Klaanin käytävät
Oli lähes valotonta ja toa vielä tarkisti ajan seinällä olevasta kellosta: ”kyllä, keskiyö”.

Hän käveli kohti aulaa, portit olivat kiinni öisin niin, että ne saisi auki ulkoa vain passeilla. Toa alkoi kiivetä epätavallisen sulavasti lähes suoraa lamppujen täyttämää seinää pitkin, koska porttien avaamisesta tuleva meteli olisi ollut korvia huumaava, ja rikkoi tiensä kattoikkunasta kadoten pihamaalle. Make oli viettänyt tämänkin yön kahvilassa ja näin ollen seurannut Gekkoa. Nyt hänen ilmeensä oli melko tyrmistynyt. Kesti hetken ja pienen kolauksen kuuluessa jättiläinen tipahti rikkomastaan kattoikkunasta lattialle ja Make ehti piiloutua juuri ja juuri saapuneelta Gekolta. Valkoinen toa liikkui kävellen kohti omaa huonettaan.

”Kas näin, nyt pitäisi saada jotakin irti niistä papereista, täällä on sanoinkuvaamattoman tylsää”,Valkoinen toa saneli itsekseen.

”Mitä himskattia tuo oikein...”, Make istui pohdiskellen nurkassaan.

Veljeskunnan saari, Bakmei

Bambumetsikössä kaikin puolin rauhallista ja mielenkiinnotonta elämää vielä hetki sitten viettäneet pikkulinnut lensivät kauhistuneen sirkutuksen saattelemana pakoon. Syynä tähän oli bambujen katveesta kuulunut voimakas jysäys.

Bakmei nousi muristen seisomaan ja vilkaisi sitten syvän kuopan pohjalla makaavaa Ämkoota. Turaga pyyhki likaa kasvoiltaan ja ärähti sitten:
"Jätit sitten jotain kertomatta!"
"E-en tiedä mitä juuri...", Ämkoo aloitti, mutta hiljeni saatuaan turagan heittämän multakokkareen kasvoillensa.

Ämkoo nousi haparoiden seisomaan ja huomasi, että varjokäsi oli poissa. Toa yritti käynnistää energiaraajaa uudestaan, mutta turhaan.

"Tiedät itsekin millainen riski tuo on", Bakmei torui Ämkoon noustessa ylös räjähdyksen muodostamasta kuopasta. Toa nyökkäsi ja antoi sitten turagan jatkaa.
"Mitä jos noin käy kesken taistelun? Nöyryytät ja pahimmassa tapauksessa tapatat itsesi!"

Ämkoo mietti vastaustaan. Silloin kuului sihahdus ja varjokäsi ilmestyi taas näkyviin. Ämkoo nosti punahehkuisen kämmenen kasvojensa korkeudelle, oikoi sen hehkuvia sormia ja sanoi:
"Taidan tietää keneltä pyydän neuvoa asian suhteen. Tunnen erään... asiantuntijan."

Turaga vilkaisi Ämkoota kireä ilme ikiaikaisilla kasvoillaan. Turaga lähti jälleen kerran astelemaan majaansa kohti, ja Ämkoo ymmärsi oitis kyseessä olevan merkki lyhyestä lepotauosta. Toa huokaisi ja istahti tapansa mukaisesti läheisen puun alle lepäämään.

Tämä on toivotonta, Ämkoo mietiskeli. Toan ajatukset palailivat jatkuvasti juuri sattuneeseen välikohtaukseen. Tapahtuma oli loistava esimerkki siitä, että pohjimmiltaan Ämkoo oli pelkkä kävelevä kaaos vailla sisäistä tasapainoa.

Olen kateellinen sinulle, Atya...

- - -

Kaukana menneisyydessä

"Ohjeemme ovat yksinkertaiset. Tukikohtaan piilotetut dokumentit on saatava keinolla millä hyvänsä", Atyan käskevä ääni selitti johtajansa viereen kumartuneelle Toa-joukolle. Harmaanruskealla tasangolla matkanneet Toat olivat lopulta saavuttaneet määränpäänsä ja heidän edessään kohosikin mittava kivilinnoitus.

"Vartioinnin taso vaikuttaa suorastaan surkealta. Ovat tuskin edes huomanneet meitä", Tharkon naurahti ja tarttui keihääseensä. Toa Ämkoo seurasi toverinsa esimerkkiä ja pian tämän käteen ilmestyi kolmella terällä koristeltu pitkä energiaviikate.

"Tharkon ja Herka toimivat hämäyksenä. Hyökkäätte linnoitukseen etupuolelta ja kiinnitätte kaiken huomion itseenne. Onko tämä selvä?"
"On."

Käskyn saatuaan vihreä ja punainen Toa syöksyivät suoraan matkaan. Atya jäi seisomaan Ämkoon ja tämän vierellä seisovan sileää naamiota kasvoillaan kantavan harmaanmustan Toan tykö.

"Ämkoo, Keyte. Te tulette minun mukaani."
"Asia selvä."

Pian valtavan tuulenpuuskan nostattama liekkimeri nuoleskeli linnoituksen puista porttia. Linnan useisiin torneihin ilmestyneet skakdi-vartijat karjuivat komentoja toisilleen ja avasivat tulen. Kaiken vilinän keskellä skakdeilta jäi huomaamatta, että levitaationaamion voimin linnoitukseen nousi kutsumaton vieras. Vihreä Toa tarttui johtajansa heittämään paksuun köyteen ja pian Atya ja Keyte seisoivat jälleen Ämkoon vierellä.

"Hajaannummeko?" Ämkoo kysyi ja pyöritteli viikatettaan suorastaan innostuneena. Atya tuijotti vihreää alamaistaan kylmästi ja pudisti päätään.
"Koita rauhoittua. Tällä menolla ne huomaavat mei-"

Atyan lause jäi kesken myrkynvihreän zamorkuulan miltei iskeytyessä veden Toan kasvoihin. Atya kirosi ääneen ja kiskaisi miekkansa esiin. Ämkoota ei tarvinnut erikseen käskeä hyökkäämään, vaan ilman Toa oli jo paikalle ilmestyneen valkoisen skakdin kimpussa.

Skakdeja ilmestyi lisää. Kirjava hirviöjoukko tulitti Ämkoota kiivaasti. Ilman Toa meinasi tuon tuosta saada osuman, mutta onnistui lopulta heittäytymään suojaan.

"Typerys", Atya tuhahti ja antoi vieressään seisovalle äänen Toalle hyökkäyskäskyn. Koko tämän ajan harmaan Toan selässä odottanut raskas teräskantele iskeytyi linnoituksen kivilattiaan ja muutaman hallitun ranneliikkeen jälkeen se alkoi soida.

- - -

Onko mikään muuttunut noista ajoista? Olenko yhä vain yli-innokas hölmö vailla oikeaa taistelutaitoa?
Vihreänmusta Toa korjasi asentoaan ja haukotteli. Sitten hän vei ajatuksensa takaisin äsken mielessään pyörineisiin kysymyksiin. Oliko hän viimein löytänyt todellisen ongelmansa? Mitä asialle voisi tehdä? Entä jos...

Ämkoon ajatus katkesi Bakmein turaga-sauvan iskeytyessä Toan otsaan. Ämkoo havahtui ylös, oikoi niskaansa ja nousi mukisematta seisomaan. Tauko oli ohi.

Kelluva lankku merellä, laiva siis.

Oletko aivokuollut, hullu, puoliksi puusta, sokea, kuuro, mykkä, epäkuollut, tai kokonaan mekaaninen? Janoatko seikkailua, rommia, merta, ja manaatteja? Pidätkö suolakurkuista? Haluatko eroon perheestäsi ja ystävistäsi?

Jos vastasit KYLLÄ ylläoleviin kysymyksiin, tämä työ on juuri sinulle, sinä hullu, aivokuollut rampa aviokriisissä lilluva vanha käppyrä! Rekrytoimme sinut merirosvoksi, teemme sinusta lainsuojattoman, ja tarjoamme epähauskan herkkukorin.

Tule siis Tummansiniseen Fikouseen 18.8. Kello 19:30 Lauantaina!

Notfun katsoi kirjoittamaansa tekstiä. Matoro oli seurannut kirjoitusta koko ajan, ja katsoi epäluuloisena piraattia.

"Oletko varma, että tämä toimii?", Toa kysyi. Xxonn seisoi tämän vieressä.

"Kuules poika, olen tehnyt tämän mainoksen seitsemänkymmentäviisi pilkku kolme kertaa. Tämä toimii aina", Notfun vakuutti.

"Hmh. Miten on kertakaikkiaan mahdollista, että olet palkannut miehistön seitsemänkymmentäviisi kertaa, kun olet ryöstänyt laivan vain.. Kuusi kertaa?", Xxonn kysyi.

"Älä kysy. Värikäs menneisyys on minulla."

Tie klaanin linnoitukseen.


Aamun kirkas aurinko säteili Klaanin-linnakkeen tornien lävitse valaisten hieman sumuisen aamun. Karavaani eteni suhteellisen hidasta vauhtia kärryineen eteenpäin kohti yhä vain lähenevää kivilinnoitusta. Karavaani oli hiljainen lukuunottamatta muutamaa satunnaista sananvaihtoa häkkivaunussa olevien henkilöiden välillä.

''Eli siis sinä olet Brom'' Kysyi huopaan kääriytynyt toa nyökäten samalla kohti vihreää suurikokoista toaa. Brom nyökkää hyväksyvän näköisesti jolloin veden matoran jatkaa '' Brom ei ole kovinkaa puhelias kuten huomaat. Niin ja ihan tiedoksesi nimeni on sitten Kora.''
Matoran sanoo pirteästi ja oli vielä jatkamassa vielä jotain, mutta hänet keskeyttää Karavaanin johtaja. '' Olemme pian perillä joten pidätte ne turpanne sitten kiinni! ''
Brom ja Kora kumpikin nyökkäävät mutta huovan siisään käärityt toa sanoo: '' Mi-mi-miksi?''

''Katsokaas kun te olette shown helmet... emme kai halua pilata katsojien yllätystä emmehän?'' Karavaanin johtajan myhäilevä ääni katoaa hänen kävellessä ripeästi karavaanin nokkaa kohti.

''Seis'' Ääni kuului selvästikkin linnoituksen vartialle. Huudahdusta seurasi hetken kestänyt tauko ja keskustelua karavaanin johtajan sekä vartioiden välillä.

Ei kulunut aikaakaan kun linnoituksen portit aukaistiin ja karavaani suorastaan valui sisälle.

Zyglakien luola

Kellään ei ollut kivaa.

Zyglakien monivärinen joukko istui vaitonaisena luolassa, kuunnellen veden tippumista katosta. Silloin tällöin joidenkin ärtyneet katseet kohtasivat, mutta tarkoitusperäisesti kukaan ei ottanut kontaktia toisiinsa.

Viime aikoina mikään ei ollut mennyt suunnitelmien mukaan, ainakaan mikään tärkeä. Koko Allianssi tuntui pompottelevan Zyglakeja aivan mielensä mukaan, yhdeltäkään toiselta taholta ei tullut mitään muuta kuin käskyjä ja komentoja. Siinä missä Nazorakit, Skakdit ja Abzumon joukkio tuntuivat vaihtavan keskenään tietoja ja tukivat toisiaan, Zyglakit oli jätetty väärällä tavalla ulkopuolelle. Uutiset heidän järvensä voimalaitoksen tuhoutumisesta oli kuin suolaa heidän haavoille.

Kaiken päälle he kaipasivat karismaattista, itsevarmaa johtajaa. Kukaan Allianssin aikana hallinneista Zyglakeista ei vakuuttanut likimainkaan kyllin suurta osaa liskomaisten petojen joukkiosta tullakseen kunnioitetuksi. Heidän joukkonsa oli hajanaista, osan ollessa fanaattis-uskovaisia, ja toisten ollessa täysin tätä aatetta vastaan, eikä kukaan ollut yhdistämässä eri osapuolia.

Eivätkä Zyglakit edes olleet erityisen rauhallisia ja tyyniä olioita noin yleisestikään ottaen.

Eräs punainen, Guechexina tunnettu Zyglak nousikin täyteen ryhtiinsä, ja näytti siltä, kuin aikoisi sanoa jotain. Kaikki käänsivät terävähampaiset päänsä häntä kohti viimeistään, kun Guechex aloitti puheensa.
”Emme voi jatkaa tätä! Allianssi pitää meitä pilkkanaan, meillä meni paremmin ennen tätä niin kutsuttua liittoa. Saimmeko ennen yhteistyötä Klaania murrettua? Emme. Mutta käskettiinkö meitä silloin vartioimaan Kummitusten Suota? Ei. Kuuntelimmeko sanaakaan niiltä ötököiltä silloin? Emme totisesti! Me-”

KA-PLAAM!

Punaisen Zyglakin hyvinkin inspiroivaksi tarkoitettu puhe kuitenkin katkesi äkkinäisesti, kun luolan seinä räjähti. Tomun ja pikkukivien laskeuduttua liskot näkivät räjähdyksen tekemässä aukossa mekaanisen, tumman hahmon.

Zyglakit eivät ottaneet yhtään riskiä ja hyökkäsivät tummaa hahmoa päin. Mutta olento onnistui puolustautumaan nopeasti hyökkäyksestä ja hoiteli hyökkäävät Zyglakit heittämällä osan seinää vasten ja toisen osan iskemällä heidät maahan, mutta ei tappanut yhtäänkään heistä.

Osa Zyglakiteista perääntyivät hieman taaksepäin olennon käännesään katseensa takaisin heitä päin.

”Mitä vielä odotamme? Tapetaan se!” Guechexin ääni kuului ”Se on nyt tai ei koskaan!”

Liskojoukko alkoivat marssia olentoa kohti, mutta ennen kuin he ehtivät tarpeeksi lähelle repimään hyökkääjänsä kappaleiksi, olento ampui yhdestä sen neljästä raajoistaan energialaukauksen kattoa kohti ja osoitti aseen Zyglakeja päin.

Zyglakit pysähtyivät heti. Laukaus oli selvästikin saanut heidän huomionsa. Joko se tai saman aseen osoittaminen heidän kasvoja kohti.
Edes Guechex ei enää yrittänyt jatkaa eteenpäin ja antoi muiden kanssa tilaa olennolle.

Olento ei liikkunut vaan tarkkaili ympärillä olevaa liskojoukkoa yksityiskohtaisesti. Sen pää käänteli hyönteismäisesti eikä yksikään pieni kolkka jäänyt pois Olennon näköpiiristä.

”Kysymys: Kuka teistä edustaa joukkoanne”, olento kysyi tunteettomasti mekaanisella äänellään.

Kaikki Zyglakit perääntyivät jättäen Guechexin olennon eteen. Punainen Zyglak oli vähemmän kuin tyytyväinen, mutta päätti vastahakoisesti vastata myöntävästi olennon kysymykseen.

Silloin olennon yksi silmistä valaisi Guechexin eteen hologrammin; se oli Skakdi mustassa takissa joka hymyili epämiellyttävän omahyväisesti Zyglakiin päin.

”Hyvää päivää”, Skakdi tervehti tekoiloisesti, ”kutsukaa minua Z.M.A:ksi”

”Guechex”, punainen Zyglak vastasi epäillen.

”Guechex hyvä”, Skakdi jatkoi hymyilemistä, ”minulla olisi ehdotus...”


Tuntematon, kauan sitten

"Arstein", Sheelika sanoi.

"Niin, rakas Sheelika?" Zorakin sulava ääni kuului pimeästä huoneesta, jossa hän työskenteli pöydän päällä olevan pienen valokiven varassa.

"Voisitko", Sheelika puhui vaatimattomasti, "voisitko soittaa pianoasi taas?"

Zorak keskeytti työnsä ja kääntyi Sheelikaan päin.
"Aivan kuten haluat", Zorak vastasi hymyillen.

Yhdellä sormennapautuksella, huoneen keskelle ilmestyi valonkiila, jonka alla seisoi Skakdin kosketinsoitin. Pianon päällä ei ollut yhtään pölyä ja on selvästi hyvin huollettu.



Zorak istahti pianon ääreen ja aloitti soittamisen.

Musiikki oli hyvin sivistynyt ja herkkä. Sheelika otti itselleen tuolin ja kuunteli Arsteinin soittoa.
Sheelika piti erittäin paljon kosketinsoittimen äänestä. Sen sävystä ja sen hempeydestä, jota hän oli kuunnellut jo kauemmin kuin hän voisikaan muistaa.

Zorak näytti nauttivan soittamisesta yhtä paljon kuin nais-Toakin. Hän oli selvästi soittanut tätä kappaletta hyvin usein, koska kertaakaan hän ei silmäillyt nuotistoaan soittaessaan.

"No, rakas Sheelika, mitä mieltäsi oikein painaa?" Skakdi kysyi.

Sheelika yllättyi hieman Arsteinin kysymyksestä.
"Kyllä minä tiedän milloin ketäkin vaivaa jotain", Zorak jatkoi.

"Ajattelin vain", Sheelika hiljentyi hetken, "... Miksi pelastit minut? Miksi pelastit minut Makutalta?"

Arstein kääntyi taas Sheelikaa kohti, mutta jatkoi soittamista.
"Koska rakas Sheelika, olet tärkeä minulle", Zorak vastasi yhtä sulavasti ja hymyili.

"Selvä", Sheelika sanoi eikä enää puhunut musiikin aikana.

Sheelikan huomaamatta Skakdin hymy alkoi vähitellen muuttua paljon keljummaksi.

Tuntematon

Valon Toa heräsi keskellä soraisesta maata, pienen järven rannalla.

Toa katseli ympärilleen, hän ei tiedä missä hän on. Järven ympärillä oli syvä metsikkö. Aurinkoja ei näkynyt taivaalla, mutta päivä oli silti kirkas.

Mutta pian hän kuuli äkilliseen huudon ääneen.
Huuto ei ollut inhimillinen.

Mutta kääntäessään katseensa huudon mahdolliseen suuntaan, hän huomasi ympäristön kokonaan kadonneen. Kaikki oli varjon peitossa hänen ympärillä eikä hän pystynyt näkemään mitään.
Valon Toa hermostui tästä näystä. Hän nousi pois paikalta missä kivenlohkare oli ja yritti miettiä rauhallisesti.
Silloin useita silmiä avautui hänen ympärille. Toa hätkähti tästä ja kaatui maahan.

D o m e k

Valon Toa yritti nousta jaloilleen, mutta jokin hänessä esti häntä nousemasta ylös. Toa yritti hätäisesti taistella vastaan.
Varjot hänen ympärillään alkoivat liikkua.

Do me k

Varjo alkoi peittää Toan ruumista ja vetivät häntä sisäänsä. Valon Toa yritti paeta mutta jokainen liike aiheutti polttavaa kipua hänen keholle.

Valon Toa yritti huutaa mutta ei voinut.

Domek

Valon Toasta tuli osa Varjoa.

Merellä

Domek heräsi veneen kannella hikoillen ja täristen. Hän ei tosiaankaan ymmärtänyt mitä juuri tapahtui. Katsellessaan ympäri hän huomasi kaiken olevan juuri sellaisena kuin oli. Hänen värinsä oli hieman palautunut elvyyttäessään elementtivoimiaan aurinkojen valon alla.

"Onko kaikki hyvin, Domek?" Pegghu kysyi.

"On kai", Domek vastasi epäröivästi.

[spoil]Snowie kirjoitti suurimman osan ensimmäisestä kohdasta, joten kiitoksia hänelle.[/spoil]

Hopeinen meri

Keetongu ohjasi ilma-alustaan puoliunisena Hopeisen meren yllä. Oli aamuyö, mutta ulkona oli vielä pimeää. Guartsu, joka oli suorittanut jo öisen ohjaus- ja tulipesävuoronsa, kuorsasi sikeästi muutaman metrin päähän. Ternok oli mennyt nukkumaan ohjauspöydän hansikaslokeroon. Sen entinen sisältö oli peltiämpärissä ohjaushytin lattialla. Hortuk lappoi hiiltä pesään tasaista tahtia pannuhuoneessa.

Yö oli sujunut hyvin, vaikka tuuli oli voimistunut ja kääntynyt pohjoiseen. Aallotkin olivat jo hieman yli metrin korkuisia, mutta ne eivät haitanneet väli-ilmassa kiitävää Kirikori II:sta. Keetongu haukotteli ja katsoi pohjoiseen horisonttiin. Aurinko loi ensimmäisiä säteitään ja kultasi pilvien reunoja. Pian se valo ylsi jo aluksen luo ja loi varsin mielenkiintoisen varjon aallokkoon. Guartsu ja Ternok heräsivät kasvaneessa valossa. Gurttu venytteli ja katsoi Tongun istuimen vierestä henkeäsalpaavaa maisemaa.

Meri loppui parin kilometrin päässä aluksesta. Se ei kuitenkaan kadonnut alas valtavassa vesiputouksessa: Se loppui kirjaimellisesti seinään. He olivat saapuneet Maailman Itämuurille, taivaaseen asti ulottuvalle, sileälle seinämälle. Monet tutkijat olivat yrittäneet tutkia muuria ja se tarkoitusta, mutta sen kovuus ja kestävyys oli estänyt näytteiden ottamisen. Matoranit olivat tulleet siihen tulokseen, että se muistutti lähinnä Ussal-ravun kuorta.

”Laskelmani pitivät paikkaansa”, Keetongu sanoi, ”olemme aikataulussa. Koilisväylä aukeaa jonkun matkaa pohjoisemmassa. Löydämme sinne tämän päivän aikana. Lisäksi pääsemme myötätuuleen.”

”Kuinka kauan meillä menee Koilisväylän läpi lentäessä?” Guarstu kysyi. Hän nappasi kojelaudalta kartan, joka kertoi universumin koilliskulmasta.
”Se ei ole kovin pitkä, muutama kymmentä kilometriä. Mutta se ei ole helppo lentää läpi. En ole koskaan käynyt täällä. Jouduin kyllä kerran etelään matkustaessani Lounaisväylällä pahaan myrskyyn. Huono sää näyttää kertyvän niihin. Nytkin tuulee väylää kohti,” Keetongu vastasi. Sää oli tosiaan kääntymässä huonommaksi, ja he näkivät Kirikori II:n kääntyessä pohjoiseen, kun pilviä kerääntyi Itämuurin luo. Matkalaiset olivat kuitenkin iloisia muurille pääsystään. Matoranit paistoivat kaikille (paitsi Manulle) siivut pekonia höyrykattilan päällä. Paistinrasvan haju täytti aluksen.

Kun he olivat lentäneet päivän pari ensimmäistä tuntia yhä myrskyisemmäksi muuttuneella merellä, aluksen oikealla puolella oleva seinämä yhtäkkiä loppui. Sen pääty oli vino, noin 120 astetta meren pintaan nähden, mutta Itämuurin aukko oli niin valtava, että sen todellista muotoa ei voinut hahmottaa niin läheltä. Keetongu kaarsi aluksen ensin aukosta poispäin ja sukelsi Koilisväylään mutkan kautta. Aluksen tuulimittari kertoi, että myös tuuli virtasi väylälle. He saivat vieläkin nauttia myötätuulen nopeuttamasta lennosta.

”Hyvä herrasväki, Koilisväylä”, Keetongu lausui juhlavasti.

”Aika pilvistä. Sää näyttää jatkuvasti huononevan”, Guartsu kommentoi. Pilven olivat sitä tummempia, mitä syvemmälle he menivät.

”Meitä taitaa odottaa melkoinen puhuri kun pääsemme syvemmälle.”


Bio-Klaani, Telakka

Tehmut yritti saada yhteyttä Kirikori II:een tuloksetta. Hän olisi ilmoittanut pomolleen vain, että viesti oli saatu perille, mutta se ei näyttänyt olevan mahdollista. Hän todella toivoi, että yhteyksien pätkiminen johtui säästä tai väliaikaisista häiriöistä.

Koiliskäytävä

Sivutuuli riepotteli keskikokoista ilma-alusta oikealle ja vasemmalle. Sade piiskasi ikkunoita ja höyrykäyttöiset lasinpyyhkimet heiluivat puolelta toiselle. Keetongu piti aluksen jotenkuten hallinnassa taitavilla ohjausliikkeillä, mutta myrskylle ei voinut mitään. Irtaimisto heittelehti ympäri alusta holtittomasti. Guartsu, joka oli juuri saanut peltiämpäristä päähänsä, oli köyttänyt itsensä aluksen seinään kiinni. Hän piti Manun lasipurkkia tiukassa otteessaan. Pannuhuoneessa molemmat Matoranit lisäsivät parhaansa mukaan pökköä pesään yrittäen samalla pitää itsensä ja polttopuut rottingissa.

”Argh”, Guartsu totesi empaattisesti, kun alus hyppelehti hullusti sivutuulen ja painovoiman yhteisvaikutuksen seurauksena. Kattolautojen välistä tipahteli vesipisaroita, mutta aluksen messinki-teräsrunko kesti moitteettomasti. Salama iski kauempana. Aallot nousivat monen metrin korkeuteen.

Koilisväylän seinämät olivat kadonneet jo tunteja sitten näkymättömiin. Väylä oli näiltä kohdin muutaman kymmenen kilometrin levyinen, ja sää tuhosi näkyvyyden. Tongun raakojen arvioiden mukaan he olivat aika lailla väylän keskiosassa, mutta navigointi oli mahdotonta. Keltainen kyklooppi ohjasi alusta puhtaasti aina Metru Nuita kohti osoittavan kompassin avulla.

Salama iski. Yhtäkkinen valonvälähdys valaisi tilannetta aluksen ulkopuolella. Parin kilometrin päässä suoraan edessä merestä nousi pyörremyrsky. Se ei ollut suuren suuri eikä pienen pieni; noin sata metriä halkaisijaltaan ja kohosi korkeuteen myrskyn keskuksessa. Keetongu kaarsi aluksella oikealle kiertääkseen vesipyörteen etelästä. Näin kaukana oli vielä suhteellisen hyvät mahdollisuudet kiertää myrskyn keskus, mutta aikaa ei ollut hukattavaksi.

”Väistöliikkeitä! Tämä se tästä puuttuikin”, Keetongu murahti. Irtotavarat syöksyivät lattian yli toiselle puolelle vahvassa kaarteessa.
”Tätä arvelinkin”, Guardian vastasi ja puristi Manfredin purkkia yhä tiukemmin.

Tiedättekö, mikä pyörremyrskyssä on ironista? Minä osaan hallita niitä. Mutta ei, minut piti laittaa lasipurkkiin. Onko nyt hyvä mieli?
"Manu", Guartsu ähkäisi. "Sinä valuit itse ulos ruumiistasi."
Siinä se ironia.

Tuulen riepottelu hieman laimeni myrskykeskuksen sivulla, mutta vielä äsken vallinnut myötätuuli kääntyi alusta vastaan. Keetongu lisäsi aluksen käyttötehoja siinä toivossa, että he pääsisivät pian myrskyltä karkuun. Tässä tilanteessa aluksen hajoaminen tietäisi varmaa kuolemaa. Matoranit lisäsivät hiiltä tulipesään entistä kovempaa tahtia ja jäähdyttivät sen hehkuvaa pintaa katosta tippuvalla vedellä. Salamat iskivät.

Väistöliike kuitenkin osoittautui onnistuneeksi. He olivat päässeet irti pyörteen imusta ja ohittivatkin sen pian. Vaikka moottorit pyörivät suurella teholla, vastatuulen takia nopeus ei ollut juuri normaalia suurempi. Myrskyn ohittaminen loi kuitenkin uutta toivoa klaanilaisiin.
Seuraavan puolen tunnin aikana sää parani vähitellen. Oli vielä sateista ja tuulista, mutta tuuli ei enää juuri riepotellut alusta. Guartsu irrotti köydet, jotka olivat estäneet häntä lentämästä ympäri alusta. Hän asetti Manun takaisin juomatelineeseen.

”No, tuon luulisi ainakin hidastavan mahdollisia takaa-ajajia”, Guartsu sanoi. Hän heilutteli harjansa kuivaksi tippuvedestä.

”Loppu näyttää helpommalta”, Keetongu totesi, ”Pääsemme varmaankin aika pian toiselle puolelle. Tällä säällä kuitenkaan tuskin kuitenkaan huomaamme mitään, kun lennämme väylän itäisestä aukosta. Kun sää selkenee ja löydämme sopivan saaren, meidän on parasta laskeutua hieman pidemmäksi aikaa. Kone on huollettava ja me kaikki olemme nokosten tarpeessa.”

”Ruokaakin pitäisi löytää”, Guartsu sanoi.

Hei. Tehän voisitte tappaa jonkun. Kai niillä saarilla on jotakin pahissivilisaatioita?

”Me emme tapa ketään, jos ei ole pakko”, sininen Skakdi vastasi.

Tunnin lentomatkan jälkeen he lensivät ulos maailmaan valtavasta, kuusikulmaisesta aukosta. Ulkona paistava aurinko ja suhteellisen tyyni meri näyttivät ihanilta Koilisväylän jälkeen.

Kirikori II
Koillinen sakara

Valtavan saaren ääriviivat hahmottuivat sumussa useiden kilometrien päässä. Guardian vilkuili saarta ilma-aluksen pyöreästä sivuikkunasta mekaanisella katseellaan. Kukaan muu ei tuntunut keskittyvän valtavaan saareen, jota Kirikori II ohitti varovaisesti.
Saaren keskiosista nousi yönmustia päästöpilviä ja suuri tukikohtarakennelma erottui juuri ja juuri.
Onhan tuo se, mikä luulen sen olevan? Manun juomatelineen suunnasta kaikuva ääni kysyi.
"Odina, kyllä", Guardian nyökkäili. "Lennetään matalalla."



Keetongu suostui komentoon napisematta ja Kirikori II laski korkeuttaan. Pian se lensi vain parikymmentä metriä vedenpinnan yläpuolella. Kun lentokone liisi meren yllä, sen vetämät ilmavirrat repivät melko tasaiseen aallokkoon valtavaa jälkeä. Vesi pärskyi ja kasteli koneen ulkopinnan ja ikkunat. Tuulilasinpyyhkijät nykivät pakkoliikkeisesti oikealta vasemmalle. Muutama hassu vesitilkka tippui jostain katon aukosta Kirikori II:n jo melko kodikkaaksi osoittauneeseen sisätilaan. Osa ryöpsähti tulikuumana hehkuvan moottorin päälle ja höyrystyi miltei välittömästi.
Jokin hyppäsi ikkunan ohi. Vasta toisen hypyn jälkeen matkustajat tajusivat, että pieni joukko hampaattomia haita muistuttavia, kirjavanvärisiä kaloja kulki Kirikori II:n imussa ja hyppi innokkaasti sen tasolle.

"No hei, pikku kaveri", Tongu kuiskasi vilkuillen yhtä merenelävistä. Kalat räpyttelivät eviään ja yrittivät jopa imitoida Kirikori II:n tasaista liitoa, mutta eivät pysyneet koskaan kovin pitkään ilmalennossa.
Kun Pimeyden metsästäjien tukikohta oli jo kaukana takana, alus nousi jälleen korkeuksiin voimakkaasti jyrisevän moottorinsa voimin. Innokkaasti hyppivät kalat yrittivät seurata mukana hetken aikaa ennen kuin niiden kiinnostus lentämiseen loppui kokonaan.
Sumuinen sää selkeytyi hieman. Guardian tepasteli Kirikori II:n tiloja pitkin ja venytteli raajojaan. Hän ei ollut tottunut pysymään samassa paikassa näin vähäisellä liikunnalla näin kauaa. Matka alkoi jo kyllästyttää skakdia.

"Muuten", Keetongu sanoi kytkien tuulilasinpyyhkimet pois. "En nyt oikeasti tiedä tästä kamalasti, mutta eikö yksi niistä...'Nimda'-sirusta ole tuolla Odinalla?"

"Mitä luultavimmin", Guartsu sanoi mietteliäänä. "Aivan toinen juttu on se, miten saamme sen sieltä. Minä en astu tuolle saarelle enää vapaaehtoisesti."
Makuta Nuin purkki sihisi.
Siis. Haamut ovat pystyttäneet pajansa Visorakien kotisaaren ja maailman suurimman rikollisjärjestön päämajan väliselle merialueelle.
Purkissa oleva kaasu liikkui aavemaisesti ja sihisi vihaisesti.
Miksi kaikki ovat niin valtavia idioottej-, Manu ärisi telepaattisesti, mutta lopetti huomatessaan Keetongun yksisilmäisille kasvoille vääntyneen merkillisen ilmeen.
...Tongu? Onko kaikki kunnossa?

Keetongu tuhahti. "Kyllä on."

"Oletko aivan varma?", Guardian sanoi kohottaen kulmaansa. Tongu painoi Kirikori II:n ohjaimissa muutaman tärkeän kytkimen valmiusasentoon, nousi valtavalta ohjauspenkiltään ja viittoi Guartsua ottamaan ohjat samalla kun itse käveli poispäin.

"Huonoja muistoja vain", Keetongu murahti. Normaalisti helposti hymyilevän keltaisen jättiläisen kasvoilla oli poikkeuksellista ärtymystä.
Manu oli hetken hiljaa, mutta muutamassa sekunnissa hän tuntui ymmärtävän jotain.
Aaaaaaa-aaaaaaaaa. Ah. Ehe. Viso-krhm. Anteeksi, en...muistanut asiaa.

Tongu löi Kirikori II:n seinää ja pienellä tasolla lojuva jakoavain putosi lattialle. Suuri Rahi poimi sen pian käteensä.
Guardian oli keskittynyt lentokoneen ohjaukseen, mutta käänsi päätään hieman. "Hei. Meidän ei tarvitse edes sylkeä sen saaren suuntaan, jos et halua."

Tongu pyöritteli jakoavainta kädessään. "Niinpä kai", hän sanoi hiljaa. "Anteeksi, taidan mennä moottorin kimppuun."
"Mikäs siinä", Guardian sanoi. Mitään vastaamatta Keetongu käveli aluksen peräosaan.

Psst, Manu viesti vain Guartsulle.
"Niin?"
Onkohan hän vihainen minulle.
"Miten niin?"
Minä olen tavallaan makuta. Hämikset ovat makuta-tuotantoa.
"Ai oikeasti?" Guartsu sanoi vilkuillen vihreänhehkuista purkkia.
Joo.

Guartsu nojasi suureen istuimeen. "On tai ei. En kyllä usko, että hän kykenee olemaan kovin pitkävihain..."
Guardian vaikeni huomatessaan ohjaamon radion sihisevän. Hän käänsi sen äänenvoimakkuusnuppia. Radiosta tuleva ääni oli pyörremyrskymäistä kohinaa, mutta Guartsu ja Manu olivat erottavinaan matoranin äänen. Sanoista ei vain saanut selvää.

"...Tehmut?" Keetongu kysyi koneen perältä. "Yrittäkää vastata sille."

Guardian nosti vaalean luurin ja avasi suunsa.
"Kirikori II kuulee. Kuuleeko Tehmut?"

Tehmut oli vastaamassa jotain. Silloin yhteys kuitenkin katkesi täysin. Guardian jäi tuijottamaan radiota pöllämystyneen näköisenä.
Mitä sinä teit.
"Puhuin", Guartsu vastasi hämmentyneenä.
Älä tee sitä enää.
"En usko sen auttavan."
Radioyhteys ei ollut vain katkennut. Kaikki sähköllä toimiva oli sammunut, mutta Kirikori II pysyi alkeellisen tekniikkansa ansiosta vielä hyvin ilmassa.

Alan jotenkin ymmärtää Tongun sähkölaitevastaisuutta, Makuta Nui murisi.

Bio-Klaanin linnake

Hans, Plaploo ja Jarp seisoivat oven edessä. Kukaan ei sanonut sanaakaan. Hans tarttui ovenkahvaan ja henkäisi. Hän ei tiennyt mitä ajatella. Mitä oven takana olisi heitä vastassa? Hän yritti kerätä tarpeeksi rohkeutta voidakseen avata oven ja kohdatakseen äänilähteen aiheuttajan.

Hans käänsi ovenkahvaa hieman. Ilmassa vallitsi pieni hiljaisuus. Mysteerinen äänikin oli loppunut hetkeksi. Hans käänsi ovenkahvaa vielä enemmän, ja ovi aukesi raolleen. Hans, Plaploo ja Jarp kurkistivat ovenraosta sisään.

"En näe mitään, väistä toope." Plaploo kuiskasi.

"En minäkään näe mitään. Ehkä pitäisi avata ovea vielä hieman..." Hans ehdotti.

Hans työnsi ovea hieman eteenpäin. Ovi oli harvinaisen painava kokoisekseen. Jarp katseli ovea mielenkiintoisena.

"Hän on selvästi vahvistanut tätä ovea metallilla ja yrittänyt äänieristää sen. Silti kaikki ääni kuuluu läpi. Fail." Jarp totesi.

"Siltä näyttää. Näettekö te mitään?" Hans kuiskasi.

"Emme. Siellähän on täysin pimeää. Pitäisikö meidän mennä sisään?" Plaploo ehdotti.

"EI MISSÄÄN NIMESSÄ. Ainakaan vielä. Ensin selvitämme kuka tai mikä on tämän äänen takana." Hans sanoi.

"Älä huuda tai se kuulee meidät." Plaploo sanoi.

"Tiedän, mutta sisälle ei vielä mennä. Täällä on liian hiljaista. Elokuvissakin sankari on paikassa jossa on täysin hiljaista. Sitten yhtäkkiä KAPOU! Vihollinen hyökkää. Meidän on pakko olla varuillamme." Hans sanoi.

"Saanen sanoa että puhutte suoraan oven edessä olevaan mikrofoniin." Jarp sanoi.

"Rentoa. Voimmekin samantien mennä sisään." Plaploo sanoi ja alkoi kävellä ovea päin.

"Odota vielä hetki! Kysyn yhden asian." Hans sanoi. "Kröhöm. Anteeksi. Olemme tulleet selvittämään miksi kuulemme ääniä päässämme."

"Asian ilmaisutaidosta täysi kymppi, toverini." Plaploo sanoi.

"Turpa kiinni." Hans sanoi.

*hiljaisuus*

"Joko huoneessa ei ole enää ketään tai kyseinen äänimies on hyvin hiljaista sorttia." Plaploo totesi. "Joka tapauksessa meidän on pakko mennä sisään joskus."

"Niin meidän valitettavasti on pakko. Odotetaan vielä hetki." Hans sanoi.

"Milloin?" Plaploo kysyi.

"Nyt." Hans käski.

Kolmikko työnsi oven kokonaan auki ja astui sisään. Kaikkialla oli pimeää. Ovi sulkeutui heidän takanaan ja katosta putosi aikalaskuri, jossa oli minuutti aikaa.

"Noniin. Pakotiet suljettu ja minuutti aikaa minuutin-päästä-alkavaan-mikälie-juttuun. Kiitos, Plappis." Hans totesi.

"Eipä kestä." Plaploo sanoi.

Kolmikko katsoi kelloa hartaasti loput 50 sekuntia. Kun aika loppui, oli hiljaista.

*hiljaista*

*hiljaista*

*hiljaista*

*vaimea humina**

"Mikä tuo on?" Plaploo kysyi.
"En tiedä enkä ole varma haluanko tietää." Hans sanoi.
"Totta kai haluamme tietää." Plaploo sanoi.

*ääni joka kuulostaa siltä kuin joku mysteerinen henkilö avaisi oven*

"AUTTAK-"
"HYS! Tämä on hetki jota olemme odottaneet pitkään." Plaploo sanoi.

*askelien ääniä. keksikää tähän itse joku jännittävä ääni. en jaksa itse*

*keksimäsi ääni*

*keksimäsi ääni vielä kerran*

*keksimäsi ääni auto-tunetettuna*

!!!!!!!!

!!!!

!

...

"Moi tyypit."

"No morjens. Kuka olet?" Plaploo kysyi.

"Olen Paaber. Teen musiikkia."

"Eli siis kaikki äänet joita olemme kuulleet ovat sinun aiheuttamiasi?" Plaploo kysyi.

"No siis. Teen musiikkia. Siihen vaaditaan ääntä. Ja hyvät kajarit."

"Aivan. Olisiko mitään mahdollisuutta että soittaisit biisejäsi hieman hiljempaa?" Plaploo kysyi.

"Itseasiassa ei. Te olette kunniavieraitani, joten liittykää toki mukaan discoon."

"Toki." Plaploo sanoi.

"EMME TODELLAKAAN JÄÄ!" Hans sanoi.

"JA HANSKA VOIKIN PITÄÄ TURPANSA KIINNI!" Plaploo sanoi. "Me tulemme mukaan."

"Erinomaista. Sain tänään muuten asennettua Tron-skinit discooni." Paaber sanoi.

"Se on hienoa, mutta minä ainakin tahtoisin läht-"

Hansin lause keskeytyi, ja katosta laskeutui jättimäinen discopallo ja discolattia Tron-väreillä.

...

"Sain muuten eilen uuden biisini valmiiksi. Haluatteko kuulla?"

"EI!" Hans rääkyi.

"KYLLÄ!" Plaploo kiekaisi.

"Ravistettuna, ei sekoitettuna." Jarp purjosi.

Mikäli tähän voisi kirjoittaa jotain mikä kuvaisi yhdessä lauseessa kolmen ihmisen hetkellistä kuuroutumista ja Disco-valoihin sokaistumista mahdollisimman ytimekkäästi, kirjoittakaa se puolestani tähän. Itse en keksinyt mitään.

Asiasta kukkaruukkuun. Paaberin biisiä voisi kuvailla kolmella sanalla. Bassopelleily, 8bit ja Wannabe-Hardcore. Joka tapauksessa kolme matoraniamme näyttivät pitävän biisistä, vaikkeivat kuulleet siitä mitään.

Sitten jotain tapahtui. Paaber katosi. Savuna ilmaan. Saman tien musiikki loppui.

"...Se oli ihan hyvä." Hans totesi.

"Kyllähän se. Toivottavasti hän julkaisee sen pian." Plaploo sanoi.

"Pitäisikö meidän kohta lähteä, nyt kun tiedämme mikä aiheutti nuo äänet?" Hans kysyi.

"Ette vielä."

Valot syttyivät. Viereisestä ovesta astui huoneeseen jokin vihreä. Jokin iso. Jokin... Ja mitähän kettua minä selitän? Se oli Paaco, Klaanin moderaattori.

"Moi tyypit. Toivottavasti nautitte äskeisestä. Päästin Alter Egoni rellestämään vapaasti hetken ajaksi. Mitäs teille?" Paaco kysyi.

"Mitäs tässä." Hans vastasi.

"Eipä erikoista." Plaploo sanoi.

"Kahvi." Jarp sanoi.

"Se on hyvä asia. Kuulin kun puhuitte ja oletan että saitte selville sen mitä olitte etsimässä." Paaco sanoi.

"Kyllä saimme! Olimme todella helpottuneita kun saimme tietää että se olikin vain Paaber!" Hans riemuitsi.

"Kaikki on taas hyvin! Nyt voimme jatkaa jokapäiväistä elämäämme!" Plaploo iloitsi.

"No niin lapset! Kun lähtee etsimään jotain niin usein myös saa siihen vastauksen! Ja kun juuri sinulla (Aivan, sinä joka luet tätä!) on aivan erityinen sydän, on rakkaus ylitsepääsemätön asia tässä maailmassa! Nyt on hyvästien aika! Heippa!"

...

...

...

...

[spoil]...kuten jotkut ehkä jo tajusivatkin, Paaco kirjoitti tämän osan. Lisäksi Hans ja Plaploo ovat hänen keksimiään nimiä. Kaikki kunnia/armoton kritiikki hänelle. heh[/spoil]

Bio-Klaani
Tawan toimisto

Pitkään kestäneen etsinnän jälkeen Tawa, Gahlok Va ja yli-innokkaat kirjastoapulaiset olivat löytäneet kaiken tiedon, mikä Rozum-nauhalla mainituista kolmesta nimestä oli löytynyt. Matoron ennakkotiedoista Tawa oli jo saanut kuulla, että Kezeniksi kutsuttu turaga oli antanut tietonsa Nimdasta Makuta Itrozille. Arkistojen merkintöjen mukaan Kezen oli ollut joskus Toakin, mutta siitä oli niin kauan, että hän ei ollut edes taistellut Toien ja Pimeyden metsästäjien välisessä tuhoisassa sodassa. Kezen-niminen kiven Toa mainittiin Pohjoisen mantereen vanhojen Toa-ritarien joukossa, mutta hänen urotöistään ei mainittu paljoa. Matoran Kezen oli taas ollut niin kauan sitten, että minkäänlaisia merkintöjä ei ollut.

Tawa siirsi Kezen-merkinnät sivuun toisella kädellään ja siirtyi katsomaan ainoaa dokumenttia, joka pystyttiin yhdistämään nimeen "Selecius". Lukiessaan paperia Tawa silitti pöydällä nukkuvaa Nöpöä vasemmalla kädellään.

Adorium Selecius mainittiin paperissa. Tawa luki nimen moneen kertaan hämmentyneenä. Tästä nimestä ei pystynyt päättelemään mitään siitä, minkälaiselle olennolle se kuului. Dokumentti oli myös todella vanhaa kieltä ja sen täydellinen tulkitseminen vaatisi takuulla Rau-naamiota. Se vähäinen tieto, mikä paperista kävi ilmi selvitti, että Selecius oli ollut jonkinlainen yksityisyrittäjä, joka oli rahoittanut aivotutkimuksia vuosisatoja sitten. Dokumentti ei paljastanut käytännössä mitään uutta.

Delek-nimisistä ei taas Arkistoissa ollut mitään mainintaa.

Tawa huokaisi ja jatkoi Nöpön silittämistä. Hän katsoi pöydällään olevaa valokuvaa. Mustavalkoisessa kuvassa poseerasivat kaikki Klaanin johtajat.
Tämä oli siitä harvinainen kuva, että kaikki adminit oli saatu ikuistettua samaan aikaan. Visokki näkyi kuvan alareunassa juuri ja juuri.
Klaanin pääjohtaja vilkuili ulos panssarilasisesta ikkunastaan. Visokin katoamisesta oli jo viikkoja. Epämääräisiä huhuja liikkui satunnaisista havainnoista, mutta mitään ei pystytty varmistamaan. Hyödyttömiä olivat jopa ne Klaanin alakerroksien valvontakamerat, jotka eivät olleet sammuneet sinä kohtalokkaana yönä.
Kameroiden mukaan Visokki oli yksinkertaisesti astunut pääreaktorikammion ovesta sisään eikä ollut tullut koskaan ulos. Etsintäpartiot eivät olleet löytäneet huoneesta pientäkään merkkiä Visokin nykyisestä olopaikasta.

Tawa huokaisi. Hän nojasi kättään vasten ja tuijotti valokuvaa. Klaanin johtaja päätti ummistaa silmiään hieman.
Nöpö tuhisi hiljaa hänen kämmenensä alla.

[spoiler=. . .]Nopea viesti koska Snowie. Syyttäkää presidenttiä.[/spoiler]

Bio-Klaanin linnake

Snowie istui käytävän lattialla, Verstaan laboratorion oven vieressä. Hän nojasi seinään, ja napsutteli sormillaan laiskasti vihellyksensä tahtiin. Lumiukko oli päättänyt tulla kohtaamispaikalle jo hyvissä ajoin, ja löikin päänsä sisällä pientä vetoa, kumpi tulisi ensin, Kepe vaiko Make.

Siinä odotellessaan hän huomasi Matoralaisen kävelevän risteävää käytävää pitkin heitellen maahan paperilappusia.
”Hoi!” Snowie huudahti tummansiniselle pikkuhahmolle. ”Mitä puuhaat?”

Ga-Matoran kääntyi puhuttelijaansa kohti, ja vastasi valkoiselle, käytävällä retkottavalle hahmolle kallistamalla päätään kysyvästi.

”Niin juuri, sinä siellä” Snowie jatkoi. ”Tulepas käymään.”

Vaikka Snowman ei millään lailla kuuluntkaan Klaanin johtoportaaseen, tunsi hän vastuukseen tehdä voitavansa Klaanin hyvinvoinnin kannalta. Hän oli kuulunut järjestöön jo sen melko varhaisista ajoista lähtien, ja velvollisuudentunto oli vain kasvanut ajan myötä.

Sitä paitsi roskaaminen on ruma tapa.

Kun kasvoillaan suurta Komauta kantava, melko siro, mutta kovapintaisen näköinen Matoralainen oli parin metrin päässä lumiukosta, Snowie avasi taas suunsa.
”Öh, onko noilla papereilla joku oikeakin tarkoitus, vai-”
”On.”

Snowman yllättyi Matoralaisen tylystä vastauksesta.
”Tuota, hienoa, ettet roskaa ihan vain roskaamisen riemusta. Et vissiin tahtoisi kertoa, miksi sinä nä-”
Ga-Matoran tyrkkäsi tekstillä täytetyn paperinpalan lumiukon käteen. Snowie silmäili sitä hetken, ja käänsi sitten katseensa Matoralaiseen.
”...öh. Tämä on aika rajua settiä, oletko varma, että on ihan hyvä idea heitellä näitä ympäriinsä?”
”Sananvapaus.”
”Niin, joo, mutta...” Snowie aloitti, mutta keskeytti sitten hetkeksi kootakseen ajatuksensa. ”Hei. Kerropas minulle, mikä nimesi on?”
”Neqetta.”
”Noh, Neqetta, oletko kirjoittanut tämän itse?”
”Olen.”
”Kerropas. Mikä sai sinut kirjoittamaan tällaista tekstiä?”
”Mietipä sitä.”
”Eikun ihan tosissaan. Tämä on aika vakava asia, miksi sinä-”
”Lue se ääneen.”

Snowman katsahti tylyä Ga-Matorania kummasti, mutta nosti sitten paperin eteensä, ja avasi suunsa:
”Klaanilaiset. Meidän on lopetettava tykkänään tämä 'Nimdan' sirpaleiden metsästyksen tukeminen. Miksikö? Miksi ei, sanoisin. Etsimme niitä vain, koska Adminit ovat näin meille sanoneet. Järjestömme johtajat siis tahtovat kerätä yhteen tämän superaseen palaset tuhotakseen sen. Kuinka uskottavalta tämä kuulostaa? Kaikki muutkin osapuolet tässä sodassa aikovat käyttää sitä, miksi olettaisimme Adminien hankkiutuvan siitä eroon?”

Snowie piti pienen paussin, ja oli kommentoimassa tekstiä Matoralaiselle, kun sininen hahmo kuitenkin vaiensi hänet jäätävällä katseella.
”Jatka lukemista.”
Snowie käänsi katseensa jälleen papereihin, ja jatkoi.
”Kuinka suurella varmuudella luotamme tähän nelikkoon? Kuuluuko 'totuuden ääni' kenties Visorakille? 'Elämän Viejät', jotka ovat ajaneet muita lajeja sukupuutton. Kuinka monet teistä, arvon klaanilaiset, ovat edes puhuneet tälle Visokille kasvotusten? Tai kenties Guardian? Luotammeko sotaisan historian omaavaan Skakdiin, joka ei edes käytä oikeaa nimeään?”
Snowman katsoi Ga-Matorania oudoksuen, mutta ei enää koettanut kommentoida lukemaansa, vaan jatkoi.
”Ja kaikista pahimpana tämä Ämkoo. Onko hän Toa? Onko hän osin makuta? Hän on enemmän poissa kuin paikalla, ja huhu kiertää, että hän vihaisi meitä klaanilaisia. Tawa on ainoa, joka vaikuttaa edes etäisesti luotettavalta. Yksi neljästä ei siltikään ole hyvä saldo. Onko meidän todella annettava moisten käskyttää meitä keräämään asetta? Kenties koko universumin voimakkainta asetta, ja me olemme etsimässä sitä heille. Adminit väittävät tuhoavansa sen, mutta voimmeko ottaa sen riskin?”

Snowmanin päästyä paperin alalaitaan, hän taitteli arkin laukkuunsa.
”Kuules, Neqetta. Mistä sinä sait päähäsi kirjoittaa tällaista?”
”Etkö muka ole itse miettinyt samaa asiaa?”
”En.”

Ga-Matoranin kovapintainen tuijotus ja itsevarma olemus alkoivat hieman rakoilla Snowmanin rauhallisen luottamuksen kohdatessaan. Lumiukko jatkoi puhettaan.
”Enkä minä sitä paitsi usko, että sinäkään olisit saanut tällaista päähäsi ilman hyvää syytä. Ihan oikeasti, mistä sinä sait idean kirjoittaa tämän?”
Ga-Matoran päätti, että valkoisen hahmon kanssa oli turha väitellä. Sininen hahmo kaivoi pienestä repustaan uuden paperin, ja ojensi sem Snowmanille.

Lumiukko lukaisi tämän paperin läpi. Sen sisältö oli samantyyppistä, mutta kieliasussa oli jotain mätää. Aivan kuin sen kirjoittaja ei puhuisi äidinkielenään matorania. Teksti oli kuitenkin vaikuttavaa, ja sen kirjoittaja selvästikin hallitsi kirjoittamisen.
”Mistä löysit tämän?” Snowman ihmetteli.
”Näitä oli pihalla muutamaa kappale. Ajattelin, että tämän kirjoittaja on hoksannut jotain fiksua, ja ajattelin jatkaa hänen aja-”
”Niin, mutta sinulla ei ole aavistustakaan, kuka tämän on kirjoittanut?”
”On tässä alalaidassa allekirjoitus.”

Neqetta osoitti sormellaan Snowien pitämää paperia. Siinä luki kolme numeroa.

005.

Yön Timo II, meri

Amazua katseli itsekseen laivan keulassa merelle. Hän avasi Notfunin kaukoputkea ja tähyili eteenpäin.
He olisivat saarella pian.

Amazua oli hyvällä tuulella. Laivankaappaus oli sujunut ongelmitta ja juopon kapteenin miehistö oli nyt hänen puolellaan. Hän menisi saarelle, kävelisi ansojen läpi, ottaisi Nimdan ja häipyisi. Lisäksi se niin kovin Gaggulabion pelkäämä Jään Toa vaikutti aika helpolta vastukselta. Tai ainakin Amazua oli voittanut sitä kovempiakin tyyppejä. Häntä sensijaan ei ole voittanut... kovin moni.

Miksihän Gaggulabio pelkäsi Toaa niin paljon? Varmaan jokin outo pakkomielle, palkkasoturi ajatteli.

Tumamnruskea puinen purjelaiva alkoi saavuttaa edessä siintävää saarta. Amazua kohotti taas kaukoputkensa ja katsoi kohti saarta.
Rannalla jatkui pitkälle hietikkoa. Dyynit kimaltelivat polttavan auringon alla. Hiekan jälkeen näkyi matalaa metsikköä ja puiden lomasta näkyi jokin rakennuskin. Kaukana matalan saaren takana siinsi sinisenä Pohjoisen Mantereen itäinen rannikko.

Laiva ankkuroitiin laguuniin ja Amazua lähti matoranjoukon kanssa rantaa kohti veneellä.

Zakaz, kauan sitten

Gaggulabio oli hyvällä tuulella. Metsästäjien ja Toien sota oli raunioittanut Metru Nuin ja nyt universumin valtakeskukset olivat keskipohjoisessa - Xia, Pohjoinen Manner, Zakaz. Zakazin saaren valta perustuu siihen, että liian montaa rikollisorgansiaatiota johdettiin tuolta kauan sitten tuhotulta saarelta käsin. Myöskin Gaggulabion palkkasoturien tukikohta sijaitsi Zakazin etelärannikolla, vähän matkan päässä Nektannin linnoituksesta. Skakdijoukot olivat laajentaneet valtaansa tehokkaasti kun suuri osa Toia oli Metru Nuilla. Kiven Skakdi oli muunmuassa vallannut yhden saaren Koillisväylän lähistöltä. Matoranit olivat myyty Karzahnille ja saaren rikkaat kaivokset otettu hyötykäyttöön.

Keltainen skakdi ojensi itsensä pitkäksi ja nosti jalat siistille, kalliista puusta tehdylle pöydälle. Zakazilla kaikki puu oli arvokasta tuontitavaraa.
Gaggulabio oli voimansa tunnossa. Hänen alaisuudessaan palveli lähemmäs kolmesataa Sisällissodan veteraania. Hän oli liittoutunut Zakazin suurimman sotalordin, Nektannin kanssa. Hänellä oli rahaa ja omaisuutta suuret määrät. Sotalordi otti hörpyn kallista Xialaista viiniä ja nautti elämästään.

Nazorak-pesä, nykyhetki

Gaggulabio veti syvään paksua Steltiläistä sikaria. Hän tunsi sen helpottavan hermostuneisuuteen ja rentouttavan skakdin ruumiin. Sotalordi oli viime aikoina entistä hermotuneempi. Hän ikävöi huippupätevää kenraaliaan, Metorakkia. Hän ei luottanut juurikaan Amazuaan, mutta palkkasoturi oli liian tehokas hylättäväksi. Skakdi puri hammastaan yhteen ajatellessaan Matoroa. Hän maksaisi sille Toalle vielä kalliisti kaikesta. Jään Toa oli piikki hänen lihassaan, häiritsi jatkuvasti kaikessa. Vai luuliko hän vain. Oliko hän itse hankkinut tämän Toan kimppuunsa? Gaggulabiota harmitti.

Vieraalla saarella, vieraassa tukikohdassa, rahien palveluksessa.

Skakdi imaisi taas sikaria ja koitti rentoutua.

Bio Klaani, vuosia sitten

”Moderaatori Umbra, teidän puheenvuoronne”, Guardianin ääni kaikui laajan oikeussalin läpi. Oikeussali oli rakennettu kuin amfiteatteri, jossa syytetty seisoi kaikkien klaanilaisten alhaalla keskellä.

Kookas, keltaisenmusta Toa nousi tuolistaan ja otti esiin pitkän kirjatun paperilistan.

Syytetty hikoili ja hieroi kättään hermostuneesti.

”Syytetty Toa Sheelika, jäsen nro. 00560, on ollut osallisena useiden Klaanin siviili-matoralaisten murhasta ja hänen toimintansa on haavoittanut kymmeniä muita, kaksi heistä halvaantunut loppuiäksi.”
”Se ei ollut minun syytäni!” Sheelika huusi epätoivoisena.

”Syytetty pitää suunsa kiinni ennen kuin annetaan lupa!” Admin huusi tuomarin pöydästään ja hakkasi puuvasaraansa, josta hän nautti enemmän kuin myöntäisi.

”Mutta...” Sheelika ei ehtinyt edes aloittaa, kunnes Admin hakkasi puuvasaransa uudestaan.
”Todisteet puhuvat toisin, Sheelika”.
Nais-Toa katsoi ympäriinsä, vaikka tämä vain teki hänen oloa vielä tukalammaksi. Oikeussalin tuoleista hän erotti moderaatorit Doxin ja DN:än. DN istui yhtä vakavana kädet ristissä eikä sanonut koko aikana yhtään mitään. Hänen silmät olivat kiinni, mutta hän selvästi kuunteli hyvin tarkkaan mitä oli tapahtumassa.
Guardianin vieressä istui vihreämusta Toa, jota Sheelika ei tunnistanut. Toa ei näytä edes piittaavan koko tapahtumasta.
Joka ikinen Klaanilainen tuijottivat Sheelikaa. Ainoastaan Tawa oli ainoa joka ei pitänyt katsekontaktiaan häntä päin.

”Moderaattori DN, jos teidän puoleltakin olisi kommentteja?”

DN nousi seisomaan tuolistaan ja alkoi viimein sanoa jotain.
”Siitä asti kun tämä Klaani on ollut olemassa, olemme taistelleet yhteisen rauhan puolesta. Suojellaksemme jokaista viatonta uhria ja jokaista, joka ei halua kokea sodan tuomaa kauhua, olipa se Matoralainen, Skakdi, Vortixx tai mikä tahansa muu. Se on meidän kaikkien Velvollisuus”, mustakaapuinen moderaattori katsoi Sheelikaan päin ja saneli, ”ja juuri nyt, sinä et pelkästään laiminlyönyt velvollisuuttamme; sinä revit sen kappaleiksi, syljit sen päälle ja heittelet sitä kuin Kohlii-palloa kasvojemme edessä.

En välitä mitä sinä ajattelit tai miksi sinä teit näin. Ainoa, mistä välitän, on, että olet häpeätahra. Klaanilaisena ja Toana. Mikään ei voi mahdollisesti oikeuttaa mitä sinä teit.”

Myöntymisen merkkejä liikkui salissa. Melkein jokainen klaanilainen olivat kääntyneet DN:n puolelle ja Sheelikaa vastaan.
Sheelika ei enää kestänyt ja heikotti hieman stressistä. DN istuutui takaisin paikalleen alkuperäiseen asentoonsa.

Guardian kuunteli klaanilaisia ja alkoi harkita päätöstään.

”Olisiko syytetyllä mitään kommenttia?” Admin kysyi katsoen alas Sheelikaan.

Sheelika katsoi ylös klaanilaisia päin.

”Kyllä, minulla on jotain sanottavaa”, Sheelika sanoi, hänen äänensä kuului kovemmin kuin ennen mutta selvästi hieman tärisevä, ”enkä aio sanoa tätä uudestaan”.

”S-se ei ole minun syytäni”, Sheelikan vapisi ja nyyhkytti, mutta jatkoi puhumista, ”ja jos te, te koreat-t, hienosto jäsenet, et-ette ymmärrä sitä, ni-iin t-te kaikki olette vain, vain pe-pelkkiä surkeita, Karzahnin, pelkurimaisia typeryksiä!
Te... te joka ikinen teistä! Ja te, teidän kaikki v-velvollisuudet, ei ole mitään! Ja teidän, kohtalot ja teidän rauhat, ovat kaikki ei, ei merkitse mitään! Ei... ei...”

Sheelika ei enää kestänyt ja alkoi juosta ovea päin, mutta ennen kuin hän ehtikään oven lähelle yksi viittaan pukeutunut Toa ja yksi valkoinen titaani estivät hänet; Axel ja Kindak.

Sheelika yritti taistella vastaan, mutta kyseessä olivat hyvin kokeneita Klaanin jäseniä.

Oikeussalin klaanilaiset alkoivat väitellä keskenään.

”Olipa se ilkeää”, kesken tämän kaiken vihreämusta Admin viimein alkoi puhua.

”Paeta kesken oikeudenkäynnin?” vihreämusta Admin sanoi piittaamattomasti, ”eiköhän tuo ole aika epäilyttävää puuhaa?”

Klaanilaiset alkoivat heti huudella.

”Niin, miksi hän yritti paeta?!”

”Jos hän on viaton, miksi hän pakeni?!”

”Miksi hän haukkuu meitä noin?!”

”Hänen on pakko olla syyllinen!!”

”Hän on syyllinen! Syyllinen!”

Klaanilaiset huutelivat kysymyksiä salin ympäri eivätkä pysyneet rauhassa. Kesti hetki ennen kuin sali rauhoittui Guardianin hakatessaan puuvasaraansa.

”Kuten olemme nähneet, nämä todisteet ja äskeinen tempaus puhuvat enemmän kuin tuhatta sanaa. Täten olemme päättäneet, että sinä, Toa Sheelika, olette syyllinen!” Guardian hakkasi puuvasaransa viimeisen kerran.

”Täten rangaissemme syytetyn...” mutta ennen kuin Guardian ehti lopettaa julistustaan, klaanilaiset alkoivat taas huudella mielipiteitään.

”Heittäkää Tyrmään!”

”Elinkautinen!”

”Selliin loppuiäksi”

”Eihän voi maksaa elämää istumalla sellissä. Teloittakaa hänet!”

”Teloitus!”

”Hän ei saa elää!”

Guardian alkoi rehellisesti tylsistyttää puuvasaran jatkuva hakkaaminen, mutta juuri silloin yksi Admineista seisoi tuolistaan.
Se oli Tawa.
Kaikki salissa lopettivat puhumisen. Sheelika vain katseli hämmästyneenä.

Tawa katseli muutama kerta ympärillä olevia klaanilaisia.

”On totta, että hän... Toa Sheelika on tappanut useita linnoituksen asukkaita ja samalla vahingoittanut useita lisää”, Tawa puhui selkeällä, mutta hieman monotonisella äänensävyllä, ”mutta, olen juuriadminina päättänyt, että hä... syytetty, ei laitettaisi tyrmään eliniäksi tai teloiteta.

Sen sijaan, haluan, että syytetty karkotettaisiin Klaanista. Toa Sheelika ei tule olemaan koskaan tekemisissä Klaanin kanssa eikä hän koskaan saa palata takaisin. Syytetty kielletään tulemasta Klaanin alueelle niin kauan kuin Klaani on elossa.”

Sheelika ei sanonut mitään. Hänen katseensa tippui lattiaan päin eikä hän enää voinut keskittyä ympäristöönsä.
Hän ei voinut uskoa, tai pikemminkin hän ei tahtonut uskoa mitä juuri on tapahtui.
Nais-Toa oli murtunut täysin Tawan julistaessaan hänen rangaistusta.

”Täten Toa Sheelikan elinkautiseen porttikieltoon”, Guardian julisti ja hakkasi puuvasaraansa. Hän hakkasi pari kertaa lisää jottei kukaan alkaisi huudella lisää.

Sheelika vietiin pois oikeussalista.
Kaikki klaanilaiset poistuivat salista ja jatkoivat väittelyään keskenään.

Kaikki paitsi kaksi.

Tawa ja Guardian jäivät ainoina ihmisinä saliin.

”Tawa, mitä...”

”Älä sano mitään”, Tawa keskeytti Guardianin ennen kuin hän ehti lopettaa.

”Mutta Tawa, miksi?” Guardian jatkoi silti kyselyään.

”En halua riistää hänen elämäänsä”, Tawa huokaisi syvään.

”Tawa, tiedän että olet tuntenut hänet jo ennen kuin tämä koko paikka oli edes olemassa...”

”... Ja tiedän myös, ettei hän koskaan riistäisi elämää keneltäkään”, Tawa keskeytti Skakdin paljon vakavammalla äänensävyllä, ”en tiedä miksi tai minkä takia hän tappoi kaikki nuo Matoralaiset, mutta minä haluan uskoa ettei se ole hänen syytään”.

”Tawa...”

”Tiedän, että velvollisuutemme on silti pitää rauhaa ja sen puolesta ketään ei pitäisi katsoa sormien välistä, mutta en siltikään halua nähdä häntä kituvan tyrmässä hänen loppu iäksi. Guardian, annan hänelle mahdollisuuden.”

”Mutta mitä jos hän aiheuttaa harmia Klaanin ulkopuolella? Mitä silloin?”

Tawa ei vastannut.

Guardian päätti luovuttaa ja käveli pois salista.

”Visokki, tiedän sinun olevan siellä”

Salin varjoista ryömi mustapunainen Visorak.

”Näit varmaan kaiken, Visokki?” Tawa kysyi kääntymättä Visorak-adminiin päin.

”Kaiken mitä tarvitsin”, Visokki vastasi.

”Visokki, luuletko, että tein oikean päätöksen?” Tawa kysyi.

”Se on sinun päätöksesi”, Visokki vastasi.



Bio Klaanin Tyrmä

Sheelika heräsi ja nousi ylös sellin vuoteestaan. Nais-Toa ei voinut uskoa viimein tottuvansa hiekkasäkin kovaan sänkyyn.
Päivät olivat vierineet nopeammin kuin hän olisi kuvitellut, hän ei edes tiedä mikä kellon aika on.
”Onko hän tosiaan jättänyt minut?” Sheelika ajatteli.

Hänen ajatuksensa katkesi, kun yhtäkkiä joku kaatui hänen sellin edessä useiden laatikoiden kanssa.
”Taas sinä?” Sheelika tiesi välittömästi kuka kaatui hänen sellinsä eteen. Tosin, ei kukaan joka päivä tapaa vaaleanpunaista Toaa.
”Jep, taas minä”, Toa GT vastasi yhtä pirteästi ja keräili tiputtamat laatikot.
”Mitä nuo laatikot ovat?”
”Lounaslaatikoita.”
”Lounas... mitä?”
”No, en tiennyt mistä ruuasta sinä oikein pidät, joten päätin tehdä kaikenlaista.”
”Miksi?”
”On aina hauskempaa syödä jonkun muun kanssa kuin yksikseen”, GT selitti ja hymyili.
Sheelikan kärsivällisyys alkoi hiipua pikku hiljaa.
”Kenet sinä luulet minun olevan?” Sheelika kysyi kääntämättä katsettaan GT:ä kohti, ”mitä sinä oikein yrität?”
”En minä yritä mitään”, GT vastasi viattomasti, ”haluan vain sinusta ystävän”

”Minusta? Ystävän?” Sheelika nousi seisomaan ja kääntyi GT:en päin, ”mitä sinä luulet minun olevan?”

”No, minusta sinä olet ihan mukava ihminen...”

”Minäkö mukava ihminen? Mikä Karzahnin typerys sinä oikein olet?” Sheelikan ääni nousi heti ja alkoi passata GT:tä päin, ”Tiedätkö läheskään minkälainen olen? Tiedätkö minusta yhtään mitään?”

”Mu-mutta...” GT alkoi hermostua hieman.

”Luuletko, että sinun typerät laatikkosi auttavat mitenkään? Minkälainen typerys sinä olet?!” Sheelikan passaus kuului kovemmin, ”Tiedätkö minkä olen käynyt läpi? ET! Et tietenkään! Et tiedä yhtään mitään ja silti yrität kutsut minua ”mukavaksi ihmiseksi”?!
Inhoan Klaania, inhoan joka ikistä klaanilaista ja kaikki minkä puolella he ovat!
Minä tappaisin jokaisen klaanilaisen maan päällä jos minulla olisi mahdollisuus enkä minä räpäyttäisi silmiänikään!
Ja minäkö muka ”mukava ihminen”? Mitä Karzahnia sinä oikein ajattelet?! Minkälainen Karzahnin idiootti sinä olet?

Minä en ole sinun ystäväsi. En nyt enkä koskaan tule olemaan!

Lähde pois ja jätä minut rauhaan! En kaipaa sinua täällä!”

Sheelika lopetti paasaamisensa ja hengitti raskaasti.

”... Ai”, GT vastasi masentuneesti, ”no, minä lähden sitten...”

GT otti osan lounaslaatikoista ja käveli pois. Ainoastaan pari laatikkoa jäi vielä sellin oven eteen.

Sheelika kaatui vuoteensa päälle. Hän tärisi hieman ja puristi kätensä kasvoihinsa.

”Mitä minä oikein teen...?”

Sheelika alkoi kyynelehtiä.


Tuntematon

Kultainen Metalliolento, Feterra, liisi huoneen keskellä olevan parrasvalon viereen. Zorak istui valon alla ja soitti hänen pianoaan keskittyneesti.

Musiikkia

”Ilmoitus: Mestari Z.M.A, olemme...”

”Tiedän, tiedän”, Zorak keskeytti Olennon, ”vielä muutama nuotti jäljellä”

Zorak alkoi kiihdyttää soittamistaan. Hänen sormensa tanssivat kosketinsoitimen päällä villisti ja lopetti kappaleen muhkealla loppusoinnulla.

”Crescendo”

Skakdi nousi ylös ja silitti hieman soitintaan, hyvästellen sitä.

”Palaan vielä.”

Zorak ja hänen Feterransa lähtivät ulos huoneesta.

”Onko kaikki valmis?”

”Vastaus: Kyllä, Mestari Z.M.A.”

”Onko viestejä Zyglakeilta?”

”Vastaus: He sanoivat hyväksyvänsä sopimuksensa ja odottavat vastaustanne.”

”Ah, hienoa. Käske Va:t lähettämään piirrustukset heille.”

”Vastaus: Kyllä, Mestari Z.M.A.”

”Ja ovatko ”Ne” valmiita?”

”Vastaus: Kyllä, Mestari Z.M.A.”

Keskustelun jälkeen Zorak saapui metallioven eteen, jonka takaa paljastui suuri, maanalainen laituri.
Laituri oli alun perin suunniteltu Vortixxien salakuljetuksia varten, mutta nykyisin laituria käyttää kaikki muut kuin Vortixxit, kiitos Zorakin.

Zorak katseli tyytyväisenä ja alkoi miettiä yksikseen.

”Voi Avde, aina ajattelemassa olevan yhden askeleen minua edellä. Minkälainen hölmö hän luulee olevansa.
Jo vuosia olen odottanut tätä hetkeä ja olen viimein saamassa sen käsiini”

Mutta juuri kesken ajattelunsa, räjähdys kuului kaukana laiturissa.
Hän katseli tarkoin ja näki yhden Feterroista hyökkäämässä kaikkeen mikä oli sen lähettyvillä ja päästi epäluonnollista ja selkäpiitä karmivaa huutoa.

Feterra on tullut berserkiksi.

”Mitä... Miten tämä voi olla mahdollista? Feterra Xa, mikä on hänen yksikkönumeronsa?” Zorak kyseli kärsimättömästi kultaiselta Metalliolennolta.

”Vastaus: Malli 2.5, yksikkö 7, Mestari Z.M.A.”, Kultainen Feterra vastasi.

”... Se raskaasti vahingoittunut yksikkö joka sokaistiin. Ei ihme”, Zorak lausui itsekseen, ”katkaiskaa sen jokainen parviäly-yhteys muihin yksikköihin ja tuhotkaa se.”

”Vastaus: Tottelemme, Mestari Z.M.A.”, Kultainen Feterra Xa vastasi.

Feterra Xa lähetti käskyn jokaiselle lähettyvillä olevalle Metalliolennoille.
Berserkki-Feterra tuhosi ja heitteli viereisiä kanistereita, ennen kuin muut Feterrat saapuivat sen lähettyville.
Berserkki taisteli vastaan, mutta sekopäissä Feterra ei voinut puolustaa itseään yhtä hyvin.
Kaksi Feterraa saivat kiinni berserkin raajoista.
Metalliolennot repivät berserkin raajat irti. Berserkin huusi kovemmin kuin aikaisemmin.
Revittyään Feterrat perääntyivät ja tuhosivat Berserkkin plasma-aseillaan vahvimmassa asetuksessa, jättäen jäljelle vain savuavan ruhon.

”Tarkistakaa muut yksiköt jotka ovat olleet tekemisissä malli 2.5, yksikkö 7:n kanssa, emme saa antaa tämän tapahtua uudestaan.”

”Vastaus: Tottelemme, Mestari Z.M.A.”, Feterra Xa vastasi.

Zorak peräätyi tämän jälkeen taas omiin ajatuksiinsa.
”Vuosien ohjelmointi, vuosien verta ja hikeä, enkä vieläkään pysty parantamaan kaikkea. Voi kuinka tarvitsen sen merkittävän osan. ”Hänet” on saatava kiinni välittömästi.
Vain silloin voin nousta takaisin tuhkasta ja saada jokainen polvistumaan edessäni.

Valon Toa.

Minä odotan sinua.”

Klaanin keskustori




Aurinko porotti korkealta taivaalta. Oli keskipäivä ja Klaanin linnakkeessa oli erityisen paljon hälinää. Klaanilaiset pysähtyivät kukin vuorollaan ihmettelemään linnoituksen keskelle ilmestynyttä kärryjen ja telttojen hässäkkää. Yleisimmät kysymykset olivatkin '' Mitä tämä nyt on '' ja '' Mitä täällä oikein tapahtuu ''.

Tivolin johtaja, Amaka asteli kohti korkeahkoa puusta rakennettua lava systeemiä. Hänen palkkaamansa vartiat seurasivat vanavedessä. Harvinaisen kirkas aurinko sai tulisen hahmon palamaan normaalia koreammin.

'' Herrasväki... Rahit ja muut otukset. Minulla on lio ja kunnia ilmoitaa kansalle, että maineikas Kolmannenkuunfestivaali on saapunut maan kuuluun kaupunkiinne!'' Amaka huusi suorastaan sydäntä lämmittävällä vanhuksen äänellä.

Kun väkeä oli alkanut kerääntyä lavan ympärille. Väkirykelmästä kuului kysymys '' Mikä ihme on Kolmannenkuunfestivaali?''. Väki joukko suorastaan kuohui ihmetyksestä. Mitä ilmeisemmin Kolmannenkuunfestivaali ei ollut kovinkaan kuuluisa klaanin saarella.

Amaka avaa kurkkunsa '' Krhm... Ette kai te yritä väittää, että sana ei ole kantautunut meidän mahtavasta Gladiaattori-areenasta eikä ainutlaatuisista herkuistamme joita myymme?... Noh eipä se mitään. Kerta se on ensimmäinenkin.'' Amaka hengähtää syvään ja lopettaa lyhyen puheenvuoronsa sanoin '' Nyt menkää, tutkikaa, ihmetelkää ja ennenkaikkea iloitkaa siitä että Kolmannenkuunfestivaali on saapunut tänne!''
Väkijoukko alkoi hurrata ja lopulta hajaantua, jolloin Amaka kääntyi ympäri ja käveli alas lavatla omalle teltalleen ja katosi sen uumeniin.


[spoil]En jaksa kirjoittaa pitkiä posteja...[/spoil]

Kirikori II

Ilma-alus oli saapunut sankan sumun vyöhykkeelle. Keetongu ei nähnyt, minne ohjata. Hänen täytyi luottaa täysin navigaatiolaitteistoon. Omiin silmiin ei ollut luottamista.

Guardian istui tuolissa huolestuneen näköisenä. Manu lillui edelleen lasisessa purnukassaan.
Eikö ole ironista, hän sanoi, että minä olen lasipurkissa. Guardian katsahti häneen.
Jos minä olisin omassa ruumiissani, minä –
”Tiedetään”, Guartsu huokaisi silmiään hieroen. ”Olisit hävittänyt tämän sumun.”
Olin kyllä sanomassa, että olisin voinut kuurata tuulilasin, mutta miten vain.

He lensivät sumussa muutaman tunnin ajan. Kaikki näytti yksitoikkoisen samalta sumussa. Guardian koetti nukkua hetken. Pian tuli vaihdon aika. Guardian tarttui ruoriin, Tongu painoi pehkuihin. Ehkä parinkymmenen minuutin kuluttua Ternok sanoi:
”Herra Guardian, me olemme nyt viidenkymmenen kilometrin päässä Nynrahista.”
”Sepäs mukava uutinen”, Guartsu vastasi väsyneenä. ”Käypä herättämässä Tongu.”
Kun Tongue herää, kielipeli alkaa, Manu sanoi hihittäen.

Hetken kuluttua keltainen jättiläinen talsi heidän luokseen. Edestäpäin kajasti valoa. Sitten, yhtäkkiä, sumu loppui. Muutaman metrin välillä se hälveni olemattomiin. Nyt he näkivät meren ja heidän edessään odottavan saaren.



Saari, jonka he näkivät, ei ollut mikään kaunis näky. Ilmasta käsin näkyi monia tulipaloja. Savupatsaat nousivat korkealle Nynrahin taivaalle. Rakennuksia näkyi palasina siellä, missä asutusta oli. Kasvillisuus oli suurimmaksi osaksi liekeissä.
”Mitä tämä on?” Guardian kuiskasi ja iski nyrkkinsä pöytään. Keetongu sulki ainoan silmänsä hetkeksi ja avasi sen sitten uudestaan. Näky oli todellinen.
Ai oliko täällä jokin ongelma, vai? Manu ivasi.

He alkoivat laskeutua Nynrahia kohti. Mutta heidät yllätti joukko lentäviä pikku aluksia. Ne olivat lautasen muotoisia ja ampuivat heitä kohti. Mikä pahinta, ne olivat liian pieniä maalitauluja.
”Ne vahingoittavat jotakin ja pahasti, jos emme pian laskeudu”, Tongu ärisi tarttuen ohjaimiin. Koko alus huojui ja tärisi. Guardian kaatui lattialle kompastuttuaan tuoliin. Manu purkki putosi lattialle ja kieri Tongun jalkojen juureen. Keltainen rahi yritti kaikin voimin joko karistaa tai tuhota hyökkääjät. Hän ohjasi alusta vasemmalle ja oikealle, mutta pienet lentävät lautaset pysyivät heidän kannoillaan. Ne olivat aivan aluksen vasemmalla puolella ja ampuivat reikiä Kirikori II:n kylkeen.
”En saa niitä karistettua!” Tongu huudahti. Guardian oli noussut pystyyn ja koetti nyt pitää asemansa. Hän ei onnistunut, vaan aluksen keikahtaessa viidenkymmenen asteen kulmaan vaakatasosta lensi toiselle puolelle alusta ja iski päänsä ikkunalasin läpi.

Manun ajatukset sinkoilivat sinne tänne purkin pyöriessä lattialla ympäriinsä. Mikä kummallisinta, Guartsu aisti hänen päässään pyörivän erilaisia monimutkaisia yhtälöitä ja kaavoja.
”Manu, eikö matematiikalle löydy parempiakin ajankohtia?”
”G, me joudumme pakkolaskeutumaan!” Tongu murahti ja käänsi vasemmalle. Muutaman kymmentä robottilentäjää murskaantui aluksen kylkeen. Suunnilleen saman verran jäi jäljelle. Tongu huudahti voitonriemuisena, mutta ei ehtinyt iloita kauan, kun jostain kuului posahdus.
”Aha. Ne hajottivat höyryventtiilin…”
”Ja se on…?” G kysyi.
”Paha asia”, Tongu vastasi.

He laskeutuivat kohti kallioista maaperää. Rysähdys oli kova, mutta kovin paljon vahinkoa se ei aiheuttanut Kirikori II:lle. Hetken kuluttua sekä Guardian että Keetongu olivat aseistautuneet ja raahanneet itsensä ulos aluksesta. Sitten alkoi ammuskelu. Kymmenisen lentävää lautasta lensi heitä kohti. Ne eivät tähdänneet klaanilaiskaksikkoon vaan maassa röhnöttävään alukseen. Muutaman he ampuivat alas suoralta kädeltä, mutta robotit viisastuivat ja alkoivat tehdä monimutkaisia liikesarjoja. Niihin oli nyt huomattavasti vaikeampi osua.

Alukselle oli aiheutunut jo paljon vaurioita, kun robotteja oli ilmassa enää kolme. Ne päättivät, että oli järkevää alkaa ampua kaksikkoa, joka oli tuhonnut suurimman osan niiden hyökkäysjoukoista. Yksi paljasti kaksi terää kyljissään ja syöksyi Guardiania kohti. Tämä olisi silpoontunut kahteen osaan, ellei Tongu olisi heittäytynyt sen päälle niin, että se lensi maahan ja rysähti klaanilaisen painon alle.

Sillä väli Guartsu harjoitti tarkka-ammuntaa kiikarisilmineen ja vartija-kivääreineen. Lopulta enää yksi lentävä lautanen oli jäljellä, mutta se ei hyökännytkään, vaan lähti pakoon.
”Se ei saa päästä karkuun!” Guartsu henkäisi. Hän yritti juosta sen perään ja ampua sitä vielä, ennen kuin se katosi kallioiden taakse. Keetongu pyyhälsi ähisten hänen vierelleen. Hetken he vain seisoivat paikoillaan. Sitten he kääntyivät mustunutta alustaan kohti. Palanut puu oli reikiä täynnä, mutta alus oli varmaan yhä, ja varsinkin korjauksen jälkeen, lentokykyinen.

”Mitäs nyt?” Tongu sanoi.
”En tiedä”, Guartsu vastasi.
Ehkä noudatte minut täältä?
”Ai, juu”, Guardian sanoi vaisusti. Vaikka eihän Manu sitä kuullut. Guardian ja Keetongu kävelivät sisään alukseen. Matoranit tulivat pois pöydän alta, ja Guardian nosti Manun purkin ylös.
Sain laskettua lentorata ja mahdolliset pakkolaskupaikat, mutta kukaan ei tainnut kuunnella minua…
Guartsu kohautti olkiaan. Keetongu sanoi:
”Oli vähän kiire…” Manu tyytyi hymähtämään vastaukseksi.
”Mitä meidän nyt pitäisi tehdä?” toinen Matoraneista kysyi.
Ei kai auta muu, kuin alkaa tutkia, mitä on tapahtunut. Ja kannattaa välttää kuolemista.
Guardian pyöritteli silmiään ja sanoi:
”Joku näyttää vallanneen tämän saaren, ja –”
Hyvä huomio, Manu kommentoi.
”– ja meidän täytyy selvittää, kuka ja miksi.” Tongu nyökkäsi.
”Meidän pitää pelastaa saaren Matoranit ja vapauttaa heidät alistajien hirmuvallasta. Kuka ikinä tekikään nuo robotit…”
… oli fiksu mies, Manu jatkoi Tongun virkkeen loppuun.
”Olin sanomassa täysi idiootti”, Tongu hörähti.
… ai.
”Mitä me teemme?” Matoranit kimittivät yhteen ääneen.
”Teidän taitaa olla pakko tulla mukaamme”, Guartsu sanoi. ”Täällä on vaarallista.”
”Eli meidän täytyy jättää Kirikori?” Tongu sanoi haikeasti.
”Kyllä”, Guardian vastasi, ”ainakin vähäksi aikaa. Onhan meidän poiskin päästävä.”
Jos mitään poispääsyä on.
”Pessimismiä tuollainen.”
Realismia.
”Eli pessimismiä.”
Ehkä arkimerkityksessään. Entä, jos olen ontologinen realisti?
Guardian ei vaivautunut vastaamaan.



He astuivat ulos aluksesta. Kirikori II:sta nousi savua. Vielä pahemmin savusi ympäristö. Minne tahansa he katsoivat, he näkivät savupatsaan, jos toisenkin. Kasvillisuus oli joko tulessa yhä edelleen tai palanut maan tasalle. Nynrahilla oli olut hiekkaranta ja trooppista kasvillisuutta, mutta nyt tilalla oli tuhkainen hiekkakerros ja palaneita käppyröitä. Taivas näytti violetilta ja valkoiset pilvet pyyhkivät sitä kuin pyyhekumi paperia. He olivat laskeutuneet jonkinlaisen kylän viereen. Kylä oli tuhoutunut hiljattain. Savuavia rakennuksia oli muutama, ja suurin osa oli romahtamispisteessä tai jo luhistunut. He kävelivät kylän halki. Ei ristin sieluakaan näkynyt matkan varrella. Guardian pälyili epäilevänä ympärilleen. Hän oli odottanut tapaavansa vihollisia heti siltä seisomalta, kun he astuivat ulos aluksesta toisen kerran. Keetongu katseli murheellisena tuhottuja maisemia. He saapuivat pienelle järvelle.
Oletan, että tämän järven vesi ei tavallisesti ole… punaista, Manu totesi. He jatkoivat kävelyään eteenpäin. Edessä kohosi pienoinen kukkula, jonka huipulle he päättivät kiivetä nähdäkseen, mitä edessäpäin oli. Epäluuloinen Guardian ryömi rinteen ylös ja kurkisti varovasti toiselle puolelle kukkulaa. Maisema jatkui samanlaisena näköesteisiin asti. Näitä olivat suuret siirtolohkareet sekä palaneet puut.

Guartsu viittoili seuralaisilleen, että oli turvallista tulla. Keetongu, joka kantoi Manun purkkia, ja Matoranit hänen jäljessään kipittivät rinteen huipulle. Sitten he jatkoivat eteenpäin palaneeseen metsään. Tropiikin kulottunut kasvillisuus oli puolittain elossa, mutta noen peitossa. Jotain oli tapahtunut Nynrahin saarella. Eikä se varmasti ollut ollut miellyttävää kenenkään mielestä.

Zakaz

”Kuinka niin ssssinulla ei ole heitä?”

Nektann huokaisi ja vilkaisi olkansa yli sotureitaan. He kaikki seisoivat tykkitornilla, jonka luota klaanilaiset olivat ovelasti paenneet. Sotilaat olivat hermostuneita. He seisoivat rivissä Nektannin takana ja pälyilivät johtajaansa sekä toisiaan. Nektannin edessä oli suurehko näyttö, jonka sisuksista pällisteli Abzumon julma pärstä.
”Minulla ei ole niitä”, Nektann sanoi, ”koska ne pääsivät karkuun.”

Abzumo kohotti kulmaansa ja asetti hetken kuluttua kätensä leualleen, jota alkoi hivellä mietteliään näköisenä.
”Sssse ei ole vaihtoehto, Skakdi.”
”Mitä sinä puhut”, Nektann sihahti. ”Minä teen mitä tahdon. Nyt näyttää vain siltä, että sinä jäit ilman vankejasi ja minä ilman rahojani.”
”Ei aivan niinkään, Nektann.”
”EI?”
”Ei.”
Nektann oli turhautunut sananvaihtoon ja purkaakseen kiukkuaan iski tajuttomaksi sotilaan, joka eturivissä oli yrittänyt kurkkia hänen keskusteluaan. Sitten hän kääntyi takaisin Makutan puoleen ja karjui:
”Sinä väität, että tämä ei ole ohi! Mitä sinä kuvittelet, saastainen Makuta? Että minä aikoisin yrittää uudelleen? Minun ei olisi alun alkaenkaan pitänyt yrittää tehdä kauppaa sinun kaltaisesi typerän pellen kanssa! Minulle ei ole aiheutunut muuta kuin harmia. Ja kyllä, halusin tekosyyn tapattaa Warrekin, mutta se ei vain ole tarpeeksi Makutan kanssa asioimiseen! Minä tarvitsen jotakin, mikä pitää minut iskussa. Haluan päästä tapattamaan jonkun. Sellaisia me Skakdit olemme. Mutta minä en päässyt, mikä turhauttaa minua erittäin isosti, enkä edes saanut rahojani! Ja nyt minä joudun puhumaan vielä lisää sinun kanssasi, Makuta. Minua kyllästyttää puhuminen. Skakdeja ei ole tehty puhumaan! ME OLEMME TAPAJIA!”
Makuta kuunteli raivoamista hetken, mutta kohotti sitten kätensä. Nektann vaikeni heti. Abzumo hymyili ilkeästi ja sanoi:
”Sssssanoinko minä…” Hän piti taukoa. ”… että sinä ssssaisit yrittää uudestaan?”
”Mitä sinä…”
”Sssssanoinko minä, että sinä joutuisit puhumaan kansssani vielä lisää?”
”No mitä skarrarrarrin väliä sil-”
”Ssssssssssssanoinko minä”, Abzumo kuiskasi, ”että sssssinä ssssselviäisit hengisssssä…”
Hän alkoi nauraa hiljaa.
”… ssssselviäisit hengissä tämän kessssskusssstelun jälkeen?”
Nektann oli aivan hiljaa ja vain mulkoili Makutaa. Tämäkin oli hiljentynyt ja katseli Nektannia suoraan silmiin. Oli hiljaista kauan. Sotilaat alkoivat hermostua. Monet kiemurtelivat paikoillaan paahtavassa auringossa. Useat Skakdit pohtivat, kuinka paljon kello mahtoi olla ja kuinka kauan he ehtisivät vielä istua baaritiskillä.

Lopulta Makuta puhui jälleen.
”Minä oletin, Nektann, että ssssinä onnissstuissssit. Mutta ssssinä et onnissstunut. Ssssinä petit luottamuksssseni etkä ssssaaanut eliminoitua kolmea henkilöä, joissssta kakssssi oli Sssskakdeja ja ykssssi… Makuta, jolla ei ollut voimiakaan. Minä ehdin jo toivoa, että ssssaisssin haluamani ja lähetin jopa erään palvelijoisssstani hakemaan sssssitä.”
Nektann vilkuili nopeasti ympärilleen.
”Mitä sinä olet tehnyt, Makuta?” hän sylkäisi. Makuta katsoi edelleen hänen silmiinsä.
”Hyvässsti, Nektann. Sssse on ohi.”
Sitten helvetti pääsi irti.

Kelluva lankku, meri

Kummitusten Suo. Zyglakien laavaluolasto. Pinkki jänis. Abzumo. Torakoiden kuningatar. Yö Kauhu. Nimda TSO:lla. Destral. Rozum. Laboratorion äänet. Muistiinpanot. Mäksän energiakäsi. Zombi-Toat. Kasetti. Laivakaappaus.

Liikaa tapahtumia. Liian vähän aikaa.
Nimda.

Miksi kaikki tuntui lopulta kietoutuvan Nimdan ympärille? Kaikki jahtaavat sitä tietämättään mikä se on. Mikä se on?
Se on valkoinen metallisiru. Mitä muuta se on?
Jotakin, jonka takia kannattaa tappaa.

Matoro havahtui ajatuksistaan tömähdykseen. Jään Toa piteli päätään. Hän oli onnistunut nukkumaan pari tuntia. Uni oli ollut kaikkea muuta kuin rauhoittavaa.
Toa haparoi itsensä pystyyn ja tähyili ympärilleen. Äksä ja Jardirt olivat laivan keulan tietämillä ja kiskoivat köysiä. Notfun käveli kohti ja selitti jotain perillä olemisesta. Matoro valpastui välittömästi ja siirtyi keulaan. Edessä näkyi hietikkoinen, matalapuustoinen saari. Takana oli Pohjoisen Mantereen rannikko.

"Nuo tyypit jättävät meidät tähän ja jatavat matkaansa. Me saamme tuon veneen saarelle menoon", Fun selitti tilannetta.
"Millä tulemme pois?"
"MINUN laivallani tietysti"
"Aha", Matoro totesi nopeasti. Puolelle tusinalle tehty pelastusvene tippui veden pinnalle ja Jardirt hyppäsi sinne ensimmäisenä.

"Hei. Miksei tämän paatin kapteenia näy juurikaan tällä laivalla?", Matoro kysyi hiljaa Notfunilta.
Matoran oli hetken hiljaa ja avasi sitten suunsa.
"Öh, hän ei tykkää minusta. Tai toisinpäin"
"Onko se syy olla piilossa koko matka? Näimme hänet vain matkan alussa"
"En tiedä. Mitä jos unohdetaan koko heppu..."
Matoro huokaisi. Ei tuosta ottaisi selvää. Hän hyppäsi Äksän perässä veneeseen. Kun Notfunkin oli paikalla, he lähtivät soutamaan kohti hietikkoista saarta mystisen rahtilaivan jatkaessa matkaansa.

Kyseinen saari, sisämaa

"Missä on Nimdan temppeli", musta hahmo aloitti ja iski pienen majan oven nurin.
"E-ette voi mennä sinne..." matoran sopersi ja vetäytyi taaksepäin.
"Kysyin missä", Amazua vastasi ja nosti matorania kurkusta. Hän heitti pienen le-matoranin maahan ja kääntyi huoneen muiden henkilöiden puoleen.

"P-pyhättö on saaren keskellä. Ath-järven rannalla", ko-matoran vastasi särisevällä äänellä.
"Mutta Nimdan luona ei ole käyty tuhansiin vuosiin. Temppelin maanalainen osa on sinetöity...."
Muutama matoran sopersi rukousta Athille. Musta hahmo oli varmasti Atheon. Atheon oli tullut saarelle tuhoamaan ja tappamaan.

Amazua ja kymmenen matorania olivat matkanneet melko nopeasti päivän aikana sisämaahan. Laivaa oli vartioimassa parikymmentä jäljellä olevaa piraattia.
Nimdan pyhättö sijaitsi saaren suurimman järven rannikolla varsin idyllisessä paikassa. Näköala järvelle oli kaunis ja koskematon. Valkoinen ja pienikokoinen pystykivistä tehty pyhättö odotti yksinään puhtaan luonnon keskellä. Amazua iski metallinyrkkinsä puuoven läpi ja heitti jonkin papintapaisen järveen. Valoisa ja taiteellinen temppeli oli täynnä arvoesineitä ja kaiverruksia seinissä. Piraatit pakkasivat arvotavaraa mukaansa Amazuan etsiessä maanalaisen osan sisäänkäyntiä. Hän potkaisi marmorisen altatrin nurin.

Bingo.

Laatta murskautui hänen nyrkkinsä alle. Portaikko alas oli täynnä kiveä.

SAAREIHGH

Notfun käveli ympyrää. Hän yritti etsiä aarretta, mutta ei löytänyt sellaista. Tästä hän tuli pahalle tuulelle. Hetken kävelyn jälkeen hän kuitenkin löysi mielenkiintoisen näköisen kiven, johon oli kaiverrettu erään "jumalan" symboli.

Notfun tunnisti symbolin kuolleen muinaisen jumaltoan symboliksi. Hän otti kiven käteensä.

ZZZAAPPRGH.

Nimda-saari, matorankylä

Matorankylä oli kuolemanhiljainen. Puiset rakennukset huojuivat lämpimässä tuulessa. Suurimman majan ovi oli irti.

Matoro käveli hitaasti toiset Klaanilaiset perässään. Kylä näytti autiolta.

"Minulla on huono tunne tästä", Matoro sanoi ohimennen. Hiekkaisella päätiellä näkyi raskaita väkijoukon jälkiä.

"Täällä on ollut suuri väkijoukko", Jardirt ilmoitti tutkien maata.
"Entinen miehistöni ehkä?" Notfun ehdotti.

"Hei, tämä ovi on lyöty irti", Matoro hihkaisi nostettuaan suurimman mökin puuovea. Siinä oli reikä, joka näytti nyrkin tekemältä.
Toalle tuli ensimmäisenä mieleen se laivan kaapannut metallikäsi.

"Outoa. Missään talossa ei ole väkeä", Äks ihmetteli ääneen tutkittuaan pari mökkiä.
"Tämä suurin mökki näyttää olevan jonkinlainen kylän keskus", Jään Toa puhui taloon tulleelle piraattikaksikolle. Hän penkoi hyllyjä yrittäen löytää mitä tahansa.
Notfun katseli ympärilleen tylsistyneenä.
"Entä jos me vain seurataan noita jalanjälkiä?"

"..."
"..."
"Miksi me emme tajunneet tuota aikaisemmin" Jardirt ihmetteli.
"Niin! Minun porukkani ei varmasti osaa liikkua huomaamattomasti! Metsää pitkin menee vana roskaa, tallottuja oksia ja tyhjiä pulloja", Notfun hehkutti.
"Katsotaan nyt ensin löytyykö täältä jotakin", Matoro huomautti ensin ja avasi yhden puisen lipaston.
Sieltä paljastui erittäin vanhan näköinen kirja.

"Ath", hän luki ääneen otsikon. "Tämä on niiden-"
"Hippien", Notfun sanoi väliin.
"... matoranien uskonnollinen kirja"
"Mitä siinä on?" Xxonn kysyi.
Toa avasi kirjan.
Kirjoitus oli jotakin outoa kieltä.
"Lue itse", Matoro sanoi ja heitti kirjan Äksälle.
"Eihän tästä saa mitään selvää!"
"Ei niin", Matoro vastasi ja heitti kirjan hyllyyn. "Eli mennään näppituntumalla jälkien perässä"

Nimda-saari, pyhättö

"Ne ryövärit tuhoavat temppelimme ja ryötstävät aarteemme!" matoran kailotti kaadunneen alttarin päällä. Parikymmentä aseistautunutta uskovaista seisoivat rinkinä hänen ympärillään, valkoisen Nimdan Pyhätön seiniä vasten.
"Me emme salli sitä! Me saamme Athilta voimaa tuhota ne!" ilmeisesti ylipappi vaahtosi.

Joukko nosti aseitaan ja hurrasi. Sitten he alkoivat mennä yksi kerrallaan portaikkoa alas soihtujen ja keihäiden kanssa.

Zakaz

Nektann makasi pöydän alla. Miten hän oli sinne päätynyt, sitä hän ei tiennyt. Hän tiesi vain, että jokin oli hyökännyt ja tarkka-ampunut viisitoista hänen kolmestakymmenestä sotilaastaan. Heihin oli iskenyt paniikki, ja muutama jalkoihin jäänyt Skakdi oli tallautunut kuoliaaksi. Nektann olisi kyllä poistunut pöydän alta, mutta eräs soturi nimeltä Bodyrakk oli päättänyt tuupertua kyseisen pöydän päälle. Pöydän jalat olivat musertuneet suuren Skakdinjärkäleen alle, ja Nektann oli jumissa. Kaiken lisäksi salaperäinen sala-ampuja ammuskeli lisää hänen sotilaitaan – ainakin äänistä päätellen.
Ei olisi pitänyt luottaa siihen Makutaan, Nektann ajatteli. Lisäksi olimme varomattomia omalla maaperällämme. Sitä virhettä en tee toiste.

Hetkisen kuluttua Nektann oli saanut raahattua ruhonsa pois pöydän alta. Tarkka-ampuja päätti osua häntä jalkaan. Sotalordi karjaisi hypähtäen pystyyn. Hän kuitenkin kaatui saman tien jalkaan sijoitetun luodin takia. Nektann kierähti nopeasti pois näkyviltä suuren tynnyrin taakse. Hän oli onnellinen vartioaseman kalustuksesta, vaikkakin se kattoi vain muutaman tuolin, pöydän ja pari tynnyriä.

Nektann vilkuili ympärilleen etsien katseellaan sala-ampujaa, joka oli verottanut vartioaseman ryhmästä jo yli puolet. Hän käytti strategista ajattelukykyään etsiäkseen parhaat tarkka-ammuntapaikat. Erään pienen mäennyppylän huipulla kasvavan kaktuksen takana oli sotalordin mielestä kolmanneksi paras paikka tarkka-ampujalle. Siispä tämä luultavasti olisi siellä. Paras paikka oli huono paikka, koska sinne voitiin odottaa väijytystä. Toiseksi paras paikka oli vielä liian hyvä paikka, jos ampuja oli hyvä. Toisaalta ehkä juuri siitä syystä tarkka-ampuja valitsisi ensimmäisen paikan; jos sitä odotettiin, sitä ei oikeasti odotettu. Nektann lakkasi sotkemasta päätään mokomilla ajatuksilla ja otti esiin löytämänsä zamor-singon. Sitten hän laukaisi kohti mahdollista tarkka-ammuntapaikkaa. Kuului räjähdys. Suojautunut Nektann nousi esiin tynnyrin takaa ja vilkuili kukkulalle. Ammuskelun ääniä ei enää kuulunut.

”Sotilaat, ilmoittautukaa!” Nektann huusi. Kymmenen ääntä vastasi.
Perhana. Kaksi kolmasosaa kuoli…
Skakdit tulivat esiin piiloistaan.
”Kuoliko se”, joku pohti.
”Ehkä. Toivottavasti”, Nektann vastasi.
Ja piru periköön sen Makutan, joka päätti hyökätä minun kimppuuni!

No tää tapahtuu taas niinku siellä Bakmein tykönä

Aamu sarasti.

Tuskanhiki kiilteli Ämkoon vihreän naamion otsalla Toan nostellessa raskaasta kivestä valmistettua painoa vasemmalla kädellään. Painon kahvana toimiva hiekanruskea hamppuköysi narskui Toan kämmentä vasten vihreänmustan soturin ilmeen kiristyessä entisestään.

Lopulta Ämkoon voimat pettivät ja paino jysähti maahan. Toa huohotti, oikoi väsynyttä raajaansa ja nousi sitten ylös istumapaikan virkaa toimittaneen sammalta kasvavan kannon päältä.

Ämkoon ainoan luonnollisen käden treenaamiselle löytyi hyvä syy. Edellisenä iltana Bakmei oli pannut merkille, että varjokäden nähtyään jopa aivovauriosta kärsivä marakatti ymmärtäisi hyökätä Ämkoon kimppuun vasemmalta puolelta. Varjoenergiasta koostuva raaja särkisi tarpeen vaatiessa suhteellisen helposti vahvemmankin vihollisen panssarin, mutta tähän raakaan voimaan ei tulisi luottaa liikaa. Valkean turagan opit ruumiin ja mielen tasapainosta olivat kieltämättä järkeviä, eikä siksi ollutkaan ihme, että Bakmei oli määrännyt Ämkoon nostelemaan painoja läpi yön.

"Joko sinä lepäät?"

Ämkoo kääntyi paikalle saapunutta Bakmeita kohti, kumarsi jälleen kerran tavan vuoksi ja virnisti sitten kevyesti.

"Rajani taisi tulla vastaan. Jatkan ihan pian."
"Ota kampela", Bakmei tokaisi ja heitti hätäisesti paistetun vedenelävän nälkäiselle Toalle. Ämkoo tarttui kalaan, näykkäisi tästä palasen ja vilkuili sitten ympärillään avautuvan metsikön suuntaan.

Sitten Enki saapui.

"He saivat koodin auki", vihreä matoran ilmoitti tehtyään ensin kunniaa sekä Ämkoolle että turagalle. Bakmei ei reagoinut juuri mitenkään matoranin saapumiseen, vaan häipyi omien puuhiensa pariin.

"Hyvä. Osaatko sanoa tässä vaiheessa mitään itse sisällöstä?" Ämkoo kysyi ja istui taasen alas.
"En paljoa. Sen voin sanoa, että olit oikeassa. Ainakin valtaosa tekstistä on Atyan itsensä kirjoittamaa."
"Hyvä. Kääntäkää kaikki."
"Käskystä."

Enki nyökkäsi ja valmistautui tekemään lähtöä. Ämkoon voimakas rykäisy kuitenkin sai matoranin pysähtymään.

"Niin?"
"Olisi vielä yksi juttu."

- - -

Myöhemmin päivällä Ämkoon veljeskunnan päämajan tykönä nousi ilmaan tummanharmaa haukkarahi. Selässään se kantoi turkoosia kanohi kakamaa kasvoillaan kantavaa vihreänkirjavaa matorania. Matoran tarttui vyötäisillään roikkuvaan radiolaitteeseen ja puhui:
"Testaan yhteyttä. Täällä Tedni, suuntana Klaani. kuuleeko päämaja?"

Nimdasaari, maanalaiset käytävät

Tunneli oli pitkä ja yllättävän valoisa. Koko katto oli koristeltu sinisin ja keltaisin valokivin. Nuo värivalot tanssivat yhdessä varjojen kanssa valkoisilla, riimuja täyteen kirjoitetuilla seinillä.

Amazua oli jatkuvasti varuillaan. Hän oli melkein pudonnut ääriomaperäiseen aukeava luuku-ansaan. Luolastossa olisi vielä yhdeksän ansaa sen Toan muistiinpanojen mukaan. Hän luotti haarniskaansa ja voimiinsa, mutta tiesi että ei kannata olal liian luottavainen omiin kykyihinsä. Pitkä letka piraatteja käveli hänen takanaan, kuka tehden mitäkin. Joukko oli ottanut jokaisen arvokkaan esineen tunneleista.

Seinästä syöksyi nopealla liikkeellä terä. Amazuan metallinen käsi ehti ottaa sen vastaan ja vääntää sen mutkalle.
Seuraavalla askeleella ilmeisesti jollakin liiketunnistinsysteemillä varustetut terät pyörähtivät esiin seinästä. Palkkasoturi onnistui tekemään ne helposti pelkin käsin vaarattomiksi.

Piraattimatoranit kuiskivat jotakin tyytyväisinä.

Nimdasaari, pyhättö

"Tuolla", Xxonn viittoi metästä nähtyään puiden lomasta rakennuksen. Matoro vaikutti huojentuneelta ja kiihdytti kävelyvauhtiaan kahden matoranin koittaessa pysyä perässä.

Suuren järven rannalla odottava valkokivinen rakennus näytti vaatimattomalta kaukaa katsottuna. Se oli rakennettu pystyyn asetetuista kalkkikivisistä lohkareista joiden päälle oli kasattu kiviä poikittain. Koko yksi seinämä oli auki, eräänlaisena ovena. Paikka olisi täydellinen puolustuksellisesti, sillä se sijaitsi rantakukkulan laella suuren aukion keskellä.

Neljä Klaanilaista lähtivöt nousemaan loivaa mäkeä ylöspäin nopeaan tahtiin. He olivat kävelleet tänään jo paljon ja lisää oli odotettavissa.
Kun Matoro etummaisena siirtyi ovesta sisään valoisaan, pieneen rakennukseen, hän huomasi joukon matoraneja aseiden kanssa katsovan heitä.

"Lisää haudanryöstäjiä! Tapetaan!" yksi matoran karjaisi ja osoitti keihäällään nelikkoa.
"Ei ei ei. Emme ole ryöst-" Matoro aloitti mutta hänen jalkojensa juureen lentänyt keihäs keskeytti hänet.
"A ha. Mitä te sitten olette?" keihäsmatoran kysyi, näyttäen siltä että voisi heittää toisen keihään koska vain.

Matoro pohti tilannetta. Amazua on todennäköisesti jo syvällä maan alla. Matoraneista voisi olla hyötyä.
"Keitä olette?" munkki tivasi. Kaksi matorania lähestyivät joukkoa osoittaen keihäillään.

"Me haluamme pysäyttää sen alas menneen haudanryöstäjän ja sen roistojoukon", Jardirt sanoi nopeasti, edes valehtelematta. Lyhyt ja heikon näköinen matoran olisi tasaisempi neuvottelukumppani.

"Me selviämme heistä itsekkin. Nyt, häipykää. Emme halua vääräuskoisia pyhille paikoillemme", munkki jatkoi. Pari muuta uhittelivat edelleen keihäillään.

"Mitä jos me nyt ottaisimme rauhallisesti ja ottaisimme ryypyt pekkaan", Notfun änki sisään.
"Ryypyt mitä?" munkki kysyi nopeasti.
Kapteeni ehti sanoa "Rom-" ennenkuin munkit räjähtivät. Ei, ne eivät räjähtäneet kirjaimellisesti. Ne vain suuttuivat koska alkoholi on yksi suurimpia paheita heidän uskonnossaan.

Matoro kyykistyi ja hänen päähänsä tähdätty keihäs meni pahasti huti. Hellänpuoleinen potku toista lähellä olevaa matorania jalkaan ei vaikutanut juuri mitenkään keihäällä sohivaan tyyppiin.
Matoraneja vastaan taisteleminen oli ikävintä mitä Toa voi joutua tekemään.
Äks katsoi kysyvästi Jään Toaa väistäessään yhden keihäänpiston.
Matoro ei keksinyt järkevää toimintastrategiaa. He eivät voisi käyttää voimaa noita vastaan.
Sitten hän miltei huusi matoraneille "Olen Itroz!"
Munkkijoukko hiljeni. Klaanilaisjoukko jähmettyi.

Viimein joku rohkeni avata suunsa.
"O-oletko sinä se Itroz? Makuta Itroz?"
"Kyllä olen. Tarvitsen sirua uudestaan tutkimuksia varten", Matoro valehteli. Hän tiesi juuri olevansa äärimmäisen heikoilla jäillä. Jos hän paljastuisi, se olisi menoa se.
"Olisit heti sanonut, arvon Itroz. Autamme sinua aina sen sopimuksemme nojalla", munkki kertoi ystävällisesti, tajuten vasta nyt "tunkeilijan" ja Itrozin yhdennäköisyyden. Lisäksi Makutat muuttavat usein muotoaan. Ity oli edelleen valkomusta ja hänellä oli teleskooppisilmä ja tuo miekka.

"Niin, joo", Matoro sanoi hetken ajatuskatkoksen jälkeen. Heti hän tajusi kuinka tyhmästi oli sanonut. Nuo matoranit tiesivät Itrozista enemmän kuin hän itse.

"Saammeko mennä Nimdan kammioon ja samalla hoitelemaan ne haudanryöstäjät?" Matoro kysyi vakavoituneena. "Nämä ovat Kavereitani Veljeskunnasta. Täysin luotettavia", hän jatkoi ja viittasi muihin Klaanilaisiin.
Munkki näytti nörästi tietä portaikkoon ja nelikko lähti alas munkit mukanaan. Matoron otsalla helmeili jatkuvasti kylmä hiki. Olisi vain ajan kysymys koska nuo alkaisivat epäillä.