Xiantoksen koti

Kongu ja Peelo kävelivät Xiantoksen mökin korjattuja rappuja pitkin sisälle. Xiantos istui nurkassansa vapisten ja hihittäen. Hänellä oli myös reppu sylissä, josta hän piti lujan otteen.

"Mikä ihme häntä vaivaa?" Peelo kysyi ihmetellen.
"En ole yhtään varma", Kongu vastasi.
"Nazorakeja...", Xiantos kertoi vapisten, "Tunnelissa... Ne rikkoivat seinäni."

Toa ja androidi katsoivat alas.

"Eihän täällä mitään ole", Kongu totesi.
"Ei tämä seinä edes rikki ole", Peelo jatkoi.
"NE OVAT SIELLÄ!", palkkoinmetsästäjä huusi saadakseen sanan selväksi, "MINÄ OLEN AIVAN VARMA! KATSOKAA EDESSÄNI!"
"Mitä hiivattia?" Peelo kysi.
"Hän on aivan tolaltaan", Kongu jatkoi toteilemista.

Toa katsoi aukinaiseen reppuun mitä Xiantos piti tiukasti kiinni. Siellä oli vieläkin kynnet, mutta pohjalla kiilsi jokin. Jokin mistä Kongu ei ollut varma. Hän otti sen. Se oli jonkinlainen kortti, kiintolevy tai jotakin.

"Mikä tuo on?" Peelo uteli.
"Jokin kortti", Kongu arveli.
"Mikä tuo ääni on?" Pikimusta hahmo kysyi ja otti ranneteränsä esiin.
"Tämä laite pitää jonkinlaista ääntä", Kongu vastasi epävarmana ja kysi perään "Mitä teemme Xiantoksen suhteen?"
"En ole varma", kyborgi sanoi, "mutta hänellä on hieno hattu."
"Jep."
"Miten muuten siedät vielä tuota palkkionmetsästäjää, kun hän puukotti sinua vatsaan?" Peelo kysyi, mutta Kongu vaikeni.

Kongu otti repun ja pisti sen selkäänsä kirveen eteen. Mukana oli repussa kynnet ja kortti. Toa käveli tunnelia kohti ja Peelo seurasi perässä. Kongu aavisti, että hän löytäisi sieltä jotakin. Hän myös löysi. Tohtorin huoneessa oli aivan samanlainen kortti kuin repun pohjalla.

"Tämä menee jo pelottavaksi", Kongu sanoi.
"Pelottavaa et ole nähnyt tai kuullutkaan", Peelo totesi pelottomana.

Klaani, Samen huone

Toa kaiveli muististaan viime viikkojen tapahtumia mielestään.

”Umbra oli saanut vihiä, että tykki olisi zyglakien käsissä, minäkin tarvitsin sitä ja menimme hakemaan sitä. Samoihin aikoihin jokin makuta ”käynnistyi”, se oli tämän maailman minä. Kohtasimme sen lopulta metsässä ja voitimme sen, se oli selkeästi kokematon ja leveili liikaa, se ei siis ollut saanut minkäänlaista koulutusta. Päädyimme järvelle ja huomasimme, että makuta ystävämme oli hankkinut uuden kehon, luisen jättimäisen zyglakin, se ilmeisesti lyöttäytyi yhteen Flygelin kanssa. Pääsimme pois järvestä zyglakien sähkövoimalalle jossa meitä odotti kasa kaikenlaisia ansoja jotka olivatkin vain makutan luomaa illuusiota. Päädyimme näiden kahden Zyglakin luo ja jouduimme erillemme voimalassa, jouduin vastakkain pahan itseni kanssa, kun Umbra sulkeutui toisaalle Fikounsa ja Flygelin kanssa. Kehkeytyi taistelu, joka johti siihen, että vesi alkoi tulvia sisään, kun olin päässyt otuksen niskan päälle se veti minut syvyyksiin ja päähäni sattui todenteolla. Pääsin lopulta voitokkaasti ulos voimalasta ja juoksin klaaniin”

Same mietti toan kertomusta, sitten jokin vinksahti hänen mielessään: ”Minun pitänee ilmoittaa Tawalle, tässä on jotain muutakin mätää kuin Umbra. Sinuna alkaisin juosta.”, Same sanoi Gekolle

”Eh, et ole tosissasi”, Gekko sanoi ja taputti modea selkään.
”En varmaan olekkaan, en ole nukkunut yhtään tämän kasan takia. Minun pitää muuten jatkaa tätä”

”Muistaisipa kertoa Umbrasta eteenpäin edes...”, Gekko mietti kävellesään moderaattorin huoneesta.

Yön Timo II, Meri

Matoro käveli - tai hiippaili - hiljaa öisen laivan kannella. Hän ei saanut millään unta ajatuksiltaan vaikka ei ollutkaan nukkunut kunnolla vähään aikaan.
Oli tapahtunut liikaa liian lyhyessä ajassa. Destralin vierailu, Mäksän kaverit, Rozum.

Oli sysimusta yö. Laiha kuunsirppi heijastui hieman synkkien pilvien läpi. Tähtiä ei näkynyt.
Merenkäynti oli tasaista ja yöllinen merituuli puhalsi oikeaan suuntaan. Aurinko nousisi jokusen tunnin kuluttua.

Jään Toa kiipesi jyrkkiä portaita komentosillalle, jossa nyt Notfun ohjasi väsyneen näköisenä. Matoro tervehti häntä laiskasti ja jäi nojaamaan laitaa vasten, katse kaukana merellä.

"Onko sinulla mitään tietoa määränpäästämme?" Notfun kysyi.
"Saarella sijaitsee jonkin sortin... temppeli", Matoro aloitti.
"... jotain hippejäkö siellä on?"
"Ath-jumalaa palvovat munkit rakensivat sen. Joku Nimda-kultti"
"Eli hippejä"
"Ihan miten vain. Paikka on kuin aarteenmetsästyselokuvasta: maanalainen labyrintti ja ansoja"
"Ja niitä hippejä"
"Anna nyt jo niiden hippejesi olla. Ne munkit ovat todennäköisesti kuolleet aikoja sitten!"
"..."


Hiljaisuus.


"Tehän näytätte tulevan hyvin toimeen", Matoron ja Notfunin takaa kuului ivallinen laushadus. Harmikseen Notfun tunnisti äänen. Hän ja Jään Toa kääntyivät äänen suuntaan. Synkkä, tumma hahmo seisoi ohjaushytin katon laella. Hahmon kasvomaskin silmäraon ja pienen sydänkiven punainen hehku valaisi hahmon synkkää haarniskaa.

"Ssinä taass", Notfun huudahti oudolla, sihisevällä äänellä.
"Tunnetteko te", Matoro kysähti piraattikapteenilta.
"Ikävä kyllä. Tuo örvelö jahtasi minua vaivaisen putelin takia, petti lupauksensa tunkien pääni homeiseen perunasäkkiin. Se käyttää itsestään nimitystä Amazua."
"Hyvin epäkohteliasta", Amazua huudahti hytin katolta omahyväisellä, synkällä äänellään. Hän oli selvästi loukkaantunut, "Tämäkö on kiitos aluksesta? Ei ilemisest iriittänyt että pääsi sullottiin parhaaseen mahdolliseen säkkiin joka silloin oli saatavilla. Olisimme myöntäneet sinulle viimeisen toiveenkin."
"RIITTÄÄ JO TUO RÄPLÄYS, ALAS SIELTÄ", Notfun äksyili katolle päin.

Amazua hyppäsi alas katolta. Tuulenvire riitti hänen mustan viittansa liehuttamiseen. Puu kolisi hahmon laskeuduttua puiselle kannelle. Matoro ei nähnyt hahmoa kunnolla tämän kehon piilotellen viitan varjoissa.

"Mitä sinä meistä haluat", Matoro kysyi hieman epävarmasti.
"En itse asiassa mitään", Amazua vastasi. Hän näki Jään Toan hermostuneisuuden. "Sain jo tarvitsemani tiedon. Voisin tehdä teille pahimpani, mutta olen liian mielissäni tästä tehtävänannosta. Poistutteko rauhassa?" Amazua viittoi kannen laitaa päin. Tämä sai sekä Toan että Matoranpiraatin tuohduksiin.
"Älä uhkaile meitä", Matoro huusi uhkaavana, "Meillä on ylivoima!"
"Ihanko tosi", Amazua kysähti ivailevaan sävyynsä.

Matoroa hermostutti tapahtumien uusi käänne. Hän mittaili outoa ”Amazuaa” jaloista kasvoihin. Viitta peitti suurimman osan mustaa hahmoa, mutta selviten erottui Pakarin näköinen kasvomaski punaisella visiirillä. Hahmo vaikutti suurikokoiselta mutta Matoro uskoi päihittävänsä tämän, ja olihan laiva täynnä piraatteja.

Oli kaksi keinoa. Vastustajan voittaminen taisteluitse tai puhuminen.
Silloin Jään Toa kierähti ja huitaisi kovaa miekkansa terällä Amazuaa. Mustanpuhuvan olento sai iskun joka repi hänen viittansa irti, vahingoittamatta panssaria. Iskusarja jatkui Matoron hyppypotkulla ja miekaniskulla niskaan, mutta Ama onnistui tarttumaan Matoroa jalasta ja heitti tämän kovaa kaidetta vasten. Musta hirviö tarttui pihtikädellään Matoroa kurkusta ja nosti tätä.
”Odotin sinulta paljon enemmän. Viimeisiä sanoja” hän sanoi kylmästi.
”On aivan sama mitä sanon, ne eivät jää viimeisekseni”

Amazua irrotti otteensa ja Matoro putosi kohti merta.

”Nyt. Sinä. Luovutat laivan kapteeniuden minulle jotta saat elää, eikö niin” Ama kääntyi matoranin puoleen.
Notfun oli hiljaa. Hän mietti tilannetta.
Amazua vaihtoi painetykkiproteesinsa ja tähtäsi.
Silloin alkoi tapahtua. Paineammus sähähti kovaa taivaalle energia-aallon kaataessa Amazuan kannelle. Ennnekuin hän ehti nousta, mustavalkea hahmo syöksyi mastoon ammutun harppuunan voimalla kohti vihollistaan valkoinen miekka hehkuen. Amazua yritti nousta, mutta Matoro oli nopeampi ja potkaisi vihollisensa paria tynnyriä päin. Amazua nousi ja iski Lävistimellään, Matoro torjui iskun taitavasti. Jään Toa pyörähti ja löi Amazuaa olkapäähän energiaterällä, ja jätti selvästi viillon. Jään Toa iski voitonriemuisasti kohdettaan jalkaan, mutta kaatuessaan Amazua nappasi toisen käden pihdeillään Matoroa kurkusta. Toa yritti pyristellä vastaan mutta sai osuman Amazuan punaisesta kipusäteestä. Matoroa alkoi yhtäkkiä huimata ja hän alkoi tuntea alati voimistuvaa kipua. Sitten musta hahmo nousi ja löi nyrkillään Toaa kasvoihin. Matoro sylkäisi verta ja hoippui taaksepäin, vain saadakseen osuman painetykistä. Hän syöksyi kovaa takaseinän läpi pelastusveneiden luo. Musta olento ei vaivautunut lähtemään perään vaan muutti toisen kätensä kranaatinheittimeksi. Laukaus ja koko takaseinä kaatui pelastuslauttoineen mereen.

Taistelu oli herättänyt suuren osan laivan miehistöstä, myös Äksän. Notfun oli livahtanut alas kannelle käskemään joukkonsa aseisiin. He odottivat muodostelmassa kannella.

Amazua ilmestyi portaita alas. Pistoolit ja kiväärit alkoivat soida.
Seuraavat minuutit olivat piraateille kaaoksenomaisia. Musta olento vaikutti haavoittumattomalta. Se syöksyi kuin musta tornado läpi kannen pyyhkien kaiken tieltään. Ensimmäinen huomattava vahinko aiheutui Äksän ampuessa tykillään Amazuaa kylkeen. Palkkionmetsästäjä kuitenkin selätti kokemattoman Klaanilaisen raivoisalla lähitaisteluhyökkäyksellä ja judoheitolla mereen.

Amazua käännähti pian itsensä kasvotusten mustaa jaloa Hunaa käyttävän piraattimatoranin kanssa. Matoran oli mielissään. Notfun ei turhaan ollut nimittänyt häntä "Nopeimmaksi asemieheksi". Zamorpistooli osoitti Amazuan otsaan. Matoran painoi liipaisinta.

*TZOINK*

Matoran oli hetkessä hämillään. Vastustajan kasvomaski oli täysin kunnossa. Sen sijaan Matoran kuuli kauhukseen taustaltaan kollegansa tuskanhuudot. Hetkellistä useiden desibelien äänivyöryä seurasi äänekäs loiskahdus.

Viidessätoista minuutissa kaikki oli ohi. Notfun, Jardirt, Klaanilaiset ja osa merirosvoista oli heivattu yli laidan irronneen puutavaran joukkoon ja Ama oli ottanut laivan komentoonsa.

"Kohteena Nimdan saari! Missä on perämeihenne", Amazua huudahti.
"Öh, heititte hänet laidan yli", eräs Matoran huomautti varovasti.
"..."
"..."
"Kuitenkin, joku astukoon ruoriin ja ohjatkoon aluksen näihin koordinaatteihin!" Amazua ojensi oheisen paperilapun äsken puhuneelle Matoranille. Hän asetti kätensä selkäänsä, vetäisten pian esiin valtavan, terävän koukun. Hän kohotti käden eteenpäin. "Noniin, kohti NIMDAA!"

...

Hiljaisuus iski. Amazua katseli Matoranjoukkojaan. Ne eivät tehneet mitään. Ne vain seisoivat. Ihan kuin olisivat odottaneet jotain. Mutta mitä? Suora käsky oli annettu, eivätkä Matoranit olleet moksiskaan. Hän karjui juuri käskynsä ilmoille, mitä muuta näiden pipanoiden liikkeellesaantiin tarvittiin? Voisiko olla... Amazuasta se tuntui melko ärsyttävältä, mutta ilmeisesti muuta vaihtoehtoa ei ollut... hän päästi ilmoille kuuluvan karjaisun: "YARRRRRR!!"

Hetkessä aluksen kansi töyttyi suosuonosoituksista ja aplodeista. Hetkessä vene kiisi täyttä vauhtia eteenpäin. Nimdaa kohti...

[spoil]Matoro kirjoitti tästäkin sitten osan.[/spoil]

Tuntematon saari

Zairyh käveli kohti rantaa. Toat ilmeisesti olivat vielä saarella. Mutta Kapuraa he eivät löytäisi mistään. Ja lavastuksesta oli huolehdittu.

Kävellessään Zairyh kävi läpi Toan muistoja. Kun ruumis oli täysin hänen hallussaan, muistojen läpikäyminen oli helppoa. Mutta jokin huolestutti Zairyhiä. Toan muistoja oli käpälöity. Zairyh tunnisti heidän kädenjälkensä.

Ainakin yksi heistä oli siis elossa. Mutta miksi selviytyjä oli käpälöinyt Tulen Toan muistoja? Oli tarkoitus mikä tahansa, se oli epäonnistunut. Ja Toa ei tuntunut tietävän mitään heistä. Mutta kuitenkin Zairyh oli varma heidän osuudestaan asiassa.

Viittaan kietoutunut hahmo Kapuran muistissa. Zairyh oli yrittänyt palauttaa muistin ennalleen, mutta tuloksetta. Mitä jos muistia peukaloinut henkilö oli joku muu kuin yksi heistä? Siinä tapauksessa Zairyhillä oli vihollinen tai ystävä, joka tiesi jotain heistä.

Tieto. Asia, jota ei löytyisi tältä saarelta. Mutta Toan muistin läpikäyminen oli paljastanut yhden mahdollisen paikan tiedon etsimiseen.

Zairyh oli saapunut rantaan. Hän vilkaisi viimeisen kerran kohti saarta, jota vihasi. Kenties se oli joskus ollut kukoistava kaupankäynnin keskus. Mutta se oli ennen heitä. Se, miten he olivat tuhonneet koko saaren ilman surun häivää saadakseen sen omaan käyttöönsä paljasti, miten vaarallinen vihollinen Zairyhillä oli perässään. Tähän mennessä kumpikin osapuoli oli vain hankkinut tietoa toisesta ja hyökännyt lähinnä välikäsien avullam kuten Tulen Toa, jonka muistia he olivat todennäköisesti muutelleet ja jonka kehoa Zairyh nyt käyttäisi.

Mutta kohtaamisen aika tulisi vielä. Zairyh tiesi sen. Ja he tiesivät sen. Siis jos heitä oli useampia elossa.

Zairyh havahtui ajatuksistaan. Toa-kehon jalanpohjan panssarointi halkesi paksun juuren työntyessä ulos. Samoin kävi toiselle jalanpohjalle. Juuret puristivat muutaman ympärillä kasvavan puun irti jättäen jälkeensä vain kannon. Hetken kuluttua Zairyhin vieressä makasi yhdeksän puunrunkoa siistissä rivissä. Zairyhin lonkeromaiset juuret kiertyivät puiden ympärille kuin narut. Hetken kuluttua lautan tapainen kulkuneuvo oli valmis.

Zairyh astui lautan päälle ja työnsi sen veteen juuriensa kanssa. Kapuran matkakumppanit etsivät ilmeisesti Kapuraa. Mutta kuinka kauan?

Zairyh työnsi lisää juuria Toan jalkapohjien läpi kauhomaan vauhtia kiitollisena siitä, että ne eivät väsyneet kunhan ravintoa riitti. Juurten liikkuessa refleksinomaisesti Zairyh keskittyi määränpäähänsä.

Bio-Klaanin arkisto

ZMA



Käytävillä kaikui musiikki. Pianon kumea ääni täytti punahehkuisen tukikohtarakennelman.
Sinistä pakaria kantava punainen matoran käveli kohti teräksistä ovea. Se oli poikkeuksellisesti auki. Matoranin perässä kuului hiljaisia askelia, jotka kuuluivat isommalle hahmolle. Hahmo ei kuulostanut hengittävän.
Pian kaksikko astui suureen huoneeseen. Huoneen katonrajassa oli joukko suuria lamppuja, jotka sinihehkuisella kajastuksellaan valaisivat kaiken. Voimakkainta valaistus oli huoneen keskipisteessä, jossa oli suuri piano. Tummaa takkia olkapäillään kantava skakdi seisoi pianon edessä ja iski pitkät sormensa sen näppäimiin uudelleen ja uudelleen. Skakdi näytti eläytyvän tekemäänsä täysin. Se avasi terävähampaisen suunsa ja karjahti.
"Agitato!"

Huoneen seinänrajoilla oli pöytiä ja lipastoja. Seinillä roikkui monenlaisia soittimia. Osa niistä oli merkitty kolmikirjaimisella ZMA-tunnuksella. Muusta tukikohdasta poiketen tila muistutti suuresti jonkinlaista taidehuonetta.
Musiikki räjähti liekehtivään, mutta harmoniseen raivoon. Zorak hymyili leveästi.
"Con fuoco", hän sanoi kuin kuiskaten, mutta erittäin kovaäänisesti. Samalla hänen silmänsä kävi huoneen oviaukon luona. "Tervehdys, Avde."

Sinipunainen matoran hymyili viekkaasti. "Arstein. Soittelemassa tällaisella hetkellä?"

Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen takin helmat liehuivat musiikin tahtiin. Hän vetäisi yhden merkillisiä nuotteja täynnä olevan sivun pois pianonsa telineeltä oikealla kädellään ja siirsi katseensa uuteen sivuun. Hän teki tämän pelkästään tottumuksesta, sillä musiikin hän muisti ulkoa.
"Kunpa vain ymmärtäisit tämän arvon, rakas Avde", Arstein naurahti. "Havaitsen, että toit käsinukkesikin."

Marionetti seisoi liikkumattomana mestarinsa takana. Se olisi tuijottanut Arsteinia, jos olisi omistanut silmät. Nukke ei edes sätkinyt holtittomasti, vaan seisoi paikallaan kuin patsas.
"Hän seuraa aina narujaan", Avde sanoi. "Hän löytää aina kaikki. Minutkin."

"Lievästi karmiva design, saanen sanoa", Zorak sanoi värähtäen hienovaraisesti. "Allegro. Jos antaisit minun katsoa hänen sisälleen..."
Avde hymähti. "Hän ei ole yksi koneistasi", hän sanoi. "Hän osaa jotain, mihin yksikään kone ei koskaan pystyisi."

"Ahahah. Mitä siis, ystäväiseni?"

Avde katsoi Marionettia hetken. Hän ei sanonut tälle mitään, mutta laiha valkoinen hahmo näytti silti ymmärtävän jotain. Se kääntyi vähitellen ympäri ja käveli huoneen ovea kohti laihojen jalkojensa kantamana. Ei kestänyt edes kymmentä sekuntia ennen kuin aavemainen nukke oli kadonnut täysin näkyvistä. Pian se arvatenkin taas astelisi aaltoja pitkin läpi hyytävän kylmän merituulen. Sillä oli tehtävää. Tehtävää löytyi aina.
"Uskollisuus", Avde sanoi vienosti."Osaatko ohjelmoida uskollisuutta?"
ZMA naurahti pitäen kätensä kuitenkin tiiviisti pianon koskettimilla. "En tiedä. Mistä tiedät sen olevan mahdotonta?"

Punainen Mies tuntui ikään kuin sivuuttavan tämän kysymyksen. "Olet taitava koneiden kanssa, Arstein. Mutta koneet ovat vain koneita."
"Ne eivät ole koneita", Arstein sanoi enemmänkin itselleen kuin Avdelle. "Ne ovat kaunokaisiani."

Avde käveleskeli huoneen seinämiä pitkin. Hän tutki monenlaisia nuottinippuja ja soittimia, joita Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:n allekirjoitus koristi. Zorak paineli koskettimia nyt hieman rauhallisemmin.
"Adagietto. Minun täytynee kiittää sinua, ystäväiseni."
"Mistä niin, Arstein?" Avde sanoi hymyillen. Hänen kädessään oli kaikella todennäköisyydellä Zorakin suunnittelema puhallinsoitin.
"Resurssit. Autoit minua pääsemään niihin käsiksi."
"Ah, mukavaa", Avde sanoi. "Toivottavasti saat armeijasi kokoa kasvatettua."

"Armeijan, Avde hyvä?" Zorak sanoi kysyvästi. Hän keskittyi jälleen hetkeksi pelkästään soittamiseen. "Sotiminen on barbaarimaista. Tiedät hyvin, että en ole sotilaskomentaja. Minä olen...taiteilija."

Avde käveli lähelle Zorakia ja katsoi tätä silmiin. "Kyllä, ymmärrettävää", hän sanoi. "Sisällissota ei tainnut kohdella sinua hyvin, ystävä?"
Zorak ei vastannut hetkeen mitään.
"Avde hyvä", hän sanoi tunteettomasti katsomatta yhteistyökumppaniinsa. "Ihailen kyllä historian ja psykologian tuntemustasi."
"Voi, kiitos", Avde sanoi hymyillen leveämmin. Hän lähti kävelemään pois huoneesta sanomatta sanaakaan. Ennen ovesta astumista matorania muistuttava hahmo kuitenkin avasi vielä suunsa hetkellisesti.

"Huominen on suuri päiväsi, Zorak", Avde sanoi ystävällisesti. "Toivotan onnea."
"Kuten myös, Avde. Kuten myös. Crescendo."


* * *

Nynrah
Paja

Oli keskiyö. Tummansininen, vaaleansinistä Calixia kantava matoran-nainen makasi pöydän alla. Hän yritti olla hengittämättä.
Huoneen ovi aukeni hitaasti. Pöydän alla oleva matoran käänsi katsettaan hitaasti ovea kohti. Joku tuli oviaukosta sisään, mutta yksikään jalka ei astellut puisella lattialla. Suuri hahmo liikehti pajassa miltei äänettömästi.
Matoran ei uskaltanut edes räpsäyttää silmiään. Sen hengityskin oli salpautunut. Matoranin ainoa toivo oli, että hätäviesti olisi mennyt perille.

Ensimmäistä kertaa vuosiin matoran sulki silmänsä ja rukoili.

* * *

[spoiler=. . .]Kiitos avusta, Domek[/spoiler]

Kirikori II, Xian pohjoispuoli

Höyrytoiminen ilma-alus lensi rauhallisesti Hopeisen meren yössä. Maata ei ollut juuri näkyvissä. Guardian ja Keetongu olivat päättäneet kiertää Xian pohjoiskautta, sillä kumpikaan ei halunnut altistaa operaatota Xialaisten arvaamattomalle tykkitulelle. Keetongu napsutteli kojelaudan koordinaattilaskinta.

"Laskelmieni mukaan pääsemme saavutamme Maailman Itämuurin ylihuomen aamulla", Keetongu sanoi katsoen koelautaa, "Hyvällä tuurilla ja selkeällä säällä löydämme Koilisväylän saman päivän iltapäivällä. Meri Xian ja Odinan välissä ei ole kaikista rauhallisinta aluetta, joten olisi enemmän kuin hyvä päästä Hopeisen Meren kapeimmasta kohdasta nopeasti."

"Entä muonavarat? Et varmaankaan varannut ruokaa parille lisämatkustajalle?" Guartsu kysyi ja nousi katsomaan koordinaattorilaskimen näyttöä.

Onko sinulla nälkä? Et vain haluaisi tappaa jotakuta?

"Me emme tapa ketään", Guartsu sanoi Manulle. "Ja sinä olet kaasua. Et sinä tarvitse ruokaa."

En tarkoittanutkaan ruokaa, Guartsu hyvä.

"Meidän on tosiaan pienennettävä päiväannoksia", Keetongu vastasi välittämättä Manfredin telepaattisesta viestinnästä, "Emmekä saa lisää ruokaa ennen kun pääsimme läpi Koilisväylästä. Nämä Xian lähisaaret ovat kuulemani mukaan aika pitkälti miinoitettuja. Guartsulla lienee sodanaikaista kokemusta Xialaisten miinoista?"

"Joo, onhan minulla", Guartsu vastasi ja virnisti purkille.

"Karttojen mukaan väylän takana on muutama rauhallisempi saari. Siellä meidän pitää hankkia lisää muonavaroja ja varmaankin tappaa jotain, ellemme halua selvitä kasviravinnolla. Jos Nynrahin tilanne on pahempi, meidän on parasta olla paremmissa ruumiin voimissa. Milloin söitte viimeksi?"

"Muistan juoneeni teetä. Muuten, taisit mainita viestintälaitteistosta. Onko mahdollista viestittää Klaaniin tilanteestamme?"

"Jep, minulla on suora yhteys Laivaston tukikohtaan, ja se on toiminut hyvin ainakin tänne asti", Keetongu vastasi ja otti luurin kojelaudan lokerosta suuren luurin. Hän paineli laivaston koodin lähettimeen ja nosti luurin korvalleen.

"Terve, Tehmut. Joo, ihan hyvin on sujunut. Tuota, joo, soitin, koska tarvitsisin palveluksen. Lähetä joku pojista viemään viesti Tawalle. Kyllä, suoraan Tawalle. Ei hän teitä syö. Nappasimme Guardianin ja Manun Zakazilta. Jep, Admin-Guardianin juuri. He ovat kunnossa. Ai niin. Yritä hankkia jostain lisää Cordak-panoksia. Niitä kuluu paljon."

Xiantoksen koti

Kongu huomasi, että Xiantoksen pöydällä oli viesti:

Xiantoksen nimellä viitataan Xia-saareen, ja hän asui siellä. Hänestä tuli myöhemmin palkkionmetsästäjä ja Pimeyden metsästäjä, josta ei tiedetä paljoa mitään miten hänestä tuli sellainen.

Xiantos asui myös vähän aikaa Mata Nuilla, jossa hän ärsytti Kongua tappamalla hänen ystäviä. Myöhemmin hän ilmestyi ärsyttämään taas Kongua Bio-Klaanin saarelle. Ehkä hänelle maksettiin taas.

Kun Xiantos onnistui tappamaan joitakin, hän otti heiltä aina esineen. Eräs makuta myös maksoi hänelle tapoista isoja summia. Hänellä alkoi ilmetä ihmeellisiä oireita tapoista. Ne eivät kuitenkaan ollut kaikkiaikaisia, vaan katosivat välillä.

Xiantos sai samalta makuutalta lierihaatun, ja joltakin tyypiltä pitkälahkeisen trenssin. Joltakin hän otti konepistoolin ja joltakin katanan sekä kynnet. Ketkään muut kuin murhatut ovat nähneet Xiantoksen naaman tai muilla vaatteilla kuin nykyisillä. Ainoat tuntomerkit ovat Xiantoksesta ryöstetyt tavarat ja punaiset silmät.

Xiantos on rakentanut Mt. Ämkoon juurelle mökin, ja siihen liittyvän tunnelin. Hän tuli "tohtorin" kanssa saarelle suunnilleen kaksi vuotta sitten. Tohtori oli tukihenkilö, joka kertoi Xiantokselle hänen oireistaan mitä hänellä oli ja antoi lääkkeitä. Nykyään tohtori on kuollut, eikä palkkionmetsästäjän uusista oireista tiedetä

"Hän luultavasti näkee hallusinaatioita", Kongu mietiskeli.
"Eh", Peelo sanoi jännästi, "Se on aika selvää."
"MINUN VATSAAN ISKETTIIN HAKULLA!" Xiantos alkoi taas huutamaan.
"Jätetään se tänne", Peelo halusi, että niin tehdään.
"Minulle on ihan sama", Kongu mielisteli, "Olen vain huolissani hänestä."
"Miten sinä voit olla huolissasi henkilöstä, joka yritti murhata ystäväsi?" Peelo toisti kysymyksensä.
"Oikeastaan", Kongu mutisi, "Muutama ystäväni tapettiin."
"Sinä olet oudompi kuin Xiantos", Peelo väitti, "Erittäin naiivia."

Kongu hiljeni taas.

[spoiler=Paha juttu]Tiedän. Ei niin tarinallista.[/spoiler]

Xiantoksen Koti

Peelo ihmetteli Kongun positiivista asennetta Xiantokseen. Melkeinpä halveksui. Ennen kuin Kongu ehti aukaista suutaan, Peelo jatkoi:

"Lähden nyt Klaaniin, jos haluat apuani näissä ihmejutuissasi, tai muuten vaan kaipaat minua, tule ihmeessä Kahvioon", Peelo myhäili omahyväisesti, ja käveli ovesta ulos, potkaisten sen keveästi kiinni.

Metsää pitkin kävellessään Peelo katseli ympärilleen. Hartaasti. Jokin oli vialla. Nimittäin pari askelta häntä edessäpäin oli ansakuoppa, jonka pohjalla oli isoja rautapiikkejä. Peelo ei sinne kuitenkaan pudonnut, sillä ennen kuin hän ehti osua piikkeihin, hän levitti kätensä ja jalkansa ja painoi ne tiukasti kuopan reunoille jottei putoaisi.

Pian ylhtäältä kuului vaimeaa puhetta, ja askelia. Ne lähestyivät, ja kuopan yläpäähän ilmestyi kolme pettyneen näköistä Nazorakia. Yksi niistä yritti pökätä Peelon keihäällään alas kuopan pohjalle, mutta Peelo otti keihäästä kädellään kiinni, ja heilautti itsensä sen avulla ylös potkaisten Nazorakia sen kasvoille.

Pian Kongu ilmaantuikin paikalle ja näki kolme hakattua Nazorakia maassa.

"Tulithan sinäkin", peelo huikkasi alas puun oksalta, säikäyttäen Kongun.

Peelo hyppäsi oksalta alas, ja kysyi heti: "Raahasit tuon Xiantoksen sekopäänkin mukana. No, ehkä kahvi selventää hänen päätään", Peelo sanoi, osoitti Kongulle ja Xiantokselle tietä, ja seurasi perästä.

Hopeinen meri

Ilma-alus laskeutui pienelle saarelle. Saari oli niin pieni, että puolet siitä jäi aluksen leveyden alle. Siinä olisi vain pieni kiitorata seuraavalle päivälle. Saari oli trooppinen; palmut varjostivat pieniä patsaita, joita makasi ympäriinsä pikkuisella maanläntillä. Keetongu hyppäsi ulos aluksen ovesta ja katseli ympärilleen.
”Tänne jäämme yöksi”, hän julisti. ”Olipa onni, että löysimme tämän. Tämä on niin pieni, ettei täällä varmasti ole miinoja. Ei tosin ruokaakaan...” Guartsu tuli myös ulos kantaen Manun purkkia.
”Okei”, Skakdi sanoi. ”Milloin on lähtö?”
”Aamulla.”
”Niin, tietysti, mutta…”
”Niin?”
”Kellonaika?”
”En tiedä. Sitten kun herään.”
”Aha.”
Guartsu laski Manun maahan ja istahti itsekin hiekkaiselle rannalle.
”Tyypillinen hiekkasaari, jossa kasvaa vain kookospalmuja…” hän mutisi.
Voithan sinä syödä kookospähkinöitä, jos haluat.
”Tosiaan”, Guartsu vastasi Manun ajatukseen. Sitten hän huusi Tongulle: ”Hei, otetaan mukaan muutama kookospähkinä. Niistä saa sentään jonkin verran ravintoa.”

Tongu ja Matoranit hankkivat parikymmentä pähkinää alas palmuista. Hetken kuluttua, kun he olivat päättäneet työnsä Guartsun istuskellessa hiekalla, Tongu sanoi:
”Taidan mennä sisälle nukkumaan. Muistakaa tekin mennä ajoissa, ettei aamulla väsytä liikaa.”
”…” Guartsu vastasi.
Gurvana ei pidä siitä, että joku muu kuin Tawa käskee häntä kuin pikkulasta, Manu sanoi.
”Purkki on hiljaa”, Guardian murahti.



Tähdet alkoivat näkyä pilvien takaa. Guartsu makasi selällään katsoen niiden kimallusta.
Tähdet, Makuta Nuin ääni kuiskasi Guardianin päässä. Niin kauniita.
Guardian käänsi katseensa kohti Manun lasipurkkia. Vihreä nestekaasu pyöri purkissa hitaasti.
Koko elämämme ajan meitä Makutoja ovat kiinnostaneet maailmankaikkeus ja sen synty.
Pilviä ei enää näkynyt juuri ollenkaan.
Tämän maailmankaikkeuden salat… elämän tarkoitus… kaikki, Makuta jatkoi. Mikä olisikaan sen mielenkiintoisempaa, kuin saada selville, mihin tämä kaikki pyrkii. Eikö olisi mahtavaa, jos pystyisi tietämään kaiken? Kuka tahansa Makuta antaisi siitä vaikka oikean kätensä… ja kasvattaisi sen jälkeen uuden. He eivät todella ymmärrä, mikä merkitys tällä kaikella on.
Makuta oli hetken hiljaa. Guardian käänsi katseensa takaisin tähtiin.

Jos minä johtaisin Makutain vejeskuntaa, olisimme valinneet aivan toisenlaisen suunnan. Tutkimustyöhön panostettaisiin enemmän. Me selvittäisimme tämän maailman salaisuudet sen sijaan, että vainoaisimme Universumin kansaa kateuden sokaisemina.
Kauniit, sokaisevat tähdet.
Voi, me emme tiedä yhtikäs mitään. Me loimme vain itse sellaista tietoa, mitä tarvitsimme. Ja ”Suuri Henkemme” loi meille tietoa. Mutta minä en usko. En usko enää mihinkään. En ainakaan, ennen kuin löydän tarkoituksen. Abzumo oli toinen mielenkiintoinen persoona. Mutta hänen tiedonjanonsa ei ollut todellista. Hän haluaa vain hallita ja tuhota.
Guartsulle tuli sellainen tunne, että Manu olisi huokaissut, jos olisi voinut.
Millainen maailma voisikaan olla, jos tuhoa ja hävitystä ei olisi. Jos minä en olisi tehnyt menneisyyteni virheitä, olisiko Klaanissa nyt rauha?
”Zyglakit…” Guartsu mutisi.
Eivät pystyisi yksin juuri mihinkään. Nazorakeja on hyvin monta.
”Kuinka monta?”
Epäilen, että useampi tuhat. Guardian hätkähti.
”Se on paljon.”
Valitettavasti. Jokainen tekee virheitä. Mutta mitä vaikutusvaltaisempi ja viisaampi henkilö on, sitä pahemmat seuraukset virheillä on. Tämän olen oppinut.
Guardian nyökäytti päätään hiekassa.
”Minullakin on siitä hieman kokemusta”, hän sanoi hiljaa.
Me olemme sokeita protodiitteja maan tomun seassa, Manu kuiskasi. Kenelläkään meistä ei ole todellista voimaa. Millä hetkellä tahansa meidänkin päällemme voisi pudota taivaalta suuri kivinen kappale, joka murskaisi koko tämän pienen saaren. Toisaalta aivan yhtä todennäköistä olisi, että Nazorakien asevarasto räjähtäisi ja koko heidän tukikohtansa palaisi maan tasalle. Tai, Manu naurahti, ehkä he eivät pääsisi pinnalle, vaikka kuinka palaisivat. Jos minä päättäisin, he palaisivat ikuisesti jossakin hyvin ikävässä paikassa.
”Hmm…” Guardian hymisi katsellen yhä tähtiä. Ne eivät juuri liikkuneet. Vain yksi tähdenlento pyyhälsi hänen näkökenttänsä ohi. Guardianin kasvoille nousi hymy.
”Mikä on elämän tarkoitus?”
Manu oli hetken hiljaa.
Odottamaton kysymys. Minä olen etsinyt vastausta siihen koko ikäni. Ehkäpä on niin, että jokainen määrää itse oman tarkoituksensa. Tai sitten sen päättää kohtalo. Niin tai näin, meidän ei ole järkevää ajatella, ettei meillä olisi vapaata tahtoa. Jos jokin on määrännyt ennalta kaiken tapahtuvan ja tiedämme sen, elämästä menee maku, eikö totta. Mikäli asia näin on, en halua tietää elämän tarkoitusta.
Guardian sulki silmänsä. Manun purkista huokui kyynisyyden tunnetta hänen viestittäessään:
Eikö olisi oikein sopivaa, jos me olisimme vain työläisiä, jotka pitävät elossa jotakin siivoojarobottia? Kuin soluja. Olisimme osa isompaa tarkoitusta – joka olisi siivota planeetta. Ja ehkäpä koota palapelejä…
”Mistä saat päähäsi noita sekopäisiä ideoita?”
En ole varma. Ehkä ne tulevat alitajunnasta.
”Olet oikeastaan melko mielenkiintoinen tyyppi, jos näin voidaan sanoa.”
Otan tuon kohteliaisuutena.
”Ota.”

Sitten Guardian nousi, poimi Manun hiekasta ja käveli sisään ilma-alukseen rauhallisin mielin. Tähdet jatkoivat kimalteluaan kirkkaalla taivaalla muutaman ohuen pilvenhattaran välillä leijaillessa niiden edestä. Palmut huojuivat hienoisen tuulen vaikutuksesta. Tuntui, kuin koko maailmankaikkeus olisi saanut hetken hengähtää.

Arkistot ja Klaanin saari muinaisina aikoina



Kepe kahlasi läpi korkean kirjapinon. Verstas mainittiin vain harvoissa teksteissä ja niissäkin tuolla nimellä. Ne oli siis kirjoitettu vasta hänen tulonsa jälkeen. Niistä ei ollut apua.

Narskahteleva ääni säesti kaapuun verhoutuneen hahmon askeleita, kun tämä kulki kohti kylää anovan, mutta samalla luottavaisen näköinen matoran perässään halki lumisen rannikon ja metsän.

Hän ja Snowie eivät voineet rynnätä suoraan Verstaan syövereihin Nimdaa etsimään. Se olisi liian vaarallista. Täytyi olla jonkinlainen suojakeino. Aika kävi kuitenkin vähiin, jos Allianssi oli jo päässyt sisään. Mutta miten? Doxin avullako? Allianssi ei heti voisi mitenkään päästä Nimdan luokse, missä se olikaan, mutta se saattaisi saada merkittävän etumatkan.

Miten teen sen? hahmo kysyi mielessään. Kuinka minä voin auttaa tätä kansaa? Ja miksi minä sen edes tekisin?
Hänen mieleensä kaivertui kuva, joka syöksi hänen tietoisuuteensa ohjeita ja tietoja, joita harva kuolevainen koskaan sai nähdä.

Lisäksi videonauha oli tuonut heidän tietoonsa vielä yhden sirun. Tawa kuitenkin otti asian hoitaakseen; Kepe ja Snowie voisivat keskittyä Verstaaseen.

Matoran ja hahmo saapuivat lumen peittämään koroon. Kymmenien mökkien katot olivat sortuneet lumen painosta. Ruokavarastot olivat tuulen armoilla ja umpijäässä. Sekä karjarahit että matoranit hytisivät jäätävässä kylmyydessä.
"Auta, oi herra", yksi kyläläisistä sopersi polvilleen vajoten.

Viimein hän löysi etsimänsä. Muuannen tutkija oli tehnyt tutkimusta Klaanin saaren matoranyhteisöjen historiasta. Tawan tuloa edeltäneellä ajalla saaren matoranheimot olivat olleet hyvin primitiivisiä... Kunnes yhdessä pisteessä aikajanalla heidän kehitystasonsa oli kohonnut spontaanisti.

Mitä toverini ajattelevat tästä? Hyväksyvätkö he sen, että käytän haltuuni uskotun artifaktin voimaa tarkoituksiin, joihin he eivät sitä tuhlaisi? Mutta eikö ole oikein, että nämä luonnon armoilla olevat parat saavat joskus apua ja oikeutta?

Miten teen sen?

Ja tämä tapahtui jo kauan ennen kuin Tawa saapui. Ajalla, jolloin saarella ei tiedetty kenenkään käyneen.

Hänen mieleensä poltettiin yhä terävämpi kuva. Se teki miltei kipeää.
Hän kohotti kätensä ja kanavoi elementaalienergiansa sen kautta. Jumalaisilla voimilla kyllästetty siru oli yhä hänen nyrkissään. Hän käyttäisi uusia kykyjään vain hieman, riittävästi parantamaan kylän oloja vähäksi aikaa.

Kepe ja Snowie tulisivat selvittämään tämän. Mikä oli vaikuttanut sivilisaation kehitykseen näin äkkinäisesti? Se voisi myös tuoda selityksen Verstaalle. Viimeinkin he saisivat selville sen alkuperän.

Kun hän avasi silmänsä, hän tajusi epäonnistuneensa.

Kylää ei enää ollut.

GK:n huone

Toa istui tuolissaan katsoen näkymää, joka tuli hänen ikkunastaan.

"Meri".

Hän nousi ja hetkeksi seisomaan ja mietti, sitten hän avasi oven ja kulki jälleen klaanin käytävillä hermostuneen näköisenä, aivan kuin hän olisi kiertänyt ympyrää. Hän käveli vastaan tulijoiden ohi kuin he olisivat pelkkää ilmaa, klaanilaiset huomasivat toan radikaalisti muuttuneen persoonan.

"Jonkun ylemmän tahon pitäisi jututtaa häntä, hän on kuin myrskyn merkki", eräs matoran sanoi toiselle heidän kiiruhtaessaan toan ohi.

"Vielä... ei ole aika...", Gekko sanoi hiljaa, mutta se tuli niin selvästi, että se olisi saattanut olla silkkaa huutoa.

Meri, kelluva lankku, ei, se ei ole laivan nimi. Tämä on kirjaimellista.

Notfun, Matoro, Äksä ja Jardirt istuivat lankulla. Notfun oli erittäin närkästynyt, eikä ollut puhunut kolmeen tuntiin.

"Hei, kyllä me sen saamme takaisin, lupaan, ettet joudu nimetä taas uutta Yön Timoa", Matoro yritti lohduttaa. Vastausta ei kuulunut.

Viidenkymmenen minuutin päästä Notfun kuitenkin avasi suunsa.

"Kuulkaa. Siitä asti, kunb liityin teidän klaanihippien kerhoon, aivan vain henkilöllisyyteni salatakseni, olen ollut jatkuvissa ongelmissa. Ensinnäkin, kaapuhemmo on puristanut minusta puolikuoliaan neljä kertaa. Toiseksi, olen menettänyt kaksi laivaa, ja minä olen joutunut käyttämään kaksi pelastusmanaattia, uhraamaan niille suurimman osan miehistöstäni, JA kultamaskinikin jäi tuonne laivalle, ja olen ilman maskia. Olen kalju. Kertokaa rehellisesti, onko hyvä miel-", Notfunin puhe keskeytyi kun eräs laiva tuli heidän viereensä ja heitti köyden.

"Kyllä, minulla on nyt hyvä mieli", Matoro vastasi hymyillen.

Notfun mutisi jotain hipeistä, kehyksistä ja manaateista kiivetessään köyttä pitkin. Kun hän oli ylhäällä, hän näki laivan omistajan, ja hyppäsi takaisin mereen. Matoro, Äksä, Jardirt ja laivan kapteeni katsoivat laidan yli sinne, mihin Notfun oli hypännyt.

"Mitäs tuo nyt oli?", Äksä kysyi.

"Notfun omaa aika värikkään menneisyyden, tiesitkö. Hän on suututtanut miljardeja henkilöitä, jättänyt miljardeja naismatoraneja kuin knallit kalliolle, ja pummannut miljardien arvosta rahaa, ja jättänyt maksamatta. Outo seikka on se, että kaiken tuon jälkeen hän on merirosvona ryöstänyt vain kuusi laivaa", Jardirt kertoi.

Seurasi syvä hiljaisuus.

"No minä menen hakemaan sen, kun ei vielä ole pintaan noussut", Matoro ilmoitti, ja hyppäsi laidan yli. Kohta hän palasi Notfunin kanssa.

Kun piraatti aukaisi silmänsä, ja näki laivan omistajan, hän hyppäsi taas yli laidan.

"Sanoin jo. Värikäs menneisyys. Kuusi laivaa.", Jardirt sanoi.

Kelluva Lankku(se on laivan nimi), meri

Se paatti oli paljon pienempi kuin Yön Timo II. Se vaikutti enemmänkin jokilaivalta, joka oli eksynyt suureen maailmaan. Miehistöä oli kymmenisen henkeä mutta kapteeni ei kertonut millä asioilla liikkuu.

Kapteeni Notfun istuskeli heille osoitetun hytin pöydän ääressä. Pieni öljylamppu paloi, vaikka oikeasti ikkunasta tuleva päivänvalo teki sen tarpeettomaksi.

Ovi avautui ja kirkas valo tuli sisään. Matoron tummansävyinen hahmo käveli hyttiin Notfunin kanssa.
"Hei, sanoit tunteneesi sen... kaapuhemmon?" Matoro aloitti.
"Joo", Fun vastasi.
"Mitä tiedät siitä tyypistä?"
"Noh. Pirun tehokas. Halusi minuslta yhden Makuta-Viruksen. Paljon käsiä. Joku kipusäde. Ja niin joo, hengaili Gaggulabion laivalla. Ilmeisesti kätyri"
Kohta "Gaggulabio" iski Matoroon kuin miekka. Oliko se vanha kääkkä heidän perässään? Sitten hän tajusi muistiinpanot Timossa.
Jos kaaputyyppi on Labion alainen, Labio tietää Nimdan sijainnin.
"Meille voi tulla kiire", Matoro totesi. "Jos Gaggulabio liittyy tähän juttuun, tapaamme saarella vähintäänkin parikymmentä skakdia"
Skakdeista Matorolle tuli heti mieleen Metorakk. Kun hän oli voittanut Mettyn Xialla, koko skakdista ei oltu kuultu mitään.
"Pääsin siltä korkilta pakoon sen laivaltakin", Notfun aloitti. "En näe suurta uhkaa"
"Fun, se upotti laivasi", Jardirt huomautti väliin.
"Ai niin. KOSTETAAN!" Fun vaahtosi, ilmeisesti tarviten rommia.

Nazorak-pesät, Gaggulabion kasarmit

"Sain laivan kaapattua. Tiedot Nimdan sijainnista selvillä. Olen matkalla kohti saarta. Tarvitsetteko koordinaatit?", Amazuan ääni kuului hieman säristen kaiuttimesta jossa oli Nazorakien logo.
"Kerro koordinaatit. Lähetän jokusen miehistäni jos tulee ongelmia", Skakdi sanoi kuamrtuen mikin ääreen.
Amazua luetteli sarjan numeroita ja kysyi lupaa lopettaa.
"Ei, yksi asia vielä. Mitä teit Blacksnow'lle?" Labio kysyi. Hänen äänestään heijastui viha kohdan "Blacksnow" -kohdalla.
"Heitin mereen Notfunin ja parin muun kanssa. Tuskin selvisivät"

Gaggulabio kaatui tuolillaan. Hän nousi nopeasti ja alkoi karjua mikrofoniin.
"EI MATOROA SELLAISELLA VOITETA! SE PIRULAINEN SELVIÄÄ, SE SELVIÄÄ VAIKKA HEITTÄISIN SEN TULIVUOREEN! JOS SAAT SEN KÄSIISI, TAPAT SEN! YMMÄRRÄTKÖ!"
Toisessa päässä oli hiljaista.
"Kyllä, ymmärrän", Amazua vastasi ja ajatteli palkkiorahoja.

Gaggulabio poimi paksun sikarinsa pöydältä ja sytytti sen taas. Hän veti siitä pitkän henkäyksen ja istahti erilaisten harvinaisten rahien nahoista tehtyyn työtuoliin.
Hän oli tajunnut jossain vaiheessa alkaneensa tupakoida enemmän mitä enemmän joutuu odottelemaan. Jatkuva odottelu Torakoiden tyyliin kävi Skakdien hermoille. Onneksi Klaanin saarella oli pikkukyliä ryöstettäväksi.

Rlolzedt käveli sisään koputtamatta. Omahyväinen, suurikokoinen metalliskakdi istahti toiseen tuoleista ja odotti hetken.

"Edistymme sen viruksesi kanssa. Yksi skakdi sai sillä juuri jotain hämäriä voimia. Suljimme sen selliin kun riehui. Ampui plasmaa ja salamoita ympäriinsä", skakdien komentaja selitti. "Se siis sekosi ylimääräisistä voimista. Pitäisikö meidän pyytää torakoiden tai Ab-"
"Ei. Me hoidamme tämän itse", Gaggulabio keskeytti alaisensa.
"Mutta nyt on tärkeämpää. Saimme Nimda-saaren koordinaatit", hän jatkoi. "Pistä erikoisjoukot laivaan"
Rlolzedt oli hetken hiljaa ja lähti sitten.

Kelluva Lankku, meri

"Gaggulabio on todennäköisesti matkalla Nimdan luo", Matoro aloitti. Äks nojasi laivan takaosan kaiteeseen ja katseli mereen. Punahopea haarniska kiilteli aamuauringossa erikoisesti.
"Gaggulabio?" Äks kohotti katseensa.
"Torakoiden liittolainen. Salakuljettaa, tappaa, valtaa, ryöstää. Komentaa saaremme Skakdeja", Matoro luetteli.
"Ah. Mukava heppu, oletan", Äks sanoi ironisesti.
"Olen ollut hänen tappolistallaan ties kuinka monta vuotta. Joko hänen kätyrinsä ovat tunareita tai minä olen liian hyvä"
"Tai sinulla on hyvä tuuri", Äks lisäsi.
"... niin", Matoro vastasi.

Oli hetken hiljaista.

"Miten pääsit tai jouduit tyypin tappolistalle?" Äks kysyi.
"Noh. Pitkä juttu. Kerron tiivistetyn version", Matoro aloitti.
"Labio taisteli Nektannin liittolaisena Zakazin sisällissodassa. Hän nousi sodan jälkeen yhdeksi pohjoisen maailman rikkaimmista rikollispomoista. Hänen skakdinsa valloittivat ja tuhosivat sen saaren, jossa minä ja tiimini asuimme joskus. Tappoivat matoranit. Me Toat olimme silloin Toat-Pimeyden Metsästäjät sodassa Metru Nuilla puolustamassa 'oikeutta ja kunniaa'"

Matoron muistin aukko tuli vastaan. Hän ei kertakaikkiaan pystynyt muistamaan mitä tapahtui vuosina Sodan jälkeen.

Sama laiva, eri paikka

Notfun oli onnistunut löytämään ruumasta pullollisen rommia. Hän käveli iloisesti kohti hyttiään ja iski pullon pöytään.
Fun putosi tuoliltaan kun luki etiketin.

Siinä luki:
"Kulttia ei petetä, Notfun"

Kelluva lankku, laiva siis. Nyt ei ole kirjaimellista, kuten viimeksi.

Notfun makasi maassa rommipullo kädessään. Sitten hän nousi, joi rommipullon tyhjäksi, ja heitti sen ikkunasta mereen. Kun piraatti avasi ovea, siihen oli liimattu kirje. Notfun avasi sen.

Kuten jo huomasit, kulttia ei petetä.


Notfun tippui taas tuoliltaan. Tämä on varsin mielenkiintoinen seikka, kun otetaan huomioon, että hänellä ei juuri nyt ollut tuolia allaan. Tapahtuman syytä on yritetty selvittää jälkeenpäin, ja syyksi on todettu "värikäs menneisyys". Ottakaa huomioon myös, että Matoro oli huoneessa, ja melkein tuli hulluksi nähdessään tämän.


Notfun nousi maasta jälleen. Sitten hän imi kirjeestä musteet, ja heitti sen ikkunasta mereen. Tällä kertaa hän onnistui oven avauksessa, ja turhia tuolilta tippumisia ei tarvittu. Notfun käveli ulos ovesta Matoro perässään.

"Arrr, ihana päivä purjehtia, etsiä aarteita, ja etsiä aarteita purjeestani", Notfun huokaisi.

Piraatti käveli mastoa kohti, ja kiipesi purjeeseen. Kuten oli odotettu, Notfun löysi suuren aarrearkun purjeesta. Hän avasi sen tyytyväisenä, mutta siellä oli vain lappu.

Ymmärsitkö jo pointtini, kulttia ei petetä, tule hyttiini.

Notfun mätkähti alas, ja purjeen uumenista tuoli tippui hänen päällensä. Ottakaa huomioon, että tällä kertaa hän ei tippunut tuolilta, vaan tuoli tippui häneen. Matoro katsoi Notfunia hieman kummissaan.

"Mikä tämä kulttihomma nyt oikein on?", Kysyi jään Toa.

"Se on pitkä tarina, johon liittyy sotaa, jumalia, sotaa, ja rommia. Ja kultti", Notfun kertoi, "Ensinnäkin, minä en ole matoran. Olen itseasiassa vanhempi, kuin tämä teidän maailmanne. Olen tämän maailman testiversiosta. Olen ainoa, joka selvisi"

"Jaahh.. Se kertoo jo paljon siitä, miksi olet hullu."

Notfun katsoi Matoroa vihaisena.

"Köh. No kuitenkin, Jotkut jossain joskus loivat testiversion tästä maailmasta. He loivat myös testiversiot Matoraneista ja Toista. MUTTA Toille annettiin luomisvoimat, ja Toia oli vain kaksi, totta kai ihan liian übereilla elementeillä. Noh. Nyt mennään tähän klassiseen eeppisyyttä tavoittelevaan kliseiseen sontaan, joka tällä kertaa on totta. Ne "toat" loivat kaikenlaista, pari eri ulottuvuutta ja sellaisia, sitten toinen halusikin lisää voimia, ja tappoi toisen. Toinen sitten lukitsi jotain suuria voimia miekkaansa, ja viimeisillä voimillaan löi miekan maahan, eikä sitä ole löydetty. Toinen olento taas orjuutti meidät Matoranit, ja lopulta humaltui vallasta niin, että juuri kun oli tuhoamassa testiversiota, ylemmät voimat tuhosivat sen. Älä kysy, miksi minä elän, en tiedä itsekään", Notfun selitti.

Matoro katsoi häntä epäuskoisena.

"Miten tuo liittyy mihinkään?"

"No, ne sitten palvoivat tätä kuollutta jumalaa ne kulttilaiset, ja itse päätin ryhtyä kultin johtajaksi. Tunsin kuitenkin kutsumuksen rahaa, rommia, ja merta kohti, joten eräänä yönä poltin kultin tukikohdan, vein kaikki ruoat, ja pakenin", Notfun selitti, "Loppu."


Matoro katsoi Notfunia edelleen sama epäuskoinen kummallinen ilme kasvoillaan.

"No, nyt saimme vastauksen siihen, miksi olet noin lyhyt", Matoro sanoi, ja käveli pois.

Klaanin käytävät

”...minä en jaksa tätä enään kauan...”,Toa sanoi ja kyyristyi seinää vasten ja piti käsillä kiinni päästään kun se tärisi holtittomasti hänen silmiensä tuijottaessa tyhjyyteen.

Sitten hän nousi ja näytti taas rauhoittuneemmalta.

Kamera seurasi toan jokaista liikettä. Tawa oli niin häkeltenyt, että ei saanut sanaa suustaan. Sattumalta hän oli istahtanut hetkeksi tarkkailemaan ja tallentanut muistiin tämän oudoksuttavan ”kohtauksen”.

”Jokin taitaa oikeasti olla hullusti Gekon kanssa, tuo jos mikä ei tosiaan ole normaalia. Toa kääntyi kohti kameraa, miekka suhahti ilmassa ja Tawa näki vain lumisadetta.

”Toivottavasti tuo ei ole mitään vakavaa...”, Tawa sanoi katsoessaan ruutua jossa ei ollut nähtävissä muuta kuin lumisadetta.

Gekko käveli ja näytti hyvin määrätietoiselta. Tawa koitti etsiä kuvaa toasta, mutta joka hetki kun tämä vilahti ruudussa nääkyi sen jälkeen pelkkää lumisadetta.

”Mitä minä voisin tässä tilanteessa tehdä?”, Tawa katsoi ruutua jossa toa oli viimeksi näkynyt.

Voimalaitos Tapahtui ennen Gekon pakoa Klaaniin...

Zyglakien voimalaitos oli kaaoksen vallassa. Nazorakien tekniikka oli alkanut pettää ja voimalaitos alkoi pikkuhiljaa sortua. Laitoksen työntekijöitä, oransseihin haalareihin ja kypäriin sonnustautuneita Zyglakeja juoksi ulos voimalan pääovista, koska hälytykset olivat pärähtäneet käyntiin. Voimalan keskustietokone oli ylikuumentunut viallisten johtojen ja sortumien takia syttyen tuleen. Nyt sitlä sammuttivat vain sammuttimet, Zyglakit itse eivät uskaltaneet lähteä voimalaa pelastamaan. Voimalan työntekijät uskoivat näet että Rhak'elakk jumala oli rankaissut heitä siitä että jumalan pyhättö oli syttynyt tuleen lähistöllä ja veriuhrit olivat paenneet.

Kymmeniä voimalan työntekijöitä ravasi ulos ovista ja teki kolmionmerkkejä ilmaan, ettei Rhak'elakk tappaisi heitä suuttuessaan.

Voimalan sisätilojen rakenteet alkoivat sortua vesimassojen osuessa laitteistoihin. Sähköiskuja lenteli ympäriinsä ja metallikehikot huojuivat kun nazorakien rakentama laitois alkoi palapalalta hajota käsiin.
Umbra ja Flygel taistelivat keskenään hajoavan voimalaitoksen sisätiloissa. Ovi joka johtaisi päähallintakeskukselle ja keskustietokoneelle, oli jumittunut kiinni ja kaksikko taisteli siitä, kumpi pääsisi ensimmäisenä kallisarvoisen ulottuvuusporttitykin luokse.

”Anna minun hakea tykki, niin pääsen kotiini!” Umbra huusi, vesimassojen pauhatessa ja veden noustessa pikkuhiljaa. Flygel ei kuunnellut, vaan heitti Umbraa toisella terällään, jonka Umbra paiskasi maahan kontrolloidulla painovoimalla.
”Kuolemme molemmat!” Umbra huusi, lyöden miekallaan Flygeliä, jonka käsipanssariin tuli viilto. Zyglak otti matorania kiinni mahasta, paiskaten tämän päin yhtä huteraa pilaria.

* * *


Vesimassat nousivat kaksikon taistellessa kun Flygel iski miekallaan Umbraa. Umbra väisti, potkaisten Zyglakia päähän, samalla iskien painovoimalla Zyglakin maahan. Flygel nousi, karjuen ja löi nyrkeillään Umbraa, mutta Umbra leijaili nyrkkien yläpuolelle.

Umbra iski nyrkeillään Flygeliä rintaan sarjan iskuja, mutta vahinkoa ei juurikaan tapahtunut. Leijaileva Matoran oli Flygelin korkeudella ja valmiina tekemään vihollisestaan kalanruokaa. Huitaisu Flygelin kynnestä, joka osui Umbraa päähän, saaden Pakarin vääntymään, tiputti Umbran maahan, jolloin Umbra joutui ottamaan tukea miekastaan.

Flygel iski miekallaan Umbraa jalkaan, jolloin Matoran kaatui taaksepäin, horjahtaen metalliromun sekaan. Flygel asteli voitonriemuisena Umbran luokse, kun Zyglakin paino alkoi äkkiä nousta ja liikkumisesta tuli vaikeaa.

”Miten sinä Matoran teet tuon?” Zyglak kysyi vaikeasti hengittäen. Painovoima pusersi hänen keuhkojaan kasaan ja mekaaniset osat hänen kehossaan rikkoutuivat yksikerrallaan. Umbra nousi romun seasta, nilkuttaen ja miekka oikeassa kädessään, valmiina iskemään Zyglakia.

”Olen toisesta maailmasta, muistatkos? Ja siellä olin mahtava soturi, kuten tämän maailman vastineenikin on”, Umbra kertoi.

Huone ei kestänyt enää taistelua ja katto alkoi sortua niskaan. Betonia, kivenjärkäleitä ja metallisia tukipilareita alkoi sataa kaksikon niskaan. Umbra leijaili Flygelin ylitse, kohti ovea joka johtaisi seuraavaan huoneeseen.

Umbra juoksi romujen seassa, rynnien oven läpi, jonka hän paiskasi voimillaan maahan, kohti käytävää. Käytävä oli valaistu valokivin, jotka oli otettu tapetuilta Ortoneilta. Fikou Qewa oli löytänyt tiensä Umbran luokse ja kaksikko juoksi Flygel perässään osittain tukkiutunutta käytävää pitkin kohti päähallintajärjestelmää. Ympärillä kuului hälytyslaitteiston huutoa kun sireenit varoittivat voimalan hajoamisesta.

Umbra lennätteli metalliromua tieltään, kun Flygel alkoi saavuttaa häntä voimakkaiden takaraajojensa tuomalla lisänopeudella. Zyglak läähätti pian Umbran niskaa, vaikkei ollutkaan kovin rautaisessa kunnossa.
Umbran Fikou, Qewa hyppäsi violettimustan sankarimme olkapäälle, ampuen perästään seittiä Flygeliin, joka häiritsi Zyglakia, antaen kaksikolle etumatkaa. Juoksu kipeällä jalalla perässä valkomusta hullu tiedemieslisko ei ollut kaikkein helpoin tehtävä, varsinkaan tuhoutuvassa rakennuksessa.

Rautaromua lenteli ilmassa, sorruttaen samalla lisää rakennusta. Umbran onnistui heittää voimillaan romua päin Flygeliä, joka horjahti läheisen suuren ikkunan läpi toiseen käytävään, joka johtaisi myös päähallintajärjestelmään. Tämä käytävä oli huonommassa kunnossa, täynnä railoja ja reikiä lattiassa, mutta Flygel juoksi varmoin askelin, ottaen kynsillään tukea, kohti tykin säilytyspaikkaa.

Umbra ja Qewa tekivät yhteistyötä, juosten kohti suurta railoa, jonka yli Umbra ei voinut turvallisesti levitoida. Hän nosti Qewan kattoon voimillaan, jolloin Fikou eritti seittiä, jonka avulla Umbra lennätti itsensä toiselle puolelle.
Umbra laskeutui kepeästi keventämällä painovoimaa allaan, kivilattialle, jolloin hänen takaansa metallikehikot alkoivat sortua ja tukkia takaisinpääsytien. Valokiviä rysähteli seiniltä maahan, hajoten sirpaleiksi, jolloin kellertävää valoa tuikki sirpaleista iloisesti.

”Hmm… Toivottavasti pääsen tykin avulla kotiin”, Umbra ajatteli, juosten samalla ryskettä ja sortuvaa tunnelia eteenpäin, hyppien välillä metallikehikoiden yli, tai ryömien niiden ali, riippuen siitä, kuinka pahasti ja miten ne olivat sortuneet.

Flygel oli jo tahollaan saavuttanut oven, jonne hän koetti naputella numerosarjaa. Metallinen ovi ei auennut vaikka Zyglak kuinka yritti näpytellä koodeja, jolloin Flygel joutui käyttämään voimiaan, ja käytti itseään muurinmurtajana, saaden metallioven lentämään huoneeseen, jossa välkkyivät punaiset hätävalot ja sireenit soivat.
Tahollaan, Umbra oli myöskin päässyt metalliselle ovelle, jossa oli myös salasanalukitus. Umbra näpytteli hetken koodeja, mutta tuli siihen johtopäätökseen että olisi nopeampaa vain rusentaa ovi painovoimalla. Umbra painoi oven sormensa painvoimalla muserruksiin, hypäten sen yli päähallintakeskukseen.

Fikou seurasi Umbraa perässä, hyppien romun seassa. Flygel oli jo huoneessa ja kaivoi luista mappikaappia, jonne hän oli piilottanut tykin.

Flygelin etsiessä tykkiä, Umbra otti kiinni Zyglakin hännästä, jolloin Zylak paiskasi Umbran päin tuolia, joka oli tehty Ortonien luista. Tuoli hajosi luupirstaleiksi jolloin Umbra lensi sirpaleet mukanaan lattialle. Ruhjottu ja haavoittunut Matoran ei kestäisi enää kauhean suurta ja väkivaltaista taistelua.
Flygel penkoi innokkaasti laatikoita, heitellen kivitauluja ja papereita ympäriinsä. Tykki olisi löydyttävä, muuten hän ei pääsisi eroon tästä Matoranin rääpäleestä ja tämän hämähäkistä ja pääsisi pois rakennuksesta.

Viimein Flygel löysi tykin, ottaen sen voitonriemuisena käsiinsä. Vihreänaamainen Zyglak painoi etusormellaan tykin nappuloita. Zyglak ei tiennyt kovinkaan tarkkaan mitä mistäkin nappulasta tapahtui, ja tykin Olmak symboli ja matorankaiverrukset alkoivat hohtamaan kellertävää valoa. Tämän jälkeen tykin etuosaan syntyi sinertävä valo ja tykki alkoi suoltamaan ulottuvuusportteja ympäriinsä.

”Tapat meidät molemmat!” Umbra huusi, kömpien lattialta jaloilleen. Matoran paiskasi tuolinkappaleet päin Flygeliä, joka ampui portaaleja, jotka imivät palaset sisäänsä. Valitettavasti tykki oli siinä asennossa, että portaaleja syntyi sattumanvaraisesti ja tietylle alueelle tykin läheisyydestä. Luun palaset putosivat Umbran päälle, jolloin matoran kaatui lattialle, kun hänen päälleen putosi jotain äkisti.

”Molemmat? Sinähän tämän tykin halusit. Sinä kuolet, koska jos viet tykin minulta, minulle ei jää mitään”, Flygel sanoi, painaen etusormellaan tykkiä uudelleen. Siniset, ilmassa leijailevat portaalit sammuivat äkisti.

”Ja osaan kuule käyttää tätä tykkiä, ainakin jotenkuten, Matoran”, Flygel sanoi, osoittaen voitonriemuisena Umbraa. Hän voisi siirtää Matoranin jonnekin tuhoutuneen voimalan raunioiden alle ja kuolemaan.

”Matoran. Hah! Voisiko Matoran tehdä näin?” Umbra vastasi Zyglakille, nostaen liskomaisen olennon voimillaan ilmaan. Kun Flygelin pää kosketti katonrajaa, Umbra paiskasi hänet voimillaan päin lattiaa, jolloin jalat menivät hauraan betonilattian läpi.

”Vieläkö sanot että olen vain Matoran?” Umbra kysyi lattialta nousevalta Zyglakilta. Zyglak nousi, rynnisti kohti Umbraa ja tarrasi Umbraa mahasta kiinni, paiskaten hänet voimillaan päin teräksistä seinää.

Flygel kaappasi lattialta ulottuvuusporttitykin käsiinsä. Zyglak paineli nappeja, jolloin neljä ulottuvuusportaalia muodostui maassa makaavan Umbran ympärille. Flygel ohjasi portaaleja kohti Umbraa, jolloin siniset pyörteet alkoivat vetää Umbran raajoja puoleensa.

Siniset portaalit kiskoivat Umbran raajoja eri suuntaan, jolloin Umbran jalka törrötti seinään ilmestyneestä portaalista, toinen jalkaterä oli katossa, ja Umbra pystyi koskettamaan kämmenellään selkäänsä. Hänen toinen kämmenensä tuli näkyviin lipaston päälle ilmestyneestä portaalista.

”Jos nyt painan tätä nappia, portaalit sulkeutuvat ja sinä hajoat kivoihin pikku paloihin, jotka voin sitten lähettää postissa T’haokin miehistölle. He kyllä keksivät sinulle käyttöä, Umbra”, Flygel sanoi voitonriemuisena. Isokokoinen violettimusta maanvaiva oli nyt ansassa, eikä hän pääsisi mitenkään niskan päälle.

Umbra katseli hätääntyneenä tilannettaan. Hän tunsi kolmella sormellaan selkänsä ja näki kuinka kolme sormea liikkuivat lipaston päällä. Myös katossa oleva jalkaterä ja seinässä oleva jalkaterä liikkuivat normaalisti kun Umbra vain liikutti raajojaan. Pelaten aikaa pakenemiseen, Umbra keksi nerokkaan, joskin useinkäytetyn harhautuksen. Hän alkoi jutella hullulle zyglakille.

”Hei Zyglak. Nyt kun olet saanut minut tilanteeseen etten voi päästä vapaaksi, haluaisitko tietää tarinani ennen kuolemaani. Ymmärrän että olet kiinnostunut ulottuvuuksista ja ajasta, joten tämä voisi olla hyvä tilaisuus”, Umbra aloitti, miettien samalla kuumeisesti pakokeinoa.

”Olisi todellakin mukavaa tietää vähän maailmastasi, ihmematoran”, Flygel sanoi, nuoleskellen samalla verisiä huuliaan tiedonjanon takia. Zyglak selvästi nautti tilanteesta jossa oli niskanpäällä.

”No, kaikki alkoi kauan sitten maailmassani. Minut valittiin osalliseksi eräiden matorantiedemisten projektia, jonka tarkoituksena oli siirtää toinen elementaalivoima matoranille. Tiedemiehet eristivät voimia erilaisista kristalleista ja upottivat muokattuun, voimien hallintaan kestävään kehooni painovoimaa hallitsevan kristallin. Kristalli antoi minulle hallinnan painovoimaan ja samalla pystyin pienissä määrin kontrolloimaan valoa, olinhan Av-Matoran. Samaisessa laitoksessa jossa minulle tehtiin kokeita, luotiin myös Olmakin sirusta tuo tykki jota pitelet käsissäsi. Tiedemiehet eristivät Olmakin voimaa ja siirsivät sen tykkiin, jonka avulla oli mahdollista liikkua paikassa portaalien kautta. Valitettavasti tietyt tahot halusivat sen ja tekniikan jonka avulla matoraneille annetaan elementaalivoimia, itselleen. Hyökkäyksen aikana sitten pakenin tykin avulla tähän maailmaan ja nyt haluan vain lähteä kotiin tykillä ja lopettaa maailmani kärsimyksen ja verenvuodatuksen”, Umbra kertoi. Pieni kyynel vierähti hänen silmäkulmastaan kun hän kertoi tarinaansa ja muisti kotimaailmansa.

”Olipa tuokin tärkeä tieto”, Flygel sanoi hiukan pettyneenä. ”Odotin ehkä vähän dramaattisempaa tarinaa sinulta, ulottuvuusmatkustaja”, Zyglak lisäsi ja jatkoi: ”Et haluaisi kuulla minun tarinaani?”

Tätä Umbra oli odottanutkin. Zyglak avautuisi hänelle, antaen lisäaikaa suuren paon suunnittelemiseksi. Qewa oli kadonnut jo jonnekin, mutta Umbra toivoi että hämähäkki olisi jossain lähellä.

”Kaikki alkoi vuosituhansia sitten. Minut kasvatettiin Zyglakien jalkaväkeen ja rivisotilaaksi, jonka tarkoituksena olisi vain totella johtajia ja ylempiä tahoja. No osallistuin moniin sotiin joissa joukkomme pärjäsivät hyvin, yleensä Matoraneja ja muita lajeja vastaan. Eräs taisteluoperaatio oli ihan toisenlainen… Hyökkäsimme korkeakulttuurilliseen, Orto Nuin pikkusaarelle, saarelle joka oli tunnettu valkokultaisesta rakentamistyylistään ja Valtuustostaan, joka johti saarta Turagoiden ja Matoranien kanssa. Saarella oli rikkauksia ja huono armeija joka koostui vain kuudesta Toasta ja Gukko-ilmavoimista. Täydellinen valloituskohde siis. Me Zyglakit hyökkäsimme saarelle, ammuimme alas keihäillä ja tykeillämme, suurimman osan ilmavoimien joukoista ja taistelimme saaren kuutta Toaa vastaan. Kyseisessä kahakassa menetin toisen silmäni, kun ryhmän Tulen Toa, ja johtaja, iski tuliporansa suoraan silmääni, jolloin poranterä meni ihan aivoihini asti. Se sai aikaan suunnatonta kipua, mutta samalla muutti persoonaani ja älykkyyttäni. Samalla menetin kiinnostuksen sotimiseenkin, vaikka vanhat taitoni eivät unohtuneetkaan. Aloin tutkia eri asioita ja kirjata niitä muistiin, tehden seikkaperäisiä päätelmiä ja kirjoittaa pöytälaatikkoon havaintojani. Samalla menetin kiinnostukseni Rhak’elakkismiin, koska en nähnyt siinä mitään järkeä”, Flygel kertoi, pitäen pienen hengähdystauon.

Umbra kuunteli kiinnostuneena Zyglakin kertomusta. Hän tunsi osaltaan sääliä olentoa kohtaan, osaltaan vihaa.

”Ja nyt kun sinä toit tämän tykin tähän maailmaan, olen alkanut vihdoin tajuta ajan olemuksen. Emme voi vaikuttaa juuri mitenkään aikaan, sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen ratkaisevasti. Kutsun tätä Nuiramavaikutukseksi, sillä jos Nui-Rama pörrää väärässä paikassa oikeaan aikaan, ei pörrää ollenkaan, tai jättää huitaisemasta matorania pistimellään, kaikki vaikuttaa osaltaan aikaan ja luo äärettömän määrän vaihtoehtoismaailmoja. Pelkkä tämän ajatteleminenkin saa jo pääni sekaisin, eikö sinunkin?” Flygel esitti kysymyksen vangilleen.
Umbra kuunteli tarkkaavaisena zyglakin sanoja. Olennon mielessä piili älykkyyttä, mutta se oli vain valjastettu ”väärälle” puolelle, eli Allianssiksi kutsutun oudon organisaation palvelukseen. Umbra oli myös tämän tarinatuokion aikana saanut keksittyä suunnitelman Zyglakin ikeestä pääsemiseksi.

”Kiitos tarinasta, Flygel”, Umbra sanoi virnistäen. Hän oli muuttanut tarinatuokion aikana ruumiinsa värit vastaamaan valoasetuksiaan ja latasi nyt Flygelin takana olevasta portaalista pilkistävässä kädessään olevaa valopalloaan. Umbra tiesi ettei saisi valolla vahingoitettua zyglakia, mutta aina sopi yrittää.

Loistava valopallo kiisi ilmassa Umbran kädestä kohti Zyglakia kun Umbra päästi sen valloilleen. Kellertävä voimapallo osui Flygeliä alaselässä olevaan hammasrattaaseen, joka tuotti suunnatonta kipua tiedemiehessä, joka oli jo taistelujen aikana saanut vammoja ruumiiseensa. Ulottuvuusporttitykki putosi hänen käsistään lattialle, tykin sammuessa sen off-napin kytkeytyessä päälle. Ulottuvuusporttitykit katosivat, Umbran ollessa taas entisellään lattialla.
Matoran nousi ylös, katsellen edessään olevaa Zyglakia, joka makasi tuskissaan lattialla, selkä kohollaan ja nelinkontin.

Umbra vaihtoi värinsä takaisin violetin ja mustan väriin, saaden painvoiman hallinnan takaisin. Hän nousi voimiensa avulla ilmaan, ja koetti pitää voimalan sortumavaarassa olevaa kattoa paikallaan. Miekastaan hallitulla painvoimalla Umbra nosti ulottuvuusporttitykin ilmaan, mutta Flygel nappasi sen käsiinsä.
”Näyttää siltä ettet saa vieläkään tätä käsiisi”, Flygel sanoi ivallisesti, laukaisten pari portaalia hetken naputtelun jälkeen, ilmaan. Toinen osui Umbran luokse tullutta Fikoua, joka katosi nopesti portaalista ties minne.

”Ammuit ystäväni tuntemattomaan!” Umbra huusi ilmasta, Flygelin ampuessa portaaleja pitkin huonetta. Portaalit imaisivat sisäänsä kattoa kannattelevia rakenteita, jotka olivat jo muutenkin todella hauraita. Umbra koetti voimillaan kannatella kattoa, mutta se kävi koko ajan työläämmäksi.

”Tapat meidät molemmat!” Umbra huusi, syöksyen Flygelin kimppuun. Kaksikko alkoi repiä tykkiä toistensa käsistä, jolloin tykin nappuloita sohittiin tarkoituksettomasti, jolloin portaaleja syntyi kokoajan enemmän ja enemmän. Kiihkeän painimisen päätteeksi Umbran musta miekka onnistui halkaisemaan tykin osiin, jolloin molempien käsiin jäi osa tykkiä.

”Katso mitä nyt kävi kun olit ahne”, Flygel sanoi, juosten nopeasti yhteen portaaleista. Portaali sulkeutui juuri kun Zyglak meni sen läpi ja katto alkoi sortua Umbran niskaan. Uupuneena Matoran koetti keventää katon massaa, muttei saanut paljoa mitään aikaiseksi. Pahempaa oli luvassa sillä portaalit alkoivat yksi toisensa jälkeen sulkeutua.

”Minun on pakko päästä pois täältä!” Umbra huusi juosten niin lujaa kuin pystyi kohti viimeisten portaalien rypästä. Hän ehti juuri ja juuri viimeiseen sinertävään ikkunaan, hypäten sen läpi kohti tuntematonta.

Portaali avautui metsässä, muutaman kion päässä järvestä josta kuului kova ryske ja pauke kun suuri voimala rysähti maahan. Sitä seurasi suurehko räjähdys, joka vavisutti lähialueen maastoa.

Uupuneena, pettyneenä, ystävät kadonneina ja tykki rikkinäisenä hänen käsissään, Umbra aloitti vaivalloisen matkansa kohti Bioklaania. Hänen koko tehtävänsä oli epäonnistunut surkeasti. Kaiken kukkuraksi hän alkoi yhtäkkiä voida todella pahoin ja oksentaa suustaan hammasrattaita. Umbra lysähti maahan nelinkotin ja kakoi.

”Miksi Kohtalo koettelee minua näin!? Mitä tein väärin?! Kaikki ystäväni täältä ovat kaikonneet, tykki on pirstaleina ja toivo on menetetty. Miksi? Mata Nuin nimeen miksi!?” Umbra huusi metsässä, hänen panssarinsa palasten alkaessa pikkuhiljaa haurastua.

Umbran mieli oli musta kuin ikuinen pimeys. Viimeaikojen ponnistelut ja epäonnistumiset, aina Levahin kuolemasta asti olivat vaikuttaneet hänen positiiviseen luonteeseensa. Pieni sankarimme, joka oli taistellut urheasti Zyglakeja ja Feterroja vastaan oli nyt vaipunut syvälle epätoivoon. Epätoivoon joka raastoi hänen sieluaan.

Umbra kaatui maahan, sydänvalo heikosti välkkyen. Hänen hengityksensä oli vaikeaa lukuisten metallinkappaleiden mennessä keuhkoihin. Sylkien suustaan hammasrattaita, Umbra lysähti uupuneena sammaleelle…

Bio-Klaani, Telakka

Aamuauringon säteet herättivät Tehmutin. Hän oli nukahtanut puolivahingossa paperitöidensä ääreen Laivaston varatoimistoon. Keetongun Nynrah-retken aikana Tehmutilla oli normaalia enemmän töitä. Varsinkin nyt, kun asekauppiaita ja lipeviä puhujia oli laumoittain Klaanin ympärillä ja laivasto tarvitsi aseita. Keetongu oli yrittänyt purkaa Laivaston byrokratian mahdollisimman pieneksi, mutta töitä näytti riittävän.

Tehmut otti kupillisen teetä höyrykeittimestä ja vilkaisi pöydällä olevia papereita. Muistiinpanoja Tongulta illalla tulleesta yhteydenotosta. Pitäisi viedä viesti Tawalle siitä, että Tongu poimi Guardianin ja Manfriidin (väsyneenä tekee virheitä, Tehmut mietti) Zakazilta. Hanki Cordak-panoksia. Laivaston varajohtaja oli ajatellut, ettei olisi korrektia lähettää Matorania Klaanin ykkösnaisen luo yhdeltätoista illalla.

Telakan Matoranit olivat jo työn touhussa. Tehmut käppäili käytävällä kohti päähallia valitakseen jonkun työntekijöistä juoksupojaksi. Pian hän huomasikin yhden Kakamapäisen Onu-Matoranin nojaamassa tolppaan.
”Hei, sinä! Minulla olisi sinulle yksi homma. Korkeimmalta taholta vielä korkeammalle.”

Matoran nousi tarmokkaasti ylös nähtyään Tehmutin ja vetäisi käden lippaan.

”Alokas Walsinats palveluksessanne, upseeri!”

”Me emme käytä sotilastermejä, Walsinats. Keetongu sanoo, että ne ovat torakanpenikoiden riikinkukkoilua”, Tehmut vastasi ja jatkoi: ”Mutta jos sinulla ei ole muuta, niin vie seuraava viesti admin Tawalle Bio-Klaanin rakennukseen Admin-torniin: Keetongu otti admin Guardianin ja Makuta Nuin kyytiinsä Zakazilta.”

”A. Aa. Admin. Tawallelle.”

”Jep. Ei hän sinua syö. Tämä on tärkeä työ. Luotamme kaikki sinuun, Walsinats.”

”Keetongu poimi admin Guardianin ja Makuta Nuin kyytiinsä Zakazilla.”

”Aivan. Juokse kuin tuuli, Walsinats! Et saa epäonnistua!”

Walsinats vetäisi käden lippaansa ja pinkaisi juoksuun. Lähellä hallin uloskäyntiä hän kompastui suureen jakoavaimeen, mutta se ei lannistanut innokasta Matorania. Hän nousi heti ylös ja pinkaisi uuteen juoksuun.

”Kehuva asenne parantaa työilmapiiriä”, Tehmut sanoi itsekseen ja käveli takaisin toimistoonsa.


Admin-torni, aula

Pieni ja läähättävä Onu-Matoran katsoi sammakkoperspektiivistä Tawan työhuoneen suurta ovea. Hän oli päässyt tänne asti. Nyt oli hänen suuri hetkensä. Koko Bio-Klaanin tulevaisuus riippuisi siitä, pääsisikö hänen elintärkeä viestinsä perille. Walsinats korjasi asentoaan ja koputti oveen kolme kertaa. Ovi aukesi. Tawa istui pöytänsä takana lukien paperia ja seuraten turvanäyttöä sivusilmällä. Hän nosti katseensa paperista ja katsoi oviaukossa olevaa Matorania.
”Helei. Tule peremmälle”, Admin sanoi ystävällisellä, joskin väsyneellä äänellä. Walsinats käveli pöydän eteen ja katsoi huoneen seinälle hieman Tawan pään yläpuolelle.

”Keetongupoimiadminguardianinjamakutanuinkyytiinsäzakazilla.”

”Eh. Voisitko toistaa?”

Walsinats seisoi jännittyneenä pääadminin pöydän edessä. Kahdenkymmenen sekunnin kuluttua hän sanoi: ”Keetongu poimi admin Guardianin ja Makuta Nuin kyytiinsä Zakazilla.”

”Vai niin. Kiitos tiedosta, Matoran hyvä. Tästä on minulle varmasti hyötyä”, Tawa vastasi ja rustasi jotain yhteen työpöydällä olevaan paperiin. Sitten hän alkoi lukea samaa paperia, mitä hän oli selannut ennen Matoranin saapumista.

”Olet vapaa poistumaan”, hän sanoi yhä paikallaan kököttävälle Walsinatsille viiden minuutin päästä.

Tuntematon saari



”Veljet, sisaret”, puhetta pitävä, mustaan kaapuun verhoutunut Matoran lausui suureen luolaan kokoontuneelle yleisölleen. ”Meitä on kohdannut suuri tragedia. Meidän sieluntoverimme Ath-Nuin saarella ovat kärsineet suunnatonta vääryyttä: heidän pyhäinjäännöksensä on varastettu!”
Kaavullisessa väkijoukossa kuohui.
”Sen lisäksi trooppisen saaren ystävämme on teurastettu viimeiseen mieheen ja naiseen – sekä lapseen. Isä Bartax joutui uhraamaan heidät paremman hyvän puolesta. Nimittäin samasta syystä, joka kalvoi arkisten alueiden ystäviämme! Nimdan sirut eivät ole turvassa.”

”Mitäkö me teemme? Meidän on käytävä sotaan. Keräämme kaikki uskovaiset ja lähdemme uskonsotaan pakana-Klaania sekä torakkasortajia vastaan!”
Väkijoukko hurrasi. He lähtisivät viimein sovittamaan vääryydet.
”Ei”, sanoi hiljainen, mutta kuuluva ääni jostain luolan takaosasta. Yhtä lailla kaapuun pukeutunut hahmo astui esiin väkijoukon takaa. Se käveli korokkeelle, jolla puhuja seisoi.
”Lakkaa kiihottamasta kansaasi, veli Kernok.”
”Isä”, Kernok henkäisi. ”Te olette…”
”Minä tiedän, mitä minä olen. Ja te lakkaatte vihan lietsomisen. Vielä ei ole aika hyökätä. Te näitte, mitä meille tapahtui, kun kiivauksissani lähetin heidät kaikki kuolemaan. Se ei saa toistua.”
”Kyllä”, toinen sanoi vapisevin äänin. ”Minä perun sanani.” Hän yskäisi ja kääntyi sitten kansan puoleen.

”Me emme hyökkää. Asiat muuttuivat. Mutta voitte odottaa toimintaa lähiaikoina. Pysykää valmiina. Rohkeutta teille, veljet ja sisaret!”
Pettyneenä mutta hämmentyneenä Matoranit palasivat koteihinsa ja töidensä pariin.
”Kertokaa”, Kernok sanoi, ”mitä tapahtui.”
”Kaikki aikanaa, veli”, Bartax sanoi. ”Nyt minä tarvitsen ison kupillisen vahvaa yrttiteetä.”
”Kyllä, isä, heti.”


Kirikori II

”Nyt herätys, me lähdemme!” Keetongu huusi. Oli aikainen aamu. Guardian hieroi silmäänsä unisena.
”Mmmitä…”
”Me lähdemme nyt, jotta ehdimme löytää koilisväylän ylihuomenna.”
Sinä. Minut. Herättää. Miksi.
”Olisit mennyt ajoissa nukkumaan.”
Vaikea nukkua, kun ei pysty edes sulkemaan silmiään.
”Sinulla ei ole silmiä!”
Siinä se vaikeus piileekin.
”…”
Jopa suuri ja mahtava Keetongu kumartaa sananmahtini alla!
”Äh, hiljaa siinä”, Guartsu ähkäisi noustessaan ylös punkastaan. Hän oli nukkunut tuoleista improvisoidulla sängyllä Keetongun torkkuessa kapteenin tuolissa. Matoranit olivat molemmat nukkuneet moottorin päällä.

Puolisen tuntia kului, kun kaikki paitsi Manu söivät aamiaisen ja alus laitettiin lähtövalmiuteen. Ruokaa oli vähän, mutta siitä riittäisi vielä näiden kahden päivän ajaksi jonkin verran. Keetongu alkoi ohjata alusta kohti koillista. Toinen Matoraneista oli aina lappamassa hiiliä uuniin ja toinen oli navigoimassa Tongun kanssa. Guardian hyräili itsekseen erästä sävelmää.
”Kun pääsemme koilisväylän ohi, kaikki muuttuu helpommaksi”, Tongu sanoi.
”Tuota noin”, Guartsu sanoi pohdiskelevasti. ”Miksi se on koilisväylä? Eikä sen pitäisi olla koillisväylä?”
”Ei”, Tongu totesi.
”Miksihän ei?”
”En tiedä. Mutta se ei ainakaan johdu kirjoitusvirheestä papereissa.”
”Aha. Selvä.”
Kaikki valehtelevat, Manu tuumaili. Tongu soi hänelle häijyn mulkaisun ainoalla silmällään.

Heidän tullessaan Xian yläpuolelle Guardian katseli alas industrialistiselle saarelle. He eivät uskaltaneet lentää aivan Xian päällä, mutta melko lähellä sitä he olivat. Tehtaiden piipuista nousi savua. Saasteet olisivat tulleet sisään alukseen, mutta suodattuivat pois Tongun nerokkaista tuuletusjärjestelmistä.
”Mitä pikemmin pääsemme ohi, sitä todennäköisemmin kukaan ei huomaa meitä”, Tongu sanoi värisevällä äänellä. Guartsu nyökkäsi.

He pääsivät Xian ohi ilman välikohtauksia.
Mikä oli epätodennäköistä, Manu sanoi.
”Me kaikki tiedämme sen”, Guartsu tuhahti.
Tiedän, että tiedätte.
”Hyvä tietää.”
”Meidän tulee vielä ylittää useita kymmeniä saaria”, Tongu sanoi. Matoranit vaihtoivat jälleen vuorojaan. Guardian alkoi tutkia Tongun karttoja. Mielenkiinnon vallassa hän selasi Xian alueiden tarkkoja ilmakuvien perusteella laadittuja piirroksia. Manu päätti huvitella tappamalla kärpäsiä mielensä voimalla. Kun yksi tipahti haukottelevan Guartsun suuhun, tämä käski Makutan lopettaa.
Ei saa edes huvittaa itseään tylsässä lasipurkissa…
”Tiputella nyt toisten suihin kärpäsiä!” Guardian ärisi.
Minkä minä sille voin, että sinä avaat suusi juuri, kun kärpänen kuolee sen yllä?

Illan lähestyessä Keetongu sanoi:
”Minusta meidän täytyy ottaa vuorot. Kaikkien on nukuttava, joten joidenkuiden meistä on oltava myös hereillä. Ja koska vain neljällä meistä on ruumis – ”
HAH HAH HAA!
” – meidän neljän täytyy pitää vuoroja niin, että kolme on aina hereillä.”
Guardian nyökkäsi. ”Kuulostaa järkeenkäyvältä. Tosin Manu olisi viides. Eipä siitä mitään hyötyä olisi.”
Skakdi on hiljaa.
”Ja minun myös täytyy opettaa sinut lentämään”, Tongu jatkoi. Guardian kohotti kulmiaan.
”Eikö jompikumpi noista pikkumiehistä voi hoitaa lentämisen?”
”Lentämiseen tarvitaankin kaksi.”
”Ai. No ne voivat tehdä sen yhdessä.”
”Miksi muuten minulla olisi navigaattori aina mukana ohjaamassa? Ei koko ajan tarvitse olla kahta miestä lentäjän paikoilla istumassa, mutta pääsääntöisesti tämä on kahden henkilön ohjauksen vaativa alus. Ja sinä lennät, koska minä haluan sinun lentävän. Ja koska jonkun on lapettava hiiliä.”

Muutaman tunnin kuluttua Guartsu osasi jo lentä Kirikori II:sta. Hieman epävarma hän oli, mutta homma hoitui mallikkaasti. Kun vuorot oli sovittu, Keetongu meni nukkumaan. Guardian vihelteli hiljaa toisen Matoraneista räplätessä kompassia. Hiilien lappamisen ääniä kuului konehuoneesta.
Minä voin laulaa pääsi sisällä, jos olet nukahtamaisillasi, älä huoli.
”Voi kiitos.”
Mitä vain, kultaseni.
”… joskus en tajua sinua.”
En minäkään. Eikö se ole jo aika hyvin?
”Tjaa.”

Niin kului ensimmäinen ilta ennen koilisväylän löytymistä.

Bio-Klaani
Bioarkistot

Tawa käveli läpi Klaanin valtavan kirjaston. Hänen kullankeltaista naamiota kantavilla kasvoillaan oli pohdiskeleva ilme. Klaanin johtajan kädessä oli Matoron ja tämän retkikunnan Rozumilta löytämä videonauha, jonka täydelliseen tutkimiseen hän oli käyttänyt melkein koko edeltävän yön. Raukean näköinen hopeinen Ussal-rapu oli tiukasti kiinni Tawan olkapäässä ja räpsytteli silmiään hitaasti. Nöpö päästi pienestä suustaan hiljaisen haukotuksen ja sulki silmänsä. Pian se tuhisi kuin kuorsaten.

Tawa käänteli päätään edestakaisin. Hän etsi katseellaan parhaansa mukaan Arkistojen hoitajia, Vaehrania ja Gahlok Vata. Joidenkin minuuttien kirjastoharhailun jälkeen hän löysi pienen turagamaisen hahmon, joka uppoutui valtavaan numeroituun kirjavuoreen.
"Eikä tietenkään lähdemerkintöjä", Gahlok Va mutisi kääntäen sivua. Hän oli niin keskittynyt työhönsä, että ei huomannut Tawan kävelevän eteensä. Unista ussalia ja kulunutta videonauhaa kantava admin tuijotti Gahlok Va:ta hetken.
"Helei?" hän sanoi. GV säpsähti lukemisestaan ja pudotti kirjansa. Hän pomppasi pystyyn ja siirsi kätensä sotilastervehdykseen.
"Tervetuloa Arkistoihin, neiti Taw-"
"Lepo, kiitos", Tawa sanoi rennosti.
"...a." Gahlok Va:n kädet menivät löysiksi. "Voinko auttaa jossain?"

Tawa vilkaisi kädessään olevaa paperia ja kulunutta videonauhaa. Paperille oli merkitty useita muistiinpanoja videonauhasta. Osa niistä oli nauhalla mainittuja nimiä. Osa taas vaikutti suurempaan kokonaisuuteen verrattuna harvinaisen yhdentekevältä.
Tawa vilkaisi väsyneellä käsialalla kirjoitettua muistiinpanoa, joka kertoi nauhan selvän kuvamateriaalin kuusi minuuttia ja kuusi sekuntia pitkästä kestosta. Hän oli jo kysymässä itseltään kysymystä, johon ei löytyisi vastausta. Kysymykseen liittyi eräs tuttu numero.
Tawa kuitenkin siirsi katseensa nauhalla mainittuihin nimiin. Kezen. Delek. Selecius.

Tawa kääntyi kohti Gahlok Va:ta ja hymyili lievästi. "Joo. Haluaisitko auttaa minua etsimään jotain?"

Turagamainen sininen hahmo nosti pudottamansa kirjan lattialta ja laittoi sen hyllylle. Sitten hän otti vastaan Tawan ojentaman paperin.

* * *

Kirikori II
Matkalla kohti koilliskäytävää

Tiedättekö.
"Emme", Kirikori II:n ohjaimia tottumattomasti mutta melko kätevästi käyttävä Guardian sanoi vihreänhehkuiselle lasipurkille, joka lojui juomatelineessä.
Minä olen tässä miettinyt, Manu viesti. Entä jos Nynrahille on hyökännyt vaikka...ööh, joukko uusia haarniskoita haluavia makutoja.
"Niiiiiin?" Keetongu lausahti koneen takaosasta. Hän oli päättänyt nukkua hetken, mutta teki nyt jotain valtavalla jakoavaimella Kirikori II:n moottorille.
...sitä vain, että viisi meitä ei ole kovin hyvä vastus Makutain veljeskunnalle.
"Neljä ja näsäviisas kaasupurkki" Guardian sanoi vetäen vivulla ilma-aluksen moottorin isompiin nopeuksiin.
Vaiti tai laulan.
"No tuo oli nyt kyllä aika vakuuttava uhkaus", Guartsu naurahti. "Mutta olen kyllä ajatellut asiaa."

"Ja...jos saanen kysyä mihin tulokseen päädyitte, herra Guardian?" toinen matoraneista, Ternok nimeltään, päätti kysyä.
"Älä kutsu minua herraksi tai tästä voi tulla entistä pidempi matka", Guardian tuhahti kääntäen koko ilma-alusta. "Ja koska minua ei oikein huvita ajatella potentiaalisen makuta-törmäyksen lopputulosta...sovitaan, että Aikapoika pelastaa meidät kaikki."
"Tittididii", Keetongu sanoi väsyneellä äänellä.

Miksi Karzahnissa hän on Aikapoika.
Guardian rykäisi. "Satutko huomaamaan, että suurimmassa osassa ilmalaivoista on nykyään levitaatiokiekot siivissä tai pieni reaktori energiantarpeeseen?"
Joo?
"Ja että me emme edes tiedä, mikä pitää Nazorakien hävittäjät nykyään ilmassa?"
...joo?

Guardian vilkaisi koneen takaosaa. "Triviakysymys. Mikä pitää meidät ilmassa?"
Hetken koneessa oli hiljaista. Ainoa ääni kuului siitä, kun hiilet kalahtivat rautaisen uunin seinämiin ja paloivat iloisesti.
...aiiiivan.
"Aikapoika", Guardian sanoi mahtipontisella äänensävyllä. "Aikamatkustaja menneisyydestä! Maailmasta, jota kehitys ei ole vielä pilannut!"

"Levitaatiokiekot ja reaktorit ovat yliarvostettuja", Keetongu sanoi vääntäen jostain moottorissa niin voimakkaasti, että koko kone tärähti.
Matka jatkui pian vauhdikkaammin. Koilliskäytävä lähestyi.

Kelluva lankku, meri

Matorolla oli pitkästä aikaa harvinaisen tylsää. Hänellä ei ollut Ityn muistiinpanoja tutkittavana, hänellä ei ollut sivistävää lukemista tai hyvää elokuvaa, hän ei saanut pätkiä pahiksia tai pelastautua eeppisesti surmanloukusta harppuunalla.

Jään Toa taputti hymyillen oikean ranteensa harppuunalaitetta. Viisi prototeräksistä hakaa, sata bioa kaapelia ja voimakas kelalaukaisin. Maailman paras laite. Ikinä.

Ajan tappamisen nimissä Toa päätti kävellä komentosillalle ja tiedustella sijaintiaan. Kun he olivat tulleet laivalle, he olivat kertoneet saaresta jonne halusivat. Matoro ei tiedä miksi nuo suostuivat asiaan niin helposti, mutta mikäpä siinä.
Paatin puurappuset johtivat ahtaaseen hyttiin jossa yksi matoran hääri jotakin. Kapteeni oli muualla.
"Hei, missä olemme?"
"Hmmmhhhmm. Jossain Pohjoisen Mantereen rannikolla", Matoran vastasi katsoen seinään haulattua vanhaa karttaa.
"Okei. Kauankohan meillä kestää?"
"Olemme aamulla perillä. Yö menee vielä"
"Jaha. Selvä, kiitos", Matoro ilmoitti ja lähti.

Blaah, hän ajatteli. Yö vielä. Hänen olisi parasta nukkua jotta olisi skarppina saarella. Mutta pystyikö tässä tilanteessa nukkumaan. Hän rakasti seikkailua ja vaaroja. Ja hän selvisi aina. Se oli melkein vakio. Vaikka joskus meni tiukalle, hän selvisi.

Ainut mikä pitää minut täysin skarppina on kunnon muki kaakaota, hän ajatteli ja lähti penkomaan ruumaa.