen ylivertaisista taidoistaan taistelussa. Se ei johtunut siitä, että hän oli uskomattoman älykäs. Se ei johtunut hänen kyvyistään jäljittää lähes mitä tahansa missä tahansa, vaikka ilman näitä uusia apuvälineitäkin. Se ei johtunut hänen äärimmäisestä lojaaliudestaan nazorakeille. Se johtui siitä, että hän rakasti työtään, rakasti sitä enemmän kuin yksikään toinen torakka. Ja tämä tehtävä sai hänet aivan erikoisen hyvälle tuulelle, onnellisemmaksi kuin vuosiin. Hän melkein hymyili.

”Oletan tietenkin, että tahdot hieman koeajeluttaa sitä ennen varsinaista tehtävää?” Kenraali kysyi, tietäen vastauksen jo ennen kuin se tuli.
”Tästä pitäisi tulla hauskaa.”


Kävellessään pois huoneesta Kenraali toivoi hartaasti mielessään uskollisen eliittisotilaansa onnistuvan tehtävässään. Hän ei luottanut ”liittolaisiinsa” pätkän vertaa, ja Klaanin johtohahmo vankina osoittautuisi varmasti hyväksi pelimerkiksi.

Makutan kammio

Matoro on sisi saanut tehtäväkseen hankkai kuuden Klaanilaisen tiimin.
"Hei, minkäsortin retki on kyseessä? Onko täällä luolassasi syötävää?", Matoro kyselee. Hän on huomattavasti piristyneempi nyt kun tietää miksi on täällä.
"Tiimi toimii... Iskuryhmänä.", Makuta Nui sanoo ja iskee silmää.
Matoro päättää sitten häipyä Klaaniin. Hakemaan niitä neljää muuta heppua.
Pitänee käväistä samalla Chat-kahviossa syömässä.

Matoro kääntyy ovelle ja lähtee vaeltamaan tunneliverkostoon.

Tunneli

Matoro kävelee rauhassa pimeää tunnelia. Hän toivottavasti osaa takasin. Jään Toa huomaa paljon jälkiä käytävässä. Puheensorinaa.
Skakdien ääniä!, Matoro ajattelee. Hän näkee epämääräisen hahmon hoippuvan pimeydessä, sivutunnelin päässä. Kattoon kajastaa punaista valoa laavasta.
Mitä he täällä tekevät? Pitää harhauttaa ne pihalle..., Matoro tuumaa. Hän iskee miekan lappeella kiviseen seinään.
"Hei, täällä on joku!", kuuluu käytävästä. Matoro odottaa muutaman sekunnin ja pingahtaa (Onko tuo edes sana) juoksuun. Äääniä kuuluu takaa, jotkut lähtevät juoksuun.

Metorakk pääsee ylös ja lähtee kovaa Toan perään, katsoen ensin selustansa.

Matoro tajuaa että edessäpäin on sivutunneli josta tulee pari Nazorakia. Jään Toa vilkaisee taakseen, hänen perässään on Skakdeja. Nazorakit ottavat sapelinsa ja keihäänsä, Matoro lähestyy ja miettii mitä tehdä.
Upea aika kehittää suunnitlema...
Mustavalkoinen Toa ottaa askelia sivuun, koulutetut vartijatorakat tietävät tämän merkitsevän syöksyä vastakaiseen suuntaan, heidän yli. Matoro ponnistaa ja hyppää.
Nazorakit heilauttavat aseensa heille opetetulla tavalla, ja niiden pitäisi lävistää yli hyppäävän Toan rintakehä. Ennekuin ne ehtivät tajuta, Matoro on hypännyt suoraan niiden yli, luolan seinää viistäen. Nopea aseenkorjausliike melkein osuu Matoroon joka laskeutuu ja ampuu jäätä nopeasti Nazorakjoukkoon.
Jään Toa jatkaa kiitoaan, toivoen putouksen luona olevan oven aukeavan sisältä.
Upeaa!, Matoro ajattelee kun näkee seinässä jonkinsortin skannerin, joka kysyy Klaanin tunnusta. Matoro asettaa jäsenkorttinsa lukijaan ja ovi aukeaa.
Putous näkyy suoraan hänen edessään.

"Hei, kiusankappale! Olet piiritetty!", Metorakk huutaa. Skakdijohtaja on pystähtynyt vajaan sadan bion päähän muutaman Skakdin ja Nazorakin kanssa. Matoro näkee teleskooppisilmällään ison ketjun Nazorakeja putouksen toisella puolella.
"Onnittelut, Gaggulabion kaveri.", Matoro aloittaa ivallisella sävyllä. Metorakk ei pidä nenäkkäistä vangeista.
"Te muistatte tämän päivän päivänä, jolloin melkein nappasitte Matoro The Blacksnow'n!", Matoro laushtaa, laukaisee ranteesta harppuunan ylöspäin, iskuhaka tarttuu kallioon ja Matoro vetäisee itsensä tyylikkäästi putousta ylöspäin, kadoten luolassa katsovien silmistä. heittäytyy ylhäältä kalliolle putouksen sivulle ja jäädyttää veden väliaikaisesti. Jään Toa lähtee, joskin märkänä, mutta erittäin pirteänä ja itsevarmana kalliolle. Nazorak-kehä pitänee kiertää.

Klaanin linnake

Troopperi istuu kahviossa ja hörppää kahvistaan. Hän miettii missä Matoro on. Yllättäen Hikka tulee hänen viereensä. Se kantaa suussaan samaista kiveä, jonka se löysi kukkuloilta. Troopperi vilkaisee kiveä. Hän vilkaisee sitä. Yllättäen hän huomaa sinä jotain.

Halkeama

Troopperi ottaa kiven käteensä tutkiakseen sitä.

Kuuluu ritinää. Halkeama kasvaa. Hikka ihmettelee vieressä.

"Ei se Hikan hampaista tule. Tämä on saanut kovempiakin iskuja" hän sanoo muistellessaan hetkiä natsitorakoiden kanssa tapellessaan Turagan majassa. Yllättäen kuuluu kova räsähdys. Kivi hajoaa sirpaleiksi. Kaikki kahviossa olijat havahtuvat ääneen. Räsähdys kuulosti erittäin voimakkaalta. Troopperi kerää sirpaleet lattialta ja menee Klaanin labraan.

Laboratorio

Valkotakkinen Matoran vilkaisee sirpaletta mikroskoopilla. Hän Viittaa Troopperille. Troopperi kurkistaa mikroskooppiin. Sirpaleessa näkyy pieni metallinkappale. Nopea zoomaus. Ei epäilystäkään. Se on pala Nazorakin veitsestä. Troopperi ottaa veitsen laukustaan, ja vilkaisee sitä. Kärjestä on lohjennut pala. Troopperi älyää, että jos pala veistä olisi katkennut häneen, se olisi ollut tuhoisaa. Troopperi antaa veitsen Matoranille ja sanoo:
"Tee tällä kokeita. Selvitä ainakin sen materiaali" Matoran nyökää, ja siirtyy töihin. Troopperi poistuu huoneesta miettien, mitä vaikutuksia samasta metallista taotut aseet voisivat aiheuttaa.

Suo

Summerganon samosi yhä suolla... Ketään ei näkynyt eikä mistään kuulunut yhtään mitään. Usvaa ei ollut paljoa, mutta Summerganonista tuntui, että hän olisi pimeyden ja sumun saartama ja aivan ulottumattomissa. Mutta hän jatkoi silti. Edessäpäin alkoi näkyä puita. Ensin niitä oli vain harvakseen, mutta hyvin pian eteen avautui kunnon metsä. Summerganon kuuli jo ääniä. Ne tuntuivat etäisiltä, mutta äänien kuuleminen antoi Summerganonille virtaa ja hän pisti oitis juoksuksi.

Näköpiiriin ilmestyy kalliota ja Summerganon kuulee vesiputouksen äänen. Ja askelia... ne lähestyvät. Summerganon piiloutuu suuren kiven taakse laittaa käden miekalle. Askelten äänet kovenevat. Puiden välissä näkyy hahmo... Summerganon ei tunne pelkoa eikä jännitystä, vaan on jopa hieman huvittunut ja ikäänkuin aavistaa jotain... jotain, mikä ei ole pahaa. Syy tälle paljastuukin pian: hahmo paljastuu Matoro The Blacksnowiksi. "Viimein tuttuja...", Summerganon sanoo huokaisten.

Matoro selittää nopeasti tilanteen: Iskuryhmä, Nazorakit...

Summerganon hymyilee ja tuntee taas olevansa vireessä ja innoissaan.
"Jos iskuryhmässä on tilaa, olisin mielelläni mukana..." hän sanoo hymyillen.

Metsä

Yliluutnantti oli hänen sotilasarvonsa, 955 tunnuslukunsa. Hänen oikean nimensä pystyi lausumaan vain hyönteisen suulla. Ei sillä, että hän olisi tarvinnut nimeä, hän oli tyytyväinen päästessään tekemään työtään.

Nyt hän odotti puun oksalla kahta lähestyvää hahmoa. Tämä puku on yllättävänkin kevyt, hän ajatteli. Silti uskomattoman kestävä. Harvinaisen laadukasta jälkeä suunnitteluosastolta. Torakka oletti olevansa hyvässä piilossa, eikä ainoastaan paljaalta silmältä. Puku piilotti hänen ruumiinlämpönsäkin. Yliluutnantti kyyristyi, valmiina hyppäämään kohteensa kimppuun.

Alla Matoro The Blacksnow käveli ripeästi kohti Klaanin linnaketta. Tyypilliseen tapaansa hän tarkkaili ympäristöään, ja pysyi varuillaan. Viimeaikaiset tapahtumat ainoastaan rohkaisivat häntä pysymään entistä varovaisempana. Summerganon käveli Matoron perässä, muutaman metrin jäljessä, hänkin olkansa yli vilkuillen. He kuulivat lehtien havinaa yläpuoleltaan.

Yliluutnantti putosi jaloilleen, muttei kohteensa päälle, kuten oli tahtonut. Hän huomasi vastustajiensa olevan tavallista tietoisempia ympäristöstään. Torakka syöksähti eteenpäin ranneteriensä kanssa, muuta kokeneena miekkailijana Matoro ohjasti iskun vasemmalle puolelleen, ja vastasi nopealla kierrepotkulla. Toa hyppäsi sen jälkeen nopeasti hyökkääjän yli, kääntyi, ja laukaisi energia-hyökkäyksen suoraan torakan selkään. Summerganon keskitti voimansa miekkansa kautta jäähyökkäykseen.

Yliluutnantti myhäili mielessään. Puvun energianimemistoiminto ainakin toimi mallikkaasti. Toain hyökkäykset eivät tehneet häneen lainkaan vahinkoa. Seuraavaksi 955 päätti kokeilla pukunsa tykkiä. Hän kohotti laiskasti kätensä, ja laukaisi pienoisohjusryöpyn Summerganonin kimppuun, nauttien tilanteesta suuresti.

Summerganon heittäytyi täpärästi sivuun, ja mietti pikaisinta poistumista taistelusta. Hän ymmärsi vastustajansa olevan kyvykäs taistelija, eikä tahtonut joutua taistelemaan todennäköisyyksiä vastaan. Matorolla oli jo suunnitelma mielessään. Hän sivalsi miekallaan puusta suuren oksan irti, ja se tippui muutaman metrin syvyisessä kanjonissa virtaavaan jokeen.

955 ajatteli kokeilla taas uutta pukunsa ominaisuutta, tämä oli hänestä hyvinkin nautinnollista. Hän kaivoi vyöltään pienen pommin, ja sinkaisi sen kohti Summerganonia. Toa menetti tasapainonsa paineaallon vaikutuksesta. Torakka astui vastustajaansa kohti, ja kokeili jälleen uutta kikkaa. Hän laukaisi käsivarrestaan vaijerin, joka sitoi Summerganonin maahan kiinni. Matoro kuitenkin syöksähti torakan ja Klaanilaisen väliin, ja katkaisi säilällään vaijerin. 955 huitaisi kädellään Matoron syrjään, ja tämä lensi kaaressa monta metriä.

Summerganon vastasi tähän nopealla taklauksella, ja torakka kaatusi selälleen. Jään toa koetti kiinnittää hyökkääjän maahan elementaalivoimillaan, mutta haarniskoitu Nazorak vain nousi jaloilleen ja hypähti taaksepäin.

Eiköhän tämä ollut tässä, 955 mietti. Kaksikko selvästikin osasi taistella, eikä tahtonut heidän oppivan liikaa hänen aseistuksestaan. Nyt hän odottaisi heidän seuraavaa siirtoaan.

Klaanilaiset loikkasivat Matoron huudosta joen mukana vauhdikkaasti virtaavaan tukkiin roikkumaan. Edessä oli suurehko koski, mutta sen ei pitäisi tuottaa vaikeuksia tällä lautantapaisella. Sitäpaitsi joki virtasi Klaanin linnaketta kohti. Summerganon osasi odottaa Matoron seuraavaa huudahdusta:
"Valitan, herr torakka, mutta valitettavasti tämä jää muistiin päivänä...."
955 keskeytti tylysti lauseen laukaisemmalla ranteestaan uuden liudan ohjuksia, tällä kertaa kohti kanjonin seinämää. Kallionlohkareet romahtivat ilmeisesti Klaanilaisten päälle, mutta 955 arveli heidän jääneen henkiin, mahdollisesti tajuihinsakin. Kuitenkin hän totesi lähdön hetkensä koittaneen. Puvun muitakin ominaisuuksia olisi hyvä testata, ja ennen pitkää varsinaiselle tehtävällekin täytyisi lähteä.

Aktivoidessaan pukunsa rakettimoottorit Nazorak mietti vielä mielessään kokemuksen olleen harvinaisen virkistävä, tusken aiheuttaminen oli aina yhtä tyydyttävä kokemus. Vaikka hän myönsikin tällä kertaa tyytyneensä lähinnä uusien vempaimiensa testailuun. No, ehkä ensi kerralla sitten, hän tuumi.

Luola

Matoron lähdettyä Makuta Nui istui hetken tuolissaan aivan hiljaa ja liikkumatta. Hän ajatteli asioita jonkin aikaa. He tulisivat kohtaamaan jotain kammottavaa.

Lopulta hän nousi. Hän käveli erääseen huoneeseen, jonka ovi oli aina lukittu koodilla, jonka vain hän itse tiesi. Hän näppäili koodin ja astui sisään. Sisällä oli pimeää. Makuta sytytti suuren violettia valoa hohkaavan, katosta riippuvan pallon. Huoneeseen tuli hieman enemmän valoa. Siellä hän säilytti erästä asiaa, joka pääsisi pian käyttöön: hän kutsui sitä Omega-haarniskaksi. Hän katsoi sitä ja hymyili. Keltamustat panssarit ja erittäin makutanuimaiset piikit kiinnittivät huomion ensimmäisenä. Myös muutamat ketjut, jotka roikkuivat sieltä täältä, olivat hienoja yksityiskohtia. Haarniskaan kuului kaksi mittavaa sapelia, jotka hän oli takonut aikoja sitten.

Pian Makuta Nui oli siirtynyt uuteen haarniskaansa. Hän kokeili sitä hieman, totuttautui siihen. Lopulta hän marssi ulos huoneesta. Hän kuuli meteliä käytävistä. Muutama Skakdi saapui luolaan. He katsoivat Makutaa uhkaavasti. Tämä katsoi takaisin ja virnisti. Oli aika hieman leikkiä.

Luola

Yliluutnantti katsoi ranteensa pientä näyttöä. Sen mukaan tätä luolaa oli vähän aikaa sitten käyttänyt makuta. Klaanille työskenteli makuta. Klaanilaisia oli torakoiden kannalta hyvä pahoinpidellä. Plus tämän haarniskan kanssa harjoittelu on aina hyödyksi. Ja se on todella nautinnollista.

Jonkin aikaa luolastossa kuljettuaan Nazorak kuuli edestään taistelun ääniä. Hän aloitti nopean, mutta varovaisen etenemisen kohti melun lähdettä. Pian hän huomasikin, mistä äänet lähtivät. Klaanille työskentelevä makuta pisti halki, poikki ja pinoon ryhmän Skakdeja. Ja vielä melko nopeasti. Yliluutnantti tarkkaili varjoista. Hän analysoi makutan jokaisen liikkeen, mihin tämän huomio kulloinkin keskittyi, miten hän rytmitti iskunsa. Kun Skakdeista ei ollut enää yhtään jäljellä, Yliluutnantti katsoi asiakseen astua esiin.

"Kuka siellä?" Makuta Nui kysyi nähtyään hahmon varjoissa. "Paljasta itsesi!"
Ei vastausta.
"Minulla on lämpönäkö. Piilottelu ei auta."
Yllätyksekseen Makuta ei kuitenkaan nähnyt mitään tai ketään skannatessaan luolansa seiniä.

Yllättäen Makuta Nui tunsi kovan iskun selässään. Hän miltei menetti tasapainonsa, ja kääntyi ympäri. Hänen takanaan seisoi jonkinlainen haarniskoitu hahmo, osoittaen häntä ranteestaan lähtevillä tykeillä. Hahmo puhui: "Tämä on siis pelätty Makuta Nui, Klaanille työskentelevät makuta. Miksen ole kauhuissani?" Makuta nui ei vastannut sanoin, vaan kädestään singotulla heikennyssäteellä.

955 Kyllä tunsi säteen, mutta piti sitä enemmänkin huvittavana kuin tuskallisena. Hän päätti kokeilla erästä hauskaa temppua, ja painoi nappia ranteessaan. Kiinnittääksen huomion muualle, hän hyökkäsi makutan kimppuun sarjalla nopeita sivalluksia ranneterällään. Makuta Nui torjui iskuja minkä ehti, mitä nyt muutama raapaisi häntä rintaan. Makuta teki vastaiskun potkun muodossa, ja lennätti Nazorakin luolan halki, kovaa vauhtia kallioseinään. Hänen yllätyksekseen torakka kuitenkin nousi vaivatta taas jaloilleen. Manu kuitenkin päätti käyttää erästä voimakkaimmista hyökkäyksistään Nazorakia vastaan. Hän lähetti suuren, punamustan käden rinnastaan nappaamaan otteen vihollisestaan.

Aivan kuten toivoinkin, 955 ajatteli. Käden tarttuessa hänestä, torakka irrotti haarniskanosansa, johon makuta oli tarrannut. Makuta veti puvunpalan osaksi haarniskaansa, arvaamatta siinä piilevää yllätystä. Torakan ansa oli toiminut, Klaanilainen oli vetänyt pommin osaksi haarniskaansa. 955 räjäytti sen, ja makuta lennähti voimakkaasti vastakkaiseen seinään.

Manu nousi seisomaan ottaen seinästä tukea, ja katsoi rintapanssariaan. Se oli melko lailla tuhoutunut. Mikä likainen temppu, Makuta Nui ajatteli. Tästä voi tulla rumaa

Yliluutnantti lähetti ranteestaan ohjuksia kohti makutaa, joka kuitenkin käytti väisämisvoimaansa. Makuta Nui käytti tätä voimaansa hyväksi, ja pääsi aivan hyökkääjän lähituntumaan. Hän nosti torakan ilmaan, ja paiskasi laava-altaaseen. Klaanilaisen järkytykseksi Nazorak kuitenkin nousi sieltä, vieläpä melko haavoittumattoman näköisenä. Manu hyökkäsi sähköllä, joka kuitenkin tuntui imeytyvän torakan haarnisakaan.

Yliluutnantti katsahti pikaisesti kättään. Laavassa uinti oli lähes tuohonnut hänen vasemman kätensä haarniskan. Hmm, pitäisi luultavasti lopettaa taistelu piakkoinkin. Tämä alkaa käymään turhan vaaralliseksi, hän ajatteli. 955 ponkaisi rakettimoottoreidensa työntämänä itsensä kohti makutaa, lävistäen tämän ruhjoutuneen rintahaarniskan ranneterillään. Hän käänsi aseita haavassa väistäen samalla makutan vimmaisen vastahyökkäyksen. Manu näki torakan silmissä hullaantuneen katseen, kun tämä keskittyi Manun ruhjomiseen sisältäpäin. Sitten 955 tunki tykkinsäkin rintapanssariin repimäänsä reikään, ja laukaisi ohjuksia. Makuta huojui, ja kaatui selälleen keskelle lattiaa. Juuri kun Manu oli nousemassa, torakka harppoi pois lähettäen ohjuksia luolan kattoon.

Kaikkialla alkoi täristä, kun Manu pääsi jaloilleen. Vielä hän lähetti muutaman räjäytyssäteen Nazorakin perään, muttei uupumukseltaan osunut. Silloin luolan katto sortui hänen päällensä.


Yliluutnantti oli kaiken kaikkiaan tyytyväinen pukunsa kenttätestaukseen. Pienillä vaurioilla hän oli juuri kukistanut makutan. Mikä voisi mennä pieleen?

Metsä

Matoro ja Suga yrittivät väistää kiviryöpyn, ja siinä he osin onnistuivatkin, tosin Matoron jalka jäi kivien alle. Hetken kuluttua he pääsivät vapaaksi kivikosta ja jatkoivat matkaansa metsässä, joka muuttuu jatkuvasti valoisammaksi ja avoimemmaksi.

"Mikä ihme se torakka oli?", Summerganon ajattelee ääneen kävellessään.
"Olisiko joku torakkojen supermies? Siihen ei vaikuttavan tehoavan mikään.", Matoro vastaa ja oikoo selkäänsä.
"Klaaniin pitää ainakin ilmoittaa.", Suga jatkaa.
Pusikosta kuuluu rapinaa. Matoro pelkää pahinta.
Summerganon ottaa meikkansa, pusikosta hyppää punaruskea olento kovalla vauhdilla, iskien hampaansa Klaanialisen rintaan. Matoro ampuu nopeasti jääisen säteen rahiin, joka paljastuu Kinlokaksi. Se vetäytyy hieaman ja murisee.
"Kinloka. Syö kaikkea.", Matoro, kävelevä tietosanakirja diagnosoi.
"Ihan sama mikä se on, miten siitä pääsee eroon?", Suga ilmoittaa ja sohii olentoa miekallaan.
"Se syö kaikkea. Loputtomasti. hankitaan sille jotain muuta syötävää, ja sitten häivytään.", Matoro sanoo, ottaen askelia taaksepäin. Kinlokan Kanoka-keikko osuu Jään Toaan, ja hän tuntee voimiensa heikkenevän, liikkeidensä hidastuvan... Matoro kaatuu maahan.
Suga miettii mitä tehdä, hyppää nopeasti Kinlokan yli, sen päälle ja ottaa sieltä Kanoka-kiekon hännästä. Klaanilainen tunkee hidastavan kiekon Kinlokan omaan suuhun, Rahi nielaisee sen itseasiassa mielellään, kunnes tajuaa hidastuvansa. Matoro ja Suga lähtevät poispäin, ennekuin kiekon vaikutus lakkaa.

Pitkähkön kävelymatkan jälkeen kaksikko näkee jo Klaanin tornit.

"Okei, haemme siis kolme muuta mukaamme.", Matoro sanoo ja he astuvat sisään suureen, harmaaseen linnakkeeseen.

Merellä taas kerran, ohoi

Kamerahökötyksen pudottamisen jälkeen Kepe ja Snowman olivat varuillaan. Nyt he tiesivät jonkun seuraavan heitä. Jonkun, joka tahtoi samaan päämäärään kuin hekin. Jonkun tuntemattoman pahan.

Kepe oli pannut oudosta laitteenromusta, joka edelleen oli vaarattomaksi todettuna veneen kannella, merkille joitakin kummallisia piirteitä. Se ei ollut perinteistä, ahjossa taottua metallia, vaan pikemminkin... kasvatettua. Siinä oli jotain orgaanista ja... hyönteismäistä.

Kepestä tuntui, että tämän matkan etenemisen teille tulisi vielä monta estettä ennen lopullista määränpäätä, finaalista destinaatiota.

Hän hätkähti. Oliko hän kuullut oikein? Korkea, hänen naamionsa sensoreiden nappaama ääni. Snowman ei näyttänyt huomanneen mitään.
"Hei, pysähdytään hetkeksi", Kepe sanoi.
"Selvä. Mutta miksi?" uteli lumenvalkea ukko.
Ääni voimistui. Se oli signaali... Mutta signaali mille?

Kamerahökötykselle.

"Var..." Kepe aloitti ehtien sanoa vähemmän kuin kissan kun laite räjähti. Sen paineaalto heitti heidät miltei laidan yli. Vene värjäytyi tuhkasta mustaksi ja sen pohjaan aukeni reikä kalojen valtakuntaan.
"Siinä oli joku kätketty mekanismi. Ja minä kun luulin kolunneeni sen läpikotaisin", Kepe sanoi.
Snowman asetti ruumiinsa korkiksi reiän päälle. "Jollakulla on tosiaan jotain meitä vastaan."
"Signaali räjäytti laitteen, mutta ehtiköhän se lähettää viime hetkellä tietoa sijainnistamme?" Kepe ihmetteli. "Ja se kuka meitä valvoo: tahtooko hän seurata meitä... vai tuhota meidät?"

"..."
"..."

Kumpikin heistä mietti vaihtoehtoja.


Kepen verstas

Dox oli onnistunut pakenemaan, mutta vain täpärästi. Saaliinsa hän oli saanut turvaan päässään kuljettaen, mistä hän oli iloinen. Hän oli miettimässä, mitä tapahtuisi, jos hän yhdistäisi sen varhaisemman saaliinsa kanssa, kun ääni keskeytti hänet.

Hän istui leirissään verstaan päähuoneen nurkassa. Huoneesta lähti kolme ovea: yksi Kepen huoneeseen, yksi ulos (se oli lukossa ja niin raskaasti panssaroitu ettei sitä saanut murrettua. Tai ehkä olisi, mutta Kepe ei ehkä olisi tykännyt siitä) ja yksi varastoon. Tämän oven hän oli parrunnut tiukasti umpeen pitääkseen pahat voimat sisällä.
Huoneessa oli pimeää, kuten varastossakin. Valoa tuli tosin sisään yhdestä ainoasta ikkunantapaisesta, joka oli katonrajassa yhdessä seinustalla. Pieniä merkkivaloja paloi myös tietokonelaitteistoissa, joiden takaa tapettia ei meinannut nähdä. Yhdestä näistä laitteista kumpusi ääni.

"Tästä tulee jotain suurta. Todellakin. Jotain suurta. Kunhan vain pysyisivät hengissä."

"Wut?" ihmetteli Dox.

Pieni matorankylä Klaanin saarella

Yliluutnantti hymyili sisäisesti. Hän kierteli savuavassa, ja nyttemmin täysin hiljentyneessä kylässä, pienten talojen joukossa. Hän käveli avoinesta oviaukosta sisään mökkiin. Tai oikeastaan mökin puolikkaaseen, kaksi seinää olivat romahtaneet harmaaksi kivimurskaksi. Pöytä oli nurin, ja tavarat olivat suurimmalta osin tiessään. Vai on näillä raukoilla ollut ihan aikaa pakata tavaroitaankin, hän ajatteli. No, mikäs siinä. En minä mikään pahainen Skakdi-ryöväri ole.

Sitten Nazorak siirtyi suurempaan, osittain kallionseinämää vasten rakennettuun rakennukseen. Se huokui arvokkuutta ja perinteitä. Tai ei ehkä enää, nyt patsaat olivat säpäleinä ja taljat revenneinä. Lamput olivat kaatuneet pitkin lattioita ja suuri pöytä huoneen keskellä oli kahtia. Jossain nurkassa taisi maata matoranin eloton ruumiskin.

Tyytyväisenä kättensä jälkeen Yliluutnantti asteli pois kylästä. Olisi aika käydä vielä korjauttamassa puvun saamat vauriot, ja varsinainen tehtävä voisi alkaa.


Merellä. Ei muuta.

Snowman alkoi saada tarpeekseen tulppana olemisesta. Hän tiedusteli, josko lähistöllä näkyisi saaria, jossa paatin voisi korjata. Kepe ilmoitti hilpeästi matkan varrella olevan metsäisen saaren, jahka kokematon merimies saisi venosen sinne ohjastettua.

Lyhyen merimatkan ja töyssyisän rantautumisen jälkeen kaksi Klaanilaista kapusivat rantaan. He katselivat ympärilleen, ja näkivät joka suunnassa vehreää metsää. Kaipa niistä jonkinmoisen tukkeen saisi kyhättyä.
"Kepe?" Snowman aloitti "Kasvivoimien käytön paikka?"
"Selvästi."
Kepe katkaisi erään puun elementaalivoimillaan, ja muovasi vielä jäästä sahat kaksikolle. Metsurinhommat voisivat alkaa.

Siinä rungosta oksia karsiessaan Kepe pohti vielä ääneen, mikä se kamera oli ollut. Erityisesti teknologian hyönteismäisyys karmi häntä.
"Meinaatko, että sen takana olisivat Nazorakit?" Snowman vastasi toverinsa pohdintoihin.
"Mitään varmaa en voi sanoa, mutta eikö kameran pinnassa ollutkin samanlaista tuntua kuin torakoiden kuoressa?"
"Uhkaava ajatus."
"Eikö vain olekin."
"On."
"Yleensä tuohon ei vastata."
"Ei niin."
"Hyvä kun tiedät."
"Eikö vain olekin."
"..."
"..."

Jake löysi itsensä klaanista. Hän käveli ympäriinsä ja mietti. Avde oli antanut hänelle mahdollisuuden muuttua takaisin entiselleen, mutta mitä Jaken pitäisi tehdä? Avde saattaisi käskeä Jakea tekemään mitä vaan, vaikka tappamaan jonkun ystävistään. Mutta Jake ei tekisi mitään sellaista.. Vai tekisikö...? ...Ei. Hän ei haluaisi pettää heitä eikä varsinkaan tappaa.. Jake ajatteli ajattelemistaan mutta lopulta lopetti. Hän ajatteli että voisi teettää itselleen uuden, hieman aerodynaamisemman haarniskan ja uuden miekan, hän ei ollut sopeutunut raskaiden aseiden puolelle. Jake otti maasta pienen rahi-olennon. Hän katsoi sitä. "Onpa kaunis..." Sitten Jake murskasi sen. "...Mutta kaiken kauniinkin täytyy kuolla..."

Klaanin linnake

Matoro hyräilee kävellessään Klaanin rauhallisilla käytävillä. Hän etsii käsiinsä muutaman Klaanilaisen ja lähtee takaisin MaNun luo.
Matoro tilaa ensin Chat-kahviossa ruoan, nauttii sen nopeasti ja menee lähellä olevaan hangaariin. Suuressa metallihallissa kohoaa valtavana puinen Steampunk- laiva. Jään Toa vilkuilee ympärilleen ja havaitsee Keetongun yhden aluksen kannella.

Matoro kiipeää köysitikkaita kannelle.
"Onko sinulla jotain kesken?", hän aloittaa.
Keltainen hahmo nousee.
"Ei, ei mitään. Onko sinulla jotain erityistä?", Keetongu kysäiee.
"Makuta Nui tarvitsee Klaanilaisia johonkin hommaan. Onko sinulla luppoaikaa, voit tulla mukaan?"

Luolat

Makuta Nuin luola on sortunut. Täällä olleet "luomukset" ja rahi-kemikaalit ovat nyt sekoittuneet, ja elossa olleet Rahit päässeet pois.
Joku pieni rahi on sihisevän Makuta-viruskalvon alla ja muutat pikkuhiljaa muotoaan. Olennon päälle kaatui paljon erilaisia Makutojen kemikaaleja.

Nazorak-kaksikko katsoo entistä suuaukkoa Makutan luollalle. Nyt siinä on röykkiö kiveä ja maata. Kuuluu outoa kolinaa, toinen torakka tarkentaa kuuloaan. Silloin valtava kivi iskeytyy torakkaa päähän, koko muu kroppa litistyi lattiaan samalla. Nazorakeista toinen vetää miekkansa, odottaa mikä juuri avautuneesta aukosta tulee...

Olennossa on vaalenapunaista ja valkoista, sillä on pitkät ylöspäin sojottavat korvat, yksi psykoottisen näköinen silmä, turkki, kaksi kättä, kaksi jalkaa, pieni hännäntynkä. Se on noin kahden Toan korkuinen, ja Nazorak ei ole ikinä nähnyt moista. Olennon suusta roikkuu tunnistamattomia rahin kappaleita.
Se näkee torakan, osoittaa tätä töppökädellään ja hyönteisen pää pimenee lopullisesti.

Keetongu Sep 30 2010, 05:27 PM

Klaanin linnake
"Hmm, voisinpa tullakin. Voisimme käyttää näitä lentopelejä, ne voittavat kyllä patikoinnin. Kuulin reissustanne. Jotain samantapaista kaiketi tulossa?"

"Ehkäpä", Matoro vastasi. "Onko sinulla mitään, millä voi liikkua maalla?"

"Juu, ruumissa on erilaisia käveliöitä, minun itseni suunnittelemia, niillä pääse aika pitkälti mihin tahansa niin kauan kuin vettä ja polttopuuta on saatavilla. Ilmoita tai käske jonkun ilmoittaa kun olette valmiita."