[spoil]Guartsu kirjoitti puolet[/spoil]
Nazorak-pesä
Laboratorio

Laboratorion valkoiseen oveen koputettiin varovaisesti. Ainoa vitivalkoisessa tiedehuoneessa sillä hetkellä työskentelevä henkilö ei vaivautunut edes huomioimaan koputtajaa. Makuta Abzumo tuijotti työpöydällä lojuvaa läpinäkyvää lasimaljaa ja sen kemikaalisisältöjä pitkään hiljaa.

Ovi avautui. Nazorakien tutkimusten johtajan, Tohtori 006:n hiekanruskea pää ja läpinäkyvän suojahansikkaan alla oleva hyönteiskäsi tulivat varovaisesti esiin oviaukosta. Tohtori katsoi Makuta Abzumon suuntaan ja oli jo avaamassa suutaan, mutta keskeytti puheensa ja vetäytyi suojaan oven taakse, kun lasinen koemalja pirstoutui aivan hänen päänsä vieressä. Moniväriset nesteet valuivat pitkin seinää sekoittuen keskenään ja muodostaen aivan uusia värejä.
Epäonnistuneen koenesteen taakseen heittänyt Abzumo seisoi nyt työpöydän edessä nojaten siihen molemmilla käsillään. Hän heilautti muutamalla aggression voimistamalla kädenliikkeellä työvälineet pöydältä lattialle. Yksi mikroskoopeista menetti linssinsä.

006 katsoi makutan aiheuttamaa tuhoa kiristellen torakanhampaitaan, mutta ei sanonut sanaakaan. Hän päätti uskaltautua ovesta kokonaan sisään. Tohtori hiipi laboratorion marmoriselle lattialle hyönteismäisillä jaloillaan ja sulki oven takanaan mahdollisimman hiljaa. Torakkatohtori etsi pitkään sanoja, mutta ei tiennyt miten aloittaa. Uhkaava varjomainen makuta näytti poikkeuksellisen vihaiselta epäonnistumisestaan.

006:n ei tarvinnut miettiä kauaa. Makuta naurahti uhkaavasti.
"Kuulen sinut."
006 nielaisi. Makuta oli kääntynyt tuolissaan katsomaan häntä.
”Näen sinut”, hän jatkoi. ”Tunnen sinut. Aistin sinut. Sinä et voi kulkea minnekään minun tietämättäni, jos niin haluan.”
”No, tuota…” 006 sanoi epävarmasti. Makuta teki välinpitämättömyyttä osoittavan eleen kädellään ja jatkoi puuhiaan.
”Minun täytyy vielä muuttaa tuota geeniä…”

006 katseli tuhoja, jotka Makuta oli läsnäolollaan aiheuttanut. Työvälineitä oli lattialla, muutama lasikaappi oli rikki ja eräs hyvin kallis laite oli hajotettu. 006 ei toisaalta ollut koskaan edes käyttänyt laitetta, sillä se ei kuulunut hänen toimenkuvaansa. Se oli jonkinlainen termodynaaminen vempele.
”Voi, sinulla on paljon opittavaa, pikkuinen”, Makuta Abzumo sanoi hiljaa. 006 vilkaisi häneen päin.
”Anteeksi?” Makuta käänsi kasvonsa torakkaan.
”Kuulehan, Stephen, tulepa tänne.”
006 harkitsi tarkkaan, mennäkö vai ei. Lopulta hän päätti, että olisi vaarallisempaa olla menemättä. Makuta odotti, että torakka saapui hänen luokseen. Sitten hän laittoi kätensä 006:n olalle ja sanoi:
”Mitä näet, poikaseni?” 006 laittoi kummastuneena silmänsä mikroskoopille. Siellä lillui joitain tunnistamattomia molekyylejä.
”Öh…” tohtori sanoi. ”Mössöä?”
Makuta katsoi häntä uhkaavasti ja sanoi: ”Juuri niin.” 006 oli hämmentynyt.
”Mösssssöä”, Makuta jatkoi. 006 yritti peittää huvittuneen ilmeensä.
”Tarvitsemme tehokkaammat välineet, Stephen.”
”Mistä me niitä saamme?”
”Minä en tiedä, poikani. Siksi minä sanon tästä sinulle. Sinä hankit meille välineet.”
Sanoiko Makuta me?
”Minäkö siis”, 006 aloitti, ”saan osallistua tutkimukseen?”
”No mutta tietyssssti ssssaaat! Mitä minä tekisssin ilman päteviä työntekijöitä. Voin olla varma, että olet parempi mies tehtävään kuin Charlie-parka oli.”
006 oli varma. Lisäksi hän ei oikeastaan pitänyt siitä, että Makuta antoi hänen olla mukana hänen omassa tutkimuksessaan.

Varastosta löytyi tarpeeksi tarkkoja laitteita. Makuta oli tyytyväinen. Hän kutsui sisään laboratorioapulaisiakin. Nämä olivat peloissaan ja pudottelivat tavaroita. Makuta raivosi näille, kun kallista välineistöä meni rikki, vaikka oli vielä tunteja sitten tehnyt itse yhtä pahaa tuhoa.
”Nyt, Stephen, me teemme tämän. Tieteen vuoksi.”



”Tilanne on seuraavanlainen”, Makuta aloitti, kun kaikki oli valmista. ”Me siirrämme tämän uuden geeniperimän tähän uuteen torakan yksisoluiseen alkioon – jos sitä voi vielä alkioksi kutssssua. Sitten me laitamme hänet pika-kasvuun, kuten Le-Matoran ssssanoisi.” Hän lausui sanana ”Le-Matoran” erittäin halveksivasti. Niin ikävältä se kuulosti, että 006:n täytyi estää puistatus.

Sillä välin, kun torakkatiedemiehet siirsivät geeniperimää, Abzumo itse suoritti tutkimusta viereisessä huoneessa. Hänen edessään oli hiiltynyt Nazorakin ruumis. Se oli kuollut taannoin taistelussa Klaania vastaan. Abzumo otti skalpellin ja leikkasi Nazorakin pään auki. Hän tutki hieman hermojen liittymiskohtia ja etsi aivoista paikkoja, joissa hermot kiinnittyivät eri alueille. Aivot eivät olleet kärsineet erityisen merkittävästi, sillä ruumis oli ollut säilössä kylmässä. Nazorakit olivat kyllä vakuuttaneet, että tämä kylmä paikka ei ollut ollut jääkaappi. Abzumo ei uskonut. Ainakaan sen jälkeen, kun oli tyhjentänyt torakoiden ajatukset omaan päähänsä ja murhannut nämä erittäin julmasti.

Hetken kuluttua Abzumo oli saanut työnsä päätökseen. Hän ei ollut edelleenkään varma, mihin geeniin oli piilotettu ohje siitä, että ruumiissa tuli olla tuntoaisti, eikä asia tainnut olla niin yksinkertainen, mutta lähemmäs päästiin koko ajan. Abzumo käveli steriilin valkoisen huoneen ovelle, avasi sen ja huusi:
”Tahdon tuoreet aivot! En ruumista.” Sen jälkeen hän meni takaisin laboratoriohuoneeseen. Siirto oli valmis. Superkasvu oli käynnistetty. Supertietokoneen edessä istuva 006 katsoi Makutaa merkittävästi. Abzumo käveli hänen luokseen.
Jos minun on pakko luottaa palvelusväkeeni, luotan mieluiten pätevimpään mahdolliseen torakkaan, Abzumo ajatteli. Yhden miehen tiedemieheily ei ole kovin tuotteliasta, mikä on valitettavaa.

”Mitä olet saanut aikaan?” Zumo kysyi. Muut torakat katsoivat vaivihkaa häneen ja pyörittelivät silmiään. 006 ei ollut saanut mitään aikaan: hän oli istunut koneella ja tarkkaillut tilannetta. Kukaan ei kuitenkaan sanonut mitään ääneen. Hierarkiaa ei käynyt kyseenalaistaminen. Eikä myöskään Makutan tahtoa. Saattoi menettää päänsä jo pelkästä ajattele-

Eräs torakka sai pian kokea hirveän kuoleman.

”Kasvu on aloitettu”, 006 sanoi välikohtauksen loputtua.
”Hienoa, hienoa”, Abzumo tokaisi ja istahti jakkaralle, joka oli erään melko tyhjän pöydän ääressä. Hän katseli hetken ääniä ja kuunteli valkoisuutta. Steriili huone, torakoiden takit ja suurin osa välineistöstä oli valkoista. Miksi se oli valkoista? Miksei vaikka keltaista. Valkoiseen tarttui värikin niin hyvin. Toisaalta, niin keltaiseenkin. Miksei vaikka musta?
”Musta on hyvä väri”, Abzumo sanoi puoliääneen.
”Anteeksi?” 006 kysyi.
”Ei mitään”, Abzumo tuhahti. ”Tuokaapa paperia.”
”Ööh…”
”NYT.”
Paperia tuotiin.
”Kukahan idiootti keksi papyruksen.”
”Tuo ei ole…”
”Tiedän, että sssse ei ole. En minä ssssanonut, että ssssse olissssi, enhän, rakassss?”
”Ette”, 006 huokaisi ja palasi tietokoneen ääreen mallintamaan DNA- ja RNA-molekyylejä. Makuta otti esiin kynän ja alkoi raapustaa paperille jotakin. 006 ei voinut olla osoittamatta uteliaisuuttaan, vaan nousi hetken kuluttua ja katsoi, mitä Makuta puuhaili. Tämä oli kirjoittanut jo sivun verran kaavoja, joita tiedemiestorakka ei tajunnut.
”Öhm”, hän sanoi epävarmasti. ”Mistä tuo tulee?” Makuta käänsi katseensa 006:ta päin.
”Oletko sinä perillä matematiikassssta?”
”Luulisin olevani…”
”Siispä sinä ymmärrät, että jos tämän funktion raja-arvo…”

Useimmat laboratorioapulaiset tukkivat korvansa korvatulpilla. Välillä niiden läpi kuului sellaisia sanoja, joita he eivät ymmärtäneet – eivätkä halunneetkaan ymmärtää. 006 nyökkäili Makutan keskittyessä selittämään seikkaperäisesti työtään. Ehkä noin tunnin kuluttua eräs Nazorak tuli nykimään 006:ta hihasta.
”Höm, sir, eiköhän tuo olisi jo aika valmis?” 006 kääntyi katsomaan vielä muutama tunti sitten alkiona esiintynyttä olentoa.
”Älä käännä selkääsi, kun puhun sinulle, Stephen!” Abzumo ärisi nousten seisomaan. Sitten hän näki toukan.
”Ihana”, hän tokaisi ja käveli sen luo. ”Mitäs tämä mahtaa osata?”
”Tuota noin…” 006 sanoi. ”Sillä on kidukset.
”No sehän ei ollut tarkoitus.”
”Ei kai?”
”Ei todellakaan. Tiesin, että näin nopeaa kasvavat toukat voivat olla epävakaita, sillä menetelmät eivät ole vielä täysin turvallisia, saati sitten tarpeeksi kehitettyjä, mutta että kidukset…”
”Eikö se johdu DNA:sta?”
”Luultavasti. Sinä epäonnistuit sen kanssa, Stephen.”
”Mutta tehän…”
”Hiljaa. Minä valmistelen seuraavan genomin itse.”
Kuten teit tälle edellisellekin, 006 ajatteli.
Pari tuntia kului. Kun Abzumon käsittelemä genomi valmistui, pari lähettitorakkaa haki laboratorioon toukan alkioita hautomosta. Tiedemiesmakuta ja nazorakien tiederyhmän johtaja käsittelivät alkioiden aivolohkoja, mutta eivät saaneet paljoa aikaiseksi.
Tunnin kuluttua seuraava perimä oli valmis. Abzumon ei ollut tarvinnut muokata edellistä juurikaan – hän oli löytänyt kidusten koodit tietokoneelta ja poistanut ne DNA:sta. Sitten hän oli muokannut kohtaa, jossa hän oletti määriteltävän jotain tuntoaistista. Sitten hän sattui vilkaisemaan kelloa.
”Jaha, ruoka-aika.” Torakat huokaisivat helpotuksesta. Neljäntoista tunnin työvuoro ilman taukoja oli rankkaa.
”En minä teille puhunut, orjat”, Abzumo ärjäisi. ”Takaisin töihin!”
Monen torakan suu loksahti auki. He katsoivat, kun Makuta käveli ovelle, avasi sen ja katosi ulos. Ovi meni kiinni. Vankilan ainoa poispääsy katosi. Julmuri kun vielä lukitsi oven ulkoapäin.

Tohtori 006 rojahti työpöytänsä edellä olevalle tuolille ja huokaisi. Hän otti suojahansikkaansa pois ja heitti ne työpöydälle yhden vastikään puhdistetun petrimaljan viereen. 006 suoristi ja napitti valkoista suojatakkiaan, jonka päälle oli roiskunut hetki sitten kirpeänhajuisia ja monivärisiä kemikaaleja. Tiedemiestorakka nojasi kyynärpäät edellä työpöytään ja hieroi kämmenillään silmiään.
"Johtaja 006", yksi tiedemies-nazorakeista sanoi kysyvällä äänensävyllä. "Oletteko...kunnossa?"

"Kyllä", 006 sanoi hiljaa. "Jatkakaa telomeerikokeiluja. Minä...tulen ihan kohta."

Tiedemies-nazorak nyökkäsi hämmentyneen näköisenä ja käveli takaisin kokeen pariin. Tohtori 006 vilkaisi luotettavimpien tiedemiestensä joukkoa, joka keskittyi vielä työhönsä.
Torakkatohtori ihaili alaistensa ahkeruutta, mutta hänen skeptisyytensä kasvoi hetki hetkeltä.
Makuta Abzumo oli 006:n mielestä täysin sekaisin, mutta torakkatohtori ei uskaltanut sanoa tätä makutalle suoraan. Tämä mystinen makuta tiesi genetiikasta ja etenkin nazorakien anatomiasta ihailtavan paljon, mutta oli torakkatohtorin mielestä aivan liian arvaamaton, epäsivistynyt ja julma.
Joitakin tunteja sitten nazorakien tutkimusten ylijohtaja ja genetiikkatietoinen makuta olivat yhteistoimin yrittäneet parantaa syntyvän toukan aivotoimintaa aikuisen tasoiseksi. Syntyessään jo ruumiillisesti ja mieleltään täysin aikuinen nazorak-sotilas olisi osa täydellisen sotilaan määritelmää. Kun toukkaiän yli saataisiin hypättyä täysin, vastasyntyneitä sotilaita voisi lähettää taistelukentille heti asekoulutuksen päätyttyä.

Abzumo ja 006 olivat onnistuneet osittain. He olivat saaneet aikuisen nazorakin aivot sijoitettua munahautomosta haetun toukka-alkion sisään. Koe ei ollut yllättäen tappanut alkiota ja se olikin puhunut ensimmäiset kaksi sanaansa miltei välittömästi.
Sanat olivat olleet "tappakaa minut". 006 oli ollut oksennuksen partaalla, mutta krokotiilimaisella hammasrivillä hymyilevä Abzumo oli sanonut kokeen onnistuneen puoliksi.

Sanomattakin oli selvää, että 006 ei pitänyt uudesta työkumppanistaan ja nautti tästä hiljaisesta taukohetkestä huomattavasti.
Stephen, 006 ajatteli hymyillen itsekseen. Hän pakotti ryhtinsä sotilaallisemmaksi ja suoristi takkiaan arvokkaan näköisenä.
Mikä se luulee minun olevan. Vielä minä sille...

006 lopetti ajatuksen ennen kuin se ehti alkaakaan. Hän tiesi valehtelevansa itselleen.
Torakkatohtori veti yhden paperin siististä pinosta pöydälle silmiensä eteen ja napsautti takkinsa etutaskussa roikkuvan mustekynän korkin irti. 006 tökkäsi kynän keskelle paperia ja ryhtyi piirtämään.
Paperille ilmaantui karkean yksinkertaisia kuvia soluista, kromosomeista ja geeneistä. 006 ei ollut täysin varma, mitä edes yritti piirtää. Hänen katseensa harhaili ympäri laboratoriota. Monenlaiset ajatukset sinkoilivat nazorak-tohtorin aivoissa ja mitä pidempään hän mietti, sitä kauemmas hän etääntyi alkuperäisestä aiheestaan. 006 nyrpisti naamansa ärtyneeksi ja läimäytti itseään otsalle, keskittäen katseensa takaisin paperiin.

Telomeeri, hän pohti hieroen leukaansa. Telomeeri, telomeeri, telomeeri. Ikääntyminen.

006 naputti otsaansa kynän tylpällä päällä. Sitten hän tökkäsi mustekynän takaisin kiinni paperin ja piirsi jotain ellipsimäistä. Sen oli tarkoitus muistuttaa nazorak-munaa, mutta 006 ei ylpeillyt piirtotaidoillaan erityisesti.
Ikääntyminen. Entä jos toukkavaiheesta aikuiseksi kehittyminen tapahtuisi jo...munassa?
Tohtori 006 piirsi tikku-ukkomaisen nazorak-sotilaan munan sisään.
Se vaatisi hormonitoiminnan lisäämistä ja aikaistamista. Mutta henkinen kasvu ei ole sellainen asia, jota voisi vain...vauhdittaa.
006 liikutteli kynää paperilla huomaamattaan ja sotki käytännössä kaiken jo piirtämänsä. Hänen katseensa oli keskittynyt yhteen työpöydällä lojuvista muistilapuista, mutta hän ei varsinaisesti katsonut sitä. Edes muiden tiedemiesten ahkera testailu ja jostain pesän syvyyksistä kaikuva sotilasmarssi ei harhauttanut häntä pohdinnastaan.

Mitenköhän saisimme valmiiksi aikuisia mieliä vastasyntyneiden kehoihin, 006 pohti. Hänen silmänsä laajenivat. Ei. Ei aivonsiirtoa. Ei tuon äskeisen jälkeen.
006 nousi äänekkäästi tuoliltaan ja pudotti kynän pöydälle. Hän siirsi tuolin siististi pois kävelyväylältä, työpöydän alle. 006 käveli ympäri laboratoriota hieroen leukaansa. Muiden tutkijoiden mielestä 006 näytti hieman poissaolevalta. Osa katsoikin Tohtoriin huolestuneina ennen kuin Yli-intedentti 082 kehotti koko joukkiota palaamaan telomeerientsyymin monistamisen pariin.

006:n kasvoille vääntyi ilme, josta näki, että kaikesta huolimatta hän nautti ongelmien ratkaisemisesta. Hän ei hymyillyt, sillä se saisi hänet näyttämään mielenvikaiselta. Torakkatohtori pysähtyi tyhjennettyjen alkiotankkien eteen.
Mutta...mieli. Aivojen kapasiteettia ja kasvua voimme takuulla jotenkin vahvistaa hormoneilla, mutta itse mieli. Miten saada laajennettua tajunnan rajoja.
006 pysähtyi. Hän tunsi olevansa läpimurron rajoilla. Häneltä puuttui vain jokin todella ilmiselvä. Torakkatohtori sulki silmänsä ja hieroi otsaansa molemmin käsin hyvin keskittyneen näköisenä. Ratkaisu oli aivan hänen hyppysissään.

Laboratorion ovi paukahti auki väkivaltaisesti ja ajatuksiinsa uppoutunut 006 hätkähti. Hän pomppasi paikallaan ja inahti perin epämiehekkäästi, kääntyen siinä samassa ympäri. Nähdessään Makuta Abzumon laboratorion oviaukossa häntä huvitti kiroilla tälle ja näyttää äärimmäisen ärtyneeltä, mutta torakkatohtori päätti hillitä itsensä. Jopa ajatukset voisivat olla vaarallisia.
Makutan petomainen katse liikkui nykivästi ympäri huonetta. Käärmemäiset hampaat pilkistivät hirviön suusta. Se hymyili.
"Takaissssssin töihin, Ssssstephen hyvä. Tiede ei odota."

006 nyökkäsi ja veti kämmenensä suojatakkinsa hihojen sisään lannistuneen näköisenä. Hihoihin piilotetut kämmenet puristuivat nyrkeiksi.

Saari

Suga ja Seran olivat etsineet kaveriaan, Kapuraa saarelta jo tuntikausia ja tutkineet ainakin suuren osan saaresta, mutteivat löytäneet merkkiäkään hänestä. Ihan kuin se lonkerohirviö olisi Kapuran mukana vienyt jokaisen todisteen hänen olemassaolostaan. Ainakin Sugan ja Seranin mielestä. Ilan tullessa, he luopuivat toivosta ja menivät Seranin pienen veneen luo. He katsoivat saarta viimeisen kerran, auringonlaskun valossa ja työnsivät veneen veteen ja soutivat Klaaniin.

Saari. Siis se toinen Nimdasaari, siis. Siis se, jossa Martti, Äksä, Amazua ja piraatit oleilevat.

Pimeys. Pari soihtua valaisi pimeää, pitkää tunnelia. Kivistä tunnelia. Äksä katseli ympärilleen.

"Oletko varma, että he johdattivat meidät oikeaan paikkaan?", hän kysyi vähän hermostuneena.
"Ne kirotut hipit johdattivat meidät tänne tahallaan", Notfun ärisi.
"Juuri nyt, en ole varma kovin mistään", Matoro vastaa, "Mutta mennään vain eteenpäin ja katsotaan, mitä löydämme. Ei se pahaa tee"

Hän alkoi menemään eteenpäin, mutta parin metrin päästä, hänen jalkojensa alta avautui luukku, jonne hän oli melkein pudonnut ellei Äksä olisi tarttunut hänen kädestään.

"Olen vähän eri mieltä", Äksä sanoo ja vetää jään toan maan tasalle.
"Mennään vain eteenpäin ja katsotaan miten käy", Matoro sanoi ja pudisti itsestään pölyä.

Xxonn olisi halunnut alkamaan väittämään vastaan, koska oli varma heidän kuolemastaan, mutta päättikin totella häntä, kun ei olisi ollut paljon järkeä riidellä jonkun kanssa, teljetyssä tunnelissa, jossa oli kaikkialla kuolemanvaarallisia ansoja. Vähään aikaan ei ollut yhtään ansaa -vaikka Matoro, Äksä ja Jardit joutuivat kuuntelemaan Notfunin valituksia siitä, että siltä loppui rommi-, mutta sitten he alkoivat kuulla outoa sihinää. Melko hiljaista. Kun he tunnistivat sitä kaasuksi, Äksä nappasi Jarditin ja Notfunin ja hyppäsi Matoron mukana eteenpäin, ennen kuin tulenlieska poltti heidät elävinä. Sitten sivuilta alkoi roihuta tulta. He ehtivät mennä maahan, ennen kuin sekin poltti heidät. Parin sekunnin päästä, se loppui ja he nousivat nopeasti ja alkoivat juosta. He juoksivat luurangon ohi. Kohta tuli kuitenkin saavutti heidät ja Äksä turvautui suojaamaan itseään ja kavereitaan Suojautumisen Naamiollaan. Kun Äksä oli jo luovuttamassa, tulivirta loppui, ja hän sammutti naamionsa voiman. Hän huokaisi.

"Mennään nopeasti pois täältä", sanoi Matoro, "Kuka tietää, jos koko tunneli syttyy tuleen kohta"

Muut olivat samaa mieltä ja alkoivat laahustamaan eteenpäin. Sitten he tulivat sellaiseen paikkaan, jossa katosta ja seinistä roikkui rikkinäisiä, mutta teräviän terästeriä. Ne olisivat varmaan syöksyneet seinistä uhreihin, mutta nyt ne olivat tuhottuja täysin.

"Amazua?" Äks kysyi Matorolta
"Todennäköisesti", Matoro vastaa.

He päättivät olla haaskaamatta aikaansa siihen, joten he jatkoivat eteenpäin. Yksi naurettavan lyhyt terä kuitenkin iskeytyi seinästä, kun he aikoivat lähteä eteenpäin. Se ei osunut keneenkään. He vähän säälivät pientä, yksinäistä terää.

He päättivät olla haaskaamatta aikaansa siihen ja menivät eteen.

Seuraavaksi he kuulivat Jarditin huutavan ja huitomassa käsiään ympäriinsä. Martti, Äks ja Fun kääntyivät katsomaan mitä tapahtui. Jardit yritti tappaa suunilleen Matoranin nyrkin kokoista, metallista kärpästä. Kohta Äksäkin alkoi tuntemaan jotain takanaan. Hänkin kääntyi. Samanlainen kärpänen. Kohta niitä alkoi ilmaantua kaikkialle. Klaanilaiset alkoivat ampumaan niitä aseillaan. Matoromiekallaan. Äksä tykillään. Ja kaksi piraattia piilukkopistooleillaan. Klaanilaiset tunnistivat ne myrkyllisiksi raheiksi. Siksi he pitivät sitä uhkana. He alkoivat juosta eteenpäin, toivoen että kärpäset jäisivät jälkeen. Ei onnistunut. Ne vain seurasivat heitä. Matoro otti Jäämiekkansa ja aikoi tukkia koko tunnelin jäällä. Hän pysähtyi ja alkoi ampumaan. Siihen vei paljon voimaa, mutta loppujen lopuksi se onnistui. Hän jäi vähän lepäämäään sinne.

***

Neljännen ansan he osasivat tunnistaa. Sivuissa oli epäilyttäviä murtumia ja reikiä. Matoro otti miekkansa käteen ja Äksä valmisti tykkinsä. He huomasivat jonkun Matoranin lojuvan edessä, keihäs käden ulottuvilla. Äks meni tutkimaan häntä lähemmäs. Hetken kuluttua, Äksän suunasta kuului karjaisu. Matoro meni hänen luokseen katsomaan. Hänkin pelästyi näkemäänsä. Matoranin kasvot olivat verisiä. Mutta häneltä myös puuttuivat molemmat silmät. Ja tyhjistä silmäkuopista pystyi näkemään Matoranin tyhjän pääkallon sisään. He eivät kuitenkaan osanneet aavistaa että kasvis oli se, joka söi Matoranin aivot.

Nimdasaari, maanalaiset käytävät

"Minulla on huono tunne tästä..." Matoro mumisi irroittaessaan katseensa matoranista.
"Jokin on syönyt sen aivot", Notfun selitti ja tökki pienellä miekallaan ruumista.
"Se oli varmasti hippi", hän jatkoi.
"Mitä sinulla on niitä hippejä vast-"
Seinämä aukosta syöksyi köynös. Se iskeytyi Jään Toaa naamioon ja löi Notfunin maahan.
Seinistä tuli lisää kasvilonkeroita. Matoro huitaisi yhden poikki miekallaan, ja se paljastui ontoksi.
"Mitä nämä ovat?" Äks kysyi ääneen yrittäessään repiä hänen ympärilleen kietoutuvia lonkeroita irti. Hänelle tulee väkisinkin mieleen Destralin seinä, jonka sisään hän joutui.
"Koetetaan päästä eteenpäin", Matoro huusi ja löi kasveja poikki Energiaterällään. Notfun hakkasi kasveja pienellä sapelillaan mutisten jotakin hipeistä.
Jardirt ei nähnyt mitään. Kasivt peittivät hänen päänsä ja yrittivät naamion aukoista sisään. Hän tunsi niiden porautuvan hänen päänahkaansa, mutta sitten ne veltostuivat ja putoilivat. Matoron vetäisi kädellään Jardirtin pois pätkittyjen kasvien joukosta. Hieman edempänä Äks ja Notfun syöksyivät pois käytävästä, ja Jään Toa sysäsi myös Jardirtin juoksuun. Hän latasi miekkaansa energiaa ja juoksi itsekkin.
Aalto energiaa korvensi lonkerot matkalta.

Minuuttien kuluttua Toat olivat jättäneet tuon ansan taakseen ja harhailivat taas tunneleissa.
"Huh", Äks kommentoi lyhytsanaisesti.
Matoro puhisi jotain puhdistaessaan valkoisesta miekastaan vihreää mössöä.
"Aivoja imeviä kasviksia. Mitä vielä?"

"Kamut hei. Kattokaa", Jardirt huusi. Hintelä matoran osoitti päättyvään käytävään. Se päättyi kuin seinään. Itseasiassa seinän vastakohtaan, tyhjyyteen. Metrien päässä alapuolella oli puinen silta, joka näytti olevan kiinni vain huoneen keskellä olevasta tolpasta.

Matorokin saapui oviaukkoon. Pimeyden läpi näki, että seinässä oli vastaavanlainen aukko toisella puolella huonetta. Sillan toisella puolella oleva osa oli ylhäällä, oven tasalla.

"Minä menen", Matoro sanoi hiljaa ja asetti harppuunansa vapaalle. Hän sitoi vaijerin kiviin ylhäällä ja lähti laskeutumaan varovasti sillalle.

Pikkukiviä putoili alas. Allaoleva kuilu oli niin syvä, ettei yökiikarilla nähnyt sen pohjalle.
Toa kelasi varovasti harppuunaansa ja pudottautui onnisutneesti puiselle sillalle, joka rusahteli hänen allaan.
Toa lähti kävelemään varovasti siltaa pitkin. Kun hän pääsi puolivälin yli, hänen takanaan oleva pää sillasta nousi ja edessä oleva laski.

Matoro pähkäili muodostunutta dilemmaa. Heitä oli neljä, ja raskaamman piti olla aina toisessa päässä jotta muut pääsisivät ylös toisesta päästä.
Kevyet matoranit astuivat ensimmäisinä varovasti sillalle.
"Fun, Jar, tulkaa tänne painoksi. Äks, tule vasta sitten", Matoro ohjeisti.

Silta natisi uhkaavasti matoranien kävellessä varovaisesti sen läpi Matoron vierelle. Kun Äks astui sillalle, Matoro ja Matoranit nousivat ylöspäin ja toinen puoli sillasta laski. Kaikki neljä kävelivät varovasti sillan keskelle.
"Mitä nyt?", Xxonn kysyi pohtivan näköiseltä Matorolta.
"Hmm. Jos sinä menet ensin, sillä me kolme pystymme pitämään sillan tuosta päästä ylhäällä. Sitten matoranit menvät yksi kerrallaan ja... minä keksin jotakin", Matoro selitti.

Suunnitelma pantiin käytäntöön. Äks oli pian turvallisesti toisessa oviaukossa ja sitoi Matoron harppuunan sille puolle. Matoranit siirtyivät toiselle puolelle.
Kun sillan toinen pää oli vielä ylhäällä, Jään Toa syöksyi juoksuun. Silta siirtyi alemmas kovaa vauhtia, mutta Matoro luuli ehtivänsä juosta sen päähän vielä sen ollessa tarpeeksi korkealla.
Yksi lankku petti ja Jään Toan jalka syöksyi sen läpi.
Silta pamahti ala-asentoon ja Matoro joutui yrittämään uudestaan. Silloin hän tajusi, että hänhän voisi kiivetä harppuunansa avulla kun kerran Äks piteli sen päätä oikeassa paikassa.

Toa painoi jalkansa kivistä, pystysuoraa seinää vasten ja veti vaijerin tiukaksi.
Hän otti askeleen seinää pitkin.
Toisen.

Kivipinta tuntui luistavan herkästi. Jään Toa onnistui nousemaan yhä ylemmäks, ja lopulta sai kiinni reunasta.

"Hyvä. Jatketaan", Notfun sanoi ja astui eteenpäin. Ilmeisesti se oli painolaatta, sillä jostain kuului hammasrattaiden kolinaa.

Kattoon muodostui piikkejä ja se alkoi laskea.
"Eih", Matoro ehti todeta. Nyt pitäisi syöksyä nopeasti käytävän läpi tai he jäisivät tähän jumiin.
"Oooops...", Notfun valitteli. Ajattelematta hän pysähti juoksuun Jardirt kintereillään.
Äks ja Matoro sinkoutuivat mukaan.

Näytti hyvältä, käytävän loppu häämötti. Notfun ja Jardirt syöksyivät siitä, mutta ilmeisesti uusi painolaatta aiheutti käytävän molemmissa päissä olevien ovien sulkeutumisen.
Äks kirosi. Katto laskeutui koko ajan.

"Saatteko sitä auki!" Matoro huusi oven läpi. Hän kumartui mahdollsiimman matalaksi pois piikkien tieltä.

Oven toisella puolella matorankaksikko oli paniikissa. Mitä pitäisi tehdä.
Notfun yritti ampua paksua kiviovea turhaan. Jardirt tunnusteli muutamien valokivien valaisemia käytäviä ja hänen köätensä osui mekanismeihin.
Hän väänsi jotakin hammasratasmaista. Myös sen huoneen katto alkoi laskeutua. Hän väänsi paniikissa toista osaa. Ei mitään. Hiki helmeili matoranin otsalla.
Notfun oli myös hieman hermostunut. Hän ryntäsi perämiehensä luo ja tunnusteli kivisiä hammasrattaita.

Nopean päätöksen jälkeen hän otti sapelinsa ja iski sen poikittain kaikkien rattaiden väliin.

Kaikki pysähtyi.

Matoro ja Äks makasivat aivan lattiaa vasten. Kylmät piikit koskivat jo heidän selkäänsä eikä katto ollut kaukana.

"Työnnetään nämä pyörimään päinvastaiseen suuntaan", Notfun selitti. Hän otti miekasta kiinni kaksin käsin ja työnsi Jardirtin kanssa. Rattaat saivat alkuvauhdin ja alkoivat muuttaa koneiston suuntaa.

Äks ensin ryömi ja sitten juoksi ovesta läpi Matoro kannoillaan.
"Huh", oli Jään Toan ensimmäinen toteamus turvassa. Hän pyyhki hikeä naamiostaan ja osoitteli joukko lähtemään käytävää eteenpäin.

"Tuo taisi olla seitsemäs ansa, vai?", Äks kysyi.
"Aye. Ja nämä näyttävät pahenevan loppua kohden", Jään Toa vastasi.

Klaani

Tedni nuokkui tiskin luona valkean rakennuksen aulassa yksinäisyyttään potevan virkailijaneidin edessä. Neitokainen katseli hämillään vihreää matorania, jonka turkoosin naamion pintaan oli kirjailtu "OLEN KLAANIN KUNINGAS" ruskeankeltaisella värillä. (virkailijaneiti ei tätä tiennyt, mutta kyseinen väri oli sinappia.) Kaulassaan le-matoranilla oli punertava kukkaseppele ja tämän pyöreistä aurinkolaseista puuttui toinen linssi.

"Näkyy olevan kovin tuota ylhäällä tämä antamanne huo... Huona... hunoe... Huone!", Tedni sai sanotuksi melkein kompastuttuaan omiin jalkoihinsa. Viestinviejä yritti saada selvää saamansa väliaikaispassin pintaan kirjaillusta huoneen numerosta.

"Voitte käyttää hissiä, herra. Se on aivan tuossa lähellä."
"Hisssseistähän minä kovin pidänkin, kiitoksia, kiitoksia, kiitok- KAULASSANI ON KÄÄRME."
"Se on kukkaseppele, herra. Se oli teillä jo kun tulitte."
"Aaaah, no niinhän se onkin, kiitoksia vaan."



Hissi oli siisti ja avara. Tedni katseli hämillään joka suunnasta vastaan tuijottavaa peilikuvaansa, yritti muutamaan otteeseen jutella tälle ja tajusi sitten lopulta tuijottavansa itseään.
"Mikä hurmuri", matoran totesi puoliääneen ja virnuili peilille.

Sitten hissi pysähtyi ja ovi aukesi. Sisään astui kullansininen ja kaikin puolin sievä ce-matoran, joka kantoi mukanaan pientä violettia laukkua. Hissin jatkaessa matkaansa yläsuuntaan viehkeä neitonen vilkaisi Tedniä nopeasti, muotoili kasvoillensa halveksuvan ilmeen ja yritti sitten olla huomaamatta vieressään huojuvaa virnuilijaa.

Se ei kelvannut Tednille.

- - -

Puolen tunnin kuluttua hotellin vartijat onnistuivat viimein heittämään hissietiketin täydellisesti unohtaneen ninjasankarin ulkosalle.

Voi, voi. Se meni rikki. Mitä.

Jospa jokin meni pieleen. Se meni rikki kuin munan kuori. Minkä munan. En ajattele enempää. Ssssse on varmasssssti suurmenestyssssss.

Mutta. Toivoisin, että löytäisin vasssstauksssen.

Se löytyy.

Kuolematon. Haavoittumaton. Iätön. Ikuinen. Pysyvä.

Mikään tässä maailmassa ei ole pysyvää. Ei. Mikään. Oli se sitten abstrakti tai konkreetti. Se katoaa. Vielä. Joskus.

Ehkä vilkaisu pääni sisään ei ole viisasta, vai mitä, rakkaani.

Stephen on vielä töissä. Niin minäkin. Se löytyy.

Pimeys. Pidän siitä.
Rakastan.
Sytytän palamaan. Hakkaan päätä seinään. Ryöstän, murhaan. Kaikki kuolevat.

Synkkä kuilu.

Geeniperimä. Telomeeri. Isomeeri. Isotooppi. Trooppi. Tropia. Entropia. Energia kuolee.
Lämpökuolema. Universumi ei ole pysyvä. Mikään ei ole. Tuo pihvi näyttää kyllä hyvältä.


ñ̡̢̧͍̤̼̳̺̩͔͕̽̾̍̐i͓̜̲̜̳̬̺̟̔́͢m̄̑͛̈͌̾҉̱͚̥͕̜d͉͓̻̻̲̰̈́ͨͯ̅͗́ä̖͈̦͍ͣ̿͑̔̐ͪͯͮ̀͠


Ssssssse kuuluu minulle.

Nälkä.
Kuulen. Ääniä. Mitä ne sanovat? Tapa, rakkaani. Kärsi. Puhu. Kuole.

Stephen. Miksi hän…
… ei. Siinä ei ole järkeä. Siniaaltoa. Logaritmi. Eksponenttifunk-

…-tionaalinen ryhmä. Alkoholia. Hih hih hii.
Happoa. Esteri. Amino.

Sieni. Hyi. En pidä sienistä. Enkä trolleista. Mutta ne ovat mukavan pehmeitä voileivän välissä.

Keskity. Telomeeri.
Isomeeri. Ei. Ei. Ei.
Isotoop-
-piru.
Absurdia. Kuten aina. Kaikki. Ikuisesti.
Missä se leipä viipyy.

Klaani



Kirkkaankeltaisin kalustein sisustettu valkea bingohalli oli kenties Klaanin tekopirtein paikka. Jostain kumman syystä paikka kuitenkin veti tasaiseen tahtiin matoraneja puoleensa ja bingopeli oli tälläkin hetkellä täydessä vauhdissa. Punaraidallista rusettia kaulassaan kantava ta-matoran juonsi peliä hallin etualalla olevalta korokkeelta käsin ja pelaajat kuuntelivat näennäisen kiinnostuneina juontajan huonoja puujalkavitsejä ja muita höpinöitä itse pelaamisen ohessa.

Neitimatoranit Tihli ja Siluk istuivat yhden pöydän ääressä hallin takaosassa. Kasvoillaan kaukauta kantava Tihli kuunteli kiinnostuneena jaloa Rauta kantavan Silukin villiä kertomusta.

"Se oli kuulemma tapahtunut ihan äskettäin!!"
"Siis ihanko oikeesti?"
"No joo! Sitten se portsari oli kuulemma heittänyt sen ulos ja..."
"Siis iihaan kääsiittäämäätööntäää!!"
"No niin on!!"

Sitten Tihli muisti keskittyä itse peliin.

"Hei, bingo! Biiiingoooo! BIIIINGOOOOOO!"

Pian tekohymyn kasvoillensa juurruttanut juontajamatoran oli pöydän tykönä onnittelemassa ga-matorania. Kaksi muuta bingohallin työntekijää kantoivat paikalle kovin painavan oloisen hedelmäkorin.

"Jaaaaa palkinnoksi arvon neidille tästä huikeasta voitosta olisi tarjolla, laskekaa se siihen pojat, tällainen uuuupea herkkupaketti josta löytyy niin päärynää kuin omenaa, banaania ja potaattia ja... No, siinäpähän syödessä näette. Onneksi olkoon!"

Koko bingohalli taputti hetken ajan täpinöissään olevalle neitokaiselle. Tihli nousi innoissaan seisomaan tarkastellakseen voittamaansa palkintoa lähemmin. Sitten tyttö työnsi kätensä koriin ja tarttui ensimmäiseen kätensä tavoittamaan hedelmään.
...tosin, se ei ollut hedelmä.

"Hihihi", Tedni sanoi.

- - -

Puolen tunnin kuluttua bingohallin työntekijät onnistuivat viimein heittämään hedelmäkoriin piiloutuneen ninjasankarin ulkosalle.

SAAREI. NIMDASAAREI.

"Minä. Vihaan. Hippejä", Notfun jupisi.

Muut olivat vihdoin tajunneet piraatin kannan, ja mutisivat myöntävästi. Notfun irrotti mekaanisen kätensä, kiillotti sitä hetken samalla jupisten jotain hipeistä, ja laittoi sen takaisin paikoilleen. Punainen valo silmässä syttyi.

"Noh, menemmekö me vai mitä me teemme?", Piraatti kysyi, otti kulauksen rommipullostaan, ja lähti kävelemään eteenpäin jupisten taas jotakin hipeistä ja kultista. Muut seurasivat.

Kun sankarimme olivat kulkeneet luolastossa jonkin aikaa, heidän edessään seisoi seuraava ansa. Tämä oli kaikista omaperäisin, koska se oli Jak- Köh. Erittäin omaperäisen henkilön suunnittelema ansa. Tämä oli valkoinen ovi.

"Onpa meillä tässä este. Nämä hipit ovat idiootteja. Ja kultti", Notfun ilkkui, ja käveli ovesta.

Oven takana oli kuitenkin täysin valkoinen ja tyhjä huone, mutta seuraavaa ovea ei näkynyt. Tämä oli niin leveä, ja valoisa, että tämän piti olla jonkinlainen pieni ulottuvuus, tai jotakin muuta pirun outoa, jolle emme tule löytämään loogista selitystä. Matoro ja Äksä kävelivät eteenpäin.

"Miten tämä on mahdollista. Miksi ja miten tällainen paikka on keskellä luolastoa?", Matoro mietti.

"Tässä on jokin jippo..", Äksä sanoi.

Notfun katsoi kädessään olevaa punaista valoa, keskusyksikön silmää.

"Yksisilmä-Kaaleppi, mitä tämä on, ja miten pääsemme pois täältä?", Notfun kysyi silmältä.

"Tämä on jonkinlainen jokin, jolle ei ole ainakaan minun tietokannassani loogista selitystä, mutta pääsemme täält-", yksikön puhe katkesi kuin seinään. Kädessä ei ollut enään virtaa.

"Tiesin, että näistä teknisistä tekniikoista ei olisi mitään hyötyä hädän tullen. Yksisilmä-Kaaleppi, herää, tai muuten pistän sinut lank- Ai. Ehkä en pistä sinua lankulta mutta ainakin murhaan sinun omist- Jaa. En taida murhata, mutta voin vannoa, että.. En kyllä keksi mitään, mutta pidä mielessä", Notfun uhkaili.

Sitten Jardirt lähti kävelemään.

"Minusta tässä ei ole mitään järkeä. Täältä pitää jotenkin päästä eteenp-" Jardirtin puhe keskeytyi, kun hän törmäsi seinään.

"Jardirt. Olet löytänyt pakotien", Matoro huudahti, ja käveli Jardirtin viereen. Hän tunnusteli seinää, ja se muutti väriään mustaksi. Mustalle taustalle ilmaantui valkoinen ovenkahva, ja Matoro avasi sen. Matoro käveli ovesta, ja muut kävelivät hänen perässään, Notfun viimeisenä jupisten kultista.

Nimdasaaren tunnelit

Käytävä jatkui synkkänä, vain valokivien valaisemana pitkänä tunnelina. Seinissä oli outoja riimuja ja muuta, ilmeisesti uskonnollista tekstiä. Välillä oli risteyksiä eri suuntiin, ja nelikko joutuikin harhailemaan hyvän aikaa ennen kuin näki jotain.
Käytävässä oli joukko matoraneja ja pitkä, mustanpuhuva hahmo soihtu kädessä.
Amazua katsoi seuruetta yllättyneenä. Ilmeisesti Gaggulabio oli oikeassa. Viskaus mereen ei noita hevillä tapa...

Matoro oli vähintäänkin yhtä yllättynyt. Amazua ei ollut vielä ehtinyt Nimdalle, vaikka hänellä oli ollut suuri etumatka.
"Pieni merialue", Amazua tokaisi.
"Ei vaan mukava sattuma", Matoro iski takaisin.
Matoron takana seisovat Klaanilaiset tarttuivat pian aseisiinsa. Amazuan piraattimatoranit tekivät pian samoin.
"Hei, mitä tässä taistelussa muka voidaan voittaa? Me kaikki haluamme sen sirun. Ei tämä helpota ketään", Matoro yritti rauhoitella, käsi kuitenkin miekan kahvalla. Pieni hiljaisuus laskeutui tunneliin. Klaanilaiset sekä piraatit katselivat toisiaan hieman hämmentyneinä.
"Tiedätkö, olet oikeassa", Amazua hihkaisi. Hän ojensi soihdun lähinnä seisovalle piraatilleen. "Lienee siis parasta listiä teidät tähän."
"Ei, jos ehdin ensin", Matoro heitti ja vetäisi salamannopealla liikkeellä miekkansa. Aalto energiaa latautui miekkaan ja se vapautti räjähtävän säteen mustaa hahmoa päin.

Palkkasoturi vetäisi pian nopeasti jotain selästään, huitaisten kätensä energia-aallon tielle. Aalto hajosi pitkin ilmaa. "Herrat, tervehtikää Edwardia", Amazua julisti, nostaen sormimaisilla terillä koristellun proteesinsa. Matoro hyppäsi hieman taaksepäin. Kuin sovitusta liikkeestä, samalla hetkellä Xxonn ojensi kätensä ja laukaisi järeän tykkinsä suoraan Amazuaa päin. Amazua väisti voimakkaan ammuksen muutaman pikaisen piraattimatoranin tavoin. Ammus osui luolan seinämään jonkin matkan päässä. Palkkasoturi lähti syöksyyn. Samassa kun Amazua syöksyi, Matoro hyppäsi ja potkaisi kohdettaan päähän. Palkkasoturi yritti lyödä saksillaan vikkelää Toaa, mutta kääntyessään sai osuman Äksän tykistä kovaa selkäänsä. Panssari kesti, mutta se selvästi sattui.

Amazua onnistui tukemaan itseään kädellään välttääkseen tömähdyksen maahan. Seuraavan ammuksen hän väisti täpärästi. Ilmaan nousseen tomun turvin hän onnistu ihyppäämään Klaanilaista kohti saksikäsi ojossa. Hän sivalsi Äksän rintaa, jättäen siihen muutaman ikävän jäljen. Klaanilainen löi voimakkaalla nyrkillään Amazuaa, mutta palkkasoturin toinen isku oli rutkasti kovempi. Äksä horjahti miltei maahan, mutta silloin Matoro hyppäsi taas takaapäin. Hänen energiasta hehkuva miekkansa iskeytyi Amazuan selkäpanssariin.

Matoron yllätykseksi hänen miekkansa ei uponnut selkäpanssariin juurikaan. Ennen kuin hän ehti huomatakkaan, Amazua tarttui käsillään hänen miekkaansa, heittäen sen Klaanilaisia päin Matoro mukanaan. "Luuletko, etten ole oppinut varautumaan takaiskuihin", Amazua kysyi kuuluvasti. Hän oli huomannut Toan hämmennyksen.
Ama syöksyi kohti. Matoro latasi nopealla liikkeellä suuren räjähdyksen jääenergiaa käsistään. Sinisen energian aalto syöksyi kohti mustaa hahmoa ja sai Amazuan syöksymään kovaa käytävässä taaksepäin yhdessä kaiken muun irtaimen kanssa.

Tyylikkään voltin seurauksena tämä kuitenkin pääsi takaisin jaloilleen. Amazua alkoi nopeasti pohtia tilannetta. Tämä taistelu ei johtanut mihinkään. Hänen olisi päästävä mahdollisimman nopeasti Nimdan luo. Hän tiiraili muiden näkemättä luolan kattoa. Hyvällä tuurilla hän voisi ampua sen Klaanilaisten niskaan, mikä tuskin kuitenkaan juuri pysäyttäisi heitä
Nopeasti hän kuitenkin asetti kätensä selkäänsä, vetäisten sen heti pois. Sekä Notfun että Matoro aavistivat pahaa. Kranaatinheitin oli heille kummallekin ikävän tuttu ase. Heittimen piippu osoitti Klaanilaisia kohti. Nämä asettivat aseensa torjuntavalmiuteen. Hetkessä Klaanilaisten näkökenttä sameni. Heitä alkoi yskittää. Kaikkialla oli sakeaa savua. Amazua tiesi sopivan hetken koittaneen.

"Liikkuu, liikkuu", hän karjui piraateilleen. Matoranit ampaisivat hetkessä juoksuun. Suuri aarre odotti...

[spoil]Toki Marttihan kirjoitti tästä myös pienen osan.[/spoil]

Nimdasaaren tunnelit

Se kesti hetken, kunnes Amazua oli kadonnut käytävään. Matoro yski vielä ja syöksyi epämääräisesti eteenpäin. Tunneli päättyi nopeaan ja eteen tuli avoin huone. Se oli ansahuone, mutta Matoroa kiinnosti vain Nimdalle pääseminen ennen Amazuaa. Toa syöksyi ovesta, tunsi lyönnin niskassaan ja lensi naamalleen kivilattiaan. Amazua tuli oviaukkoon, mutta silloin sitä selkään osui koko Äksän paino. Törmäys heitti häkeltyneen Äksän ja Amazuan pitkälle huoneeseen, pudottaen lattiasta laattoja alaspäin.

Matoro sylki hiekkaa suustaan ja hyppäsi miekkansa kera pimeän halki. Hänen aseensa ei aivan osunut sivuun kierähtäneeseen Amazuaan. Palkkasoturi vetäisi saksikädellään Matorolta miekan pois. Pystyyn noussut Äks tempaisi selästään harvoin käyttämänsä kirveen.

Ase oli suurehko mutta yllättävän kevyt. Siinä oli kaksi valtavaa terää. Syy, miksi Äks ei käyttänyt sitä usein, oli se, että hän osasi taistella enemmän painityylillä. Nyt kuitenkin tarvittiin jotain terävää.
Hahmo karjaisi ja iski täysillä kirveellään. Se osui Amazuaa olkapäähän ja kyborgi kirosi jotakin. Amazua iski takaisin nappaamallaan terällä, mutta Matoro hyökkäsi takaa. Intensiivisessä taistelussa he eivät olleet huomanneet, että lattialaatat olivat laskeneet hitaasti alaspäin.

"Miksi te palvelette vieläkin tuota kurjaa skakdinpentua? Ei se ole auttanut teitä yhtään. Mekin olemme täällä ilman sitä päässeet tänne!" Notfun puhui asiallisemmin kuin usein. Piraattikapteeni antoi katseensa vaeltaa parikymmenmiehisessä merirosvomiehistössään. Sekalainen sakki, jonka Notfun oli palkannut vasta vähän aikaa sitten.

"Amazua ei voita tätä taistelua. Me saamme Nimdan. Me voitamme. Ne Klaanilaiset ovat hitonmoisia tyyppejä", kapteeni vaahtosi.
Hän odotti muiden piraattien rekatiota. Vain uskollinen Jardirt seisoi kapteenin takana.

"OTTAKAA ROMMIA!" Notfun huusi niin että luola raiaksi. Piraatit puhkesivat riemuun Funin heittäessä heille pari pulloa (kaikki pullot) Jardirtin repusta.
Notfun oli onnellinen. Hän oli saanut miehistönsä takaisin.

Pystysuorat seinät olivat jo kymmenisen metriä korkeat. Piraatit puhuivat jotain ihan ylhäällä, ja klaanilaiset olivat Amazuan kanssa alhaalla.
Taistelu oli tauonnut hetkeksi. Kolmikosta kaikki olivat nyt kiinnostuneita äänestä.

Trolol

Trolol

"Minulla on huono tunne tästä"

Trolol

Trolol

Amazuakin näytti yllättävän paljon heikommalta kuin normaalisti. Hän tähyili varovasti pimeää huonetta.

Trolol

Trolol

SKRIÄÄÄÄÄÄÄH

Suuri mato syöksyi seinän aukosta valtavalal nopeudella. Amazua ampui välittömästi kranaatin suuntaan, mutta olento vain syöksyi eteenpäin ja kaatoi soturin. Matoro hyppäsi voltilla ylös, mutta mato osui Äksään. Klaanilainen koitti ampua valtavan kokoista olentoa kasvoihin, mutta tunsi hirviön epämääräisten ulokkeiden kiertyvän hänen panssariinsa.

Matoro laskeutui parin metrin päähän. Hän muutti oletuksena olleen yökiikarin ensin lämpökameraksi ja sitten skanneriksi.

Toan näkökenttä muuttui vihreäksi ja siinä välkkyi valkoista tekstiä.

Trollaaja

Maanalainen matorahi, tappaa saaliinsa pienillä teräjaloillaan ja hampaillaan. Erittäin nopea ja vaarallinen. Tunnistaa "trolol" -äänestä. Kitiinipanssari on käytännössä haavoittumaton muuta kuin tulta vastaan.

Olento iski hännällään Jään Toaa. Matoro kaatui ja iski päänsä pahoin kiveen. Amazua tulitti yhdestä proteesistaan ammuksia nopeaan matoon, mutta olento ei tuntunut välittävän niistä lainkaan. Äksän panssari oli kovilla olennon repiessä pienillä terillä sitä auki. Ammukset sen silmiin tai kasvoihin eivät näyttäneet vaikuttavan mitenkään.

Matoro hyppäsi ja ponnisti olennon päältä. Mato teki ennaltaehkäisevän liikkeen ja heitti Äksän kovaa Toaa päin. Kaksikko lensi kovaa kiviseinään ja putosivat nurkkaan. Kumamnkin ase oli jossakin.

"Mikä tuohon tehoaa", Äks ihmetteli ääneen ampuessaan taas uuden setin laukauksia. Ammukset räjähtelivät madon kuoresta.

"Tuli", Jään Toa vastasi ja korotti ääntään.
"NOTFUN! HEITÄ ROMMIA!" Matoro huusi ylös.

"Oletko alkanut juomaan!" piraatti huusi takaisin. Vasta kun hän tuli aukon reunalle, hän tajusi mitä tapahtui. Valtava mato ahdisteli toia ja Amaa.
"Tuolle madolle!"
"En anna"
"TÄNNE NYT ROMMIA"
"Miksi madolle?"
"POLTTOPULLO, SAAMARI!"

Mato syöksyi seinää päin ja Matoro tunsi ilman kaikkoavan hänen keuhkoistaan. Toa rimpuili mutta olennon suun ympärillä olevat ulokkeet tarrautuivat häneen kuin imukupit.

Notfun kasteli hölmityneenä. Hänellä oli kädessään viimeinen rommipullo. Pitäisikö siitä tehdä polttopullo?
Piraatti päätti totella Toaa ja otti pullon. Hän änki siihen kangasta suuhun ja sytytti.

"Hyvästi, rakkaani!" Notfun sanoi tunnelmallisesti ja heitti soihdun alaspäin.

Aalto tulta valaisi luolan kaikkialta. Tuliaalto korvesi pitkän madon ruumista ja ilmassa kaikui epäinhimillinen karjunta ja valitus. Tulta syöksyi myös muiden kasvoille, mutta he onnistuivat suojautumaan pahimmalta iskulta, joka osui madon selän keskiosaan.

Kun välähdys oli ohi, Matoro katsahti täysin väsyneenä huonetta. Hän näki vain Äksän.

Amazua nousi juuri rotkon vastarannalle. Hänen kätensä toimivat myös kiipeilyvarusteina, vaikka kiipeäminen pystysuoraa seinämää pitkin oli ollut vaikeaa.
Palkaksoturi nousi voitonriemuisena seisomaan ja katsoi huoneen toisen laidan oviaukossa olevia piraatteja. Nyt viimesitään merirosvot tajusivat, ettei Amazua välitä heistä pätkääkään.

"Adios", se sanoi ja katosi tunnelin pimeyteen. Piraattien ja Amazuan välissä oli suuri rotko jonka pohjalla kaksi Klaanilaista olivat kuolleen madon kera.

[spoiler=trolol]Joku sanoo, että mato oli liian random. Se on kaanonia. Vain ääntely on omakeksimääni. http://biosector01.com/wiki/index.php/Troller[/spoiler]

Nimdasaari, Elpogas

Toat kaatuivat maahan väsymyksestä, kun he olivat saavuttaneet kylän. Samol kysyi: "Mitä täällä on tapahtunut? Missä on ystäväni?" Samol katsoi kylää suu auki. "Hyökkäys... ugh... huh..." Nurukan puuskutti. "Nukutaan nyt kuitenkin yön yli, ja katsotaan tilannetta aamulla" Sanoi Umbra. "Mahti-idea, ystäväiseni" sanoi Samol, joka vaikutti siltä kuin olisi jo unohtanut koko jutun.

Aamu sarasti, kauniina ja kovin... hiljaisena. Deleva nousi, kuullen ritinää sen talon ulkopuolelta, missä he olivat nukkuneet. Hän meni ulos ja näki Samolin paistavan hiki hatussa "kananmunia." "Hyvää huomenta, ystävä! Yhdeltä vai kahdelta puolelta paistettu muna?" Samol tervehti Delevaa.

"Molemmilta", Deleva vastasi hymyillen. "Olkaa hyvä, tökkääppäs Umbra ja Nurukan hereille myös, tai heiltä jää välistä mahtavat keittotaitoni."

NIMDASAAREI

"Ruma poika, lupaan, ettet tule saamaan miehistöäni tak-", Notfunin Amazuan perään huutama puhe keskeytyi, kun hän huomasi, että Amazua räjäytti rotkon toiselta puolelta ison kiven hänen takanaan, "No nyt en lupaa muuta, kuin että meidän pitäisi vähän niinkuin juosta, mutta kaaputyyppi, pidän sinua silmällä. KLAANILAISEEETT. Täällä olisi iso kivi, ja nyt olisi vallan oiva hetki paeta sitä!"

Notfun ja piraatit lähtivät juoksemaan eteenpäin, kun he olivat juosseet jonkin aikaa, Matoro ja Äksä tulivat heidän rinnalleen.

"Notfun. Enkö ole sanonut, että tuota kaveria ei kannata suututtaa?", Matoro valitti.

"Joo. Olet sanonut kaikenlaista, mutta rommi on vienyt yli kaksi kolmasosaa muististani, ja muutenkin, minä olen typerä, kuten tiedät. Nyt kuulkaas, juoksemme"

Klaanilaiset ja piraatit juoksivat täyttä vauhtia käytävää eteenpäin, kunnes eräs lattialuukku jännällä symbolilla tuli heidän eteensä. Notfun alkoi avata luukkua, ja klaanilaiset kiirehtivät sisään. Mutta juuri, kun Notfun oli astumassa sisään..


KRUNTS.

Nynrah, tehdas

Sininen Skakdi kyykisteli kaasusäiliön takana tarkkailemassa Matoraneja. Mukanaan hänellä oli vihreää nestekaasua sisältävä purnukka, josta huokui vähä väliä ajatuksia. Keetongu oli siirtynyt Matoranien kanssa toiseen suuntaan. Hänen tarkoituksenaan oli puhua eräälle tuntemalleen Matoranille. Sillä välin Guartsu ja Manu tekivät tutkimustyötä.

Kuoleekohan Matoran, jos sen pään sisälle laittaa viiden ilmakehän paineen?
”Älä kokeile”, Guardian ärähti. Hän oli huolissaan Matoraneista jo muutenkin. Pieniä lentäviä lautasia ei ollut näkynyt hetkeen.
”Niitä on pakko olla lisää… eivät ne jättäisi heitä vartiotta.”
Eivät niin. Tai sitten ne ovat tyhmiä. Mikä voi olla myös mahdollista.
”Voiko”, Guartsu huokaisi.
Ei, Manu myönsi.

Guardian piti huolen, että kukaan ei nähnyt, kun hän juoksi aukean paikan ohi tuntematonta ainetta sisältävän tynnyrin luokse. Heitä kohti purjehti pieni, lentävä lautanen. Se ei kuitenkaan ehtinyt pitkälle, kun Guardian oli siepannut sen ja repinyt irti sen tykin. Se alkoi piipittää isoon ääneen, mutta Guardian hakkasi sitä kiväärillään niin, että sen kuori meni muodottomaksi. Samalla rikkoutuivat kaiuttimet. Seuraavaksi Guardian avasi Manun purkin. Makuta valui ulos purkista Avhrak Van päälle ja kulkeutui sen sisään.
Epämukavan ahdas.
Robotti alkoi liikkua hieman. Pian se nousi ilmaan.
Hee. Nyt katsotaan, kuinka paljon tehoja tästä saa irti.
”Jospa ei”, Guardian tuhahti ja tarttui robottiin. ”Jatketaan suunnitelmien mukaan.”
Hmmprghhhffcv.

He jatkoivat eteenpäin. Pian näkyi joukko muita Avhrak Vaita.
”Nyt”, Guardian kuiskasi, ”soluttaudu.”
Kyllä, kyllä. Älä hoputa. Ei tämän ohjaus mitään helppoa ole.
Sen sanottuaan Avhrak Va tussautti Guartsun naamalle savupilven ja lähti kohti muita robotteja, joiden joukko leijaili matkan päässä.

Kun Manu saapui ryhmän luokse, hänen ruumiinsa tiettyihin kohtiin alkoi tulla viestejä. Avhrak Vat yrittivät selvästi kommunikoida jonkinlaisen tietoverkon välityksellä.
Hiih. Halusinkin tietää, miten ne tajuavat mistään mitään. Mutta mitä minä teen näillä binääriluvuilla?
Guardian katseli jännittyneenä. Avhrak Vat leijuivat hetken paikoillaan, mutta lähtivät sitten kulkemaan hänestä poispäin. Guartsu huokaisi. Sitten hänet tavoitti satunnainen ajatus:
Kivoja binäärilukuja saa näemmä laittamalla ykkösiä ja nollia satunnaiseen järjestykseen…

[spoil]Pieni ja lyhyt. Mutta joko G tai Tongu jatkakoon.[/spoil]

Meri, saari lähellä Odinaa

Öinen meri oli tyyni, mutta pienen saaren luoma hehku oli houkutellut Phase-Lohikäärmeiden joukon parveilemaan sen ympärillä. Saarella oli pieni linnoitus, jonka sisällä valmisteltiin tapahtumaa, tapahtumaa jota viittaan pukeutunut hahmo oli odottanut jo kauan. Hän oli ratkaissut vuosituhansien arvoituksen ja nyt olisi toimeenpanon aika.

Hahmo pudotti sauvansa ja viittansa, paljastaen itsensä sen alta. Metsästäjien johtaja oli tavanomaisesta poiketen yksin, tällä turvatulla saarella, josta vain harva tiesi. Hänen edessään oli potilaspöytä, jonka päällä makasi pikimusta päätön ruumis, jonka pitkät raajat roikkuivat hieman pöydän yli.

TSO astui ruumiin ylle ja nosti tämän viereen veitsen, merkillisen sinisen rasian ja paperinpalan. Hän olisi valmis uuteen luomiskertomukseensa.

”Olemme tulleet tähän hetkeen, hetkeen jota minä yksin hallitsen. Minun luomukseni, minun voimani, minun suunnitelmani, huipentuu tähän hetkeen.”

Hitaasti, hän käänsi katseensa edessään makaavaan ruumiiseensa ja laski vasemman kämmenensä tämän rintakehälle.

”Palvelija, toinen käteni, lojaali soturi. Sinut olivat Xian liekit puhdistavat, sinä olit tuomittavana vihollisen käsissä, mutta tänään sinä olet jälleen nouseva, sillä uhrauksesi ei ole jäävä turhaksi... Purifier.”

Mestari nosti oikealla kädellään veitsen pöydältä ja salamannopeasti iski sen vasemman kätensä läpi, saaden verensä vuotamaan läpi ruumiiseen.

”Mestarin veri, sinun tuleva johdattajasi, tuleva äänesi. Yhdessä me teemme historiaa, yhdessä me tulemme tuomitsemaan. Me, minä. The Shadowed One!”

TSO irrotti veitsen ja nosti veriset kätensä pöydälle, nostaen sille asetetun paperinpalan kaksin käsin ilmaan ja jatkoi puhettaan:

”Kantajan suostumus, hänen tahtonsa ja meidän liittomme. Sinä olet avaava lukon, joka muuttaa maailmaa, lukon joka on piilottanut minulta oman luomukseni. Sinä olet antava elämän, sinä olet side, joka yhdistää kaiken jälleen. Taistelujen jälkeenkin, sinä olet lahjoittajani, Killjoy!”

Paperinpala alkoi hohtamaan sen sinisen sinettinsä kohdalta. Sen pitelijän huulilta oli luettavissa yksi sana: ”Sopimus.”

Sinetti sai aikaan reaktion, joka reagoi rasian kanssa, saaden sen aukenemaan. Sen tapahtuessa, ilmoille pääsi karjahdus ja huumaava määrä punaista valoa. Valo kiemurteli rasiasta ulos ja karjui, täyttäen huoneen tuolla karmealla äänellä. Valopallo jäi leijumaan Purifierin ruumiin ylle sen Mestarin tuijottaessa sitä hetken, haukkoen samalla henkeään. Tällä kertaa hän puhui kuin kuiskaten:

”Voimani, luomukseni, se on valmis, se on sinun. Yhdessä me jatkamme, yhdessä me hallitsemme. Ota se, vie loppuun se minkä aloitimme!”

Ja juuri niiden sanojen kadotessa, kuului vielä yksi karjahdus ja valopallo kiisi suoraan Purifierin tuhoutuneeseen ruumiiseen. Valo katosi ja huoneessa oli jälleen pimeää.

TSO asteli ruumiin vierelle ja tuijotti sitä, oli täysin hiljaista. Pienen hetken ajan Mestari luuli epäonnistuneensa, mutta vain hetkeksi, sillä purkaus alkoi... Purkaus, joka työnsi ruumiin sisältä valkoista ja mustaa ainesta, joka alkoi valtaamaan vähitellen palanutta ruumista, täyttäen jokaisen kolon ja peittäen ruumiin alleen, uuden pään kasvaessa riekaleisesta kaulasta.

Haltioissaan TSO otti askeleen taaksepäin ja nosti kätensä ilmaan kuin profeetta. Ruumis kutistui hieman, raajat normalisoituivat ja uusi pää alkoi muotoutua. Valkoinen irvokas naama alkoi kehittymään ja sen etuosa kovettui pitkien limittäisten hampaiden kasvaessa. Vankkarakenteinen ruumis kiehui, muuttuen vähitellen sileämmäksi. Valkoinen ruumis, jota mustat kuviot peittivät kauttaaltaan. Ja viimeinen silaus oli hohtavan siniset silmät, jotka aukenivat hirviömäisen kidan yläpuolelle. Ei pupilleja, ei katsetta, vain nuo hohtavat valot ja hitaasti hengittävä hirviömäinen ruumis.

Mestari nauroi, hän oli onnellinen, hän onnistui. Pieni palanen juuri syntyneen olennon ruumiista lensi takaisin rasiaan, jättäen vain kaksi tuohon huoneeseen. Rahiseva hengitys kaikui huoneen sisällä ja vähitellen hirviö nousi ylös, kokeillen sen uusia lihaksiaan, tutkien vahvoja käsiään, kokeillen kasvojensa hirviömäisiä muotoja. Nyt se ja sen mestari seisoivat vastakkain, tuijottaen toisiaan. Silloin kaksi hahmoa puhui, mutta yhdellä suulla. Toinen matala ääni ja toinen hirviömäinen rahina, olivat täydellisessä yhteydessä toisiinsa:

”Minä olen täydellinen.”

”Minä olen.”

”Sinä olet.”

”ME OLEMME!”

”Me olemme yksi!”

”The Purified One...”

Zakazin rannikolla

”Jokin tässä nyt ei ole oikein”

”Miten niin?”

Pegghu veti venettä rantahiekan päälle. Domek seisoi rannikon reunalla ja katseli kuivaa, kasvitonta maisemaa joka näytti kiehuvan lämpöaaltojen keskellä.
”Yleensä rannat ovat paljon rehevämpiä”, Domek selitti Matoralaiselle, joka oli saanut veneen rantautumaan. ”Puhun kokemuksesta”.
”Mutta tämä onkin Zakaz”, Pegghu vastasi hieman näsäviisaasti. Tai ainakin Toa ajatteli tämän vastaavan näsäviisaasti.
Toa kääntyi ottamaan veneen päällä olevan arkun, jossa hänen hattu oli, ja kantoi sen selkäänsä laatikon kantohihnoilla.



”Minne siis menemme?” Pegghu kysyi.
”Päätetään se matkalla”, Domek marssi erämaata kohti.
Matoralainen oli vähemmän kuin tyytyväinen tähän vastaukseen ja huokaisi.

Kaksikko kävelivät ruskeankeltaisella aavikolla. Auringot paistoivat huomattavasti paljon ankarammin kuin merellä. Hiki valui molempien otsalla, kumpikaan heistä eivät olleet tottunut erämaan olosuhteisiin.
Puista arkkua kantava Domek ei erityisesti pitänyt matkasta, mutta yritti kestää sitä. Pitäähän aavikkomatkojenkin hänen joskus koeta elämässään.

Pegghu kesti kaupunkilaiseksi yllättävän hyvin sillä hetkistä tilannettaan.

Mutta vähitellen molemmat alkoivat väsyä kävelystä rankassa kuumuudessa.

”Hei, olet kai nyt päättänyt minne olemme kävelemässä?” Pegghu kysyi viimein.

”Etsimme jonkun, joka saattaisi tietää eräästä ketä etsin”, Domek vastasi.

”Ja tämä joku on missä?” Pegghu alkoi väsymyksen takia kysellä entistä kärsimättömästi.
”... Minä en tiedä”, Domek myönsi.
”Eli me kävelemme täällä keskellä aavikkoa, emmekä edes tiedä minne?” Pegghu vastasi ärsyyntyneesti.

”Kuule, minä tiedän täysin mitä minä teen”, Domek vastasi hieman äkkipikaisesti. Kuumuus ei selvästikään auttanut hänenkään mielialaa.

”Puhutko tätä taas kokemuksestasi?” Pegghun kärsivällisyys alkoi niuketa.
”Ja mitä jos puhunkin?” Domek vastasi ivallisesti ja kääntyi Matoralaiseen päin. Molemmat pysähtyivät paikoilleen.

”Anteeksi, mutta minulla päin eksyminen keskellä erämaata ei ole kovinkaan hääppöinen kokemus”, Pegghu vastasi takaisin.
”Jahas, no yritä itse keksiä parempi tapa”, Valon Toan kärsivällisyys alkoi nollata.

”Olisit pitänyt kysyä tuota ennen kuin seisomme täällä keskellä ei-mitään”
”No voi anteeksi, koska sinähän tunnetusti olet kokenut näissä asioissa”, Domek haastoi sarkastisella äänensävyllä.

”Hyvä sinun on sanoa”, Pegghu vastasi.

”Pidä sinä vain se-”



Kesken riitelyn kiväärin pauke kuului heidän takaapäin. Kaksikko lopettivat kiistansa ja kävivät maalle vaistonomaisesti. He ryömivät viereisen isonkokoisen kiven taakse.

Valon Toa kurkisti kiven takaa laukauksen mahdolliseen suuntaan. Toinen laukaus kuului ja Toa tunsi kuinka aseen luoti lensi pelottavan lähellä hänen päänsä yli, hän piiloutui heti takaisin kiven taakse.

”Näitkö kuka ampui meitä?” Pegghu pysyi tiukasti kiven suojassa.

”En tiedä, en ehtinyt nähdä”, Domek vastasi. Kolmas laukaus kuului, tällä kertaa luoti osui kiven reunaan.

”Hetkinen, tunnen tuon aseen”, Pegghu ilmoitti itselleen, eikä Domek tiennyt miten tämä auttoi heidän tilannetta mitenkään. Neljäs laukaus, tällä kertaa luoti osui maahan, missä Domekin käsi lojui äsken.
Pegghu otti kiekonheittimensä esiin ja kurkisti kiven takaa.

Kaukana hän näki pienen, puun mökin jäännöksen joka pilkisti horisontilla. Matoralainen päätteli, että laukaukset kuuluivat sieltä.

”Domek, voitko pitää selustaani?” Pegghu kääntyi Toaa päin, joka yritti pitää jokaisen ruumiinosansa kiven takana.
”Hieman vaikeaa kun kannan selässäni puuarkkua, mitä sinä yrität?” Domek vastasi, mutta huomasi ettei Matoralainen ollut enää paikalla hänen vastatessaan.

Pegghu juoksi majaa kohti. Mökkiä ympäröi useita syviä kuoppia, jonne Matoralainen suojautui tulituksista.

Domek viimein päätti hetken harkinnan jälkeen tulla esiin kiven takaa. Toa loi itselleen kiinteästä valosta kilven itselleen, ennen kuin hän juoksi myös majaa kohti. Kilpi suojasi tarpeeksi hyvin aseen luodeilta, mutta sekään ei kestänyt tarpeeksi.

Toa sukelsi nopeasti kuoppaan suojautuakseen luodeilta, hän henkäili helpotuksesta ettei yksikään luoti ole ehtinyt osua häneen. Juostessaan hän oli kerkesi nähdä tarkasti ampujan suojapaikkaa.

Mökillä ei näyttänyt olevan ehjää kattoa, sen kyljet olivat mustuneet ja seinän keskellä oli suuri reikä, jonka kautta ampuja tulitti.

Hän ei nähnyt tarkasti kuka ampuja oli, mutta arveli tämän olevan Skakdi.

Majaan oli vielä enää muutaman metrin etäisyys, joten Domek päätti sinetöidä tapauksen ja nousi kuopasta. Kova valon välähdys leimahti Toan kädestä ja hän juoksi taas mökkiä päin.
Toa hyppäsi sitä päin ja viimein näki ampujaansa tarkasti. Se oli ruskeanoranssi naispuolinen Skakdi.

Sillä oli aurinkolasit.

”Ei hiivatti.”

Skakdi nappasi ilmassa olevan Toan jaloista, heittäen hänet mökin ehjään seinään vasten ja osoitti kiväärillään häntä päin. Skakdi otti aurinkolasinsa pois ja heitti sen viereiselle pöydälle.

Domek oli enemmän kuin tyytymätön ja yllättynyt tästä käänteestä.

Mutta juuri silloin toinen ase osoitti ampujaa takaapäin. Pegghu seisoi itseään paljon korkeamman nais-Skakdin takana kiekonheitin kädessään. Ruskeankeltainen Skakdi silmäili selän takana olevaa Matoralaista.

”Älä liiku”, Pegghu käski, ”luovuta aseesi”.

”... Ja mikä estäisi minun ampuvan ystäväsi juuri nyt?” nais-Skakdi vastasi. Domek ei pitänyt keskustelun suunnasta.

”Se, että kiväärisi pitää ladata joka viidennen laukauksen jälkeen. Kulutit juuri viidennen luotisi”, Matoralainen vastasi hyvin päättäväisesti.

”Ja mistä tiedän, ettet yritä valehdella?” naispuolinen Skakdi kysyi.

”Asuin ennen tehdaskaupungilla, jossa noita aseita taottiin”, Pegghu vastasi, ”ja kiväärin laukaisulla on myös parin sekunnin viive”.

”Ei koskaan kannata luottaa ohikulkeviin asekauppiohin”, hän lausui itselleen hiljaisesti. Skakdi laittoi kiväärinsä maahan ja kätensä pään taakse.

”Teidän kaltaisia ei näy täällä usein”, Skakdi sanoi vakavalla sävyllä, ”sanokaa, mitä te haluatte?”

”Oikeastaan”, valon Toa nousi ylös maasta, ”meillä olisi hieman kysyttävää”.
”Tosin, olisi ehkä parempi jos emme uhkailisi toisiamme pyssyillä”, Toa käski Pegghun laskemaan aseensa, ”Olen Domek”.

Naispuolinen Skakdi silmäili Toaa epäröivästi hetken, mutta päätti luottaa häneen hetkeksi.

”Zaiggera”, hän vastasi ja laittoi kätensä alas.
”Joten Zaiggera”, Domek yritti kuulostaa luonnollisemmalta, mutta sai vain itsensä näyttämään vielä epäilyttävämmältä, ”tiedätkö mitään ”ZMA”:sta?”

Zaiggera kohotti kulmansa.

”Mitä haluat tietää Zorakistä?”


Verstas

”Hei, Kepe? Oletko siellä?” Samen ääni kuului oven takaa, ”tarvitsen sinua näiden raporttien kanssa”.

Ei vastausta.

Moderaattori päätti avata oven.

GK:n huone

"AAAARGH... Tämä iljettävä paikka, en kestä tätä enään hetkeäkään enempää, mieleni on riekaleina tästä kaikesta myötätunnosta, olisin toki voinut hyväksyä kuolemisen vaihtoehdon, mutta päädyin tähän, no jos epäonnistun saanhan pitää jotain hauskaa ennen sitä."

Oven ruuvit lennähtivät irti ja ovi paiskautui seinään heti perässä.

"Nyt tämä pelleily saa jo riittää!" Oven paiskautumisen aiheuttama ääni herätti samantien puolet koko linnoituksesta.

"Tämä on yksi niistä öistä jonka klaani tulee muistamaan. Surullisena".

Elpogasin kylä, yö, Nimdasaari

Umbra ei saanut unta muhkuraisella lattialla. Neljän Toan seurue oli löytänyt hylätystä Samolin kotikylästä sopivan kokoisen matoranien talon, johon seurue asettui yösijoille. Pienen kupolitalon keskellä sijaitsevassa nuotiopaikassa, kekäleet hehkuivat yhä oranssia valoaan. Samol tuhisi tyytyväisenä kivisellä patjallaan, kun toan vieressä olevat Deleva ja toinen olkapää siteessä oleva Nurukan olivat myös silmät kiinni.

Umbra ajatteli, ajatteli ja ajatteli. Hänen mielensä seikkaili mitä ihmeellisimmissä asioissa. Klaani, matkoilla tavatut veden, mielenvoimien ja salaman toat, hyvä ystävä, Matoro, skakdi ninjat jotka hyökkäsivät joukkion kimppuun metsässä, Avra Nui ja KraUmbra. Nyt Umbran mieli harhaili ties missä…

KraUmbra. Avra Nui…
Mitä kaikkea teinkään saarella… Kaikki olikin vain Suurta Suunnitelmaa. Ja Minä olin kohteena. Miksi, miksi kaikki menikin näin hassusti. Minkä takia Kohtalon piti mennä näin… Oliko moraalisesti oikein tuhota syyntakeeton, väärän ja oikean, valon ja varjon sekoittanut vainoharhainen olento, joka halusi vain hallita yhdessä ruumistani, ajatuksiani, mieltäni ja tunteitani. Hän järjesti tämän mittavan sotilasoperaationsa vain että saisi Helryxin lähettämään Minut kohtaamaan hänet, KraUmbran, Veljeni, kloonini, kaksoseni.

Kyllä. Hän oli makuta. Tai no ei aivan. Puoliverinen. Hän teki kauheuksia, mutta ymmärrän miksi. Hän halusi tehdä kuten kaltaisensa, hänen lähes koko valonsa oli imetty pois eikä hänellä ollut yhtään ystävää, tai ketään kuka rakastaisi häntä. Makutat sanoivat häntä ensin kaltaisekseen, sitten pilkkasivat häntä mielensisäisillä ivahuudoilla, kuten puoliverinen, Makuta-toa, Mutranin koe… He eivät nähneet yhtään KraUmbran inhimillisyyttä, tai ainakaan nostaneet sitä pintaan. Viimein veljeni lähti saarelle jota Makuta Bitil oli joskus yrittänyt ottaa komentoonsa.


En voinut muuta kuin mielten taistelussa, imeä hänet itseeni, samalla saaden sisäisen tasapainoni ennalleen. Nyt valo ei enää sokaisisi minua ympäröivältä pimeydeltä. Makutan imeminen, vihan, negatiivisten tunteiden ja erilaisten tietojen saanti muutti minua, osaltaan, taas. Eivätkö nämä muodonmuutokset lopu ikinä?

Ei. Se on Mata Nuin ja Suurten olentojen tahto. Kohtaloaan ei voi muuttaa, sanovat viisaat Turagat. Nurukan kertoi minulle, ettei Kohtaloaan voi paeta, muuttaa tai siltä voi piiloutua. Se mikä tulee tapahtumaan, tapahtuu.

Umbran ajatukset lensivät taas hurjaa vauhtia seuraavaan aasinsiltaan. Kohtalo. Varhainen, kadotettu, unohdettu muisto. Kuolleiden Makuta. Hopeinen Kuula. Artakhan käsi. Erilaisia mietteitä nousi keltamustan valon soturin mieleen. Mitä kaikki tämä tarkoitti? Joku oli tiennyt Umbran tulevaisuudesta… Ja tapahtumista joita hän tulisi kokemaan. Lukuisat muodonmuutokset, hallitsemattomat ajatukset…

Raah! Miksi kaikki on niin sekavaa?! Joku on pelleillyt minulla, koko tämän ajan. Joku joka asetti tämän muodonmuutoksien täytteisen Kohtalon minulle. En edes tiedä mikä olen enää. Olenko Toa, Matoran vaiko Makuta? Sekavaa. Missään ei ole oikein järkeä. Järki… Matoro… Ystävä…
Mitäköhän Matoro the Blacksnowlle kuuluu? Hyvä ystäväni, Jään Toa Matorosta ei ole kuulunut mitään. Tai no minusta ei ole kuulunut, hän on varmaan joutunut moniin seikkailuihin klaanilaisten kanssa. Miksi edes lähdin Klaanista? Se typerä Helryx. Typerä Ritarikunta, joka kiristää minua menneisyydelläni. Menneisyydellä, joka ei edes ole syytäni… Ne Matoranit eivät kunnioittaneet minua…

Miksi? Klaani on minulle paljon tärkeämpi kuin joku homeinen, vanhahko Ritarikunta, joka väittää olevansa Mata Nuin asialla. Kuinka kahtiajakoista. Me olemme oikeassa, Makutat ja Metsästäjät ovat väärässä, siksi pahiksia. Myönnän tosin että ritarikunta on näistä kolmesta se vähiten paha… Mutta silti, Klaani on minulle se Oikea.
Mitäköhän Guardianille, Summerganonille, Visokille, Tawalle, Matorolle, Kapuralle, Domekille, The Snowmanille, Kepelle ja Keetongulle oikein mahtaa kuulua nykyisin..? Toivottavasti he ovat kunnossa. Minun olisi pitänyt olla klaanissa koko Avra Nuilla viettämäni aika. Kuka välittää muutamasta Matoranista, jos ystäväsi voivat olla vaarassa? Ja Qewa, rakas Fikouni… Mitäköhän hän tuumaa siitä että olen ollut näin kauan poissa? Raukka on ihan yksin huoneessani, ilman mitään tekemistä ja vailla isäntää… No toivon että hän selviää, onhan hän lemmikkini…
Lemmikeistä tuli mieleen merililjat ja merililjoista merirokot. Merirokoista taas Zyglakien laivat… Zyglakit… Zyxax puhui jotain Allianssista ennen kuolemaansa… Mikä ihmeen Allianssi? Liittyyköhän se jotenkin Klaaniin? Allianssi… Kuulostaa joltain järjestöltä… Toivottavasti se ei ole mitään uhkaavaa….
Uhkaavuudesta tulee mieleen ne ihmeelliset Skakdi-Ninjat, jotka kävivät kimppuumme metsässä. Onneksi onnistuin harhauttamaan sotureita valovoimillani, muuten olisimme vainaita, kaikki…

Kaikki… Tästä sanasta tulee mieleeni ne oudot unet, joita koin Avra Nuin reissullani. Unet kertoivat valkoisen soturin ja violettimustan soturin seikkailuista metsässä ja Zyglakien linnoituksessa, havumetsäisellä saarella… Havumetsiä… Niitähän on Klaanin saarella! Miten ihmeessä näin Unia Klaanin saaresta? Tämä on epäilyttävää, mutta tiedän että se merkitsee jotain.
Merkitys… Mikä merkitys sotimisella oikein on tässä maailmassa? Väkivallan tarkoitus on vain vähentää populaatiota, ettei ruoka lopu kesken. Mutta taistelemme paljon suuremmista asioista kuin ruuasta. Taistelemme elämisen tuskasta… Joskus ihmetten, miten minusta, Av-Matoranista, tuli tämmöinen taistelukone. Ehkä se liittyy siihen Destralin tapaukseen, kun fuusiokeihäs yhdisti minut kanuunani kanssa, tai ehkä se on jotain enemmän… Syvemmällä, unohdetussa, peukaloidussa menneisyydessä.
Menneisyys… Sitä seuraa aina Tulevaisuus… Nykyisyys on vain harha. Kaikki mitä teemme, on pikosekuntien kuluttua menneisyyttä… Menneisyyttään ei voi muuttaa, sanotaan. Sanotaan myös ettei sitä pidä hävetäkkään. Ihmiset sanovat kaikenlaista. Minulle on sanottu että olen suuri soturi, mutta taistelen silti sisäistä taistelua jok’ikinen päivä. Taistelua, jonka olen pian voittanut. Mielen sisäistä taistelua itsensä kanssa…

Mieli… Jokaisen olennon tärkein osa… Minun mieleni oli pirstaleina. Nyt se on aika kokonainen. Mielestä tulee mieleen muistot… Muistoja meillä jokaisella on paljon. Itse olen alkanut nähdä unissa erilaisia flashbackeja menneisyydestä, tapahtumia joita en ole oikeasti kokenut. Ehkä tämä on vain seurausta siitä että muutuin kokonaiseksi. Minun pitää ymmärtää veljeni muistot, kokea ne unissa. Vain siten pystyn taas olemaan Minä.
Joskus tämä on hankalaa, koska unet voivat olla aika raskaita. Sitten muistan, että olen vahva ja minulla on Velvollisuus Klaania kohtaan, Kohtalo joka pitää suorittaa ja Klaani jonka kanssa minun pitää tulla Yhtenäiseksi.

Umbra ei jaksanut enää miettiä asioita. Hän tarvitsi unta, sillä seuraavista päivistä voisi tulla aika tapahtumarikkaita. Valon Toa sulki silmänsä. Hän näki taas unia Veljestään, ja niistä kauheuksista mitä hänelle tehtiin…
Muista menneisyys… Muista Kohtalosi…

Musiikkia, herrat.

Tuntematon aika, tuntematon paikka

Musta tyhjyys.

Matoran, joka oli mustanruskea, punaisella maskilla, käveli pimeydessä. Missään ei ollut mitään, eikä mitään muutakaan. Tämä oli erilaista kuin viimeksi, kuin Notfun oli ollut kuolleena jonkin aikaa.

Sitten kaikki muuttui valkoiseksi, suuren sinisen välähdyksen seurauksena. Notfunin edessä seisoi noin Notfunin kokoinen hahmo, jolla oli siniset kasvot, ja valkoinen kypärä.

"Hyvää iltapäivää", hahmo tervehti.

"Huomenta. Kuka sinä olet, ja onko sinulla rommia?"

"Minulla ei ole tällä hetkellä kaipaamaasi nestettä."

"Miksei rommia."

"Koska en ole materiaa, idootti. Tämä on takauma."

"Miksei näissä voi olla rommia?"

"Notun. Sinun ruumiisi on tällä hetkellä kuollut. Ennen kuin palaat ruumiiseesi, minun pitää kertoa sinulle jotakin."

"Liittyykö tämä jokin rommiin tai hippeihin? Ei kai se liity hippeihin? Ei. Älä kerro minulle hipeistä."

"Tämä liittyy erääseen olentoon, joka jahtaa jotakin, jonka omistit kerran. Minun pitää kertoa sinulle jotakin."

"Kerro. Se tyyppi on pelottava, jopa silloin, kun olen kännissä."

"Jos hän saavuttaa jahtaamansa, on koko tuntemamme maail-"


Notfun heräsi keskeltä kivistä käytävää. Hänen mekaaninen kätensä oli hajonnut, ja häneen sattui.

Tuntematon

Hiljaisuus.

Huoneen esineet olivat pölyn peitossa. Katossa ei roikkunut yhtäkään lamppua valaisemaan kalliomaisia seiniä tai koristeellista mattoa. Ainut elonmerkki huoneessa oli täysi hedelmäkulho lipaston päällä. Metallinen laatikko sekä taitavasti kirjailtu nojatuoli sijaitsivat huoneen vastakkaisilla seinillä. Nojatuolilla istui huoneen ainut elävä asia liikkumattomana.

Se ei nukkunut.

Hahmon piirteitä oli vaikea erottaa pimeässä huoneessa. Nojatuolin vieressä lattialla makasi mytyssä hahmon ainut vaatekappale: vanha tummansininen viitta. Sen päällä ei näkynyt pölyä.

Korkea ääni rikkoi huoneen harmonian.

Oli nojatuolissa istuva hahmo yllättynyt tai ei, hän ei näyttänyt sitä vaan nousi hiljaa seisomaan. Tummansininen viitta nousi maasta ja kiinnittyi hänen selkäänsä. Hahmo kuulosteli ääntä ja paikansi nopeasti sen lähteen.

Metallisen laatikon ruutuun oli syttynyt vihreä valo.

Meri

Zairyh oli liikkunut päiviä. Kaksi Toaa olivat ohittaneet hänet mutta kiitos paksun sumun he eivät tienneet Zairyhistä. Bio-Klaanin saari näkyi jo horisontissa.

Zairyh kolusi Kapuran muistia, mutta ei löytänyt mitään kiinnostavaa. Toan lempipaikka Klaanin pihalla. Klaaniin hyökänneet metalliset tappokoneet. Välähdyksiä Zairyhin kotisaaresta. Zairyh palasi yhä uudestaan erääseen muistoon. Viittaan kietoutuneen hahmon muistoon. Hahmo näkyi vain välähdyksen verran, aivan kuin muistot saaresta. Mutta oliko se todella yksi heistä? Jos oli, mitä hän suunnitteli?

Lautan iskeytyminen Klaanin saaren rantahietikkoon keskeytti Zairyhin ajatukset. Kiitos Kapuran suojaamattoman mielen hän tunsi loistavasti koko linnoituksen ja sen ympäristön. Zairyh käveli sataman halki yrittäen näyttää mahdollisimman vähän psykopaattiselta hirviökasvilta, joka on Toan ruumiissa. Kerran tai pari muutama Matoran katsoi häntä oudosti, mutta pikainen mielensisäinen hyökkäys hoiteli tuijottajan. Zairyh nauroi mielessään suojaamattomille mielille ja palautti muistiinsa lauseen, jonka oli kuullut joskus liian kauan aikaa sitten.

"Muisti. Et tarvitse lahjontaa muuttaaksesi motiiveja. Et tarvitse uhkailua muuttaaksesi puolta."

Portinvartijamatoranit lähestyivät. Kapuran muistia penkoessaan Zairyh oli saanut selville, että Matoranit tunsivat Kapuran vain ulkonäöltä. Vaikka kaksi Toaa olisivat levitelleet tarinaa saaren tapahtumista, Matoranit todennäköisesti päästäisivät hänet sisään.

Zairyh käveli. Hän toisi nimeä mielessään.

Vaehran. Vaehran.

Kävellessään eräällä autiolla käytävällä Zairyh kuuli hämmästyneen äänen takaataan.

"Kapura?" Summerganon kysyi.

Zairyh kääntyi Toaa päin ja katsoi tätä kylmästi.

"Et ole nyt oma itsesi", Summerganon sanoi. Zairyh oli hetken hiljaa.

Mistä arvasit?

Kapuran ruumiista syöksyi ulos juuria. Ne kiertyivät Summerganonin kurkun ympärille.

Nimdasaari, tunnelit

Matoro nousi täydessä pimeydessä ylös hitaasti. Hän piteli polveaan, joka olisi osunut kiveen pudotuksessa.
Teleskooppisilmän yökiikari alkoi näyttää paikkoja valkoiselle Toalle. He olivat pudonneet korkealta. Ylhäällä olevasta luukusta kajasti etäistä valoa.

Huone oli yllättävän iso mutta täysin pimeä. Matoro tajusi heti, että luukku oli ansa. Sitten hänen silmänsä osui selällään makaavaan Äksään. Toa syöksyi klaanilaisen luo, ja totesi onnekseen Äksän olevan elossa ja tajuissaan. Myös Jardirt oli kunnossa, mutta Notfunia ei näkynyt missään.

"Oletteko kunnossa?" Matoro kuiskasi. Ääni tuntui valtavan kovalta syvässä hiljaisuudessa.
"Joo, kai", Äks vastasi ja mumisi jotakin.
"Onko valoa?" hän jatkoi.

Matoro nousi varovasti seisomaan ja katseli huonetta. Häne nsilmänsä osuivat seinällä olevaan lyhtyyn.
Hän syöksyi sen luo, mutta huomasi öljyn loppuneen aikoja sitten.

"Lyhty. Munkit eivät käytä tälläisiä", Matoro sanoi.
Sitten hän näki mustan mytyn huoneen nurkassa.
Toa meni lähemmäs ja käänsi sen itseensä päin. Välittömästi hän kavahti ja liikahti kauemmas.

"Matoranin ruumis", Matoro kuiskasi.
Hiljaisuuden jälkeen taustalla syttyi valo. Jardirt oli saanut tulitikun vyöstään.

"Miten pääsemme pois?" Äks kysyi, haparoiden piemässä jotain.
"En tiedä", Matoro vastasi. Seinässä oli tekstiä ruumiin lähellä.

Hän pyyhkäsi hämähäkinseittejä ja paksua pölyä kiviseinästä.

"Hei. Olen Tarip 'Ruostesilmä', merirosvo. Kirjoitan muistelmani tänne, sillä luulen... etten enää koskaan voi jättää tätä paikkaa", Matoro luki ääneen tekstiä.
"Minä tulin ystäväni, Kapteeni Arupakin kanssa tänne, etsimään suurta aarretta. Nimdaa. Nimda on myytti, eivätkä kaikki suko sen olemassaoloon. Arupak uskoo, ja sai minut vakuutettua. Minä lähdin kapteenini kanssa suurelle seikkailulle muiden jäädessä rannalle odottamaan. Pelkurit."

Jardirt pyyhki pölyjä seiniltä. Koko päätyseinä oli täynnä hiilellä kirjoitettua tekstiä.



Me onnistuimme ohittamaan ne oudot Athinpalvojat helposti. Arupak oli suuri merikarhu, hän osasi kaiken. Me pääsimme näihin mystisiin tunneleihin.

Niin. Me, kaksi matorania, astuimme tuntemattomaan. Me vaelsimme pimeydessä ansoja vältellen kauan. En tiedä enää, kauanko. Ajantajuni on kadonnut kauan sitten. En ole nähnyt päivänvaloa pitkään aikaan. Luulen, etten näe sitä enää koskaan.

Me selvisimme pitkälle. Arupakia parempaa kumppania ei saa. Hän on luotettava ja vahva sekä välittävä. Me kohtasimme kaksin sen madon ja selvisimme siitä. Me pakenimme sitä kiveä ja saavuimme kammioon.

Luulimme, että olimme yksin. Me tulimme myyttisen sirun luo. Se oli kamalaa. Nimda oli äärimmäisen kaunis ja mahtava. En unohda sitä ikinä. Tunsin valtavaa pelkoa. Otimme sirun. En tiedä, kostivatko sen henggggettt. Ne olivat karmeita. En ollut koskaan nähnyt mitään sellaista.

Tekstin väri muuttui mustasta punaiseksi.

"O-onko tuo... verta?" Jardirt kysyi lamaantuneena.

Matoro jatkoi lukemista.

N-ne olivat jotain. Jotain, mikä ei ollut tästä maailmasta. N͎̽̓́͡u̖͈̪͙͖̫̽͐͒͂͋ͭk̸̼̗̤ͨ̈́̍ͮ͘ę̧͍͖̼̙̍ͬ̔ͦ̋͐͢t͎̱͖̻̦̲̦̠̣͒̉͐̒́. Ei ei ei. Me otimme sen. Me otimme Sirun. Ne kostivat. Ne tappavat.

Me lähdimme. Ne tulivat perässä. Me koitimme pakoon, ja miltei pääsimmekin. Sitten. Arupak jätti minut tänne. Se- se otti sirun. Ṉ̪ͮͥ̒̊̿͜ṵ̡͔̺̙͇̗̠̑̒̑̌͡k̶̝͉͚̗̳̮̰̣̒̒̽ͬè̸̬̥͚̯̫͒̊ͩ̑̃̽ͨt̅͗͂̃͗̇͛̿͘҉̴͓ͅ.̫̮̲̲͔̯̆͌ͦ̆̌ͤ́̚͘. Nuket tappavat. Kukaan, kuka siruun koskee, ei ole turvassa. Nuket ovat.
Siru on k̜̝̹͎̉ͨ̉̂ḯ̡̡̲̻̯͇̥ͨ̔̒̾r̺̜͎ͯ̅͟o̳͇̥̼̜̜͋ͫ̋ͫ̈͊̊̓̑ţ̛͕̮̇̄̈́̀t̷̢̤͚̼̖̞ͤ͌u̅͏̶͉̻̭͔̬͊ͥ͂͒ͥ̉́͢

N̮͖͚͕̣̼̋̈͡u̵͔̗̫ͮ͛͡ḳ̡̼̙͔̟̳̦̏̈͌̐̅ë̜͔́ͣ̾̾̈́͑̽͠t̷̲̥̻͋̊.̍́̿̓̏͐̚͏̱̀͘ ̴̱̤͓̗̩̩͂̅ͅN̷̞͓̞̤̠̤͔̲͋̇͊̀u̴̥͕̔̌̎k͋ͬ̓͑҉̴͙͉̰̩̭͙e̸̴̖͐͐̿̔ͮt̳͈̙̗̔ͦ̀́.̛͇̣͓̩̫̳̼ͬ̽̈ͮ̇̃ͬ̀ ̢̛̹͚͚̰̔̋͂ͯͨ̊̐̀Ṉ̪ͮͥ̒̊̿͜ṵ̡͔̺̙͇̗̠̑̒̑̌͡k̶̝͉͚̗̳̮̰̣̒̒̽ͬè̸̬̥͚̯̫͒̊ͩ̑̃̽ͨt̅͗͂̃͗̇͛̿͘҉̴͓ͅ.̫̮̲̲͔̯̆͌ͦ̆̌ͤ́̚͘


Et huutaa saa, et paetakaan
Kun Nuket tulevat hakemaan
Järkesi ovea kolkuttaa
Pian kaikki lukot aukeaa

Nihilisti hiljainen
Soutaa halki merien
Jalka Miehen Punaisen
Astuu läpi Ikuisen

Polttouhri näkee sinut
Näkee kaikki, näkee minut
Valpas hahmo varjojen
Tuntee poltteen liekkien

Vie äänesi, huutosi, itkusi
Vatsastapuhujan nauru soi
Tunteesi, mielesi, sielusi
Ilman suuta et huutaa voi

Rautaneito varjoton
Katse tuskan, turmion
Ja näkökentän takana
Hän aina odottaa

Ja itse Linnunpelätti
Tuo painajaisten lähetti
Se haistaa aina pelkosi
Ja tulee luoksesi

Ja Sätkynukke valkoinen
Ei anna sinun kitua
Käsi Miehen Punaisen
Jo alkaa veri maistua

1̡̨͎̺̫͎̯͇̯̩͕̙̞̲̱̘̰̺̫̮̑͒̐̀́͜͠§̸̗͎̖̠ͬ̇̓̃̓̅͛́́͜ͅ%̷̢̖̼͓̹̦ͥ̆̆̚͘͞ͅͅ&͆̆̉ͤ̀͌ͣ̆̂͛̓͐̈͏͏̙̱̺͎͎͚̘̩͕͕̮̞̰̹͟¤̢̢̛̜̰̮̲͈̫̣̫̖̔̇̎͋̐̔̿ͣ̎̈́ͪ̋̿͂̚͢͞#̵̠̬̤̠̦͖͇̟̞͕̯̱̬̮̝̈ͣ̿ͧ̑ͣ̓̓̆͐̀͂͆̔̉̆̀͢"̮̰̮̟̮̹̜͔̰̹̻͖̻͍̙̃ͥ̆ͤ͌ͨͯ̅̀̚(̢̗̞̤͖̺̭̦̞̖̯͍̹͍̾̂ͪ̎̎͜ͅ



Matoro nielaisi. Ensimmäsitä kertaa pitkään aikaan, häntä pelotti.

[spoil]Gurvana teki runo-osuuden.
Ja muistakaa teorioida tästä.[/spoil]

Tawan toimisto


Tawa istui tuolillaan tuijottaen punaista taivasta panssarilasisen ikkunan läpi. Suurisilmäinen Ussal-rapu oli adminin sylissä ja liikutti jalkojaan levottomasti edestakaisin. Tawa rapsutti Nöpöä hieman sen silmien takaa, mikä sai rahin hengittämään tyytyväisesti.
"...anteeksi vain", admin sanoi takanaan seisoville klaanilaiselle. "Toistaisitko?"
Tawan takana sotilaallisesti seisova Klaanin veteraanimoderaattori BladeVezon rykäisi virallisesti hiekkapaperimaisella äänellään. Hän heitti pienen raporttitiedostojen kasan Tawan toimiston pöydälle.
"Torakkahyökkäys Tho-Koroon, Pomo", Bladis sanoi karusti. "Laivaston pojat tekivät täsmäiskun nopeilla hävittäjillä, mutta nazot olivat varautuneet isommalla kalustolla. Menetimme kolme Ramaa."

Tawa räpytteli silmiään järkyttyneenä. "Mi...miksi Tho-Koro? Ei se edes ole meidän aluettamme..."

Bladis ei tiennyt, mitä sanoa. Hän nieleskeli jotain hetken aikaa ja nuolaisi huuliaan liskomaisella kielellään. Tämä oli niitä hetkiä, jolloin Same vetäisi esiin tajunnanräjäyttävän puheensa sotataktiikoista, sotahistoriasta, aseista, eri osapuolten motiiveista ja painovoiman ja tuulen vaikutuksesta taistelukentällä. Tällöin Bladis pääasiassa nyökkäili ja täydensi entisen opettajansa lauseita yksittäisillä lisäyksillä ja korjauksilla.
Nyt komentaja Same oli kuitenkin muissa tehtävissä ja Bladis edusti koko moderaattorikuntaa yksin. Itsevarmuutta teräshaarniskaiselta skakdisoturilta ei puuttunut, mutta hänen Samen kanssa sopimansa menettely oli yksinkertaisesti se, johon he olivat molemmat vuosien varrella tottuneet. Same kuulusteli vihollisia rauhallisella äänensävyllä ja pettämättömällä katsekontaktilla ja BV hujautti näiden päät välillä pöytää vasten nopeuttaakseen kielenkantoja. Kaksikon yhteistyö yksinkertaisesti toimi.

BV avasi terävähampaisen suunsa vähitellen.
"Se saattaa olla jonkinlainen varoitus", moderaattori sanoi kuulostaen pohdiskelevalta. Tawa kääntyi tuolillaan kohti moderaattoria ja huomasi samalla, että tämän takana huoneessa seisoivat myös Klaanin ahkerat arkistonhoitajat. Kirjapinoa kantava tulen Toa Vaehran ja tämän takaa vielä isomman kirjapinon kanssa huoneeseen ankkamaisesti vaappuva Gahlok Va tervehtivät Tawaa. Tai ainakin yrittivät. Molemmat kädet varattuina tervehtiminen osoittautui hieman vaivalloiseksi, joten arkistonhoitajat tyytyivät ilmehtimään oudosti. Tawa ilmehti takaisin ja heilautti oikeaa kättään kevyesti.

"Vai niin", Tawa sanoi vilkuillen pöytänsä kulunutta pintaa ja kohottaen kulmiansa kypsyneen näköisenä. "Tappavat siviilejä. Onko tämä sitä nazorakien sotilaskunniaa?"

Bladis köhäisi. "Kaikella kunnioituksella, Pomo, mutta..."
BladeVezon mietti hetken, miten Same vastaisi. Sitten hän köhäisi uudestaan. "...ne tappavat siviilejä. Mokomat kierosilmäiset kuoriaiset yrittävät usuttaa meitä hyökkäämään tuonne, että voisivat napata meidät yllätyksellä. Luulisin ainakin."
Tawa nosti katseensa pöydästä. "Samaa mieltä. Mutta mitä muuta me voimme tehdä, jos ne vain...jatkavat tuota?"
BladeVezonin katse siirtyi huoneen päästä päähän. Hän poimi yhden Tawan pöydällä olevista raporteista ja naputti sitä teräväkyntisellä skakdin sormella. "Niinpä."
Ärtymys laskeutui pois Tawan kasvoilta. Admin katsoi BV:tä nyt kasvoillaan pikemminkin syyllisyydentunnetta. "Miten Laivaston..."
Jokseenkin poikkeuksellisesti BladeVezon päätti keskeyttää johtajansa. "Ei huolta, Pomo. Keetongu on edelleen jossain matkoilla, mutta herra isoherra Tehmut teki onneksi jo aloitteen. Tämä ei voi olla niin iso operaatio, että emme saisi niitä ajettua pois."
Tawa nyökkäsi pitäen ilmeensä kuitenkin samana. "Hyvä." Admin nosti Nöpön sylistään työpöydälle, josta Ussal kipusi seinäkiipeilyyn kehitetyillä jaloillaan alas lattialle. Maissinjyvien poksahtelulta kuulostava pikkuruinen napina kulki vauhdikkaasti lattiaa pitkin. Nöpö siirtyi paikasta toiseen tutkien huoneeseen ilmestynyttä kolmikkoa ruohonjuuritasolta. Bladis vilkuili ussalia hymyillen kevyesti. Nöpö nuolaisi skakdin jalkaa, maisteli hetken analyyttisen näköisenä ja siirtyi kohti seuraavaa jalkaa. Pian ussal kutitti märällä kielellään jo Gahlok Van jalkoja. Lyhyt sininen arkistonhoitaja olisi nauttinut tilanteesta huomattavasti enemmän, jos ei olisi yrittänyt samalla pitää painonsa verran kirjoja käsillään.

Tawa kääntyi jälleen ympäri ja tuijotti ikkunaa. Hän tarttui pieneen vihkoon työpöydällään ja selaili sitä perehtymättä siihen kuitenkaan kovin tarkasti. Vihkonen oli täynnä vanhoja valokuvia.
"Onko...etsinnöistä kuultu mitään?"

"Visokki?" Bladis sanoi ymmärtäväisenä. "Ei, Pomo. Anteeksipyytöni."

Tawa heilautti kättään. "Eipä se mitään", hän lausui hiljaa. Vihkonen sulkeutui ja Tawa laski sen takaisin pöydälleen kääntämättä katsettaan pois ikkunasta.
"Jotain kuitenkin taisi tapahtua", BV sanoi ottaen muutaman askeleen lähemmäs Tawan pöytää. "Umbra palasi."
Tawa kohotti kulmaansa katsoen Bladiksen kasvoja ikkunan heijastuksesta. "Umbra? Mitä ja missä?"
"Hän oli kuolemaisillaan. Joku oli tuonut hänet rakennuksen sisälle ilman, että kukaan oli edes huomannut. Piru vie, Paaco ei edes löytänyt valvontakameranauhalta mitään."

"Onhan hän jo hoidossa?" Tawa sanoi huomattavasti huolestuneemman näköisenä, suoristaen selkänsä. Bladis nyökkäsi, mutta kulutti hieman aikaa seuraavan suustaan tulevan lauseen muotoiluun.
"Huolestuttavaa kuumeen nousua lukuunottamatta hän pärjäilee. Onneksi hän on ihan hyvissä käsissä. Juttu on vain niin, että hän on...ömmmm..."
Vaehran ja Gahlok Va vilkuilivat toisiaan jakaen hyvin samanlaisen katseen. Tulen Toa kohautti olkapäitään.
"Mitä?" Vaehran sanoi, puuttuen keskusteluun ensimmäistä kertaa.
"Sanotaanko, että..." BV takelteli. "...hän on päättänyt tulla taas matoraniksi."

Vaehran, Gahlok Va ja Tawa katsoivat kaikki skakdimoderaattoria etsien paljastavaa virnettä. He eivät löytäneet sellaista. Skakdin kasvoilla oli vain sen luonnollinen terävähampainen irvistys. Bladis nyökytteli sanaakaan sanomatta ja siirteli katsettaan kaikkiin kolmeen.
"Tälle on varmaan joku selitys", Vaehran uskotteli itselleen hiljaa.
Pieni puolibohrok surisi hyönteismäisesti. "En olisi niin varma..." Gahlok Va sanoi.
Tawa availi suutaan useamman kerran. Hän ei saanut huultensa välistä pakotettua edes kunnollista kysymystä.
"Saat jututtaa häntä tämän jälkeen", Tawa sanoi kasvoillaan harmoninen sekoitus huolestuneisuutta vanhasta ystävästä ja yllättyneisyyttä tapahtumien hämmentävästä kulusta. Hän oli kokenut molempia viime viikkoina enemmän kuin koskaan.
Joku Tawan kuulemista kymmenistä johtajahahmoista oli joskus sanonut, että oikean johtajan oli piilotettava tunnetilansa. Muut admineista tottelivat tätä kehotusta monin tavoin. Visokki oli telepatiansa takia monin tavoin sulkeutunut itseään ympäröivistä elävistä olennoista. Hän antoi muiden kuin ystäviensä tietää vain sen, mikä oli pakollista. Ämkoo pysyi hyvin harvoin Klaanin linnoituksen sisällä tarpeeksi kauan muodostuakseen kaikkien klaanilaisten silmissä oikeaksi henkilöksi. Kaikista pahin oli Guardian, joka vaikutti monissa tilanteissa sosiaalisesti avoimelta ja rehelliseltä soturilta, mutta oli piilottanut sisäänsä enemmän salaisuuksia ja pimeyttä kuin kukaan pystyisi päättelemään.

Tawa yritti parhaansa mukaan pitää tunnetilansa mahdollisimman avoimina ja rehellisinä niille, joiden kanssa keskusteli. Hän ei halunnut olla sotilaiden palvoma ikoni tai jumalainen pelastajahahmo. Hän halusi näyttää olevansa yksi muiden joukossa. Johtaja tarvisi karismaa, mutta johtajan oli tarkoitus vain näyttää olevansa monin tavoin vain yksi muista. Se ei vain ollut aina yhtä helppoa.
Tawa nousi seisomaan tuoliltaan ja nosti siinä samassa viittansa sen selkänojalta, sitoen sen paikalleen. Hän hymyili Bladikselle hymyä, joka ei ollut täysin rehellinen.
"Kiitos kovasti, Bladis. Pyydän, mene katsomaan, miten Umbra voi."

Adminien sanansaattaja nosti kätensä sotilastervehdykseen ja katsoi johtajaansa silmiin. "Mikäpä minä olen kyseenalaistamaan käskyä, Pomo", hän sanoi. Hopeinen skakdi kyykistyi maahan ja rapsutti Nöpöä hieman silmien takaa. Hän vilkuili kirjojen kantamiseen kyllästyneitä arkistonhoitajia ja näytti hetken mietiskelevältä.
"Mitä olette tekemässä nyt, muuten?" skakdi kysyi varovaisesti. "Jos minulla on lupa kysyä."

"Tuplasalama"-Vaehran haukotteli. Tämä ei ollut kannanotto puheenaiheen kiinnostavuuteen, vaan merkki siitä, että hän oli valvonut kantamansa kirjapinon kera melkein koko yön.
"Nimda", Vaehran sanoi.
"Nimda", GV:n epäselvä mumina tuli kirjapinon läpi.
Tawa nyökkäsi hieman. "Teemme vielä pieniä etsintöjä Matoron tuoman videonauhan perusteella."

"Hmh", BV äännähti. "Onko tämä nyt...tarkoitan..."
Skakdi nousi täyteen mittaansa ja liikutti käsiään moneen suuntaan. "Me olemme sodassa ehkä tämän merialueen isoimman ja vaarallisimman limanuljaskaliittouman kanssa. Anteeksi nyt suorasanaisuuteni, mutta metallinpalasten jahtaaminen ei...auta."

Tawa järjesteli omalla pöydällään olevia kirjoja keskittyneesti. "Nimda on yksi syistä, miksi tämä sota on alkanutkin", hän sanoi nostaen katseensa. "Meidän täytyy mennä alkuun, jos haluamme ymmärtää kaiken."
Vaehran raahautui Tawan pöydän eteen ja laski painavan kirjapinonsa mahdollisimman siististi alas. Gahlok Va teki samoin ja hengähti uupuneesti saatuan kirjat Tawan pöydälle.
"Niinpä kai", BV sanoi. Hänelle tuli pian mieleen jotain, josta hän oli väitellyt Samen kanssa. "Mutta eikö tämä vain vie aikaa? Torakat, zyglakit, palkkasoturit tai ne metallipöntöt voivat hyökätä milloin tahansa. Meidän pitää olla valmiina."
Tawa kohautti olkapäitään hieman mietiskelevänä. "Tjaa."
"...ja sitä paitsi, en minä itse näihin huhuihin usko, mutta..." BV sanoi hiljaa. "...oletteko nähneet ne torakkapropagandat?"
"Joo. Substanssitonta, mahtailevaa sekasotkua", GV jupisi. Vaehran päätti hyssytellä toveriaan hieman.

"En jaksanut lukea", Tawa hymähti vakava ilme kasvoillaan. "Mutta minua tyrannia ne varmaan kirosivat?"

"Ne istuttivat hyväuskoisten kyläläisparkojen mieliin ajatuksen siitä, että te aikoisitte käyttää Nimdaa aseena Allianssia vastaan", BV sanoi. "Tällainen paneutuminen sen tutkimiseen ei varmaan...anteeksi taas, auta uskottavuuttamme."
Tawa ei vastannut. Hän ja arkistonhoitajat olivat kaivautuneet syvälle kirjapinoon. Bladis katsoi Tawaa pitkään hiljaa.
"Anteeksi, oikeasti", BV sanoi synkästi. "Jos se on ase, olemmeko me...käyttämässä sitä Allianssia vastaan?"

Tawa pysäytti kirjan selaamisen ja käänsi silmänsä hitaasti teräshaarniskaista skakdia kohti. Admin aprikoi kysymystä pitkään ja hartaasti.
"En tiedä."

BV nyökkäsi hyväksyvästi, vaikka olisi halunnut kuulla huomattavasti enemmän. Hän kääntyi ympäri sanomatta sanaakaan ja avasi Tawan toimiston oven.
"Onnea...siihen, mitä yritätte."

Arkistonhoitajat kiittivät, mutta Tawa oli keskittynyt omiin ajatuksiinsa. Ei ollut aikaa miettiä sodankäynnin moraaleja. Nyt pitäisi löytää Adorium Selecius.

* * *
[spoiler=Näytinpä esimerkkiä.]Ihmiset, käyttäkää enemmän näitä "yhteisiä" hahmoja.[/spoiler]